KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 2/2017,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 2/2017,"

Transkriptio

1 KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 2/2017, Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja toimi kokouksen puheenjohtajana ja hän totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi. Kunnanhallitus on päätösvaltainen. 20 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Susanne Hongell ja Hans Sandström. 21 Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi seuraavin muutoksin: 35 (koskien Pixne -klinikkaa) poistetaan esityslistalta esityslistaa täydennetään pykälässä 40 Tiedoksiantoasiat. 22 Lautakuntien pöytäkirjat Kunnanhallitus päätti ettei se ota lautakuntien pöytäkirjoissa olevia päätöksiä käsiteltäväkseen: - tekninen lautakunta, ruotsinkielinen koulujaosto, sivistyslautakunta, Alavetelin kunnanosalautakunta, Kunnanhallituksen käyttösuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen hyväksyä yleinen hallinto ja elinkeinoelämän tehtäväalueen käyttösuunnitelman. 24 Lisämääräraha rakennus- ja kiinteistöverorekisterin päivittämisprojektiin Kunnanhallitus ehdottaa että kunnanvaltuusto myöntää euron lisämäärärahan rakennus- ja kiinteistöverorekisterin päivittämisprojektiin vuonna Valtuuston myöntämä määräraha johtaa ja on edellytyksenä hankkeen toteuttamiselle. 25 Talousarviolaina 2017 Kunnanhallitus ottaa euron lainan Danske Bank Oyj:ltä kiinteäkorkoisena ja 0,98 prosenttiyksikön marginaalilla. Laina-aika on 10 vuotta. Lainan todellinen korko vahvistetaan kun laina nostetaan. 26 Määräraha veteraanipäivän viettämiseksi Kunnanhallitus ehdottaa että kunnanvaltuusto osoittaa käyttövaroistaan vuoden 2017 veteraanipäivän viettoa varten. 27 Pietarsaaren Sinfonietta Pietarsaaren Sinfonietta anoo jatkotukea orkesteritoiminnalle. Kunnanhallitus päätti hylätä anomuksen vaikeaan taloustilanteeseen viitaten ja koska tarkoitukseen ei ole budjetoitu varoja. 28 Kevyen liikenteen väylän rakentaminen: tiesuunnitelma Lentokentäntielle, maantie 748 ELY-keskus on lähettänyt kunnalle tiesuunnitelman kevyen liikenteen väylän rakentamisesta maantien 748 varteen, Lentokentäntien osuudella Wikarsintie- Sokojantie, maantielain 27 :n mukaista käsittelyä varten. Koska kunta sitoutuu lausunnollaan vastaamaan osasta hankkeen rakennuskustannuksista, on luonnollista, että kunnanvaltuusto antaa kunnan lausunnon.

2 Kunnanhallitus ehdottaa - että valtuusto toteaa ettei ole maankäyttösuunnitelmia, jotka ovat ristiriidassa tiesuunnitelman kanssa, että Kruunupyyn keskustan asemakaava on hyväksytty ja saanut lainvoiman ja että tiesuunnitelma on huomioitu asemakaavassa, - että kunta sitoutuu vastaamaan kevyen liikenteen väylän rakentamiskustannuksista noin 50 %:n osuudella. Kunta myötävaikuttaa myös aktiivisesti siihen, että hanke nousee aluepoliittisesti tärkeäksi terminaalihankkeeksi. - että jätetty muistutus ei oteta huomioon - että kunta luovuttaa korvauksetta maa-alueet, joita tarvitaan pyörätien rakentamiseksi, - että kunta ei ota vastatakseen pyörätien kunnossapitokustannuksia tai tievalaistuksen käyttö- ja kunnossapitokustannuksia ja - että kunnalla ei ole huomauttamista ehdotettujen kaavaratkaisujen johdosta alueen tulevia käyttötarpeita tai tulevia maakäyttösuunnitelmia ajatellen. 29 Alavetelin asemakaavan tarkistus ja laajennus; kaavaehdotus nähtäville Kunnanhallitus tutustui kaavaehdotukseen ja hyväksyi yksimielisesti muutosehdotukset. Kaava tarkistetaan ja lopullinen kaavaehdotus asetetaan nähtäväksi 30 päivän ajaksi. Viranomaisilla on taas mahdollisuus antaa lausuntoja tarkistetusta kaavasta. 30 IK Myranin kirjelmä: maa-alueen hankkiminen täysimittaista jalkapallokenttää varten IK Myran on tehnyt aloitteen jalkapalloilijoiden harjoitusolosuhteiden parantamiseksi Alavetelissä. Kunnanhallitus vastaa IK Myranille, että tekninen osasto on ollut yhteydessä useisiin maanomistajiin, tuloksetta. Tara-Element omistaa peltoalueen Murikantien vieressä ja kyseinen alue olisi vuokrattavissa jalkapallotoimintaa varten, tämä lienee nopein ratkaisu. Alavetelin keskustan asemakaavan tarkistustyössä on tehty aluevaraus urheilukenttäalueen laajentamiseksi, mikä voisi olla pitkän tähtäimen ratkaisu. 31 Meiker liike- ja asuinkiinteistön myynti Kiinteistö on tarjottu myytäväksi Määräaikaan mennessä on tullut yksi tarjous. Kunnanhallitus päätti hylätä tarjouksen liian alhaisena ja tarjoaa kiinteistön myytäväksi kiinteistönvälittäjätoimiston avulla. 32 Kunnan edustajien valinta 2017: Kunnanhallitus valitsi seuraavat edustajat ja varaedustajat yhtiökokouksiin ja osuuskuntien kokouksiin vuonna 2017: 1) Kruunupyyn Sähkölaitos Oy: Liane Byggmästar, varaedustaja Hans-Erik Lindgren 2) Kronoby Energiandelslag: Hans-Erik Lindgren, varaedustaja Mats Stenbäck. 3) Kronoby Vatten och Avlopp Ab: Hans-Erik Lindgren, varaedustaja Seppo Filppula. 4) Ab Terjärv Vatten och Avlopp: Peter Svartsjö, varaedustaja Stefan Högnabba. 5) Nedervetil vattenandelslag: Carl-Johan Enroth, varaedustaja Sixten Dalvik.

3 6) Andelslaget Söderby Vatten: Hans-Erik Lindgren, varaedustaja Susanne Hongell. 7) Larsmo-Öjasjöns regleringsbolag: Liane Byggmästar, varaedustaja Jan-Erik Hästö. 8) Fastighets Ab Kronoby Bostäder Liane Byggmästar, varaedustaja Hans-Erik Lindgren 9) Fastighets Ab Båskgränd: Liane Byggmästar, varaedustaja Seppo Filppula. 10) Fastighets Ab Heimsjöliden: Bengt-Johan Skullbacka, varaedustaja Peter Svartsjö. 11) Fastighets Ab Terjärv Veteranhus: Bengt-Johan Skullbacka, varaedustaja Peter Svartsjö. 12) Fastighets Ab Hembo: Ossian Wassborr, varaedustaja Carl-Otto Slotte. 13) Fastighets Ab Kroncentrum: Liane Byggmästar, varaedustaja Hans-Erik Lindgren. 14) Bostads Ab Lillåvägen: Liane Byggmästar, varaedustaja Hans-Erik Lindgren. 15) Bostads Ab Älvbrinken: Ossian Wassborr, varaedustaja Carl-Otto Slotte. 16) Bostads Ab Langbacka: Peter Svartsjö, varaedustaja Inger Wistbacka. 17) Fastighets Ab Sparbankshuset: Hans-Erik Lindgren, varaedustaja Göran Strandvall. 18) Kiinteistö Oy Kruunupyyn lentohalli - Kronoby flyghangar Fastighets Ab: Kunnanjohtaja, varaedustaja Bernt Storbacka 19) Ab Kronoby Konstis Oy: Inger Backman, varaedustaja Jan-Erik Hästö. 20) Nikulan Ravirata Oy Bengt-Johan Skullbacka, varaedustaja Stefan Högnabba. 21) Oy Abilita Ab: Stefan Dahlvik, varaedustaja Elisabeth Hagström. 22) Ab Ekorosk Oy: Helena Broända, varaedustaja Hans-Erik Lindgren. 23) Oy Telefooni Invest Ab: Bernt Storbacka, varaedustaja Sixten Dalvik.

4 24) Andelslaget Viexpo: Seppo Filppula, varaedustaja Susanne Hongell. 25) Ab Jakobstadsregionens Utvecklingsbolag Concordia: Hans-Erik Lindgren varaedustaja Sixten Dalvik. 26) Ab Det finlandssvenska kompetenscentret inom det sociala området: Edustajaa ei valittu. 27) Metsäliitto Osuuskunta: Edustajaa ei valittu. 28) Kuntarahoitus OYJ: Kunnanjohtaja, varaedustaja Bernt Storbacka 29) Apetit Oyj Österbottens svenska producentförbund r.f. oikeutetaan valitsemaan edustaja. 30) Guldkusten Ab: Edustajaa ei valittu. 31) Oy Komit Ab: Thomas Hongell, varaedustaja Anders Forsberg 32) Andelslaget KNT-Net Thomas Hongell, varaedustaja Anders Forsberg 33) Pohjola-Norden Kunnanjohtaja, varaedustaja Inger Bjon 34) Föreningen Kvarkenrådet Liane Byggmästar, varaedustaja Bengt-Johan Skullbacka 35) Österbottens företagarförening Göran Strandvall, varaedustaja Elisabeth Hagström 36) Handelskammaren Kommundirektören, varaedustaja Inger Bjon 37) Andelslaget ViRum Jan-Erik Hästö, varaedustaja Peter Svartsjö 33 Ohjeistus kunnan edustajille Kunnanhallitus päätti keskustelun jälkeen esittää jäseniä, varajäseniä ja tilintarkastajia seuraaviin yhtiökokokousiin: 1. Kronoby Vatten och Avlopp Ab: Hallitusjäsenet: Tage Torrkulla, Birgitta Björkström-Lyttbacka, Adam Näse Johan Byggmästar, Bernt Storbacka, Märta Lybäck ja Stig- Ole Nyman Nedervetil Vattenandelslagilta 2. Ab Terjärv Vatten och Avlopp: Hallitusjäsenet: Ulrika Ahlbäck, Bertil Hansson, Hans Sandström, Bernt Storbacka ja Kimmo Bodbacka

5 Varajäsenet: Tilintarkastajat: Pontus Svartsjö ja Tuula Forsander Kunnan tilintarkastaja 3. Fastighets Ab Båskgränd: Hallitusjäsenet: Bernt Slotte, Monica Takkula ja Hans-Erik Lindgren Varajäsenet: Jan-Erik Hästö 4. Fastighets Ab Terjärv Veteranhus: Hallitusjäsenet: Bengt-Johan Skullbacka, Stefan Dahlvik, Mats Stenbäck ja Birgitta Källberg Varajäsenet: Minna Knutar ja Peter Svartsjö 5. Fastighets Ab Kronoby Bostäder: Hallitusjäsenet: Kunnanjohtaja, Bernt Slotte Teija Bexar ja Mikael Grahn (täydennetään vielä nimellä Kruunupyystä) 6. Fastighets Ab Hembo: Hallitusjäsenet: Tapani Myllymäki, Sixten Dalvik ja Bernt Slotte. 7. Kronoby Elverk Ab Hallitusjäsenet: Seppo Filppula, Johan Byggmästar, Hanna Sandstedt, Pia- Maria Bexar ja Anders Ljungberg 8. Fastighets Ab Heimsjöliden: Hallitusjäsenet: Hans Sandström, Bertel Hansson ja Ulrika Ahlbäck Varajäsen : Bernt Storbacka 9. Fastighets Ab Sparbankshuset: Hallitusjäsen: Bernt Slotte 10. Telefooni Invest Ab: Hallitusjäsen: Sixten Dalvik 11. Ab Ekorosk Oy: Hallitusjäsen: Bernt Storbacka Varajäsen: Hans-Erik Lindgren 12. Ab Kronoby Konstis Oy: Hallitusjäsen: Pekka Saajoranta 13. Näringscentralen Concordia Ab: Hallitusjäsen: Kunnanjohtaja Varajäsen: Bernt Storbacka 14. Larsmo-Öjasjöns regleringsbolag: Hallitusjäsen: Liane Byggmästar Varajäsen: Jan-Erik Hästö

6 15. Kiinteistö Oy Kruunupyyn lentohalli - Kronoby flyghangar Fastighets Ab Hallitusjäsen: Kunnanjohtaja 16. Andelslaget ViRum Hallitusjäsen: Tony Vidjeskog 34 Varajäsenen valinta Pietarsaaren seudun perheasiain neuvottelukeskuksen johtokuntaan Kunnanhallitus nimesi yksimielisesti Ann-Marie Granholmin jäseneksi Pietarsaaren seudun perheasiain neuvottelukeskuksen johtokuntaan vuosiksi Pohjanmaan käräjäoikeuden lausuntopyyntö lautamiesten lukumäärästä Pohjanmaan käräjäoikeus pyytää kunnan lausuntoa käräjäoikeuden lautamiesten lukumäärästä. Kunnanhallitus päätti lausuntonaan puoltaa käräjäoikeuden ehdotusta, jonka mukaan Kruunupyy nimeää kaksi lautamiehestä kaudelle Pietarsaaren seudun lukiolautakunnan sopimuksen arviointi Kunnanhallitus esittää että kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi sivistystoimen johtajn arviointikertomuksen Pietarsaaren seudun lukiolautakunnasta. Kunnanhallitus päätti myös yksimielisesti kutsua rehtori Erland Slotten ja hankekoordinaattori Maria Söderbackan seuraavaan valtuustokokoukseen antamaan lisätietoja. 37 Carl-Johan Enroth ym. vaatimus kunnanvaltuuston koolle kutsumiseksi, maakuntaan kuulumisen uudelleenkäsittely Kunnanhallitus esittää äänestyksen jälkeen valtuustolle - että kunnanjohtajan ehdottama selvitys merkitään tiedoksi ja että vaatimus ei aiheuta jatkotoimenpiteitä. Kunnanhallitus antoi vt. kunnanjohtajalle tehtäväksi tutkia mahdollisuutta saada muutosjohtajat ja maakuntajohtajat iltakouluun, joka pidetään seuraavan valtuustokokouksen yhteydessä, kun asiaa käsitellään. Tapani Myllymäki ja Sixten Dalvik jättivät eriävän mielipiteen pöytäkirjaan 38 Selvitys hallituksessa tehdyistä aloitteista Kunnanhallitus päätti merkitä tiedokseen luettelon aloitteista ja niiden johdosta tehdyistä toimenpiteistä. 39 Selvitys vuonna 2016 sekä aikaisemmin tehdyistä käsittelemättömistä kuntalais- ja valtuustoaloitteista Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle - että selvitys vuonna 2016 sekä aikaisemmin tehdyistä, keskeneräisistä aloitteista kirjataan tiedoksi ja - että aloite vuodelta 2013 koskien taloudellista läpikäyntiä, joka johtaa rakennemuutokseen, jotta talous saadaan tasapainoon, on jatkuvasti ajankohtainen mutta todetaan loppuun käsitellyksi tässä vaiheessa kun raportti on jätetty. 40. Tiedoksiantoasiat Merkittiin tiedoksi. 41. Muita asioita Ei asioita.

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 3/2016,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 3/2016, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 3/2016, 29.2.2016 33 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja kunnanhallitus päätösvaltaiseksi. 34 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2012,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2012, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2012, 23.1.2012 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja kunnanhallitus päätösvaltaiseksi. 2 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 3/2015,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 3/2015, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 3/2015, 16.2.2015 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja kunnanhallitus päätösvaltaiseksi. 38 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu

KUTSU. Laadittu KUTSU Laadittu 5.10.2016 Sivu 6/82 Kokousaika: Torstaina 13. lokakuuta 2016, klo 19.00 Kokouspaikka: Kunnantalo Ennen kokousta alk. klo 17.00 iltakoulu sähkölaitoksesta. Paikalla ovat Kruunupyyn Sähkölaitoksen

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu

KUTSU. Laadittu KUTSU Laadittu 16.5.2018 2/16 Kokousaika: Maanantaina 21. toukokuuta 2018, klo 19.00 Kokouspaikka: Kunnantalo Kokous alkaa juhlimalla valtioneuvoston päätöstä 22.5.1968 jonka mukaan Kruunupyyn, Teerijärven

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 4/2015 4/51 Kokousaika Torstaina 21. toukokuuta 2015, klo 19.00-19.10 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013, 7.1.2013 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja kunnanhallitus päätösvaltaiseksi. 2 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä KRUUNUPYYN KUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä Nro 6/2012 6/83 Kokousaika Torstaina 13. syyskuuta 2012, klo 19.00 19.40 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Albäck-Tokou, Siv Backman,

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 3/79 Kokousaika Torstaina 18. huhtikuuta 2013, klo 19.00 19.20 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1/1 Kokousaika Torstaina 23. helmikuuta 2017, klo 18.00-23.05 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter 4 - Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2017,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2017, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2017, 19.6.2017 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja kunnanhallitus päätösvaltaiseksi. 2 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 6/2016 6/82 Kokousaika Torstaina 13. lokakuuta 2016, klo 19.30-19:45 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 11.6.2015

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 11.6.2015 PÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 5/60 Kokousaika Torstaina 11. kesäkuuta 2015, klo 19.05-20.10 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 2/16 Kokousaika Maanantaina 21. toukokuuta 2018, klo 20.32 21.03 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott Broända, Helena Byggmästar, Liane Byskata, Leo

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä Nro 3/2014 3/38 Kokousaika Torstaina 22. toukokuuta 2014, klo 19.00-20.45 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 1/1 Kokousaika Torstaina 5. helmikuuta 2015, klo 19.00-20.05 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 26.5.2016

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 26.5.2016 PÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 4/67 Kokousaika Torstaina 26. toukokuuta 2016, klo 19.00-20.00 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 4/2013 4/92 Kokousaika Torstaina 16. toukokuuta 2013, klo 19.00 19.45 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 24.9.2015

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 24.9.2015 PÖYTÄKIRJA Nro 6/2015 6/72 Kokousaika Torstaina 24. syyskuuta 2015 klo 18.00-19.15 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 17.1.2013

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 17.1.2013 PÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä Nro 1/2013 1/1 Kokousaika Torstaina 17. tammikuuta 2013, klo 19.00 20.40 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 2/2013 2/19 Kokousaika Torstaina 24. huhtikuuta 2014, klo 19.00 - Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu Tauolla tarjotaan kahvia ja suolaista.

KUTSU. Laadittu Tauolla tarjotaan kahvia ja suolaista. VALTUUSTO KUTSU Laadittu 7.11.2018 5/73 Kokousaika: Maanantaina 12. marraskuuta 2018 klo 16.00 Tauolla tarjotaan kahvia ja suolaista. Kokouspaikka: Kunnantalo Asian numero Asia 40. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 22.3.2012

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 22.3.2012 KRUUNUPYYN KUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä Nro 2/2011 2/22 Kokousaika Torstaina 22. maaliskuuta 2012, klo 19.00 19.15 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Albäck-Tokou, Siv Backman,

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu Iltakoulu kunnan taloudesta klo

KUTSU. Laadittu Iltakoulu kunnan taloudesta klo KUTSU Laadittu 8.11.2017 3/64 Kokousaika: Maanantaina 13. marraskuuta 2017, klo 20.00 Iltakoulu kunnan taloudesta klo 18.00-20.00 Kokouspaikka: Kunnantalo Asian numero Asia 44. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä KUNNAN PÖYTÄKIRJA Nro 5/2018 5/73 Kokousaika Maanantaina 12. marraskuuta 2018, klo 16.00 17.50 ja 18.16 19.15 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott Broända, Helena Byggmästar,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 5/67 Kokousaika Torstaina 16. kesäkuuta 2016, klo 19.00-21.23 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1/1 Kokousaika Torstaina 8. kesäkuuta 2017, klo 19.00-20.30 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott 8- Broända, Helena Byggmästar, Liane Byskata, Leo Dahlvik,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 2/24 Kokousaika Torstaina 10. maaliskuuta 2016, klo 19.00-20.15 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2014 1/1 Kokousaika Torstaina 20. helmikuuta 2014 klo 19.00 21.00 Kokouspaikka Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka, Mikaela

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 7/2014 7/111 Kokousaika Torstaina 18. joulukuuta 2014, klo 16.00-19.30 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

KRUUNUPYYN KUNTA TILINPÄÄTÖS Hyväksytty kunnanvaltuustossa

KRUUNUPYYN KUNTA TILINPÄÄTÖS Hyväksytty kunnanvaltuustossa KRUUNUPYYN KUNTA TILINPÄÄTÖS 217 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.6.218 22 Kuva: Valtioneuvoston kuvapankki SuomiFinland 1 vuotta SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS Yleisiä tietoja kunnasta... 3 Kunnan hallinto...

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu

KUTSU. Laadittu KUTSU Laadittu 29.11.2017 4/79 Kokousaika: Maanantaina 4. joulukuuta 2017, klo 16.00 Riisipuurotarjoilu. Kokouspaikka: Kunnantalo Asian numero Asia 50. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 51. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 12.12.2013

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 12.12.2013 PÖYTÄKIRJA Nro 8/2013 8/151 Kokousaika Torstaina 12. joulukuuta 2013, klo 16.00 21.25 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 3/2017 3/64 Kokousaika Maanantaina 13. marraskuuta 2017, klo 20.35-22.10 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott Broända, Helena Byggmästar, Liane Byskata, Leo

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kokous lykättiin tauon ajaksi, klo

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kokous lykättiin tauon ajaksi, klo PÖYTÄKIRJA Nro 3/2018 3/28 Kokousaika Maanantaina 4. kesäkuuta 2018, klo 19.18 21.29 ja 21.38 21.58 Kokous lykättiin tauon ajaksi, klo 21.29 21.38 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 13.11.2014

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 13.11.2014 PÖYTÄKIRJA Nro 6/2014 6/95 Kokousaika Torstaina 13. marraskuuta 2014, klo 19.00-21.20 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 23.4.2015

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 23.4.2015 PÖYTÄKIRJA Nro 3/2015 3/36 Kokousaika Torstaina 23. huhtikuuta 2015, klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter, klo 18.56 25 Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 7/2013 7/134 Kokousaika Torstaina 14. marraskuuta 2013, klo 19.00 20.15 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 1/1 Kokousaika Maanantaina 19. helmikuuta 2018, klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Björklund, Eva-Lott Broända, Helena Byggmästar, Liane Byskata, Leo

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 13.6.2013

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 13.6.2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2013 5/104 Kokousaika Torstaina 13. kesäkuuta 2013, klo 19.00 20.05 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 4/2012 4/51 Kokousaika Torstaina 24. toukokuuta 2012, klo 19.00 19.30 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Albäck-Tokou, Siv Backman, Inger Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 4.2.2016

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 4.2.2016 PÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 1/1 Kokousaika Torstaina 4. helmikuuta 2016, klo 19.00-22.40 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 4/2017 4/79 Kokousaika Maanantaina 4. joulukuuta 2017, klo 16.00-17.50 ja 18.27-22.28 Kokous lykättiin joulupuurotarjoilun ajaksi, klo 17.50-18.27. Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 7/2015 7/84 Kokousaika Torstaina 12. marraskuuta 2015, klo 19.00-20.06 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 8/2016 8/115 Kokousaika Torstaina 8. joulukuuta 2016, klo 16.00-19.18 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 6/2013 6/119 Kokousaika Torstaina 3. lokakuuta 2013, klo 19.00 21.25 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Tarkastuslautakunta 10/2018

PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Tarkastuslautakunta 10/2018 PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Maanantaina 28.5.2018 klo 15.00 18.40 Paikka Jäsenet Selecta, Kaupungintalo Varsinaiset jäsenet Bjarne Kull, puheenjohtaja Kaj Nyman, klo 16.30 18.40, puheenjohtajana

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KRUUNUPYYN KUNTA TILINPÄÄTÖS Hyväksytty kunnanvaltuustossa

KRUUNUPYYN KUNTA TILINPÄÄTÖS Hyväksytty kunnanvaltuustossa KRUUNUPYYN KUNTA TILINPÄÄTÖS 2018 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 3.6.2019 29 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS Yleisiä tietoja kunnasta... 3 Kunnan hallinto... 4 Kunnanjohtajan katsaus... 11 Olennaiset

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 7.9.2010 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 7.9.2010 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 6/2010 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 26 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA 3 27 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 3 28 HALLINTO- JA TALOUSKATSAUS 4 29 VASTUUNALAISEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 19.3.2015

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 19.3.2015 PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 2/15 Kokousaika Torstaina 19. maaliskuuta 2015 klo 19.00-20.00 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 16.6.2011

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 16.6.2011 KRUUNUPYYN KUNTA Toimielin KUNNAN PÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä Nro 4/2011 Sivu 4/55 Kokousaika Torstaina 16. kesäkuuta 2011, klo 19.00 21.00 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.2.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 11.4.2012

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 11.4.2012 PÖYTÄKIRJA Nro 3/2012 3/36 Kokousaika Keskiviikkona 11. huhtikuuta 2012, klo 19.00 21.10 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Albäck-Tokou, Siv Backman, Inger Byggmästar, Liane

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 26.6.2014

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 26.6.2014 PÖYTÄKIRJA Nro 4/2013 4/52 Kokousaika Torstaina 26. kesäkuuta 2014, klo 19.00-22.20 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka,

Lisätiedot

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin Vastaukset: torstai kello mennessä.

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin Vastaukset: torstai kello mennessä. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 16/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 9.9.2016 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 9.9.2016 Vastaukset: torstai 15.9.2016 kello 13.00 mennessä

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone SUOMENKIELEN KOULUJA- OSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä Nro 1/2017 1/1 Kokousaika Torstaina, klo 18:00 18:55 Kokouspaikka Kunnantalo, lautakunnan kokoushuone Jäsenet: Varajäsenet: Ahlsved, Pasi Åstrand, Ulla-Maria

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 14.12.2017 klo 09.00 11.41 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Risto Oinonen varapuheenjohtaja Aira Hakkarainen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 8/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 3.11.2010 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 8/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 3.11.2010 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 8/2010 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 42 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 3 43 KUNNAN HALLINTO- JA TALOUSKATSAUS 4 44 PERUSTURVAN HALLINTO- JA TALOUSKATSAUS

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä SUOMENKIELINEN KOULU- JAOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä 24.5.2018 Nro 1/2018 1/1 Kokousaika Torstaina 24.5.2018, klo 19.10-21.00 Kokouspaikka Kaustisen keskuskoulu Jäsenet: Varajäsenet: Ahlsved Pasi Åstrand

Lisätiedot

KUTSU. Laadittu 20.2.2013

KUTSU. Laadittu 20.2.2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2013 2/49 Kokousaika Torstaina 28. helmikuuta 2013, klo 19.00 21.30 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kunnanhallitus 07.01.2019 AIKA 7.1.2019 klo 18.30-19.32 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Sivu 3/44 Kokousaika Torstaina 21. huhtikuuta 2016, klo 19.08-22.00 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2012 5/64 Kokousaika Torstaina 14. kesäkuuta 2012, klo 19.00 21.35 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter, saapui paikalle klo 19.40 Albäck-Tokou, Siv Backman,

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 26.1.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 1.2.2017 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 26 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 17.12.2015

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä 17.12.2015 PÖYTÄKIRJA 17.12.2015 Nro 8/2015 8/98 Kokousaika Torstaina 17. joulukuuta 2015, klo 16.00-22.15 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

PÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 5/2014 5/75 Kokousaika Torstaina 9. lokakuuta 2014, klo 19.00 Kokouspaikka Kunnantalo Päättäjät: Varajäsenet: Albäck, Peter Backman, Inger Broända, Helena Byggmästar, Liane Dahlbacka, Mikaela

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2015 476 Kunnanhallitus 23.11.2015 AIKA 23.11.2015 klo 18:20 18.30 PAIKKA Yläaste, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015 3/2015 KUTSU LISÄLISTA Käännös/översättning 1 Kokousaika Tiistai 31. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Kokouspaikka Kemiön kunnantoimisto Päättäjät Muut Asiat Allekirjoitus Martti Murto Brita Drugge Hanna Backman

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 7/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 5.10.2010 33 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 4

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 7/2010 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 5.10.2010 33 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 7/2010 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 33 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 34 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 4 35 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO- JA TALOUSKATSAUS 4 36 PORLAMMIN YLÄASTEEN JA LUKION

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 3 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN YHTEISTOIMINTA- ALUEEN PALVELUTUOTANTO 4 7 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 5

SISÄLLYSLUETTELO 3 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN YHTEISTOIMINTA- ALUEEN PALVELUTUOTANTO 4 7 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 5 1/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 3 3 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN YHTEISTOIMINTA- ALUEEN PALVELUTUOTANTO 4 4 KUNNAN

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 2/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 2/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 11 KUNNAN TILINPÄÄTÖS 2010 4 12 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SEURANTAVASTUUT 4 13 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta Laihia Pöytäkirja 4/2017 1 (11) Aika, klo 17:00-19:02 Paikka Teknisen osaston kokoushuone Käsitellyt asiat 35 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE. Kh Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6.

JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE. Kh Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6. JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE Kh 25.6.2012 306 Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6.2012: Liite 306 Jakobstads skytteförening r.f. anoo, että kaupunginhallitus valitsee

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot