Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat"

Transkriptio

1 1 TEUVAN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Uimahallin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KIR- KONSEUDUN ASEMAKAA- VAN MUUTOS JA LAAJEN- NUS, Uimahallin alue. Suunnittelualue sijaitsee Teuvan keskustassa ja rajautuu pohjoispuolella Porvarintiehen (yhdystie 17183), itäpuolella Asematiehen (yhdystie 17128), eteläpuolella Teuvanjokeen ja länsipuolella Pappilantiehen. Suunnittelualueen sijainti on esitetty kuvassa 1 ja tarkempi rajaus kuvassa 3. Alueen laajuus on 17,7 ha. Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet Teuvan kunnanhallitus on päättänyt asemakaavan muutoksen ja laajennuksen laatimisesta. Asemakaavan muutos koskee Kirkonseudun asemakaavan kortteleita 71-73, sekä niihin liittyviä urheilu-, puisto- ja katualueita. Tavoitteena on turvata uimahallin ja urheilukentän ympäristön kehittämismahdollisuudet ja osoittaa asemakaavan laajennusalueelle laadukasta pientalo- ja rivitaloasumista. Samalla varaudutaan osayleiskaavan mukaiseen joen ylittävään Eteläisen yhdystien uuteen tielinjaukseen. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat Maakuntakaava Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa vuodelta 2005 suunnittelualue kuuluu Teuvan taajamatoimintojen alueeseen. Kohdeselostuksen mukaan alueen suunnittelussa tulee edistää yhdyskuntarakenteen tiivistämistä, täydennysrakentamista ja taajamakuvan eheyttämistä. Suunnittelualue sisältyy maakuntakaavassa Teuvan keskustan alueelle osoitettuun kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeään alueeseen.

2 2 Osayleiskaava Kunnanvaltuuston keväällä 2008 hyväksymässä Teuvan Keskustan ja Kauppilan osayleiskaavassa suunnittelualue on esitetty pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP, AP- 1, AP-1/s1), julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi (PY, PY/s1), urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU-1) ja lähivirkistysalueeksi (VL- 1). Alueen läpi on osoitettu Eteläisen yhdystien ohjeellinen uusi linjaus ja joen ylitys. - Kirkon läheisyydessä alueen asemakaavoituksessa tulee turvata valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun ympäristön säilyminen (/s1). -Teuvanjoen ranta-alueella on erityisiä luonnonarvoja, joiden perusteella ranta tulee säilyttää pääosin luonnontilaisena. Asemakaavan laatimisessa on suositeltavaa tukeutua vihersuunnitelmaan. Kuva 2. Ote Keskustan ja Kauppilan osayleiskaavasta, KV Asemakaava Suunnittelualueelle sijoittuvat asemakaavan korttelit ja Alueella on voimassa seuraavat asemakaavat: 00 Teuvan Kirkonseudun rakennuskaava, LH Säntin ja Viitalan alueet, LH Korttelissa 71 on kirkollisten rakennusten korttelialue (YK). Lähiympäristö on varattu yksikerroksista erillispientalorakentamista varten (AO). - Pappilantien varressa korttelissa 177 on erillispientalojen korttelialue, jolle on sallittua asumisen lisäksi rakentaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia teollisuusrakennuksia (AO-1). Muut Pappilantien tontit on varattu yksikerroksisia erillispientaloja varten (AO). - Urheilukentän alue on osoitettu urheilu- ja virkistyspalveluja varten (Uu) ja jokiranta puistoksi (VP). Kuva 3. Ote asemakaavayhdistelmästä.

3 Tehdyt selvitykset ja suunnitelmat Teuva, Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus 3 Osayleiskaavan tieverkkoselvitys, Pöyry Infra Oy 2006 Osayleiskaavan maisemaselvitys, Pöyry Environment Oy 2006 Osayleiskaavan luontoselvitys, Pöyry Environment Oy 2006 Osayleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys, Pöyry Environment Oy 2006 Osayleiskaavan arkeologinen selvitys, Pohjanmaan museo 2005 Teuvanjoen yläosa, kehittämissuunnitelma ja luonnontaloudelliset selvitykset, Alueelliset ympäristöjulkaisut 348, Länsi-Suomen ympäristökeskus 2004 Kantatien 67 tieverkkotarkastelu Teuvan keskustan kohdalla; Teuvan kunta, Tielaitos Vaasan tiepiiri, Motiivi Oy 2000 Teuvan eritasoliittymä (KT 67, MT 682), Eteläinen yhdystie, Yleissuunnitelma; Tielaitos Vaasan tiepiiri, Suunnittelukeskus Oy 1994 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16, Museovirasto/Ympäristöministeriö 1993 Rakennettu ympäristö Kuva 4. Näkymä uimahallilta kirkolle. Voimassa olevan asemakaavan alueella sijaitsee Teuvan kirkko, omakotitaloja ja urheilukenttä. Kaavoittamattomalla alueella sijaitsee omakotitaloja, uimahalli sekä maatilan talouskeskus. Alue rajautuu Porvarintiehen, Asematiehen ja Pappilantiehen. Alue on vesi- ja viemäriverkoston sekä kaukolämmön piirissä. Sähkönjakelusta vastaa Fortum Sähkönsiirto Oy. Luonnonympäristö Kaavoittamaton alue on osittain rakentamatonta peltoa. Kasvillisuutta ja puustoa on jonkin verran pihapiireissä. Jokirannassa on lähes kauttaaltaan tiheää luonnontilaista puu- ja pensaskasvustoa. Kulttuuriympäristön ja luonnonympäristön erityiset kohteet Alueella sijaitseva vuonna 1953 rakennettu Teuvan uusi kirkko ja alueen ulkopuolelle sijoittuva vanha rauniokirkko kuuluvat valtakunnallisesti merkittävään kulttuurihistorialliseen ympäristöön (Rakennettu kulttuuriympäristö, Museovirasto/Ympäristöministeriö 1993).

4 4 Osayleiskaavan kulttuuriympäristöselvityksen yhteydessä on laadittu alueraportti Teuvan keskustasta eli ns. Porvarin paikasta, josta todetaan, että rauniokirkko ja uusi kirkko ovat maisemallisesti ja historiallisesti arvokkaita. Eheimpänä alueena on säilynyt Porvarintien raittijakso Teuvan kirkolta kunnantalolle. Alueella ei ole todettu kiinteitä muinaisjäännöksiä. Osayleiskaavan maisemaselvityksen mukaan keskustan maamerkkinä toimii rauniokirkon ja uuden kirkon ympäristö. Suunnittelualueen läheisyydessä tärkeimpiä näkymiä ovat säilytettävä näkymä Asematieltä kirkon suuntaan sekä avattava/kehitettävä Porvarintien katunäkymä kunnantalon suunnasta kirkkoa kohti. Osayleiskaavan luontoselvityksessä todetaan Teuvanjoen olevan kokonaisuudessaan kasvillisuudeltaan arvokasta aluetta. Joen ranta-alueilla katsotaan olevan myös kulttuurihistoriallista ja maisemallista arvoa. Laadittavat selvitykset ja suunnitelmat Kulttuuriympäristöselvitys, Pöyry Environment Oy Vaikutusalue Asemakaavan vaikutusalueeseen kuuluu suunnittelualue lähiympäristöineen. Osalliset Asukkaat 1. Alueen asukkaat ja rajanaapurit 2. Alueen maanomistajat ja kiinteistönomistajat 3. Muut osalliset ja osalliseksi ilmoittautuvat Teuvan kunta 1. Kunnanvaltuusto 2. Kunnanhallitus 3. Tekninen lautakunta 4. Rakennuslautakunta 5. Vapaa-ajanlautakunta Viranomaiset 1. Etelä-Pohjanmaan liitto 2. Länsi-Suomen ympäristökeskus 3. Museovirasto 4. Tiehallinto Vaasan tiepiiri Yritykset ja yhteisöt 1. Teuvan ev.lut. seurakunta 2. Fortum Sähkönsiirto Oy 3. Muut mahdolliset yritykset ja yhteisöt Tiedottaminen Kaavoituksen vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavan ja siihen liittyvän suunnittelumateriaalin nähtävillä olosta tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla, paikallislehdessä sekä kunnan Internet-sivuilla ( jäljempänä olevan aikataulun mukaisesti. Kaavoitusprosessiin mahdollisesti myöhemmin tulleista oleellisista muutoksista tiedotetaan vastaavasti. lähetetään tiedoksi suunnittelualueen kiinteistönomistajille ja viranomaisosallisille. Kaavan nähtävillä olossa kaavoitukseen liittyvä materiaali on nähtävillä Teuvan kunnan teknisessä toimistossa, käyntiosoite Porvarintie 26 A, sekä kunnan Internet-sivuilla.

5 5 Osallistuminen Palautteen tästä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi osoittaa Teuvan kunnan tekniseen toimistoon osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olon aikana. a voidaan täydentää suunnittelun kuluessa. Osallisella on mahdollisuus saattaa suunnitelman asianmukaisuus alueellisen ympäristökeskuksen arvioitavaksi neuvottelumenettelyä käyttäen (MRL 64 ja MRA 31 ). Luonnosvaihe Luonnosvaiheessa tilaisuus mielipiteen esittämiseen (MRA 30 ) järjestetään asettamalla valmisteluaineisto nähtäville ja järjestämällä asiasta yleisölle suunnattu tilaisuus. Huomautuksia ja mielipiteitä Uimahallin alueen asemakaavan muutosta ja laajennusta koskevissa asioissa voi jättää nähtävillä olon aikana Teuvan kunnan tekniseen toimistoon. Ehdotusvaihe Ehdotusvaiheessa asemakaavan muutos- ja laajennusehdotus pidetään julkisesti nähtävänä (MRA 27 ) Teuvan kunnassa. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava Teuvan kunnanvirastoon kunnanhallitukselle osoitettuna (käyntiosoite: Porvarintie 26 A, postiosoite: PL 25, Teuva) ennen kaavaehdotuksen nähtävillä olon päättymistä. Viranomaisyhteistyö Kaavaluonnoksesta pyydetään viranomaisten mielipiteet. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen kanssa on järjestetty työneuvottelu Viranomaisneuvottelu järjestetään Asemakaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot seuraavilta viranomaisilta: 1. Etelä-Pohjanmaan liitto 2. Länsi-Suomen ympäristökeskus 3. Museovirasto 4. Tiehallinto, Vaasan tiepiiri 5. Tarvittavat kunnan hallintokunnat Selvitettävät vaikutukset ja vaikutusten arvioinnin menetelmät Kaavoituksen yhteydessä arvioidaan kaavaratkaisun vaikutuksia luonnon- ja kulttuuriympäristöön, taajamakuvaan, liikenteeseen, talouteen ja sosiaalisiin oloihin. Vaikutusten arvioinnin pohjana käytetään tehtyjä selvityksiä ja asiantuntijoiden sekä osallisiksi määriteltyjen kannanottoja. Kaavoituksen kulku, aikataulut ja päätöksenteko Vuorovaikutuksen järjestäminen tapahtuu Teuvan kunnan toimesta. Kaavan laatiminen tapahtuu konsulttityönä Pöyry Environment Oy:n Seinäjoen toimistossa. Kaavoituksen vireilletulo, tiedottaminen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolo 14 päivän ajan Teuvan kunnassa. toukokuussa 2009 Mielipiteen esittäminen kaavaa valmisteltaessa (MRA 30 ); Vaihtoehdot ja alustavan luonnoksen nähtävillä olo 14 päivän ajan Teuvan kunnassa. Yleisötilaisuus. toukokuussa 2009 Viranomaisneuvottelu / Lausunnot asemakaavaluonnoksesta touko-kesäkuussa 2009

6 6 Palautteen käsittely ja vaihtoehdon valinta, projektiryhmä kesäkuussa 2009 Tarkistettu kaavaluonnos ja hyväksymisasiakirjat kunnanhallitukselle elokuussa 2009 Asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi (MRA 27 ); Muistutusten ja lausuntojen jättäminen. elo-syyskuussa 2009 Kaavan laatijan vastineen käsittely kunnanhallituksessa syyskuussa 2009 Kunnanvaltuusto hyväksynee asemakaavan lokakuussa 2009 Yhteystiedot Teuvan kunta Porvarintie 26 PL TEUVA Pöyry Environment Oy Kampusranta 9 C Seinäjoki Kunnaninsinööri Markku Salonen, Puh Fax Sähköposti: markku.salonen@teuva.fi Aluepäällikkö Liisa Märijärvi-Vanhanen Projektipäällikkö Pekka Isotalo Puh Fax Sähköposti: liisa.marijarvi-vanhanen@poyry.com pekka.isotalo@poyry.com

KESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS

KESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS 1 TEUVA KESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS TERVE-

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 1 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 63 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 83. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki

ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 83. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 83 ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HAUTAUSMAA-ALUE. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki

ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HAUTAUSMAA-ALUE. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HAUTAUSMAA-ALUE ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN

Lisätiedot

Suunnittelun lähtökohdat, aiemmat suunnitelmat, laaditut ja laadittavat selvitykset

Suunnittelun lähtökohdat, aiemmat suunnitelmat, laaditut ja laadittavat selvitykset Teuva, Äystön osayleiskaavan tarkistus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 TEUVA ÄYSTÖN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ÄYSTÖN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS.

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

SOININ KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PIHLAANMÄEN ALUE. Vastaanottaja Soinin kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SOININ KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PIHLAANMÄEN ALUE. Vastaanottaja Soinin kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vastaanottaja Soinin kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä SOININ KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PIHLAANMÄEN ALUE SOININ KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PIHLAANMÄEN

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI Vastaanottaja Ähtärin kaupunki

ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 1006 ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1 JALASJÄRVEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 5

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 5 ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, osakortteli

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, Mäkipään alue

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, Mäkipään alue 1 KUORTANEEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, Mäkipään alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄT

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄT 1 ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄT OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.9.2014 LAPPAJÄRVEN KUNTA Rovastilan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNTA SOTKUN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Vastaanottaja Vieremän kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

VIEREMÄN KUNTA SOTKUN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Vastaanottaja Vieremän kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vastaanottaja Vieremän kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä VIEREMÄN KUNTA SOTKUN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS VIEREMÄN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS SOTKUN ALUE

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNTA MÄNTYKANKAAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Khall Liite 3. Vastaanottaja Vieremän kunta

VIEREMÄN KUNTA MÄNTYKANKAAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Khall Liite 3. Vastaanottaja Vieremän kunta Khall 5.2.2018 29 Liite 3 Vastaanottaja Vieremän kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä VIEREMÄN KUNTA MÄNTYKANKAAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS VIEREMÄN KUNTA KESKUSTAAJAMAN

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 136, MATKAKESKUSHANKE

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 136, MATKAKESKUSHANKE 1. kaupunginosan asemakaavan muutos 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 136, MATKAKESKUSHANKE Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI KULLANMUTKAN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, KORTTELI 415. Vastaanottaja Alajärven kaupunki

ALAJÄRVEN KAUPUNKI KULLANMUTKAN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, KORTTELI 415. Vastaanottaja Alajärven kaupunki Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ALAJÄRVEN KAUPUNKI KULLANMUTKAN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, KORTTELI 415 ALAJÄRVEN KAUPUNKI KULLANMUTKAN ALUEEN ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO

LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ALANURMON

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, korttelit 14 ja 15

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, korttelit 14 ja 15 1 ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, korttelit 14 ja 15 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.10.2015 ALAJÄRVEN KAUPUNKI Kullanmutkan asemakaavan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

VIMPELIN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KANTATIEN 68 YLEISEN TIEN ALUE JA OSAKORTTELI 8. Vastaanottaja Vimpelin kunta

VIMPELIN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KANTATIEN 68 YLEISEN TIEN ALUE JA OSAKORTTELI 8. Vastaanottaja Vimpelin kunta Vastaanottaja Vimpelin kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä VIMPELIN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KANTATIEN 68 YLEISEN TIEN ALUE JA OSAKORTTELI 8 VIMPELIN

Lisätiedot

VIMPELIN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KANTATIEN 68 YLEISEN TIEN ALUE JA KORTTELIT LIITE 2. Vastaanottaja Vimpelin kunta

VIMPELIN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KANTATIEN 68 YLEISEN TIEN ALUE JA KORTTELIT LIITE 2. Vastaanottaja Vimpelin kunta Vastaanottaja Vimpelin kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä VIMPELIN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KANTATIEN 68 YLEISEN TIEN ALUE JA KORTTELIT 52 54

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 88 JA KORTTELI 89. Vastaanottaja Kauhavan kaupunki

KAUHAVAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 88 JA KORTTELI 89. Vastaanottaja Kauhavan kaupunki Vastaanottaja Kauhavan kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä KAUHAVAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 88 JA KORTTELI 89 KAUHAVAN KAUPUNKI KESKUSTAN

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS SAMPOLAN ALUE. Vastaanottaja Kuortaneen kunta

KUORTANEEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS SAMPOLAN ALUE. Vastaanottaja Kuortaneen kunta Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä KUORTANEEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS SAMPOLAN ALUE KUORTANEEN KUNTA KIRKONSEUDUN

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KUORTANEEN KAARANKAJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVA

KUORTANEEN KAARANKAJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVA 1 KUORTANEEN KAARANKAJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KUORTANEEN KAA- RANKAJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVA. Suunnittelualue

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNKI MOKSUNNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS MOKSUNTIEN VARREN PYSÄKÖINTIALUE. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki

ÄHTÄRIN KAUPUNKI MOKSUNNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS MOKSUNTIEN VARREN PYSÄKÖINTIALUE. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ÄHTÄRIN KAUPUNKI MOKSUNNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS MOKSUNTIEN VARREN PYSÄKÖINTIALUE ÄHTÄRIN KAUPUNKI MOKSUNNIEMEN

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS SAMPOLAN ALUE. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KUORTANEEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS SAMPOLAN ALUE. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä KUORTANEEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS SAMPOLAN ALUE KUORTANEEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 102

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNKI JALASJÄRVEN KÄRJENMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 4. Vastaanottaja Kurikan kaupunki

KURIKAN KAUPUNKI JALASJÄRVEN KÄRJENMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 4. Vastaanottaja Kurikan kaupunki Vastaanottaja Kurikan kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 26.1.2017 KURIKAN KAUPUNKI JALASJÄRVEN KÄRJENMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA 1 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI ALAHÄRMÄN VOLTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS ISONTALONTIEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ JA KORTTELI 43. Vastaanottaja Kauhavan kaupunki

KAUHAVAN KAUPUNKI ALAHÄRMÄN VOLTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS ISONTALONTIEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ JA KORTTELI 43. Vastaanottaja Kauhavan kaupunki Vastaanottaja Kauhavan kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 24.3.2017 KAUHAVAN KAUPUNKI ALAHÄRMÄN VOLTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS ISONTALONTIEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

MOKSUNNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS HOTELLI MESIKÄMME- NEN ITÄPUOLISILLA ALUEILLA

MOKSUNNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS HOTELLI MESIKÄMME- NEN ITÄPUOLISILLA ALUEILLA ÄHTÄRIN KAUPUNKI MOKSUNNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS HOTELLI MESIKÄMME- NEN ITÄPUOLISILLA ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on MOKSUNNIEMEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15

KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS VINARINTIE 15 KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Vinarin alueen asemakaavan muutoksen Vinarintie 15 osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus

Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RUSKON KUNTA Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21831 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (9)

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Moision asemakaavan muutos, Hattulanmäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013.

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaava, Kurrenkujan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

LAIHIAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 115. Vastaanottaja Laihian kunta

LAIHIAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 115. Vastaanottaja Laihian kunta Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 12.2.2018 LAIHIAN KUNTA ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 115 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS

Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Muutettava asemakaava sijaitsee Yläneen taajaman keskustassa,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis-

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

MURSKETIEN ASEMAKAAVA

MURSKETIEN ASEMAKAAVA UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 6 JA NIITTYLÄNTIE LIITE 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 6 JA NIITTYLÄNTIE LIITE 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 9.6.2015, tark. 2.12.2016 ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 6 JA NIITTYLÄNTIE ÄHTÄRIN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNKI MOKSUNNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS VALTATIEN 18 JA KARHUNKIERROKSEN VÄLINEN ALUE. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki

ÄHTÄRIN KAUPUNKI MOKSUNNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS VALTATIEN 18 JA KARHUNKIERROKSEN VÄLINEN ALUE. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ÄHTÄRIN KAUPUNKI MOKSUNNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS VALTATIEN 18 JA KARHUNKIERROKSEN VÄLINEN ALUE ÄHTÄRIN KAUPUNKI

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS HAKAPOLKU

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS HAKAPOLKU KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS HAKAPOLKU LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Hakapolku osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2013

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija

Lisätiedot

LAIHIAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 122. Vastaanottaja Laihian kunta

LAIHIAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 122. Vastaanottaja Laihian kunta Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 20.11.2017 LAIHIAN KUNTA ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 122 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

PORKANRANNAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) Korjattu

PORKANRANNAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) Korjattu PORKANRANNAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) 11.4.2008 Korjattu 27.11.2009 1. Suunnittelualue ja vaikutusalue Suunnittelun tarkoituksena on laatia Porkanrannan alueelle ja

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot