Ponssen uusi mallisto

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ponssen uusi mallisto"

Transkriptio

1 Ponssen uusi mallisto Yhä tehokkaampi, luotetta 48

2 GAZELLE on uusin PONSSE Suomalainen metsäkonevalmistaja Ponsse uudistaa tuotteitaan vauhdilla. Kolmisen vuotta sitten päivänvalon nähnyt - Mercedes Benz -moottorilla varustettu uuden vuosituhannen metsäkonemallisto tietojärjestelmineen on kasvanut ja kehittynyt niin, että nyt oli aika lanseerata koko tuoteperhe 2004 mallistona maailman medialle ja asiakaskunnalle. vampi ja taloudellisempi 49

3 Einari Vidgréniä nauratti ranskalaisseurassa. Vasemmalla Ranskan tytäryhtiön Ponsse S.A.S:n myyntisihteeri Laurence Colle. Juontopuuhat vetänyt Pertti Sirkka hehkutti toimitusjohtaja Tommi Ruhan kehumaan yhtiötä: Kasvu jatkuu hyvää tahtia ja Vieremän tehdas valmistaa tänä vuonna jo nelisensataa metsäkonetta. Ponssen kotikulmilla, Sonkajärvellä, nähtiin marraskuussa ensimmäistä kertaa yhtiön keulahahmon Einari Vidgrénin sanassa maaliman parraihen mehtäkonneiden uusi 2004 mallisto kokonaisuudessaan tosi työssä. Mukana joukossa oli Ponsse -tuoteperheen uusin jäsen kuormatraktorien kymmenen tonnin luokkaan sijoittuva Gazelle. Maailman medialle uutuus oli myös syksyllä kotimaassa ensiesittelyn saanut Wisent Dual yhdistelmäkone. Käyttömukavuus uudella tasolla - Uusi 2004 mallisto edustaa uusinta metsäkoneteknologiaa teknologiaa, joka entisestäänkin vahvistaa Ponsse -metsäkoneiden edelläkävijän asemaa korjuuteknologian kehityksessä, hehkutti Ponssen toimitusjohtaja Tommi Ruha tilaisuu- 50 dessa. Ponsse 2004-mallisto on käynyt Uuden ajan teknologia tekee läpi sarjan merkittäviä uu- Ponssesta entistäkin tehokkaamman, distuksia. - Me kuuntelemme luotettavamman käyttäjien - alansa tosi osaajien ja taloudellisemman: ominaisuuksiltaan - toiveita ja kehitämme konei- juuri sellaisen, jota tamme niiden mukaisesti, totesi metsäkoneiden käyttäjät arvostavat, Ruha. uskoi Ruha - Uusi Uudistukset ovatkin sellaisia, mallisto luo myös aivan uudet jotka eivät näy ulospäin. Ne näkyvät käsitteet käyttömukavuudesta koneen käyttäjälle pa- ja ympäristöystävällisyydestä. rantuneena käyttömukavuu- Ponsse oli kutsunut myös kymmeniä ulkolaisia toimittajia eri puolilta maailmaa tutustumaan Vieremän tehtaaseen ja uuteen mallistoonsa. tena. Koneen hallinnan helppous ja kuljettajan jaksaminen ovat tehokkaan ja tuottavan puunkorjuutyön perusta. Uusi mallisto pitää sisällään kaksi tehokasta harvesterimallia Ergon ja Beaverin. Kuormatraktorimalliston lippulaiva on 14 tonnin luokan Buffalo, nimenä ennestään tuttu mutta tekniikaltaan uudistunut. 12 -tonninen Wisent on teho-painosuhteeltaan hyvin edistyksellinen. Täysin uutena mallina 10 tonnin luokkaan tullut Gazelle korvaa aiemman Caribou -mallin. Dual-yhdistelmäkoneperheeseen kuuluvat väkivahva BuffaloDual ja syksyllä Tampereella ensiesitelty kevyt ja ketterä Wisent Dual. Hallittua voimaa Uuden Ponssen kehitystyössä kaiken keskipisteenä on ollut siis koneen käyttäjä. Käytännössä se tarkoittaa hallinta-

4 Ari Särkiniemi on Ponssen tietojärjestelmät -yksikön vetäjä. Ponssen varatoimitusjohtaja Juha Vidgrénillä riitti kiireitä median ja satojen asiakkaiden kanssa. Kotimaan myyntipäällikkö Erkki Karppinen siirtyy ansaituille eläkepäiville tulevan toukokuun jälkeen. Käyttökouluttaja Sampo Pulju on esitellyt Ponsseja lähes kaikilla mantereilla. Ponssen kotimaan myynnin piiripäälliköt johdattivat asiakkaita kaikkialta Suomesta Sonkajärven lanseeraustilaisuuteen. Reijo Puska kokosi bussillisen pohjalaisia paikalle. laitteiden sulavaa ergonomiaa, sekä älykästä ohjausjärjestelmän ja peruskoneen korkean kapasiteetin yhdistelmää, joka toteuttaa useat yhtäaikaisetkin komennot täsmällisesti juuri kuljettajan toivomalla tavalla. Myös ohjausjärjestelmän selkeyttä ja käytettävyyttä on parannettu. Kaikki perinteiset mittarit on poistettu ja siirretty Optiohjausjärjestelmän näytölle. Kaikki koneen päätoiminnot sekä apteerauksen tulokset ovat helposti hahmotettavissa yhdestä näytöstä. Voimaa ja älyä Ponsse -metsäkoneiden perusvaatimuksena on kautta aikojen ollut kaikissa olosuhteissa riittävä voima. Voima yhdistettynä - nyt entistäkin älykkäämpään ja tehokkaampaan - Aluevientipäällikkö Tapio Kinnusen työt vievät miestä ympäri maailman. Vastuualueina ovat Itä-Eurooppa ja Etelä-Amerikka. Tietojärjestelmien markkinointipäällikkö Tuomo Moilanen tuntee Ponssen tuotepaletin tekniikat pohjia myöten. 51

5 ohjausjärjestelmään on luonut tehokkaan ja kilpailukykyisen kokonaisuuden. Taloudelliset Mercedes-Benz - moottorit ja tehokkaat hydraulipumput tuottavat riittävästi tehoa kuormitushuipuissa ja reagoivat nopeasti toimintakomentoihin. OptiControl ohjaa kaikkea toimintaa Uudistettu Ponsse OptiControl kokonaishallintajärjestelmä ohjaa ja kontrolloi koneen jokaista toimintoa. Se yhdistää moottorin, voimansiirron, nosturin ja mittalaitteen yhdeksi kokonaisuudeksi mallien myötä OptiControl -järjestelmän tehokkuutta ja nopeutta on lisätty reilusti. Järjestelmä valvoo kaikkia Ponsse Beaver pärjää isojenkin runkojen kanssa. koneen tärkeitä toimintoja ja vainnosta. Kaikki poikkeavat antaa kuljettajalle tarvittaessa tilanteet tallentuvat järjestelmän muistiin, josta ne hälytyksen poikkeavasta ha- ovat löytyvät myöhempää analysointia varten. Kuljettaja voi siis keskittyä täydellisesti omaan Ponsse tuoteperhe työnäytössavotalla kiinnosti läheltä ja kauempaakin katsoen. 52

6 työhönsä koneen hoitaessa kaiken muun. Tietojärjestelmässä uusia ominaisuuksia Ponsse on kulkenut metsäkoneiden tietojärjestelmissä kehityksen keulilla jo vuosikymmenen ajan. Uusien konemallien myötä markkinoille tuli täysin uudistettu, entistä yli kolme kertaa tehokkaampi metsäkoneen PC -tietokone. Tehokkaampi prosessointiteho käytetään suoraan hyödyksi ohjelmistojen ja apteerauslaskennan nopeuttamiseen. Nykyinen Opti4G on Ponssen PC -järjestelmissä jo neljäs sukupolvi. Opti4G:n uusin versio tuo käyttäjälle uusia, käytännöllisiä toimintoja, joilla koneen käyttöä ja puunkorjuuta voi helpottaa ja tehostaa. Jokainen kuljettaja voi muokata koneen toimintoja haluamakseen. Se lisää kuljettajan työskentelymukavuutta sekä itse puunkorjuun tehokkuutta ja tarkkuutta. Ainutlaatuinen etädiagnostiikka Ongelmatilanteiden varalle on uuden konemalliston myötä tarjolla uusi, ennennäkemätön etähuoltopalvelu, jonka avulla järjestelmän toiminta voidaan varmistaa kaikissa olosuhteissa. Palvelu on saatavilla vuoden 2004 malliston koneisiin ohjelmiston ylläpitosopimuksella joka tarjoaa samalla uusimpien ohjelmistoversioiden päivityksen koneeseen kahdesti vuodessa. Näin koneessa on käytössä aina sekä kehittyneimmät ohjelmistot, että huolettomat työtunnit, jotka takaa jatkuva ja nopea apu ongelmatilanteissa. Ponsse Gazellen teknisiä tietoja Mitat Pituus: Leveys: Kuljetuskorkeus: Maavara: Omapaino alk.: Kuormauskapasiteetti Kantavuus: Kuormatilan poikkipinta-ala: Kuormatilan pituus: Moottori Malli: Teho: Vääntömomentti: Vetovoima: Polttoainesäiliön tilavuus: Hydaulijärjestelmä Nosturin pumppu: Hydrauliöljysäiliön tilavuus: Istuin Ohjaamo Kuormain Malli: Ulottuma: Nostomomentti: mm (opt ) mm mm 600 mm kg kg 3,8 m² mm Mercedes Benz OM 904 LA 130 kw 675 Nm ( rpm) 130 kn 130 l OptiControl Kuormantunteva järjestelmä Erillinen jäähdytyskierto 145 cm³ 130 l Kallistettava turvaohjaamo, ilmastointi Täyttää kaikki turvanormit Bege 9000 SE niskatuella Ponsse K70+M/S 7,9 m (S), 10,0 m (Mi) 106 knm Etähuolto toimii siten, että tarpeen vaatiessa koneen kuljettaja ottaa tietoliikenneyhteyden Ponssen mittalaitehuoltoon, missä Ponssen ammattilainen pystyy omalta tietokoneeltaan käyttämään metsäkoneen tietojärjestelmää selvittäen ongelmakohdat ja neuvoen kuljettajaa järjestelmän käytössä. Huoltomies voi säätää ja muokata järjestelmää, hallita tietokoneen muistia ja jopa päivittää ohjelmia. Näin järjestelmän huolto on huomattavasti nopeampaa ja edullisempaa; konetta ei tarvitse turhaan seisottaa leimikolla huoltomiestä odottamassa! Etähuoltona voidaan suorittaa esimerkiksi kuormainsolmun ohjelman päivitys. Gazelle pieni, mutta pippurinen Ponssen uusin ajokonemalli Gazelle sijoittuu yhtiön tuotepaletissa aiemman Cariboun paikalle. Gazellen myötä uusi ajokoneteknologia on nyt pienimmässä 10 tonnin kokoluokassakin. Kone on hämäävän pienestä koostaan huolimatta edeltäjäänsä tehokkaampi ja uusien materiaalien ja rakenneratkaisujensa ansiosta myös kevyempi ja ennenkaikkea ketterämpi. Keveys ja ketteryys ja niiden tuoma ympäristöystävällisyys ovat niitä perusominaisuuksia, joita arvostetaan Suomen lisäksi erityisesti Keski-Euroopassa tämän kokoluokan Ponssen päämarkkina-alueella, tietää toimitusjohtaja Tommi Ruha. Pienen omapainon ja tasaisen painonjakautuman ansiosta Gazellella pystytään korjaamaan. puut hyvin hellävaraisesti jäljellejäävää puustoa vaurioittamatta. 53

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

taloudellista tehokkuutta PONSSE BEAver

taloudellista tehokkuutta PONSSE BEAver taloudellista tehokkuutta PONSSE BEAver Pienemmän kokoluokan yleisharvesteri todellinen tehopakkaus Monipuolinen PONSSE Beaver soveltuu erinomaisesti korjuutyöhön tiheiltä ensiharvennuksilta uudistushakkuuseen.

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

Vakaata tehoa ja. PONSSE ErgO

Vakaata tehoa ja. PONSSE ErgO Vakaata tehoa ja ergonomiaa PONSSE ErgO monipuolista suorituskykyä PONSSE Ergo voidaan varustella erilaisiin tarpeisiin mm. valitsemalla pyörien lukumäärä, nosturityyppi ja harvesteripää tarpeiden ja mieltymysten

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEK Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEKEMISEN ILO Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys,

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR

voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR Suurten haasteiden harvesteri Lajissaan lyömätön Laajat savotat ja suuret puut vaativat koneelta äärimmäistä voimaa ja kestävyyttä. Näistä aineksista on tehty

Lisätiedot

TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ TEHO, TUOTTAVUUS JA TEKEMISEN ILO PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus ja huollettavuus. PONSSE Bear,

Lisätiedot

taattua Voimaa ja mukavuutta PONSSE BUFFALO

taattua Voimaa ja mukavuutta PONSSE BUFFALO taattua Voimaa ja mukavuutta PONSSE BUFFALO Kuormatraktoreiden uusi johtotähti Työskentelet sitten uudistushakkuilla tai harvennuskohteissa, uusi PONSSE Buffalo tarjoaa työhösi ennen kokematonta voimaa

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER

TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER JÄMÄKKÄ JA KETTERÄ TODELLINEN HARVENNUSTYÖMAIDEN TEHOPAKKAUS PONSSE Beaver on luotettava ja monipuolinen harvesteri joka soveltuu hyvin tiheiltä ensiharvennuksilta

Lisätiedot

KETTERÄ JA TUOTTAVA VOIMANPESÄ PONSSE WISENT

KETTERÄ JA TUOTTAVA VOIMANPESÄ PONSSE WISENT KETTERÄ JA TUOTTAVA VOIMANPESÄ PONSSE WISENT KETTERYYTTÄ JA VOIMAA VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE Wisent on erinomainen yleiskäyttöinen kuormatraktori, joka soveltuu hyvin harvennuksista uudistushakkuisiin.

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO

PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO PYSÄYTTÄMÄTÖN PUURTAJA VETOVOIMAA KAIKKIIN MAASTOIHIN PONSSE Buffalon 2015 -mallissa on moottoriuudistuksen ohella liuta muita parannuksia pinnan alla. Tehostimme

Lisätiedot

VAKAA JA ERGONOMINEN TEHOPAKKAUS PONSSE ERGO

VAKAA JA ERGONOMINEN TEHOPAKKAUS PONSSE ERGO VAKAA JA ERGONOMINEN TEHOPAKKAUS PONSSE ERGO TUOTTAVUUS, TALOUDELLISUUS JA ERGONOMIA YHDESSÄ PAKETISSA Monipuolinen ja tehokas PONSSE Ergo on uudistunut voimakkaasti. Entistäkin tuottavampi, mukavampi

Lisätiedot

UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK

UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK LUOKKANSA VAHVIN TARJOAA SUORITUSKYKYÄ JA KETTERYYTTÄ Uusi PONSSE Elk on entistä vankemmin kokoluokkansa tuottavin kuormatraktori. Reilusti kasvanut moottoriteho,

Lisätiedot

TUOTTAVAA JOUSTAVUUTTA PUUNKORJUUSEEN PONSSE BUFFALODUAL

TUOTTAVAA JOUSTAVUUTTA PUUNKORJUUSEEN PONSSE BUFFALODUAL TUOTTAVAA JOUSTAVUUTTA PUUNKORJUUSEEN -YHDISTELMÄKONEELLA PUUNKORJUUN JOUSTAVUUS UUDELLE TASOLLE PONSSE BuffaloDual on tehokas harvesteri ja väkivahva kuormatraktori samassa yhdistelmäkoneessa, taloudellisesti

Lisätiedot

KUORMIEN KUNINGAS PONSSE ELEPHANTKING

KUORMIEN KUNINGAS PONSSE ELEPHANTKING KUORMIEN KUNINGAS YLIVOIMAISTA KANTAVUUTTA JA VETOVOIMAA Uusi PONSSE ElephantKing -kuormatraktori on suunniteltu erittäin vaativiin olosuhteisiin ja järeille kuormille. Äärimmäinen vetovoima, tehokas moottori

Lisätiedot

TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER

TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER TALOUDELLISTA TEHOKKUUTTA PONSSE BEAVER JÄMÄKKÄ JA KETTERÄ TODELLINEN HARVENNUSTYÖMAIDEN TEHOPAKKAUS PONSSE Beaver on luotettava ja monipuolinen harvesteri joka soveltuu hyvin tiheiltä ensiharvennuksilta

Lisätiedot

PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO

PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO PUHTAASTI TEHOKKAAMPI VETOJUHTA PONSSE BUFFALO PYSÄYTTÄMÄTÖN PUURTAJA VETOVOIMAA KAIKKIIN MAASTOIHIN PONSSE Buffalo on nykyaikainen ja tehokas kuormatraktori, joka täyttää kovimmatkin vaatimukset. Voimakas

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

KUORMIEN UUSI STANDARDI LUOTETTAVAA VETOVOIMAA PONSSE ELEPHANT

KUORMIEN UUSI STANDARDI LUOTETTAVAA VETOVOIMAA PONSSE ELEPHANT KUORMIEN UUSI STANDARDI LUOTETTAVAA VETOVOIMAA PONSSE ELEPHANT PONSSE ELEPHANT LYÖMÄTÖNTÄ KUORMANKANTOKYKYÄ PONSSE Elephant -kuormatraktori tarjoaa ennätyksellistä nopeutta ja tehokkuutta kuormankuljetukseen.

Lisätiedot

UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK

UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK UUDEN AIKAKAUDEN SUORITUSKYKYÄ PONSSE ELK LUOKKANSA VAHVIN TARJOAA SUORITUSKYKYÄ JA KETTERYYTTÄ PONSSE Elk on entistä vankemmin kokoluokkansa tuottavin kuormatraktori. Tehokas moottori, suuri vetovoima

Lisätiedot

INTIAANIT JOTKA EIVÄT JÄTTÄNEET JALANJÄLKIÄÄN METSÄÄN

INTIAANIT JOTKA EIVÄT JÄTTÄNEET JALANJÄLKIÄÄN METSÄÄN ENTRACON keskittyy kehittämään, valmistamaan, myymään ja huoltamaan pieniä ja keskisuuria ekologisia metsäkoneita, jotka ovat helposti muunneltavissa nykymetsätalouden asettamiin haasteisiin. Pieni pintapaine,

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot

KETTERYYTTÄ JA TEHOA HARVENNUKSEEN PONSSE FOX

KETTERYYTTÄ JA TEHOA HARVENNUKSEEN PONSSE FOX KETTERYYTTÄ JA TEHOA HARVENNUKSEEN PONSSE FOX PONSSE FOX -HARVESTERI HARVENNUSTEN JA PEHMEIDEN MAIDEN MESTARI PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen polttoainetaloudellinen

Lisätiedot

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen 1 24.10.2014 Author / Subject Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari Tuomo Moilanen Ponsse Oyj 2 Aiheet: 1. Ponssen näkökulma Bioenergian

Lisätiedot

1270E- / 1470E-Harvesterit

1270E- / 1470E-Harvesterit 1270E- / 1470E-Harvesterit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON John Deere E-sarjan harvesterien kehittyneet tekniset ominaisuudet

Lisätiedot

Metsätraktorinosturit Classic

Metsätraktorinosturit Classic Metsätraktorinosturit Classic Keskity kuormaukseen. Mesera huolehtii loput. Toiset kaipaavat nosturiltaan nopeutta, toiset tehokkuutta tai keveyttä. Jotkut etsivät ergonomiaa ja uusimpia innovaatioita.

Lisätiedot

TUOTEUUTISET PONSSE BISON METKO 2018 TUOTEUUTUUDET ! PONSSE BISON PONSSE COBRA NOPEAMPI, VAHVEMPI, TUOTTAVAMPI!

TUOTEUUTISET PONSSE BISON METKO 2018 TUOTEUUTUUDET ! PONSSE BISON PONSSE COBRA NOPEAMPI, VAHVEMPI, TUOTTAVAMPI! TUOTEUUTISET PONSSE BISON NOPEAMPI, VAHVEMPI, TUOTTAVAMPI! TUOTEUUTUUDET 2018 2019! PONSSE BISON UUDEN SUKUPOLVEN KUORMATRAKTORI PONSSE COBRA TALOUDELLINEN JA TUOTTAVA METKO 2018 ONSSE BISON Ennennäkemätöntä

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÄT! PUUNKORJUUN PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE HARVESTERIPÄÄT

EDELLÄKÄVIJÄT! PUUNKORJUUN PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE HARVESTERIPÄÄT PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN MONIPUOLISTEN JA HELPPOJEN SÄÄTÖMAHDOLLISUUKSIEN ANSIOSTA PONSSE-harvesteripäät soveltuvat laajasti erilaisiin käyttötarpeisiin harvennuksilta

Lisätiedot

1110E- / 1210E-Kuormatraktorit

1110E- / 1210E-Kuormatraktorit 1110E- / 1210E-Kuormatraktorit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON John Deere E-sarjan keskisuuret 1110E ja 1210E kuormatraktorit

Lisätiedot

1 2 3 4 5 A B 6 7 8 9 [Nm] 370 350 330 310 290 270 [kw] [PS] 110 150 100 136 90 122 80 109 250 230 210 190 70 60 50 95 82 68 170 150 40 54 130 110 90 140 PS 125 PS 100 PS 30 20 41 27 70 1000 1500 2000

Lisätiedot

1 2 3 4 5 7 9 A B 10 11 12 13 14 15 16 17 [Nm] 370 350 330 310 290 270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 140 PS 125 PS 100 PS 70 1000 1500 2000 2500 3000 3500 4000 RPM [kw] [PS] 110 150 100 136 90 122

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 A B 8 9 10 11 [Nm] 370 350 330 [kw] [PS] 110 150 100 136 310 90 122 290 270 80 109 250 70 95 230 210 60 82 190 50 68 170 150 40 54 130 110 90 140 PS 125 PS 100 PS 30 20 41 27 70 1000 1500

Lisätiedot

Loglift Lyhytpuunosturit

Loglift Lyhytpuunosturit Loglift Lyhytpuunosturit Uusi ote puunkäsittelyyn! www.hiab.com Ammattilaisen valinta Määrämittaan katkottua puuta käsiteltäessä nopea ja kestävä nosturi on arvossaan; sillä työ sujuu ja puuta siirtyy.

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

Aika koneita. PRO SARJA. Metsäperävaunut ja kuormaimet METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD

Aika koneita. PRO SARJA. Metsäperävaunut ja kuormaimet METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD FOREST LINE Metsäperävaunut ja kuormaimet HK 5070 HK 5076 MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD PRO SARJA METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET Aika koneita. 1 Aika koneita ja MV 1530 tai vetävä

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

PONSSE EH25 energiapuukoura

PONSSE EH25 energiapuukoura PONSSE EH25 energiapuukoura Ponsselta työkalu energiapuualalle RATKAISUNA UUSI EH25 ENERGIAPUUKOURA Energiapuun hankinnasta on muodostumassa pysyvä osa puunhankinnan kokonaiskuvaa. Valtion tukemana Suomeen

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT 2006 2009 2009/L 2010 UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta.

Lisätiedot

FORD RANGER _Ranger_2015.5_COVER_V2.indd /08/ :39:54

FORD RANGER _Ranger_2015.5_COVER_V2.indd /08/ :39:54 FORD RANGER 2 3 4 5 1.8 m3 6 7 8 9 10 11 3 7 8 5 1 2 4 6 9 10 12 13 3500kg 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 28 28 29 29 30 [Nm] 475 450 425 400 375 [kw] [PS] 180 245 165 224 150 204 135 184 31 350

Lisätiedot

Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö

Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Tehtävä A: Koneellinen puutavaran valmistus (uudistushakkuu) (John Deere E-sarjan käyttösimulaattori) Tavoitteet Tehtävässä tavoitellaan ammattimaista koneenkäsittelyä

Lisätiedot

Neljäs sukupolvi tuli

Neljäs sukupolvi tuli 15 Neljäs sukupolvi tuli Komatsu Forest AB on ottanut käyttöön työskentelyn japanilaisten laatujärjestelmien mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että tehdas, jälleenmyyjät ja asiakkaat varmistavat yhdessä Valmet-tuotteiden

Lisätiedot

Kubota E-TVCS -moottori. ROPS-turvakaari. K008-3-mallissa on vakiovarusteena lisäsuojaa antava, taittuva

Kubota E-TVCS -moottori. ROPS-turvakaari. K008-3-mallissa on vakiovarusteena lisäsuojaa antava, taittuva Superkompakti. Erittäin luotettava. Tehokas Kubota K0083, joka tarjoaa kehittyneen kuljettajan suojauksen, on oikea minikaivukone koviin töihin, kun tilaa on vähän. Kubota ETVCS moottori Minikaivukoneiden

Lisätiedot

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä MEDIIATIIEDOTE Helsinki 17.5 Julkaisuvapaa Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä Seitsemännen sukupolven Mitsubishi Fuso Canter -kevytkuorma-autoille on ominaista käytännöllisyys, muunneltavuus

Lisätiedot

Mercedes - Benz Vito, pakettiauto Kuormatilan tilavuus 5 m3 Kantavuus 830 kg

Mercedes - Benz Vito, pakettiauto Kuormatilan tilavuus 5 m3 Kantavuus 830 kg Vehorent - hyötyajoneuvohinnasto, Veho Group Lommilanrinne 2, 02770 Espoo, puh. 010 569 3557 Hinnasto 02.03.2009 Ryhmä Merkki ja malli Ovien Istuin Aika ja km veloitus Viikonloppupaketit Ilman km- Lisävrk

Lisätiedot

Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote

Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote 23.5.2013 Vuoden 1963 jälkeen, jolloin Canter esiteltiin, on sitä myyty 3,7 miljoonaa kappaletta. Canter kärkenään

Lisätiedot

810E/1010E -Kuormatraktorit

810E/1010E -Kuormatraktorit 810E/1010E -Kuormatraktorit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTION Uusien E-sarjan John Deere -kuormatraktoreiden parannettu teknologia lisää

Lisätiedot

HR46x METSÄHARVESTERI. Ylivoimaa harvennukseen

HR46x METSÄHARVESTERI. Ylivoimaa harvennukseen HR46x METSÄHARVESTERI Ylivoimaa harvennukseen Vain taloudellisesti kannattavalla yritystoiminnalla on tulevaisuutta tämä pätee myös metsässä. Metsä Kun metsässä kasvatetaan puuta, pyritään sen tuotanto

Lisätiedot

power Uusi A.I mailamallisto 2011 reebokhockey.fi

power Uusi A.I mailamallisto 2011 reebokhockey.fi power Uusi A.I mailamallisto 2011 reebokhockey.fi TM A.i 9 maila Ovatko kaikki mailat samanlaisia? Onko maila vain pelkkä maila? Mitä näet, kun katsot tarkemmin täysin uutta Reebok A.I 9 maila? Näet 2:1

Lisätiedot

VehoRent. puh. 010 569 3557

VehoRent. puh. 010 569 3557 Vehorent - hyötyajoneuvohinnasto Hinnasto 01.03.2007 Ryhmä Merkki ja malli Ovien Istuin Aika ja km veloitus Viikonloppupaketit Ilman km- Lisävrk Omalkm lkm pe klo 15.00 - ma klo 09.00 rajoitusta ilm.km

Lisätiedot

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita FOREST LINE Master-sarja Valitse valmiiksi harkittu Nokkayhdistelmä, erillinen kuormain tai vaunu käyttötarpeidesi mukaan HK 4372HR

Lisätiedot

TUOTEUUTISET FOX PONSSE. PONSSE ErgO 8w UUSI PONSSE BUFFALO JOUKKOKÄSITTELY

TUOTEUUTISET FOX PONSSE. PONSSE ErgO 8w UUSI PONSSE BUFFALO JOUKKOKÄSITTELY TUOTEUUTISET 2010 PONSSE FOX PONSSE ErgO 8w UUSI PONSSE BUFFALO JOUKKOKÄSITTELY PONSSE FOX UUSI PONSSE FOX voittaa vaikeakulkuiset JA PEhmEÄT PUUNKOrJUUOLOSUhTEET Uudessa PONSSE Fox -harvesterissa yhdistyy

Lisätiedot

PONSSEN TILINPÄÄTÖS 2003 PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2004 KLO 9.00 1(13) PONSSEN TILINPÄÄTÖS 2003

PONSSEN TILINPÄÄTÖS 2003 PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2004 KLO 9.00 1(13) PONSSEN TILINPÄÄTÖS 2003 Julkaistu: 2004-02-12 08:08:52 CET Ponsse Oyj - neljännesvuosikatsaus PONSSEN TILINPÄÄTÖS 2003 PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2004 KLO 9.00 1(13) PONSSEN TILINPÄÄTÖS 2003 Ponsse-konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

Joustava voimapaketti.

Joustava voimapaketti. 1880 Joustava voimapaketti. Valinnaisesti joko kuljettajan suojakatolla tai ohjaamolla. Voimakkain Hoftracimme. Uusi 1880 on linkki pienen monitoimisen Hoftracin ja voimakkaan pyöräkuormaajan välillä.

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

AGRICULTURAL HANDLING solutions

AGRICULTURAL HANDLING solutions AGRICULTURAL HANDLING solutions www.manitou.com SUORITYSKYKYÄ SINUN TILALLESI 000 kg: MLT 0 ja 00 maksimi kantavuus sallii jopa tonnin kuorman kuljetuksen - ja vielä enemmän - jopa tonnin noston, m korkeaan

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet S M D Uuden sukupolven kylvökoneet Junkkarin uusi kylvökonemallisto on jaettu kolmeen eri sarjaan. Moduulirakenteisuuden ansiosta voit valita helposti oikeat työkalut eri tarpeisiin. Perinteiseen Junkkarityyliin

Lisätiedot

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin

Lisätiedot

Hiab Loglift Z-nosturit

Hiab Loglift Z-nosturit Hiab Loglift Z-nosturit Tuote-esite Ajossa huomaamaton, käytössä korvaamaton Kun puuta kuljetetaan paljon, ei kuormatilaa kannata uhrata nosturille. Hiab Loglift Z-mallistossa on pieneen tilaan taittuvia

Lisätiedot

1 TUOTEMALLISTO SUOMI

1 TUOTEMALLISTO SUOMI 1 TUOTEMALLISTO SUOMI 2 3 Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! VAHVAA VOIMAA YC 230 LCLR-8 Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

WITRAKTOR & CATERPILLAR

WITRAKTOR & CATERPILLAR WITRAKTOR & CATERPILLAR Wihuri Oy Tekninen Kauppa / Witraktor Osa Wihuri-konsernia, kansainvälistä moniala-perhe-yritystä Caterpillar edustaja Suomessa vuodesta 1947 Toimialueena Suomi, Viro, Latvia ja

Lisätiedot

Loglift Z-nosturit. Uusi ote puunkäsittelyyn!

Loglift Z-nosturit. Uusi ote puunkäsittelyyn! Loglift Z-nosturit Uusi ote puunkäsittelyyn! www.hiab.com Ajossa huomaamaton, käytössä korvaamaton Kun puuta kuljetetaan paljon, ei kuormatilaa kannata uhrata nosturille. LOGLIFT Z-mallistossa on pieneen

Lisätiedot

imop Lite Ketterää siivousta

imop Lite Ketterää siivousta imop Lite Ketterää siivousta Tervetuloa mukaan vallankumoukseen imop Lite imop Lite on kevyempi kuin i-mop XL. Se on i-mop-sarjan pienin ja kevyin yhdistelmäkone. Laajentamalla nykyistä i-mop-valikoimaa

Lisätiedot

FIRST -MALLISTO. First -mallisto. Trukit tehtaan perusvarusteilla nopeaan toimitukseen! Mikä on First-mallisto ja mitä se tarjoaa.

FIRST -MALLISTO. First -mallisto. Trukit tehtaan perusvarusteilla nopeaan toimitukseen! Mikä on First-mallisto ja mitä se tarjoaa. First -mallisto Mikä on First-mallisto ja mitä se tarjoaa Nykypäivän hektisessä materiaalinkäsittely-ympäristössä on tärkeää, että trukkikalusto on oikein valittua. Oikein valitulla kalustolla toiminta

Lisätiedot

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta // VARUSTEET MITTARISTO TURVALLISUUS Digitaalinen kello ABS jarrut Nopeusmittari välimatkamittarilla ESP (ei saatavana Robottivaihteiston kanssa) - - Jäähdytysnesteen lämpötila Kuljettajan turvatyyny Kierrosluku

Lisätiedot

Harvesterinosturit Classic

Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturin ominaisuudet takaavat työn tehokkuuden ja tuloksellisuuden. Nosturin liikkeiden nopeus ja täsmällisyys, riittävä kääntömomentti sekä toimintavarmuus ovat ammattilaisille

Lisätiedot

Puunkorjuun tulevaisuus. Aluejohtaja Jori Uusitalo 21.5.2014

Puunkorjuun tulevaisuus. Aluejohtaja Jori Uusitalo 21.5.2014 Aluejohtaja 21.5.2014 Puunkorjuun kehittämisen painopisteet Puunkorjuun kausivaihtelun vähentäminen Puun jalostamisen ja katkonnan optimointi 1000 m3 Kausivaihtelun vähentäminen 6000 Puunkorjuun kausivaihtelu

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X Yleistä tilauksesta Yleistä tilauksesta Tilaa voimanotot ja niiden sähköiset esivalmiudet tehtaalta. Jälkiasennus on erittäin kallista. Suositellut vaatimukset Voimanottoa käytetään ja kuormitetaan eri

Lisätiedot

Hiab Moffett -ajoneuvotrukit

Hiab Moffett -ajoneuvotrukit Hiab Moffett -ajoneuvotrukit TEKNISET TIEDOT M4 Hiab Moffett -ajoneuvotrukit Kuormankäsittely- ja toimitusratkaisut Ajoneuvotrukit ovat tärkeä työkalu menestyville yrityksille kaikilla teollisuudenaloilla

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

SIIVOUSKONEKUVASTO - PESU PELKÄLLÄ VEDELLÄ

SIIVOUSKONEKUVASTO - PESU PELKÄLLÄ VEDELLÄ SIIVOUSKONEKUVASTO - PESU PELKÄLLÄ VEDELLÄ Teerisuonkuja 5, 00700 HELSINKI Puh. 09-350 5220, fax 09-3505 2240 Polttolaitoksenkatu 4, 20380 TURKU Puh. 0400-770 295, fax 02-212 0751 Murskaamontie 1, 40320

Lisätiedot

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot

Lisätiedot

Simulaattoriavusteinen ohjelmistotestaus työkoneympäristössä. Simo Tauriainen

Simulaattoriavusteinen ohjelmistotestaus työkoneympäristössä. Simo Tauriainen Simulaattoriavusteinen ohjelmistotestaus työkoneympäristössä Simo Tauriainen www.ponsse.com 25.8.2011 Ponsse-konserni Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja

Lisätiedot

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail MOOTTORIT MOOTTORI Manuaalivaihteisto Manuaalivaihteisto Robottivaihteisto Moottorin mallimerkintä 110dCi 125dCi 150dCi 110dCi 135dCi 165dCi 150dCi Päästönormi Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5

Lisätiedot

Ryhmähanke. vuonna Heikki Alanne

Ryhmähanke. vuonna Heikki Alanne Ryhmähanke Metsäkone- ja puutavaraautokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne Metsätehon raportti 102 31.1.2001 Metsäkone- ja puutavara-autokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta. Tänä päivänä Kesla

Lisätiedot

Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm

Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm Tuote-esite Toimiva ja suorituskykyinen Hiab XS 022 helpottaa päivittäistä työtä Hiab XS 022 on pieni, kompakti ja joustava nosturi monenlaisiin käyttötarkoituksiin.

Lisätiedot

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 112 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 260 140 [190] 120 [163] 100 [136] 80 [109] 380 340 300 260 140 [190] 120

Lisätiedot

Stara Logistiikka Hankinta. Ominaisuudet ja huoltovalmius Sivu 1 (2) HEL , KIINTEISTÖTRAKTORI

Stara Logistiikka Hankinta. Ominaisuudet ja huoltovalmius Sivu 1 (2) HEL , KIINTEISTÖTRAKTORI Stara Logistiikka Hankinta Ominaisuudet ja huoltovalmius Sivu 1 (2) HEL 2015-004491, KIINTEISTÖTRAKTORI Tekniset ja toiminnalliset ominaisuudet, maksimi 30 pistettä Tarjoaja MAX Konekesko Oy Oy J-Trading

Lisätiedot

AFM-Forest Oy on kotimainen laadukkaiden metsäkoneen hakkuulaitteiden valmistaja. AFM-tuotteita käytetään vaativassa hakkuutyössä niin kotimaassa

AFM-Forest Oy on kotimainen laadukkaiden metsäkoneen hakkuulaitteiden valmistaja. AFM-tuotteita käytetään vaativassa hakkuutyössä niin kotimaassa Tuoteperhe AFM-Forest Oy on kotimainen laadukkaiden metsäkoneen hakkuulaitteiden valmistaja. AFM-tuotteita käytetään vaativassa hakkuutyössä niin kotimaassa kuin ulkomailla. AFM-tuoteperheestä löytyy sopiva

Lisätiedot

(6)ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus 45 km/h. (7)suurin jatkuva nimellisteho tai nettoteho(1) 4 000 W

(6)ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus 45 km/h. (7)suurin jatkuva nimellisteho tai nettoteho(1) 4 000 W LIITE I Ajoneuvoluokitus L1e L7e Kaikki L-luokan ajoneuvot (1) pituus 4 000 mm tai 3 000 mm alaluokan L6e-B ajoneuvojen tai 3 700 mm alaluokan L7e-C ajoneuvojen osalta (2) leveys 2 000 mm tai 1 000 mm

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 10 12 13 112 14 15 16 17 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 140 [190] 380 140 [190] 380 140 [190] 340 120 [163] 340 120 [163] 340 120 [163]

Lisätiedot