1.JOHDANTO Kasvista Kuiduksi -Työpaja TULOKSET 17 4.TULOSTEN TARKASTELU 19 LÄHDELUETTELO 20

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2 2. TYÖN KUVAAMINEN Pellavan kasvatus Kylvö Hoito Korjuu Pellavan muokkaus Liotus Kuivatus Pellavan mekaaninen muokkaus Loukutus Lihtaus Häkilöinti Pellavan valmistaminen kankaaksi Rukilla kehruu Kutominen

2 Kasvista Kuiduksi -Työpaja TULOKSET 17 4.TULOSTEN TARKASTELU 19 LÄHDELUETTELO 20 1.JOHDANTO Kuitupellava on ikivanha viljelykasvi, jota on viljelty jo muinaisessa Egyptissä n ekr. Egyptiläinen pellava oli uskomattoman hienolaatuista, josta kehrättiin erittäin ohutta lankaa. Suomessa pellavaa on viljelty vasta 1500-luvulta lähtien, kukoistuskauden ollessa luvulla, minkä jälkeen se on lähes unohtunut keinokuitujen keksimisen myötä. Nykyään Suomessa kuitupellavaa viljellään teolliseen kankaan valmistukseen vuosittain ha:n alalla, josta pääosa Pohjanmaalla. (Hulkkinen, 78, farmit.net) Kuitupellavassa on pitemmät korret ja pienemmät siemenet kuin öljypellavassa. Kuitua käytetään tekstiilien lisäksi mm. eristelevyjen raaka-aineena, täytemateriaaleissa ja komposiittimuovien sidekuituna. (farmit.net) Suomalainen pellavakangas on hyvää mutta kallista, n e/metri. Pienviljelijöitä, jotka kasvattavat pellavaa kotimuokkaukseen, on tiedossani vähemmän kuin viisi kappaletta. Viimeisetkin mummot tuntuvat olevan jo liian vanhoja jaksaakseen koko työvaiheen alusta loppuun. Korteniemen perinnetilalla pellavaa muokataan, mutta en tiedä miten pitkälle asti. Tuntuu, että Suomen pienviljelijöiltä ja käsityöläisiltä taito on kokonaan häviämässä vaikka sopivia työkaluja on maamme vielä pullollaan. Tahdoin saada selville, kuinka työteliästä pellavan kasvatus ja muokkaus oikeastaan on ja minkälaista tulosta pieneltä alalta voi saada. Pääasiallisena tutkimustehtävänäni oli tutkia sekä vertailla erilaisia kylvö-, korjuu- ja liotusaikoja ja näiden vaikutusta muokkaukseen ja työn tulokseen. Tahdoin tietää, onko nykyaikana mahdollista kasvattaa pienissä määrin pellavaa ja muokata siitä kuituja yhden ihmisen tarpeisiin. Pohjimmiltaan minua johdatti ajatus kasvin käsittelystä itse siemenestä vaatteeksi asti ilman osaavaa opastajaa.

3 2. TYÖN KUVAAMINEN 2.1 Pellavan kasvatus Kylvö Monet pellavankasvatuskirjat neuvovat kylvämään pellavan varhain, jolloin maa on vielä kevään jäljiltä kostea. Kuivuus on pahin mitä kasvavalle pellavalle voi sattua ja aikainen kylvö estää myös mm. maakirppujen tuhot. Kylvöajan kerrotaan kuitenkin voivan vaihdella toukokuun 1. päivästä loppupäiviin asti paikasta ja kevään lämpötilasta riippuen, parhaan kylvöajan Etelä-Suomessa kuitenkin ollessa toukokuun puoliväli. Ostamani siemenpussin kyljessä neuvotaan myöskin kylvämään toukokuun alussa, esimerkiksi perinteiseen tapaan Erkin päivänä. Samanaikaisesti varoitetaan pellavan olevan hyvin hallanarka. Kustaa Vilkuna puolestaan ei tunne Erkin päivää pellavankylvöpäivänä vaan eripuolilla Suomea se on päinvastoin ollut milloin lantun ja kaalin, milloin ohran tai rukiin kylvöpäivä tai jopa pyhitettynä kylvöstä kokonaan vapaaksi. Vilkuna mainitsee pellavan kylvön olleen Inkerissä Helena 21.5 ja Hämeessä "jo Salomo 8.5". (Hulkkinen, ja Vilkuna, 132) Oma kasvatuspaikkani sijaitsi pellavan kasvualueen pohjoisrajoilla Keski-Suomessa, ja tiesin alueella hyvinkin voivan esiintyä yöhalloja vielä kesäkuun puolella. Minulle Keski-Euroopasta tulleiden siementen kasvattamisessa suurin huolenaihe oli nimenomaan halla enkä toukokuun alun kylminä päivinä uskaltanut lähteä sitä kylvämään. Niinpä muokkasin, lannoitin ja kylvin ensimmäisen eräni 21.5 Helena (nyk.kalenteri Konsta) ja toisen eräni vasta yli viikkoa myöhemmin, touko-kesäkuun vaihteessa, kuitenkin vielä vähenevän kuun aikaan jolloin kasvien juuret juurtuvat paremmin. Muokkasin metrin levyisen, kymmenen metriä pitkän syksyllä muokkaamatta jääneen penkin talikolla poistaen samalla kaikki löytämäni rikkaruohot. Levitin ohuelti kompostoitunutta hevosenlantaa penkin pituudelle ja harasin sisään. Tasoitin koko penkin ja kylvin pellavat hajakylvönä yksinkertaisesti levittelemällä siemenet ympäriinsä ja peittämällä varovasti haravalla jäljet. Lopuksi peitin koko penkin harsolla jotta maa pysyisi lämpimänä. Samalla lailla toimin noin kahden metrin pituiselle pikkupenkille viikkoa myöhemmin.

4 2.1.2 Hoito Kesän aikana hoidin penkkejäni erittäin vähän. Huolimatta siitä, että pellavan mainitaan olevan hyvin huono kilpailija rikkaruohoille (Hukkinen 23-25), omani tuntuivat pärjäävän kaikista parhaiten (tai sitten olin vain muokannut penkkini niin hyvin). Kitkin ainoastaan isoimmat ohdakkeet ja valvatit ja penkkien reunat, jotka myös katoin painavalla pikkukivimurskeella ja sahanpurulla. Toisaalta myös nopeasti kasvaneet ohdakkeet pitivät hyvin harsoa korkealla, sillä hauraat pellavat olisivat muuten taipuneet sen alle. Annoin harson olla paikallaan pellavien ehtiessä kasvaa aika pitkiksi, sillä en uskaltanut poistaa sitä ennen kesäkuun puoliväliä. Kuva 1: pieni pellavapenkkini juuri harson alta päivänvaloon päässeenä Koko kesänä en kastellut penkkejä kertaakaan. Toinen, pitempi penkki sijaitsee aika varjoisella alalla, mihin paistaa päivä lähinnä vain aamupäivän ajan. Tästä huolimatta pellavat kasvoivat hyvin ja pitkiksi. Kukkiminen tapahtui hyvin eriaikaisesti myös saman penkin sisällä. Penkissä saattoi olla runsaasti kukkivia pellavia jopa useiden viikkojen ajan täyden kukinnan puuttuessa kokonaan. Niinpä en osannut arvioida yhtä sopivaa nyhtämisajankohtaa ollenkaan. Runsain kukkimisaika sattui kuitenkin heinäkuun puolivälistä sen loppuun, josta lähdin korjuuaikaa laskemaan.

5 Kuva 2: Pellavat korjuuvaiheessa, osin edelleen kukassa Korjuu Tässä asiassa aloin kaivata jo konsultaatiota, sillä en ollut varma oliko paras korjata pellavat varret vihreinä, keltaisina vai ruskeina. Soitin ystävälleni Pohjois-Karjalaan sekä Asikkalan Pellavatupa Joen Torppaan joista sain molemmista vaihtelevaa tietoa. Edellinen neuvoi odottamaan mahdollisimman myöhään, korjaamaan vasta siemenkotien ollessa ruskeita jolloin saisi myös siemeniä. Pellavatuvassa taas neuvottiin korjaamaan varsien ollessa vielä vihreitä, vain alalehtien alkaessa kuihtua. Tällöin saisin myös hienoimman kuidun. (Pellavatupa & Dorff, Maria) Pellavanmuokkauskirjallisuus neuvoo monia eri ajankohtia pellavan korjuuseen: päivää kukinnasta varsien ollessa vielä täysin vihreitä kerätystä pellavasta saadaan kehrättyä erittäin hienoa lankaa joka sopii pitsinnypläykseen päivää täydestä kukinnasta varren alkaessa muuttua kellanvihreäksi ja siemenen alkaessa kehittyä kerätystä pellavasta saadaan korkealaatuista kuitua, tosin kuidun määrä jää 10% normaalia keruuaikaa vähäisemmäksi. - Yleisin maassamme käytetty korjuuaika on päivää kukinnasta. Tällöin saadaan sekä paras kuitu- että siemensato. Varsi on muuttunut kellertäväksi ja siemenkodat ruskeiksi.tässä vaiheessa kuituprosentti on suuri ja kuidun kestävyys hyvää tasoa ja siemenet ovat kovettuneet ja kehittyneet päivää kukinnasta ovat pellavan varret jo ruskistuneet ja puutuneet ja siemenkodat helisevät. Kuidun laatu ei tässä korjuuvaiheessa enää ole paras mahdollinen. (Hukkinen, 26-28) Päätin kokeilla korjuuta kahtena eri ajankohtana. Korjasin puolet aikaisemmin kylvämästäni penkistä nyhtämällä n.30 päivää kukinnan alkamisesta, elokuun viimeisellä viikolla. Korret olivat vielä täysin vihreitä, alalehtien osoittaessa kuitenkin jo kuihtumisen merkkejä. Ystäväkonsultoijani neuvoi kuivattamaan pellavat ensin katoksen alla, Pellavatupa taas sanoi minun voivan laittaa pellavat suoraan likoon. Päätin tehdä jälkimmäisen mukaan säästäessäni tässä näin yhden kuivatusvaiheen, sillä liotuksen jälkeen pellavissa joka tapauksessa tulisi olemaan iso kuivattaminen. Niputin ja sidoin kasvit nyrkin paksuisiksi lyhteiksi ja vein kaikki näin saadut lyhteet suoraan likoamaan lukuun ottamatta kahta lyhdettä, jotka vein vintille kuivamaan. Saman tein jälkimmäiselle osalle, jotka korjasin vasta reilusti myöhemmin ison

6 osan siemenkodista ollessa jo ruskeita ja osan pellavista jo maata pitkin taipuneina, syyskuun 5. päivänä. Aikaa kukinnasta on silti vaikea sanoa, sillä osa pellavista on todella kukkinut vielä elokuun lopulle asti ja varret olleet vielä kellertävän vihreitä. Kuva 3: ensimmäinen erä juuri korjattuna ja niputettuna 2.2. Pellavan muokkaus Liotus Liotus on pellavan muokkauksen ensimmäinen vaihe. Sen tarkoituksena on pehmittää varren vahamainen pintakerros sekä irrottaa kuidut päistäreistä. Kuidut ovat kiinnittyneinä toisiinsa sekä varsiin liimamaisella pektiiniaineella, joka irroitetaan liotuksessa. Tämä saadaan aikaan biokemiallisessa käymisprosessissa lahottajabakteerien ansiosta. Näiden bakteerien toiminta käynnistyy pellavassa automaattisesti olosuhteiden ollessa sopivia. Koska bakteerit tunkeutuvat ensin varren vahamaisen pintakerroksen ja tunkeutuvat sitten kudosten ja solukerrosten läpi kuituihin asti, on liotus lopetettava oikeassa vaiheessa, juuri ennen bakteerien hyökkäämistä kuitujen kimppuun. Tämän tapahtuessa kuidut irtoavat toisistaan niin että niiden laatu heikkenee käyttökelvottomaksi asti. Aliliotuksessa taas bakteerit eivät ole ehtineet hajottaa edes pehmeää kuorikerrosta, mistä seurauksena päistäreitä on vaikea irrottaa kuitukimpuista. Tällöin saadaan huonolaatuista kuitua, jonka kehruuominaisuudet ovat olemattomat. Myös veden lämpötila vaikuttaa olennaisesti liotusaikaan: n. 13 asteisessa vedessä liotus voi kestää jopa päivää, kun asteisessa vain päivää ja 35 asteisessa lämminvesiliotuksessa hajoaminen tapahtuu jo 3-5 päivässä. Tämän kaiken johdosta onkin liotus hyvin riskialtista ja tarkkaavaisuutta vaativaa puuhaa. (Hukkinen 40-47) Liotin pellaviani kimpuissa pienen puron uomassa virtaavassa vedessä. Veden lämpötila matalassa purossa oli elokuun lopulla vielä aika lämmin, arviolta lähemmäs kahtakymmentä astetta. Ensimmäisen eräni laitoin, kuten edellä mainitsin, likoon elokuun lopussa. Liotuksen pituus oli minulle koko muokkauksen vaikein osa. Soitin useaan otteeseen Pellavatupaan, jonne yritin kuvailla pellavan tuntua ja hajua heidän neuvomiensa testien mukaisesti. Ensimmäisen kerran tunnustelin pellavia niiden oltua liossa viikon ajan. Kiersin pientä pellavakimppua sormeni ympärille, hankasin varsia toisiaan vasten ja hakkasin kimppua veden pintaan. Kuitu tuntui olevan vielä aika tiukasti kiinni varressa vaikka hankaamalla sen

7 saikin helposti näkyviin. Haju ei myöskään ollut mitenkään varsin erityinen. Tupa neuvoikin pitämään pellavia liossa vielä vähintään useita päiviä. Kuitenkin minua muistutettiin usein, että liian vähäinen liotus ei ole niin kamalaa kuin liian pitkä, sillä mikäli pellavat ovat liossa liian pitkään, koko sato on lopullisesti pilalla, kun taas alilionneita pellavia voi tarvittaessa liottaa lisää. Tämän vuoksi päätin 12. päivän jälkeen pellavien olevan valmiita, kuidun joka tapauksessa jotenkin irtoavan varresta. Toista satsia liotin jopa vielä vähemmän aikaa, vain kymmenen päivää. En osannut arvioida kuinka kauan kuivumisessa kestää, ja halusin tehdä sen hyvin ennen muuttoani, joka oli liotusta seuraavalla viikolla. purossa likoomassa Kuva 4: Pellavat Kuivatus Kirjallisuus neuvoo kuivattamaan pellavia ulkona eikä saunassa, sillä kosteusprosentin tulee säilyä välillä. Saunakuivatus aiheuttaa prosentin pienenemisen jopa 5 % asti, jolloin kuidusta tulee niin haurasta, että kehruuominaisuudet huononevat huomattavasti. Myös säilytys kuivauksen jälkeen tulisi tehdä viileässä ulkoilmassa, sillä nykyaikainen sisäilman 20 astetta on pellaville jo liikaa. Näitä asioita en kuitenkaan tiennyt vielä tekovaiheessani. (Hukkinen 48-49) Niinpä kuivatin pellavia saunassa pystyasennossa levitettyinä kaksi kolme päivää lämmittäen saunaa pienesti. Lämpötila saunassa lienee ollut 40 asteen tienoilla. Tämä vaihe oli mukava ja helppo, pellavat tuntuivat kuivavan nopeasti. Kuivatuksen jälkeen solmin pellavat löyhiksi kimpuiksi ja pakkasin talon vintille kuivaan tilaan.

8 Kuva 5: Pellavat saunassa kuivumassa 2.3. Pellavan mekaaninen muokkaus Loukutus Mekaanisen muokkauksen ensimmäinen vaihe on loukutus. Loukku on kahdella jalalla seisova kapea puinen taso, jossa on ylä- ja alaosa. Molemmissa osissa on pystyasennossa seinät, yläosan seinien hakattaessa istuvan alaosan seinien väliini niin, että pellavat jäävät seinien väliin puristuksiin. Loukutuksen tarkoitus on rikkoa varren puumainen osa ja pintakerros. Päistäreiden tulee katkeilla ja osin tippua pois, mutta kokonaan niitä ei vielä tässä vaiheessa saa irti. Tämä on muokkauksen työläin osa ja onkin monesti kuulunut miesten töihin. (Hukkinen 52-55) Pellavani olivat olleet säilössä kosteahkossa syysilmassa kuukauden verran ennen loukutuksen aloittamista. Ehkä tästä johtuen, tai siitä ettei saunassakaan lämpötila kovasti kerinnyt liiaksi nousta, ei varsien sisältä esiin paljastunut kuitu tuntunut käteen hauraalta. Kuitenkin kahden eri liotus- ja korjuusatsini erot olivat huomattavat. Se erä, jonka olin kerännyt myöhemmin ja liottanut lyhyemmin, oli hyvin työläs loukuttaa. Varret eivät olleet suoria vaan käyriä ja koko nippu näytti enemmän pallomaiselta kasalta kuin siistiltä nipulta kuten aiempi erä. Myöhempää erää sai hakata ja hakata täysin voimin eivätkä päistäreet silti tuntuneet kovin hevillä katkeavan. Varret vain pehmenivät hitaasti, ja vähitellen puumainen osa katkeili ja tippuili. Aloitin aikaisemman erän loukuttamisen myöhemmän jälkeen. Ensimmäisen kokeilun jälkeen tämän loukutus oli taivaallisen helpopa ja ihanaa; päistäreet katkeilivat saman tien ja tippuivat maahan vaivatta. Silkin kaunis kuitu tuli esiin helposti ja oli kohta valmis lihdattavaksi.

9 ( Kuva 6: loukutus Kuva 7: loukku