Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit
|
|
- Viljo Nurmi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Uudet demokratian muodot Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
2 Uudet demokratian muodot Tutkimusten mukaan ihmiset haluavat myös tulevaisuudessa vaikuttaa yhteiskunnallisiin ja oman lähiympäristöönsä liittyviin asioihin, mutta osallistuminen kanavoituu eri tavalla kuin perinteisesti on ajateltu. Suorat ja muut uudet vaikuttamisen muodot tulevat haastamaan entistä kovemmin edustuksellista demokratiaa. Demokratia on vaarassa kriisiytyä mikäli se ei kykene uudistumaan siten, että uudet vaikuttamisen keinot tulevat keskeiseksi ja hyväksytyksi osaksi poliittista järjestelmää. Käytännössä uudet demokratian muodot tarkoittavat matalan kynnyksen osallistumista, esimerkiksi verkon kautta tapahtuvin kyselyin, äänestyksin ja vaalein, osallistuvaa budjetointia, asiakas- ja kuntalaisraateja, palvelujen yhteiskehittämistä sekä myös verkostojen kautta vaikuttamista. Myös kansalaisjärjestöjen merkitys näyttää korostuvan uuden demokratian kentässä. Uudenlainen demokratia on entistä enemmän yhdessä tekemistä ja kumppanuutta. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
3 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
4 Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Viranomainen tietää parhaiten -ajattelu on murtumassa. Tieto on nykyisin jo kaikkien ulottuvilla. Samalla uusyhteisöllisyys on kasvamassa. Kokemusta hyvästä elämästä haetaan perinteisten lähiyhteisöjen ohella yhä useammin vapaa-ajan yhteisöjen ja internetin luomien verkostojen kautta. Uudenlainen yhteisöllisyys ei noudata hierarkkista muotoa. Kehitys voi johtaa siihen, että julkinen sektori ymmärtää yhä laajemmin kansalaisen merkityksen voimavarana ja kehittämisen moottorina. Tämä voi tarkoittaa, että kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja osallisuutta edistetään eri tasoilla ja tarjotaan erilaisia kasvualustoja uusyhteisöllisyydelle. Palvelujen järjestämisessä tämä voi tarkoittaa sitä, että julkinen sektori pyrkii tietoisesti uusiin toimintatapoihin ja kumppanuuksiin palvelujen järjestämisessä asukkaiden ja yhteisöjen kanssa ja avaa toimintaansa kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
5 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
6 Suomi muuttuu yhä monikulttuurisemmaksi väestön vapaan liikkuvuuden, maahanmuuton ja pakolaisuuden seurauksena. Mikäli kulttuurien välinen vuorovaikutus rakentuu luontevaksi, maahanmuuttajat kotoutuvat hyvin, osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan ja ovat vahva voimavara opintopoluilla ja työelämässä. Mikäli kotoutumista ei tapahdu, maahanmuuttajat ovat syrjäytymisvaarassa ja konfliktiherkkyys maahanmuuttajien ja kantaväestön sekä eri maahanmuuttajaryhmien välillä kasvaa. Kunnilla on tärkeä tehtävä maahanmuuttajien osallisuuden ja yhdenvertaisuuden sekä eri väestöryhmien välisten hyvien suhteiden edistämisessä. on yhä useammin huomioitava tavalla tai toisella palvelujen suunnittelussa. Maahanmuuttajien integrointi päätöksentekojärjestelmäämme on mahdollisuus vahvistaa kototutumista, esimerkiksi kannustamalla mahanmuuttajia asettumaan ehdolle kuntavaaleissa. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
7 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
8 Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Älykkäät teknologiat mullistavat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä sairauksien hoidon. Älykodit, päälle puettava hyvinvointiteknologia, oma- ja itsehoitopalvelut sekä koneelliset hoitoarviot tulevat lisääntymässä määrin olemaan arkipäivää lähitulevaisuudessa. Maantieteestä riippumattomat palveluprosessit tulevat mahdollisiksi. Teknologia edellä mainittuun kehitykseen on pitkälle jo olemassa. Varsin piankin voimmekin olla tilanteessa, jossa esimerkiksi perusterveydenhuollon lääkärivastaanotto fyysisinä tilana ja prosessina on tarpeeton ja siirtynyt älypuhelimeen tai tietokoneelle: ei-raskaaseen diagnostiikkaan liittyvät prosessit voidaan toteuttaa kokonaan ihmisten kotoa käsin koneellisesti. Vakavampien sairauksien hoidossa, esim. kirurgiassa robotiikka tulee muuttamaan hoitoprosesseja radikaalilla tavalla. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
9 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Arvojen Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
10 Arvojen Ihmisten arvot ovat yhä nopeammassa muutoksessa. Arvojen muutosta vahvistaa se, että ihmiset hakeutuvat yhä enemmän kaltaistensa yhteyteen esimerkiksi verkkoyhteisöjen kautta. Samalla myös arvojen ääripäät korostuvat. Esimerkiksi Euroopassa näyttää samaan aikaan olevan vahvistumassa sekä nationalismi että maailmankansalaisuus. Työelämässä uudet sukupolvet haastavat esimerkiksi vallitsevia työkulttuurin arvoja, mittareita ja käytäntöjä. Organisaation toiminnan eettisyydellä on myös yhä enemmän merkitystä. Lisäksi pitkäaikainen kiinnittyminen yhteen organisaatioon, toimialaan tai edes ammattiin on vähentymässä. Taloustutkimuksen mukaan Suomen suurin arvoluokka on elämykselliset, johon vuotiaista kuuluu melkein puolet. Elämyksellisyyteen liittyviä asioita ovat mm. pelillistyminen, ekologisuus, vaihdantatalous, paikallisuus, autenttisuus, pop up -tarjonta, lähiruoka jne., jotka ovat samanaikaisesti saatavilla perinteisen massatuotannon rinnalla. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
11 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
12 Elämäntapojen Henkilökohtaisen hyvinvoinnin vaaliminen on yhä useamman elämän perusta. Yhä useammat ihmiset haluavat kantaa laajasti vastuuta hyvinvoinnistaan, joka mielletään laajasti mielen, sielun ja kehon kokonaisvaltaisena yhteispelinä. Aktiivinen ote kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sisältää usein ajatuksen onnellisuudesta ja henkisestä kasvusta. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluvat myös työhyvinvointi ja esimerkiksi työajan rajoittaminen. Elämäntapojen muuttuminen terveellisemmiksi voi helpottaa ikääntymiseen liittyvää hoidontarvetta. Kulutuskäyttäytymiseen liittyvät ovat myös selkeä signaali elämäntapojen muuttumisesta. Kuluttamisen kriteerit ovat yhä kestävämpiä: elämyksellisyys, ekologisuus ja eettisyys toimivat valintakriteereinä hinnan, laadun ja kestävyyden rinnalla. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
13 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
14 Hyvinvoivien ja pahoinvoivien kuilu uhkaa kasvaa paitsi globaalisti, myös Suomessa. Pitkäaikaistyöttömyys, näköalattomuus ja vieraantuminen yhteiskunnallisista rakenteista tuottaa syrjäytymisvaaraa ja syrjäytyneisyyttä. Yksittäinen ongelma ei sinänsä aiheuta syrjäytymistä vaan kyse on kasaantuvista ongelmista. Syrjäytymisessä on mukana niin sosiaaliset, terveydelliset kuin taloudellisetkin tekijät. Suomessa syrjäytymiskeskustelu on painottunut erityisesti nuorten syrjäytymiseen. Keskustelua on käyty paitsi henkilökohtaisten syrjäytymiskokemusten kautta, myös sen kustannusten kautta. Syrjäytyneeet nuoret ovat esimerkiksi sairaampia kuin muut ikätoverinsa. Syrjäytyneen nuoren terveyskulut kohoavat vuodessa jopa euroon. Huolestuttavaa on se, että tutkimusten mukaan syrjäytyminen myös periytyy. ei periydy geeneissä, vaan sosiaalisessa perimässä, joka kehkeytyy sekä kodissa että ympäröivässä yhteiskunnassa syntyvien kokemusten ja vuorovaikutuksen kautta. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
15 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
16 Turvallisuudella on monia ulottuvuuksia. voivat liittyä kansalaisen näkökulmasta esimerkiksi rikollisuuteen, elinympäristöön, ilmastonmuutokseen, ulko- ja sisäilmanlaatuun, digitaaliseen kyberuhkaan ja sotilaalliseen uhkaan. voivat vaihdella ajassa enemmän kuin monet muut muutosajurit. Esimerkiksi sotilaallisen turvallisuuden, kyberturvallisuuden ja ilmastonmuutoksen merkitys on vahvasti korostunut globaalisti aivan viime vuosien aikana. Turvallisuus on tunne ja se saa ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa erilaisia painotuksia. Esimerkiksi lapsilla ja nuorilla turvallisuus tai sen puute kytkeytyy ennen muuta kotiin ja kouluun, keski-ikäisillä tasa-arvoon ja työelämään sekä vanhuksilla yksin asumiseen ja hoivaan. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
17 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
18 globaalina megatrendinä jatkuu. Kaupungeissa asuu jo yli puolet maailman väestöstä ja arvioiden mukaan vuonna 2030 jo yli 70 prosenttia. Suomessa kaupungistuminen on niin ikään voimakasta. Tällä hetkellä jo yli seitsemän kymmenestä (72 %) suomalaisista asuu 30 minuutin aikaetäisyydellä maakuntien keskuskaupungeista (Aro 2016). Suuret elinkeinojen rakenne ja tästä aiheutuva työmarkkinoiden turbu- lenssi korostavat kaupungistumista ja ohjaavat ihmisiä sijoittumaan alueille, joilla on työllistymisen mahdollisuuksia. Myös lisääntyvä maahanmuutto kiihdyttää kaupungistumista Suomessa. Kaupunkiseudut käyvät keskenään kilpailua osaajista, asukkaista ja yrityksistä. Riittääkö menestystä suuremmalle määrälle kaupunkeja ja kaupunkiseutuja, vai jakaantuuko kehitys tulevaisuudessa pienempään määrään voittajia? Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
19 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
20 Muutto ulkomailta Suomeen on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Ulkomaalaisväestö on lähes kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Vuonna 2015 Suomessa asui noin ulkomaan kansalaista. Ulkomaan kansalaisten määrän arvioidaan nousevan vuoteen 2020 mennessä :een ja vuoteen 2030 mennessä jo noin henkeen. keskittyy suurimpiin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Pääkaupunkiseutu on siinä erityisasemassa. Tämä koskee sekä työn, opiskelun tai perhesiteiden perusteella tapahtuvaa muuttoa että myös pakolaisuudesta aiheutuvaa muuttoliikettä. Pienelle tai väestömääräänsä menettävälle kunnalle maahanmuutto voi myös olla mahdollisuus vahvistaa väestöpohjaa ja elinvoimaa, mikäli kunnan vetovoimaa maahanmuuttajien asuinpaikkana kyetään ylläpitämään. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
21 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
22 Merkittävin väestörakenteen muutos on tällä ja ensi vuosikymmenellä väestörakenteen vanheneminen. Euroopan kilpailukyky kohtaa tästä syystä suuria haasteita maailmanlaajuisessa taloudessa. Suomi harmaantuu Euroopan eturintamassa. Suomessa eläkeikäisten osuus väestöstä kasvaa voimakkaasti samaan aikaan kun työikäinen väestö vähenee. Myös lasten ja nuorten osuudet pienenevät eikä syntyvyydessä ole odotettavissa merkittävää muutosta myöskään tulevaisuudessa. Vaikka väestön ikääntyminen koskettaa jokaista Suomen kuntaa, on ikärakenteen kehityksissä myös merkittäviä eroja kuntien välillä. Tilannetta jonkin verran helpottaa se, että nyt ikääntyvä väestö on keskimäärin terveenpää kuin aiemmin. Ikääntyvillä on myös keskimäärin enemmän varoja käytettävissään kuin aiemmilla sukupolvilla oman hyvinvointinsa ylläpitämiseen ja mielekkään elämän ja elämysten hakemiseen. Polarisaatio hyvä- ja huono-osaisten ikäihmisten välillä on kuitenkin tähän liittyvä riskitekijä. Joka tapauksessa ikääntyvät ovat myös yhä tärkeämpi asiakassegmentti liiketoiminnan harjoittamisen kannalta. Ikääntyvien henkilöiden resursseja on myös mahdollista saada yhä laajemmin työelämän ja yhteisöjen käyttöön. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
23 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
24 Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuonna 2030 alle 15-vuotiaiden määrä on lähes pienempi kuin tänä vuonna (v. 2016). Vuonna 2015 yli 60:ssä kunnassa syntyi alle 20 lasta, eli vähemmän kuin yhden koululuokan verran. Tämä alhaisen syntyvyyden trendi yhdessä väestön ikääntymisen kanssa nakertaa omalta osaltaan kuntien elinvoimaa ja synnyttää samalla polarisaatiota Suomen sisälle. Laskevan syntyvyyden trendiä voi korjata talouden ja työllisyystilanteen paraneminen sekä yhteiskunnan syntyvyyttä tukevat toimenpiteet. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi lapsiperheiden tukijärjestelmän uudistus. Niin ikään maahanmuutto voi omalta osaltaan tasapainottaa vinoutunutta ikärakennetta. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
25 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
26 Toimintaympäristön yhä nopeutuvassa muutoksessa menestyminen edellyttää organisaatioilta, yhteisöiltä ja yhteiskunnalta kokeilemista ja jatkuvaa uudistumista. syntyy halusta ja rohkeudesta kokeilla ja valita erilaisia lähestymistapoja asioihin. in liittyy myös rohkeus epäonnistua. Kokeileminen edellyttää oppimista ja avoimuutta organisaa tioissa ja niiden välillä. Kokeileminen edellyttää myös sitä, ettei sitä ei näivetetä ylisuunnittelulla, jolloin kokeilun aikajänne ja tavoitteet muuttuvat perinteiseksi kehittämistoiminnaksi. Kunnilla ja alueilla voi olla merkittävä rooli kokeilutoiminnan mahdollistajina, alustoina sekä myös totettajina yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Kunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin edistämisen uudet menestystekijät saattavatkin olla juuri kokeilutoiminnan kautta löydettävissä. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
27 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Jakamis- ja kiertotalous Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
28 Jakamis- ja kiertotalous Jakamistalous synnyttää mielenkiintoisia asetelmia, sillä maailman suurimmalla kaupalla (Alibaba) ei ole lainkaan omia varastoja, eikä maailman suurimmalla hotelliketjulla (Airbnb) ole omia hotellihuoneita. Jakamistalouden toimijat haastavat perinteiset tuottajat, lainsäädännön, työehtosopimukset, viranomaisvalvonnan ja verojärjestelmän. Kuntien näkökulmasta jakamistalous lisää kuntalaisten aktiivisuutta. Käytännön esimerkkeinä näistä aktiivisuuksista ovat erilaiset aikapankkiin ja naapuriapuun liittyvät toimet, joiden avulla voidaan toteuttaa paikallisella tasolla niin sanottua pientä sosiaalipolitiikkaa. Kiertotalous on vahvasti nousussa oleva talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää uusia tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen eli jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Käytettyjä materiaaleja ei tuhota, vaan niistä tehdään yhä uudelleen uusia tuotteita. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
29 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
30 tarkoittaa digitaalisten teknologioiden leviämistä yhteiskunnan eri osa-alueille. Se muuttaa yritysten toimintatapaa, julkisen sektorin palveluja ja kuluttajien käyttäytymistä. vauhdittaa hierarkioiden purkamista ja siirtymistä verkostomaisiin tuotantotapoihin. Digitalisoituminen murtaa toimialarajoja, altistaa yritykset globaalille kilpailulle ja mahdollistaa suuren tuottavuuden kasvun. mullistaa kokonaisia toimialoja ja ammatteja. ta luonnehtii neljä keskeistä ominaisuutta: 1. Datan ja informaation räjähdysmäinen kasvu 2. Esineiden internet eli yhä useamman laitteen kytkeminen verkkoon 3. Pilvipalveluihin perustuvan alustatalouden syntyminen 4. Automaation, robotiikan ja tekoälyn laajeneva käyttö Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
31 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Työn ja työelämän murros Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
32 Työn ja työelämän murros Työn, työajan ja palkan määritteleminen tulee hankaloitumaan: mikä on työtä, mikä on työaikaa, mistä maksetaan palkkaa ja mistä ei? Elinikäinen oppiminen on myös entistä suurempi vaatimus tulevaisuuden työelämässä. Kyseessä ei ole nopea siirtyminen yhdestä työtavasta johonkin toiseen, vaan pitkään jatkuvasta murroksesta kohti entistä moninaisempaa työn maailmaa. Tulevaisuuden tutkijat ennakoivat, että työelämä ja työmarkkinat polarisoituvat ja keskipalkkainen työ tulee vähenemään. Vuosikymmenten aikajänteellä yhteiskunnan pitäisi varautua myös siihen, että perinteinen palkkatyö tulee merkittävästi vähenemään. Työn murrokseen liittyy runsaasti epävarmuutta, mikä näkyy siitä kirjoitettujen juttujen otsikoissa, kuten robotit vievät työt. Globaalien ennusteiden hajonta työpaikkojen häviämisestä on suuri vaihdellen alle 10 prosentista yli 50 prosenttiin. Vastaavasti on otettava huomioon se, että uusia työtehtäviä ja uusia työpaikkoja syntyy kovaa vauhtia, kuten Linturi ja Kuusi ovat asiaa konkretisoineet uudessa raportissaan Suomen sata uutta mahdollisuutta Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
33 Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian muodot Muu mikä? Jakamis ja kiertotalous Työn ja työelämän murros Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Suomen Kuntaliitto
34 Tulevaisuuden kunnat, alueet ja valtio Maailmanpyörän muutosajureilla on monia kytköksiä tulevaisuuden kuntien, alueiden ja valtion toimintaan. Kun toimintaympäristö muuttuu yhä moni mutkaisemmaksi, tarvitaan nopeaa reagointia ja jatkuvaa uudistumista, kokeilu kulttuurin vahvistamista hallinnoinnin tilalle. On tärkeätä, että kunnat, alueet ja valtio ottavat proaktiivisesti tulevaisuuden käsiinsä ja rakentavat ennakoinnin, strategiatyön ja kokeilujen avulla hyvän tulevaisuuden ja 2030-luvulle. Vaikutukset omassa toimintaympäristössäsi (kunta, alue, muu yhteisö):
Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit
Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit 2018 2030 Ääripäiden korostuminen Elämäntapojen Arvojen Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Älykäs hyvinvointija terveysteknologia Uudet demokratian
Maailmanpyörä: Kuntien ja alueiden muutosajurit
Maailmanpyörä: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen Ikääntyminen Syntyvyys Arvojen Monikulttuuristuminen Asukkaat ja yhteisöt
Kuntaliiton strategian tausta-aineisto. Maailmanpyörä. Kuntien ja alueiden muutosajurit
Kuntaliiton strategian tausta-aineisto Maailmanpyörä Kuntien ja alueiden muutosajurit 2018 2030 Suomen Kuntaliitto Helsinki 2019 Suomen Kuntaliitto Toinen linja 14, 00530 Helsinki PL 200, 00101 Helsinki
Kuntaliiton strategian tausta-aineisto. Maailmanpyörä. Kuntien ja alueiden muutosajurit
Kuntaliiton strategian tausta-aineisto Maailmanpyörä Kuntien ja alueiden muutosajurit 2016-2030 Helsinki 2017 Sisältö Johdanto... 3 Muutosajureiden kuvaukset... 4 ÄÄRIPÄIDEN KOROSTUMINEN... 5 ÄLYKKÄÄN
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,
Ennakoiva ja tiedolla johdettu kunta työpajan tulokset. USO 5 Uuden sukupolven organisaatiot
Ennakoiva ja tiedolla johdettu kunta 27.3.2019 - työpajan tulokset USO 5 Uuden sukupolven organisaatiot 2019-2020 Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija @Tujappi 27.3.2019 Viisi tärkeintä muutosajuria
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi
Kohti seuraavaa sataa
Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja
Kirkonkylien ja maaseudun pienten keskusten tulevaisuus Kuntaliiton puheenvuoro. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 16.5.
Kirkonkylien ja maaseudun pienten keskusten tulevaisuus Kuntaliiton puheenvuoro Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 16.5.2017 2 [pvm] Maailmanpyörä - näkymä toimintaympäristön muutoksiin Elämäntapojen
KT:n työmarkkinaseminaarin tietoiskut
KT:n työmarkkinaseminaarin 12.9.2018 tietoiskut KT tukee työnantajia sote- ja maakuntauudistuksessa, neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Työn murros, johtava työelämän kehittämisen asiantuntija,
Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin
Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Hyvinvointia älysähköllä Erkki Aalto, kehitysjohtaja, RAKLI ry KNX Partnerpäivä, 6.11.2014, Tampere Automaatio ja alykkäät ratkaisut, Erkki Aalto,
Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste
JYU. Since 1863. Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste siirtyy Aasiaan. Globalisaatioprosessin
Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Tulevaisuuden johtajat 24.11.2017 Jari Koskinen MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit
Pirkkalan kunnan strategia
Pirkkalan kunnan strategia 2018 2022 Missio Miksi olemme olemassa? Yhdessä Pirkkalan parhaaksi Kunta on kuntalaisia varten; elinmahdollisuudet, hyvä elämän laatu, tulevaisuuden rakentaminen, paikkakunnan
Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti
Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! 24.11.2016 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti Kolme näkökulmaa tulevaisuuden kuntaan 1. Tulevaisuuden kunta - kärkihanke Kuntaliitto huolehtii
Katse asiakaskokemuksen tulevaisuuteen. Demos Helsinki Satu Korhonen
Katse asiakaskokemuksen tulevaisuuteen Demos Helsinki Satu Korhonen satu.korhonen@demoshelsinki.fi Twitter @satu_koo Demos Helsinki on riippumaton yhdistysmuotoinen ajatushautomo. Tavoitteenamme on kestävämpi
RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin
RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski-Suomeen Jyväskylä 13.1.2016 Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, RAKLI ry Murroskartta Kaupan murros
Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka visiotyössä?
Esitelmä 25.1.2018 Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka 2025 -visiotyössä? Demos Helsinki Aleksi Neuvonen @leksis Megatrendit...ovat pitkäkestoisesti yhteiskuntaa muokkaavia, tyypillisesti
Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto
Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus
Perustehtävä ja arvot
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia
Sosiaalisten ilmiöiden ennakointi ja Metropolialueen erityispiirteet
Sosiaalisten ilmiöiden ennakointi ja Metropolialueen erityispiirteet Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkosto 15.3.2019 Markus Pauni Strategia- ja kehitysjohtaja Kummassa maisemassa etenisimme mieluummin?
Kuntaliiton tulevaisuustyö Polku pienestä pilotista kansalliseksi muutostueksi kunnille?
Kuntaliiton tulevaisuustyö Polku pienestä pilotista kansalliseksi muutostueksi kunnille? Voimmeko palvella? Kuntapalvelujen tulevaisuus Kuma 11.9.2014 Elina Laamanen Polku kohti tulevaisuutta? 2 15.9.2014
Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia
Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen
Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.
Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet
Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta
Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Teemu Haapalehto Maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioiden päällikkö Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 9.10.2013 Espoon visio
Suonenjoen ja Kuopion kaupunkien kumppanuusselvitys
15.10.2010 Suonenjoen ja Kuopion kaupunkien kumppanuusselvitys Toimintaympäristön muutoshaasteet Suonenjoen ja Kuopion kaupunkien toimintaympäristön muutokseen vaikuttavat lukuisat tekijät. Kaupunkien
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Vastuullisuussuunnitelma 2018
Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen
TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ?
TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ? Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Kaupunginvaltuuston seminaari 23.3.2015 Aleksi Neuvonen, aleksi.neuvonen@demoshelsinki.fi, @leksis
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
Kohti kumppanuusyhteiskuntaa
Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:
Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja
Kaikkien osaaminen käyttöön
Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen
Seuraneuvottelukunta. I Love Sport Oulu hanke
12.12.2011 Seuraneuvottelukunta I Love Sport Oulu hanke Taustaa Suomen ulkomaalaisväestö on viimeisten vuosikymmenien aikana moninkertaistunut. Myös Oulussa maahanmuuttajien määrä on tasaisesti kasvanut.
Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto
Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Opetus ja kulttuuri -yksikkö Suomen Kuntaliitto MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ Elämäntapojen
Jakamistalous muuttaa työtä mutta miten?
Palkansaajat jakamistaloudessa seminaari Jakamistalous muuttaa työtä mutta miten? Anne Kovalainen, professori, Turun yliopisto SWiPE tutkimushankkeen johtaja Suomen Akatemia Jakamistalous? Keikkatalous?
STEAn strategian uudistamistyöstä
STEAn strategian uudistamistyöstä 21.11.2018 STEAn uusi strategia STEA uudistaa strategiansa vuoden 2018 aikana Aikaisempi strategia tehty RAY:n aikana Erilaisia selvitystöitä taustalla: tulevaisuustutkijan
Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä. 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto
Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia Käynnistys
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Manner-Suomen ESR ohjelma
Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,
THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja
Työelämä nyt ja tulevaisuudessa
Mika Valtanen Opteam 22.11.2016 Työelämä nyt ja tulevaisuudessa 22.11.2016 Opteam Rauma Nortamonkatu 18, 26100 Rauma 10 000 TYÖNTEKIJÄÄ 1 000VALMENNUSTA VUOSITTAIN 45 000 TYÖHAKEMUSTA VUOSITTAIN HENKILÖ-
Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet
Kestävyyskriisi nyt! Globaali keskinäisriippuvuus ja kasvavat jännitteet Teknologia muuttaa kaiken Megatrendit Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen
Espoon Avoimen osallisuuden malli
Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.
Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu
Tredun strateginen ohjelma 2019 2022 Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Pääkohdat elinvoima-ja osaamislautakunnan 14.11.2018 hyväksymästä Tredun strategisesta ohjelmasta Missio Tredu kohottaa
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen
Lähidemokratian vahvistaminen
Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,
Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät!
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Kuntien Tulevaisuusfoorumi 10.4.2018 Timo Reina, varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Löytävätkö kunnat roolinsa uudelleen?
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen
KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa
KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin
Kunnan ja maakunnan yhteistyö sivistys- ja sote-palveluissa
Kunnan ja maakunnan yhteistyö sivistys- ja sote-palveluissa Kuntamarkkinat 12.9.2018 Irmeli Myllymäki Opetus ja kulttuuri Maailmanpyörä kuntien ja alueiden muutosajurit 2018-2030 Elämäntapojen muutokset
TYÖ IRTOAA PAIKASTA. Parlamentaarinen työryhmä
TYÖ IRTOAA PAIKASTA Työ ja yrittäjyys ovat muutoksessa Työn tekemisen tavat ja työpisteet muuttuvat. Kiinteät työpisteet vähenevät, liikkuvuus lisääntyy. Työelämä polarisoituu ja osa ammateista katoaa
Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?
15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi
Ennakointikoulutus. Osallistujien keräämiä trendejä työn ja koulutuksen tulevaisuudesta. Elina Hiltunen, whatsnext.fi
Ennakointikoulutus Osallistujien keräämiä trendejä työn ja koulutuksen tulevaisuudesta Työelämän trendit Pätkätyöt Työpaikkojen väheneminen Hoivatyöpaikkojen lisääntyminen Työpaikkojen korvaaminen automatisaatiolla
Manner-Suomen ESR ohjelma
Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ESR) Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita
Tervetuloa kokeilemaan!
Tervetuloa kokeilemaan! MeUskaltajat-verkoston Tarinapaja: Kokeileva ja kokemuksellinen kehittäminen Jari Koskinen Toimitusjohtaja *)Kriittiset menestystekijät: Missä on onnistuttava, jotta edistämme ensi
Korkeakoulutuksen haasteet
Korkeakoulutuksen haasteet Prof. (ma.) Maria Kääriäinen Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö Työn murros Työ verkostoitunutta, kompleksista, dynaamista ja vaikeasti ennustettavaa Työn
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,
Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä
Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien
Kauppa vetovoimaisena työnantajana
Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %
Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!
Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,
OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA. Maarita Mannelin
OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA Maarita Mannelin www.pohjois-karjala.fi/pokat2021 HYVINVOIVAT JA TERVEET IHMISET Tiedolla johtaminen Varhainen tuki, toimintakyvyn edistäminen ja ylläpitäminen Kulttuuri, liikunta
Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!
Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,
Kilpailu tulevaisuuden Suomelle
Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen
Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen 12.1.2012 Pohjois-Karjalan maakunta 165.865 asukasta 21.600 km 2 7,7 asukasta/km 2 14 kuntaa 300 km EU:n ulkorajaa maakuntakeskus
Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta 7.11.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra TYÖN JA
Ohjauksen kehittämispäivät. Pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen
Ohjauksen kehittämispäivät 20.-21.4.2017 Pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen Opetushallitus pähkinänkuoressa Opetushallitus ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO yhdistyivät 1.1.2017 uudeksi
Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun
Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun KUNTA MAASEUDULLA - MAASEUTU KUNNASSA Tulevaisuuden kunta -seminaari 19.4.2016 Timo Halonen kaupunginjohtaja 1 Näkökulmia Maaseutu/kaupunki dikotominen ajattelu
Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää?
Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Reaktiomme seuraavaan kolmeen trendiin määrittelee pohjoismaisen mallin suunnan. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS
Foresight Friday Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta
Foresight Friday 3.3.2017 Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta #FSightFriday #ennakointi #tulevaisuudentyö @Tyontulevaisuus @VTTFinland @Ennakointi @SitraFund Ohjelma Tulevaisuusselonteko
TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).
Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten
Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013
Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt
Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta
Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä
Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta
Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten
Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa
Strateginen suunta Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa mobiili Liiketoimintaprosessien ja asioinnin digitalisoituminen on merkittävä globaali trendi Digitalisaatio luo uusia
Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra
Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017
Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut
Digitaalisen maailman näkymiä. 27.11.2013 Minna Karvonen
Digitaalisen maailman näkymiä 27.11.2013 Minna Karvonen Aikajana Trendit > 5 vuotta Skenaariot > 15 vuotta Utopiat > 50 vuotta Mitä tiedämme Digitaalinen maailma on arkea sen laaja rihmasto on näkymättömissä
YKI-TREENIT SUOMEN KIELEN YLIMMÄN TASON KOETTA VARTEN C1-C2 KESKUSTELUNAIHEITA
YKI-TREENIT SUOMEN KIELEN YLIMMÄN TASON KOETTA VARTEN C1-C2 KESKUSTELUNAIHEITA Mikä pelastaa maailman ilmastonlämpenemiseltä? Heti ratkaisun kimppuun: toimenpiteet, koska otsikossa aiheena: Mikä pelastaa?
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset
Avoimen yliopiston neuvottelupäivät Helsinki Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL
Avoimen yliopiston neuvottelupäivät Helsinki 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL YLEISESTÄ TAUSTATILANTEESTA Meneillään suomalaisen talouden ja yhteiskunnan murros
Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi?
Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi? Soile Kuitunen, valt.tri, toimitusjohtaja 5.3.2015 1 Nuoret -50 000 koulutuksen ja työn ulkopuolella, ilman perusasteen jälkeistä koulutusta.
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallitus
Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.
Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja
Liisa Hakala Johtaja TTO /TY
27.9.2018 Liisa Hakala Johtaja TTO /TY MITEN TYÖN MUUTOS HAASTAA VALTION TYÖNTEKIJÄT SISÄLTÖ Työn muutoksen elementtejä Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko Millaisia työelämävalmiuksia muuttuvassa työelämässä
OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN
OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN PUHEENVUORON SISÄLTÖ Osallisuus ja demokratia käsitteinä Kirjaston rooli demokratian ja osallisuuden edistäjänä Osallisuuden merkitys kirjastopalvelujen
Tulevaisuuden kunnat ja muutos
Tulevaisuuden kunnat ja muutos Kehityspäällikkö Jarkko Majava Suomen Kuntaliitto ry Satakunnan tulevaisuusfoorumi 1.12.2016 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset