Kainuulaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuulaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista"

Transkriptio

1 TUTIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 ainuun maakuntapuntari 1, AS unnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus kainuulaisten mielipiteistä: 1 ainuulaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista ainuun asukkaat kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista. Hyväosaisten uskotaan pärjäävän tulevaisuudessa entistä paremmin, käy ilmi AS unnallisalan kehittämissäätiön maakunnan asukkaiden näkemyksiä kartoittavasta tutkimuksesta. ainuulaiset suhtautuvat maakuntahallintoon myönteisemmin kuin suomalaiset keskimäärin. aksi kolmesta haluaa ainuun yhdeksi uudistuksen maakunnista. Soteuudistuksen jälkeen kunnille jäävät tehtävät halutaan kuitenkin säilyttää kunnilla. ainuulaiset pitävät maakuntavaaleja eurovaaleja tärkeämpänä. Äänestämässä maakuntavaaleissa kävisi kaksi kolmesta kainuulaisesta. Ehdokkaaksi vaaleihin olisi kysyttäessä lähdössä joka seitsemäs ja maakunnalliseen lautakuntaan joka viides kainuulainen. Neljä viidestä ei pidä hyvänä, että sama henkilö olisi ehdolla useissa eri vaaleissa. Maakuntajohtajan haluaisi valita suoralla vaalilla yli puolet maakunnan asukkaista. Maakunnallista aloiteoikeutta pitää tärkeänä kolme viidestä. ainuulaiset ovat vähemmän kiinnostuneita luottamustehtävistä kuin kansalaiset keskimäärin maassamme. ainuussa luotetaan neuvolapalveluissa ja perusterveydenhuollossa julkiseen palveluntarjontaan, erikoislääkäripalveluissa yksityiseen. Tuoreimmassa maakuntiin kohdistetussa tutkimuksessa asukkaat puntaroivat elinolojen kehitystä maakunnassa, alueellista itsehallintoa, osallistumista ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia sekä sote-palveluiden valinnanvapautta. Tässä yhteenvedossa tarkastellaan tiivistetysti keskeisiä tutkimuksen tuloksia ainuun osalta.

2 Maaseudulla asuvien ja huonotuloisten elinolot huolettavat ainuussa Näkemyksiä oman maakunnan elinolojen kehityksestä selvitettiin tutkimuksessa siten, että vastaajille esitettiin lista väestöryhmiä. Heiltä kysyttiin, millaiseksi he näkevät näiden väestöryhmien elinolojen kehittyvän omassa maakunnassa seuraavan kymmenen vuoden aikana. On vain yksi väestöryhmä, jonka kohdalla enemmistö ( %) kainuulaisista odottaa elinolojen kehittyvän parempaan suuntaan, hyvätuloiset. uuden väestöryhmän elinolojen otaksutaan maakunnassa kulkevan vääjäämättömästi huonompaan suuntaan. Nämä ovat huonotuloiset ( %), viljelijät ( %), maaseudulla asuvat ( %), eläkeläiset/ikääntyneet ( %), opiskelijat ( %) ja työttömät ( %). aksi viidestä (0 %) pelkää oman itsensä elinolojen heikentyvän. ainuulaisten odotukset eri väestöryhmien elinolojen muutoksesta poikkeavat jonkin verran koko maan väestön keskiarvosta. ainuulaiset ovat keskimäärää useammin huolissaan viljelijöiden, opiskelijoiden ja oman itsensä elinolojen kehittymisestä. Suoria maakuntavaaleja kannatetaan rajoja ehdokkaaksi asettautumiselle Tutkimuksessa selvitettiin mielipiteitä maakuntavaaleista ja maakuntavaltuustosta. Valtaosa ( %) kainuulaisista pitää hyvänä sitä, että kansalaiset voivat vastaisuudessa valita päättäjät maakuntiin suorilla vaaleilla. Reilu kolmannes ( %) kainuulaisista sanoo, että kunnanvaltuustojen pitäisi valita päättäjät maakuntaan kuntakohtaisten kiintiöiden puitteissa. ainuussa asuvat ovat taipuvaisia rajaamaan maakuntavaaliehdokkaaksi asettautumista. Lähes neljä viidestä ( %) katsoo, että samojen ihmisten ei pidä olla päättämässä valtakunnan, maakuntien ja kuntien asioista. Vajaa kaksi viidesosaa ( %) ilmoittaa, että ehdokkuuden rajaaminen eri vaaleissa olisi epädemokraattista. Lähes puolet ( %) olettaa, että maakuntavaltuustolla ei tule olemaan todellista päätösvaltaa. aksi viidestä ( %) uskoo, että maakuntavaltuusto kykenee toimimaan vastuuntuntoisesti koko maakunnan edun huomioon ottaen. Joka toinen ( %) olettaa maakuntavaltuuston ajavan suurten kaupunkien asiaa. Miltei puolet ( %) arvioi, että maakuntavaltuusto tulee olemaan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien toimiva väylä. ainuulaisten mielipiteet poikkeavat koko maan väestön näkemyksistä. ainuulaiset suhtautuvat maakuntavaaleihin ja maakuntavaltuuston toimintamahdollisuuksiin myönteisemmin kuin koko väestö maassa keskimäärin. ainuulaiset suhtautuvat maakuntahallintoon myönteisemmin kuin suomalaiset keskimäärin Suhtautumista maakuntauudistukseen ja maakunnalliseen itsehallintoon selvitettiin kuudella asenneväittämällä. Enemmistö ( %) kainuulaisista pitää nykyistä 1 maakunnan jakoa hyvänä perustana sote- ja maakuntauudistukselle. Enemmistölle ( %) on tärkeää, että oma maakunta on yksi uudistuksessa perustettavista maakunnista.

3 Joka toinen (0 %) yhtyy väittämään, jonka mukaan maakunnilla tulee olla samanlainen itsehallinto kuin kunnilla nykyisin. Eri mieltä on vain neljännes ( %). Neljännes ( %) ilmoittaa, että maakunnat eivät tarvitse minkäänlaista itsehallintoa. Puolet torjuu ajatuksen (0 %). Ajatus kuntien lakkauttamisesta ja kaikkien tehtävien siirtämisestä maakunnille tyrmätään ainuussa ( %). Reilu neljännes ( %) kannattaa ja yli puolet ( %) vastustaa maakuntaveroa. ainuulaiset suhtautuvat maakuntahallintoon myönteisemmin kuin suomalaiset keskimäärin. Reilu neljännes siirtäisi jatkossa kulttuuripalvelut, lukiot ja ammatilliset oppilaitokset maakunnan vastuulle Tutkimuksessa vastaajille esitettiin joukko sote-uudistuksen jälkeen kunnille jääviä tehtäviä. Heiltä kysyttiin, mitkä kaikki kunnille jäävistä tehtävistä ovat sellaisia, jotka tulisi myös siirtää maakunnan vastuulle. Tulosten mukaan ei juuri löydy asioita, joita enemmistö haluaisi siirtää maakunnan vastuulle. Eniten kannatusta kohdentuu kulttuuripalveluihin ( %), lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin ( %) sekä elinkeinojen edistämiseen (yritysten toimintaedellytykset, yritysneuvonta jne.) ( %). ainuulaisten keskuudessa on keskimäärää enemmän niitä, jotka siirtäisivät kulttuuripalvelut sekä lukiot ja ammatilliset oppilaitokset maakuntien vastuulle. Maakuntavaalit eurovaaleja tärkeämmät Vastaajilta kysyttiin, kuinka tärkeiksi he kokevat eri tavat vaikuttaa päätöksiin ja toimintatapoihin hallinnon eri tasoilla. Selvästi tärkeimmäksi vaikuttamisen kanavaksi kysytyistä koetaan äänestäminen eduskuntavaaleissa. Neljä viidestä kainuulaisesta ( %) pitää tätä melko tärkeänä tapana vaikuttaa. Mahdollisuutta äänestää kuntavaaleissa pitää tärkeänä neljä viidestä ( %), maakuntavaaleissa neljä viidestä ( %) ja eurovaaleissa kaksi kolmesta ( %). ainuulaisten näkemykset poikkeavat vain hieman koko maan väestöstä. Äänestäminen eri vaaleissa ja suoravaikuttaminen on aavistuksen vähemmän tärkeää kuin koko maassa keskimäärin. aksi kymmenestä kainuulaisesta voisi miettiä valtuustoehdokkuutta okonaisuutena luottamustehtävistä suuresti kiinnostuneiden osuudet ovat suhteellisesti kauttaaltaan jokseenkin pieniä mutta absoluuttisesti suuria. ainuulaisista viidesosa pitäisi kunnallisessa lautakunnassa ( %) sekä maakunnallisessa lautakunnassa ( %) toimimista vähintään melko mieluisana. uudesosa (1 %) kainuulaisista voisi lähteä maakuntavaaliehdokkaaksi pyydettäessä. ainuulaiset ovat vähemmän kiinnostuneita luottamustehtävistä kuin kansalaiset keskimäärin maassamme.

4 ainuussa luotetaan neuvola- ja yleislääkäripalveluissa julkiseen palvelutarjontaan Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen (sote-uudistus) yhteydessä on puhuttu valinnanvapaudesta. äytännössä tämä tarkoittaisi, että julkisesti rahoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja voisivat jatkossa tarjota asiakkaalle julkiset ja yksityiset toimijat (kuten yritykset, järjestöt ja säätiöt). Seitsemästä palvelusta neljä on sellaisia, joissa julkiseen luotetaan enemmän kuin yksityiseen. Nämä ovat äitiys- ja lastenneuvolapalvelut ( % valitsisi julkisen, 1 % yksityisen), yleislääkäripalvelut ( % julkinen, % yksityinen), hammashoitopalvelut ( % valitsisi julkisen, % yksityisen) sekä ikääntyneiden palveluasuminen ( % valitsisi julkisen, % yksityisen) Yksityisiin palveluihin kohdentuu enemmän kiinnostusta erikoislääkäripalveluissa ( % valitsisi yksityisen, 0% julkisen), fysioterapiapalveluissa (1 % valitsisi yksityisen, % julkisen) ja ikääntyneiden kotihoidossa ( % valitsisi yksityisen, % julkisen). ainuulaiset luottavat hammashoidossa keskimäärää useammin julkisiin palveluntarjoajiin ja ikääntyneiden kotihoidossa sekä fysioterapiassa yksityisiin verrattuna maan koko väestöön. Tutkimuksen toteutus AS unnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti antar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu internetpaneelissa toukokuussa 1. Haastatteluja tehtiin ainuussa. Vastaajat edustavat maakunnan 1 - vuotta täyttänyttä väestöä. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on ainuussa suurimmillaan lähes kymmenen prosenttiyksikköä suuntaansa. Maakunnan asukkaiden käsityksiä on verrattu koko maan 1 - vuotta täyttänyttä väestöä edustavaan aineistoon. oko maan väestöä edustava vertailuaineisto sisältää.1 haastattelua. oko maata edustavassa aineistossa virhemarginaali on noin yksi prosenttiyksikkö suuntaansa. Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen,

5 uvio 1-1. JOS AJATTELEE VUOTTA ETEENPÄIN, MILLAISISI ARVIOI ERI VÄESTÖRYHMIEN ELINOLOJEN EHITTYVÄN OMASSA MAAUNNASSAAN: AINUU (%). PAREM- PAAN SUUNTAAN MIÄÄN MUUTU HUONOM- PAAN SUUNTAAN Hyvätuloiset Yrittäjät aupungissa asuvat Lapsiperheet Oman itsensä elinolot Lapset ja nuoret Yksin asuvat (sinkut) Palkansaajat Opiskelijat Työttömät Eläkeläiset ja Ikääntyneet Maaseudulla asuvat Huonotuloiset Viljelijät unnallisalan kehittämissäätiö 1

6 uvio 1-1v. MITEN ARVIOI VÄESTÖRYHMIEN ELINOLOJEN EHITTYVÄN MAAUNNASSA: AINUU () vs. OO MAA (M, %). PAREM- PAAN SUUNTAAN MIÄÄN MUUTU HUONOM- PAAN SUUNTAAN Lapset ja nuoret Eläkeläiset ja Ikääntyneet Yrittäjät Palkansaajat Opiskelijat Viljelijät Työttömät Lapsiperheet Yksin asuvat (sinkut) aupungissa asuvat Maaseudulla asuvat Hyvätuloiset Huonotuloiset M M M M M M M M M M M M M Oman itsensä elinolot M unnallisalan kehittämissäätiö 1

7 uvio -1. SUHTAUTUMINEN MAAUNTAVAALEJA JA -VALTUUS- TOJA OSEVIIN VÄITTÄMIIN: AINUU (%). SAMAA JOSEEN- IN SAMAA JOSEEN- IN ERI ERI "On hyvä, että kansalaiset voivat valita päättäjät maakuntiin suorilla vaaleilla" (v1) aikki 0 "unnanvaltuustojen pitäisi valita päättäjät maakuntavaltuustoon kuntakohtaisten kiintiöiden puitteissa" (v) aikki 1 "Samojen ihmisten ei pidä olla päättämässä valtakunnan, maakuntien ja kuntien asioista" (v) aikki 1 "Ehdokkuuden rajaaminen eri vaaleissa olisi epädemokraattista" (v) aikki 0 "Maakuntavaltuusto tulee olemaan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien toimiva väylä" (v) aikki 1 "Maakuntavaltuustolla ei tule olemaan todellista päätösvaltaa" (v) aikki "Maakuntavaltuusto kykenee toimimaan vastuuntuntoisesti koko maakunnan edun huomioon ottaen" (v) aikki 1 0 "Maakuntavaltuusto ajaa lähinnä suurten kaupunkien asiaa ja etuja" (v) aikki unnallisalan kehittämissäätiö 1

8 uvio -1v. SUHTAUTUMINEN MAAUNTAVAALEJA JA -VALTUUSTOJA OSEVIIN VÄITTÄMIIN: AINUU () vs. OO MAA (M, %). SAMAA JOSEEN- IN SAMAA JOSEEN- IN ERI ERI "On hyvä, että kansalaiset voivat valita päättäjät maakuntiin suorilla vaaleilla" "unnanvaltuustojen pitäisi valita päättäjät maakuntavaltuustoon kuntakohtaisten kiintiöiden puitteissa" "Samojen ihmisten ei pidä olla päättämässä valtakunnan, maakuntien ja kuntien asioista" "Ehdokkuuden rajaaminen eri vaaleissa olisi epädemokraattista" "Maakuntavaltuusto tulee olemaan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien toimiva väylä" "Maakuntavaltuustolla ei tule olemaan todellista päätösvaltaa" "Maakuntavaltuusto kykenee toimimaan vastuuntuntoisesti koko maakunnan edun huomioon ottaen" "Maakuntavaltuusto ajaa lähinnä suurten kaupunkien asiaa ja etuja" M M M M M M M M unnallisalan kehittämissäätiö

9 uvio -1. SUHTAUTUMINEN MAAUNTAHALLINTOA OSEVIIN VÄITTÄMIIN: AINUU (%). SAMAA JOSEEN- IN SAMAA JOSEEN- IN ERI ERI "Maakuntien toimintaa tulisi vastaisuudessa rahoittaa maakuntaverolla" (v1) aikki 1 1 "untien kaikki tehtävät pitäisi siirtää maakunnille ja lakkauttaa samalla kaikki kunnat" (v) aikki 0 "Maakunnilla tulee olla samanlainen itsehallinto kuin kunnilla nykyisin" (v) aikki 1 1 "Maakunnat eivät tarvitse itsehallintoa" (v) aikki 1 "Nykyinen 1 maakunnan jako on hyvä perusta uudistukselle" (v) aikki "Minulle on tärkeää, että oma maakuntani on yksi uudistuksessa perustettavista maakunnista" (v) aikki unnallisalan kehittämissäätiö 1

10 uvio -1v. SUHTAUTUMINEN MAAUNTAHALLINTOA OSEVIIN VÄITTÄMIIN: AI- NUU () vs. OO MAA (M, %). SAMAA JOSEEN- IN SAMAA JOSEEN- IN ERI ERI "Maakuntien toimintaa tulisi vastaisuudessa rahoittaa maakuntaverolla" M 1 1 "untien kaikki tehtävät pitäisi siirtää maakunnille ja lakkauttaa samalla kaikki kunnat" M "Maakunnilla tulee olla samanlainen itsehallinto kuin kunnilla nykyisin" M "Maakunnat eivät tarvitse itsehallintoa" "Nykyinen 1 maakunnan jako on hyvä perusta uudistukselle" M M "Minulle on tärkeää, että oma maakuntani on yksi uudistuksessa perustettavista maakunnista" M unnallisalan kehittämissäätiö

11 uvio -1. MITÄ AII SEURAAVISTA UNNILLE JÄÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ OVAT SELLAISIA, JOTA TULISI MYÖS SIIRTÄÄ MAAUNNAN VASTUULLE: AINUU (%). Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset ulttuuripalvelut esim. teatterit Elinkeinojen edistäminen (yritysten toimintaedellyt. jne.) Tekniset palvelut (kadut, vesi, viemärit, puhtaanapito jne.) irjastopalvelut Liikunta-, urheilu- ja kuntoilumahdollisuudet ja -palvelut Lasten päivähoito, varhaiskasvatus Vapaa sivistystyö (kansalais- ja työväenopistot jne.) Peruskoulut Ei mitään näistä Ei osaa sanoa unnallisalan kehittämissäätiö uvio -1v. MITÄ AII SEURAAVISTA UNNILLE JÄÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ OVAT SELLAISIA, JOTA TULISI MYÖS SIIRTÄÄ MAAUNNAN VASTUULLE: AINUU vs. OO MAA (%). ulttuuripalvelut esim. teatterit Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset 1 Elinkeinojen edistäminen (yritysten toimintaedellyt. jne.) Tekniset palvelut (kadut, vesi, viemärit, puhtaanapito jne.) irjastopalvelut Liikunta-, urheilu- ja kuntoilumahdollisuudet ja -palvelut Lasten päivähoito, varhaiskasvatus AINUU OO MAA Vapaa sivistystyö (kansalais- ja työväenopistot jne.) Peruskoulut Ei mitään näistä Ei osaa sanoa unnallisalan kehittämissäätiö

12 uvio -1. MITEN TÄRSI OEE SEURAAVAT TAVAT VAIUTTAA PÄÄTÖSIIN JA TOIMINTATAPOIHIN: AINUU (tekstejä osin lyhennetty, %). ERITTÄIN TÄRE- ÄSI MELO TÄR- EÄSI OVIN- AAN TÄR- EÄSI OLLEN- AAN TÄR- EÄSI Äänestäminen eduskuntavaaleissa ansalaisaloite lain säätämiseksi eduskunnassa/lainvalmist. ryhtymisestä Äänestäminen kuntavaaleissa Äänestäminen maakuntavaaleissa Äänestäminen eurovaaleissa Aloiteoikeus maakunnan toimintaa koskevissa asioissa Mahdollisuus äänestää 'maakuntajohtajaa' suorassa kansanvaalissa Mahdoll. äänestää 'kaupungin-/kunnanjohtajaa' suorassa kansanvaalissa unnallisalan kehittämissäätiö

13 1 uvio -1v. MITEN TÄRSI OEE SEURAAVAT TAVAT VAIUTTAA PÄÄTÖSIIN JA TOIMINTATAPOIHIN: AINUU () vs. OO MAA (M, %). ERITTÄIN TÄRE- ÄSI MELO TÄR- EÄSI OVIN- AAN TÄR- EÄSI OLLEN- AAN TÄR- EÄSI Äänestäminen eduskuntavaaleissa M Äänestäminen maakuntavaaleissa M Äänestäminen kuntavaaleissa M 0 Äänestäminen eurovaaleissa Mahdollisuus äänestää 'maakuntajohtajaa' virkaansa suorassa kansanvaalissa Mahdollisuus äänestää 'kaupungin-/ kunnanjohtajaa' virkaansa suorassa kansanvaalissa Aloiteoikeus maakunnan toimintaa koskevissa asioissa ansalaisaloite lain säätämiseksi eduskunnassa tai lainvalmisteluun ryhtymisestä M M M M M unnallisalan kehittämissäätiö 1

14 uvio -1. JOS ITSEÄ PYYDETTÄISIIN MUAAN SEURAAVIIN YHTSUNNALLISIIN TEHTÄVIIN, UINA MIELUUSTI LÄHTISI MUAAN: AINUU (%). 1 ERITTÄIN MIELEL- LÄÄN MELO MIELEL- LÄÄN OVIN. MIELEL- LÄÄN LAIN- AAN MIE- LELLÄÄN Maakunnallisen toimielimen (e. lautakunta) jäseneksi unnallisen lautakunnan jäseneksi Valtuustoehdokkaaksi maakuntavaaleissa Valtuustoehdokkaaksi kunnallisvaaleissa unnallisalan kehittämissäätiö 1 uvio -1v. JOS PYYDETTÄISIIN SEURAAVIIN YHTSUNNALLISIIN TEH- TÄVIIN, UINA MIELUUSTI LÄHTISI MUAAN: AINUU () vs. OO MAA (M, %). ERITTÄIN MIELEL- LÄÄN MELO MIELEL- LÄÄN OVIN. MIELEL- LÄÄN LAIN- AAN MIE- LELLÄÄN Valtuustoehdokkaaksi kunnallisvaaleissa M 1 Valtuustoehdokkaaksi maakuntavaaleissa M 1 0 unnallisen lautakunnan jäseneksi M 1 Maakunnallisen toimielimen (esim. lautakunta) jäseneksi M unnallisalan kehittämissäätiö 1

15 uvio -1. JOS TARVITSISI SEURAAVIA PALVELUITA JA TARJOLLA OLISI JULINEN JA YSITYINEN PALVELUIDEN TARJOAJA, NIIN MITEN MENETTELISI: AINUU (%). 1 VALITSISI JULISEN VÄLIÄ UMMAN VALITSISI YSITYISEN Äitiys- ja lastenneuvolapalvelut Yleislääkäripalvelut Hammashoitopalvelut Ikääntyneiden palveluasuminen Ikääntyneiden kotihoito Erikoislääkäripalvelut Fysioterapiapalvelut unnallisalan kehittämissäätiö 1 uvio -1v. JOS TARVITSISI SEURAAVIA PALVELUITA JA TARJOLLA OLISI JULINEN JA YSITYINEN PALVELUIDEN TARJOAJA, MITEN MENETTELISI: AINUU () vs. OO MAA (M, %). VALITSISI JULISEN VÄLIÄ UMMAN VALITSISI YSITYISEN Yleislääkäripalvelut Erikoislääkäripalvelut Hammashoitopalvelut Fysioterapiapalvelut Ikääntyneiden kotihoito Äitiys- ja lastenneuvolapalvelut M M M M M M Ikääntyneiden palveluasuminen M unnallisalan kehittämissäätiö 1

Etelä-Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta maaseudulla asuvien ja viljelijöiden elinoloista

Etelä-Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta maaseudulla asuvien ja viljelijöiden elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Etelä-Pohjanmaan maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus eteläpohjalaisten mielipiteistä: Etelä-Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta maaseudulla

Lisätiedot

Pohjois-Savossa kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Pohjois-Savossa kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Pohjois-Savon maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus pohjoissavolaisten mielipiteistä: 1 Pohjois-Savossa kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten

Lisätiedot

Kymenlaaksolaiset kantavat huolta ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista

Kymenlaaksolaiset kantavat huolta ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Kymenlaakson maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus kymenlaaksolaisten mielipiteistä: Kymenlaaksolaiset kantavat huolta ikääntyneiden ja

Lisätiedot

Kantahämäläiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Kantahämäläiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Kanta-Hämeen maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus kantahämäläisten mielipiteistä: 1 Kantahämäläiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten

Lisätiedot

Satakuntalaiset kantavat huolta viljelijöiden ja huono-osaisten elinoloista

Satakuntalaiset kantavat huolta viljelijöiden ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Satakunnan maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus satakuntalaisten mielipiteistä: Satakuntalaiset kantavat huolta viljelijöiden ja huono-osaisten

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta maaseudulla asuvien, ikääntyneiden ja huonoosaisten

Pohjois-Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta maaseudulla asuvien, ikääntyneiden ja huonoosaisten TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Pohjois-Pohjanmaan maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus pohjoispohjalaisten mielipiteistä: Pohjois-Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta

Lisätiedot

Pohjoiskarjalaiset kantavat huolta viljelijöiden ja huono-osaisten elinoloista

Pohjoiskarjalaiset kantavat huolta viljelijöiden ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Pohjois-Karjalan maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus pohjoiskarjalaisten mielipiteistä: Pohjoiskarjalaiset kantavat huolta viljelijöiden

Lisätiedot

Varsinaissuomalaiset kantavat huolta ikäihmisten ja huono-osaisten elinoloista

Varsinaissuomalaiset kantavat huolta ikäihmisten ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Varsinais-Suomen maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus varsinaissuomalaisten mielipiteistä: Varsinaissuomalaiset kantavat huolta ikäihmisten ja huono-osaisten

Lisätiedot

Uusmaalaiset kantavat huolta ikäihmisten ja huono-osaisten elinoloista

Uusmaalaiset kantavat huolta ikäihmisten ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Uudenmaan maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus uusmaalaisten mielipiteistä: Uusmaalaiset kantavat huolta ikäihmisten ja huono-osaisten

Lisätiedot

Päijät-Hämeessä kannetaan huolta ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista

Päijät-Hämeessä kannetaan huolta ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Päijät-Hämeen maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus päijäthämäläisten mielipiteistä: Päijät-Hämeessä kannetaan huolta ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista

Lisätiedot

Keskisuomalaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Keskisuomalaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Keski-Suomen maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus keskisuomalaisten mielipiteistä: Keskisuomalaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien

Lisätiedot

Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta kokonaisvaltaisesti useiden väestöryhmien

Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta kokonaisvaltaisesti useiden väestöryhmien TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Pohjanmaan maakuntapuntari, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus pohjalaisten mielipiteistä: Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta kokonaisvaltaisesti useiden

Lisätiedot

Eteläsavolaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien, ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista

Eteläsavolaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien, ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Etelä-Savon maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus eteläsavolaisten mielipiteistä: 1 Eteläsavolaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien,

Lisätiedot

Keskipohjalaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Keskipohjalaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Keski-Pohjanmaan maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus keskipohjalaisten mielipiteistä: 1 Keskipohjalaiset kantavat huolta maaseudulla

Lisätiedot

Pirkanmaalla kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Pirkanmaalla kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 1..1 Pirkanmaan maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus pirkanmaalaisten mielipiteistä: Pirkanmaalla kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten

Lisätiedot

Lapissa kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Lapissa kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista TUTKIMUSOSIO apin maakuntapuntari 1, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus lappilaisten mielipiteistä: apissa kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista apin asukkaat

Lisätiedot

Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata

Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata TUTKIMUSOSIO Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata Selvä enemmistö ( %) suomalaisista pitää hyvänä sitä, että kansalaiset voisivat vastaisuudessa valita päättäjät

Lisätiedot

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit TUTKIMUSOSIO Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit Yhdeksän kymmenestä ( %) suomalaisesta pitää eduskuntavaaleissa äänestämistä vähintään melko tärkeänä. Kuusi seitsemästä

Lisätiedot

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia TUTKIMUSOSIO 1 Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia -0 -kertaisesti mielellään mukaan lähteviä ehdokasmäärään nähden Maakuntavaaliehdokkaiksi voisi pyydettäessä olla lähdössä

Lisätiedot

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUDEN TUULLE Maan hallitus on valmistelemassa korkeintaan itsehallintoalueen perustamista Suomeen, joiden

Lisätiedot

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee Tutkimusosio Julkaistavissa.7. Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee 1 Enemmistö suomalaisista suhtautuu varauksellisesti hallituksen taloutta koskeviin

Lisätiedot

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina Tiedote Kesämökki rannalla kotimaassa on joka toisen mielestä hyvä sijoituskohde, joka kolmannelle se on vapaa-ajan asunto matkailukeskuksessa ja joka neljännelle ulkomailla Niukka enemmistö ( %) suomalaisista

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Julkaistavissa,.. klo. Kansalaismielipide: Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Kuntien keskeisin tehtävä on väestön selvän enemmistön mielestä huolehtia

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,

Lisätiedot

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN TIEDOTE KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN Kansalaisten selvän enemmistön ( %) mielestä opiskelijoiden opintotuki on sidottava nykyistä tiukemmin opinnoissa

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ TIEDOTE PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ Enemmistö ( %) kansalaisista pitää nykyistä järjestelmää, jossa kansanedustajista

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA Kunnan tärkein tehtävä on elinvoimaisuuden kehittäminen. Yhdeksän kymmenestä ( %) kansalaisesta pitää sitä tärkeänä tai erittäin

Lisätiedot

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin

Lisätiedot

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA Tiedote KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA VALEHDELLA Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään on hyvä, että vaaleissa joku uskaltaa sanoa asiat suoraan, vaikka se loukkaisi monia ihmisiä.

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja TUTKIMUSOSIO Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja Hyvän maakuntavaltuutetun tulee ennen muuta ) ajaa koko maakunnan etua, ) pitää yhteyttä äänestäjiinsä ja ) ajaa

Lisätiedot

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia

Lisätiedot

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa tiedusteltiin

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01 TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puolet suomalaisista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, joka viides nettiäänestänyt ja ollut osto- tai maksulakossa Yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutuminen

Lisätiedot

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat TUTKIMUSOSIO Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat Ajatus eläkeikärajojen poistamisesta ja eläkkeelle siirtymisen määräytymisestä täysin yksilöllisesti jakaa kansan kahtia, käy

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Tiedote KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Sivu 1 Suomalaisista kaksi kolmesta (2 %) suhtautuu myönteisesti (3 %) tai neutraalisti ( %) siihen, että julkiset sote-palvelut tuotetaan

Lisätiedot

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja Kaksi kolmesta ( %) yhtyy väittämään pieniä asuntoja tulisi voida rakentaa vapaasti kysynnän mukaan ilman rajoituksia.

Lisätiedot

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä TUTKIMUSOSIO kyvykkäin puolue SDP ja kolmen kärjessä 1 Kansalaisten mielestä kyvykkäin puolue valtakunnallisissa asioissa eduskunnassa on kokoomus ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA Hallituksen sote-uudistukseen suhtautuu erittäin tai melko myönteisesti kaksi viidestä ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät poliittisista

Lisätiedot

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa ( % uskoo sen vaikuttavan ratkaisevasti tai melko paljon) sekä aatteellinen linja ( %) ovat tärkeimmät

Lisätiedot

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta JULKAISTAVISSA 13.. KLO 01.00 JÄLKEEN KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta Kunnan lainanoton lisääminen sai vähiten kannatusta keinona tasapainottaa taloutta. Tämä käy

Lisätiedot

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän TUTKIMUSOSIO Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän Automaation, keinoälyn ja robottien kehittymisen uskotaan vievän tulevaisuudessa

Lisätiedot

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Julkaistavissa.. klo.00 jälkeen Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Suomessa on puoluerekisterissä kuusitoista puoluetta. Kaksi viidestä ( %) suomalaisesta yhtyy väittämään, että Suomessa on liikaa puolueita.

Lisätiedot

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Julkaistavissa.. klo. jälkeen Kansalaismielipide: Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Puolet suomalaisista säilyttäisi lapsilisien ja kotihoidon tuen oikeudet ennallaan ja toinen puoli tiukentaisi

Lisätiedot

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Tiedote KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Kolme neljästä katsoo, että lasten päivähoidon (%), nuorisotyön (%) ja liikunnan (%) järjestäminen kuuluvat kunnan vastuulle, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPI Kuntapäättäjillä, valtuustoilla, hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajilla ja kuntajohtajilla on valtaa kunnissa enemmistön mielestä sopivasti. Tämä käy ilmi KAKS

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja Lähes kaikki suomalaiset katsovat, että maksuttomaan perusopetukseen ( %) ja esiopetukseen (kuusivuotiaille tarjottava maksuton opetus)

Lisätiedot

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi Perustuslaissa yksilöille taataan oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille

Lisätiedot

Kainuulaisten näkemykset identiteetistä, päättäjistä, maakunnan tulevaisuudesta ja itsehallinnosta

Kainuulaisten näkemykset identiteetistä, päättäjistä, maakunnan tulevaisuudesta ja itsehallinnosta Maakuntapuntari 0 ainuulaisten näkemykset identiteetistä, päättäjistä, maakunnan tulevaisuudesta ja itsehallinnosta Asukkaiden mielestä ainuun valttikortteja tulevaisuudessa ovat matkailun vetovoima sekä

Lisätiedot

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto TUTKIMUSOSIO Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto 1 Vasemmistoliiton Li Andersson on ainoa puoluejohtaja, jonka enemmistö kansasta (1 %) uskoo vaikuttavan puolueensa

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Lapin kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjistä somettaa. Lapin kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä paikallisten tiedotusvälineiden

Lisätiedot

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat. KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Puolet päättäjistä somettaa. Eteläpohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019? Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN TIEDOTE SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN Enemmistö suomalaisista luottaa siihen, että kaikki julkisen liikenteen muodot toimivat hyvin maassamme,

Lisätiedot

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä 17.10.2017, Helsinki Anni Jäntti kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Tampereen yliopisto KAINUUN

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Päijäthämäläiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, mutta somettavat kuten päättäjät keskimäärin Päijäthämäläiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu

Lisätiedot

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Tiedote Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Suomalaisten luottamus läheisiin ihmisiin on suurta, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Reilu

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö: Ilmapuntari : Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun Maan hallituspuolueet ja oppositio sopivat

Lisätiedot

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA TUTKIMUSOSIO KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, VEROJEN KOROTUKSIA KÄ LISÄÄ LAINAA Kuntien pitäisi olla riittävän suuria pärjätäkseen verotuloillaan ( %). Veroja ei saa korottaa ( %), eikä

Lisätiedot

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ TIEDOTE KANSA: YLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ 1 Yliopistojen tärkein tehtävä on vapaan tutkimuksen sekä tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 Keskisuomalaisten kuntapäättäjien myönteisyys tiedostusvälineisiin kasvanut. Puolet päättäjästä somettaa. Keskisuomalaiset kuntapäättäjät ovat hieman tyytyväisempiä sekä paikallisen

Lisätiedot

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA Aatteellisilla tekijöillä (2 % vaikutti ratkaisevasti tai paljon), perinteillä sekä mielikuvilla puolueen harjoittamasta politiikasta

Lisätiedot

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi Tutkimusosio Kansa: korttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä erilaisten sanojen käyttämisen hyväksyttävyydestä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

SDP suosituin puolue hallitukseen

SDP suosituin puolue hallitukseen TUTKIMUSOSIO suosituin puolue hallitukseen 1 olisi suosituin puolue maan hallitukseen. Lähes puolet ( %) suomalaisista on tätä mieltä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. ( %),

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS 2012 Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla, internetpaneelissa, 8.-14.6.2012

Lisätiedot

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011 Työelämä ja ammattiyhdistysliike Työelämä ja ammattiyhdistysliike Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten suhtautumista työelämää ja sopimustoimintaa koskeviin ehdotuksiin. Samassa yhteydessä

Lisätiedot

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta Valinnanvapaus on hyvästä, mutta päävastuun palveluiden tuottamisesta tulee olla julkisella sektorilla Kysymystä yksityisen panoksen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Kantahämäläiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, ja ovat hieman laiskempia somettajia Kantahämäläiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Varsinais-Suomen kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Varsinaissuomalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),

Lisätiedot