taloudellista tehokkuutta PONSSE BEAver

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "taloudellista tehokkuutta PONSSE BEAver"

Transkriptio

1 taloudellista tehokkuutta PONSSE BEAver

2 Pienemmän kokoluokan yleisharvesteri todellinen tehopakkaus Monipuolinen PONSSE Beaver soveltuu erinomaisesti korjuutyöhön tiheiltä ensiharvennuksilta uudistushakkuuseen. PONSSE Beaver perustuu yksinkertaisiin ja lujiin ratkaisuihin, joista useat ovat tuttuja suuremman kokoluokan PONSSE harvestereista. Kokoluokkansa paras hydraulikapasiteetti, Ponssen luottonosturit ja tehokkaat harvesteripäät muodostavat kokonaisuuden, joka ei jää edes kookkaampien kumppaniensa varjoon. Beaverin alustarakenne perustuu lyhyeen akseliväliin ja keinuvaan portaaliakseliin. Niiden yhdistelmästä syntyy maastokelpoinen ja ketterä ratkaisu ensiharvennusten vaativiin olosuhteisiin. Ulottuvan nosturin ja sen matalan painopisteen sekä pitkän ulottuman vuoksi työskentely on vakaata. Beaver on saatavana olosuhteiden ja kuljettajien tottumusten mukaisesti joko PONSSE C22 -liikeratanosturilla tai PONSSE C2 -liukupuominosturilla. Harvesteripääksi voi valita PONSSE H5 tai H6-mallin.

3 NOSTURI tarpeesi mukaan PONSSE C22 -liikeratanosturi on taloudellinen ja erittäin helppokäyttöinen. Alhainen painopiste, toimiva geometria sekä hydraulisen liikeratatoiminnon erinomainen hyötysuhde parantavat koneen vakautta ja alentavat merkittävästi polttoaineen kulutusta. C22-nosturi on suunniteltu erityisesti harvennukseen. PONSSE C2 -liukupuominosturi tuo kestävyyttä ja nopeutta korjuutyöhön. C2-nosturi toimitetaan puomiston ulkopuolisella tai puomin sisään rakennetulla hydrauliikkaletkutuksella. Nosturin puomin pää sallii monilevyisen riipukejarrun myös riipukkeen yläpäässä. Tällöin harvesteripään käsittely on hallitumpaa ja nopeampaa. Ponsselaisella tarkkuudella Kaikki Ponssen nosturimallit suunnitellaan ja valmistaan itse, jotta nosturi-peruskoneyhdistelmän laatu ja toimivuus vastaavat kuljettajien ja Ponssen omia vaatimuksia.

4 PONSSE Beaver Tarkka ja taloudellinen OHJAAMO JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ Metsätyöt sujuvat pirteästi markkinoiden tilavimmassa ja mukavimmassa ohjaamossa. Huippuergonomiset hallintalaitteet tuovat työntekoon lisää tarkkuutta. Koneen ja työskentelyn hallinnan kruunaa helppokäyttöinen ja edistynyt PONSSE Opti -tietojärjestelmä. RUNKORAKENNE Vapaasti kelluvalla portaalietuakselilla Beaverin maavara on saatu korkeaksi kasvattamatta koneen kokonaiskorkeutta. Matala painopiste, jäykkä runkonivel ja työskentelyn ajaksi hydraulisylintereillä portaattomasti lukittavissa oleva heiluriakseli tekevät Beaverista vakaan koneen. MOOTTORI JA HYDRAULIIKKA Beaverin tehokkuus kumpuaa vääntävästä Mercedes-Benz -moottorista ja suuresta 190 cm 3 työpumpusta. Ne tarjoavat parhaan tehon ja hyötysuhteen jouhevaa voimaa alhaisella polttoaineenkulutuksella. KETTERYYS Ketterän ja kompaktin Beaverin kääntösäde on ainoastaan 6,1 metriä. Ulottuvan nosturin kanssa Beaver puikkelehtii sujuvasti tiukassakin paikassa.

5 HARVESTERIPÄÄT Ponssen harvesteripäille on tyypillistä lyömätön teho-painosuhde ja luja rakenne. Beaveriin on tarjolla markkinoiden parhaat harvesteripäät: harvennuspainotteiseen työhön pieni ja pippurinen H5, suurempien savotoiden yleiskouraksi kevyt ja tehokas H6. NOSTURI Nosturin valintaan vaikuttavat eniten kuljettajan työskentelytavat ja tottumukset. Beaver voidaan varustaa joko taloudellisella ja helppokäyttöisellä C22-liikeratanosturilla tai kestävällä ja nopealla C2-liukupuominosturilla.

6 Viiden tähden työpiste PONSSE-metsäkoneen ohjaamo on näköalapaikka uusimpaan metsäkonetekniikkaan. Se on työympäristö ammattilaisille, jotka arvostavat mukavuutta, turvallisuutta ja ergonomiaa. Hallintalaitteiden ergonomia on metsäkoneiden terävintä huippua. Suuren ohjaamon, laajojen ikkunapintojen sekä ohuiden ikkunapilarien ansiosta näkyvyys ohjaamosta on erinomainen kaikkiin suuntiin. Uusi PONSSE Comfort -metsäkoneen käyttöliittymä on kehitetty vuosien kokemuksella yhdessä kuljettajien kanssa. Se käsittää mm. uudet hallintakahvat, käsinojat kytkimineen sekä ohjaamon kytkinpaneelin. Kehitystyössä paneuduttiin syvällisesti kuljettajien ergonomiaan, tapoihin ja toiveisiin. Niiden pohjalta kuljettajan ergonomia vietiin uudelle tasolle. PONSSE Comfort -ohjauskahvoiksi voidaan valita uudet pallokahvat tai minivivut.

7 PONSSE BEAveR Mitat Pituus: 7070 mm Leveys: mm Kuljetuskorkeus (max): mm Omapaino, alkaen: kg Tavallisimman kokoonpanon omapaino: kg Maavara: 640 mm Moottori Malli: Teho: Vääntömomentti: Vetovoima: Polttoainesäiliön tilavuus: Mercedes-Benz OM 904 LA EUROMOT IIIA / EPA TIER 3A 129 kw (175 hp) 675 Nm ( rpm) 130 kn 330 l Hydraulijärjestelmä PONSSE OptiControl Työpumppu: Hydrauliöljysäiliön tilavuus: Nosturi Malli: Ulottuvuus: Nostomomentti: Kääntömomentti: 190 cm 3 / 23,5 MPa 200 I Kääntökulma: 280 Jalustan kallistuskulma: -12 /+18 PONSSE C2 PONSSE C22 10/10,3/11 m PONSSE C2 208 knm, PONSSE C knm PONSSE C2 38 knm, PONSSE C22 38 knm Renkaat Edessä ja takana 600/55-26,5 tai 710/45-26,5 Harvesteripää Malli: PONSSE H5 PONSSE H6 Monipuolisten vakiovarusteiden lisäksi PONSSE Beaveriin on saatavana runsaasti lisävarusteita. Kysy lisätietoja vakio- ja lisävarusteista lähimmältä PONSSE-myyjältäsi mm 640 mm mm mm mm mm 640 mm mm mm Valmistaja pidättää oikeudet teknisiin muutoksiin ja parannuksiin.

8 Ponsse Oyj Ponssentie Vieremä Puh Fax PONSSE Beaver 03/13 1. FIN Copyright 2013 Ponsse Plc. PONSSE is a registered trademark of Ponsse Plc and other product names are trademarks of Ponsse Plc. Metsäkoneyrittäjän paras ystävä

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER

TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER JÄMÄKKÄ JA KETTERÄ TODELLINEN HARVENNUSTYÖMAIDEN TEHOPAKKAUS PONSSE Beaver on luotettava ja monipuolinen harvesteri joka soveltuu hyvin tiheiltä ensiharvennuksilta

Lisätiedot

TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER

TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER JÄMÄKKÄ JA KETTERÄ TODELLINEN HARVENNUSTYÖMAIDEN TEHOPAKKAUS PONSSE Beaver on luotettava ja monipuolinen harvesteri joka soveltuu hyvin tiheiltä ensiharvennuksilta

Lisätiedot

Vakaata tehoa ja. PONSSE ErgO

Vakaata tehoa ja. PONSSE ErgO Vakaata tehoa ja ergonomiaa PONSSE ErgO monipuolista suorituskykyä PONSSE Ergo voidaan varustella erilaisiin tarpeisiin mm. valitsemalla pyörien lukumäärä, nosturityyppi ja harvesteripää tarpeiden ja mieltymysten

Lisätiedot

voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR

voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR Suurten haasteiden harvesteri Lajissaan lyömätön Laajat savotat ja suuret puut vaativat koneelta äärimmäistä voimaa ja kestävyyttä. Näistä aineksista on tehty

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEKEMISEN ILO Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys,

Lisätiedot

TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ TEHO, TUOTTAVUUS JA TEKEMISEN ILO PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus ja huollettavuus. PONSSE Bear,

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEK Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus

Lisätiedot

KETTERYYTTÄ JA TEHOA HARVENNUKSEEN PONSSE FOX

KETTERYYTTÄ JA TEHOA HARVENNUKSEEN PONSSE FOX KETTERYYTTÄ JA TEHOA HARVENNUKSEEN PONSSE FOX PONSSE FOX -HARVESTERI HARVENNUSTEN JA PEHMEIDEN MAIDEN MESTARI PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen polttoainetaloudellinen

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

VAKAA JA ERGONOMINEN TEHOPAKKAUS PONSSE ERGO

VAKAA JA ERGONOMINEN TEHOPAKKAUS PONSSE ERGO VAKAA JA ERGONOMINEN TEHOPAKKAUS PONSSE ERGO TUOTTAVUUS, TALOUDELLISUUS JA ERGONOMIA YHDESSÄ PAKETISSA Monipuolinen ja tehokas PONSSE Ergo on uudistunut voimakkaasti. Entistäkin tuottavampi, mukavampi

Lisätiedot

taattua Voimaa ja mukavuutta PONSSE BUFFALO

taattua Voimaa ja mukavuutta PONSSE BUFFALO taattua Voimaa ja mukavuutta PONSSE BUFFALO Kuormatraktoreiden uusi johtotähti Työskentelet sitten uudistushakkuilla tai harvennuskohteissa, uusi PONSSE Buffalo tarjoaa työhösi ennen kokematonta voimaa

Lisätiedot

KETTERÄ JA TUOTTAVA VOIMANPESÄ PONSSE WISENT

KETTERÄ JA TUOTTAVA VOIMANPESÄ PONSSE WISENT KETTERÄ JA TUOTTAVA VOIMANPESÄ PONSSE WISENT KETTERYYTTÄ JA VOIMAA VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE Wisent on erinomainen yleiskäyttöinen kuormatraktori, joka soveltuu hyvin harvennuksista uudistushakkuisiin.

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO

PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO PYSÄYTTÄMÄTÖN PUURTAJA VETOVOIMAA KAIKKIIN MAASTOIHIN PONSSE Buffalon 2015 -mallissa on moottoriuudistuksen ohella liuta muita parannuksia pinnan alla. Tehostimme

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO

PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO PYSÄYTTÄMÄTÖN PUURTAJA VETOVOIMAA KAIKKIIN MAASTOIHIN PONSSE Buffalo on nykyaikainen ja tehokas kuormatraktori, joka täyttää kovimmatkin vaatimukset. Voimakas

Lisätiedot

KUORMIEN UUSI STANDARDI LUOTETTAVAA VETOVOIMAA PONSSE ELEPHANT

KUORMIEN UUSI STANDARDI LUOTETTAVAA VETOVOIMAA PONSSE ELEPHANT KUORMIEN UUSI STANDARDI LUOTETTAVAA VETOVOIMAA PONSSE ELEPHANT PONSSE ELEPHANT LYÖMÄTÖNTÄ KUORMANKANTOKYKYÄ PONSSE Elephant -kuormatraktori tarjoaa ennätyksellistä nopeutta ja tehokkuutta kuormankuljetukseen.

Lisätiedot

UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK

UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK LUOKKANSA VAHVIN TARJOAA SUORITUSKYKYÄ JA KETTERYYTTÄ PONSSE Elk on entistä vankemmin kokoluokkansa tuottavin kuormatraktori. Tehokas moottori, suuri vetovoima

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK

UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK LUOKKANSA VAHVIN TARJOAA SUORITUSKYKYÄ JA KETTERYYTTÄ Uusi PONSSE Elk on entistä vankemmin kokoluokkansa tuottavin kuormatraktori. Reilusti kasvanut moottoriteho,

Lisätiedot

KUORMIEN KUNINGAS PONSSE ELEPHANTKING

KUORMIEN KUNINGAS PONSSE ELEPHANTKING KUORMIEN KUNINGAS YLIVOIMAISTA KANTAVUUTTA JA VETOVOIMAA Uusi PONSSE ElephantKing -kuormatraktori on suunniteltu erittäin vaativiin olosuhteisiin ja järeille kuormille. Äärimmäinen vetovoima, tehokas moottori

Lisätiedot

TUOTTAVAA JOUSTAVUUTTA PUUNKORJUUSEEN PONSSE BUFFALODUAL

TUOTTAVAA JOUSTAVUUTTA PUUNKORJUUSEEN PONSSE BUFFALODUAL TUOTTAVAA JOUSTAVUUTTA PUUNKORJUUSEEN -YHDISTELMÄKONEELLA PUUNKORJUUN JOUSTAVUUS UUDELLE TASOLLE PONSSE BuffaloDual on tehokas harvesteri ja väkivahva kuormatraktori samassa yhdistelmäkoneessa, taloudellisesti

Lisätiedot

Uudenlainen R-sarja AVANT R20 AVANT R35 AVANT R28 S AUX S AUX AUX

Uudenlainen R-sarja AVANT R20 AVANT R35 AVANT R28 S AUX S AUX AUX Suomi R-sarja Uudenlainen R-sarja Avantin R-sarja eroaa muista Avantin mallisarjoista ohjaustapansa vuoksi. R-sarjassa kuljettaja istuu kuormaajan takarungossa kun taas muissa Avantin mallisarjoissa istutaan

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÄT! PUUNKORJUUN PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE HARVESTERIPÄÄT

EDELLÄKÄVIJÄT! PUUNKORJUUN PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE HARVESTERIPÄÄT PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN MONIPUOLISTEN JA HELPPOJEN SÄÄTÖMAHDOLLISUUKSIEN ANSIOSTA PONSSE-harvesteripäät soveltuvat laajasti erilaisiin käyttötarpeisiin harvennuksilta

Lisätiedot

Metsätraktorinosturit Classic

Metsätraktorinosturit Classic Metsätraktorinosturit Classic Keskity kuormaukseen. Mesera huolehtii loput. Toiset kaipaavat nosturiltaan nopeutta, toiset tehokkuutta tai keveyttä. Jotkut etsivät ergonomiaa ja uusimpia innovaatioita.

Lisätiedot

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita FOREST LINE Master-sarja Valitse valmiiksi harkittu Nokkayhdistelmä, erillinen kuormain tai vaunu käyttötarpeidesi mukaan HK 4372HR

Lisätiedot

INTIAANIT JOTKA EIVÄT JÄTTÄNEET JALANJÄLKIÄÄN METSÄÄN

INTIAANIT JOTKA EIVÄT JÄTTÄNEET JALANJÄLKIÄÄN METSÄÄN ENTRACON keskittyy kehittämään, valmistamaan, myymään ja huoltamaan pieniä ja keskisuuria ekologisia metsäkoneita, jotka ovat helposti muunneltavissa nykymetsätalouden asettamiin haasteisiin. Pieni pintapaine,

Lisätiedot

Harvesterinosturit Classic

Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturin ominaisuudet takaavat työn tehokkuuden ja tuloksellisuuden. Nosturin liikkeiden nopeus ja täsmällisyys, riittävä kääntömomentti sekä toimintavarmuus ovat ammattilaisille

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

1070E- / 1170E-Harvesterit

1070E- / 1170E-Harvesterit 1070E- / 1170E-Harvesterit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON John Deere 1070E- ja 1170E-harvesterit sopivat ketteryytensä ja

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle. PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,

Lisätiedot

TUOTEUUTISET PONSSE BISON METKO 2018 TUOTEUUTUUDET ! PONSSE BISON PONSSE COBRA NOPEAMPI, VAHVEMPI, TUOTTAVAMPI!

TUOTEUUTISET PONSSE BISON METKO 2018 TUOTEUUTUUDET ! PONSSE BISON PONSSE COBRA NOPEAMPI, VAHVEMPI, TUOTTAVAMPI! TUOTEUUTISET PONSSE BISON NOPEAMPI, VAHVEMPI, TUOTTAVAMPI! TUOTEUUTUUDET 2018 2019! PONSSE BISON UUDEN SUKUPOLVEN KUORMATRAKTORI PONSSE COBRA TALOUDELLINEN JA TUOTTAVA METKO 2018 ONSSE BISON Ennennäkemätöntä

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot

Loglift Lyhytpuunosturit

Loglift Lyhytpuunosturit Loglift Lyhytpuunosturit Uusi ote puunkäsittelyyn! www.hiab.com Ammattilaisen valinta Määrämittaan katkottua puuta käsiteltäessä nopea ja kestävä nosturi on arvossaan; sillä työ sujuu ja puuta siirtyy.

Lisätiedot

VARMISTA KONEIDESI MAKSIMAALINEN TUOTTAVUUS PONSSE ACTIVE CARE -HUOLTOSOPIMUKSET

VARMISTA KONEIDESI MAKSIMAALINEN TUOTTAVUUS PONSSE ACTIVE CARE -HUOLTOSOPIMUKSET VARMISTA KONEIDESI MAKSIMAALINEN TUOTTAVUUS PONSSE ACTIVE CARE -HUOLTOSOPIMUKSET 1 2 3 VARMUUS. Keskity korjuutyöhön, sillä PONSSE-huoltosopimuksella koneesi on aina parhaassa trimmissä ja tutkitusti kunnossa.

Lisätiedot

PONSSE metsäkoneet ja

PONSSE metsäkoneet ja PONSSE metsäkoneet ja SCR-moottoriteknologia sisällys 1. Päästörajat tiukkenevat koneet paranevat 2. Päästörajoitusten aikataulu 3. PONSSE SCR-ratkaisu 4. SCR-järjestelmän etuja 5. Suorituskyky ja taloudellisuus

Lisätiedot

CITY- NOSTURIT

CITY- NOSTURIT www.kesla.com CITY- NOSTURIT KESLA PROSTABILITY KAUPUNKIOLOSUHTEISIIN Kesla on kehittänyt City-nostureiden vakaudenhallintajärjestelmän nimeltään prostability. Järjestelmä mahdollistaa nosturin radio-ohjauksen,

Lisätiedot

AGRICULTURAL HANDLING solutions

AGRICULTURAL HANDLING solutions AGRICULTURAL HANDLING solutions www.manitou.com SUORITYSKYKYÄ SINUN TILALLESI 000 kg: MLT 0 ja 00 maksimi kantavuus sallii jopa tonnin kuorman kuljetuksen - ja vielä enemmän - jopa tonnin noston, m korkeaan

Lisätiedot

1270E- / 1470E-Harvesterit

1270E- / 1470E-Harvesterit 1270E- / 1470E-Harvesterit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON John Deere E-sarjan harvesterien kehittyneet tekniset ominaisuudet

Lisätiedot

Aika koneita. PRO SARJA. Metsäperävaunut ja kuormaimet METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD

Aika koneita. PRO SARJA. Metsäperävaunut ja kuormaimet METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD FOREST LINE Metsäperävaunut ja kuormaimet HK 5070 HK 5076 MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD PRO SARJA METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET Aika koneita. 1 Aika koneita ja MV 1530 tai vetävä

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

TULOKSEN TEKOON! VALMIINA KUORMAAJAT >>> TOUGH WORLD. TOUGH EQUIPMENT.

TULOKSEN TEKOON! VALMIINA KUORMAAJAT >>> TOUGH WORLD. TOUGH EQUIPMENT. VALMIINA TULOKSEN TEKOON! KUORMAAJAT >>> FATGAD Hiekkakuopantie 5, 04300 Tuusula, puh. 09 2746 880 www.liugong.fi www.facebook.com/fatgadfinland TOUGH WORLD. TOUGH EQUIPMENT. Valmiina tuloksen tekoon Edullinen

Lisätiedot

Ponssen uusi mallisto

Ponssen uusi mallisto Ponssen uusi 2004 -mallisto Yhä tehokkaampi, luotetta 48 GAZELLE on uusin PONSSE Suomalainen metsäkonevalmistaja Ponsse uudistaa tuotteitaan vauhdilla. Kolmisen vuotta sitten päivänvalon nähnyt - Mercedes

Lisätiedot

KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT KIRE HINNASTO ALKAEN, HINNAT ALV 0% TEHOA JA TUOTTAVUUTTA

KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT KIRE HINNASTO ALKAEN, HINNAT ALV 0% TEHOA JA TUOTTAVUUTTA KIRE KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT HINNASTO 1.2.2016 ALKAEN, HINNAT ALV 0% TEHOA JA TUOTTAVUUTTA KIRE METSÄPERÄVAUNUT Siirrettävä teli Hydraulinen napaveto Valovarustus 1-palkkisissa vaunuissa siirrettävä

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 18 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 18 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 18 SR UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 18 SR Uusi sarja,

Lisätiedot

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Tuote-esite Tekee kierrätyksestä helpompaa Nopea ja kompakti Hiabin XS 211W HiPro on erityisesti kevyempiin kierrätystöihin suunniteltu 21 tm kapasiteettiluokan nosturi. XS

Lisätiedot

BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT YLIVOIMAISTA RADIAALIMÄNTÄTEKNIIKKAA

BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT YLIVOIMAISTA RADIAALIMÄNTÄTEKNIIKKAA BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT YLIVOIMAISTA RADIAALIMÄNTÄTEKNIIKKAA BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT SISÄLTÖ Black Bruin -rotaattori on ammattilaisen valinta tuottavaan harvesterikäyttöön. Rotaattorin

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

810E/1010E -Kuormatraktorit

810E/1010E -Kuormatraktorit 810E/1010E -Kuormatraktorit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTION Uusien E-sarjan John Deere -kuormatraktoreiden parannettu teknologia lisää

Lisätiedot

Kubota E-TVCS -moottori. ROPS-turvakaari. K008-3-mallissa on vakiovarusteena lisäsuojaa antava, taittuva

Kubota E-TVCS -moottori. ROPS-turvakaari. K008-3-mallissa on vakiovarusteena lisäsuojaa antava, taittuva Superkompakti. Erittäin luotettava. Tehokas Kubota K0083, joka tarjoaa kehittyneen kuljettajan suojauksen, on oikea minikaivukone koviin töihin, kun tilaa on vähän. Kubota ETVCS moottori Minikaivukoneiden

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

1510E- / 1910E-Kuormatraktorit

1510E- / 1910E-Kuormatraktorit 1510E- / 1910E-Kuormatraktorit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON Käänteentekevän E-sarjan tuottavuus on entistä parempi. Parannellut

Lisätiedot

Loglift Z-nosturit. Uusi ote puunkäsittelyyn!

Loglift Z-nosturit. Uusi ote puunkäsittelyyn! Loglift Z-nosturit Uusi ote puunkäsittelyyn! www.hiab.com Ajossa huomaamaton, käytössä korvaamaton Kun puuta kuljetetaan paljon, ei kuormatilaa kannata uhrata nosturille. LOGLIFT Z-mallistossa on pieneen

Lisätiedot

Hiab Loglift -lyhytpuunosturit

Hiab Loglift -lyhytpuunosturit Hiab Loglift -lyhytpuunosturit Tuote-esite Ammattilaisen valinta Määrämittaan katkottua puuta käsiteltäessä nopea ja kestävä nosturi on arvossaan; sillä työ sujuu ja puuta siirtyy. Hiab Loglift -nosturien

Lisätiedot

Kerrankin jotain uutta! AVANT heittää haasteen AVANT kehitti kokonaan uuden koneen, jollaista markkinoilla ei ole ollut. Nykyaikaista hydrauliikkaa hyödyntäen syntyi edullinen, kompakti nelivetoinen peli,

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT 2006 2009 2009/L 2010 UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta.

Lisätiedot

Dynaaminen Sarja 4350]4360]5050 5058]5370]5390 9300. Kestävyyttä ja nostokorkeutta

Dynaaminen Sarja 4350]4360]5050 5058]5370]5390 9300. Kestävyyttä ja nostokorkeutta Dynaaminen Sarja 4350]4360]5050 5058]5370]5390 9300 Kestävyyttä ja nostokorkeutta Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet ja rakentaneet

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

PROFIPRO PROFI 50 HARVESTERI

PROFIPRO PROFI 50 HARVESTERI PROFIPRO PROFI 50 HARVESTERI PROFI 50 Tehokas Profi 50 on monenlaiseen maastoon soveltuva metsäkone, joka kulkee sujuvasti ja maapohjaa säästäen pehmeilläkin mailla. Ketteryyttä o ja tehokkuutta työskentelyyn

Lisätiedot

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Nostaa käyttäjän aitiopaikalle Tehokkaat, ammattikäyttöön suunnatut puhdistusratkaisut ovat Kärcherin ominta aluetta. Uudet RS-sarjan yhdistelmäkoneet

Lisätiedot

1110E- / 1210E-Kuormatraktorit

1110E- / 1210E-Kuormatraktorit 1110E- / 1210E-Kuormatraktorit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON John Deere E-sarjan keskisuuret 1110E ja 1210E kuormatraktorit

Lisätiedot

PONSSE metsäkoneet ja

PONSSE metsäkoneet ja PONSSE metsäkoneet ja SCR-moottoriteknologia sisällys 1. Päästörajat tiukkenevat koneet paranevat 2. Päästörajoitusten aikataulu 3. PONSSE SCR-ratkaisu 4. SCR-järjestelmän etuja 5. Suorituskyky ja taloudellisuus

Lisätiedot

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 08-8 Uutuus, 1 ton sarjaan

Lisätiedot

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta // VARUSTEET MITTARISTO TURVALLISUUS Digitaalinen kello ABS jarrut Nopeusmittari välimatkamittarilla ESP (ei saatavana Robottivaihteiston kanssa) - - Jäähdytysnesteen lämpötila Kuljettajan turvatyyny Kierrosluku

Lisätiedot

JOUTSA KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT TEHOA JA TUOTTAVUUTTA. Kuormainten ulottuvuudet: KIRE 7,5m asti / JOUTSA 8,4m tai 9,0m

JOUTSA KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT TEHOA JA TUOTTAVUUTTA. Kuormainten ulottuvuudet: KIRE 7,5m asti / JOUTSA 8,4m tai 9,0m KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT HINNASTO 28.8.2017 ALKAEN, HINNAT ALV 0% Kuormainten ulottuvuudet: KIRE 7,5m asti / JOUTSA 8,4m tai 9,0m JOUTSA TEHOA JA TUOTTAVUUTTA JOUTSA KUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNU

Lisätiedot

SOLIS NUMEROINA UUSI SOLIS-TRAKTORI EDULLISEMMIN KUIN VUOSIA KÄYTETTY TAKUULLA. SOLIS JÄLLEENMYYJÄSI:

SOLIS NUMEROINA UUSI SOLIS-TRAKTORI EDULLISEMMIN KUIN VUOSIA KÄYTETTY TAKUULLA.   SOLIS JÄLLEENMYYJÄSI: SOLIS NUMEROINA TUOTANTO- KAPASITEETTI 300 000 TRAKTORIA VUODESSA KUUDEN SUURIMMAN TRAKTORIVALMISTAJAN JOUKOSSA MAAILMASSA TYÖNTEKIJÖITÄ YLI 5000, TUOTEKEHITYKSESSÄ YLI 300 HENKILÖÄ SOLIS-traktorit - laatua

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 7-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 135-7 Sivu 2 E N T R E P O T

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 35-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 35-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 35-8 UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 35-8 Tällä kaivat jo perustuksia,

Lisätiedot

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä.

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä. UUSI M-SARJA Teknologinen edelläkävijä. Master Drive Hydraulisesti esiohjatut vivut Saatavana myös nelivipuisena JOHTAJIEN SATULA Master Drive on PALFINGER EPSILONin uusi luxus-penkki. PALFINGER EPSILON

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa PITKÄPUOMI KAIVUKONE UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Sivu 2 ENTREPOT TRADE OY Käyttäjät sen tietävät!

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 75-SR Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta. Tänä päivänä Kesla

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus Tuottavuus Ympäristövastuu www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. OMINAISUUS 1 LIIKKUVUUS Markkinoiden nopein monitoimikone.

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä.

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä. UUSI M-SARJA Teknologinen edelläkävijä. Master Drive Hydraulisesti esiohjatut vivut Saatavana myös nelivipuisena JOHTAJIEN SATULA Master Drive on PALFINGER EPSILONin uusi luxus-penkki. PALFINGER EPSILON

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! VAHVAA VOIMAA YC 230 LCLR-8 Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360. Optimoitua ergonomiaa ja tehoa

Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360. Optimoitua ergonomiaa ja tehoa Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360 Optimoitua ergonomiaa ja tehoa Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet ja rakentaneet kuormaajia

Lisätiedot

Unicarriersin TX-vastapainotrukit määrittelevät energiatehokkuuden, ergonomian ja turvallisuuden uudelle tasolle

Unicarriersin TX-vastapainotrukit määrittelevät energiatehokkuuden, ergonomian ja turvallisuuden uudelle tasolle Unicarriersin TX-vastapainotrukit määrittelevät energiatehokkuuden, ergonomian ja turvallisuuden uudelle tasolle LÖYDÄ TÄYSIN UUSI SUKUPOLVI Quiet Operation ProVision Concept Energy Saving Uusi TX-sukupolvi:

Lisätiedot

Hiab Loglift Z-nosturit

Hiab Loglift Z-nosturit Hiab Loglift Z-nosturit Tuote-esite Ajossa huomaamaton, käytössä korvaamaton Kun puuta kuljetetaan paljon, ei kuormatilaa kannata uhrata nosturille. Hiab Loglift Z-mallistossa on pieneen tilaan taittuvia

Lisätiedot

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen 1 24.10.2014 Author / Subject Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari Tuomo Moilanen Ponsse Oyj 2 Aiheet: 1. Ponssen näkökulma Bioenergian

Lisätiedot

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb 302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT HARVESTERIKOURAT 1 HARVESTERIKOURAT Harvesteriteknologian moniosaaja Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa Kesla-harvesterit on suunniteltu kestämään äärimmäisissä olosuhteissa. Markkinoiden parhaimmat materiaalit

Lisätiedot

HARVESTERIPÄÄT 400 SARJA. H400-sarjan NELIRULLAISET harvesteripäät. Tuottava Luotettava Monipuolinen Tarkka

HARVESTERIPÄÄT 400 SARJA. H400-sarjan NELIRULLAISET harvesteripäät. Tuottava Luotettava Monipuolinen Tarkka HARVESTERIPÄÄT 400 SARJA H400-sarjan NELIRULLAISET harvesteripäät Tuottava Luotettava Monipuolinen Tarkka 1 Luotettavaa laatua Waratah -harvesteripäät ovat tunnettuja tuottavuudestaan, luotettavuudestaan

Lisätiedot

Tuote-esite 2016. Snowblower 120 ATV. SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti

Tuote-esite 2016. Snowblower 120 ATV. SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti Snowblower 120 ATV Tuote-esite 2016 SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti Ominaisuudet Penkat matalaksi! Rammy Snowblower 120 ATV on ketterä

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

ERGONOMISET & TEHOKKAAT PÖYTÄKONEET P20X, P32X, P20NMS, P32NMS, 20MS, 32MS

ERGONOMISET & TEHOKKAAT PÖYTÄKONEET P20X, P32X, P20NMS, P32NMS, 20MS, 32MS ERGONOMISET & TEHOKKAAT PÖYTÄKONEET P20X, P32X, P20NMS, P32NMS, 20MS, 32MS P20X FINN-POWER P20X JA P32X PURISTIMET HUOLTOKÄYTTÖÖN P20X & P32X ERINOMAINEN HANKALISSA OLOSUHTEISSA Vankkarakenteiset Finn-Power

Lisätiedot

1 2 3 4 5 A B 6 7 8 9 [Nm] 370 350 330 310 290 270 [kw] [PS] 110 150 100 136 90 122 80 109 250 230 210 190 70 60 50 95 82 68 170 150 40 54 130 110 90 140 PS 125 PS 100 PS 30 20 41 27 70 1000 1500 2000

Lisätiedot

1 2 3 4 5 7 9 A B 10 11 12 13 14 15 16 17 [Nm] 370 350 330 310 290 270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 140 PS 125 PS 100 PS 70 1000 1500 2000 2500 3000 3500 4000 RPM [kw] [PS] 110 150 100 136 90 122

Lisätiedot