Siviilitiedustelussa saadun tiedustelutiedon luovuttaminen rikostorjuntaan ja yksilön oikeusturva

Transkriptio

1 Siviilitiedustelussa saadun tiedustelutiedon luovuttaminen rikostorjuntaan ja yksilön oikeusturva Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos OTM-tutkielma Prosessioikeus Tekijä: Laura Kause, Ohjaaja: Matti Tolvanen

2 II Tiivistelmä ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yksikkö Oikeustieteiden laitos Tekijä Laura Aleksandra Kause Työn nimi Siviilitiedustelussa saadun tiedustelutiedon luovuttaminen rikostorjuntaan ja yksilön oikeusturva Pääaine Oikeustiede Työn laji OTM-tutkielma Aika Sivuja XXII 111 Tiivistelmä Kansalaisten sähköiseen viestintään puuttuvalla tiedustelumenetelmällä kerätyn viestin sisältämän tiedon ilmoittamiselle eteenpäin ja hyödyntämiselle eri rikostorjunnan tarkoituksiin on määriteltävä tarkat edellytykset. Ilmoituksenkaan tekemisen jälkeen tieto ei voi olla täysin vapaasti hyödynnettävissä myöhemmässä prosessissa. Yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suoja perus- ja ihmisoikeutena eivät muodosta sellaista perustavanlaatuista estettä, etteikö tiedustelumenetelmin kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi hankitun tiedustelutiedon hyödyntämistä voitaisi kansallisesti sallia esitutkinnan käynnistämiseksi ja suuntaamiseksi sekä rikosten estämiseksi. Oikeusjärjestelmämme perustana olevan vapaan todistusteorian johdosta myöskään mahdollisuutta tiedustelutiedon hyödyntämiseen syyllisyyttä tukevana näyttönä ei ole syytä sulkea pois kokonaan. Vakavan rikoksen uhrin näkökulma, vakavien rikosten selvittämiseen liittyvä painava yhteiskunnallinen intressi sekä koko rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuus puoltavat tätä tulkintaa. Syyttömän suojaamisen periaate puoltaa mahdollisuutta käyttää tiedustelutietoa aina syyttömyyttä tukevana selvityksenä ja todisteena. Tiedustelutiedon hyödynnettävyyteen näyttönä esitutkinta-, syyteharkintaja oikeudenkäyntivaiheessa liittyy kuitenkin monenlaisia haasteita. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämä asianosaisen tiedonsaantioikeus asettaa tiedustelutiedon näyttökäytölle vaatimuksen sitä, että tiedustelun kohteena ollut asianosainen on saanut ilmoituksen tiedustelumenetelmän käytöstä ja todisteen tietoonsa, eikä asianosaisjulkisuutta siten ole tarpeen rajoittaa esimerkiksi kansallisen turvallisuuden suojaamiseen tai tiedusteluhankkeen salassapitoon liittyvistä syistä. Viranomainen voisi käyttää tiedustelutietoa syyllisyyttä tukevana näyttönä tapauskohtaisesti silloin, kun todistamiskiellot, asianosaisjulkisuuden ja tiedustelun salassapitointressien yhteensovittamiseen liittyvät ongelmat tai muut syytetyn oikeusturvaintressit eivät ole esteenä. Tiedustelutiedon käyttämiseen syyllisyyttä tukeva näyttönä oikeudenkäynnissä olisi syytä ottaa erikseen kantaa laintasolla, jotta vaatimukset sääntelyn täsmällisyys- ja tarkkarajaisuudesta voidaan täyttää. Avainsanat tiedustelu, siviilitiedustelu, tiedustelutiedon luovuttaminen, tiedustelutiedon käyttäminen, tiedustelutiedon hyödyntäminen, yksityiselämän suoja, luottamuksellisen viestin suoja, oikeusturva, rikostorjunta, rikosprosessi

3 III SISÄLLYS LÄHTEET... V LYHENNELUETTELO... XXI KUVIOT JA TAULUKOT... XXII 1 JOHDANTO Tutkimusaiheen tausta ja ajankohtaisuus Kysymyksenasettelu ja aiheen rajaus Tutkimuksen metodi ja keskeiset oikeuslähteet Keskeisiä käsitteitä ja ehdotetun palomuurisäännöksen sisältö YKSITYISELÄMÄN JA LUOTTAMUKSELLISEN VIESTIN SUOJA PERUS- JA IHMISOIKEUTENA Yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaa koskevat kansainvälisten sopimusten ihmisoikeusvelvoitteet Sallittu puuttuminen yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaan ihmisoikeussopimusten valossa Lainmukaisuusvaatimus Välttämättömyysvaatimus Yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suoja perusoikeutena Yksityiselämän suoja yleisenä ja erityisenä perusoikeutena Luottamuksellisen viestin suoja Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset KANSALLISEN TURVALLISUUDEN SUOJAAMIS-, RIKOSTORJUNTA- JA OIKEUSTURVAFUNKIOIDEN YHTEENSOVITTAMINEN Viestinnän luottamuksellisuus ja tiedustelutiedon käyttö rikostorjunnassa Kansallinen turvallisuus - tiedustelun tarkoituksen toteuttaminen ja käyttötarkoitussidonnaisuudesta poikkeaminen Rikostorjuntaintressi ja sen painoarvoon vaikuttavat tekijät Rikosprosessin rikoksentorjunta- sekä oikeusturvafunktion yhteensovittaminen Tiedustelutiedon luovutus- ja käyttörajoitusten suojelufunktiot TIEDON LUOVUTTAMINEN JA KÄYTTÖ RIKOKSEN ESTÄMISEKSI TAI ESITUTKINNAN KÄYNNISTÄMISEKSI Tiedustelutiedon luovuttaminen rikostorjuntaan rikosten estämiseksi... 51

4 IV 4.2 Tiedustelutiedon luovuttaminen rikostorjuntaan rikoksen paljastamiseksi, esitutkinnan käynnistämiseksi ja suuntaamiseksi Tiedustelutieto esitutkinnassa rikoksen selvittämisessä käytettävänä todisteena TIEDUSTELUTIETO NÄYTTÖNÄ RIKOSPROSESSISSA Vapaan todistelun periaate lähtökohtana Hyödyntämiskiellot tiedustelutiedon hyödyntämisrajoitteina Todistamis- ja hyödyntämiskielloista seuraavista hyödyntämisrajoituksista yleisesti Hyödyntämiskieltoja koskeva yleissäännös Todistamiskielto virkasalaisuudesta ja asianosaisen tiedonsaantioikeus Todistamiskielto valtionsalaisuudesta Ylimääräisen tiedon suhde tiedustelutietoon sekä tiedustelutiedon näyttökäyttö ehdotetussa lainsäädännössä Tiedustelutiedon käyttö syyttömyyttä tukevana selvityksenä ja todisteena YKSILÖN OIKEUSTURVA TIEDON LUOVUTTAMISESTA JA KÄYTÖSTÄ PÄÄTETTÄESSÄ Tiedonluovutusta koskevat harkintatilanteet Tiedustelutiedon luovuttamista ja käyttöä koskeva kontrolli JOHTOPÄÄTÖKSET

5 V LÄHTEET KIRJALLISUUS Aarnio, Aulis: Oikeussäännösten tulkinnasta. Tutkimus lainopillisen perustelun rationaalisuudesta ja hyväksyttävyydestä. Helsinki Laintulkinnan teoria: yleisen oikeustieteen oppikirja. Porvoo Tulkinnan taito. Ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta. Vantaa Anttila, Inkeri Törnudd, Patrik: Kriminologia ja kriminaalipolitiikka. Juva Cameron, Ian: National Security and the European Convention on Human Rights. Iustus Förlag Eerola, Risto: Prosessin ääriviivoja: johdatusta prosessioikeuden perusteisiin. Turku Ervo, Laura: Ylimmät prosessiperiaatteet. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osatekijät. Helsinki Oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Helsinki Fredman, Markku: Asianosaisjulkisuus esitutkinnassa ja vangitsemisesta päätettäessä. Teoksessa Laura Ervo Raimo Lahti Jukka Siro (toim.): Perus- ja ihmisoikeudet rikosprosessissa. Helsinki 2012, s Frände, Dan: Allmän straffrätt. En introduktion. Helsingfors Finsk straffprocessrätt. Helsingfors Goold, Benjamin: Surveillance and the Political Value of Privacy. Amsterdam Law Forum vol. 1 (2009), no. 4, s [ ( ) Halijoki, Juha: Pakkokeinolain uudistus Mikä muuttuu ja miksi? Defensor Legis 2/2003, s Hallberg, Pekka: Oikeusturva (PL 21 ). Teoksessa Pekka Hallberg Heikki Karapuu Tuomas Ojanen Martin Scheinin Kaarlo Tuori Pekka Viljanen: Perusoikeudet. 2. uudistettu painos. Helsinki 2011, s Hankilanoja, Arto: Poliisin salainen tiedonhankinta. Helsinki 2014.

6 VI Helminen, Klaus Fredman, Markku Kanerva, Janne Tolvanen, Matti Viitanen, Marko: Esitutkinta ja pakkokeinot. Helsinki (Helminen ym. 2014) Helminen, Klaus Kuusimäki, Matti Rantaeskola, Satu: Poliisilaki. Helsinki Helminen, Klaus Kuusimäki, Matti Salminen, Markku: Poliisioikeus. Jyväskylä Hidén, Mikael: Havaintoja hallinnollisten säädösten antovallan puitteista uuden perustuslain järjestelmässä. Teoksessa Kimmo Nuotio Kasper Herler Johan Boucht: Nykyajan muuttuva oikeus. Helsinki 2001, s Hirsch Ballin, Marianne F.H.: Anticipative Criminal Investigation. Theory and Counterterrorism Practice in the Netherlands and the United States. T.M.C. Asser Press Hirvelä, Päivi Heikkilä, Satu: Ihmisoikeudet. Käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. Helsinki Hormia, Lauri: Todistamiskielloista rikosprosessissa I. Vammala Hormia, Lauri: Todistamiskielloista rikosprosessissa II. Vammala Jokela, Antti: Oikeudenkäynti III, Pääkäsittely, todistelu ja tuomio. 2. uudistettu painos. Helsinki Oikeudenkäynti I, Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot. 3. uudistettu painos. Helsinki Rikosprosessioikeus. 5. uudistettu painos. Helsinki Jonkka, Jaakko: Syytekynnys. Tutkimus syytteen nostamiseen vaadittavan näytön arvioinnista. Vammala Rikosprosessioikeuden yleisistä opeista. Helsinki Rikosasiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamisesta. LM 6/1994, s Eräitä näkökohtia perusoikeuksien toteutumisesta erityisesti rikosprosessissa. LM 8/1998, s Jääskeläinen Petri: Syyttäjä tuomarina. Syyttäjä tuomarina: rikos- ja prosessioikeudellinen tutkimus seuraamusluonteisen syyttämättä jättämisen ja rangaistusmääräysmenettelyn ehdoista Suomessa ja Ruotsissa. Helsinki Karppinen, Raija: Todistamiskielloista. Teoksessa Juha Lappalainen Timo Ojala (toim.): Kirjoituksia todistusoikeudesta. Helsinki 2006, s Kinnunen, Essi: Telekuuntelu. Helsinki 1997.

7 VII Klami, Hannu Tapani: Telekuuntelu kansainvälisestikin yleistä. Lakimiesuutiset 7/1994, s Koillinen, Mikael: Tarkoitussidonnaisuus. Oikeus 4/2001, s Kolehmainen, Antti: Tutkimusongelma ja metodi lainopillisessa työssä. Teoksessa Tarmo Miettinen (toim.): Oikeustieteellinen opinnäyte artikkeleita oikeustieteellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edita Publishing 2016, s Kulla, Heikki: Hallintomenettelyn perusteet. Helsinki Lahti, Raimo: Rikoslain kokonaisuudistuksen ensimmäinen vaihe: varallisuus- ja talousrikossäännökset I. LM 3/1991, s Lappalainen, Juha: Siviiliprosessioikeus II. Helsinki Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosten seuraamukset. Porvoo Lappi-Seppälä, Tapio Hakamies, Kaarlo Koskinen, Pekka Majanen, Martti Melander, Sakari - Nuotio, Kimmo - Nuutila, Ari-Matti Ojala, Timo - Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. Oikeuden perusteokset. 4. painos. Helsinki (Lappi-Seppälä ym. 2013) Launiala, Mika: Syyttömyysolettamasta erityisesti esitutkinnan näkökulmasta. Edilex [ ( ). Lavapuro, Juha: Yleinen järjestys ja turvallisuus: kollektiivinen hyvä. Lakimies 3/2000, s Uusi perustuslakikontrolli. Helsinki Lehtonen, Lasse: Potilaan yksityisyyden suoja. Helsinki Lindberg, Gunnel: Straffprocessualla tvångsmedel några utvecklingslinjer. Svensk Juristtidning 1/2007, s Straffprocessuella tvångsmedel. När och hur får de användas? 3. upplagan. Karnov Group Lindblom, Per Henrik: Domstolarnas växande samhällsroll och processens förändrade funkti oner floskler eller fakta? Svensk Juristtidning 3/2004, s Lindell, Bengt Eklund, Hans Asp, Petter Torbjörn, Andersson: Straffprocessen. Iustus Förlag (Lindell ym. 2005) Lindstedt, Jukka: Turvallisuus, kontrollipolitiikka ja laillisuusvalvonta. Lakimies 7 8/2007, s Lohse, Mikael:

8 VIII Rikostiedustelu terrorismin torjunnassa. Tutkimus tiedustelusta osana terrorismirikosten preventiota ja tiedustelutoimien aloittamista koskevasta päätöksenteosta. Helsinki Kybervakoilu. Defensor Legis 4/2015, s Lundqvist, Ulf: Bevisförbud. En undersökning av möjligheterna att avvisa oegentligt åtkommen bevisning i brottmålsrättegång. Iustus Förlag Laga och rättvis rättegång. Om bevisförbud i rättpraxis. Bokbyrån HB Länsineva, Pekka: Perusoikeudet ja varallisuussuhteet. Helsinki Malmsten, Krister: Hemlig teleavlyssning och hemlig teleövervakning. Svensk juristtidning 8/1992, s Manninen, Sami: Sananvapaus ja julkisuus (PL 12 ). Teoksessa Pekka Hallberg Heikki Karapuu Martin Scheinin Kaarlo Tuori Veli-Pekka Viljanen: Perusoikeudet. 2. uudistettu painos. Helsinki 2011, s Mass Surveillance: Who is watching the wathers? Council of Europe Publishing Metsäranta, Tuomas: Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja. Turku Mäkipää, Leena: Vankien oikeusturvan toteutuminen eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujen valossa. Edilex [ ( ) Määttä, Tapio: Metodinen pluralismi oikeustieteessä Ympäristöoikeudellisen tutkimuksen suuntaukset ja menetelmät. Teoksessa Tarmo Miettinen (toim.): Oikeustieteellinen opinnäyte artikkeleita oikeustieteellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edita Publishing 2016, s Neuvonen, Riku: Yksityisyyden suoja Suomessa. Helsinki Neuvonen, Riku - Rautiainen, Pauli: Perusoikeuskonkurrenssi Suomen perusoikeusjärjestelmässä. Lakimies 6/2013, s Lakivaraukset Suomen perusoikeusjärjestelmässä. Lakimies 2/2015, s Niemi, Johanna de Godzinsky, Virve-Maria: Telepakkokeinojen oikeussuojajärjestelmä. Helsinki Niemi-Kiesiläinen, Johanna: Johdatus esitutkinta- ja pakkokeinolakeihin. Vantaa 2000.

9 IX Rikosprosessin malleista ja funktioista. Teoksessa Matkalla pohjoiseen. Professori Jyrki Virolaisen juhlakirja, toim. Risto Haavisto. Rovaniemi 2003, s Nuotio, Kimmo: Teko, vaara, seuraus. Rikosvastuun filosofisista, kriminaalipoliittisista ja lainopillisista perusteista. Helsinki Pellonpää, Matti - Gullans, Monica - Pölönen, Pasi - Tapanila, Antti: Euroopan Ihmisoikeussopimus. Helsinki (Pellonpää ym. 2018) Pölönen, Pasi: Salaiset pakkokeinot. Helsinki Salaisista pakkokeinoista ja tiedustelutoiminnasta. Lakimies 8/1997, s Henkilötodistelu rikosprosessissa. Jyväskylä Telepakkokeinoaineiston asianosaisjulkisuudesta. Teoksessa Jussi Ohisalo Matti Tolvanen (toim.): Consilio manuque. Yhtenäinen syyttäjälaitos 10 vuotta. Joensuu 2008, s Pölönen, Pasi Tapanila, Antti: Todistelu oikeudenkäynnissä. Tallinna Rautio, Jaakko Frände, Dan: Todistelu Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari. Keuruu Reamey, Gerard S.: The American Exclusionary Rule Experience. Teoksessa Frank Höpfel Barbara Huber (Hrsg.): Beweisverbote in Ländern der EU und vergleichbaren Rechtsordnungen./ Exclusion of Evidence within the EU and Beyond. Freiburg im Breisgau 1999, s Regan, Priscillan M.: Legislating Privacy: Technology, Public Values, and Public Policy. The University of North Carolina Press Riekkinen, Juhana: Todisteiden hyödyntämiskiellot rikosprosessissa Teoreettinen perusta ja oikeustila Suomessa. Oikeustiede Jurisprudentia 47/2014, s Ross, Alff: Miksi demokratia? Lahti Saarenpää, Ahti: Oikeusvaltio ja verkkoyhteiskunta. Teoksessa Aulis Aarnio Timo Uusitupa (toim.): Oikeusvaltio. Helsinki 2002, s Saraviita, Ilkka: Suomen perusoikeusjärjestelmä. Rovaniemi Perustuslaki Helsinki 2000.

10 X Perustuslaki. 2. uudistettu painos. Helsinki Scheinin, Martin: Asiantuntijalausunto tiedonhankintalakityöryhmän mietinnöstä. Päivitetty [ ( ) Siltala, Raimo: Oikeustieteen tieteenteoria. Helsinki Sirkkunen, Esa Haara, Paula: Yksityisyys ja notkea valvonta. Yksityisyys ja anonymiteetti verkkoviestinnässä -projektin loppuraportti. Tampereen yliopisto Sottiaux, Stefan: Terrorism and the Limitation of Rights. Hart Publishing Surveillance by intelligence services: fundamental right safeguards and remedies in the EU, Mapping Member States legal frameworks, European Union Agency for Fundamental Rights FRA, 2015 (FRA 2015) Tapani, Jussi Tolvanen, Matti: Rikosvastuu ja sen toteuttaminen. (Joensuu yliopiston oikeustie teellisiä julkaisuja N:o 11.) Joensuu Tolonen, Hannu: Oikeuden kaleidoskooppi. Kirjoituksia oikeudesta ja sen historiasta. Vaajakoski Tolvanen, Matti: Rikosprosessi prosessi rikoksesta ja rikosoikeus prosessissa. Oikeus 2/2000, s Torgersen, Runar: Ulovlig beviserverv og bevisforbud i straffesaker. Calax Trechsel, Stefan: Human Rights in Criminal Proceedings. Oxford University Press Vainio, Niklas: Viestinnän yksityisyyden suojan turvallisuusperusteinen rajoittaminen perustuslakivaliokunnan käytännössä. Lakimies 6/2017, s Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeusuudistus ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Lakimies 5 6/1996, s Perusoikeuksien rajoitusedellytykset. Helsinki Lainsäädäntövallan delegoimisen rajoista. Teoksessa Juhlajulkaisu Pekka Hallberg / Helsinki 2004, s Perusoikeuksien rajoittaminen. Teoksessa Pekka Hallberg Heikki Karapuu Tuomas Ojanen Martin Scheinin Kaarlo Tuori Veli-Pekka Viljanen: Perusoikeudet. 2. uudistettu painos. Helsinki 2011, s (Viljanen 2011a)

11 XI Yksityiselämän suoja (PL 10 ). Teoksessa Pekka Hallberg Heikki Karapuu Tuomas Ojanen Martin Scheinin Kaarlo Tuori Veli-Pekka Viljanen: Perusoikeudet. 2. uudistettu painos. Helsinki 2011, s (Viljanen 2011b) Vilkkonen, Eero: Hallintolain käyttö I. Vammala Virolainen, Jyrki Pölönen, Pasi: Rikosprosessin perusteet. Rikosprosessioikeus I. Helsinki Rikosprosessin osalliset. Rikosprosessioikeus II. Helsinki Vuorenpää, Mikko: Todistamiskiellot ja todisteiden hyödyntämiskielto. Oikeustieto 4/2009, s Muutama huomio laittomalla tavalla hankitun todistusaineiston hyödyntämisestä. Defensor Legis 3/2018, s VIRALLISLÄHTEET HE 14/1985 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle esitutkintaa ja pakkokeinoja rikosasioissa koskevaksi lainsäädännöksi. HE 309/1993 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. HE 22/1994 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle telekuuntelua ja -valvontaa sekä teknistä tarkkailua koskevaksi lainsäädännöksi. HE 6/1997 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi. HE 1/1998 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi. HE 30/1998 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja siihen liittyviksi laeiksi. HE 34/1999 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisilain muuttamisesta. HE 186/1999 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valmiuslain, puolustustilalain ja pelastustoimilain muuttamisesta. HE 52/2002 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain sekä eräiden näihin liittyvien lakien muuttamisesta.

12 XII HE 72/2002 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain muuttamisesta. HE 14/2013 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. HE 16/2013 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi poliisilain sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. HE 266/2004 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisilain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 222/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi. HE 224/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 46/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. HE 71/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi esitutkintalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 198/2017 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta. HE 199/2017 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tiedustelutoiminnan valvonnasta ja laiksi valtion virkamieslain 7 :n muuttamisesta. HE 202/2017 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi. HE 203/2017 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilastiedustelusta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. KM 1971: A4: Korkeakouluhallinnon oikeusturvakomitean mietintö. KM 1976:72: Rikosoikeuskomitean mietintö. KM 2009:2: Esitutkintalain, pakkokeinolain ja poliisilain kokonaisuudistus. Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietintö. LaVM 24/1994 vp: Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä telekuuntelua ja -valvontaa sekä teknistä tarkkailua koskevaksi lainsäädännöksi. LaVM 18/2014 vp: Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä eduskunnalle yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi.

13 XIII LaVM 19/2014 vp: Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Liikenne- ja viestintäministeriö: Selvitys sähköisen viestinnän välitystietojen säilytysvelvollisuudesta. Raportit ja selvitykset 9/2017. Liikenne- ja viestintäministeriö Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 65/2012: Vertailua eräistä todistusoikeudellisista kysymyksistä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Helsinki Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 69/2012: Todistelu yleisissä tuomioistuimissa. Helsinki Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 30/2013: Todistelu yleisissä tuomioistuimissa. Lausuntokooste. Helsinki Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 41/2016: Luottamuksellisen viestin salaisuus. Perustuslakisääntelyn tarkistaminen. Helsinki PeVL 8/1994 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 22/1994 vp) telekuuntelua ja -valvontaa sekä teknistä tarkkailua koskevaksi lainsäädännöksi. PeVL 8/1995 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 57/1995 vp) laiksi poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa. PeVL 2/1996 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 178/1995 vp) 1aeiksi tullilain ja valmisteverotuslain 21 :n muuttamisesta. PeVL 7/1997 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 20/1997 vp) laiksi pakkokeinolain 5 ja 6 luvun muuttamisesta. PeVL 21/1997 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 118/1997 vp) laiksi puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta. PeVL 47/1996 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 163/1996 vp) telemarkkinalaiksi ja laiksi telehallinnosta annetun lain muuttamisesta. PeVL 12/1998 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 10/1998 vp) laeiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain, tutkintavankeudesta annetun lain, pakkokeinolain ja kansanterveyslain muuttamisesta. PeVL 5/1999 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 34/1999 vp) laiksi poliisilain muuttamisesta.

14 XIV PeVL 10/2000 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 183/1999 vp) rikollisjärjestön toimintaan osallistumisen säätämisestä rangaistavaksi. PeVL 26/2001 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 80/2001 vp) radiolaiksi sekä laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain ja yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annetun lain 4 :n muuttamisesta. PeVL 36/2002 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 52/2002 vp) laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain sekä eräiden näihin liittyvien lakien muuttamisesta. PeVL 37/2002 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 95/2002 vp) laiksi tullilain muuttamisesta. PeVL 9/2004 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 125/2003 vp) sähköisen viestinnän tietosuojalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. PeVL 10/2004 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 162/2003 vp) laiksi yksityisyyden suojasta työelämässä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. PeVL 16/2004 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 59/2004 vp) ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen muutosten sekä alusten ja satamarakenteiden kansainvälisen turvasäännöstön hyväksymisestä sekä laeiksi yleissopimuksen liitteen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta, eräiden alusten ja niitä palvelevien satamarakenteiden turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta, alusrekisterilain muuttamisesta ja rajavartiolaitoksesta annetun lain muuttamisesta. PeVL 11/2005 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 266/2004 vp) laiksi poliisilain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. PeVL 23/2006 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 31/2006 vp) laeiksi ulkomaalaislain ja ulkomaalaisrekisteristä annetun lain 8 :n muuttamisesta. PeVL 59/2006 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 261/2006 vp) laeiksi vankeuslain 12 luvun ja tutkintavankeuslain 8 luvun muuttamisesta. PeVL 3/2008 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 158/2007 vp) laiksi sähköisen viestinnäntietosuojalain muuttamisesta. PeVL 19/2008 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 51/2008 vp) laiksi Jokelan koulukeskuksessa sattuneiden kuolemaan johtaneiden tapahtumien tutkinnasta. PeVL 29/2008 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 48/2008 vp)

15 XV sähköisen viestinnän tietosuojalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. PeVL 62/2010 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 204/2010 vp) hallituksen esityksestä turvallisuustutkintalaiksi, laiksi sotilasilmailuonnettomuuksien tutkinnasta ja laeiksi eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta sekä ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen XI-1 lukuun tehdyn muutoksen hyväksymisestä ja laiksi muutoksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. PeVL 66/2010 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 222/2010 vp) esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi. PeVL 67/2010 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 224/2010 vp) poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. PeVL 6/2012 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 144/2011 vp) laeiksi viestintämarkkinalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä sähköisen viestinnän tietosuojalain 10 ja 24 :n muuttamisesta. PeVL 32/2013 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 14/2013 vp) laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. PeVL 33/2013 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 16/2013 vp) laeiksi poliisilain sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. PeVL 18/2014 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 221/2013 vp) tietoyhteiskuntakaareksi sekä laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain 161 :n ja rikoslain 38 luvun 8 b :n muuttamisesta. PeVL 49/2014 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 174/2014 vp) laiksi rikostorjunnasta Tullissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. PeVL 4/2017 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 261/2016 vp) laiksi valtioneuvoston tilannekeskuksesta. PeVL 71/2017 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi annetun lain hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp) täydentämisestä Ahvenanmaan rahoitusasemaa koskevien säännösten osalta. PeVM 25/1994 vp: Perustuslakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 309/1993 vp)

16 XVI perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. PeVM 4/2018 vp: Perustuslakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 198/2017 vp) eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta. Puolustusministeriö: Suomalaisen tiedustelulainsäädännön suuntaviivoja. Tiedonhankintalaki työryhmän mietintö. Puolustusministeriö Sisäministeriö: Siviilitiedustelulainsäädäntö. Työryhmän mietintö. Sisäministeriön julkaisu 8/2017. SOU 2012:44: Hemliga tvångsmedel mot allvarliga brott. Elanders Sverige AB Valtakunnansyyttäjänvirasto: Syyttäjän toimenkuvan kehittäminen. Työryhmän mietintö Valtakunnansyyttäjänviraston julkaisusarja nro 1. Helsinki INTERNET-LÄHTEET Lavapuro, Juha: Hallitus yrittää seuraavaksi massavalvontaa. [ ( ). (Lavapuro 2015) Oikeusministeriö: Esitys luottamuksellisen viestin suojaa koskevan perustuslain säännöksen muuttamisesta eduskunnalle. [ ( ) (Oikeusministeriö 2018a) Esitys tiedustelutoiminnan valvonnasta eduskunnalle. [ ( ) (Oikeusministeriö 2018b) Puolustusministeriö: Hallitus esittää uutta lakia sotilastiedustelusta. Tiedote [ ( ) Sisäministeriö: Siviilitiedustelulaki parantaisi Suomen kansallista turvallisuutta. Tiedote 9/2018. [ ( )

17 XVII MUUT LÄHTEET OIKEUSTAPAUKSET Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Handyside v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 5493/72, Klass ja muut v. Saksa, 5029/71, The Sunday times v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 6538/74, Silver ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 5947/72; 6205/73; 7052/75; 7061/75; 7107/75; 7113/75; 7136/7, Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 8691/79, X ja Y v. Alankomaat, 8978/80, Gillow v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 9063/80, Leander v. Ruotsi, 9248/81, Müller ja muut v. Sveitsi, 10737/84, Schenk v. Sveitsi, 10862/84, Markt Intern Verlag GmbH ja Klaus Beermann, 10572/83, Kruslin v. Ranska, 11801/85, Huvig v. Ranska, 11105/84, Brandstetter v. Italia, 11170/84; 12876/87; 13468/87, Bulut v. Itävalta, 17358/90, Wingrove v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 17419/90, Kopp v. Sveitsi, 23224/94, Sidiropoulos ja muut v. Kreikka, 26695/95,

18 XVIII Valenzuela Contreras v. Espanja, 27671/95, Lambert v. Ranska, 23618/94, Amann v. Sveitsi, 27798/95, Jasper v. yhdistynyt kuningaskunta, 27052/95, Rowe ja Davis v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 28901/95, Kuopila v. Suomi, 27752/95, Rotaru v. Romania, 95/28341/95, Khan v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 35394/97, P.G. ja J.H. v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 44787/98, Christine Goodwin v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 28957/95, suuri jaosto, Al-Nashif v. Bulgaria, 50963/99, Peck v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 44647/98, Prado Bugallo v. Espanja, 58496/00, M. C. v. Bulgaria, 39272/98, Segerstedt-Wiberg ja muut v. Ruotsi, 62332/00, Weber ja Saravia v. Saksa, 54934/00, Heglas v. Tsekki, 5935/02, Copland. v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 62617/00, Association for European Integration and Human Rights and Ekimdzhiev v. Bulgaria, 62540/00, Liberty ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 58243/00, K. U. v. Suomi, 2872/02, S. ja Marper v. Yhdistynyt Kuningaskunta, nro 30562/04 ja 30566/04,

19 XIX Iordachi ja muut v. Moldova, 25198/02, Natunen v. Suomi, 21022/04, Kvasnica v. Slovakia, 72094/01, Janatuinen v. Suomi, 28552/05, Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta, 26839/05, Dimitrov-Kazakov v. Bulgaria, 11379/03, Shimovolos v. Venäjä, 30194/09, Alony Kate v. Espanja, 5612/09, Telegraaf Media Nederland Landelijke Media B.V. ja muut v. Alankomaat, 39315/06, Dragojevic v. Kroatia, 68955/11, M.N. ja muut v. San Marino, 28005/12, Zakharov v. Venäjä, 47143/06, suuri jaosto, Szabó ja Vissy v. Unkari, 37138/14, Euroopan unionin tuomioistuin Yhdistetyt asiat C-293/12 ja C-594/12 Digital Rights Ireland Ltd v. Minister for Communications, Marine and Natural Resources ym. ja Kärntner Landesregierung ym. EU:C:2014:238. Korkein oikeus KKO 2003:119 KKO 2007:58 KKO 2011:27 KKO 2011:91 KKO 2016:17

20 XX Korkein hallinto-oikeus KHO (taltio 1212) Hovioikeudet Vaasan HO t. 112

21 XXI LYHENNELUETTELO EIS yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi EIT (Euroopan ihmisoikeussopimus, SopS 18-19/1990) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ETL esitutkintalaki 805/2011 DL HE HO Defensor Legis. Suomen asianajajaliiton äänenkannattaja hallituksen esitys hovioikeus JulkL, julkisuuslaki laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999 KKO KM KP-Sopimus LaVM LM Oikeus OJL korkein oikeus komiteanmietintö kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus ja siihen liittyvä valinnainen pöytäkirja yksilövalituksista SopS 7 8/1976 Lakivaliokunnan mietintö Lakimies. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen aikakauskirja Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry:n aikakauslehti laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 370/2007 OK oikeudenkäymiskaari 4/1734 OM OMML OMSO OTJP PeVL PeVM oikeusministeriö oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita Oikeustiede-Jurisprudentia. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen vuosikirja perustuslakivaliokunnan lausunto perustuslakivaliokunnan mietintö PKL pakkokeinolaki 806/2011 PolL poliisilaki 872/2011 PL Suomen perustuslaki 731/1999 RL rikoslaki 39/1889

22 XXII ROL laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 689/1997 SopS Suomen säädöskokoelman sopimussarja SOU statens offentliga utredningar SvJT Svensk juristtidning vp valtiopäivät KUVIOT JA TAULUKOT Kuvio 1. Rikoksen estämis- ja selvittämistavoitteiden yhteys kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteeseen. Kuvio 2. Kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteen, rikoksen estämistavoitteen ja rikoksen selvittämisintressin toteuttamiseen liittyvät kilpailevat intressit.

23 1 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimusaiheen tausta ja ajankohtaisuus Teknologiakehitys 1, rikollisuuden ammattimaistumis- ja järjestäytymiskehitys sekä kansainvälisen organisoidun rikollisuuden toimintamahdollisuuksien lisääntyminen 2 ovat maailmanlaajuisesti johtaneet viranomaisten valvontahalujen ja -mahdollisuuksien lisääntymiseen. 3 Sähköisten viestintävälineiden merkityksen kasvaessa myös rikollisten välinen viestintä siirtyy yhä enenevissä määrin verkkoon. Nopea teknologiakehitys synnyttää jatkuvasti uusia viestintätekniikoita ja viestintätapoja luoden myös uudenlaisia mahdollisuuksia rikolliseen toimintaan verkkoympäristössä. 4 Erityisesti sähköisen viestinnän toimintaympäristön muutokseen vastaaminen on edellyttänyt viranomaisilta uudistuvaa keinovalikoimaa ja valvontatoimintaa. 5 Kansainvälinen yhteistyö ja EU-maiden yhteiset linjaukset ovat asettaneet omat vaatimuksensa toimivaltuuksien kehittämiselle ja viranomaisten väliselle yhteistyölle. 6 Uusien valvontakeinojen myötä viranomaiset ovat saaneet uusia mahdollisuuksia selvittää tai torjua rikoksia ja uhkia, mutta samalla on herännyt huoli erityisesti kansalaisten perus- ja ihmisoikeutena turvatun yksityiselämän ja luottamuksellisen viestinnän 1 Teknologiakehityksen osalta esim. Lindberg SvJT 1/2007, s Rikollisuuskehityksen osalta Suomessa esim. HE 22/1994 vp, s. 9 10; Halijoki DL 2/2003, s. 140; Virolainen Pölönen 2003, s. 185; Lindstedt LM 7 8/2007, s Kontrollin lisääntymisen taustatekijöitä on laajemmin käsitellyt esim. Lindstedt LM 7 8/2007, s Valvontahaluja ovat lisänneet erityisesti kyberrikoksiin ja näyttäviin terrori-iskuihin liittyvät mediakohut. Myös Suomessa tiedustelulakihankkeesta käydyssä keskustelussa on julkisuudessa viitattu mm. Pariisin terrori-iskuihin, ulkoasiainministeriöön kohdistuneeseen vakoiluun sekä Turussa syksyllä 2017 tapahtuneeseen terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn puukotukseen. 4 Viestinnän sähköistyminen merkitsee myös sitä, että se on yleisemmin tallennettua ja helpommin saatavissa. Toisaalta myös viestien salaustekniikat kehittyvät. Esim. Virolainen Pölönen 2003, s. 185; Liikenne- ja viestintäministeriö 2017, s. 14 ja Virolainen Pölönen 2003, s Tehokkaan kansainvälisen yhteistyön on katsottu edellyttävän, että poliisin kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen toimintamahdollisuuksien tulisi olla tietyssä määrin yhteismitallisia varsinkin muiden eurooppalaisten valtioiden kansallisten säännösten kanssa. HE 22/1994 vp, s. 9 10; HE 52/2002 vp, s ; HE 266/2004 vp, s Kansainvälisen kehityksen osalta ks. Lindstedt LM , s ; Niemi de Godzinsky 2009, s

24 2 suojan toteutumisesta. 7 Myös Suomessa rikostorjunnan intressit ovat perustelleet poliisin toimivaltuuksien asteittaista laajentamista viime vuosikymmenten aikana. 8 Suomessa poliisille ei toistaiseksi ole säädetty erityisiä tiedusteluun liittyviä tiedonhankintavaltuuksia, vaan ne perustuvat poliisia koskevissa yleislaeissa säädettyihin salaisiin tiedonhankintakeinoihin. Salaisille tiedonhankintakeinoille on katsottu yhteiseksi niiden henkilö- ja rikosperustaisuus, eli niitä voidaan kohdistaa vain sellaiseen henkilöön tai käyttää hankittaessa tietoa vain sellaisen henkilön toiminnasta, jonka voidaan perustellusti olettaa tulevaisuudessa syyllistyvän tai jo syyllistyneen tietyn vakavuusasteen rikokseen tai sellaisen valmisteluun. Salaisten tiedonhankintakeinojen käyttö ei ole mahdollista, jos tällaista tiettyyn henkilöön liittyvää rikostorjunnallista perustetta ei ole olemassa. 9 Muun tietojenhankinnan on perustuttava avointen lähteiden seurantaan 10, poliisin niin sanottuun yleisvalvontaan sekä tietoihin, jotka suojelupoliisi yhteistyöverkostonsa kautta saa muilta viranomaisilta ja yksityisiltä yhteisöiltä. 11 Selvää on, että salaisia tiedonhankintakeinoja ei voida käyttää tiedustelutiedon hankkimiseen sellaisesta esimerkiksi kansallista turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta, joka ei ole edennyt rikoksen valmistelun asteelle tai ei ole 7 Valvonnan oikeusvaltiollisista reunaehdoista ks. Saarenpää 2002, s Viimeistään NSA:n urkintakohun ja Snowden-paljastusten noustua julkisuuteen kesäkuussa 2013 realisoituvat uhkakuvat maailmanlaajuisesta verkkovakoilusta. Paljastukset tiedusteluviranomaisten massavalvontamenetelmistä horjuttivat luottamusta yksityiselämän suojan toteutumiseen internetissä, ks. esim. Mass Surveillance 2016, s Edward Snowdenin paljastamien asiakirjojen mukaan Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuuspalvelu NSA olisi salakuunnellut vuosikausia 35:tä maailman johtajaa, kerännyt tekstiviestejä eri puolilta maailmaa 200 miljoonan viestin päivävauhdilla poimien viesteistä sijaintitietoja, yhteystietoja ja luottokorttidataa sekä urkkinut maailmanlaajuisesti lähes 130:tä miljardia puhelua. Urkinnan kohteena olisi ollut myös henkilöitä, joita ei epäillä rikoksista. Ks. myös Hankilanoja 2014, s ; Sirkkunen Haara 2017, s. 14. Toisaalta Euroopan ihmisoikeussopimus oli jo ennen kyseisiä paljastuksia ratkonut kansallisten tiedustelupalveluiden strategiseen valvontaan liittyviä tapauksia, tältä osin ks. esim. Weber ja Saravia v. Saksa (2006) ja Liberty ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2008) -tapaukset. 8 Poliisin käytettävissä olevia salaisia tiedonhankintakeinoja on lisätty myöntämällä ensin toimivaltuuksia rikosten selvittämiseen ja myöhemmin samoja valtuuksia rikosten estämiseen ja paljastamiseen. Vähitellen myös tiedonhankintakeinojen käytön mahdollistavien rikostyyppien määrää on lisätty. Esim. Metsäranta 2015, s Salaisten tiedonhankintakeinojen kehityksestä ks. myös Hankilanoja 2014, s sekä erityisesti televalvonnan osalta s Suomessa tavanomaiset rikosten tutkintakeinot on katsottu riittämättömäksi erityisesti ammattimaisen ja järjestäytyneen rikollisuuden sekä muun vakavan rikollisuuden, kuten terrorismin, torjunnassa. Esim. HE 22/1994 vp, s. 9 10; HE 34/1999 vp, s. 6; HE 52/2002 vp, s ; HE 266/2004 vp, s Esim. HE 224/2010 vp, s. 89; HE 202/2017 vp, s. 19. Vakiintuneen tulkinnan mukaan salaisia tiedonhankintavaltuuksia voidaan käyttää vain, kun rikostiedustelutietojen, tarkkailuhavaintojen, muiden vihjetietojen tai rikosanalyysin perusteella on muodostunut perusteltu oletus henkilön syyllistymisestä rikokseen. 10 Avointen lähteiden tiedustelu (OSINT, Open Source Intelligence) tarkoittaa julkisiin lähteisiin, kuten Internet-sivustoihin kohdistuvaa tiedonhankintaa. Puolustusministeriö 2015, s HE 224/2010 vp, s. 89; HE 202/2017 vp, s. 19. Samat reunaehdot koskevat myös puolustusvoimia sen käyttäessä poliisilain 5 luvun salaisia tiedonhankintakeinoja sotilaallisen maanpuolustuksen alalla. Esimerkiksi puolustusvoimien harjoittama sotilasvastatiedustelu edellyttää oletusta vakoilurikoksesta ja käsitystä sen tekijästä. Tältä osin ks. Lohse DL 4/2015, s. 766.

25 3 säädetty rangaistavaksi. 12 Tässä esitetystä huolimatta on syytä huomauttaa, että vaikka tiedustelutoimivaltuuksista ei Suomessa ole toistaiseksi säädetty, se ei automaattisesti merkitse sitä, etteikö tiedustelua tosiasiallisesti harjoitettaisi. 13 Suomessa on parhaillaan käynnissä sotilas- ja siviilitiedustelua koskevan lainsäädännön valmistelu. Suomen hallitus antoi 25. tammikuuta 2018 eduskunnan käsiteltäväksi tiedustelulainsäädännön kokonaisuuden, joka koostuu neljästä lakiesityksestä. 14 Sisäministeriössä on valmisteltu siviilitiedustelua ja puolustusministeriössä sotilastiedustelua koskeva lainsäädäntö. Siviilitiedustelua koskeva lainsäädäntöhanke liittyy kiinteästi erikseen valmisteltuun ehdotukseen perustuslain (PL, 731/1999) 10 :n muuttamiseksi. Oikeusministeriö on valmistellut perustuslain muutosesityksen sekä lain tiedustelutoiminnan valvonnasta. 15 Tällä tutkimuksella on liittymäpinta erityisesti siviilitiedustelulakihankkeeseen (HE 202/2017 vp), jossa on ehdotettu säädettäväksi uusi laki tietoliikennetiedustelusta sekä muutettavaksi poliisilakia (PolL, 872/2011) siten, että siihen lisättäisiin uusi 5 a luku, jossa säädettäisiin tiedustelumenetelmistä ja niiden käytöstä siviilitiedustelussa. Tiedustelumenetelmiä koskeva sääntely perustuisi osin poliisilain 5 luvun salaisiin tiedonhankintakeinoihin. 1.2 Kysymyksenasettelu ja aiheen rajaus Tiedustelu merkitsee sen varsinaisten kohteiden lisäksi usein myös sivullisten yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaan kajoamista, minkä vuoksi tiedustelutoimenpiteiden käyttöön liittyy valtiollisen pakkovallan oikeutusta koskeva kysymys. 16 Tämä kysymys ulottuu tiedustelumenetelmin kerätyn tiedon hyödyntämiseen alkuperäisestä tarkoituksesta, kuten kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteesta poiketen rikostorjunnallisiin tarkoituksiin. Tiedustelussa justifikaa- 12 Ks. Puolustusministeriö 2015, s Jokela 2018, s Jokela on todennut Suomen nykyisen tiedustelutoiminnan tapahtuvan lain harmaalla alueella ja julkisuudelta piilossa. 14 HE 198/2017 vp, HE 199/2017 vp, HE 202/2017 vp ja HE 203/2017 vp. 15 Ks. esityksiä koskevat ministeriöiden tiedotteet Oikeusministeriö 2018a; Puolustusministeriö 2018; Sisäministeriö 2018; Oikeusministeriö 2018b. 16 Lappi Seppälä 2000, s ; Lohse 2005, s. 7. Tiedusteluvaltuuksia leimaa jännite, joka on yksilön ja yhteiskunnan turva, mutta samaan aikaan väärin tai liiallisesti käytettynä uhka. Viime kädessä valtion pakkovaltaa käyttävät organisaatiot saattaisivat menettää kansalaisten luottamuksen väärin tai liiallisesti käytetyn tiedustelun johdosta.

26 4 tion merkitys on suuri, sillä puuttuminen kansalaisen yksityisyyteen tapahtuu lähtökohtaisesti vähemmän tiedon varassa kuin salaisia tiedonhankintakeinoja käytettäessä, sillä niistä poiketen tiedustelussa henkilö- ja rikosperustaisuutta ei ole asetettu tiedonhankinnan edellytykseksi. 17 Tämän tutkimuksen kohteena on yksilön oikeusturvan toteutuminen silloin, kun luottamukselliseen viestintään puuttuvin tiedustelumenetelmin kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi kerättyä tiedustelutietoa luovutetaan käytettäväksi rikostorjunnassa. Tavoitteena on ensinnäkin analysoida, voidaanko kansallisessa laissa sallia yksityiselämää ja luottamuksellisen viestin suojaa rajoittavin tiedustelumenetelmin kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi hankitun tiedustelutiedon luovuttaminen rikostorjuntaan ja käyttäminen a) rikosten estämiseksi; b) esitutkinnan käynnistämiseksi ja sen suuntaamiseksi; c) rikoksen selvittämisessä käytettävänä näyttönä esitutkinnassa; sekä d) syyllisyyttä tai syyttömyyttä tukevana näyttönä rikosoikeudenkäynnissä. Toiseksi tutkimuksen tavoitteena on analysoida, miten ehdotettu sääntely tiedustelutiedon luovuttamisesta rikostorjuntaan suhtautuu voimassa olevan kansallisen oikeuden systematiikkaan. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan lyhyesti tiedon luovuttamisesta ja käytöstä päättämiseen liittyviä tekijöitä, oikeusturvatakeita sekä kontrollimekanismeja. Tutkimuksen kohteena on siten tiedustelulla kertyneen tiedon hyödynnettävyys sellaiseen tarkoitukseen, johon tiedustelutoimivaltuuksia ei ole alun perin tarkoitettu ja johon ei ole annettu tuomioistuimen lupaa. Tiedustelun yhteydessä ilmennyt rikostieto on tällöin saatu ilman tiedonhankinnan aineellisten edellytysten harkintaa; tavallaan lievemmillä edellytyksillä kuin jos lupaa olisi alun perin haettu kyseessä olevan rikoksen estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi. 18 Tutkimuskysymyksiin vastaaminen edellyttää sen arvioimista, millaisia intressejä tiedustelutiedon hyödyntämiseen rikostorjunnassa kohdistuu, joten kysymys on kansalaisten yksityiselämän suojan ja oikeusturvan, kansallisen turvallisuuden suojaamisen sekä rikostorjunnan intressien, kuten ri- 17 Lohse 2005, s Ks. Pölönen 1997, s

27 5 kosvastuun toteuttamisen, yhteensovittamisesta. Kysymyksiä on tarkasteltava viestinnän luottamuksellisuuden rajoituksen välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus sekä prosessuaaliset perusoikeudet huomioon ottaen. 19 Kysymyksiin vastaaminen edellyttää myös sen analysoimista, missä määrin rikostietoa sisältävä viesti nauttii perustuslain tarjoamaa suojaa sen jälkeen, kun tiedusteluviranomainen on avannut viestin ja tutkinut sen sisällön. Tiedustelu määritelmänä kattaa useita eri tiedustelumenetelmiä ja -muotoja, joita on mahdollista luokitella eri tavoin. 20 Vaikka tiedustelutoimet kohdistuvat yleensä yksityiselämän ja viestinnän luottamuksellisuuden suojaan, niillä on mahdollista puuttua myös muiden perusoikeuksien suojan alaan. 21 Tarkennan yksityiselämän suojaa koskevaa analyysiä koskemaan erityisesti luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa sekä sen rajoitusperusteita. 22 Tätä ratkaisua perustelee se, että Suomessa parhaillaan valmisteilla olevassa tiedustelulainsäädäntöhankkeessa keskeisimmät ehdotetut uudet toimivaltuudet olisivat niitä, jotka sallisivat sähköiseen viestintään 23 kohdistuvan tiedustelun. 24 Tiedusteluvaltuuksia on ehdotettu poliisin lisäksi Puolustusvoimille, mutta lähestyn aihetta 19 Prosessuaalisilla perusoikeuksilla tarkoitan tässä yhteydessä erityisesti oikeusturvaa sekä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tässä mainittujen lisäksi merkityksettä ei voida jättää perustuslain 6 7 :iä, joissa säännellään yhdenvertaisuudesta sekä oikeudesta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Hallituksen esityksen mukaan yhdenvertaisuussäännökseen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Lainsoveltajaan kohdistuvana yhdenvertaisuusperiaate on tuomioistuinten ja muiden viranomaisten harkintavallan rajoitusperiaate, mutta periaate kohdistuu myös lainsäätäjään. HE 309/1993 vp, s ; Hallberg 2011, s Esim. Puolustusministeriö 2015, s Scheinin 2015, s. 2. Tiedustelutoiminnalla voi olla vaikutuksia esimerkiksi sananvapauteen, yhdistymisvapauteen, kokoontumisvapauteen, uskonnonvapauteen, yhdenvertaisuuteen ja syrjinnän kieltoon, liikkumisvapauteen, omaisuuden suojaan tai oikeuteen työhön. SURVEILLE-hankkeen tutkimuksen mukaan kattava perusoikeusvaikutusten arviointi yksityisyyden suojan ja tietosuojan kannalta yleensä tavoittaa vaikutukset myös yleisellä tasolla eikä vain suhteessa näihin oikeuksiin. 22 Ks. Viljanen 2011b, s Yksityiselämän käsite on tosin ymmärretty myös henkilön yksityistä piiriä koskevaksi yleiskäsitteeksi, josta kotirauhan suojan ja luottamuksellisen viestin salaisuuden erityissuojasäännökset eivät aina ole selvästi erotettavissa. Tiedustelutoiminnassa saadaan lisäksi henkilötiedoiksi luokiteltuja tietoja, mutta tällöin puututaan myös muihin yksityiselämän suojan osa-alueisiin eikä se saa niin suurta itsenäistä merkitystä. Lisäksi henkilötietojen suojaan puuttumiselle ei ole asetettu yhtä korkeita vaatimuksia kuin luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan puuttumiselle. Näistä syistä henkilötietojen suojaan ei keskitytä tutkimuksessa. 23 Sähköisellä viestillä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa tietoa, jota välitetään tai jaetaan sähköisesti. Tämä määritelmä vastaa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 1 luvun 3 :n 22 kohdan mukaista sähköisen viestin määritelmää. Lain nimike oli aiemmin tietoyhteiskuntakaari. 24 Lisäksi ratkaisua perustelee se, että viimeaikainen perustuslakivaliokunnan käytäntö on keskittynyt sähköiseen viestintään. Suomessa keskeinen tiedustelulakihankkeen yhteydessä herännyt huoli on ollut yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojan toteutuminen uusien kansalaisten sähköiseen viestintään puuttuvien tiedustelumenetelmien johdosta. Tutkimusaiheen osalta huolta on herättänyt se, kiertääkö tiedustelutiedon rikostorjuntaan luovuttamisen salliminen yksityiselämän suojaa.

28 6 keskitetysti poliisiviranomaisen näkökulmasta sotilastiedusteluhankkeen jäädessä tutkimuksen ulkopuolelle. Tämä tutkimus ulottuu siten siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttamiseen rikostorjuntaan. 25 Rikoksesta tehtävän ilmoituksen tekemisen siirtämistä koskevat kysymykset rajautuvat tutkimuksen ulkopuolelle Tutkimuksen metodi ja keskeiset oikeuslähteet Yleisenä tutkimusmenetelmänä on tutkimusaiheen analysointi oikeusdogmaattisesti. Tulkinnassa painottuu intressipunninta yksilönsuojan, kansallisen turvallisuuden suojaamisen sekä rikoksen estämis- ja selvittämisintressien välillä. 27 Koska tiedustelulainsäädäntö on vasta valmistelun asteella, oikeusdogmaattisen tutkimuksen (lainopin) tehtävistä tutkimuksessa oikeussäännösten voimassa olevan sisällön selvittämisen sijaan keskeisessä asemassa on systematisointi. 28 Teoreettisen eli systematisointeja tuottavan lainopin keinoin hahmotetaan poliisin tiedonhankintanormiston sekä prosessioikeudellisen sääntelyn taustalla vaikuttavia perusoikeussäännöksiä ja arvoja, joilla on merkitystä lainsäädäntöä kehitettäessä ja lainkäytössä. 29 Tutkimuksella on siten yhtymäkohtia myös perusoikeuskeskeiseen laintulkintaoppiin. 30 Tutkielmaani sisältyy de lege ferenda -tyyppisten suositusten antamista tiedonluovutusta ja -käyttöä koskevasta sääntelystä. Tutkimuksen toisessa luvussa luodaan katsaus yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan normatiiviseen perustaan. Tämän jälkeen tutkimuksessa analysoidaan niitä arvoja ja tavoitteita, jotka tulisi huomioida säädettäessä tiedustelumenetelmin kerätyn tiedon luovuttami- 25 Ehdotetun sotilastiedustelulain 6 luvussa säädettäisiin tiedustelutietojen luovuttamisesta eräissä tapauksissa, ks. HE 203/2017 vp, s Ehdotetussa poliisilain 5 a luvun 44 :n 1 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta tehdyksi oletetusta rikoksesta tehtävän ilmoituksen siirtämiseen suojelupoliisin päällikön päätöksellä enintään vuodeksi kerrallaan, jos se olisi välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi tai hengen tai terveyden suojaamiseksi. 27 Tiedustelutoiminta tapahtuu kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, mutta kun harkitaan tiedustelutiedon luovuttamista rikostorjuntaan, kysymys on viime kädessä rikostorjunnallisten intressien toteuttamisesta. 28 Esim. Aarnio 1982, s ; Aarnio 1989, s. 288 ja ; Aarnio 2006, s Vakiintuneesti on erotettu toisistaan käytännöllinen sekä teoreettinen eli systematisointeja tuottava lainoppi. Systematisoinnissa kysymys on käsitteiden välisten suhteiden eli systeemiyhteyksien hahmottamisesta. Se auttaa hahmottamaan kokonaiskuvan oikeudellisista järjestelyistä. Systematisoinneilla on tietty vaikutus oikeussäännösten sisällön selvittämiseen, joka puolestaan ilmentää tulkinnallista tiedonintressiä. Systematisoinnista ks. myös esim. Kolehmainen 2016, s Käytännöllisen ja teoreettisen lainopin osalta ks. myös esim. Määttä 2016, s Aarnio 1989, s. 304; Määttä 2016, s Teoreettinen lainopin on nähty tuottavan yleiset oppeja eli periaatteita, käsitteitä ja teorioita, jotka mahdollistavat tulkintasuositusten tekemisen. Ks. myös Jonkka LM 8/1998, s Perusoikeuskeskeisen laintulkintaopin määritelmästä ks. Siltala 2003, s

29 7 sesta rikostorjunnallisiin tarkoituksiin. Näiden intressien yleisemmän analyysin jälkeen tutkimuksessa käsitellään seikkaperäisemmin tiedustelun hyödynnettävyyteen liittyviä erilliskysymyksiä: tiedustelutiedon hyödynnettävyyttä rikoksen estämisvaiheessa sekä rikosprosessin eri vaiheissa, esitutkinnan aloittamiseksi ja suuntaamiseksi, esitutkinnassa käytettävänä todisteena sekä myöhemmin todisteena rikosoikeudenkäynnissä. Lopuksi ennen viimeisen luvun johtopäätösosiota tutkimuksessa analysoidaan lyhyesti tiedon luovuttamisesta ja käytöstä päättämiseen liittyviä oikeusturvatakeita. Tiedustelua koskeva lainsäädäntö on Suomessa vasta valmistelun asteella, minkä vuoksi tuoreella lainvalmisteluaineistolla on erityinen painoarvo tutkimusaiheen käsittelyssä. Myös rikostorjuntaa ja rikosprosessia koskevasta oikeuskirjallisuudesta on mahdollista johtaa reunaehtoja tiedustelutiedon hyödynnettävyydelle rikoksen elinkaaren eri vaiheissa. Tältä osin vertailukohtana tutkimuksessa käytetään erityisesti poliisi- ja pakkokeinolain (PKL, 806/2011) ylimääräisen tiedon käyttöä koskevia säännöksiä sekä sitä koskevaa lainvalmisteluaineistoa ja oikeuskirjallisuutta. Yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojan osalta keskeisessä asemassa ovat luonnollisestikin perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määräykset. Huomiota on kiinnitettävä myös EIT:n luottamuksellisen viestin suojaa sekä ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaan ratkaisukäytäntöön Keskeisiä käsitteitä ja ehdotetun palomuurisäännöksen sisältö Suomalaisen tiedustelulainsäädännön suuntaviivoja määriteltäessä tiedustelun yleiskäsitteenä katsottiin kattavan julkisiin ja ei-julkisiin lähteisiin kohdistuvan tiedonhankinnan, jonka tarkoituksena on kartoittaa ja lisätä ymmärrystä erilaisista uhista, riskeistä, mahdollisuuksista ja muutoksista 31 Merkittävä osa tässä tutkielmassa esitettävistä EIT:n ratkaisuista ovat koskeneet telekuuntelua tai muita salaisia tiedonhankintakeinoja, mutta niitä koskevassa tulkintakäytännössä esitetyt vaatimukset ovat pitkälti sovellettavissa myös arvioitaessa salaiselle tiedustelutoiminnalle ja sitä koskevalle lainsäädännölle ihmisoikeusjärjestelmästä seuraavia vaatimuksia. Ylimääräisen tiedon käyttöä koskevat rajoitukset poliisi- ja pakkokeinolaissa kohdistuvat sellaisiin tiedonhankintakeinoihin, jotka rajoittavat luottamuksellisen viestin suojaa. Tiedon käytön rajoittaminen perustuukin luottamuksellisen viestin suojaamiseen (Esim. KKO 2007:58, kohta 11). Vastaavasti tiedustelutiedon käytön ja luovuttamisen rajoittamistarpeen perustana on erityisesti kansalaisten luottamuksellisen viestin suoja, sillä tiedustelutieto on usein hankittu tähän oikeuteen kajoavin tiedustelumenetelmin. Esimerkiksi telekuuntelua koskevien vaatimusten on katsottu soveltuvan myös muihin sellaisiin toimivaltuuksiin, joilla puututaan vastaavasti tai vielä syvemmin yksilön oikeuksiin. Esim. Cameron 2000, s. 105; Metsäranta 2015, s Tiedustelutoiminnassa tapahtuva puuttuminen yksilön oikeuksiin on salaisia tiedonhankintakeinoja laajempaa, joten tiedustelutoimintaan on syytä ulottaa vähintään yhtä tiukat vaatimukset.

30 8 maan sisällä sekä rajojen ulkopuolella. 32 Parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä olevassa tiedustelulainsääntöä koskevassa hallituksen esityksessä siviilitiedustelu määriteltiin suojelupoliisin suorittamaksi tiedonhankinnaksi ja tiedon hyödyntämiseksi kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tukemiseksi ja muiden viranomaisten lakisääteisiä kansalliseen turvallisuuteen liittyviä tehtäviä varten. 33 Siviilitiedustelun tarkoituksena olisi suojelupoliisin toteuttamalla tiedonhankinnalla suojata kansallista turvallisuutta joko käyttämällä tietoa itse tai jakamalla tietoa relevanteille muille viranomaisille, joilla on kansallisen turvallisuuden suojaamiseen kuuluvia tai siihen liittyviä tehtäviä. Kansallisen turvallisuuden suojaamisen lisäksi suojelupoliisi ei saisi käyttää valtuuksiaan muuhun kuin tehtävään nimenomaisesti liittyviin tarkoituksiin. Ehdotettu tiedonluovuttamista rikostorjuntaan sääntelevä normi (poliisilain 5 a luvun 44 ) merkitsisi poikkeusta tähän käyttötarkoitussidonnaisuuteen. 34 Eduskunnan käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä tiedonluovutuksesta rikostorjuntaan on ehdotettu säädettäväksi poliisilain 5 a luvun ns. palomuurisäännöksessä 35 seuraavasti: 44 Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen rikostorjuntaan Suojelupoliisin on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava keskusrikospoliisille, jos tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että voidaan olettaa tehdyksi sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Ilmoitusta saadaan suojelupoliisin päällikön päätöksellä siirtää enintään vuodeksi kerrallaan, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi tai hengen tai terveyden suojaamiseksi. Suojelupoliisi saa ilmoittaa tehdystä rikoksesta keskusrikospoliisille, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta. Suojelupoliisin on viipymättä ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, jos tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että hankkeilla on sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, ja rikos on vielä estettävissä. Tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saa luovuttaa toimivaltaiselle viranomaiselle sellaisen rikoksen estämiseksi, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. 32 Puolustusministeriö 2015, s. 15. Tiedustelutoiminnan tavoitteeksi katsottiin tuottaa varhaisvaiheen tietoa, joka mahdollistaa uhkiin, riskeihin, mahdollisuuksiin sekä muutoksiin vaikuttamisen ja varautumisen. 33 HE 202/2017 vp, s Esityksessä siviilitiedustelun määritelmästä ehdotetaan säädettäväksi poliisilain 5 a luvun 1 :ssä. Tässä tutkimuksessa tiedustelu ymmärretään tässä merkityksessä. 34 HE 202/2017 vp, s. 2 ja Poliisilain 5 a luvun 5 :ssä sen sijaan säädettäisiin ns. suojelupoliisin sisäisestä palomuurista eli tiedonhankinnan jatkamisesta eräiden rikosten estämiseksi ja paljastamiseksi, ks. HE 202/2017 vp, s. 116.

31 9 Kun harkitaan 1 momentissa tarkoitettua ilmoituksen siirtämistä tai 1 tai 2 momentissa tarkoitettua ilmoituksen tekemistä tehdystä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta, tai sellaisen rikoksen estämisestä, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta, arvioinnissa on otettava huomioon rikoksen selvittämisen tai sen estämisen merkitys yleisen ja yksityisen edun kannalta. Tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saa aina luovuttaa syyttömyyttä tukevaksi selvitykseksi sekä hengelle, terveydelle tai vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran taikka huomattavan ympäristö-, omaisuus- tai varallisuusvahingon estämiseksi. Jos esitutkintaviranomainen käynnistää esitutkinnan tai ryhtyy esitutkintatoimenpiteen käyttämiseen taikka toimivaltainen viranomainen käynnistää rikoksen estämiseen tähtäävän toimenpiteen tässä pykälässä tarkoitetun ilmoituksen perusteella, on esitutkintaviranomaisen tai toimivaltaisen viranomaisen ennen esitutkinnan käynnistämistä tai esitutkintatoimenpiteen käyttämistä taikka rikoksen estämiseen tähtäävän toimenpiteen käynnistämistä ilmoitettava siitä suojelupoliisille. Lisäksi ehdotuksen mukaan tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain 17 :n nojalla tietoliikennetiedustelulla saadun tiedon rikostorjuntaan luovuttamiseen sovellettaisiin poliisilain 5 a luvun 44 :ä. Poliisioikeudellisessa kirjallisuudessa rikostorjunnan nimikkeellä olevan tehtäväkokonaisuuden on katsottu käsittävän poliisin tehtävät rikosten estämiseksi, paljastamiseksi sekä selvittämiseksi. 36 Rikostorjunnan käsitteen käyttöä edellä mainitulla tavalla puoltaa myös poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain (687/2009) 1 :n säännös. 37 Tiedustelulainsäädäntöhankkeessa poliisin hallinnosta annetun lain (110/1992) 10 :n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä käytettävä käsite torjua on ehdotettu korvattavaksi ilmaisulla havaita, estää ja paljastaa, koska käsitteen torjua voidaan esityksen mukaan katsoa kattavan myös rikosten selvittämisen. 38 Lisäksi perustuslain luottamuksellisen viestin suojaa koskevan säännöksen muuttamista koske- 36 Esim. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012, s Kyseisessä pykälässä rikostorjunnan käsitteeseen viitataan seuraavasti: Tämän lain tarkoituksena on edistää poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen (PTR-viranomaiset) yhteistoimintaa sekä PTR-viranomaisten yhteisten toimintalinjojen toteuttamista siten, että PTR-viranomaisille säädetyt rikosten estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen (rikostorjunta), valvontaan sekä niitä koskevaan kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät tehtävät ja yksittäiset toimenpiteet tulevat hoidetuiksi tarkoituksenmukaisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti. 38 HE 202/2017 vp, s. 263.

32 10 vassa esityksen yhteydessä luottamuksellisen viestin suojaa koskevan nykyisen säännöksen sanamuoto rikosten tutkinnassa on ehdotettu korvattavaksi ilmaisulla rikosten torjunnassa, mikä käsittäisi rikosten ennalta ehkäisemisen, paljastamisen ja selvittämisen. 39 Edellä esitetyn johdosta rikostorjunnan käsitettä käytetään tutkimuksessa kattamaan poliisin tehtävät laajassa merkityksessä eli sekä rikoksen estämisen, paljastamisen että selvittämisen. Rikostorjunnan käsitteen ymmärtämiseen tässä merkityksessä viittaa myös ehdotetun 44 :n otsikointi, jossa viitataan siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttamiseen rikostorjuntaan, vaikka pykälässä ehdotetaan säädettäväksi ilmoituksen tekemisestä myös tehdystä rikoksesta. 39 HE 198/2017 vp, s. 30 ja 34. Perustelujen mukaan säännöksen sanamuoto muutettaisiin vastaamaan perustuslakivaliokunnan vakiintunutta tulkintaa, mutta muutos ei vaikuttaisi sen sisältöön. Perustuslakivaliokunta tosin totesi perustuslain 10 :n muuttamisesta koskevassa tuoreessa mietinnössään näkemyksenään, että rikosten torjunta yleiskielisenä käsitteenä viittaa ensisijaisesti rikosten ennalta estämiseen eikä jo tehtyjen rikosten tutkintaan, ja piti "rikosten torjunnan" käsitettä perustuslakiin otettavana uutena käsitteenä ongelmallisempana kuin nykyistä "rikosten tutkinnan" käsitettä, ks. lähemmin PeVM 4/2018 vp.

33 11 2 YKSITYISELÄMÄN JA LUOTTAMUKSELLISEN VIESTIN SUOJA PE- RUS- JA IHMISOIKEUTENA 2.1 Yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaa koskevat kansainvälisten sopimusten ihmisoikeusvelvoitteet Vaikka siviilitiedustelua koskevassa hallituksen esityksessä todetusti kansallisen turvallisuuden on perinteisesti katsottu kuuluvan valtiosuvereenisuuden ydinalueeseen, kansainväliset ihmisoikeussopimukset asettavat vaatimuksia tiedustelutoiminnalle ja toisaalta myös sillä kerätyn tiedon hyödyntämiselle rikoksen estämiseksi, selvittämiseksi ja paljastamiseksi. 40 Näistä keskeisimpiä ovat Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (KP-Sopimus, SopS 7-8/1976) sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi; SopS 18-19/1990). KP-Sopimuksen 17 artiklan mukaan kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon ei saa mielivaltaisesti tai laittomasti puuttua eikä suorittaa hänen kunniaansa ja mainettaan loukkaavia hyökkäyksiä. Lisäksi jokaisella on oikeus lain suojaan tällaista puuttumista tai tällaisia hyökkäyksiä vastaan. Artikla asettaa lainmukaisuusvaatimuksen yksityiselämän suojaan puuttumiselle, ja lisäksi puuttumisen oikeuttava lainsäädäntö ja sen soveltamiskäytäntö ei saa olla mielivaltainen. Laissa on tarkoin määriteltävä yksityisyyden suojaan puuttumisen oikeuttavat olosuhteet; päätös tällaisesta toimenpiteestä on tehtävä aina tapauskohtaisesti laissa määrätyn viranomaisen toimesta. Yksityiselämästä kerättävien tietojen on oltava yhteiskunnan etujen kannalta välttämättömiä eikä niitä saa käyttää KP-sopimuksen kanssa ristiriidassa oleviin tarkoituksiin. 41 Euroopan mittakaavassa yksityiselämän suojasta on säädetty samankaltaisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa, jonka mukaan jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan. Lisäksi perusoikeuskirjan 8 artiklassa säädetään henkilötietojen suojasta HE 202/2017 vp, s YK:n ihmisoikeuskomitean yleiskommentti nro 16 vuodelta 1988 (A/43/20). Ks. myös HE 202/2017 vp, s Euroopan unionin perusoikeuskirja (2012/C 326/02), EUVL C 326, , s artiklan mukaan jokaisella on oikeus henkilötietojensa suojaan. Tällaisten tietojen käsittelyn on oltava asianmukaista ja sen on tapahduttava laissa määritettyä tarkoitusta varten ja asianomaisen henkilön suostumuksella tai muun laissa säädetyn oikeuttavan perusteen nojalla. Jokaisella on oikeus tutustua niihin tietoihin, joita hänestä on kerätty ja saada ne oikaistuiksi. Riippumattoman viranomaisen on valvottava näiden sääntöjen noudattamista.

34 12 Tiukemman valvontajärjestelmän sekä EIT:n yksityiskohtaisemman tulkintakäytännön vuoksi Euroopan ihmisoikeussopimus on yksityiselämän rajoitusten sallittavuutta arvioitaessa edellä mainituista merkityksellisimmässä asemassa. 43 Euroopan ihmisoikeussopimuksen EIS 8(1) artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. 44 Yksityis- ja perhe-elämän, kodin ja kirjeenvaihdon erottaminen toisistaan ei ole aina mahdollista tai edes tarpeellista, mutta niitä voidaan lähtökohtaisesti tarkastella erillisinä suojelukohteina. Artikla tarjoaa suojaa viranomaisten taholta tulevaa puuttumista vastaan, mutta edellyttää lisäksi positiivisia toimenpiteitä oikeuksien turvaamiseksi. 45 Pelkän lainsäädännön olemassaolon sellaisenaan on katsottu rikkovan sopimusmääräyksessä turvattuja oikeuksia. 46 Kirjeenvaihdon suoja takaa oikeuden kommunikoida ulkopuolisten puuttumatta siihen tai sensuroimatta sitä. Perimmäisenä tarkoituksena on yksilön suojaaminen viranomaisten mielivaltaiselta kirjeenvaihtoon puuttumiselta. EIT:n vakiintuneen tulkinnan mukaan kirjeenvaihto kattaa myös muut luottamuksellisen viestinnän muodot, kuten puhelinkeskustelut sekä tietoliikenneyhteyksiä käyttämällä tapahtuvan tiedonvälityksen, kuten sähköpostiviestit ja Internetin käytön valvonnalla saadut tiedot. Kirjeenvaihdon suojaa koskevat tapaukset tutkitaan yleensä myös yksityiselämän suojan aluetta koskettavina. 47 Sekä viestinnän sisältö että tunnistamistiedot kuuluvat suojan alaan. 48 Puuttumiselta ei edellytetä tosiasiallista tietojen käsittelyä, vaan niiden kerääminen ja tallentaminen myöhempää käyttöä varten on katsottava yksityiselämään puuttumiseksi. 49 Lisäksi ratkaisukäytännön mukaan pelkkä viestintäyhteyksien salaisen tarkkailun mahdollistavan lainsäädännön olemassaolo puuttuu viestinnän osapuolten ja potentiaalisten osapuolten EIS 8 artiklan 43 Pölönen 1997, s ; Metsäranta 2015, s. 23; HE 202/2017 vp, s Perustuslain 10 :n 1 momentin säännös yksityiselämän suojasta on katsottu vastaavan sisällöltään pitkälti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastaavalle määräykselle antamaa sisältöä, ks. Viljanen 2001, s. 283 ja ; Lavapuro 2010, s ; Roman Zakharov v. Venäjä (2015), kohdat 169, ja Pellonpää ym. 2018, s Ks. esim. X ja Y v. Alankomaat (1985), kohta 23; Christine Goodwin v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2002), kohta 71. Ks. myös ratkaisut M. C. v. Bulgaria (2003) ja K. U. v. Suomi (2008). 46 Pellonpää ym. 2018, s Helminen ym. 2014, s. 79; Hirvelä Heikkilä 2017, s ; Pellonpää ym. 2018, s Ks. esim. ratkaisut Klass ym. v. Saksa (1978), kohta 41; Copland. v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2007), kohdat 41 42; Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2010), kohta 118; M.N. ja muut v. San Marino (2015), kohta Esim. Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1984), kohta 84. Tuomioistuin totesi ratkaisussa, että tunnistamistiedot, kuten tiedot puhelinnumeroista, joihin henkilö on soittanut, on keskeinen osa puhelimen välityksellä tapahtuvaa viestintää. 49 S ja Marper v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2008), kohdat

35 13 takaamiin oikeuksiin. Uhrin aseman syntymiseen saattaa riittää riski siitä, että henkilö saattaa joutua tällaisten säännösten kontrollin kohteeksi Sallittu puuttuminen yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaan ihmisoikeussopimusten valossa Lainmukaisuusvaatimus EIS 8(2) artiklan mukaan oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta ei ole rajoittamaton, sillä viranomaiset saavat puuttua sen käyttämiseen silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. 51 Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaiset rajoitusperusteet ovat muotoilultaan väljempiä ja abstraktimpia kuin myöhemmin tarkasteltava perustuslain luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa koskeva lakivaraus. 52 Lainmukaisuusvaatimus ( in accordance with the law ) edellyttää rajoitukselta perustaa valtionsisäisessä oikeudessa. Vaatimus eroaa perustuslain vastaavasta siinä, että laille asetetut vaatimukset voi täyttää esimerkiksi eduskuntalakia alemmalla tasolla säädetty säännös. 53 Vastaavasti EU:n perusoikeuskirjan 7 ja 8 artikloissa turvattujen yksityiselämän ja viestinnän suojan sekä henkilötietojen suojan käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä niiden keskeistä sisältöä kunnioittaen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia artiklan 3 kohdan mukaan siltä osin kuin tämän perusoikeuskirjan oikeudet 50 Klass ym. v. Saksa (1978), kohta 34 ja 41; Weber ja Saravia v. Saksa (2007), kohta 78; Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2010), kohdat 118 ja Ks. myös Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1984), kohta 64; the Association for European Integration and Human Rights and Ekimdzhiev (2007), kohdat sekä Trechsel 2005, s ; Hirvelä Heikkilä 2017, s EIS 8(2) asettaa siten kolme ehtoa yksityiselämän suojaan puuttumiseksi; sen on oltava kansallisen lain sallimaa, sen on tapahduttava tiettyjen artiklassa erikseen lueteltujen etujen turvaksi ja sen on oltava demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön. 52 PeVM 25/1994 vp, s. 5; HE 198/2017 vp, s. 6 ja Kruslin v. Ranska (1990), kohta 29; Pellonpää 2018, s EU:n perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa ei mainita perusteita näiden oikeuksien rajoittamiseksi, vaan ne sisältyvät 52 artiklan 1 kohtaan.

36 14 vastaavat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa. 55 EIT:n ratkaisukäytännön mukaan EIS 8 artiklassa turvattuja oikeuksia rajoittavan lain on vakiintuneesti täytettävä kolme laatukriteeriä (quality of law): sen tulee olla yleisesti saatavilla (the accessibility of the law) 56, vaikutuksiltaan ennakoitava (foreseeability) sekä oikeusvaltioperiaatteen mukainen (rule of law). 57 Kuten myöhemmin tarkemmin ilmenee, erityisesti lain ennakoitavuus on pulmallinen tutkimusaiheen näkökulmasta. Ennakoitavuus edellyttää, että laki on muotoiltu niin täsmälliseksi, että yksilöllä on mahdollisuus ohjata käyttäytymistään sen perusteella. 58 Viranomaisen harkintavallan rajat on määriteltävä laissa sellaisella täsmällisyydellä, joka on riittävä sen kohde, tilanne ja olosuhteet huomioon ottaen. Koska tiedustelutoiminta merkitsee vakavaa puuttumista yksityiselämään ja kirjeenvaihtoon, sen on perustuttava erityisen täsmälliseen lakiin. 59 EIT:n ratkaisukäytännön perusteella kuitenkin selvää on, ettei ennakoitavuus merkitse sitä, että valvonnan kohde voisi etukäteen päätellä juuri häneen kohdistuvan valvonnan ja muuttaa käytöstään tämän perusteella. 60 Ennakoitavuusvaatimuksen on katsottu täyttyvän esimerkiksi, jos salaisen tiedusteluvaltuuksien käyttöperusteeksi on säädetty terrorismin uhka Artiklan 3 kohdan johdosta perusoikeuskirjan 7 artiklan sisältö vastaa EIS 8 artiklan sisältöä. Määräys ei kuitenkaan estä unionia myöntämästä tätä laajempaa suojaa. 56 Tältä osin ks. Shimovolos v. Venäjä (2011), kohdat Toimenpiteeltä edellytetään perustaa kansallisessa laissa, mutta lain on myös oltava riittävän helposti asianomaisen henkilön saatavilla. 57 Ratkaisukäytännössä todetusti: --it should be accessible to the person concerned, who must moreover be able to foresee its consequences for him, and compatible with the rule of law. Huvig v. Ranska (1990), kohta 26; Kruslin v. Ranska (1990), kohta 27; Kopp v. Sveitsi (1998) kohta 55, Lambert v. Ranska (1998), kohta 23; Weber and Saravia v. Saksa (2006), kohta 84; Liberty ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2008), kohta 59; Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2010). Vaatimukset lain saatavuudesta tai julkistamisesta ovat samanlaiset riippumatta siitä kohdistuuko tiedonhankinta yksittäisten henkilöiden viestintään vai yleisempien valvontaohjelmien kautta laajemman henkilöjoukon viestiyhteyksiin, ks. Liberty ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2008), kohta Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1984), kohta 66; Amann v. Sveitsi (2000), kohta Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1984), kohta 68; Kruslin v. Ranska (1990), kohta 33; Trechsel 2005, s. 539, Pellonpää ym. 2018, s Tätä on edellytetty telekuuntelulta ja muilta puhelinsalaisuuteen puuttuvilta keinoilta, joten sama vaatimus on syytä ulottaa myös tiedustelutoimintaan. 60 Kansallisen lain on oltava riittävän selkeä ( sufficiently clear in its terms ) antaakseen kansalaiselle riittävän osoituksen olosuhteista ja ehdoista, joiden täyttyessä hän saattaa joutua viranomaisten valvontatoimenpiteiden kohteeksi. Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1984), kohta 66 67; Kruslin v. Ranska (1990), kohta 30; Huvig v. Ranska (1990), kohta 29; Kopp v. Sveitsi (1998), kohta 64; Amann v. Sveitsi (2000), kohta 80; Weber ja Saravia v. Saksa (2006), kohdat 93 94; S. ja Marper v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2008), kohta 95; Roman Zakharov v. Venäjä (2015), kohdat ja 247; Szabó ja Vissy v. Unkari (2016), kohta 89. Ks. myös Hirvelä 2017, s. 840; Pellonpää ym. 2018, s Szabó ja Vissy v. Unkari (2016), kohdat 64 ja 80.

37 15 Lain on oltava sopusoinnussa sen yleisen oikeusperiaatteen (rule of law) kanssa, jonka mukaan ihmisiä tulee suojella viranomaisten mielivallalta. Toisin sanoen oikeusvaltioperiaate edellyttää muun muassa sitä, että salaisten viranomaistoimenpiteiden kohteina oleville kansalaisille taataan laissa riittävät oikeussuojakeinot mielivaltaista puuttumista vastaan. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun oikeuksiin puututaan ja valvontaa suoritetaan salassa niiden kohteelta. 62 Yksilöiden oikeusturvan toteutumiseksi EIT:n käytännön mukaan yksilöille tulee taata todellinen mahdollisuus saada yksityiselämäänsä kohdistuneita loukkauksia koskeva valitus tutkittavaksi kansallisessa lainkäyttöelimessä. 63 Saadun ratkaisun tulee olla täytäntöönpanokelpoinen. 64 Tällaisten oikeusturvakeinojen puute merkitsee EIS 8 artiklan loukkausta. 65 Esimerkkeinä laillisuusvaatimuksen rikkomisesta ovat Kruslin- ja Huvig -tapaukset, joissa rule of law -periaatetta katsottiin rikotun muun muassa siksi, että Ranskan lainsäädännössä ei määritelty kuuntelun oikeuttavia rikoksia eikä henkilöitä, jotka saattoivat joutua sen kohteeksi tai kuuntelun enimmäiskestoa. 66 Huolimatta Euroopan ihmisoikeussopimuksen laillisuusvaatimukseen kiinnittyvässä oikeuskäytännössä asetuista vähimmäisvaatimuksista, jää sopimusvaltioille laajasti harkintamarginaalia salaista tiedonhankintaa koskevan sääntelyn konkreettisen sisällön toteuttamiseksi Välttämättömyysvaatimus Toinen EIS 8(2) artiklassa asetetuista ehdoista sille, että viranomaiset saavat puuttua yksityiselämän ja luottamuksellisen viestinnän suojaan, on kajoamisen välttämättömyys demokraattisessa yhteiskunnassa. Puuttumisen välttämättömyysvaatimus ilmaistaan myös edellä todetusti EU:n peruskirjan artiklassa sekä perustuslain pykälässä. Välttämättömyyden kriteeri merkitsee pakottavaa yh- 62 Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1984), kohta 67 68; Kopp v. Switzerland (1998), kohta 64; Amann v. Sveitsi (2000), kohta 56; Rotaru v. Romania (2000), kohta 55; S. ja Marper v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2008), kohta 95; Telegraaf Media Nederland Landelijke Media B.V. ja muut v. Alankomaat (2012), kohta Ks. esim. Rotaru v. Romania (2000), kohdat 59 63; Dimitrov-Kazakov v. Bulgaria (2011), kohdat ja Roman Zakharov v. Venäjä (2015), kohdat Segerstedt-Wiberg ja muut v. Ruotsi (2006), kohdat Esim. Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1984), kohdat 90 91; P.G. ja J.H. v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2001), kohdat 82 88; Peck v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2003), kohdat Lisäksi se merkitsee EIS 13 artiklan loukkausta. Kyseisen artiklan mukaan jokaisella, jonka yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. 66 Ranskan lainsäädännössä ei myöskään ollut menettelysääntöjä kirjallisten yhteenvetojen laatimiseksi kuunnelluista puheluista, varokeinoja kokonaisten nauhojen käyttämisessä eikä määritelty olosuhteita, joissa nauhoja voitiin tai täytyi hävittää. Huvig v. Ranska (1990), kohdat 29 35; Kruslin v. Ranska (1990), kohdat

38 16 teiskunnallista tarvetta ( pressing social need ); käytetyn viranomaistoimenpiteen tulee olla suhteessa siihen perusteltuun päämäärään, jolla sitä perustellaan. 67 Esimerkkinä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä voidaan mainita Szabó ja Vissy v. Unkari -tapaus, jossa EIT katsoi 8 artiklaa rikotun siksi, että lainsäännön laajan soveltamisalan vuoksi tiedustelutoimet voitiin kohdistaa käytännössä lähes keneen tahansa ja toimeenpanijan päätöksestä ilman alistamista välttämättömyysarvioinnille. Kehittynyt teknologia mahdollisti sen, että hallitus saattoi helposti kerätä tietoja massaluontoisesti jopa alkuperäisen operaation tarkoituksen ulkopuolella. Tehokkaita oikeussuoja- tai oikaisukeinoja ei ollut olemassa puhumattakaan siitä, että tiedustelutoiminnan valvonta olisi ollut luonteeltaan oikeudellista. 68 EIT on rajoituksen välttämättömyysvaatimukseen osalta todennut määrittelevänsä sen, ovatko kansalliset menettelyt, joita yksityiselämää rajoittavien toimien suorittamiseen ja valvomiseen sovelletaan sellaisia, että niiden avulla konkreettiset yksityiselämää rajoittavat toimenpiteet pysyvät käytännössä sellaisissa mittasuhteissa, että ne voidaan katsoa välttämättömiksi demokraattisessa yhteiskunnassa. 69 Myös rajoituksen välttämättömyyden suhteen EIT jättää lainsäätäjälle ja muille kansallisille viranomaisille verraten laajan harkintamarginaalin todeta tarve ja valita päämäärän edellyttämät sopivat keinot silloin, kun puuttumista yksityiselämän tai viestinnän suojaan perustellaan kansallisella turvallisuudella. Tämä ei kuitenkaan EIT:n mukaan merkitse sitä, että jäsenvaltioilla olisi rajoittamaton oikeus alistaa kansalaisensa salaiseen valvontaan, vaan niiden toimintaa valvotaan niin lainsäädännön kuin sitä soveltavien päätösten osalta. Jäsenvaltioilla on siten tietty, rajattu oikeus arvioida rajoituksen välttämättömyysvaatimuksen täyttymistä, mutta viime 67 Gillow v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1986), kohta 55; Leander v. Sweden (1987), kohta 58; Telegraaf Media Nederland Ladelijke B.V. ja muut v. Alankomaat (2012), kohta 123. Tiedustelutoimenpiteen tulee siten olla suhteessa kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteeseen, jolla sitä perustellaan. Jos tiedustelutoimenpitein saatua tietoa käytetäänkin alkuperäisestä tarkoituksesta poiketen esimerkiksi rikoksen selvittämiseksi, tiedustelutoimien pitäisi olla suhteessa myös tähän päämäärään. 68 Szabó ja Vissy v. Unkari (2016), kohdat 58, 75 77, 87 ja 89. Tapaus koski Unkarissa vuonna 2011 voimaan astunutta terrorismin vastaisen salaisen tiedustelutoiminnan mahdollistanutta lainsäädäntöä. Poliittisen tahon suorittama valvonta katsottiin olennaisesti riittämättömäksi varmistamaan edellytettävä välttämättömyysarviointi suhteessa kyseessä oleviin tavoitteisiin ja keinoihin. 69 Klass ja muut v. Saksa (1978), kohdat 49, 50 ja 54; Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1984), kohta 81; Weber ja Saravia v. Saksa (2006), kohdat 106 ja 117; Kvasnica v. Slovakia (2009), kohta 80; Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2010), kohdat ; Roman Zakharov v. Venäjä (2015), kohta 232; Szabó ja Vissy v. Unkari (2016), kohta 57.

39 17 kädessä ihmisoikeustuomioistuimella on toimivalta sen ratkaisemiseen. Yksityiselämän ja kirjeenvaihdon suojaa koskevassa artiklassa säädettyä oikeutta suojan rajoittamiseen on syytä tulkita supistavasti Yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suoja perusoikeutena Yksityiselämän suoja yleisenä ja erityisenä perusoikeutena Yksityiselämän suoja perusoikeutena turvataan Suomen perustuslain 10 :ssä, jossa on säädetty seuraavasti: Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. 71 Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana. Yksityiselämän suojan käsitettä käytetään suppeassa merkityksessä viittaamaan perustuslain 10 :n 1 momentissa turvattuun erityiseen perusoikeuteen sekä laajemmassa merkityksessä koko 10 :n turvaamien oikeuksien kokonaisuuteen. 72 Käytännössä yksityiselämän suojan erityisenä perusoikeutena ei ole katsottu olevan selvästi erotettavissa muista oikeuksista kuten luottamuksellisen viestin salaisuuden suojasta, vaan ne voivat ilmetä päällekkäisinä. Luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan puuttuminen merkitsee yleensä myös yksityiselämän suojaan puuttumista Handyside v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1976), kohdat 48 49; Klass ja muut v. Saksa (1978), kohdat 42 ja 49; Silver ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1983), kohta 97; Leander v. Ruotsi (1987), kohta 59; Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2010), kohta Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan henkilötietojen suoja sisältyy osittain myös samassa momentissa turvatun yksityiselämän suojan piiriin, esim. PeVL 4/2017 vp, s. 2; PeVL 71/2017 vp, s. 2. Keskeisin henkilötietojen suojaa sääntelevä laki on henkilötietolaki (523/1999) sekä poliisin henkilörekistereiden osalta henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettu laki (761/2003). 72 Viljanen 2011b, s Yksityiselämän suojaa koskeva perustuslain säännös sai muotonsa vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä. Hallituksen esityksessä todetusti yksityiselämän yleiskäsitteenä voi nähdä viittaavan henkilön yksityiseen piiriin. HE 309/1993 vp, s Viljanen 2011b, s Useamman oikeuden konkurrenssitilanteissa yksityiselämän suoja yleiskäsitteenä voi peittää muiden yksityispiiriä turvaavien oikeuksien jättämiä suoja-aukkoja.

40 18 Perustuslakivaliokunta esitti perusoikeusuudistusta koskevassa mietinnössään yleiset perusoikeuksien rajoittamista koskevat vaatimukset. 74 Lisäksi joihinkin perusoikeussäännöksiin sisältyy erityisiä lainsäätäjän harkintavaltaa rajoittavia lisäkriteerejä, ns. kvalifioituja lakivarauksia, joiden tarkoituksena perustuslakivaliokunnan mukaan on tavallisen lainsäätäjän rajoitusmahdollisuuden määrittäminen mahdollisimman täsmällisesti ja tiukasti siten, ettei perustuslain tekstissä anneta avoimempaa perusoikeuden rajoitusvaltuutta kuin välttämättä on tarpeen. 75 Perustuslain 10.2 :ssä ei ole asetettu yksityiselämän suojaa koskevalle erityiselle perusoikeudelle kvalifioitua lakivarausta, vaan tähän perusoikeuteen puuttumista arvioidaan perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten pohjalta. 76 Konkurrenssitilanteessa perusoikeusrajoituksen on täytettävä perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytykset sekä kaikkien kysymykseen tulevien perusoikeuksien kvalifioitujen lakivarausten edellytykset. 77 Yksityiselämän suojan lähtökohtana on perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan yksilön oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Yksityiselämän tarkan piirin määritteleminen on kuitenkin todettu vaikeaksi eikä sitä pyritty tekemään uudistuksen yhteydessä. 78 Perinteisesti valtiolta on edellytetty sen lisäksi, että se itse pidättäytyy loukkaamasta kansalaisten yksityiselämää, aktiivisia toimia yksityiselämän loukkauksia vastaan. Säännöksen on katsottu edellyttävän lainsäätäjän ylläpitävän tehokasta säännöksen turvaamien oikeushyvien suojaa. 79 Siten julkisen vallan on, sen lisäksi, että se pidättäytyy loukkaamasta kansalaisten yksityis- 74 Näitä ns. perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä käsitellään lähemmin luvussa PeVM 25/1994 vp, s. 5. Ks. myös HE 198/2017 vp, s Viljanen 2011b, s Käytännössä tällöin huomiota on kiinnitetty erityisesti lailla säätämisen vaatimukseen, rajoitusten täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimukseen, rajoitusperusteiden hyväksyttävyysvaatimukseen sekä suhteellisuusvaatimukseen. Esimerkkinä perustuslakivaliokunnan käytännöstä PeVL 2/1996 vp. 77 Viljanen 2011b, s Perusoikeuskonkurrenssilla viittaan perusoikeuksien yhtymistilanteeseen, jossa useampi perusoikeus suojaa samaa toimintaa. Suomessa käsitettä on käytetty vähän, mutta Saksan valtiosääntöoikeudessa konkurrenssiopilla on ollut merkittävä asema perusoikeuksien yleisten oppien kehittämisessä. Neuvonen Rautiainen LM 6/2013, s HE 309/1993 vp, s Yksityiselämään katsottiin kuuluvan mm. yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön sekä oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan. Ks. myös Viljanen 2011b, s HE 309/1993 vp, s. 53. Ks. myös HE 198/2017 vp, s. 5. Perinteinen konkreettinen keino tähän on rikoslainsäädäntö. Vaatimus tosin seuraa jo perustuslain 22 :stä, jossa julkiselle vallalle asetetaan yleinen velvoite turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Julkisen vallan on siten pidättäydyttävä itse puuttumasta perusoikeuksiin, mutta siltä

41 19 elämää ja luottamuksellista viestintää laajamittaisella ja kohdentamattomalla tiedustelutoiminnalla, arvioitava, millä tavoin näitä yksityisyyden suojaan ja viestinnän luottamuksellisuuteen kohdistuvia laajamittaisia loukkauksia voidaan estää tai rajoittaa. Säätämällä riittävän tarkoista ehdoista tiedustelutiedon hyödyntämiselle eri tarkoituksiin on mahdollista rajoittaa perusoikeusloukkauksen laajuutta. Kysymys on perusoikeuden toteutumista turvaavasta välttämättömästä sääntelystä Luottamuksellisen viestin suoja Luottamuksellisen viestin salaisuus turvataan perustuslain 10 :n 2 momentissa. Säännöksen on todettu turvaavan jokaiselle oikeuden luottamukselliseen viestintään ilman, että ulkopuoliset saavat oikeudettomasti tiedon hänen lähettämiensä tai hänelle osoitettujen luottamuksellisten viestien sisällöstä. 81 Esitöiden mukaan säännös on väline- ja tekniikkaneutraali eli se turvaa yleisesti luottamuksellisen viestin salaisuutta riippumatta viestintävälineistä. 82 Viestin sisällön lisäksi säännös turvaa muita viestiä koskevia tietoja, joiden avulla voidaan selvittää viestinnän osapuolet. 83 Tämä merkitsee esitöiden mukaan suojaa esimerkiksi kirjeiden tai muiden suljettujen viestien avaamista tai hävittämistä sekä puhelujen kuuntelemista tai nauhoittamista vastaan. 84 Perustuslain 10 :n 3 momenttiin sisältyy luottamuksellisen viestin salaisuutta koskeva kvalifioitu lakivaraus, jossa on tyhjentävästi ja yksityiskohtaisesti lueteltu luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan hyväksyttävät rajoitusperusteet. Lainkohdassa on asetettu lailla säätämisen vaatimus sekä rajoituksen välttämättömyysedellytys. 85 Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan säännöksessä tarkoitettujen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavien rikosedellytetään myös aktiivisia toimenpiteitä niiden toteutumisen edistämiseksi. Esitöiden mukaan säännös korostaa pyrkimystä perusoikeuksien aineelliseen turvaamiseen muodollisen, menettelyvaatimuksiin liittyvän perusoikeusturvan rinnalla. HE 309/1993 vp, s. 75. Ks. myös Helminen ym. 2014, s Ks. Puolustusministeriö 2015, s HE 309/1993 vp, s ; PeVL 8/1994 vp, s. 1; PeVL 59/2006 vp, s. 2; PeVL 19/2008 vp, s. 3; PeVL 32/2013 vp, s. 3. Säännös ei suojaa pelkästään lähettäjää, vaan sen on todettu olevan molempien viestinnän osapuolten oikeus. 82 HE 309/1993 vp, s. 53. Esitöiden mukaan se ei suojaa tavallisella kuuloetäisyydellä käytävän keskustelun sisältöä, mutta luottamukselliseksi tarkoitetun keskustelun kuunteleminen teknisin apuvälinein merkitsee puuttumista säännöksessä turvattuihin oikeuksiin. 83 HE 309/1993 vp, s. 53; Viljanen 2011b, s ; PeVL 32/2013 vp, s HE 309/1993 vp, s Nämä edellytykset ovat samoja kuin perusoikeuksien yleisissä rajoitusedellytyksissä, joita käsitellään seuraavassa luvussa 2.4.

42 20 ten piiriin kuuluvat esimerkiksi huumausainerikokset, törkeät väkivaltarikokset sekä maan- ja valtiopetosrikokset. 86 Niihin on luettu myös törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä vahingonteko sekä tietyin edellytyksin eräät törkeät talousrikokset. 87 Perustuslakivaliokunta katsoi aikaisemmin vakiintuneesti käytännössään tunnistamistietojen eli esimerkiksi lähettäjän ja vastaanottajan IP-osoitteita ja lähetysaikaa koskevien tietojen jäävän luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaavan perusoikeuden ydinalueen ulkopuolelle. 88 Tästä syystä tunnistamistietojen salaisuuden suojaan puuttuvalta sääntelyltä edellytettiin perusoikeuksien rajoittamisen yleisten edellytysten täyttymistä, mutta perustuslain 10.3 :n kvalifioidun lakivarauksen vaatimusten täyttymistä ei edellytetty sellaisenaan. 89 Perustuslakivaliokunta katsoi, että tunnistamistietojen saaminen voidaan jättää sitomatta tiettyihin rikostyyppeihin, jos sääntely muutoin täytti perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. 90 Euroopan unionin tuomioistuimen Digital Righs Ireland -tapauksen jälkeen valiokunta muutti kantaansa. 91 Perustuslakivaliokunta totesi, että tunnistamistiedot voivat olla yksityiselämän suojan näkökulmasta niin ongelmallisia, ettei kategorinen erottelu suojan reuna- ja ydinalueeseen ole aina perusteltua. Valiokunnan mukaan huomiota tulisi yleisemmin kiinnittää rajoitusten merkittävyyteen kokonaisuutena. 92 Oikeuskirjallisuudessa jaottelua perusoikeuden ydinalueena suojattuun viestin sisältöön ja heikommin suojattuihin tunnistamistietoihin on arvosteltu jo pidempään HE 309/1993 vp, s Esim. PeVL 36/2002 vp, s. 4 5; PeVL 33/2013 vp, s Esim. PeVL 47/1996 vp, s. 4; PeVL 7/1997 vp, s. 2; PeVL 26/2001 vp, s. 3; PeVL 9/2004 vp, s.4; PeVL 10/2004 vp, s. 4; PeVL 16/2004 vp, s.6; PeVL 3/2008 vp, s. 2; PeVL 29/2008 vp, s. 2; PeVL 6/2012 vp, s. 3 4; PeVL 32/2013 vp, s. 3; PeVL 33/2013 vp, s. 3 ja PeVL 23/2006 vp, s. 2 3; PeVL 62/2010 vp, s. 4. Ks. myös HE 198/2017 vp, s Esim. PeVL 26/2001 vp, s. 3; PeVL 37/2002 vp, s. 3; PeVL 29/2008 vp, s. 2; PeVL 66/2010 vp, s. 7, PeVL 67/2010 vp, s. 4; PeVL 33/2013 vp, s. 3. Perustuslain 10 :n muuttamista koskevan hallituksen esityksen mukaan tästä syystä on voitu säätää televalvontatoimivaltuudesta myös tilanteessa, jossa ei välttämättä ole kyse yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavista rikoksista (esim. PolL 5:8,2:n 1 ja 3 kohta). HE 198/2017 vp, s. 8. Lisäksi tunnistamistietojen saamista on pidetty mahdollisena joissakin tilanteissa, joissa ei ole ollut kyse rikoksen tutkinnasta. Tällöinkin sääntelyä on arvioitu perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta, ks. PeVL 62/2010 vp, s Yhdistetyt asiat C-293/12 ja C-594/12, Digital Rights Ireland Ltd v. Minister for Communications, Marine and Natural Resources ym. ja Kärntner Landesregierung ym., EU:C:2014: PeVL 18/2014 vp, s. 6. Ks. myös HE 202/2017 vp, s Tunnistamistietojen merkityksen osalta esim. Metsäranta 2015, s ; Neuvonen 2014, s. 42. Sotilastiedustelua koskevan hallituksen esityksen mukaan vielä ei ole selvästi pääteltävissä, miten tämä uudelleenarviointi muuttaa aiempaa tulkintalinjaa perusoikeuksien yleisten rajoittamisedellytysten osalta, ks. HE 203/2017 vp, s Ks. esim. Lavapuro 2015; Scheinin 2015, s. 3. Scheinin mukaan tunnistamistietojen kategorian nopean laajenemisen ja tunnistamistietojen eri tyyppien keskenään yhdistelemisen mahdollisuuden vuoksi kattavasti kootut ja analysoidut

43 21 Nähdäkseni riippumatta siitä, onko kysymys viestin varsinaisesta sisällöstä vai sen tunnistamistiedoista, siihen on lähtökohtaisesti suhtauduttava samalla tavoin, kun arvioidaan, voidaanko kansallisessa lainsäädännössä sallia tiedustelutoimin saadun tiedon luovuttaminen toimivaltaisille viranomaisille käytettäväksi esimerkiksi rikosten estämiseksi tai selvittämiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö luovutettavien tietojen luonteella olisi merkitystä viestinnän luottamuksellisuuteen puuttumisen voimakkuuden näkökulmasta. Kuten jo aikaisemmin on tuotu esiin, puuttumisen vakavuuteen vaikuttaa toimenpiteen salaisuus. Edellä mainittujen lisäksi luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttumisen voimakkuuteen vaikuttavana tekijänä voidaan mainita myös puuttumisen ajallinen kesto. 94 PL 10.3 :ssä mainittu rikoksen tutkinta tarkoittaa sanamuotonsa mukaisesti tulkittuna vain jo tehtyjä rikoksia. Rikoksen tutkinnan käsitteen on perustuslakivaliokunnan käytännössä vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan säännöksen tarkoittamassa mielessä myös sellaisia toimenpiteitä, joihin ryhdytään jonkin konkreettisen ja yksilöidyn rikosepäilyn johdosta, vaikka rikos ei olisi vielä ehtinyt toteutuneen teon asteelle. 95 Rikosten tutkinta ei näin tulkittuna rajoitu rikosten esitutkintaan. 96 Vaikka lakivarauksen käsitettä on tulkittu edellä mainituin tavoin laajentavasti, luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittamista koskevassa tulkintakäytännössä on asetettu vaatimus konkreettisesta ja yksilöidystä rikosepäilystä. 97 Lakivaraukseen sisältyvän välttämättömyysvaatimuksen puolestaan on todettu viittavan rajoituksen oikeasuhtaisuuteen; luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan rajoitus voidaan katsoa välttämättömäksi, jos säännöksessä tarkoitettuja rikoksia ei pystytä selvittämään tai estämään ilman kyseisen keinon käyttöä. 98 tunnistamistiedot kertovat henkilöstä ja tämän yksityisyyden suojan piiriin kuuluvista asioista jopa enemmän kuin yksittäisten viestien sisältö. 94 Lehtonen 2001, s ; Metsäranta 2015, s Saatavien tietojen luonteen osalta vahvimmin suojatuiksi on katsottu yksilöä koskevat arkaluonteiset tiedot. Puuttumisen salaisuuden osalta PeVL 8/1994 vp, s. 3; PeVL 12/1998 vp, s. 5; PeVL 66/2010 vp, s Esim. PeVL 2/1996 vp, s. 2; PeVL 5/1999 vp, s. 2 3; PeVL 26/2001 vp, s. 3; PeVL 37/2002 vp, s. 3; PeVL 9/2004 vp, s. 3; PeVL 11/2005 vp, s. 3; PeVL 19/2008 vp, s. 3 4; PeVL 49/2014 vp, s. 3; HE 198/2017 vp, s. 28. Ks. myös Neuvonen 2014, s. 45; Neuvonen Rautiainen LM 2/2015, s ; Metsäranta 2015, s Viljanen 2011b, s Esim. PeVL 2/1996 vp, s. 2; PeVL 5/1999 vp, s. 2 3; PeVL 37/2002 vp. Tällainen on perustuslain 10 :n muuttamista koskevan hallituksen esityksen mukaan käsillä silloin, kun jonkun on syytä epäillä tekevän tai tehneen rangaistavaksi säädetyn teon. HE 198/2017 vp, s PeVL 32/2013 vp, s. 4. Perustuslain 10 :n tarkistamista koskevassa hallituksen esityksessä todetusti välttämättömyys tarkoittaisi, että rajoitus on sallittu vain, jollei hyväksyttävä tavoite (tiedon hankkiminen säännöksessä tarkoite-

44 22 Perustuslain tarkistamista selvittänyt työryhmä katsoi julkaistussa mietinnössään, ettei perustuslain sanamuoto ja sen nykyinen tulkintakäytäntö mahdollista säätää perustuslain 10 :n 3 momentin nojalla sellaisista rajoituksista viestin salaisuuteen, joiden tarkoituksena ei olisi yksilöidyn rikoksen torjuminen tai selvittäminen vaan laajemmalti kansallisen turvallisuuden kannalta välttämättömän tiedon hankkiminen vakavista uhkista erityisesti uhkiin varautumiseksi ja niiden ennakoimiseksi sekä valtion ylimmän johdon päätöksenteon tueksi. Mietinnössä katsottiin, ettei perustuslain sanamuoto mahdollista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan puuttumista tiedon hankkimiseksi esimerkiksi sellaisesta kansallista turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta, joka ei ole edennyt niin pitkälle, että siihen voitaisiin kohdistaa konkreettinen ja yksilöity rikosepäily, tai jota ei ole säädetty rangaistavaksi. 99 Parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä olevassa esityksessä perustuslain 10 :ään on ehdotettu lisättäväksi uusi 4 momentti siten, että nykyisen 3 momentin jälkimmäinen virke siirrettäisiin sisällöltään tarkistettuna 4 momenttiin seuraavasti: Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten torjunnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana sekä tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. 100 Luottamuksellisen viestin rajoittamiselle on siten esitetty säädettäväksi uusi hyväksyttävä peruste, jossa irtauduttaisiin rikosperusteisesta toiminnasta. Pykälän perustelujen mukaan kyse olisi tiedonhankinnasta säännöksessä mainituista toiminnoista, joihin ei voida (ainakaan vielä tiedonhankintavaiheessa) kohdistaa konkreettista ja yksilöityä rikosepäilyä. Säännöksessä tarkoitetusta toiminnasta säädettäisiin tarkemmin tavallisella lailla. 101 Hallituksen esityksessä todetusti tiedonhankinta tusta toiminnasta) ole saavutettavissa luottamuksellisen viestin salaisuuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Välttämättömyyskriteeri pitäisi sisällään vaatimuksen luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan puuttumisesta mahdollisimman kohdennetusti ja rajoitetusti, ks. HE 198/2017 vp, s OMML 41/2016, s ja 42. Sama todettiin myös perustuslain tarkistamista koskevassa hallituksen esityksessä HE 198/2017 vp, s HE 198/2017 vp, s. 34. Kuten jo aiemmin tuotiin esiin, 4 momentin alkuosa vastaisi muuten asiasta nykyisin 10 :n 3 momentissa säädettyä, mutta ilmaisu rikosten tutkinnassa korvattaisiin uudella ilmaisulla rikosten torjunnassa. Momentin loppuosa olisi uusi. 101 Sotilaallisen toiminnan sekä kansallisen turvallisuuden ja kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan toiminnan määrittelystä ks. HE 198/2017 vp, s Huomattavaa on, että esityksen mukaan tiedon hankkiminen säännöksessä tarkoitetusta sotilaallisesta toiminnasta ei edellyttäisi, että tällaisesta toiminnasta aiheutuu vakavaa uhkaa kansalliselle

45 23 kansallisesta turvallisuudesta huolehtimiseksi tai sotilaallisesta toiminnasta rajaa myös sitä, kenen käyttöön tietoja hankitaan. Hankittu tieto on tarkoitettu vain valtion ylimmälle johdolle tilannekuvan muodostamiseksi ja päätöksenteon tueksi sekä kansallisille turvallisuusviranomaisille lakisäänteistä toimintaa varten. Perustelujen mukaan uusi rajoitusperuste merkitsisi sitä, että tavallisen lain tasolla säädettävät viranomaisten uudet, luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa rajoittavat tiedonhankintatoimivaltuudet rajautuisivat vain säännösehdotuksessa tarkoitettuun toimintaan Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset voivat asettaa täydentäviä vaatimuksia perustuslain 10.3 :ssä säädettyyn kvalifioituun lakivaraukseen. Siten ne voivat asettaa lisävaatimuksia luottamuksellisen viestin suojaan puuttuvilla tiedustelumenetelmillä kerätyn tiedon luovuttamista ja käyttöä koskevalle lainsäädännölle. 103 Perustusvaliokunnan perusoikeusuudistusta koskevassa mietinnössä esittämiä yleisiä rajoitusperusteita perusoikeuksien rajoittamiseksi ovat lailla säätämisen vaatimus, täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus, rajoitusperusteen hyväksyttävyysvaatimus, ydinalueen koskemattomuusvaatimus, suhteellisuusvaatimus, oikeusturvavaatimus ja ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimus. Luettelo sisältää keskeisimmät rajoitusten sallittavuusarvioinnissa huomioitavat seikat, mutta ei ole tyhjentävä, vaan myös muut seikat voivat saada merkitystä. 104 Perusoikeusrajoituksen on täytettävä kaikki nämä ns. perusoikeuksien rajoitusedellytystestin vaatimukset. 105 Ne on huomioitava sekä lain säätämisvaiheessa että niitä sovellettaessa. 106 Perusoikeuksien rajoitusedellytystestin on sanottu asettavan lainsäätäjälle systemaattisen kriteeristön, jonka puitteissa rajoitukset on perusteltava sisällöllisesti ja kattavasti. 107 turvallisuudelle. Lisäksi säännöksessä tarkoitettu tiedonhankinta voisi koskea toimintaa, joka luonteensa takia voi muodostua vakavaksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle tai jatkuessaan vaarantaisi sitä eli säännöksessä ei edellytettäisi kansallisen turvallisuuden olevan välittömästi vaarantumassa. 102 HE 198/2017 vp, s PeVM 25/1994 vp, s. 4 5; Viljanen 2001, s. 63 ja 65. Ks. myös PeVL 21/1997, s. 1 2, jossa perusoikeuden rajoittamisen valtiosääntöoikeudellisen sallittavuuden arvioimisen todettiin jäävän perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten varaan tilanteessa, jossa perusoikeussäännökseen ei sisälly kirjoitettua lakivarausta oikeuden rajoittamisesta. 104 PeVM 25/1994 vp, s. 4-5; Viljanen 2001, s ; Viljanen 2011a, s Ks. PeVM 25/1994 vp, s. 5: Niitä ovat esimerkiksi: ( ). 105 Lavapuro LM 3/2000, s ; Viljanen 2001, s Vaatimuksen on katsottu seuraavan perustuslain 22 :ssa säädetystä perusoikeuksien turvaamisvelvoitteesta sekä 106 :ssä säädetystä tuomioistuimen velvoitteesta säännösten konfliktitilanteessa asettaa perustuslain säännös etusijalle. Viljanen 2001, s Lavapuro 2010, s Ks. myös Viljanen 2001, s. 351.

46 24 Lailla säätämisen vaatimus edellyttää perusoikeusrajoituksen perustumista eduskunnan säätämään lakiin. Perusoikeuksien rajoittamista koskevan toimivallan delegoiminen lakia aiemmalle säädöstasolle on kiellettyä. 108 Vaatimusta ilmentävät perusoikeussäännösten lakivaraukset sekä PL 80.1, jonka mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan kuuluvat lain alaan. 109 Lailla säätämisen vaatimuksella on läheinen yhteys rajoitusten täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimukseen, joka perutuslakivaliokunnan luonnehdinnan mukaan edellyttää sitä, että rajoitusten olennaisen sisällön tulee ilmetä laista. 110 Esitöissä todetusti laista tulee ilmetä rajoituksen laajuus ja sen täsmälliset edellytykset. 111 Toisin sanoen siitä on perustuslakivaliokunnan mukaan ilmettävä riittävän selkeästi se, kuka on oikeutettu käyttämään rajoitusvaltuuksia, mitä valtuuksia käytettäessä saadaan tehdä sekä miten silloin on meneteltävä. 112 Viljanen on todennut, että perusoikeuksien rajoitussäännösten on mahdollisimman tarkasti vastattava tosiasiallista rajoitustarvetta eikä ole hyväksyttävää antaa rajoitusvaltuuksia varmuuden vuoksi. 113 Rajoitusvaltuuksien on oltava lisäksi niin selkeitä, että voidaan riittävällä varmuudella ennakoida, miten niitä tullaan käyttämään. 114 Rajoitusperusteen hyväksyttävyysvaatimus edellyttää rajoittamiselta sitä, että se on painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima. Hyväksyttävyyden arvioinnin näkökulmasta perustusvaliokunta on painottanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaavanlaisten ihmisoikeuksien hyväksyttävien rajoitusperusteiden merkitystä. 115 Viljasen näkemyksen mukaan hyväksyttävyysvaatimus merkitsee vaatimusta perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävän rajoitusperusteen olemassaolosta. 116 Painavana yhteiskunnallisena tarpeena voidaan pitää muiden perusoikeusoikeuksien turvaamistavoitetta, mutta se voi liittyä myös jonkin painavan kollektiivisen hyvän turvaamiseen 108 PeVM, 25/1994 vp, s. 5. Lailla säätämisen vaatimuksesta ks. tarkemmin Viljanen 2001, s Tästä tarkemmin ks. HE 1/1998 vp, s ; Hidén 2001, s ; Viljanen 2004, s PeVM 25/1994 vp, s. 5. Ks. myös Viljanen 2001, s ja 146. Vaatimus liittyy myös PL 2.3 :ssä ilmaistuun oikeusvaltioperiaatteeseen, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Metsäranta 2015, s HE 309/1993 vp, s ; Viljanen 2001, s PeVL 8/1995 vp, s. 2. Ks. myös esim. PeVL 12/1998 vp, s. 6; Viljanen 2001, s Viljanen 2001, s Viljanen 2001, s Perustuslakivaliokunta totesi lisäksi olevan perusteltua, että vain ihmisoikeussopimuksen asianomaisen sopimusmääräyksen mukaan hyväksyttävät rajoitusperusteet voivat olla vastaavan perusoikeussäännöksen sallittuja rajoitusperusteita. PeVM 25/1994 vp, s Viljanen 2001, s Viljasen mukaan perusoikeusjärjestelmän muodostama systemaattinen kokonaisuus tarjoaa tarkastelulle objektiivisen, tosin arvosidonnaisen arviointimittapuun.

47 25 tai edistämiseen. 117 Esimerkkeinä tällaisista kollektiivisista intresseistä on pidetty kansallista turvallisuutta sekä vakavan rikollisuuden estämistä. 118 Hyväksyttävyysvaatimuksen näkökulmasta yksityiselämän suojan rajoittamista kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi voidaan näin ollen lähtökohtaisesti pitää sallittuna rajoitusperusteena. 119 Viljasen mukaan huomattavaa on tämän kaltaisten kollektiivisten intressien hyväksyttävyyden vaihtelu perusoikeuksittain. Jonkin perusoikeuden hyväksyttävä rajoitusperuste saattaa toisen perusoikeuden kohdalla olla riittämätön oikeuttamaan rajoituksia. Kollektiiviset hyvät, kuten kansallisen turvallisuus, voivat nekin kuitenkin viime kädessä palautua perustuslain säännöksiin. 120 Perustuslakivaliokunnan mukaan perusoikeusrajoitusten suhteellisuusvaatimus merkitsee, että niiden tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Lisäksi perusoikeusrajoitus on sallittu ainoastaan, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus ei saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon sen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään. 121 Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa suhteellisuusvaatimus on jaettu kolmeen osavaatimukseen: soveltuvuusvaatimukseen, välttämättömyysvaatimukseen sekä suhteellisuusvaatimukseen suppeassa merkityksessä. 122 Soveltuvuusvaatimuksen mukaan perusoikeutta rajoittavan toimen tulee olla asianmukainen ja tarkoituksensa saavuttamiseen ylipäänsä soveltuva. Välttämättömyysvaatimus on suhteellisuusvaatimuksen keskeinen ulottuvuus; viranomaisella ei saa olla käytettävissä perusoi- 117 Viljanen 2001, s ja Kansallisen turvallisuuden osalta ks. esim. PeVL 21/1997 vp, s. 2 sekä vakavan rikollisuuden osalta ks. esim. PeVL 10/2000 vp, s Vaikka PL 10.3 :ssä on tyhjentävästi lueteltu luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan rajoittamiseksi hyväksyttävät rajoitusperusteet, yleiset rajoitusedellytykset vaikuttavat säännöksen tulkintaan. Jos tiedonhankinnalla puututaan myös yksityiselämän suojaan erityisenä oikeutena, rajoituksen hyväksyttävyys ratkaistaan tässä esitettyjen yleisten rajoitusedellytysten perusteella. Metsäranta 2015, s Lisäksi huomattavaa on jo aikaisemmin todettu, ettei perustuslain 10.3 :n kvalifioitu lakivaraus nykyisessä muodossaan mahdollista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan puuttumista kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi. 120 Viljanen 2001, s PeVM 25/1994 vp, s Viljanen 2001, s ; Koillinen Oikeus 4/2001, s. 500.

48 26 keuteen vähemmän puuttuvaa keinoa. Kolmanneksi suhteellisuusvaatimuksen mukaan välttämätönkään rajoitustoimi ei saa olla epäsuhdassa sen taustalla olevan päämäärään eli yhteiskunnallisen intressin painavuuteen nähden. 123 Edellä esitetystä seuraa, että tiedustelutoimivaltuuksista säädettäessä ja sääntelyä sovellettaessa on punnittava keskenään kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitetta sekä käytetyllä tiedonhankintamenetelmällä rajoitettavaa suojan alaa. 124 Nähdäkseni suhteellisuusvaatimuksen merkitys ulottuu myös sen arvioimiseen, onko tiedustelutoimivaltuuksin kerätyn tiedon hyödyntämisestä seuraava perusoikeusrajoitus hyväksyttävässä suhteessa sen käyttötarkoitukseen. Toisin sanoen tiedustelutiedon eteenpäin ilmoittamisesta ja tällaisen tiedon hyödyntämisestä seuraava perusoikeusrajoitus on oltava hyväksyttävässä suhteessa sillä tavoiteltavaan päämäärään ja yhteiskunnallisen intressin painavuuteen, kuten rikoksen selvittämisintressin toteutumiseen. Tutkimusaiheen näkökulmasta edellä mainituista osavaatimuksista soveltuvuusvaatimuksen voi nähdä merkitsevän sitä, ettei tiedustelutiedon luovuttaminen eteenpäin ja käyttäminen esimerkiksi rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi tulisi olla mahdollista, jos nämä toimet eivät todellisuudessa edistä näiden tavoitteiden saavuttamista. Tämä merkitsee sitä, ettei perusoikeusrajoitus ole hyväksyttävä esimerkiksi jos eteenpäin ilmoitettaisiin tietoa tilanteessa, jossa on selvää, ettei tämän tiedon antamisella tosiasiallisesti ole merkitystä myöhemmässä prosessissa. Tämän voi nähdä asettavan myös vaatimuksen siitä, ettei tiedon ilmoittamiskynnys saa olla liian matala, vaan tiedustelutiedosta olisi ilmettävä riittävät tosialliset perusteet epäillä rikoksen olevan tekeillä tai tapahtunut. Vastaavasti välttämättömyysvaatimuksesta voi nähdä seuraavan se, ettei tiedustelutiedon käyttöä rikostorjunnassa tulisi sallia, jos tavoite olisi saavutettavissa ja tieto hankittavissa myös muilla keinoin. Suhteellisuusvaatimus suppeassa merkityksessä taas tarkoittaisi sitä, ettei rajoitus saa olla epäsuhdassa sen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin, kuten rikosvastuun toteuttamisintressin, painavuuden kanssa. Viime kädessä suhteellisuusvaatimuksen täyttyminen on perustettava perusoikeuden ja perusoikeusrajoituksen taustalla olevien intressien väliseen yhteiskunnallisiin arvostuksiin kytkeytyvään 123 Ks. Viljanen 2001, s ja ; Koillinen Oikeus 4/2001, s Viljasen mukaan näistä osavaatimuksista välttämättömyys- ja suhteellisuusvaatimus suppeassa merkityksessä vastaavat perustuslakivaliokunnan kuvausta suhteellisuusvaatimuksesta. 124 Saraviidan mukaan suhteellisuusvaatimus edellyttää tavoitteen ja käytetyn keinon keskinäistä punnintaa, ks. Saraviita 2011, s. 140.

49 27 punnintaan. Sen lopputulos ilmentää, sitä miten tärkeänä arvona esimerkiksi rikosvastuun toteuttamistavoitetta yhteiskunnallisesti pidetään ja millaisiin perusoikeusrajoituksiin se voi yksittäistapauksittain oikeuttaa. 125 Suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta on katsottu riittäväksi lain säätämisvaiheessa, että objektiivisesti arvioiden keino on todennäköisimmin soveltuva tavoitteen saavuttamiseksi eikä käytettävissä ole perusoikeuteen vähemmän puuttuvia yhtä tehokkaita keinoja. 126 Vaikka perusoikeusrajoituksen hyväksyttävyys olisi perusteltavissa, sen sallittavuutta ratkaistaessa on arvioitava, onko rajoitus välttämätön ja oikeassa suhteessa sen perusteena olevan oikeushyvän painavuuteen. Tämä edellyttää myös sen arvioimista, kuinka vakavasti ja millä todennäköisyydellä jokaisen oikeus turvallisuuteen vähenisi siitä, ettei poliisille annettaisi uusia toimivaltuuksia tai oikeutta käyttää toimivaltuuksin kerättyä tietoa tiettyyn tarkoitukseen. 127 Ydinalueen koskemattomuusvaatimus puolestaan tarkoittaa, ettei tavallisella lailla voida säätää perusoikeuden ytimeen ulottuva rajoitusta. 128 Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että perusoikeuteen ei voida puuttua niin laajalti, että se tekee tyhjäksi ja merkityksettömäksi perusoikeuden sisällön. Jos perusoikeuden ulottuvuus kuuluu sen ydinalueeseen, ei voi olla olemassa sellaista painavaa yhteiskunnallinen intressiä, joka oikeuttaisi perusoikeusrajoituksen. 129 Ydinalueen koskemattomuusvaatimus on siinä mielessä ongelmallinen, ettei ole määritelty tarkemmin, mitä perusoikeuden ydinalueella tarkoitetaan, vaan sitä on tarkasteltava perusoikeuskohtaisesti. Tämän vuoksi sen itsenäinen merkitys on jossakin määrin rajallinen, ja sen on katsottu edellyttävän tukeutumista suhteellisuusvaatimukseen. 130 Metsäranta on katsonut luottamuksellisen viestin suojan tulevan merkityksettömäksi viimeistään silloin, kun yksityisiä viestejä voidaan seurata niin usein, että yksilöt eivät uskalla enää käyttää viestintävälineitä yksityisiin viesteihin tai jos he eivät enää uskalla ilmaista itseään vapaasti ja omana itsenään. Edellä esitettyä voidaan pitää esimerkkinä ääritilan- 125 Viljanen 2001, s Viljanen 2001, s Ks. esim. Lavapuro LM 3/2000, s PeVM 25/1994 vp, s Viljanen 2001, s ; Manninen 2011, s. 482; Länsineva 2012, s Kullakin perusoikeudella on katsottu olevan ydinalue, jonka antamaa suojaa ei voi poistaa eikä merkittävästi heikentää; ydinalueelle ulottuva rajoitus voisi tehdä rajoituksesta pääsäännön ja perusoikeudesta poikkeuksen. 130 Ks. Lavapuro 2010, s ; Länsineva 2012, s. 83; Metsäranta 2015, s Ks. myös Viljanen 2001, s Viljasen mukaan suhteellisuusvaatimusta ja ydinalueen koskemattomuuden vaatimusta ei ole välttämätöntä palauttaa toisiinsa, vaan ne voidaan nähdä toisiaan täydentävinä näkökulmina perusoikeuksien rajoituksiin.

50 28 teesta, ja tästä näkökulmasta selvää on, ettei esimerkiksi kansalaisten sähköiseen viestintään puuttuvan tiedustelun tulisi sen luonteesta johtuen missään olosuhteissa demokraattisessa järjestelmässä muodostua laajaksi, tavanomaisen rikollisuuden tutkinnassa käytettäväksi keinoksi. 131 Oikeusturvavaatimuksen mukaan perusoikeuksia rajoitettaessa on huolehdittava riittävistä oikeusturvajärjestelyistä. 132 Niillä on viitattu erityisesti muutoksenhakumahdollisuuteen, mutta myös muut menettelylliset oikeusturvatakeet lukeutuvat oikeusturvajärjestelyihin. 133 Tiedustelutoiminnan kohteiksi joutuvilla yksittäisillä kansalaisilla ei ole mahdollisuutta kontrolloida tiedustelutoimenpiteiden asianmukaisuutta kuin aikaisintaan tiedustelumenetelmän käytöstä tehdyn jälkikäteisen ilmoituksen perusteella. Tästä syystä on erityisesti kiinnitettävä huomiota muihin valvonta- ja oikeusturvajärjestelyihin, joita tiedustelulainsäädännössä asetetaan. 134 Kansalaisen ennakointimahdollisuudet ovat erityisen pienet silloin, kun tietoa hyödynnetään luvan perusteena olleesta käyttötarkoituksesta poiketen esimerkiksi rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi. Menettelyllisiä oikeusturvatakeita käsitellään myöhemmin luvussa 6. Ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimus edellyttää sitä, ettei perusoikeusrajoitus saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. 135 Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan perusoikeusrajoitukset eivät voi mennä pidemmälle kuin ihmisoikeusvelvoitteet sallivat, jotta Suomi ei syyllistyisi kansainvälisten velvoitteidensa rikkomiseen. 136 Perustuslakivaliokunta korosti mietinnössään perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien tulkinnallisen harmonisoinnin aiempaa tärkeämpää merkitystä. 137 Konkreettisisten tilanteiden osalta on katsottu, että jännitteet tulisi ratkaista etsimällä tulkintavaihtoehtoja, joilla pyritään sovittamaan yhteen perus- ja ihmisoikeuksien tarjoaman suojan ala Metsäranta 2015, s Kokonaisuutena arvioiden Metsärannan mukaan ydinalueen koskemattomuuden vaatimuksella on varsin vähän itsenäistä merkitystä yksityiselämän suojan, kotirauhan suojan tai luottamuksellisen viestin suojan rajoitusten arvioinnissa. Ks. puhelinkuuntelun osalta HE 22/1994 vp, s PeVM 25/1994 vp, s Viljanen 2001, s Ks. myös Saraviita 1998, s. 102; Saraviita 2000, s Ks. Metsäranta 2015, s PeVM 25/1994 vp, s HE 309/1993 vp, s. 40. Ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimuksesta ja sen merkityksestä ks. tarkemmin Viljanen 2001 s PeVM 25/1994 vp, s Lavapuro 2010, s. 170.

51 29 3 KANSALLISEN TURVALLISUUDEN SUOJAAMIS-, RIKOSTOR- JUNTA- JA OIKEUSTURVAFUNKIOIDEN YHTEENSOVITTAMINEN 3.1 Viestinnän luottamuksellisuus ja tiedustelutiedon käyttö rikostorjunnassa Tiedustelutiedon käyttöön rikostorjunnassa liittyy keskenään jännitteisiä intressejä, jotka ohjaavat harkintavallan käyttöä säädettäessä tiedustelutiedon luovuttamisesta ja käytöstä rikostorjunnassa sekä tätä sääntelyä sovellettaessa. Samanaikaisesti vaikuttavien erisuuntaisten intressien ristiriitatilanteessa on arvioitava optimaalista suhdetta niiden painotuksessa. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojan aliarvottamisen seurauksena voi olla monien muiden fundamentaalisten perusarvojen väistyminen esimerkiksi valtion turvallisuuden puolesta puhuvien tai autoritaaristen vaatimusten tieltä. Monien muiden oikeuksien, kuten sananvapauden, uskonnonvapauden, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tai yhdenvertaisen kohtelun, toteutumisen on katsottu olevan riippuvainen yksityiselämän suojan noudattamisesta. Yksityiselämän suojalla on katsottu olevan merkitystä demokratian toteutumisen kannalta, sillä se asettaa rajoja julkisen vallan käytölle. 139 Koska tiedustelulla puututaan syvälle kansalaisten yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaan, kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien kannalta on tärkeää, että tiedustelumenetelmien käyttöehdoista säädetään riittävän täsmällisesti, tiedustelu on kohdennettua sekä kansalaisille taataan riittävät oikeusturvatakeet. 140 Laajasti käytetty ja kohdentamaton tiedustelu merkitsee vakavampaa yksityiselämän suojan loukkausta kuin tarkasti rajattu tuottaen samalla enemmän myös sellaista tietoa, joka ei välttämättä liity kansalliseen turvallisuuteen ja sitä vakavasti uhkaavaan toimintaan. 141 Näin ollen säätämällä riittävän täsmällisesti ja tiukasti tiedustelun edellytyksistä ja kohdentamisesta, voidaan jo ennakolta pyrkiä minimoimaan kansalliseen turvallisuuteen turvaamiseen liittymättömän tiedon kerääminen. Tämä vähentää osaltaan tarvetta ylipäätään luovuttaa 139 Regan 1995, s ; Goold 2009, s. 3 6; Mass Surveillance 2016, s EIT totesi jo vuonna 1978 salaisen valvonnan tarpeellisuuden demokraattisissa yhteiskunnissa kansallisen turvallisuuden tai rikollisuuden häiriöiden ehkäisemiseksi, mutta totesi myös, etteivät jäsenvaltiot voi käyttää mitä tahansa keinoja esimerkiksi terrorismin ja vakoilun torjumiseksi, ks. Klass ja muut v. Saksa (1978), kohta EIT on myös nimenomaisesti katsonut, että kansallisen turvallisuuden suojaamisen varjolla toteutettavat salaiset tiedustelutoimet voivat ylimitoitettuina horjuttaa tai jopa tuhota demokratian, minkä vuoksi on huolehdittava riittävistä ja tehokkaista oikeusturvatakeista väärinkäytöksiä vastaan. Klass ja muut v. Saksa (1978), kohta 49; Roman Zakharov v. Venäjä (2015), kohta Salaisen tiedonhankinnan käyttöä koskevien edellytysten merkityksestä yksityiselämän suojan toteutumisen kannalta ks. Metsäranta 2015, s Ks. Cameron 2000, s. 84.

52 30 tiedustelutietoa eteenpäin toimivaltaisille viranomaisille. Toisaalta vaikka tiedustelu olisi hyvinkin tarkasti rajattu välttämättömään, sen yhteydessä tulee väistämättä esiin tietoa rikoksista, ja tällaisen tiedon eteenpäin välittämisen ohjaamiseksi tarvitaan sääntelyä. 142 Voidaan kuitenkin pohtia, onko kansalaisia mahdollista suojata liian laajoilta, yksityiselämän suojaan puuttuvilta tiedustelutoimilta enää jälkikäteen rajoittamalla jo kerättyjen tietojen käyttöä. Kansalaisen oikeuksia on jo loukattu siinä vaiheessa, kun tiedustelutieto on tullut viranomaisten haltuun, sillä varsinainen yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojan murtava toimenpide on se tiedustelutoimi itsessään, jolla tieto on hankittu. Tiedustelussa esiin tullut rikostieto on lähtökohtaisesti saatu lainmukaisesti käytetyllä tiedustelumenetelmällä ja siihen on ollut tuomioistuimen myöntämä lupa. 143 Se, että tiedustelumahdollisuus rajataan koskemaan vain tiettyjä uhkia, osaltaan suojaa yksilöitä liian laajalta sähköiseen viestintään kohdistuvalta tiedustelulta ja siten viestinnän luottamuksellisuuteen puuttumiselta. On kuitenkin mahdollista esittää, että tätä tarkoitusta ei voi toteuttaa enää jälkikäteen rajoittamalla jo kerättyjen tietojen käyttöä. 144 Ylimääräisen tiedon käytön osalta on todettu, että tieto on jo joka tapauksessa tullut viranomaisten haltuun, eikä ole olemassa keinoa, jolla asiantila voitaisiin jälkikäteen muuttaa. 145 On myös esitetty, että pakkokeino tulisi jättää käyttämättä, jos yksityiselämän suoja ei salli tietojen täysimääräistä hyödyntämistä asiassa. 146 Lisäksi oikeuskirjallisuudessa on todettu PL 10.2 :n luottamuksellisen viestin suojan kattavan vain matkalla olevan viestin, mutta ei jo vastaanotettua 142 Tiedustelun edellytyksiä on mahdollista vain varsin rajatusti muotoilla siten, ettei tällaista tietoa kertyisi, ks. KM 2009:2, s Ks. HE 14/2013 vp, s. 21. Tämä perustuu luonnollisestikin siihen olettamukseen, että tällaista tuomioistuimen myöntämää lupaa tiedustelumenetelmän käyttämiseksi edellytetään laissa. 144 HE 52/2002 vp, s Pakkokeinolain laajempaa uudistamista koskeneessa hallituksen esityksen yleisperusteluissa todettiin salaisessa tiedonhankinnassa kertyvän ylimääräisen tiedon käytön osalta, ettei sitä ole järkevää eikä realistista kieltää esitutkinnassa, sillä henkilöiden joutumista liian laajan kuuntelun käytön kohteeksi ei voida enää jälkikäteen toteuttaa rajoittamalla jo tapahtuneella kuuntelulla saatujen tietojen käyttöä. Hallituksen esityksen mukaan mitään muutakaan hyväksyttävää perustetta esitutkinnan vaikeuttamiseksi ja rikoksentekijän suojaamiseksi tietojen käyttöä estämällä ei ole. Tässä yhteydessä todettiin ylimääräisen tiedon käytön olevan sallittua, koska sitä ei ole kielletty. 145 HE 52/2002 vp, s Ks. myös HE 14/2013 vp, s. 22. Ylimääräisen tiedon käyttöön tuli hallituksen esityksen mukaan suhtautua samalla tavalla kuin muuhunkin sattumalta poliisin tietoon tulleeseen tietoon riippumatta siitä, koskeeko ylimääräinen tieto sellaista rikosta, jonka tutkintaan olisi voitu saada kuuntelulupa vai ei. 146 Fredman 2012, s

53 31 viestiä. 147 Nähdäkseni luottamuksellisen viestin suojan alaa ei kuitenkaan ole syytä rajata näin kapeaksi, sillä myös jo vastaanotettuun tai tutkittuun viestiin liittyy suojeluintressejä. Viestinnän luottamuksellisuus on luonnollisestikin murrettu jo sillä hetkellä, kun se on tullut tiedusteluviranomainen tietoon. Perusteltua on kuitenkin katsoa, että yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojan loukkausta on mahdollista rajoittaa vielä jälkikäteen muun muassa siten, että tietoja hyödynnetään vain asianmukaisiin ja hyväksyttäviin tarkoituksiin. Luottamuksellisen viestin suojan sisältö ei voi lopullisesti tyhjentyä ja muuttua merkittömäksi siinä vaiheessa, kun jokin viesti on tullut yksittäisen viranomaisen tietoon. Tällaisen tiedon salaamiselle muilta tahoilta on edelleen vahvoja perusteita. Yksityiselämän suojan rajoituksen on perustellusti katsottava lisääntyvän, jos viranomaisten lisäksi myös muut henkilöt voivat saada tiedon haltuunsa. 148 Perustuslakivaliokunta on korostanut, ettei viestin sisältö menetä perustuslain tarjoamaa luottamuksellisen viestin suojaa pelkästään sen perusteella, että esimerkiksi telekuuntelun avulla on saatu tieto siitä, vaan perustuslain 10 :n sääntely rajoittaa viestin sisällön käyttöä tämän jälkeenkin. 149 Lisäksi perustuslakivaliokunta totesi aikanaan puhelinsalaisuuden nauttiman suojan merkitsevän estettä viestin välittömälle kuuntelemiselle sekä myös viestin ja sitä koskevien suojattujen tietojen tallentamiselle ja tallenteen käytölle. 150 On myös mahdollista tulkita siten, että tiedustelumenetelmien käytöstä seurannut yksityiselämän loukkaus olisi korjattavissa tai ainakin sitä olisi mahdollista rajata esimerkiksi kieltämällä todisteen käyttö oikeudenkäynnissä. 151 Edellä esitetyn johdosta on katsottava, että tiedustelumenetelmin kerätyn tiedon luovutusta ja käyttöä rajoittamalla on mahdollista samalla rajoittaa aiheetonta puuttumista viestinnän luottamuksellisuuteen. Tiedustelulla hankitun tiedon luovuttaminen käytettäväksi rikostorjunnassa merkitsee välillistä kyseisen tiedustelumenetelmän käytön rajoittamisen väljennystä. 152 Lisäksi tiedon käytön salliminen 147 Helminen ym. 2014, s. 81. Tässä yhteydessä tosin huomautettiin, että vaikka jo vastaanotettu viesti ei nauti perustuslaissa tarkoitettua viestinnän suojaa, se voi kuulua yksityiselämän suojan piiriin tai olla lain tasolla suojattu. Lisäksi kirjeenvaihdon ihmissoikeussuoja saattaa olla laajempi kattaen myös vastaanotetut viestit. 148 Metsäranta 2015, s. 155 ja PeVL 32/2013 vp, s. 6. Tämä on perustuslakivaliokunnan mukaan olennaista myös sen vuoksi, että salaisen pakkokeinon kohteeksi voi joutua kuuntelun varsinaisen kohteen lisäksi myös ulkopuolinen henkilö. 150 PeVL 8/1994 vp, s Virolainen Pölönen 2004, s PeVL 32/2013 vp, s. 6. Perustuslakivaliokunnan mukaan ylimääräisen tiedon käytön salliminen muiden vakavuusasteeltaan vähäisempien kuin kunkin telepakkokeinon perusterikosten selvittämiseen eräänlaista välillistä telepakkokeinon käytön rajoittamisen väljennystä. Sama on sovellettavissa tiedustelutiedon käyttöön rikostorjunnassa.

54 32 rikostorjunnassa on omiaan lisäämään riskiä väärinkäytöksiin, sillä intressinä saattaa olla viestintään puuttuvan tiedustelumenetelmän käytön epäasianmukainen laajentaminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että kohdentamaton ilman yksilöityä rikosepäilyä tapahtuva tiedustelu merkitsee vakavaa puuttumista valvonnan kohteiden yksityiselämän suojaan silloin, kun se mahdollistaa rikosoikeudelliset toimenpiteet tiedustelun kohdetta kohtaan. Siksi kansallisessa lainsäädännössä on sen tulkinnan mukaan määriteltävä selkeät säännöt tietojen luovuttamiseksi rikostutkintaan sekä käyttämisestä todisteena rikosoikeudenkäynnissä. Kokonaisarvioinnissa tuomioistuin on painottanut erityisesti riittävän tehokkaita ja tarkkoja kansallisia suojamekanismeja väärinkäyttöä vastaan. Riittävän selkeän ja täsmällisen tiedustelutiedon käyttöä koskevan sääntelyn merkitys yksityiselämän suojan kannalta tiivistyykin erityisesti mahdollisuuteen sen avulla torjua tähän oikeuteen puuttuvien tiedustelutoimivaltuuksien käyttöalan ennakoimatonta tai epäasianmukaista laajentumista ja mahdollista väärinkäyttöä viranomaisten taholta. 153 Weber ja Saravia -tapaus koski Saksan tiedustelupalvelun BND:n kansallisen lainsäädännön nojalla harjoittamaa matkapuhelinliikenteen ns. strategista valvontaa, jolla se keräsi tietoa tunnistaakseen ja estääkseen valtioon kohdistuvia vakavia uhkia. Kantajien valitus ulottui koskemaan strategisella valvonnalla saadun tiedon käyttöä ja siirtämistä muille viranomaisille. Heidän mielestään tiedon siirtäminen toisille viranomaisille merkitsi syvempää puuttumista 8 artiklassa turvattuihin oikeuksiin, koska rikostutkinta saatettiin käynnistää henkilöistä, joihin oli kohdistettu salakuuntelua ilman mitään tiettyä rikosepäilyä. Näin ollen kantajien mukaan siirtäminen oli oikeasuhteista ainoastaan, jos se suojeli tärkeää lainmukaista etua ja olemassa oli riittävät tosialliset perusteet epäillä rikoksen olevan suunnitteilla tai tapahtunut. Kantajien mukaan oikeuksien rajoittaminen ei ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa, sillä oli epäsuhtaista käyttää laajasti viestinnän salaisuuteen puuttuvin menetelmin hankittua tietoa lukuisten, ja jopa vähäisten rikosten torjumiseen. Lisäksi kantajien näkemyksen mukaan suojatoimenpiteet eivät olleet riittäviä, sillä valvonta ei ollut riippumatonta Amann v. Sveitsi (2000), kohta 76 77; Weber ja Saravia v. Saksa (2006), kohta 196; Liberty ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2008), kohta 68 69; Zakharov v. Venäjä (2015), kohta 102. Ks. myös esim. Huvig v. Ranska (1990), kohta 34; Valenzuela Contreras v. Espanja (1998), kohta 46; Prado Bugallo v. Espanja (2003), kohta 30. Ks. myös Hirvelä 2017, s Weber v. Saravia v. Saksa (2006), kohta 4, 40 41, 74 ja Saksan kansallisessa lainsäädännössä määriteltyjä uhkia olivat Saksaan kohdistuvat sotilaalliset hyökkäykset, Saksassa toteutettavat luonteeltaan kansainväliset terroriteot, kansainvälinen aseiden salakuljetus, huumeiden laajamittainen maahantuonti, ulkomailla tapahtuva rahan väärentäminen sekä edellä mainittuihin ilmiöihin liittyvä rahanpesu, ks. kohta 27.

55 33 Ihmisoikeustuomioistuin korosti ratkaisussaan, että yleisin valvontatoimin, ilman tiettyä epäilyä, kerätyn tiedon siirtäminen rikosoikeudenkäyntiin merkitsee melko vakavaa puuttumista valvonnan kohteiden viestinnän luottamuksellisuuteen. Ihmisoikeustuomioistuin kuitenkin päätyi tapauksessa katsomaan, että laissa säädettiin tietojen edelleen luovuttamisessa noudatettavista ehdoista; kyseenalaisen menettelyn aiheuttamaa viestinnän luottamuksellisuuden loukkausta tasapainotettiin rajaamalla tiedon siirtämisen salliminen vain vakavien rikosten estämiseksi tai selvittämiseksi sekä väärinkäytön estävillä valvontamekanismeilla. Siten Saksan lainsäädännön katsottiin olevan 8 artiklan asettavien vaatimusten kanssa yhdenmukainen. 155 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella tiedustelutiedon käyttöä koskevia turvatoimia voivat olla esimerkiksi tietojen säilyttäminen siten, että vain tietyillä nimetyillä viranomaisilla on pääsy tietoihin ja siten, että niitä voidaan luovuttaa muille viranomaisille vain silloin, jos nämä aidosti tarvitsevat tietoja tehtäviensä suorittamiseksi. Siten vain oikeutetun tavoitteen kannalta tarpeellisten tietojen luovuttaminen on sallittua. Väärinkäytöltä voidaan suojautua säätämällä kansallisesti edellytyksistä rikostietoa sisältävän tiedustelutiedon ilmoittamiseksi syyttäjäviranomaisille. 156 Tiedustelutiedon hyödyntämistä koskevaa sääntelyä ei siten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimenkaan käytännön valossa voi pitää merkityksettömänä yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojan näkökulmasta, vaan puutteellisen sääntelyn johdosta tapahtuva tiedustelutiedon luovuttaminen eteenpäin voi merkitä laajempaa oikeudenloukkausta kuin tiedustelutoimi itsessään. Tiedustelutiedon hyödyntämistä koskevalla sääntelyllä pyritään torjumaan jul- 155 Weber v. Saravia v. Saksa (2006), kohta Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kansallisen tuomioistuimen asettamat lisäsuojatoimenpiteet olivat sopivia rajoittamaan kerätyn tiedon käyttöä vain tarkoitukseen, joka edisti strategisen valvonnan tavoitteita. EIT korosti ratkaisussaan mm. sitä, että kansallinen tuomioistuin oli merkittävästi tiukentanut takeita väärinkäyttöä vastaan esimerkiksi vaatimalla, että tiedon siirtäminen oli sallittua vain jos tietyt spesifit faktat herättivät epäilyn siitä, että joku oli tehnyt jonkun laissa listatuista rikoksista. Lisäksi päätöksen tiedon siirtämisestä tuli tehdä BND:n henkilökunnan jäsen, jolla oli pätevyys tuomarinvirkaan ja joka oli koulutettu varmistamaan, että luovuttamisen edellytykset olivat käsillä. 156 Ks. Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2010), kohta ; Roman Zakharov v. Venäjä (2015), kohta 253. Kyseisissä tapauksissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin arvioi riskiä väärinkäytöksiin minimoivan se, että näistä seikoista oli säädetty selkeästi kansallisesti. Zakharov v. Venäjä -tapauksessa EIT tosin katsoi Venäjän lainsäädännön olevan ihmisoikeussopimuksen vastainen.

56 34 kisen vallan liiallista tai väärinkäyttöä. Suojatoimenpiteet ovat tärkeässä osassa silloin, kun päätetään salaisella tiedustelutoiminnalla kerätyn, yksilöitä koskevan tiedustelutiedon siirtämisestä kansallisille turvallisuusviranomaisille, lainvalvontaan tai ulkomaisille palveluille Kansallinen turvallisuus - tiedustelun tarkoituksen toteuttaminen ja käyttötarkoitussidonnaisuudesta poikkeaminen Voimassa olevan poliisilain 1 luvun 5 :ssä säädetään koko poliisitoimintaa koskevasta tarkoitussidonnaisuuden periaatteesta, jonka mukaan poliisi saa käyttää toimivaltuuttaan vain säädettyyn tarkoitukseen. Poliisin toimivalta puuttua yksilön oikeuksiin tai velvollisuuksiin tulee perustua nimenomaiseen säännökseen. 158 Tarkoitussidonnaisuuden periaate merkitsee, ettei poliisi saa käyttää valtaa siten, että se esimerkiksi näennäisesti hankkisi tietoa kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi varsinaisena ja todellisena tavoitteenaan vahingossa tehostaa rikostorjuntaa. Poliisi ei saa tällä tavoin pyrkiä laajentamaan tosiasiallisia laillisia toimivaltuuksiaan. 159 Tarkoitussidonnaisuus edellyttää tiedustelutiedon käyttämistä vain tiettyihin etukäteen määriteltyihin ja lainmukaisiin tarkoituksiin. Siten se asettaa laatuvaatimuksia myös tiedustelutiedon luovuttamista säätelevälle normille, jotta tiedustelu ei muutu rikosten estämisen, paljastamisen tai selvittämisen keinoksi. 160 Tutkimusaiheen näkökulmasta tarkoitussidonnaisuusvaatimuksen toteutuminen edellyttää tiedustelutoimivallan täsmällistä sitomista kansallisen turvallisuuden suojaamistarkoitukseen siten, että poikkeukset tästä ovat lainsäädännössä tarkoin rajattuja ja määriteltyjä Mass surveillance 2016, s. 78 ja 82. Esimerkiksi Saksan perustuslakituomioistuin on katsonut, että tiedon säilyttämistä ja käyttöä sekä tiedon siirtämistä Saksan hallitukselle koskevat järjestelyt oli määritelty puutteellisesti Saksan alkuperäisessä lainsäädännössä. 158 HE 224/2010 vp, s. 73; Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012, s. 208; HE 202/2017 vp, s Tarkoitussidonnaisuusperiaate sisällytettiin lakiin poliisitoimintaa rajoittavana periaatteena vuonna 2014 voimaan tulleen uuden poliisilain myötä, mutta sen vastaista toimintaa on jo vanhastaan pidetty yleisten hallinnollisten periaatteiden vastaisena. Ks. myös HE 72/2002 vp, s. 55; Kulla 2015, s Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012, s Toisin sanoen, jos tiedustelumenetelmien käyttöedellytykset määritellään kansallisen turvallisuuden suojaamisen lähtökohdista, poliisin todellisena tavoitteena ei saa olla tiedon hankkiminen rikoksen estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi, ks. HE 202/2017 vp, s Henkilötietolain (523/1999) 7 :n sekä kilpailulain (948/2011) 38.3 :n mukainen tietojen käyttötarkoitussidonnaisuus ilmentävät tällaista rajoitusta. Kulla 2015, s Tiedustelulainsäädäntöä koskevassa hallituksen esityksessä tarkoitussidonnaisuusperiaate katsottiin erityisen merkitykselliseksi tiedustelutoimivaltuuksilla saatujen tietojen käyttämisessä, ks. HE 202/2017 vp, s. 170.

57 35 Aikaisemmin todetusti kansallinen turvallisuus on EIS:n 8 artiklan sinänsä hyväksyttävä tarkoitusperä, jonka välttämättömäksi ja oikeasuhtaiseksi turvaamiseksi yksityisyyden suojan rajoittaminen on oikeutettua. 162 Ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä legitiimille päämäärälle ei ole annettu kovin suurta itsenäistä merkitystä, ja jäsenvaltioiden on yleensä verraten helppoa osoittaa tämän edellytyksen toteutuminen. Kuitenkin sillä, mitä päämäärää rajoituksen katsotaan palvelevan, voi olla vaikutusta rajoituksen välttämättömyyttä arvioitaessa. 163 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen voidaan nähdä joissain tapauksissa sallineen lievemmät edellytykset ja hieman alemman kynnyksen salaisten tiedonhankintakeinojen käytölle silloin, kun kysymys on ollut kansallisen turvallisuuden takaamisesta. 164 Muilta osin kansallinen turvallisuus ei näytä mahdollistavan lievempiä edellytyksiä kuin salaisen tiedonhankinnan käyttö tavallisempien rikosten torjuntaan. Esimerkiksi Weber ja Saravia -tapauksessa arviointi kohdistui kansallisen turvallisuuden takaamiseen liittyvään lainsäädäntöön, mutta laillisuusvaatimuksen määriteltiin edellyttävän samoja asioita kuin käytettäessä tiedonhankintakeinoja joillain muilla perusteilla. 165 Edellä esitettyä voidaan tulkita siten, että kansallisen turvallisuuden suojaamisen kannalta välttämätön yksityiselämän tai kirjeenvaihdon suojan rajoitus ei ihmisoikeussopimuksen valossa ole automaattisesti myös rikostorjunnan näkökulmasta välttämätön, vaikka sekin olisi sinänsä legitiimi päämäärä. Ongelmallista on, jos kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi välttämättömäksi ja oikeasuhtaiseksi katsottavaa tiedustelutoimenpidettä ja sillä kertyvää tietoa käytetään tarkoitukseen, johon suhteutettuna yksityiselämän tai kirjeenvaihdon suojan rajoitusta sen sijaan ei ole pidettävä nämä kriteerit täyttävänä. Kansallisen turvallisuuden käsitteen merkityssisältö ei ole vakiintunut. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ennakoitavuusvaatimuksen täyttyminen ei edellytä valtioilta sitä, että ne artiklassa yhtenä puuttumisperusteena on mainittu kansallinen turvallisuus. 163 Pellonpää ym. 2018, s Esimerkiksi Sidiropoulos -tapauksessa tuomioistuin ei hyväksynyt Kreikan kulttuuriperinteiden ja historiallisten ja kulttuurisymbolien ylläpitämistä 11 artiklan 2 kappaleen mukaiseksi rajoitusperusteeksi, mutta rajoituksiin voitiin katsoa ryhdytyn kansallisen turvallisuuden ja yleisen järjestyksen nimissä. Sidiropoulos ja muut v. Kreikka (1998), kohdat Ks. myös esim. Sunday Times v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1979), kohta 57; Müller ja muut v. Sveitsi (1988), kohta 30; Markt Intern Verlag GmbH ja Klaus Beermann (1989), kohta 31; Wingrove v. Yhdistynyt Kuningaskunta (1996), kohta Klass ja muut v. Saksa (1978), kohta 51; Cameron 2000, s. 110; Weber ja Saravia v. Saksa (2006), kohdat 32 ja Ks. myös Metsäranta 2015, s Klass -tapauksessa tiedonhankintakeinojen käyttökynnykseksi asetettiin syytä epäillä -kynnystä alempi vaatimus tosiasiallisista perusteista epäilylle ( factual indications for suspecting ). 165 Weber ja Saravia v. Saksa (2006), kohta 84. Ks. myös Metsäranta 2015, s. 119.

58 36 määrittelisivät lainsäädännössään kaikki menettelyt, jotka voidaan katsoa uhaksi kansalliselle turvallisuudelle, mutta niiden luonteesta olisi kuitenkin esitettävä riittävät yksityiskohdat. 166 Lisäksi sopimusvaltiot voivat antaa käsitteelle erilaisen merkityksen kuin EIT. 167 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin korostanut sitä, ettei kansallisen turvallisuuden käsitettä saa laajentaa sen luonnollisen merkityksen ulkopuolelle. 168 EIT on useissa ratkaisuissaan kritisoinut kansallisuuden turvallisuuden käsitteen laajentavaa käyttöä ja puoltanut suppeaa tulkintaa. 169 Lisäksi perusoikeusjärjestelmä voi asettaa ihmisoikeussopimusta korkeampia vaatimuksia. 170 Kansallisen turvallisuuden käsitteen häilyvyydestä kertoo se, ettei tiedustelupalvelujen kansallisen turvallisuuden suojaaminen ole aina erotettavissa esimerkiksi poliisin rikollisuuden selvittämisestä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaistavina olevissa tapauksissa vastaajina olevat valtiot ovat tyypillisesti perustelleet valvontatoimiaan sekä kansallisen turvallisuudella että rikostorjunnalla. 171 On katsottu, että rajanveto lainvalvonnan ja kansallisen turvallisuuden välillä on jäsenvaltioissa vaihteleva ja harvoin tarkkaan tehty. Tämä koskee erityisesti terrorisminvastaista toimintaa, sillä terrorismia yleensä pidetään uhkana sekä kansalliselle turvallisuudelle sekä yleiselle järjestykselle. Tämän vuoksi toimivallanjako tiedustelu- ja lainvalvontavalvontaviranomaisten välillä, kuten myös niiden tietojenvaihdon modaliteetti, vaihtelee EU:n jäsenvaltioissa. 172 Tiedustelutoiminnan tarkoituksena on kansallisen turvallisuuden suojaaminen, mutta käytännössä tämä tehtävä voi hämärtyä; tiedustelutoimin kerätyn tiedon luovuttaminen eteenpäin toimivaltaisille viranomaisille saattaa johtaa siihen, että tiedustelulla on useammin juuri rikoksia estävä tai selvittävä vaikutus kuin alkuperäinen kansalliseen turvallisuuteen liittyvä käyttötarkoitus. Vaarana 166 Al-Nashif v. Bulgaria (2002), kohta 121; Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2010), kohta 159. Ks. myös Sidiropoulos v. Kreikka (1998), kohdat EIT katsoi kyseissä ratkaisussa, että yhdistymisvapauden rajoitukselle oli kansalliseen turvallisuuteen perustuva hyväksyttävä peruste. EIT:n mukaan asioiden luonteesta riippuen kansallisen turvallisuuden uhat voivat olla erilaisia ja niitä voi olla vaikea kuvailla etukäteen. 167 Metsäranta 2015, s Association for European Integration and Human Rights and Ekimdzhiev v. Bulgaria (2007), kohta Ks. ratkaisut Kopp v. Sveitsi (1998); Weber ja Saravia v. Saksa (2006); Association for European Integration and Human Rights and Ekimdzhiev v. Bulgaria (2007); Liberty ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta (2008) sekä Iordachi ja muut v. Moldova (2009). 170 Ks. Viljanen LM 5 6/1996, s Perus- ja ihmisoikeuksilla on tietty itsenäisyys, eivätkä niiden tulkinnat välttämättä ole samat huolimatta sanamuotojen yhtäläisyyksistä. 171 Ks. esim. Klass ja muut v. Saksa (1978), kohta 46; Telegraaf Media Nederland Landelijke media B.V. ja muut v. The Netherlands (2012), kohta FRA 2015, s. 10.

59 37 on tiedustelun ja rikostorjunnan rajan hämärtyminen, mitä ei voida pitää toivottavana kehityskulkuna. 173 Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja EIT:n tulkintakäytännön pohjalta tiedustelutoimien oikeuttamista voidaan lähtökohtaisesti perusteltuna silloin, kun kyse on kansallisen turvallisuuden suojaamisesta, tiedustelutoiminnan salliminen kansallisen turvallisuuden nimissä ei kuitenkaan vaikuta perustellulta, jos käsitteen merkityssisällöstä jää epäselvyyttä. Vaatimus käsitteen täsmällisyydestä seuraa jo tarkoitussidonnaisuusvaatimuksesta; jos tiedonhankinnan tarkoituksena oleva kansallisen turvallisuuden suojaaminen on käsitteenä epäselvä, tarkoitussidonnaisuusvaatimuksenkin noudattaminenkin on hyvin haastavaa. Perusteltua ei ole, jos kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi sallitaan lievemmät edellytykset ja alempi kynnys salaisten tiedonhankintavaltuuksien käytölle, mutta siihen tähtääviä toimia ei selkeästi eroteta poliisin rikosten estämisestä ja selvittämisestä tai tiedustelulla kerätyn tiedon käyttöä edellä mainittuihin tavoitteisiin ei rajoiteta. Perusoikeuksien suojan ala saattaa kaventua ennakoimattomasti, jos oikeuksia rajoitetaan epätäsmällisellä yleisellä periaatteella, jonka merkitystä ei ole määritelty vakiintuneesti ja tarkkarajaisesti. Myös siviilitiedustelua koskevassa hallituksen esityksessä tunnustettiin kansallisen turvallisuuden käsitteen sisällön laaja-alaisuus ja osittainen täsmentymättömyys. Siinä kansallinen turvallisuus nähtiin kollektiivisena suojeluintressinä, joka saa sisältönsä yksittäisten kansalaisten perusoikeuksista. Kansallista turvallisuutta uhkaava toiminta kohdistuisi ensisijaisesti yksilön sijaan yleisemmin valtioon tai yhteiskuntaan. Kuitenkin myös yksittäisiin henkilöihin kohdistuvat väkivallanteot ulottuisivat käsitteen piiriin, jos ne laajuudeltaan tai merkitykseltään olisivat yhteiskunnan kollektiivisten turvallisuusetujen kannalta merkittäviä ja voisivat siten muodostaa vakavan uhan sille. Kansallisen turvallisuuden käsite palautuu lopulta siis yksittäisten kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin, kuten hengen ja terveyden suojelemiseen. 174 Perus- ja ihmisoikeuksien suoja asettuu vastakkain kansallisen turvallisuuden suojaamis- sekä rikoksen estämis- ja selvittämistavoitteisiin nähden. Toisaalta kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitetta edistämällä ja sen kannalta va- 173 Ks. Malmsten SvJT 8/1992, s. 536; Pölönen 1997, s Ks. HE 202/2017 vp, s , 164 ja

60 38 hingollisia tapahtumia estämällä samoin kuin rikosten estämisellä ja selvittämisellä suojataan samalla jokaisen perus- ja ihmisoikeuksia. 175 Kysymys on perusoikeuksien kollisiotilanteesta, jossa joudutaan arvioimaan niiden tausta-arvojen keskinäisiä painoarvoja. 176 Lähtökohtaisesti voidaan katsoa, että kansallisen turvallisuuden suojaaminen palvelee myös rikostorjunnan intressejä. Toisaalta myös kansallisen turvallisuuden suojaamisen sekä rikostorjunnan intressit saattavat yksittäistapauksessa olla ristiriidassa keskenään. 177 Siviilitiedustelua koskevan hallituksen esityksen mukaan kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteella on siviilitiedustelussa lähtökohtainen etusija rikoksen estämisintressiin ja selvittämisintressiin nähden. Tätä perusteltiin sillä, että siviilitiedustelussa on kysymys valtion tai yhteiskunnan keskeisten etujen puolustamiseksi ja niiden turvaamiseksi välttämättömistä toimenpiteistä. Yksi tällainen etu on oikeusjärjestelmän, mukaan lukien rikosprosessijärjestelmän, toimivuus. 178 Kansallisen turvallisuuden suojaamisintressin etusijaa suhteessa rikoksen estämis- ja selvittämisintresseihin onkin syytä pitää perusteltuna lähtökohtana, kun arvioidaan mahdollisuutta tiedustelutiedon luovuttamiseen ja hyödyntämiseen rikostorjunnan eri tarkoituksiin. 3.3 Rikostorjuntaintressi ja sen painoarvoon vaikuttavat tekijät Rikoksen estämis-, paljastamis- ja selvittämisintressi kasvavat erityisesti sen mukaan, mitä törkeämpi rikos on kysymyksessä. 179 Siten selvää lienee, että rikoksen vakavuus vaikuttaa tiedustelutiedon rikostorjuntaan luovuttamisen välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta arvioitaessa siten, että se on perustellumpaa silloin, kun rikostieto koskee erityisen vakavaa tai törkeää rikosta. Teon abstraktia rangaistusarvoa on syytä pitää jonkinlaisena mittarina arvioitaessa yleisellä tasolla sitä, milloin tiedustelutiedon ilmoittaminen rikostorjuntaan voidaan mahdollistaa, mutta se ei voi suoraviivaisesti riippua pelkästään rikoksen tai rikostyypin vakavuudesta. Rangaistusasteikosta ilmenevä lainsäätäjän käsitys tekotyyppien yleisestä haitallisuudesta on nähdäkseni vasta arvioinnin 175 Ks. HE 202/2017 vp, s. 169; Sisäministeriö 2017, s Jonkka LM 8/1998, s Tämä voi olla mahdollista esimerkiksi tilanteessa, jossa kansallisen turvallisuuden suojeleminen vaatii tiedusteluhankkeen salassapitoa, kun taas rikostorjunnan intressit puoltaisivat tiedustelutiedon rajoituksetonta hyödyntämistä rikosprosessissa, mutta tämä merkitsisi samalla tiedusteluaineiston tulemista asianosaisjulkiseksi ja tiedusteluhankkeen paljastumista. 178 HE 202/2017 vp, s Pölönen 2003, s Pölösen mukaan rikoksen vakavuus korreloi suoraviivaisesti rikosvastuun toteuttamisintressin painoarvon kanssa.

61 39 lähtökohta. 180 Arvioitaessa teon tai tekotyypin haitallisuutta rikoksen estämis-, paljastamis- tai selvittämisintressin painoarvon kannalta on abstraktin rangaistusarvon ohella kiinnitettä huomiota myös muihin seikkoihin. Rikoksen erityisen korkea abstrakti rangaistusarvo (esim. henkirikos) riittää yksinäänkin nostamaan näiden intressien painoarvoa, mutta mitä vähäisempi abstrakti rangaistusarvo rikostyypillä on, sitä voimakkaampi on oltava julkisen selvittelyn tarpeen (esim. teon yhteiskunnallisten vaikutusten vuoksi), jotta intressin painoarvon voitaisiin katsoa nousseen. 181 Arvioitaessa tiedustelutiedon luovuttamisen yleistä hyväksyttävyyttä on tiedusteluun liittyvänä erityispiirteenä huomioitava edellä esitettyjen lisäksi kansallisen turvallisuuden suojaamisintressi. Rikoksen estämis-, paljastamis- tai selvittämisintressin painoarvo voi olla korkeampi silloin, kun sillä on yhteys kansallisen turvallisuuden suojaamisintressin toteuttamiseen. Intressin painoarvoa onkin mahdollista arvioida punnitsemalla niitä suhteessa tiedon alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, kansallista turvallisuuden suojelemisesta, poikkeamisen laajuuteen. Toisin sanoen tiedon luovuttamisen ja käytön sallimista rikostorjunnassa voidaan pitää puolustettavampana silloin, kun esimerkiksi rikoksen estämistavoite tai rikoksen selvittämisintressi on niin painava, että se rinnastuu kansallisen turvallisuuden suojelemisintressiin tai rikoksen estäminen tai selvittäminen samalla toteuttaa myös tätä tavoitetta. 182 Toisin sanoen tiedon alkuperäisestä käyttötarkoituksesta poikkeaminen ei ole merkittävää, jos rikoksen estämis- tai selvittämistavoite samalla palvelee kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteen toteuttamista. Tiedustelutiedon ilmoittaminen rikostorjuntaan olisi siten perusteltua silloin, kun tieto koskee esimerkiksi tiedustelumenetelmän käytön perusteuhkaan kytkeytyvää rikosta. Ei riitä, että viranomaisilla on oikeus hankkia tietoa kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvista uhista, jos niillä ei ole tosiasiallista mahdollisuutta käyttää näin saatuja tietoja kyseisten uhkien torjumiseksi. 180 Metsäranta 2015, s Kun tiedustelutiedon luovuttamisesta tai käytöstä rikostorjunnassa säädetään tietyn rangaistusasteikon mukaan, vaarana on, että tietoa voidaan yksittäistapauksessa luovuttaa suhteellisten vähäisten rikosten estämiseksi tai tutkintaan, jos niiden rangaistusasteikko on laaja. 181 Jonkka 1991, s Jonkan mukaan myös epäillyllä henkilöllä ja tapahtuneen yhteiskunnallisella merkityksellä voi olla tässä suhteessa merkitystä. Näin katsottuna epäily törkeän lahjuksen ottamisesta (RL 40:2) nostaa selvittämisintressin painoarvoa enemmän kuin epäily törkeästä varkaudesta (RL 28:2) samasta rangaistusasteikosta huolimatta. Jonkka on arvioinut teon haitallisuutta suhteessa selvittämisintressin tärkeyteen ja syytekynnyksen määräytymiseen, mutta sama on sovellettavissa laajemminkin, kun arvioidaan tiedustelutiedon luovuttamisen hyväksyttävyyttä rikoksen estämis-, paljastamis- tai selvittämisintressin painoarvon kannalta. 182 Näin painava intressi saattaisi olla kyseessä silloin, kun kysymyksessä on erityisen vakava rikos, kuten sellainen, joka voi vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa. Ks. HE 202/2017 vp, s. 165.

62 40 Kuvio 1. Rikoksen estämis- ja selvittämistavoitteiden yhteys kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteeseen. Tiedustelun justifikaatio on yleensä sidottu kansallisen turvallisuuden suojaamista koskevaan käyttötarkoitukseen. Kansallisen turvallisuuden käsite ja sen määrittely ei siten ole merkityksellinen vain suhteessa tiedustelun käyttöedellytyksiin, vaan sillä on vaikutusta myös tästä käyttötarkoituksesta poiketessa. 183 Perus- ja ihmisoikeuksia, erityisesti yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaa, on punnittava kansallisen turvallisuuden suojaamisintressiä vasten myös silloin, kun harkitaan rikostiedon luovuttamisen sallimista eteenpäin rikostorjuntaan. 184 Lohse on katsonut torjuntaintressin intensiteettiin vaikuttavan samat perusteet, joihin rangaistusta mitattaessa kiinnitetään huomiota. Näitä ovat rikoksen arvioitu vahingollisuus ja vaarallisuus, teon vaikuttimet sekä rikoksesta ilmenevä muu tekijän syyllisyys. Lisäksi torjuntaintressin toteutumistärkeyteen vaikuttavat Lohsen näkemyksen mukaan teon vahinko- ja vaaratodennäköisyys. Rikostorjuntaintressin painavin loukkaus voisi näin ollen olla tilanne, jossa julkinen valta ei kykenisi 183 Tästä poikkeamisesta on kysymys, jos tiedustelutietoa luovutetaan käytettäväksi rikostorjunnassa. 184 Ks. HE 202/2017 vp, s. 169.

63 41 täyttämään toimintavelvoitettaan sivullisten henkilöiden henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaamiseksi tilanteessa, jossa tiedustelutiedon luovuttaminen ja käyttö rikostorjunnassa olisi mahdollistanut teon estämisen ennakolta. Tällaista tilannetta ei voida pitää toivottavana. 185 Lohse on terrorismin torjuntaintressin toteutumistärkeyttä arvioidessaan asettanut keskeiseksi kriteeriksi suojeltavan oikeushyvän arvon (vahingon ja vaaran laatu). Keskeisimmiksi suojeluobjektiiveiksi yksilötasolla hän on katsonut jokaisen oikeuden elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ihmiskollektiivin tasolla se voi olla satunnaisen uhriryhmän henkilökohtaisen koskemattomuuden ja yhteiskunnan tasolla kansallisen olemassaolon ja hyvinvoinnin perusteiden suojelemista. 186 Toiseksi hän on antanut merkitystä vahingon ja vaaran laajuudelle, joka riippuu vaaran kohdistumisesta joko harvojen yksilöiden tai yleisöjoukon oikeushyviin. Kun rikosoikeudellinen loukkausskaala ei enää riitä, saatetaankin joutua kysymään, onko kysymys kansalliseen turvallisuuteen vai peräti sen olemassaoloon liittyvästä uhkasta. 187 Tässä mielessä ääritilanteessa rikostorjuntaintressin toteutumistärkeys voidaan nähdä niin merkittävänä, että intressin painoarvo rinnastuu kansallisen turvallisuuden suojaamisintressiin. Kolmas Lohsen esittämä kriteeri torjuntaintressin arvioinnissa on konkreettinen teko (tekosyyllisyys) ja epäillyn henkilö (tekijäsyyllisyys). 188 Teon vahingollisuus ja vaarallisuus on kuitenkin vain yksi torjuntaintressin painoarvoon vaikuttava osatekijä, sillä seurauksen laadun ja vakavuuden lisäksi merkitystä on seurauksen todennäköisyydellä. 189 Lohsen esittämät torjuntaintressin toteutumistärkeyden arviointiin liittyviä kriteerit on mahdollista haastaa, eikä niitä voitaisi suoraan hyödyntää arvioitaessa tiedustelutiedon luovuttamiseen liittyvän intressin painoarvoa. Tämä johtuu erityisesti siitä, että tosiasiassa käytettävissä olevan tiedon perusteella saattaisi olla mahdotonta kattavasti arvioida esitettyjä seikkoja. Arvioitaessa tiedustelutiedon hyödyntämiseen liittyvän intressin painoarvoa, voidaan edellä esitetyn pohjalta lähtökoh- 185 Lohse 2005, s. 96 ja 98. Lohsen arvioinnissa kysymys oli terrorismin torjuntaintressin intensiteetistä. Rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatteesta on säädetty rikoslain 6 luvun 4 :ssä. 186 Lohse 2005, s. 98. Ks. myös Nuotio 1998, s ; HE 186/1999 vp, s Nuotio 1998, s ; Lohse 2005, s Lohse 2005, s. 99. Ks. myös Lappi-Seppälä 2000, s : Lappi-Seppälä ym. 2013, s Lohse 2005, s. 100.

64 42 tana kuitenkin pitää teon abstraktia rangaistusarvoa ja vakavuutta. Kuten edellä esitettiin, liittymäpinnalla kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteen toteutumiseen on merkitystä. Lisäksi merkitystä tulisi antaa ainakin sille todennäköisyysasteelle, jolla kyseinen rikos on tehty tai tekeillä. Tiedon luovuttamisen hyväksyttävyys syntyy näin ajateltuna rikoksen vakavuuden sekä todennäköisyysasteen yhteisvaikutuksesta. Perusteltua olisi jonkinlaisen merkityksen antaminen joissakin tapauksissa myös tiedustelutiedon näyttöarvolle rikosprosessissa tai sen merkitykselle rikosten ennalta estämisen näkökulmasta. Voidaan ajatella esimerkiksi tilannetta, jossa vakavan rikoksen tiedetään tapahtuneen ja siitä on käynnistynyt esitutkinta. Kuten jo aiemmin on tullut esiin, jos tiedustelumenetelmien käytön yhteydessä ilmenee tähän rikostapahtumaan liittyvää tietoa, ei tiedon luovuttamista esitutkintaan voida pitää tarkoituksenmukaisena, jos kyseisen tiedon merkitys esitutkinnassa jää olemattomaksi. Tässäkin kohtaa kysymys on itse asiassa todennäköisyysarvioinnista; mikä merkitys tiedustelutiedolla rikostorjunnassa arvioidaan olevan. Edellä mainittuja todennäköisyysvaatimuksia ei kuitenkaan lähtökohtaisesti voitaisi asettaa kovin korkealle tiedonluovutustilanteiden kohdalla, sillä tämän arviointi yksittäistapauksessa olisi hyvin haastavaa, ellei mahdotonta ilman asian tarkempaa tutkimista. Siksi tiedustelutiedon luovuttamiselle ei voi asettaa liian korkeaa todennäköisyysvaatimusta teon toteutumisesta sekä tiedon merkityksellisyydestä rikoksen estämistavoitteen tai selvittämisintressin kannalta. 190 Toisaalta on syytä korostaa, että on erityisen tarpeellista säätää selkeästi juuri näistä todennäköisyyskynnyksistä, jotta ne eivät muodostu tiedonluovutuksen missä tahansa tilanteessa mahdollistavaksi porsaanreiäksi. 3.4 Rikosprosessin rikoksentorjunta- sekä oikeusturvafunktion yhteensovittaminen Rikosprosessin tarkoituksena on ensinnäkin rikosvastuun toteuttaminen (rikoksentorjuntafunktio); siinä pyritään konkreettisessa tapauksessa mahdollisimman hyvin selvittämään ns. aineellinen 190 Ks. Lohse 2005, s. 102.

65 43 (materiaalinen) totuus eli kaikki asian kannalta relevantit seikat. 191 Toiseksi rikosprosessissa on huolehdittava yksilön oikeusturvasta (oikeusturvafunktio). 192 Oikeusturvalla tarkoitetaan vakiintuneesti oikeusjärjestelmän yksilöille tarjoamaa suojaa valtiovallan taholta tulevia oikeudenloukkauksia vastaan. 193 Perustuslain 21 :ssä säädetty oikeusturva liittyy olennaisesti perusoikeuksien toteutumiseen; se on ymmärretty oikeudelliseksi turvallisuudeksi, joka merkitsee varmuutta lakien soveltamisesta kaikkiin yhdenvertaisesti, tasapuolisesti ja puolueettomasti. Oikeusturvan lähtökohtana on lainalaisuusperiaate eli kaiken vallankäytön sitominen lakiin. Periaate heikkenee, jos oikeussäännöt menettävät konkreettisen sisältönsä ja niistä tulee laajoja tulkinnanvaraisia normeja. Koska säännökset jättävät kuitenkin harkintavaltaa, lainalaisuus tarkoittaa myös mielivallan kieltoa. 194 Oikeusturva on demokratian edellytys, sillä se on poliittisen vapauden (sananvapauden) tae. 195 Menettelyn on lisäksi täytettävä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytykset (menettelyllinen eli prosessuaalinen oikeudenmukaisuus). 196 Jonkka on tiivistänyt rikosprosessin tehtävänä olevan aineellisen rikosoikeuden toteuttaminen huolehtien samalla yksilön oikeusturvasta ja menettelyn oikeudenmukaisuudesta Hormia 1978, s. 1; Hormia 1979 s. 15; Helminen ym. 2014, s ; Jokela 2018, s Ks. myös Jonkka 1992, s ; Eerola 1996, s. 23; Ervo 1996, s ; Jääskeläinen 1997, s ; Virolainen Pölönen 2003, s. 171; Frände 2009, s. 23 ja 30. Rikosoikeuden tavoitteita ovat yleispreventio, oikeudenmukaisuus ja humaanisuus. Niemi- Kiesiläinen 2000, s. 11. Rikosoikeuden tavoitteista esim. Lahti LM 3/1991, s ; KM 1976:72. Pölönen nimittää rikosprosessin keskeistä tavoitepäämäärää varmuustavoitteeksi, ks. Pölönen 2003, s Jonkka 1992, s ; Valtakunnansyyttäjänvirasto 2001, s ja 37 39; Niemi-Kiesiläinen 2003, s ; Pölönen 2003, s ; Virolainen Pölönen 2003, s ; Tapani Tolvanen 2004, s ; Ervo 2005, s ; Lindell ym. 2005, s ; Jokela 2016, s. 29; Jokela 2018, s Ross 1951, s. 181; Jonkka 1992, s ; Ervo 1996, s. 38; Pölönen 2003, s. 20; Hallberg 2011, s Laajemmassa merkityksessä oikeusturva on ymmärretty käsittämään yksilön suojaa kaikenlaisilta oikeudenloukkauksilta eikä vain valtiovallan taholta. Oikeusturvan ja oikeussuojan käsitteistä ks. Jonkka 1992, s Ross 1951, s ; Vilkkonen 1976, s. 2; Hallberg 2011, s PL 21 säännös koskee ensinäkin jokaisen oikeutta saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Toiseksi jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Kolmanneksi perusoikeus koskee oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon ulottuvuuksia. 195 Ross 1951, s Jokela 2016, s. 72; Jokela 2018, s. 9. Taustalla on ihmisoikeuksien merkityksen kasvaminen lainkäytössä. 197 Jonkka 1992, s. 24; Jonkka LM 8/1998, s Ks. myös Pölönen 2003, s. 20.

66 44 Tiedustelutiedon hyödyntämisrajoitustarpeiden voidaan erityisesti oikeusturvafunktion kautta nähdä kytkeytyvän koko rikosprosessin systeemiin ja rikosoikeudellisen järjestelmän tavoitteisiin. 198 Rajoituksista säädettäessä, sekä kuten myöhemmin käy ilmi, myös näitä normeja sovellettaessa, on kysymys tasapainon löytämisestä rikosprosessin eri funktioiden, rikosvastuun toteuttamisfunktion sekä oikeusturvafunktion, toteuttamisen välillä. Edellä esitetystä poikkeavasti oikeuskirjallisuudessa rikosvastuun toteuttamisfunktio on nähty myös ainoana rikosprosessin varsinaisena tehtävänä tai tavoitteena. 199 Kuitenkin riippumatta siitä, kytketäänkö tiedustelutiedon käytön rajoittamista koskeva funktioajattelu terminologisesti rikosprosessin tehtävien toteuttamiseen, oikeusturvaintressin merkitystä tiedustelutiedon käyttöä säänteleviä normeja säädettäessä ja sovellettaessa ei tule aliarvioida. 200 Siten kysymys siitä, asetetaanko rikosvastuun toteuttamisintressi ja oikeusturvaintressi rikosprosessin rinnakkaisiksi tehtäviksi vai ymmärretäänkö oikeusturvaintressi esimerkiksi Virolaisen tavoin rikosprosessin laatuvaatimuksena, on lähinnä terminologinen. 201 Oikeusturvafunktio on oikeuskirjallisuudessa jaettu syyttömän suojaamisen periaatteeseen sekä inhimilliseen kohteluun kuuluvien minimiehtojen kunnioittamisen periaatteeseen. 202 Jonkan määritelmän mukaan syyttömän suojaamisen periaate edellyttää lainsäädännöltä ja sen soveltamiselta mahdollisimman vahvoja takeita sitä vastaan, että syyttömät joutuisivat rikosprosessuaalisten pakkokeinojen kohteeksi, syytetyiksi tai tuomituiksi. 203 Syyttömän suojaamisen periaatteesta on mahdollista johtaa vaatimus siitä, ettei vähäisten rikkomusten johdosta tiedustelutietoa luovuteta rikosprosessissa käytettäväksi, sillä epäilty saattaa myöhemmin osoittautua syyttömäksi. 204 Toi- 198 Kysymys on normien materiaalisen eli sisäisen systeemiyhteyden huomioimisesta, ks. Tolonen 2008, s Ks. esim. Tolvanen Oikeus 2/2000, s Virolainen ei näe syyttömän suojaamista tai oikeusturvaintressiä rikosprosessin ensisijaisena tehtävänä, vaan sille asetettavana laatuvaatimuksena, ks. Virolainen Pölönen 2003, s Pölönen mukaan näkemys on perusteltu, sillä oikeudenkäyntien varsinainen tehtävä on konfliktien ratkaiseminen ja seuraamuksen langettaminen rikokseen syyllistyneelle, ks. Pölönen 2003, s Ks. Jonkka 1992, s. 132; Jääskeläinen 1997, s. 147; Pölönen 2003, s. 23 ja Oikeusturvavaatimusten täyttäminen voi rajoittaa rikosprosessin varsinaisten tehtävien toteutumista. 201 Pölönen 2003, s. 23 ja Jokela 2018, s Ks. myös Jonkka 1992, s. 23; Jääskeläinen 1997, s ; Jonkka LM 8/1998, s Inhimillisen kohtelun periaatteen konkretisointeja ovat mm. suhteellisuus-, hienotunteisuus- ja vähemmän haitan periaatteet. 203 Jonkka 1992, s. 23. Syyttömän suojaamisen periaate on rinnastettu myös syyttömyysolettamaan, joka kuitenkin koskee syyttömän lisäksi myös syyllistä epäiltyä. Launiala 2010, s Syyttömyysolettaman vaikutus tiedustelutiedon luovuttamiseen tunnustettiin vastaavasti siviilitiedustelua koskevassa hallituksen esityksessä. Hallituksen esityksessä suhtauduttiin syyttömyysolettaman vuoksi pidättyvästi sääntelyyn, joka mahdollistaisi tiedon luovuttamisen kaikista, myös vähäisistä, rikoksista esitutkintaviranomaiselle. Lisäksi

67 45 saalta poliisin tietyn todennäköisyysasteen perusteella tekemä päätös tiedustelutiedon luovuttamisesta ei itsessään merkitse syyttömyysolettaman tai syyttömän suojaamisen periaatteen vastaista menettelyä. 205 Erityisesti syyttömän suojaamisen periaatteen kautta tarve rajoittaa tiedustelutiedon luovuttamista esitutkintaviranomaisille kiinnittyy kuitenkin rikosprosessin oikeusturvafunktioon. Toisaalta syyttömän suojaamisen periaate voi perustella tiedustelutiedon käyttöä syyttömyyttä tukevana selvityksenä. Oikeusturvaintressi ei siten kaikissa tilanteissa perustele pelkästään tiedustelutiedon käytön rajoittamista rikosprosessissa, vaan sen vaikutus voi olla myös vastakkainen. Lisäksi huomionarvoista on, että edellä esitetystä jaottelusta huolimatta perusteltua on käsittää oikeusturvaintressi laajempana perus- ja ihmisoikeuksien suojelutehtävän kattavana käsitteenä. 206 Vaikka tiedustelutiedon käyttöön kohdistuvat rajoitukset voidaan edellä esitetysti kytkeä rikosprosessin yleisiin tavoitteisiin ja tehtäviin, on huomattava, että rikosprosessin perimmäiset tavoitteet, totuuden selvittäminen ja rikosvastuun toteuttaminen, puoltavat enemmänkin tiedustelutiedon rajoituksetonta luovuttamista rikosprosessiin. Kun rikosprosessissa pyritään selvittämään aineellinen totuus, keskeisessä asemassa ovat esitutkinnassa hankittavat todisteet. Myös tiedustelumenetelmin saatavalla tiedolla voi olla keskeinen merkitys aineellisen totuuden selvittämisessä. Tiedustelutoimien johdosta viranomaisten tietoon saattaa tulla epäillyn kannalta edullista näyttöä sekä syyllisyyden poissulkevaa näyttöä. Luovuttamalla tällainen rikostieto hyödynnettäväksi rikosprosessissa, aineellisen totuuden selvittämisen kautta voi olla mahdollista kohdentaa rikosvastuu oikein ja välttyä syyttömän henkilön tuomitsemiselta. Alun perin tiedustelutoimin kertynyt todistusaineisto saattaa ohjata myöhempää esitutkintaa, mahdollista syyttäjän syyteharkintaa sekä tuomioistuimen todistusharkintaa. Siten vaikka tiedustelumenetelmien käytöllä rikotaan muun muassa luottamuksellisen viestinnän suojaa, niiden käytöstä voisi joissain tilanteissa olla etua rikoksesta epäillyn ja perus- ja ihmisoikeuksien kannalta, jos luovuttamalla tieto rikostorjuntaan vältetään syyttömien henkilöiden oikeuksien rajoittaminen. 207 hallituksen esityksen mukaan samasta syystä olisi arvioitava tarkasti, voidaanko tietoa antaa esitutkintaviranomaisille rikostiedustelutarkoituksessa tai poliisin toiminnan suuntaamiseksi. HE 202/2017 vp, s Oikeuskirjallisuudessa todetusti asian eteenpäin viemisen mahdollistavaan poliisin päätökseen sisältyvä näkemys epäilyn tietystä todennäköisyysasteesta ei sellaisenaan merkitse syyttömyysolettaman vastaista menettelyä. Virolainen Pölönen 2004, s Ks. Pölönen 2003, s. 23; Virolainen Pölönen 2003, s ja Ks. Metsäranta 2015, s Tiedustelutiedon merkitys edellä mainituissa rikosprosessin vaiheissa on luonnollisestikin riippuvainen sen laadusta ja luonteesta.

68 46 Aineellisen totuuden ja rikoksen selvittäminen eivät kuitenkaan muodosta sellaista absoluuttista arvoa, johon tulisi pyrkiä keinolla millä hyvänsä. Muilla arvoilla voi olla etusija, ja juuri tiedustelutiedon luovuttamiseen ja käyttöön kohdistuvat rajoitukset voivat olla keino näiden arvojen turvaamiseen. Selvitys on hankittava laillisin toimenpitein henkilöiden, käytännössä rikoksesta epäillyn perus- ja ihmisoikeuksia sekä oikeusturvaa kunnioittaen, mikä voi edellyttää aineellisen oikeuden ja totuuden vaatimusten väistymistä. 208 Oikeuskirjallisuudessa rikosvastuun toteuttamistavoite ja yksilön oikeusturvavaatimus on nähty osittain ristiriitaisina tavoitteina, joiden välisen jännitteen ratkaiseminen on rikosprosessuaalisen lainsäädännön ja soveltamiskäytännön tehtävä. 209 Toisaalta tavoitteet eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään, koska rangaistusvastuun (aineellisen oikeuden) toteutumisesta huolehtiminen edistää samalla yksilön oikeusturvaa. 210 Kokonaisuutena tarkastellen yksilön oikeusturvavaatimuksella on katsottu olevan prima facie etusija rikosvastuun toteuttamistavoitteeseen nähden, mutta lopullisesti vaatimusten painoarvojen suhde ratkeaa vasta konkreettisessa tapauksessa. 211 Rikosprosessin tehtävien painoarvo voi erota toisistaan myös menettelyn eri vaiheissa (ns. eriytynyt funktioajattelu). 212 Tiivistetysti voidaan katsoa, ettei rikosprosessin oikeussuojafunktio edellytä yleistä ja ehdotonta kieltoa tiedustelutiedon hyödyntämiseksi rikosprosessissa, mutta luovutus- ja käyttörajoitusten asettaminen ja soveltaminen edellyttää rikosvastuun toteuttamistavoitteen ja oikeusturvafunktion välistä punnintaa. 3.5 Tiedustelutiedon luovutus- ja käyttörajoitusten suojelufunktiot Kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi hankitun tiedustelutiedon hyödyntämiselle käyttötarkoituksesta poiketen rikoksen selvittämistarkoituksessa tulee esittää asianmukaiset perusteet, mutta 208 Ervo 1996, s. 52; Pölönen 1997, s. 1; Pölönen LM 8/1997 s. 1206; Pölönen 2003, s. 21; Frände 2009, s. 30; Helminen ym. 2014, s ; Jokela 2018, s. 10. Ks. myös Hormia 1978, s. 6; Riekkinen OTJP 47/2014, s Esim. Jonkka 1991, s ; Jonkka 1992, s ja 132; Ervo 1996, s ; Jonkka LM 8/1998, s Ks. myös Jokela 2018, s. 10. Rikosvastuun toteuttamistavoitteen maksimaalinen toteuttaminen vaarantaisi yksilön oikeusturvaa, kun taas pyrkimys yksilön oikeusturvan maksimointiin vaarantaisi rikosoikeudellisen järjestelmän asianmukaisen toimivuuden ja pahimmillaan koko järjestelmän uskottavuuden. 210 Jokela 2018, s Jonkka 1992, s. 107 ja ; Jonkka LM 8/1998, s Jonkka LM 8/1998, s. 1264; Lindblom SvJT 3/2004, s ; Lindell ym. 2005, s ; Jokela 2016, s ; Jokela 2018, s

69 47 toisaalta myös tällaisen tiedon käytön rajoittamiselle tulee olla oikeusjärjestelmästämme sekä perus- ja ihmisoikeuskokonaisuudesta kumpuavat, painavat perusteet. Tämä seuraa siitä, että rajoitusten johdosta esimerkiksi syyllisyyskysymyksen kannalta ratkaisevaa todistelua saattaa jäädä rikosprosessissa hyödyntämättä ja siten yleisön näkökulmasta rikollinen pääsee pälkähästä. 213 Tiedustelutiedon käytön rajoittaminen merkitsee osaltaan myös poikkeusta todistusoikeutemme peruslähtökohtana olevaan, myöhemmin lähemmin käsiteltävään vapaan todistelun periaatteeseen, jonka mukaan lähtökohtaisesti mikä tahansa viranomaisen tietoon tullutta tieto voidaan hyödyntää todisteena. 214 Edellisessä luvussa havaittiin jo tarve rajoittaa tiedustelutiedon käyttöä rikosprosessissa sen oikeusturvafunktion toteuttamiseksi, mutta analysoin seuraavaksi lähemmin niitä syitä ja funktioita, joiden vuoksi tiedustelutiedon käytön rajoittamista erityisesti rikoksen selvittämiseksi on pidettävä tarpeellisena. Oikeuskirjallisuuden perusteella voidaan katsoa, että tiedustelutiedon luovutus- ja käyttörajoitukset suojaavat yksityistä ja julkista etua silloin, kun näitä intressejä pidetään totuuden selvittämistä tärkeämpänä. Nämä rajoitukset on nähtävä tärkeinä prosessuaalisen oikeusturvan takeina. Tiedonluovutusta ja käyttöä säätelevät normit kuvastavat niitä arvoja, jotka on katsottu niin tärkeiksi, että niitä on suojeltava. Rajoituksista säädettäessä on siten ratkaistava, mitä arvoja pidetään suojattavina. Tällaisina arvoina voidaan pitää ainakin kansallista turvallisuutta, henkeä ja terveyttä sekä tiedustelun kohteen oikeusturvaintressiä. 215 Siten tiedustelutiedon käyttörajoituksia koskevaksi funktioksi voidaan nähdä ainakin totuuden selvittämiselle vastakkaisten ulkoprosessuaalisten tavoitteiden edistäminen eli toisin sanoen yksittäisten prosessin ulkopuolisten intressien toteuttaminen. Näitä voivat olla kansallisen turvallisuuden suojaamisen lisäksi esimerkiksi tiedustelutoiminnan kohteen perus- ja ihmisoikeudet tai poliisin toiminnan lainmukaisuuden varmistaminen. 216 Tämä ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen tapa hahmottaa rajoitusten funktioita, sillä esimerkiksi 213 Ks. Riekkinen OTJP 47/2014, s HE 52/2002 vp, s ja 32; Helminen ym. 2014, s Karppinen 2006, s Ks. Hormia 1979, s. 4. Toisaalta rajoitusten funktio on mahdollista kytkeä ulkoprosessuaalisten tavoitteiden lisäksi prosessiteknisiin tavoitteisiin, jos niillä katsotaan edistettävän esimerkiksi prosessin tarkoituksenmukaisuutta. Näen kuitenkin rajoitusten ensisijaisena funktiona nimenomaan näiden yksittäisen prosessin ulkopuolisten intressien toteuttamisen. Lisäksi korostettakon vielä edellisessä luvussa todettua siitä, ettei rikosprosessin ainoa tavoite ole totuuden selvittäminen, vaikka se onkin vastakkainen käyttörajoitusten taustalla oleville intresseille.

70 48 oikeusturva- ja perusoikeusintressien suojelu sekä ulkoprosessuaalisten tavoitepäämäärien edistäminen on mahdollista nähdä myös toisistaan erillisinä oikeushyvinä. 217 Tiedustelutiedon käyttörajoitusten funktioita on mahdollista havainnollistaa luokittelemalla niitä eri tavoin. Ne voitaisiin jaotella esimerkiksi 1) moraaliseen funktioon, 2) erityisestävyyden korostamisfunktioon 3) yleisestävyyden korostamisfunktioon, 4) kurinpitofunktioon sekä 5) oikeussuojatai oikeusturvafunktioon. 218 Moraalinen funktio edellyttää valtion toimilta eettistä ja moraalista moitteettomuutta, mutta se ei yksinään riitä perustelemaan tiedustelutiedon käytön rajoittamista. 219 Erityisestävyyttä korostava funktio liittyy esimerkiksi siihen, ettei tiedustelun kohteeksi joutuneen kansalaisen tule kokea kärsineensä vääryyttä valtiovallan taholta. Jos hän kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, hän ei välttämättä hyväksy myöskään tiedustelutietojen hyödyntämisestä seuraavaa tuomiota, jolloin rangaistuksen erityisestävaikutus jää saavuttamatta. 220 Yleisestävyyttä korostava funktio puolestaan kytkeytyy rikosprosessin yleiseen legitimiteettiin tai uskottavuuteen, joka voi kärsiä epäasianmukaisen menettelyn johdosta, jos esimerkiksi tiedustelumenetelmin hankitun tiedon käyttö rikosprosessissa sallittaisiin yleisesti tai se ei olisi johdonmukaista. 221 Sanktiovarmuus on todettu merkittäväksi osaksi rangaistuksen yleisestävää vaikutusta, minkä vuoksi tämä yleisestävyyttä koskeva funktio on asetettu kyseenalaiseksi. Nähdäkseni tiedustelutiedon hyödyntämiseen kohdistuvilla rajoituksilla onkin yksinomaan negatiivinen vaikutus sanktiovarmuuteen Ks. Pölönen 2003, s , s. 234; Riekkinen OTJP 47/2014, s Pölönen 2003, s Tässä on hyödynnetty Lundqvistin jaottelua, ks. Lundqvist 1998, s Tässä esitetyt funktiot on oikeuskirjallisuudessa esitetty hyödyntämiskieltofunktioiden tarkastelun yhteydessä, mutta nähdäkseni niitä voidaan soveltaa tiedustelutiedon käyttörajoitusten funktioiden tarkasteluun. Samansuuntaisesti hyödyntämiskieltojen funktioita on jaotellut myös Torgersen. Ks. Torgersen 2009, s Pölönen 2003 s Rikosprosessin tarkoituksena ei ole moraalisen ylemmyyden osoittaminen, vaan sosiaalisen järjestyksen ylläpitäminen, ks. Lundqvist 2015, s Pölönen 2003, s Epäasianmukainen menettely voi herättää epäilyjä ratkaisuun oikeellisuutta kohtaan, kun taas oikeudenmukainen menettely voi itsessään legimitoida asian lopputulosta. Rikosprosessin oikeudenmukaisuustavoitteesta Pölönen 2003, s Erityisestävyyttä koskevan funktion on luonnollisestikin perustuttava oletukseen siitä, että kansalainen tosiasiallisesti saa tietää häneen kohdistuneesta tiedustelusta. 221 Ks. Pölönen 2003, s ; Riekkinen OTJP 47/2014, s Nämä funktiot perustuvat oletukseen siitä, että rangaistuksilla on tosiasiallisesti erityis- ja yleisestävä vaikutus, mitä kuitenkaan ei ole empiirisesti pystytty osoittamaan. Erityisestävyydestä lähemmin ks. esim. Lappi-Seppälä ym s ja yleispreventiosta esim. Lappi- Seppälä 2000, s Erityis- ja yleisestävistä teorioista ja niiden tehokkuudesta ks. esim. Anttila Törnudd 1983, s Jonkka 1992, s. 16; Riekkinen OTJP 47/2014, s. 139.

71 49 Kurinpitofunktion mukaan rajoituksia voitaisiin perustella poliisin toiminnan ohjaamisella ja väärinkäytösten estämisellä siten, ettei poliisi pääse hyötymään virheellisestä menettelystään. Sen voi tässä yhteydessä nähdä liittyvän siihen, että tiedustelutiedon käyttöön kohdistuvat rajoitukset hillitsevät poliisin haluja epäasianmukaisesti laajentaa tiedustelua rikostorjunnan keinoksi, jos virheellisen menettelyn tuottamia tietoja ei ole mahdollista hyödyntää rikostorjunnassa. 223 Oikeussuoja- tai oikeusturvafunktio kytkeytyy oikeusvaltiokäsitykseen; valtion ei tule huolehtia vain rikosten selvittämisestä, vaan myös tietyistä tätäkin arvokkaammista yksityisen henkilön intressien suojelusta. Oikeusturvafunktiota on jo käsitelty aiemmin, mutta sen voi tässä yhteydessä nähdä merkitsevän sitä, että valtion ei tule antaa hyväksyntää yksilöiden perus- ja ihmisoikeuksien, kuten luottamuksellisen viestin suojan tai henkilökohtaisen vapauden, koskemattomuuden ja turvallisuuden, oikeudenloukkaukselle ellei se ole oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuun päämäärään nähden. 224 Oikeussuojafunktioon liittyvänä ongelmana voidaan nostaa jo esiin tullut siitä, että yksityiselämään ja luottamuksellisen viestin suojaan kohdistuva oikeudenloukkaus on jo tapahtunut tiedustelumenetelmien käytettäessä ja rikostiedon tullessa poliisin tietoon, joten tällaisen tiedon luovutuksen ja hyödyntämisen rajoittamisen voisi katsoa jäävän vaille käytännön merkitystä. Toisaalta oikeussuoja-ajattelun ei ole katsottu välttämättä edellyttävän vahingon korjaamismahdollisuutta, vaan oikeusturvaa vaarantava tiedustelutiedon käyttö rikosprosessissa voitaisiin torjua muillakin perusteilla. 225 Edellä esiteltyjen funktioiden lisäksi tiedustelutiedon käyttörajoituksilla voidaan hahmottaa olevan oikeusjärjestelmän normivakautta edistävä funktio. Kyse on siitä, että ne lisäävät ennakoitavuutta ja oikeusvarmuutta oikeudenkäytössä ja sitä kautta myös lisäävät yleistä luottamusta oikeuslaitokseen. Funktio voidaan nähdä erityisen merkityksellisenä nimenomaan tiedustelutiedon luovuttamista ja käyttöä sääntelevien normien näkökulmasta, mutta toisaalta se vaikuttaa samansuuntaisesti oikeussuojafunktion kanssa eikä sen itsenäinen merkitys ole niin suuri. 226 Oikeussuojafunk- 223 Pölönen 2003, s Rikosvastuun toteuttamisintressiä ei kuitenkaan ole mahdollista kuitata yksinomaan viranomaistoiminnan ohjaamisfunktiolla, eikä kyse ole keskenään vertailukelpoisista seikoista. Vrt. Reamey 1999 s Ks. myös Lundqvist 2015, s Pölönen 2003, s Lundqvist 1998, s ; Pölönen 2003, s Lundqvist 2015, s

72 50 tiota voitaneen siihen kohdistetusta kritiikistä huolimatta pitää edellä mainituista funktioista kestävimpänä tai ainakin sillä on eniten itsenäistä merkitystä. 227 Olennaisinta on yksittäistapauksessa yksilön perus- ja ihmisoikeuksien suojaaminen sekä niihin kohdistuvien rajoitusten minimoiminen. 228 Kuten edellä esitetystä havaitaan, tiedustelutiedon käyttöön kohdistuville rajoituksille erityisesti rikosprosessissa on mahdollista esittää hyvin moninaisia perusteluja ja funktioita. Tässä on esitetty vain esimerkkejä mahdollisista tavoista hahmottaa näitä. Yhteisenä piirteenä edellä esitetyille funktioille voidaan kuitenkin havaita se, että ne eivät juurikaan vaikuta positiivisesti totuuden selvittämisen- ja rikosvastuun toteuttamisintressiin vaan ovat sille vastakkaisia. Nähdäkseni edellä esitetyt funktiot vaikuttavat taustalla arvioitaessa sitä, millä tavoin tiedustelutiedon hyödyntämistä tulee rajoittaa tietyssä tilanteessa. Lähtökohtana on pidettävä, että lainsäätäjä suorittaa abstraktilla tasolla perusoikeusnormien tulkintaa ja punnintaa suhteellisuusperiaatteen valossa säätäessään tiedustelutiedon hyödyntämistä koskevista rajoituksista. 229 Lisäksi esitetyt funktiot ovat yksi osoitus tiedonluovutusta ja käyttöä säätelevien normien moniulotteisuudesta Ks. Lundqvist 2015, s Riekkinen OTJP 47/2014, s Riekkinen OTJP 47/2014, s Tiedon luovuttamista koskevan normin monitahoisuus sekä periaatelatautuneisuus todettiin siviilitiedustelua koskevassa hallituksen esityksessä, ks. HE 202/2017 vp, s. 96. Vastaavasti todistamiskieltojen suojeluintressien osalta ks. Pölönen 2003, s. 198.

73 51 4 TIEDON LUOVUTTAMINEN JA KÄYTTÖ RIKOKSEN ESTÄMISEKSI TAI ESITUTKINNAN KÄYNNISTÄMISEKSI 4.1 Tiedustelutiedon luovuttaminen rikostorjuntaan rikosten estämiseksi Rikoksen estämisellä tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla rikokseen puututaan jo ennen sen tekemistä. 231 Poliisilain 5:1.2 legaalimääritelmän mukaan rikoksen estämistä ovat toimenpiteet, joiden tavoitteena on estää rikos, sen yritys tai valmistelu, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän rikokseen, taikka keskeyttää jo aloitetun rikoksen tekeminen tai rajoittaa siitä välittömästi aiheutuvaa vahinkoa tai vaaraa. Perusteltu oletus voi perustua välittömästi henkilön omasta toiminnasta tehtyihin havaintoihin sekä välilliseen selvitykseen. Välillistä selvitystä ovat hallituksen esityksen mukaan ulkopuolisen henkilön, esimerkiksi tietolähteen antamat vihjetiedot. Havaintoihin ja muuten saatuihin tietoihin kuuluvat lisäksi mm. rikostiedustelutiedot, tarkkailuhavainnot, muut vihjetiedot ja rikosanalyysilla tiedoista tehtävät johtopäätökset. Edellytyksenä on tällaisten tietojen perusteella muodostunut perusteltu oletus henkilön syyllistymisestä rikokseen. 232 Huomionarvoista on, että perusteltuun oletukseen pohjautuva rikoksen estäminen on katsottu osaksi laajempaa rikosten ennalta estämisen käsitettä. Tämä puolestaan viittaa kaikkiin preventiivisiin rikostorjuntatoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on rikollisuuden vähentäminen. 233 Rikoksen yrityksen tai valmistelun estäminen tarkoittaa ennen tunnusmerkistön mukaiseen täytäntöönpanotoimeen ryhtymistä suoritettavia viranomaisen toimenpiteitä. 234 Esitöiden mukaan valmistelun estäminen ulottuu kriminalisoituun valmisteluun puuttumisen lisäksi myös kriminalisoimattomaan vastaavaan. 235 Rikoksen keskeyttäminen luetaan rikoksen estämiseen tilanteissa, joissa rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen on edennyt esimerkiksi rangaistavan yrityksen asteelle. Vaaran ja vahingon rajoittamisen puolestaan on todettu viittaavan tilanteisiin, joissa sinänsä tunnusmerkistön mukainen teko on jo tehty, mutta seuraus ei ole vielä ilmennyt tai sitä pystyttäisiin 231 HE 224/2010 vp, s HE 224/2010 vp, s. 89. Määritelmä sisältyy poliisilain 5 lukuun, joka koskee salaisia tiedonhankintakeinoja. 233 Helminen Kuusimäki Salminen 1999, s Helminen ym. 2014, s HE 224/2010 vp, s. 89. Ks. myös Puolustusministeriö 2015, s. 47.

74 52 vielä rajoittamaan. 236 Siviilitiedustelua koskevassa hallituksen esityksessä poliisilain mukaisen rikoksen estämisen todettiin olevan varhaisvaiheen ennakollista viranomaistoimintaa. 237 Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 :n 2 momentin mukaan: Suojelupoliisin on viipymättä ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, jos tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että hankkeilla on sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, ja rikos on vielä estettävissä. Tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saa luovuttaa toimivaltaiselle viranomaiselle sellaisen rikoksen estämiseksi, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Tiedustelumenetelmällä saadun tiedon luovuttaminen toimivaltaiselle viranomaiselle hankkeilla olevasta, vielä estettävissä olevasta rikoksesta, on eduskunnan käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä esitetty sallittavaksi hieman laajemmin kuin ilmoituksen tekeminen tehdyksi oletetusta rikoksesta. Esityksessä tätä on perusteltu toteamalla rikoksen estämistavoitteella olevan etusija esitutkintavaihetta määrittävään rikoksen selvittämisintressiin nähden. Perustelujen mukaan tällöin on kysymys vaaran ja vahingon välttämiseksi välttämättömistä toimenpiteistä, joilla ei pääsääntöisesti loukata yksilön oikeusturvan keskeistä ydinaluetta. 238 Arvioitaessa mahdollisuutta säätää tiedusteluviranomaisen luovuttaman tiedon käytön sallimisesta rikoksen estämisessä, on punnittava perustuslain luottamuksellisen viestin suojaan kohdistuvaa rajoitusta suhteessa sille vastakkaiseen intressiin, joka voi koskea esimerkiksi oikeutta elämään tai henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen (PL 7 ). Tiedon luovuttamista ja käyttämistä rikoksen esittämisessä on pidettävä erityisen puolustettavana silloin, kun estettävissä oleva rikos tulisi todennäköisesti kohdistumaan niin tärkeään suojeltavaan oikeushyvään, että se menee viestinnän luottamuksellisen suojaamisen edelle. 239 Lisäksi on huomioitava kansallisen turvallisuuden suojaamista koskeva kollektiivinen intressi; tiedon luovuttaminen ja 236 HE 224/2010 vp, s. 89. Ks. myös Helminen ym. 2014, s HE 202/2017 vp, s HE 202/2017 vp, s Tämä vaatimus seuraa jo perustuslain 22 :stä, jossa asetetaan julkiselle vallalle perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamisvelvoite.

75 53 käyttö rikoksen estämiseksi on perusteltua erityisesti silloin, kun rikos kohdistuu kansalliseen turvallisuuteen. 240 Siten yksityiselämän ja viestinnän luottamuksellisuuden näkökulmasta hyväksyttävillä tiedustelumenetelmillä kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi hankitun tiedon hyödyntämisen salliminen rikoksen estämiseksi on perusteltua ainakin silloin, kun se vakavuudeltaan rinnastuu tiedustelun tarkoituksena olevan perusteuhkaan. Vertailukohtana ehdotetulle säännökselle voidaan pitää poliisilain 5:54,4:ää ja pakkokeinolain 10:56,4:ää, joissa rikoksen estämisintressille on annettu merkittävä painoarvo, sillä säännösten mukaan ylimääräistä tietoa voidaan aina käyttää rikoksen estämiseksi. Rikoksen estäminen sisältää myös (jatkuvan) rikoksen keskeyttämisen. Siten ylimääräisen tiedon käyttö rikosten estämistarkoitukseen on sallittu selvästi laajemmin kuin rikoksen selvittämiseksi. 241 Tätä on perusteltu sillä, että keskeisten ylimääräisen tiedon käyttöön liittyvien ongelmien on katsottu johtuvan nimenomaan sen käytöstä näyttönä rikostutkinnassa tai pakkokeinon käytön perusteena. 242 Vastaavasti voidaan katsoa, että ilmoituksen tekeminen vielä estettävissä olevasta rikoksesta ei ole yhtä ongelmallista kuin tehdyksi oletetusta rikoksesta, koska viranomaisten intressinä ei tällöin ole tiedon käyttäminen näyttönä rikostutkinnassa tai oikeudenkäynnissä, joten puuttuminen yksilön oikeuksiin on vähäisempi. 243 Lisäksi tiedustelutiedon käyttöön rikosten estämiseksi ei liity samanlaisia asianosaisjulkisuudesta seuraavia ongelmia kuin sen käyttämiseen syyllisyyttä tukevana näyttönä. Edellytykset tiedustelutiedon luovuttamiseksi ovat ehdotetussa säännöksessä hieman tiukemmat kuin ylimääräisen tiedon käytössä rikoksen estämiseksi, mutta luovutuskielto alle kahden vuoden maksimirangaistusuhan täyttävistä vielä estettävissä olevista rikoksista olisi perusteltu. Ei vaikuttaisi oikeasuhtaiselta käyttää luottamukselliseen viestintään puuttuvin tiedustelumenetelmin kerättyä tietoa sellaisten rikosten estämiseksi, joista voidaan tuomita pelkkä sakkorangaistus Ks. HE 202/2017 vp, s Esitöiden mukaan luovuttaminen on perusteltua, jos se on välttämätöntä tiedustelun taustalla olevan kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Ilmoittamista perusteltiin myös vakavien rikosten estämiseen liittyvällä huomattava yhteiskunnallinen intressillä sekä oikeudenmukaisuudella ja vakavan rikoksen uhrin näkökulman huomioonottamisella. 241 Ks. myös Lindberg 2012, s Toinen kysymys on, miten ylimääräistä tietoa voidaan hyödyntää tilanteessa, jossa sitä on käytetty rikoksen estämiseksi, mutta sen toteutumista ei kuitenkaan ole kyetty estämään. 242 KM 2009:2, s Ks. Metsäranta 2015, s Myös oikeusturvasyyt ja kustannustehokkuus puoltavat tätä tulkintaa.

76 54 Viranomaisilla tulisi olla joissakin tapauksissa jopa velvollisuus tiedon luovuttamiseen ja rikoksen estämistoimiin, jos suunnitteilla tai hankkeilla on riittävän vakava, esimerkiksi perustuslain 7 :ssä turvattuja oikeuksia elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen vaarantava rikos. Tämä vaatimus seuraa jo PL 22 :n perusoikeuksien turvaamisvelvoitteesta. Huomionarvoista on se, että ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 :ssä ilmaistu ilmoitusvelvollisuuden kytkeminen kuuden vuoden rangaistusmaksimiin merkitsee ehdotetussa muodossa toteutuessaan sitä, että suojelupoliisilla ei olisi ilmoitusvelvollisuutta esimerkiksi hankkeilla olevasta pahoinpitelystä, sillä siitä säädetty rangaistusmaksimi on vain kaksi vuotta vankeutta. Tämä on luonnollisestikin ongelmallista, sillä kysymys on rikoksesta, jolla voi olla vakavat seuraamukset. Toisaalta on syytä huomauttaa, että tiedon luovuttaminen tällaisen rikoksen estämiseksi olisi mahdollista, vaikka siihen ei ilmoitusvelvollisuutta olisikaan. 245 Rikoslain (RL, 39/1889) 15 luvun 10 :ssä säädetään törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä. Säännös asettaa jokaiselle velvollisuuden ilmoittaa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, säännöksessä luetteloiduista hankkeilla tai vielä estettävissä olevista vakavimmista valtiollisista rikoksista, tahallisista henkirikoksista ja eräistä muista väkivaltarikoksista, vakavimmista yleistä vaaraa aiheuttavista rikoksista, törkeästä ympäristön turmelemisesta sekä törkeästä huumausainerikoksesta. 246 Ilmoitusvelvollisuuden asettaminen rikostorjuntaan vielä estettävissä olevista edellä mainituista ylitörkeistä rikoksista on tarkoituksenmukaista. Ei olisi loogista, että viranomaiselle ei asetettaisi ilmoitusvelvollisuutta rikostorjuntaan sellaisesta rikoksesta, josta se olisi kuitenkin velvollinen RL 15:10:n nojalla ilmoittamaan. Ilmoitusvelvollisuuden ei tulisi kuitenkaan syntyä, ellei viranomaisella ole riittäviä perusteita epäillä rikoksen olevan tosiasiallisesti tekeillä. 245 Lisäksi ehdotetun säännöksen osalta huolta herättää se, miten suojelupoliisi pystyy kerätyn tiedusteluaineiston perusteella arvioimaan, onko kysymyksessä pahoinpitely vai sen törkeä tekomuoto, josta puolestaan ilmoitusvelvollisuus syntyy. Vaarana on, että esimerkiksi pitkään jatkuneen tiedusteluhankkeen salassapidon vuoksi ilmoitusta ei tehdä eikä estämistoimiin ryhdytä, minkä seurauksena joku joutuu törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen uhriksi. 246 Näitä säännöksessä mainittavia rikoksia ovat joukkotuhonta, joukkotuhonnan valmistelu, rikos ihmisyyttä vastaan, törkeä rikos ihmisyyttä vastaan, hyökkäysrikos, hyökkäysrikoksen valmistelu, sotarikos, törkeä sotarikos, kidutus, kemiallisen aseen kiellon rikkominen, biologisen aseen kiellon rikkominen, jalkaväkimiinakiellon rikkominen, Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen, maanpetos, törkeän maanpetos, vakoilu, törkeä vakoilu, valtiopetos, törkeän valtiopetos, raiskaus, törkeän raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, ryöstö, törkeä ryöstö, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen, törkeä tuhotyö, törkeän terveyden vaarantaminen, ydinräjähderikos, kaappaus, 34 a luvun 1 :n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu terroristisessa tarkoituksessa tehty rikos, törkeä ympäristön turmeleminen tai törkeä huumausainerikos. Ilmoittamatta jättämisestä voi seurata rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tapahtuessa sakkoa tai vankeutta enintään kuudeksi kuukautta. Ks. HE 6/1997 vp, s. 42.

77 55 Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 :n 4 momentin mukaan: Tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saa aina luovuttaa syyttömyyttä tukevaksi selvitykseksi sekä hengelle, terveydelle tai vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran taikka huomattavan ympäristö-, omaisuus- tai varallisuusvahingon estämiseksi. Esitöiden mukaan momentissa tarkoitetun vaaran tai vahingon ei välttämättä tulisi liittyä rikokseen, vaan kysymys saattaisi olla esimerkiksi onnettomuuden estämisestä. Mitä merkittävämmästä vaarasta hengelle, terveydelle tai vapaudelle olisi kyse, sitä korkeampi olisi kynnys olla tekemättä ilmoitus esimerkiksi toimivaltaiselle viranomaiselle. Ilmoitus voitaisiin tehdä myös yksityiselle henkilölle tai yhteisölle, jos tämä olisi tarpeen merkittävän ympäristö-, omaisuus- tai varallisuusvahingon vaaran estämiseksi. 247 Tiedustelutiedon käytön salliminen edellä mainittuihin tarkoituksiin on perusteltua sallia. Vastaavasti poliisilain 5 luvun 54 :n 5 momentin mukaan ylimääräistä tietoa saa aina käyttää myös hengelle, terveydelle tai vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran taikka huomattavan ympäristö-, omaisuus- tai varallisuusvahingon estämiseksi. Lainkohdan perusteluissa esimerkkinä momentin soveltamisalaan kuuluvista tapauksista on mainittu tilanne, jossa törkeän huumausainerikoksen selvittämiseksi toteutettavassa telekuuntelussa saadaan tieto, jonka mukaan joku muu kuin kuuntelun kohteena oleva henkilö on lähdössä pahoinpitelemään toista henkilöä. Lisäksi perusteluissa ja oikeuskirjallisuudessa on korostettu sitä, ettei momentin mukainen vaara tai vahinko välttämättä liittyisi rikokseen tai ihmisen toimintaan, vaan kysymys saattaisi olla esimerkiksi luonnononnettomuuden estämisestä Tiedustelutiedon luovuttaminen rikostorjuntaan rikoksen paljastamiseksi, esitutkinnan käynnistämiseksi ja suuntaamiseksi Selvää on, ettei tiedustelun varsinaisena tarkoituksena olisi hankkia tietoa rikosprosessia varten eikä muun kuin tiedusteluviranomaisen toiminnan suuntaamiseksi. 249 Rikosprosessin käsitettä 247 HE 202/2017 vp, s HE 222/2010 vp, s. 358; Helminen ym. 2014, s Perusteluissa esitettyä olisi syytä soveltaa myös tiedustelutiedon käyttöön. 249 Ks. HE 202/2017 vp, s. 89.

78 56 käytän tässä yhteydessä laajassa merkityksessä kattaen vaiheet rikosten esitutkinnasta syyteharkintaan, oikeudenkäyntiin sekä rangaistuksen täytäntöönpanoon. 250 Tiedon välillisellä hyödyntämisellä viittaan muun muassa viranomaisten toiminnan suuntaamiseen, kuten tutkintataktiikan valintaan, tutkintatoimenpiteiden ajoittamiseen, asianosaisten määrittämiseen, kuulustelutaktiikan laatimiseen, tiedonhankintatoimenpiteiden suuntaamiseen ja voimavarojen painattamiseen. Tietojen välittömällä hyödyntämisellä puolestaan viittaan tiedon liittämiseen esitutkintapöytäkirjaan tai sen hyödyntämistä syyteharkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä. 251 Tiedustelutiedon luovuttamista eteenpäin toimivaltaisille viranomaisille tapahtuneen tai sellaiseksi oletetun rikoksen johdosta ei tulisi sallia vähäisten rikosten kohdalla, sillä kansalaisten yksityiselämän suojaan ja luottamukselliseen viestintään puuttuvia tiedustelumenetelmiä tai edes henkilöja rikossidonnaisia salaisia tiedonhankintakeinoja ei niiden luonteen vuoksi ole voitu sallia käytettävän tähän tarkoitukseen. Tiedustelutoimenpiteiden kohteeksi joutuneet henkilöt, joita eteenpäin luovutettava rikostieto koskee, voivat myöhemmin osoittautua syyttömiksi. Kun tiedustelutietoa on käytetty prosessissa syytöntä vastaan, oikeudenloukkaus on ollut vakavampi. Vaikka rikostieto olisi saatu lainmukaisin tiedustelutoimin, on niiden käytöstä johtuva viestinnän luottamuksellisuuden rajoitus niin merkittävä, että se ei voi olla vaikuttamatta myös tiedustelutiedon käytön rajoihin rikosten selvittämiseksi. 252 Koska aikaisemmin todetusti tiedustelutiedon käyttö rikosprosessissa laajentaa luottamuksellisen viestin suojaan puuttumista, on tarkoin harkittava, kuinka paljon tiedustelutiedon käyttöä rikosten selvittämiseksi on rajoitettava. 253 Perusteena tiedustelutiedon käytön rajoittamiselle aikaisemmin todetusti voidaan pitää myös väärinkäytösten ja sen estämistä, että tiedustelulupaa haettaisiin tiedon hankkimiseksi esimerkiksi esitutkintaan. 254 Oma kysymyksensä 250 Niemi Kiesiläinen 2000, s. 11. Suppeassa merkityksessä rikosprosessin käsite viittaa pelkästään tuomioistuimessa tapahtuvaan oikeudenkäyntimenettelyyn. Virolainen Pölönen 2003, s. 19; Jokela 2018, s Helminen ym. 2014, s Rajoituksia tietojen välittömään hyödyntämiseen asettavat erityisesti hyödyntämiskiellot, joita analysoin luvussa Vastaavasti ks. Metsäranta 2015, s Metsäranta 2015, s Vastaavasti ylimääräisen tiedon käytön rajoittamisen perusteena on pidetty sitä, että sen käytön salliminen saattaa mahdollistaa väärinkäytöksiä; poliisi saattaisi käyttää tiedonhankintakeinoja hankkiakseen tietoa rikoksista, joista tiedon hankkimiseksi näiden keinojen käyttö ei ole sallittua. Esim. SOU 2012:44, s ; Metsäranta 2015, s. 256.

79 57 on se, kuinka vakavasta ja minkälaisesta tapahtuneesta tai sellaiseksi oletetusta rikoksesta tiedon luovuttaminen rikostorjuntaan voidaan sallia. 255 Poliisilain 5 luvun 1 :n 3 momentin legaalimääritelmän mukaan rikoksen paljastamisella tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on selvittää, onko esitutkinnan aloittamiselle esitutkintalain (ETL, 805/2011) 3:3,1:ssä tarkoitettua perustetta 256, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan olettaa, että rikos on tehty. Esitöiden mukaan näissä tapauksissa konkreettista perustetta esitutkinnan aloittamiselle ei vielä ole, mutta vihjetietojen, rikosanalyysin tai muun vastaavan syyn vuoksi saattaa olla mahdollista, että rikos on jo tehty. Kyse on poliisin toimenpiteistä, joilla pyritään paljastamaan jo tehdyn tai vielä tekeillä tai suunnitteilla olevan rikoksen välittömästi relevantteja seikkoja (erityisesti tekijä, tekoaika ja - paikka ja rikostunnusmerkistöön kuuluvat elementit) esitutkinnan aloittamisen perustaksi. 257 Hallituksen esityksen perustelujen mukaan PolL 5:3:ssa on rajoitettu merkittävästi rikoksen paljastamiseksi käytettäviä keinoja, sillä tällaiseen esitutkintaa edeltävään tutkintaan oikeusturvasyistä suhtauduttava erittäin pidättyväisesti. 258 Ylimääräisen tiedon käyttö rikosten paljastamiseksi ei oikeusjärjestelmässämme ole sallittua. Tästä syystä ilmoituksen tekemisen sallimista tai tiedustelutiedonkaan käytön sallimista rikosten paljastamisessa ei nähdäkseni voi pitää perusteltuna. 259 Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 :n 1 momentin mukaan: Suojelupoliisin on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava keskusrikospoliisille, jos tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että voidaan olettaa tehdyksi sellainen rikos, josta säädetty ankarin 255 Ks. ylimääräisen tiedon käytön osalta Metsäranta 2015, s Metsärannan mukaan rikostorjunnan tehokkuustavoite syrjäyttää yksityiselämän suojeluintressin vasta, jos esimerkiksi rikoksen vakavuuden vuoksi rikostorjuntaintressin painoarvo on suuri ja vastaavasti yksityiselämän suojan painoarvo pieni esimerkiksi rajoituksen vähäisyyden vuoksi. Vakava oikeuden rajoitus painaa lähtökohtaisesti enemmän kuin vähäinen rikoksen selvittämisintressi. 256 ETL 3 luvun 3 :n 1 momentin mukaan esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty. 257 HE 224/2010 vp, s HE 224/2010 vp, s. 90. Salaisen tiedonhankinnan käytön rikosten paljastamiseksi on katsottu mahdolliseksi lähinnä suojelupoliisin toiminnassa. Tämä ei estä poliisia paljastamasta jo tehtyjä rikoksia, mutta perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää tiedonhankinnan rajoittamista. 259 Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 :n 2 momentin perustelujen sanamuoto antaa tosin ymmärtää, että luovutettavan tiedon käyttö rikoksen paljastamiseen olisi tarkoitus sallia: Toimivaltaiselle viranomaiselle luovutettava tieto voisi liittyä rikoksen estämisen lisäksi myös sen paljastamiseen tai esimerkiksi esitutkinnan aloittamiskynnyksen selvittämiseen. HE 202/2017 vp, s. 217.

80 58 rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Ilmoitusta saadaan suojelupoliisin päällikön päätöksellä siirtää enintään vuodeksi kerrallaan, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi tai hengen tai terveyden suojaamiseksi. Suojelupoliisi saa ilmoittaa tehdystä rikoksesta keskusrikospoliisille, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta. Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 :n 5 momentin perusteella lienee selvää, että esitutkinnan käynnistäminen suojelupoliisin tekemän ilmoituksen johdosta olisi ehdotuksen toteutuessa sallittua. Esitutkintaviranomaisella on ETL 3 luvun 3 :n 1 momentin nojalla velvollisuus toimittaa esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty. 260 Rikostorjuntaan luovutettujen tiedustelutietojen perusteella esitutkintaviranomaiselle voi siten syntyä esitutkinnan toimittamisvelvollisuus. 261 Kun rikosilmoitus on kirjattu ja esitutkinta on aloitettu, esitutkintaviranomaisen on selvitettävä ETL 1 luvun 2 :ssä mainitut asiat. Esitutkinnan käynnistämisen salliminen ilmoituksen johdosta on perusteltua sallia sääntelyllä rikosvastuun ja asianomistajan oikeusturvan toteuttamiseksi, mutta myös siksi, että päätös tutkinnan käynnistämisestä ei vielä itsessään merkitse kenenkään oikeuksiin puuttumista eikä tiedustelutiedon käyttöä syyttömyyttä tai syyllisyyttä tukevana selvityksenä. Erillinen ratkaistava kysymys on siten se, millä tavoin esitutkintaviranomaisen tulisi voida hyödyntää saamiaan tietoja käynnistettyään esitutkinnan tai sen ollessa jo käynnissä sen saadessa ilmoituksen tehdystä tai sellaiseksi oletetusta rikoksesta. Huomattavaa on, että ehdotetussa poliisilain 5 a luvun 44 :ssä säädettäisiin tiedustelutiedon luovuttamisesta rikostorjuntaan, millä tarkoitetaan tehdyksi oletetusta rikoksesta ilmoittamista keskusrikospoliisille, mutta lukuun ei sisältyisi säännöstä ylimääräisen tiedon käyttämisestä sen jälkeen, kun tiedustelutieto on luovutettu. 262 Esityksessä ei suorasanaisesti oteta kantaa siihen, missä tarkoituksessa esitutkintaviranomainen voisi saamaansa tietoa käyttää. 263 Kuten aikaisemmin tuotiin esiin, luottamuksellisen viestin suojan rajoittamisen välttämättömyysvaatimus edellyttää, että 260 Lisäksi esitutkintaviranomaisella on esitutkintalain 3 luvun 1 :n nojalla rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuus. 261 Ennen esitutkinnan aloittamista esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa selvitettävä rikosepäilyyn liittyvät seikat erityisesti siten, että ketään ei aiheettomasti aseteta rikoksesta epäillyn asemaan ja että asian sitä edellyttäessä voidaan tehdä ETL 3 luvun 9 :n 1 momentissa tai 10 :n 1 momentissa tarkoitettu ratkaisu esitutkinnan toimittamatta jättämisestä (ETL 3:3.2). 262 Asiaan ei oteta kantaa myöskään lakiesityksen perusteluissa. 263 Toisin sanoen siinä ei eroteta esimerkiksi poliisin toiminnan suuntaamisen ja rikoksen selvittämisen käsitteitä, kuten ylimääräisen tiedon käyttöä koskevassa sääntelyssä on tehty.

81 59 tiedustelutiedon käyttämisen edellytyksistä säädetään täsmällisesti, sillä tiedustelutoiminta tiedon hankkimistapana merkitsee sen kohteena olevien henkilöiden viestintäsalaisuuden murtamista. 264 Tässä mielessä ehdotettu sääntely ei täytä sille asetettuja laatu- ja ennakoitavuusvaatimuksia. Vertailun vuoksi on syytä tuoda esiin, että poliisilain 5 luvun 54 :n 5 momentissa salaisella tiedonhankinnalla kertyvä ylimääräisen tiedon käyttö poliisin toiminnan suuntaamiseksi on sallittu aina. Poliisin toiminnan suuntaamisen on katsottu voivan liittyä myös poliisilain 54 :n 1 momentissa mainittuun rikokseen selvittämiseen. 265 Ylimääräisen tiedon käytöllä poliisin toiminnan suuntaamiseksi on esitöissä viitattu tiedon välilliseen hyödyntämiseen niin, että tietoa ei käytetä näyttönä tai tiedonhankintakeinon käytön perusteena. Poliisin toiminnan suuntaamisella on lisäksi esitöissä viitattu siihen, että tietoa ei käytetä näyttönä vaan esitutkinnan suuntaamiseen. Esitutkinnan suuntaamista on esimerkiksi tutkintalinjan valinta. 266 Poliisilakia koskevan hallituksen esityksen mukaan ylimääräisen tiedon hyödyntäminen poliisin toiminnan suuntaamiseksi voi liittyä esimerkiksi rikoksen estämiseen, paljastamiseen, analyysitoiminnassa tai esitutkinnan aloittamiskynnyksen selvittämiseen. Perustelujen mukaan ylimääräistä tietoa voitaisiin käyttää apuna tässä tarkoituksessa vähäisenkin rikoksen osalta. 267 Esitöiden perusteella poliisin toiminnan suuntaaminen voidaan luokitella yläkäsitteeksi, jonka alle esitutkinnan suuntaaminen sijoittuu. Esitutkinnan suuntaaminen 5 luvun 54 :n 5 momentin valossa tulkittuna merkitsee sitä, että ylimääräistä tietoa hyödynnetään rikoksen selvittämisessä esimerkiksi ohjaamalla tutkintaa tiettyyn suuntaan. Ehdotetussa poliisilain 5 a luvun 44 :ssä ei mainita poliisin toiminnan suuntaamisen tai esitutkinnan suuntaamisen käsitteitä. Hallituksen esityksessä todetusti --olisi myös tarkoin arvioitava, voidaanko tietoa ylipäätään antaa esitutkintaviranomaisille rikostiedustelutarkoituksessa tai poliisin toiminnan suuntaamiseksi. 268 Ilmauksen merkitys jää hieman epäselväksi. Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 :n 5 momentin perusteella on tarkoitus sallia ainakin ilmoituksen johdosta tapahtuva 264 HE 14/2013 vp, s Ks. myös esim. Vaasan HO t. 112, kohta HE 16/2013 vp, s HE 224/2010 vp, s. 134; HE 14/2013 vp, s HE 224/2010 vp, s HE 202/2017 vp, s. 96. Hallituksen esityksen mukaan arviointi olisi tärkeää EIS 6 artiklan 2 kohdassa turvatun syyttömyysolettaman kannalta.

82 60 esitutkintatoimenpiteen käynnistäminen, jolla perustelujen mukaan viitataan muun muassa kuulusteluihin ja ryhmätunnistukseen. 269 Esitutkintatoimenpiteen käsitteelle ei löydy määritelmää laista, mutta sillä tarkoitetaan yleisesti esitutkintavirkamiehen suorittamaa esitutkintalain mukaista toimenpidettä, jolla pyritään ETL 1:2:n mukaiseen esitutkinnassa selvitettävän asian selvittämiseen. Esitutkintatoimenpiteet on oikeuskirjallisuudessa jaoteltu taktiseen ja tekniseen tutkintaan. Näistä taktiseen rikostutkintaan on luettu kuuluvaksi erilaiset toimenpiteet rikosta koskevien tietojen hankkimiseksi, muun muassa tiedustelut, alustavat puhuttelut, kuulustelut ja suurin osa todistelusta. Teknisellä rikostutkinnalla puolestaan on viitattu erilaisten esineellisten todisteiden, kuten rikosjälkien tallentamiseen ja hyödyntämiseen todisteena. 270 Näin ollen lienee selvää, että mikäli poliisilain 5 a luvun 44 toteutuu ehdotetussa muodossa, suojelupoliisin tekemän ilmoituksen johdosta käynnistetyssä esitutkinnassa voidaan saatujen tietojen perusteella käynnistää ja suunnata esitutkintatoimenpiteitä, kuten kuulusteluja. Vastaavasti voidaan toimia, jos suojelupoliisin tekemä ilmoitus liittyy jo meneillä olevaan rikostutkintaan. Toisin sanoen esitutkintaviranomainen voi kohdistaa ja viedä tutkintaa oikeaan suuntaan saamiensa tietojen perusteella. Tiedustelutieto olisi tällöin tutkinnan suuntaamisessa hyödynnettävää vihjetietoa eikä esimerkiksi tiedustelulla hankittua aineistoa, kuten sähköpostiviestiä, tarvitsisi luovuttaa suoraan kyseiselle viranomaiselle. Nähdäkseni jo tiedustelutiedon käytön salliminen esitutkinnan suuntaamiseksi ja esitutkintatoimenpiteiden käynnistämiseksi tosiasiallisesti laajentaa tiedustelumenetelmien soveltamisalaa. 271 Tiedustelutiedon käytön sallimista näihin tarkoituksiin voidaan kuitenkin perustella esimerkiksi sillä, että käytännössä on mahdotonta estää sitä, ettei esitutkintaviranomainen käyttäisi suojelupoliisin ilmoituksen johdosta saamiaan tietoja näihin tarkoituksiin. Ei olisi tarkoituksenmukaista edellyttää, että esitutkintaviranomainen unohtaisi jonkin rikoksen selvittämisen kannalta tärkeän 269 Pykälän 5 momentissa säädettäisiin esitutkintaviranomaisen velvollisuudesta ilmoittaa suojelupoliisille, jos se käynnistää esitutkinnan tai ryhtyy esitutkintatoimenpiteen käyttämiseen taikka toimivaltainen viranomainen käynnistää rikoksen estämiseen tähtäävän toimenpiteen 5 a luvun 44 :ssä tarkoitetun ilmoituksen perusteella. Esitutkintatoimenpiteen käsitettä ei määritellä hallituksen esityksessä. 270 Helminen ym. 2014, s Ks. myös HE 222/2010 vp, s Kinnunen 1997, s. 8.

83 61 tiedon esitutkinnan käynnistymisen jälkeen siten, ettei tietoa voisi millään tavoin hyödyntää. 272 Olisi myös hyvin vaikeaa valvoa tai estää tällaisen tiedon tosiasiallinen käyttö tutkinnan suuntaamistarkoituksessa. Tiedustelutiedon käyttämisestä tutkinnan suuntaamisessa hyödynnettävänä vihjetietona ei seuraisi samanlaisia asianosaisjulkisuuden ja tiedustelun salassapitointressien yhteensovittamisesta seuraavia ongelmia kuin sen välittömämmästä hyödyntämisestä todisteena. Toisin sanoen siitä ei seuraisi samanlaisia vaatimuksia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttamiseksi ja esimerkiksi salassa pidettävien tiedusteluhankkeiden, kansallista turvallisuutta koskevan tiedon tai viranomaisten taktisten menetelmien paljastamiseksi asianosaisjulkisuuden nojalla. Esitutkintatoimenpiteiden käynnistäminen tiedusteluviranomaisen tekemän ilmoituksen perusteella ei tosin sekään liene täysin ongelmatonta, jos tiedustelumenetelmin kerättyä aineistoa tai tietoa ei voida käyttää näyttönä rikoksen selvittämiseksi esitutkinnassa. Esitutkintalain 7 luvun 10 :ssä esitutkintaviranomaiselle on säädetty muun muassa velvollisuus ennen kuulustelua yksilöidä rikoksesta epäillylle teko, josta häntä epäillään. Tätä yksilöintiä sekä kuulustelun suorittamista hankaloittaa, jos kuulusteltavalle ei voi kuulustelussa tuoda esiin tiedossa olevia seikkoja. Jos tiedustelumenetelmin ilmi tullutta tietoa käytetään kuulustelussa näyttönä, kysymys on tällaisen tiedon käytöstä näyttönä rikoksen selvittämiseen eikä enää pelkästä esitutkintatoimenpiteen käynnistämisestä tai esitutkinnan suuntaamisesta. 4.3 Tiedustelutieto esitutkinnassa rikoksen selvittämisessä käytettävänä todisteena Analysoin seuraavissa luvuissa sitä, voidaanko kansallisesti sallia tiedustelutiedon käyttö esitutkinnassa rikoksen selvittämisessä käytettävänä todisteena, joka kirjataan esitutkinta-aineistoon ja käytetään mahdollisesti myöhemmin syyttäjän syyteharkinnan perustana ja oikeudenkäynnissä syyllisyyttä tukevana näyttönä. 273 Jos tätä ei kansallisella sääntelyllä kielletä kokonaan, hyödyn- 272 Oikeuskirjallisuudessa esimerkkinä toiminnan suuntaamisesta on mainittu huumausainerikosta koskevan telekuuntelun yhteydessä saatua varkausrikosta koskeva tieto, joka voidaan hyödyntää suuntaamalla tutkintatoimenpiteitä. Tarvittava näyttö voi olla saatavissa jollakin muulla keinolla, kuten etsinnällä, ks. Helminen ym. 2014, s Esitutkinta-aineistosta on säädetty esitutkintalain 9 luvussa, ja viittaan käsitteellä tässä esitutkintapöytäkirjaan liitteineen. Esitutkintapöytäkirja tulee oikeudenkäyntimateriaaliksi vain, jos syyttäjä tai muu asianosainen vetoaa siihen, ks. Helminen ym. 2014, s

84 62 nettävyyttä voitaisiin käytännössä joutua pohtimaan viimeistään siinä vaiheessa, kun esitutkintapöytäkirjaa ryhdytään laatimaan. 274 Mikäli tiedustelutiedon käyttöä näyttönä ei ole mahdollista, tiedusteluaineisto on rajattava esitutkinta-aineiston ulkopuolelle eikä esitutkintaviranomaisella ole tutkinnassa mahdollisuutta käyttää tiedusteluaineistoa näyttönä syytettyä vastaan. 275 Rikoksen selvittämisellä tarkoitetaan poliisilaissa niitä toimenpiteitä, joihin ryhdytään sen jälkeen, kun esitutkintalain 3 luvun 3 :n 1 momentissa asetettu esitutkintakynnys on ylittynyt. 276 Rikoksen selvittämisellä tässä yhteydessä viittaan erityisesti siihen, että tiedustelumenetelmin saatua tietoa käytettäisiin esitutkinnassa näyttönä syyllisyyden tukena tai tiedonhankintakeinoa koskevan ratkaisun perusteena tutkinnassa (ns. välitön hyödyntäminen). 277 Kysymys ei ole tällöin tiedon ns. välillisestä hyödyntämisestä kuten tutkinnan suuntaamisessa vaan poliisilain ylimääräisen tiedon käyttöä koskevan sääntelyyn verrattavasta käytöstä rikoksen selvittämiseksi. Myöhemmin tarkemmin käsiteltävä, perustan esitutkinnan todistelulle muodostava vapaan todistelun periaate merkitsee sitä, että lähtökohtaisesti mikä tahansa esitutkintaviranomaisen hankkima tai sen tietoon tullut informaatio voidaan hyödyntää. Se ei kuitenkaan oikeuta hankkimaan esitutkinnassa mitä tahansa todistusaineistoa. Vapaata todistelua rajoittavat muun muassa eräät faktiset vaikeudet, menettelysäännökset, prosessiekonomiset lähtökohdat, todistelun luotettavuus sekä myöhemmin analysoitavat todistamiskiellot. 278 ETL 9:6,2 velvoittaa liittämään pöytäkirjaan kaiken asian kannalta merkityksellisen aineiston ja 9:6,4:n mukaan aineistosta, jota ei ole liitetty, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan, jollei laissa toisin säädetä. Säännöksen esitöiden mukaan aineisto tulee jättää merkitsemättä esitutkintapöytäkirjaan muun muassa niissä tapauksissa, joissa merkintää ei salassapitovelvollisuuden tai muusta syystä 274 Ks. Helminen ym. 2014, s Ks. Vaasan HO t. 112, kohdat Käräjäoikeuden ratkaisu ja 10. Käräjäoikeus katsoi kyseisessä tapauksessa, ettei telekuuntelun aikana saatua ylimääräistä tietoa saanut käyttää todisteena asiassa ja siten asiassa ei saanut myöskään viitata A:n esitutkintakertomukseen siltä osin kuin siinä oli viitattu telekuuntelussa saatuun ylimääräiseen tietoon. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perustelut ja lopputuloksen. 276 HE 224/2010 vp, s Ylimääräisen tiedon käytön yhteydessä rikoksen selvittämisen käsite on ymmärretty tässä merkityksessä. Kuten jo todettu, tutkinnan suuntaaminen puolestaan voidaan luokitella tiedon välilliseksi hyödyntämiseksi, joka voidaan perustellusti katsoa vapaammaksi, ks. Helminen ym. 2014, s. 1233; HE 202/2017 vp, s Helminen ym. 2014, s

85 63 aiheutuvan tiedonsaantioikeuden rajoituksen vuoksi tule tehdä. 279 Poikkeusmahdollisuuden mahdollistavia säännöksiä ovat oikeuskirjallisuudessa todetusti viranomaistoiminnan julkisuudesta annetun lain (JulkL, julkisuuslaki 621/1999) 11,2 (erittäin tärkeä yleinen etu, erittäin tärkeä yksityinen etu tai lapsen etu), PKL 10:60 ja PolL 5:58 (salaisen pakkokeinon ja tiedonhankinnan käytöstä ilmoittaminen), PKL 10:62 sekä ja PolL 5:60 (asianosaisjulkisuuden rajoittaminen). 280 Myös ehdotetun poliisilain 5 a luvun vastaavien säännösten (47 ja 49 :t) voi nähdä mahdollistavan poikkeusmahdollisuuden. Tiedusteluaineisto olisi siten mahdollista jättää merkitsemättä esitutkintapöytäkirjaan esimerkiksi kansallisen turvallisuuden suojaamiseen liittyvistä syistä. Jos sitä ei oteta esitutkintapöytäkirjaan, eikä sitä muullakaan tavoin toimiteta tuomioistuimelle, se ei kuitenkaan voi tulla osaksi oikeudenkäyntiaineistoa, kuten myöhemmin tarkemmin ilmenee. ETL 9 luvun 6 :n 2 momentin mukaan esitutkintapöytäkirjaan on kirjattava ylimääräisen tiedon käyttäminen rikoksen selvittämisessä. 281 Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL, 689/1997) 5 luvun 3 :n 1 momentin 8 kohdan mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava ylimääräinen tieto, jota syyttäjän on tarkoitus käyttää näyttönä, sekä perustelut ylimääräisen tiedon käyttämiselle. Edellä mainittuihin säännöksiin viitataan myös poliisilain 5 luvun 54 :n 3 momentissa. Siviilitiedusteluhankkeen yhteydessä ETL:n ja ROL:n mainittuja säännöksiä ei ole ehdotettu täydennettäväksi tiedustelutiedon käyttämisen osalta. Selvää kuitenkin lienee, ettei tietoa voi käyttää syyllisyyttä tukevana näyttönä, jos sitä ei kirjata haastehakemukseen vastaavasti kuin ylimääräisen tiedon käyttämistä. 282 Nähdäkseni lainsäädännössä tulisi edellyttää merkintöjä esitukintapöytäkirjaan ja haastehakemukseen, mikäli tiedustelutiedon käyttö rikoksen selvittämisessä on tar- 279 HE 222/2010 vp, s Vanhan esitutkintalain esitöissä aineiston poisjättämistä perusteltiin silloin, kun sitä ei todistamiskiellon vuoksi saa hyödyntää oikeudenkäynnissä, ks. HE 14/1985 vp, s. 37. Oikeuskirjallisuudessa on tältä pohjalta katsottu, ettei esitutkintapöytäkirjaan tule liittää absoluuttisen todistamiskiellon alaista ainestoa, vaikka lähtökohtaisesti laittomastikin hankittujen todisteiden hyödyntäminen onkin mahdollista, ks. Helminen ym. 2014, s Helminen ym. 2014, s Käytännöllisenä edellytyksenä päätöksenteon mahdollistamiseksi ylimääräisen tiedon käyttämisestä on todettu se, että tieto ylimääräisestä tiedosta välittyy paitsi epäillylle itselleen myös syyttäjälle ja syyttäjältä edelleen tuomioistuimelle, ks. Pölönen Tapanila 2015, s Säännökseen ei ole ehdotettu lisättäväksi mainintaa tiedustelutiedon käyttämisestä rikoksen selvittämisessä. 282 Vaatimus tiedusteluaineiston kirjaamisesta haastehakemukseen seuraisi jo ROL 5 luvun 3 :n 1 momentin 7 kohdasta, jonka mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava todisteet, jotka syyttäjä aikoo esittää, sekä mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen.

86 64 koitus sallia. Tästä erillinen asia on luonnollisestikin se, onko merkitseminen mahdollista esimerkiksi kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteen ja tiedusteluhankkeentiedusteluhankkeen salassapitointressien näkökulmasta. Seuraavassa luvussa käsiteltävien todistamis- ja hyödyntämiskieltojen yhteydessä analysoidaan lähemmin myös todisteiden hyödynnettävyyttä esitutkintavaiheessa.

87 65 5 TIEDUSTELUTIETO NÄYTTÖNÄ RIKOSPROSESSISSA 5.1 Vapaan todistelun periaate lähtökohtana Analysoin tässä luvussa tarkemmin hyödyntämiskysymyksiä liittyen siihen, voidaanko tiedustelutieto liittää esitutkintapöytäkirjaan sekä voidaanko siihen vedota syyllisyyttä tai syyttömyyttä tukevana näyttönä haastehakemuksessa ja tuomioistuimessa osana oikeudenkäyntiaineistoa. 283 Tiedustelutiedon hyödynnettävyys syyllisyyttä osoittavana näyttönä oikeudenkäynnissä on haasteellinen kysymys yksilön oikeusturvan näkökulmasta. Tämä johtuu erityisesti siitä, ettei tuomioistuinvaiheessa ole yksilön oikeusturvaintressin vastapainona sellaista kilpailevaa intressiä, joka vahvasti puoltaisi tiedustelutiedon käyttöä näyttönä. 284 Kuvio 2. Kansallisen turvallisuuden suojaamistavoitteen, rikoksen estämistavoitteen ja rikoksen selvittämisintressin toteuttamiseen liittyvät kilpailevat intressit. 283 HE 46/2014 vp, s ; Pölönen Tapanila 2015, s HE 202/2017 vp, s. 96. Siviilitiedustelua koskevassa hallituksen esityksessä todetusti rikoksen estämiseen pyrkivät toimenpiteet sen sijaan ovat yleensä välttämättömiä vaaran ja vahingon välttämiseksi, eikä niillä pääsääntöisesti loukata yksilön oikeusturvan keskeistä ydinaluetta.