Mä en olisi tässä nyt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mä en olisi tässä nyt"

Transkriptio

1 Mä en olisi tässä nyt Nuorten kokemusasiantuntijoiden mielipiteitä Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoidosta Elina Ekholm

2 Selvityksen motto Asiakas on edelleen liian sivullinen omassa ja läheistensä asiassa. Lapsi ei tule näkyväksi asiakkaana. Lapsiasiakas ei ole päähenkilö eikä voimavara. Sirkka Rousu, 2007 Lapset ja nuoret osaavat arvioida käyttämiensä palvelujen laatua ja toimivuutta. Lapsiasiain valtuutetun vuosikirja,

3 Kartoituksen taustalla halu kuulla lapsia ja nuoria Tutkimuskysymykset Mitä mieltä nuoret ovat intensiivihoidosta? Miten nuoret nyt voivat? Mikä merkitys intensiivihoidolla on ollut heidän elämälleen? Intensiivihoidolla tarkoitetaan lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon yhdistämistä. Lapset ovat hoidossa yleensä kaksi vuotta. Selvityksen toimeksiantajana oli Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön palvelualue. 3

4 Aikaisemmat tutkimukset intensiivihoidosta Pasanen, Timo (2001) Lastenkodin asiakaskunta. Psykiatrinen tutkimus lastenkotilasten kehityksellisistä riski- ja suojaavista tekijöistä, oirehdinnasta sekä hoidontarpeesta. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, Osa 170. Turku: Turun yliopisto Laakinen, Kristiina (2003) Intensiivihoidon toimivuuden arviointi. Sosiaalikehitys Oy. Painamaton raportti. Kaakinen, Juha; Laiho, Kristiina & Lähteenmäki, Liisa (2004) Intensiivihoidon vaikuttavuuden arviointi. Sosiaalikehitys Oy. Painamaton raportti. Honkinen, Anna (2009) Intensiivihoidossa olevien lasten psyykkinen oirehdinta ja sen muutos intervention myötä. Psykologian pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto, psykologian laitos. Voutilainen, Reetta (2009) Arvioinnin ja terapian rajapinnoilla: laaja perhearviointi lastensuojelun perheterapeuttien työkaluna. Pro gradu tutkielma. Jyväskylän yliopisto: psykologian laitos Kumar, Maarit (2010) Nuorten kokemuksia Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoidosta. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Terveyden edistämisen koulutusohjelma. Lopputyö, sosionomi, ylempi AMK-tutkinto. Katajamäki, Kati (tulossa) Intensiivihoidossa olevien 7-12-vuotiaiden lasten neurokognitiivinen profiili ja työskentelytaidot sekä niiden muutokset hoidon kuluessa. 4

5 Haastatteluista Selvitykseen osallistui 20 lasta ja nuorta, 16 poikaa ja neljä tyttöä, jotka olivat olleet intensiivihoidossa vuosina Ikäjakauma oli vuotta Haastattelut olivat lyhyitä kohtaamisia nuorten kanssa ja kertovat nuoren sen hetkisestä tilanteesta (kesä 2012) Osa esitti paljonkin pohdintoja laitoselämästä ja osalla nuoremmista vain hajanaisia muistikuvia ajastaan intensiivihoidossa Tavoite oli haastatella 30 nuorta aineistokato todennäköisesti vaikuttaa siihen, että tulokset valoisampia Eettinen dilemma: puheen sisäiset ristiriidat ja kuvaukset konflikteista 5

6 Hoitoon tulon syyt nuorten kertomina Ongelmat koulussa Päihteet Yleinen meni vähän lujaa -asenne Väkivaltaisuus Masennus Vanhempien ongelmat Mun äiti oli stressaantunut ja se joi välillä ja sitten mä olin vaikea

7 Hyviä muistoja - omahoitaja Ihan sikahyvä tyyppi. Chilli. Kiva. Se oli positiivinen, sille voi puhua muutenkin puhua kaikesta ihan luottamuksellisesti, ei semmoinen vakava kuin joku rautakanki Nuoret toivoivat, että omahoitaja olisi reilu ja rento ja aidosti kiinnostunut nuorten auttamisesta. Osastohoidossa omahoitajuus on jatkuvuuden toteutumisen perusvoima (Lahdenperä ja Pesonen 1996). Omahoitaja antaa lapselle tunteen siitä, että aikuisiin voi luottaa ja aikuiset pitävät sen, minkä lupaavat (Kaakinen 2004). Laitoshoidon vaikuttavuustutkimusten mukaan keskeistä ei ole sopeutuminen hoito-ohjelmaan, vaan merkittävien ihmissuhteiden tukevuus ja jatkuvuus (Pasanen 2001). 7

8 Hyviä muistoja - kaverit Se on edelleenkin mun paras kaveri, vaikka me nähdään harvoin, se on aina mun synttäreillä ja se on välillä täällä yökylässä. Mä sain siellä ystävän, siis se oli mun vanha pihalainen, törmättiin laitoksessa, istui ruokapöydässä, huppu päässä, hetki pieni, näytti vähän tutulta, se oli yksi hauskin kokemus laitoksessa, niin vanha frendi, jota olen miettinyt joka päivä, mitä kuuluu. Lastenkodin lasten kokemusmaailmassa muut lapset ovat yhtäjaksoisemmin läsnä kuin aikuiset (Törrönen 1999). Hengailussa tärkeintä on sosiaalinen kanssakäyminen. Vaikka yhdessä ollessa ei tapahtuisikaan mitään erikoista, siihen sisältyy mahdollisuus, että jotakin hauskaa voisi kuitenkin tapahtua. (Nuorista Suomessa 2012.) 8

9 Hyviä muistoja toiminnallisuus ja yhdessä tekeminen Siellä pääsi niinku eri paikkoihin ja tällee. Niinku riitti tekemistä. Yleensähän reissuilla tapahtuu jotakin sellaista, mitä ei tapahdu siellä, se oli aika yksipuolista se mitä siellä oli, sitä sama arkea. Se oli vähän erilaista, jos lähdettiin vaikka kalaan tai jotain. Sitten kun lähdettiin uimaan johonkin yhteisesti tai tekeen jotakin, se oli ihan hauskaa. Retket rikkovat laitosrutiinin ja luovat yhteisöllisyyttä. Osaston aikuiset voivat saada uusia rooleja. 9

10 Mistä ei pidetty liiat säännöt ja rajoitukset Vaikka olisi vaan oma piha, niin siinäkin piti olla joku aikuinen, ihan tyhmä ja sitten jos poistui pihalta, sai heti hitsi huonetta ja ei voinut oikein tehdä mitään ja aina piti kysyä lupa joka paikkaan, se oli musta ihan tyhmää. Epäoikeudenmukaiseksi tai epätarkoituksenmukaiseksi koetut säännöt voivat rapauttaa oikeudenmukaiseksi koettujen sääntöjen noudattamista. 10

11 Mistä ei pidetty hoidollinen kiinnipito Kiinnipito oli ihan kauhea.. ne oli kaikki kaksi-kertaa mun kokoisia, se ei oikeasti ollut kivaa ja se oikeasti sattui ja silleen Se huone itsessään oli jo ahdistava, siellä ei ollut mitään, kaksi patjaa vaan, se oli oikeasti ahdistava, olla jossakin suljetussa tilassa. Kiinnipitoa tietenkin tarvii, mutta siihen tarvii koulutusta aika paljon. Kiinnipitoa käsittelevän opinnäytetyön mukaan osalle hoitajista kiinnipito on tilanteen selvittämistä aikuisjohtoisesti ja hallitusti sekä oikeiden kiinnipito-otteiden käyttämistä, suurin osa kuitenkin koki, että se on myös lapsen pahanolon vastaanottamista, sanoittamista ja sekä turvan ja lohdun tuomista (Sillman & Vanhatalo 2009)

12 Nuorten esittämiä kehittämisehdotuksia Apua aggressionhallintaan Jos nuorella on paha olo, sille annetaan tilaa. Voi kysyä tälleen näin, että haluatko lähteä mun kanssa kävelylle tai käymään autolla jonnekin, että saadaan juteltua, näin se onnistuu. Enemmän vapautta ja jouston mahdollisuuksia Tehkää asiat yksilökohtaisesti, ei sääntökirjan mukaan tai miten hoitosuunnitelmassa menee, voi tehdä poikkeuksia ja joustaa asioista. Pitää ensin olla jotain näyttöä, kuitenkin aika pian, jos sulla menee sen ja sen ajan hyvin, niin sitten voit kokeilla tossa ulkona. 12

13 Nuorten esittämiä kehittämisehdotuksia Reilut ja perustellut säännöt, ei turhaa nipotusta Sen arjen pitää kyllä rullata jotenkin, jotkut säännöt on oikeasti turhia, välttämättä aikuisetkaan ei osaa kunnollista syytä niille kertoa, ne vaan on siellä ja niillä mennään. Kyllä mä pitäisin sen rentona, en tarttuisi pikkuasioihin, mihin monet lastenkodeissa tarttuu Vaikka jos siivoat huonetta, sulle jää jostain siivoamatta, sit katotaan se niin tarkkaan, esimerkiksi tommonen, pilkunviilaus, mikä käy hermoille. Rutiinit rytmittävät lasten päivää ja tuovat ennustettavuutta. Lapset ja aikuiset löytävät arjessa yhteisesti jaettua ymmärrystä. (Törrönen 1999.) 13

14 Hoitojakson merkitys elämälle Tyytyväiset Ne välitti kunnolla, pisti rajat, niitä totteli. Se oli ihan hyvä hoito, niinku oppii käymään koulua ja oli niinku hyvä rytmit. Hoito oli ollut hyvä jakso heidän elämässään. Aggressionhallinta helpottui ja koulunkäynti säännöllistyi. 14

15 Hoidon varauksellisesti hyväksyneet En mä osaa sanoa, jotenkin rauhallisempi sen jälkeen. Jokainen nuori, joka joutuu johonkin laitokseen, niin ajattelee silleen, että se vaan pahentaa asiaa kyllä se oikeasti auttaa, ne ei vaan huomaa sitä. Siis kyllä mäkin ajattelin aluksi, että mä en suostu tähän, tää on helvettiä. Hoito on rauhoittanut ja elämä on selkeytynyt hoidon jälkeen. Tähän ryhmään kuuluvat nuoret esittivät kuitenkin voimakkaammin kritiikkiä sääntöjä ja rajoituksia kohtaan. 15

16 Hoitoon kriittisesti suhtautuneet Mä en tykännyt olla X:ssä oikein ollenkaan, siellä ahdistettiin nurkkaan noita nuoria. Mä laskin niitä päiviä joskus, kun asuin laitoksessa laitos hönki niskaan. Mä itse loppujen lopuksi älysin, miten mä pystyn hallitsemaan itseni. Kriittiset eivät voineen hyväksyä sääntöjä ja vapauden puutetta. Eivät kokeneet saavansa, mitä luvattiin. Tunsivat olevansa väärässä paikassa. 16

17 Intensiivihoito vaikuttaa Tyytyväiset 60 % (12) Varaukselliset 20 % (4) Kriittiset 20 % (4) Turvalliseksi koettu yhteisö Rajoittavaksi koettu yhteisö

18 Mitä nuoret kertovat tämänhetkisestä elämästään? Haastatelluilla menee hyvin tai kohtuullisen hyvin. Puolet nuorista asui kotona ja puolet jossakin lastensuojeluyksikössä. Kaikki nuoret kävivät koulua, moni heistä oli koulutuksen kriittisessä nivelvaiheessa aloittamassa ammatilliset opinnot. Nuoret kokivat itsensä terveiksi, useimmilla terapia ja lääkitys ovat loppuneet. 18

19 Mitä nuoret kertovat tämänhetkisestä elämästään? Päihteiden käyttö hallinnassa oman kertoman mukaan, ei muitakaan pahoja ongelmia. Iloa tuottavat kaverit ja yleensäkin ihmissuhteet. Tulevaisuuden näkymät suuntautuvat opiskeluun ja työhön. Viiden vuoden päästä, en mä ole ehtinyt vielä niin pitkälle, mutta mä kuvittelisin, että mä olen töissä, mulla on asunto ja perhe ehkä ja tälleen. 19

20 TOIVEENA LASTEN OSALLISUUDEN LISÄÄMINEN Kannattaa kysyä nuorilta, jotka asuu laitoksissa, jos tulee joitakin järkeviä ideoita, ottaa niitä huomioon, tietenkin on parasta nuorten mielestä, että pääsee kotiin, mutta jos ei ole vaihtoehtoja. Suojelu ei ole osallisuuden vaihtoehto, eikä toisin päin: osallisuus ei ole suojelun vaihtoehto (Marjatta Bardy 2009)

21 Elämän voi määritellä näinkin No, onhan se niinku vähän joku jalkapallokuvio, se pitää vaan selvittää sitten, varmaan niinku ajan kanssa, kun tulee vähän viisautta ja ikää, niin kyllä se sen jälkeen varmaan niinku

22 Kiitos! Jokaiselle ihmisarvoinen huominen

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Ei tarvinnut yksin muistaa tehdä kaikkea, kun oli joku sanomassa että sun pitää tehdä tuo ja tuo Pro gradu tutkimus Oulun

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena Turun alueen koordinaattori Karoliina Kallio KM ja Salon ja Paimion koordinaattori Sirpa Stenström sosiaaliohjaaja Miten nuori ohjautuu toimintaan? Kunnan ammattilainen

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Sijaishuoltopaikkaan tulo

Sijaishuoltopaikkaan tulo Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA Mielenterveyskeskus Lasten ja nuorten vastaanotto 0-20 v. lasten ja nuorten tunne-el elämään, käyttäytymiseen ytymiseen ja kehitykseen

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

Intensiivihoidon. integroitu. hoitomalli. Timo Pasanen

Intensiivihoidon. integroitu. hoitomalli. Timo Pasanen Tehtävämme on rakentaa jokaiselle mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Toiminnan ytimessä on rohkea diakoniatyö. Tarinamme alkoi vuonna 1867 Työmme alkoi 1867 kulkutautisairaalana ja nuorten naisten kouluttamisena

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Pauliina Koljonen Matkalla etsiväksi nuorisotyöntekijäksi Lukio-opintoja 2 vuotta Keskeyttämisen jälkeen vuoden työharjoittelu nuorisotyössä 1994-1996

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski

SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski SELVIYTYJÄT LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄTIIMI..on perustettu vuonna 2008. Tiimiin kuuluu 16-26-vuotiaita nuoria miehiä ja naisia, joilla on monipuolisia

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:

Lisätiedot

Mä oon vaan halunnu olla siinä kampaajakuplassa Opintopolku amiksesta korkeakouluun opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta ja opinnoista

Mä oon vaan halunnu olla siinä kampaajakuplassa Opintopolku amiksesta korkeakouluun opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta ja opinnoista Mä oon vaan halunnu olla siinä kampaajakuplassa Opintopolku amiksesta korkeakouluun opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta ja opinnoista Jatkoväylä - sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat

Lisätiedot

Nuoret luukulla Nuorisotutkimusseuran ja THL:n konsortiohanke. Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset / NTS

Nuoret luukulla Nuorisotutkimusseuran ja THL:n konsortiohanke. Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset / NTS Nuoret luukulla Nuorisotutkimusseuran ja THL:n konsortiohanke Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset / NTS Tärkeimmät tulokset Työntekijät painottivat luottamuksellisen suhteen syntymistä asiakkaisiin,

Lisätiedot

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Peruslomake 1 JÄRJESTÖJEN PALVELUOHJAUKSEN PERUSLOMAKE. TAUSTATIEDOT (Kysymykset 1. 5.) VOIMAVARAISTAVAT KYSYMYKSET (Kysymykset 6. 11.

Peruslomake 1 JÄRJESTÖJEN PALVELUOHJAUKSEN PERUSLOMAKE. TAUSTATIEDOT (Kysymykset 1. 5.) VOIMAVARAISTAVAT KYSYMYKSET (Kysymykset 6. 11. Peruslomake 1 JÄRJESTÖJEN PALVELUOHJAUKSEN PERUSLOMAKE Tämä peruslomake toimii apukeinona järjestössä (yhdistys, säätiö) yhdessä asiakkaan kanssa tehtävässä tuen tarpeen arvioinnissa ja tuen suunnittelussa

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista Tutkimusraportti Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen tilaajina ovat Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmakoordinaatio

Lisätiedot

Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja ja tarinoita sukupuolesta ja vallasta

Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja ja tarinoita sukupuolesta ja vallasta Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja ja tarinoita sukupuolesta ja vallasta Outi Ylitapio-Mäntylä Lapin yliopisto Varhaiskasvatustutkimusseminaari 15.11.2010 15/11/2010 OYM Lastentarhaopettajien tarinoita

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

OLEN HYVÄ NÄIN! Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston. Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön koordinaattori

OLEN HYVÄ NÄIN! Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston. Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön koordinaattori OLEN HYVÄ NÄIN! NUORTEN TARINOITA ETSIVÄSTÄ NUORISOTYÖSTÄ JA TYÖPAJOILTA Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston koordinaattori Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Päivi Marjanen ja Annika Kultavirta Jonna Takala & Vesa Setälä Suvi Poutiainen & Hanna-Kaisa Salminen Hannele

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille Päivän ohjelma 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9.00 Virittäytyminen päivään Tervetuloa Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille 9.45 Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia

Lisätiedot

Lapsi tulee hoidetuksi vasta kun saadaan yhteys vanhempiin. Kati Pajamäki Helsingin Diakonissalaitos

Lapsi tulee hoidetuksi vasta kun saadaan yhteys vanhempiin. Kati Pajamäki Helsingin Diakonissalaitos Lapsi tulee hoidetuksi vasta kun saadaan yhteys vanhempiin Kati Pajamäki Helsingin Diakonissalaitos Esityksen sisältö 1. Sananen Helsingin Diakonissalaitoksesta 2. Intensiivihoidon toiminta-ajatus 3. Hoidon

Lisätiedot

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry #MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 10.3.2018 Kello 10.00-16.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13-21-vuotiaat perhehoidossa asuvat tai joskus asuneet nuoret raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen,

Lisätiedot

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Tutkija Heli Niemi Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden seudullinen kehittäminen

Lisätiedot

Puhetta elämästä -kortit

Puhetta elämästä -kortit Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kirsi Tuomi FM, musiikki- ja theraplay terapeutti Asta Rossi Sosionomi (AMK),

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT

LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT Haittojen vähentämisen näkökulma Tiina Varonen Omaiset Huumetyön Tukena ry/ Osis 9.10.2013 Yksin kestät sen olet epäonninen minkä sille voit et voi kuin sietää..

Lisätiedot