KOMPROMISSIEN SUO KORTTELIN KINGI -DOKUMENTTIA TEHDESSÄ Saako leikkaaja puuttua ohjaajan päätöksiin?

Transkriptio

1 KOMPROMISSIEN SUO KORTTELIN KINGI -DOKUMENTTIA TEHDESSÄ Saako leikkaaja puuttua ohjaajan päätöksiin? Joona Haarala Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun toimipaikka Viestinnän koulutusohjelma Medianomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Haarala, Joona. Kompromissien suo Korttelin Kingi -dokumenttia tehdessä Saako leikkaaja puuttua ohjaajan päätöksiin? Turku, syksy sivua, 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun toimipaikka, viestinnän koulutusohjelma, medianomi (AMK). Tarkastelen opinnäytetyössäni erityisesti leikkaajan ja ohjaajan välistä vuorovaikutusta dokumenttielokuvan tekoprosessin aikana. Esimerkkitapaukset otan opinnäytetyöni tuoteosasta, joka on puolituntinen dokumenttielokuva Korttelin kingi. Se kuvattiin kesällä 2007 ja maaliskuussa Olin tuotannossa mukana leikkaajana ja osin äänittäjänä. Pohdin tutkielmassani sitä, kuinka paljon leikkaaja saa puuttua ohjaajan päätöksiin ja kuka päättää, miltä elokuva lopulta näyttää. Aineistona olen käyttänyt oman tuoteosani lisäksi dokumenttielokuvia ja videoalaa yleisesti käsittelevää kirjallisuutta. Dokumenttielokuvan leikkausvaiheessa tulee useasti esille teknisiä ongelmia, jotka vaikuttavat lopputulokseen: esimerkiksi mikrofonin pariston loppuminen tai muu vastaava häiriötekijä saattaa pilata kuvausvaiheessa hyvältä tuntuneen otoksen. Lisäksi dokumenttielokuvassa käsikirjoitus muuttuu usein moneen kertaan kuvausvaiheiden aikana. Tutkielmani osoittaa myös, että dokumenttielokuvan aikana ohjaajalla ja leikkaajalla voi olla erilaisia näkemyksiä lopputuloksesta, mutta viimeinen sana on aina ohjaajalla. Asiasanat: dokumentti, dokumenttielokuva, dokumentaristi, leikkaaja, ohjaaja, editointi, tarinankerronta

3 ABSTRACKT Haarala, Joona. The Neverending Road in Compromising While MakingDocumentary Film "Korttelinkingi" Is the Editor Allowed to Interferewith the Decisions the Director has made? Turku, fall of pages, 1 appendice. Diaconia University of Applied Sciences, Turku Unit, Degree Programme in Communication and Media, Bachelor of Media. In my graduation thesis I research especially the interaction between theeditor and the director while making a documentary film. I draw theexamples used from the production part of my Graduation Thesis, which is ahalf an hour long documentary film "KorttelinKingi" (King of the Block).It was filmed during the summer of 2007, and March of I was involved in the production as an editor, and in some parts as a sound recorder. In my Graduation Thesis I contemplate on how much the editor is allowed tointerfere with the decisions the director has made, and who makes the finaldecisions on how the film is going to look like. In addition to theproduction part of my thesis, I also use literature on documentary films, and video production in general as my research material. In the editing process of a documentary film there often raises technical problems, which have their influence on the output: for example a deadbattery in a microphone, or some other similar kind of error might ruin ashot that seemed valuable when shooting it. In addition, when making adocumentary film, the script is re-written multiple times during theproduction process. My thesis also shows, that during the productionprocess of a documentary film the director and the editor may have different views on how the film should look like, but in the end the director always has the right to say the final word. Keywords: documentary, documentary film, documentary filmmaker, editor,director, editing, storytelling.

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 5 2 HISTORIA KUMMITTELEE DOKUMENTARISTIN SELÄN TAKANA Dokumentti ei ole suoraa dokumentointia Dokumenttielokuva vastaa eri kysymykseen kuin uutinen 10 3 KÄSIKIRJOITUS ON LÄHINNÄ APUVÄLINE 134 TEKNISET ONGELMAT MUUTTAVAT ENNAKKOSUUNNITELMAT Äänitys ja kuvaus ovat yhtä tärkeitä Muita teknisiä ongelmia 21 5 LEIKKAUSPÖYTÄ MUUTTAA KAIKEN Leikkaajan etäisyys auttaa löytämään päähenkilöistä uusia piirteitä Päähenkilöt leikkaajan pelinappuloina 25 6 LOPUKSI 27 7 LÄHTEET 29 8 LIITE: Korttelin kingi-dokumenttielokuvan synopsis 31

5 1 JOHDANTO Tein opinnäytetyöni, 27-minuuttisen seurantadokumentin Korttelin Kingit, yhdessä medianomiopiskelijaheinimaija Hirvosen kanssa. Dokumentti kertoo tarinan korttelirallia harrastavasta joensuulaisesta pariskunnasta Jennistä, 21, ja Villestä, 19. Televisiodokumentissa toimin leikkaajana ja olin yhdellä kuvausmatkalla mukana äänittäjänä. Dokumentti kuvattiin kolmessa osassa kesä- ja heinäkuussa 2007 sekä maaliskuussa Ennen varsinaista dokumenttia leikkasin kymmenen minuuttia pitkän koeversion aiheesta vuonna 2006 kuvatusta materiaalista. Tutkielmassani tarkastelen dokumenttielokuvan valmistumista leikkaajan näkökulmasta. Leikkaajan tehtävänä on elokuvatuotannoissa luoda päähenkilöiden tekemisille ymmärrettävä juoni tai tarina. Leikkaaja tekee työtään yleensä itsenäisesti. Ohjaaja ja kuvaaja saattavat leikkaajan kanssa tutkia yhdessä valmista materiaalia, mutta leikkauspäätökset tekee pääsääntöisesti aina leikkaaja. Ohjaajan vastuulla on kuitenkin tarinan lopullinen muoto ja ohjaaja voi oman halunsa mukaan joko hyväksyä tai hylätä leikatun materiaalin. (Pirilä, Kivi 2008, 27.) Tutkin lopputyössäni leikkaajan vastuuta: miten leikkaaja voi pienilläkin kuvavalinnoilla tuoda päähenkilöistä erilaisia luonteenpiirteitä esille? Tutkimuskysymyksenäni pohdin sitä, kuinka paljon leikkaaja saa puuttua ohjaajan päätöksiin. Leikkaaja voi tuoda elokuvaan uusia näkökulmia, sillä ohjaaja voi helposti samaistua päähenkilöihinsä. Samaistuminen johtuu usein siitä, että ohjaaja ehtii produktion aikana tutustua lähemmin päähenkilöiden jokapäiväiseen elämään silloin, kun tekee ennakkotutkimusta tai ennakkokuvauksia. Ohjaajan on luotava luottamuksellinen suhde, ennen kuin elokuvanteko pääsee hyvään vauhtiin. Ainakaan meidän tuotannossamme päähenkilöt eivät olisi puhuneet sanaakaan, elleivät olisi luottaneet ohjaajaan. Lopputyössänikoostan yhteen dokumenttituotannon erilaiset vaiheet aina ennakkosuunnittelusta leikkaamiseen asti. Selvitän, miten opinnäytetyöni Korttelin kingitehtiin ja mitkä olivat vastuusuhteet dokumentin teossa. Korttelin kingitoimii

6 6 myös tutkielmani päälähteenä. Pohdin Korttelin kingi-dokumenttielokuvan kautta erityisesti sitä, miten dokumentaristien ihanteet ja todellisuus riitelevät jokaisena kuvaus- ja leikkauspäivänä. Todellisuuden kuvaamista saattavat haitata jopa niin yksinkertaiset tapahtumat kuin mikrofonien paristojen loppuminen tai kuvausryhmän erilaiset mielipiteet siitä, mikä on totta ja mikä ei. Korttelin kingi kertoo tarinan kahdesta joensuulaisesta nuoresta Jennistä ja Villestä. Tämä parikunta opiskelee ammattikoulussa, ja etenkin viikonloput he viettävät autoillen ympäri kaupunkia. Vertaan dokumentin tekoa myös uutisten tekoon. Uutisissa ja dokumentissa tuodaan esille asioita ja ilmiöitä. Niitä käsitellään kuitenkin erilaisella otteella. Tarkoitan tällä sitä, että päätyössäni uutisleikkaajana teen päivittäin samankaltaisia ratkaisuja kuin dokumenttia leikatessani. Joudun uutisissa pohtimaan jutun näkökulmaa: mitä kuvat kertovat katsojille toimittajan kuvien lisäksi ja voinko kuvilla johdattaa katsojaa harhaan. Vaikkapa koululaisten mielenterveysongelmista kertovassa jutussa tiettyä koulurakennusta ja sen pihalla olevia oppilaita kuvaamalla saatan leimata asiaan täysin kuulumattomia ihmisiä. Lopputyötäni tehdessä olen tietoinen siitä, että Korttelin kinginohjaajaheinimaija Hirvonen on tehnyt oman lopputyönsä samansuuntaisesta teemasta. Hän kysyy työssään, kenen totuutta ohjaaja on kertomassa ja mitkä ovat ohjaajan eettisiä valintoja. Korttelin Kingien leikkaajana näkemykseni erosivat paikoin ohjaajan näkemyksistä. Leikkausprosessin loppuvaiheessa ymmärsin, että katsoimme työtämme osin eri näkökulmista. Heinimaija Hirvosen näkökulma oli loppuun asti enemmän joensuulaisessa korttelirallikulttuurissa, pilistelyssä, ja minun enemmän kahden nuoren parisuhteessa.

7 7 2 HISTORIA KUMMITTELEE DOKUMENTARISTIN SELÄN TAKANA Dokumenttielokuva on mielestäni haastavin elokuvan muoto. Dokumenttielokuva ei ole näyttelijöiden luomaa fiktiota, vaan dokumenttielokuvassa käsitellään usein ihmisiä, joilla on todellinen elämä iloineen ja suruineen. Dokumenttia käytetään usein laajassa merkityksessä fiktiivisen, sepitteisen, elokuvan vastakohtana. Sen tarkoituksena on tavallisesti valistaa tiedottaa, kasvattaa, vakuuttaa ja luoda näkemystä maailmassa, jossa elämme. Dokumenttia luonnehtii tekijän näkemys materiaalista toisin kuin reportaasissa, jossa aihe on määräävänä tekijänä.(juntunen 1997, 23.) Opinnäytetyöni tuoteosa on noin puolituntinen dokumenttielokuva Korttelin kingi. Elokuvan ohjasi medianomiopiskelijaheinimaija Hirvonen ja minä toimin projektissa leikkaajana. Puolituntinen dokumenttielokuva kertoo kahden, noin 20-vuotiaan, nuoren parisuhdetarinan Joensuun kaupungissa vuosina 2007 ja 2008 (synopsis, liite 1). Leikatessani Korttelin kingiä jouduin useasti pohtimaan, kuinka paljon dokumenttielokuvassa saa olla omaa tulkintaa ja mikä oikeastaan on totta? Jouduin esimerkiksi leikkauspöydässä yhdistelemään kohtauksia, jotka eivät tapahtuneet kuvaustilanteissa peräkkäin. Aloittelevana dokumenttileikkaajana irrallisten kohtausten yhdistely tuntui vaikealta. Vilkaisu dokumenttielokuvan historiaan kertoo, että näitä samoja kysymyksiä ovat pohtineet myös varhaiset dokumenttien tekijät. Dokumenttielokuvan historia nivoutuu jo kaupallisen elokuvahistorian ensimmäisille filmiruuduille luvun loppupuolella oli useita erilaisia kilpailevia elokuvakoneita, mutta suurimman julkisuuden on saanut Louis Lumièren keksintö, joka viimeisteltiin vuonna Näissä Lumièren elokuvissa näytettiin esimerkiksi rautatieasemaa ja tehtaalta poistuvia työläisiä. Liioittelematta voi sanoa, että nämä muutaman sekunnin pituiset elokuvat olivat dokumentaarisia kuvauksia, mutta varsinaisista dokumenttielokuvista ei ollut vielä kyse.

8 8 Termi dokumentaarinen elokuva (documentaryfilm) julkaistiin ensimmäisen kerran suurelle yleisölle vuonna 1926 New York Sun -sanomalehdessä. Elokuvantekijä ja filmikriitikko John Grierson arvioi ohjaaja Robert J. Flahertyn( ) elokuvaa Moana of the South Seas. Se on Yhdysvalloissa vuonna 1926 julkaistu elokuva, jonka Flahertyn sanoin visuaalisilla huomioilla polynesialaisen nuorison jokapäiväisestä elämästä on dokumentaarista arvoa. (Juntunen 1997, 23.) Jo muutama vuosi ennen Moanaa, vuonna 1922,Flaherty teki elokuvan Nanook, Pakkasen poika, jota pidetään ensimmäisenä nykyaikaisena kokopitkänä dokumenttielokuvana.siinä kuvataan itivimuit-heimoon kuuluvan Nanookin elämää ankarissa luonnonolosuhteissa Pohjois-Kanadassa. Flahertyn tapauksessa dokumentaari merkitsi kuvausta, jossa ei ole vääriä, keinotekoisia, ympättyjä aineksia. Eskimot esittävät itseään mutta eivät näyttele (von Bagh 1998, 105). Kokopitkässä elokuvassa on kevyt luonnon kiertokulkua mukaileva kronologinen juoni. Elokuva ei kuitenkaan nykyaikaisten mittapuiden mukaan olisi dokumenttielokuva. Nanookissaon useitadraamadokumentin aineksia, sillä ohjaaja yhdisteli elokuvassa pohjoisen heimon historiaa vapaalla kädellä. Nanookissa esimerkiksi ammutaan mursuja harpulla, vaikka heimon käytössä oli ollut jo pitkän aikaa tehokkaampia tuliaseita. Flahertyn dokumenttielokuvan toinen suuri ongelma oli eri kohtausten lavastaminen. Flahertyei kuvausteknisistä syistä pystynyt kuvamaan iglun sisällä, joten Nanookille rakennettiin puolikas iglu. Hän joutui perheineen nukkumaan käytännössä taivasalla. Se ei kuitenkaan rikkonut autentian illuusiota. (Helke 2006, 32.) Tässä on muistettava, että kuvausteknisistä syistä nykyäänkin joudutaan tekemään ratkaisuja, joita ei todellisessa elämässä tehtäisi. Omassa lopputyössäni oli samankaltaisia ongelmia kuin Nanookissa. Korttelin kinginpäähenkilöiden käyttämä auto jouduttiin valaisemaan erillisillä ledi-valoilla, jotka paikoin jopa haittasivat auton ajamista. Lopputyötäni, Korttelin kingiä, kuvattiin kesäöinä ja talvi-iltaisin. Ilman auton sisätilan valaisua päähenkilöiden kasvot olisivat

9 9 jääneet tummiksi ja dokumenttielokuvan katselu olisi vaikeutunut. Fiktioelokuvassa auto olisi jopa nostettu esimerkiksi hinausauton lavetille ja valot olisi kuljettaja olisi vain heilutellut rattia. Kuvaustekniset esimerkit kuvaavat hyvin sitä tosiasiaa, että elokuvan teossa ei koskaan pystytä mallintamaan kuvattavia kohteita täydellisen todenmukaisesta. 2.1 Dokumentti ei ole suoraa dokumentointia Korttelin kingissäpäähenkilömme laitettiin näyttelemään takaa-ajoa sorateillä, ja muutaman kohtauksen vuorosanoista sovimme päähenkilöiden kanssa etukäteen. Hyvällä syyllä voisin kysyä itseltäni leikkaajana, teimmekö dokumenttielokuvaa vai oliko kyseessä jotain muuta. Aivan samalla tavalla Flahertyn elokuvan määrittely dokumentiksi aiheutti elokuvantekijöiden keskuudessa eripuraa jo alusta alkaen. Suomalainen dokumenttiohjaaja Susanna Helke kutsuu väitöskirjassaan Nanookin jälki dokumentti-termiä rumaksi sanaksi ja lajin ongelmaksi. Helke kertoo, että latinankielinen sana documentumtarkoittaa varoitusta, esimerkkiä, näytettä ja todistetta. (Helke 2006, 48.) Grierson tuli näin kirjoituksellaan luoneeksi yhdelle elokuvagenrelle termin. Toisaalta hän teki karhunpalveluksen elokuvantekijöille määrittelemällä dokumentin todisteeksi jostakin. Griersonin kirjoituksessa pitää muistaa ajan antropologinen henki. Alkuperäiskansojen tutkiminen oli muotia etenkin 1800-luvun loppupuolella ja luvun alkupuolella. Yhdysvalloissa ja Kanadassa tiedemaailmassa elettiin darwinismin aikaa, jossa etsittiin erilaisia kulttuurien juuria muun muassa alkuperäiskansoja tutkimalla. (Wikipedia 2008: Antropologia). Vaikka Nanookin jalanjäljissä tehtiin useita etnografisia dokumentteja, ei Flaherty kuitenkaan itse ollut antropologi. Kanadalainen Robert Flaherty kuvasi elämänsä aikana useita eksoottisia kansoja, mutta kansankuvauksissa ei käytetty tieteellisiä metodeja. Susanna Helken mukaan hänen lähestymistapansa perustui lähinnä seikkailijan kiinnostukseen vieraita kulttuureja kohtaan (Helke 2006, 30). Se ei kuitenkaan mielestäni vähennä Nanookinarvoa alkuperäiskansan todenmakuisena elämänkuvauksena. Elokuvassa näytetään visuaalisesti, miten harpulla tapetaan eläimiä. Flaherty oli ilmeisen tietoinen tämän metsästysmuodon loppumisesta ja hän tuli ikuistaneeksi sellaista, mitä ei enää tehdä.

10 10 Myöhemmin opinnäytetyössäni nostan esille leikkaamani lopputyön eettisiä ongelmia, jotka liittyvät dokumenttielokuvan totuudellisuuden perinteeseen. Leikatessani Korttelin kingiäjouduin usein pohtimaan, onko minulla leikkaajana oikeus vaihtaa todellisten tapahtumien kronologiaa? Mitä voin jättää kertomatta tai mitä päähenkilöiden piirteitä voin korostaa? Jos olisinkin leikannut dokumenttielokuvan asemesta vaikkapa itse keksimääni termiä elämänkuvauselokuva, niin dokumentti-sanan historian taakka ei olisi painanut videon editointihuoneessa samalla tavalla kuin nyt.flahertyn tavoin olisin halunnut muunnella enemmänkin oman elokuvani päähenkilöiden suhteita. Susanna Helke (2006, 18) muistuttaa kirjansa esipuheessa, että suomenkielessä käytetty dokumenttielokuva on ilmaisuna erityisen kömpelö, sillä englanninkielisen termin documentaryfilmoikeampi käännös olisi dokumentaarinen elokuva. Käytän opinnäytetyössäni kuitenkin suomenkieleen juurtuneita termejä dokumentti ja dokumenttielokuva. 2.2 Dokumentti vastaa eri kysymykseen kuin uutinen tai reportaasi Dokumentti ei ole ainoa liikkuvan kuvan lajityyppi, jossa etsitään totuudellista näkökulmaa. Televisiossa läheistä sukua dokumentille ovat uutis- ja ajankohtaisohjelmat. Usein nämä kaksi tv-ohjelmatyyppiä sekoittuvat dokumenttien kanssa. Uutisille ja ajankohtaisreportaaseille on olemassa tiukat säännöt. Niissä haetaan vastausta kysymyksiin mitä on tapahtunut, miten jokin on tapahtunut, missä jotain on tapahtunut sekä miksi jokin tapahtui. (Heino 2007, 21.) Dokumenttielokuvassakin pyritään todellisuuden mallintamiseen, mutta eri tavalla kuin uutisissa. Uutisissa jokaiselle väitteelle ja sanomiselle on löydettävä lähde.sen sijaan dokumenttielokuvassa ohjaaja ja leikkaaja voivat ottaa dramaturgisia vapauksia esimerkiksi tapahtumien kronologiassa, vaikka kuvattavat ihmiset esiintyvät pääasiallisesti omina itsenään. Edellä mainittuja dramaturgisia vapauksia otin esimerkiksi opinnäytetyöni tuoteosassa Korttelin kingissä. Kuvausten aikanapäähenkilömme Jenni ja Ville lopettivat seurustelusuhteensa. Siitä huolimatta näytimme ennen eroa kuvattuja kohtauksia sen jälkeen, kun dokumentissa oli annettu

11 11 ymmärtää pariskunnan eronneen. Näin ei voi uutisissa tehdä. Toisaalta uutisissa lavastetaan yhtä lailla kuvituskuvia kuin dokumentissa. Itse olen lavastanut uutistyössä esimerkiksi laboratoriotyöskentelyä. Dokumentissa aihetta käsitellään enemmän tekijänsä silmin. Vaikka dokumentti kuvaa totuutta, kuvaa se usein sitä jostakin näkökulmasta. Dokumentissa ohjaajalla ja leikkaajalla on mahdollisuus muunnella kuvauksissa ja todellisessa elämässä tapahtuneita tapahtumia. Monet dokumenttiprojektit saattaisivat kaatua, jos ohjaaja ja leikkaaja eivät ottaisi vapauksia tarinan kerronnassa tai esimerkiksi kronologiassa. Jopa seurantadokumentissa, jossa kamera ikään kuin vain seuraa kohdettaan, tehdään tulkintoja (Helke 2006, 54). Täydellisesti tosielämää kuvaavan dokumentin tekeminen on vaikeaa, ehkäpä jopa mahdotonta. Dokumenttielokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo näkee Filmihullun haastattelussa, että dokumentti ei mitenkään voi kuvastaa täydellisesti todellisia tapahtumia. On hyvin tyypillistä, että dokumenttielokuvan piirissä on aika dogmaattisiakin asenteita. Joka dokumenttielokuvafestivaalilla on joku keskustelu, jossa joku kysyy, mikä on dokumenttielokuva, ja sitten keskustellaan siitä. Minusta mitään niin pitkästyttävää ei olekaan. Rupean haukottelemaan jo, kun kuulen sen kysymyksen. Tottakai dokumenttielokuvassa on suuria eettisiä kysymyksiä, mutta totuus ei ole niin yksinkertainen. Sehän on selvä, että objektiivista dokumenttielokuvaa ei ole olemassakaan. Se on aina tekijän kautta nähtyä. (Hytönen 1999) Uutisen ja dokumenttien eroja pohtiessa on samalla muistutettava niiden yhtäläisyyksistä. Aivan samalla tavalla kuin dokumentissa, on uutisessa mukana aina jonkinlainen näkökulma. Jopa suoraan tiedotteesta kopioidussa uutisessa on näkökulma, joka on tiedotteen julkaisijan näkökulma. Uutinen antaa yhtälailla oikean tai väärän kuvan meitä ympäröivästä maailmasta kuin dokumenttielokuva. Tampereen yliopiston emeritusprofessori Veikko Pietilä sanoo kirjassaan Hyvää iltaa tv-uutisista, että uutisgenre on tutkijoiden luoma ideaalityyppi, joka koostuu uutistekstille ja -käytännöille tyypillisistä, ne muista erottavista piirteistä. Tällöin on jäänyt huomaamatta, ettei uutinen ole lajipuhdas, vaan saattaa sisältää paljonkin lajityypin ulkopuolelle lankeavaa. (Pietilä 1995, 12.)

12 12 Tämä genrejen sekoittumisen trendi on yhä yleisempää modernissa kuvallisessa viestinnässä. Monissa televisiossa nähtävissä elokuvissa tavoitellaan tehokeinoina dokumentaarista otetta, vaikka kysymyksessä ei olisikaan dokumentti tai draamadokumentti. Erityisesti fiktiivisissä poliisi-, sairaala- ja sotilaskuvauksissa nähdään käsivaralla otettuja, usein heiluvia kuvia autenttisuuden lisäämiseksi. Totuus ja fiktio sekoittuvat ja yhä useammin myös dokumenttielokuvien aineistoa käytetään draamaelokuvissa tai uutisaineistoa käytetään viihdeohjelmissa. (Altman 1999, 173) Onpa Venäjän laivasto käyttänyt Titanic-elokuvan kohtauksia uutisoidessaan sukellusveneiden matkasta Pohjoisnavan alle. (Ilta-Sanomat ) Omassa ammatissani tv-uutisten toimittajana ja leikkaajana olen joka päivä kasvokkain totuuden kanssa. Totuudellisuuteen pyrkiminen on kirjattu suomalaisten toimittajien yhdessä sopimiin itsesääntelyohjeisiin, Journalistin ohjeisiin (Journalistiliitto 2005).Kaikille uutisten väitteille ja kommenteille on aina löydettävä lähde, vaikkakin lähdesuojan nimissä arkaluonteiset lähteet voi salata. Uutisten leikkaajana olen silti aina tietoinen siitä, että kuva- ja haastatteluvalinnoilla voin ohjailla katsojan saamaa kuvaa asioista aivan kuten dokumenttielokuvissa.

13 13 3KÄSIKIRJOITUS ON LÄHINNÄ APUVÄLINE Lopputyöni Korttelin kingion 27-minuuttinen dokumenttielokuva Joensuun korttelirallikulttuurista, pilistelystä. Elokuvan päähenkilöinä ovat Jenni ja Ville, jotka ajavat yhdessä pilistä ja seurustelevat. Dokumenttielokuva seuraa pariskunnan elämää kesällä 2007 ja talvella Dokumentin aikana pariskunta kasvaa erilleen.jenni haluaisi seurustella Villen kanssa tosissaan, mutta Villeä kiinnostavat enemmän autot. Jenni on Villelle enemmänkin mukavaa autoiluseuraa. Korttelin kingion kuvattu pääosin Villen autossa. Tapahtumat sijoittuvat Joensuun keskustan toriparkkiin ja Joensuun lähialueiden sorateille ja huoltamoille. Kuvausten aikana Jenni ja Ville asuivat ammattikoulunsa asuntolassa, mutta eri asunnoissa. Ennen pidempää, puolituntista versiota teimme aiheesta kymmenminuuttisen dokumenttielokuvan. Se tehtiin harjoitustyöksi Diakonia-ammattikorkeakoulun medianomi-linjan dokumenttikurssia varten. Kymmenminuuttisen dokumenttielokuvan teemaksi sovittiin ennen kuvauksia kortteliralli ja sen uhanalaisuus. Kortteliralli, pilis, on käymässä uhanalaiseksi Joensuussa. Sielläkin, kuten monissa Suomen suurimmissa kaupungeissa, on viime vuosien aikana asetettu useita liikennerajoitteita yöaikaan ajaville. Joensuun nuorisoautoilun keskuksen, toriparkin, ympäri ajaminen on yöaikaan hyvin hankalaa, ellei riko liikennesääntöjä. Kymmenminuuttinen dokumenttielokuva tehtiin ennen kaikkea dokumenttikurssia varten, mutta se toimi samalla ennakkotutkielmana varsinaiseen pidempään elokuvaan. Kymmenminuuttisen dokumenttielokuvan materiaalia emme voineet käyttää puolituntisessa elokuvassa muun muassa siksi, että se kuvattiin 4:3- muotoisella kameralla, jossa oli keinotekoinen 16:9-linssi. Linssi vääristi kuvaa liian paljon ja kuvien värimaailma ja kuvakerronta poikkesivat merkittävästi pidemmän elokuvan tyylistä: valkobalansseissa oli liian suuria eroja ja kuvat olivat liian tummia asianmukaisen valaistuksen puuttuessa.kymmenminuuttinen dokumenttielokuva ei silti mennyt hukkaan, vaan sen avulla pystyimme tarkkailemaan päähenkilöidemme käyttäytymistä kameran edessä ja löysimme runsaasti kuvausteknisiä kysymyksiä itsellemme, kuten miten kuvata ja äänittää liikkuvassa autossa ja samalla valaista auton sisätilat hämyisessä kesäillassa sekä toisaalta pimeällä talvikelillä.

14 14 Kymmenminuuttinen dokumenttielokuva kertoi paljon myös kuvattavista henkilöistä, silläelokuvan ohjaaja oli tutustunut pilikseen muun muassa tekemällä lehtiartikkelin aiheesta. Joensuussa asuneena hän myös tunsi tapahtumapaikat. Alunperin kymmenminuuttisen elokuvan piti olla kaksijakoinen. Jennin ja Villen oli tarkoitus edustaa nykyajan pilisteleviä nuoria Joensuun yössä. Kymmenminuuttisen dokumenttielokuvaan kuvattiin myös 1970-luvulla korttelirallia harrastaneita veljeksiä, joista yksi möi kuvausten aikaan ammatikseen autoja. Kolmen veljeksen yölliset pilistelyt on ajettu, mutta kaikille heille auto on edelleen rakas väline. Kuvauksissa veljekset muistelivat menneitä tuvan pöydän ääressä ja yksi veljeksistä ajeli autoa yöllisellä moottoritiellä. Kymmenminuuttisen dokumenttielokuvan käsikirjoituksessa autoilumuistelot tuntuivat mielenkiintoisilta. Leikkauspöydällä veljesten tarina ei kuitenkaan tuntunut saavan selkeää rakennetta. Kuvissa näkyi enemmänkin staattista paikallaoloa ja vanhojen muistelemista. Tukena oli toki valokuvia menneiltä ajoilta. Jennin ja Villen vauhdikas toiminta Joensuun yössä toimi paremmin yksinään, sillä nuoren pariskunnan ympärillä tuntui tapahtuvan koko ajan. Päätimme yhdessä ohjaajan kanssa, että kolme veljestä jäävät pois kymmenminuuttisesta versiosta. Kymmenminuuttisen dokumenttielokuvan teko osoittautui hyväksi ennakkotutkielmaksi, jonka avulla tapahtumien miljöö tuli tutuksi uudelle kuvaajalle Petri Vilénille.Pystyimme myös suunnittelemaan esimerkiksi pimeän auton valaistuksen paremmin. Lopputuloksena oli menevä, mutta lähinnä pintaraapaisun oloinen kuvaus Joensuussa tapahtuvasta yöllisestä autoilusta. Elokuvan tuottaja,televisiojournalismin lehtori Johanna Ailio, kommentoi palautetilaisuudessa, että elokuvamme oli hyvä traileri pidemmälle kokonaisuudelle. Saamamme palaute oli niin rohkaisevaa, että päätimme tehdä puolituntisen dokumentin piliksestä. Vaikka dokumenttielokuvissa pyritään kuvaamaan todellista elämää, ne ovat pääosin käsikirjoitettuja. Käsikirjoituksen avulla pystytään antamaan dokumentille näkökulma ja pohtimaan etukäteen kuvauspaikkoja. Dokumenttielokuvassa käsikirjoitus on enemmän ohjaajan apuväline kuin tarkka ohjeistus tapahtumien etenemisestä.käsikirjoitus on ollut mukana dokumenteissa jo Nanookinajoista asti. Lähinnä 1960-luvun alun directcinema -tyylilajissa pyrittiin välttämään

15 15 käsikirjoitusta. Yhdysvalloissa syntyneessä tyylisuunnassa seurattiin esimerkiksi presidentinvaalikampanjaa tai rock-yhtyeen elämää ja kameraryhmä vain seurasi päähenkilöiden toimia puuttumatta mihinkään. (Helke 2006, 64.) Puritaanisimmissa havainnoivissa directcinema-dokumentaareissa vältetään kertojaäänen, kuvaustilanteen ulkopuolisen musiikin, välitekstien, lavastuksen ja uudelleen näyteltyjen tilanteiden sekä haastattelujen käyttöä. Tilanteet etenevät omalla painollaan, kohteet eivät ole suorassa kontaktissa kameraan tai tekijään vaan vuorovaikutuksessa keskenään. Sisältö välittyy epäsuorasti ilman tulkitsevaa kertojaääntä. (Helke 2006, 64.) Sekä kymmenminuuttinen esidokumenttimme, että pidempi puolituntinen vaikuttavat ensikatselussa edellä mainitulta directcinema -tyyliseltä elokuvalta. Korttelin kingioli kuitenkin käsikirjoitettu, siinä haastateltiin ihmisiä ja elokuvaan lisättiin musiikkia sekä tehosteita. Haastattelut kuvattiin samalla kun ajoimme autoa, joten joillekin katsojille saattaa virheellisesti tulla sellainen kuva, että autossa olisi kuvaajan lisäksi vain Jenni ja Ville. Musiikkiakaan katsoja ei välttämättä huomaa, sillä auton radio pidettiin äänettömänä, jotta puheen leikkaaminen olisi jälkeenpäin helpompaa. Myös puolituntinen elokuva käsikirjoitettiin ennen tuotantoa. Siihen valittiin samat päähenkilöt, joita kuvattiin kymmenminuuttiseen versioon. Aluksi myös varttuneiden pilistelijöiden piti olla mukana pidemmässäkin versiossa. Tarkoituksenamme oli lavastaa kesämökkiviikonloppu, jossa nyt jo keski-ikäiset pilistelijät muistelevat nuoruutensa ajoja. Paremmin valitun miljöön piti antaa luontevamman paikan keskustelulle kuin kymmenminuuttisessa käytetty olohuoneen pyöreä pöytä. Vanhojen pilistelijöiden osuus kuitenkin jätettiin pois, kun päähenkilö kieltäytyi kuvauksista viime metreillä henkilökohtaisiin syihinvedoten. Leikkaajana olin tyytyväinen päähenkilöiden ja miljöön keskittyessä lähinnä Joensuun keskustaan ja läheisille sorateille, sillä pystyimme mielestäni kohdentamaan rajallisia kuvauspäiviä enemmän nuoriin päähenkilöihin. Elokuvan ohjaaja Heinimaija Hirvonen sanoo omassa lopputyössään, että hänen ohjaamansa elokuvan yksi kantava teema oli muuttuva kaupunkikuva ja korttelirallin rajoittaminen (Hirvonen 2008, 31). Jo elokuvan kuvausten alkuhetkillä ohjaaja oli uuden ongelman edessä, sillä päähenkilömme Jenni ja Ville erosivat. Jennin ja Villen

16 16 elokuvan luonne muuttui nopeasti kaupunkikulttuurin esittelystä nuoren pariskunnan ihmissuhteen käsittelyksi. Vaikka käsikirjoitus muuttui jo elokuvan alkumetreillä, se ei ollut tarpeeton. Käsikirjoituksen avulla saimme jo ennakkoon kokonaiskuvan mahdollisista tapahtumista tapahtumapaikoilla. Käsikirjoitusta myös muutettiin kuvausten aikana.

17 17 4TEKNISET ONGELMAT MUUTTAVAT ENNAKKOSUUNNITELMAT Dokumenttielokuvan kuvaaminen on merkittävästi erilaisempaa kuin fiktioelokuvan. Kun fiktiossa kuvauspaikat ovat tarkoin käsikirjoitettuja, dokumentissa on lähinnä löyhä käsikirjoitus ja kuvaustilanteiden aikana sattuu yllätyksiä.edellisessä luvussa kerroin elokuvan päähenkilöiden elämäntilanteiden muutoksista ja niiden vaikutuksista elokuvan sisältöön. Korttelin kinginlopulliseen juoneensekä lopputulokseen vaikuttivat yhtä lailla monet tekniset ongelmat ja toisaalta myös kuvakerronnan oivallukset. Halusimme tuotannossamme välttää suurimmat sudenkuopat ja päätimme elokuvan ohjaajan kanssa jo varhaisessa vaiheessa, että ammattikuvaaja kuvaa elokuvan. Koulutuksemme Diakonia-ammattikorkeakoulussa ei anna riittäviä valmiuksia vaativaan elokuvalliseen ilmaisuun. Journalismipainotteiset opiskelumme keskittyvät enemmänkin kuvaamisen perusteisiin. Kuvaajaksi saimme Turun taideakatemiasta elokuvaajaksi valmistuneen Petri Vilénin. Dokumenttimme oli opiskelijatyö, ja Vilén lähti produktioon ilman palkkiovaateita. Saimme lisäksi kaluston oppilaitoksesta, ja se myös rahoitti vuokraamamme ledivalot, joilla auto valaistiin. Petri Vilén innostui kortteliralli-teemasta, ja ryhdyin pohtimaan hänen kanssaan hankkeen kuvaustyyliä ja tekniikkaa. Hän onnistuikin tehtävässään erinomaisesti: kuvausjälki on saanut eniten positiivista palautetta ennakkokatseluissa. Elokuvallisuutta lisäsi, kun muunsimme videokameran asetuksia jo kuvausvaiheessa. Kuvauksissa vältettiin zoomin käyttöä ja päähenkilöitä seurattiin mahdollisimman lähellä. Elokuvamaisuutta saatiin jo ensimetreillä muuntamalla normaali limitetty kuvamateriaali progressiiviseksi. Yhdessä sekunnissa videota on 25 erillistä valokuvaa. Nämä yksittäiset valokuvat koostuvat puolestaan kahdesta päällekkäisestä kuvasta. Progressiivisessa kuvassa nämä päällekkäiset kuvat yhdistetään ja videokuvasta tulee aavistuksen nykivää. Kuva myös pehmenee ja näin syntyy illuusio elokuvamaisesta videokuvasta.(wikipedia 2008: Lomittamaton kuva.) Vilénille oli myös alusta asti selvää, että elokuva kuvataan pääosin vapaalla kädellä ilman jalustaa. Koska elokuvamme kohtaukset tapahtuivat auton sisällä, kadulla ja

18 18 huoltoasemalla, piti kameramiehen liikkua joustavasti. Kuvausryhmällä oli mukana jalustakin, mutta sitä käytettiin vain muutamissa otoksissa. Auton sisällä kuvaaminen sekä päivä- että yöaikaan puolestaan asetti haasteita valaistukseen. Vuokrasimme AngelFilms -yhtiöltä ledivaloilla toimivia paneeleja, jotka saivat sähkönsä auton tupakansytyttimestä. Nämä valot sijoitettiin auton ohjauspyörän taakse takapenkkiä valaiseva ledipaneeli laitettiin etupenkin selkänojaan. Elokuvan päähenkilön Villen autossa tupakansytytin oli välillä rikki, ja sieltä ei tullut aina tasaista sähköä. Valot kuitenkin toimivat pääsääntöisesti hyvin. Ilman valoja monet haastattelut olisi pitänyt kuvata sisätiloissa tai kuva olisi jätetty tummaksi, mikä taas olisi vaikeuttanut elokuvan katselemista. 4.1 Äänitys ja kuvaus ovat yhtä tärkeitä Kuvausryhmän mukana oli myös äänittäjä. Kesällä 2007 toimen hoiti Diakoniaammattikorkeakoulun medianomiopiskelijahanna Kolvanki ja maaliskuun 2008 kuvauksissa olin itse mukana äänittäjänä. Autossa äänittäminen osoittautui dokumentin tekemisen hankalimmaksi osaksi. Päähenkilöillä oli paitojensa sisäpuolella teipillä kiinnitetyt, lähettimellä varustetut nappimikrofonit. Ensimmäisissä otoksissa Jennin mikrofoni oli jäänyt kiinni tai kamerassa oli väärä asetus. Leikkauspöydässä juuri näiden otoksien äänet olisivat olleet tärkeitä, ja tämä kuuluu lopputuloksena äänten vahvana huminana, kun Villen mikrofonin ääntä jouduttiin editoidessa vahvistamaan. Tässä samassa kohtauksessa kameran linssin päällä roikkuu myös langattoman mikrofonin vastaanottimen johto, mutta edes koeyleisö ei reagoinut tähän. Ilmeisesti yleisö luuli, että johto on jokin autoon kuuluva osa. Havaitsin myös leikkausvaiheessa, kuinka erilaisia auton äänet ovat eri nopeuksissa ja erilaissa teillä. Ohjaaja Heinimaija Hirvonen halusi, että kohtauksissa yhdistellään useita eri puhepätkiä kokonaisuuksiksi. Tämä osoittautui kuitenkin hankalaksi, sillä auton äänet olivat asvaltilla merkittävästi hiljaisempia kuin soratiellä. Soratiellä päähenkilöt myös puhuivat kovempaa. Paikoin puhuttiin merkittävästi kovempaa kuin normaalisti, jolloin ääniraidalla kuuluu säröytynyttä ääntä. Muutaman kerran Jennin mikrofoni oli myös valahtanut niin alas paidan sisälle, että ääni ei kuulunut hyvin ääniraidalla. Jos olisin leikatessa nostanut Jennin äänentasoja kovemmalle, olisi auton

19 19 humina voimistunut puheen kustannuksella. Ongelmat syntyivät siitä, että äänittäjä ei mahtunut autoon. Dokumentin kuvaaja ei aluksi havainnut ääniongelmia, koska hänellä oli täysi työ pitää kamera vakaana liikkuvassa autossa. Ongelman huomattuamme äänen tasoja pudotettiin niin alas, että säröytymisen vaaraa ei ollut. Kuvaaja yritti kiinnittää enemmän huomiota äänen tasoihin ja mikrofonien toimivuuteen. Jälkikäteen ajatellen ohjaajalle olisi kannattanut opettaa äänimikserin käyttö autossa. Autoon olisi mahtunut pieni äänimikseri, jolla voi säädellä äänentasoja. Nyt langattomien mikrofonien vastaanottolaite oli kiinnitetty suoraan kameraan. Äänimikserissä olisi myös ollut kuulokemahdollisuus. Ohjaaja olisi ohjauksen lomassa kuunnellut korvakuulokkeilla päähenkilöiden puhetta ja seurannut äänimikserin mittarien tasoja. Se ei olisi haitannut ohjaamistakaan, sillä silloin ohjaaja olisi kuullut jopa selvemmin sen, mitä päähenkilöt puhuivat. Olimme dokumentin valmistumisen jälkeen ohjaajan kanssa erimielisiä siitä, kuinka vakavia äänityksen ongelmat ovat. Ohjaaja oli edelleen sitä mieltä, että yksittäisiä, lyhyitä puheosuuksia olisi voinut liitellä yhteen vapaammin kuin leikkaajana tein. Suunnittelimme dokumentin äänittämistä ja kuvaamista yhdessä ryhmän kanssa. Se, miksi minulla ei ollut kuulokkeita autossa tai miksi en äänittänyt itse, oli mielestäni koko ryhmän yhteinen päätös. Kuvasimme ensimmäisen kerran Korttelin kingiä dokumenttikurssilla. Tällöin ryhmääni kuului minun lisäksi kolme muuta henkilöä, joilla kaikilla piti olla joku rooli dokumentin työprosessissa. Yksi vastasi kuvaamisesta, toinen leikkaamisesta ja kolmas äänittämisestä. Minä ohjasin ja käsikirjoitin sekä osallistuin myös varsin suuresti editoimiseen. Tällöin autoäänitykset toimivat kelvollisesti, mutta kuvaus epäonnistui. Kun rupesimme tekemään 28-minuuttista dokumenttia, oli selvää, että kuvaaminen pitää suunnitella uudelleen. Äänittäjän kanssa harjoittelimme puomittamista. Autoäänityksiin emme kiinnittäneet huomiota, koska ne olivat onnistuneet kohtuullisen hyvin. Jälkeenpäin ajateltuna minulla olisi pitänyt olla autossa kuulokkeet. Olisin ehkä pystynyt paremmin tarkkailemaan haastatellessani ääniä kuin kuvaaja. Mielestäni kuitenkaan äänitysongelmat eivät ole niin valtavia kuin annat ymmärtää. Monen pulmakohdan olisi mielestäni voinut kiertää peittämällä kysymyksiäni välikuvilla ja auton taustaäänillä, joita niitäkin on nauhoitettu paljon. (Hirvonen 2008,

20 20 henkilökohtainen tiedonanto) Haasteensa äänitykselle teki myös päähenkilöiden voimakas karjalainen murre. Pitkään Varsinais-Suomessa asuneena minulla oli useasti vaikeuksia leikata puhekokonaisuuksia, koska en ymmärtänyt puhetta. Tällöin korvissani korostuivat pienemmätkin tekniset ongelmat, sillä en saanut puheesta selvää. Joensuusta kotoisin oleva ohjaaja teki eri kohtauksista onneksi tarkat leikkauslistat, jossa oli mukana ensimmäiset ja viimeiset sanat. Elokuvan valmistuttua saimme koekatseluissa paljon palautetta murteen ongelmallisuudesta. Olen esittänyt tekstityksen laittamista elokuvan päälle. Ohjaajan näkemyksen mukaan tähän ei ole välttämättä tarvetta. Minun on vaikea kuvitella tekstitystä, koska itse saan Joensuussasyntyneenä päähenkilöiden murteesta hyvin selvää. Tietenkin kaikistaepäselvimmät kohtaukset voisi tekstittää. Sellaistahan näkee joskus.korostan vielä, että useimmat ongelmakohdat olisivat mielestäni kierrettävissä leikkauspöydässä. (Hirvonen 2008, henkilökohtainen tiedonanto) Ohjaaja on oikeassa siinä, että leikkauspöydässä pystyisimme peittämään taitoskohtia. Dokumentti on kuitenkin tehty oppilastyönä, ja meillä oli rajoitettu määrä kuvauspäiviä. Mielestäni olen leikatessani käyttänyt kaikki sopivat kuvituskuvat. Dokumentin kuvaaja totesi maaliskuussa viimeisen kuvauspäivän jälkeen autossa, että materiaalia on vielä paljon kuvattavana. Tarkoituksenamme olikin mennä kesällä 2008 kuvaamaan kuvituskuvia Joensuun maisemista, mutta aikataulumme eivät sopineet yhteen, emmekä saaneet kameraa käyttöömme budjetissamme. Omassa työssäni uutisleikkaajana käytän paljon kuvituskuvia peittääkseni perättäisiä puheenparsia. Se, mikä sopii uutiskuvitukseen, ei mielestäni sovi dokumenttiin. Puolituntista dokumenttielokuvaa leikatessani en myöskään pitänyt ajatuksesta, että autoilukohtauksiin tehdään keinotekoisesti pitkiä puheosuuksia, sillä Jenni ja Ville tuntuivat aluksi videomateriaalin perusteella ja myöhemmin kuvaustilanteessa vaiteliailta autossa. Sen sijaan huoltoasemalla ja muilla tapaamispaikoilla Jenni ja Ville puhuivat paljon. Dokumenttielokuvassamme käytettiin tällöin puomimikrofonia. Mikrofoni asetettiin noin kolme metriä pitkän puomin päähän. Äänittäjä piteli puomia hartioidensa

21 21 yläpuolella molemmin käsin. Ääni tallennettiin erilliselle nauhurille, sillä kameran kaksi äänikanavaa oli jo varattu päähenkilöiden nappimikrofoneille. Tilanteet vaihtuivat ulkona nopeasti, ja vain kokenut äänittäjä olisi pystynyt reagoimaan useisiin eri äänilähteisiin ja säätämään ääniä puomituksen yhteydessä. Nyt valitettavan moni kohtaus on pääasiassa nappimikrofonien varassa, eli lähinnä päähenkilöiden puhe kuuluu selkeästi. Esimerkiksi huoltoasemalla tehdyssä kohtauksessa nappimikrofoni oli vain kahdella päähenkilöllä. Kun puomimikrofoni oli liian kaukana ja pöydän äärellä oli kuusi keskustelijaa, jouduttiin ääniä vahvistamaan jälleen editointilaitteella.siksi ääniraidalla kuuluu voimakasta huminaa. Puomi on ulkona myös usein niin kaukana, että Jennin ja Villen ystävien äänet joudutaan poimimaan nappimikrofonin kautta. Äänityksen ongelmat olivat syy, miksi lähdin talvella kolmannelle kuvausmatkalle ja toimin puomittajana. Ohjaaja Heinimaija Hirvonen ei ensimmäisissä kuvauksissa saanut päähenkilöitä juurikaan puhumaan muutamaa sanaa enempää kerralla. Vastaukset kysymyksiin olivat muutaman sekunnin pituisia, ja ne olivat enemmänkin vastauksia kysymyksiin kuin ajateltuja lauseita. Ohjaajan oli pakko kysyä tarkentavia kysymyksiä väliin, ja kuvista ei saatu yhteneväisiä. Ohjaaja ei halunnut dokumenttiin omaa ääntään kuuluville, ja siksi useassa kohtauksissa piti leikata monia vastauksia peräkkäin ja näitä leikkauskohtia piti peitellä. Jos tuotantomme etenee televisiolevitykseen, on äänimiksaajalla haasteellinen tehtävä saada auton humina tasaiseksi useista pienistä paloista leikatuista äänipätkistä. 4.2 Muita teknisiä ongelmia Huomasimme myös leikkausvaiheessa, kuinka keskikesälläkin valoisuus vaihtelee merkittävästi illan tummuessa. Alkuperäisessä suunnitelmassa dokumentin oli tarkoitus kertoa yhdestä kesäillasta, vaikka kuvaukset tehtiin kahtena viikonloppuna kesäkuussa ja heinäkuussa. Leikkauksen edetessä päädyimme muuttamaan dramaturgiaa, jotta tarinasta tulisi helpommin ymmärrettävä ja koska kohtauksissa päivänvalo ei tummunutkaan enää tasaisesti. Alkuperäisessä suunnitelmassa dokumentin piti tapahtua yhden illan aikana, vaikka se kuvattiin useissa eri osissa. Jenni ja Ville pukeutuivat kesän eri kuvaussessioissa tämän takia aina samanlaisiin vaatteisiin. Pyrin leikkausvaiheessa rakentamaan kuvituksen ja tarinan etenemisen

22 22 niin, että päivänvalo himmenisi tasaisesti. Tarina kuitenkin muuttui produktion eri vaiheessa muun muassa pariskunnan eron takia. Suuri oivallus minulle leikkaajana oli kuvaaja Petri Vilénin toteamus, että tämän dokumentin ei tarvitsekaan kuvata yhtä ainoaa päivää. Vuorokausien määrällä ei ollut merkitystä tarinan etenemiselle. Ongelmaksi osoittautui myös liian lyhyt kuvausaika ja näin ollen kuvituskuvien puute. Kuvauspäiviä oli kesällä kaksi viikonloppua ja talvella yksi viikonloppu. Kuvausmatkoilla ei juurikaan ehditty kuvaamaan yksityiskohtia autosta ja miljööstä eri valotilanteissa, tai sitten kuvat eivät sopineet yleisiin leikkaussääntöihin suojaviivoineen ja huomiopisteineen. Suojaviivan avulla pidetään huoli siitä, että kuvattava kohde on ruudussa aina samalla puolella. Jos kamera on kuvaustilanteessa väärällä puolella, näyttävät kohteet hyppelevän puolelta toiselle. Huomiopisteellä tarkoitetaan sitä, että kameran kuvaama kohde on eri leikkausvaiheissa suunnilleen samassa kohtaa. (Korveneoja 2004, 131.) Kuvaajamme Petri Vilén sanoi ongelmasta puhuessani, että suojaviivat ovat nössöjä varten. Tämän oivallettuani saimme vauhditettua elokuvaa nopeammaksi. Esimerkiksi alkupään sorarallikohtauksessa autot tulevat vauhdilla kuvaan mistä sattuu. Koeyleisöä tämä ei häirinnyt, sillä katsojat ovat jo tottuneet perinteisten kuvaussääntöjen rikkomiseen. Muutamista oikeaoppisen elokuvakerronnan sääntörikkeistä huolimatta noudatimme pääosin perinteisen kuvakerronnan sääntöjä. Halusimme kuitenkin tehdä sääntörikkeitä useampaan kohtaan, jotta rikkeet eivät näyttäisi vahingoilta, vaan suunnitelmallisilta toimilta.

23 23 5 LEIKKAUSPÖYTÄ MUUTTAA KAIKEN Dokumentin totuudellisuudesta on väitelty siitä lähtien, kun dokumenttielokuvia on tehty. Oletettavasti valtaosa suuresta elokuvia katsovasta yleisöstä ymmärtää, että dokumenttielokuva ei pysty kertomaan yksiselitteistä totuutta käsiteltävänä olevasta aiheesta. Dokumenttielokuvassa kyse onkin aina sekä tekijän ja katsojan tulkinnoista. Dokumentin tulkinnoille pitää kuitenkin löytyä perusteet, jotka ovat useimmiten yleispäteviä ja aiheeseen sopivia. Dokumenttielokuvaohjaaja John Webster kuvaa käsikirjoitetun, juonellisen elokuvan ja dokumentin eroa sanomalehti Kotimaan haastattelussa (Virtanen2008). Webster kertoo, että fiktiossa elokuvaan laitetaan uskottavuutta ja elämää. Dokumentissa tarinaa ei rakenneta itse, vaan ainekset on rakennettava oikeista henkilöistä. Nämä Websterin mainitsemat ainekset leikkaaja kokoaa yhteen yhdessä ohjaajan kanssa. Pyrin Korttelin kingissäleikkaajana noudattamaan elokuvien tuottajan, dokumenttikurssin opettaja Johanna Ailion neuvoa: leikkaaja suhtautuu materiaaliin julmasti kaikki mikä ei sovi, jätetään pois, vaikka sen hankkimiseksi olisi tehty isokin työ. Lopputulos on tärkein. (Johanna Ailio, henkilökohtainen tiedonanto ). Joskus jopa elokuvan kantava teema saattaa muuttua leikkauspöydällä. Näin kävi ainakin Jennin ja Villen tarinassa, jossa parisuhteesta tuli kantava teema ja korttelirallista tuli enemmänkin miljöö nuorenparin suhteelle. Keskustelimme useaan otteeseen Korttelin kinginleikkausvaiheessa ohjaajan kanssa siitä, miten tarina etenee. Itse olin taipuvainen tarinankerronnan nimissä oikomaan juonikuvioita ja ennen kaikkea kronologiaa. Korttelin kingissäkortteliralli oli minulle lopuksi pelkkä dokumentaarisen tarinan viitekehys. Ohjaajalla taas oli mielessään pilistelyn viitekehys loppuun saakka. Heinimaija Hirvonen sanoo omassa opinnäytetyössään (2008, 31), että dokumenttiin piti kuvata lisäkohtaus talvella, sillä Joensuun poliisi oli alkanut rajoittaa pilistelyä entistäkin enemmän. Minä leikkaajana taas halusin lisäkuvauksia, koska kesäiset kuvat eivät mielestäni riittäneet ja tarinalle piti saada jonkinlainen loppu. Missään vaiheessa dokumentin kesäkohtauksia katsojalle ei sanota suoraan, että pariskunta on eronnut/eroamassa. Alkuperäisnauhoituksessa erosta käydään kesällä ainoastaan lyhyt keskustelu:

24 24 Ohjaaja: Kertokaapas nyt teidän erosta. Ville: No... alotassie. Jenni: En minä siitä mittäänossaa sanoa. Ville: En se ossaa oikein minäkkää. Se vaan tuli. (hiljaisuutta) En tiiä. Ohjaaja: Koska te erositte? Ville: Mitässe nyt oli? Viime viikolla lopullisesti. Oltiinhan myö silloin talvella oltiin. Jenni: Ai jaa. Ville: En tiiä, mikä lie. Kohtausta ei voinut käyttää, sillä ohjaaja ei halunnut ääntään nauhalle. Ilman ohjaajan kysymyksiä katsoja ei voi millään ymmärtää, mistä on kysymys. Talvisessa kohtauksessa Jenni keskustelee ystävänsä kanssa erosta, ja katsoja ymmärtää paremmin, että Jenni ja Ville ovat todella eronneet. 5.1 Leikkaajan etäisyys auttaa löytämään päähenkilöistä uusia piirteitä Monissa Korttelin kinginkaltaisissa oppilastöissä leikkaaja on ollut mukana kuvauspaikalla ja myös hänelle on syntynyt kontakti päähenkilöihin. Erinäisten aikataulusattumien vuoksi en päässyt ensimmäiselle kuvauskerralle mukaan, ja havaitsin tämän leikkaajan kannalta paremmaksi ratkaisuksi. Suomalainen elokuvaohjaaja Jouko Aaltonen suosittelee (2006, 145,146), että jos elokuvan aihe on ohjaajalle henkilökohtainen, ohjaajan kannattaa hankkia ulkopuolinen leikkaaja. Elokuvan ohjaaja saattaa olla niin kiinni aiheessaan, että ei huomaa kaikkia yksityiskohtia. Korttelin kingissäohjaaja Heinimaija Hirvonen yritti aluksi saada Jennin ja Villen puhumaan paljon. Leikkausvaiheessa suosittelin ohjaajalle, että antaisimme Jennin olla enemmän hiljaa, emmekä yritä laittaa monta lyhyttä puheosuutta peräkkäin. Tulkitsin Jennin hiljaisuuden kuvaustilanteessa epävarmuudeksi tai ärtymykseksi ympärillä pyöriviä kameroita kohtaan, mutta Haarala löysi siitä kuvausmateriaalia katsomalla paljon syvemmän merkityksen. Valmiiseen dokumenttiin on Haaralan ansiosta sisällytetty paljon ilmeitä ja eleitä, jotka kertovat Jennin turhautumisesta kortteliralliin ja parisuhteeseensa. (Hirvonen 2008, 34.)

25 25 Päähenkilöiden puhumattomuus kertoi mielestäni jopa enemmän kuin heidän jutustelunsa. Tuotannon jälkeen olen tosin pohtinut, pyrinkö liikaa vaikuttamaan ohjaajan työtapaan kesken kuvausten. Sain materiaalin itselleni heti jokaisen kuvauskerran jälkeen. Ensimmäisen kuvaussession jälkeen kehotin ohjaajaa olemaan enemmän hiljaa. Ohjaajan tulkinnan mukaan (Hirvonen 2008, henkilökohtainen tiedonanto) Jennistä ja Villestä ei olisi saatu mitään irti, jos heitä ei olisi autettu kuvausten aikana välikysymysten avulla. Ohjaajan ja leikkaajan keskustelut Korttelin kinginvälikysymysten määrästä nauhoitustilanteissa olivat siinä mielessä hedelmällisiä, että myöhemmissä kuvausnauhoissa ohjaaja antaa päähenkilöiden hiljaisuudelle enemmän tilaa. Jälkikäteen olen miettinyt useasti, kuinka paljon ohjaajaa häiritsi se, että leikkaaja antaa neuvoja tuotannon vielä ollessa kesken ja kuinka eri näkökulmasta katsoimme dokumenttia. Uutistyössä olen tottunut tekemään itsenäisiä ratkaisuja paljon ja nyt dokumenttia tehdessä ohjaajalla oli viimeinen sanavalta tarinan sisältöön. 5.2 Päähenkilöt leikkaajan pelinappuloina Aivan samalla tavalla kuin Nanookissa, emme tehneet suoraa directcineman kaltaista dokumentointia, jossa kuvausryhmä vain seuraa päähenkilöitä.kuvausvaiheessa ohjaaja ehdotti. Leikkausvaiheissa siirtelin myös kronologisia tapahtumia epälineaarisesti. Päähenkilöt alistettiin tarinalle: esimerkiksi leikkausvalinnoilla saatoin korostaa Jennin hiljaisuutta ja Villen kiinnostusta alkoholiin ja hänen pikavippivelkoihinsa. Eräässä kohtauksessa Ville vain puhuu autoista. Puheen lomassa on välikuvia, joissa Jenni ajaa tylsistyneen näköisenä autoa. Välistä on leikattu pois tarinaan kuulumattomia keskusteluja. Kesäkuvauksia leikatessani pystyin muovaamaan tarinaa ilman omantunnon tuskia, sillä en ollut koskaan nähnyt tai edes puhelimessa keskustellut dokumentin päähenkilöiden kanssa. Pystyin surutta näyttämään kuvan, jossa Ville juo olutta autossa ja seuraavassa hän on jo auton ratissa. Vasta tavattuani talvella päähenkilöt aloin miettiä tarinaa päähenkilöiden Jennin ja Villen näkökulmasta. Pohdin ennen kaikkea sitä, teenkö pienillä olutpulloviittauksilla Villestä alkoholistia. Tiiviiksi

26 26 leikatussa dokumentissa jo muutamakin oluen nauttiminen alkaa korostua. Leikkaajana päätin yhdessä ohjaajan kanssa, että olutkohtaukset saavat jäädä, sillä alkoholi kuuluu piliskulttuuriin. Leikkaajana toivon, että katsoja ymmärtää Villen oluen juomisen ja autolla ajamisen tapahtuvan eri päivinä. Missään vaiheessa dokumenttielokuvaa emme erikseen kerro kuvin tai vuorosanoin, että päivä olisi vaihtunut toiseen. Katsojaa saattaa hämätä erityisesti se, että kesällä Jennillä ja Villellä oli samat vaatteet päällä jokaisessa kohtauksessa päivästä riippumatta. Ainoat viittaukset päivien vaihtumisista ovat lähinnä valoisuuksien erot. Näistä edellä mainitsemista esimerkeistä huolimatta en koe vääristäväni sitä kuvaa, mitä Jennistä ja Villestä sain tavatessani heidät maaliskuussa 2008.

27 27 6 LOPUKSI Olen lopputyössäni pohtinut dokumentin tekoa ennen kaikkea leikkaajan näkökulmasta. Ensimmäisissä luvuissa pohdin jopa, olenko ollut tekemässä dokumenttielokuvaa lainkaan, sillä muutamissa Korttelin kinginkohtauksissa päähenkilömme Jenni ja Ville käytännössä näyttelivät heille annetut vuorosanat. Tutkielmani ensimmäisessä luvussa olisin halunnut jopa vaihtaa dokumenttielokuvaterminitse keksimääni termiin elämänkuvauselokuva. Tutkittuani dokumenttielokuvan historiaa, huomasin kuinka useat muutkin dokumenttielokuvien tekijät ovat olleet samankaltaisten ongelmien kanssa kuin minä ja muut työryhmämme jäsenet. Voin siis hyvällä omallatunnolla sanoa Korttelin kingiädokumenttielokuvaksi. Dokumenttielokuva on taidemuoto, joka seisoo vähintäänkin toisella jalallaan meidän jakamassamme sosiaalishistoriallisessa maailmassa. Sillä on tieteen kanssa yhteinen tehtävä havainnoida ja ymmärtää maailmaa. Yhteistä taas politiikan kanssa on vaikuttaminen, maailman muuttaminen tai säilyttäminen. (Aaltonen 2006, 30.) Korttelin kingintekee dokumentiksi myös se tosiasia, että ikuistimme videokasetille vuosina 2007 ja 2008 joensuulaista kulttuurihistoriaa. Vuoden 2007 aikana Joensuun keskustan autoilua rajoitettiin voimakkaasti erilaisin kielloin. Näitä kieltoja ei Korttelin kingissätuoda alleviivaavasti esille, mutta ainakin paikalliset asukkaat osaavat yhdistää dokumenttielokuvassa näytetyt kieltomerkit ajan henkeen, jossa nuorten suosimaa harrastusta rajoitetaan. Kuinka todenmukaisen tarinan dokumenttielokuvamme kertoo puolestaan päähenkilöistämme Jennistä ja Villestä? He eivät nähneet Korttelin kingistäetukäteen minkäänlaista materiaalia. Dokumenttielokuvaa ei ole vielä julkaistu televisiossa tai elokuvafestivaaleilla. Ohjaajan toivomuksena on, että näin kuitenkin tapahtuisi lähitulevaisuudessa. Jenni ja Ville ovat nähneet dokumenttielokuvan, mutta heiltä emme ole saaneet minkäänlaista palautetta. Jos Korttelin kingitesitetään julkisesti, aion kysyä päähenkilöiltä mielipiteen tarinan juonen totuudenmukaisuudesta. Siihen en pysty antamaan vastausta, muutanko leikkaajana tarinan juonta, jos päähenkilöt niin haluavat. Olisiko Korttelin kingipäähenkilöiden mahdollisten muutosehdotusten jälkeen enää dokumentti? Vaikka dokumenttielokuva onkin kompromissien summa,