KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 35

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 35"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 35 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Koulurauhan julistus 2018 Miten sinä vaikuttaisit? Tiedätkö, miten suuri vaikutus pienillä teoilla voi olla? Oletko koskaan miettinyt, mihin kaikkeen voit vaikuttaa? Tänään Koulurauha julistetaan jo 28. kerran. Tänä vuonna teemana on vaikuttaminen ja se, miten pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus. Mukana koulurauhassa ovat kaikki Pyhäjoen oppilaat esikoululaisista lukion abiturientteihin. Vaikuttamiskeinoja on monia. Ehkä tutuin vaikuttamiskeino on meidänkin kouluissamme toimiva oppilaskunnan hallitus, jossa voi vaikuttaa koulun sisäisiin asioihin. Oppilaskunta organisoi mm. koulukuvauksen, taksvärkin ja nälkäpäiväkeräyksen, järjestää tapahtumia, huolehtii henkilökunnan muistamiset sekä kuuntelee oppilaiden toivomuksia ja toteuttaa niitä mahdollisuuksien mukaan. Toinen vaikuttamistapa on ryhtyä tuki- tai kummioppilaaksi. Saaren yläkoulussa on ollut tukioppilastoimintaa jo monta vuotta. Tukioppilaat parantavat koulun viihtyvyyttä ja ilmapiiriä auttamalla uusia oppilaita sopeutumaan kouluun, pitämällä kummitunteja ja järjestämällä erilaista toimintaa tai teemapäiviä. Saaren alakoulussa on tarkoitus tänä vuonna käynnistää kummioppilastoiminta, joka auttaisi uusia koululaisia koulun aloittamiseen liittyvissä haasteissa. Kummioppilaat toimisivat koulussa myös roolimallina useille nuoremmille oppilaille. Lukiolaiset toimittavat kerran viikossa ilmestyvää Kuulumiset -lehteä ja järjestävät joka syksy syysmessut. Aktiivinen oppilaskunta toimii myös lukiossa. Kaikki eivät välttämättä halua lähteä mukaan vaikuttamistoimintaan näin isosti. Kuitenkin myös koko koulun henkilökunnan ja luokkatovereiden pienillä teoilla on suuri vaikutus ja esimerkiksi hymyilemällä vastaantulevalle tai tervehtimällä luokkakaveria voi tehdä jonkun päivästä paremman. Sillä, ettei kiusaa, on kaikkien kaveri ja hyväksyy kaikki sellaisina, kuin he ovat, on iso merkitys Saaren koulun ja Pyhäjoen lukion ilmapiiriin. Myös sosiaalisessa mediassa voi levittää hyvää mieltä ja vaikuttaa muiden päivään, vaikka kommentoimalla mukavasti jonkun kuvaan. Nämä kaikki ovat arkipäivän vaikuttamiskeinoja, joista mikään ei ole toista tärkeämpi. Vaikutitpa sitten tekemällä aloitteita tai hymyilemällä, on tekosi tärkeä. Kaikkein paras koulu säv. ja san. Nessu Marttila 1. Taas täällä meidän koulutiellä me kouluun kilpaa kirmataan Voi täällä tiedonjanoon niellä niin paljon kun vain jaksetaan. On meitä täällä aika monta ja kaikki kavereita saa. Ei montaa naamaa onnetonta oo kovin kauaa ainakaan. Eipä voisi missään olla kouluu parempaa. Meidän koulussa voi huolet unohtaa. Suomenmaassa kohta kyllä kaikki tietää sen: On kaikkein paras koulu täällä meillä tiedän sen. 2. Voi välitunnit viettää täällä kavereita vaklaten. Tai jos on riehakkaalla päällä urheillen ja kisaillen. On meillä kaikki täällä hauskaa siis kaikki opettajat myös. Kun kaikki toisiinsa voi luottaa, voit hyvin tehdä koulutyös. Sinä voit vaikuttaa. Hymykin auttaa. Eipä voisi missään olla kouluu parempaa. Meidän koulussa voi huolet unohtaa. Euroopassa kohta kyllä kaikki tietää sen: On kaikkein paras koulu täällä meillä tiedän sen. :,: Viisauden, täältä löydät sen, tulevaisuuden, meidän yhteisen. :,: Eipä voisi missään olla kouluu parempaa. Meidän koulussa voi huolet unohtaa. Maailmassa kohta kyllä kaikki tietää sen: On kaikkein paras koulu täällä meillä tiedän sen. Roope Korpela, Iina Mattila, Jasmin Mämmelä ja Mikael Yrjänä lukivat Koulurauhan julistuksen.

2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset Etelänkylän vanha silta halutaan säilyttää tulevaisuudessakin. Elinvoimaista kuntaa kannattaa uudistaa VENLA IMPOLA Pyhäjoen kuntalaiset ovat viime aikoina ihmetelleet kylällä tapahtuvia myllerryksiä. Etelänkylän vanha silta on suljettu, ja kunnantalon edustalla asfalttitie on poistettu kokonaan. Remontoiminen ja uuden luominen kertovat elinvoimaisesta kunnasta. Pyhäjoella halutaan parantaa kuntalaisten oloja. Pirkko Ylitalo Lapin ELY -keskuksesta toimii näiden hankkeiden projektipäällikkönä. Etelänkylän vuonna 1837 rakennettu silta on nimensä mukaisesti museosilta. Sitä remontoidaan huonon kunnon takia. Lisäksi sillan kantavuutta halutaan nostaa. Sillassa on paljon lahovaurioita, joita remontissa korjataan. Remontin aikana käydään läpi kaikki puuosat mikroporauksella, jolla selvitetään, onko puu lahonnut sisältä. Vaurioituneet puut korjataan uudella materiaalilla, mutta terve puu säilytetään. Silta halutaan säilyttää vanhan näköisenä, joten uusikin materiaali on vanhan näköistä puuta. Tutkinta ja työ on siis todella tarkkaa, mutta se kannattaa, sillä kyseessä on kulttuurihistoriallisesti arvokas silta, joka halutaan säilyttää. Tavoitteena on, että silta säilyy taas seuraavat 50 vuotta, projektipäällikkö Ylitalo toteaa. Siltaremontin tilaajana on Lapin ELY -keskus ja rahoitus tulee Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskukselta. Ylitalo kertoo, että remontti maksaa noin euroa. Urakoitsijana remontissa toimii YIT. Uudet hirret työmaalle tilataan sotkamolaiselta sahalta. Siltatyömaalla työskentelee tällä hetkellä yksi työmaajohtaja ja muutamia työntekijöitä. Työt ovat edenneet odotusten mukaisesti. Lahoa puuta on kuitenkin löytynyt yllättävän paljon, mutta aikataulussa on pysytty hyvin. Siltaremontti kestää ensi syksyyn, jolloin silta avataan taas käyttöön. Kunta ja ELY -keskus päättivät yhdessä hakea EU:lta rahoitusta Pyhäjoelle taajamahankkeeseen. Pyhäjoelle rahoitusta oli helppo saaja ja sillä halutaankin ennakoida väestön tulevaa kasvamista. Taajamakuva halutaan laittaa kuntoon ja selkeyttää. Kunnantalon edustalla pyörivät koneet ovat siis muuttamassa keskustan maisemakuvaa enemmän taajaman näköiseksi, jotta ihmiset huomaisivat sinne ajaessaan tulevansa kuntakeskittymään. On tärkeää muistaa, että tällaisilla remonteilla halutaan aina parantaa olemassa olevaa tilannetta, Ylitalo muistuttaa. Yksi remontin tavoitteista on liikenneturvallisuuden parantaminen. Tielinjaukset eivät Pyhäjoen keskustassa muutu, mutta tien rakenteet ja kuivatusjärjestelmä uusitaan. Hankkeeseen liittyy lisäksi myös kunnan omia projekteja, joita EU-rahoitus ei koske. Ne pyrkivät parantamaan kunnantalon pihan ulkonäköä. Tämäkin remontti myös työllistää ihmisiä. Kunnantalon edustalla työskentelee tällä hetkellä kolme työmaapäällikköä ja kuusi työmiestä ja lisäksi paikan päällä on useita kuormaautoja ja koneita. Taajamahanke valmistuu syksyllä Väliaikatavoitteena työmaalla on saada teille asfalttipäällyste tänä syksynä. Tällä hetkellä työt etenevät aikataulusta neljä viikkoa jäljessä suunnitelman puutteiden ja virheiden vuoksi. Yllättäviä tilanteita on tullut monia, sillä tarkkoja pohjatutkimuksia ei ole tehty ja esimerkiksi kalliota on löytynyt yllättävistä paikoista. Kuitenkin tämän syksyn tavoitteista yritetään pitää kiinni ja saada tiet asfaltoitua ennen talvea. Taajamahankkeet ovat aina spesiaalikohteita, sillä työmaan lähettyvillä liikkuu niin paljon eri-ikäisiä ihmisiä erilaisilla kulkuneuvoilla. Tämä asettaa haasteita sekä tekijöille että kaikille alueella liikkuville. Työn edetessä liikennejärjestelyt muuttuvat usein, ja tämä vaatii aivan erityistä tarkkaavaisuutta. Remonttiaika kestää vuodesta pariin ja sen aikana on kestettävä haittoja. Haitat rakentamisaikana pyritään minimoimaan, mutta ilman niitä on mahdotonta rakentaa mitään. Toivon kuntalaisilta kärsivällisyyttä ensi syyskuuhun asti, jotta saadaan tämä valmiiksi. Niin voidaan sitten ihastella lopputulosta, Ylitalo pyytää. Työ taajamassa vaatii tekijöiltään tarkkaavaisuutta. Kuvassa vasemmalta työnjohtaja Mika Kauppinen, työmaainsinööriharjoittelija Juhana Tuikkala ja projektipäällikkö Pirkko Ylitalo.

3 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Saaren koulun sisäilma herätti keskustelua JUULIA LAHNAOJA Saaren koulun kunto ja oppilaiden oireilu on puhuttanut jo pitkään, eikä ristiriitaisissa tunnelmissa käynnistynyt kouluvuosi ole ainakaan hiljentänyt äänekästä keskustelua. Oireilevat alakoululaiset on siirretty sivukylien koulurakennuksiin ja yläkoulun sairastelevat odottavat marraskuussa saapuvia konttirakennuksia. Koulurakennuksen kuntoa on pyritty kesän aikana kohentamaan ylipaineistuksella ja tiivistyksellä. Koulun tilannetta puitiin viime viikon tiistaina kaikille avoimessa, OAJ Pyhäjoen opettajien paikallisyhdistyksen sekä OAJ Pohjois-Pohjanmaan alueyhdistyksen järjestämässä sisäilmaillassa. Kokemuksen ääntä ja painavaa asiaa tilaisuuteen toi rakennusterveysasiantuntija, TUKES:n ylitarkastaja Jaakko Leinonen. Leinosen mukaan paras mittari rakennuksen kunnon määrittelemiseksi on käyttäjien omat kokemukset. Hän ei pistäisi liikaa painoarvoa mikrobinäytteille. Pienillä näytteillä ei pystytä arvioimaan kattavasti suuren rakennuksen kuntoa. -Näytteet ovat vain noin yhden gramman kokoisia, Leinonen muistutti. Leinonen ehdotti ratkaisuksi ongelman ottamista haltuun kokonaisuudessaan. Saaren kouluun tehtyjen korjaustoimenpiteiden vaikutusta tullaan seuraamaan muun muassa marras-joulukuussa suoritettavalla, ulkopuolisen tahon teettämällä oirekyselyllä. Tilaisuuden juontanut, OAJ:n paikallisyhdistyksen edustaja Johanna Karjaluoto-Pisilä tiedotti, että kunnalle tullaan tekemään esitys sisäilmatyöryhmän perustamiseksi. Työryhmä tulisi jatkossa seuraamaan esimerkiksi ylipaineistuksen aiheuttamia muutoksia Saaren koulussa. Jaakko Leinosen mukaan ylipaineistus näyttäisi toimivan ainakin tällä hetkellä, mutta talvikauden tuomat haasteet ovat vielä kysymysmerkin alla. -Ylipaineistuksessa ei voi tietää etukäteen, joskus se toimii, joskus ei, Leinonen toteaa. Vanhempien keskuuteen illan anti ei tuonut mielenrauhaa. Yleisöstä kerrotiin lasten oireilun jatkuneen korjaustoimenpiteistä huolimatta, eikä yhteisymmärrystä koulun tilanteeseen tahtonut löytyä. Vanhemmat muistuttivat syyslukukauden seuranta-ajan tuntuvan oppilaista pitkältä, varsinkin kun suunnitelmaa väistötiloihin siirtymisestä ei ole esitetty. OAJ:n Pohjois-Pohjanmaan alueyhdistyksen Ville Tertsunen piti oireilevien määrää (27% oppilaista) hälyttävänä, eikä pitänyt todennäköisenä sitä mahdollisuutta, että koulurakennus kestäisi kelpoisena uuden, suunnitteilla olevan Koulu2022-hankkeen valmistumiseen saakka. -Terve koulu on kunnalle imagoasia, Tertsunen muistutti. Kunnanjohtaja Matti Soronen kertoi kunnanhallituksen olleen vaikean päätöksen edessä puntaroidessaan vaihtoehtoja asiakaspalautteen, eli oireilevien oppilaiden sekä viranomaislausuntojen välillä. Koulun purkamispäätös tai väistötilojen hankkiminen kaikille olisi kunnanjohtajan mukaan johtanut valituksiin, sillä sulkemispäätös vaatisi TUKES:in ylitarkastaja Jaakko Leinonen kertoi ylipaineistuksen toimivan Saaren koulussa tällä hetkellä, mutta tilannetta tulisi seurata säännöllisesti. terveystarkastajan puumerkin. Terveystarkastaja Jukka Häikiö kommentoi katsovansa kokonaiskuvaa, eikä näe tällä hetkellä tarvetta Saaren koulun sulkemiseen. Seuraavaksi katseet tullaan kiinnittämään syksyn oirekyselyn tuloksiin, joiden pohjalta tehdään päätökset jatkotoimenpiteistä. Jaakko Leinonen mustutti, että viranomaisen velvollisuus on tarjota kiinteistön omistajalle, eli tässä tapauksessa kunnalle, mahdollisuuden puutteiden ja vikojen korjaamiseen ennen kieltopäätöstä. Leinonen totesi myös kunnan olevan organisaatio, joka tiukan paikan tullen pystyy toimimaan nopeastikin väistötilatarpeeseen. - Asiat järjestyvät. Jos toteutuu pahin mahdollinen, esimerkiksi tulipalo, pystyy kunta aina tarjoamaan korvaavat tilat oppilaille, Leinonen rauhoitteli. Koulu 2022 Hanke Pyhäjoen kunnan perusopetus on lähtökohtaisesti suuri ylpeyden aihe. Lasten peruspalvelut ja perusopetus on priorisoitu korkealle Pyhäjoen kunnanvaltuustossa ja päätöksenteossa. Perusopetus on rahallisesti resurssoitu hyvin ja sitä koskevat toiminnan laatua ja vaikuttavuutta mittavat tunnusluvut ovat hyviä. Tuntikehys (=oppilaiden saama opetuksen määrä), ryhmäkoot ja opettajien pätevyys kestävät vertailun ja saavat kiitettävät arvosanat eri tilastoissa. Perusopetuksen jälkeen meidän nuoret pärjäävät hyvin ja jatkavat jatkoopintoihin menestyksekkäästi. Uskallan sanoa, että kokonaistarkastelussa peruskoulutuksen laatu ja vaikuttavuus kestävät vertailun minkä tahansa maakunnan kunnan kanssa. Tätä hyvää kokonaisuutta häiritsee tällä hetkellä Saaren koulun koulurakennuksesta muodostuva tahra, joka uhkaa perusopetuksen mainetta ja kunnan imagoa. Saaren koulurakennus on ollut mittavan arvioinnin kohteena ja siitä voidaan muodostaa kaksi toisistaan poikkeavaa arviota. Yksi todellisuus on vuonna 2004 peruskorjatun Saaren koulun (rakennuksen arvo kunnan taseessa on noin 1.6 milj.) kuntoarviointi, kuntotutkimus, sisäilmatutkimukset ja terveystarkastajan analyysit, jotka osoittavat, että rakennusta voidaan puutteista huolimatta edelleen käyttää koulurakennuksena. Kaikki Saaren koulua koskevat raportit ovat olleet kokousasiakirjojen mukana päätöksiä tehtäessä. Kuntotutkimuksissa ilmenneitä vikoja ja puutteita on korjattu vuosina valtuuston hyväksymien talousarviopäätösten perusteella kunnan teknisten palvelujen johdolla. Laillisen yhteiskunnan työjärjestyksessä terveystarkastajalla on viime kädessä toimivalta ratkaista se, voidaanko rakennusta käyttää opetustarkoitukseen. Terveystarkastaja on selvitysten jälkeen antanut kirjallisen lausunnon, jonka mukaan Saaren koulun koulurakennusta voidaan käyttää opetustarkoitukseen. Toinen todellisuus on Saaren koulun oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan Saaren koulun koulurakennuksesta antama asiakaspalaute. Keväällä 2018 Saaren koulun noin 280 oppilaasta noin 70 oppilasta antoi asiakaspalautteen, joiden mukaan koulurakennus aiheuttaa erilaisia terveydellisiä oireita. Tämän palautteen johdosta on päätetty rakentaa väistötilat yläkoulun oireileville oppilaille (rakenteilla). Alakoulun oireilevat oppilaat voivat siirtyä Parhalahden ja Pirttikosken kouluille, jonne on palkattu lisää opetushenkilökuntaa. Koulurauha julistettiin Saaren koululle ja Pyhäjoen lukioon. Oireilevien oppilaiden tulee saada nopeasti sellainen oppimisympäristö ja tukitoimet, jossa oireilusta ei tarvitse kärsiä. Koulurakennuksen kuntoa ja tilannetta tulee myös seurata tehostetusti ja tarvittaessa reagoida asiaan. Pyhäjoen kunta tarvitsee Kirkonkylälle uuden, nykyaikaisen oppimisympäristön. Keväällä käynnistetyn Koulu 2022 hankkeemme tavoitteena on, että meillä on elokuussa 2022 Saaren koulun tilalla uusi ajanmukainen oppimisympäristö, siis uudet koulurakennukset. Oppimisympäristön suunnittelu lähtee siitä, että tutustutaan nykytrendeihin, tunnistetaan Pyhäjoen toimintaympäristön muutos ja toimitaan kunnanvaltuuston hyväksymän strategia 2030 mukaisella tavalla. Koulun alueen asemakaavan laatiminen on menossa. Ensimmäisenä käytännön askeleena käynnistetään lisätilojen rakentaminen lukion yhteyteen mutta koko kouluyhteisön käyttöön. Kuluneen sanonnan mukaan seinät eivät opeta mutta seiniäkin tarvitaan. Vetovoimainen ja turvallinen oppimisympäristö sekä tasokas opetus viihtyisine rakennuksineen ja ympäristöineen voivat toimia merkittävänä kunnan tunnusmerkkinä ja mainetekijänä. Matti Soronen, kunnanjohtaja

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset Opettamisen iloa Pirttikosken koululla VENLA IMPOLA Pattijoelta kotoisin oleva Anna Karjula (33) on valmistunut Pyhäjoen lukiosta 2004 ja asunut lukiovuotensa Pyhäjoella. Tänä syksynä hän on palannut tänne opettajana. Karjula opettaa Pirttikosken koululla 3-4 luokkaa ja lisäksi englantia myös muille alaasteikäisille sekä Pirttikoskella että Yppärin koululla. Anna on viihtynyt hyvin: Tulin hyvin onnelliseksi, kun sain työpaikan Pyhäjoelta. Tuntuu hyvältä saada taas liittyä elämään täällä elinvoimaisella ja hyvinvoivalla Pyhäjoella. Lukiovuosien jälkeen Karjula opiskeli viisi ja puoli vuotta Oulun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Jo lukiossa hän opiskeli psykologian approbatur-opinnot. Lisäksi hän on tehnyt sivuaineina erityiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen. Häntä ovat aina kiinnostaneet ihmisen mieleen liittyvät kysymykset. Psykologia ja erityiskasvatus ovat antaneet ymmärrystä tällaisiin asioihin. Mielenkiintoaan opiskella juuri opettajaksi Anna selittää yksinkertaisesti: Ehkä tunsin jonkinlaista kutsumusta tähän tehtävään. Anna haluaisi olla mahdollisimman helposti lähestyttävä opettaja ja ihminen: Haluan antaa arvon jokaiselle juuri sellaisena kuin on. Hän selittää, että kaikissa meissä on puolia, jotka tarvitsevat erityistä suojelua ja toivoo osaavansa kohdata lähimmäisensä rakkaudella. Opettajana Anna kokee olevansa hyvin sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut, mutta työn ulkopuolella kuitenkin todellinen introvertti. Hän tarvitsee paljon aikaa yksin olemiseen ja latautumiseen. Työssä parasta ovat ehdottomasti lapset. Nyt vasta ymmärrän pienten kyläkoulujen merkityksen ja mahdollisuudet, hän kertoo. Ison koulun jälkeen pieni kyläkoulu on kuin toinen todellisuus. Parasta on aina se, kun lapsi saa tulla nähdyksi ja rakastetuksi omana itsenään, Anna ihailee. Vaikeimpia tilanteita uralla ovat olleet ne, joissa toisen ihmisen kunnioittaminen puuttuu ja tällainen aiheuttaa sitten kipeää kärsimystä. Opettajalla on raskasta myös silloin, kun työn vaatimukset käyvät ylivoimaisiksi ja omat keinot loppuvat. Jos opettajan energia menee työrauhan puolesta taistelemiseen, ei itse opettamiselle jää voimia, Anna kertoo ja sanoo sellaisen tilanteen olevan kuormittava ja surullinen. Joskus myös asiat, joille ei itse voi mitään, jäävät pyörimään päähän, mutta silloin voi voimaa saada muista asioista ja taistella arjessa eteenpäin. Annalla näitä työn ulkopuolisia tärkeitä asioita on monia: Minulle luonnossa liikkuminen on elinehto. Välillä hän tekee hikilenkkejä pyörällä tai juoksemalla ja välillä taas pelkästään rauhoittuu kauniin maiseman äärellä. Anna rentoutuu parhaiten omalla kesämökillä meren rannalla. Toiset ihmiset ovat hänelle suurin ilon lähde. Työssä hän saa päivittäin hienoja kohtaamisia, jotka tekevät elämästä merkityksellistä. Myös hyvät ystävät ovat todella tärkeitä, ja hyvä musiikki antaa voimaa. Karjula ajattelee, että oppiminen on mahdollista vasta silloin, kun lapsen perustarpeet on tyydytetty. Lapsen elämän täytyy olla emotionaalisesti riittävän turvallista, jotta hän pystyy keskittymään oppimiseen. Ilon ja leikin kautta oppii parhaiten, ja tietysti itse tekemällä. Karjulan mielestä oppiminen on kokonaisvaltainen prosessi. Ihminen on kuin puu, jolla on juuret, runko, oksat ja lehdet. Juurillaan puu kiinnittyy maahan ja imee siitä ravinteita. Lapsi tarvitsee turvallisen maaperän ja aivan konkreettisia ainesosia, joista saa voimaa. Näin puu jaksaa kasvaa. Anna kertoo, Runkoon lapset ovat kirjoittaneet asioita, joita tekevät mielellään, oksiin vahvuuksiaan ja lehtiin unelmia. että he ovat askarrelleet oppilaiden kanssa luokan seinälle tällaisen puun. Runkoon he kirjoittivat asioita, joita lapset tekevät mielellään: tavallisia arjen askareita. Oksiin he kirjoittivat vahvuuksia: erityisiä taitoja ja hyviä ominaisuuksia. Lehdet ovat sitten haaveita ja unelmia, tulevaisuuden suunnitelmia. Mitä paremmin puu voi, sen enemmän siinä kasvaa lehtiä. Mitä enemmän on lehtiä, sen vahvemmiksi myös oksat ja runko tulevat. Meidän luokan puusta tuli niin vahva, että se pysyy varmasti pystyssä, toteaa Karjula ylpeänä! Aikaisemmin Anna on työskennellyt luokanopettajana Raahessa alakoulussa. Välillä hän on myös tehnyt muita hommia tunturihotellissa, maatilalla ja kanttorin sijaisena seurakunnalla. Opettaja on paras mahdollinen ammatti hänelle juuri tällä hetkellä. Pyhäjoella Pirttikosken koululla hän viihtyy hyvin. Pirttikoskella on paras ilmapiiri, johon hän on törmännyt: Täällä rohkaistaan ja kannustetaan eteenpäin.

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Pirttikosken koululaisten ja kotien yhteinen onki-ilta Tervossa. Sää suosi, mutta saalista olisi haluttu enemmän!

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset KUULUMISTEN MIELIPITEET Mielipidekirjoitusten enimmäismitta on puoli konekirjoitusliuskaa. Myös selkeitä käsin kirjoitettuja juttuja voi lähettää julkaistavaksi. Mielipiteen kirjoittaminen ei tietenkään maksa mitään. Nimimerkkikirjoituksia julkaisemme vain todella poikkeustapauksissa. Kaikkien kirjoitusten mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoitusten valinta, otsikointi, muokkaaminen ja lyhentäminen jäävät toimituksen tehtäväksi. Tekstejä ei palauteta. Mielipiteen voi lähettää sähköpostilla sari.hiden@edu.pyhajoki.fi AIHETTA KIITOKSEEN Kuulumiset julkaisee Aihetta Kiitokseen-palstaa. Lukijoilla on mahdollisuus lähettää ilmaiseksi lyhyitä viestejä, joissa kiitellään arkipäivän tapahtumia, tekoja tai sanoja. Kiitoksen aiheen voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen sari.hiden@edu.pyhajoki.fi tai käydä tuomassa lukiolle. Laita viestiin Aihetta Kiitokseen, oma nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Kiittää voi nimellä tai nimimerkillä. KUULUMISTEN AAKKOSET *Lehti tehdään koulutyönä, vuotiaiden nuorten työnä. *Kuulumiset on lukijoilleen ilmainen. *Lehti ilmestyy kerran viikossa paperilehtenä ja verkossa. *Kuulumiset on ilmoittajille edullinen ja peittoaa koko kunnan. *Haluamiaan asioita saa innokas yksilö/järjestö/ryhmä/muu toimija omina juttuinaan tai toimittajien tekeminä julkisuuteen. *Toimittajat vaihtuvat (ne toimittajakurssin valinneet) lukuvuoden aikana ja seuraavaan lukuvuoteen. *Taittajat vaihtuvat (ne taittokurssin valinneet) lukuvuoden aikana ja seuraavaan lukuvuoteen. *Vastuu lehden käytännöstä on hyvin harvoilla hartioilla. *Kysymys lukijoille: Mitä osasitte itse tehdä vuotiaina? *Kasvatusvinkki: Nuoria tulee enemmän kiittää ja kannustaa kuin moittia. *Tärkeiden ilmoitusten ja tärkeiden juttujen jättäjien tulee käydä lehden teon aikana toimituksessa tai pyytää ilmoituksensa/juttunsa sähköpostilla nähtäväkseen. Sari Hidén

7 Seurakunta tiedottaa Hautaan siunattu Vilho Matias Oravisjärvi Pohjankylältä, lähtöisin Pirttikoskelta 92 v 11 kk 5 pv Kastettu Iiris Josefiina Nikki Samuel Hans Oliver Råman Jokikartanon hartaus to klo Metsäkirkot su 2.9. klo 12 Pirttikosken metsästysseuralla Korppilannevan/ ampumaradan majalla ja klo 14 Parhalahden metsästysmajalla sekä klo 18 kirkon tasanteella. Lähetyskahvila klo 18 metsäkirkon jälkeen. Messu su 9.9. klo 10 kirkossa. Ilkka Rytilahti. Lähetyskahvila. Raamattupäivät 8. ja 9.9. Pyhäjoen seurakunnassa. Raamattuopetusta lauantaina klo 18 alkaen ja sunnuntaina klo 12 alkaen. Ilkka Rytilahti. Päiväkerhot ovat alkaneet. Mahdolliset tiedustelut sähköpostilla piia.kaivosoja@evl.fi tai puhelimitse p Perhekerho on jatkossa torstaisin klo Sarpatissa. Ensimmäinen perhekerho to Kirkkokuoro seurakuntatalolla ke 5.9. klo Uudet laulajat tervetulleita! Syntymäpäiväjuhlat to 6.9. klo 18 alkaen seurakuntatalolla. Juhliin on lähetetty kutsut 70 vuotta, 80 vuotta ja 4 vuotta tänä vuonna täyttäville juhlittaville. RY: Kerho pe klo ry:llä. Raamattuluokka pe klo Arttu Pisilällä. Pyhäkoulu ja seurat su 2.9. klo 13 ry:llä, Eero Pisilä, Leevi Saukko. Syysmyyjäiset pe 7.9. klo ry:llä, järjestää miehet. Pyhäjoen seurakunta, Vanhatie 27, Pyhäjoki. Puh Tarvittaessa voitte ottaa yhteyttä papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p ja seurakuntapastori Olli Luhtasela p Kirkko, seurakuntatalo, kirkkoherranvirasto, taloustoimisto ja Sarpatti sijaitsevat kaikki osoitteessa Vanhatie 27, Pyhäjoki. Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Järjestöt toimivat Eläkeliitto Pyhäjoen yhdistys ry ma 3.9. Vapaaehtoistoimijat Iltaruskossa klo ti 4.9. Senioritanssiryhmä Monitoimitalolla klo ke 5.9. Ulkoilutapahtuma Merimajalla klo 12.00, tarjolla makkaraa ja mehua to 6.9. Karaokekerho Jouni Anttilalla Anttilantie 18 klo ma Harmaahapset Iltaruskossa klo ti 11.9 Päiväkahvit Seurakuntatalolla klo 12.00, mukana Eeva ja Arvo Maijala aiheena puutarhan syystyöt. Arvontaa ma17.9. Äijäkööri Iltaruskossa klo Jyty Kalajoki ry Järjestää jälleen messutapahtuman teemalla Syksyn värejä ja makuja. Päivä on La ja paikka teatteritalo Kalajoella Plassilla. Tulossa joulutorimatka Tallinnaan Majoitus Tallink City hotellissa. Hinta tiedot tarkentuvat myöhemmin. Jyty 100 jäsentapaamisia ja kakkukahveja jatketaan jälleen syksyn aikana, seuraa ilmoittelua. Ilmoittautumiset ja lisätietoja: Hanna Nikupaavo tai hanna.nikupaavo@kalajoki.fi tai Paula Kumpula jyty.kalajoki@gmail. com Pyhäjoen maa- ja kotitalousnaiset Syyskauden ensimmäinen Kökkä keskiviikkona klo Pirkko ja Hannu Martinmäen mökillä. Osoite Halkokarintie 115 A. Keskustellaan syysretkestä! Kokoonnutaan kimppakyydirystä varten Etelänkylän SEO lle klo 18. Tervetuloa! Raahen seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaistaan hoitaville/hoitaneille betoniaskartelua ma klo 13 sarpatissa (Vanhatie 27). säävaraus, sateen sattuessa ohjelmaa sisällä. Ilmottaudu 6.9. mennessä puh /Milla tai /Riitta, samalla saat lisätietoa mm. mukaasi otettavista askartelutarvikkeista. Uudet ja aikaisemmin mukana olleet, tervetuloa yksin tai yhdessä läheistesi kanssa! Spr Pyhäjoki Parhalahtipäivillä arpakorin voitti Eliel Soronen. Onnea voittajalle ja kiitos arpoja ostaneille. Yppärin maa- ja kotitalousnaiset Saunailta Pirjon mökillä Letonrannassa pe klo alkaen. Emäntä tarjoaa pientä purtavaa. Pidetään arpajaiset, arvottavaa saa tuoda. Mukaan oma pyyhe. Tervetuloa! Muista seurata myös blogia osoitteessa ypparinnaiset. blogspot.fi VIIKON AJATUS Oppimisessa on vapaa uteliaisuus tehokkaampaa kuin hirveä pakko. Augustinus P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Venla Impola Ossi Tuuttila kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Toimitus: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (36) ilmestyy >> torstaina Aineisto toimitettava >> torstaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 35:2600 kpl >> vko 36:2600 kpl Painopaikka: Kaleva Lehden jakelu: Posti, ilmoitukset jakeluhäiriöstä sähköpostitse osoitteella: yritysasiakaspalvelu@posti.com tai puh Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 50 /pmm, toistohinta 0,35 0,40 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari.

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 20.1.2018 VIIKKO 3 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Presidentinvaalit 2018 Tuula Haatainen Pekka Haavisto Laura Huhtasaari Merja Kyllönen Sauli Niinistö Nils Torvalds

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Mahtitalosta museoksi Pyhäjoen kotiseutumuseo Annala on muuntautunut elämänsä aikana moneksi. Vuodesta toiseen paikka

Lisätiedot

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 40

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 40 P YHÄJOEN KUULUMISET TORSTAI 4.10.2018 VIIKKO 40 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Super selviytyjä NETTE JYLKKÄ Parhalahdella, Pyhäjoen kunnassa sijaitsevassa kylässä asuu perheensä kanssa herttainen

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Yhteenvetoraportti N=155 Julkaistu: 19.2010 1/21 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 1. luokalla 28 18,06% 2. 2. luokalla 36 23,23% 3. 3. luokalla

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille, Yhteenvetoraportti, N=120, Julkaistu: 19.2010 1/17 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 7. luokalla 39 32,50% 2. 8. luokalla 49 40,83% 3. 9. luokalla

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulu

Järvenpään Yhteiskoulu Järvenpään Yhteiskoulu 16.5.2018 Arja Korhonen perusopetusjohtaja 16.5.2018 Järvenpään Yhteiskoulun opetuksen järjestelyistä Tulevan lukuvuoden järjestelyt koskettavat perusopetuksen oppilaiden ja henkilöstön

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Oppilaskysely07 Hatsalan klassillinen koulu 0.4.07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ei yhtäkään samanlaista päivää ÄITI Jotkut saattavat ajatella, että äitinä oleminen on pelkkää työtä ja tuskaa,

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2018 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 16.6.2014 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2014 Samaa mieltä Lpr 2014 Samaa

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 V A I N K E R R A N E L Ä M Ä S S Ä! T E R V E T U L O A R I P A R I L L E! Olet saattanut kuulla biisin, jossa lauletaan: Vaik askeleet on aamuisin viel tahmeita,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

LAUANTAI VIIKKO 35 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Amerikkaan vaihtoon. Vaihtovuosi on Emilia Malisen pitkäaikainen unelma.

LAUANTAI VIIKKO 35 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Amerikkaan vaihtoon. Vaihtovuosi on Emilia Malisen pitkäaikainen unelma. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 2.9.2017 VIIKKO 35 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Amerikkaan vaihtoon MIIA PIETILÄ Emilia Malinen on 17 -vuotias Oulun Lyseon IBlinjan opiskelija. Viime vuonna hän

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 23

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 23 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 23 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 23 100 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Hyvä seurakuntavaaliehdokas, Kirkko ja kaupunki tarjoaa Sinulle vaali-ilmoituksia varten 30 prosentin alennuksen normaaleista ilmoitushinnoista.

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Huoltajakysely07 Hatsalan klassillinen koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissakuusen

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2017 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien uusi, yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014 Miksi tiedottaa median kautta? Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti laajan yleisön tietoisuuteen

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto

Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto Sosiaalinen media suunnittelijan apuna Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto 14.6.2016 Kyllä musta tuntuu, että se on niin, ettei me ehkä sitä somea enää päästä karkuun. Sitten jos ei me itse mennä sinne,

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT MEDIAKORTTI 2018 MEDIAKORTTI 2019 TEEMA Suomea uhkaa pitkäaikainen työntekijäpula Vaikka Suomea piinaa sitkeä taantuma ja noin yhdeksän prosentin työttömyys, niin seuraavat parikymmentä vuotta kärsimme

Lisätiedot

KOULUN SISÄILMAONGELMAT LASTEN JA NUORTEN ARJESSA AJATUKSIA KOHTAAMISESTA

KOULUN SISÄILMAONGELMAT LASTEN JA NUORTEN ARJESSA AJATUKSIA KOHTAAMISESTA KOULUN SISÄILMAONGELMAT LASTEN JA NUORTEN ARJESSA AJATUKSIA KOHTAAMISESTA JENNI HELENIUS SISÄILMATYÖRYHMÄN PJ., JOHTOKUNNAN JÄSEN, SUOMEN VANHEMPAINLIITTO NUORISOTYÖN PÄÄLLIKKÖ MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO

Lisätiedot

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Muutama sana markkinnoinnista Markkinoinnissa tärkeimmät tehtävät: Määritä tavoiteltava myynti jokaiselle tuotteelle/ palvelulle kohderyhmittäin. Määritä mitä markkinoinnilta

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys

Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys Itsearviointi 1.lk Nimi 1. Uskallan kysyä. 2. Osaan noudattaa ohjeita. 3. Osallistun luokan yhteiseen keskusteluun. 4. Tulen toimeen luokkatovereitteni kanssa. 5. Huolehdin läksyistäni ja tavaroistani.

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41 1/10 2/10 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 1 (8) 5.5.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2015 Samaa mieltä Lpr 2015 Samaa mieltä

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Juhlamessut tulossa JOSEFIINA NUORALA, MESSUJEN VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ Kevään tulo innostaa kaikkia, erityisesti meitä

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 1 (8) 29.4.2016 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2016 Samaa mieltä Lpr 2016 Samaa mieltä

Lisätiedot

Pöytäkirja III. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo

Pöytäkirja III. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo Pöytäkirja III Aika: 29.11.2018 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 Päätös: Kokous avataan ajassa 15.01 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat 2.1 Valtuuston

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5)

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5) JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika maanantaina 16.1.2017 klo 18.30 20.30 Paikka seurakuntatalo Läsnä: Jyrki Koivisto kirkkoherra pj. Sanni Junnila agronomi,

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI MEDIAKORTTI 2018 Kun haluat mainonnallesi vahvan paikallisen näkyvyyden Vakka-Suomen alueella, on valintasi uudistunut Vakka-Suomen Sanomat. Sanomalehdessä mainontasi on osa lehden odotettua sisältöä.

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ HIRSIRAKENTAMISTA PUDASJÄRVELLÄ 1700-LUVULLA PUDASJÄRVEN KIRKKO MAAILMAN PISIN KATETTU HIRSIAITA 1370 m 1884 LAKARIN KOULU TOIMII KOULUKÄYTÖSSÄ EDELLEEN 1980-LUVUN HIRSITALOKORTTELI

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: 19.4.2010 1/18 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 7A 20 7,87% 2. 7B 20 7,87% 3. 7C 22 8,66% 4. 7D 24 9,45%

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN!

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! MEDIAKORTTI 2019 ILMOITTAMINEN KANNATTAA! AINA! HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! Hämeen kauppakamari -lehti tarjoaa lukijoilleen tuoretta tietoa, asiantuntija-arvioita ja monipuolisia näkemyksiä

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT. Nro. 1 / 2017

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT. Nro. 1 / 2017 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT Nro. 1 / 2017 Laskettiin mäkeä, laskettiin ylhäältä. Syötiin makkaraa, se oli hyvää! Sitte leikittiin. Moottorikelkalla päästiin

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Uusi suunta turvallisuustyöryhmällä

Uusi suunta turvallisuustyöryhmällä Reijo Valta Uusi suunta turvallisuustyöryhmällä turvallisia sanoja porrastettuna Osuuskunta Jyväs-Ainola ISBN 978-952-5353-38-9 Kopijyvä Jyväskylä I Tulevat vaalit Oulussa ovat erittäin ratkaisevat tehdään

Lisätiedot

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018 TAMPEREEN VIIKKO Mediatiedot 2018 MEDIATIEDOT 2018 TOIMITUS toimitus@tampereenviikko.fi Tavoita laadukkaasti Päätoimittaja Kim Huovinlahti p. 040 001 0304 kim.huovinlahti@tampereenviikko.fi Tuottaja Salli

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä.

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä. TOUKOTIEDOTE 2017 Tässä tiedotteessa on 7 sivua : Kutsu ykkösten äideille, kuukauden hyve: Vastuullisuus ympäristöstä, Toukokuun aikataulu, Kesäohjelmaa KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE Ekaluokkalaisten äidit kutsutaan

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Vastaajia yhteensä 261 kpl Naisia 195kpl (74,7%) Miehiä 66 kpl (25,3%) Vastanneiden ikä Mielestäni alakoulun (0-6 lk) oppilaan lähikoulun tulisi

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tietoturvan osaaminen yläkoulussa. Erkki Mauno

Tietoturvan osaaminen yläkoulussa. Erkki Mauno Tietoturvan osaaminen yläkoulussa Erkki Mauno 22.2.2011 Miksi tällainen aihe? Aiheen valinta Opetusharjoittelu Tutkimus Tietoturvaprojekti Aikaisemmat tutkimukset ko. aiheesta OPEA611 Mitä on tietoturva?

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

(x) (x) (x) (x) (-) (x) (-) Kalevi Kinnunen. Joonas Kinnunen Elina Harjula. Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio

(x) (x) (x) (x) (-) (x) (-) Kalevi Kinnunen. Joonas Kinnunen Elina Harjula. Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 16 22.11.2016 Kokousaika Keskiviikko 22.11.2016 klo 16.43-18.35 Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot