Asunto Oy Raahen Pikkulahti. Merellinen idylli Vanhan Raahen kupeessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Raahen Pikkulahti. Merellinen idylli Vanhan Raahen kupeessa"

Transkriptio

1 Asunto Oy Raahen Pikkulahti Merellinen idylli Vanhan Raahen kupeessa

2 Pikkulahden suunnittelussa lähtökohtana oli luoda yhtenäinen kokonaisuus tärkeälle merenranta-alueelle. Paikka on loistava: etelänpuoleinen ranta, vieressä kaupungin keskusta, ympärillä hyvin hoidettu puistoalue. Talojen ulkoasuun liikettä ja ilmavuutta tuovat loivat pulpettikatot, jotka laskeutuvat merta kohti. Myös meren puolen avarat ikkuna- ja parvekeaukot tukevat rakennusten modernia ilmettä. Värityksessä on käytetty ympäristöön sopivia maanläheisiä sävyjä. Luonnonvalkoisen rinnalla käytetään tummanruskeaa, ja tehostevärinä lämmintä keltaista, joka sävyttää parvekkeiden taustaseiniä ja asuntojen sisääntuloa. Julkisivujen päämateriaali on luhtitalossa vaakapaneeli, kerrostalossa tiili. Hyvä sijainti on hyödynnetty asuntojen pohjaratkaisuissa. Kaikissa asunnoissa oleskelutiloista ja parvekkeilta sekä useimmissa myös päämakuuhuoneesta avautuu näkymä meren suuntaan. Kari Heikkilä, arkkitehti AFA Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy 2

3 Näkymä meren suuntaan kaikista asunnoista 3

4 Merellinen idylli Vanhan Raahen kupeessa Asu meren äärellä, kaupungin palvelujen välittömässä läheisyydessä! Asunto Oy Raahen Pikkulahti rakennetaan merenrantaan Vanhan Raahen kupeeseen. Lahden yli avautuu ainutlaatuinen näkymä vanhankaupungin puukortteleihin, rantakahvilaan ja Merimuseolle. Ympärillä oleva Pikkulahden alue taas on ulkoilijan aarreaitta. Aivan vierestä löytyy uimaranta beachvolley- ja beachfutiskenttineen, talvella avantouintipaikka pukeutumistiloineen. Venepaikkoja on tarjolla kävelyetäisyydellä. Kotiovelta pääset myös lenkkipoluille, talvella hiihtoladuille ja meren jäälle. Lisää liikunta- ja elämysharrastuksia tarjoaa paikallinen luontomatkailuyritys. 4

5 Asunto Oy Pikkulahti koostuu viisikerroksisesta kerrostalosta ja kaksikerroksisesta luhtitalosta, joissa tarjolla on yhteensä 33 erikokoista asuntoa. Lasitetuilta terasseilta avautuu upea näkymä ympäröivään maisemaan. Asumismukavuutta tuo kaukolämmöllä toimiva vesikiertoinen lattialämmitys. Asunnoissa on myös mahdollisuus huoneistokohtaiseen laajakaistayhteyteen. Ilolinnantie Kaupunginlahdenkatu eminaarinkatu Rantakatu Pikkulahti Kirkko Brahenkatu Pekkatori 5

6 6 isusta omalla maullasi!

7 Lapti tekee myös sisustuksen huolella. ilti voit esittää myös yksilöllisiä toiveita omasta kodistasi. Kerro meille oma tyylisi kalusteista, kodinkoneista, väreistä ja materiaaleista. Me toteutamme toiveesi! 7

8 1H++ 30,5 m 2 HUONEITOT A1 1.krs A5 2.krs A10 3.krs 1H++ 30,5 m 2 AUNTO A1 1H++ 30,5 m 2 AUNTO A1 TERAILAITU 9,1 m 2 13,7 m 2 1H++ 30,5 m 2 AUNNOT A5 Huoneisto JA A10 6,9 m 2 K 4,1 m 2 (KR) IVL 3,1 m 2 TERAILAITU 9,1 m 2 13,7 m 2 6,9 m 2 4,1 m 2 (KR) IVL 3,1 m 2 K K AIDE h= , LAITU 9,1 m 2 Huoneistot A5 ja A10 13,7 m 2 6,7 m 2 K 4,1 m 2 (KR) IVL 3,1 m 2 Huoneistot A5 ja A10 ovat huoneiston A1 kanssa identtiset lukuunottamatta eteistiloissa olevaa talotekniikkaosaa ja komerojärjestelyä. ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 8

9 1H++ 30 m 2 HUONEITOT 1H++ 30,0 m 2 A2 1.krsAUNTO A2 A6 2.krs A11 3.krs 1H++ 30,0 m 2 AUNTO A2 TERAILAITU 9,0 m 2 14,6 m 2 1H++ 30,0 m 2 AUNNOT A6 JA A11 Huoneisto A2 6,3 m 2 4,0 m 2 (KR) IVL K K 4,9 m 2 PORRAH 19,4 m 2 LVI 14,6 m 2 4,0 m 2 PORRAH 19,4 m 2 TERAILAITU 9,0 m 2 (KR) IVL K LVI 6,3 m 2 4,9 m 2 K K AIDE h= , LAITU 9,0 m 2 14,6 m 2 Huoneistot A6 ja A11 6,3 m 2 4,0 m 2 (KR) IVL K 4,8 m 2 PORRAH 12,6 m 2 LVI K Huoneistot A6 ja A11 ovat huoneiston A2 kanssa identtiset lukuunottamatta eteistiloissa olevaa talotekniikkaosaa ja komerojärjestelyä. ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 9

10 3H++ 67 m 2 HUONEITO A3 1.krs 3H++ 67,0 m 2 AUNTO A2 3H++ 67,0 m 2 AUNTO A2 6,3 m 2 4,9 m 2 K ÄH 5,9 m 2 7,8 m 2 7,2 m 2 3,0 m 2 6,3 m 2 K 4,9 m 2 KHH 3,2 m 2 ÄH 25,6 m 2 5,9 m 2 7,8 m 2 7,2 m 2 3,0 m 2 10,2 m 2 KHH 3,2 m 2 10,5 m 2 25,6 m 2 KAIDE h=1000, LAITU 10,2 m 2 10,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 10

11 2H++ 52,5 m 2 HUONEITO 2H++ 52,5 m 2 A4 2.krs AUNTO A4 2H++ 52,5 m 2 AUNTO A4 K AIDE h= , LAITU 10,8 m 2 16,4 m 2 8,1 m 2 J K / PA K ( M U ) 10,0 m 2 1,9 m 2 7,1 m 2 5,0 m 2 K (PY) K AIDE h= , LAITU K AIDE h= , LAITU 9,1 m 2 10,8 m 2 16,4 m 2 13,7 m 2 8,1 m 2 J K / PA K ( M U ) 4,1 m 2 (KR) IVL 10,0 m 2 7,1 m 2 1,9 m 2 2,1 m 2 18 x 167 x 290 5,0 m 2 K (PY) K AIDE h= , LAITU 9,1 m 2 13,7 m 2 4,1 m 2 (KR) IVL 2,1 m 2 18 x 167 x 290 ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 11

12 3H++ 67 m 2 HUONEITO A7 2.krs 3H++ 67,0 m 2 AUNTO A7 3H++ 67,0 m 2 AUNTO A7 6,3 m 2 4,8 m 2 K ÄH 7,8 m 2 7,2 m 2 5,9 m 2 2,9 m 2 6,3 m 2 K 4,8 m 2 KHH 3,2 m 2 ÄH 7,8 m 2 25,6 m 2 7,2 m 2 5,9 m 2 2,9 m 2 10,2 m 2 KHH 3,2 m 2 10,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU 25,6 m 2 10,2 m 2 10,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 12

13 3H++ 65 m 2 HUONEITOT 3H++ 65,0 m 2 A8 2.krs AUNTO A8 JA A13 A13 3.krs 3H++ 65,0 m 2 AUNTO A8 JA A13 4,7 m 2 2,5 m 2 ÄH ÄH 6,3 m 2 K 4,7 m 2 6,3 m 2 2,5 m 2 11,0 m 2 11,0 m 2 2,9 m 2 K 2,9 m 2 6,3 m 2 6,3 m 2 8,2 m 2 23,7 m 2 8,2 m 2 23,7 m 2 14,0 m 2 KAIDE h=1000, LAITU 14,0 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 13

14 2H++ 52,5 m 2 HUONEITO A9 3.krs 3H++ 52,5 m 2 AUNTO A9 3H++ 52,5 m 2 AUNTO A9 K AIDE h= , LAITU 10,7 m 2 16,4 m 2 8,1 m 2 J K / PA K ( M U ) 10,0 m 2 1,9 m 2 7,1 m 2 4,9 m 2 K (PY) K AIDE h= , LAITU K AIDE h= , LAITU 10,7 m 2 9,1 m 2 13,7 m 2 16,4 m 2 8,1 m 2 J K / PA K ( M U ) 4,1 m 2 (KR) IVL 10,0 m 2 2,1 m1,9 2 m 2 18 x 167 x 290 7,1 m 2 4,9 m 2 K (PY) K AIDE h= , LAITU 9,1 m 2 13,7 m 2 4,1 m 2 (KR) IVL 2,1 m 2 18 x 167 x 290 ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 14

15 3H++ 67 m 2 HUONEITO 3H++ 67,0 m 2 A12 3.krsAUNTO A12 3H++ 67,0 m 2 AUNTO A12 6,3 m 2 4,8 m 2 K ÄH 7,8 m 2 7,2 m 2 5,9 m 2 2,9 m 2 6,3 m 2 K 4,8 m 2 KHH 3,2 m 2 ÄH 7,8 m 2 25,6 m 2 7,2 m 2 5,9 m 2 2,9 m 2 10,2 m 2 KHH 3,2 m 2 10,5 m 2 25,6 m 2 KAIDE h=1000, LAITU 10,2 m 2 10,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 15

16 2H++ 52,5 m 2 HUONEITO A14 4.krs 2H++ 52,5 m 2 AUNTO A14 2H++ 52,5 m 2 AUNTO A14 K AIDE h= , LAITU 10,7 m 2 16,6 m 2 8,1 m 2 J K / PA K ( M U ) 10,0 m 2 1,9 m 2 7,1 m 2 4,8 m 2 K (PY) K AIDE h= , LAITU K AIDE h= , LAITU 10,7 m 2 9,1 m 2 14,0 m 2 16,6 m 2 8,1 m 2 J K / PA K ( M U ) 4,1 m 2 (KR) IVL 10,0 m 2 2,1 m1,9 2 m 2 7,1 m 2 4,8 m 2 K (PY) K AIDE h= , LAITU 9,1 m 2 14,0 m 2 4,1 m 2 (KR) IVL 2,1 m 2 ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 16

17 1H++ 30,5 m 2 HUONEITOT 1H++ 30,5 m 2 A15 4.krs AUNTO A15 1H++ 30,5 m 2 AUNTO A15 K AIDE h= , LAITU 9,1 m 2 14,0 m 2 6,5 m 2 4,1 m 2 (KR) IVL 3,1 m 2 K K AIDE h= , LAITU 9,1 m 2 14,0 m 2 6,5 m 2 4,1 m 2 (KR) IVL 3,1 m 2 K ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 17

18 x x 4H++ 97,5 m 2 HUONEITOT A16 4.krs A19 5.krs 4H++ 97,5 m 2 AUNNOT A16 JA A19 4H++ 97,5 m 2 AUNNOT A16 JA A x K AIDE h= , LAITU 9,0 m 2 K AIDE h= , LAITU 9,0 m ,0 5,0 mm 2 5,0 m 2 7,9 m 2 WC 2,1 m 2 K WC 2,1 m 2 K 8,0 m 2 PORRAH 12,6 m 2 LVI PORRAH 12,6 m 2 LVI ÄH 8,0 m 2 KHH 3,4 m 2 10,4 m 2 3,4 m 2 ÄH x ,9 m 2 KHH 3,4 m 2 10,4 m 2 3,4 m 2 28,8 m 2 11,8 m 2 28,8 m 2 11,8 m 2 10,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU 10,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 18 ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY

19 x x 3H++ 65 m 2 HUONEITO 3H++ 65,0 m 2 A17 4.krsAUNTO A17 3H++ 65,0 m 2 AUNTO A x x ,6 m 2 2,5 m 2 11,0 m 2 4,6 m 2 2,5 m 2 K ÄH 6,3 m 2 3,4 m 2 ÄH 6,4 m 2 6,3 m 2 K 11,0 m 2 3,4 m 2 6,4 m 2 8,2 m 2 23,7 m 2 8,2 m 2 23,7 m 2 14,0 m 2 KAIDE h=1000, LAITU 14,0 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 19

20 x x 3H++ 88,5 m 2 HUONEITO 3H++ 88,5 m 2 A18 5.krsAs AUNTO Oy A18 Raahen Pikkulahti 3H++ 88,5 m 2 AUNTO A18 K AIDE h= , LAITU 20,2 m 2 30,0 m 2 9,6 m 2 ( M U ) 11,4 m 2 K AIDE h= , LAITU 20,2 m 2 30,0 m 2 2,4 m 2 11,3 m 2 +KHH 8,9 m 2 KÄY 1,8 m 2 (PY) 9,6 m 2 8,4 m 2 ( M U ) WC 2,3 m 2 11,4 m 2 KÄY 1,8 m 2 x WC 2,3 m 2 2,4 m 2 WC (PY) PORRAH8,4 m ,3 m 2 +KHH 8,9 m 2 x WC PORRAH ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 20

21 3H++ 71 m 2 HUONEITO 3H++ 71,0 m 2 B20 1.krsAUNTO B20 3H++ 71,0 m 2 AUNTO B20-0,02 11,0 m 2 WC 1,8 m 2 4,6 m 2 2,4 m 2 1,6 m 2 5,4 m -0, ,0 m 2 WC 1,8 m 2 1,6 m 2 19,9 m 2 11,8 m 2 10,0 m 2 5,4 m 2 PY 4,6 m 2 IVL (KR) 2,4 m 2 PY IVL (KR) LAITTU 19,9 m 2 TERAI 11,8 m 2 14,5 m 2 10,0 m 2 TERAILAITU LAITTU TERAI 14,5 m 2 TERAILAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 21

22 2H++ 41,5 m 2 HUONEITO B21 1.krs 2H++ 41,5 m 2 AUNTO B21 2H++ 41,5 m 2 AUNTO B21 5,1 m 2 3,9 m 2 2,1 m 2 3,8 m 2 +0,00 IVL (KR) 5,1 m 2 3,9 m 2 2,1 m 2 3,8 m 2 15,2 m 2 9,9 m+0,00 2 IVL (KR) 15,2 m 2 9,9 m 2 LAITTU TERAI 1 TERAILAITU LAITTU TERAI 1 TERAILAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 22

23 2H++ 49,5 m 2 HUONEITO 2H++ 49,5 m 2 B22 1.krs AUNTO B22 2H++ 49,5 m 2 AUNTO B22-0,02 2,2 m 2 4,2 m 2-0,02 6,4 m 2 5,6 m 2 (PY) 2,2 m 2 4,2 m 2 6,4 m 2 10,8 m 2 5,6 m 2 18,8 m 2 (PY) LAITTU TERAI 9,5 m 2 10,8 m 2 18,8 m 2 TERAILAITU LAITTU TERAI 9,5 m 2 TERAILAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 23

24 2H++ 46,5 m 2 HUONEITO 2H++ 46,5 m 2 B23 1.krs AUNTO B23 As MK Oy 1:100 Raahen Pikkulahti 2H++ 46,5 m 2 AUNTO B23-0,02 4,0 m 2 3,4 m 2 4,6 m 2 2,4 m 2 +0,00 1,5 m 2 17,1 m 2-0,02 4,0 m 2 11,8 m 2 3,4 m 2 4,6 m 2 2,4 m 2 10,4 m 2 +0,00 1,5 m 2 LAITTU TERAI 10,0 m 2 17,1 m 2-0,02 TERAILAITU 11,8 m 2 10,4 m 2 LAITTU TERAI 10,0 m 2-0,02 TERAILAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 24

25 3H++ 73,5 m 2 HUONEITO 3H++ 73,5 m 2 B24 1.krs AUNTO B24 3H++ 73,5 m 2 AUNTO B24 1,5 m 2 2,4 m 2 1,5 m 2 6,7 m 2 10,4 m 2 WC 1,5 1,6 mm 2 2 2,4 m 2 2,3 m 2 1,5 m 2 6,7 m 2 10,4 m 2 14,6 m 2 WC 1,6 m 2 5,2 m 2 2,3 m 2 14,6 m 2 20,2 m 2 5,2 m 2 8,4 m 2 20,2 m 2 LAITTU TERAI 11,0 m 2 8,4 m 2 TERAILAITU LAITTU TERAI 11,0 m 2 TERAILAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 25

26 3H++ 67 m 2 HUONEITO B25 1.krs 3H++ 67,0 m 2 AUNTO B25 3H++ 67,0 m 2 AUNTO B25-0,02 2,1 m 2 WC 1,5 m 2-0,02 5,1 m 2 8,1 m 2 WC 2,1 m 2 1,5 m 2 5,3 m 2 1,3 m 2 5,1 m 2 11,1 m 2 8,1 m 2 5,3 m 2 1,3 m 2 12,5 m 2 11,1 m 2 17,3 m 2 12,5 m 2 17,3 m 2 LAITTU TERAI 17,5 m 2 TERAILAITU LAITTU TERAI 17,5 m 2 TERAILAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 26

27 3H++ 70 m 2 HUONEITO 3H++ 70,0 m 2 B26 1.krs AUNTO B26 3H++ 70,0 m 2 AUNTO B26-0,02 2,1 m 2 WC 1,5 m 2-0,02 5,2 m 2 9,0 m 2 5,32,1 m 2 m 2 WC 1,5 m 2 1,3 m 2 5,2 m 2 11,7 m 2 9,0 m 2 5,3 m 2 1,3 m 2 12,5 m 2 18,8 m 2 11,7 m 2 12,5 m 2 18,8 m 2 LAITTU TERAI 11,0 m 2 TERAILAITU LAITTU TERAI 11,0 m 2 TERAILAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 27

28 3H++ 72 m 2 HUONEITO B27 2.krs 3H++ 7 AUNTO B27 3H++ 7 AUNTO B27 11,3 m 2 WC 1,8 m 2 4,6 m 2 2,4 m 2 11,3 m 2 WC 1,8 m 2 4,6 m 2 PY 1,6 m 2 IVL (KR) 5,4 m 2 2,4 m 2 1,6 m 2 5,4 m 2 PY 10,1 m 2 IVL (KR) 20,4 m 2 11,8 m 2 20,4 m 2 11,8 m 2 10,1 m 2 LAITTU 14,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU LAITTU 14,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 28

29 2H++ 41,5 m 2 HUONEITO 2H++ 41,5 m 2 B28 2.krs AUNTO B28 2H++ 41,5 m 2 AUNTO B28 5,3 m 2 3,9 m 2 2,1 m 2 5,3 m 2 IVL (KR) 3,8 m 2 3,9 m 2 2,1 m 2 3,8 m 2 IVL (KR) 15,2 m 2 9,9 m 2 15,2 m 2 9,9 m 2 LAITTU 1 KAIDE h=1000, LAITU LAITTU 1 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 29

30 2H++ 50 m 2 HUONEITO B29 2.krs As 2H++ Oy 50,0 Raahen m 2 Pikkulahti AUNTO B29 2H++ 50,0 m 2 AUNTO B29 2,2 m 2 4,5 m 2 6,5 m 2 5,6 m 2 (PY) 2,2 m 2 4,5 m 2 6,5 m 2 5,6 m 2 10,8 m 2 18,8 m 2 (PY) 10,8 m 2 LAITTU 9,5 m 2 18,8 m 2 KAIDE h=1000, LAITU LAITTU 9,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 30

31 2H++ 46,5 m 2 HUONEITO 2H++ 46,5 m B30 2.krs 2 AUNTO B30 2H++ 46,5 m 2 AUNTO B30 4,1 m 2 3,4 m 2 4,6 m 2 2,4 m 2 1,5 m 2 17,1 m 2 4,1 m 2 11,8 m3,4 2 m 2 4,6 m 2 2,4 m 2 1,5 m 2 LAITTU TERAI 17,1 m 2 10,0 m 2 KAIDE h=1000, LAITU 11,8 m 2 LAITTU TERAI 10,0 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 31

32 3H++ 74 m 2 HUONEITO B31 2.krs 3H++ 74,0 m 2 AUNTO B31 3H++ 74,0 m 2 AUNTO B31 1,5 m 2 2,4 m 2 1,5 m 2 6,7 m 2 10,7 m 2 1,5 WC m 2 1,6 m 2 2,4 m 2 2,3 m 2 10,7 m 2 14,6 m 2 1,5 m 2 WC 1,6 m 2 5,2 m 2 6,7 m 2 2,3 m 2 20,7 m 2 14,6 m 2 5,2 m 2 8,4 m 2 20,7 m 2 LAITTU TERAI 11,0 m 2 8,4 m 2 KAIDE h=1000, LAITU LAITTU TERAI 11,0 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 32

33 3H++ 67 m 2 HUONEITO 3H++ 67,0 m 2 B32 2.krs AUNTO B32 3H++ 67,0 m 2 AUNTO B32 2,1 m 2 WC 1,5 m 2 5,1 m 2 8,2 m 2 2,1 m 5,3 m 2 2 WC 1,5 m 2 1,3 m 2 5,1 m 2 11,1 m 2 8,2 m 2 5,3 m 2 1,3 m 2 12,5 m 2 11,1 m 2 17,3 m 2 12,5 m 2 17,3 m 2 LAITTU TERAI 17,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU LAITTU TERAI 17,5 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 33

34 3H++ 71 m 2 HUONEITO B33 2.krs 3H++ 71,0 m 2 AUNTO B33 3H++ 71,0 m 2 AUNTO B33 2,1 m 2 WC 1,5 m 2 5,2 m 2 9,3 m 2 WC 2,1 5,3 m 2 2 1,5 m 2 1,3 m 2 5,2 m 2 1 9,3 m 2 5,3 m 2 1,3 m 2 12,5 m ,2 m 2 12,5 m 2 LAITTU TERAI 11,0 m 2 19,2 m 2 KAIDE h=1000, LAITU LAITTU TERAI 11,0 m 2 KAIDE h=1000, LAITU ARITEHTITOIMITO JORMA PALORANTA OY 34

35 Rakennustapaseloste RAKENNUKDE AUNTO OY RAAHEN PIULAHTI Kohde muodostuu viisikerroksisesta kerrostalosta ja kaksikerroksisesta luhtitalosta. Taloissa A ja B on yhteensä 33 asuntoa. Autokatokset on sijoitettu asemapiirustuksen mukaisesti piha-alueelle. Leikki-, viher- ja liikennealueet sekä jätehuoltopiste tehdään asemapiirustuksen mukaisesti. Tekniset tilat ja väestönsuoja rakennetaan A-talon ensimmäiseen kerrokseen. Jokaisella huoneistolla on oma irtainvarasto. Huoneistoissa on vesikiertoinen lattialämmitys. Kohde sijaitsee Raahen keskustan läheisyydessä. Osoite on Kaupunginlahdenkatu 6, Raahe. Yhtiö rakentuu vuokratontille. RUTUK Perustukset tehdään teräsbetonirakenteisina rakennesuunnitelmien mukaisesti. ALAPJA JA VÄLIPJA Alapohja on maanvarainen betonilaatta ja välipohja betonirakenteinen. Ala- ja välipohjat toteutetaan rakennepiirustusten mukaisesti. JULKIIVUT Ulkoseinien pääasiallinen pintamateriaali kerrostalossa on puhtaaksimuurattu tiiliverhous ja luhtitalossa puupaneeliverhous. Muut täydentävät materiaalit tehdään julkisivupiirustusten mukaisesti. YLÄPJA JA VEIKATE Kantavana yläpohjana kerrostalossa on paikalla valettu teräsbetonilaatta tai ontelolaatat sekä ristikkorakenteet lämmöneristyksineen. Luhtitalossa on ristikkorakenteet lämmöneristyksineen. Vesikatteena on huopakate. VÄLIEINÄT Huoneistojen väliset seinät ovat betoniseiniä. Asuntojen sisäpuoliset seinät ovat puu- tai teräsrankaisia kipsilevyseiniä tai kantavia betoniseiniä. Pesuhuoneiden seinät vesieristetään. IUNAT JA OV Ikkunat ovat sisään avautuvia puualumiiniikkunoita, joissa on valkoiset sälekaihtimet. Parveke- ja terassiovet ovat sälekaihtimilla varustettuja lasiaukollisia ovia. Ulkopuoliset osat käsitellään värisuunnitelman mukaisesti. OV Väliovet ovat valkoisia tehdasmaalattuja laakaovia. Huoneistojen sisäänkäyntiovet ovat tehdastekoisia ulko-ovia tai kerrostaso-ovia. aunoissa on lasiovi. PARVEE Asuntojen parvekkeet toteutetaan pohjapiirustusten ja julkisivupiirustusten mukaisesti. Parvekevarustukseen sisältyy pistorasia. 1. kerroksen terasseilla lasitus koko korkeudella kerroksen parvekkeilla lasikaide ja yläosassa lasitus. Terassi- ja parvekelasitukset ovat osittain avattavia. LATTIAPÄÄLLYTE Keittiöissä, olohuoneissa makuuhuoneissa, eteisissä ja vaatehuoneissa on laminaattilattia, joka on valittavissa useista eri malleista. Pesuhuoneissa, saunoissa, wc- ja khh- tiloissa on lattialaatoitus, jonka väri on myös valittavissa. Luhtitalossa eteiset laatoitetaan osittain. IÄEINÄT Pesuhuoneiden kaikki seinät ja erillisen wc:n kalusteseinä laatoitetaan valkoisella seinälaatalla. Keittiöiden ja erillisten kodinhoitohuoneiden kalustevälit laatoitetaan. aunojen seinissä on tervaleppäpaneeli. Asuntojen betoni- ja kipsilevyseinät tasoitetaan sekä maalataan maalaussuunnitelman ja huonekorttien mukaisesti. Makuuhuoneiden yksi seinä maalataan tehostemaalilla. IÄKATOT aunojen, pesuhuoneiden ja erillisten kodinhoitohuoneiden katot ovat tervaleppäpaneelia. isäkatot sekä alaslaskuihin tulevat kipsilevykatot ruiskutasoitetaan tai maalataan valkoisiksi. KALUTE Asunnoissa on tehdasvalmisteiset kalusteet erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti. Kalusteissa on useita väri- ja ovi vaihtoehtoja. Wc-altaiden yläpuolelle asennetaan peilikaappi ja alapuolelle allaskaappi. VARUTE Pesuhuoneissa on erillinen kattovalaisin ja suihkuseinäke pohjakuvan mukaisesti. Pesuhuoneissa ja wc-tiloissa on varusteena pyyhekoukut ja paperitelineet. aunojen lauteet ja selkänojat ovat tervaleppää. aunojen valaistus toteutetaan led-valoilla. KONE JA LAITTE Asunnoissa on tasoon upotettava keraa minen keittotaso, kalusteisiin asennettava erillisuuni, jääkaappi ja pakastin tai yhdistelmäkaappi, astianpesukone ja varaus mikroaaltouunille. Kodinkoneet ovat väriltään valkoisia. Pesuhuoneissa on tilavaraus pyykinpesukoneelle ja osassa kondensoivalle kuivausrummulle. aunoissa on sähkökiuas. PIHA Tontin yhteiset oleskelualueet, istutukset, nurmialueet, ja pihakäytävät sekä pihan varusteet toteutetaan asemapiirustuksen mukaisesti. TALOTEKNIIA Asuinrakennukset liitetään kaukolämpöverkostoon. Rakennukseen hankitaan kiinteistökohtainen kaapeli-tv -järjestelmä. Rakennuksessa on huoneistokohtainen koneellinen, lämmöntalteenotolla varustettu tulo- ja poistoilmanvaihto, huoneistokohtainen vedenmittaus (kylmä- ja lämminvesi) ja vedenkulutusta pienentävät wc- istuimet. Rakennukseen rakennetaan laajakaista johdotus, joka mahdollistaa huoneistokohtaisen internetliittymän oton. HUOMAUTUK Tämä esite on laadittu ennakkomarkkinointivaiheessa ja myyjä varaa oikeuden muuttaa siinä annettuja tietoja. Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. Perspektiivikuvan tarkoitus on havainnollistaa kohteen ulkonäköä. e ei ole suunnitelma- asiakirja ja saattaa yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta rakennuksesta. Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä alaslaskuja ja kotelointeja, joita ei ole merkitty esittelypiirustuksiin. Kalusteiden ja hormien mitoitus tarkistetaan työmaalla, ja niiden mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta. Mahdollista parvekelasitusta ei ole suunniteltu kaikilta osiltaan vesi- ja ilmatiiviiksi rakenteeksi. Piirustuksissa katkoviivalla esitetyt kalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Myyjällä on oikeus vaihtaa kauppanimikkeillä mainittuja tuotteita toisen valmistajan vastaaviin tuotteisiin. RAKENTAJA Lapti Oy, Pohjois-uomi Voudintie 4, OULU Oulussa

36 Haluatko tietoja myös muista kohteistamme? Kysy lisää,kerromme mielellämme! OITA: Janne Karhumaa Risto Koskela Kiinteistökanava Oy Kauppakatu 44, RAAHE

AS OY KEMPELEEN TAMMIPUISTO. Puiston keskellä, palvelujen äärellä

AS OY KEMPELEEN TAMMIPUISTO. Puiston keskellä, palvelujen äärellä A OY KEMEEN TAMMIPUITO Puiston keellä, palvelujen äärellä As Oy Kempeleen Tammipuisto Asu ja viihdy huippupaikalla Kempeleen keustassa! Asunto Oy Kempeleen Tammipuisto rakennetaan omalle tontille rauhalliseen,

Lisätiedot

ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti

ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti Viiden tähden sijainti Täällä yhdistyvät maaseutumainen ympäristö, hyvät palvelut ja pääkaupunkiseudun läheisyys! Asunto Oy Klaukkalan Tähti sijaitsee

Lisätiedot

AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN

AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN Uusi helmi Iisalmen keskustaan Asunto Oy Iisalmen Karjalanhelmi nousee arvostetulle asuinalueelle aivan Iisalmen keskustaan. Taloyhtiön omalle

Lisätiedot

ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä

ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä Viihtyisää asumisen laatua Asunto Oy Kärängän Tähteen tulee 38 luhtitalokotia. Korkeatasoiset ja hyvin varustellut asunnot tarjoavat vaihtoehtoja monenlaisiin

Lisätiedot

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET A OY KUOION ARIA NIVEA JAIIRROK JAIIRROK 1H+ 33,5 m 2 KERROTAO HUONE 14,5 m 2 As.28 1H+ 33,5 m 2 6,5 m 2 3, 7, 14, 21, 28 3. 4. A () Y 5,0 m 2 6,5 m 2 2,5 m 2 5. porrash. 23,0 m 2 ÄH Ei30 JAIIRROK 1H+

Lisätiedot

As Oy Tuusulan. Boston. Vanhan tupakkatehtaan alueella

As Oy Tuusulan. Boston. Vanhan tupakkatehtaan alueella As Oy Tuusulan Boston Vanhan tupakkatehtaan alueella Tyyliä ja tunnelmaa taiteilijoiden maisemissa Täällä yhdistyvät tyylikäs ja moderni rivitaloalue sekä historiallinen miljöö! As Oy Tuusulan Boston rakennetaan

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki. Maukkaita hetkiä uudessa kodissa

Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki. Maukkaita hetkiä uudessa kodissa Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki Maukkaita hetkiä uudessa kodissa Maukkaita hetkiä uudessa kodissa Täältä löydät uuden mansikkapaikan! Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki rakennetaan suuren suosion saaneen

Lisätiedot

As Oy Haukiputaan Jokimaisema. Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa

As Oy Haukiputaan Jokimaisema. Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa As Oy Haukiputaan Jokimaisema Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa Idyllisessä maisemassa ja palvelujen lähellä Asunto Oy Haukiputaan Jokimaisema sijaitsee kilometri, lähimpään kauppaan

Lisätiedot

Asunto Oy Kempeleen Tähti. Paras paikka Kempeleessä

Asunto Oy Kempeleen Tähti. Paras paikka Kempeleessä Asunto Oy Kempeleen Tähti aras paikka Kempeleessä aras paikka Kempeleessä Asu ja viihdy Kempeleen parhaalla paikalla! Asunto Oy Kempeleen Tähti rakennetaan keskustan erinomaisten palvelujen äärelle. Kävelyetäisyydeltä

Lisätiedot

AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti!

AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti! AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti! Avaraa tilaa ja asumisen helppoutta Asunto Oy Jäälin Rantapolku muodostuu kahdesta rivitalosta. Yhteensä niissä on 12 valoisaa asuntoa, joiden koko vaihtelee

Lisätiedot

ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI. Hyvää tuulta Hiirosessa

ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI. Hyvää tuulta Hiirosessa ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI Hyvää tuulta Hiirosessa Hiirosessa kaikki on lähellä Asunto Oy Hiirosen Tähti sijaitsee omalla tontilla Hiirosen kaupunginosassa, Oulun keskustan läheisyydessä. Hyvä sijainti

Lisätiedot

As Oy Lakeuden Helmi. Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta.

As Oy Lakeuden Helmi. Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta. As Oy Lakeuden Helmi Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta. Avarassa maisemassa toiveiden asuinpaikka Asunto Oy Lakeuden Helmi rakennetaan Tyrnävän tunnelmallisen kylänraitin varrelle, hyvien

Lisätiedot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot

As Oy Oulun Ukko-Pekka. Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä

As Oy Oulun Ukko-Pekka. Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä As Oy Oulun Ukko-Pekka Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä Tulevaisuuden mallikaupunginosa alkaa täältä! Asunto Oy Oulun Ukko-Pekka on kuuden rakennuksen

Lisätiedot

As Oy Kuopion Puijonpursi. Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita

As Oy Kuopion Puijonpursi. Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita s Oy Kuopion Puijonpursi Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita Luonnonläheistä elämistä Pyöräilymatkan päässä Kuopion keskustasta voit elää hiihtolatujen, lenkkeilypolkujen, laskettelurinteiden

Lisätiedot

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua Uniikki koti upeassa ympäristössä Täällä koti on osa maisemaa, maisema osa kotia - valoa tulvillaan, jokainen vuodenaika vahvasti läsnä.

Lisätiedot

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa Uuden ajan asuinalue Pohjoisen luonto yhdistyy täällä uuden ajan kaupunkiasumiseen. Asunto Oy Oulun Marskia ympäröivä Kivikkokangas on uusi, pientalovaltainen

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Kuunsilta

Asunto Oy Oulun Kuunsilta Asunto Oy Oulun Kuunsilta lapti.fi Omaa rauhaa ja asumisen helppoutta RAKENNAMME HUOLELLA Omaa rauhaa ja asumisen helppoutta Asunto Oy Oulun Kuunsilta rakennetaan uudelle pientalovaltaiselle Kiulukankaan

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI. Keskellä kauneinta Savoa

AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI. Keskellä kauneinta Savoa AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI Keskellä kauneinta Savoa Resepti viihtyisään asumiseen Asunto Oy Kasurilan Helmessä kymmenen erillistalon muodostama kortteli tarjoaa turvallisen ja viihtyisän asuinympäristön.

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla.

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla. Rivitalokoti kauniilla paikalla. SAVOLANPLLONKUJA SAVOLANAHONTI TALO A TALO B AK 1 AK 2 VSS JÄT AK 3 LIKKI JA OLLU AK 4 TALO TALO TALO C TALO SAVOLANNIMNTI I-vaiheessa rakennetaan talot, ja. Asunto Oy

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella.

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi Kohde rakennetaan luonnonkauniille Pihlajalaakson alueelle lähelle kaupungin keskustaa, jonne on alle 3 kilometriä. Kulkuyhteydet

Lisätiedot

AS OY OULUN SAFIIRI. Oma koti Ritaharjussa

AS OY OULUN SAFIIRI. Oma koti Ritaharjussa AS OY OULUN SAFIIRI Oma koti Ritaharjussa As Oy Oulun Safiiri Asunto Oy Oulun Safiiri rakennetaan lapsiperheiden suosimaan ja rauhalliseen Ritaharjun kaupunginosaan. Ritaharjusta löytyy koulu, päiväkoteja,

Lisätiedot

Asunto Oy Vuorelan Loiste. Loistopaikka rantamaisemassa, palvelujen ja hyvien yhteyksien ääreltä

Asunto Oy Vuorelan Loiste. Loistopaikka rantamaisemassa, palvelujen ja hyvien yhteyksien ääreltä Asunto Oy Vuorelan Loiste Loistopaikka rantamaisemassa, palvelujen ja hyvien yhteyksien ääreltä Loistopaikka rantamaisemassa, palvelujen ja hyvien yhteyksien ääreltä Järvimaisemaa ja puistoa, hyvät palvelut

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla.

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla. Mukava koti Pattijoen rannalla. Puistoalue Talo C Kevyenliikenteenväylä ja Pattijoki Talo D Oleskelu- ja leikkialue Tekn. Talo B Arokankaantie 2 vierasap 1 ap Autokatos 1 6 ap 1 ap Autokatos 3 4 ap Autokatos

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Pihlajapuu

Asunto Oy Kuopion Pihlajapuu Asunto Oy Kuopion Pihlajapuu lapti.fi Omaa rauhaa ja asumisen helppoutta RAKENNAE HUOLELLA Lähellä luontoa suositulla Puijon asuinalueelle Asu lähellä Kuopion keskustaa ja nauti hyvistä harrastusmahdollisuuksista!

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa.

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi sunto Oy Oulun Ritahovi Oulun seudun karttapalvelu :: Tulostussivu http://kartta.ouka.fi/web/printpage.aspx sunto Oy Oulun Ritahovi

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Kotipiha. Viihtyisää asumista.

Asunto Oy Iisalmen Kotipiha. Viihtyisää asumista. Asunto Oy Iisalmen otipiha Viihtyisää asumista. -.OA RAENNUTOIMENPIDE RAENNUTEEN NIMI JA OOITE ORTTELI/LA Pajalankatu 17 84100 Ylivieska Finland Tel.+358-(0)8-420009 Fax +358-(0)8-420060 email: arkkitehtitoimisto@paloranta.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Jokihelmi. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella.

Asunto Oy Raahen Jokihelmi. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella. Tomutus rakennetaan rauhalliselle alueelle Pattijoelle. Tontille valmistuu yhteensä viisi rivitaloa. Aivan lähellä virtaa Pattijoki. Ympäristö on vehreä ja

Lisätiedot

Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti.

Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti. Kiertotie Honkitie Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre Haukiputaantie Terveystie Siltatie Kiiminkijoki Kirjasto KIIMINKI Kuusamontie Ouluntie Isoahontie

Lisätiedot

Asunto Oy Siilinjärven Kultasiipi. Rivitalokoti suositulla Haaparinteen alueella.

Asunto Oy Siilinjärven Kultasiipi. Rivitalokoti suositulla Haaparinteen alueella. Asunto Oy iilinjärven Kultasiipi Rivitalokoti suositulla Haaparinteen alueella. pa pa pa pa LU V V asf V th V asf V IKKIIHA LU pa LU V V pa V -/OATAULU V V pa LU V V pa LU LU V V V Asunto Oy iilinjärven

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Kuninkaanhovi. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa.

Asunto Oy Oulun Kuninkaanhovi. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa. K : TOM : AUTOKATOS TALO A : TOM : JÄTEK +5,50 AK LT AK AK AK4 AK5 AK AK7 AK8 TALO B Aita Aita Leikki A4 Aita Aita Varastot Var Var Var Var A9 A40 A9 A0 A A A A4 A5

Lisätiedot

As Oy Haagan Tähti. Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa

As Oy Haagan Tähti. Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa As Oy Haagan Tähti Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa Asunto Oy Haagan Tähti rakennetaan upeiden näkymien äärelle Haagan puiston viereen. Etelä- Haagan mutkittelevilla

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky TupoksenƟe, 91900 LIMINKA MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky HankeƟedot ja karʃa Viisikerroksinen Asunto Oy Limingan Kyyhky sijaitsee HankeƟedot

Lisätiedot

Asunto Oy Oulunkylän Onnela

Asunto Oy Oulunkylän Onnela Asunto Oy Oulunkylän Onnela lapti.fi Viihdy Onnelassa Oulunkylän sydämessä Viihtyisää asumista vehreässä Oulunkylässä Parkkitilat Yleiset tilat Asunto Oy Oulunkylän Onnela rakennetaan arvostetulle alueelle

Lisätiedot

Asunto Oy Jäälin Rantavahti

Asunto Oy Jäälin Rantavahti Asunto Oy Jäälin Rantavahti Mukavaa asumista lähellä luontoa ja palveluja. Rakennamme huolella. Asunto Oy Jäälin Rantavahti Aivan Jäälijärven tuntumaan rakennetaan uusi yhden luhtitalon ja kahden rivitalon

Lisätiedot

Asunto Oy Kauniaisten Sointu

Asunto Oy Kauniaisten Sointu Asunto Oy Kauniaisten Sointu lapti.fi Asu lähellä luontoa Kauniaisten keskustassa RAKENNAE HUOLELLA Oodi uudelle kodille As Oy Kauniaisten Sointu sijaitsee upealla paikalla aivan keskustan palveluiden

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

AS OY OULUN MERITUULI 5

AS OY OULUN MERITUULI 5 oti maaseudun rauhassa, meren ja joen maisemissa, silti palvelujen tuntumassa A OY OULUN MERITUULI 5 RAENTAA LUOVATI MAALLA. MELEIN MERELLÄ. JA LÄHELLÄ AIEA. Asunto Oy Oulun Merituuli 5 on sinun valintasi,

Lisätiedot

Asunto Oy Kummelinpuisto

Asunto Oy Kummelinpuisto sunto Oy Kummelinpuisto Meren läheisyydessä palveluiden tuntumassa. a b c Saunalahdenkuja Valoisa koti Saunalahdenportissa stu sisään! sunto Oy Espoon Kummelinpuisto rakennetaan Saunalahteen, uudelle Saunalahdenportin

Lisätiedot

Asunto Oy Pyhäjoen Kirkonkulma. KenƩäkuja 2, 86100 PYHÄJOKI. Toimimme rakentavasɵ. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857

Asunto Oy Pyhäjoen Kirkonkulma. KenƩäkuja 2, 86100 PYHÄJOKI. Toimimme rakentavasɵ. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Pyhäjoen Kirkonkulma KenƩäkuja 2, 86100 PYHÄJOKI MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Toimimme rakentavasɵ Asunto Oy Pyhäjoen Kirkonkulma Hanke edot ja kar a Kolme yksitasoista rivitaloa

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Höyhenkuja 7. Moderni koti Oulun Kaakkurissa

Asunto Oy Oulun Höyhenkuja 7. Moderni koti Oulun Kaakkurissa sunto Oy Oulun Höyhenkuja Moderni koti Oulun aakkurissa OY OULUN HÖYHENUJ EMIIRRO : sunto Oy Oulun Höyhenkuja m IT h=m V HUONEITOVRTOT TLOVRTO TLO +., -,,,, ÖRÄTO % I LU mm,,,, TLO,,,, MU TO +. E. I +

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI 2 Asunto Oy Oulun Eveliina yitkoti.fi Eveliina kutsuu uuteen kotiin valmiiseen kaupunginosaan Eveliina on oiva valinta sinulle, joka arvostat hyvien palvelujen

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

ASUNTO OSAKEYHTIÖ OULUN TERVAHOVIN RANTATALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTE RAKENNUSKOHDE PERUSTUKSET VÄLIPOHJA 11.06.2014

ASUNTO OSAKEYHTIÖ OULUN TERVAHOVIN RANTATALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTE RAKENNUSKOHDE PERUSTUKSET VÄLIPOHJA 11.06.2014 ASUNTO OSAKEYHTIÖ OULUN TERVAHOVIN RANTATALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTE 11.06.2014 RAKENNUSKOHDE Kohde on katoksella toisiinsa liitetty kaksiosainen ja kolmekerroksinen kerrostalo, jossa on kaksi porrashuonetta

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI 16.04.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI YLEISTÄ As Oy Iin Kirjala on vapaarahoitteinen kerrostaloyhtiö. Yhtiö muodostuu yhdestä neljäkerroksisesta puukerrostalosta,

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Kärängänsäde

Asunto Oy Kuopion Kärängänsäde Asnto Oy Kopion Kärängänsäde lapti.fi Oma koti Kallaveden läheisyydessä RAKENNAMME HUOLELLA Rakennsten ympäristö ja isttkset ovat taitelijan näkemys, eivätkä välttämättä vastaa aleen todellistta. Oma koti

Lisätiedot

Modernia asumista puukaupunki-idyllissä

Modernia asumista puukaupunki-idyllissä RAAHEN RAATINPIHA Modernia asmista pkapnki-idyllissä Asnto Oy Raatinpihassa kapnkimiljöö ja merellinen ympäristö yhdistyvät nykyaikaiseen asmiseen. Pihalliset kapnkikodit sijaitsevat Raahen ydinkestassa.

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 ASUNTO OY KUOPION KUUNSILTA 6 Kuunsilta 6, 70820 Kuopio Hyvin suunniteltuja tiiliverhottuja rivitalokoteja rakentuu hyvälle paikalle Savolanniemeen aivan Pölläkänsalmen sillan

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun ko si, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Maakirjakartano Paritaloyhtiö Haapalehto, Oulu Kun etsit

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi JAHTIMETSÄNTIEN OMAKOTITALOT Rakennustapaselostus Rakennuspaikka: Jahtimetsäntie 1, 3, 5 ja 7, 90540 Oulu Rakennusten laajuustiedot: Päärakennus: huoneistoala 120

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Valotar

Asunto Oy Vantaan Valotar Aunto Oy Vantaan Valotar lapti.fi Au luonnonläheieä Aolaa Au luonnonläheieä Aolaa Aunto Oy Vantaan Valotar rakennaan luonnonläheieen Vantaan Aolaan. Se ijaitee rauhalliella alueella hyvien kulkuyhteykien

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI UUDIDE A OY VUOREEN LEINII oukkuaurankatu 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

AS OY SYÖTTEEN KAJO. Paras pala Syötettä.

AS OY SYÖTTEEN KAJO. Paras pala Syötettä. S OY SYÖTTEEN KJO Paras pala Syötettä. Lumoudu luonnosta, poimi pala pohjoista Syötteen upea luonto ja huikaisevat maisemat tarjoavat elämyksiä kaikkina vuodenaikoina. Suomen eteläisin tunturi Iso-Syöte

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Rantakeidas on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu kahdesta luhtikerrostalosta. Taloyhtiössä on 24 asuntoa. Huoneistokohtaiset varastot sijaitsevat

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

Koti lähellä kaupungin keskustaa

Koti lähellä kaupungin keskustaa Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle

Lisätiedot

As Oy Kuopion Savolanmetso

As Oy Kuopion Savolanmetso A Oy Kuopion Savolanmo Saaritokaupungia palveluiden lähellä Au Saaritokaupungin ydämeä Au kodiki Saaritokaupunkiin! Uui viihtyiä rivitaloyhtiö Aunto Oy Kuopion Savolanmo rakentuu lapiperheiden uoimalle

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.

Lisätiedot

ROVANIEMEN WANHA KAUPPALA

ROVANIEMEN WANHA KAUPPALA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN WANHA KAUPPALA LAPINRM.FI Rakennamme luottamusta LAPIN RAKENNUSMESTA OY Korkein luottoluokitus Soliditet 2013 MH 10.0 MH 11.5 WC 2.0 PPK + KR KEITTIÖ 9.5 PY KH 5.5 ET 6.0 OLESKELU+R

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN VANAMO

AS OY VUOREKSEN VANAMO UUDIDE A OY VUOREEN VANAMO oukkuaurankatu 9, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

Taiteilijan näkemys voi poiketa valmiista kohteesta. SATO OmistusKoti. Oulu, Linnanmaa Asunto Oy Oulun Linnanpuisto.

Taiteilijan näkemys voi poiketa valmiista kohteesta. SATO OmistusKoti. Oulu, Linnanmaa Asunto Oy Oulun Linnanpuisto. Taiteilijan näkemys voi poiketa valmiista kohteesta. SATO OmistusKoti Oulu, Linnanmaa Asunto Oy Oulun Linnanpuisto koti kuten haluat Linnanmaalla asut Oulun Yliopiston läheisyydessä palveluiden tuntumassa

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE Asuntamaanrinne 1, KARTTA A OY TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE AEMAPIIRRO VUOREKEN PUITOKATU TALO B TALO C TONTTI 2 TALO A TONTIN RAJA LEII JÄTE- KERÄY P-LAITO AUNTAMAANRINNE T AJO TONTILLE

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto. Frans Emilin katu 24, 33870 Tampere. Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto. Frans Emilin katu 24, 33870 Tampere. Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto Frans Emilin katu 24, 33870 Tampere Vuores 7655 / tontti 1, Tampereen kaupungin vuokratontti. Tontin pinta-ala

Lisätiedot

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP

Lisätiedot

A-talo. B-talo JYVÄSKYLÄN JULIUS. Ihana paikka asua. rakentaa puitteet tasokkaalle asumiselle

A-talo. B-talo JYVÄSKYLÄN JULIUS. Ihana paikka asua. rakentaa puitteet tasokkaalle asumiselle A-talo B-talo JYVÄSKYLÄN JULIUS Ihana paikka asua. rakentaa puitteet tasokkaalle asumiselle JYVÄSKYLÄN JULIUS Huomattava liikenteen ja teollisuuden keskus HISTORIA Nyt rakennettava Arvinkuja oli osa suurta

Lisätiedot

Betonimiehenkatu 19A

Betonimiehenkatu 19A etonimiehenkatu 19 Oulu, lppila KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI / ONIMIEHENKTU 19 Talo V r e k l k i i t K e a h r t j i a t l o a i i m n i e s n t o O y ONIMIEHENKTU 19 Talo SEMPIIRROS (15.5.2014)

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen

Lisätiedot

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska. www.rakennusliikesomero.com

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska. www.rakennusliikesomero.com www.rakennusliikesomero.com Vaivatonta asumista lähellä palveluita sijaitsee erinomaisella paikalla uudella Savarin asuinalueella lähellä Savarikeskuksen palveluita. Luhtitalo pitää sisällään 10 huoneistoa,

Lisätiedot

As Oy Haminan MAARIANHEIKKI. Viehättävää kaupunkiasumista Haminan sydämessä. Koti, joka tehdään sinua varten. Kuvassa taiteilijan näkemys kohteesta.

As Oy Haminan MAARIANHEIKKI. Viehättävää kaupunkiasumista Haminan sydämessä. Koti, joka tehdään sinua varten. Kuvassa taiteilijan näkemys kohteesta. As Oy Haminan MAARIANHEIKKI Viehättävää kaupunkiasumista Haminan sydämessä Koti, joka tehdään sinua varten Kuvassa taiteilijan näkemys kohteesta. Maarianheikki on mukavasti keskellä kaupunkia täällä kaikki

Lisätiedot

ASUNTO OY ESKOLAN OLAVINPUISTO

ASUNTO OY ESKOLAN OLAVINPUISTO ASUNTO OY ESKOLAN OLAVINPUISTO Uusi tasokas rivitaloyhtiö Eskolaan! Tasokas kokonaisuus erinomaisella paikalla. Toimivat tilaratkaisut, erinomainen varustelutaso, omat varastot autokatospaikat yms. Rakentajana:

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY MYYNTIESITE,MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Kivitaskunpesä Pari ja Rivitaloyhtiö Hiukkavaara, Kivikkokangas, Oulu

TARMO-RAKENNE OY MYYNTIESITE,MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Kivitaskunpesä Pari ja Rivitaloyhtiö Hiukkavaara, Kivikkokangas, Oulu Sinun kosi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 MYYNTIESITE,MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Kivitaskunpesä Pari ja Rivitaloyhtiö Hiukkavaara, Kivikkokangas,

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

Lehtokatu 1 Lahti, Laune

Lehtokatu 1 Lahti, Laune Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31

Lisätiedot

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI tulee sijaitsemaan kattavan palveluverkoston alueella. 500m etäisyydellä ovat mm. koulu ja päiväkoti. Laajemmista

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Tuohiniitty

Asunto Oy Oulun Tuohiniitty KIIMINKI ennakkomarkkinointi 2 Oulun itäisellä laidalla voit kuulla Kiiminkijoen virtaavan Mittakaava 1:100 5 m 3 Ouluun kuuluva Kiiminki sijaitsee kaupungista parikymmentä kilometriä itään, Kuusamon suuntaan.

Lisätiedot

As Oy Oulun Pyyntipiha. Laadukasta rivi- ja paritaloasumista Ritaharjussa

As Oy Oulun Pyyntipiha. Laadukasta rivi- ja paritaloasumista Ritaharjussa As Oy Oulun Pyyntipiha Laadukasta rivi- ja paritaloasumista Ritaharjussa MYYNTI: A ntti Vänttilä 0 400 401 601 As Oy Oulun Pyyntipihan rivi- ja paritalot Pyyntitie 8, 90540 Oulu Paritalot C ja D kaksikerroksisia:

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA Asemakaavaote 30.5.2012 Naistenmatka Tuohikorpi AS OY PIRKKALAN TUOHIKORPI Tuohivirsu 6 33960 Pirkkala HUONEISTOSELOSTUS Päivitetty 19.8.2013 OLOHUONE Katto koristeruiskutasoite Seinät

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot