R uohonjuuritasolla. Kevät/Kesä 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "R uohonjuuritasolla. Kevät/Kesä 2012"

Transkriptio

1 R uohonjuuritasolla Kevät/Kesä 2012

2 Haluatko, että ruoho on vihreämpää omalla puolellasi aitaa. Toro on ruohonleikkuun ammattilainen. Vuosikymmenien aikana Toro on kehittänyt useita leikkurimalleja erilaisiin tarpeisiin. Punaisia Toroja näet kotipihojen lisäksi golfkentillä, urheilukentillä ja puistoissa ympäri Suomen. Kehitystyö on aina perustunut neljään ominaisuuteen: laatuun, tehokkuuteen, hyvään leikkuujälkeen ja helppokäyttöisyyteen. Toron tuotannosta olemme mallistoomme valinneet Suomen olosuhteisiin parhaiten sopivat koneet jokaiselle. Sähkötoimiset leikkurit pienille pihoille, polttomoottorileikkurit keskisuurille pihoille ja ammattilaisille, ajoleikkurit suurille pihoille sekä koko mallisto mukavuutta arvostavalle. Toro on myös ammattilaisen valinta. Korkea laatu, kestävyys ja suuri leikkuuteho sekä erinomainen leikkuujälki ovat tyytyväisyyden tae. Edistynyttä tekniikkaa on sovellettu Toron malliohjelman mukaisesti myös pienempiin leikkureihin. Ajoruohonleikkurit, puutarhatraktorit ja automaattivetoiset ruohonleikkurit ovat tarkoitettuja juuri sinulle, joka haluat hoitaa nurmikkosi laadukkaasti ja vaivattomasti. Leikkurit on kehitetty kestämään myös vaativammassa käytössä vuosien ajan. Saat tuntuman koneen laadusta heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Valitessasi itsellesi sopivaa leikkuria, mieti kuinka suuri on leikattava alue, kuinka usein haluat nurmikkosi leikata sekä minkä tasoisena haluat nurmikkosi pitää. Onko pihallasi puita ja pensaita, kenties rinnettä. Säästä itseäsi, älä leikkurin hankinnassa. Uskalla olla vaativa. Jos Sinulla on jotain kysymyksiä tuotteistamme, ota yhteyttä: Oy Hako Ground & Garden Ab, p tai ole yhteydessä lämimpään valtuutettuun jälleenmyyjämme, yhteystiedot: Toivomme mukavaa lukuhetkeä tämän luettelon parissa ja hyvää kesää, jolloin ruoho on vihreämpää Sinun ja Toron puolella aitaa!

3 SISÄLTÖ Sähköleikkurit...7 Recycler ruohonleikkurit 48/53 cm... 9 Recycler ruohonleikkurit 55 cm Super Recycler ruohonleikkurit 53 cm...13 Heavy Duty / Ammatti ruohonleikkurit...15 Puutarhatraktori Paikallaan kääntyvät leikkurit t ja peräkärryt Lehtipuhallin ja lakaisulaite Kooste ja lisävarusteet

4 Toro on myös ammattilaisten valinta. Korkean laadun ja toimintavarmuu-tensa takia Toro on erinomainen valinta niille, jotka etsivät parasta. Varmasti olet nähnyt näitä suuria, punaisia koneita golfkentillä ja jalkapallostadioneilla ympäri maailmaa. Toron ajettavissa ruohonleikkureissa, puutarhatraktoreissa ja itse vetävissä ruohonleikkureissa on perustana kehittynyt tekniikka. Hyvät ruohonleikkuu ominaisuudet ovat itsestäänselvyys - Torossa. Torolla ruohon korsi katkaistaan vahingoittamatta ruohoa, leikkuuyksikkö seuraa maaston muotoja jättämättä jälkeä ja etenemisnopeus säätyy automaattisesti käyttäjän tahtiin. Sähkökäynnistys, helposti säädettävä leikkuukorkeus, Recycler -silppuamisjärjestelmä ja muut hienoudet vain lisäävät käyttäjän tyytyväisyyttä. Leikkaa omaan tahtiisi - AUTOMATIC DRIVE Kun leikkaat nurmikkoa, voit helposti nousta rinteitä, leikata pensaiden ympäristön, eikä sinun tarvitse juosta rinnettä alas. Toron ruohonleikkuri on varustettu ainutlaatuisella AutomaticDrive - toiminnolla. Automatic Drive - järjestelmä aistii nopeuden vaihtelun, ja tunnistaa, mihin vauhtiin haluat kulkea ja voimansiirtosäätää leikkurin nopeuden sopivaksi. Tämä ainutlaatuinen ominaisuus löytyy vain Torolta ja se on Toron patentoima. Ainutlaatuinen järjestelmä ruohon silppuamiseen - RECYCLER Kaikki Toron ruohonleikkurit ovat varustettuja järjestelmällä, joka silppuaa leikatun ruohon helposti maatuvaksi. Patentoitu Recycler- järjestelmä silppuaa ruohon niin hienojakoiseksi, että se putoaa ruohon korsien väliin maan pinnalle. Näin leikkuujäte hajoaa nopeasti ravinteeksi lannoittamaan kasvua. Lisäksi ruohikon kosteus säilyy pidempään varmistaen nurmikon leikkuunjälkeisen kasvun. Toimivuus, tarkkuus ja ajomukavuus - ZERO TURN Monen mielestä ruohon leikkaaminen suuremmilta alueilta perinteisillä itsevetävillä ruohonleikkureilla on sekä liiaksi aikaa vievää että tosi työlästä. Asetatko Sinä etusijalle ajansäästön, ajamisen ilon ja mukavuuden, hyvän leikkuutuloksen sekä teknisen laadun? Jos vastasit myöntävästi - investoi suosittuun Toron paikallaan kääntyvään, ajettavaan leikkuriin. Sauvoilla ohjaten, ketterästi pyörähtäen, leikkaat puiden, istutusten ja sorateiden ympäristöt huomattavasti yksinkertaisemmin kuin aikaisemmin. Toro on kehittänyt kokonaisen sarjan paikallaan kääntyviä leikkureita, pienimmistä kotipuutarhakäyttöön tarkoitetuista leikkureista laajojen puistoalueiden leikkauksessa käytettäviin ammattilaiskoneisiin.

5 Leikkuutavan valinta yhdellä vivulla - RECYCLER ON DEMAND Alle silppuava Recycler tai keräystoiminto valittavissa helposti ja nopeasti yhdellä vivulla. Valitse sopiva ajonopeus - SMART SPEED Toron paikallaan kääntyvissä TimeCutter ruohonleikkureissa on käytännöllinen Smart Speed innovaatio. Valitset itse leikkuunopeusalueet. Kokoon taittuva työntöaisa. Tekee sekä varastoinnin helpommaksi ja säästää varastointitilaa. Pikapuhdistus leikkuun jälkeen. Koneen huollon ja ylläpidon on oltava yksinkertaista. Sen vuoksi ajettavissa leikkureissamme on pikapuhdistustoiminto: letkuliitin kiinnitetään puutarhaletkuun, avataan vedentulo ja käynnistetään moottori. Pyörivät terät sinkoavat veden ympäriinsä leikkuupöydän sisällä ja ruohosilppu katoaa. Ympäristöluokitetut moottorit. Kaikki Toro- moottorit ovat amerikkalaisen CARB-(California Air Resource Board) ja EPA (Environmental Protection Agency)- luokitettuja. Vähintään kahden vuoden takuu. Toro kesäkoneissa on vähintään kahden vuoden takuu mallista riippuen. Tarkemmat takuuehdot löytyvät aina käyttöohjekirjasta. Miten paljon liikkumatilaa ruohonleikkurillasi on? Helpottaaksemme oikean kokoisen ruohonleikkurin valintaa, olemme jakaneet nurmikot kolmeen kokoluokkaan. Tämä jako on vain suuntaa antava. Sillä loppujen lopuksi Sinä teet valinnan omien tarpeittesi ja tonttisi vaatimusten mukaan. Nurmikkoa vähemmän kuin 500 m 2. Nurmikkoa enintään 1000 m 2. Nurmikkoa yli 1000 m 2.

6 Sähköleikkurit

7 Electric 36 Hiljainen ja luotettava sähköleikkuri. Erinoimainen pienempään puutarhaan. Toro Electric 36 sähköleikkurissa on 1200W sähkömoottori ja helppokäyttöinen leikkuukorkeudensäätö. Leikkuri on varustettu Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, taaksepurku) leikkuujärjestelmällä. Kokoontaittuva työntöaisa helpottaa säilytyksessä. Tuotenumero Leikkuuleveys 36 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, taaksepurku) Moottori Sähkömoottori Teho 1200 W Polypropeeni Käyttöjärjestelmä Työnnettävä Leikkuukorkeus Keskuskorkeussäätö, mm 38 litraa, kovamuovia Käynnistysjärjestelmä Painikekäynnistys 17 kg Kokoon taittuva työntöaisa pikalukoilla Electric 41 Isompi ja tehokkaampi kuin pikku veljensä. Leikkurin leikkuuleveys on 41 cm varustettu isolla kerääjällä, 55 litraa. Alumiinivahvistettu runko, painikekäynnistys, helppokäyttöinen korkeudensäätö, hiljainen käyttöääni ja kokoontaittuva työntöaisa tekevät tästä mallista hyvän valinnan. Tuotenumero Leikkuuleveys 41 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, taaksepurku) Moottori Sähkömoottori Teho 1500 W Polypropeeni/alumiini Käyttöjärjestelmä Työnnettävä Leikkuukorkeus Keskuskorkeussäätö, mm 55 litraa, kovamuovia Käynnistysjärjestelmä Painikekäynnistys 19 kg Kokoontaittuva työntöaisa. Kokoon taittuva työntöaisa pikalukoilla KORKEUDENSÄÄTÖ SÄHKÖKÄYNNISTIN

8 RECYCLER RUOHONLEIKKURIT 48/53 CM

9 Helposti säädettävä työntöaisa. Recycler-on-Demand yksivipuhallinta. Recycler 48 AD Näyttävää muotoilua ja tehokas moottori. Helppokäyttöinen yksivipuhallinta kolmen leikkuujärjestelmän välillä: Recycler, taaksepurku ja keruu. Varustettuna Automatic Drive -järjestelmällä joka säätää etenemisnopeuden käyttäjän tahtiin. Comfort työtöaisa on myös säädettävä. Tuotenumero Leikkuuleveys 48 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, taaksepurku) Moottori, Teho Toro OHV, 6 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 2-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys 33 kg Helposti säädettävä Comfort työntöaisa. Recycler 48 AD ES (Sähkökäynnistys) Sama kuin Recycler 48 AD mutta varustettu sähkökäynnistyksellä ja Briggs & Stratton 6,5 hv:n moottorilla. Tuotenumero Leikkuuleveys 48 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, taaksepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton 675, 6,5 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 2-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys/Sähkökäynnistys 34 kg Helposti säädettävä Comfort työntöaisa. Uutuus! Recycler Steel 53 Leikkuri on varustettu 3-in-1 Recycler järjestelmällä ja kestävällä teräsrungolla. Helppokäyttöinen leikkuri edulliseen hintaan. Helppo käynnistää automaattisen rikastimen ansiosta. Tuotenumero Leikkuuleveys 53 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton, 6,75 hv Teräs Käyttöjärjestelmä 1-vaihteinen, säädettävä Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 2-pisteasetus, mm 65 litraa, tekstiili Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys 38 kg Recycler Steel 53 Honda Tehokas ja kestävä uutuus. Helppokäyttöinen yksivipuhallinta kolmen leikkuujärjestelmän välillä: Recycler, sivullepurku ja keruu. Varustettuna 6,5 hv:n Honda moottorilla ja Automatic Drive -järjestelmällä joka säätää etenemisnopeuden käyttäjän tahtiin. Tuotenumero Leikkuuleveys 53 cm Leikkuujärjestelmä 3-in-1 (Recycler, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Honda GVC 160 OHC. 6,75 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 2-pisteasetus, mm 65 litraa, tekstiili Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys 38 kg

10 RECYCLER RUOHONLEIKKURIT 55 CM

11 Recycle-on-Demand yksivipuhallinta. Recycler 55 AD Toron suosituin malli kautta aikojen uudesti muotoiltuna. Recycler 3-in-1 leikkuujärjestelmä, kestävä teräsrunko, 55 cm leikkuuleveys ja tietenkin Automatic Drive joka säätää automaattisesti etenemisnopeuden käyttäjän tahtiin. Myös saatavana sähkökäynnistyksellä. Yksivipuhallinta kahden leikkuujärjestelmän välillä: Recycler ja kerääjä. Tuotenumero Leikkuuleveys 55 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton 675, 6,5 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys 36,3 kg Kokoon taittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitäntä, joka liitetään yksinkertaisesti puutarhaletkuun. Recycler 55 AD ES (Sähkökäynnistys) Sama kuin Recycler 55 AD mutta varustettu sähkökäynnistyksellä. Tuotenumero Leikkuuleveys 55 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton 675, 6,5 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys/sähkökäynnistys 39 kg Kokoon taittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitäntä, joka liitetään yksinkertaisesti puutarhaletkuun. Isot takapyörät. Recycler 55 (isoilla takapyörillä) Tässä mallissa on etupyöräveto ja isot takapyörät, jotka helpottavat kääntymistä ja leikkaamista epätasaisella nurmikolla. Varustettu automaattisella rikastimella, Recycler 3-in-1 leikkuujärjestelmällä, 4-piste korkeudensäädöllä ja isolla kerääjällä. Tuotenumero Leikkuuleveys 55 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton 675, 6,5 hv Teräs Käyttöjärjestelmä 1-vaihteinen, säädettävä Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys 35,5 kg Kokoon taittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitäntä, joka liitetään helposti puutarhaletkuun. automatic drive Automatic Drive tunnistaa vauhdin, jolla haluat edetä ja järjestelmä sovittaa ruohonleikkurin vetonopeuden sen mukaiseksi. PIKAPUHDISTUSLIITIN Puutarhaletku kiinnitetään liittimeen, avataan vedentulo ja käynnistetään moottori. Pyörivät terät sinkoavat veden ympäriinsä leikkuupöydän sisällä ja ruohosilppu katoaa.

12 s UPER RECYCLER RUOHONLEIKKURIT 53 CM

13 Super Recycler 53 AD Leikkaatko usein nurmikkoa? Oletko tarkka lopputuloksesta? Tällöin sinun on valittava tämä eräs Toron kautta aikojen suosituimmista leikkureista. Aluuminirunko takaa pitkän käyttöiän. Super Recycler 53 AD ES (Sähkökäynnistys) Sama kuin Super Recycler 53 AD mutta varustettu sähkökäynnistyksellä. Tuotenumero Leikkuuleveys 53 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton 675, 6,5 hv Alumiini Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 65 litraa, tekstiili Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys 38,2 kg Kokoontaittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitin. Tuotenumero Leikkuuleveys 53 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton 675, 6,5 hv Alumiini Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 65 litraa, tekstiili Käynnistysjärjestelmä Käsi- ja sähkökäynnistys. 41,8 kg Kokoontaittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitin. Super recycler Erikoismuotoiltu koppa ja leikkuuterien lisäsiivekkeet tekee sen, että leikattu ruoho kiertää kauemmin kopassa ja silppuaa ruohon entistä pienemmäksi ennen kuin se putoaa maahan. Automatic drive Automatic Drive tunnistaa vauhdin, jolla haluat edetä ja järjestelmä sovittaa ruohonleikkurin vetonopeuden sen mukaiseksi. SIVULLEHEITTO Onko ruoho liian pitkä? Käytä silloin sivulleheittoa niin Sinun ei tarvitse jatkuvasti tyhjentää kerääjää.

14 H EAVY DUTY/AMMATTI RUOHONLEIKKURIT

15 Heavy Duty 53 Proline Leikkuri ammattilaiselle! Varustettu kestävällä alumiinirungolla, teräsvanteilla ja suojatuilla kuulalaakereilla. 5 hv Honda moottori takaa luotettavaa tehoa. Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho Käyttöjärjestelmä Nopeus Leikkuukorkeus Käynnistysjärjestelmä 22156TE 53 cm Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Honda GSV, 5 hv Alumiini Säädettävä 0-6,4 km/h 4-piste korkeudensäätö, mm 65 litraa, tekstiili Käsikäynnistys 44 kg Uutuus! Uutuus! HoverPro 400/HoverPro 450 Näissä ilmatyynyleikkureissa on 40 tai 46 cm leikkuuleveyttä. Sopii mainiosti rinteisiin tai kohteisiin johon perinteisellä leikkurilla ei pääse. Tuotenumero 02600/02602 Leikkuuleveys 40 cm/46 cm Leikkuujärjestelmä Nailon siimat Moottori, Teho Honda GXV75, 157 cc/honda GXV135, 135 cc ABS muovi Leikkuukorkeus mm Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys 12,5 kg/17,6 kg Lisävarusteet Toro HoverPro 400: Korkean ruohon leikkuu-kitti Toro HoperPro 450: Korkean ruohon leikkuu-kitti, kuljetuspyörät, asian pidennys osa, kahvan tärinän vaimennin HoverPro 500/HoverPro 550 Toro HoverPro 500 ja 550 malleissa on tehokkaammat moottorit ja leikkuuleveys on 51 cm tai 53 cm. Näissä malleissa on myös kestävät leikkuuterät. Tuotenumero 02604/02606 Leikkuuleveys 51 cm/53 cm Leikkuujärjestelmä Leikkuuterä Moottori, Teho Honda GCV160, 157 cc/honda GCV160, 160 cc ABS muovi Leikkuukorkeus mm Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys 19 kg/19 kg Lisävarusteet Korkean ruohon leikkuu-kitti, kuljetuspyörät, asian pidennys osa, kahvan tärinän vaimennin

16 Puutarhatraktori

17 Lawn Tractor XLS 380 Uusi ja tyylikäs puutarhatraktori mukavalla ajoasennolla Torolta. Valettu etuakseli ja hyvä kääntösäde. Helppokäyttöinen korkeudensäätö kuljettajan paikalta. Leikkuulaite on varustettu pikapuhdistusliittimellä. Tuotenumero Leikkuuleveys 97 cm Leikkuujärjestelmä Puutarhatraktori Moottori Toro OHV Teho 16 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Hydrostaatti Leikkuukorkeus mm Etupyörät 15 x Takapyörät 18 x Kääntösäde 51 cm Polttoainesäiliö 6,6 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 228 kg Pikapuhdistusliitin, leikkuulaitteen sähköinen kytkentä, leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta, mukiteline. Lisälaitteet Recycler-kit, kerääjä, peräkärry, sääsuoja. Varustettu veto-aisalla joka mahdollistaa lisälaitteiden kiinnityksen helposti. HINATTAVA KERÄÄJÄ Kiinnitä hinaava kerääjä helposti ja nopeasti keräämään ruohoa, käpyjä ja lehtiä. KÄÄNTÖSÄDE Hyvä kääntösäde helpottaa leikkaamista istutusten, puiden ja polkujen ympäriltä. KESTÄVÄ LEIKKUUPÖYTÄ PIKAPUHDISTUSLIITTIMELLÄ Puutarhaletku kiinnitetään liittimeen, avataan vedentulo ja käynnistetään moottori. Pyörivät terät sinkoavat veden ympäriinsä leikkuupöydän sisällä ja ruohosilppu katoaa.

18 PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄT LEIKKURIT

19 TimeCutter ZS 3200 Pieni, kätevä ja edullinen 15 hevosvoiman paikallaan kääntyvä leikkuri. Sopii myös erittäin hyvin kapeiden väylien leikkaukseen. Tuotenumero Leikkuuleveys 82 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori Kohler Courage Twin Cam Teho 15 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 10x4 Takapyörät 18x6,0 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 11,3 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 238 kg Pikapuhdistusliitin, leikkuulaitteen sähköinen kytkentä, leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta, mukiteline. Lisälaitteet, käsinojat, leikkuulaitteen nosto polkimella, kumimatto,vetoaisa. Uutuus! TimeCutter ZS 4200 S Uutuusmalli TimeCutter sarjaan. Varustettu 107 cm leikkuupöydällä,18 hv:n Kohler moottorilla sekä Recycler että sivulleheitto ja ajamisen iloa. Tuotenumero Leikkuuleveys 107 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottor Kohler Courage, 1 syl. Teho 18 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 10x4 Takapyörät 18x7,5 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 11,3 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 261 kg Pikapuhdistusliitin, leikkuulaitteen sähköinen kytkentä, leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta, mukiteline. Lisälaitteet, käsinojat, leikkuulaitteen nosto polkimella, kumimatto, vetoaisa. TimeCutter ZS 4200 T Sama kuin Toro TimeCutter ZS 4200 T mutta varustettu 2-syl. Kawasaki V-Twin 20 hv moottorilla. Tuotenumero Leikkuuleveys 107 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottor Kawasaki V-Twin, Teho 20 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 10x4 Takapyörät 18x7,5 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 11,3 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 254 kg Pikapuhdistusliitin, leikkuulaitteen sähköinen kytkentä, leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta, mukiteline. Lisälaitteet, käsinojat, leikkuulaitteen nosto polkimella, kumimatto, vetoaisa.

20 P AIKALLAAN KÄÄNTYVÄT LEIKKURIT

21 TimeCutter ZS 5000 Tässä mallissa on voimakas 24 hv Kawasaki V-Twin moottori, 127 cm leikkuuleveys ja mukava DeLux istuin. Leikkuuleveys 127 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori Kawasaki V-Twin Teho 24 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 13x5 Takapyörät 18x9,5 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 11,3 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 290 kg Pikapuhdistusliitin, leikkuulaitteen sähköinen kytkentä, DeLux istuin leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta, mukiteline, leikkuulaitteen nosto polkimella, käsinojat, tuntimittari, kumimatto. Lisälaitteet, vetoaisa. Titan ZX 4820 (turvakaarella) Luotettava ja kestävä rakenne, 4 mm hitsattu teräs leikkuupöytä. Erinomainen kestävyys ja leikkuujälki sinulle joka vaadit parasta. Tuotenumero Leikkuuleveys 122 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori Kawasaki Twin Teho 22 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2800 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 11x4 Takapyörät 20x9 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 18,9 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 329 kg Pikapuhdistusliitin, leikkuulaitteen sähköinen kytkentä, leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta, mukiteline, leikkuulaitteen nosto polkimella, käsinojat, taittuva turvakaari (ROPS). Lisälaitteet, highlift terä, valosarja, suojakatos, vetoaisa, raidoitus-kitti. Uutuus! Titan ZX 5420 (turvakaarella) Lyhyesti sanottuna paljon konetta edulliseen hintaan. Nopea ja tarkka asteen ohjaus takaa sen, että voit helposti leikata puiden, istutusten ja käytävien ympäristön. Toro Titan ZX 5420 tarjoaa erinomaisen 137 cm leikkuuleveyden, 24 hv tehon ja myös leikkuupöydän (4 mm paksu teräs), joka seuraa maastoa täydellisesti. Nämä ominaisuudet tekevät leikkurista erinomaisen myös ammattikäyttöön. Tuotenumero Leikkuuleveys 137 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori Kawasaki Twin Teho 23 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2800 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 11x4 Takapyörät 20x10 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 19,5 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 348 kg Pikapuhdistusliitin, leikkuulaitteen sähköinen kytkentä, leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta, mukiteline, leikkuulaitteen nosto polkimella, käsinojat, taittuva turvakaari (ROPS). Lisälaitteet, highlift terä, valosarja, suojakatos, vetoaisa, raidoitus-kitti..

22 K ERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT

23 Agri-Fab Steelcart Helppokäyttöinen ja edullinen kuljetusvaunu. Sillä kuljetat puutarhassasi niin pienet kuin suurematkin kuormat. Tuotenumero Teräslevy Pyöräkoko 14 x 4 28 kg Lastikapasiteetti 230 kg Lavakoko 99 x 72 x 29 cm Irrotettava takalaita Agri-Fab Polycart Etsitkö perässä vedettävää vaunua kuljettamaan puutarhassasi maa-ainesta, hiekkaa, ruohoa, lehtiä tai jotain muuta? Siinä tapauksessa meillä on tarjota Sinulle kantavuudeltaan 350 kg:n vaihtoehto. Lava on iskunkestävää muovia, kipattava ja nopeasti kytkettävissä koneeseesi. Tuotenumero Kovamuovi Pyöräkoko 14 x 4 28 kg Lastikapasiteetti 350 kg Lavakoko 114 x 76 x 30 cm Yksinkertainen asennus Agri-Fab Tow Lawn Sweeper 96 Kytket tämän kerääjän helposti sauvaohjattaviin leikkureihin ja puutarhatraktoreihin. n harja pyörii 4,5 kierrosta/pyörän kierros ja harjaa näin tehokkaasti ruohonkorret, havut ja lehdet ylös vinyylisäkkiin. Se nostaa samalla ylös painuneet ruohonkorret. Tuotenumero Teräs ja vinyyli 320 litraa Pyöräkoko 10 x 1,75 cm Työleveys 96 cm 28 kg Välitys 4,5:1 per pyörän kierros Helppo tyhjentää kuljettajan paikalta. Säädettävä harjapaine. Agri-Fab Tow Collector 107 Hi-speed Kuinka nopeasti ja tehokkaasti haluat koota ruohon, kävyt, lehdet ja muun materiaalin maasta? Jos olet tarkka lopputuloksesta, valitset tämän Agri-Fab kerääjän. Tuotenumero Teräs ja vinyyli 550 litraa Pyöränkoko 11 x 2,5 cm Työleveys 107 cm 41 kg Välitys 8,5:1 pyörän kierros Helppo tyhjentää kuljettajan paikalta. Säädettävä harjapaine. Agri-Fab Tandem Axle ATV Cart Suuri Agri-Fab Axle ATV Cart. Tämä on kapasiteetiltaan 450 kg:n vaunu ja tarkoitettu suurimpien ja painavimpien kuormien kuljetuksiin. Tässä vaunussa on aito keinuteli, joten eteneminen sujuu vaivatta niin vaihtelevassa kuin epätasaisessakin maastossa. Kansi on tukeva ja lastilavan takalukitus on irrotettavissa. Malli Agri-Fab Tandem Axle ATV Cart, kuljetusvaunu kipillä Tuotenumero Teräslevy Pyörän koko 18 x 9,5 maastopinnoite 94 kg Lastikapasiteetti 450 kg Lavakoko 155 x 82,5 x 30 cm Keinuteli. Irrotettava takalaita.

24 L EHTIPUHALLIN JA LAKAISULAITE

25 Ultra Blower Vac Todella helppokäyttöinen ja markkinoiden tehokkain imuri/puhallin. Puhallusnopeus säädettävissä portaattomasti jopa 350 km/h. Näin varmistetaan hyvä työjälki nopeasti. Imuroottori on magnesiumseosta, joka silppuaa lehdet 1:16 osaan, ylivoimaisesti paras tulos lajissaan. Tuotenumero Moottori Sähkömoottori, 1500 W Kovamuovi Ilman virtausnopeus 350 km/h Silppurin kapasiteetti 16:1 53 litraa, tekstiiliä 5 kg Magnesiumroottori (puhallin). Portaattomasti säädettävä nopeus. Hako Flipper Työnnettävä lakaisukone Hakolta. Tämä kone harjaa roskat ja lian pois pienestäkin nurkasta ja hoitaa lakaisun vieläpä märiltä pinnoilta ja soralta. Täydellinen valinta työpajoille, autotalleille, terasseille, varastoihin, kulkuteille jne. Roskat kootaan helposti tyhjennettävään muovisäiliöön. Säädettävä työntöaisa. Isot pyörät auttavat selviytymään helposti rapuista ja jalkakäytävien reunoista. Tuotenumero 6206 Teräskehys, alumiinikotelo ja muovikeräyssäiliö 40 litraa, kovamuovia Kapasiteetti 2400 m 2 /h Työleveys 67 cm 24 kg Säädettävä harja. Säädettävä harjapaine. Vihjeet & neuvot! - Pidä koneesi puhtaana ala- ja yläpuolelta sekä käytä pikapuhdistusta jokaisen leikkuukerran jälkeen. - Tarkista moottoriöljy ja leikkuuterien kunto säännöllisesti. Suora ja tasainen terä antaa parhaan leikkuutuloksen. - Ruohonleikkurin öljy tulisi vaihtaa aina ensimmäisten viiden käyttötunnin jälkeen ja sen jälkeen aina joka 50 käyttötunnin jälkeen tai aina jokaisen käyttökauden alussa. - Ilmansuodatin tulee vaihtaa käyttökauden alussa. Jos Sinun on mahdollista käyttää valtuutetun Oy Hako Ground & Garden Ab huoltopalvelua, anna heidän huoltaa aina kone käyttökauden lopuksi. - Leikkuria kallistetaan AINA vain taaksepäin, eli sytytystulppa ylöspäin. Näin moottoriöljy pysyy kampikammiossa, eikä tuki pakoputkea tai ilmansuodatinta ja toimii moitteettomasti sekä savuttamatta. Suojaa leikkurisi kätevällä sääsuojalla.

26 TUOTE TUOTENUMERO työleveys LEIKKUUJÄRJESTELMÄ MOOTTORI TEHO MATERIAALI LEIKKUUKORKEUS Itse vetävä ruohonleikkuri Toro Electric cm Recycler 3-in-1 Sähkömoottori 1200 W Polypropeeni mm Toro Electric cm Recycler 3-in-1 Sähkömoottori 1500 W Polypropeeni/Alu mm Toro Recycler 48 AD cm Recycler 3-in-1 Toro OHV 6 hv Teräs mm Toro Recycler 48 AD ES cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Teräs mm Toro Recycler Steel cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton 6,75 hv Teräs mm Toro Recycler Steel 53 Honda Uutuus! cm Recycler 3-in-1 Honda GVC 160 OHC 5 hv Teräs mm Toro Recycler 55 (stora hjul) cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Teräs mm Toro Recycler 55 AD cm Recycler 3-in-1) Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Teräs mm Toro Recycler 55 AD ES cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Teräs mm Toro Super Recycler 53 AD cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Alumiini mm Toro Super Recycler 53 AD ES cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Alumiini mm Toro Heavy Duty 53 Proline 22156TE 53 cm Recycler 3-in-1 Honda GSV 5 hv Alumiini mm Toro HoverPro 400 Uutuus! cm - Honda GXV cc ABS-muovi mm Toro HoverPro 450 Uutuus! cm - Honda GXV cc ABS-muovi mm Toro HoverPro 550 Uutuus! cm - Honda GCV cc ABS-muovi mm Toro HoverPro 550 Uutuus! cm - Honda GCV cc ABS-muovi mm PUUTARHATRAKTORI Toro Lawn Tractor XLS cm Sivulle heitto Toro OHV 16 h Teräs mm Sauvaohjatut ruohonleikkurit Toro TimeCutter ZS cm Recycler ja sivulle heitto Kohler Courage Twin Cam 15 hv Teräs mm Toro TimeCutter ZS 4200 S Uutuus! cm Recycler ja sivulle heitto Kohler Courage 18 hv Teräs mm Toro TimeCutter ZS 4200 T cm Recycler ja sivulle heitto Kawasaki V-Twin 20 hv Teräs mm Toro TimeCutter ZS cm Recycler ja sivulle heitto Kawasaki V-Twin 24 hv Teräs mm Toro Titan ZX cm Recycler ja sivulle heitto Kawasaki Twin 22 hv Teräs mm Toro Titan ZX 5420 Uutuus! cm Recycler ja sivulle heitto Kawasaki Twin 23 hv Teräs mm KERÄÄJÄT JA VAUNUT Agri-Fab Steelcart Teräs - Agri-Fab Polycart Kovamuovi - Agri-Fab Tow Lawn Sweeper cm Teräs ja vinyyli - Agri-Fab Tow Collector cm Teräs ja vinyyli - Agri-Fab Tandem Axle ATV Cart Teräs - LEHTIPUHALLIN/-IMURI Toro Ultra Blower Vac Sähkömoottori 1500 W Kovamuovi - Hako Flipper cm Kovamuovi - LISÄVARUSTEITA: Sääsuoja Valitse leikkuriisi sopiva Toro sääsuoja. TWIN BAGGER Käytönnöllinen kerääjä, Twin Bagger, TimeCutter ja Titan malleihin. Helppo tyhjentää ja pitää puhtaana. RECYCLER KIT Puutarhatraktoriin XLS 380 on saatavana Toron patentoitu Recycler lisävaruste.

27 KERÄÄJÄ KÄYNNISTYSJÄRJESTELMÄ VAIHTEISTO PAINO MUUTA 38 litraa, tekstiiliä Painikekäynnistys Työnnettävä 17 kg Keskuskorkeussäätö 55 litraa, tekstiiliä Painikekäynnistys Työnnettävä 19 kg Keskuskorkeussäätö 60 litraa, tekstiiliä Käsikäynnistys Automatic Drive 33 kg 2- pisteinen korkeussäätö 60 litraa, tekstiiliä Sähkökäynnistys Automatic Drive 34 kg 2- pisteinen korkeussäätö 65 litraa,tekstiiliä Käsikäynnistys 1-vaihteinen, säädettävä 38 kg Itsenäinen korkeussäätö 65 litraa,tekstiiliä Käsikäynnistys Automatic Drive 38 kg 2- pisteinen korkeussäätö 60 litraa, tekstiili Käsikäynnistys 1-vaihteinen, säädettävä 38 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 60 litraa, tekstiili Käsikäynnistys Automatic Drive 36,3 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 60 litraa, tekstiili Sähkökäynnistys Automatic Drive 39 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 65 litraa,tekstiiliä Käsikäynnistys Automatic Drive 38,2 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 65 litraa,tekstiiliä Sähkökäynnistys Automatic Drive 41,8 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 65 litraa,tekstiiliä Käsikäynnistys Säädettävä 44 kg Itsenäinen korkeussäätö, teräsvanne - Käsikäynnistys - 12,5 kg Nailon siima - Käsikäynnistys - 17,6 kg Nailon siima - Käsikäynnistys - 19 kg Leikkuuterä - Käsikäynnistys - 19 kg Leikkuuterä - Sähkökäynnistys Automatic Drive 228 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 238 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 261 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 254 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 290 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 340 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 348 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta kg Kippi, irrotettava taka-aisa kg Kippi, yksinkertainen asennus 320 litraa, vinyyli kg Välityssuhde: 4,5:1 per pyörän kierros, säädettävä harjan paine 550 litraa, vinyyli kg Välityssuhde: 8,5:1 per pyörän kierros, säädettävä harjan paine 450 kg kg Heiluri- teli, irrotettava taka-aisa 53 litraa, tekstiiliä Sähkö - 5 kg Säädettävä nopeus, hienojauhatus 16:1, 350 km/h 40 litraa, kovamuovia kg Säädettävä ohjaus ja puhdistusharja. Säädettävä harjan paine. AURINKOSUOJA TimeCutter ruohonleikkureihin on saatavana lisävarusteena aurinkosuoja. VETOAISA Varustele TimeCutter ruohonleikkuri vetoaisalla niin voit helposti kytkeä siihen tarvittavat lisälaitteet. Sääsuoja Valitse leikkuriisi sopiva Toro sääsuoja.

28 Koneita puhtaamman ja viihtyisämmän ympäristön puolesta Leikkureita kaikille, jotka arvostavat laatua. Toro on perustettu vuonna Toro aloitti golfkenttien hoitoon tarkoitettujen laitteiden valmistuksen vuonna Siitä alkoi kasvu alan johtavaksi nurmen hoitoon erikoistuneeksi laatukoneiden valmistajaksi. Nurmialueiden hoitajat kaikkialla maailmassa tuntevat Toron johtavana merkkinä. Perustana Toron puutarharuohonleikkureissa on myös ammattilaisten vaatima kehittynyt tekniikka ja laatu. Hako Ground & Garden on Toron pohjoismaiden maahantuoja, jolla on pääkonttori Ruotsissa ja tytäryhtiöt Suomessa ja Norjassa. Olemme osa saksalaista monikansallista teollisuuskonsernia Hako Holding GmbH & Co. KG. Konsernin tuotteiden pääedustajana vastaamme siitä, että kaikki tuotemerkkimme ovat laadukkaita, asiakkaiden käytettävissä ovat lähellä sijaitsevat luotettavat huoltopalvelut ja jälleenmyyjillä on perusteellinen koulutus tuotteistamme. Paikallinen jälleenmyyjäsi: Esitteessä voi olla paikallisia poikkeamia. Pidätämme oikeuden muutoksiin painovirheiden osalta. Toro- merkkiä markkinoi ja myy Oy Hako Ground & Garden Ab, Sienitie 50, Helsinki puh

2015 RUOHONJUURITASOLLA RUOHONLEIKKURIT - LEHTIPUHALLIN - KERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT

2015 RUOHONJUURITASOLLA RUOHONLEIKKURIT - LEHTIPUHALLIN - KERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT 2015 RUOHONJUURITASOLLA RUOHONLEIKKURIT - LEHTIPUHALLIN - KERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT HALUATKO, ETTÄ RUOHO ON VIHREÄMPÄÄ OMALLA PUOLELLASI AITAA. Toro on ruohonleikkuun ammattilainen. Vuosikymmenien aikana

Lisätiedot

ruohonjuuritasolla Kevät/Kesä 2011

ruohonjuuritasolla Kevät/Kesä 2011 RUOHONJUURITASOLLA Kevät/Kesä 2011 Haluatko, että ruoho on vihreämpää omalla puolellasi aitaa? Toro on ruohonleikkuun ammattilainen. Vuosikymmenien aikana Toro on kehittänyt useita leikkurimalleja erilaisiin

Lisätiedot

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 2 Pientraktorit 1015 Ajoleikkuri Runko Vaihteisto Vakionopeudensäädin 96 cm 15 hv Kohler Courage terästä, matalalattiarakenne 15 x 6,5 / 20 x 10 46 cm hydrostaattinen, jalkapoljinhallinta

Lisätiedot

mallisto - Valitessasi täydellistä leikkuukumppania

mallisto - Valitessasi täydellistä leikkuukumppania Murray mallisto - Valitessasi täydellistä leikkuukumppania Työnnettävä ruohonleikkuri - Työnnettävät ruohonleikkurit ovat yleensä hieman kevyempiä kuin itsevetävät. Ne ovat ideaali valinta pienille ja

Lisätiedot

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm 623T 23hv bensiini 120cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kohler Command Pro 2-syl 23hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 120cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai kerääjän.

Lisätiedot

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm 616T 16hv bensiini 110cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Briggs&Stratton Vanguard 2-syl 16hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 110cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai

Lisätiedot

PIHASI PARHAAKSI! Maahantuoja: TUOTEKUVASTO

PIHASI PARHAAKSI! Maahantuoja: TUOTEKUVASTO PIHASI PARHAAKSI! Maahantuoja: TUOTEKUVASTO 2014 SISÄLLYS Ruohonleikkurit 3 Miniriderit 4 Ajoleikkurit 5 Trimmerit, raivaussahat 6 Pensasleikkurit 6 Silppurit ja jyrsimet 7 Lehtipuhaltimet ja erikoislaitteet

Lisätiedot

Kaikki Toro lumingot on varustettu OHV moottoreilla, jotka takaavat tehokkuuden, pitkän käyttöiän, tärinättömän ja ennen kaikkea hiljaisen käynnin.

Kaikki Toro lumingot on varustettu OHV moottoreilla, jotka takaavat tehokkuuden, pitkän käyttöiän, tärinättömän ja ennen kaikkea hiljaisen käynnin. UMET POIS LLumilingot 2012/2013 Oletko kyllästynyt talviaamuihin, jolloin joudut yllättäen lapioimaan itsellesi kulkutien esiin kinoksesta? On aika kesyttää talvi ja keventää lumitöitä.toron pääedustajana

Lisätiedot

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! 19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla

Lisätiedot

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää ETULEIKKURIT Fiksu ja ammattitasoinen tapa hoitaa nurmikkoa. Etuleikkuulaitteella yllät joka paikkaan ja näet mitä leikkaat. Nopeasti ja mukavasti samalla kun lannoitat nurmikon ja vältät haravoinnin.

Lisätiedot

XC 43 B 199,- Kampanjahinta. - B&S 125 cc moottorilla - keräävä ja taaksepuhaltava - valmiiksi koottuna laatikossa

XC 43 B 199,- Kampanjahinta. - B&S 125 cc moottorilla - keräävä ja taaksepuhaltava - valmiiksi koottuna laatikossa XC 43 B 199,- Runko: Kaasusäädin: Leikkuukorkeudet: Pyörät: Aisa: Keruusäiliö: 450 E series 125 cc Teräs 41 cm Työnnettävä Kiinteä kierrosluku 4 vivulla 5 kpl, 27 80 mm 180 / 180 mm - kuulalaakereilla

Lisätiedot

Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää

Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää FOR GREAT MOWMENTS CASTELGARDEN MALLISTO 2015 PUUTARHATRAKTORIT 2015 Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää muotoilua Loistava ajonautinto sopusoinnussa mahtavan suorituskyvyn kanssa. Juuri se erottaa Castelgardenin

Lisätiedot

lumet PoiS Talvi 2011/2012

lumet PoiS Talvi 2011/2012 LUMET POIS Talvi 2011/2012 Toro lumilingot - laatua, tehokkuutta ja helppokäyttöisyyttä! Oletko kyllästynyt talviaamuihin, jolloin joudut yllättäen lapioimaan itsellesi kulkutien esiin kinoksesta? On aika

Lisätiedot

Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää

Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää FOR GREAT MOWMENTS CASTELGARDEN MALLISTO 2013 PUUTARHATRAKTORIT 2013 Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää muotoilua Loistava ajonautinto sopusoinnussa mahtavan suorituskyvyn kanssa. Juuri se erottaa Castelgardenin

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 -

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 - 725DT 25hv diesel 130-150cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kubota 3-syl 25hv nestejäähdytteinen diesel Leikkuuleveydet: 130-150cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Hvordan fejrer en Klippo 60 år? Ved at arbejde som sædvanligt.

Hvordan fejrer en Klippo 60 år? Ved at arbejde som sædvanligt. Hvordan fejrer en Klippo 60 år? Ved at arbejde som sædvanligt. Tästä Klippo tunnetaan Klippo on kovis, joka pitää työnteosta. Vuodesta toiseen se on aina valmiina käynnistymään. Kun Klippo nyt täyttää

Lisätiedot

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V 1581 PRO Vaativalle käyttäjälle, vaativiin olosuhteisiin kehitetty tehokas kaksivaihelinko. Puhdistaa lumen tehokkaasti ajoväylältäsi. Pureutuu läpi kovan ja jäisen lumivallin. Varustettu tehokkaalla kaksivaihemekanismilla.

Lisätiedot

RUOHONJUURITASOLLA. Kevät/Kesä 2014

RUOHONJUURITASOLLA. Kevät/Kesä 2014 RUOHONJUURITASOLLA Kevät/Kesä 2014 HALUATKO, ETTÄ RUOHO ON VIHREÄMPÄÄ OMALLA PUOLELLASI AITAA. Toro on ruohonleikkuun ammattilainen. Vuosikymmenien aikana Toro on kehittänyt useita leikkurimalleja erilaisiin

Lisätiedot

TUOTELUETTELO 2013. Maahantuoja:

TUOTELUETTELO 2013. Maahantuoja: TUOTELUETTELO 2013 Maahantuoja: SISÄLLYS Ruohonleikkurit 3 - Kelaleikkurit 3 - Sähkökäyttöiset ruohonleikkurit 3 Akkuleikkurit 4 Työnnettävät ruohonleikkurit 5 Vetävät/keräävät ruohonleikkurit 6 Niittoleikkurit

Lisätiedot

TUOTELUETTELO 2013. Maahantuoja: http://tuotteet.sgnieminen.fi

TUOTELUETTELO 2013. Maahantuoja: http://tuotteet.sgnieminen.fi TUOTELUETTELO 2013 Maahantuoja: SISÄLLYS Robottileikkurit 3 Ruohonleikkurit 4 - Työnnettävät nurmikkoleikkurit 4 - Vetävät nurmikkoleikkurit 4 Pystyleikkurit 5 Jyrsimet 5 Ajoleikkurit & Pientraktorit 6

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

Tehokkuutta ja valinnanvaraa. John Deere -leikkurit Myyjän opas

Tehokkuutta ja valinnanvaraa. John Deere -leikkurit Myyjän opas Tehokkuutta ja valinnanvaraa John Deere -leikkurit Myyjän opas JD_leikkuriesite_A5.indd 1 29.4.2014 14.15 Sisällys John Deere JM36... 4 John Deere RUN46... 5 John Deere RUN51... 6 John Deere R43... 7 John

Lisätiedot

Perässäkäveltävään Power-Unit 60 kiinnitettävät lisälaitteet. Maredo Power-Unit 60 + pystyleikkuri PuT 20

Perässäkäveltävään Power-Unit 60 kiinnitettävät lisälaitteet. Maredo Power-Unit 60 + pystyleikkuri PuT 20 Perässäkäveltävään Power-Unit 60 kiinnitettävät lisälaitteet Maredo: PuT 20 -pystyleikkuri Maredo Power-Unit 60 + pystyleikkuri PuT 20 PuT 20 pystyleikkurissa on vakiona 0,8 cm paksu kovametalli pystyleikkuuterä.

Lisätiedot

todella helppokäyttöinen

todella helppokäyttöinen Vaivatonta viimeistelyä Täydellinen päivä Erinomainen leikkuuteho, todella helppokäyttöinen Make it your home. Uusi ART 18 LI on hyvä valinta. Innovatiivinen Durablade takaa erinomaisen leikkuutehon, ja

Lisätiedot

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi.

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. Lumilingot 2015-2016 Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. HONDA ON TALTUTTANUT TALVEA JO 35 VUOTTA. Hondan lumilinkoja on valmistettu jo 35 vuotta ja juhlan kunniaksi koko lumilinkomallistomme

Lisätiedot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot 24.TOUKOKUUTA 2013 Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot Maksimaalista suorituskykyä ja pidennettyä käyttöaikaa uudella 4.0Ah akulla. Johdotonta vapautta: Ei polttoainetta,

Lisätiedot

Indego leikkaa nurmikon puolestasi,

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, Säästä aikaa! Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Älykkäällä Logicut-navigointijärjestelmällä varustettu Indego-robottiruohonleikkuri. Leikkaa nopeasti

Lisätiedot

VAATIVAN KÄYTTÄJÄN VALINTA

VAATIVAN KÄYTTÄJÄN VALINTA cubcadet.fi VAATIVAN KÄYTTÄJÄN VALINTA Maahantuoja: TUOTEKUVASTO http://tuotteet.sgnieminen.fi 2014 SISÄLLYS Robottileikkurit 3 Ruohonleikkurit 4 - Työnnettävät nurmikkoleikkurit 4 - Vetävät nurmikkoleikkurit

Lisätiedot

Kerrankin jotain uutta! AVANT heittää haasteen AVANT kehitti kokonaan uuden koneen, jollaista markkinoilla ei ole ollut. Nykyaikaista hydrauliikkaa hyödyntäen syntyi edullinen, kompakti nelivetoinen peli,

Lisätiedot

Niin on, mutta niitä tulee lisää Ja silloin kaikki on taas niin kuin ennen. Ulkokalusteet on saatava ulos jo keväällä, samoin grilli ja

Niin on, mutta niitä tulee lisää Ja silloin kaikki on taas niin kuin ennen. Ulkokalusteet on saatava ulos jo keväällä, samoin grilli ja Muotoonvalettu Kesä on lyhyt Niin on, mutta niitä tulee lisää Ja silloin kaikki on taas niin kuin ennen. Ulkokalusteet on saatava ulos jo keväällä, samoin grilli ja puutarhakalusto. Ja ruohonleikkuri,

Lisätiedot

Kekkilä Kompostoiva 160 L. Kekkilä Ekomatic Kuivikekäymälä 110 L. Kekkilä Puutarha- ja mökkikompostori 310 L. Kekkilä Nurmikkolannoite 10 kg

Kekkilä Kompostoiva 160 L. Kekkilä Ekomatic Kuivikekäymälä 110 L. Kekkilä Puutarha- ja mökkikompostori 310 L. Kekkilä Nurmikkolannoite 10 kg PIHAPIIRIIN Kompostoiva 160 L Puutarhalannoite 6 kg Nurmikkolannoite 10 kg Duomatic kompostoiva kuivikekäymälä esikompostoi käymäläjätteesi kätevästi kahden sisäastian ansiosta. Toinen astia on käytössä,

Lisätiedot

Hinnasto 2013-2014 SN822E 55 CM, B&S Snow Series 800, 205cc, OHV yksivaiheinen kumipäällysteinen syöttökierukka, halkaisija 25,4 cm 230v startti heittoputken sivusäätö kahvassa 200 astetta korkeuden pikasäätöheittoputkessa

Lisätiedot

Bad Boy Diesel. Tämä suurteholeikkurien paha poika on varustettu Caterpillar-dieselmoottorilla. MOWERS. Mow with an attitude

Bad Boy Diesel. Tämä suurteholeikkurien paha poika on varustettu Caterpillar-dieselmoottorilla. MOWERS. Mow with an attitude Classic Bad Boy Diesel MOWERS Mow with an attitude Tämä suurteholeikkurien paha poika on varustettu Caterpillar-dieselmoottorilla. AC 5+ RE S Paikallaankääntyvien ruohonleikkurien kuningas QU COM AL M

Lisätiedot

CASTELGARDEN MALLISTO

CASTELGARDEN MALLISTO CASTELGARDEN MALLISTO 2017 PUUTARHATRAKTORIT TOIMINTAVARMUUTTA JA PUOLEENSAVETÄVÄÄ MUOTOILUA Loistava ajonautinto sopusoinnussa mahtavan suorituskyvyn kanssa. Juuri se erottaa Castelgardenin muista. Mallistomme

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

Honda pelaa varmasti.

Honda pelaa varmasti. Lumilingot 2011 Honda pelaa varmasti. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Jokaisessa mallissa on leveä ja korkea linkopesä, työvalo

Lisätiedot

Miimo-robottileikkurit 2013. Honda Miimo. Robotti, joka leikkaa ruohosi.

Miimo-robottileikkurit 2013. Honda Miimo. Robotti, joka leikkaa ruohosi. Miimo-robottileikkurit 2013 Honda Miimo. Robotti, joka leikkaa ruohosi. Honda Miimo robotti, joka leikkaa ruohosi. Miimo on ihanteellinen laite heille, jotka haluavat kauniin ja huolitellun nurmikon, mutta

Lisätiedot

Magswitchin h y ö d y t :

Magswitchin h y ö d y t : Muuttaa tapoja. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä helppoa kontrolloida erittäin tehokasta magneettia. Magswitch on kehittänyt erittäin tehokkaan magneettityökalun, joka yhtä nuppia vääntämällä on helppo

Lisätiedot

Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen

Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen 3. Helmikuu ta2012 Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen voima! Puutarhan hoito ja siivous on nyt helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Uusi Ryobisähkötyökalujen valikoima sisältää pensasleikkureita

Lisätiedot

Tuote-esite Snowblower 120 ATV EC (306 cm3 moottori, sähköinen kauko-ohjain) Uusi malli! Sähköinen ohjaus

Tuote-esite Snowblower 120 ATV EC (306 cm3 moottori, sähköinen kauko-ohjain) Uusi malli! Sähköinen ohjaus Snowblower 120 ATV EC (306 cm3 moottori, sähköinen kauko-ohjain) Uusi malli! Sähköinen ohjaus Tuote-esite 2018- SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto

Lisätiedot

Vihreät Hetket 2015 KAMPANJAKUVASTO

Vihreät Hetket 2015 KAMPANJAKUVASTO Vihreät Hetket 2015 KAMPANJAKUVASTO Rahoita hankintasi kätevästi Aktiivirahakortilla! Etuleikkurit Oletko koskaan leikannut ruohoa ja toivonut että pääsisit lähemmäs puutarhasi kauniita elementtejä? Olet

Lisätiedot

Kioti pientraktorit.

Kioti pientraktorit. Kioti pientraktorit. Kiotin käytännölliset pientraktorit Vuoden 2009 alusta laajensi Hako Ground & Garden myyntivalikoimaansa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa korealaisilla Kioti - pientraktoreilla. Kioti

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

Välttämätön apuväline puutarhassa

Välttämätön apuväline puutarhassa Nauti Rentoudu Välttämätön apuväline puutarhassa Make it your home. Tee puutarhatyöt kevyesti ja ergonomisesti Boschin Isio-puutarhatyökalulla. Monikäyttöistä moottoriyksikköä voidaan käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Sylinteriluku 1 1. Huoltoluukku Helppo pääsy huoltopisteisiin. Selkeästi näkyvä polttoainemittari. Teho 7,1 kw, 414 cc 7,3 kw, 344 cc

Sylinteriluku 1 1. Huoltoluukku Helppo pääsy huoltopisteisiin. Selkeästi näkyvä polttoainemittari. Teho 7,1 kw, 414 cc 7,3 kw, 344 cc Etuleikkurit ja puutarhatraktorit 2015 Etuleikkurit Etuleikkurit Villa Villa on todella suunnittelun huipentuma. Tämän modernin laitteen hämmästyttävän matala äänitaso sekä ergonomisesti sijoitetut hallintalaitteet

Lisätiedot

Tuote-esite 2016. Snowblower 120 ATV. SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti

Tuote-esite 2016. Snowblower 120 ATV. SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti Snowblower 120 ATV Tuote-esite 2016 SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti Ominaisuudet Penkat matalaksi! Rammy Snowblower 120 ATV on ketterä

Lisätiedot

F KUBOTA DIESEL ETULEIKKURIT F2890E

F KUBOTA DIESEL ETULEIKKURIT F2890E K U B O T A D I E S E L F F2890E/F3890 E T U L E I K K U R I T Kubota esittelee päivitetyn F-sarjan entistäkin paremmilla leikkuuominaisuuksilla ja leikkuujätteen poistolla. Uusi mittapuu ammattilaisten

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

Kaapelikelavaunu JKS 750V

Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu kevyempiin verkonrakennuksen tarpeisiin Kokonsa puolesta JKS 750 soveltuu erinomaisesti antenniurakoitsijoiden ja sähköasennusliikkeiden käyttöön. Vaunu on tarkoitettu

Lisätiedot

Vaakatasoleikkurit - ammattikäyttöön MULTICUT 160 / 200 / 300 / 420

Vaakatasoleikkurit - ammattikäyttöön MULTICUT 160 / 200 / 300 / 420 Vaakatasoleikkurit - ammattikäyttöön MULTICUT 160 / 200 / 300 / 420 MULTICUT Murskausvoimaa pelloille ja viheralueille Vihermurskausalan ammattilaisena Spearhead on kehittänyt nostolaitteisiin soveltuvan

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Yksi kone - monta käyttötapaa

Yksi kone - monta käyttötapaa Yksi kone - monta käyttötapaa Tuotekehittely onnistuu parhaiten tiiviissä yhteistyössä loppukäyttäjän kanssa. Ventrac on toiminut tällä periaatteella siitä asti kun ensimmäinen kone valmistui. Käyttäjien

Lisätiedot

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN.

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. PARASTA LAATUA PENSAILLE. Metabo-pensasleikkurit asettavat standardit. Näin tekee myös uusi mallistomme. Uudet pensasleikkurimme vakuuttavat

Lisätiedot

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m)

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m) AVERO 240 160 Etuvarusteet VARIO leikkuupöytä V 600 V 540 V 540 Vakioleikkuupöytä C 660 C 370 C 600 C 370 Rapsileikkuupöytä kaikkiin vakio- ja VARIO -leikkuupöytiin Taitettavat leikkuupöydät C 450 FLEX

Lisätiedot

Suihkujakkarat ja -tuolit

Suihkujakkarat ja -tuolit S U I H K U T U O L I T TUOTE-ESITE 2017 Suihkujakkarat ja -tuolit Siirreltävät Suihkutuoli COMBI Combi suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä. Combi suihkutuoliin on mahdollista

Lisätiedot

Moottori. Akku. Akkujen lukumäärä 2. Akun kapasiteetti. Leikkuuterä. Leikkuuleveys. Leikkuukorkeus. Leikkuunopeus. Sadetunnistimet

Moottori. Akku. Akkujen lukumäärä 2. Akun kapasiteetti. Leikkuuterä. Leikkuuleveys. Leikkuukorkeus. Leikkuunopeus. Sadetunnistimet Autoclip 223 Nauti luonnosta, vietä aikaa perheen ja ystävien kanssa, lähde vaikka lomalle! Stigan robottiruohonleikkurit pitävät huolen nurmikostasi itsenäisesti, uskomattomalla lopputuloksella. Autoclip

Lisätiedot

Snowblower 120 ATV NÄPPÄRÄ MÖNKIJÄN LUMILINKO TUOTE-ESITE 2013. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi

Snowblower 120 ATV NÄPPÄRÄ MÖNKIJÄN LUMILINKO TUOTE-ESITE 2013. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi RAMMY Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään. TUOTE-ESITE 2013 NÄPPÄRÄ MÖNKIJÄN LUMILINKO Snowblower 120 ATV SISÄLTÖ: RAMMY Snowblower 120 ATV ominaisuudet Kauko-ohjain Tekniset tiedot Lumilinkopaketin sisältö

Lisätiedot

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen!

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Carlton on USA:ssa toimiva laadukas valmistaja, jonka tuotteet tuovat tehokkuudellaan yritykseesi kilpailukykyä ja uusia mahdollisuuksia. Kaikki

Lisätiedot

Esittelyssä 2 uutta mallia:

Esittelyssä 2 uutta mallia: Esittelyssä 2 uutta mallia: Nilfiskin lattianhoitomallisto suunniteltiin arkisiivouksen kustannuksia silmällä pitäen. Olipa kyse suuresta varastotilasta tai pienestä kioskista, olemme selvittäneet yleisimpien

Lisätiedot

2016 RUOHONLEIKKURIT, PUUTARHATRAKTORIT & ZERO TURN LEIKKURIT

2016 RUOHONLEIKKURIT, PUUTARHATRAKTORIT & ZERO TURN LEIKKURIT 016 RUOHONLEIKKURIT, PUUTARHATRAKTORIT & ZERO TURN LEIKKURIT LEIKKUUN VERRAN PAREMPI ASIAKKAAN TUKEMINEN TEE OIKEA PÄÄTÖS. Etkö ole varma, millaisen ruohonleikkurin tarvitset? Simplicity myyjäsi osaa auttaa.

Lisätiedot

Yhden kosketuksen lakaisua minimaalisilla kokonaiskustannuksilla

Yhden kosketuksen lakaisua minimaalisilla kokonaiskustannuksilla Yhden kosketuksen lakaisutoiminto tekee käytön erittäin helpoksi, sillä kaikki toiminnot pääharja, sivuharjat, imumoottori ja lisävarusteena saatava DustGuard aktivoituvat/pysähtyvät yhtä aikaa. Sivuharjoissa

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. että istuin on kiinnitetty oikein.

KÄYTTÖOHJE. että istuin on kiinnitetty oikein. KÄYTTÖOHJE LASTENVAUNUJEN AVAAMINEN Aseta vaunut lattialle (kuva 1a) ja vedä lujasti kahvasta, kunnes taittomekanismi lukittuu (kuva 2, 3). HUOMAUTUS! Ennen kuin alat käyttää vaunuja, varmista, että ne

Lisätiedot

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V 1581 PRO Vaativalle käyttäjälle, vaativiin olosuhteisiin kehitetty tehokas kaksivaihelinko. Puhdistaa lumen tehokkaasti ajoväylältäsi. Pureutuu läpi kovan ja jäisen lumivallin. Varustettu tehokkaalla kaksivaihemekanismilla.

Lisätiedot

VINTTURIT JA TARVIKKEET

VINTTURIT JA TARVIKKEET 50.3.10 Pienet ja kevyet alumiinivintturit WA 50 ja WA 100 Kompakti ja kevyt Suljettu rakenne Hiljainen käytössä Ιtselukkiutuva Kevyt kampivoima Irrotettava kampi Seinäkiinnitys Pintakäsittely: pulverimaalaus

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

Kesä 2014. Uusi! Makita ja Dolmar puutarhatuotteet. Dolmar PS-32C Moottorisaha. Makita PLM4627 Ruohonleikkuri

Kesä 2014. Uusi! Makita ja Dolmar puutarhatuotteet. Dolmar PS-32C Moottorisaha. Makita PLM4627 Ruohonleikkuri Makita ja Dolmar puutarhatuotteet Kesä 2014 Dolmar PS-32C Moottorisaha 4 002829 765616 Kevyt ja helppokäyttöinen moottorisaha mökkikäyttöön. Moderni 2-tahtimoottori: pienempi kulutus ja alhaiset päästöt.

Lisätiedot

Kverneland FHP Piennarmurskain

Kverneland FHP Piennarmurskain Kverneland FHP Piennarmurskain Kverneland FHP piennarmurskain Erittäin monikäyttöinen murskain maatalouteen ja tienvarsihoitoon Voidaan käyttää monissa eri työasennoissa Kompakti ja vahva rakenne mahdollistaa

Lisätiedot

Vihreät Hetket 2011 KAMPANJAKUVASTO. www.stiga.fi. Rahoita hankintasi kätevästi Aktiiviraha MasterCard -kortilla!

Vihreät Hetket 2011 KAMPANJAKUVASTO. www.stiga.fi. Rahoita hankintasi kätevästi Aktiiviraha MasterCard -kortilla! Vihreät Hetket 2011 KAMPANJAKUVASTO www.stiga.fi Rahoita hankintasi kätevästi Aktiiviraha MasterCard -kortilla! ETULEIKKURIT Kurvaile vaivattomasti pihallasi! Haluatko kauniin nurmikon mahdollisimman vähäisellä

Lisätiedot

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 Pyöröpaalisilppuri ja ruokintakone Markkinoiden täydellisin ohjelma www.tks-as.no Kiinteä kone Vaunumalli Kattokiskoihin asennettu kone Täyttölava K2 COMBICUTTER Työtä

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA Liikkuvuus Tuottavuus Monitoimisuus Ympäristövastuu Luo mahdollisuuksia www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. Tähän eivät muut pysty. Kaiva, kuormaa, nosta ja

Lisätiedot

PIENI JA KEVYT painepesuri kotikäyttöön

PIENI JA KEVYT painepesuri kotikäyttöön Makita painepesurit 2011 PIENI JA KEVYT painepesuri kotikäyttöön HW102 TotalStopSystem: moottori pysähtyy kun vedentulo kahvasta pysäytetään Teleskooppinen vetoaisa ja pyörät Paineletkussa pikaliittimet.

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

HONDA PELAA VARMASTI.

HONDA PELAA VARMASTI. Lumilingot 2014-2015 HONDA PELAA VARMASTI. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Hondan ylistettyjä ominaisuuksia ovat leveä ja korkea

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

IHMINEN KONE HUSQVARNA HIGHLIGHTS KEVÄT/KESÄ

IHMINEN KONE HUSQVARNA HIGHLIGHTS KEVÄT/KESÄ IHMINEN KONE HUSQVARNA HIGHLIGHTS KEVÄT/KESÄ 2015 Husqvarna Automower -robottileikkurit haastaville nurmikoille Rider 214TC Limited Edition - erikoishintaan UUDET akkukoneet HAASTAVA NURMIKKO KATOS KAUPAN

Lisätiedot

Stiga VoltAge. Akkuleikkurit

Stiga VoltAge. Akkuleikkurit 2017 Akkuleikkurit Stiga VoltAge Haasta ennakkoluulosi ja astu puutarhanhoidon uuteen aikakauteen VoltAgeen. Stigan tehokas 80V akkukäyttöinen tuoteperhe muuttaa lopullisesti käsityksesi akkukäyttöisistä

Lisätiedot

F O R A S MARTER LAWN

F O R A S MARTER LAWN F O R A S MARTER LAWN F O R A S MARTER LAWN Techtronic Industries Nordic Stamholmen 147, 4. 2650 Hvidovre Denmark Puh: 0800 1 09000 S-posti: asiakaspalvelu@tti-emea.com Kotisivu: www.ryobitools.fi ryobitools.fi

Lisätiedot

LI-ION POWER 72V AKKUKONEET. suorituskykyä ilman johtoja

LI-ION POWER 72V AKKUKONEET. suorituskykyä ilman johtoja LI-ION POWER 72V AKKUKONEET suorituskykyä ilman johtoja Yksinkertaisesti tehokas: 72V Akku PAREMPI SINULLE, PUUTARHALLE JA YMPÄRISTÖLLE ieb ed ing ungen (abrufbar unte us* lakk se ch a ar erg rw w tell

Lisätiedot

imop Lite Ketterää siivousta

imop Lite Ketterää siivousta imop Lite Ketterää siivousta Tervetuloa mukaan vallankumoukseen imop Lite imop Lite on kevyempi kuin i-mop XL. Se on i-mop-sarjan pienin ja kevyin yhdistelmäkone. Laajentamalla nykyistä i-mop-valikoimaa

Lisätiedot

Villa. Etuleikkurit. Sopii parhaiten:

Villa. Etuleikkurit. Sopii parhaiten: Etuleikkurit ja puutarhatraktorit 2016 Etuleikkurit Villa Oletko ajatellut hankkivasi kohtuuhintaisen etuleikkurin ilman kompromisseja laadussa? Mikäli olet, harkitse Stiga Villaa, siinä yhdistyvät monipuolisuus

Lisätiedot

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 Tuotekoodi: 4933431245 n suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 10x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 25% enemmän voimaa Yksittäisten kennojen

Lisätiedot

A 10 FORM NO. 769-03656B

A 10 FORM NO. 769-03656B A 10 FORM NO. 769-03656B 3 8 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 37 40 42 44 46 48 50 52 54 56 58 60 62 64 66 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suomi Ruohonkokooja Turvallisuuden kannalta Noudata turvallisuusja käyttöohjeita

Lisätiedot

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T TUOTE-ESITE 2015 Suihkutuolit ja -jakkarat Siirreltävät Suihkujakkara COMBI ATO suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä.

Lisätiedot

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen!

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Clen Royal 2117 Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Messinkipäätyinen rivimäntäpumppu keraamisilla männillä ja

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

Suomi. Henkilönostimet. Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160. Member of AVANT Group

Suomi. Henkilönostimet. Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160. Member of AVANT Group Suomi Henkilönostimet Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160 Member of AVANT Group Leguan henkilönostimet on suunniteltu vaativaan ammatti- ja vuokrauskäyttöön. Leguanin kehittämä konsepti

Lisätiedot

61 PILKEMASTER Evo36HC lite TR Käyttö traktorilla 7 387, , PILKEMASTER Evo36HC lite SM Käyttö 7,5 kw sähkömoottorilla 8 419, ,00

61 PILKEMASTER Evo36HC lite TR Käyttö traktorilla 7 387, , PILKEMASTER Evo36HC lite SM Käyttö 7,5 kw sähkömoottorilla 8 419, ,00 PILKEMASTER Evo mallisto ALV 0% 31 PILKEMASTER Evo30 TR Käyttö traktorilla 5 225,81 6 480,00 32 PILKEMASTER Evo30 SM Käyttö 7,5 kw sähkömoottorilla 6 330,65 7 850,00 33 PILKEMASTER Evo30 SM/TR Käyttö traktorilla

Lisätiedot

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä Moottoroi verhot Glystrolla ja nautit aina verho Tunnet olevasi kuin teatterissa aina kun Glystro -moottoroitu

Lisätiedot

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli www.etac.com Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil on korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli,

Lisätiedot

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Säästä aikaa! Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Indego-robottiruohonleikkuri älykkäine Logicut TM -navigaatiojärjestelmineen leikkaa tarkasti ja järjestelmällisesti

Lisätiedot

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Säästä aikaa! Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Indego-robottiruohonleikkuri, joka on varustettu älykkäällä Logicut - navigointijärjestelmällä. Leikkaa

Lisätiedot

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Toisen sukupolven KX-SARJAN timanttisegmenttien valmistuksessa on käytetty uusinta KX-teknologiaa, jossa timanttihiukkaset ovat tasaisena rivistönä sideaineessa.

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä.

Lisätiedot

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot