SISÄLLYSLUETTELO KIITOKSET 5 ESIPUHE 6 I ALKUAJAT 7 1. VARHAISHISTORIAA 7 SUOMI-SEURAN KEHITYSVAIHEITA 7 SOTA-AIKA 8 2.

Transkriptio

1

2

3 SISÄLLYSLUETTELO KIITOKSET 5 ESIPUHE 6 I ALKUAJAT 7 1. VARHAISHISTORIAA 7 SUOMI-SEURAN KEHITYSVAIHEITA 7 SOTA-AIKA LUKU 11 AJATUS OMASTA TALOSTA 11 HUVITOIMINTA 12 KRONIKKA SYDNEYN SUOMALAISEN SEURAN HUVITOIMIKUNNAN JÄSENISTÄ 13 SIIRTOLAISTULVA 16 SIIRTOLAISTEN APUNA 16 II MYÖHEMMÄT VAIHEET TOIMINNAN SUUNTAVIIVOJA LENTOMATKAT TANHURYHMÄ NÄYTELMÄSEURA SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRAN PERUSTAMINEN SOSIAALISTA TYÖTÄ KLUBIN PUITTEISSA SUOMI-KOULU OMA TALO SEURAN RINTAMERKKI JA LIPPU 49

4 10. AUSTRALASIAN SUOMALAISTEN LIITTOA PERUSTAMASSA LAULUKUORO NUORISOTOIMINTA HUVITOIMINTA 1960-LUVULLA URHEILUKERHO HUVITOIMINTAA 1970-LUVULLA SUOMALAISTEN OMA KLUBI 70 ALKOHOLIN ANNISKELUOIKEUS 72 TALOUDELLISISSA VAIKEUKSISSA LEPOKOTI URHEILUTOIMINTAA 1970-LUVULLA 83 IV SUOMI-PÄIVÄT 83 KRONIKKA URHEILUSTA 85 TOIMINTA LAAJENEE 85 XII SUOMI-PÄIVÄT SUHTEET WESTERN SUBURBS FINNISH CLUBIIN 90 III RENGAS SULKEUTUU 95 LIITE SEURAN KUNNIAJÄSENET 100 PUHEENJOHTAJAT 100

5 KIITOKSET Sydneyn Suomalaisen Seuran historian tutkiminen ja kirjoittaminen on ollut mieluisa tehtävä. Erityisen arvostettavana asiana pidän nykyisen johtokunnan aloitetta seuran 50-vuotisen historian tallettamisesta kirjan muotoon. Se on osoitus kauaskantoisesta ajattelusta ja historian tärkeyden tunnistamisesta tulevaisuuden pohjana. Vielä tätä kirjoittaessani on muutamia seuran perustajajäseniä elossa. He ovat voineet kertoa Sydneyn suomalaisten alkuvaiheista. Siten olemme saattane et tallettaa tietoutta, joka muuten olisi hävinnyt hautaan heidän myötään. Seuran alkuajoilta ei ole pöytäkirjoja tai kirjeenvaihtoa tallella, ne takavarikoitiin vuonna 1941 Englannin ja Australian julistaessa sodan Suomelle. Arkistoa ei koskaan saatu takaisin. Tiedot toiminnasta ennen vuotta 1954 perustuvat pääasiallisesti haastatteluihin. Aino Hovi, Suoma Nyberg, Ida Niemi, Jim ja Sylvia Aalto, Mimmi Tuomi, Tyyne ja Leo Fabritius sekä August Lammi ovat olleet auliita tiedonlähteitä. He ovat myös luovuttaneet korvaamattomia valokuvia seuran alkuajoilta kirjoittajan käyttöön, joita ilman tämä teos olisi jäänyt paljoa vaille. Edellisten lisäksi olen haastatellut Pentti ja Nina Korhosta, Alpo ja Rauni Mäki-Viinikkaa, Kaarlo ja Sinikka Rastasta, Riitta Sundqvistia, Kaarina Rauramoa, Maire ja Ulla Jyrkistä, Veikko Nykästä, Reetta Tähkää sekä Pekka ja Anneli Leskistä seuran myöhemmistä vaiheista. Heiltä olen saanut myös, lisää kuvia klubin toiminta-ajalta. Tiedot vuodesta 1953 lähtien perustuvat pääasiassa asiapapereihin, pöytäkirjoihin ja kirjeenvaihtoon sekä Suomi-lehden kirjoituksiin. Toiminnassa mukana olleiden haastattelu on antanut paperitiedolle taustaa ja värikkyyttä sekä auttanut näkemään asiat oikeassa suhteessa toisiinsa. Käsikirjoituksen puhtaaksikirjoituksesta ja monien kielellisten kömmähdysten oikaisemisesta kuuluu kiitos Synnöve Hedströmille. Hän teki työn taitavasti ja nopeasti muun työn asettamista rajoituksista huolimatta. Kaikkein suurin kiitos kirjan syntymisestä kuuluu kuitenkin isälleni, tekniikan lisenssiaatti Veli Rahikaiselle, joka on kirjoittanut kirjaan myös esipuheen. Hän on viettänyt Australian lomastaan ensimmäisestä päivästä lähtien reippaan kuukauden työskennellen apunani lukien käsikirjoituksia, korjaten kielivirheitä, suunnitellen kuvalaattoja, neuvotellen ja toimien teknisenä neuvonantajana. Hän saapui mitä otollisimpaan aikaan kirjan teon kannalta ja on ollut korvaamaton apu vanhana lehtimiehenä ja kirjojen kirjoittajana kokemuksineen. Kiitos kuuluu myös puolisolleni Alan Beverleylle, joka pahemmin mukisematta on hyväksynyt joka puolella lojuneet paperit. Hän on myös parhaansa mukaan hoidellut pikkuista Alina-tytärtämme minun keskittyessäni kirjoitustyöhön. Lopuksi haluaisin vielä muistaa jo vuosia sitten kuollutta isoäitiäni, opettaja Ida Pyynöstä. Kansallisen kulttuurin vaalijana hän opetti minut arvostamaan ja kunnioittamaan vanhoja perinteitä ja historiaa, suomalaista taustaani. On hänen opetustensa ansiota suurelti, että halukkaasti suostuin tehtävään, kun historian kirjoittamistyötä minulle tarjottiin., Sainhan siten osaltani tilaisuuden vaikuttaa Sydneyn suomalaisten historian säilyttämiseen, ohjeeksi ja opiksi tuleville sukupolville. Tehtävä on ollut antoisa ja mielenkiintoinen, joskin työläs. Nyt kun se on saatu päätökseen, haluan vielä kerran kiittää kaikkia, jotka ovat vaikuttaneet teoksen syntyyn. Sydneyssä Satu Beverley Filosofian ja valtiotieteitten maisteri Historiikin kirjoittaja Satu Beverley toimi neljä vuotta siirtolaisministeriön palk kaamana sosiaalityöntekijänä Sydneyn suomalaisten joukossa ja klubin sihteerinä vuosina

6 ESIPUHE Australian siirtolaisuus on kokpnaisuutena varsin nuori verrattuna muihin maanosiin suuntautuneeseen siirtolaisuuteen. Suomalaisten osuus tässä on vähäinen ja alkaa myöhäisessä vaiheessa. Sydneyn Suomalaisella Klubilla on ollut koko ajan keskeinen sija Sydneyn suomalaisten keskuudessa ja varsin merkittävä sija koko Australian suomalaisten siirtolaisten kannalta katsottuna. Sen vaiheet kertovat samalla Australian suomalaissiirtolaisuuden historiaa aivan sen alkuvaiheista lähtien. Tällä tavoin klubin 50-vuotista historiaa voidaan pitää laajemmassakin mielessä arvokkaana tietolähteenä suomalaisen siirtolaiselämän värikkäällä saralla. Australiaan suuntautuneet suomalaiset ovat tulleet uuteen kotimaahansa työtä tekemään, joten muistelmien kirjoittaminen on heille vierasta. Klubin arkistoissa kuitenkin on pöytäkirjoja, muistioita, kirjeenvaihtoa ja muita asiakirjoja, jotka puhuvat korutonta kieltään niistä vaikeuksista, joita vastaan suomalaiset siirtolaiset ovat koko ajan saaneet taistella. Niistä löytyvät tarkat päivämäärät ja yksityiskohtaiset tiedot tärkeistä tapahtumista. On joukossa myös paljon ilon aiheita ja hauskaa riemunpitoa. Suomalaisten lempiharrastus, urheilu, näyttelee koko ajan tärkeätä osaa klubin toiminnassa. Monista muista hyvistä harrastuksista, joita klubi on innolla ajanut, mainittakoon lepokoti, osoituksena kauniista ja jalosta ajattelutavasta. Vanhat pöytäkirjat ovat aina mielenkiintoista luettavaa, koska ne heijastavat aitoina juuri oman aikansa ajatusmaailmaa. Siksi on tässä klubin historiassa usein annettu pöytäkirjojen kertoa tarinansa ilman mitään muunnelmia, aitoina tapahtumina menneisyydestä poimien. Historian tapahtumat ovat myös oppia tuleville sukupolville. Niissä paljastuvat tapahtumien syyt ja seuraukset. Siten voidaan uutta toimintaa suunniteltaessa ottaa oppia menneestä. Virheitä voidaan karttaa ja oikeita ratkaisuja toistaa. Klubin historia on tässä mielessä oivallinen oppikirja. Kun nyt klubi 50-vuotiaan taipaleensa jälkeen näin täysin varttuneena ja monella tavoin kokeneena jatkaa pyrkimyksiään suomalaisten siirtolaisten yhdistävänä renkaana ja yhteisten asioiden ja harrastusten vaalijana, on todella lämpimin mielin muistettava niitä lukuisia suomalaisia miehiä ja naisia, jotka itseään ja aikaansa säästämättä ovat toimineet vapaaehtoisesti mitä moninaisimmissa tehtävissä klubin piirissä. Sydneyssä Veli Rahikainen Tekniikan lisenssiaatti

7 I ALKUAJAT 1. VARHAISHISTORIAA Vuosisadan alussa Sydneyhin saapuneet suomalaiset olivat yleensä purjelaivoista karanneita merimiehiä tai piikomaan saapuneita nuoria naisia. joukkoon mahtui myös joitakin opintolainojensa maksuja tienaamaan saapuneita nuoria. Erityisesti naiset tunsivat jonkun Australian suomalaisen ennen matkalle lähtöään ja heillä oli tuttava vastassa perille saavuttaessa. Poikamiehiä oli muistitiedon mukaan toista sataa, mutta tyttöjen määrän saattoi laskea melkein kahden käden sormilla. Suurin osa suomalaisista saapui 1920-luvulla, sen jälkeen kun Amerikkaan pääsy vaikeutui. Amerikkaan suuntautuneen siirtolaisuuden mukaisesti valtaosa Australiaan tulijoista oli lähtöisin Pohjanmaalta. Pastori Boijer saapui ensimmäisenä suomalaisena merimiespappina Australiaan ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän perusti merimieskodin eli lukusalin pieneen huoneistoon Hamer Streetille Woolloomooloon kaupunginosaan. Tästä tuli suosittu kokoontumispaikka varsinkin, kun siellä sai lukea suomalaisia sanomalehtiä. Ensimmäiseksi suomalaiseksi konsuliksi Sydneyhin ja samalla koko Australiaan lähetettiin vuonna 1918 filosofian maisteri Kaarlo Naukler. Hän perusti jonkinlaisen urheiluseuran maahan jääneille miehille. Urheiluseura jäi kuitenkin lyhytikäiseksi Nauklerin kuollessa vuonna Hänen seuraajakseen tuli konsuliksi Harold Tanner vielä samana vuonna ja uudeksi merimiespapiksi Kalervo Kurkiala, joka perusti Suomi-lehden vuonna SUOMI-SEURAN KEHITYSVAIHEITA Toukokuussa vuonna 1929 neidit Inga Lindblom, Aino Potinkara ja Helvi Larsson istuivat kahvilassa viettämässä viimeksimainitun syntymäpäivää, kun Helvi Larsson ehdotti Suomi-Seuran perusta" mista. Niin päätettiin tehdä ja kutsuttiin 10 naista, kahvilaan perustamaan ompeluseuraa. Vielä saman kuukauden aikana rouvat Elmi Lammi, Mimmi Tuomi, Martta Aflect, Helena Wirsu, Elmi Peltonen ja Marja Koski sekä neidit Margaret Klemola, Lyyli Muje ja kolme koollekutsujaa sekä Ella Tanner, konsulaatin edustajana, kokoontuivat perustamaan ompeluseuran. jäsenmäärä kohosi pian yhdeksääntoista (19) eli 4/5:aan silloisista Sydneyn suomalaisnaisista. Kokoontuminen tapahtui alkuaikoina kodeissa joka toinen perjantai. Ensimmäisten 8 kuukauden aikana kokoontumisia oli 18 ja huvitilaisuuksia 3. Karl Selvinen vuokrasi vanhan hotellin talosta 48 Arthur Street, Surry Hillsin kaupunginosasta ja perusti sinne vuonna 1929 täysihoitolan nimeltään»suomi Koti», pääasiassa merimiehiä varten. Merimieslähetystön lukusali siirtyi nyt Suomi Kotiin, samoinkuin kirjasto konsulaatista. Suomi Kodista tuli Sydneyn suomalaisten yleinen kokoontumispaikka. Ompeluseura kokoontui 15. marraskuuta 1929 Suomi Kodilla. Mukaan tuli myös miehiä, kuten Karl Selvinen, James Aalto, August Lammi ja Lillqvist. Sydneyn Suomalainen Seura oli saanut alkunsa. Seuralle laadittiin säännöt, jotka painatettiin merimieslähetystön avustuksella Melbournessa. Samat säännöt olivat voimassa yli 20 vuotta eli vuoteen 1964, jolloin seuran nimi muutettiin Sydney Finnish Clubiksi. Rouva Aino Hovi kertoi seu/n toiminnasta sen 25-vuotiskertomuksessa seuraavaa:»seuran saatua vakituisen kokoontumispaikan sen toiminnalle suurena apuna oli konsuli H. Tannerin ja hänen rouvansa monessa muodossa esiintyvä lämminhenkinen kannatus sekä konsulaattimme sihteerin herra Jorma Pohjanpalon säännöllinen mukanaolo ja ohjelmien avustus. Suurella mielihyvällä näimme jälkimmäisen aina istuvan pianon ääreen, eikä silloin soitto vaiennut tuntimääriin, vaan muuttui kansanlauluista polkaksi ja polkasta valssiksi jne. Muista suomalaisista musiikkimiehistä tuolta ajalta mainittakoon saxofonisti Josef Kaartinen ja hanurinsoittaja Eric Bergen. Myös Bruno Emelaeus viuluineen esiintyi muutaman kerran. Juuri kun seuran toiminta oli pääsemässä hyvään vauhtiin, alkoi taloudellinen taantumuskausi täälläkin vaikuttaa. Teollisuuslaitoksia suljettiin, rakennustyöt loppuivat ja suomalaiset miehet alkoivat hakeutua pois kaupungista mm. farmareiksi Gosfordin seudulle, jonne sittemmin muodostui oikein suomalainen yhdyskunta. Sen ensimmäisiä asukkaita oli August Lammi Kauhavalta, jonka appelsiinifarmi lienee nykyisin suurin suomalaisten omistamista farmeista sillä paikkakunnalla. Naiset vähitellen muuttivat miestensä luokse maalle ja kaupunkiin jai vain joitakin vakituisessa toimessa olevia perheitä, talousapulaisina työskenteleviä neitosia ja muutamia enemmän tai vähemmän työttömänä o1evia nuoria miehiä. Kaikki tämä vaikutti haitallisesti seurankin toimintaan ja myös Suomi Kodin pitoon. Kun vihdoin taloudellinen tilanne alkoi parantua, niin herra Selvinen ryhtyi urakoitsijaksi ja jätti Suomi Kodin pidon neitien Inga Lindblomin ja May Mclntoshin huostaan. Kun nämä molemmat neidit parin vuoden kuluttua menivät naimisiin, joutui Suomi Koti lopullisesti pois suomalaisista käsistä ja kokoontuminen siellä loppui. Sen jälkeen ei seuralla ollut vakituista kokouspaikkaa. Kun konsuli ja rouva Simelius saapuivat tänne Suomesta vuonna 1935, oli heidän avara kotinsa Pymplessä usein avoinna suomalaisille, kuten ennen konsuli Tannerin koti Neutral Bayssa. Monta juhlavaa tilaisuutta vietettiin Selvisellä Longnose Pointissa ja Aalloilla Chatswoodissa. Ompeluseura kokoontui myös useita kertoja Lillqvistillä Rockdalessa, Lagerholmilla Double Bayssa, Wirsulla Kensingtonissa ja Tuomella Newtownissa ja neiti Potinkaran asunnossa Kings Crossilla eikä paikan pienuutta

8 kukaan tuntunut panevan pahakseen. Seuran kokouksia saatiin myös toisinaan pitää silloisessa Suomen konsulaatin luku- ja kirjastohuoneessa lauantaisin virastoajan jälkeen pääkonsuli P. Simeliuksen suosiollisella luvalla. Kaikista tilaisuuksista ovat mieluisat muistot jäljellä.» Sydneyn Suomalaisen Seuran perustajajäsenet James Aalto ja Mimmi Tuomi muistelevat noita alkuaikoja myös lämmöllä. Siinä oli Jorma Pohjanpalon taiteilua pianolla, joka usein alkoi sävelellä»oi Emma, oi Emma» ja Josef Kaasalaisen ammattitaitoista saksofonin soittoa ja Sylvia Aallon yksinlaulua. Luonteenomaista toiminnalle oli, että omat jäsenet esiintyivät tilaisuuksissa, eikä maksettuja esiintyjiä koskaan tarvittu. Tunnelma oli läheinen, sillä Sydneyn pienessä suomalaisjoukossa kaikki tunsivat toisensa. Parhaina aikoina tilaisuuksissa oli jäsentä jo ennen toista maailmansotaa. Näin suuriin lukuihin päästiin, kun vieraita tuli myös Captain Flatista, Newcastlesta, Albion Parkista, Wollongongista ja Gosfordin seudulta. Alkoholia ei Suomi Kodin tilaisuuksissa käytetty julkisesti. Vanhaan suomalaiseen tapaan osa jäsenistä toi sitä mukanaan»nurkan takana» juotavaksi. Tanssiaisten pääsymaksuun sisältyivät aina kahvit ja voileivät, jotka emännät tarjoilivat pöytiin. Kaikki jäsenet, toimihenkilöt mukaanluettuina, maksoivat sisäänpääsymaksun. Tämä tapa vaihtui vasta 1950-luvun lopulla. Seuran tarkoituksena ei ollut kerätä isoja rahoja taakseen vaan ainoastaan peittää juoksevat kulut. Toimintaan kuului heti alusta pitäen kokousten ja tanssiaisten lisäksi piknikit. Ensimmäinen piknik järjestettiin heti seuran avajaistilaisuuden jälkeisenä päivänä. Suosittuja piknikpaikkoja olivat uimarannat, varsinkin Dee Why, joka silloin oli täysin asumaton ranta. Myös Centennial Park ja Maroubra olivat suosittuja. James Aalto muistelee ilolla myös onkimistilaisuuksia Suomi Kodin tansseissa. Entisen hotellin talon alla olivat viinakellarit, jonne»onkisiima» tipautettiin ja josta»saalis» nousi. Alkuaikoina yhteishenki oli hyvä. Politiikkaa ja uskontoa ei saanut sekoittaa seuran toimintaan. Rouva Ida Niemi muistaa, miten Selvinen seuran avajaistilaisuudessa lausui, että olemme kaikki suomalaisia eikä luokkaeroja siirtolaisten keskuudessa ole. Kaikki osallistuivat innokkaasti seuran toimintaan ja olivat valmiit auttamaan niin ohjelmien teossa kuin esityksissä. Myös hätää kärsiviä avustettiin. Ajat olivat kovemmat eikä apua ollut odotettavissa hallitukselta. Rahaa oli vähemmän. Suomalainen oli muukalainen, joka sai tämän tuntea. Näissä oloissa seuran toiminnalla oli suuri merkitys pienelle suomalaisjoukolle. SOTA-AIKA Talvisodan aika, vuosina , oli Sydneyn suomalaisille korkean itsetunnon ja isänmaallisuuden aikaa. Australian päivälehdet kirjoittivat ylistävään sävyyn Suomen urheudesta tämän yrittäessä puolustautua itäistä hyökkääjää vastaan. Neiti Aino Potinkaraa oli haastateltu Lotta Svärd-liikkeestä ja Sydney Morning Herald kertoi, miten noin 30 suomalaista naista kokoontui joka perjantai-ilta kutomaan villavaatteita Suomen sotilaille ja lapsille. Sydneyn Suomalaisen Seuran johtokuntaan kuuluivat silloin toimihenkilöinä James Aalto puheenjohtajana, Kari Selvinen varapuheenjohtajana, Johan Kaasalainen sihteerinä, Johan Partanen varasihteerinä ja Vilho Pullinen rahastonhoitajana. James Aalto muistelee, miten konsuli Simelius kutsui Sydneyn Suomalaisen Seuran johtokunnan kokoukseen kotiinsa Pympleen. Tarkoituksena oli kerätä rahaa Suomelle. Tämä tarkoitus alkoi heti kauniina toimintana, ensin kokouksessa läsnäolleiden keskuudessa ja myöhemmin järjestämällä tanssiaisia ja konsertteja, sekä hankkimalla lahjoituksia valtiolta ja yksityisiltä yrityksiltä ja henkilöiltä. Erikoisesti mainittakoon, että Sydneyn Sinfoniaorkesteri järjesti yhdessä Australian Yleisradion kanssa suuren isänmaallisen konsertin (Grand Patriotic Orchestral Concert) Susmen avustusrahaston hyväksi Konsertin vierailevana johtajana oli Georg Schneevoigt, Suomesta ja sen arvokkuutta lisäsivät NSW:n kuvernööri Wakehurst ja hänen puolisonsa läsnäolollaan. Ohjelma alkoi juhlavasti Englannin ja Suomen kansallislauluilla, jonka jälkeen seurasi Sibeliuksen Sinfonia n:o 1 E-Minor, Opus 39 ja väliajan jälkeen Klamin Karjalainen rapsodia, Palmgrenin»Pastorale» Suite ja Sibeliuksen»Walse Triste» ja Finlandia. Rouva Simelius järjesti vaatteiden keräyksen australialaisten keskuudessa. Sydneyn Suomalaisen Seuran naiset avustivat vaatteiden lajittelussa ja pakkaamisessa. Aallon kuuleman huhun mukaan vaatelähetys ei koskaan saapunut Suomeen, vaan upposi sitä kuljettaneen laivan mukana saksalaisten torpeedoimana. Rouva Martta Sundell kertoo myös artikkelissaan Sydneyn Suomalainen Seura, Sydney Finnish Club Ltd:n historiikkia vuosilta Suomen hyväksi tehdystä rahakeräyksestä seuraavaa:»aluksi keräyksiä suoritettiin ainoastaan suomalaisten keskuudessa. Suomen sankarillisen puolustustaistelun johdosta mielenkiinto Suomea kohtaan heräsi myös australialaisten keskuudessa. Sydney Morning Heraldissa eräs naishenkilö vetosi australialaisiin pyytäen tukemaan rahallisesti Suomen sodasta kärsiviä. Esimerkkinä muille hän lähetti 200 puntaa Suomen auttamiseksi. Tämän jälkeen alkoi avustuksia saapua joka puolelta ja eräs Sydneyn esikaupungin koulu lähetti kirjeen avustuksen myötä. 'Me olemme vain pieniä lapsia, eikä meillä ole paljon rahaa, mutta me toivomme, että 10 shillingillä voi ostaa kääreitä ja lääkkeitä pienille Suomen lapsille, jotka ovat loukkaantuneet. Me rukoilemme joka päivä, että jumala toisi rauhan.' Silloinen Sydneyn Suomalainen Seura (nykyinen SFC) pyysi tässä vaiheessa apua Suomen konsulaatilta Sydneyssä. Konsulaatin taholta käännyttiin Australian hallituksen puoleen pyynnöllä saada virallinen lupa keräyksen toimittamiseen. Pian saatiin myöntävä vastaus, jonka mukaan lupa myönnettiin varojen keräykseen Suomelle 'ei-sotilaallisiin tarkoituksiin'. Samalla Australian hallitus ilmoitti lahjoittavansa puntaa Suomen Punaisen Ristin käytettäväksi. Avustusrahaston ylivalvojaksi valittiin Sir John Peden (NSW:n valtion parlamentin puhemies), sihteeriksi Lady Kater,

9 rahastonhoitajaksi Mr R. S. Maynard. Tämä Suomen Avustusrahasto (Finnish Relief Fund) keräsi varoja yli puntaa silloista rahaa (yli 6 miljoonaa Suomen markkaa) ja kaiken tämän alkuunpanevana voimana oli Sydneyn Suomalainen Seura.» Vuonna 1941 Englanti ja samalla Australia julistivat sodan Suomelle. Yhdessä yössä parhaimpina pidetyt siirtolaiset muuttuivat vihollisiksi. Sydneyn Suomalaisen Seuran viimeinen kokous pidettiin Balmoral Beachillä, kun sota oli jo julistettu. Poliisi keräsi sieltä miehet kuulusteltavaksi. Kaikkien työssä käyvien käskettiin mennä seuraavana päivänä paikalliselle poliisiasemalle ilmoittautumaan. Rouva Tuomi ei mennyt, koska hän oli kotirouva, mutta välittömästi tuli toinen ilmoitus, että mikäli rouva Tuomi ei ilmoittaudu lähimmälle poliisiasemalle, on edessä vankila. Koko sodan ajan oli jokaisen suomalaisen kerran viikossa ilmoittauduttava paikallisella poliisiasemallaan ja ulkona liikkuessa täytyi henkilöllisyyspaperien olla aina mukana. Sydneyn Suomalaisen Seuran pöytäkirjat ja asiapaperit takavarikoitiin välittömästi ja Brisbanessa ilmestyvä Suomi-lehti lakkautettiin. Jotkut suomalaisista joutuivat keskitysleirille. Pastori Hytönen joutui kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Samoin kävi monen muun. Pakkotyöstä maksettiin sotamiehen palkka. Autot, radiot, ampuma-aseet, kamerat ja suomenkieliset lehdet takavarikoitiin. Rouva Tuomi muistaa, miten poliisi ensimmäiseksi tutki heidän takkansa, josko sinne olisi piilotettu asetta. Puhelinkeskustelut sensuroitiin ja James Aalto muistelee, miten hän jutteli suomeksi Selvisen kanssa puhelimessa, kun ääni keskeytti sanomalla, että puhukaa englantia. Liikkumista rajoitettiin. Oman poliisin piirissä sai kulkea vapaasti, mutta jos halusi mennä muualle, piti toisesta poliisipiiristä anoa lupa siihen. AAno Hovi muistelee, kuinka hänelle annettiin kaksi tuntia aikaa käydä hammaslääkärillä Macquarie Streetillä. Mimmi Tuomen paikallinen poliisi oli joustavampi ja antoi luvan ostosmatkaan keskikaupungille Pitt ja George Streetille. Miehien työhönotto myös vaikeutui, sillä jokaiselle piti saada War Councilin suostumus. Yksityishenkilöinä australialaisten suhtautuminen ei muuttunut suomalaisiin, eikä heitä kohtaan osoitettu sellaista vihamielisyyttä, jota saksalaiset saivat kokea. Radion puuttuminen oli monelle suuren pulman aihe. Sodan loputtua takavarikoidut tavarat palautettiin, mutta seuran paperit olivat joutuneet harhateille, eikä niitä koskaan saatu takaisin Aino Hovin yrityksistä huolimatta. Sydneyn Suomalainen Seura eli hiljaiseloa sodan ajan. Kun kokoontumis- ja liikkumisvapaus oli suomalaisilta rajoitettu, ei seuralla ollut mahdollisuuksia toimintaan. Hauskana juttuna kerrottakoon sodan ajalta vielä se, että suomalaiset tottuivat ilmoittautumaan niin tunnollisesti, että rouva Tuomi meni vielä automaattisesti sodan loputtuakin ilmoittautumaan poliisilaitokselle! Seuratoiminta alkoi uudestaan vasta sodan jälkeen, kun Simelius palasi konsuliksi ja kutsui suomalaisia kokoon. Ensimmäinen virallinen tilaisuus oli Central Hallilla vuonna 1950, jonne Vilho Pullinen oli kirjeitse kutsunut jäsenet juhannusjuhlaan. juhlan aikana päätettiin jatkaa toimintaa ja valittiin seuralle uusi johtokunta. Lähes kaikki läsnäolijat, noin 50 henkeä, kirjoittautuivat jäseniksi. Suomi Kodin viralliset avajaiset ja itsenäisyyspäivä joulukuussa Läsnä oli n.70 henkeä, mm. Wirsu, Laukka, konsuli Tanner puolisoineen, rva ja herra Lammi, Hill, Selvinen, Raninen, Walton, Muje, Lillqvist, Pohjanpalo, Huhtala, rva ja neiti Tuomi, Orava, rva ja herra Tulander, Aalto, Laherholm, Westburke. Tämä kuva julkaistiin Daily Telegraph-lehdessä

10 Sydneyn Suomalaisen Seuran perustamiskokous Läsnä oli n.80 henkeä, mm. Konsuli Harald Tanner ja hänen puolisonsa Ella, Potinkara, Snellman, Toppinen, Loukola, Väisänen, Hoipon veljekset, Lagerholm, Walton, Helsingin Oskari, Aalto, Wallie, Peltomaa, Adamson, Halonen, Gustavson ja Selvinen.

11 LUKU Sydneyn Suomalaisen Seuran pöytäkirjat ja kirjeenvaihto ovat säilyneet vuodesta 1953 alkaen. Arkisto tältä edeltäneeltä ajalta, mukaan luettuna sodan jälkeinen aika, 1950-luvun alkuvuosilta on kadonnut. Seuraavilta seitsemältä vuodelta tiedot ovat perusteellisia. Tästä voidaan kiittää huvitoimikuntien sihteereitä ja seuran sihteeriä Tyyne Fabritiusta. Viimeksimainitun kielenkäyttö on ihailtavan rikasta siitä huolimatta, että hän oli 4-vuotias tullessaan Australiaan. Seuran toimintainto laimentui vuoden 1950 juhannustanssien jälkeen. Vuosikokouksessa oli läsnä ainoastaan 12 henkeä ja dramaattisesti V. Selvinen ehdottikin, että >Jäsenten haluttomuuden vuoksi seuran toiminta lakkautettaisiin ja lopuilla rahoilla pidettäisiin hautajaiset», mutta ehdotus kumottiin. Sen sijaan päätettiin perustaa ompeluseura ja jatkaa»oma-talo»-rahaston kartuttamista. Kiinnostusta ei ollut paljoa seuraavassakaan vuosikokouksessa, joka pidettiin Centennial Parkissa, vaikka läsnä oli 60 henkeä. Innostusta riitti urheilukilpailuihin osallistumiseen. Kun sitten tuli eteen johtokunnan vaalit, tilanne oli aivan toinen. Sitä osoittaa seuraava lainaus pöytäkirjasta:»viime vuoden puheenjohtaja ei enää toivonut jatkaa toimintaa. Ehdotettiin useita eri henkilöitä ilman tuloksia. Lopulta, vapaaehtoisesti tuli esille herra Karl Selvinen sanoen, että 'hän 20 vuotta sitten aukaisi Suomi Seuran, eikä toivonut sen kuolevan tähän, sekä että seuran toiminta vielä jatkuisi tämän vuoden ja toiveena olisi, että seuraavana vuonna tulisi mies, joka jatkaisi seuran toimintaa...' Kokous päättyi kello 5 iltapäivällä ja uusi rahastonhoitaja alkoi heti uuden tehtävänsä ja keräsi melkein kaikilta läsnäolijoilta jäsenmaksut. Niin iltapäivä päättyi hyvillä toiveilla, että Suomi Seura jatkuisi kuitenkin ja kaikki läsnäolevat tuntuivat siitä iloitsevan.» Toivo paremmista ajoista ei ollut turha. jo seuraavana vuonna toiminta oli vilkasta. Martta Sundell kuvaa 1950-luvun loppupuolta lyhyesti, mutta ytimekkäästi seuran 40-vuotishistoriikissa vuonna 1969 seuraavasti:»sitten vuosina 1957, -58, -59 alkoi uusi siirtolaistulva Suomesta Australiaan ja toi tullessaan nuorta väkeä. Uudet tulokkaat löysivät tiensä seuran piiriin ja heidät otettiin ystävällisesti vastaan. Nyt seura alkoi saada uusia toimintamuotoja. Aikaisempina vuosina oli jo harrastettu näytelmiä ym. henkisiä harrastuksia. Nyt alkoi myös urheilu saada jalansijaa. Lento- ja pesäpallo pyörivät ahkeraan, välillä myös jalkapallo. Vuosien varrella on urheilu paisunut yhä suuremmaksi, ja vuosittain pelataan useita otteluita eri seurojen kanssa. Golfpeli otettiin myös ohjelmaan, samoin kuin pöytätennis. Kaikkia näitä lajeja harrastetaan yhä vielä.» AJATUS OMASTA TALOSTA Oman talon hankinta-ajatus heräsi 1950-luvun alussa. Seuran jäsenet kutsuttiin koolle käsittelemään tätä hanketta. Vaikka kysymyksestä oli paljon puhuttu, oli kiinnostus pieni ja läsnä oli vain 12 henkeä. Rahastonhoitaja, rouva Grönlund kertoi, että talorahoja olisi jo yli 60 puntaa ja rahan hankinnasta tehtiin monia ehdotuksia. Tärkeimmät niistä olivat tanssit ja pokerikoneet. Talon hallintamuodoksi ajateltiin herra Aallon ehdotuksen mukaisesti osakeyhtiötä, jonka osakkeita myytäisiin myös Brisbaneen ja ympäri Australiaa. Asiaa edelleen kehittämään valittiin toimikunta, johon tulivat Kettunen, Selvinen, Hovi ja Tuomi. Suomalaisille ympäri Australiaa lähetettiin seuraavansisältöinen kirje:»hyvät maamiehet. Koska Sydneyn alueella ei nykyisin ole suomalaisilla minkäänlaista kokouspaikkaa missä tavata kansalaisiaan, nähdä suomalaisia lehtiä ja kirjallisuutta yms, eikä Sydneyn Suomalaisella Seuralla ole myöskään mitään vakinaista huoneustoa kokouksiaan ja juhliaan varten on Seuran keskuudessa herännyt ajatus 'Suomi-Kodin' hankkimisesta. Lähes vuosi sitten puheenjohtajan aloituksesta pantiin 'Oma-Koti' rahasto alulle ja sitä on etupäässä pikku lahjoituksilla kartutettu. Rahastolla on nykyisin 100 puntaa, ja toukokuun 3. päivänä 1953 järjestetään piknik ja myyjäiset samaan tarkoitukseen. Kun kuitenkin tämä kaikki on vain pieni alku mainittuun päämäärään pääsemiseksi, kutsuttiin koolle erikoinen kokous huhtikuun 28. päivänä 1953 herra Kari Selvisen kotiin, jossa keskusteltiin asiasta ja päätettiin osakeyhtiön muodossa ruveta talohanketta edelleen ajamaan. Koemerkintää osakkeista toimeen panemaan valittiin seuraavat johtokunnan jäsenet: herra V. Selvinen, herra V. Kettunen, rouva A. Hovi ja neiti T. Tuomi. Voittotulot osakkeista tullaan vuosittain jakamaan myöhemmin laadittavien osakeyhtiön sääntöjen mukaan. Hyvät Australian Suomalaiset! Te olette seuramme kokouksissa olleet yksimielisiä 'Suomi Kodin' tarpeellisuudesta. Nyt on tullut toiminnan aika. Palauttakaa saamanne ennakko-osakkeiden merkintäkaavakkeet viimeistään kesäkuun 15. päivään mennessä 1953, merkittynä mahdollisimman suurella summalla sihteerillemme. Osoite: (Miss) T. Tuomi, 31 Beachamp St., Punchbowl, Sydney, NSW. Huom! joka kaavake pyydetään palauttamaan. Sydney, huhtikuun 29. päivänä Suomi-Seuran puolesta, sihteeri T. Tuomi.» Kirje lähetettiin suomen- ja englanninkielisenä. Osakkeet menivät huonosti kaupaksi. Heinäkuussa 1953 luovuttiin»oma-talo»-asian eteenpäin viemisestä osakeyhtiönä. Varoja kerättiin edelleenkin seuran puitteissa taloa varten lahjoituksilla, keräyksillä, tanssiaisilla ja ompeluseuran käsitöitä myymällä. Juhannustansseissa kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1955 kuljettiin kirjan kanssa juhlivien joukossa ja kerättiin rahoja»oma Koti»-hankkeeseen. Päiväkirjassa on seuraava merkintä:»1360 puntaa oli siihen saakka saatu kasaan. Tämä ei ollut suuri summa, kun otetaan lukuun, että herra Tulander merkitsi 1000 puntaa, herra Lammi 100 puntaa ja herra Kettunen 100 puntaa ja muilta saatiin 19 merkintää, yhteensä 160 puntaa.» Väkeä juhlissa oli 166 henkeä.

12 Talohankkeen saamaa kehnoa kannatusta pohdittiin johtokunnan kokouksessa elokuun 13. päivänä Samassa kokouksessa tuli anniskeluoikeuden hankintamahdollisuus ensimmäistä kertaa esille. Pöytäkirja kertoo seuraavaa:»puheenjohtaja sanoi, että se ei ole mitään mahdotonta se talon saanti. On ollut puhetta suomalaisten rahamiesten kesken, että he voisivat rakentaa Yhtiön tai Co. ja alkaa 'Clubin' jos Sydneyn Suomalaisen Seuran jäsenet, 150 tai 200 henkilöä, antaisivat Seuran nimeä käyttää, että he saisivat LIiquer Licensen, ja silloin seura saisi sieltä vakituiset vapaat huoneustot.» Taloasiasta puhuttiin vielä seuraavinakin vuosina, mutta mitään uutta tai ratkaisevaa ei tapahtunut ennen 1960-lukua. HUVITOIMINTA Aino Hovi kuvaa Seuran toimintaa 1950-luvun alussa seuraavasti:»seuran kokoukset ja muut tilaisuudet pidettiin aluksi Central Hallilla, mutta nyt jo kolmatta vuotta Kings Crossin lähellä oleva Maccabean Hall vuokrattiin 4 kertaa vuodessa yleisiä iltahuveja varten. Kokouksia on pidetty Paddington Town Hallin pienissä saleissa ja huvi- ja johtokunnan kokouksia Haddon Hallissa. Aikaisemmin Seura järjesti piknikin ja myyjäiset Kettusilla Riverstonessa omakotirahaston kartuttamiseksi, mutta kaatosade pilasi päivän suuremmaksi osaksi. Parin viime vuoden kuluessa, jolloin yleisiä huveja on järjestetty neljä kertaa vuodessa, on osanottajariäärä ollut keskimäärin 100 henkeä. Viime aikoina on tänne i`mestynyt lukematon määrä suomalaisia nuoria miehiä, sekä myös useita pariskuntia Suomesta ja mahdollisuuksia tuntuisi olevan seuran vilkkaammalle toiminnalle. Myöskin ohjelmansuorittajia luullakseni löytyisi, kun vain saataisiin sopiva ja kohtuullinen huone kokouksia, perheiltoja ja ohjelman harjoituksia varten. Yleiset huvit pidetään edelleenkin Maccabean Hallilla joka kolmas kuukausi... Myöhäisemmässä vaiheessa kaikissa seuran tilaisuuksissa läsnäolijoita musiikilla ilahduttivat seuraavat uskolliset seuran jäsenet: W. Lillqvist pianolla ja M. Koponen ja V. Pullinen viululla, J. Rasi Captains Flatista hanurillaan ja M. Vauramo pianolla.» Yleisesti jäsenet muistavat 1950-lukua iloisena aikana, jolloin tunnelma seuran tilaisuuksissa oli läheinen. Huvitilaisuuksia järjestettiin neljä vuodessa, kunnes isot siirtolaisjoukot alkoivat saapua ja tilaisuuksien määrää lisättiin kahdella. Siihen aikaan oli tapana lähettää kaikille jäsenille kutsukirjeet juhliin. Alhaiseen sisäänpääsymaksuun sisältyi aina kahvit ja voileivät, jotka tilaisuuden emännät tarjoilivat pöytiin. Ohjelmat vietiin läpi omin voimin ja esiintyjät löytyivät omasta keskuudesta. On mahdotonta ryhtyä luettelemaan kaikkien toimintaan kortensa kantaneiden nimiä. Seuran sihteerinä Tyyne Fabritius muistaa kuitenkin erityisesti August Lammia. Hän toi Gosfordista useina vuosina huoneenkorkuisen joulukuusen joulujuhliin sekä eukalyptuspuun oksat juhannusjuhliin ja kermat kahveja varten milloinkaan mitään palkkiota tai kiitosta pyytämättä. Vuosikymmenen alun vaikeudet olivat taakse jäänyttä elämää, kun päästiin vuoteen Huvitoimikunta kokoontui säännöllisesti valmistelemaan ohjelmaa vuoden tanssitilaisuuksiin. Näytelmäkerho toimi vilkkaasti. Juhannusjuhlien valmistelu alkoi maaliskuussa, jolloin päätettiin juhlien ohjelmasta se, uraavaa: Pyydettiin seuran puheenjohtajaa K. Selvistä pitämään avauspuhe. Valittiin Leo Fabritius juhlamarsalkaksi. Päätettiin esittää kuvaelma»mustalaisleiri». Osiin valittiin seuraavat henkilöt: Kyllikki Klaas mustalaistanssipariskunta, Sonja ja Kaarina 2 tyttöä, Osmo mustalaispoika. Päätettiin pitää naruarpajaiset palkintona pullo samppanjaa ja arpoa kaksi pöytäliinaa, jotka rouva Hovi lahjoitti. Herra Klaas sai tehtäväksi tiedustella virolaisia soittajia tanssiaisiin. Runonlausuntaa ja yleistä Konga-tanssia ehdotettiin ohjelmaksi. Molemmista arpajaisista päätettiin tulot antaa Oma-Talo-rahastoon. Juhannusjuhlista pantiin ilmoitus myös eestiläiseen lehteen»meja Kotu». Huomionarvoisaa on myös, että kaikesta vaivannäöstään huolimatta huvitoimikunnan jäsenet maksoivat täyden sisäänpääsymaksun juhliin. Juhannusjuhlien ollessa jo takanapäin toimikunnan jasenet saattoivat tuntea ansaittua tyydytystä juhlien menestyksellisyydestä. juhlien taloudellinen tuotto oli ennätys seuran historiassa, eli 68 puntaa. Tulot tansseista yleensä olivat vain noin kolmanneksen tästä, välillä vähemmänkin. Sydneyn Suomalainen Seura edusti etnistä ryhmäämme ansiokkaasti useampaan otteeseen 1950-luvulla. Kahdesta tilaisuudesta, filmaus Sydneyn kasvitieteellisessä puutarhassa ja Waratah Spring Festival , oli maininta Suomen lehdistössä. Suomen Kuvalehti kirjoitti Good Neighbour Councilinjärjestämästä etnisten ryhmien paraatin filmaustilaisuudesta. Paraatiin osallistui suuri määrä etnisiä ryhmiä, mukaanluettuna suomalaisten kansallispuvuissaan. Kulkueen edellä ratsasti parikymmentä poliisia viirit liehtien. Seuraavana marssi skotlantilaisen rykmentin soittokunta säkkipilleineen. Kulkueesta otettiin värifilmi, jota esitettiin noin 60 maassa. Suomalaiset olivat mukana Waratali Spring Festivalin kulkueessa toista kertaa Ensimmäisellä kerralla v heidän osanottonsa oli ylen vaatimatonta, muutama kansallispukuinen nainen marssimassa kepin ympärille kietaistun lipun varjossa. Ei edes kunnon lipputankoa ollut saatavilla. Toisella kerralla osallistuminen ei jäänyt huomaamattomaksi. Tyyne Fabritius muistelee, miten hän tilasi 1-2 tonnia painavan kuorma-auton kulkuetta varten. Sen lavalle oli tarkoitus rakentaa Suomea esittävä asetelma: kansallispukuinen tyttö puutarhakeinussa pojan kiikuttamana, ympärillä kansallispukuisia tyttöjä kukkien ja hanurinsoittajien kera. Kuorma-autoa vuokrannut mies päätti kuitenkin olla anteliaalla tuulella ja lähetti 6-8 tonnia painavan kuorma-auton. Ei auttanut muu, kuin kiireesti

13 hyökätä kauppaan ja ostaa lisää kreppipaperia. Konsulaatista pyydettiin Suomea esitteleviä mainoskuvia ja lavalle joutui täytteeksi jokainen saatavissa oleva suomalainen. Yllätykset eivät loppuneet kuitenkaan tähän. Kulkue pysähtyi Sydneyn kaupungintalon eteen liikennevaloihin ja siinä suomalaiset seisoivat useita minuutteja haastateltavina ja kuvattavina televisiokameroiden edessä. Suomen asiainhoitaja Kala näki esityksen suorana lähetyks5nä televisiosta, sillä oli häneen niin suuri vaikutus että hän lähti välittömästi Hyde Parkiin onnittelemaan osallistujia. Uusi Kuvalehti Suomessa tiesi kertoa tilaisuudesta, että katujen varsilla oli vähintään henkeä katsomassa suurinta ja värikkäintä Waratah Spring Festival -kulkuetta mitä koskaan on järjestetty. Siihen osallistui 64 mitä loistavimmin koristeltua autoa, 40 soittokuntaa, maa-, meri-, ilma- ja poliisivoimat, lukuisat yhdistykset ja järjestöt, teollisuus- ja liikelaitokset. Kulkue oli noin kaksi mailia pitkä. Huvitoimikunnan ja näytelmäkerhon toiminta oli erityisen vilkasta 1950-luvun loppupuolella. Vuoden 1958 juhannusjuhlilla esitettiin»parturinäytelmä». Näytelmän kulkua kuvataan lyhyesti pöytäkirjassa, josta on otettu seuraava ote:»esiripun auettua yleisö näkee kolme miestä vierekkäin parturissa, valkoiset lakanat harteilla ja posket vaahdossa. Parturina häärii leipäveitsi kädessä hupaisailmeinen ja hauskoja jutteleva mies. Työtään hän tekee sarjatyönä. Äkkiä muuan henkilö ilmestyy näyttämölle huutaen: 'Tuli on irti'. Silloin parturi asiakkaineen ryntää ulos. Asiakkaat ovat istuneet kaulapuussa ja keskimmäinen mies on onnettomuudekseen kaikkein lyhin. Nyt toisten rynnätessä ulos hän roikkuu kaulapuussa päänsä varassa sätkytellen koipiaan ilmassa.» Juhannusjuhlille osallistui pyöreästi 150 henkeä. Kauko Savolainen kuvaa ohjelman kulkua seuraavasti:»ohjelmamme alkoi siten, että kansallispukuiset rouvat Raanoja ja Nyberg saapuivat Australian ja Suomen lippuja kantaen 'kunniavartioon' orkesterikorokkeen eteen. Orkesterin myötäilemänä laulettiin Englannin kansallislaulu ja sen jälkeen 'Oi Maamme Suomi, synnyinmaa...' ilman orkesterin avustusta. Välittömästi tämän jälkeen puheenjohtaja Selvinen lausui tavanmukaisesti juhlavieraat tervetulleiksi. Puheessaan hän lausui myöhemmin todeksi käyneet sanat: 'Tästä juhlasta näyttää muodostuvan ainutlaatuinen seuramme historiassa... 'Juhlapuhetta seuranneen suosionosoituksen tauottua alkoi orkesteri soittaa ja siinä samassa nähtiin ensimmäiset parit lattialla tanssin pyörteissä. Myöhempi ohjelma muodostui seuraavasti: Herra Martikainen lausui erittäin hyvin runon ja lauloi katkelman 'suomalaisen siirtolaisen mietteitä'. Kahvi- ja voileipätarjoilun jälkeen seurasi näytelmä 'Parturissa', ja osat veivät tyydyttävästi nuorempi herra Raanoja, herra Heikkonen, herra Suuronen ja herra Ukkola. Tässä vaiheessa kuuluttaja, Vilho Pullinen, teki näytelmästä näytelmän, ollen vähintäänkin 'Tarvajärvi'-luokkaa jos ei enemmänkin. Samppanjapullo vedettiin nuoralla ja herra Angervaissaari pääsi sen omistajaksi. Nakkeja myytiin ja naisille suotiin oma tanssihetkensä. Herra Uusi-Asmi veteli hanurillaan vanhoja suomalaisia tansseja kotoisesti ja mainiona työsuorituksena vielä mainittakoon Tyyne Fabritiuksen antama viehättävä sinivalkoruusuke jokaisen juhlaantulleen rintaan, jotka hän oli itse valmistanut. Samainen tarmokas ja toimelias rouva puuhaili juhlan aikana keräten jäsenmaksuja ja uusia jäseniä. Kaikille siirtoleirillä työttömänä oleville päätettiin antaa vapaa sisäänpääsy, mikä osaltaan lienee ilahduttanut monen vaikeuksissa kamppailevan harmaata mieltä. Vaikkei tällä toimenpiteellä suurta taloudellista merkitystä ollut, oli sillä kuitenkin asian symbolinen puoli. Tilaisuuden loppupuolella pistäytyi seuraamme ohikulkumatkallaan pari musikaalista italialaista. Toinen haitarinsoittaja ja toinen laulaja ja kitaransoittaja herra Angelo nimeltään. He tarjoutuivat ilman maksua esittämään yhdessä muutamia italialaisia suosittuja lauluja. Tilaisuus oli taysosuma ja herra Angelon eloisa esitys ja mainio ääni saivat yleisön innostumaan. Kaikkiaan neljä laulua joutui herra Angelo esittämään innostuneelle yleisölle.» Muista hauskoista ohjelmasuorituksista mainittakoon matkalaukkukilpailu ja miesten esittämä mannekiininäytös. Ensiksimainittu oli kilpailu, jossa jäsenet toivat juhliin vanhoja lumppujaan ja kaikkein huonoin lumppu voitti kilpailun. Hauskuus perustuu lumppujen kurjuuteen. Miehet esittivät mannekiininäytöksen perheillassa suurella menestyksellä. He esittivät naisten yöpaitoja, uimapukuja ja leninkejä. Leo Fabritius, eräs mannekiineista kertoi näytöksen vaikuttavan hänen elämäänsä siten, että ennen on hän aina ollut vaikeuksissa naisten kanssa, mutta nyt olivat miehetkin aivan hulluina häneen. Ratkiriemukkaassa tilaisuudessa esitettiin Reino Ruotsalaisen kirjoittama kronikka huvitoimikunnan jäsenistä ja muutamasta muusta seuran toimihenkilöstä. KRONIKKA SYDNEYN SUOMALAISEN SEURAN HUVITOIMIKUNNAN JÄSENISTÄ VUONNA 1959: Miljoonaises kaupungissa, Sydneyn suuressa kylässä, toimii seura suomalainen, jossa joka kansalainen kuulee juorut suomalaisten. Kerron teille, mitä tiedän jäsenistä toimikunnan, joka huvit järjestelee, huviks', iloks' seurakunnan. Ensin tulee tukipylväs, musta, uljas, ryhti ylväs, jok' on herra Pullisella, seuran puheenjohtajalla. Tukeva saa olla istuin päätökset, kun nuijii iskuin, että ehtii katsomaan, kun televisiossa painitaan. Australian on kansalainen, mutt' mieleltänsä suomalainen. Rouva Alma Pullisella, edellisen puolisolla, näin mä silmän mustan kerran,

14 - mutta luulen - syy ei ollut oman herran. Kertoa voin teille tuosta, kun koitti palloa pakoon juosta. Mutt' alta jos ei ehdi pallon, niin silloin saa sen omaan kalloon. - Hän on näes tennistähti. Raanojan Upilla vaikeus suuri, edessä pulmana vahva on muuri. Kuulutustehtävän ottanut ois, jos baarista rohkeutta ottaa vois. Puolustus on, jos otan biiriä lasin, kaksi käy vatsahaavani hullummaksi. Jokainen varmasti saanut on maistaa. Maija millaista pullaa paistaa. Raaka-aineet Australian jyvää, silti pulla on oikein hyvää. Kun olet syönyt pullan palan, ymmärrät, miksi passaa hän perheessä Kalan. Kokouksessa viime kerran - Fabritiuksen Leo näytti merkit meille reilun herran. O jee, kun nyt tulee perheilta, jott' kaikki näyttäisi rattoisalta, mitähän jos annettaisiin piscuit kahvit, sekä nakit - kera biirin. Tyyne vienosti hymyilee ja purtta Leon hän ohjailee, ei tule väylään mutkaa väärää hän varmaan suunnan ja reitin määrää. Ukkolan Veikolta harvaan tulee puhetta ja sanaa. Yhtä harvaan, silloin, tällöin, pirun esiin manaa. Vapaa-ajat kalastelee kahdellakin tapaa, kirjoittaa hän jäsenkortin ja vahtii ongenvapaa. Ei ole Martti Ukkolakaan lellipoika mamman. Laulu tuo on kuultu meillä, kerran, useamman. Matti-poika jollei lakkaa meillä laulamasta, puutetta ei koskaan tule meille ohjelmasta. Mirja se Ukkolan perheessä päänä häärää. Rauni vain pyykkiä pestä läärää. Koskaan ei Mirja juhli liikaa, perheessä tarvitaan lapsenpiikaa. Ei ole lapsia enää kuin kaksi kun Raunikin tuli aikuisemmaksi. Burwoodissa kanssa Airan asuu Vileniuksen 'Eikka'. Hällä mieles liikkuu aina pitkän matkan keikka. Kiertänyt on Australiaa tulostansa asti, Tasmaniaan, Queenslandiin, Joskus Perthiin asti. Asunut on koko ajan Sydneyn kaupungissa, matkustaakin ainoastaan mielikuvituksissa. Heilman Onni työskentelee aina viikon täyden. Aikaa ei jää sitä vertaa, ett' ehtis baarissa käyden. Maijan katse päivän mittaan alle Sydneyn sillan palaa. Ajatuksiss' laivan kanssa kotimaahan halaa. Juttua ei sentään vielä lopeteta tähän. Ullast', Reiskast' Ruotsalaisen jutellaan myös vähän. Reiskan tuntee parhaiten siit' pienest' huuliparrast', sillä kai sen Ulla-tytön itsellensä narras. Potra poikahan Reiska on sen huomaa Ulla vasta, kun kasvamassa heillä on nyt neljä tyttölasta. Molemmilla aikaa sentään seurallekin riittää, Reiskaa tästä kronikasta saamme kaikki kiittää. Apua meille paljon antavat, yhteiseen kekoon kortensa kantavat. Nybergin Suoma, jok' on rahojen pankki, turvassa varmassa on jokainen lantti. Tämänkin illan kassan varmasti hän tilille viepi varmasti. Selvis Kalle Sydneys häärii, bisneksillä rahaa käärii,

15 minkä toiset rakentaa, sen Kalle pystyy purkamaan. Olis vielä paljon muuta, mutt' paras pitää kiinni suuta. Ja jos olen hiukan heittänyt kirveellä puisevalla, niin älkää sentään kovaa lyökö nyrkillä luisevalla. Urheilun päälle tulee aina jano: James Aalto kaataa simaa osanottajille Karl Selvinen, Kalle Hoipo, Inga Lindblom ja Matti Hoipo. Piknik Nelson Parkissa vuonna Kuvassa ovat mm. Aaltonen, Potinkara, Lillqvist, Aalto, Gustavson, Orava ja Lagerholm.

16 SIIRTOLAISTULVA Siirtolaistulva alkoi vaikuttaa seuran toimintaan vuonna johtokunnan kokouksessa puheenjohtaja Selvinen huomautti, että ennen vuoden loppua voidaan odottaa Suomesta saapuvaksi tuhansia siirtolaisia Australiaan ja meidän pitäisi saada ainakin jo joulujuhliin suurempi sali, johon sopisi vähintään 300 henkeä. Tilaisuuksiin alkoi saapua entistä suuremmat joukot. Joulujuhlissa jo oli odotettua runsaammin yleisöä, noin 170 aikuista ja 50 lasta. Seuraavan vuoden 1959 juhannusjuhlilla oli yli 220 henkeä. Osa toimihenkilöistä ja aktiivisista osallistujista asui hostelleissa. Nyt alettiin erityistapauksissa maksaa palkkioita työntekijöille. juhlissa oli hauskaa ja tunnelma korkealla. Suoma Nyberg muistelee, miten kovasti miehet ryyppäsivät siteeraten sanontaa»ilo ilman viinaa on teeskentelyä», ja jatkaa nopeasti, että hauskaa se joka tapauksessa oli. Erityisesti hän nautti tanssimisesta, tuttujen tapaamisesta, näytelmistä ja pulloarvonnasta. Useita naruja johti pulloon, mutta vain yksi naru oli sidottu pulloon kiinni. Voittaja oli se, kuka osasi ottaa oikean narun käteensä ja jolla oli onnetar mukanaan. Juopottelu ilmeisesti aiheutti päänvaivaa järjestysmiehille, sillä maaliskuussa 1959 tiedusteltiin poliisilta järjestäjien valtuuksista. Vastaukseksi saatiin, että puheenjohtajalla on valtuus käskeä häiritsijä ulos kokouksista ja juhlasalista. Hänen apulaisensa voivat rauhallisesti poistaa häiritsijän salista, kun ovat varovaisia häntä käsitellessään. Kun he ovat saaneet häiritsijän ulos katukäytävälle, on heidän soitettava poliisille, joka sitten hoitaa asian edelleen. jos jotain tapahtuu ulkopuolella jalkakäytävällä, ei se ole enää seuran vastuulla. SIIRTOLAISTEN APUNA Seuran toimintaan kuului 1950-luvulla myös uusien siirtolaisten avustaminen. johtokunnan kokouksessa Vilho Kettunen esitti, että annettaisiin Suomen Lähetystölle valtuudet ohjata tänne saapuvat uudet suomalaiset, jotka sitä haluavat, Suomalaisen Seuran yhteyteen ja yleensä kosketuksiin paikkakunnan suomalaisten kanssa. Ehdotusta kannatettiin ja päätettiin laatia kirjelmä asiasta Lähetystölle. Kirjeeseen liitettiin seuran toimihenkilöiden ja muiden sitä haluavien nimet ja osoitteet luvaten ilmoittaa seuran kokouksista ja muista tilaisuuksista. Yhdyshenkilöiksi ilmoittautuivat Karl Selvinen, Vilho Pullinen, Vilho Kettunen, Aino ja Yrjö Hovi sekä Tyyne Fabritius. Tulkkien tarve kasvoi vuosikymmenen loppua kohden huomattavaksi. Seuran yleisessä kokouksessa päätettiin, että rouvat Nyberg ja Fabritius toimivat seuran virallisina tulkkeina. Mikäli henkilö oli niin vaikeassa tilanteessa, ettei voinut tulkkauksesta maksaa, niin seura maksoi sen korottomana lainana. Herra Selvinen pyysi mainita ilmoituksissa, että hänkin on saatavana tulkiksi. Seraavassa kokouksessa todettiin, että tulkit olivat olleet liikkeellä. Sydneyn Suomalaisen Seuran sota-ajan Puheenjohtaja James Aatto Puolisoineen, seuran ensimmäisen puheenjohtajan Karl Selvisen ja hänen Puolisonsa kanssa juhlamielellä talvisodan aikaan vuonna 1940.

17 II MYÖHEMMÄT VAIHEET 1. TOIMINNAN SUUNTAVIIVOJA Sydneyn Suomalaisen Seuran toiminta oli erityisen vilkasta ja monipuolista 1960-luvulla.»Uudet vanhat», kuten vanhat seuran jäsenet kuvaavat 1950-luvun lopulla saapuneita suomalaisia, ottivat aktiivisesti osaa seuran toimintaan.»vanhat» toivottivat uudet tervetulleiksi avosylin ja auttoivat heitä maahan sopeutumisvaikeuksien voittamisessa. Suoma Nyberg kuvaa Aarne Viljasen aikaa, , erittäin hauskana, muistellen varsinkin näytelmäkerhon esityksiä ja suomalaisten rankkoja juomatapoja.»silloin joivat kyllä enemmän kuin nyt», totesi rouva Nyberg. Raju juominen tuotti myös seuran johtokunnalle päänvaivaa 1960-luvun alkupuolella. Tärkeitä tapahtumia oli useita. Urheilu toi Australian eri paikkakunnilla asuvia suomalaisia yhteen kilpailujen merkeissä. Pääsiäisenä Canberra järjesti»palloilu-urheilun suurkisat», joihin osallistuivat joukkueet Sydneystä, Melbournesta ja Adelaidesta. Näistä kisoista kehittyivät Suomi-Päivät. Samana vuonna samassa paikassa sai Australasian Suomalaisten Liitto alkunsa. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Vilho Pullinen ja järjestön toimipaikaksi Sydney. Luonnollisen kehityksen tuloksena pääsiäiskisojen järjestys tuli keskusliiton alaiseksi. Mainitsemisen arvoista on, että liiton alkuperäiset säännöt olivat Sydneyn Suomalaisen Seuran luonnostamat. Seuran ehkä merkittävimpänä, ainakin eniten työtä teettäneenä tehtävänä oli oman talon hankinta. Tätä edelsi seuran sääntöjen uudistus ja seuran rekisteröinti. Seuran sihteeri kuvasi tapahtumia lainauksella»kuningas on kuollut - Eläköön kuningas». Sydneyn Suomalaisen Seuran kenkiin astui Sydney Finnish Club Ltd. Tammikuussa 1965 talokomitea ilmoitti klubin johtokunnalle, että klubille oli ostettu huoneusto, Regent Street, Chippendalesta 9000 punnalla. johtokunta hyväksyi toimenpiteen ja kauppakirjat allekirjoitettiin. Klubilla oli oma huoneusto! Se oli kuitenkin erittäin huonokuntoinen ja vaati laajamittaisia korjauksia, jotka oli tarkoitus tehdä talkootöinä. City Councilille lähetettiin anomus saada käyttää huoneustoa klubitilana. Tehtiin suunnitelmat huoneuston korjausta varten ja työt alkoivat. Asiat eivät kuitenkaan kehittyneet kuten oli odotettu. Klubin jäsenistö ei ollut valmis osallistumaan talkootöihin, kuten oli suunniteltu. Niinpä korjaukset tehtiinkin suurelta osalta maksullisina töinä. Tämä aiheutti hajaantumista ja katkeroitumista niiden joukossa, jotka olivat vuosia tehneet työtä seuran eteen korvauksia saamatta ja nyt näkivät jäsenistön asenteen muuttuneen. Klubista haluttiin vain hyötyä uhraamatta mitään sen hyväksi. Tämä ei luonnollisesti pitänyt paikkaansa kaikkien jäsenten osalta. Talkootöitäkin tehtiin, mutta ne jäivät pääasiassa klubin aktiivisten jäsenten, kuten johtokunnan ja nuorisojäsenten hartioille. Palkattu työvoima kaivoi odotettua suuremman reiän klubin kassaan. Rahoja meni enemmän kuin huvitoimikunnan järjestämät tanssit tuottivat. Oli pakko myydä tappiolla toinen tonteista, 56 Regent Street, talouden tasapainottamiseksi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Klubille ei annettu oikeutta käyttää huoneustoa klubitarkoitukseen lähinnä parkkeeraustilojen puutteen johdosta. Huoneuston kunnostamista jatkettiin. Talkootyöt lopetettiin vuoden 1966 lopulla, jolloin huoneusto otettiin myös käyttöön kokouspaikkana. Siellä avattiin uusi kirjasto. Tanssiaisten järjestämiseen huoneusto oli liian pieni. Ne pidettiin lähes koko 1960-luvun ajan suomalaisten keskuudessa niin tutuksi tulleella Buffalo Hallilla kerran kuukaudessa. Klubin vanhat jäsenet muistelevat vuosikokousta nuorten vallankaappauksena, jolloin»uudet vanhat» suomalaiset heittivät»vanhat» yli laidan. Uuteen johtokuntaan valittiin pelkästään 1950-luvun lopulla ja sen jälkeen Australiaan saapuneita jäseniä. Tämän, tavallaan historiallisen johtokunnan kokoomukseksi tuli: A. Sundell puheenjohtajana, P. Korhonen sihteerinä, P. Timonen rahastonhoitajana, M. Jyrkinen jäsenkirjurina, M. Hynninen kirjeenvaihtajana ja muina jäseninä A. Mäki-Viinikka, S. Majanmaa, M. Sundell, M. Ikonen, M. Turpeinen ja 0. Muikku. Huvitoimikuntaan tulivat Reeta ja'raili Jyrkinen, M. Ikonen, T. Juvakka, J. Tähkä, A. ja H. Eskola, T. ja 0. Muikku, L. Pousi, rouva ja herra Mikola, rouva ja herra Pakarinen ja E. Vänttinen. Klubin omistama huoneusto 58 Regent Streetilla oli kiinteän keskustelun kohteena seuraavina vuosina. Pitäisikö se myydä vai ei? Yleinen mielipide oli myynnin kannalla, koska huoneustoa ei voitu käyttää klubina, kuten alunperin oli suunniteltu. Korjauksia jatkettiin edelleen ja talolle alettiin hakea ostajaa. Samanaikaisesti alettiin etsiä uutta ratkaisua klubihuoneiston saamiseksi. Tutkittiin mahdollista talon tai tontin ostoa, mutta myös sopivien tilojen vuokrausta. Johtokunnalla oli lisäksi kaksi muuta kauaskantoista projektia työn alla: yhteisten lentomatkojen järestäminen Suomeen sekä tulkin saaminen suomalaisille siirtolaisille joko siirtolaisministeriön tai klubin palkkaamana. Lentomatkakysymys nousi ensimmäisen kerran esille vuonna Asian hyväksi ei silloin vielä tehty mitään, mutta vuosikymmenen lopulla alettiin kiertokirjeellä tutkia mielenkiinnon suuruutta. Varsinaisen matkan järjestämiseen asti ei päästy. Havaittiin, miten suuritöisestä työstä on kysymys ja niinpä päätettiin esittää asia Australasian Suomalaisten Liiton ajettavaksi, jonka toimintapiiriin sen katsottiin paremmin sopivan. Liitto o ttikin tehtävän hoitaakseen. Tulkin viran perustamishanke lähti liikkeelle voimaperäisesti. Vaadittiin kuitenkin neljä vuotta kiinteää työtä asian hyväksi, ennen kuin päästiin konkreettisiin tuloksiin. Siirtolaisministeriö palkkasi suomenkielisen sosiaalityöntekijän vuonna 1971.

18 Klubin taloudellinen tilanne näytti hyvältä vuonna 1969 siirryttäessä seuraavalle vuosikymmenelle. Puhdasta voittoa saatiin sinä vuonna 3 291,77 dollaria, vaikka useita siirtolaisperheitä oli autettu taloudellisesti ja seuran omia velkoja oli maksettu. Vuosikymmenen puolessa välissä vallinnut uhkaava lamakausi ja taloudelliset vaikeudet olivat takanapäin. Kourallinen jäseniä oli pysynyt uskollisina ja ponnistellut näiden vuosien yli uuteen nousukauteen. Uuden siirtolaistulvan myötä viimeisistä vuosista muodostui hyviä, vilkkaan toiminnan vuosia. Klubille vuokrattiin huoneusto Balmainista vuoden 1971 alkupuolella. Tämä oli aikaisemminkin ollut klubina, nimeltään Codock Sports and Recreation Club, mutta oli menettänyt alkoholin anniskeluoikeutensa. Myöhemmin huhuina kuultiin, että siellä oli harrastettu rikollista toimintaa ja jopa murhattu eräs jalkapalloilija. Virallisesti mies oli kompastunut klubin ulkopuolella ja kaatuessaan satuttanut itsensä niin pahoin, että kuoli heti saamiinsa vammoihin. Tietämättömänä edellisen klubin toiminnoista ja maineesta Sydney Finnish Clubin johtokunta keskitti nyt voimansa alkoholin anniskeluoikeuden hankkimiseen seuralle. Tämän päämäärän saavuttamiseksi tuli tarpeelliseksi vaihtaa klubin nimeä vielä kerran. Vuonna 1973 klubi sai uudeksi nimekseen Sydney Finnish Social Club. Alkoholin anniskeluoikeuden hankinta-anomuksen vireillepanosta ehti kulua kolme vuotta ennen kuin päästiin päämäärään. Vuosi 1974 oli juhlinnan aikaa. Klubi avattiin täysin oikeuksin varustettuna klubina. Vihdoin ja viimein suomalaiset saattoivat ylpeinä esittää korkeatasoista klubiaan vieraille. Saavutus oli juhlinnan arvoinen ja Pentti Korhonen muistelee, miten johtokunnan jäsenten ollessa pokerikoneita ostamassa eräs Ainsworth Consolidated-yhtiön johtajista oli todennut, että kukaan heistä ei ollut uskonut klubin saavan anniskelulupaa. Kantaansa hän oli perustellut sillä, että tuomari oli sanonut ottaessaan alkoholin anniskeluoikeuden pois edelliseltä klubilta, että siihen paikkaan ei koskaan anneta lupaa niin kauan, kun hän on tuomarina. Näissä oloissa luvan saaminen oli selvä osoitus johtokunnan tekemästä perusteellisesta ja hyvästä työstä sekä seuran nauttimasta hyvästä maineesta. Klubin avattua ovensa Balmainissa toiminta vilkastui entisestään. jääkiekko ja ratsastus tulivat pysyäkseen klubin ohjelmaan. Monia muita harrastusmuotoja kokeiltiin vaihtelevalla menestyksellä. Klubille otettiin palkallista henkilökuntaa. Alettiin painaa omaa uutislehteä,»härmänviestiä». Ohjelmat ja klubin pyörittäminen käytännössä jäivät palkallisen toiminnanjohtajan harteille johtokunnan alaisena. Siirryttiin maksettujen ohjelmien kauteen, mutta samalla alettiin myös kulkea taloudellisesti alamäkeä. Kukaan ei ollut ammattilainen klubitoiminnassa. johtokunta luotti suomalaisten kannatukseen. Ensin kannatusta ja kiinnostusta olikin kovasti, mutta se väheni uutuuden viehätyksen heikennyttyä. Uskottiin, että asioita hoitamaan palkatun toiminnanjohtajan pitäisi olla suomenkielinen, mutta valitettavasti suomalaisten joukosta ei löytynyt kokeneita ja päteviä klubin johtajia. Päädyttiin tilanteeseen, jossa erittäin innokkaille ja klubiajatusta lämpimästi kannattaville miehille annettiin suomalaisten yhteinen klubi harjoittelukentäksi. Chippendalen talosta saadut rahat menivät Balmainin talon sisustuksen kunnostamiseen anniskeluoikeuden saamista edellyttävään kuntoon, pokerikoneiden ostoon ja klubin pyörittämiseen. Alkuinnostuksen laimennuttua klubilla oli hyvin hiljaista maanantaista torstaihin. Toiminta vilkastui viikonlopuksi ja erityisesti perjantaina ja lauantaina klubi saattoi olla tupaten täynnä. Tuloista % tuli pokerikoneista. Tästä huolimatta ei ollut varaa hankkia enempää pokerikoneita, joiden edessä oli kiireisimpina aikoina jonot. Loput tuloista saatiin pääasiassa alkoholijuomien myynnistä. Pätevä toiminnanjohtaja mahdollisesti olisi pystynyt viemään klubia eteenpäin menestyksellisesti. Tämän puutteessa klubi jatkoi alamäkeä kaikista johtokuntien jarrutusyrityksistä huolimatta. Vuoden 1979 alussa päädyttiin tilanteeseen, jossa ainoana vaihtoehtona nähtiin klubin sääntöjen muuttaminen ja klubin»myyminen» ulkopuolisille. Sydney Finnish Social Club Ltd jatkaa yhä toimintaansa, mutta ei enää suomalaisten omana järjestönä. Kehä sulkeutui, kun klubin tilalle perustettiin uusi seura jatkamaan nyt 50 vuotta kestänyttä toimintaa. Palattiin seuran alkuperäisen nimen, Sydneyn Suomalainen Seura, uudelleen henkiin herättämiseen.

19 2. LENTOMATKAT Maininta mahdollisesta lentomatkojen järjestämisestä Suomeen esiintyi ensimmäistä kertaa Sydneyn Suomalaisen Seuran papereissa päivätyssä kirjeessä Kaweraun Suomi-Kerholta, Uudesta Seelannista. Naapurimaan seura kyseli mahdollisuuksia saada yhteiselin Australian ja Uuden Seelannin suomalaisille seuroille kotimaahan suuntautuvien lentomatkojen järjestämiseksi. He lainasivat Suomi-Seuran toimitusjohtajan Tauri Aaltion heille antamasta vastauksesta matkojen suhteen:»kansainvälisten sopimusten mukaan erikoisia tilauslentoja voivat järjestää yhdistykset jäseniään varten ja yhdistysten täytyy olla toiminnassa jo jonkin aikaa, eikä perustettu vain lentomatkan järjestämistä varten. Siksi olisi syytä perustaa liitto ja mikäli mahdollista saada myös Australian Suomi-Seurat liittymään siihen mukaan, jolloin niiden kanssa yhteistyössä voitte todella joskus ajatella tilausmatkan järjestämistä Suomeen.» Kaweraun Suomi-Kerhon jäsenet olivat lukeneet Suomi-lehdestä että Australian Suomi-Seuroilla on suunnitteilla yhteiset urheilukisat ja nyt he kysyivät, olisiko mahdollista silloin kokoonnuttaessa ottaa yhteistyöajatus käsiteltäväksi. Näin kävi ja Australasian Suomalaisten Keskusliiton perustava kokous pidettiin Canberran pääsiäiskisojen yhteydessä vuonna Lentomatkoista ei kuitenkaan tullut vielä mitään. Vasta vuonna 1968 lentomatkat näyttivät mahdollisilta toteuttaa. Korhonen tiedotti johtokunnalle, että Qantas oli luvannut 30 % alennuksen, jos 15 Sydney Finnish Clubin jäsentä lähtisi ja palaisi yhtä aikaa. Päätettiin tiedustella ryhtyisikö Liitto Järjestäjäksi, sillä jos 100 henkeä lähtisi samanaikaisestil alennusta saataisiin 40%. Ainoa edellytys oli, että lähtijöiden tuli olla klubin jäseniä kuusi kuukautta. Johtokunnan kokouksessa päätettiin panna ilmoitus Suomi-lehteen alennusmatkasta Suomeen, järjestäjänä Sydney Finnish Club. Kiinnostusta oli, mutta matkasta ei tullut mitään vielä tälläkään kertaa. Herra Bielski, New Citizen's Councilista oli kutsuttu johtokunnan kokoukseen selvittämään erikoisesti ryhmämatkojen sääntöjä. Hän esitti seuraavaa: 1. jos Sydney Finnish Clubin jäsenet haluavat osallistua New Citizen's Councilin järjestämiin ryhmämatkoihin, heidän on liityttävä NCC:n jäseneksi. Herra Bielskin mukaan tämä voidaan järjestää siten, että matkalle haluavalle jäsenelle annetaan jäsenkortti silloin, kun hän haluaa osallistua matkaan. 2. Sydney Finnish Clubin on päätettävä, haluavatko he liittyä NCC:n jäseniksi pelkästään matkojen järjestelyä varten. 3. Matkalle lähtevä maksaa tilatessaan 80 dollarin käsirahan, minkä saa takaisin matkan peruuntuessa kaksi kuukautta ennen matkan alkua. 4. Matkan hinta kokonaisuudessaan on maksettava kuukautta ennen lähtöpäivää. Passien ja rokotusten on oltava kunnossa myös tähän mennessä. 5. Matka järjestetään tunnettujen matkatoimistojen kautta. 6. Matkan hinta on noin 759 dollaria edestakaisin Suomeen. Marraskuussa lähetettiin seuraava ilmoitus Suomi-lehteen:»Lentäen lomalle Suomeen. Sydney Finnish Clubin jäsenille järjestämät ryhmämatkat Suomeen. Hinta vain $ 759,- plus $ 10,järjestelykuluja, johon sisältyy Sydney Finnish Clubin jäsenmaksu vuodeksi. Lapset alle 2 vuotta 10 % ja 2-12 vuotta 50 % aikuisten hinnasta. Anomuskaavakkeet saa tilata sihteeriltämme Pentti Korhoselta. Kaavakkeet pyydämme palauttamaan ensi tilassa takaisin, koska koneet on varattava hyvissä ajoin. Suomalaiset kautta mantereen ovat tervetulleita matkoillemme.» Tämä oli ilmeisen hyvä tarjous, sillä Qantasin edestakainen matka reittilentona samaan aikaan oli 1 268,30 dollaria. Klubi ilmoitti jäsenilleen asioiden kehittymisestä seuraavaa: Sydney Finnish Club on liittynyt jäseneksi New Citizen's Council of Australia-yhdistykseen järjestääkseen useampia lentomatkoja halvalla Suomeen. Ryhmämatkojen osanottajien täytyi olla klubin jäseninä noin kuusi kuukautta ennen matkaa. Matkalle haluavia pyydettiin lähettämään 10 dollaria ilmoittautumisen yhteydessä. Siitä oli 3 dollaria klubin jäsenmaksuna ja 7 dollaria järjestelykuluihin. Alkujärjestelyn jälkeen matkan järjestämisestä huolehti New Citizen's Councilin sihteeri herra Bielski, joka ottaa matkalle ilmoittautuneisiin yhteyden rahoituksesta ym. jos vaikeuksia ilmestyy, kehoitetaan ottamaan yhteys klubin sihteeriin, Pentti Korhoseen. Jälleen kerran matkaan tuli mutkia ja Suomi-lehteen jouduttiin panemaan ilmoitus:»ryhmäniatkailijat Suomeen! Meistä riippumattomista tekijöistä johtuen emme toistaiseksi voi ottaa ryhmämatkavarauksia vastaan. Ilmoitamme lehdessä myöhemmin, kun voimme jälleen niitä järjestää. Sydney Finnish Club Ltd.» Vuoden 1969 lopulla tehtiin Qantas-lehtoyhtiön kanssa sopimus, että vuoden klubin jäsenenä ollut henkilö pääsee matkustamaan edestakaisin Sydney-Helsinki-Sydney hintaan 734,34 dollaria. järjestelyt jatkuivat aktiivisesti vuoden 1970 alussa. Silloin klubin toimihenkilöt havaitsivat, miten suuritöisestä yrityksestä oli kyse. Ajatuksesta järjestää matka itse luovuttiin ja päätettiin esittää tehtävä Australasian Suomalaisten Liitolle, joka otti sen vastaan. Pian tämän jälkeen kävi ilmi, että myös Suomen Kulttuuriseura oli ottanut lentomatkojen järjestelyn ajaakseen. V. Pullinen kirjoitti Australasian Suomalaisten Liiton puolesta jäsenseuroille asiasta seuraavasti:»liittonne - Australasian Suomalaisten Liitto - hallitus on aloittanut liiton sääntöjen 4. pykälään nojautuen halvan lentolomamatkan järjestelyn jäsenseurojensa jäsenille Suomeen kesällä Asiasta käytyjen neuvottelujen tuloksena on, että lentoyhtiö on lopultakin hyväksynyt liiton matkan järjestäjäksi ja on suostunut antamaan koneen matkaa varten. Kone on normaali vuorokone Boeing 707 V-Jet ja on siinä 164 istumapaikkaa ja 6 pikkulasten vuodetta. Matkalla on normaali ekonomiluokan matkustajapalvelu matkan molempiin suuntiin. Sama kone vie matkustajat suoraan Helsinkiin ja paluumatkalla Helsingistä Sydneyhin ilman ikäviä koneenvaihtoja matkatavarahuoltoineen. Sen kun vaan on ja nauttii olemassaolostaan.

20 Kone on ajateltu lähteväksi Sydneystä 15. päivänä kesäkuuta 1970 ja saapuvan Helsinkiin 17. päivänä kesäkuuta Paluu Helsingistä 13. päivänä syyskuuta 1970 ja saapuminen Sydneyhin on 15. päivänä syyskuuta Siis koko matka Sydney-HelsinkiSydney kestää päivälleen 3 kuukautta. Kesän parhaimman ja kauneimman ajan, josta Suomessa oloajaksi jää 4 päivää vaille 3 kuukautta, hukkaamatta kallista aikaa matkoihin. Jos matkaan ottaa osaa tarpeellinen määrä matkustajia on koko edestakaisen matkan hinta vain 734,36 dollaria ja on se halvin mahdollinen matkalipun hinta matkalta Sydney-HelsinkiSydney. Kansainvälisten lentoyhtiöiden sopimuksen mukaan ei mikään lentoyhtiö, joka lentää Australiaan tai Australiasta, saa ottaa enempää pois matkalipun hinnasta. Lapset 2-12-vuotiaat maksavat puolet aikuisten lipun hinnasta. Ottaen huomioon lipun hinnan halpuuden ja matkan helppouden ilman koneen vaihtoja tai muita hankaluuksia, luulisi tuon koneen täyttyvän viimeistä istuinta myöten. Samalla me Australian suomalaiset voimme näyttää, että on niitä lentolomalaisia muuallakin kuin 'Ainerikoissa'. Ottaen kaikki yllämainitut seikat huomioon, toivoo allekirjoittanut, jonka huoleksi liiton hallitus on jättänyt matkan järjestelyn, että jäsenseurojen jäsenet antavat nimensä seurojensa sihteereille tai jollekin seuran tarkoitusta varten määräämälle henkilölle mahdollisimman pian välttyäkseen ikävältä pettymykseltä. Seurojen toimitsijoille huomautetaan, että seurojen jäsenluettelojen on oltava kunnossa ja täydelliset ja että matkalle lähtevien on oltava seuran jäseniä vähintään 6 kuukautta ennen matkan alkua. On parempi, jos he ovat jo vuonna 1969 jäseniä, jonka järjestelyn luulisi olevan pienin vaikeus asiassa. Lentoyhtiö nimittäin tahtoo tarkastaa seurojen jäsenluettelot ennen kuin he allekirjoittavat koneen vuokrasopimuksen. jos joku seuranne jäsen on jo antanut nimensä kalliimpaan ryhmälentoon, voi sen vielä peruuttaa, sillä matkasopimuksia ei allekirjoiteta kuin vasta 2 kuukautta ennen matkan alkua. Samoin huomautetaan seurojen toimitsijoille sekä jäsenille, että on olemassa erittäin suuret mahdollisuudet siinä, että Kulttuuriseura siirtää matkustajansa liiton matkaan. Toivon, että matkallelähtijöiden nimet ovat hallussani helmikuun alkuun mennessä.» Asia tuli esille uudestaan Australasian Suomalaisten Liiton liittokokouksessa Sydneyssä V. Pullinen selosti lentomatkojen järjestelyn nykyvaihetta. jäsenille alkoi silloin selvitä, miten paljon työtä lentomatkojen järjestelyyn liittyi ja niinpä keskustelussa todettiin, että liittoa ei perustettu ainoastaan lentomatkojen järjestämistä varten. Tilanne oli myös muuttunut siten, että myöhemmin perustettu Suomalainen Kulttuuriseura oli ottanut lentomatkojen järjestelyn ohjelmaansa. Uskottiin, että matkoja ei kannata järjestää kahden järjestön voimalla. Siten kumpainenkaan ei saa kokoon täyttä ryhmää. Seuranneessa vilkkaassa keskustelussa arvosteltiin molempia järjestöjä ja todettiin, että kumpikaan järjestö ei saisi häiritä toistensa toimintaa, vaan olisi toimittava kaikkien suomalaisten hyväksi. Ehdotettiin matkan järjestelyä vuorovuosittain yhtenä vaihtoehtona. Äänestyksen jälkeen, 13-5, päätettiin pitää matkojen järjestely edelleen ohjelmistossa. Sydney Finnish Club jätti lentomatka-asian hautumaan, kunnes pidetyssä johtokunnan kokouksessa päätettiin jättää yritys toistaiseksi. Tämän mukaisesti klubi otti kielteisen kannan myös liiton matka-anomusten levittämiseen jäsenistönsä keskuudessa. Asiasta kirjoitettiin Australasian Suomalaisten Liitolle seuraavasti:»liiton lentomatkat Suomeen. Johtokuntamme on joitakin vuosia sitten tutkinut mahdollisuuksia vastaavanlaisten matkojen järjestämiseen ja todennut asiassa olevan monenlaisia hankaluuksia, mm. luotettavan lentoyhtiön löytämisessä ko. charter-lentojen järjestäjäksi. Kyseisistä syistä johtuen ovat aikaisemmat johtokunnat katsoneet Clubimme taholta viisaimmaksi olla sekaantumatta minkäänlaisten lentomatkojen järjestelyihin, jottei Clubiin tai sen toimihenkilöihin voitaisi kohdistaa minkäänlaisia moitteita ainakaan tämänlaisen asian kohdalla ja tapauksessa jolloin joku matkalle osallistunut katsoo ko. matkan kohdaltaan epäonnistuneeksi. Nykyinen johtokuntamme yhtyy tässä asiassa edeltäjiensä kantaan. Toinen seikka, joka estää lisätyön sijoittamisen johtokuntamme jäsenten harteille matkojen järjestelytehtävän muodossa on Clubimme anniskeluoikeuksien hankintaan liittyvät toimenpiteet, jotka aiheuttavat johtokunnan jäsenille paljon työtä. Samalla haluamme muistuttaa liittohallitukselle johtokuntiemme usein korostaman yhtenäisyyden merkitystä suomalaisten siirtolaisten parissa. Johtokuntamme ei vieläkään näe parhaana mahdollisena ratkaisuna sitä, että kaksi keskusjärjestöä kilpailee keskenäänl tässä tapauksessa lentomatkoja järjestäen. Olemme vakuuttuneita siitä, että keskusjärjestöt keskenään neuvotellen pystyvät löytämään paremman ja koko suomalaista siirtokuntaa ajatellen yhtenäisemmän tien, kuin mitä keskinäinen kilpailu on.» Sydney Finnish Clubin vastustuksesta huolimatta Australasian Suomalaisten Liitto jatkoi lentomatkojen järjestelyjä. Pian kuitenkin huomattiin, että Kulttuuriseura oli paremmassa asemassa kuin Australasian Suomalaisten Liitto matkojen järjestämisessä ja niin asia jäikin»pappien» käsiin.