JÄSENKIRJE 4/ Kohden muistiystävällistä maailmaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENKIRJE 4/ Kohden muistiystävällistä maailmaa"

Transkriptio

1 JÄSENKIRJE 4/ Kohden muistiystävällistä maailmaa Vietimme juuri näkyvästi muistiviikkoa. Muistiposti tavoitti paikallislehden välissä useita lukijoita ja suurimpana tapahtumana viikolla oli Salon kauppakeskus Plazassa vietetty Muistifestarit, joka kokosi kävijöitä tuhannen paikkeilla. Pohdin tapahtuman yhteydessä sitä, että kun Salon Muistiyhdistys, silloiselta nimeltään Salon Alzheimer -yhdistys perustettiin 28 vuotta sitten, ei tällaista festaria olisi voitu järjestää tai se olisi ainakin ollut ehkä liian edellä aikaansa. Maailma on kuitenkin muuttunut, ymmärrys ja asenteet sen mukana. Salon muistiyhdistyksessä olemme halunneet kaiken aikaa olla edellä kävijöitä muuttamassa maailmaa muistiystävällisemmäksi. Tänä päivänä tiedämme, että muistisairaudet yleistyvät kovaa vauhtia väestön vanhetessa ja nykyisin lähes jokaisen meistä elämää muistisairaudet koskettavat ainakin jossakin muodossa. Muistisairas voi olla puoliso, läheinen, isovanhempi, naapuri, tuttava tai kylänmies. Vain harvan lähipiiristä ei löydy muistisairautta sairastavaa ihmistä ja lopuillekin työelämän kiireissä on tuttua muistiin liittyvät ongelmat, jotka tosin usein onneksi ovat ohi meneviä. Muistifestarit- tapahtuma osoitti jälleen kerran yhteistyön voiman. Yhteistyökumppanimme kaupungilta, yrityksistä ja eri järjestöistä toivat merkittävän panoksen tapahtuman onnistumiselle. Tämä kuvaa hyvin sitä, miten merkityksellistä yhdistystoiminta on täydentämässä omalla toiminnallaan julkisen sektorin palveluja. Meille yhteistyö Salon sekä Someron kaupunkien kanssa on tärkeää. Olemme löytäneet paikkamme julkisen palvelutuotannon tukena- omalla vahvalla osaamisellamme.

2 JÄSENKIRJE 4/ 2018 Muistiviikko kannusti meitä muistiystävällisyyteen ja muistiystävällisiin tekoihin. Muistifestareilla esiintynyt muistiystävällinen artisti Arttu Wiskari antaa tästä hyvän esimerkin tuomalla lauluissaan esille muistisairauteen liittyviä arkisia asioita. Tapahtumassa palkittiin ensimmäistä kertaa myös muistiystävällinen toimija Kuninkaantien apteekki. On hienoa, että yrityksissä on aloitettu kiinnittää huomiota muistiystävällisyyteen. Saman aikaisesti kuitenkin mekin voimme jokainen olla muistiystävällisiä itsellemme huolehtimalla terveellisestä ravinnosta, riittävästä liikunnasta, levosta ja stressin hallinnasta. Tai voimme tehdä muistiystävällisiä tekoja muille esimerkiksi käymällä katsomassa muistisairautta sairastavaa läheistämme. Vaikka muistiviikko on ohi, voit sinä jatkaa muistiystävällisyyttä joka päivä omalla kohdallasi ja asenteillasi muistisairauteen sekä tukemalla muistisairaiden läheisiä. Muistifestarit nostivat esille tärkeän teeman siitä, että me yhdessä rakennamme muistiystävällistä Saloa, Someroa ja Suomea! 2 Esko-Pekka Tiitisen runon sanoin: Joka ei välitä pienimmästä, ei välitä suuremmastakaan, joka ei katso lasta ja vanhusta silmiin, ei katso ollenkaan, joka näkee naapurin, näkee kauemmaksikin, joka tuntee kaupungin kodikseen, tuntee muutakin. Yhteisöllisyys ja välittäminen ovat aina kuuluneet suomalaiseen kulttuuriin ja toivon, että voisimme palata näihin perusarvoihimme uudelleen. Toivotan teille kaikille hyvää syksyä ja kannustan muistiystävällisiin tekoihin sekä omasta aivoterveydestä huolehtimiseen! Tuula Suominen, Hallituksen puheenjohtaja Salon Muistiyhdistys ry

3 OLETKO JO ILMOITTAUTUNUT MUKAAN? JÄSENKIRJE 4/ 2018 Paikkoja rajoitetusti, toimi nopeasti ja soita p /Mari 3 RUMPALI21 -Muistiystävällinen ja paloturvallinen esimerkkikoti Tutustumaan pääsee pe klo Varaa tutustumisaika p

4 Muistiystävällinen teko 2018 myönnettiin Kuninkaantien apteekille. Onnea! Muistiliitto kannusti kaikkia muistiyhdistyksiä palkitsemaan Muistiviikolla muistiystävällisen teon. Salon Muistiyhdistys etsi kesän ja syksyn aikana ehdokkaita tämän vuoden muistiystävälliseksi teoksi. Saimme yhteensä 25 ehdotusta. Perusteluissa mainittiin mm. ystävällinen henkilökunta, kuuntelemisen taito, lempeys ja toisen huomioiminen. Tärkeitä asioita meidän kaikkien arjessa! Seuraavin kriteerien perusteella myönnettiin vuoden 2018 Muistiystävällinen teko. Saimme hyvää palautetta muistisairautta sairastavilta Tämä toimija on aktiivisesti kehittänyt työntekijöiden osaamista muistiin ja aivoterveyteen liittyen Paikkana tämä tila on selkeä, helposti hahmotettava Henkilökunta on heti tavoitettavissa, kun tilaan astuu sisään. JÄSENKIRJE 4/ Jäsenistön Joulujuhla Joulujuhlaa vietetään ma klo Vilhonkatu 9, Salo (Työväentalo) Tule mukaan nauttimaan jouluisesta tunnelmasta, yllätyksellisestä ohjelmasta, musiikista ja yhdessäolosta. Mukaan mahtuu 120 hlöä. Varaa paikkasi p / Marika Kaikille avoin te ta Salon kaupungintalolla tiistaina klo Rakkaus omaishoidon voimavarana Illan ohjelma: Klo Kahvitarjoilu Klo Matka omaishoitajuuteen Sirkka-Liisa Kivelä, emeritaprofessori, omaishoitaja Klo Omaishoitajan jaksaminen Pirkko Lahti, psykologi, Suomen mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Klo Rakkaus lähimmäiseen - hoivasuhteen voima ja taakka Merete Luoto, muistikoordinaattori, seksuaalineuvoja

5 JÄSENKIRJE 4/ MUISTISAIRAUTTA SAIRASTAVILLE HENKILÖILLE Onko sinulla muistisairaus? Meillä on erilaista toimintaa, johon voit tulla mukaan yksin tai yhdessä läheisesi kanssa. Voit myös soittaa meille p tai sopia ajan ja tulla juttelemaan toimistolle omasta tilanteestasi tai hakemaan vinkkejä arjen tilanteisiin. Ota rohkeasti yhteyttä! VERTAISTUKIRYHMÄT Ainot ja Reinot kokoontuu torstaisin ja klo 13-15, Turuntie 21. Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat puhua omasta sairaudestaan, saada siitä lisää tietoa sekä vinkkejä, miten sairauden kanssa tulla toimeen, kuulla muiden elämäntarinoita ja saada vertaistukea. Lisätietoja p Naisten Muistiryhmä kokoontuu torstaisin , ja klo 13-15, Turuntie 21, Salo. Ryhmässä keskustellaan, jaetaan elämäntarinoita, voimaannutaan ja saadaan vertaistukea. Lisätietoja p TOIMINTAA PARISKUNNILLE YHDESSÄ ETEENPÄIN toimintaa pariskunnille ke , ja klo Salon Syty, Helsingintie 6, Salo Toiminta on tarkoitettu pariskunnille, joista toisella on muistisairaus. Ryhmässä kokeillaan erilaisia toimintatapoja, joilla pidetään yllä toimintakykyä ja saadaan aikaiseksi iloa ja hyvää mieltä. JUTTUTUPA to ja Huom! (Yhdessä eteenpäin ryhmän kanssa) klo Salon Syty Toiminta on tarkoitettu ensisijaisesti pariskunnille, joista toisella on muistisairaus. Ryhmässä mahdollisuus vertaistukeen, yhdessäoloon ja keskusteluun. Ryhmän vastuuhenkilönä toimii vapaaehtoinen Raili. Aivopähkinä SADONKORJUU ANAGRAMMEJA MEIJU AHMA NOILLA HOME TÄÄL SÖIN KARAMELLIA KREIKKA TUKKU SUPER PIHA VOLVO RIIPPUU LEMU UKKI RAJU ISKU EROKSI MURSKATA KEHU SAAMEN PANKIT MIRJAMI ON PAJA (vastaukset viimeisellä sivulla)

6 MUISTISAIRAAN LÄHEISELLE Tietoa, ohjausta ja neuvontaa saat p / Marika tai Ota rohkeasti yhteyttä! Valtakunnallinen tuki Muistiliiton Vertaislinja-tukipuhelin muistisairaan läheisille vuoden jokaisena päivänä klo p (maksuton). 6 JÄSENKIRJE 4/ 2018 VOIMAVARARYHMÄ 1 ma ja klo 16-18, Turuntie 21, Salo Läheiselle tarkoitettu ryhmä, jossa mm. etsitään omia voimavaroja erilaisin harjoituksin sekä pohditaan miten tulla toimeen muistisairauden kanssa. Ensisijaisesti tarkoitettu muistisairauden alkuvaiheessa olevien läheisille. VOIMAVARARYHMÄ 2 to ja klo 13-15, Turuntie 21, Salo Läheiselle tarkoitettu ryhmä, jossa mm. etsitään omia voimavaroja erilaisin harjoituksin sekä pohditaan miten tulla toimeen muistisairauden VERTAISTUESTA VOIMAA! PURKUPIIRI joka toinen keskiviikko klo / Salon Syty, Helsingintie 6, Salo. Läheisille tarkoitettu keskusteluryhmä, jossa mahdollisuus saada vertaistukea samankaltaisessa elämäntilanteessa olevilta. Lisätietoja saat p /Mia kanssa. Ensisijaisesti tarkoitettu muistisairauden alkuvaiheessa olevien läheisille. Muistiyhdistyksen Päiväpaikka ma, ti, ke ja pe klo 8:30-14:30. Toiminta on tarkoitettu muistisairautta sairastaville ja toimintaan pääsee mukaan kaupungin päätöksellä tai omakustanteisesti. Lisätietoja p Omakustanteisesti 43 (päivä sis. ruokailut ja toiminnan).

7 KAIKILLE AVOINTA TOIMINTAA JÄSENKIRJE 4/ MUISTIKAHVILA SALOSSA TORSTAINA , 1.11., , klo 10-11:30, Turuntie 21, Salo. Kaikille avoin kohtaamispaikka, jossa keskustellaan, vaihdetaan kuulumisia ja juodaan kuppi kahvia hyvässä seurassa. Muistikahvilan alussa virittäydytään tunnelmaan erilaisten teemojen avulla. MUISTIKAHVILA SOMEROLLA PERJANTAINA , 2.11., , , klo 10-11:30, Toimistohotelli, Heikintie 5, Somero. Kaikille avoin kohtaamispaikka, jossa keskustellaan muistiin liittyvistä teemoista, annetaan ohjausta ja neuvontaa, aktivoidaan aivoja sekä juodaan kuppi kahvia hyvässä seurassa! Uutta! PORINAPIIRI SOMEROLLA PERJANTAINA klo 13:00-14:00 Someron kaupunginkirjasto alakerran ryhmätyöhuone Seuraavat tapaamiset pe , ja Syksy on saapunut ja hiljalleen ilmat viilenevät. Ulkona ei keltaisella Taukopaikalla voi enää pitkään jutustella ja viritellä jutun juurta. Nyt on mahdollisuus tulla kirjastolle muistelemaan ja vaihtamaan ajatuksia. Porinapiiri on kaikille avoin eikä sinun tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lisätietoja p TERVETULOA MUKAAN! KUNTOSALI SALOHALLILLA Keskiviikkona kuntoillaan klo Ohjaajana toimii Marja-Leena. Mukaan mahtuu! Lisätietoja p TOIJAN KORTTELIKERHO Muistipysäkki maanantaisin , 5.11., ja klo 13-14:30, Valopilkku Kuusitie 8, Kisko. Aivojen aktivointia, muistelua ja jutustelua kahvin äärellä. Kaikille avoin kohtaamispaikka. Lisätietoja p / Mari

8 JÄSENKIRJE 4/ 2018 TOIMINTAA AIVOTERVEYDEN YLLÄPIDOSTA KIINNOSTUNEILLE 8 Kaikille avoin AIVOTERVEYSLÄHETTILÄS KOULUTUS lauantaina klo 10-16, Turuntie 21, Salo. Päivän koulutuksessa saat paljon tietoa mitkä tekijät vaikuttavat aivoterveyteen ja miten muistisairauksia voi ennaltaehkäistä. Ryhdy Aivoterveyslähettilääksi ja jaa tietoa aivo- ja muistiterveyteen vaikuttavista seikoista tutuille ja tuntemattomille! Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan koulutuspäivään! p tai mia.kuisma@muistisalo.fi Yhteystiedot SALON MUISTIYHDISTYS RY p Turuntie 21, Salo etunimi.sukunimi@muistisalo.fi Kirsi-Marja Kaarlela, toiminnanjohtaja p Marika Lindholm, muistiohjaaja/yhdistyssihteeri p Mia Kuisma, muistiohjaaja p MUISTIYHDISTYKSEN PÄIVÄPAIKKA p paivapaikka@muistisalo.fi Anne Alanko, päivätoiminnan vastaava ohjaaja Kaisa Lappalainen, päivätoiminnan ohjaaja KEHITTÄMISPROJEKTIT Monikulttuurinen muisti-projekti Anne-Ly Palosaari, projektivastaava, p Pauliina Römpötti, projektityöntekijä, p Muistikylä-projekti Mari Metso, projektityöntekijä, p Maija Haapakoski, projektityöntekijä, p AIVOPÄHKINÄ VASTAUKSET: MEHUMAIJA, OMENAHILLO, SÄILÖNTÄ, MAAKELLARI, ETIKKAKURKKU, SUPPILOVAHVERO, LEIKKUUPUIMURI, SOKERIJUURIKAS, MUSTAHERUKKA, PAKASTAMINEN, MARJANPOIMIJA

JÄSENKIRJE 5/2018. Salon Muistiyhdistyksen jäsenkirje

JÄSENKIRJE 5/2018. Salon Muistiyhdistyksen jäsenkirje JÄSENKIRJE 5/2018 Salon Muistiyhdistyksen jäsenkirje 1 Sisällys... 1 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEISET... 2 MUISTIKYLÄN TERVEISET... 3 MEMONIN TERVEISET... 4 MUISTISAIRAUTTA SAIRASTAVILLE HENKILÖILLE... 5 MUISTISAIRAAN

Lisätiedot

Talvinen tervehdys 1 JÄSENKIRJE 1/ Vuosi on taas vaihtunut ja ihan pian alkaa kevät!

Talvinen tervehdys 1 JÄSENKIRJE 1/ Vuosi on taas vaihtunut ja ihan pian alkaa kevät! 1 Talvinen tervehdys Vuosi on taas vaihtunut ja ihan pian alkaa kevät! Muistiyhdistys järjestää kansainvälisellä Aivoviikolla (vko 11) tapahtumia Salossa ja Somerolla. Aivoviikolla muistutetaan aivoterveyden

Lisätiedot

t. Kirsi-Marja Toiminnanjohtajan tervehdys JÄSENKIRJE 4/ 2017

t. Kirsi-Marja Toiminnanjohtajan tervehdys JÄSENKIRJE 4/ 2017 1 Toiminnanjohtajan tervehdys Tervehdys syksyn ensimmäisen pakkasaamun hämärästä. Pimeys on salakavalasti hiipinyt niin aamuihin kuin iltoihinkin, päivät ovat sateisia ja harmaita. Lehtipuut onneksi loistavat

Lisätiedot

Salon Muistiyhdistyksen JÄSENKIRJE 1/2019

Salon Muistiyhdistyksen JÄSENKIRJE 1/2019 Salon Muistiyhdistyksen JÄSENKIRJE 1/2019 Sisällys... 2 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEISET... 3 AIVOVIIKKOLLA TAPAHTUU... 4 PÄIVÄPAIKASSA TAPAHTUU... 6 MUISTISAIRAUTTA SAIRASTAVILLE HENKILÖILLE... 7 MUISTISAIRAAN

Lisätiedot

Hei, Terveisin, Kirsi-Marja JÄSENKIRJE 3/ 2018

Hei, Terveisin, Kirsi-Marja JÄSENKIRJE 3/ 2018 1 Hei, Ennätyshelteet on nyt koettu. Kesä oli poikkeuksellisen kuuma, nyt saadaan nauttia alkusyksyn yllättävyydestä. Hienoa, että meillä on vielä neljä vuodenaikaa, kaikki omalla tavallaan ihania. Itselleni

Lisätiedot

t. Kirsi-Marja Toiminnanjohtajan tervehdys JÄSENKIRJE 3 / 2017

t. Kirsi-Marja Toiminnanjohtajan tervehdys JÄSENKIRJE 3 / 2017 1 JÄSENKIRJE 3 / 2017 Toiminnanjohtajan tervehdys Taas kun kesä mennyt on, syksy saapuu. lauletaan tutussa laulussa. Muistiyhdistyksessä on viimeisimmätkin lomalaiset palanneet töihin ja syksyn toiminta

Lisätiedot

Toiminnanjohtajan tervehdys

Toiminnanjohtajan tervehdys 1 JÄSENKIRJE 1 / 2017 Toiminnanjohtajan tervehdys Kevätkausi on pyörähtänyt käyntiin Muistiyhdistyksen toiminnassa aurinkoisesti. Erilaisia tapahtumia on tarjolla, kuten tästä kirjeestä voittekin lukea.

Lisätiedot

Toukokuu on vihdoin koittanut!

Toukokuu on vihdoin koittanut! 1 Toukokuu on vihdoin koittanut! Muistiyhdistys täyttää tässä kuussa 28 vuotta. On hienoa olla mukana perinteikkäässä yhdistyksessä, jossa päivätoiminnan tarpeesta alkoi vuosikymmenten projektitoiminta.

Lisätiedot

Toiminnanjohtajan tervehdys

Toiminnanjohtajan tervehdys 1 JÄSENKIRJE 5 / 2016 Toiminnanjohtajan tervehdys Aloitin Salon Muistiyhdistyksen toiminnanjohtajana marraskuun alussa. Olen muutaman viikon ajan päässyt perehtymään yhdistyksemme toimintaan ja olen innoissani:

Lisätiedot

Salon Muistiyhdistyksen JÄSENKIRJE 2/2019

Salon Muistiyhdistyksen JÄSENKIRJE 2/2019 Salon Muistiyhdistyksen JÄSENKIRJE 2/2019 Sisällys TOIMINNANJOHTAJAN TERVEISET... 3 TERVEISET PELASTUSLAITOKSELTA... 4 TULOSSA... 6 MUISTISAIRAUTTA SAIRASTAVILLE HENKILÖILLE... 7 MUISTISAIRAAN LÄHEISELLE...

Lisätiedot

Salon Muistiyhdistys ry 25v!

Salon Muistiyhdistys ry 25v! 1 Jäsenkirje 4/2015 4.9.2015 Salon Muistiyhdistys ry 25v! Kesä on kääntynyt syksyyn. Syksy on käynnistänyt keskustelun niin pakolaisasioista kuin hallituksen tulevien vuosien kärkihankkeista. Monenlaista

Lisätiedot

KOHTI VUOTTA 2016. Jäsenkirje 6/2015 4.12.2015

KOHTI VUOTTA 2016. Jäsenkirje 6/2015 4.12.2015 1 Jäsenkirje 6/2015 4.12.2015 KOHTI VUOTTA 2016 Tämä vuosi alkaa olla jo loppusuoralla ja me Muistiyhdistyksessä olemme kääntäneet katseen kohti tulevaa vuotta. Kevätkauden aikataulut löytyvät tästä kirjeestä

Lisätiedot

Toiminnanjohtajan tervehdys

Toiminnanjohtajan tervehdys 1 JÄSENKIRJE 2 / 2017 Toiminnanjohtajan tervehdys Kesä on jo ihan nurkan takana, vaikka sää välillä yllättääkin talvisena ja pirteän viileänä. Muistiyhdistyksen kevät on ollut täyteläinen, monenlaisia

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

Keväinen tervehdys jäsenistölle,

Keväinen tervehdys jäsenistölle, Jäsenkirje 1/2015 1 Keväinen tervehdys jäsenistölle, Olemme päässeet jo jonkin matkaa kohti kevättä, ennen kuin tämä ensimmäinen tämän vuoden jäsenkirjeemme saapuu jäsenillemme. Alkuvuosi yhdistyksessä

Lisätiedot

MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö

MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Muistiviikko 2014 MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Perustettu vuonna 1988 Muistiliitto on kattojärjestö 43 jäsenyhdistykselle, joissa on yhteensä noin 12 000 jäsentä Muistisairaiden

Lisätiedot

Lokakuun kuukausitiedote

Lokakuun kuukausitiedote Lokakuun kuukausitiedote Muistiyhdistyksen toimitilat ovat osoitteessa Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. (ellei toisin mainita), 90100 Oulu. Osaan tilaisuuksista ja ryhmistä on ilmoittautuminen. Lisätietoja

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Salon Muistiyhdistys ry 25v!

Salon Muistiyhdistys ry 25v! Jäsenkirje 2/2015 1 Salon Muistiyhdistys ry 25v! Toden totta; on jo 25. vuosi Salon Muistiyhdistyksen toimintavuosi meneillään! Matkamme varrelle on mahtunut paljon hienoja kokemuksia, ihmisiä, kohtaamisia,

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Muistikylä projekti

Muistikylä projekti Muistikylä projekti 2016-2018 Projektiesittely 42 -seminaari, 26.4. 2017 Maija Haapakoski Salon Muistiyhdistys ry Muistikylä-projekti 2016-2018 Yhä useampi muistisairas elää kotona, taloyhtiössään ja lähiympäristössään

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Tässä jäsenkirjeessä:

Tässä jäsenkirjeessä: JÄSENKIRJE 2 / 2016 Toiminnanjohtajan tervehdys Kevät on kasvun aikaa. Salon Muistiyhdistyskin kasvaa ja kehittyy roimasti tänä keväänä: saimme neljä uutta työntekijää taloon! He tulevat erilaisista taustoista

Lisätiedot

Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun

Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun Muistikonferenssi 2017 Elina Rannikko, Anita Elfving Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Liiku ja Muista projekti 2015-2017 Projektin

Lisätiedot

MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS

MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS 1 2 3 Muistiystävällinen ympäristö Muistiystävällinen ympäristö on helposti tavoitettava sekä selkeä, ja se tukee kiireetöntä kohtaamista. Sellainen ympäristö sopii

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli Taru Vartiainen

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli   Taru Vartiainen Mikkelin seudun Muisti ry Porrassalmenkatu 26 50100 Mikkeli www.mikkelinseudunmuisti.fi Taru Vartiainen 16.5.2018 Valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu 44 paikallisyhdistystä Mikkelin alueen paikallisjärjestö

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Värikästä lokakuuta jäsenistölle

Värikästä lokakuuta jäsenistölle 1 JÄSENKIRJE 4 / 2016 Värikästä lokakuuta jäsenistölle Tutkiskelin tässä netin synonyymisanastosta erilaisia vaihtoehtoja sanalle muutos. Synonyymeina olivat mm. uudistus, käänne, käännekohta, murros,

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

TUKEA JA VAPAAEHTOISPALVELUJA SAARIJÄRVELLÄ 2018

TUKEA JA VAPAAEHTOISPALVELUJA SAARIJÄRVELLÄ 2018 TUKEA JA VAPAAEHTOISPALVELUJA SAARIJÄRVELLÄ 2018 Päivitetty 2/2018 SEURAA, APUA JA ULKOILUA Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Seuraa tai ulkoilukaveria kaipaaville Koko Saarijärven alue: SPR Saarijärven

Lisätiedot

Muistioireisten hoitoketjun kehittämishanke 2007 2009

Muistioireisten hoitoketjun kehittämishanke 2007 2009 Muistioireisten hoitoketjun kehittämishanke 2007 2009 Forssan Seudun MUISTI ry Kevät 2008 MITÄ PYRIMME HANKKEEN AIKANA SAAVUTTAMAAN? Tukemaan muistioireisia ja etenevää muistisairautta sairastavia ja heidän

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 VISIO Vuoteen 2010 mennessä luodaan maan kattava asiantuntija- ja tukikeskusverkosto, jonka avulla vapaaehtoistyö voimistuu, verkostoyhteistyö vahvistuu ja muistihäiriöisille

Lisätiedot

Elokuinen tervehdys jäsenistölle

Elokuinen tervehdys jäsenistölle 1 JÄSENKIRJE 3 / 2016 Elokuinen tervehdys jäsenistölle Onpa ollut vauhdikas paluu toiminnanjohtajan tehtäviin! Vihdoinkin pääsemme kertomaan teille kuluneesta muuton jälkeisestä ajasta. Remontti- ja muuttoruljanssi

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari Muistiystävällinen kunta - Sipoo

Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari Muistiystävällinen kunta - Sipoo Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari 27.9.2017 Muistisairaskin on Elävä Eheä Toivova Kokeva Luova Meillä on paljon elossa olevia kuolleita kukaan ei näe eikä kuule

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 VISIO Vuoteen 2010 mennessä luodaan maan kattava asiantuntija- ja tukikeskusverkosto, jonka avulla vapaaehtoistyö voimistuu, verkostoyhteistyö vahvistuu ja muistihäiriöisille

Lisätiedot

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9.

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9. Muistibarometri 2015 Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä Kuntamarkkinat 14.9.2016 Olli Lehtonen Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavien määrä Suomessa

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

Hyvät jäsenet! Jäsenkirje 1 / 2013

Hyvät jäsenet! Jäsenkirje 1 / 2013 1 Jäsenkirje 1 / 2013 Hyvät jäsenet! Kevät keikkuen tulevi ja tuopi kesän tullessaan. Useimmille meistä auringonvalon lisääntyminen merkitsee uudistumista. Työntäyteisen syksyn ja keskitalven jälkeen tarvitsemme

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi AVI verkostopäivä 17.11.2015 Helsinki Anita Pohjanvuori Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta v v Muistisairaiden ihmisten ja

Lisätiedot

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä Hyvän hoidon kriteeristö Mitä, missä, milloin? 2.6.2016 / Ala-Härmä Muistiliiton muistiohjelmatoiminta 2013-2020 Anita Pohjanvuori, Asiantuntija Muistiohjelmatoiminta, Muistiliitto ry Kansallinen muistiohjelma

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n Muistiluotsintoimintaa keväällä 2013

Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n Muistiluotsintoimintaa keväällä 2013 Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n Muistiluotsintoimintaa keväällä 2013 AVOIMET OVET MUISTIYHDISTYKSEN TOIMISTOLLA Keskiviikkona 27.2 klo 12.00 15.00 Kasarmikatu 5 A 1, 3krs. PANNU KUUMANA! TERVETULOA! VERTAISRYHMÄT

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Ulla Halonen, 2.5.2017 Kehittämispäällikkö/ Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. Muistiluotsi Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Ammatillista

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI

KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi www.muistiaina.fi www.facebook.com/kamutieto Toimisto avoinna ma-to klo 12 14 kuva: Tuija Hyytiäinen Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019 Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden

Lisätiedot

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö Edistää heidän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista MUISTI JA MUISTIHÄIRIÖT Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

Joka viikolla Kirsti Koivulan Aika arvuuttelua- kirjasta aivopähkinä kerhokerran alkupalaksi.

Joka viikolla Kirsti Koivulan Aika arvuuttelua- kirjasta aivopähkinä kerhokerran alkupalaksi. MALMIN MUKAVAT Malmilla Syystien monipuolisen palvelukeskuksen ryhmätilassa Foorum (2. krs) os. Takaniitynkuja 3, 00780 Helsinki Maanantaisin KLO 10.00 11.30 Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Lähelläsi. Muistisairaus ja muuttuva parisuhde. Muistikonferenssi 2017 Maaret Meriläinen ja Minna Kangas

Lähelläsi. Muistisairaus ja muuttuva parisuhde. Muistikonferenssi 2017 Maaret Meriläinen ja Minna Kangas Lähelläsi Muistisairaus ja muuttuva parisuhde Muistikonferenssi 2017 Maaret Meriläinen ja Minna Kangas Lähelläsi-kurssi Lähelläsi-kurssi on tarkoitettu pariskunnille, joista toisella puolisoista on todettu

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

SYKSYN 2016 TOIMINTAKALENTERI

SYKSYN 2016 TOIMINTAKALENTERI SYKSYN 2016 TOIMINTAKALENTERI Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi www.muistiaina.fi www.facebook.com/kamutieto Toimisto avoinna ma-to klo 12 14 kuva: Tuija Hyytiäinen Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan

Lisätiedot

KEVÄÄN 2017 TOIMINTAKALENTERI

KEVÄÄN 2017 TOIMINTAKALENTERI KEVÄÄN 2017 TOIMINTAKALENTERI Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi www.muistiaina.fi www.facebook.com/kamutieto Toimisto avoinna ma-to klo 12 14 kuva: Tuija Hyytiäinen Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

1. MUISTIYHDISTYSTEN TOIMINTAA

1. MUISTIYHDISTYSTEN TOIMINTAA 1. MUISTIYHDISTYSTEN TOIMINTAA Muistiyhdistykset tekevät työtä muistisairauteen sairastuneiden ihmisten ja heidän lähi-ihmistensä aseman, oikeuksien ja palveluiden parantamiseksi. Muistiyhdistykset järjestävät

Lisätiedot