TYÖ IRTOAA PAIKASTA. Parlamentaarinen työryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖ IRTOAA PAIKASTA. Parlamentaarinen työryhmä"

Transkriptio

1 TYÖ IRTOAA PAIKASTA Työ ja yrittäjyys ovat muutoksessa Työn tekemisen tavat ja työpisteet muuttuvat. Kiinteät työpisteet vähenevät, liikkuvuus lisääntyy. Työelämä polarisoituu ja osa ammateista katoaa ja niiden tilalle syntyy uusia ammatteja. Kunta on yksi toimija muiden työnantajien joukossa. Maahanmuuttajien rooli kasvaa työelämässä. Innovaatiovetoinen uudistaminen on Suomen talouden monipuolistamisen perusta. Eero Holstila Sitra: Megatrendit 2016 Kilpi, E. (ed.; 2016): Perspectives on new work (Sitra studies 114) Tulevaisuuskatsaukset 2014 (TEM, STM, OKM) HS 9.5.; 12.6.,15.6. ja Kimi Uosukainen

2 ELINVOIMA KUNNAN KÄRKENÄ (Työ, yrittäjyys ja maahanmuutto) Elinvoiman merkitys kunnassa kasvaa Kunnan elinvoima ylläpitää ja synnyttää kasvua sekä parantaa alueen houkuttelevuutta. Myös johtamisen merkitys kasvaa, jo nyt 70 prosenttia kunnan johtamisesta on elinvoimatehtäviä. Kunnan elinvoima ja sen menestys perustuu usean eri tekijän yhteisvaikutukseen. Kunnan tulevaisuuden tekeminen on elinvoimapolitiikkaa. Kunnan ja kuntalaisten hyvinvointi luo elinvoimaa. Tulevaisuuskatsaukset 2014 (STM, TEM) Paananen, Haveri, Airaksinen (2014): Kunta elinvoiman johtajana (Suomen Kuntaliitto) Holstila (2012): Kaupunki oman onnensa seppänä (Suomen Kuntaliitto) HS ja

3 ASUMINEN POLARISOITUU Kaupungistuminen jatkuu Tulevina vuosina kaupungit tiivistyvät ja Euroopan pääkaupunkien korkea vuokrataso pakottaa julkisen sektorin rakennuttajaksi. Osaamisintensiivisessä taloudessa tontin varaaminen ei riitä elinvoimapolitiikaksi vaan tarvitaan asukasta osallistavia, viihtyisiä ja iloisia asuinympäristöjä ja - konsepteja. Maankäytön lisäksi asuminen ja liikenneyhteydet ratkaisevat. Kiva kylä ja kaupunki tehdään yhdessä asukkaiden kanssa ikään, sukupuoleen ja kansalaisuuteen katsomatta. Holstila Tulevaisuuskatsaus YM (2014) HS ja ; Kuntalehti SRV: Miten me asumme vuonna 2033 (SRV:n ideariihen loppuraportti) Ikääntyneiden verkkoaivoriihi (Fountain Park ja VM/Avoin hallinto 2016) 3

4 TAVOITTEENA IHMISLÄHTÖINEN HYVINVOINTI Hyvinvointi ja hyvinvointipalvelut tulee ymmärtää laajasti kunnilla tulee olla riittävät resurssit hyvinvoinnin laaja-alaisen edistämiseen. Ennaltaehkäisy ja hyvinvoinnin edistäminen korostuvat. Sote ei saa ohjata kaikkea. Ongelmaja järjestelmälähtöisestä kehittämisestä siirrytään ratkaisukeskeiseen palvelukehitykseen. Julkinen sektori turvaa ja kannustaa ihmisiä oman hyvinvointinsa ja toimintakykynsä edistämiseen. Panostukset uusiin toimintatapoihin ja hyvinvointi-investointien mallinnuksiin ovat välttämättömiä. Tulevaisuuskatsaus 2014 (STM) SOSTE ry. (2014) Hyvinvointitalous HS ja Kunnat turbulenssissa (VM raportti 2014) 4

5 SIVISTYSTEHTÄVÄSTÄ KUNNAN YDIN Julkisen talouden niukkuuden aikana huomio on suunnattava tasa-arvoiseen koulutukseen, kasvatukseen, opetukseen ja harrastusmahdollisuuksiin. Tarve koulutusinnovaatioihin, joustaviin ratkaisuihin (etäopiskelu, asunto jne) kasvaa. Tekemisen meininki, tapahtumat, panostukset luovaan työhön sekä matalan kynnyksen kulttuuriin, harrastusmahdollisuudet ja pöhinä tuovat ihmisiä ja lisäävät kunnan elinvoimaa ja houkuttelevuutta. Linkit lähteisiin Tulevaisuuskatsaus 2014 (OKM) Ytimessä sivistys, Opettaja-lehti (2015) Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen raportti (2016) Sivistykseen panostava kunta on elinvoimainen HS MDI (2016) Tulevaisuuden kunta-taustaselvitys 5

6 DEMOKRATIA VAHVAKSI Arkipäiväinen heikentyneen demokratian tila Edustuksellinen demokratia ei yksin riitä takaamaan kaikkien väestöryhmien tasa-arvoista osallisuutta. Innovatiiviset osallistumisen tavat ja sovellukset, avoin viestintä, vuorovaikutus sekä luotettava ja läpinäkyvä kuntapolitiikka ovat investointi ja hyvinvoinnin lisääjä. Vahva kansalaisyhteiskunta on lisäarvo. Osallisuuden tulee paikantua koko kunnan toimintaan ja muodostaa kokonaisuus. Aitoja panostuksia osallisuuden kehittämiseen tarvitaan. Tulevaisuuskatsaus 2014 (OKM) Demokratiapoliittinen selonteko (2014) DEMOS Helsinki (2009) Tehokkuudesta jakamiseen, tietoyhteiskunnan uusi vaihe. Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen raportti ( ) HS Ikääntyneiden verkkoaivoriihi (Fountain Park ja VM/Avoin hallinto 2016) 6

7 NUORET MUUTOSAJUREINA Nuoret ovat Tulevaisuuden kunnan visioijia Visiointi tulee turvata yhdenvertaisen osallistumisen ja koulutuksen joustavammin ratkaisuin kuten etäopiskelu, terveyspalvelujen mobilisointi, kimppakyytiratkaisut ja varamummot asuntoineen. Nuoret naiset ja syntyvyys ratkaisevat kunnan elinvoiman. Nuoret perheet jäävät usein kaupunkeihin jolloin joukkoliikenne on keskeinen palvelu. Niukkuuden aikana tulee panostaa osaamisketjun alkupäähän. Tulevaisuuskatsaus 2014 (OKM) Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen raportti Nuva ry

8 TEKNOLOGIA MUUTTAA MAAILMAA Teknologinen kehitys ja digitalisaatio muuttaa toimintaa ja toimintatavat. Se muuttaa työtä, organisaatioita, teollisuuden ja palveluiden toimintatapoja ja tuotteita sekä kansalaisten arkea. Saavutettavuus saa uudenlaisen merkityksen. Se mahdollistaa myös uudenlaiset osallisuuden tavat. Eri tahojen on myös huomioitava digitalisaation eriarvoistava kehitys. Sitra: Megatrendit 2016 Tulevaisuuskatsaus 2014 (LVM, OKM) Kunnat turbulenssissa (VM raportti 2014)) Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen raportti

9 KUNNASTA KEHITYSALUSTA Mahdollisuuksia uudistaa toimintatapoja Sote-palveluja tuottaa lähes 1000 järjestöä, lähiruokaa tuottaa 8 ruoka-osuuskuntaa, jakamistalous tuo uusia kumppaneita, kuntalaisilla ja opiskelijoilla on vahva halu osallistua palvelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen, valinnanvapautta voidaan tukea omatiimin, palvelusetelin ja henkilökohtaisen budjetoinnin kautta. Yritysten toimintamallit, verkostot ja kansainvälinen benchmarking vauhdittavat muutosta. MDI (2016) Tulevaisuuden kunta-taustaselvitys Nylund (2015) Jakamistalous urbaanin osallistumisen ja kansalaisaktivismin uusi muoto. (Arcada working papers 4/2015) Nuva ry HS 17.6.; ja

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 16.8.2016 12.8.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 KERTAUS Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -reformi Kaupunkipoliittisen työryhmän työpaja ja tulokset Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -reformi Kaupunkipoliittisen työryhmän työpaja ja tulokset Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -reformi Kaupunkipoliittisen työryhmän työpaja ja tulokset 9.11.2016 10.11.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 16.9.2016 5.9.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit SWOT

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -reformi Parlamentaarinen työryhmä ja Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -reformi Parlamentaarinen työryhmä ja Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -reformi Parlamentaarinen työryhmä 25.11. ja 16.12.2016 9.1.2017 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 7.10.2016 2.10.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit SWOT

Lisätiedot

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 3.6.2016 3.6.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 14.9.2016 Rajapinnan/yhdyspinnan määrittelyä 1. Raja-/yhdyspinnalla tarkoitetaan kahden

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Mikä on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto? Nuorten osallisuuden asiantuntijajärjestö, joka on perustettu vuonna

Lisätiedot

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja

Lisätiedot

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi Maarit Alikoski 21.10.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Kunnan rooli ja tehtävät uudistuvat Yksi keskeinen vaikuttava tekijä: sosiaali-

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 27.4.2016 27.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä. 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä. 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia Käynnistys

Lisätiedot

Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti

Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! 24.11.2016 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti Kolme näkökulmaa tulevaisuuden kuntaan 1. Tulevaisuuden kunta - kärkihanke Kuntaliitto huolehtii

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Jarkko Majava, va kehityspäällikkö Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista

Lisätiedot

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Tulevaisuuden johtajat 24.11.2017 Jari Koskinen MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja

Lisätiedot

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? ESITYS 1.2. 15.5.2018 LÄHDE: SOSTE RY & HELENA LIIMATAINEN, POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAYHDISTYS RY JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT

Lisätiedot

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät!

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Onnistuva Suomi tehdään lähellä Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Kuntien Tulevaisuusfoorumi 10.4.2018 Timo Reina, varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Löytävätkö kunnat roolinsa uudelleen?

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -

Lisätiedot

TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ?

TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ? TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ? Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Kaupunginvaltuuston seminaari 23.3.2015 Aleksi Neuvonen, aleksi.neuvonen@demoshelsinki.fi, @leksis

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Uudistumisella tuottavuusloikka

Uudistumisella tuottavuusloikka Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus 20.2.2017 Toiminnan arviointi: omistajaohjaus Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Toiminnan kehitys uusi rooli Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-

Lisätiedot

Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan

Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan PANEELIKESKUSTELU Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan Kuntamarkkinat 11.9.2012 24.9.2013 Page 1 KESKUSTELIJAT Dekaani Hannu Katajamäki, Vaasan yliopiston

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö

Lisätiedot

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Miksi pk-palveluntuottajakenttää kannattaa kehittää juuri nyt? - Sote-alan toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, vaikka tulevista uusista

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ylijohtaja Päivi Laajala Tulevaisuutta on vaikea

Lisätiedot

Kokeilut uudistusten vauhdittajana

Kokeilut uudistusten vauhdittajana Kokeilut uudistusten vauhdittajana Varatoimitusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto Kuntakokeilujen loppuseminaari 22.3.2017 Miksi kokeiluja tarvitaan? Toimintaympäristön muutosvoimakkuuden kasvu johtamisen

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -reformi Seutukaupunkiverkoston työpaja Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -reformi Seutukaupunkiverkoston työpaja Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -reformi Seutukaupunkiverkoston työpaja 4.11.2016 7.11.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto 27.1.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen muutostuki Muutostuen elementit Kuntaliitossa Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

Liikunta tulevaisuuden kunnassa? Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Elina Kiiski-Kataja, Sitra (Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto)

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Elina Kiiski-Kataja, Sitra (Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto) Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 13.5.2016 13.5.2016 Elina Kiiski-Kataja, Sitra (Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto) Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016

Lisätiedot

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus

Lisätiedot

Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista

Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliitto Puhujat: Vesa-Pekka Leino, sivistysjohtaja, Eurajoen

Lisätiedot

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 3 Kari Sjöholm Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys

Lisätiedot

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Irmeli Myllymäki @IrmeliMyllymaki 8.5.2019 Esityksen sisältöä Muutostrendit ja tulevaisuuden kunnan haasteet Kunnan

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

Mikä ihmeen hyvinvointi?

Mikä ihmeen hyvinvointi? Mikä ihmeen hyvinvointi? Kunnat hyvinvoinnin edistäjinä Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ohjelmapäällikkö, HT #tulevaisuudenkunta @SallinenSini Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Hyvinvointi on ihmisen

Lisätiedot

Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina

Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina VII Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä Suomen kansallismuseo 25.5.2011 Asiantuntija Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kansalaisen erilaiset

Lisätiedot

Valokuva: 2012 BLOM. Ikäystävällinen Hervanta

Valokuva: 2012 BLOM. Ikäystävällinen Hervanta Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervanta Vanhusneuvostopäivä Helsinki, 6.4.2016 Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ikäystävällisen kaupungin teemat, WHO Ympäristö ja julkiset rakennukset

Lisätiedot

KUOPIO 2030 Luonnos Versio 1.4

KUOPIO 2030 Luonnos Versio 1.4 2030 Luonnos 3.11.2017 Versio 1.4 Strategialuonnoksen muodostuminen Suunnitelman hyväksyminen kjjory 14.2. ja kh 27.2. Toimintaympäristöanalyysi ja muutosajurit Konsernipäivä 29.8. #Kuopio2040 seminaari

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015

Lisätiedot

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki.

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Mikä? Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Soteuttamot ovat avoimia tapahtumia, joissa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajat

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja

Lisätiedot

Tulevaisuuden sivistyskunta

Tulevaisuuden sivistyskunta Tulevaisuuden sivistyskunta Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja kulttuuri -yksikkö Opetus ja kulttuuri -yksikkö

Lisätiedot

Ennakoiva ja tiedolla johdettu kunta työpajan tulokset. USO 5 Uuden sukupolven organisaatiot

Ennakoiva ja tiedolla johdettu kunta työpajan tulokset. USO 5 Uuden sukupolven organisaatiot Ennakoiva ja tiedolla johdettu kunta 27.3.2019 - työpajan tulokset USO 5 Uuden sukupolven organisaatiot 2019-2020 Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija @Tujappi 27.3.2019 Viisi tärkeintä muutosajuria

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Strategiakortit 2015

Strategiakortit 2015 Kh 13.1.2015 4 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2015 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

MAL-VERKOSTON STRATEGINEN VIITEKEHYS

MAL-VERKOSTON STRATEGINEN VIITEKEHYS MAL-VERKOSTON STRATEGINEN VIITEKEHYS 2019-2022 ELÄVÄT ASEMANSEUDUT Fiksu Assa kehitysalusta Asemanseutujen digihack (palvelut) Asemanseutujen maankäyttö KAUPUNKISEUDUILLE ELINVOIMAA JA KILPAILUKYKYÄ ASUMINEN

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17 J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät

Lisätiedot

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä Pohjanmaan liitto 16.05.2017 Tasa-arvo työryhmä 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma osana kaupungin toimintaa Kaupunginhallitus asetti toimikunnnan 21.3.2016 ( 106) valmistelemaan tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat

Lisätiedot

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Sonja Hämäläinen Maahanmuuttojohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Maahanmuuton kasvaessa painopisteenä osallisuus, työllistyminen

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma

SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma Lähtökohdat Megatrendit Talouskriisi Globalisaation 2.vaihe Väestön ikääntyminen Ilmastomuutos Suomen menestysmalli on vakavasti uhattuna Perinteinen teollinen

Lisätiedot

KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI. Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY

KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI. Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY 10.11.2015 Miksi resurssiviisautta tarvitaan Miksi kaupunkien pitää muuttua Mitä resurssiviisaus tarkoittaa Mitä sillä

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan

Suomalaisen yhteiskunnan Suomalaisen yhteiskunnan iso muutos muuttuvatko kunta ja kuntalainen? Kyläparlamentti Ilomantsi 31.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Kuulostaa hyvältä! Ilomantsi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta 14.10.2016 Kajaani Johtaja Anne Knaapi Sosiaali- ja terveysjärjestöt Järjestöjen tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Salli osallisuus! 24.11.2011 Anne Pyykkönen projektipäällikkö osallisuushanke Salli Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry - Hallinnointi

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -reformi Sidosryhmätilaisuus ja tulokset Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -reformi Sidosryhmätilaisuus ja tulokset Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -reformi Sidosryhmätilaisuus ja tulokset 26.10.2016 31.10.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki

YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 LUONNOS 26.3.2018 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE Millainen Ylöjärvi on vuonna 2028? VISIO Miten ymmärrämme kunnan eri roolit? YLÖJÄRVI ROHKEA JA ELINVOIMAINEN ELINVOIMAROOLI

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Elinvoimaryhmä ) Maistiaisia kuntalaiskyselystä. 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia. 3) Teemat ja kokousajat

Elinvoimaryhmä ) Maistiaisia kuntalaiskyselystä. 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia. 3) Teemat ja kokousajat Elinvoimaryhmä 9.10.2017 1) Maistiaisia kuntalaiskyselystä 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia 3) Teemat ja kokousajat 4) Elinkeinoasiahenkilön kuulumisia 1 Kuntalaiskysely: taustatiedot 2 Vetovoimatekijäprofiili

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot