Isoäidit orpolasten tukena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Isoäidit orpolasten tukena"

Transkriptio

1 1 Isoäidit orpolasten tukena Kumppani Gwai Grandmothers Group (GGG) Gwain isoäidit Zimbabwea ovat vavisuttaneet isot muutokset sitten edellisen sopimuskohderaportin. Zimbabwea sen itsenäistymisestä, vuodesta 1980, asti hallinnut Robert Mugabe sai väistyä marraskuun puolivälissä kun armeija sulki hänet kotiarestiin. Eropaketti neuvoteltiin, ja siihen kuului mm. syytesuoja sekä elinikäinen muhkea eläke, jonka turvin Mugabe jätti eroanomuksensa. Seuraavalla viikolla varapresidentti Emmerson Mnangagwa, lempinimeltään krokotiili vannoi virkavalansa. Vaikka kansa onkin riemuissaan 93-vuotiaan Mugaben yksinvallan päättymisestä, ei tulevaisuuteen Mnangagwan hallinnon allakaan uskalleta vielä suhtautua kovinkaan toiveikkaasti. Jäämme odottelemaan miten Mnangagwa toteuttaa lupauksensa nostaa Zimbabwe nykyisestä kaaoksesta uuteen kukoistukseen. Zimbabwea 37 vuotta hallinnut Robert Mugabe joutui lopulta luopumaan vallasta. Hänen vaimoaan Grace Mugabea oltiin kaavailtu hänen seuraajakseen vaan toisin kävi. Kuva ja oikeudet: AFP. Hankkeen kuvaus Hankkeen kautta tuetaan noin neljääsataa orpoa tai muuten haavoittuvassa asemassa olevaa lasta ja nuorta Zimbabwen Mberengwassa, Vutsanan kylässä. Tuen piiriin päässeiden lasten lukumäärä on ollut koko hankeyhteistyön ajan noususuhtainen. Hankkeen luonteeseen kuuluu lasten kokonaisvaltainen tuki joka pitää sisällään fyysisten tarpeiden tyydytyksen lisäksi psyko-sosiaalinen tuen ja tukea hengelliseen kasvuun. Toimintoja ovat yhteiset ruokailut, laulut, pelit, tarinankerronta ja rukoukset. Tavoitteena on luoda lapsille tilaa jakamiseen ja luovaan itseilmaisuun sekä olla tukemassa lasten terveen itsetunnon kasvua. Lapsia myös kasvatetaan aktiivisiksi yhteisönsä jäseniksi ja opetetaan itsenäistymistä tukevia taitoja kuten kodin puhtaudesta huolehtimista, sairauksien ennalta ehkäisyyn vaikuttamista sekä henkilökohtaiseen hygienian ylläpitoon liittyviä asioita. Isommat lapset ja nuoret oppivat lisäksi huolehtimaan keittiöpuutarhoista, sekä pieneläimistä kuten kanosita ja sioista. Lapset saavat myös koulutarvikepaketin, apua koulumaksujen maksamiseen sekä tarvittavan koulupuvun isoäitien ompelemana. Ompelutalkoissa isommat lapset ovat mukana ja näin oppimassa tätä taitoa. Elämäntaitoina isoäidit opettavat myös neulomista ja muita käsityötaitoja. Isoisät ovat auttaneet opettamalla metalli- sekä puutöitä. Myös puutarhanhoitotaitojen opetus ovat osa ohjelmaa. Edelleen lapsia opastetaan henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimisessa ja opetellaan keittotaitoja.

2 2 Isoäidit jakavat keskenään ryhmästä toiseen hyväksi havaitsemiaan toimintamalleja ja oppivat näin toinen toisiltaan mm. kanojen tai sikojen kasvatuksesta ja käsitöistä, ja voivat sitten ottaa parempia keinoja käyttöön omissa pienryhmissään. Isoäitien keskinäiset tapaamiset ovat myös tarpeellisia vertaisryhmätapaamisia, joissa mikään aihe ei ole pannassa vaan kaikesta puhutaan avoimesti, ongelmiin ratkaisuja etsien. Viime vuosien kuivuuden vuoksi ruoka-apu on tullut mukaan tuenmuotona. Kuivuuden aiheuttamien haasteiden ratkaisemiseksi rakennetaan vesiputkea läheiseltä padolta. Tällä raportointikaudella ilmaston ääri-ilmiöiden koettelema isoäitien hankealue on lisäksi saanut katastorifiapua tulva-avun muodossa. Gwai-isoäidit ovat Lähetysseuran kehitysyhteistyön pitkäaikaisia kumppaneita. He ovat tehneet vaikuttavaa työtä haavoittuvimpien lasten keskuudessa Mberengwassa. Työ laajenee jatkuvasti uusien yhteisöjen ja isoäitien liittyessä mukaan toimintaan. Hankkeen toimintoja, tulokset ja vaikutukset raportointiaikana Vuoden 2017 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Gwain isoäidit raportoivat 121 isoäidin olleen mukana, ja tuen piirissä 400 lasta. Näistä 196 oli tyttöjä, 204 poikia. Suurin osa lapsista on koulussa, koulumaksut maksettu ja koulutarvikepaketit annettu hankkeen puolesta. Kaksikymmentäviisi osa-aikaista vapaaehtoista kokoontui lasten kanssa yhteen neljä kertaa puolivuotiskaudessa rakentaakseen lasten yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisöönsä. Suuri menetys hankkeelle oli kuluneella raportointikaudella isoäitejä säännöllisesti auttanut ja isoäitien työssä tärkeää ammatillista apua tarjonnut sairaanhoitaja rouva Gondo, joka raportointivuoden aikana menehtyi. Isoäidit tekivät yhteistyötä eläköityneiden sairaanhoitajan kanssa joka auttoi mm. kotiapteekkilääkkeiden annostelussa. Tavallisia vaivoja lapsilla ovat päänsäryt, vatsakivut, mustelmat ja ruhjeet sekä silsa. Suhteet paikallishallinnon virkamiehiin ja perinteiseen hallintoon ovat pysyneet edelleen hyvinä, mukaan lukien Hra Bulabula joka on piirikunnan lastensuojelukomitean koordinaattori ja hallituksen virkamies. Herra Bulabula muistaa nostaa isoäitien hanketta esille vieraillessaan myös muilla alueilla. Zimbabwen poliittinen epävakaus erityisesti kuluneen vuoden aikana oli hankealueelle uhka, mutta se ei toteutunut pelätyn väkivallan ja verenvuodatuksen muodossa. Tulva-apu Viimeiset vuodet isoäitien hankealue kärsi äärimmäisestä, epätavallisesta kuivuudesta joka tuhosi elinkeinoja ja tyrehdytti vesivarannot. Maaliskuussa 2017 alue koki yhtä harvinaisen ja yllättäen iskeneen Dineo-sykloonin, jonka rankkasateet saivat alueen joet tulvimaan rajusti. Tulvavedet tuhosivat Mberengwan alueella noin 40 asumusta, lukuisten kotitalouksien viljavarastoja, viljelyksiä ja liikenneyhteyksiä. Koko eteläisessä Afrikassa kuoli noin 250 ihmistä, sillä tulviin ei osattu ollenkaan varautua.

3 3 Lähetysseuran katastrofirahastosta toimitettiin kriisin jälkihoitoon 2800 kg ruoka-apua, jonka turvin noin 40 tulvissa pahiten kärsinyttä, kotinsa tai ruokavarastonsa menettänyttä kotitaloutta pääsi yli pahimman hädän kriisiä seuranneiden kahden kuukauden aikana. Lisäksi orpolasten käyttämät tulvissa tuhoutuneet saniteettitilat rakennettiin uudelleen. Sunnuntaina 4.6. laaja joukko kyläläisiä, pääosin naisia ja lapsia, kokoontui isoäitien ja päällikkö Chingoman kutsumana päällikön talolle vastaanottamaan uutta ruoka-apuerää lämpimän aterian, laulun, tanssien ja vilkkaan puheensorinan säestämänä. Lähetysseuran katastrofityön koordinaattori Paula Pennanen-Rebeiro-Hargrave ja kehitysyhteistyön alueellinen koordinaattori Saara Kalaluka olivat mukana viemässä apua myös heille, jotka eivät sitä päässeet itse hakemaan. Yksi avun saajista on 98-vuotias Mrs. Shumba Kozalai. Hän menetti satonsa tulvissa, eikä päässyt pellolleen tekemään uutta kylvöä. Kozalai asuu iästään huolimatta yksin ja siten elää yhteisön hyvän tahdon varassa. Tämän avun ansiosta päivittäinen ruuan etsintäni on nyt ohi, Kozalai sanoi syvästi kiitollisena, taputtaen hiljaa käsiään. Lähetysseura päätti avustaa katastrofirahastostaan yhteisöä juuri isoäitien kautta, jotta orpolasten sekä koko yhteisön ruokaturva ja terveys eivät vaarantuisi tulevan vuoden aikana sadonmenetyksen ja huonon hygienian takia. Zimbabwen keskushallinto toimitti myös nopeasti ruoka-apua ja väliaikaisia asumusmateriaaleja osalle kotitalouksista. Katastrofirahaston avun paikallisina avainhenkilöinä Gwaissa toimivat kyläpäällikkö Chingoma, hänen poikansa Daison Dziwa sekä katastrofirahaston vesihuoltohankkeen koordinaattori, paikallinen opettaja Dorothy Moyo. He pystyivät yhdessä isoäitien kanssa löytämään avun saajiksi sitä kriittisimmin tarvitsevat 40 perhekuntaa. Vesiputkihanke Ylivoimaisesti suurin kehitys hankealueella sitten edellisen sopimuskohderaportin on ollut kauan suunnitellun vesiputkihankkeen rakennustöiden saaminen viimein vauhtiin vuoden 2017 aikana. Hanke rahoitetaan Lähetysseuran katastrofirahastosta, johon isoäitien hankkeen varsinaisen hankkeen tukijatkin ovat jossain määrin osallistuneet. Vesihuoltohankkeen merkitys Gwain yhteisölle on mittaamattoman arvokas.

4 4 ZW670 Isoöäidit orpolasten tukena Teräksisen vesitankkitelineen perustusten kaivaminen ja jalustan rakennus alkamassa. Kuva: GGG. Tulvia edeltäneen usean vuoden kuivuuden vuoksi isoäidit ja katastrofirahasto kehittivät yhdessä ratkaisun Gwain kylän pahaan vesipulaan. Se on sitonut varsinkin alueen naiset päivittäin vedenhakuun entistä kauempaa. Kylään vedetään vesijohto n. 15 km päässä olevalta suurelta Mundi-Matagan patoaltaalta. Järjestäytyneet isoäidit hoitavat vesipisteiden ylläpidon ja kustannusten jaon. Vesijohdon asennustyöt alkoivat kesäkuussa, ja Gwain naiset odottavat innolla talous- ja juomaveden saannin lisäksi myös saavansa kasvimaansa tuottavammiksi lisätulojen hankkimiseksi. Vesiputki kaivetaan maahan. Kaivuutyön tekevät sen alueen miehet ja naiset, minkä läpi vesiputki kulkee. Työ tehdään talkootyönä. Kuva: GGG.

5 5 Vasemmalla: Teräksinen vesitankkiteline, jolle vesitankki nostetaan. Keskellä ja oikealla: Vesi pumpataan putkistoon ympäristöystävällisen aurinkoenergian avulla. Näissä kuvissa aurinkopaneelien asennus etenee pumppuasemalla. Kuvat: GGG. Rukousaiheita - Lasten koulunkäynti, opiskelumotivaatio ja opintomenestys. Rukoillaan tuen piirissä oleville lapsille tarmokkuutta paneutua opintoihin ja eneneviä mahdollisuuksia päästä elämässä koulutuksen avulla eteenpäin. - Hyviä sateita tälle sadekaudelle hankealueelle Gwaihin. Sade on suuri siunaus ja elämän ehto näillä lakeuksilla. Se mahdollistaa myös hankkeen puutarhanhoito-osion toteutumisen. - Vesiputkihankkeen loppuun saattaminen. 15 kilometrin pituisen vesiputken rakennuksen viimeiset vaiheet ja vesiputken käyttöön otto. Hankkeesta hyötyvät isoäitien hankekylän lisäksi myös muut vesiputken matkanvarrella sijaitsevat kylät. - Zimbabwen taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys uuden presidentin, Emmerson Mnangagwan johdolla. Viime vuoden lopulla väistyneen 93-vuotiaan Robert Mugaben alla entinen Afrikan leipäaitta suistui taloudelliseen ahdinkoon. Nyt toivotaan maalle uutta alkua. Kiitokset. Tukijoille suuret ja lämpimät kiitokset! Tukenne on osaltaan vaikuttamassa siihen että Gwain kylässä Mberengwen piirikunnassa, Midlandsin läänissä Zimbabwessa yli 400 puolitai täysorpoa tai muutoin haavoittuvassa asemassa olevaa lasta saa elää ihmisarvoisempaa, turvatumpaa lapsuutta kuin mitä se ympäröivän yhteisön mahdollisuuksiin rajoittuvana olisi. Siunattua vuotta 2018 Suomeen!

6 6

Isoäidit orpolasten tukena, Zimbabwe

Isoäidit orpolasten tukena, Zimbabwe 1 Isoäidit orpolasten tukena, Zimbabwe Kumppani Gwai Grandmothers Group (GGG) Gwain isoäidit Hankkeen kuvaus Gwain hankealue on karua ja kuivaa. Suurimmat ulkoiset haasteet liittyvätkin veden saatavuuteen.

Lisätiedot

Uutiskirje 4 / Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: Lämmin adventinajan tervehdys Suomeen.

Uutiskirje 4 / Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: Lämmin adventinajan tervehdys Suomeen. Saara Kalaluka Lusaka, Sambia 4 / 2017 5.12.2017 Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: saara.kalaluka@felm.org Lämmin adventinajan tervehdys Suomeen. Paljon on isoja asioita mahtunut

Lisätiedot

Uutiskirje. Saara Kalaluka Makooka Village, Chongwe 1 /

Uutiskirje. Saara Kalaluka Makooka Village, Chongwe 1 / Saara Kalaluka Makooka Village, Chongwe 1 / 2019 04.02.2019 Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA. Sähköposti: saara.kalaluka@felm.org Alkuvuoden tervehdys. Olen palannut Suomessa vuodenvaihteessa

Lisätiedot

Uutiskirje 2 / Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: Tervehdys tällä kertaa läheltä!

Uutiskirje 2 / Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: Tervehdys tällä kertaa läheltä! Saara Kalaluka Kajaani 2 / 2018 20.12.2018 Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: saara.kalaluka@felm.org Tervehdys tällä kertaa läheltä! Olen palannut ensimmäiseltä työkaudeltani, kiertänyt

Lisätiedot

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa

Lisätiedot

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia 1 CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia Kumppani Centro de Promoción Minera Hankkeen kuvaus Boliviassa on edelleen arvioiden mukaan noin 850.000 lapsityöläistä. Suuri osa heistä elää kaivosalueilla,

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan MD 107 Finland KOTEJA HAITILLE Suomen Lionien projekti 2011-13 Yhteistyötä parhaimmillaan Suomen Lions-liitto ry Apua Haitille ry Youth with a Mission New Vision Ministeries MD 107 Finland Miksi rakennutimme

Lisätiedot

Lämmin tervehdys kansainvälisenä Naistenpäivänä kaikille kirjeeni lukijoille!

Lämmin tervehdys kansainvälisenä Naistenpäivänä kaikille kirjeeni lukijoille! Saara Kalaluka Lusaka, Sambia 1 / 2017 8.3.2017 Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: saara.kalaluka@felm.org Lämmin tervehdys kansainvälisenä Naistenpäivänä kaikille kirjeeni lukijoille!

Lisätiedot

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 2 Itä-Afrikan kuivuus - Etiopia Itä-Afrikkaa on kohdannut pahin kuivuus 60 vuoteen; kuivuudesta kärsii Afrikan sarven alueella yli 12,4 milj. ihmistä.

Lisätiedot

Fidan projektikylän etuudet

Fidan projektikylän etuudet Säännöt Pelin tavoitteena on, että ainakin yksi kylän lapsista saa käydä koulun loppuun. Peli aloitetaan seisten. Kyläläinen, joka kuolee tai joutuu poistumaan koulusta tai kylästä, istuu alas. Jos vähintään

Lisätiedot

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Alakoulun aamunavaukset

Alakoulun aamunavaukset Alakoulun aamunavaukset Tyttöjen oikeudet Tiedätkö, mitä ovat lapsen oikeudet? Maailman valtioiden johtajat ovat tehneet sopimuksen, että kaikkien maailman lasten tulee saada elää turvassa, opiskella peruskoulussa,

Lisätiedot

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen

Lisätiedot

Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset.

Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset. Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset. Suomen Lähetysseuran työn keskiössä on lasten oikeuksien toteutuminen. Jokaisella lapsella on oikeus hyvään

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Nimikkosopimushankkeen raportti 1-6.2013

Nimikkosopimushankkeen raportti 1-6.2013 Nimikkosopimushankkeen raportti 1-6.2013 Maa/alue Hanke Nepal Sahas vuoristoyhteisöjen kehittämishanke Hankenumero 22676 Kumppani Raportoija SAHAS Nepal SAHAS Nepal. Heikki Takko, Ruokaturvan neuvonantaja

Lisätiedot

Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten tukeminen

Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten tukeminen Sopimuskohderaportti 1/2018 Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten Kumppani: Jokainen säätiö Hankkeen kuvaus: Kashdij säätiö (Jokainen säätiö) toimii Pietarin alueella ja tekee työtä vammaisten,

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2017 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2016 avioeroon päättyi 13 541 avioliittoa,400 edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä.

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. 1-2 Teollisuusmaissa ja kehitysmaiden varakkaammissa perheissä käytetään vesivessoja.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

IFHE JA KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTTEET

IFHE JA KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTTEET YK:N KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEET JA KOTITALOUSALA IFHE Position Paper / Terhi Lindqvist Marttaliitto 2016 IFHE JA KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTTEET IFHE hyväksyi Korean maailmankongressissa IFHE Position

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE! Kenfin Bridge toteuttaa vuosina 2012-2014 orpojen ja haavoittuvaisten lasten tukihankkeen Busiassa, Länsi -Keniassa. HANKKEESSA LAPSET SAAVAT: KOULUMAKSUN KOULUPUVUN KOULUMATERIAALIN

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob.

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EESAU JA JAAKOB Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Lahai-Roin kaivon tienoilla. Lähde Etelämaassa

Lisätiedot

Tietoja toiminnasta 2016

Tietoja toiminnasta 2016 Tietoja toiminnasta 2016 Yhdistys tukee 400 orpolapsen koulunkäyntiä Hararessa Lapsista kasvaa oman maansa kehittäjiä Zimbabwe Entinen Etelä Rhodesia Väestö 13 milj. BKT/capita n. 600 $ Työttömyys 80-90

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Kodin, koulun ja kouluterveydenhuollon yhteistyömallin kehittäminen. Marjaana Soininen Didaktiikan professori Turun yliopisto, Rauman OKL

Kodin, koulun ja kouluterveydenhuollon yhteistyömallin kehittäminen. Marjaana Soininen Didaktiikan professori Turun yliopisto, Rauman OKL Kodin, koulun ja kouluterveydenhuollon yhteistyömallin kehittäminen Marjaana Soininen Didaktiikan professori Turun yliopisto, Rauman OKL Hankkeen lähtökohtia Aiemmin tutkimus on painottunut vanhempiin

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 5 Miten kasvattaa muita Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille En taho!! Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille Taho-auton toiminta-alue 2 Kehittämisprosessin monialaisuus Ajatus on lähtenyt nuorisopsykiatrian käytännön tarpeesta. Eksotella kokemusta

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema

Lisätiedot

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa 1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 2 Miten rukoilla

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 2 Miten rukoilla Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 2 Miten rukoilla Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä

Lisätiedot

Mielentuki projekti. Yhteistyöprojekti Pumppu-hanke Laurea ja Lohjan kaupungin opetustoimi sekä yksi yläkoulu Lohjan alueelta

Mielentuki projekti. Yhteistyöprojekti Pumppu-hanke Laurea ja Lohjan kaupungin opetustoimi sekä yksi yläkoulu Lohjan alueelta Mielentuki projekti Yhteistyöprojekti Pumppu-hanke Laurea ja Lohjan kaupungin opetustoimi sekä yksi yläkoulu Lohjan alueelta Elina Rajalahti ja Ulla Lemström Mielentuki osana Pumppu-hanketta Pumppu-hanke/Laurean

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

SEKSUAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESSA

SEKSUAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESSA Seksuaalisuus on suuri ja kiehtova aihe. Sen voi nähdä miten vain ja monin eri tavoin, jokainen omalla tavallaan. Seksuaalisuus on sateenkaaren kaikkien Lasten tunne- ja turvataidot verkostofoorumi värien

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 LÄHIRUOKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi Vesienhoidon rahoituslähteet Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi 24.4.2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus (Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue /

Lisätiedot

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ehkäisevän työn keinot ja menetelmät Lahti 24.9.2014 Paikalliset

Lisätiedot

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi ASKELMERKKI Ammatillinen tukihenkilötyö www.askelmerkki.fi Ongelmista tavoitteisiin Askelmerkin ammatillinen tukihenkilötyö on aina yksilöllistä ja tapauskohtaisen tarpeen mukaan rakennettua työtä. Tärkeää

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA Haluamme kertoa La La La (Brazil 2014) -videolla Maailman ruokaohjelmasta ja sen tärkeästä taistelusta nälkää vastaan. Shakira ja Activia tukevat yhdessä Maailman

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kirkon srk-työn kehittäminen

Kirkon srk-työn kehittäminen Kirkon srk-työn kehittäminen Yhteistyökumppani: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko ELCT Lutheran Mission in Thailand LMT Hankkeen kuvaus: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on perustettu vuonna 1994.

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma 1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.

Lisätiedot

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI VAIKUTA VALINNOILLASI Oletko kyllästynyt nykyiseen yltiökapitalistiseen ja keinotteluun perustuvaan talousjärjestelmäämme, joka perustuu aineellisen ja tarpeettoman kulutuksen kasvattamiseen ja kulutuksen

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen

Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa

Lisätiedot

Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous?

Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous? Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous? Oras Tynkkynen, Helsinki 21.10.2008 Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous? Vesipula 1,5 ºC:n lämpötilan nousu voi altistaa vesipulalle 2 miljardia ihmistä

Lisätiedot

Katastrofin ainekset

Katastrofin ainekset Katastrofin ainekset KOULUTUKSEN Katastrofi Monessa maassa yhä useampi lapsi aloittaa koulunkäynnin. Koulua käymättömien lasten määrä laski vuosien 2000 ja 2011 välillä lähes puoleen, 102 miljoonasta 57

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

R E S P E C T - P R O J E C T

R E S P E C T - P R O J E C T R E S P E C T - P R O J E C T L i i k k u k a a - S p o r t s F o r A l l Liikkukaa Sports For All, RESPECT-campaign Me uskomme, että nuoret tarvitsevat sellaisia roolimalleja, jotka julkisesti vastustavat

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla

Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla Tilastokatsaus Lisätietoja: 30.1.2018 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 722,1

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Pienet kalat suojelevat kuumetaudilta Kambodzhassa

Pienet kalat suojelevat kuumetaudilta Kambodzhassa Sadekauden aikana Ses Sarunin perhe kerää sadevettä suuriin ruukkuihin. Ruukkuihin laitetaan kaloja, jotta vesi pysyy puhtaana. Pienet kalat suojelevat kuumetaudilta Kambodzhassa Suurissa harmaissa saviastioissa

Lisätiedot

Aamuvarhaisella vielä. - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa

Aamuvarhaisella vielä. - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa Aamuvarhaisella vielä - Aamurukousherätyksestä liikkeeksi ja osaksi seurakuntien pienryhmätoimintaa Kuinka kaikki alkoi Aamurukouksilla on pitkät perinteet Joshua Paul suomeen heinäkuussa 1991 Ensimmäisellä

Lisätiedot

Unelma tulevaisuuden peruskoulusta

Unelma tulevaisuuden peruskoulusta Unelma tulevaisuuden peruskoulusta Olli Hietanen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto/turun kauppakorkeakoulu Tulevaisuuden peruskoulu Kehittämiskouluverkoston Kick Off -seminaari 12.9.2014 klo

Lisätiedot

Vesi ja vessat kuuluvat kaikille -case Nepal

Vesi ja vessat kuuluvat kaikille -case Nepal Vesi ja vessat kuuluvat kaikille -case Nepal 2.4.2019 Page 1 Vesi ja vessat kuuluvat kaikille myös naisille! 2.4.2019 Page 2 Rural Village Water Resources Management Project Phase III (2016-2022) Suomella

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyö

Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyö Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyö Ohjaavaa, tukevaa ja vakauttavaa työtä seksuaaliväkivaltaa kokeneille 13-29- vuotiaille tytöille Nina Skibdahl, Espoon Tyttöjen Talo Laura Maatraiva, Helsingin Tyttöjen

Lisätiedot

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla Väestöliitto, MLL ja Martat Marttaliitto 2018 Terhi Lindqvist Tyttöjen seksuaalioikeuksien ja koulunkäynnin edistäminen Malawissa

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011 Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä Espoonlahti kevät 2011 Suunnitelma alle 25-vuotiaita sosiaalitoimen asiakkaita, jotka ovat saaneet/saamassa oman ensiasunnon tai joilla on ollut aikaisemmin vaikeuksia

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Luonnonvarat vesivarat työpaja 28.09.2012

Luonnonvarat vesivarat työpaja 28.09.2012 Luonnonvarat vesivarat työpaja 28.09.2012 Veden laadusta ja tehokkaasta käytöstä kaupunkiympäristössä Vanhempi yliopistonlehtori Petri Peltonen JUOMAVESI JA SÄÄSTÄVÄ VEDENKÄYTTÖ P. Peltonen 1 (23) Veden

Lisätiedot

World Vision antaa avullesi kasvot

World Vision antaa avullesi kasvot World Vision antaa avullesi kasvot Lapsille mahdollisuus elämässä I 4 6 3 2 5 7 8 10 15 9 12 11 14 13 Katso, miten sinun avullasi kylä kehittyy Me Suomen World Visionissa parannamme pysyvästi lasten elinoloja

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot