EURAN SUURKOLAKOSKEN LIITO-ORAVASELVITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EURAN SUURKOLAKOSKEN LIITO-ORAVASELVITYS"

Transkriptio

1 EURAN SUURKOLAKOSKEN LIITO-ORAVASELVITYS VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPAVELUT 2018

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 3 2. Selvitysalue 4 3. Tulokset 4 4. Yhteenveto 6 5. Kirjallisuus 9 Kansikuva: Liito-oravalle sopivaa metsää lähellä Harolan suojelualueen rajaa. Tuolla alueella on runsaasti pöntötystä linnuille, mutta myös liito-oravalle soveltuvaa. Kannet olivat ruuvattu kiinni, eikä pönttöjä tämän kartoituksen yhteydessä lähdetty avaamaan. 2

3 1. Johdanto Selvitysalue sijaitsee Eurassa, Pyhäjärven rannalla, rajautuen rantaviivassa Pyhäjärven Natura-alueeseen ja pohjoisessa Harolan lehtojensuojelualueeseen. Kaavamuutoskohteelle tehtiin vuonna 2017 Natura-tarveharkinta (Varsinais-Suomen luonto- ja ympäristöpalvelut). Tarveharkinnan mukaan huomion arvoista on, että Harolan-Kiperin alueen liitooravametsät ja liito-oravan (Pteromys volans) kulkuväylät, sekä muinaisjäännösalue ulottuvat suunnittelualueen taustamaaston tuntumaan saakka. Ennen rakentamista suositeltiin liito-oravan esiintymisen tai lajille sopivan elinympäristön selvittämistä, varsinkin kaavamuutosalueelle johtavan tien pohjoispuolisella metsäalueella. Tämä liitooravaraportti täydentää tarveharkintaa, sillä ELY-keskuksella oli sama näkemys. Luontopeilin osayleiskaavaa varten vuonna 2013 tekemän luontoselvityksen mukaan mm. Kiperin alue on tärkeää liito-oravan esiintymisaluetta (ks. kartta 3, kaakkoisimpaan osaan johtava kulkuyhteys). Luontopeilin raportti on siksi tuore, että sen tuottamaa aineistoa voidaan pitää riittävänä tausta-aineistona. Sen esittämillä tärkeimmillä liito-oravan reviirikohteilla Kiperissä ja Harolassa ei käyty tämän selvityksen puitteissa. Nyt tehty maastokartoitus suunnattiin kartalla 2 esitetylle metsäalueelle lähempänä kaavamuutoskohdetta, huomioiden aiemmassa selvityksessä esitetyt esiintymispaikat. Kuva 1: tyypillistä liito-oravatyypin metsää Harolan suojelualueen puolella; vanhaa kuusikkoa, sekapuuna haapaa ja lahopuuta. Vaikka kuva on suojelualueen puolelta, jatkuu sopiva habitaatti pitkälle kaavamuutosalueen suuntaan. Eura Pekka Alho Kartoitus tehtiin kävelemällä maastossa metsäalueet läpi. Kartoituksessa keskityttiin liitooravalle potentiaalisiin habitaatteihin ja kolopuustoon. Hakkuuaukot ja taimikot, sekä talousmetsätyypin nuoret metsät voitiin sivuuttaa vähällä huomiolla, sillä ne eivät ole lajille erityisen merkityksellisiä. Syksyisessä metsässä lajin oleskelusta kertovien merkkien hakeminen on alkukevättä työläämpää ja usein vähemmän tuloksellista, mutta sopivien 3

4 habitaattien kartoittaminen yhdistettynä olemassa olevaan havaintomateriaaliin, antaa varsin hyvän yleiskuvan tilanteesta. 2. Selvitysalue Kartta 1: Kaavamuutosalue sijaitsee Euran Pyhäjärven luoteisosassa. 3. Tulokset 14. syyskuuta 2018 tehdyn maastokartoituksen perusteella alueelta löytyi suhteellisen paljon liito-oravalle mahdollista elinympäristöä, mutta varsinaisen kaavamuutoksen suunnittelualueen välittömästä tuntumasta vähemmän (ks. kartta 2). Selvitetyllä alueella on kohtalaisen paljon monimuotoista sekametsää ja vanhempaa puustoakin. Harolan 4

5 suojellun lehtoalueen lisäksi luonnonsuojelulain mukaisen pähkinäpensaslehdon kriteerit 20 isokokoisesta pensaasta hehtaarilla täyttynevät myös lähellä kaavamuutosalueen pohjoiskulmaa, jossa sekapuuna paljolti myös muuta lehtipuuta. Tästä ei löytynyt mainintaa aiemmista luontoselvityksistä. Kyseinen alue ei kuitenkaan ole liito-oravan esiintymisen näkökulmasta erityisen tärkeä. Pekka Alho, sisältää Maanmittauslaitoksen aineistoa 9/2018 Kartta 2: Kartoitusalueen rajaus ja liito-oravalle soveliaat metsäalueet. Keskiosan vailla merkintöjä oleva alue on vaihtelevaa talousmetsätyypin metsää, jonka osalta merkitystä on vain liito-oravan kulkuyhteyden turvaamisella (kartta 3). 5

6 Suoria merkkejä liito-oravasta tai sen papanoista, ei työpäivän mittaisella kartoituksella löytynyt. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei lajia esiintyisi lainkaan rajauksen sisällä. Suunnittelualueen liito-oravalle soveliaat alueet ovat nykytilassaan yhteydessä laajempiin metsäaluekokonaisuuksiin ja lähtökohdat liito-oravan esiintymiseen ja liikkumiseen jatkossakin olemassa, mikäli kartalla 3. esitetyt ekologiset käytävät säilyvät. Liito-oravan kohdalla se tarkoittaa yhtenäistä metsäjatkumoa. Kartta 3: Liito-oravan puustoisena säilytettävä kulkuyhteys on merkitty karttaan punaisella viivalla (lähde: Luontopeili 2013). Viiva yhdistää Harolan, Kananalhon ja Kiperin tunnetut liito-oravan esiintymisalueet. Nyt tehdyn kartoituksen mukaan suositellaan lisäksi kulkuyhteyden jatkamista Harolan eteläpuolella idemmäs ja siitä edelleen etelään punaisen katkoviivan ja toiaalta kartan 2. esittämän mukaan. Kuva 4 raportin lopussa on otettu ko. alueelta ja kertoo osaltaan alueen lajille soveltuvasta luonteesta. Alue kuitenkaan ei ulotu kaavamuutosalueelle saakka. VS luonto- ja ympäristöpalvelut, sisältää maanmittauslaitoksen aineistoa 9/ Yhteenveto Selvitysalueen keskellä on laaja metsätalousalue, joka on liito-oravalle melko heikkolaatuinen (kartta 2). Lajille suotuisimmat metsäalueet sijaitsevat kartoitusalueen rajauksen laitamilla joilla kulkukäytävien tulisi jatkossakin säilyä (kartta 3). 6

7 Itäisemmällä kaavamuutosalueella jo rakentuneisiin kiinteistöihin rajautuu kolmas rakentamaton kiinteistö niiden länsipuolella, jonka ympäristö on periaatteessa lajille mahdollinen, mutta on hiukan erillinen ja melko pienialainen. Kuusivaltainen elinympäristölaikku, jonka ympäristössä runsaasti lehtipuustoa, jolta ei löytynyt merkkejä liito-oravasta. Rakentuneiden kiinteistöjen koillispuolelle johtavalle muutos-osalle vie pieni kärrypolku, jonka varressa kasvaa myös muutamia pähkinäpensaita (kuva 3), jotka on mahdollisuuksien mukaan hyvä säästää. Estettä suunniteltuun käyttöön ei liito-oravan näkökulmasta ole. Kuva 3: Kaavamuutosalue ja kärrypolku päättyy koillisosassa suunnilleen tähän. Kuvassa näkyy myös alueella suhteellisen runsaana esiintyvä pähkinäpensas. Pekka Alho Läntisempi kaavamuutosalue ei niin ikään ole liito-oravan näkökulmasta oleellinen, vaikka onkin muutoin kaunis, koivuvaltainen, lehtomaisiakin piirteitä omaava alue (ks. kuva 2 alla). Kuva 2: Maisema Harolaan lähtevän metsätieuran risteyksestä vastakkaiselle eli läntisemmälle kaavamuutosalueelle kulkevalle polulle. Kauniin kallionyppäreen oikealla puolella (ei näkyvissä) maasto on enemmän harvennettua, koivutukkimetsää. Etuvasemmalle rantaa kohti puusto muuttuu tiheämmäksi. Pekka Alho 7

8 Yhteenvetona voidaan todeta, että Suurkolakosken kaavamuutos ei vaikuta liito-oravan elinympäristöä heikentävästi, eikä katkaise lajin tarvitsemia liikkumisen yhteyksiä. Jos elinympäristö heikentyy, se tapahtuu arvokkaampien metsänosien ja/tai niiden välisten metsäkäytävien hakkaamisen kautta (kartat 2 ja 3). Kuva 4: kaavamuutosalueen pohjoispuoleisen osan ja Harolan lehtojensuojelualueen välinen metsäkaistale hakkuun ja rannan välillä on monin paikoin monimuotoista ja paikoin liito-oravallekin hyvin sopivaa. Pekka Alho Kuva 5: kartoitusalueen keskiosissa on tavanomaista metsätalousmetsää Pekka Alho 8

9 5. Kirjallisuus Airaksinen, O., Karttunen, K. 2001: Natura 2000 luontotyyppiopas. 2. korjattu painos. Suomen ympäristökeskus s. FCG 2014: Natura tarve-arvio, Euran keskustan osayleiskaava. Raportti. FCG suunnittelu ja tekniikka Oy. Koskimies, P. 1994: Linnuston seuranta ympäristöhallinnon hankkeissa. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja B, No s. 16 Lampolahti, J. 1998: Pyhäjärven linnustoselvitys Pyhäjärven suojelurahaston julkaisu. Luontopeili 2013: Euran yleiskaava-alueen luontoselvitys. Raportti. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi. Suomen ympäristökeskuksen julkaisu nro 109. Suomen ympäristökeskus 2003, Helsinki. 196 s. Tarvainen, M. (toim.) 2012: Säkylän Pyhäjärven hoito- ja käyttösuunnitelma. Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja, Sarja B, nro 24. Tuikka, N. 2009: Euran kunnan Kiperin alueen luontoselvitys T:mi Luontoselvitys Niina Tuikka. Yrjölä, R. ym 2011: Pyhäjärven linnusto Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja, nro 17 [online] Natura-alueet: Varsinais-Suomen ELY-keskus 2017: Natura-alueiden yleissuunnitelma 2016 / Varsinais-Suomen ELY-keskus. Verkkojulkaisu Varsinais-Suomen luonto- ja ympäristöpalvelut 2017: Natura tarveharkinta; Euran Pyhäjärven länsirannan ranta-asemakaavamuutos 9

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Marko Vauhkonen 28.5.2019 LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Sisällys

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. PUTKIJÄRVI, KORHOLAN RANTA... 3 2. KANKUNLAMPI 5 LIITTEET Kansikuva: Putkijärven

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Pekka Routasuo 31.5.2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 3 Tulokset... 4

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4

Lisätiedot

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus 2016 VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus Petri Parkko 4.4.2016 1 1. Taustoja Kouvolan Hevossuo-Nappa välille on suunniteltu VT6 tiesuunnitelmassa rinnakkaistiejärjestelyjä.

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys 16T-3 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys Hanna Suominen 22.6.2017 22.6.2017 1 (17) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 LIITO-ORAVA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS Kristiinankaupunki EY 22091 D SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2 LIITO-ORAVA...3 3 AINEISTO

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 1 (6) Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 Johdanto Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon Otaniemen Servinniemessä pääasiassa Senaatti-kiinteistöjen hallinnoimille

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu Tarmo Saastamoinen 29.6.2006 tarmo84@hotmail.com Sellukatu 10b33,90520, Oulu Liito-orava (Pteromys volans) selvitys Iisalmessa: Tutkimuskohteet Iirannalta, Soinlahdesta, Lapinniemestä, Tervakankaalta sekä

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS KH 13.8.2018 Liite 5 TYÖNUMERO: 20601932 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN OSAYLEISKAAVA KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU YHTEYSTIEDOT Luontoselvityskonsultti Sweco Ympäristö Oy Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA Esa Lammi 10.12.2014 1 JOHDANTO Haukilahden Toppelundinpuiston länsiosaan on valmisteilla asuintalojen rakentamisen mahdollistava asemakaavan muutos,

Lisätiedot

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2013 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Uusi rakennuspaikka 3. Rakennuspaikan kuvaus 4. Lepakot 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...

Lisätiedot

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014

Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014 Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014 1.Johdanto Ypäjän kunta /Jouko Käkönen tilasi elokuussa 2014 Suomen Luontotieto Oy:ltä Ypäjän Palomäen kallion itäpuolisen

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2017 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2018 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Nokian kaupungin HARJUNIITYN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Täydennys luontoselvitykseen 2008/Tmi Mira Ranta

Nokian kaupungin HARJUNIITYN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Täydennys luontoselvitykseen 2008/Tmi Mira Ranta Nokian kaupunki Tekninen keskus Harjukatu 21 37100 NOKIA Nokian kaupungin HARJUNIITYN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Täydennys luontoselvitykseen 2008/Tmi Mira Ranta HARJUNIITTY MML/90/52/2007 Tmi Mira Ranta

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Pekka Routasuo, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 5.6.2015 1 JOHDANTO Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt Klaukkalan ohikulkutietä koskevan maantielain mukaisen

Lisätiedot

Raportti BJ Nurmijärven kunta

Raportti BJ Nurmijärven kunta Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Lepsämän liito-oravakohteiden tarkistukset 2007 1 Yhteenveto Tämä liito-oravakohteiden tarkistus on tehty Nurmijärven kuntaan Lepsämän alueelle. Lepsämän

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

Kirrin liito-oravaselvitys

Kirrin liito-oravaselvitys 2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Ramoninkadun luontoselvitys

Ramoninkadun luontoselvitys Ramoninkadun luontoselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 7.4.2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely... 3 2.3

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki 1. Tehtävän kuvaus ja tutkimusmenetelmät Työn tarkoituksena oli selvittää liito-oravan esiintyminen

Lisätiedot

Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys

Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 25.7.2018 1. Selvitysalue Selvitysalue (1,6 ha) sijaitsee Tikkalassa päiväkoti-koulun

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Kaivoveden pohjoisrannan haapalehtoa Jätöskasa Kankaansuolla 1 1 Johdanto...2 2 Työmenetelmät...3 3 Tulokset...4 3.1 Leirikeskuksen itäpuoli....4 3.2 Kankaanhauta-tilan

Lisätiedot

VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ

VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ Teemu Virtanen Paula Salomäki 8.10.2012 Biologitoimisto Vihervaara Oy PL 140 70101 Kuopio info@biologitoimisto.fi 1 1 Kasvillisuus...2

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Luontokohteiden tarkistus

Luontokohteiden tarkistus LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS

KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS SYYSKUU 2011 täydennetty Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Yleistä... 2 3.2 Kuittila...

Lisätiedot

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari TAIPALSAARI ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 YLEISKUVAUS 4 TULOKSET... 4 1. Myhkiö. 4 2. Ilkonsaaret (itäinen)..

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari Kouvolan kaupunki Kesärannan ranta-asemakaava Liito-orava -inventointi Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO TYÖN TARKOITUS... 3 MENETELMÄT... 3 SUUNNITELUALUEEN LUONNONOLOT... 3 INVENTOINNIN TULOKSET... 5 LIITTEET

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä. Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja

Suomen Luontotieto Oy. Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä. Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä uhanalaisen putkilokasvilajiston selvitys 2011 Purolitukkaa kasvaa Kylmäpuron ylityskohdassa Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 73/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

1. Selvitys. 2. Kohteet

1. Selvitys. 2. Kohteet Kuhmalahden ROYK Luontoselvityksen täydennys 24.10.2017 1. Selvitys Luontoselvitystä täydennettiin maastokäynneillä 11.5. ja 17.5.2017. Maastokäynnit toteuttivat FM Tiina Virta ja MMM Heikki Holmén. Kohteille

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 21.9.2012 Viite 82142499-05 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018 Inka Norros maisema-arkkitehti +358 40 7334172 M A S U P L A N N I N G RATAKATU 1B 00120 HELSINKI +358 40 4848106 Nurmijärvi 26.4.2018 Liito-oravaselvitys Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella

Lisätiedot

Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013

Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013 Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013 Juha Jantunen & Kimmo Saarinen SISÄLLYS JOHDANTO... 2 LIITO-ORAVAN EKOLOGIAA JA SUOJELUNÄKÖKOHDAT... 3 KETTUKALLION

Lisätiedot

6.11.2013. Rasakankaan tuulivoimahankkeen osayleiskaava, Kurikka. Natura arvioinnin tarveharkinta. FM (Biologia) Thomas Bonn, Triventus Consulting

6.11.2013. Rasakankaan tuulivoimahankkeen osayleiskaava, Kurikka. Natura arvioinnin tarveharkinta. FM (Biologia) Thomas Bonn, Triventus Consulting 6.11.2013 Rasakankaan tuulivoimahankkeen osayleiskaava, Kurikka Natura arvioinnin tarveharkinta FM (Biologia) Thomas Bonn, Triventus Consulting Isokorpi (FI0800145, SCI) Johdanto Isokorven Natura 2000

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

RASTILAN RASTIKANKAAN OSAYLEISKAAVA ALUEEN LUONTOKARTOITUS Ari Lehtinen

RASTILAN RASTIKANKAAN OSAYLEISKAAVA ALUEEN LUONTOKARTOITUS Ari Lehtinen RASTILAN RASTIKANKAAN OSAYLEISKAAVA ALUEEN LUONTOKARTOITUS 2018 Ari Lehtinen Tässä luontokartoituksessa keskityttiin kahden EU:n luontodirektiivin liitteessä IV mainitun lajin esiintymiseen kaava alueella.

Lisätiedot

Destia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010

Destia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010 Destia Oy VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma Petri Parkko 9.6.2011 2 1. Yleistä Liito-orava Pteromys volans on EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) nisäkäslaji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Leivonmäen kunta Niininiemen asemakaava

Leivonmäen kunta Niininiemen asemakaava Raportti 67070391.BJ 21.1.2008 Leivonmäen kunta Niininiemen asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä luontoselvitys on tehty Leivonmäen kuntaan Niininiemen asemakaavaa varten. Selvityksen tarkoituksena

Lisätiedot

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

Epoon asemakaavan luontoselvitys

Epoon asemakaavan luontoselvitys Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Urjalan Valajärven ranta-asemakaava-alueen liito-oravaselvityksen päivitys Suomen Luontotieto Oy 29/2011 Jyrki Oja

Suomen Luontotieto Oy. Urjalan Valajärven ranta-asemakaava-alueen liito-oravaselvityksen päivitys Suomen Luontotieto Oy 29/2011 Jyrki Oja Urjalan Valajärven ranta-asemakaava-alueen liito-oravaselvityksen päivitys 2011 Alueella on yksi asuttu liito-oravan elinpiiri Suomen Luontotieto Oy 29/2011 Jyrki Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

Espoon Rykmentintien liito-oravaselvitys Espoon kaupunki. Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Rauno Yrjölä

Espoon Rykmentintien liito-oravaselvitys Espoon kaupunki. Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Rauno Yrjölä Espoon Rykmentintien liito-oravaselvitys 2016 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 15.5.2016 Rauno Yrjölä 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Menetelmä... 4 3 Tulokset... 5 4 Tulosten tarkastelu ja suositukset...

Lisätiedot

Storträsket-Furusbacken

Storträsket-Furusbacken Storträsket-Furusbacken Pinta-ala: 19,1 ha Omistaja: Mustasaaren kunta Kaavatilanne: Tuovila-Granholmsbacken osa-yleiskaavassa alue on virkistysaluetta (V/s), suurin osa on myös osa-yleiskaavan luo-aluetta.

Lisätiedot

Kuohun liito-oravaselvitys

Kuohun liito-oravaselvitys Kuohun liito-oravaselvitys Anne Laita 19.4.2016 Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Jyväskylän kaupunki 1. JOHDANTO Liito-oravainventointi toteutettiin Kuohun tulevan osayleiskaavan taustaselvitykseksi.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot

Lisätiedot