lauantaina viikko 4-5 Yläasteen rehtori Arvo Helanti eläkkeelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "lauantaina 30.1.2010 viikko 4-5 Yläasteen rehtori Arvo Helanti eläkkeelle"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET lauantaina viikko 4-5 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Yläasteen rehtori Arvo Helanti eläkkeelle Sampo Pakkanen Arvo Helanti on kulkenut pitkän, kahdentoista vuoden uran Pyhäjoen Yläasteen rehtorina ja matematiikan opettajana. Hän toimenkuvaansa on kuulunut myös koulutoimenjohtajan ja sivistystoimenjohtajan työ. Nyt hän 65-vuotiaana on luopumassa virastaan ja siirtymässä eläkepuuhiin. Maatalon poika Helannin lempiaineet oppikoulussa olivat matematiikka ja liikunta, ja hän tiesi jo silloin, mihin menisi jatko-opiskelemaan. Hänen päätökseensä vaikutti myös se, että hänen isoveljensä oli mennyt opiskelemaan matematiikkaa. Saloisten Mettalanmäessä vietetyn lapsuuden jälkeen hän päätyi opiskelemaan Raahen yhteislyseoon ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna Lukioajoistaan hän kuvailee olleensa aivan tavallinen lukiolainen kaikkine heikkouksineen: Hän kertoo panostaneen paljon matematiikkaan mutta lukio oli hänelle ennen kaikkea sosiaalinen paikka, kuten suurimmalle osalle lukiolaisista se on vieläkin. Kiinnostusta riitti matematiikan opiskeluun, mutta maatalon poikana aikaa kului paljon pellolla ja kotitöissä läksyjen lukemisen sijaan. Helanti on myös innokas urheilija ja osallistuu edelleenkin Saloisten Reippaan suunnistustoimintaan muun muassa toimittamalla Reippari -nimistä lehteä kerran vuodessa Kuulumisten ohessa. Monipuolista työtä Helanti kertoo Yläasteen rehtorina toimimisen olevan mielenkiintoista. Mielityötään kysyttäessä hän naurahtaa pitäneensä kaikista, mitä on tehnyt koululla. Hänen mukaansa matematiikan opettajana oli kaikista helpointa, sillä silloin pystyi keskittymään vain omaan työskentelyynsä. Rehtorin työnkuva ulottuu moneen eri suuntaan. Helanti tuli Pyhäjoelle alun perin koulutoimenjohtajan virkaan vuonna Omalle kaudelleni sattui monta haasteellista tehtävää lukion toiminnan käynnistämisestä esiopetuksen käynnistämiseen, Helanti kertoo. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on myös lähellä Helannin sydäntä: Hän osallistuu Pyhäjoen kunnan politiikkaan ja on muun muassa keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtaja. Kuulumisten isä Pyhäjoen Kuulumiset -paikallislehti kehitettiin alun perin kuntatiedotteeksi ja opetusvälineeksi lukiolle ja yläasteelle, Helanti kertoo. Hän sanoo, että lehti oli tarkoitus olla täysin lukiolaisten ja yläastelaisten käsialaa. Vuonna 2004 Pyhäjoen Kuulumiset lehti ja Arvo Helanti saivat Pauha-Matin tittelin. Pauha-Matin valintakriteerinä on käytetty muun muassa seuraavaa seikkaa: Pauha-Matti on toiminut jollain kulttuurin alueella pitkään, on edelleen aktiivinen kulttuurin tekijä ja tuo tunnetuksi kotikuntaansa Pyhäjokea. Arvo Helantihan keksi Kuulumiset lehden. Kiitospuheessaan Helanti pohti: Ilman lukiota ei olisi tällaista Kuulumista, eikä ilman Kuulumisia tällaista lukiota. Mitenkähän lehden nyt tulevaisuudessa käy? Lehden päätoimittajana alusta asti toiminut Helanti on tuonut omaa näkemystään mukaan lehden sisältöön ja auttanut lehteä pysymään jaloillaan hankalina aikoinakin. Alun ongelmien jälkeen Kuulumiset sulautui hyvin lukion äidinkielten kurssien ja muiden koulutöiden julkaisutieksi Pyhäjoen alueen ajankohtaisaiheiden sekaan. Kuulumisten tekijät ovat myös Juttu jatkuu sivulla 2 Lukion vararehtori Tauno Rajaniemi (vasemmalla) ja rehtori Pekka Viitanen onnittelukäynnillä, kun Arvo Helanti täytti 60 vuotta. Onnitteluja vastaanottamassa myös kihlattu ja elämänkumppani Sinikka Nevanperä.

2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset vuotiaita nuoria. Lehden toimittamista helpotti teknologian kehittyminen: 1988 julkaistu Kuulumisten ensimmäinen numero tehtiin leikkaa + liimaa menetelmällä käsin ja lopputulos oli mustavalkoinen, totta kai. Nykyään lehti tehdään täysin tietokoneella InDesign -nimisellä taitto-ohjelmalla ja lähetetään Internetin kautta automaattiseen vedostimeen, jonka tiedoilla painokone alkaa painaa lehteä Kajaanissa. Näin lehden ulkonäkö on parantunut huomattavasti entisajoista. Hyvät eväät työelämään yläasteelta Loppuelämä tulee olemaan pitkälti opiskelua, Helanti painottaa ja muistuttaa myös, että mille tahansa alalle jatkaakin, joutuu kouluttautumaan aina vähän väliä. Hän kertoo, että nykyelämässä on valttia olla jonkin alan ammattilainen. Yleissivistyksen haaliminen itselleen on sallittua, jopa suotavaa. Tärkeintä on kuitenkin oppia soveltamaan teoriaa käytäntöön. Helanti luottaa tällaiseen Pyhäjoen nuoret tuntevat Arvo Helannin persoonallisena rehtorina ja opettajana. Tässä lukiolla pidetyn pikagallupin tulos, mitä Arvosta muistetaan: - Osas ottaa joissain asioissa aika rennosti! - Hammastikut! :D - Huumori kohallaan! Lukiolaisten muistoja Arvosta - Harmaa puku ja Snoopy-kravatti :) kognitiiviseen opetustapaan, jossa teoreettinen pohjatieto ja -taito sovelletaan erilaisiin ongelmiin. Yläaste toimii Helannin mielestä myös kasvatus- ja käytöskouluna. Oppilaiden harrastama rajojen koetteleminen on tuttua touhua kokeneelle rehtorille. Hän kertoo, etteivät nuoret ole paljon muuttuneet aikojen kuluessa. Oppi menee kuitenkin vähitellen perille. Hyvä käytös pitää oppia ja loppujen lopuksi se myös palkitsee. Työnantajat ottavat töihin mieluummin asiallisesti käyttäytyvän ja pukeutuvan nuoren kuin pipopäisen, epäsiistin ja huonosti käyttäytyvän rentun, Helanti naurahtaa. Tulevaisuudensuunnitelmat? Helanti kertoo, ettei hän vielä jätä kaikkea työtä pois eläkeläisyyden myötä. Alan maanviljelijäksi huhtikuun alussa. Se jälkeen voisin ruveta eläkevaariksi, myhäilee entinen rehtori. Pyhäjoella on vieraillut monia ministereitä Arvo Helannin (keskellä) kutsumana. Keväällä 1994 vanhalla lukiolla vieraili opetusministeri Olli- Pekka Heinonen (oik.). Hän kiitteli Pyhäjoen lukiota: Teillä on pullat hyvin uunissa. Silloinen kunnanjohtaja Eero Kangas kuului myös ministerin seurueeseen Jos kutsu käy, silloin lähdetään. Lukiolaiset ovat kutsuneet Arvoa milloin mihinkin: vaalipaneeliin, messujen avaajaa hommaamaan jne. Tässä puhutaan politiikkaa lukiolaisten järjestämillä messuilla. Vasemmalla paneelin puheenjohtaja kirkkoherra Jukka Malinen ja oikealla kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkala. Yläasteen rehtori Arvo Helanti jää eläkkeelle rehtorin työstään tammikuun lopussa; hän jatkaa kevään ajan tuntiopettajana. Kuulumisten taittopisteen äärellä on vaihdettu monet ajatukset. Yhteistyö lukion ja yläasteen välillä on pelannut erinomaisesti. Asioista neuvottelemassa rehtorit Helanti ja Viitanen.

3 Tie toimittajaksi Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Anna Helaakoski 8 C Koulutaival Maarit Nilsen syntyi, kävi peruskoulun ja lukion Pyhäjoella ja pääsi ylioppilaaksi keväällä Lukion jälkeen hän on opiskellut liiketaloutta, journalismia ja matkailua sekä tehnyt töitä pääosin toimittajana. Lisäksi Maarit keräsi elämänkokemusta opiskelijavaihdoissa ulkomailla. Hän kävi Islannissa yhden kevään paikallisessa yliopistossa ja kaksi lyhyempää koulutusta Englannissa ja Tanskassa. Hän on ollut mukana myös oppilasyhdistystoiminnassa ja toiminut tutor-vastaavana. Myöhemmin opiskeluiden jälkeen nuori nainen oli muun muassa Oulun seudun Alumnit ry:n ensimmäisessä ry-muotoisessa hallituksessa jäsenenä. Maarit opiskeli matkailualaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa Pietarsaaressa, mutta ala ei tuntunut omalta, Maarit ja Tony Nilsen. joten hän keskeytti opinnot ensimmäisen vuoden jälkeen ja haki lukemaan toista alaa. Maarit on valmistunut lukion jälkeen ensin Raahen Porvari- ja kauppakoulusta yo-merkonomiksi ulkomaankaupan linjalta vuonna 2000 sekä heti perään Oulun seudun ammattikorkeakoulusta tradenomiksi vuonna Tradenomiopintojen jälkeen hän pääsi vielä opiskelemaan Oulun seudun ammattikorkeakouluun journalismia ja olisi valmistunut medianomiksi, mutta hän työskenteli opintojen ohella toimittajana. Lopulta työelämä vei hänet mukanaan, ja opiskeluoikeudet ammattikorkeakoulussa ajan myötä lakkasivat. Työura Työn ohella Maarit on kouluttanut itseään myös säännöllisesti opiskelemalla suomen kieltä, kuvankäsittelyä sekä taitto-ohjelmia. Maarit on työskennellyt lukion jälkeen Pyhäjoella 4H-yhdistyksessä, kirkkoherranvirastossa sekä Raahessa kaupunkilehti Raahelaisen toimittajana opintojensa ohessa kirjoittaen lehtijuttuja pääosin Pyhäjoen asioista. Raahelaisessa Maarit valokuvasi kuvat omiin lehtijuttuihin. Oulussa hän on työskennellyt muun muassa Supermarket Joutsensillan kassalla sekä Joutsen Mediaan kuuluvan Kolmiokirja Oy:n toimittajana ristikko- ja harrastelehdissä ensin kesälomittajana, sitten määräaikaisessa työsuhteessa ja lopulta vakituisessa työsuhteessa. Haaveammatissa Kolmiokirjalla Nykyään Maarit on toimittajana Kolmiokirja Oy:n kustantamissa ristikkolehdissä. Hänen vastuullaan on koko Hyväntuulen ristikkoperhe, joten hän suunnittelee ja toteuttaa itsenäisesti kaikki vuosittain ilmestyvät kyseisen ristikkoperheen lehdet. Ristikkolehden toimittajan työssä on tärkeää hyvä suomen kielen taito, yhteistyötaidot, organisointitaidot sekä hyvät atk-taidot. Maarit pitää työstään valtavasti ja on iloinen, että saa joka päivä oppia uutta työssään: Suomen kielen parissa työskentely on haastavaa ja erittäin hauskaa. Myös hänen työyhteisönsä on valtavan inspiroitunut ja motivoitunut, joten Maarit viihtyy työtehtävissään sekä työyhteisössään erinomaisesti. Ensimmäisen kerran hän meni Kolmiokirjalle kesätöihin kesällä Kolmen vuoden kuluttua siitä hän sai vakituisen työn keväällä 2004 eli hän on pian viisi vuotta työskennellyt samassa työpaikassa, mutta työtehtävät ovat sopivasti vaihtuneet ajoittain. Kyllästymistä ammattiin toimittajana ei ole tullut. Vapaa-aika Nyt Maarit asuu norjalaissyntyisen aviopuolisonsa Tonyn kanssa Oulun Etu-Lyötyllä, Maarit Nilsen ( omaa sukua Impola ) haluaa kehittyä toimittajana. keskustan kupeessa kerrostalokolmiossa. Elämässä on tällä hetkellä tärkeää työn antamat haasteet, perhe ja ystävyyssuhteet. Vapaa-aikana Maarit kuntoilee Liikuntakeskus Hukassa, jossa hän harrastaa työn vastapainoksi kuntosalilla käyntiä, joogaa, pilatesta, sulkapalloa ja spinningiä. Lisäksi talvisin hän käy laskettelemassa ja lumilautailemassa miehensä ja sisarensa lasten kanssa Suomessa ja Ruotsissa. Kesäisin he matkustavat autolla Skandinaviassa. Ensi kesän haaveena olisi matka omalla autolla Italiaan. Maarit käy myös säännöllisesti teatterissa, taidenäyttelyissä ja elokuvissa. Uusin haaste elämässä on yrityksen pääluottamusmieheksi valinta ja tämän myötä tarkempi tutustuminen Suomen Journalistiliiton toimintaan. Elämässä tärkeää Hyvät ihmissuhteet, oma ja läheisten ihmisten terveys, perhe sekä erityisesti kaikki viisi vielä Pyhäjoella asuvaa siskonlasta Anna, Aki, Tomi, Sami ja Aleksi ovat Maaritin elämässä tärkeitä tällä hetkellä: ''Muuttaessani Pyhäjoelta pois, huolehdin hieman etukäteen, miten luoda suhde näihin pienimpiin siskojen lapsiin. Onnekseni saan nyt reilun kymmenen vuoden jälkeen huomata, että välimatkasta huolimatta läheisyys ja rakkaus on tunne, joka pysyy välillämme aina. NUORISOTILA AVOINNA * tiistaisin klo on 5-6 -luokkalaisten ilta * perjantaisin klo on Kahaveli yläkoululaisille ja vanhemmille Tervetuloa!

4 sivu 4 Teresa Tuuttila Yläasteen 8.luokkalaiset tutkivat maisemaa eri näkökulmista syyslukukauden kuvataiteen tunneilla. Maisemaa tutkittiin niin kameran kuin siveltimenkin kanssa, ja lopputuloksena syntyi oppilaiden omia persoonallisia näkemyksiä. Kuvataiteen opetuksen tavoitteena on mm. kehittää oppilaan taitoja toimia tietoon ja vuorovaikutukseen pohjautuvassa yhteiskunnassa. Liikuttaessa luonnossa ja keskustellessa oppilaiden kanssa kuvattavasta kohteesta, syntyy elävää ja mielenkiintoista opetuskeskustelua. Oppilaiden huomiot herättävät näkemään asioita toisesta näkökulmasta. Taiteen ja tieteen avulla ihminen määrittelee suhteensa luontoon ja kulttuuriin. Teokset omasta asuinpaikkakunnasta tarkentavat oppilaan omaa näkemystä siitä, millainen meidän pyhäjokinen ympäristömme on. Suhde kuvattavaan maisemaan muuttuu myös välineen myötä, kameralla on toisenlaiset mahdollisuudet kuin siveltimellä. Pyhäjoen Kuulumiset Matkoja maisemaan Tässä piilee taidekasvatuksen rikkaus: ei tarvitse olla mestarimaalari tai -piirtäjä, sillä ilmaisun keinoja on useita. Tärkeintä on löytää oma ilmaisun kanava. Opetuksessa oppilasta tulee rohkaista tulkitsemaan taidetta persoonallisesti. Maalaten kuvattu maisema ilmaisee tunteita ja värejä eri tavoin kuin kameralla kuvattu otos. Taidetta voi tulkita monikerroksisesti; sama teos sisältää oman henkilökohtaisen näkemyksen, mutta on myös aikaan sidottu. Eri aikoina kuvia tulkitaan eri tavoin. Opetuksen tulee kehittää luovaa ongelmanratkaisukykyä. Maalauksessa ja valokuvassa hyvän kuvan avaimet piilevät samoissa kuvan rakentamisen elementeissä: sommittelussa. Hyvä sommittelu jäntevöittää ja selkeyttää kuvaa, välineestä huolimatta. Kuvataiteen tavoitteena onkin harjoittaa oppilaan ilmaisullisia valmiuksia, materiaalin ja tekniikan hallintaa. Tässä vasta osa taideteoksista ja kuvista. Lisää seuraavassa Kuulumisissa Harrastejääkiekkoa Pyhäjoella Pyhäjoelle ollaan kasaamassa pienen tauon jälkeen jälleen harrastejääkiekkojoukkueita. Tällä hetkellä Pyhäjoella toimii ainoastaan yksi harrastejoukkue, Team Issias, joka on tarkoitettu yli 35-vuotiaille. Tarkoitus olisi saada kasattua nyt 2 uutta joukkuetta. Suunnitelmissa on joukkue sekä alle 18-vuotiaille, että yli 18-vuotiaille. Jos olet kiinnostunut pelaamisesta, käy merkitsemässä nimesi listaan, joka löytyy Pyhäjoen jäähallin kahviosta. Lisätietoja saat Pertti Lindelältä tai Juha Pahkamaalta.

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Helmikuu helähtää - Pyhäjoen kirjastossa tapahtuu Pyhäjoen kirjastoviikkoa vietetään perinteisesti kirjaston nimikkopäivän, Lainan päivän 8.2. ympärillä. Tänä vuonna Lainan päivä aloittaa viikon, ja Vuoden lainaaja julkistetaan pääkirjastolla maanantaina klo 12. Päiväkodeissa vieraillaan satujen ja tarinoiden merkeissä: Tiistaina on satutuokio Parhalahden Iikkalassa, keskiviikkona Yppärin Vekkulassa ja torstaina Pirttikoskella tuokiot Puuhalan, Kurrelan ja Kivitaskun pienemmälle ja isommalle väelle. Kuvakirjoja ja satuja lukee Heikki Lahnaoja. Kirjavinkkaus on vuorossa torstaina Parhalahden alakoulun ykköskakkosille, kolmosnelosille ja viitoskuutosille, vinkkarina Marja Peltoketo. Sunnuntaina, Ystävänpäivänä 14.2., pääkirjasto on avoinna klo Tarjolla mm. tuoreet sanomalehdet, ystävänpäiväkahvit ja kirjaston kaikki palvelut. Tervetuloa! Sakoton palautus koko viikon. PJK tiedottaa Jäähallilla tapahtuu: II-Divisioonan ottelu PJK - Kiekko-Karhut (Liminka) La 30.1 Klo 16:00 Otteluisäntänä Ravintola Dado Luistelukoulu Su 31.1 klo 11:30 Pyhäjoen Joki-Kiekon sääntömääräinen syyskokous 2010 Aika ja paikka: klo 18:00 Pyhäjoen jäähallin kahvio Kokouksen esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Puheenjohtajan, sihteerin sekä kahden pöytäkirjan tarkastajan valinta 3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen 5. Seuran johtokunnan puheenjohtajan valinta 6. Johtokunnan jäsenten valinta 7. Tilin- ja varatilintarkastajien valinta 8. Muiden toimihenkilöiden valinta 9. Jäsen- ja liittymismaksujen vahvistus 10. Edustajien valinta 11. Muut asiat 12. Kokouksen päättäminen

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset Läskillä lukutaitoa -kampanja Suomalainen yksityishenkilö on haastanut suomalaiset, Suomen evankelisluterilaiset seurakunnat ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laihdutuskampanjaan, jolla kerätään rahaa Nepalin opettajankoulutukseen. Kampanjan ideoija maksaa 15 euroa jokaisesta laihdutetusta kilosta. Ostotarjous on tehty maksimissaan 10 miljoonalla eurolla. Kampanjan taustahenkilö on toivonut, että luterilaiset seurakunnat organisoivat punnitukset. Kampanjaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat täysiikäiset henkilöt, joilla on ylipainoa. Loppupaino ei saa alittaa ihannepainon alarajaa, joka on 18.5 kg/m2. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kokoaa punnitustiedot seurakuntien organisoimista punnitustilaisuuksista THL toivoo, että mahdollisimman moni ylipainoinen suomalainen hyödyntäisi tilaisuutta laihtuakseen, saadakseen itselleen terveyttä ja tukeakseen Nepalin lasten koulutusta. Pyhäjoen seurakunnassa alkupunnitus järjestetään pe 5.2 klo seurakuntatalolla diakoniatoimistossa ja loppupunnitus pe 21.5 klo samassa paikassa. Lisätietoa kampanjasta löytyy osoitteesta VIIMEISTÄÄN NYT ON HYVÄ SYY LUOPUA YLIMÄÄRÄISIS- TÄ KILOISTA! Haemme Vesihuolto/lämpölaitosjohtajaa Valittavan henkilön tehtäviin kuuluu kunnan omistaman vesihuoltolaitoksen, Pyhäjokisuun Vesi Oy:n johtamistehtävät ja kunnan lämpöliikelaitostoiminnan kehittäminen ja johtaminen sekä kunnallistekniikan tehtäviä. Kelpoisuusehtona tehtävään on yhdyskuntatekniikan insinöörin, lvi-insinöörin tai muu tehtävään soveltuva tutkinto.arvostamme riittävää perehtyneisyyttä vesi- ja lämpöhuolto-tekniikkaan, yhteistyökykyä, asiakaspalveluhenkisyyttä, aktiivista toimintatapaa ja kehittämishalukkuutta. Palkkaus määräytyy teknisten sopimuksen mukaan. Hakijat voivat esittää oman palkkatoivomuksensa. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus. Tehtävässä sovelletaan 4 kuukauden koeaikaa. Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa klo mennessä os. Pyhäjoen kunnanhallitus, PL 6, Pyhäjoki. Lisätietoja: kunnanjohtaja Mauno Peltoketo, puh toimitusjohtaja Jorma Haapamäki, puh tekninen johtaja Pirkko Tuuttila, Pyhäjoki Pyhäjoen kunnanhallitus

7 Seurakunta tiedottaa Avioliittoon vihitty: Jouni Sakari Rahkola ja Jenni Maaria Nuorala Kastettu: Helka Lyydia Lehtelä ja Kauri Leonard Pisilä Jumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Aiheena ansaitsematon armo. (Tekstit: Jer. 9:22-23, 1 Kor. 9:24-27 ja Matt. 20:1-16, päivän virsi) Pyhäkoulu Yppärissä su klo 12 Päivi ja Kimmo Niemelällä Toivevirsiä Jokikartanossa ti 2.2. klo 13 Kirkkokuoro seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo Perhekerho Sarpatissa to 4.2 klo Perhekerhossa lasketaan mäkeä ja paistetaan makkaraa. Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su 7.2. klo 10 (Samuel Korhonen Raamattuopistosta saarnaa) Raamattutunti ja kahvit seurakuntatalolla su 7.2. jumalanpalveluksen jälkeen Aiheena: Miten opin tunteman Jumalan? (Samuel Korhonen, Jukka Malinen) Ystäväkerho ke klo 13 seurakuntatalolla. TULOSSA: - Perhejumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Avustaa kirkkokuoro, päiväkerholaiset ja partiolaiset - Jumalanpalveluksen jälkeen yhteisvastuutempaus kirkon ympäristössä. Seurakuntatalolla hernekeittoa/ jauhelihakeittoa lisukkeineen ja kahvit(aik. 5 e, lapset 3 e ja alle 4-v. ilm.).yhteisvastuulistat jaetaan kerääjille. Monenlaista toimintaa ulkona ja sisällä kaikenikäisille (ks. erill.ilmoitus). - Yhteisvastuun listakeräys toteutetaan Pyhäjoella KINKERIT Aiheena: Jumalanpalvelus- uskon elämän hoitaminen - Yppärin alapuoli su klo 18. Sinikka ja Esko Pelkosella (Vanha maantie 50) - Ylinenoja Erkki ja Hilkka Kestilällä to 4.2. klo 19 PYHÄKOULU: - Pyhäkoulu Yppärissä su klo 12 Päivi ja Kimmo Niemelällä PÄIVÄKERHOT: - Päiväkerhot jatkuvat. Kerhoihin otetaan uusia lapsia, jotka täyttävät 4 vuotta kesäkuun loppuun mennessä. Ilmoittautuminen päiväkerhon p tai KOULUIKÄISET Kerhot Sarpatissa: - Äksöniitti (2-4 lk pojat) keskiviikkoisin klo Poikakerho (5-6 lk) keskiviikkoisin klo Tyttöjen kaakaokutsut (4-6lk) torstaisin klo Mäkiautokisa YV-tempauspäivänä Kirkkokalliolla (ohjeet kouluilla). NUORET: - Jokigospel Kärsämäellä pe 5.2. Liput 10. Tiedustelut ja ilmoittautuminen Hannulle tammikuun aikana p Peli-illat monitoimitalolla maanantaisin klo ja torstaisin klo Raahe-gospel la (tiedustelut Hannulta) RY: Seurat/leirikeskusilta su klo 16 Ry:llä (Matti Pahkala). Raamattuluokka la 6.2. klo A-ryhmä Matti Heikkilällä ja Y-ryhmä Hannu Simosella Pyhäkoulu su 7.2. klo 12 Martti Impolalla ja Hannu Simosella Päiväkerho ma 8.2. klo Ry:llä Ompeluseurat pe 12.2 klo 19 Ry:llä Raamattuluokka la klo A-ryhmä Pasi Impolalla klo Y-ryhmä Martti Impolalla Seurat su klo Ry:llä (Lauri Lepistö, Pekka Nissilä) Hartaus ti klo Jokikartanossa Ompeluseurat pe klo 19 Ry:llä Kirkkoherranvirasto p avoinna ma 8-12, ti klo ja ke klo Tarvittaessa voitte sopia virastoasioista muulloinkin ja ottaa tarvittaessa yhteyttä papistoon: Jukka Malinen p / Pyhäjoen seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta: Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry. ti klo Päiväkahvit Iltaruskossa. Vieraaksemme tulee Tapiola -Yhtiöt aiheenaan vakuutukset ja pankkiasiat. Arvontaa. Tervetuloa joukolla mukaan vanhat ja myös uudet jäsenet. Vapaaehtoistoiminnan piiri kokoontuu Iltaruskoon ma klo Uusia toimijoita mahtuu mukaan. Tervetuloa! Äijäkööri Iltaruskoon maanantaina 8.2. klo 18,00 Tervetuloa mukaan! Harmaahapset kokoontuvat Iltaruskoon vasta klo Hanhikiven kiertäjät Lippukunnan sääntömääräinen vuosikokous su klo 14 Sarpatissa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kaikki partiolaiset tervetuloa! Jyty Pyhäjoki ry. Huom! Teatterireissu Vaasaan katsomaan loistomusikaalia My Fair Lady la Ilm menn. Sailalle puh tai Omaishoitajat. Pyhäjoen Pisara aloittaa vuoden 2010 keskiviikkona Kokonnumme poikkeuksellisesti Jokikartanon kerhohuoneessa klo Vieraaksi saaamme Jaana Tervon omaisvintistä. Nyt on hyvä tilaisuus tutustua yhdistyksen toimintaan sen auttamismahdollisuuksiin arjen vaikeuksissa. Lopuksi käymme kuntosalilla. Tervetuloa entiset ja uudet omaistaan hoitavat rohkeasti mukaan iloiseen Pisaran poppooseen. Tietoja tarvittaessa. Lea Lukio tiedottaa Pirttikosken Maaseutunaiset/kyläyhdistys. Retki Kemiin Lumilinnaan ja Haaparantaan la 6.2. klo Matkan hinta: aikuiset 15 euroa ja alle 18 v. 5 euroa. Pääsyliput (n e) ostaa jokainen itse. Lähtö Helaakosken th 7.30 ja Pyhäjoki Shell mh Sitovat ilm. Saarenpäälle tai Myös muilta kyliltä voi tulla mukaan. Tervetuloa! Pyhäjoen Metalli ao. 351 Vuoden vaihde toi muutoksia Pyhäjoen Metalli osasto 351:n toimikunnassa. Pitkään taloudenhoitajana toiminut Salli Haikola siirtyi pois siitä tehtävästä ja uutena taloudehoitajana aloitti Jukka Järvelä. Puheenjohtajana jatkaa Aki Haikola ja sihteerinä Mikko Nevala. Osaston jäseniä taloudenhoitajan muutos koskee siten, että Jukka ei vielä tiedä eikä tunne ketkä ovat osaston jäseniä. Joten osaston tarjoamien (kulttuuri- jääkiekko- moottoriurheilu- kuntosali) etujen saamiseksi on Jukalle esitettävä vuoden 2010 jäsenkortti, josta ilmenee minkä osaston jäsen olet. Pääsylippujen mukaan myös nimi ja tilinumero, käteiskassaa ei enää pidetä, vaan kaikki rahat kulkevat pankin kautta. Järvelän Jukan osoite: Isorannantie 9, Pyhäjoki, puh Pyhäjoen Silmu. Tapaamme ti 9.2 klo 12 Eila ja Pekka Smolanderilla Ruukinkankaalla, Kangastie 3. Kahvittelua ja arvontaa. Tervetuloa. Abiturienttien esseekoe maanantaina 1. helmikuuta klo Pauhasalissa. Hyvät eväät mukaan. Ylioppilastutkinto Kirjallinen koe, pe 12.2 äidinkieli, tekstitaidon koe. Kokelaan tulee olla lukion aulassa viimeistään kello Hyvät eväät mukaan. * ke-to Sibeliuksen helmiä -koulukonsertit: Jussi Makkonen (sello), Rait Karm (piano). Torstaina klo 8.40 Yppärin koulu, klo Pirttikosken koulu, klo Parhalahden koulu. Torstaina klo 8.40 ja 9.40 Pauhasali Kirkonkylä * to klo Jokikartanossa kansanmusiikkiyhtye Bourdon * su klo Pauhasalissa koko perheen konsertti Taskumatit. Lippu 5, perhelippu 10. Puffetti Kalenteri * Raahesalin ja musiikkiviikkojen pääsylippuja myös Pyhäjoen kirjastosta: ma, to ti, ke, pe * Monitoimitalo avoinna mape Vuoroja vapaina, puh / Tarja * Avantouimapaikka Rautiperällä Etelänkylässä. Pukukopin avain: 9 /vuosi ma-pe klo virastotalolta * kirjastossa Martti Lehtelän maalauksia : ma, to 11-16, ti, ke, pe * Lisää tapahtumia netissä: Yläaste tiedottaa Kokeet ke b englanti pe a ruotsi, 8b englanti, 9a maantieto ma b, 9c maantieto ke b maantieto, 8c kemia Koulujen ruokailut viikolla 5 Ma 1.2.: Pinaattikeitto, kananmunarouhe, mini karjalanpii rakka, tuorepala Ti 2.2.: Lihapyörykät, perunat, porkkanaraaste Ke 3.2.: Sitruunainen kalaleike / kalapuikot, perunasose, remouladekastike, ananas-persikka-kaaliraaste To 4.2.: Pippurinen naudanlihahöystö, perunat, babypork kanat, vihersalaatti Pe 5.2.: Broilerikeitto, pehmeä leipä, kurkku-mansikka- raparperisoppa Aihetta kiitokseen Kiitos Kuulumiset-lehdelle mielenkiintoisesta henkilöhaastattelusta koskien Suvi Karkulahden työtä Saudi-Arabiassa. Kiitos Risto-laduntekijälle hyväkuntoisista hiihtoladuista Rautiperällä. Ilo hiihdellä. P YHÄJOEN KUULUMISET PäätoimittajaT Sari Rintamäki Arvo Helanti Toimitussihteerit Kimmo Haapakoski Matias Hirvikoski TaittajaT Kimmo Haapakoski Matias Hirvikoski Arvo Helanti Puh. (08) Fax (08) Taittaja: (08) Päätoimittaja: (08) Taloussihteeri: (08) Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (nro 6) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 4-5: 1780 kpl >> vko 6: 1780 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 22%) >> 0,35 /pmm, toistohinta 0,30 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 100 >> koko sivu: 150 >> järjestöpalsta: 30 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

lauantaina 13.2.2010 viikko 6 Vapaaehtoiseksi partioon

lauantaina 13.2.2010 viikko 6 Vapaaehtoiseksi partioon P YHÄJOEN KUULUMISET lauantaina 13.2.2010 viikko 6 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Vapaaehtoiseksi partioon Partiotoiminta on mahdollista vain vapaaehtoisvoimin. Järjestössämme toimii suuri joukko

Lisätiedot

lauantaina 20.2.2010 viikko 7 Pyhäjokinen Eliisa Ollonen: Joka hetki on tärkeä

lauantaina 20.2.2010 viikko 7 Pyhäjokinen Eliisa Ollonen: Joka hetki on tärkeä P YHÄJOEN KUULUMISET lauantaina 20.2.2010 viikko 7 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjokinen Eliisa Ollonen: Joka hetki on tärkeä Piia Laitinen niin varjot lankeavat taaksesi. Pyhäjokinen Hanna

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

KOKKOLAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 SEURAKUNTANEUVOSTO

KOKKOLAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 SEURAKUNTANEUVOSTO KOKKOLAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2010 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: Torstai 25.03.2010 klo 19.30 - (HUOM! AIKA) Paikka: Kokkolan seurakuntakeskuksen Jussintupa, Kustaa Aadolfinkatu 16 (2.krs, taloustoimiston

Lisätiedot

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta Tekninen lautakunta 2/2011 Kokousaika Perjantaina 25.2.2011 klo 15.00 - Kokouspaikka Virastotalo, Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 Kokouksen

Lisätiedot

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ei yhtäkään samanlaista päivää ÄITI Jotkut saattavat ajatella, että äitinä oleminen on pelkkää työtä ja tuskaa,

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto III/2015 Ti klo 18 Seurakuntakoti

Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto III/2015 Ti klo 18 Seurakuntakoti Kälviän seurakunta Seurakuntaneuvosto III/2015 Ti 7.4.2015 klo 18 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 17.5.2014 VIIKKO 20 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Koulukyyditys osana ammattia TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? HENNA HALUNEN Ajovalot

Lisätiedot

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään julkisesti nähtävillä kirkkoherranvirastossa neljätoista päivää to. 22.9.2011alkaen.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään julkisesti nähtävillä kirkkoherranvirastossa neljätoista päivää to. 22.9.2011alkaen. Seurakuntaneuvosto 20.9. klo 18.00- Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen sihteerin valinta 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 5. Pöytäkirjan

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa!

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa! OULUN STEINERKOULU kuukausitiedote maaliskuu 2017 Rentouttavaa hiihtolomaa! TAPAHTUMAKALENTERI vk 10 talviloma ti 14.3. laskettelu- ja ulkoilupäivä la 8.4. pääsiäismyyjäiset vk 15 V luokan näytelmän esitykset

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Isoäiti vuosikymmenien kokemuksella ERJA SAUKKO Toukokuussa vuonna 1929 Merijärven Ylipäässä syntyi pieni tyttö.

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2011 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 09.06.2015 kello 18.00 19.10 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

LAUANTAI 14.4.2012 VIIKKO 15 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Pyhäjoen lukiolaiset ja yrittäjät matkasivat Eurajoelle

LAUANTAI 14.4.2012 VIIKKO 15 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Pyhäjoen lukiolaiset ja yrittäjät matkasivat Eurajoelle P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 14.4.2012 VIIKKO 15 Yle Oulu aloittaa uudenlaisen yhteistyön kolmen koulun ja oululaisen nuorisokeskus Messin kanssa. Tämä Pyhäjoen lukion oppilaan Ella Enon kirjoittama juttu

Lisätiedot

Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3/2012 29 Kokousaika Keskiviikko 23.5.2012 klo 18-19.42 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj.

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Juhlamessut tulossa JOSEFIINA NUORALA, MESSUJEN VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ Kevään tulo innostaa kaikkia, erityisesti meitä

Lisätiedot

Irja Kivistö, sihteeri

Irja Kivistö, sihteeri Seurakuntaneuvosto 27.01.2011 klo 18.00 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

LAUANTAI 2.4.2011 VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys

LAUANTAI 2.4.2011 VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 2.4.2011 VIIKKO 13 MESSUTIIMI 2011 Aurinko lämmittää jo mukavasti päivisin. Sitä mukaa, kun valoisa aika pitenee, siirtyvät ajatukset kesään. Kesää seuraa luonnollisesti syksy

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 28.10.2014 kello 18.00 19.45 Paikka: Rusk seurakuntakeskuksen (Vanhatie 7, 21290 Rusko) kokoustilassa Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen,

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

A. VAKINAISET TOIMET:

A. VAKINAISET TOIMET: Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 18.3.2013 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset ja määräaikaiset toimet:

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO 24.04.2013. Jussi Ylinen. Siviilisääty Avioliitossa, tytöt syntyneet 2004 ja 2009

ANSIOLUETTELO 24.04.2013. Jussi Ylinen. Siviilisääty Avioliitossa, tytöt syntyneet 2004 ja 2009 Eerolantie 22 40270 Palokka ANSIOLUETTELO 24.04.2013 040 5829493 jussi.ylinen@suomi24.fi http://koti.mbnet.fi/jusylin Henkilötiedot Nimi Syntymäaika ja paikka Ylinen Jussi Heikki 04.07.1973 Espoo Siviilisääty

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 16.4.2011 VIIKKO 15-16 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Sidotut ja vapautetut KIRKKOHERRA JUKKA MALINEN Luojamme kulkee sidottuna luotujensa maailmassa. Tässä on kuva,

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 30.11.2013 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Laitoin tätä

Lisätiedot

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5.

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5. JAKSOVINKIT 6 16-17 Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 10.12.2003 kello 18:00 Paikka Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 B, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo

Lisätiedot

Porolahden peruskoulu PÖYTÄKIRJA Nro1/14 Roihuvuorentie 2 / Satumaanpolku 2 00820 Helsinki Puh (09) 31082660 18.3.2014 Fax.

Porolahden peruskoulu PÖYTÄKIRJA Nro1/14 Roihuvuorentie 2 / Satumaanpolku 2 00820 Helsinki Puh (09) 31082660 18.3.2014 Fax. 1/7 POROLAHDEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistaina 18.3.2014 klo 18.00 19.45 Paikka: Läsnä: Satumaanpolku 2, neuvotteluhuone Sari Leppänen, puheenjohtaja Jenny Uusikivi Kaisa Larste Iiro Lilja

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 17.2.2015 klo 17.00 19.40 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 6/

PÖYTÄKIRJA 6/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 6/2011 6.9.2011 -- SIVU 54 ILMOITUSASIAT 2 56 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 2 57 SEURAKUNNAN TYÖRYHMIEN JÄSENTEN NIMEÄMINEN 3 59 SEURAKUNTANEUVOSTON JÄSENEN PUHEENVUORO 4 60

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

LAUANTAI 19.10.2013 VIIKKO 42-43 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Emmi Vares on aktiivinen lukiolainen.

LAUANTAI 19.10.2013 VIIKKO 42-43 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Emmi Vares on aktiivinen lukiolainen. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 19.10.2013 VIIKKO 42-43 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjoen lukio on erittäin hyvä paikka SANNA HALUNEN Emmi Vares, 16, teki kesällä odottamattoman ratkaisun

Lisätiedot

Sonja Sipilä. Pyhäjoen perinteisillä syysmessuilla järjestettiin jälleen jännittävä paneelikeskustelu, jossa tällä kertaa oli aiheena lähestyvät

Sonja Sipilä. Pyhäjoen perinteisillä syysmessuilla järjestettiin jälleen jännittävä paneelikeskustelu, jossa tällä kertaa oli aiheena lähestyvät P YHÄJOEN KUULUMISET Keskiviikkona 24.9.2008 viikko 39 Onnistuneet messut tänäkin vuonna Paneelikeskustelu kiinnosti messuvieraita Kunnallisvaalit sähköistävät Pyhäjoellakin. Vaalipaneelissa pohdittiin

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Ajankohtaista 5. jaksossa

Ajankohtaista 5. jaksossa Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot