Haluatko tarttua tilaisuuteen?

Transkriptio

1 inter vivos 03 06

2 Haluatko tarttua tilaisuuteen? Oletko kiinnostunut asianajajan työstä? Voit tutustua työhön käytännössä jo opintojesi aikana. Hannes Snellman tarjoaa alasta kiinnostuneelle opiskelijalle eri mahdollisuuksia: Lähetti Tehtävänä juoksevien asioiden hoito joskus myös aivan konkreettisesti. Juniortrainee Työ on kesän aikana kokopäiväistä ja lukukausina osa-aikaista. Juniortrainee avustaa toimiston lakimiehiä eri selvitystöissä ja tiedonhaussa. Työ vaatii tarkkuutta sekä juridiikan perustietojen hallintaa. Trainee Kokopäiväinen lakimiesharjoittelija toimiston trainee-ohjelman puitteissa. Trainee avustaa lakimiehiä eri toimeksiannoissa, tekee esimerkiksi selvityksiä, käännöstöitä, kerää tietoja ja laatii erilaisia asiakirjoja. Traineen toimenkuva on pitkälti vastaava kuin avustavan lakimiehen. Tehtäviin valmentaa henkilökohtainen tutori. Traineeohjelmaan otetaan 7 9 opiskelijaa kerrallaan 3 kertaa vuodessa 4 kk jaksoiksi. Jaksot alkavat tammi-, touko- ja syyskuussa. Jos haluat tutustua liikejuridiikan maailmaan, ota yhteyttä Sini Asikaiseen, puh. (09) , sini.asikainen@hannessnellman.fi. Transaktiot & konfliktinhallinta

3 Pääkirjoitus Kesällä on tapana olla keskilämpötiloilla arvioiden vuoden lämpimin vuodenaika. Suomenkaltaisessa kylmässä ja pohjoisessa maassa kesän saapuminen onkin vuosittain toistuva ihme. Eteläisissä maissa ei varmastikaan osata arvostaa kesää vuodenaikana samalla tavalla kuin meillä Suomessa. Muiden vuodenaikojen synkistely ja pessimismi vaihtuvat kesällä täälläkin välimerelliseen huolettomuuteen ja optimismiin. Ennen kesällä perheelläni oli tapana suunnata aina tilaisuuden itsensä tarjottua maalle. Rituaali on varmasti sama lukemattomissa perheissä. Koko kansakunnan yhteinen pyhiinvaellus juurilleen maaseudulle tapahtuu samanaikaisesti, aivan kuin yhteisestä sopimuksesta. Tapa lienee iskostunut yhteiseen psyykeemme, ovathan kaikki suomalaiset pohjimmiltaan maalaisia. Palaamme siis kunnioittamaan isiämme korpiin, joita he suomalaisen talvi-ilmaston lannistamatta viljelivät ennen meitä lukemattomien sukupolvien ajan. Saapuminen maaseudulle oli aina pienelle kaupunkilaiskakaralle elämys. Puita joihin kiivetä oli rajattomasti! Siistejä paikkoja, joita nuohota ja vieläkin siistimpiä elukoita, joita kiusata! Pikkuhiljaa asenteeni maaseutua kohtaan kuitenkin muuttui. Teininä ei landelle enää huvittanut lähteä. Kaikki kaveritkin saivat jäädä kaupunkiin, ei mitään tekemistä! Korkeintaan rokkifestareille saattoi katu-uskottavasti poistua kaupungin rajojen ulkopuolelle. Nykyisin asenteeni on tietenkin erilainen kuin noina aikoina. Kesä ja maaseutu kuuluvat jälleen erottamattomasti yhteen. Pienissä annoksissa. Maalla voi kokea sen aidon suomifilmiromantiikan aitoa elämysmatkailua, eikä tarvitse edes ulkomaille lähteä. Maaseudulla vallitsee aivan toisenlainen suomalainen kulttuuri kuin kaupungissa. Aina välillä olo on kuin aikakapselissa. Tämän kulttuurin tutkimiseen keskitymme tässä Inter Vivoksen numerossa. Äskettäin tulin maininneeksi kesän huolettomuuden ja optimismin aikana. Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa on kuitenkin alkukesästä jouduttu kokemaan myös surua, joka on koskettanut niin tiedekunnan henkilökuntaa kuin opiskelijoitakin. Tarkoitan tässä yhteydessä tietysti tiedekuntamme arvostetun finanssioikeuden professori Kari S. Tikan surmaa, joka järkytti varmasti kaikkia, jotka Tikan olivat oppineet tuntemaan. Myös Inter Vivoksen toimitus haluaa ilmaista myötätuntonsa Tikan omaisille, ystäville sekä niille kaikille lukemattomille muille, jotka joutuivat hänestä ennenaikaisesti luopumaan. Kansakunnan pyhiinvaellus juurilleen tapahtuu kuin yhteisestä sopimuksesta. Samu Lassila, Päätoimittaja PS. Inter Vivoksen toimitus oli myös järkyttynyt kuullessaan Lex ry:n kerhohuoneiston, Kirkkotien, palosta. Paljon tsemppiä turkulaisille kollegoillemme näinä vaikeina aikoina!

4 inter vivos Seitsemästoista vuosikerta intervivos@pykala.fi PAINO Cosmoprint Oy Julkaisija: Pykälä ry PÄÄTOIMITTAJA Samu Lassila samu.lassila@helsinki.fi TOIMITTAJAT Antti Lindholm antti.lindholm@helsinki.fi Jukka Lehtola jukka.s.lehtola@helsinki.fi Mikko Kohtala mikko.kohtala@helsinki.fi Mikko Pitkänen mikko.pitkanen@helsinki.fi Marjo Pekkanen marjo.pekkanen@helsinki.fi KIRJOITTAJAT Ilkka Harju Erkki J. Hollo Jyri Juusela Suvi Knaapila Katja Kneckt Ville P. Komulainen Laura S. Kuusisto Eero Kärki Anniina Nykänen Jouni Peiponen Miika Pusa Kati Rinne Antti Salonen Suvi Säiläkivi Valkoinen keskiluokkainen heteromies Heidi Vänskä ULKOASU & TAITTO Ville Peltokorpi ville.peltokorpi@helsinki.fi ILMOITUSMARKKINOINTI Yrityssuhtetoimikunta yrityssuhteet@pykala.fi Ilmoitushinnat, ilmoitusmarkkinoinnin- ja julkaisijan yhteystiedot viimeisellä sivulla

5 03 06 Sisältö. 3 PÄÄKIRJOITUS 6 In Memoriam - Kari S. Tikka 8 Bonus Pater Familias 10 H.E.L.P. DESK 12 Johan ROCKS - Vuoden opettaja Johan Bärlund 16 Maaseutu ja maankäyttö 19 Tiedettä lonkalta -sarja alkaa: Maalta kaupunkiin 23 Kokemuksia Oikeusapuvaliokunnasta 24 IV Cruising Night - tutkimusmatka maaseudulle 29 Tuloksia Tiedekunnan opiskelukokemuskyselystä 30 Kesälukemista: Tony Halme 32 Vaihtoehto 36 Nautakarjan pikakurssi 39 Tähdeksi spexilavalle! 42 Keskikesän depressio 44 Laiva on lastattu - oikkareilla! 46 Viiniä ja seminaarihuveja 48 Moot, Meet & Compete 50 Juhannussauna - likainen kesänovelli 52 Paragraaffi Oy 25-vuotta 53 Osavuosikatsaus 54 Experto Credite 55 Pupu 56 Vieraskirja 58 Perhonen LANDE lande. 5

6 In Memoriam Kari S. Tikka s k Finanssioikeuden professori Kari S. Tikka surmattiin väkivaltaisesti kotonaan Helsingin Punavuoressa helatorstaina Tikka oli kuollessaan 61-vuotias. Kari S. Tikka tuli ylioppilaaksi Lahden lyseosta Hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1965 ja ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta Tikka väitteli oikeustieteen tohtoriksi 1972 kuuluisalla väitöskirjalla Veron minimoinnista. Hän on teoksessa Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita eloisasti kuvannut epätavallista debattia, joka väitöstilaisuudessa syntyi, kun tulkintansa syrjäyttämisestä kimpaantunut vanhempi tutkija avasi yleisökeskustelun, johon myös kustos joutui puuttumaan. Tikka julkaisi toisenkin tutkimuksen Vuositulos ja verotettava tulo, minkä jälkeen hänet nimitettiin Helsingin yliopiston finanssioikeuden professoriksi 1975 vain 30-vuotiaana. Hänen tutkijanuransa eteni siis harvinaisen nopeasti. Lukuun ottamatta Verohallituksessa suoritettua siviilipalvelusta ja toimintaa ylimääräisenä hallintoneuvoksena

7 KHO:ssa Tikka toimi koko työuransa lähes 40 vuotta - oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Hän oli yli puolet elämästään vakinainen professori. Opettajana hän oli pidetty ja maineikas, vaikka ainakin 1980-luvulla hän hyvin harvoin luennoi aineopinnoissa. Sen sijaan syventävien opintojen vuosittaiset projektit olivat erittäin suosittuja. Projekteihin hyväksyttiin säännönmukaisesti yli 30 opiskelijaa. Tutkielmien aiheet olivat ajankohtaisia ja verolainsäädännön uudistamiseen suuntautuneita. Suhtautuminen opiskelijoihin oli kannustavaa ja ystävällistä. Monille opiskelijoilleen Tikka järjesti myös ensimmäisen työpaikan. Yhteydenpito omiin oppilaisiin jatkui kautta vuosien. Jatko-opiskelijoitakin Tikalla oli ohjauksessaan runsaasti ja vero-oikeuden tohtorituotanto oli mittavaa. Tikka oli yhtenä kirjoittajana teoksissa Verotus ja Yritysverotus I-II. Lisäksi hän julkaisi teoksen Yritysverotuksen perusteet, lukemattomia artikkeleita ja opiskelijoiden kannalta keskeisen oppikirjan Veropolitiikka. On vahinko, ettei hän ehtinyt saada siitä uutta laitosta valmiiksi. Hän myös kieltäytyi kollegojen ja oppilaiden ehdottamasta 60-vuotisjuhlakirjasta. Yhteiskunnallisena vaikuttajana Tikka oli merkittävä. Monien muiden oikeustieteen professorien tavoin hän osallistui vuosikymmenten ajan aktiivisesti oman oikeudenalansa lainvalmisteluun. Useiden valtiovarainministeriön asettamien toimikuntien puheenjohtajana ja työryhmien jäsenenä sekä veropoliittisena ajattelijana ja näkijänä Tikan vaikutus Suomen verojärjestelmän kehitykseen ja luonteeseen oli huomattava, kenties jopa vailla vertaa. Myös ne, joita hänen näkemyksensä eivät miellyttäneet, olivat vaikuttuneita älykkäästä analyysista ja nasevasta sanailusta. Tikan suunnittelemat uudistukset nostivat usein valtion verotuloja merkittävästi, kuten yhtiöveron hyvitysjärjestelmään ja arvonlisäveroon siirtyminen. Hän olikin varsin tuohtunut osakeyhtiölain tuoreesta uudis-tusehdotuksesta, jonka luonnoksessa realisoitumattomia arvonnousuja olisi voitu tulouttaa osakkeenomistajille verovapaasti. Valtio ei ole vain kansalaisten projekti oli Tikalle leimallinen sutkautus ja kenties myös hänen ajatteluaan kuvaava tunnuslause. Veropolitiikasta tuli Tikan keskeinen elämäntyö. Hän näki Suomen mahdollisuuksien kansainvälisessä verokilpailussa rajoittuvan valppaaseen sopeutumiseen. Veropolitiikka merkitsi Tikalle toimintaa kilpailukykyisen yhteiskunnan, tasapainoisen valtiontalouden ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolesta. Hän uskalsi kuitenkin nostaa esille poliittisesti arkoja aiheita, kuten progressiivisesta henkilöverotuksesta luopumisen ja tasaveroon siirtymisen. Tikan kiinnostus suuntautui enemmän verolainsäädännön järjestelmälliseen uudistamiseen kuin yksittäisten verosäännösten tulkintaan. Tämä nosti hänet Suomen verojärjestelmän keskeiseksi kehittäjäksi. Aktiivista ja virkeää professoria kysyttiin laajasti myös luottamustehtäviin. Suomen Lakimiesliiton puheenjohtajana hän toimi ja Yliopiston Apteekin hallituksen puheenjohtajana vuodesta Lisäksi hän toimi verooikeuden kansainvälisissä järjestöissä, joista keskeisin oli International Fiscal Association. Marjatta Tapiola maalasi Tikasta Suomen Lakimiesliittoon virallisen muotokuvan ja kotiin henkilökohtaisen muotokuvan. Tikka oli viralliseen muotokuvaan tyytyväinen ja kertoi sen olevan sekä taiteilijan että mallin näköinen. Kotona oleva muotokuva, josta hän myös piti, oli Tikan mukaan pikemminkin taiteilijan näköinen. Tikka oli Pykälän inspehtori , jolloin hän osallistui vuosijuhliin maaliskuussa. Kun toimin Pykälän hallituksessa 1985 ja 1986, Tikka kutsui hallituksen illanviettoon kotiinsa. Lahjaksi viemämme kirjat löysivät nopeasti paikkansa Tikan kulttuuripainotteisesta kirjastosta. Inspehtorin illanvietot olivat hauskoja tilaisuuksia. Tarjoilu oli laadukasta. Yöpalaksi oli tilattu Amicalta klassinen uunilämmitettävä Janssonin kiusaus. Illanvietot jatkuivat aamuneljään. Iltapäivälehdistä luin toukokuussa, että naapurit mainitsivat ainoana häiriönä 1980-luvun, jolloin hän oli kutsunut osakuntalaisia kotiinsa. Tikka oli armoitettu seuramies. Ajankohtaiset ja pisteliäät sutkautukset olivat hänen seurustelutapansa, mikä lisäsi hänen sosiaalista menestystään. Hänen anekdoottivarastonsa oli ehtymätön ja kerrontansa mukaansatempaavaa. Vain harvoin tarinat liittyivät Tikkaan itseensä. Keskustelua syvensi hänen huikea asiantuntemuksensa kuvataiteiden, baletin, oopperan ja henkilöhistorian alalta. On tunnettua, että Tikka lomaili New Yorkissa. Kun Tikalle 1990 kerrottiin ajatuksesta hankkia Pykälälle huoneisto Lauttasaaresta, hän kommentoi käyneensä useammin Manhattanilla kuin Lauttasaaressa, jos saarista puhutaan. Tieteellisen työn merkitystä Tikka puolestaan valotti kertomalla tapauksesta, joka sattui, kun hän toi väitöskirjansa käsikirjoitusta yliopistolle. Kun Tikka oli saapumassa Porthaniaan, piha-alueella vapaana ollut koira kävi hänen kimppuunsa. Tikka huitaisi koiraa kassilla, jossa oli käsikirjoitus, ja sai koiran hätistetyksi. Näin ollen tieteellisestä työstäni on ollut konkreettista hyötyä, totesi Tikka johtopäätöksenä. Tapasin Tikkaa varsinkin viime vuosina melko usein. Kävimme lounaalla sekä törmäsimme toisiimme taidenäyttelyjen avajaisissa, asianajotoimistojen juhlissa ja myös siinä Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n kevätseminaarissa, jossa Tikka esiintyi viimeisen kerran julkisesti vain kaksi päivää ennen kuolemaansa. Koska työni valtiovarainministeriössä liittyy verotukseen rahoitusmarkkinoiden lainsäädännön näkökulmasta, sain keskusteluissamme kuulla useita ystävällisen piikittelyn sävyttämiä mutta aina hyödyllisiä huomioita yhteiskunnallisesti vastuullisesta toiminnasta. - Ilkka Harju

8 Bonus Pater FamiliAS Eero Kärki Hallituksen puheenjohtaja 2006 Syyskuun alussa nuoret ja vähän vanhemmatkin ylioppilaat palaavat maaseudun peltotöistä yliopisto-opintojen pariin. Ne, jotka eivät peltohommiin ole joutuneet, ovat yleensä työskennelleet joko norjalaisella kalatehtaalla tai ruotsalaisella sahalla ansaitakseen opiskelurahat talveksi. Näin väitti minulle aikoinaan isäni kertoessaan opiskelijan kesälomasta. Juttuun kuului tietysti myös se, että kesällä ansaituilla rahoilla opiskeltiin täyttä häkää koko talvi pelkkää makaronia syöden, jotta päästäisiin mahdollisimman nopeasti työelämään pyörittämään kansantalouden rattaita. Myöhemmin tosin paljastui, että isäni unohti kertoa jutussaan siitä, miten hänellä ei ole koskaan ollut mitään tekemistä peltotöiden kanssa, hänen opintolainansa söi inflaatio ja että asiat sekä ympäröivä yhteiskunta ovat jonkin verran muuttuneet 25 vuodessa. Eräs tällainen muuttunut asia on korkeakoulutettujen osuus Suomen väestöstä sekä työmarkkinoiden muuttuminen. Monilla koulutusaloilla valmistuneiden määrät ovat kasvaneet niin, että tutkinto ei välttämättä enää takaakaan samanlaisia työllistymismahdollisuuksia kuin niinä aikoina, jolloin kesäisin työskenneltiin ruotsalaisella sahalla ja talvisin syötiin makaronia. Nykyisinhän työskennellään kesäisin ruotsalaisten omistamassa yrityksessä Suomessa ja talvisin syödään nuudeleita. Lakimiehillä tai sellaisiksi aikovilla ei korkeakoulutettujen määrän kasvu ole välttämättä aiheuttanut yhtä paljon päänvaivaa kuin monilla muilla aloilla. Suomalaisten yliopistojen oikeustieteellisistä tiedekunnista valmistuneiden määrät eivät nimittäin ole pientä vaihtelua lukuun ottamatta muuttuneet juurikaan viimeisen 25 vuoden aikana. Oman paineensa lakimiesten työmarkkinoille tuovat tietysti viime aikojen halut lisätä alan koulutusmääriä sekä väljentää joidenkin tehtävien pätevyysvaatimuksia siten, että ne avautuisivat myös muille kuin ylemmän oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaneille. Myös oikeustieteen opiskelijoiden työmarkkinat ovat hyvät. Moni tosin on sitä mieltä, että koulutusalaa vastaavaa työtä on opiskeluaikana 8 inter vivos 03 06

9 vaikeaa löytää, mutta kun tilannetta vertaa monien muiden alojen opiskeluaikaiseen työllistymiseen, on se huomattavasti parempi etenkin pääkaupunkiseudulla. Toisaalta pääkaupunkiseudun työmarkkinoiden kilpailua lisää se, että alueen työpaikoista kilpailevat paikallisten opiskelijoiden lisäksi usein myös muiden yliopistojen opiskelijat. Ensimmäisen koulupäivän huumaa Peruskoulussa ja lukiossa syksyn ensimmäinen koulupäivä oli aina lukukauden paras päivä. Ensimmäisenä päivänä pääsi näkemään kavereita, joita ei kesän aikana ollut nähnyt, alaasteella piirtämään kesän huippukohdat värikynillä kunnes ne 90-luvun Edellisessä Inter Vivoksessa lupasin pullon kossua, eli latoviinaa sille, joka keksii parhaan idean Pykälän tilojen sisustamiseksi tai kehittämseksi. Ehdotuksia ei sittemmin ole kuulunut. alun säästötoimenpiteiden takia poistettiin käytöstä ja ostamaan siistejä koulutarvikkeita kirjakaupasta. Yliopistossa tällaista ensimmäisen päivän huumaa ei pääse enää ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen kokemaan. Orientoivia viikkoja ei vanhemmille opiskelijoille juurikaan järjestetä eikä rehtori enää tervehdi suuressa juhlasalissa. Lisäksi kesällä osallistutaan yleensä kesätentteihin tai ollaan töissä, joista aiheutuvien vakavien rasitusten vuoksi joudutaan yleensä viettämään kesälomaa syyskuussa. Tällöin lukukausi alkaa jokaisella hieman omassa tahdissa eikä virallisella aloituspäivällä ole niinkään merkitystä. Lukukauden alku merkitsee yliopiston ovien aukeamisen lisäksi monelle myös opiskelijatoiminnan alkamista. Erilaisissa järjestöissä, peliporukoissa ja kerhoissa on mahdollista tavata kavereita sekä vaihtaa kuulumisia. Myös valtaosa uusista opiskelijoista joko ajopuun lailla ajautuu tai koskiveneen lailla tietoisesti hakeutuu mukaan johonkin opiskelijajärjestöön. Ensimmäinen opiskelusyksy onkin uusille opiskelijoille aikaa, jolloin luodaan opiskeluaikaista kaveripiiriä ja totutellaan uuteen ympäristöön. Opiskelijajärjestöillä on tässä merkittävä rooli, sillä niiden järjestämät juhlat, urheilu- ja muut yhteistapahtumat edesauttavat kavereiden löytämistä ja yliopistoyhteisöön tutustumista. Karrikoidusti voisi myös väittää, että opiskelijajärjestöissä tutustuu ihmisiin toisin kuin luentosalin penkillä, koska ensimmäiseksi mainittujen tapahtumissa on tapana sen jälkeen kun ihmiset on saatu sisään laittaa ovi kiinni, valot pois ja baari auki. Pykälän syksy Pykälän syyskauden alkaminen korvaa joillekin ensimmäisen koulupäivän huuman. Joillekin taas ei. Syyslukukauden suunnitelmiin kuuluu Pykälässä tällä hetkellä noin 40 erilaista tapahtumaa sekä iso kasa erilaisia kokouksia ja muita aktiviteetteja. Tarkoituksena on ollut suunnitella toimintaa siten, että jokaiselle löytyisi jotakin kirjaston, speksin ja v*t n huonojen sitsien välimaastosta. Samalla on pyritty kehittämään jäsenille tarjottavia palveluita. Tänä syksynä muun muassa sitsataan lääkäreiden kanssa Lääketieteenkandidaattiseuran huoneistossa Pykälän naapurirapussa, ajellaan bussilla Lakimiesliiton Sakke-tapahtumaan Poriin, kuunnellaan musiikkia Pykälän uusista kaiuttimista, jännitetään yliopiston hallintovaaleja sekä katsellaan 10 vuotta täyttävää Pykälän speksiä Arena-teatterissa. Lisäksi Pykälän jäsenet pääsevät käyttämään Paragraaffi Oy:n tarjoamia työnvälityspalveluita yhä paremmin yhtiön suunnatessa voimavarojaan tulevaisuudessa nimenomaan työpaikkojen välitykseen Pykälän jäsenille. Pykälän syksyyn kannattaakin ehdottomasti lähteä mukaan, olipa sitten vanha tai uusi opiskelija. Opiskelusta sekä muista ympäröivän yhteiskunnan asettamista paineista voi ja välillä ehkä kannattaakin vapautua käymällä vaikkapa kulttuuriexculla tai pikkujouluissa. Latoviina ja sisustaminen Epäilen muuten, että näitä juttujani ei lue juuri kukaan lukuun ottamatta niitä kommentoinutta Pykälän inspehtoria, professori Urpo Kangasta. Perustelen epäilykseni sillä, että edellisessä Inter Vivoksessa lupasin pullon kossua eli niin sanottua latoviinaa sille, joka keksii parhaan idean Pykälän tilojen sisustamiseksi tai kehittämiseksi. Ehdotuksia ei sittemmin ole kuulunut. Ihmettelen tätä, sillä palkintopullo olisi ollut hyvä keino saada takaisin lähes kaksi kolmasosaa Pykälän liittymismaksusta. Loppurahat (5,80 EUR) olisi voinut hankkia itselleen vaikka ostamalla subventoituja elokuvalippuja Pykälän toimistolta. Tarjous on kuitenkin edelleen voimassa, mutta palkintona olkoot tästä eteenpäin Pykälä-alushousut. Hauskaa alkavaa lukuvuotta! lande. 9

10 H.E.L.P desk - kuulumisia Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksesta Suvi Knaapila HYY:n hallituksen jäsen Tällä palstalla on keväällä käsitelty ylioppilaskunnan edustajistoa keskusteluttaneita ja jopa kuohuttaneita kysymyksiä. Luonnollisesti ne ovat olennainen osa HYY:n toimintaa ja toiminnan ohjausta edustajiston ollessa sen korkein päättävä elin. Ajattelin kuitenkin tässä kirjoituksessani ohittaa aiemmin käsitellyt kysymykset ja kuvailla ylioppilaskuntaa keskustoimiston arkipäivän ja erityisesti hallituksen toiminnan näkökulmasta. Aloitetaanpa ihan perusteista. HYY:n Kaivopihalla sijaitsevalla keskustoimistolla työskentelee päivittäin vajaat 30 henkilöä: hallitus, pääsihteeri, asiantuntijasihteeristö, toimistosihteerit ja siviilipalvelusmiehet. Tämän ihmisresurssin tehtävänä on tuottaa palveluita ja valvoa Helsingin yliopiston kaikkien opiskelijoiden etuja. Organisaation suuresta koosta ja aktiivisesta toiminnasta huolimatta valitettava totuus kuitenkin on, että useiden pykälistien HYY-tietoisuus on lapsen kengissä, kuten minullakin vielä vuosi sitten. Uskon, että heikko asiantila johtuu suurelta osin siitä, ettei edunvalvontatoiminta ole samalla tapaa konkreettista ja käsin kosketeltavaa kuin esimerkiksi HYY: n järjestöille tarjoamat tila-, tuki- ja tiettyjen arvokkaampien tavaroiden lainauspalvelut. Edellä mainitusta syystä tämän aihepiirin valinta kirjoitukseeni tuntuikin mielekkäältä. Ylioppilaskunnan hallitus Ylioppilaskunnan hallitusta voi kuvailla päätöksiä tekevänä, mutta niin ikään toimeenpanevana elimenä, joka on poliittisessa vastuussa vaaleilla valitulle edustajistolle. Kuluneella kevätkaudella toiminnassamme on ollut erotettavissa kaksi suurta painopistealuetta: vaikuttaminen opintorahan 15 %:n tasokorotuksen puolesta sekä EU/ETA maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille suunniteltujen lukukausimaksujen vastustaminen. Tällaisen vaikuttamistyön voi tiivistää yhteydenpitoon poliittisiin toimijoihin, kannanottojen laatimiseen sekä monenlaiseen kampanjointiin. Hyvä esimerkki onnistuneesta toiminnasta on -sivuston adressi, jonka on allekirjoittanut tekstin kirjoitushetkeen mennessä henkeä. Selvää tietysti on, että tämän kokoluokan projekteissa olemme toimineet Suomen ylioppilaskuntien liiton koordinoimana osana koko ylioppilasliikettä. Kuten ohimennen mainitsin, selkeästi määriteltyihin tavoitteisiin tähtäävien projektien lisäksi HYY: ssä tehdään edunvalvontatyötä sekä tarjotaan opiskelijan elämää helpottavia palveluita kuten asunnonvälitystä ja vippilainoja. Havainnollinen esimerkki ylioppilaskunnassa tehtävästä vaikuttamistyöstä on koulutuspoliittisen sektorin edustajien aktiivinen rooli yliopiston keskushallinnossa. Vastaavasti sosiaalipoliittisen sektorin toimintaa kuvaa HYY:n asumispoliittisen linjapaperin laatiminen sekä vaikuttamistyö HOAS:in ja kaupungin asumispolitiikkaan. Esimerkkejä olisi toki lukuisia eri toimintasektoreilta ja myös edellä mainittujen sisältä. Tyydyn tässä yhteydessä kuitenkin vain toteamaan, että HYY:ssä toimitaan jatkuvasti myös tasa-arvo-, kaksikielisyys-, kulttuuri- ja ympäristöasioiden puolesta. Lyyra-kortti Näin lopuksi ajattelin vielä kertoa jokaista pykälistiäkin koskettavasta HYY:n, Suomen ylioppilaskuntien liiton ja muiden ylioppilaskuntien luotsaamasta yhteisprojektista valtakunnallisen opiskelijan palvelukortin, Lyyran, luomiseksi. Kortti tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia opiskelijapalveluiden kehittämiseen tulevaisuudessa. Se eroaa vanhasta UniCard-järjestelmästä muun muassa siten, ettei siihen itseensä enää voi ladata rahaa, vaan lataaminen tapahtuu järjestelmän käyttöönoton myötä avattavilla verkkosivuilla. Maksutapahtuman aikana kortin lukijalaite ottaa yhteyden palvelimeen, josta löytyvät tiedot sen käyttäjästä, käyttöoikeuksista ja maksamiseen liittyvät saldot. Kortti on mahdollista kuolettaa tarvittaessa, jolloin lataamasi rahat säilyvät, eikä sen sisältämiä tietoja voi käyttää väärin. Tulevana syksynä vanhat UniCardit siirtyvät uuteen järjestelmään ja uudet opiskelijat saavat uuden opiskelijakortin. Myös vanhoille opiskelijoille tulee mahdolliseksi hankkia itselleen Lyyrakortti mikäli he niin haluavat. Tiedostan kyllä, ettei tällainen hajanainen tekstipätkä millään voi kuvata sitä kuinka laajalla tehtäväkentällä HYY:ssä oikeastaan työskennellään. Kuitenkin toivon edes hieman valottaneeni niitä asioita, joiden parissa me ylioppilaskunnassa painiskelemme. Jos kiinnostuksesi heräsi, lisää ajantasaista tietoa saa tietysti HYY:n verkkosivuilta: Hyvää alkavaa syksyä kaikille! 10 inter vivos 03 06

11 FAQ 1. Kuka voi hankkia Lyyra-kortin? Lyyra-opiskelijakortin voi hankkia korkeakouluun opiskelijaksi hyväksytty ja läsnä olevaksi ilmoittautunut opiskelija, joka on maksanut opiskelija- tai ylioppilaskunnan jäsenmaksun. Myös jatko-opiskelijat voivat hankkia Lyyra-opiskelijakortin. Ohjeet ilmoittautumisesta ja jäsenmaksusta saat omasta korkeakoulustasi ja opiskelija- tai ylioppilaskunnaltasi. Syksyllä 2006 Lyyran voivat tilata Helsingin, Jyväskylän, Kuopion ja Lappeenrannan yliopistojen opiskelijat. 2. Miten voin hankkia Lyyra-kortin? Voit jättää Lyyra-opiskelijakortin tilauksen sähköisesti verkkosivuilta löytyvällä tilauslomakkeella sen jälkeen, kun olet saanut ilmoituksen yliopistoon hyväksytyksi tulemisesta. Tarkemmat ohjeet tilausprosessista löytyvät Tilaa Lyyra osiosta. Kortin tilaaminen on mahdollista alkaen. 3. Kuinka paljon Lyyra-kortti maksaa? Lyyran hinta Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäsenille 14,50 4. Mistä tiedän milloin Lyyra-korttini on valmis? Täyttäessäsi opiskelijakortin tilauslomaketta verkkosivuilla voit valita haluatko ilmoitusviestin kortin valmistumisesta sähköpostiisi vai matkapuhelimeesi. Jos sinulla ei ole käytettävissäsi sähköpostia tai matkapuhelinta, voit tiedustella kortin valmistumista ylioppilaskunnastasi. 5. Mistä voin hakea Lyyra-korttini? Kun opiskelijakorttisi on valmis, voit lunastaa sen ylioppilaskuntasi jäsenpalvelutoimistosta esittämällä virallisen henkilöllisyystodistuksen. 6. Mitä tietoja Lyyran taustajärjestelmään on tallennettu? Lyyra-kortin taustajärjestelmään on tallennettu henkilötietosi, yhteystietosi ja opiskelijatietosi. 7. Miten kauan kortti on voimassa? Opiskelijakorttina kortti on voimassa niin kauan kuin korttiin liimattu lukuvuositarra ilmoittaa. lande. 11

12 Bärlund piirsi landen rajan kartalle Mä olen hirveän sovinisti, tää tää on paha juttu. Töölöntullin pohjoispuolella. Aurejärven mukaan raja kulkee bulevardilla, mulla raja on kuitenkin hieman pohjoisempana. 12 inter vivos Teksti ja kuvat Antti LindholmRO

13 Pykälä nimesi vuosijuhlassaan vuoden opettajaksi Johan Bärlundin. Ruotsiksi opettavalle konkarille kunnianosoitus suomenkieliseltä opiskelijayhdistykseltä tuli yllätyksenä, vaikka erityisen lämpimiä suosionosoituksia on sadellut opiskelijoilta pitkin lukuvuotta. Muun muassa aiemmin lukuvuotena opiskelijoiden allekirjoittama Johan rocks -diplomi sai opettajan lähes liikuttumaan. IV:n suuri idolihaastattelu - Vuoden opettaja Johan Bärlund lande. 13

14 ROCKS Opetukseen panostettava jatkuvasti Ensimmäisen luentosarjansa Bärlund piti lähes 20 vuotta sitten. Pitkästä kokemuksesta huolimatta hän kiistää olevansa valmis opettaja. Hänen mukaansa opetukseen pitää panostaa koko ajan ja aina on olemassa mahdollisuus kehittyä paremmaksi. Suurin edistys hänen omissa opettajataidoissaan tapahtui vuosituhannen vaihteessa, kun hän astui ensimmäisen kerran pedagogiselle kurssille. Bärlundin opetustyylille tunnusomaiset ominaisuudet, kuten harvinaisen selkeän artikulaation ja hitaan puhetemmon, hän omaksui jo yli kymmenen vuotta sitten opettaessaan Vaasan osastossa ensimmäisiä kertoja. Bärlund huomasi, että kuulijoista puolet oli äidinkieleltään suomenkielisiä, joten ruotsin kieltä oli yksinkertaistettava. Tätä nykyä kieli on niin helppoa, että on aivan normaalia, jos kouluruotsin juuri ja juuri läpi kironnut oppilas huomaa oppivansa ja ymmärtävänsä enemmän Bärlundin luennolla kuin usealla suomenkielisellä luennolla. Yliopiston kaksikielisyys on Bärlundin mielestä vahvuus, mutta sitä voisi hänen mukaansa hyödyntää enemmän. Hän mainitsee, että kerran oikeusnotaarin tutkinnossa pakollinen ruotsinkurssi oli yhdistetty kokeilumielessä ruotsinkielisiin aineluentoihin. Jälkeenpäin asiasta ei kuitenkaan ole suuremmin kuulunut. Bärlund haluaa tehdä selväksi, että ruotsinkieliset opettajat eivät ole vain ruotsinkieliselle, vaan he ovat nimenomaan suomenkielisiä opiskelijoita varten. Tarkoituksena on antaa kielikylpyä. Tänä lukuvuonna Bärlund opetti yhteensä 140 tuntia, mikä on paljon verrattuna muihin opettajiin. Luentojen valmisteluun menee keskimäärin saman verran aikaa, vaikka saman luentosarjan olisi pitänyt aiemminkin. 14 inter vivos Tutkimukset jäivät kevätlukukaudella syrjään, sillä opetus oli Bärlundille ensisijalla: "Ilman pätevää juristikuntaa Suomessa emme tarvitse tutkimusta! Vaikka Helsingin yliopisto haluaa profiloitua tutkimuspainotteisena yliopistona, opetus on kaiken A ja O." Yllätys sinänsä, Bärlund ei ollut aluksi opetuksesta erityisen innostunut. Akateemiselle uralle hän ajautui pikemmin tutkimustyön vuoksi. Opettaminen tuli kaupanpäällisenä. Nyt asia on toisin. Bärlund painottaa kuitenkin, että syksyllä jää aikaa taas tutkimukseen. Seitsemän ällän ylioppilas Bärlund on ollut aina luonnostaan kiinnostunut ja utelias. Erityinen luonnonlahja näkyy muun muassa ylioppilaskirjoitusten tuloksissa, hän kahmaisi itselleen seitsemän ällää. Vaatimaton Bärlund huomauttaa kuitenkin, että siihen aikaan se oli huomattavasti helpompaa, koska eximia-arvosanaa ei tuolloin vielä jaeltu. Lukion jälkeen Bärlund halusi itselleen akateemisen uran ja opiskella jotain mitä ei ollut koskaan aiemmin opiskellut. Näin perinteiset kouluaineet jäivät ja Bärlund löysi tiensä oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Bärlundista tuntui hyvältä palata juurilleen, sillä hänen isoisänsä oli juristi, isä on sen sijaan diplomi-insinööri. Opiskelun merkeissä Bärlundilla meni oikeustieteellisessä rapiat päälle neljä vuotta. Kertaakaan ei tullut hylättyä tentistä, mutta alun johdantokursseista hän sai yllättäen tyydyttäviä: Se järkytti, piti löytää uusi opiskelutyyli. - Eli? - Ei saisi paljastaa, mutta se oli ulkolukua. Siihen aikaan pärjäsi, jos osasi lukea ulkoa. Sen päivän opiskelu nykypäivän silmin oli aivan liian yksinäistä. Aivan liian vähän kirjallisia töitä ja ryhmätöitäkin tein vain pari koko opiskeluaikana. Mikä ero siihen on nykypäivään? Bärlund naurahtaa ja korjaa: Onhan se ihan samanlaista, siitä pitäisi kyllä pyrkiä eroon. Bärlund johdatti meidät omatoimisesti asian ytimeen nopeammin kuin osasin odottaa. Palkinnoksi annan hänen kostuttaa kurkkuaan Coca Colalla. Huonot asenteet jarruttavat opetuksen laatua Bärlund nostaa esiin kasvatustieteellisen tutkimuksen, joka on selkeästi osoittanut, että nopeasti tankkaamalla suuria tekstimääriä ei tapahdu syväoppimista, johon juuri pitäisi pyrkiä. - Ei kuitenkaan pyritä? - Yritetään, yritetään. Yritetään? Mikä jarruttaa, se perinteinen rahanpuuteko? - Minä sanoisin asenteet opiskelijoissa ja opettajissa. Ennen kaikkea Bärlund toivoisi, että opettajat menisivät avoimin mielin pedagogiikan peruskurssille. Useimmiten osallistujat tähän mennessä ovat olleet tiedekunnan nuorempia, poikkeuksia kuitenkin onneksi on. Positiivisen ajattelutavan läpiviemiseen Bärlund laskee vievän vuosia, ehkä jopa kokonaisen opettajasukupolven. - Eläkepäiviäkö siellä siis odotellaan? - Kyllä se pitkälti näin on, ikävä kyllä vain. Nuoremmilta löytyy intoa ja kiinnostusta. Aina voidaan vaatia tietynlainen taso opetuksessa Bärlund tiedostaa, että työ yliopistossa on haastavaa, sillä siinä vaaditaan hyvää ammattitaitoa tutkimuksessa ja opetuksessa: On suhteellisen harvinaista, että yksi ja sama ihminen on tosi hyvä molemmilla aloilla. Minusta on sallittua, että osa panostaa enemmän tutkimukseen. Silti voidaan aina vaatia tietynlainen taso opetuksessa. Jokai-

15 sen opettajan velvollisuuteen kuuluu huolehtia siitä, että on hyvä opettaja! Jos sitä epäilee hieman, menee kurssille ja ymmärtää, että voi tulla paremmaksi opettajaksi. Tämä hyvä opettajuus on pitkälti myös opittu asia. Bärlundin mielestä opetuksesta pitäisi keskustella yleisesti enemmän ja laajemmin. Lisäksi houkuttimena parantamaan opetuksen laatua pitäisi olla paketti porkkanoita. Opetusansioita kyllä painotetaan virkoja täytettäessä, mutta Bärlundin mielestä ei riittävässä määrin. Hänestä pedagogiset valmiudet voisivat näkyä positiivisesti myös palkkakuitissa. - Tarvitaanko tässä siis Pykälän vuoden opettaja -tittelibonus? - Ei nyt sentään, heh. - Entä keppiä? - Ei. Ei sitten. Hiljaisuus. - Minkä tasoista opetusta Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta oikeastaan tällä hetkellä tarjoaa? - Kaikki tiedämme, että se vaihtelee, mutta meillä on paljon päteviä opettajia. - Montako? - Onhan niitä, onhan niitä. On, on. Bärlund jatkaa: Väittäisin, että voisimme nostaa tasoa. Pystyisimme kehittämään opetusta. - Miksi vain -isi? - Jos kaikki opettajat opettaisivat niin paljon kuin pitäisi, meillä olisi resursseja. Se on enemmän halusta kiinni. - Pitäisikö opiskelijoiden nousta barrikadeille? - Se on hyvä keino, heh heh, suosittelen lämpimästi. Teillä on suuri vaikutusvalta tähän. Kehitysideat kuitattiin johtoportaassa taputuksilla Muutama vuosi sitten Bärlundilla oli suuria visioita, miltä fuksivuoden kevät voisi näyttää. Hän teki ehdotuksen, jonka mukaan yhdistettäisiin velvoiteoikeus, kauppaoikeus ja esineoikeus yhteen isoon blokkiin. Siten resursseja riittäisi pienryhmäopetukseen, sillä ehdolla, että esimerkiksi esineoikeuden opettajat opettaisivat myös velvoiteoikeutta, eli kaikki opettajat opettaisivat kaikkea. Bärlund sai kehuja. - Taputettiinko olkapäällekin? - Juu juu, se oli kuulemma hieno ehdotus, mutta ei kuulemma ollut resursseja. - Pitäisi saada siis lisää resursseja? - Juu, vaikka kun minä nimenomaan yritin osoittaa, että resurssit riittävät. - Onko tässä oikeasti kyse asennevammasta? - En tiedä voiko sitä sanoa vammaksi, mutta muutosvastusta on. Mutta on yleisinhimillistä, että kaikki uusi pelottaa. - Kaikki uusi pelottaa? - Kyllä, kyllä. Jos opettajat vain tajuaisivat, että on hauskaa, että opetuksesta tulee mielekkäämpää. - Aika iso puutos on, että tiedekunnassa tehdään suhteellisen vähän opettajien välistä yhteistyötä opetuksen suhteen. Tähän asti kaikki ovat opettaneet, mitä itse lystäävät. Onnistumisiakin on Bärlund antaa kuitenkin kehuja viime lukukauden kauppaoikeuden neljälle luentosarjalle, joihin osallistumalla ei tarvinnut suorittaa isoa lopputenttiä. Tällöin kuulemma pystyttiin aidosti sopimaan opettajien kesken, miten kokonaisuus järjestettiin. Pelkästään neljä massaluentoa ei kuitenkaan tyydyttänyt täysin. Bärlundin mukaan lisänä pitäisi olla pienryhmäopetusta ja aktivoivia harjoituksia. Hän itse antoi massaluennollaan opiskelijoille tehtäväksi pienen kotityön, mutta hänen mielestään opiskelijoita pitäisi aktivoida vielä enemmän. Ensi lukukaudelle Bärlundilta löytyy jo valmiina rutkasti ideoita. Toteutuksen puolesta voimme varmaan vain toivoa ja odottaa kuten on tapana, vai? - Olisiko mitään, mitä me opiskelijat voisimme asialle tehdä? - Aina saa antaa palautetta. Lomakkeet löytyvät netistä. - Nyt kun tulit maininneeksi, kenen takan sytykkeeksi nämä palautelappuset oikeastaan päätyvät? - Ainakin Anne Haarala-Muhonen (pedagoginen yliopistolehtori) lukee ne, mutta jos opettaja itse on vastahakoinen, ei palautteen antaminen vie eteenpäin. Älä saatana. - Johan Bärlund, nyt on totuuden paikka. Sormia ristimättä, kerro olemmeko nousu- vai laskusuhdanteessa opetuksen tason suhteen? - Nousu - ehdottomasti. Tervehtikää mestaria hyvät oppilaat Bärlundilla on kevytmuotoinen toivomus opiskelijoilta. Pidettäköön sitä vaikka vastalahjana hyvästä opetuksesta. Edellisten massaluentojen jälkeen Bärlundin liikkuessa yliopistoalueella, hän huomasi opiskelijoiden katsovan häntä hyvin ystävällisesti otaksuttavasti sen vuoksi, että he ovat käyneet hänen luennoillaan. Bärlund ei ole kuitenkaan rohjennut moikata ensin vaan on epäröinyt. - Haluatko oikeasti, että nostamme aina ison käden? - Kyllä, tervehtiä saa, mä tykkään siitä. - Saisiko olla muuta? - Ai niin, ja toinen, aika paha juttu. Mä en tykkää siitä, kun minua teititellään. Ok. Katsotaan nyt mitä pystymme Teille järkkäämään. lande. 15

16 Maaseutu ja maankäyttö professori Erkki J. Hollo, Helsingin yliopisto 1Maaseutu maankäytön ohjauksen tyhjiössä Maaseutu oikeudellisena käsitteenä on viime vuosisadan loppupuolelle tultaessa kokenut monenlaisia haasteita. Aiemmin voitiin varsin selkeästi erottaa toisistaan silloisessa staattisessa yhteiskunnassa kaupunkimainen pysyvän asutuksen piirissä oleva alue ja maatalouselinkeinoihin pohjautuva maaseutu. Näiden väliin jäävät alueet olivat joko metsämaita tai vähäisen taloudellisen kiinnostuksen kohteena olevia joutomaita. Siirtymät kategoriasta toiseen olivat suhteellisen vähäisiä ja rajat maaseudun ja kaupungin välillä tietyllä tavoin selkeitä. Tämä näkyi lainsäädännön eri lohkoillakin, missä esimerkiksi maaseutuelinkeinojen sosiaalistaloudellisella ja ylipäänsä maaseudun asutusolojen sääntelyllä oli vielä viime sotien jälkeen merkittävä ominaispaino. Tilanne on asteittain muuttunut siten, ettei maaseudun ja kaupunkialueiden asema lainsäädännön kannalta eikä juuri asukkaidenkaan kannalta paljolti poikkea toisistaan. Toki vielä on erityisesti maanviljelyä ja muuta maataloustoimintaa koskevaa erityissääntelyä, mutta perusteet erityisasemalle eivät ole enää niinkään kansallisissa sosiaalipoliittisissa oloissa, vaan enemmänkin ylikansallisessa maatalouspolitiikassa tuotannonrajoituksineen (Euroopan yhteinen maatalouspolitiikka, CAP). Maaseudun käsite on sikäli myös monipuolistunut, että kiinnostunut asutuksen ulkopuolisia alueita kohtaan on lisääntynyt matkailun ja virkistyskäytön vuoksi. Maallakaan ei enää ole selvää rajaa ihmisen elinpiiriin kuuluvien ja sen ulkopuolelle 16 inter vivos Poikkeamispäätöksen saamisen kriteerit ovat periaatteessa maankäyttöpoliittisia: kuntaa ei voi pakottaa antamaan poikkeusta. jäävien alueiden välillä. Jopa lainsäädännön keinoin erityisasemaan nostettu erämaa on monenlaisten harrastusperusteisten ja tieteellisten toimintojen kohde. Välimaastoon jäävät jo laajoiksi muodostuneet kansallispuistot ja luonnonpuistot sekä aivan tavalliset luontoalueet, mukaan lukien runsaat virkistyskäyttöpaineita kokevat vesialueet. Miten maankäyttö tulisi hahmottaa, jotta maaseutu sanotussa laajassa merkityksessä olisi sopusoinnussa käyttötarpeiden kanssa? Kasvavien asutuskeskusten ympäristössä maaseudun muutospaineet voivat olla varsin rankkojakin, kun kaupunkikunnat itse eivät pysty tarjoamaan väestölleen ja elinkeinonharjoittajille riittävästi rakennusmaata, asuntoja, virkistyskäyttömahdollisuuksia tai toimivia liikenneratkaisuja. Ympäröivät maaseutukunnat, jotka kyllä itsekin saattavat tosiasiassa olla maaseudun rauhasta vasta äskettäin kaupungin statuksen saaneita harvaan asuttuja kuntia, saattavat nähdä suurten asutuskeskusten lievealueina olemisessa haasteita tai uhkia. 2 Vanhat keinot Monissa valtioissa pääkaupungiksi noussut kunta kasvaa yli hallinnollisten ja muidenkin rajojen ja jopa parikymmentä prosenttia maan väestöstä pyrkii ahtautumaan sinne. Vaihtoehtona voisi olla useampien johtavien keskusten kehittäminen, jolloin maankäytölliset paineet saattaisivat jakautua tasapuolisemmin kansalaisten kannettaviksi. Suomella toisaalta on väestön pienuuden ohella perusteita kansantalouden kannalta merkittävien toimintojen keskittämiseen hajauttamisen sijasta. Valtiovalta on toistuvasti osoittanut ymmärtämystä Helsingin tarpeille laajentaa vaikutusvaltaansa naapurikuntien alueille. Tosin nämäkin ovat kiitokseksi saaneet kaupungin arvokkaan tittelin! Tavallisen kansalaisten kannalta maankäytön ohjaus maaseudun ja kaupungin ristipaineessa kohdistuu pääasiassa loma-asutukseen, mutta myös pysyvään asutukseen, jos aluetta ei ole kaavoitettu. Lähtökohtana on, että ranta-alueet ovat rakennuskiellossa, ellei rakentamisen sallivaa kaavaa tai alueellisen ympäristökeskuksen antamaa poikkeusta ole saatu. Muuallakin kaava, käytännössä asemakaava, on tarpeen, mutta yleensä vain, jos rakentaminen tapahtuu tietyn rakentamispaineen piirissä olevalla alueella (suunnittelutarvealue, lievealue). Jos toisin sanoen aiemmin rakentamattomaan ympäristöön alkaa ilmestyä asutusta, ensimmäiset tulijat saavat yleensä rakennusluvan, kun taas myöhemmin asiasta kiinnostuvat saattavat joutua hakemaan poikkeusta kunnan rakennusviranomaiselta. Poikkeusjärjestelmä on sinänsä hieman ongelmallinen, koska poikkeamispäätöksen saamisen kriteerit ovat periaatteessa maankäyttöpoliittisia: kuntaa ei voi pakottaa antamaan poikkeusta, ellei se katso sen sopivan omiin kaavoitussuunnitelmiinsa. Tästä johtuen jotkut hakijat saattavat saada poikkeuksen, toinen vastaavanlaisessa tilanteessa jäädä

17 ilman. Kaavoituksen kannalta poikkeuksien antaminen myös lyö lukkoon tiettyjä rakentamisratkaisuja vähentäen näin oletetusti demokraattisesti toimivan - kaavoittajan tulevaa harkintavaltaa. Tavoitteena de lege ferenda tulisi sinänsä olla se, ettei poikkeuksiin tarvitsisi turvautua. Päinvastoin kunnan tulisi olla varautunut tarjoamaan kaavaratkaisua, kun rakentamispaine ylittää tietyn rajan. Ranta-alueelle tapahtuvan rakentamisen osalta tilanne on osittain toinen. Muuallehan rakennuslupa voidaan myöntää ilman kaavaa tai poikkeusta, jos rakentamispainetta ei ole, kun taas rantavyöhykkeeksi määritellyllä alueella on aina voimassa kielto rakentaa, ellei asemakaava tai tarkoitusta varten laadittu yleiskaava rakentamista salli. Kaavoittamattomassa tilanteessa poikkeus on siten tarpeen. Muista alueista poiketen harkintavalta on alueellisella ympäristökeskukselle eli valtion viranomaisella. Kunta ei näin ollen voi omilla poliittisilla maankäyttötavoitteillaan järjestää poikkeuksin ranta-asutusta, vaan sen on ryhdyttävä kaavoitustoimiin. Toisaalta viranomaisvalinta tässä yhteydessä perustuu myös vesiympäristön luontoarvojen tarkasteluun, mihin kunnan viranomaisella aluerajojen ja muiden seikkojen vuoksi ei ole välttämättä kiinnostusta eikä aina toimivaltaakaan. Poikkeusharkinnassa, kuten myös ranta-alueiden asemakaavoituksessa käytetään muista alueista poiketen omaperäistä rakennusoikeuden mitoitusperustetta, ns. emätilaperiaatetta. Sen avulla yhtäältä pyritään historiallisen perusrakennusoikeuden hengessä antamaan rakennusoikeutta sellaisille kiinteistöille, joille sen katsotaan kuuluvan, toisaalta perustelemaan sitä, minkä vuoksi toiset kiinteistöt jätetään ilman rakennusoikeutta. Periaatteen soveltamisen avulla voi esimerkiksi kariutua rakentaminen tilanteessa, jossa joku on menneinä vuosikymmeninä runsaslukuisesti myynyt tilastaan määräaloja luvaten ostajille niistä muodostuvan rantarakennuspaikkoja. Rakentaminen tulee silloin käytännössä mahdolliseksi vain, jos myyjän rantarakennussuunnitelma on otettu ranta-alueen kaavoituksen perustaksi. 3 Uudet haasteet Ihmisten liikkuvuus, tekninen kehitys ja etätyöskentelyn mahdollisuus ovat omiaan aiheuttamaan sen, ettei ole enää pakko asua taajasti kaupunkiympäristössä, vaan voidaan haluttaessa hakeutua avarammin rakentuneille tai peräti rakentamattomille seuduille. Nykyisin on kuitenkin otettava huomioon, että kunnan talouden ja infrastruktuurin kannalta ei ole yhdentekevää, miten ja mihin rakennuspaikkoja muodostetaan. Kunnalla on ensinnäkin periaatteessa kaavoi- Kun poikkeaminen nähdään ainoana usein helppona keinona ratkaista kaavoittamattomuudesta tai kaavanvastaisuudesta johtuva ongelma, lopputulos ei aina ole kestävä. tusvelvollisuus asutuksen tihentyessä mitä painetta siis helpotetaan poikkeamisjärjestelmällä toisaalta asutuksen sallimisesta seuraa erilaisia kunnallisteknisiä velvoitteita, kuten tieyhteyden rakentamista, vesi- ja viemärihuollon järjestämistä, jätehuollon ylläpitämistä, koulu- ja terveydenhuoltopalvelujen järjestämistä yms. Nämä velvoitteet ovat puolestaan seurausta kansalaisten perusoikeudesta hyvinvointivaltion palveluihin, joiden tarjoamisesta kunta joutuu vastuuseen. Siksi kunnalla nähdään voivan olla tarve hillitä asutuksen leviämistä alueille, missä palvelujen järjestäminen synnyttäisi merkittäviä taloudellisia kustannuksia. Toiselta puolen kunta voi suhtautua myönteisesti tietynlaisiin, esimerkiksi uusien muuttajien rakennushankkeisiin, koska tällöin kunta pääsee keräämään muiden verojen ja maksujen ohella myös kiinteistöveroa. Kunnan kaavoitusintressissä on siten eri syistä pyrkiä kokoamaan asutusta yhteen. Tiiviit rakennusalueet eivät kuitenkaan lainsäädännön näkökulmasta yksin riitä hyvän maankäyttöratkaisun sisällöksi, vaan alueita on varattava rakennuskantaa vastaavassa määrin liikenteeseen, puistoihin ja muihin virkistystarpeisiin, tarvittaessa teollisuuteen ja energiantuotantoon sekä ohjattuun ulkoiluun ja kulttuuriin. Jos tällaisia oheisalueita ei ole käytettävissä, rakentamisen volyymiä on supistettava. Lievealueiden maankäytöllinen tilanne on Suomessa monin paikoin epätyydyttävä osittain siksi, että kaavoitus on myöhässä suhteessa tarpeeseen, osittain myös siksi, että välineitä huonosti toteutuneiden maankäyttörakenteiden korjaamiseksi ei ole tai että kunta ei halua ottaa niitä käyttöön. Kun poikkeaminen nähdään ainoana usein helppona ole kestävä. 4 Maaseutuasutuksen keinona ratkaista kaavoittamattomuudesta tai kaavanvastaisuudesta johtuva ongelma, lopputulos ei aina laajeneminen ja monipuolistuminen Jos siirrytään tarkastelemaan toista maankäytöllistä reuna-aluetta eli asutun maaseudun ja siihen liittyvä luonnon välimaastoa, tilanne on osin erilainen, koska mahdollisuudet ekspansioon näyttävät lähes rajattomilta. Rakentamatonta luontoaluettahan Suomessa riittää. Edellä mainittiin kuitenkin jo rantarakentamiseen kohdistuva ohjaus, jonka avulla vesiluontoalueille rakentamisen suunnitelmallisuutta pyritään parantamaan sekä muutoinkin säilyttämään riittävästi alueita rakentamattomina. On myös otettava huomioon, että perinteinen maatalouteen perustuva asutus paikoin muuttaa luonnettaan joko niin, että tilakoon kasvaessa ja tuotantolande. 17

18 muotojen erikoistumista lisättäessä lähestytään helposti ympäristövaikutusten tasolla teollista toimintaa. Maatalouden tukijärjestelmällä on tietty vaikutus tuotannon laajentamiseen, mutta toisaalla se supistaa pientilojen määrää ja heikentää niiden kannattavuutta. Perinteisen maatalouden merkitys maaseudun elinkeinoelämän tunnusmerkkinä heikkenee jatkuvasti, jolloin maatalouden tilalle joudutaan luomaan uusia elinkeinoja. Näistä mainittakoon maatilamatkailu, jonka avulla osin lomarakentamispaine maatalousalueilla lisääntyy, osin matkailuelinkeinon piiriin saatetaan erilaisia lähiluonnon hyödyntämismahdollisuuksia, joita aiemmin esiintyi lähinnä paikallista toimeentuloa varten. Jokamiehenkäyttö synnyttää siten paikoin suurillekin ryhmille tarkoitettuja luonnon käyttömuotoja, joilla saattaa olla oma luonnonvaroja ja maisemaa kuluttava vaikutuksensa. Matkailu ei kuitenkaan ole vain maatalouselinkeinon jatkumo, vaan monin paikoin puhtaasti kaupallista toimintaa, jonka vaikutukset, jos niitä ei hallita kaavoituksen tai lupajärjestelmien keinoin, voivat ilmetä Suomen herkässä luonnossa tuhoisalla tavalla. Maaseutu on koko maanosamme näkökulmasta haaste. Euroopan yhteisössä on laadittu erilaisiin tarpeisiin pohjautuvia maaseutualueiden kehittämisohjelmia, päällimmäisinä seikkoina ehkä maaseutuväestön toimeentulo siihen liittyvine maaltapakoineen ja maaseutuympäristön eli maiseman ja alkuperäisen luonnon vaaliminen. Monissa maissa on päästy myös lainsäädännön tasolle maaseutualueiden (rural area) käytön kokonaisvaltaisessa oikeudellisessa tarkastelussa. Suomessa ilmapiri maaseudun kehittämistoimien suhteuttamiseksi erityisesti maankäytön suunnitteluun, rakentamistoimintaan, liikenneratkaisuihin ja monen muuhun asiaan vaikuttaa olevan jostakin syystä monia muita maita pidättyväisempi, ehkä suorastaan kielteinen. 5 Maaseutualueiden maankäytön sääntelyntarve On selvästi olemassa tarve ylläpitää ihmisen tehokkaan hyötykäytön ulkopuolelle jääviä luontoalueita sekä itsetarkoituksellisesti että myös jo kauan tiedostetun yhteiskunnallisen viisauden vuoksi. Poliitikot ovat, keksittyään mielestään tämän viisauden vasta 1980-luvulla, alkaneet kutsua sitä kestäväksi kehitykseksi. Näyttää ajoittain siltä, että lainsäädäntöä ei meillä koeta välineeksi, jolla puutteita voitaisiin korjata tai vallitsevia oloja parantaa. Ennemmin se koetaan pakkopaidaksi, joka otetaan käyttöön epämiellyttäviltä tuntuvien, nykyisin helposti Euroopan unionin piikkiin laitettujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Usein vain on niin, että pakkopaitaa ei tarvittaisi, jos omintakeinen näkemys uudistusten tarpeesta olisi lainsäädännön tasolla olemassa. Maaseudun näkökulmasta tietyt ratkaisut on tältä pohjalta pystytty saamaan aikaan, kuten esimerkiksi saaristoolojen kehittämisohjelman toteuttaminen. Yleisellä tasolla lainsäädännöllistä ratkaisua vaativia kysymyksiä ovat toisaalta urbaanin asutuksen maaseutuun ja sen maankäyttöön kohdistamat paineet, toisaalta maaseudun Maaseutu on koko maanosamme näkökulmasta haaste. Yleisellä tasolla lainsäädännöllistä ratkaisua vaativia kysymyksiä ovat toisaalta urbaanin asutuksen maaseutuun ja sen maankäyttöön kohdistamat paineet, toisaalta maaseudun elinkeinorakenteen muuttumisesta johtuva maankäytön järjestämisen tarve. elinkeinorakenteen muuttumisesta johtuva maankäytön järjestämisen tarve. Näkökulman tulisi silloin voida olla tarvittaessa myös maaseutupainotteinen sikäli, että maankäyttöratkaisuun vaikuttaisivat paitsi laajenevan kaupunkiasutuksen tarpeet myös maaseudun elinkelpoisuus uusine kehittämismahdollisuuksineen ja ympäristöllisine arvotekijöineen. Olosuhteiden alueellisille eroavuuksille saatetaan toki silti antaa merkitystä. Kun maaseutualueiden maankäytöllisiä tarpeita ei laaja-alaisesti nykyisin kartoiteta eikä niille anneta päätösten taustalla olevassa tarvevertailussa juurikaan merkitystä, päätös maaseudun haitaksi jää jossain määrin mielivaltaiseksi, mutta samalla helpoksi. Jos selvitys asetettaisiin vastedes päätöksenteon vaatimukseksi, sillä ei luonnollisesti poisteta harkinnan usein poliittista luonnetta, mutta tämänkaltaisessa kahden merkittävän asutusympäristön ristiriitatilanteessa päätöksentekijän tulisi kuitenkin voida perustella ratkaisuaan lainsäätäjän osoittamin kriteerein. Näin ei nähdäkseni nykyisin tehdä yhteiskunnan maanhankintaeikä liikenneratkaisuissa. 18 inter vivos 03 06

19 Kirjoitus aloittaa esseesarjan Tiedettä lonkalta. "Elä värise, oi kärsivä ihminen, elämän kurjuutta, vaan jos jaksat oman sielusi pohjattomassa murheessa, käy sisään Suomen kansan majaan ja näe hänen köyhyytensä, viheliäisyytensä ja saamattomuutensa!" Ilmari Kianto: Ryysyrannan Jooseppi Maalta kaupunkiin Korpikirjailija Kiannon maaseutu vuonna 1926 ei ole sitä romanttista Suomi-filmien humppaa ja heinäntekoa, jota olemme TV2:n iltapäivän kulttuuritarjonnassa tottuneet näkemään. Rämsänrannan Petkelkylässä iloisen elonkorjuun sijaan nautitaan nälkävuosien, kylmyyden ja kieltolain satoa. Köyhä elää niin kuin märkä palaa, eikä maatalon piian tulevaisuus niinkään väiky Tauno Palon kiihkeissä silmissä kuin se kaikuu ulisevan pontikkapannun itkuvirtenä korven kätköistä. Asiat ovat päin persettä. Entä tänään? Maaseutu vuonna 2006 lienee edelleen lähempänä Kiannon inhorealismia kuin imelintä Suomi-Heimatia, mutta onpa moni asia pöndellä muuttunutkin. Nälkä on yhä harvemman vieraana: onhan kieltämättä niin, että maaseudun aikamiespoika voi nykyisin fitness-kaupunkilaista ainakin painoindeksiluokkaa paksummin. Maaseudun luokkavastakkainasettelun ajat taas ovat olleet ohi jo siitä lähtien, kun punaisia lahdanneiden tilanomistajien perillisistä tuli köyhiä neuvostotyylisen maatalouden säännöstelyn ja protektionismin puolustajia. Kieltolaki tietysti kumottiin jo aikoja sitten, eikä varsinkaan keskikaljan vapauttamisen jälkeen ole kylän raitilla rilluttelevan tarvinnut ainakaan tässä suhteessa puutetta nähdä. Yhtä kaikki, yksi asia maaseudulla ei ole muuttunut vuosikymmeniin. Nimittäin se, että ihmiset haluavat sieltä pois. Työttömyys, viina, kirves jne. Kahden helsinkiläistyneen landepaukun jälkeläisenä en ole ensimmäinen tai viimeinen suomalainen, joka elää jollain tavoin maaltamuuton varjossa. Olen asunut ikäni Helsingissä, mutta suvun menneisyys kummittelee yhä silloin tällöin, TIEDETTÄ LONKALTA lande. 19

20 etenkin kerran tai pari vuodessa, kun matkaamme äitini synnyinsijoille erilaisiin merkkitapahtumiin. Määränpäänämme on tällöin kunta, jonka Helsingin Sanomat hiljattain valitsi Suomen kurjimmaksi. Merkkitapahtumat siellä ovat yhä useammin hautajaisia. Kaupunkilaisena maaseutu avautuu minulle kuin toinen todellisuus. Matkallamme on aina rajattu aika ja tarkoitus, jokin juhla tai kokoontuminen, emmekä näin alistu puuduttavan arjen tai pitkän lomalla maleksimisen uhriksi. Lyhyessä ajassa juhlavieraat ehtivät kertoa toisilleen vain olennaisen, ja pöydän ääressä, kotiviinihiprakassa, maalaismaisema ihmisineen ja sattumineen valkenee unenomaisena kaskujen ja juorujen jatkumona, hillittömällä, veikeällä, käsittämättömällä murteella kerrottuna, ihmisäänillä, joita ei voi varmuudella erottaa maasta kaivautuneiden, metsästä astelleiden tonttujen ja menninkäisten palpatuksesta. Tarinat ovat kaikki hyvin samanlaisia. Kuulen, kuka on kuollut, kuka syntynyt ja kuka muutti pois tai takaisin. Kuulen tytöstä, joka lähti kaupunkiin opiskellakseen yliopistossa, meni siellä naimisiin, hankki lapsia, erosi ja nyt käy maalla silloin tällöin. Tyttö voisi yhtä hyvin olla äitini. Kuulen myös pojasta, joka jäi maalle sinnittelemään, välillä ajoi taksia, oli työttömänä, teki asfalttia tai trokauskeikkoja Venäjälle kunnes alkoholisoitui ja kuoli. Hän voisi olla enoni, jonka hautajaisissa voisin yhtä hyvin olla. Tarinat toistuvat vain vähäisin muunnelmin. Silloin tällöin maaltamuuttaja onkin mies, joskus taas joku palaa kaupungista takaisin yrittämään maalaiselämää, usein pettyy ja lähtee takaisin. Silloin tällöin alkoholisoituu ja kuoleekin nainen, ja joskus joku onneton ei kuolekaan viinaan tai sydäntautiin vaan tappaa itsensä, joskus maalla, joskus vasta kaupungissa. Kaikesta huolimatta tarinaa usein sävyttää, jos ei aivan vakaumus maalaiselämän siunauksellisuudesta, ainakin usko siihen, etteivät kaupungissa ole asiat sen paremmin. Tässä asiassa maalaisyhteisö on usein hämmästyttävän yksimielinen, niin kuin yhteisöillä on tapana. Maaseutu paratiisina Kaupunkilaiselle tyypillisesti olen vieraantunut todellisuudesta. Hälyttävä merkki tästä on se, kuinka tosielämän ilmiöt pikemminkin kertovat minulle asioista, jotka olen lukenut kirjoista, kuin päinvastoin. Nurinkurisesta todellisuuskäsityksestä johtuen olenkin kahlannut läpi kaunokirjallisuuteni kauan ennen kuin lotkautin korvaakaan maalaisten horinoille. Esimerkiksi brittiklassikko D. H. Lawrence kuvaa teoksessaan The Rainbow (1915) ohimennen mutta osuvasti erään maalaisidyllin ja sen muutoksen teollistumisen paineessa. Parhaimman luokan kirjailijana Lawrence ei luonnollisesti tuhlaa montaakaan sivua yhteiskunnallisen tason analyysille. Hän käsittelee ihmisluontoa, mikä vaatii tyyliltä lähes uskonnollisia mittasuhteita. Tämän yleismaailmallisuuden ansiosta tuo keskienglantilainen pastoraalinäyttämö avautuukin meille aivan samoin kuin paraskin tuppukylä Suomessa, joskin ehkä hieman viehättävämmin. Brangwenin maanviljelijäsuku tuntuu elävän eräänlaisessa maanpäällisessä paratiisissa. Heidän toimensa ja elämänsä kulun määrittävät ympäröivä luonto ja vuodenajan vaihtelut. Lawrence maalaa kuvan hiljaisista miehistä iltaruskossa, palaamassa pelloilta, katse kääntyneenä taaksepäin kohti luomisen alkulähdettä, maata, sen veren, elämän ja kuoleman loppumatonta kiertoa. Miehet elävät maasta, jonka syke suonissaan, jonka syke ja veri riistassa, lehmän suonissa, maidon lämmössä ja syyssateen rummutuksessa he jatkavat isiensä työtä levollisesti, perillisen maahan laskettu katse silmissään. Naiset ovat kuitenkin erilaisia. Vaikka heissä kytee sama veren läheisyys, heidän katseensa kääntyvät kohti puhuttua, sosiaalista maailmaa, ihmisen luomaa uutta, kaupunkeja, markkinoita ja hallituksia, joissa toisenlaiset, modernit ja dynaamiset miehet ovat kääntäneet selkänsä maalle ja tekevät uljasta löytöretkeä uusille alueille. Tuossa taianomaiselta vaikuttavassa maailmassa salaisuudet selvitetään ja julkaistaan, mielihalut tyydytetään. Maaseudun elinpiiri alkaa vaikuttaa tylsältä verrattuna kaupungin lupauksiin, valtaan ja jännitykseen. Vaikka Lawrence kuvaa maalaisidylliä uskonnollisväritteisellä kielellä, hän ei suoraan puhu siitä paratiisina. Yhteys on silti ilmiselvä. Syntiinlankeemuksen myytti toistuu Keski-Englannin maanpäällisessä Eedenissä, ja kuinka ollakaan, myös täällä nainen on se, joka ensin pettää isänsä luottamuksen. Se, joka ensin kuuntelee käärmettä hyvän ja pahan tiedon puussa. Brangwenien kohtalo kaikuu myös äitini kaltaisten maaltamuuttajien tarinoissa. Monelle nuorelle maalaisnaiselle kaupunki mahdollisuuksineen oli maaseutuelämää rajattomasti kiinnostavampi. Heille jokainen päivä juoruavassa paskakylässä TIEDETTÄ LONKALTA