1 (6) Ruiskatu 8 päiväkodin hankekuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 (6) Ruiskatu 8 päiväkodin hankekuvaus"

Transkriptio

1 1 (6) Ruiskatu 8 päiväkodin hankekuvaus

2 2 (6) Sisällys 1 Lähtökohta Päivähoidon palveluverkon tilanne Tilantarve Kaava ja tonttisuunnitelma Ratkaisuehdotus ja toteutustapa Kustannukset ja vuokra Aikataulu... 6 Hankekuvauksen laadintaan osallistuneet: Tilapalvelukeskus Kaisa Simula, hankepäällikkö Minna Juselius, tilacontroller Tiina Altonen, vuokrauspäällikkö Saku Lehtiö, tilacontroller Varhaiskasvatua Maija-Liisa Rantanen, palvelualuejohtaja Kaupunkiympäristötoimiala Päivä Siponen, kaavoitusarkkitehti Liitteet: 1. Tonttisuunnitelma 2. Pohjapiirustusluonnokset 3. Sisäisen vuokran laskelma

3 3 (6) 1 Lähtökohta Varhaiskasvatuksessa hoitopaikkatilanne on viimeisen vuoden aikana heikentynyt suhteessa kysyntään. Osallistuvuus varhaiskasvatuspalveluihin on lisääntynyt. Vuotuinen kysynnän sykli vaihtelee syksyn vähäisemmästä kysynnästä huipentuen aina vuoden vaihteen jälkeen maalis-huhtikuulle, jolloin kysyntä on kaikkein suurinta. Keväällä 2018 varhaiskasvatuksen hoitopaikat eivät enää riittäneet kasvaneeseen kysyntään. Tilapäisiä hoitopaikkoja perustettiin tuolloin väliaikaisesti ryhmäkokoja kasvattamalla (kasvatus- ja ohjaushenkilöstön lisäyksellä) sekä tilapäisryhmiä perustemalla mm. laulusali- tai vastaaviin tiloihin. Ongelma on selkeästi alueellinen. Myös Kaerlan ja Nättinummen alueilla on sekä puutetta varhaiskasvatuspaikkojen tarjonnassa että ongelmia olemassa olevien tilojen kanssa. Keskusta-alueella asuvat lapsiperheet käyttävät pääsääntöisesti julkista liikennettä ja lasten kuljettaminen muualle muodostuu ongelmalliseksi. Lisäksi vuorohoitopaikkoja ei ole kaupungissa tarjolla enää kysyntää vastaavasti. Vuorohoidossa olevien lasten määrä kasvoi vuodesta 2015 vuoteen ,5 prosenttia. Vuodesta 2016 vuoteen 2017 määrä kasvoi jopa 35,7%. Kevään 2018 aikana vuorohoidon kysyntä on edelleen kasvanut. Elokuussa 2018 varhaiskasvatuksessa todettiin, että tulevan syksyn mittaan vuorohoidon kysyntään vastaaminen tulee olemaan erittäin haasteellista. Positiivisella rakennemuutoksella näyttää olevan vuorohoidon tarvetta edelleen kasvattava vaikutus. Ko. palveluja tulisi pystyä tarjoamaan kaupungin keskustan alueella, jonne on eri suunnilta hyvät julkisen liikenteen yhteydet. Aiemmin Strateginen tilojen ohjaus vastuualue on yhdessä Kiinteistöliikalaitoksen ja kaupunkisuunnittelun kanssa selvittänyt mahdollisia sijoituspaikkoja väistöpäiväkodille. Valmiita ja vapaita tontteja ei helposti löydy. Kaupungilla ei ole velvollisuutta tarjota päivähoitopaikkoja tietyillä alueilla, mutta asiakastyytyväisyyden näkökulmasta sijaintien tulisi olla edes helposti saavutettavissa. Tässä hankekuvauksessa ehdotetaan väliaikaisen päiväkodin sijoituspaikaksi Ruiskatu 8 tonttia. Yhtenä vaihtoehtona tutkittiin päiväkodin sijoittamista kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksen mukaisesti Seikkailupuistoon. Tästä vaihtoehdosta esitetään luovuttavaksi koska paikka on kaupunkikuvallisesti haastava, sijoituspaikka ahdas eikä kohteessa voitaisi hyödyntää Halikonkadun siirtokelpoista päiväkotia jolloin kustannukset olisivat esitettyä vaihtoehtoa huomattavasti kalliimmat. Lisäksi sijoitus olisi myös heikentänyt nuorisopalvelujen toimintaedellytyksiä Seikkailupuistossa. 2 Päivähoidon palveluverkon tilanne Yksityisen varhaiskasvatuksen hankintaa on lisätty Turussa viime vuosina voimakkaasti, ja kaikki toiminnan laajeneminen on suunnattu yksityisiin palveluihin. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on ollut vuosia vireillä erilaisia päiväkotikiinteistöjen rakentamis- ja peruskorjaushankkeita. Mainitut hankkeet eivät ole edenneet alun perin suunnitellussa aikataulussa, ja monet ovat viivästyneet vuosia. Samaan aikaan käytössä olevien kiinteistöjen kunto on heikentynyt ja osasta kiinteistöjä on jouduttu luopumaan ennen kuin korvaavaa kiinteistöä on alettu edes suunnittelemaan.

4 4 (6) Syksyllä 2018 tilanteeseen saadaan helpotusta, kun Syvälahden päiväkoti ja Varissuon tilaelementtipäiväkoti saadaan käyttöön. Vuoden vaihteessa 2019 valmistuvat käyttöön Yli-Maarian päiväkoti ja Kastun päiväkoti. Kastun päiväkodin myötä saadaan n. 170 ja Yli-Maarian päiväkodin osalta noin 60 lisäpaikkaa. Kastun päiväkoti korvaa jo vuosia sitten käytöstä poistettuja Raunistulan ja Paltankadun päiväkoteja. Kastun päiväkodin paikoista lähes puolet suunniteltiin alunperin paikkaamaan vuorohoidon suurta paikkapulaa. Kokonaisuudessaan vuonna 2019 kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen paikat lisääntyvät noin 175 paikkaa. Tuoreiden väestöennustetietojen mukaan voidaan yleisesti ottaen todeta, että 0 6 -vuotiaiden määrän kehitys näyttää väestöennusteen mukaan pysyvän melko nykyisellä tasolla tulevina vuosina, ja kääntyvän kunnolliseen kasvuun vasta vuonna alkaen. Turun kaupungin kaavoitussuunnitelman mukaan palvelutarpeen kysyntä kuitenkin muuttuu ja vaihtelee alueittain. Väestön kasvun lisäksi varhaiskasvatuspaikkojen kysyntään vaikuttaa varhaiskasvatuksen osallistuvuuden lisääntyminen. Hallituksen viimeaikaisilla varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen alentamisella ja esim. viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilulla on tavoitteena nimenomaan ollut tarjota kaikille mahdollisuus osallistua varhaiskasvatukseen. Akuuteinta tarvetta 2018 eteenpäin päiväkotipaikoille näyttäisi väestöennusteen mukaan olevan Läntisen keskustan ja Suikkilan palvelualueiden osalta. Lähivuosina (2020 ->) paine kasaantuu myös Haritun, Kaerlan, Pohjolan ja Martin alueille. Analyysi on suuntaa antava, mutta se ei huomioi vuorohoidon tai erityspäivähoidon tarpeita. Keskusta-alueen päivähoitopaikkojen riittämättömyys on ollut viime vuosina jatkuvaa. Keskusta-alueen varhaiskasvatuspaikkojen tarjonnan lisäongelmana on ollut ns. tavallisten kunnallisten varhaiskasvatuspaikkojen puute, kun suuri osa paikoista keskittyy vuorohoitoon tai alueellisiin integroituihin ryhmiin. 3 Tilantarve Ruiskatu 8:aan sijoittuva väliaikainen päiväkoti tulisi vastaamaan kaupungin keskusta-alueella olevaan akuuttiin paikkatarpeeseen sekä kasvavaan vuorohoidon tarpeeseen. Vuorohoidon paikkoja ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista eikä taloudellista hajauttaa moneen yksikköön. Varhaiskasvatuksessa onkin suunniteltu lisättävän aloittavan Kastun vuorohoitopaikkoja alkuperäisestä suunnitelmasta. Ruiskatu 8:aan sijoitettava päiväkoti korvaisi siten Kastun päiväkodista väheneviä tavallisia hoitopaikkoja sekä keskustan akuuttia paikkatarvetta. Tiloja tarvitaan viidelle ryhmälle, mikä vastaa laskennallisesti 120 hoitopaikkaa. Koska alle kolmivuotiaita lapsia tulee sijoittumaan myös uuteen päiväkotiin, tulee kahden ryhmän wc-tilaan suunnitella myös sähköiset hoitopöydät. Pohjaluonnokset liitteenä 2. Siirrettävän ja uuden tilaelementin huoneistoala-arvio on yhteensä 746 m2 ja kerrosala 828 m2. Tiloja tarvitaan noin 10 vuoden ajaksi.

5 5 (6) 4 Kaava ja tonttisuunnitelma Esitetään 5 ryhmän päiväkodin sijoittamista Ruiskatu 8 tontille. Kts tonttisuunnitelma liite 1 Alueella sijaitsee lampi jota tarvitaan hulevesien takia. Kaava: Rakennukset esitetään sijoitettavaksi osittain rakennusalan ulkopuolelle. Tontin käyttötarkoitus YO on opetustoimintaa palvelivien rakennusten korttelialue. Varhaiskasvatus on opetustoimintaa jota ohjaa opetushallitus. Kaavoittajan näkemyksen mukaan se on vähäinen poikkeus eikä tarvitse poikkeuslupaa. Piha-alueet: Päiväkodille toteutetaan aidatut piha-alueet. Saattoliikenne: Saattoliikenne ja henkilökunnan paikoitus esitetään sijoitettavaksi olemassa olevalle paikoitusalueelle päiväkodin viereen. Kohteessa on isot paikoitusalueet eikä näiden paikkojen osoittaminen päiväkodille ole ongelma. 5 Ratkaisuehdotus ja toteutustapa Tilaratkaisun kiireellisyyden vuoksi esitetään, että Halikonkadun siirtokelpoisen kaksi ryhmäisen päiväkotitilaelementin vuokrausta jatketaan ja tilaelementtiä laajennetaan viiden ryhmän elementiksi tai tehdään lisäksi kolmiryhmäinen uusi tilaelementti. Halikonkadun tilaelementti siirretetään Ruiskatu 8.aan. Sivistystoimiala voi tyhjentää Halikonkadun elementin heti Yli-Maarian hankkeen valmistuttua, arviolta tammikuussa Tämän jälkeen elementti on siirrettävissä. Kaupunkiympäristötoimiala valmistelee tilaelementtien rakentamiseen tarvittavat asiakirjat, rakennuttaa ja valvoo hankkeen toteuttamisen. Perustukset ja piha-alueet toteutetaan Kaupunkiympäristötoimialan toimesta. 6 Kustannukset ja vuokra Kustannukset Halikonkadun päiväkodin tilaelementin laajentamisesta on pyydetty alustava vuokratarjous tilojen omistajalta Parmaco Oy:ltä. Tarjoushinta sisältäen siirto- ja asennuskustannukset kuukaudessa ja vuodessa. Investointeihin varattavat määrärahat: Perustusten ja piha-alueiden hinta tarkentuu suunnitelmien valmistuttua, hinta-arvio perustuksille ja piha-alueille on yhteensä

6 6 (6) Irtokalustehankinnat: Arvio irtaimistokustannuksista on noin Tämä on käyttäjän oma hankinta ja rahoitetaan sivistystoimialan budjetista. Henkilöstömenot: Ruiskatu 8 päiväkoti tarvitaan helpottamaan akuuttia varhaiskasvatuspaikkojen tarvetta. Viisiryhmäisen päiväkodin henkilöstörakenne on: - 10 lastentarhanopettajaa - 6 lastenhoitajaa - 2 laitoshuoltajaa - 1 päiväkodin johtaja - Henkilöstölisäyksen vuosikustannukset ovat Käyttäjälle kohdistuva vuokra Kokonaisvuokra on /kuukausi ja /vuosi. Halikonkadun siirtokelpoisen päiväkodin nykyinen vuokra sivistystoimialalle on /kuukausi ja /vuosi. Vuokran nousu on /kuukausi ja /vuosi. Sisäisen vuokran lisäksi toimialan maksettavaksi tulevat kustannukset sähköstä, vedestä ja jätevedestä. Sisäisen vuokran laskelma liite 3. 7 Aikataulu Varhaiskasvatuksen näkemyksen mukaan Ruiskatu 8:aan sijoitettavan tilaelementtipäiväkodin hanke tulisi käynnistää välittömästi, jotta tilat saataisiin käyttöön mahdollisimman nopeasti. Hanke voidaan käynnistää heti päätöksen tultua lainvoimaiseksi. Tavoitteena on, että päiväkotitilat olisivat käyttöönotettavissa elokuussa 2019.

7 PÄIVÄKODINPYSÄKÖINTI JA SAATTOLIIKENNE RAK.AL.RAJA KAUKOLÄMPÖRASITE ILMAJOHTO (SÄHKÖ) 2 RYHMÄÄ 3 RYHMÄÄ A4 1: /SL KUUSIO

8 PALJEOVI 30 db B B A B C D E F G H A TALOTIAAT MSE 12*8/TI12*6 MSE 12* UO10/21 VM LVV 300l MSE 12* MSE 12*14 LEII-JA LEPOH m2 RYHMÄH m2 VO10/21 db28 SISŽREUNAN KORK. VŽHINT. 150mm TK m2 PESUH m2 VO 09/21 ET m AUO (3+10)x21 AUO (3+10)x21 VO 10/21 EI30 SIIV. VAUNUT SK TEKN.TILA m2 EI30 PESUH m2 KEITTIÖ m PIENRYHMÄH m2 PESUH m2 TK m2 AUO (3+10)x21 ET m LEII-JA LEPOH m2 MSE 12* VO9/21 O9x21 KATTO EI30 O8x21 APK WC EI30 PAK KYLM. VO 10/21 VO 10/21 AUO (3+10)x21 HK VS3 VO10/21 VS1 VO 10/21 db28 VO 10/21 db28 LUISKA 1:12.5 VS2 RYHMÄH m2 MSE 12*14 MSE 12*14 2 D SISÄÄNKÄYNNIN LUISKA JA PORTAAT C PESUHUONEESSA 09 MUUTOKSIA, PIENRYHMÄHUONEEN JA PESUHUONEEN 02 IUNOIHIN TUULETUSIUNAT B LEII- JA LEPOHUONEIDEN JA RYHMÄHUONEIDEN KOKOA SUURENNNETTU A KEITTIÖSSÄ JA PESUHUONEISSA 07 JA 08 MUUTOKSIA, LISÄTTY PIENRYHMÄHUONE LM LM Tunnus Muutos pvm teki LM LM HUONEISTOALA 250,0 m2 KERROSALA 269,0 m2 TILAVUUS 839,0 m3 A RAKENNUKSEN PALOLUOA P3 RAKENNUKSEEN TULEE KONEELLINEN ILMANVAIHTO RAKENNUKSEEN TULEE SUORA SÄHKÖLÄMMITYS KÄYTÄVIEN- LEII-, LEPO- JA RYHMÄHUONEIDEN PINTAVERHOUKSET 1/I JA LATTIAT L. LEII- JA LEPO- JA RYHMÄHUONEIDEN AKUSTOINTI 50% KÄYTÄVÄLLÄ AKUSTOINTI 100% JA ALASLASKETUT SISÄKATOT SISÄÄNKÄYNTIPORTAIDEN ETENEMÄ / NOUSU - PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KATOKSESSA TEKNINENTILA LUISKAN KALLISTUS 1:12.5 2x LUISKA 1:12.5 K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/Rn:o Viranomaisten arkistointimerkintöjä varten MOISIO 44 5 Rakennustoimenpide Piirustuslaji Juoks.n:o UUDISRAKENNUS PÄÄPIIRUSTUS Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Mittakaava HALIKONKADUN PÄIVÄKOTI HALIKONKATU 8 TURKU TILAMARINAT OY HUURRETIE YLÖJÄRVI Piirtänyt L.Mäkelä pvm/allek PYHÄJOKI LM POHJAPIIRUSTUS 1:100 P ARK

9 I-6x16/O ar. 600 TURVALASI NAULAO EI15 ar. 600 TURVALASI I-6x16/O A A VARAUS OVELLE Tussitaulu GaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGa GaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGaiusGa NAULAO NAULAO Tussitaulu Tussitaulu VARASTOHYLLYT PENI JA PEILI W -0,290 N 123 E 400 Teräsritilä LAATIO- VARASTO LASTAUSLAITURI +0,325 Teräsritilä Käsijohde Luiska 1:8-0,175 EI 30 vesikattoon asti A Käsijohde U I-12x6/O U I-18x14/V I-18x14/V HOITOPÖYTÄ KID 334 PEPUNPESUALLAS TAI SUIHKUALLAS BABYSTANDERILLÄ ar WC 9,5 m 2 LIO9x21/O AK 2400 VK 006 LEPO- JA LEIIHUONE 35,0 m 2 KL-VAIHDIN VESIMIT. 011 TEKN.TILA 11,5 m 2 IV-KONE ar SOS.TILA 10,5 m 2 TASOVAUNU 014 PH/WC 3,0 m ETEINEN 3,0 m 2 VK ar. 900 ar. 900 ar VK ar VK 017 KUUMENNUSKEITTIÖ 32,5 m 2 HOITOPÖYTÄ KID 334 PEPUNPESUALLAS TAI SUIHKUALLAS BABYSTANDERILLÄ 024 WC 9,5 m 2 LIO9x21/O AK LEPO- JA LEIIHUONE 35,0 m 2 HOITOPÖYTÄ KID 334 PEPUNPESUALLAS TAI SUIHKUALLAS BABYSTANDERILLÄ 030 WC 9,5 m 2 LIO9x21/O AK LEPO- JA LEIIHUONE 35,0 m 2 JAKOTUI 002 ETEINEN 16,5 m 2 IV-KONE 005 IV-LAITETILA 2,0 m 2 O(10+10)x23/O JAKOTUI JAKOTUI PPK varaus 009 SK 3,0 m 2 ILM.TAULU 010 INVA-WC/SU 5,0 m 2 SPK 013 TELE 2,5 m 2 ATK PPK/KR 018 VAATEH. 4,0 m VARASTO 3,5 m 2 JAKOTUI JAKOTUI JAKOTUI JAKOTUI JAKOTUI W JAKOTUI 024 IV-LAITETILA 2,0 m ETEINEN 16,5 m 2 IV-KONE 026 IV-LAITETILA 2,0 m 2 O(10+10)x23/O JAKOTUI JAKOTUI 030 IV-LAITETILA 2,0 m ETEINEN 16,5 m 2 IV-KONE 032 IV-LAITETILA 2,0 m 2 O(10+10)x23/O JAKOTUI JAKOTUI TALOTIKAS (Alas kiipeilyn esto) +0,345 +0,345 +0, KÄYTÄVÄ 6,5 m 2 PPP+JS PPP+JS PPP+JS ALO(10+3)x21/V 001 KURAET. 10,5 m RYHMÄHUONE 39,0 m TOIMISTO 10,5 m TAUKO/KOTIKEITTIÖ 17,5 m 2 APK MU LT LI/UU 020 PIENRYHMÄH. 17,5 m PIENRYHMÄH. 17,5 m 2 ALO(10+3)x21/V 022 KURAET. 10,5 m RYHMÄHUONE 39,0 m 2 ALO(10+3)x21/V 028 KURAET. 10,5 m RYHMÄHUONE 39,0 m 2 KENKÄHYLLYT VAATETANKO AK 2470 KENKÄHYLLYT KENKÄHYLLYT VAATETANKO VAATETANKO VK VK VK JK/PA VK VK VK ar. 900 ar. 900 ar. 900 ar. 900 AK 2470 AK 2470 B ALUO(10+3)x21/V +0,325 I-18x14/V I-18x14/V I-18x14/V -0,155 Käsijohde Luiska 1:12,5 I-18x14/V EI 30 vesikattoon asti ALUO(10+3)x21/V +0,325 ALUO(10+3)x21/V +0,325 Käsijohde Teräsritilä N 123 E 400 Teräsritilä N 123 E 400 Teräsritilä N 123 E , ,290-0, HUONEISTOALA 496m² KERROSALA 559 m² KERROSALA 250 mm SEINÄRAKENTEELLA 548,5 m² TILAVUUS 2175 m³ RAKENNUKSEN PALOTEKNINEN LUOA P3 RAKENNUKSESSA ON KONEELLINEN ILMANVAIHTO JA LÄMMÖNTALTEENOTTO Vesikiertoinen lattialämmitys. Rakennus varustetaan sähköverkkoon kytketyillä palovaroittimilla. Savunpoisto avattavilla ovilla ja ikkunoilla. KOORDINAATTIJÄRJESTELMÄ KORKEUSJÄRJESTELMÄ Kaupunginosa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/Rnro Rakennustoimenpide Uudisrakennus Rakennuskohteen nimi ja osoite RUISKADUN PÄIVÄKOTI RUISKATU TURKU PARMACO Oy Haarlankatu 4 F (PL 50) TAMPERE Puh Suunnittelija / Piirtäjä AA Tampere Viranomaisten arkistointimerkintöjä varten Piirustuslaji Tarjouspiirustus Piirustuksen sisältö Ruiskadun pohjaluonnos 1:50 Työnumero - Piirustusnumero Juokseva nro Mittakaava ARK Muutos

10 Sisäisen vuokran laskelma Ruiskadun siirtokelpoisesta päiväkodista TURUN KAUPUNKI Tilapalvelukeskus / Leevi Luoto Ruiskatu 8:n tontille tullaan sijoittamaan siirtokelpoinen päiväkoti. Kilpailutuksen lopputuloksena päiväkotirakennuksen vuokraa kaupungin käyttöön Parmaco Oy. Vuokrasopimuksesta aiheutuvien kustannusten lisäksi kaupungin tulee kustannuksellaan rakennuttaa päiväkodille perustukset sekä piha-alue leikkivälineineen ja aitoineen. Parmaco Oy:lle maksettava vuokra /kk Tavoitehinta perustusten ja pihan rakentamisesta Purkamis- ja poiskuljetusveloitus sopimuskauden päättyessä Perustusten ja pihan toteutuskustannukset sekä kertaluontoinen purkamis- ja poiskuljetusveloitus hinnoitellaan kohteen sisäiseen vuokraan jaksotettuna kohteen vuokrasopimuksen pituiselle (10 vuotta) jaksolle. Näin ollen toimialan maksettavaksi ei tule euromääräisesti suuria kertaeriä. Sisäisesti vuokrattava laajuus 746 htm2 Ulos maksettava vuokra 21,31 /m2/kk Muutostyömaksu perustuksista, pihasta ja purkuveloituksesta 5,43 /m2/kk (voimassa 10 vuotta) Maanvuokra 0,81 /m2/kk Hallinnointipalkkio 0,165 /m2/kk Sisäpuolinen korjausraha 0,23 /m2/kk Hoitovuokra 1,10 /m2/kk Siivous 1,20 /m2/kk YHTEENSÄ 30,25 /m2/kk ,50 /kk ,00 /v Hoitovuokra sisältää kohteen käytön ja huollon, ulkoalueiden hoidon ja jätehuollon. Hoitovuokran taso on arvioitu verrokkikohteiden kautta. Lopullinen perittävä hoitovuokra määräytyy kohteen käyttöönottovaiheessa solmittaviin palvelusopimuksiin perustuen. Sisäisen vuokran lisäksi toimialan maksettavaksi tulevat kustannukset sähköstä, vedestä ja jätevedestä. Kohteeseen toteutetaan sähkölämmitys. Siivousveloitus on arvioitu verrokkikohteiden kautta oletuksella, että kohdetta siivotaan kilpailutettavan palveluntuottajan toimesta. Siivousveloitus pienenee tai poistuu, mikäli käytäjä toteuttaa siivousta omana työnä osin tai kokonaan.

895-2:5 48,0 44,8 46,6 45,0 48,5 47,9 46,1 45,5 46,4 +47,55 47,6 46,9 47,9 (47,30) ASF. 48,7 +49,25 48,8 48,8 (47,34) (47,30) +49,15 MYYMÄLÄ

895-2:5 48,0 44,8 46,6 45,0 48,5 47,9 46,1 45,5 46,4 +47,55 47,6 46,9 47,9 (47,30) ASF. 48,7 +49,25 48,8 48,8 (47,34) (47,30) +49,15 MYYMÄLÄ 090 9, 0,9,,, 0 9. 9. 90 0 9 0,.9 9,.9 Ainolanväylä,..9 9, 9, 9-: 0,,,0 00, +,,0,,,0, 0 00 oisväylä 9-: 0 00 9. 090. MYYMÄLÄRAKENNUS KERROSLUKU PALOLUOKKA P PINTA-ALAT JA TILAVUUS: - KOKONAISALA m (sis.

Lisätiedot

Tontti/nro. Viranomaisten merkintöjä. Piirustuslaji Liite Piirustuksen sisältö. Huonetilaohjelma. Sivumäärä: Nimiö + 11.

Tontti/nro. Viranomaisten merkintöjä. Piirustuslaji Liite Piirustuksen sisältö. Huonetilaohjelma. Sivumäärä: Nimiö + 11. ALUSTAVA..0 Kaupunginosa/kylä Lauttaranta 9 Rakennustoimenpide Uudisrakennus Rakennuskohteen nimi ja osoite Syvälahden koulu ja päiväkoti Vanha Kakskerrantie 8 0900 Turku Kortteli/tila Tontti/nro Viranomaisten

Lisätiedot

ARK ARK TARJOUSAINEISTO ASEMAPIIRROS / SIJOITUSKUVA 1:1000 KIIHTELYSVAARAN KOULU JA PÄIVÄKOTI

ARK ARK TARJOUSAINEISTO ASEMAPIIRROS / SIJOITUSKUVA 1:1000 KIIHTELYSVAARAN KOULU JA PÄIVÄKOTI A-A A-A W S N E Tohmajärventie VARASTO TAITEIDEN TALO JÄTEVAR polkupyörät aita : KEITTIÖN HUOLTO kenttäkiveys ALAKOULU polkupyörät 0 NW NE VÄLITUNTI- PIHA SW SE (PALLOKENTTÄ) YLÄKOULU : LIPPUTANKO PURETTAVA

Lisätiedot

1900 BRM2. Pylkönmäen koulu peruskorjaus. asema NYKYTILANNE L 2.1. autoliikenne ALUSTAVA LUONNOS. Kenttä. Leikki. liikuntasali.

1900 BRM2. Pylkönmäen koulu peruskorjaus. asema NYKYTILANNE L 2.1. autoliikenne ALUSTAVA LUONNOS. Kenttä. Leikki. liikuntasali. Pitäjäntupa Kenttä 1900 BRM2 Leikki liikuntasali koulu keittiö Piha Leikki Leikkitarha ruokasali autoliikenne asuintalo P asema NYKYTILANNE L 2.1 1:500 KÄYTÄVÄ 101 L 002 8,57 % 106 PUKUH.2 20,0 m 2 114

Lisätiedot

ASIAKIRJALUETTELO PURKUPIIRUSTUKSET RS001. Naistenmatka 1(2) Pirkkalan yläaste. Luettelon sisältö: Luettelon tunniste:

ASIAKIRJALUETTELO PURKUPIIRUSTUKSET RS001. Naistenmatka 1(2) Pirkkalan yläaste. Luettelon sisältö: Luettelon tunniste: 1(2) Pirkkalan yläaste ASIAKIRJALUETTELO Luettelon sisältö: PURKUPIIRUSTUKSET Luettelon tunniste: RS001 Suunnittelijan työ numero: 22701904 Työmaan numero: Rakennuskohteen osoite: Koulutie 8 33960 PIRKKALA

Lisätiedot

PK ALLE v R AHOIT VSS. HS-s JÄTE +,00 Varasto (kiint.hoito) US0 US0 Varasto Varasto SO-s RULLAK KATTO VSS Varasto HUOLTOPIHA EI0 EI0 Vesipiste KUIVANOUSUN SYÖTTÖ EI0 EI0 US0 TS PP. TS KONESALI KAASU. RULLAKKOSÄILYTYS

Lisätiedot

1 (13) Väistö- ja väliaikaispäiväkotien tarve ja Kupittaan tilapäisen päiväkodin hankekuvaus

1 (13) Väistö- ja väliaikaispäiväkotien tarve ja Kupittaan tilapäisen päiväkodin hankekuvaus 1 (13) Väistö- ja väliaikaispäiväkotien tarve ja Kupittaan tilapäisen päiväkodin hankekuvaus 8.11.2017 2 (13) Sisällys 1 Lähtökohta... 3 2 Päivähoidon palveluverkon tilanne... 3 3 Tilantarve... 6 4 Sijoitusvaihtoehdot...

Lisätiedot

TAMMENTUVAN PÄIVÄKOTI

TAMMENTUVAN PÄIVÄKOTI 729 91 76 1:97 31 17-5 000-371 86 63-25 984-1:817 165 154 751 725 756 747 724 1907 723 723 725-45 364 - +7880 RAK A 156 +7200 kivimuuri 5 AP KOULU 167 +7300 703 158 +7850 +7000 12.559 +7000 +7000 +7830

Lisätiedot

ARK 28L2 28K. Kårkulla samkommun Päiväkeskus. all. all. Vanh.koti. var. kt II kt. Ammattikoulu. 10 Rakennuksen numero/rakennustunnus

ARK 28L2 28K. Kårkulla samkommun Päiväkeskus. all. all. Vanh.koti. var. kt II kt. Ammattikoulu. 10 Rakennuksen numero/rakennustunnus 715 8L 47 44 704 a Lm 8 ie Pp.t 9 P 1 8K Päiväkeskus 848 Y 31 7jennus Laa 6,6 m 3 3500 3 all 849 Jä,4te m 6 1,0 5 19 14 rs 8 36 3 1 Nimi Julkaisija Julkaisupäivä Kortteli/Tila 848 Tontti/Rnro 10 Viranomaisten

Lisätiedot

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma

Lisätiedot

Ajatus purkamisesta on esitelty rakennusvalvonnalle. Esteitä purkamisluvanmyöntämiselle ei ole havaittu.

Ajatus purkamisesta on esitelty rakennusvalvonnalle. Esteitä purkamisluvanmyöntämiselle ei ole havaittu. Katuman päiväkoti Katuman päiväkoti on valmistunut vuonna 1979. Rakennusta on korjattu vuonna 2002 ja sen vesikatto on uusittu kokonaan. Päiväkotia ei ole suojeltu asemakaavalla, eikä se esiinny maakunnallisissa

Lisätiedot

Hämeenapajantie 5 TONTIILLA RAKENNUSOIKEUTTA ASUINRAKENNUKSILLE HALLINTA-ALUE D KOKO

Hämeenapajantie 5 TONTIILLA RAKENNUSOIKEUTTA ASUINRAKENNUKSILLE HALLINTA-ALUE D KOKO Hämeenapajantie 5 8 +10,00 +9,78 TALO A +9,60 6493 7800 +13.10 +9.90 0 MLK kt I +9,20 HALLINTA-ALUEEN RAJA PENGERRYS +8,16 1 4861 TALO A ASUINRAKENNUKSEN KERROSALA KERROSALA 250 mm SEINÄVAHVUUDELLA LASKETTUNA

Lisätiedot

KORTTELIN, KORTTELINOSAN JA ALUEEN RAJA JA SEN NURKKAPISTE RAKENNUKSEN TAI SEN OSAN SUURIN SALLITTU KERROSLUKU

KORTTELIN, KORTTELINOSAN JA ALUEEN RAJA JA SEN NURKKAPISTE RAKENNUKSEN TAI SEN OSAN SUURIN SALLITTU KERROSLUKU 7. 8.9 7.7 Rumpu #0.9 800 000 80 9. 7099 000 LJK/SPK/INVA W 0. 78.9 8 0 7 9 Kaltevuus % Kaltevuus % +9.800 8 +9.800 7 090 000 0 9 +9.800 +9.800 +9.800. KARHUSUO TT..8 e=0. Ju- hule- db KTY- 7P ASEMAKAAVAMEINTÖJÄ

Lisätiedot

Varissuon päivähoitotilojen väliaikainen tilaratkaisu. Hankekuvaus

Varissuon päivähoitotilojen väliaikainen tilaratkaisu. Hankekuvaus Varissuon päivähoitotilojen väliaikainen tilaratkaisu Hankekuvaus 29.5.2017 1 (7) Sisällys 1 Lähtökohta... 2 2 Tilantarve... 4 3 Toteutustapa... 4 4 Sijoitusvaihtoehdot... 4 5 Kustannukset... 6 6 Aikataulu...

Lisätiedot

Jyväskylän Kaupungintalo - 027 Kellariravintola valaistus esitys

Jyväskylän Kaupungintalo - 027 Kellariravintola valaistus esitys Jyväskylän Kaupungintalo - 027 Kellariravintola valaistus esitys Jyväskylän Kaupungintalo - 002 Pohjakerroksen käytävä 211 JUHLASALIN VANHA VALURAUAKRUUNU 102 KALUSUS JA VANHA VALAISIME 217 KALUSUS JA

Lisätiedot

Kiitämme mielenkiinnostanne ja tarjoamme Teille liitteinä olevien piirustustemme mukaista käytettyä Pitkäkankaan koulurakennusta seuraavasti.

Kiitämme mielenkiinnostanne ja tarjoamme Teille liitteinä olevien piirustustemme mukaista käytettyä Pitkäkankaan koulurakennusta seuraavasti. 23.10.2013 1 (2) Matti Soronen 044 739 0214 matti.soronen@pyhajoki.fi Pyhäjoen kunta PL 6 86101 PYHÄJOKI YPPÄRIN KOULU Kiitämme mielenkiinnostanne ja tarjoamme Teille liitteinä olevien piirustustemme mukaista

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINNISSA

ENNAKKOMARKKINOINNISSA As Oy Ylivieskan Kino ENNAKKOMARKKINOINNIA Osta omaksi tai sijoitusasunnoksi! As Oy Ylivieskan Kino rakennetaan Ylivieskan keskustan tuntumaan suojaiselle ja rauhalliselle tontille. Kaksikerroksinen luhtitalo

Lisätiedot

nostolava-auto B-C B-B B-1 B-2 B-A B-3 B-1 B-2 B-4 B-3 B-5 B-4 B-6 B-5 B-7 B-6 4 498,7 m 2 B-8 B-7 B-9 B-8 B- B-9 B-11 B- B-12 B-11 B-C B-12 B-B B-A 4202 59 1 0 lumet BK ESITTELYAUTOT nostolava-auton kääntösäde

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö 8569 Viitesuunnitelma Tilatakomo Oy 31.1.2017 108,9 I I I 106 1 UUDISVAIHTOEHTO/ LAAJUUS: 111,4 4 3. KRS: 1155 kem2 2. KRS: 2520 kem2 1. KRS: 2950 kem2

Lisätiedot

LOUNAASTA (pihasivu) LUOTEESTA (sisääntulosivu) LUONNOS Opintie 6, Juankoski. Rakennuskohteen nimi ja osoite JUANKOSKEN PÄIVÄKOTI

LOUNAASTA (pihasivu) LUOTEESTA (sisääntulosivu) LUONNOS Opintie 6, Juankoski. Rakennuskohteen nimi ja osoite JUANKOSKEN PÄIVÄKOTI LOUNAASTA (pihasivu) LUOTEESTA (sisääntulosivu) LUONNOS 859 Korkeusjärjeelmä -0 30 Piiruuksen sisältö HAVAINNEKUVAT ja.8.0 Opintie, 3500 Juankoski Piiruuslaji LUONNOS ARK P-09 Tulouiedoon nimi ja pvm:.8.0

Lisätiedot

avopaikat vaihe II (tai III) halli vaihe III luiskalla alapihalle alapiha avopaikat vaihe I

avopaikat vaihe II (tai III) halli vaihe III luiskalla alapihalle alapiha avopaikat vaihe I vaihe III vaihe II vaihe I yläpiha/kansi halli vaihe II avopaikat vaihe II (tai III) halli vaihe III luiskalla alapihalle alapiha avopaikat vaihe I Projektin nro 1780 Korkeusjärjestelmä N2000 Rakennuskohteen

Lisätiedot

Kaupunkiympäristötoimiala / JA. Hannunniitun koulun teknisten korjausten ja toiminnallisten muutostöiden sekä E-rakennuksen laajennuksen hankekuvaus

Kaupunkiympäristötoimiala / JA. Hannunniitun koulun teknisten korjausten ja toiminnallisten muutostöiden sekä E-rakennuksen laajennuksen hankekuvaus Kaupunkiympäristötoimiala / JA Hannunniitun koulun teknisten korjausten ja toiminnallisten muutostöiden sekä E-rakennuksen laajennuksen hankekuvaus 16.11.2018 1 (8) Sisällys 1 Hankeselvityksen lähtökohdat...

Lisätiedot

KORTTELIN, KORTTELINOSAN JA ALUEEN RAJA JA SEN NURKKAPISTE RAKENNUKSEN TAI SEN OSAN SUURIN SALLITTU KERROSLUKU

KORTTELIN, KORTTELINOSAN JA ALUEEN RAJA JA SEN NURKKAPISTE RAKENNUKSEN TAI SEN OSAN SUURIN SALLITTU KERROSLUKU 3 7. 8.9 7.7 Rumpu #30.9 Långängsvägen 000 000 000 80 000 LJK/SPK 3 LUONNONTILA 7099 r.00 9.3.3 8 8 0 30. 78.39 7 9 3.00 9 8. 7.0.7. Kaltevuus % 3 7 8 9 0 98 8 7 Kaltevuus % 090 89.0 9.9 0 30 7099 3 3.

Lisätiedot

PITKÄJÄRVENTIE ESPOO ASEMAKAAVAMUUTOSAINEISTO ARKKITEHTITOIMISTO HANNES HÄKKINEN OY

PITKÄJÄRVENTIE ESPOO ASEMAKAAVAMUUTOSAINEISTO ARKKITEHTITOIMISTO HANNES HÄKKINEN OY PITKÄJÄRVENTIE 41-43 ESPOO ASEMAKAAVAMUUTOSAINEISTO 21.8.2017 ARKKITEHTITOIMISTO HANNES HÄKKINEN OY 2 U1 PITKÄJÄRVI 60U1 28.1 7.50 82 30 2.50 160 5:944 11.72 166 25.8 712 32.26 17 20.8 lava r1000.00 Pitkäjärventie

Lisätiedot

KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS

KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS 2.2.2015 Sivu 1/4 JA Tilaaja: PL 11 20101 Turku Hanke: Katedralskolan, peruskorjaus Osoite: Itäinen Rantakatu 2 / Vanha Suurtori 1, 20100 Turku KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS Suurtorin rakennuksiin kuuluvan

Lisätiedot

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Prosessin aikataulu Työpaja I 24.4.2014: Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Hankesuunnitelman jatkotyöstäminen Työpaja II 26.5.2014: Hankesuunnitelman esittely ja

Lisätiedot

KESÄYÖNPOLKU kortteli Espoo VIITESUUNNITELMA

KESÄYÖNPOLKU kortteli Espoo VIITESUUNNITELMA KESÄYÖNPOLKU kortteli 545 Espoo VIITESUUNNITELMA 20..208 2 2 54P9 r98.00 5.03 0 0.57 kt 54 5459 KILO 68.99 4 5.0 5 0. 20.4 3 I /2 9.75 293 m 2 54K I /2 9.8 Kesäyönpolku 24707 I () yhteistila I /2 9.5 8.9

Lisätiedot

LIITE 1: Harjutori 8, WC/KPH-luonnos / Arkkitehdit D4 Oy. mahd. oven siirto (riippuu KPH:n koosta)

LIITE 1: Harjutori 8, WC/KPH-luonnos / Arkkitehdit D4 Oy. mahd. oven siirto (riippuu KPH:n koosta) mahd. oven siirto (riippuu :n koosta) TIAVARAUS VIEMÄRINOUSUE (VESIJOHTONOUSUT PORRASHUONEESSA) IITE 1: Harjutori 8, /-luonnos / Arkkitehdit D4 Oy n. 1460... 1 700... n. 700...750...800... PESUAAS IDO

Lisätiedot

Kokkokankaan hautausmaa

Kokkokankaan hautausmaa Kokkokankaan hautausmaa Havainnekuvia hautausmaa-alueesta 31.05.2012 Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Viranomaisten merkintöjä Kokkokangas 15134 1506/1, 2 ja 3 Rakennustoimenpide Piirustuslaji

Lisätiedot

KR5 KR5. Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite. Suunnitelmat: Jani Rantanen RI Taloon.com

KR5 KR5. Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite. Suunnitelmat: Jani Rantanen RI Taloon.com KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 ULKOSEINIEN RUNKO 42x98 k950 AUTOKATOKSEN JA VARASTON VÄLISEINÄN RUNKO 42x98 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ LEMPÄÄLÄSTÄ

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ LEMPÄÄLÄSTÄ MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ LEMPÄÄLÄSTÄ Myydään vuonna 2009 valmistunut tuotantokiinteistö moottorintien tuntumasta Lempäälän Marjamäestä. Alueella runsaasti pihatilaa ja laajennusmahdollisuus. Kohde

Lisätiedot

RAUTAVAARAN PALOASEMA

RAUTAVAARAN PALOASEMA 9.11.2015 15:46:38 ULIIVUMTRILIT PUHTIMUURTTU TIILI; PUNINN NWIHTONILMNTTI; HINOPTY, VLOINN POIMULVY; LUMIININHRM TORNI: TONILMNTTI, HRM RUTVRN PLOM 73900 RUTVR rkkitehtitoimisto ON Oy Itkonniemenkatu

Lisätiedot

Katuosoite Postiosoite A. Leikkaus A-A 1:1000. raitioliikenne. Michan ja Machan aukio 1900m2 portti/ kt. terassi. huolto. kt kt 2 5.

Katuosoite Postiosoite A. Leikkaus A-A 1:1000. raitioliikenne. Michan ja Machan aukio 1900m2 portti/ kt. terassi. huolto. kt kt 2 5. uusi trooppinen keskus (optio) n.+12.0 n. +9,00 yhdystunneli (optio) 1/20 uusi vastaanottorakennus Michan ja Machan aukio n. +5,3 Leikkaus A-A 1:1000 / enne kävelyliik A polku pyörä liiken ne raitioliikenne

Lisätiedot

Asemapiirustus tontit 1-4 1:600 Rakennusliike A.Vänttilä Oy / Jahtimetsäntien OKT Markkinointi Avario 31.7.2015

Asemapiirustus tontit 1-4 1:600 Rakennusliike A.Vänttilä Oy / Jahtimetsäntien OKT Markkinointi Avario 31.7.2015 9.0 0 8 7 7 8 +8.0 0. 9. 0.8 600 8 006 7 0 -.00- +0.00 +0.0 +0.0 LAUTA-AITA h 00 LAUTA-AITA h 00 +0.00 +0.00 +0.0 Koira-aitaus POLTTOPUUT PYÖRÄT TOMUTUS TOMUTUS EI0 00 PYYKIT 7 000 00 00 PYYKIT 7 000 00

Lisätiedot

Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite KR5 KR5. Suunnitelmat: Jani Rantanen RI Taloon.com P

Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite KR5 KR5. Suunnitelmat: Jani Rantanen RI Taloon.com P KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 ULKOSEINIEN RUNKO 42x98 k950 AUTOKATOKSEN JA VARASTON VÄLISEINÄN RUNKO 42x98 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT

Lisätiedot

Rajamäen terveysasema Nurmijärvi LUONNOS 2 13.02.2015

Rajamäen terveysasema Nurmijärvi LUONNOS 2 13.02.2015 LUONNOS 2.02.5 07 AO I KIEVARINTIE p sr- TYKKIMÄENTIE 5 KIEVARINTIE HELLASPOLKU VP pp/t III pp 5 pp 07 VP KLHA e=0.0 II 00 ALK II-III ajo pp p e=0.50 KILJAVANTIE mu VP 08 Asemapiirustus :00 YU e=0.0 II

Lisätiedot

Ilmakuva 2016 Google, karttatiedot 2016 Google. Tuomikuja 4, Kuopio. Projektin nro N2000. Piirustuksen sisältö ILMAKUVA ETELÄSTÄ NYKYTILANNE

Ilmakuva 2016 Google, karttatiedot 2016 Google. Tuomikuja 4, Kuopio. Projektin nro N2000. Piirustuksen sisältö ILMAKUVA ETELÄSTÄ NYKYTILANNE Ilmakuva 206 Google, karttatiedot 206 Google 80 ILMAKUVA ETELÄSTÄ NYKYTILANNE.9.206 MARINOINTIKUVAT Tulostustiedoston nimi ja pvm:.9.206 ARK ESITTELY 80 Tuomikujan päiväkoti Kuopio A8.pln Taustan ilmakuva

Lisätiedot

TILALUETTELO, UUDISHINTA

TILALUETTELO, UUDISHINTA 27.6.2014 Sivu 1/5 Mika Sutinen Lappeenrannan kaupunki Hanke: 2014 12 Pontuksen päiväkoti-koulu, karsittu 24.6.14 sovitusti Muukontie Vaihe: Hankesuunnittelu Paikkakunta: Lappeenranta Haahtela-ind.: 75,0

Lisätiedot

1.krs Kerrosala 250mm mukaan: 2236kem2, josta laajennusosa 300kem2

1.krs Kerrosala 250mm mukaan: 2236kem2, josta laajennusosa 300kem2 T JA -LASKELMAT, POIEAMISLUPA MYRSKYLÄNTIE 18 00650 HELSINKI RAKENNUSOIKEUTTA 8455 x 0.75 = 6341 kem2 (Rakennusoikeuden määrä vahvistettu kaavoittajalta 210.2013) krs Kerrosala 250mm mukaan: 2236kem2,

Lisätiedot

KORJAAMORAKENNUS (RAK 23) JA KUKKATALON (RAK 18A) MUUTOS, URAKKALASKENTA_LISÄKIRJE 1

KORJAAMORAKENNUS (RAK 23) JA KUKKATALON (RAK 18A) MUUTOS, URAKKALASKENTA_LISÄKIRJE 1 22.5.2013 1/1 SAKKY / MUURUVESI KORJAAMORAKENNUS (RAK 23) JA KUKKATALON (RAK 18A) MUUTOS, URAKKALASKENTA_LISÄKIRJE 1 LISÄYKSIÄ, TARKENNUKSIA JA MUUTOKSIA 10.5.2013 PÄIVÄTTYIHIN URAKKALASKENTA-ASIAKIRJOIHIN

Lisätiedot

Asra..0 Liite nro .9 0.9 -- p 9 t +.00 (.80) 4000 3.9 +. (.) 4000 9 nurmi +.40 (.0) (lumenkeräys) +.0 (.) 9 +.30 +.4 (.0) 3 m +.89 +.4 43---4 (.0) +.4 (.0) +. +.0 +.0 +. +.4 (.0) +.0 +.30 AK IV 4 00

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 13.04.2015

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 13.04.2015 VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 13.04.2015 KOKONAISTILANNE Lasten määrän ennustetaan kasvavan 0-6 -vuotiaita + 282 = 5,5 % vuoteen 2017/2018 mennessä!! Jos 60 % tulee palvelun piiriin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 ULKOSEINIEN RUNKO 42x98 k950 AUTOKATOKSEN JA VARASTON VÄLISEINÄN RUNKO 42x98 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o. j u l k i s i v u p i i r r o k s e t

S i s ä l l y s l u e t t e l o. j u l k i s i v u p i i r r o k s e t C I T Y V A R A S T O K I L O I S U U N N I T E L M A T k a a v a m u u t o s h a k e m u s I a s i a n r o 2 2 / 1 0. 2. 0 2 / 2 0 1 5 S i s ä l l y s l u e t t e l o A s e m a p i i r r o s P o h j a

Lisätiedot

SKANSSIN KOULUN JA PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS Osa B

SKANSSIN KOULUN JA PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS Osa B SKANSSIN KOULUN JA PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS Osa B Tarveselvitysryhmä 6.11.2013 1 SKANSSIN KOULUN JA PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS 7 100 ASUKKAAN KASVUTAVOIT- TEESSA 1. Väestönkasvun vaikutus peruskoulupaikkojen

Lisätiedot

Sofiankadun päiväkodin korvaavien tilojen hankesuunnitelman hyväksyminen

Sofiankadun päiväkodin korvaavien tilojen hankesuunnitelman hyväksyminen Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 9578-2011 (653) Sofiankadun päiväkodin korvaavien tilojen hankesuunnitelman hyväksyminen Tiivistelmä: - Kh 399 Va. tilajohtaja Tuomas Koskiniemi ja tilacontroller Nora Hilden

Lisätiedot

VAIN URAKKALASKENTAA VARTEN KUSTAA HIEKAN LUKUTUPA RAKENNE. KORJAUS Rakennuskohteen nimi ja osoite RAKENNETYYPIT 1:10 KESKUSKATU 8, 23800, LAITILA JSO

VAIN URAKKALASKENTAA VARTEN KUSTAA HIEKAN LUKUTUPA RAKENNE. KORJAUS Rakennuskohteen nimi ja osoite RAKENNETYYPIT 1:10 KESKUSKATU 8, 23800, LAITILA JSO MITAT TARKISTETTAVA TYÖMAALTA! VAIN UKALASKENTAA VARTEN Tunn Lukum Muutos Piirt Päiväys Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Viranomaisten merkintöjä Rakennuksen numero (RATUT) / Rakennusten

Lisätiedot

Kerrosalat. Bruttoalat. Muutos: Tilajärjestelyt. Muutos: Tilajärjestelyt 21,0 m². 19,0 m². Muutos: Tilajärjestelyt. 98,5 m².

Kerrosalat. Bruttoalat. Muutos: Tilajärjestelyt. Muutos: Tilajärjestelyt 21,0 m². 19,0 m². Muutos: Tilajärjestelyt. 98,5 m². 6.3.2017 10:33:56 19,0 m² 98,5 m² 21,0 m² Muutos: Lattian nosto, tilajärjestelyt 115,0 m² Laajennus 1545,5 m² 133,0 m² 19,5 m² Kommentit 1545,5 m² Laajennus, avoin oppimisympäristö 133,0 m² Muutos, oppilashuolto

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

LP 115x115 yp 2075 L=2075 EI KANTAVA PILARI. Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite. LP 115x115 yp 2300 L=2300

LP 115x115 yp 2075 L=2075 EI KANTAVA PILARI. Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite. LP 115x115 yp 2300 L=2300 R3 R3 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 LIIMAPUU GL32 SEINIEN RUNGOT 42x148 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN

Lisätiedot

RAK. LP 90x225 ap 2075 L=6748

RAK. LP 90x225 ap 2075 L=6748 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 SEINIEN RUNGOT 42x148 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN PIIRUSTUKSEN

Lisätiedot

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 SEINIEN RUNGOT 42x148 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN PIIRUSTUKSEN

Lisätiedot

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 MYYNTIESITE 7.4.2017 MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 Yleistä Kiinteistö Oy Porin Ammattiopiston hallitus on päättänyt laittaa myyntiin Puinnintie 2 osoitteessa sijaitsevan

Lisätiedot

ASEMAN PÄIVÄKOTI. Konelumityöt 1527,6 m2. = Lumenkasauspaikka HURULANTIE KONETYÖT KENTTÄ RAKENNUS KOULU- Aita. v v. v v. m m. Aita.

ASEMAN PÄIVÄKOTI. Konelumityöt 1527,6 m2. = Lumenkasauspaikka HURULANTIE KONETYÖT KENTTÄ RAKENNUS KOULU- Aita. v v. v v. m m. Aita. 18424 KOULU- RAKENNUS Aita Veräjä Aita HURULANTIE TORVELA PP UJA KENTTÄ JS v v v v v m m m v v v v v m m m hk. hk. p p p p p p m m m m p.kivi p.kivi p p p p p p m 1527.6 ASEMAN PÄIVÄKOTI 115 Konelumityöt

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIVÄHOIDON PALVELUVERKKOSELVITYS 2009-2010 -> VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS

JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIVÄHOIDON PALVELUVERKKOSELVITYS 2009-2010 -> VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2.11.2010 JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIVÄHOIDON PALVELUVERKKOSELVITYS 2009-2010 -> VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS Tarve selvitykselle kuntaliitoksista -> Tietoa kokonaisuudesta Muuttunut

Lisätiedot

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,6 kn/m2 ULKOSEINIEN RUNKO 42x98 k950 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN PIIRUSTUKSEN SEINIEN RUNKORAKENTEET

Lisätiedot

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15 30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

HAUKILUOMAN PÄIVÄKOTI, TOTEUTUSSUUNNITELMA POHJAPIIRUSTUS 1.KERROS 1:250

HAUKILUOMAN PÄIVÄKOTI, TOTEUTUSSUUNNITELMA POHJAPIIRUSTUS 1.KERROS 1:250 pp/h 837-224-7429-0005 PALLOSEINÄ kit svk +127.95 PELIKENTTÄ 20 7 8 lumen läjitys LAAJUUIEDOT KERROSALA 2 485 ke-m2 (SALLITTU KERROSALA 2 600 ke-m2) KOKONAISALA 2 485 br-m2 HUONEIOALA 2 273 hu-m2 TILAVUUS

Lisätiedot

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 SEINIEN RUNGOT 42x148 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN PIIRUSTUKSEN

Lisätiedot

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 SEINIEN RUNGOT 42x148 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN PIIRUSTUKSEN

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

Koulunmäen yhtenäiskoulu

Koulunmäen yhtenäiskoulu Kasvun ja oppimisen lautakunta..0 liite nro (/5) Kaupunginhallitus 5..0 liite nro 5 (/5) Kaupunginvaltuusto..0 liite nro (/5) Koulunmäen yhtenäiskoulu Hankesuunnitelma.5.0 Arkkitehtitoimisto LPV Jyväskylä

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2 MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA 3.469 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Turkkirata 27-29, 33960 Pirkkala, sijaitseva uudehko tuotantorakennus ja tontin vuokraoikeus. Vuokratontin kiinteistötunnus

Lisätiedot

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24 SEINIEN RUNGOT 42x148 k600 YLÄJUOKSUT, ALAJUOKSUT JA RUNKOTOLPAT SIJAINTEINEEN PIIRUSTUKSEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (6) 554 Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen hankesuunnitelma HEL 2016-002292 T 10 06 00 Päätös päätti hyväksyä 10.2.2016 päivätyn Lasten päiväkoti Yliskylän

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Suomenkielinen varhaiskasvatusja 14 15.03.2017 opetuslautakunta Kunnanhallitus 127 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 24.04.2017 Heikkilän päiväkodin lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 90/10.03.02.04/2017 Suomenkielinen

Lisätiedot

02.01 YRITTÄJÄNTIE 31028.1 TY II YRITTÄJÄNTIE KOSKENVÄYLÄ. 17.11.2014 pasi@zaner.fi Mittakaavat 1:1000. Uudisrakennus 799.9 657.8 5571.9.

02.01 YRITTÄJÄNTIE 31028.1 TY II YRITTÄJÄNTIE KOSKENVÄYLÄ. 17.11.2014 pasi@zaner.fi Mittakaavat 1:1000. Uudisrakennus 799.9 657.8 5571.9. 56 830 1037 799.9 VP YRITTÄJÄNTIE 1 2 31028.1 TY II e=0.6 48 025 16 830 N 12 500 5 300 70 000 YRITTÄJÄNTIE 3 657.8 5571.9 LT VP nä nä KOSKENVÄYLÄ Tiedoston sijainti: Z:\Projektit\00 2014 Projektit\14320

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Toimiston palveluksessa vuodesta 1998 Kokemusta arkkitehtisuunnittelusta 16 vuotta Vastuualueet: Toimii vastaavana ja avustavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme Erityisosaaminen: Toimitilarakentaminen,

Lisätiedot

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU HUONEISTOKORTIT ASUNTO OY RIMA Virusmäentie 69, 203003H Turku + KT 3H + KT 67m² 67M 2 240 000 96 000 YYK liukuovet H JK+A käsijohde käsijohde ASUNTO 1, 4 TAI 7 N:160mm, E:250mm ASUNTO OY RIMA Virusmäentie

Lisätiedot

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun.

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun. Tekninen lautakunta 99 19.03.2014 Tekninen lautakunta 120 02.04.2014 Tekninen lautakunta 133 16.04.2014 Uus-Lavolan esiopetustilat 454/10.03.02.04/2014 TEKLA 99 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja

Lisätiedot

RUNGON RAKENNESUUNNITELMAT

RUNGON RAKENNESUUNNITELMAT RUNGON RAKENNESUUNNITELMAT PUURUNGON TASOPIIRUSTUS 1:50, arkkikoko: A3 RUNKOLEIKKAUKSET SEINIEN KIPSILEVYJEN KIINNITYKSET YLÄPOHJAN VINOLAUDOITUS / LEVYTYS 1:10, arkkikoko: A4 RÄYSTÄSLEIKKAUKSET 1:10,

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Toimiala: Sivistystoimiala Palvelualue: Varhaiskasvatus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 OPERATIIVINEN SOPIMUS Toimiala: Sivistystoimiala Palvelualue: Varhaiskasvatus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja sopii

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA

MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Liekolankatu

Lisätiedot

J V A / S A M P O H A R J U

J V A / S A M P O H A R J U ..0 ..0 ..0 ..0 ..0 +33, +3, +9, +,00 3 0 9 +,30. KERROS +,0 3 +,0. KERROS +0, +,90 3. KERROS 9 +,90 +,30. KERROS +.30.KERROS JULKISIVU LUOTEESEEN +0,0 KELLARI 9 3. BITUMIKERMIKATE, TUMMAN HARMAA. RÄYSTÄSPELTI,

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus 0. kellari 1:

HANKESUUNNITELMA Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus 0. kellari 1: VARASTO VARASTO MERKKIEN SELITYKSET: NYKYINEN SEINÄRAKENNE VARASTO KÄYTÄVÄ PURETTAVA SEINÄRAKENNE UUSI BETONISEINÄ KÄYTÄVÄ UUSI TIILISEINÄ KYLMÄ 7,6 5,7 4,8 KYLMÄKONE 3,5 m2 KYLMÄKONE m2 KUIVA KUIVA- TEKNIIKKAVYÖHYKE

Lisätiedot

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Kauniaisten kaupunkistrategiassa vuosille 2018 2022 on asetettu tavoitteeksi Oppiminen kohti tulevaisuutta, ja

Lisätiedot

Loimaan linja Keskusta-alueen päivähoitoselvitys 2015

Loimaan linja Keskusta-alueen päivähoitoselvitys 2015 Loimaan linja Keskusta-alueen päivähoitoselvitys 2015 Koulutuslautakunta 27.4.2015 Kaupunginhallitus 11.5.2015 1. Keskusta-alueen päivähoidon nykytilanne 1 Päiväkodit ym. päivähoitopaikat keskusta-alueella

Lisätiedot

SAATTOLIIKENNE. pikku taksit 107.02 AITA. taksin odotus 107.18. Koulu. Alaluokkien piha-alue. Lappset 142019M. urakka-alue / työmaa.

SAATTOLIIKENNE. pikku taksit 107.02 AITA. taksin odotus 107.18. Koulu. Alaluokkien piha-alue. Lappset 142019M. urakka-alue / työmaa. 106.53 12444 alolaitos 106.11 SAATTOLIIKENNE Hiekkatekonurmi AITA pikku taksit 107.02 taksin odotus 106.90 107.30 107.18 urakka-alue Koulu 12 000 106.22 1819 106.586 Nykyinen virastotalo Lappset 020414M

Lisätiedot

V(.:t! ^ l. '.". À. asemapiirustus 1: pohjakartta 1:2000. Laajuustiedot. Huvila kerrosala (250mm) (\..\ Vierastupa. Sauna \,V RA 1 3:78. Smf.

V(.:t! ^ l. '.. À. asemapiirustus 1: pohjakartta 1:2000. Laajuustiedot. Huvila kerrosala (250mm) (\..\ Vierastupa. Sauna \,V RA 1 3:78. Smf. 't i'a T '.". À a: t: î ô à Â À,V i 5 + 3 s W Laajuustiedot Huvila kerrosala (50mm) V(.:t! kerrosala VflL (.. huoneistoala tilavuus Vierastupa kerrosala tilavuus Sauna kerrosala huoneistoala tilavuus 105,0

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 355 Kiinteistölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen ym. talousarvioaloitteesta koskien varhaiskasvatusta 2014-2016 HEL

Lisätiedot

Toimialojen tarveselvitykset ja vuosien investointiohjelman laadinta

Toimialojen tarveselvitykset ja vuosien investointiohjelman laadinta Toimialojen tarveselvitykset ja vuosien 2018-2021 investointiohjelman laadinta Tuomas Koskiniemi / 14.2.2017 Valmistelussa ja käynnissä olevat hankkeet Tarveselvitykset - Runosmäen monitoimitalo, valmistunut

Lisätiedot

8 Z. Pp.tie. Pp.tie. RAKENNUSOIKEUSLASKELMA: SALLITTU RAKENNUSOIKEUS ON 10700 kem2, KÄYTETTY RAKENNUSOIKEUTTA 9933 kem2,

8 Z. Pp.tie. Pp.tie. RAKENNUSOIKEUSLASKELMA: SALLITTU RAKENNUSOIKEUS ON 10700 kem2, KÄYTETTY RAKENNUSOIKEUTTA 9933 kem2, STCMEI RAMI TI E NÄKYMÄALUEEL TA. 0. 00 rajoitus ikeuden Käyttöo 0 bs s. Z Koivuhaant Z 0 Käyttöo ikeuden rajoitus VIEMÄRI +.00 +.00 +0,00 0, kem 0 +,0 +,0 +0.00 +0,0 +0,0 KTY 0 +,0 0 PEIÄVÄ AITA h=000

Lisätiedot

SIJAINTIKARTTA HANKKEEN SJOITTUMINEN KAUPUNKIRAKENTEESSA. Ilmattarentie tilapäinen paviljonkipäiväkoti

SIJAINTIKARTTA HANKKEEN SJOITTUMINEN KAUPUNKIRAKENTEESSA. Ilmattarentie tilapäinen paviljonkipäiväkoti SIJAINTIKARTTA HANKKEEN SJOITTUMINEN KAUPUNKIRAKENTEESSA Ilmattarentie SIJAINTIKARTTA HANKKEEN SJOITTUMINEN KAUPUNKIRAKENTEESSA Ilmattarentie SIJAINTIKARTTA HANKKEEN SJOITTUMINEN KAUPUNKIRAKENTEESSA IlmattarentieSaarenkatu

Lisätiedot

Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat

Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat Tekijänoikeus - Copyright 2017. AKSONOMETRIA 1:2,17, 1:0,92 45 VERKKARENKATU 4 2 46 6 HERMANNIN RANTATIE HERMANSTADS STRANDVÄG +3.0 4 1 1 35 dba VI 3000 +3.3 pp/h

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ HÄMEENKYRÖSTÄ kem 2

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ HÄMEENKYRÖSTÄ kem 2 MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ HÄMEENKYRÖSTÄ 2.440 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Hämeenkyrössä osoitteessa Sivutie 11, 39200 Hämeenkyrö sijaitseva teollisuuskiinteistö. Kiinteistön vieressä on K-Supermarket ja Tokmanni

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

ASIAKASPAIKAT. inv. AP AP. inv. K9.15. P-kielto ASIAKASPAIKAT. ts k ASIAKASPAIKAT AJOKIELTO KTS.SELOSTUS 5 AP 5 AP

ASIAKASPAIKAT. inv. AP AP. inv. K9.15. P-kielto ASIAKASPAIKAT. ts k ASIAKASPAIKAT AJOKIELTO KTS.SELOSTUS 5 AP 5 AP 2 isivuissa 69 6 26.0 kt 2 550 la 9 7 +26.0 ar k AK 26.0 7 50 la +26.0 50 la 8 2 IXINMÄKI 0 2 7 8 8 5 9 6 6 P 7 8 0 252 5 7 5.67 5.6 SÖRNÄISTENKATU SÖRNÄISTENKATU 290 P6 00 P6 002 P6 00 8 500 Tr R TK 282

Lisätiedot

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15 24.8.2011 Sivu 1/15 Hanke: Hirvensalon koulu ja päiväkoti ALKUPERÄISEN HANKESUUNNITELMAN TILAOHJELMAN SUPISTAMINEN; VAIKUTUKSET HINTAAN JA HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAAN Sivu 2/15 HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 123 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-002292

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 20.04.2015

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 20.04.2015 VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 20.04.2015 KOKONAISTILANNE PÄIVÄHOITO Lasten määrän ennustetaan kasvavan 0-6 -vuotiaita + 282 = 5,5 % vuoteen 2017/2018 mennessä!! Jos 60 % tulee palvelun

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Konalaterra

Kiinteistö Oy Konalaterra Kiinteistö Oy Konalaterra Vuokrattavien tilojen esittely Tammikuu 2019 Kiinteistö Oy Konalaterra Konalantie 47, Konala, 00390 Helsinki Sijainti: Kiinteistö sijaitsee Konalassa, lähellä Vihdintietä. Kulkuyhteydet

Lisätiedot

ARK REV C Lisätty seinien värit malliluokkiin. REV B Tummennettu oviseinät joihin tulee tumma tehosteväri

ARK REV C Lisätty seinien värit malliluokkiin. REV B Tummennettu oviseinät joihin tulee tumma tehosteväri REV 14.02.2017 - Lisätty seinien värit malliluokkiin REV 25.01.2017 - Tummennettu oviseinät joihin tulee tumma tehosteväri REV 11.01.2017 - Päivitetty pohjakuva vastaamaan nykyistä Kaupunginosa / kylä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot