Tämän päivän sänkimuokkausta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämän päivän sänkimuokkausta"

Transkriptio

1 TEHOMUOKKAIN KARAT

2 2 Tämän päivän sänkimuokkausta

3 Sänkimuokkauksen tarkoitus on monin paikoin muuttunut viime vuosien aikana. Aikaisemmin sänkimuokkauksen tarkoituksena oli rikkakasvien torjunta ja maan kuohkeuttaminen. Tänä päivänä useimmat lohkot on ruiskutettu ja ne ovat lähes puhtaat rikkaruohosta. Pellolla kasvaa näin ollen ainoastaan muutamia rikkaruohoja viljelykasvien seassa. Suuri määrä olkea Tämän päivän puimurit joutuvat läpäisemään jopa 9 metriä leveiden leikkuupöytien keräämän materiaalin. Silppurit eivät useinkaan pysty silppuamaan eivätkä levittämään näin suuria olkimääriä. Seuraavan viljelyskasvin tehokkaan kylvömuokkauksen kannalta on tärkeää, että suuren olkimassan ja puintitappioiden maahan muokkaaminen on mahdollisimman tehokas. Samanaikaisesti on kapillaariveden nousu pysäytettävä maassa olevan kosteuden haihtumisen estämiseksi. Yhä tärkeämpää on näiden edellytysten mukaan tehtävä sänkimuokkaus ja syvempään tehtävä kylvömuokkaus. LEMKENIN Karat tehomuokkaimella voidaan useammassa vaiheessa muokata sekä matalaan että keskisyvään mutta myös syvään. Ensimmäisellä ajokerralla matalaan muokattaessa käytetään erikoismuotoiltuja siipiteriä puintitappioiden ja orgaanisen materiaalin multaamiseksi pellon pintaan. Puintitappiot jäävät lähes pintaan ja itävät nopeasti. Toinen muokkaus tehdään noin kahden viikon kuluttua. Muokkaus tehdään samalla muokkaimella n cm syvyyteen. Siipiterät tunkeutuvat juuriston alle, leikkaavat maan koko työleveydellä ja tuhoavat viljan sekä rikkaruohon taimet. Samalla Karat tehomuokkain multaa olkia ja orgaanista materiaalia tehokkaasti ja sekoittaa ne tasaisesti maahan. Soveltuu kylvömuokkaukseen Jos pelto myöhemmin halutaan kylvää ja pellon pintakerroksessa on vielä paljon olkia, voidaan pelto muokata kolmannen kerran aina 30 cm syvyyteen. Tällä syvämuokkauksella pelto kuohkeutetaan tehokkaasti ja vähennetään pinnan olkipitoisuus minimiin. Nämä ovat kylvön kannalta tärkeitä edellytyksiä. 3

4 Karat tekniikka edelläkävijöille Rungon osana oleva pyörästö Karat tehomuokkainten työleveydet vaihtelevat välillä 3-6 metriä. Runkoon kiinnitettyjen piikkien väli on n. 28 cm. Näin saavutetaan perusteellinen maan ja olkien sekoittuminen. Vastaa kaikkia vaatimuksia Erilaisten kärkivaihtoehtojen ansiosta, muokkaustehokkuus voidaan sovittaa erilaisten olosuhteiden mukaan. Siipiterät muokkaavat matalaan ja koko työleveydellä kun taas cm työsyvyys saavutetaan siivillä tai ilman niitä olevilla kärjillä ja 30 cm työsyvyys kapeilla kärjillä. Kapeat kärjet muokkaavat tehokkaasti ilman, että vetotehon tarve kasvaa turhan suureksi. Uuden kärkien vaihtojärjestelmän ansiosta voidaan kärjet vaihtaa nopeasti, ilman työkaluja. Piikkien takana olevat lautaset sekoittavat oljet ja maan vielä kerran ja tasoittavat pellon pintaa. Takana oleva jyrä tiivistää pellon pinnan uudelleen ja jättää tasaisen pinnan. LEMKEN jyrävalikoimasta löytyy sopiva jyrä kaikkiin olosuhteisiin. LEMKEN Karat tehomuokkain voidaan toimittaa eri leveyksillä ja varustevaihtoehdoilla: 3 ja 4 metrin työleveys, 1 lohko. 4 ja 5 metrin työleveys, nostolaitekiinnitteisenä ja hydraulisesti taitettavana, jolloin kuljetusleveys on 3 metriä. 4, 5, 6 tai 7 metrin työleveys, puolihinattavana ja hydraulisesti taitettavana, jolloin kuljetusleveys on 3 metriä. Muokkain on tällöin kytketty traktorin vetovarsiin. Kaikkien muokkainmallien korkeus jää alle 4 metriä. Kaikki Karat tehomuokkaimet on varustettu murtopulttilaukaisimin tai automaattisin laukaisulaittein Puolihinattavassa Karat muokkaimessa ajopyörästö on osana koneen runkoa. Muokkain on näin ollen erittäin vankkarakenteinen, tukeva ja hyvin kääntyvä. Edullisen painon jakautumisen ansiosta, voidaan käyttää myös raskaimpia jyriä pinnan riittävän tiivistämisen varmistamiseksi. Puolihinattavan Karat muokkaimen vetokohdan ja kannatinpyörien lyhyen välin ansiosta on käännökset päisteellä helppo tehdä. 4

5 Kustannustehokas ja turvallinen kuljetus Koneen jyrän valinta on tähän saakka riippunut mm. traktorin nostotehosta sekä traktorin etupyöriin kohdistuvasta painosta kuljetuksen aikana. Tämän seurauksena ei ole ollut mahdollista asentaa raskaita, pellon pintaa uudelleen tiivistäviä jyriä pitkiin työkoneisiin. LEMKEN on äskettäin kehittänyt uuden kuljetusalustan tämän ongelman ratkaisemiseksi. Kompakti ja ketterä, turvallinen kuljettaa Selkeä, kustannustehokas alusta Edullinen painon jakautuma mahdollistaa raskaiden jyrien käytön optimaalisen uudelleen tiivistyksen varmistamiseksi. Pidon parannus ja hydraulinen työsyvyyden säätö lisävarusteena 5

6 Käyttömukavuus vakiona Nopea ja yksinkertainen kärkien vaihto Yhdellä koneella tehty, sekä matala että keskisyvä sänkimuokkaus, kuten myös syvä kylvömuokkaus säästää investointi- ja käyttökustannuksia Lisäksi Karat voidaan varustaa uudenlaisella kärkien vaihtojärjestelmällä. Kärkikannattimet voidaan irrottaa vapauttamalla lukitus ilman työkaluja ja vaihtaa siipiterä kapeaan terään syvämuokkausta varten. Kuluneet kärjet voidaan vaihtaa tilan omassa korjaamossa. Valmisteluaika vähenee näin huomattavasti. 6

7 1 1 1 Siipiterät ensimmäiseen, matalaan muokkaukseen - kapeat terät tehokkaaseen sekoitukseen ja syvämuokkaukseen Matala sänkimuokkaus koneen koko työleveydellä LEMKEN kultivaattoriin on saatavissa seitsemän erilaista terätyyppiä mitä erilaisimpiin olosuhteisiin ja erilaisille työsyvyyksille 5-30 cm. Vaihtoehtona on myös K8H-karbidipäällysteiset, pitkäikäiset kärjet. Erilaiset terävaihtoehdot asennetaan joko ruuvikiinnityksellä kultivaattorin piikkiin tai ovat osana pikavaihtojärjestelmää vaihdettavine kärkineen. Perusversiossa kärjet ovat karkaistut varmistamaan pitkän käyttöiän. Lisävarusteena kärjet on myös saatavana erityisen kovalla karbidipäällystyksellä. Neljä juottamalla kiinnitettyä kovametallipalaa takaavat sen, että auran vanteen kärki on erittäin kestävä. Optimaalinen tasapaino kovametallin ja teräksen kulumisessa on saavutettu vahvistetulla kantomateriaalilla. Auran vanteen kärjen kartio- ja päällekkäisrakenteellinen nokka suojaa takana sijaitsevia kiinnityspultteja kulumiselta. Siipiterillä varustetuilla kärjillä (kuva yllä) Karat soveltuu ensimmäiseen, matalaan sänkimuokkaukseen. Noin 28 cm piikkiväli saa myös matalaan muokattaessa aikaan tehokkaan olkien sekoittumisen. Pellon pinnan kuivuminen estetään katkaisemalla kapillaarisen veden nousu. Kärjet on muotoiltu sekoituksen laatu ja vetotehon tarve huomioon ottaen. Kärjet ja ohjauslevyt ovat ainoastaan yhdellä ruuvilla kiinnitetyt. 7

8 Suuri laukaisuvoima huoltovapailla laukaisimilla Automaattinen tasauslautasten korkeussäätö Hydraulinen työsyvyyden säätö mahdollistaa jatkuvan käytön Esteeseen osuessaan, piikit kääntyvät huoltovapaan laukaisulaitteen ansiosta taakse ylös ja palautuvat käyttöasentoon esteen ohitettuaan. Suuri laukaisukorkeus ja 550 kg laukaisuvoima piikkiä kohti takaavat ongelmattoman käytön myös suuremmilla työsyvyyksillä. Lisävarusteena saatavat murtopultit suojaavat konetta, jos piikki osuu suurempaan esteeseen. Vahva, taottu piikin pidin ja tukeva jousi kestävät pitkäaikaisen käytön. Jos Karat tehomuokkaimen työsyvyyttä muutetaan, asettuvat tasauslautaset ilman erillistä säätöä oikeaan työsyvyyteen. Tasauslautaset ja tiivistysjyrä säilyttävät oikean asentonsa suunnikkaisripustuksen ansiosta. Jyrälohkojen välinen heiluritasaus varmistaa taitettavissa malleissa koneen tasaisen kulun ja työsyvyyden säädön. Puolihinattavassa Karat muokkaimessa on hydraulinen työsyvyyden säätö vakiona. Näin työsyvyys voidaan tiivistysjyrän avulla helposti säätää portaattomasti traktorin ohjaamosta ajon aikana. Myös tässä näkyy LEMKEN koneiden erinomainen käyttömukavuus: Tasauslautasten työsyvyyttä ei tarvitse säätää koneen työsyvyyden muutoksen takia. Tarkan työsyvyyden säädön varmistamiseksi, on jokaisen jyrälohkon keskellä nivel. Tästä syystä eivät edes pellon epätasaisuudet aiheuta muokkaimen tukkeutumista. 8

9 Helposti käsillä oleva työsyvyyden säätö Luistoa vähentävä, hydraulinen painon siirto Hyvä pellon pinnan tiivistys myös suurilla työleveyksillä Kaikkien Karat tehomuokkaimien työsyvyys voidaan helposti säätää 5 ja 30 cm välillä ilman työkaluja. 3 ja 3,5 metrin malleissa säätö tapahtuu koneen takaosassa olevilla tapeilla ja säätörei illä. Taitettavien mallien säätöä on helpotettu siirtämällä työsyvyyden säätö koneen etuosaan. Puolihinattavassa Karat muokkaimessa on vakiona hydraulinen painonsiirtojärjestelmä. Lisähydraulisylinteri työntövarren kiinnityskohdan ja muokkaimen vetolaitteen välillä siirtää painon traktorin taka-akselille. Sylinterin pituus vaikuttaa tasaavasti ja pitää työsyvyyden oikeana epätasaisella pellolla. Tämä nerokas painon siirto vähentää luistoa ja sen myötä polttoaineen kulutusta. Muokattaessa noin 30 cm syvyyteen maa kuohkeutuu tehokkaasti ja pinta on tiivistettävä uudelleen. Puolihinattavien Karat-mallien kiekkojyrät on kehitetty juuri näihin olosuhteisiin. Edessä olevan jyrän harjaprofiili tiivistää maata kun taas takana oleva jyrän W-profiili varmistaa hyvän kylvöalustan. Jyräkiekkojen 600 ja 540 mm halkaisijat vähentävät vetotehon tarvetta huomattavasti. 9

10 Tekniset tiedot Malli Piikkejä/ lautaspareja + yksittäislautasia Piikkiväli (cm) Piikkiakseliväli (cm) Työleveys (m) Kuljetusleveys (m) Enimm.pituus (kaksoisjyrä) (m) Paino ilman jyrää (n. kg) Tehon tarve kw hv Nostolaitekiinnitteinen, 1 lohko Karat 9/300 11/ ,85 (1) Karat 9/350 12/ ,5 3,5 (4) 3,85 (1) Karat 9/400 14/ (4) 3,85 (1) Nostolaitekiinnitteinen, 1 lohko, autom. laukaisulaitteet Karat 9/300 U 11/ ,15 (1) Karat 9/350 U 12/ ,5 3,5 (4) 4,15 (1) Karat 9/400 U 14/ (4) 4,15 (1) Nostolaitekiinnitteinen, hydr. lohkojen taitto Karat 9/400 K 14/ ,85 (1) Karat 9/500 K 17/ ,85 (1) Nostolaitekiinnitteinen, hydr. lohkojen taitto, autom. laukaisulaitteet Karat 9/400 KU 14/ ,15 (1) Karat 9/500 KU 17/ ,15 (1) Tines with shearbolt overload safety device Karat 9/400 KTA 14/ , Karat 9/500 KTA 17/ , Tines with automatic overload safety device and shearbolt device Karat 9/400 KUTA 14/ , Karat 9/500 KUTA 17/ , Puolihinattava, hydr. lohkojen taitto Karat 9/400 KA 14/ ,7 (2),(3) Karat 9/500 KA 18/ ,7 (2),(3) Karat 9/600 KA 21/ ,7 (2),(3) Karat 9/700 KA 25/ ,7 (2),(3) Puolihinattava, hydr. lohkojen taitto, autom. laukaisulaitteet Karat 9/400 KUA 14/ ,7 (2),(3) Karat 9/500 KUA 18/ ,7 (2),(3) Karat 9/600 KUA 21/ ,7 (2),(3) Karat 9/700 KUA 25/ ,7 (2),(3) (1) 400/400 duo-varpajyrällä (2) 600/540 tiivistysprofiilijyrällä (3) + 0,5 m pitkä vetopuomi. ( Lisävaruste) (4) ylittää joissakin maissa yleisellä tiellä sallitun kuljetusleveyden Johtuen jatkuvasta tuotekehityksestä, ovat tekniset tiedot, mitat ja painot sitoumuksetta. Ilmoitetut painot koskevat koneita perusvarustuksella. Oikeudet muutoksiin pidätetään. 10

11 Huolto ratkaisee Tuttu ja luotettava LEMKEN huolto varmistaa koneen huolettoman käytön. Suuri ja nopeasti toimiva varaosavarasto Saksassa ja myyntiyhtiö tai maahantuoja yli 50 maassa huolehtivat jälleenmyyjäverkoston kanssa siitä, että huolto ja varaosatoimitukset toimivat nopeasti. Ellei osaa satu olemaan maassa, on se vuorokauden kuluessa saatavissa LEMKEN logistiikkakeskuksesta Saksassa, joka toimii vuodet ja vuorokaudet ympäri. LEMKEN-asiantuntijat palveluksessasi Hyvin koulutetut huoltoasiantuntijat ovat jatkuvasti viljelijöiden ja jälleenmyyjien käytettävissä. Säännöllisen koulutuksen ansiosta LEMKEN-huolto on jatkuvasti ajan tasalla koskien uutta tekniikkaa. Alkuperäisosilla luotettavaa koneen käyttöä LEMKEN kulutusosat on suunniteltu pitkäaikaista käyttöä varten. Korkealuokkainen teräs, uusin tuotantotekniikka ja tehokas laadun valvonta varmistavat osien pitkän käyttöiän.tästä syystä kaikissa alkuperäisvaraosissa on suojattu LEMKEN tuotemerkki. Alkuperäisiä LEMKEN varaosia voit tilata jälleenmyyjältäsi. 11

12 LEMKEN GmbH & Co. KG Weseler Straße Alpen Tel Fax info@lemken.com LEMKEN -jälleenmyyjäsi: LEMKEN. 09/ /fi Kaikki tiedot, mitat ja painot voivat muuttua jatkuvasta teknisestä kehityksestä johtuen ja ovat tästä syystä viitteellisiä. Ilmoitetut painot ovat aina peruskoneen painoja. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

KULTIVAATTORI KRISTALL

KULTIVAATTORI KRISTALL KULTIVAATTORI KRISTALL Tämän päivän sänkimuokkausta Sänkimuokkauksen tarkoitus on monin paikoin muuttunut viime vuosien aikana. Aikaisemmin sänkimuokkauksen tarkoituksena oli rikkakasvien torjunta ja maan

Lisätiedot

LAUTASMUOKKAIN RUBIN 12

LAUTASMUOKKAIN RUBIN 12 LAUTASMUOKKAIN RUBIN 12 Syvempi, nopeampi ja tehokkaampi muokkaus: Rubin 12 2 Aikaisemmilla lautasmuokkaimilla voitiin tehokkaasti ja tasaisesti sekoittaa kasvijätteitä ja maata noin 12 cm syvyyteen. Rubin

Lisätiedot

Pellon muokkaus ja viljan kylväminen. Itä-Suomen maahanmuuttajien osaamisen kehittämisen pilotti (ISMO) -hanke

Pellon muokkaus ja viljan kylväminen. Itä-Suomen maahanmuuttajien osaamisen kehittämisen pilotti (ISMO) -hanke Pellon muokkaus ja viljan kylväminen Itä-Suomen maahanmuuttajien osaamisen kehittämisen pilotti (ISMO) -hanke Viljanviljelyn vaiheet 1. Perusmuokkaus 2. Kylvömuokkaus 3. Lannanlevitys 4. Kylväminen 5.

Lisätiedot

Joker. Kompakti lautasäes sängen muokkaukseen ja kylvöalustan valmistamiseen

Joker. Kompakti lautasäes sängen muokkaukseen ja kylvöalustan valmistamiseen Joker Kompakti lautasäes sängen muokkaukseen ja kylvöalustan valmistamiseen MICHAEL HORSCH: Lautasmuokkaimemme ovat viime vuosina lunastaneet paikkansa nykyaikausessa maan muokkauksessa. Viljelijät arvostavat

Lisätiedot

Lautasmuokkain Rubin 9

Lautasmuokkain Rubin 9 Lautasmuokkain Rubin 9 Tämän päivän sänkimuokkausta 2 Uudenaikaisella sänkimuokkauksella on kolme päätarkoitusta - rikkaruohojen ja jäännösviljan itämisen edistäminen; olkien maahan muokkaaminen; tiivistyneen

Lisätiedot

Matala muokkaus - taloudellisia ja biologisia etuja

Matala muokkaus - taloudellisia ja biologisia etuja Matala muokkaus - taloudellisia ja biologisia etuja Syvä vai matala muokkaus? Kyntö vai suorakylvö? Vai jotakin siltä väliltä? Kysymykseen, miten optimoida muokkaus taloudellisesti ja biologisesti, löytyy

Lisätiedot

Vahvaa kultivaattoritekniikkaa tehokkaaseen maanmuokkaukseen

Vahvaa kultivaattoritekniikkaa tehokkaaseen maanmuokkaukseen Vahvaa kultivaattoritekniikkaa tehokkaaseen maanmuokkaukseen Tiger AS viisas vaihtoehto auralle Tiger LT pieni koko, vähäinen voimantarve Tiger omaa luokkaansa! Eri mallien keskeiset käyttöalueet: Mitä

Lisätiedot

PÖTTINGER TERRADISC. Lautasmuokkaimet 97+237.15.0113. Kaikki tiedot verkosta

PÖTTINGER TERRADISC. Lautasmuokkaimet 97+237.15.0113. Kaikki tiedot verkosta PÖTTINGER TERRADISC Lautasmuokkaimet Kaikki tiedot verkosta 97+237.15.0113 1 TERRADISC 3001 / 3501 / 4001 / 5001 / 6001 Muokkauksen yleiskone Lautasmuokkaimet, työleveydet 3,0 6,0 m Sadonkorjuun jälkeen

Lisätiedot

LAUTASMUOKKAIN HELIODOR 9

LAUTASMUOKKAIN HELIODOR 9 LAUTASMUOKKAIN HELIODOR 9 2 Monipuolisuus on valttia Siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun lautasmuokkain aiheutti mullistuksen maanviljelyksessä. Mikään muu maanmuokkauslaite ei kykene vastaavaan sekoituksen

Lisätiedot

JOUSTOPIIKKIÄKEET. Maxer Pro Maxer Master Pro Master Premium SK. www.k-maatalous.fi

JOUSTOPIIKKIÄKEET. Maxer Pro Maxer Master Pro Master Premium SK. www.k-maatalous.fi 2014 JOUSTOPIIKKIÄKEET Maxer Pro Maxer Master Pro Master Premium SK www.k-maatalous.fi K-MAATALOUS Maxer Pro Maxer Pro Maxer Pro on tarkoitettu sekä syksyllä että keväällä tapahtuvaan muokkaukseen sekä

Lisätiedot

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP 1252 C Neliroottorinen keskelle karhottava karhotin Korjuuketjun pullonkaulojen poistaminen vaatii käytettäviltä koneilta suurta tehokkuutta. Panostamalla

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

TASOJYRSIN HK 25 - HK 31 - HK 32. Powered by Kongskilde

TASOJYRSIN HK 25 - HK 31 - HK 32. Powered by Kongskilde TASOJYRSIN HK 25 - HK 31 - HK 32 Powered by Kongskilde HK 25 -tasojyrsin HK 25 varpajyrällä ja (lisävarusteena saatavissa olevalla) hydraulisella nostolaitteella varustettuna. HK 25 tasojyrsin on tarkoitettu

Lisätiedot

AINUTLAATUINEN DSD TEKNIIKKA

AINUTLAATUINEN DSD TEKNIIKKA DISCROLLER HEVA DiscRoller issa on kaikki tehokkaan muokkauskoneen pääpiirteet se toimii se on yksinkertainen ja mikä tärkeintä se säästää aikaa ja rahaa. HEVA DiscRoller in kahden vuoden kehityksen ja

Lisätiedot

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 KÄYTTÖ JA HUOLTO-OHJE PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 Alkuperäiset ohjeet 01 / 2015 Sisällysluettelo 1. ESIPUHE... 1 1.1. Koneen käyttötarkoitus... 1 1.2. Tekniset tiedot... 1 1.3. Tyyppikilpi... 2 2. TURVALLISUUSOHJEET...

Lisätiedot

Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039

Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039 Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039 Yksiroottorinen karhotin Murtosokkasuojattu voimansiirto roottorille Säädettävä karhotinpressu Kokoon taitettavat turvakaiteet Korkealaatuiset Super-C piikit, 9 mm

Lisätiedot

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Kun viljelykasvien valikoima on laaja, kasvit ovat eri kasvuasteilla ja rivivälit erilevyisiä, ei oikean koneen löytäminen ole helppoa. Usein huomaat etteivät valmistajien

Lisätiedot

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä Tuottavuutta ja kustannussäästöjä vieskanmetalli.com Tarkka kylvösyvyys kylkipyörällä Parempi oljen katkaisu Tarkka syöttömääränsäätö Suuri rengaskoko Pieni vetotehontarve 2 3 Patentoitu tarkkuusvannas

Lisätiedot

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun.

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun. SUOMI Monipuolinen lana peltojen tasaukseen ja teiden kunnossapitoon. Kestävä rakenne, jossa on käytetty erikoislujia rakenneteräksiä. Kaikki toiminnot ovat hydraulisia. Siipien sylintereissä on varoventtiilit

Lisätiedot

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä.

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä. Esittelykonehinnasto - Kuhn maanmuokkaus Kuhn Discover XM 32 lautasäes: Koneella on ajettu noin 30 hehtaaria. Sarjanumero A1380. Valmistusvuosi 2010. Koneessa on voimassa tehdastakuu 1v. Vakiovarusteet:

Lisätiedot

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.

Lisätiedot

Aika koneita. Innovatiivinen. tuotekehitys syntyy kokemuksen ja käyttäjäpalautteen hyödyntämisestä. Esko näyttää tien. Urakkasarjan Esko-lumilingot

Aika koneita. Innovatiivinen. tuotekehitys syntyy kokemuksen ja käyttäjäpalautteen hyödyntämisestä. Esko näyttää tien. Urakkasarjan Esko-lumilingot ROAD LINE Urakkasarjan Esko-lumilingot Ammattikäyttöön Aika koneita. Nokka Aika koneita! Innovatiivinen tuotekehitys syntyy kokemuksen ja käyttäjäpalautteen hyödyntämisestä Esko näyttää tien. 3-SARJA LV

Lisätiedot

When Innovation & Nature Combine

When Innovation & Nature Combine When Innovation & Nature Combine Yhdellä pystyruuvilla 8 14 16 sto Mixell 8 10 12 14 16 Kahdella pystyruuvilla 20 22 sto Mixell 20 22 24 26 30 Kolmella pystyruuvilla 40 30 sto Mixell 30 35 40 45 RMH lla

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

INNOVATOR JANKKURIN KÄYTTÖOHJE

INNOVATOR JANKKURIN KÄYTTÖOHJE INNOVATOR JANKKURIN KÄYTTÖOHJE ParKone Oy Kuokkakatu 3 85800 Haapajärvi Puhelin: 044 5906122 E-mail: info@parko.fi Internet: http://www.parko.fi/ VER 1.2. Parkone Oy LUE TÄMÄ OHJE HUOLELLISESTI LÄPI ENNEN

Lisätiedot

50 vuotta Väderstadin varmoja ratkaisuja

50 vuotta Väderstadin varmoja ratkaisuja 1962-2012 50 vuotta Väderstadin varmoja ratkaisuja 1962-2012 2 Auraton viljely asettaa viljelijälle kovia haasteita. Oikeiden toimintatapojen valintaan vaikuttavat useat tekijät, kuten esikasvi ja seuraavan

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

KETJUMURSKAIMET.

KETJUMURSKAIMET. KETJUMURSKAIMET www.ilsbotools.se M120 Säädettävä nosto-/laskunopeus Joustava kiinnitys jalasten asennusta varten M120 M120 -sarja on markkinoiden pienin sarjavalmistettu hihnavetoinen murskain. Malli

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

Agronic VLM Vetoletkumultaimet. Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua.

Agronic VLM Vetoletkumultaimet. Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua. Agronic VLM Vetoletkumultaimet Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua. Traktorin nostolaite pidetään vakioasennossa. Nosto ja lasku multaimen sylintereillä. Multain

Lisätiedot

PÖTTINGER TOP / TOP C

PÖTTINGER TOP / TOP C PÖTTINGER TOP / TOP C Kaksiroottorinen karhotin sivu- ja keskikarhotukseen Kaikki tiedot saatavissa internetistä 97+027.15.0813 Kaksiroottoriset karhottimet monipuoliseen käyttöön PÖTTINGER tarjoaa nyt

Lisätiedot

Kevytsarjan kone, jolla on kovin isku!

Kevytsarjan kone, jolla on kovin isku! Kevytsarjan kone, jolla on kovin isku! Suurin mahdollinen iskuvoima vakuuttavien mittojen ansiosta! az UF Suurin iskuvoima saadaan aikaan samanaikaisesti luokkansa suurimmalla säiliötilavuudella ja suurimmalla

Lisätiedot

Agronic VLM Vetoletkumultaimet. Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua.

Agronic VLM Vetoletkumultaimet. Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua. Agronic VLM Vetoletkumultaimet Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua. Traktorin nostolaite pidetään vakio-asennossa. Nosto ja lasku multaimen sylintereillä. Multain

Lisätiedot

Slootsmid veitsimultain

Slootsmid veitsimultain Slootsmid veitsimultain Slootsmid B.V. Hollantilainen yritys joka on perustettu v. 1960 Euroopan johtava multauslaitteiden valmistaja Erikoistunut ainoastaan lietteen multauslaitteiden valmistukseen Kultivaattorimultain

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

Joker. Kompakti lautasäes sängen muokkaukseen ja kylvöalustan valmistamiseen. Joker CT Joker HD. Joker RT Joker RT classic

Joker. Kompakti lautasäes sängen muokkaukseen ja kylvöalustan valmistamiseen. Joker CT Joker HD. Joker RT Joker RT classic Joker Joker RT Joker RT classic Joker CT Joker HD Kompakti lautasäes sängen muokkaukseen ja kylvöalustan valmistamiseen Maatalous on intohimo HALUAMME VALMISTAA PARHAAT MAATALOUSKONEET HALUAMME JAKAA INTOHIMOMME

Lisätiedot

TAKALANAT HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJE

TAKALANAT HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJE TAKALANAT HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJE Maahantuoja: Agri-Kymi Oy Kaupinkatu 4 45130 KOUVOLA Varaosat: 020 743 2045 Toimisto: 020 743 2043 toimisto@agrikymi.fi 2 3 4 5 TEKNISET TIEDOT Takalanat Malli Työleveys

Lisätiedot

Perässäkäveltävään Power-Unit 60 kiinnitettävät lisälaitteet. Maredo Power-Unit 60 + pystyleikkuri PuT 20

Perässäkäveltävään Power-Unit 60 kiinnitettävät lisälaitteet. Maredo Power-Unit 60 + pystyleikkuri PuT 20 Perässäkäveltävään Power-Unit 60 kiinnitettävät lisälaitteet Maredo: PuT 20 -pystyleikkuri Maredo Power-Unit 60 + pystyleikkuri PuT 20 PuT 20 pystyleikkurissa on vakiona 0,8 cm paksu kovametalli pystyleikkuuterä.

Lisätiedot

PONSSE EH25 energiapuukoura

PONSSE EH25 energiapuukoura PONSSE EH25 energiapuukoura Ponsselta työkalu energiapuualalle RATKAISUNA UUSI EH25 ENERGIAPUUKOURA Energiapuun hankinnasta on muodostumassa pysyvä osa puunhankinnan kokonaiskuvaa. Valtion tukemana Suomeen

Lisätiedot

BETRIEBSANLEITUNG RESERVETEILKATALOG OPERATOR S INSTRUCTION BOOK SPARE PARTS LIST

BETRIEBSANLEITUNG RESERVETEILKATALOG OPERATOR S INSTRUCTION BOOK SPARE PARTS LIST VÄLI99KA BETRIEBSANLEITUNG RESERVETEILKATALOG OPERATOR S INSTRUCTION BOOK SPARE PARTS LIST 62375 YLIHÄRMÄ FINLAND TEL. +358-(0)6-4835111 FAX +358-(0)6-4846401 Suomi 2 Arvoisa Asiakas Kiitämme osoittamastanne

Lisätiedot

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m)

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m) AVERO 240 160 Etuvarusteet VARIO leikkuupöytä V 600 V 540 V 540 Vakioleikkuupöytä C 660 C 370 C 600 C 370 Rapsileikkuupöytä kaikkiin vakio- ja VARIO -leikkuupöytiin Taitettavat leikkuupöydät C 450 FLEX

Lisätiedot

Potila TUOTTEET. Joustopiikkiäkeet Kultivaattorit Pintaäkeet. www.k-maatalous.fi

Potila TUOTTEET. Joustopiikkiäkeet Kultivaattorit Pintaäkeet. www.k-maatalous.fi Potila TUOTTEET Joustopiikkiäkeet Kultivaattorit Pintaäkeet www.k-maatalous.fi K-MAATALOUS DETAIL A SCALE 6:25 Maxer Pro Maxer Pro Maxer Pro on tarkoitettu sekä syksyllä että keväällä tapahtuvaan muokkaukseen

Lisätiedot

Metsätraktorinosturit Classic

Metsätraktorinosturit Classic Metsätraktorinosturit Classic Keskity kuormaukseen. Mesera huolehtii loput. Toiset kaipaavat nosturiltaan nopeutta, toiset tehokkuutta tai keveyttä. Jotkut etsivät ergonomiaa ja uusimpia innovaatioita.

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

MAANMUOKKAUS www.facebook.com/uniamachines SISÄLLYSLUETTELO TUR L / L S 4 VARIO 5 VIS L / XL 6 ARES L 7 ARES XL 8 ARES P 9 ARES HP 10 KOS 11 KOS PREMIUM 12 CROSS 13 CROSS HP 14 TERIS XLH / XXLH 15 KRET

Lisätiedot

Intohimona maatalous. Menestys edellyttää intohimoa työhön.

Intohimona maatalous. Menestys edellyttää intohimoa työhön. Tuotevalikoima Intohimona maatalous Menestys edellyttää intohimoa työhön. Miettiessämme yhtiöllemme sopivaa iskulausetta tulimme pian siihen tulokseen, että meille sopii motto Intohimona maatalous, koska

Lisätiedot

AITO JA ALKUPERÄINEN JYRÄKOMBI.

AITO JA ALKUPERÄINEN JYRÄKOMBI. JYRÄKOMBI AITO JA ALKUPERÄINEN JYRÄKOMBI. Takapyöräisten kylvökoneiden edelläkävijä. Tume toi aikanaan ensimmäisenä markkinoille kylvölannoittimen, joka oli varustettu koneen takana olevalla pyörästöllä.

Lisätiedot

KIVI-PEKKA KIVI-PEKKA

KIVI-PEKKA KIVI-PEKKA KIVI-PEKKA PELTOTYÖKONEET KIVENKERÄYSKONE MUOKKAIN MULTIVAATTORI LIETELANNAN KIEKKOMULTAIN Myynti, valmistus, huolto ja varaosat SEPPÄLÄNSALMENTIE 181 58900 RANTASALMI KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONE OMINAISUUDET

Lisätiedot

Shuttle. Shuttle Tehokkaaseen rehunkorjuuseen

Shuttle. Shuttle Tehokkaaseen rehunkorjuuseen Shuttle Shuttle Tehokkaaseen rehunkorjuuseen Shuttle Nouki laadukasta rehua tehokkaasti ja taloudellisesti Optimaalinen rehunsyöttö ilman noukkimen tukkeutumista. Vakiovarusteena oleva karhon ohjausrulla

Lisätiedot

Johtavaa muotoilua luokassaan RANGER

Johtavaa muotoilua luokassaan RANGER Johtavaa muotoilua luokassaan RANGER Helppo käyttää - Helppo huoltaa 2 2.500 l polyetyleenisäiliö HARDI kalvopumppu EVC ohjausyksikkö Syklonisuodatin ParaLift HARDI CONTROLLER 2500 250 l huuhtelusäiliö

Lisätiedot

MUUTTUVAKAMMIOINEN PAALAINKÄÄRINYHDISTELMÄ VARIO. Ammattilaisen valinta

MUUTTUVAKAMMIOINEN PAALAINKÄÄRINYHDISTELMÄ VARIO.  Ammattilaisen valinta www.mchale.net Ammattilaisen valinta Suurtehopaalainkäärin tämän päivän haasteisiin... McHale Fusion Vario on integroitu paalainkäärinyhdistelmä, joka toimii seuraavasti: HEINÄ/OLKI McHale Fusion Variolla

Lisätiedot

TEHOKAS HINATTAVA KYLVÖLANNOITIN.

TEHOKAS HINATTAVA KYLVÖLANNOITIN. KL 2500 TEHOKAS HINATTAVA KYLVÖLANNOITIN. Tume on tehty kestämään. TÄHÄN TARVITAAN KUVA, JOSSA TILAA KONEEN YMPÄRILLÄ (=EI SAA OLLA TIUKKA RAJAUS) Tume on kylvölannoitintekniikan edelläkävijänä tuonut

Lisätiedot

TUOTTEET Joustopiikkiäkeet Pintaäkeet Jyrät.

TUOTTEET Joustopiikkiäkeet Pintaäkeet Jyrät. TUOTTEET 201 Joustopiikkiäkeet Pintaäkeet Jyrät Master Master Master -äkeet ovat joustopiikkiäkeiden keskiraskasta sarjaa. inattavat Potila Master -joustopiikkiäkeet edustavat äestekniikan huippulaatua

Lisätiedot

LANNAN- JA LANNOITTEEN LEVITTIMET

LANNAN- JA LANNOITTEEN LEVITTIMET LANNAN- JA LANNOITTEEN LEVITTIMET www.facebook.com/uniamachines SISÄLLYSLUETTELO MS / MX 4 MXL / MXL PREMIUM 5 RCW / RCW PLUS 6 APOLLO / APOLLO PREMIUM 7 UNIA-esite Huhtikuu 2019 Unia pidättää oikeuden

Lisätiedot

POTILA. NOSTOLAITE KULTIVAATTOREIDEN KÄYTTÖOHJE Mallit K 11, 13 ja 15

POTILA. NOSTOLAITE KULTIVAATTOREIDEN KÄYTTÖOHJE Mallit K 11, 13 ja 15 POTILA NOSTOLAITE KULTIVAATTOREIDEN KÄYTTÖOHJE Mallit K 11, 13 ja 15 Kiikostentie 7 FIN-38360 KIIKOINEN FINLAND Puh. 02 5286 500 Fax. 02 5531 385 2 / 2006 POTILA NOSTOLAITEKULTIVAATTORIEN KÄYTTÖOHJE Mallit:

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä Tuottavuutta ja kustannussäästöjä Työaika Konekustannukset Polttoaine Ympäristökuormitus Luotettava ja kestävä SK-malli Yli 1400 käyttäjää Suuri rengaskoko Vakiovannas Kylvösyvyyden säätö Kylvöautomatiikka

Lisätiedot

PARAS KYLVÖLANNOITIN KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN.

PARAS KYLVÖLANNOITIN KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN. NOVA COMBI PARAS KYLVÖLANNOITIN KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN. Nova Combi on yleiskylvölannoitin kaikille viljelymenetelmille ja kaikille maalajeille. Kone käy rajoituksetta niin suorakylvöön, minimimuokattuun

Lisätiedot

Kuva etsimättä AITO JA ALKUPERÄINEN JYRÄKOMBI. PATENTOITUA, TOIMINTAVARMAA TEKNIIKKAA. Takapyöräisten kylvökoneiden edelläkävijä.

Kuva etsimättä AITO JA ALKUPERÄINEN JYRÄKOMBI. PATENTOITUA, TOIMINTAVARMAA TEKNIIKKAA. Takapyöräisten kylvökoneiden edelläkävijä. JYRÄKOMBI AITO JA ALKUPERÄINEN JYRÄKOMBI. Takapyöräisten kylvökoneiden edelläkävijä. PATENTOITUA, TOIMINTAVARMAA TEKNIIKKAA. Jyräkombia kehitetään jatkuvasti viljelijöiden tarpeita ja kokemuksia kuunnellen.

Lisätiedot

Talvi 2014-2015 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET WWW.ALA-TALKKARI.FI

Talvi 2014-2015 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET WWW.ALA-TALKKARI.FI Talvi 2014-2015 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET Sisällysluettelo Yleistä yrityksestä/sisällysluettelo 1 SL 1400 - hiekoitin 2 2-torviset v-lingot 3-4 1-torviset v-lingot 5-6 Poikittaisruuvilingot 7-11 Veljekset

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani, jonka voi varustaa

Lisätiedot

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä Tuottavuutta ja kustannussäästöjä Työaika Konekustannukset Polttoaine Ympäristökuormitus 2 3 Kokonaisleveydet 3- ja 4-metriä Patentoidut tarkkuusvantaat Portaaton syöttömääränsäätö Suuri rengaskoko Keskimerkkarit

Lisätiedot

Kverneland FHP Piennarmurskain

Kverneland FHP Piennarmurskain Kverneland FHP Piennarmurskain Kverneland FHP piennarmurskain Erittäin monikäyttöinen murskain maatalouteen ja tienvarsihoitoon Voidaan käyttää monissa eri työasennoissa Kompakti ja vahva rakenne mahdollistaa

Lisätiedot

FAG PowerPull SPIDER TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille

FAG PowerPull SPIDER TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille FAG PowerPull TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille A Member of the Schaeffler Group FAG PowerPull Tehokas, helppo, nopea Käyttäjäystävällinen

Lisätiedot

Vahva rakenne. Helppokäyttöinen. Vakiovannas

Vahva rakenne. Helppokäyttöinen. Vakiovannas Suuri rengaskoko Isot matalapaineiset renkaat Pieni pintapaine peltoon Renkaat painavat kivet ja kannot maahan Pieni vetotehon tarve Vakiovannas Tarkkuusvannas Vantaan tukipyörä säätää työsyvyyden ja sulkee

Lisätiedot

KL 2500 KL 3000 HKL 2500 S

KL 2500 KL 3000 HKL 2500 S KL 2500 KL 3000 HKL 2500 S HKL 2500 S - KUSTANNUSTEHOKAS HINATTAVA KYLVÖLANNOITIN. Tume on tehty kestämään. HKL 2500 S HKL 2500 S on kustannustehokas hinattava kylvölannoitin, joka voidaan monipuolisella

Lisätiedot

Nostolaitekiinnitteiset paluuaurat

Nostolaitekiinnitteiset paluuaurat Nostolaitekiinnitteiset paluuaurat Agrolux aurat on tehty aikaansa seuraaville viljelijöille, jotka arvostavat hyvää kyntöjälkeä, toimivia varusteita ja taloudellista käyttöä. Agrolux auroista löydät ainutlaatuisia

Lisätiedot

Monitoimimultaimet: Ecoridger, Speedridger, Weeder

Monitoimimultaimet: Ecoridger, Speedridger, Weeder Monitoimimultaimet: Ecoridger, Speedridger, Weeder Yksi investointi, kolme konetta AVR Monitoimimultain yhdistää kolme toimintoa samaan runkoon. Yksinkertaisesti vaihtamalla muutamia komponentteja, voit

Lisätiedot

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Toisen sukupolven KX-SARJAN timanttisegmenttien valmistuksessa on käytetty uusinta KX-teknologiaa, jossa timanttihiukkaset ovat tasaisena rivistönä sideaineessa.

Lisätiedot

STIGA VILLA 85 M 8211-3013-10

STIGA VILLA 85 M 8211-3013-10 STIGA VILLA 85 M 8211-3013-10 A 1. 5. B 2. 6. 3. 7. 4. 8. 2 9. 10. Z X 11. V W Y Denna produkt, eller delar därav, omfattas av följande mönsterskydd: This product, or part of it, is covered by the following

Lisätiedot

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional FlyMarker PRO merkintälaite Mark like a Professional Mark like a Professional FlyMarker PRO Mobile Kannettavan FlyMarker PRO merkintälaitteen avulla suurten, raskaiden ja vaikeasti liikuteltavien kappaleiden

Lisätiedot

PÖTTINGER HIT / HIT T

PÖTTINGER HIT / HIT T PÖTTINGER HIT / HIT T Pöyhimet 8, 10 ja 12 roottorilla Kaikki tiedot on saatavissa internetin kautta 97+025.15.0813 Pöyhimet nykyajan vaatimuksiin Pöyhimillä pöyhitään usein suuria pinta-aloja. PÖTTINGERin

Lisätiedot

NOSTOLAITE KULTIVAATTOREIDEN KÄYTTÖOHJE

NOSTOLAITE KULTIVAATTOREIDEN KÄYTTÖOHJE POTILA NOSTOLAITE KULTIVAATTOREIDEN KÄYTTÖOHJE Mallit KK 13, KK 15, KK 17 ja KK 19 Kiikostentie 7 FIN-38360 KIIKOINEN FINLAND Puh. 02 5286 500 Fax. 02 5531 385 POTILA NOSTOLAITEKULTIVAATTORIEN KÄYTTÖOHJE

Lisätiedot

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä Tuottavuutta ja kustannussäästöjä 2 Patentoitu tarkkuusvannas etukylkipyörällä Kaksoisputket: siemen ja lannoite paremmin erilleen. Peittopyörän painatuksen säätö Työsyvyyden säätö 0-7 cm. Vannasviiksi

Lisätiedot

XCELSIOR/VARI FLEX. Nostolaitekiinnitteiset kääntöaurat

XCELSIOR/VARI FLEX. Nostolaitekiinnitteiset kääntöaurat XCELSIOR/VARI FLEX Nostolaitekiinnitteiset kääntöaurat XL-siipi leveille viiluille 10-30 cm kyntösyvyydelle. Siipimateriaalin hiilletys. Hiili tunkeutuu teräksen ulkopintaan. Karkaistu teräs Överum Mucro

Lisätiedot

TANSUN QUARTZHEAT. Käyttöohje. Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU. Valmistaja: Tansun Limited

TANSUN QUARTZHEAT. Käyttöohje. Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU. Valmistaja: Tansun Limited TANSUN QUARTZHEAT Käyttöohje Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU Valmistaja: Tansun Limited Asiakaspalvelukysymyksissä, ota yhteyttä maahantuojaan: Proviter Oy Tullikatu 12 A 4 21100

Lisätiedot

TYÖLAITTEET AMMATTILAISTEN TUOTTAVAT

TYÖLAITTEET AMMATTILAISTEN TUOTTAVAT AMMATTILAISTEN TUOTTAVAT TYÖLAITTEET SNOWZOOM NIVEL-, U- JA ALUEAURAT SIIPILUMI-, HIEKOITUS- & LUMI- K AUHAT KAUHA-, PUOMI- JA AVOHARJAT WWW.SNOWSTAR.FI Huippulaitteet puhtaanapitoon Erinomainen hinta-laatusuhde

Lisätiedot

CASE IH AXIAL FLOW RUMPUPUIMURIT

CASE IH AXIAL FLOW RUMPUPUIMURIT CASE IH AXIAL FLOW RUMPUPUIMURIT Mallit 5088 (294 hv) 17 20 pöytä 6088 20-24 pöytä (335 hv) 7088 (366 hv) 24-30 pöytä Alusta Vankkarakenteinen voimansiirto 3,8 m akselinväli tekee ajosta vakaata Painonjakauma

Lisätiedot

45 90 45 30 mm mm mm mm 305 305 x 335 305 x 305. Moottori Nopeus Pienin Ø kw AC m/min mm

45 90 45 30 mm mm mm mm 305 305 x 335 305 x 305. Moottori Nopeus Pienin Ø kw AC m/min mm Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Meba Eco-Line 335 DGA 600 45 90 45 30 305 305 x 335 305 x 305 335 500 x 335 335 x 335 330 320 x 335 320

Lisätiedot

HESE. -puskulevystä tiehöylään

HESE. -puskulevystä tiehöylään HESE -puskulevystä tiehöylään Hese-työkone on teiden ja piha-alueiden kunnossapitoon tarkoitettu yleistyökone. Monipuolisuudessaan Hese on täysin ylivoimainen, samalla koneella tehdään kaikki teiden sekä

Lisätiedot

TALVI 2012-2013 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET ALA-TALKKARILTA WWW.ALA-TALKKARI.FI

TALVI 2012-2013 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET ALA-TALKKARILTA WWW.ALA-TALKKARI.FI TALVI 2012-2013 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET ALA-TALKKARILTA Sisällysluettelo Yleistä yrityksestä/sisällysluettelo 1 SL 1400 - hiekoitin 2 2-torviset v-lingot 3-4 1-torviset v-lingot 5-6 Poikittaisruuvilingot

Lisätiedot

Paino/kg 50/99 Korkeus/cm 47 Pituus/cm 65 Tilavuus/l 120/162. Kärkikippaava kauha

Paino/kg 50/99 Korkeus/cm 47 Pituus/cm 65 Tilavuus/l 120/162. Kärkikippaava kauha Lisävarusteet Sorakauha Maakauha Lumikauha Leveys/cm 90 105 110 120 744 744 870105 870108 870118 870117 150 870109 Paino/kg 47/63/65/70/80 Korkeus/cm 53 Pituus/cm 58 Tilavuus/l 120/140/160/180/200 Leveys/cm

Lisätiedot

Cultiplus 3000/4000 TUME-AGRI OY NO: A-98812304 16.1.2008 KÄYTTÖOHJEKIRJA. Alkaen valmistusnumerosta JF 1778 Oikeudet rakenteen muutoksiin pidetään

Cultiplus 3000/4000 TUME-AGRI OY NO: A-98812304 16.1.2008 KÄYTTÖOHJEKIRJA. Alkaen valmistusnumerosta JF 1778 Oikeudet rakenteen muutoksiin pidetään TUME-AGRI OY NO: A-98812304 16.1.2008 KÄYTTÖOHJEKIRJA Cultiplus 3000/4000 Alkaen valmistusnumerosta JF 1778 Oikeudet rakenteen muutoksiin pidetään r/ohjekirjatuudet/cultiplusfin 2 1. EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus

Lisätiedot

PARAS KYLVÖLANNOITIN KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN.

PARAS KYLVÖLANNOITIN KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN. NOVA COMBI PARAS KYLVÖLANNOITIN KAIKKIIN OLOSUHTEISIIN. Nova Combi on yleiskylvölannoitin kaikille viljelymenetelmille ja kaikille maalajeille. Kone käy rajoituksetta niin suorakylvöön, minimimuokattuun

Lisätiedot

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta PAALINKÄSITTELY www.mchale.net Ammattilaisen valinta 691 BH Yksinkertainen, monipuolinen ja luja paalinkantolaite etukuormaimeen käsiteltäessä lappeelleen pudotettuja paaleja. Piikkien ympärillä pyörivät

Lisätiedot

SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN KIVISIMMILTÄ PELLOILTA.

SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN KIVISIMMILTÄ PELLOILTA. KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONEET SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN KIVISIMMILTÄ PELLOILTA. KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONEET Kivi-Pekka on kivien keräykseen tarkoitettu kone, jolla saadaan tehokkaasti puhdistettua viljelysmaat

Lisätiedot

Käyttöohjekirja. Lue ohjekirja ennen koneen käyttöönottoa. 85200 ALAVIESKA, puh. 08-430 9300, fax 08-430 509

Käyttöohjekirja. Lue ohjekirja ennen koneen käyttöönottoa. 85200 ALAVIESKA, puh. 08-430 9300, fax 08-430 509 Käyttöohjekirja Lue ohjekirja ennen koneen käyttöönottoa. 85200 ALAVIESKA, puh. 08-430 9300, fax 08-430 509 Sisällysluettelo sivu Sisällysluettelo ja alkusanat 1 Käyttö- ja huolto-ohje 2 Turvallisuusohjeita

Lisätiedot

PINTA-ÄKEIDEN KÄYTTÖOHJE. MALLIT HERKULES 700, 800, 900 ja 1000

PINTA-ÄKEIDEN KÄYTTÖOHJE. MALLIT HERKULES 700, 800, 900 ja 1000 POTILA PINTA-ÄKEIDEN KÄYTTÖOHJE MALLIT HERKULES 700, 800, 900 ja 1000 POTILA Tuotanto OY Kiikostentie 7 FIN-38360 KIIKOINEN Puh. 02 528 6500 Fax. 02 553 1385 Alkaen sarjanumerosta 130 POTILA HERKULES PINTA-ÄKEIDEN

Lisätiedot

Nurmen suorakylvökone

Nurmen suorakylvökone Nurmen suorakylvökone Vredo Täydellinen ratkaisu! Miksi nurmen suokylvö kannatta? Heinäkuu 1976: äärimmäisen kuiva kesä, kuihtunut nurmikko, pieni nurmisato ja todennäköisesti odotettavissa pulaa talvirehusta.

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

TUOTTEIDEN YLEISESITTELY

TUOTTEIDEN YLEISESITTELY TUOTTEIDEN YLEISESITTELY Niittokoneet Pöyhimet Karhottimet Koko valikoima 2014/2015 fefe_bro_stirnrad_2014_fin_03_rro.indd 1 22.07.14 15:24 fefe_bro_kompaktwinkel_2014_fin_01_sd.indd 1 28.07.14 10:44 fefe_bro_heuwender_2014_fin_04_rro.indd

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Kasvintuotannon energiankulutus. Peltotyöt Jussi Esala - SeAMK

Kasvintuotannon energiankulutus. Peltotyöt Jussi Esala - SeAMK Kasvintuotannon energiankulutus Peltotyöt Jussi Esala - SeAMK 2 Kasvintuotannon energiankulutus / peltotyöt Esityksen tarkastelutapa Suora energiankulutus Konekohtainen kulutus Työkone traktori kokosuhteen

Lisätiedot