METSÄ VASTAA NIIN KUIN SINNE HUUDETAAN. Nuorten vaikuttaminen omaan ympäristöön Nivalan kaupungissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "METSÄ VASTAA NIIN KUIN SINNE HUUDETAAN. Nuorten vaikuttaminen omaan ympäristöön Nivalan kaupungissa"

Transkriptio

1 METSÄ VASTAA NIIN KUIN SINNE HUUDETAAN Nuorten vaikuttaminen omaan ympäristöön Nivalan kaupungissa Nivalan kaupungin nuorisopalveluiden hanke 2017

2 PÄÄKOHDAT METSÄ VASTAA NIIN KUIN SINNE HUUDETAAN Nuorten vaikuttaminen omaan ympäristöön Nivalan kaupungissa Nivalan kaupungin nuorisopalveluiden toteuttama hanke ajalla Hankkeen kohderyhmänä on nuorisolain mukaan alle 29-vuotiaat nuoret. Pääpaino kohdistuu nuorisovaltuuston toiminta-alueeseen eli yläkoululaisiin ja toisen asteen opiskelijoihin sekä nuorisotilalla käyviin lapsiin ja nuoriin.

3 1. NUORISOVALTUUSTO Nuorisovaltuuston ja paikallisten nuorten dialogin parantaminen Uusi nuorisovaltuusto aloitti toimintansa vuoden 2017 alussa. Nuorisovaltuusto toiminut Nivalassa jo 15 vuoden ajan. Nuorisovaltuuston jäsenet edustavat eri lautakunnissa ja kaupunginvaltuustossa ja heitä kuullan siellä. Paikallisille nuorille nuorisovaltuuston toiminta jäänyt ehkä etäiseksi ja vieraaksi. Vaikuttamismahdollisuuksiin nuorisovaltuuston kautta ei tarpeeksi tunneta. Kehittämistavoite: Nuorisovaltuusto näkyvämmäksi ja kuuluvammaksi Nuorten oma Nivala-Areena

4 2. YMPÄRISTÖ Vaikutusmahdollisuudet nuorten oman ympäristön parantamiseen Nuoret elävät jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön ja luonnon kanssa maaseutukaupungissa Nivalassa. Luontosuhteen heikentyy, koska aikaa käytetään sosiaalisessa mediassa ja viihteen parissa. Ympäristökasvatuksella lisätään nuorten ympäristötietoisuutta ja ymmärrystä kestävästä kehityksestä. Kehittämistavoite: Nuorisotilan alue- ja pihasuunnittelut, sisustusprojektit, ympäristötaidepajat. Kierrätyssuunnitelma, joka otetaan käyttöön käytännössä.

5 3. TIEDOTUS Nuorisotilan tiedotuspisteen uusiminen Nivalan nuorisotila on joutunut muuttamaan useita kertoja viime vuosina. Nuorisotilalta puuttui asianmukainen tiedotuspiste. Tiedotuspiste palvelee nuorisotiedottamista. Kehittämistavoite: Nuorisotilalle hankitaan asianmukaiset kalusteet ja välineet tiedotustoimintaa varten. Tietokoneet, paperitiedotteet, esitetelineet

6 TOTEUTUS Nivalan kaupunki palkkasi hanketyöntekijän ajalle Työntekijäksi valittiin yhteisöpedagogi Sirkku Tuomisto. Hanketyöntekijä työskenteli nuorisopalveluiden nuoriso-ohjaajan ja nuorisotilan tilavalvojan kanssa. Hänen työnsä painottui eniten nuorisotilan alueelle. Muita yhteistyökumppaneita olivat muun muassa Nivalan 4H-yhdistys, Nivalan nuorisovaltuusto, Liikuntakeskus Uikko, Nivalan kaupunginkirjasto ja Nivalan Työpajasäätiö.

7 TOTEUTUS: nuorisovaltuusto Nuorten oma Nivala-Areena : Paneelikeskustelijoina oli paikallisia nuoria, vaikuttajia ja valtakunnallisesti vaikuttavia henkilöitä. Tapahtumassa keskusteltiin nuorten itse keksimistä aiheista, kuten nuorten vaikuttamismahdollisuuksista. Uikon taikaa tapahtumasarja, nuorten päivä : Nuorisopalvelut, 4H-yhdistys ja nuorisovaltuusto oli mukana toteuttamassa toimintaa nuorille. Kehittämisilta: Nuorisovaltuuston kehittämisilta järjestettiin joulukuun alussa, jossa hanketyöntekijä esitteli nuorisovaltuustolle tekemänsä toimintapaketin ja kokouspäiväkirjan, jotka auttavat toteuttamaan toimintaa tulevalle vuodelle.

8

9 TOTEUTUS: ympäristö Pihan kaunistaminen: Harmaiden betonitolppien maalaus, kukkalaatikoiden maalaus ja kukkien istuttaminen SyysTsembalot: Lavakalusteiden rakentaminen, autonrengaskukkapenkkien tuunaaminen, nuorisotilan lipun maalaaminen ja viirinauhan askartelu sekä valosarjojen kiinnittäminen ulos. Tapahtumaan osallistui yli 40 lasta ja nuorta. Kierrätysjärjestelmä: Nuorisotilalla suunniteltiin ja otettiin käyttöön kierrätysjärjestelmä. Nyt nuorisotilalla lajitellaan jätteet: biojäte, energiajäte, sekajäte, muovi, lasi, metalli, paperi ja kartonki. Tämän lisäksi nuorisotilalle ostettiin oma kompostori. Kilpailut ja visailut: Viikkokilpailut aiheina muun muassa lajittelu ja kierrätys, ekologinen selkäreppu, eläintuntemus ja roskaamisen haitat. Viikoittain kilpailuihin osallistui noin 20 lasta ja nuorta.

10

11

12 TOTEUTUS: ympäristö Piknik: Piknik oli nuorisotilan ja hankkeen yhteinen tapahtuma. Nuorisotilalla tehtiin yhdessä ruokaa ja tämän jälkeen piknikillä oli mahdollisuus hanketyöntekijän avustuksella tehdä luonnonmateriaaliaskarteluja. Vaihtokirppis ja vaihtopöytä: Elokuun lopulla järjestettiin vaihtokirppis, jossa tarkoituksena on vaihtaa tavaroita ilman rahaa. Tämän jälkeen nuorisotilalle järjestettiin pysyvä vaihtopöytä, mikä kannustaa kierrättämään itselleen turhan tavaran. Joululahjapaja: Pajan aikana lapsilla ja nuorilla oli mahdollisuus tehdä erilaisia joululahjoja. Hanke osallistui tapahtumaan opastamalla miten kierrätysmateriaaleista tehdään lahjoja. Materiaaleina oli muun muassa lasipurkit ja vanhat kahvikupit.

13

14 TOTEUTUS: tiedotus Uusi huone käyttöön: Nuorisotila sai uuden huoneen käyttöön tiedostuspistettä varten. Tästä huoneesta löytyy uusittu tiedotuspiste, josta löytyy paperisia esitteitä, kaksi tietokonetta ja tulostin. Tämän lisäksi huoneessa on rauhallista esimerkiksi lukea kirjaa tai tehdä palapelejä. Tiedotuspisteen materiaali: Nivalan kaupungin nuorisotiedotus piste sijaitsi ennen kaupunginkirjastolla. Materiaalit siirrettiin sieltä nuorisotilalle ja vanhentuneet materiaalit poistettiin. Tämän lisäksi tiedotuspisteelle tilattiin useita uusia paperisia esitteitä. Periskooppi-chat: Nivalan nuorisotila osallistui Ehyt ry:n järjestämään Periskooppi-chatiin, jonka aiheena oli päihteet.

15

16 LISÄÄ TIETOA JA KUVIA Nivalan nuorisopalveluiden nettisivut: Hankkeen nettisivut: Hanketyöntekijän sosiaalisen median käyttäjätilit (löytyy vieläkin): Facebook: Hanketyöntekijä Sirkku Instagram: hanketyontekijasirkku Pinterest: Hanketyöntekijä Sirkku

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU VEIKKOLAN KOULUN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAA Arttu 5D KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools ohjelmaa Idea sai alkunsa Tanskassa 1990

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Suomen Dartsliitto Etela inen Piiri ry

Suomen Dartsliitto Etela inen Piiri ry Suomen Dartsliitto Etela inen Piiri ry Raportti Darts- esitttelyillasta Tuusulan Riihikallion nuorisotalolla 4.11.2015 Suomen Dartsliitto Eteläinen Piiri ry on aloittanut yhteistyön eteläisen Suomen nuorisotalojen

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Kimmo Hölkki, nuorisotoimintayksikön päällikkö Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET pisteet yhteensä / 80 pistettä 1 Valitse oikea väittämä 1 Jätteiden määrää voi vähentää a ostamalla enemmän b ostamalla ulkomailta c ostamalla vähemmän Ympyröi yksi oikea

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 24.01.2013 Sivu 1 / 1 5 Toimintasuunnitelma 2013 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Ympäristökoulu Polku palvelee

Ympäristökoulu Polku palvelee Ympäristökoulu Polku palvelee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen

Lisätiedot

Porvoon Nuorisovaltuuston kokous

Porvoon Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 7/2010 1 (5) Porvoon Nuorisovaltuuston kokous Aika torstai 10.8 klo 17.30 Paikka Nuorisotila Zentra, Mannerheiminkatu 20 Läsnä Jerry Forslund poistui 19.58 Ripsa Heiskanen sihteeri Sara Henriksson

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS

TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS Kilpailuparin Numero: Kilpailijoiden Nimet: TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS Tehtävä tehdään lyijykynällä tälle tehtäväpaperille. Lisäpaperia saa tarvittaessa käyttää, käytetyt lisäpaperit tulee myös palauttaa

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista

Lisätiedot

1. Yleistä. 2. Hallinto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA

1. Yleistä. 2. Hallinto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA

CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA Tämän ympäristöohjelman tarkoituksena on auttaa Condus ry:tä huomioimaan ympäristönäkökulmat kaikessa toiminnassaan ja vähentämään näin omalta osaltaan ympäristön kuormitusta.

Lisätiedot

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013 Nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Käyttötalous euroa /vuosi Vuosi 2014 Välttämättömät Palkankorotusvaraus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu 32. Nuorisovaltuusto 14.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu 32. Nuorisovaltuusto 14.03.2012 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 14.03.2012 Sivu 1 / 1 32 Toimintasuunnitelma 2012 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi Lasten parlamenttimalleja 9.1.2018 Liisa Korppi 1 Tietoja suomalaisten kaupunkien lasten parlamenteista Tiedot koottu 10 kaupungin verkkosivuilta (Tampere, Turku, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Pori, Mikkeli,

Lisätiedot

Ekotukikoulutus Minna Partti HSY

Ekotukikoulutus Minna Partti HSY Jätehuollon uudet tuulet: Jätevoimala korvaa kaatopaikan, ei kierrätystä! Ekotukikoulutus Minna Partti HSY Jätteen hyödyntäminen lisääntyy merkittävästi Ajankohtaista jätehuollossa Vantaan Energian jätevoimala

Lisätiedot

Lasten Parlamentti Varpaset

Lasten Parlamentti Varpaset Nuorisopalvelut Nuorisopalvelut tarjoaa nuorille ohjattua toimintaa, esiintymismahdollisuuksia, tietoa, neuvontaa ja henkilökohtaista tukea. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten kanssa.

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET Jäteselviytyjät 2014 Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Jätteiden lajittelu = a) laitetaan kaikki jätteet samaan astiaan b) laitetaan jokainen jäte omaan jäteastiaansa

Lisätiedot

Vaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017

Vaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017 Vaikuttajamarkkinoinnin tutkimus Huhtikuu 2017 Somekanavien kuukausittaiset käyttäjämäärät (15-65 v) Kotimaisilla blogeilla on enemmän kuukausittaisia käyttäjiä kuin Instagramilla 78 % (2 756 K) Youtube

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2015 1/16

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2015 1/16 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2015 1/16 Nuorisovaltuusto Aika 09.03.2015 klo 17:15-18:50 Paikka Aurinkovuoren koulun neuvottelutila Käsitellyt asiat Asia Sivu 24 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Kiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh

Kiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh TALOON PEREHDYTYS Osoite: Knutersintie 915 00890 Helsinki Puhelinnumero: 09 310 79784 Sähköposti: ostersundom.leirikeskus@hel.fi Kotisivut: ostersundom.munstadi.fi Facebook: ostersundominleirikeskus KOORDINAATIT:

Lisätiedot

Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä

Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä Nuorisovaltuuston edustajat Laura Honkala ja Jere Tanninen Suunnittelija Anne Luiro Erityisasiantuntija Maarit Alikoski Osallisuuden ja vaikuttamisen

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT

ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT 29.11.2018 Saara Hanhela, Terhi Venäläinen Timoteus Mikkonen, Vilma Paasonen 26 Maakunnan vaikuttamistoimielimet Maakuntahallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston tekemät kannanotot Kannanotto: Viherlaakson koululle ja lukiolle rakennettava kokonaan uusi koulurakennus (Hyväksytty 24.2.

Nuorisovaltuuston tekemät kannanotot Kannanotto: Viherlaakson koululle ja lukiolle rakennettava kokonaan uusi koulurakennus (Hyväksytty 24.2. ESPOON NUORISOVALTUUSTO PUOLIVUOTISKERTOMUS, RAPORTTI TOIMINNASTA / KEVÄT 2015 VAIKUTTAMINEN Nuorisovaltuuston tekemät aloitteet Nuorisovaltuusto ei ole kevään aikana tehnyt aloitteita, koska nuorisovaltuusto

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 2/2019

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 2/2019 AIKA: 23.3.2019 klo 13.45-14.40 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Laurila Niklas Vuorela Ilmari Saloniemi Oskari Antola Maria Harikkala Heta Hiekka Anne Koskela

Lisätiedot

Yhdessä Yli-Iissä Yli-Iin yhteisen olohuoneen suunnittelua, kokopäivän tapahtuma kaikenikäisille

Yhdessä Yli-Iissä Yli-Iin yhteisen olohuoneen suunnittelua, kokopäivän tapahtuma kaikenikäisille Yhdessä Yli-Iissä Yli-Iin yhteisen olohuoneen suunnittelua, kokopäivän tapahtuma kaikenikäisille 18.9.2018 Yhteenveto keskustelutilaisuudesta (demokratiakahvila) ja Walk in -työpajasta Oulun kaupunginkirjaston

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä 24.4. 2018 Kiertotaloustori ??????????????????????????????????? Jätevirrat Raumalla Hyötyjäte Keräysfirmat: lajitellut paperit, pahvit, lasi, metalli,

Lisätiedot

Lajitteluratkaisut eri tiloissa. Kampus- ja tilapalvelut

Lajitteluratkaisut eri tiloissa. Kampus- ja tilapalvelut Lajitteluratkaisut eri tiloissa Kampus- ja tilapalvelut Kerättävät jätteet eri tiloissa Nimetty työpiste, jaettu työpiste: paperi, energiajäte Neuvotteluhuoneet: paperi, energiajäte (tarvittaessa biojäte)

Lisätiedot

Esityslista 01/15 1 (9)

Esityslista 01/15 1 (9) Esityslista 01/15 1 (9) Nuorisovaltuuston esityslista Aika klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, Valtuustosali 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4.

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Näyttely- kokonaisuus Osarahoitus: Euroopan aluekehitysrahasto Länsi-Suomi Toimintalinja 3: Alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/14 1 (6)

Pöytäkirja 2/14 1 (6) Pöytäkirja 2/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen

Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen Pääkaupunkiseudun alueen nuorisotoiminta 9.2.2016 Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen Mikä on nuori JHL:ssä JHL:n määritelmä nuoresta: nuori työntekijä on alle 30-vuotias työelämässä oleva

Lisätiedot

KEURUU Kuntataiteilijat

KEURUU Kuntataiteilijat KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,

Lisätiedot

Kauhajoen kaupunki Kokouspöytäkirja N:o 1/2018 Nuorisovaltuusto. Saapuvilla olleet jäsenet Janita Mäkelä puheenjohtaja

Kauhajoen kaupunki Kokouspöytäkirja N:o 1/2018 Nuorisovaltuusto. Saapuvilla olleet jäsenet Janita Mäkelä puheenjohtaja Kauhajoen kaupunki Kokouspöytäkirja N:o 1/2018 Nuorisovaltuusto Paikka: Nuorisotalo Räimiskä, yläkerta Aika: 12.2.2018 klo: 18.07-19.47 Saapuvilla olleet et Janita Mäkelä puheenjohtaja Venla Karjalainen

Lisätiedot

Ratkaisuja kierrätyksen lisäämiseksi kokeiluhankkeiden tuloksia. Sirje Stén, ympäristöministeriö Kiertotalous nyt Helsinki 15.2.

Ratkaisuja kierrätyksen lisäämiseksi kokeiluhankkeiden tuloksia. Sirje Stén, ympäristöministeriö Kiertotalous nyt Helsinki 15.2. Ratkaisuja kierrätyksen lisäämiseksi kokeiluhankkeiden tuloksia Sirje Stén, ympäristöministeriö Kiertotalous nyt Helsinki 15.2.2019 Yhdyskuntajätteen kierrätyksen kokeiluhankkeet Käytännön keinoja yhdyskuntajätteen

Lisätiedot

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU 02 Lisätietoja lajittelusta: www.kierratys.info 3. Kukin osallistuja lajittelee vuorotellen jätekortin oikeaksi katsomaansa keräysastiaan. 4. Lopuksi tarkastetaan yhdessä ratkaisukortista

Lisätiedot

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa

Lisätiedot

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,

Lisätiedot

Kestävän kehityksen näkökulmia rautatieasemilla

Kestävän kehityksen näkökulmia rautatieasemilla Kestävän kehityksen näkökulmia rautatieasemilla Liikkuvan arjen design seminaari 15.9.11 Suomen ympäristöopisto SYKLI Pauli Vennervirta pauli.vennervirta@sykli.fi p. 050 387 3938 1 Aiheita Rautatieasema:

Lisätiedot

NO EIHÄN SE. MUISTA SIIS, ETTÄ LAJITTELE. BIOSKA JA SEKA PAA ERILLEEN. SILLOIN KAIKKI MENEE JETSULLEEN!

NO EIHÄN SE. MUISTA SIIS, ETTÄ LAJITTELE. BIOSKA JA SEKA PAA ERILLEEN. SILLOIN KAIKKI MENEE JETSULLEEN! KURREN PUUHAVIHKO S S S PA LAA KO PO TTU? PALAAKO POTTU? NO EIHÄN SE. MUISTA SIIS, ETTÄ LAJITTELE. BIOSKA JA SEKA PAA ERILLEEN. SILLOIN KAIKKI MENEE JETSULLEEN! LAJITTELE OIKEIN KOTIROSKIKSIIN: SEKAJÄTE

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2016 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

Tilojen ym. käyttömaksut

Tilojen ym. käyttömaksut Tilojen ym. käyttömaksut Yhteenveto hinnastoista Nilsiä-neuvottelukunnalle, huomioitu vain liikuntapaikat ja tilat, jotka vaikuttavat Nilsiään. Peruskoulujen ja lukioiden tilojen käyttömaksut 1.1.2015

Lisätiedot

Ravintola-alan ympäristöasiat

Ravintola-alan ympäristöasiat Ravintola-alan ympäristöasiat Helsingin ympäristökeskus 03.11.2008 Ympäristökouluttaja Erja Mähönen Miljöönääri Oy Erja.mahonen@miljoonaari.fi Miksi? Laki vaatii - esim. jätelaki Hyvä yrityskansalaisuus

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Jätehuollon tulevaisuus Kainuussa 2012 Jukka Oikarinen puh. 08 636 611 fax. 08 636 614 www.eko-kymppi.fi info@eko-kymppi.fi

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Kainuusta Eurooppaan EUROPE DIRECT KAINUU TIEDOTUSPISTE

Kainuusta Eurooppaan EUROPE DIRECT KAINUU TIEDOTUSPISTE Kainuusta Eurooppaan EUROPE DIRECT KAINUU TIEDOTUSPISTE Mitä se hyvejää? MIKSI EU? MITEN EU SYNTYI? KUINKA SAAN TIETOA OIKEUKSISTANI EU:SSA? MISTÄ EU MÄÄRÄÄ JA MISTÄ PÄÄTETÄÄN KANSALLISESTI? MITEN PÄÄSEN

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143 141 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 4.10.2016 Klo 17.15 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...143 2 KOKOUKSEN AVAUS...143 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

SeAMK / Frami: E kirjasto

SeAMK / Frami: E kirjasto E aineistopäivä 1.10.2014 Työpaja 2. E aineistojen markkinointi ideointia Työpajatyöskentelyn purku: Anna Laakkonen Työpajaan osallistui 19 henkilöä, jotka jaettiin neljään pienempään ryhmään. Ennen E

Lisätiedot

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

Kierrätystä ja hyötykäyttöä Kierrätystä ja hyötykäyttöä Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa toimialueellaan jätteenkäsittelystä, kuljetusten toimivuudesta ja jäteneuvonnasta. Oulun Jätehuollon

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Ympäristökoulutus. Jaana Romppainen Ympäristövastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Ympäristökoulutus. Jaana Romppainen Ympäristövastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Ympäristökoulutus Jaana Romppainen Ympäristövastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö JYYn ympäristösektori Ympäristövaliokunta Jätteiden lajittelu Kierrättäminen Ympäristöopas Ympäristökilpailu

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 02.04.2013 AIKA 2.4.2013 klo 14.00 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 3 NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Salon kaupunki Saapunut , 365/ /2019 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 2/ (7) Nuorisovaltuusto

Salon kaupunki Saapunut , 365/ /2019 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 2/ (7) Nuorisovaltuusto Salon kaupunki Saapunut 10.2.2019, 365/00.02.14.15/2019 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 (7) Kokousaika 07.02.2019 kello 16:30 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, kokoustila Tuomi Käsiteltävät asiat Otsikko

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 Sivu 23

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 Sivu 23 l KOKOUSAIKA 27.4.2015 klo 17.30 18.40 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Matintalo Janita Metsämäki Ilari Saastamoinen

Lisätiedot

Työllistämispalvelut NASTOLAN KUNNAN TYÖPAJAT 2013

Työllistämispalvelut NASTOLAN KUNNAN TYÖPAJAT 2013 NASTOLAN KUNNAN TYÖPAJAT 2013 Organisaatiokaavio Kunnan työllistämispalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Nastolan Kakstahti Nastolan Kierrätyskeskus Ympäristötiimi Lounaskahvila Tekninen työpaja Kiinteistöyksikkö

Lisätiedot

Lindholm Matias Jäsen. Kervinen Pinja Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja

Lindholm Matias Jäsen. Kervinen Pinja Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Nuorisovaltuusto AIKA klo 15:00-16:30 PAIKKA Huutjärven nuorisotila LÄSNÄ Bertling Nonna Puheenjohtaja Bertling Hannu 1.Varapuheenjohtaja Mäkinen Anni Jäsen Lindholm Matias

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135 133 Nuorisovaltuuston kokous ESITYSLISTA AIKA 4.10.2016 Klo 17.15 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...135 2 KOKOUKSEN AVAUS...135 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Mikäli mikään peli ei ole toteutuskelpoinen, tuomariston ei tarvitse valita toteutettavaa peliä.

Mikäli mikään peli ei ole toteutuskelpoinen, tuomariston ei tarvitse valita toteutettavaa peliä. 3R Game jam -säännöt Game jameilla jakaannutaan tiimeihin. Tiimeissä suunnitellaan peli, jonka ideana on saada opiskelijat innostumaan kierrättämisestä. Pelin tulee kannustaa yhteisöllisyyteen, sillä asukkaat

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2017 Sivu 15

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2017 Sivu 15 KOKOUSAIKA 20.3.2017 klo 16.30 18.13 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2017 Sivu 15 Haavisto Marika

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden rakentaminen. 4v -hanke 2.6.2009 Helsinki Pirkko Sassi

Yhteisöllisyyden rakentaminen. 4v -hanke 2.6.2009 Helsinki Pirkko Sassi Yhteisöllisyyden rakentaminen 4v -hanke 2.6.2009 Helsinki Pirkko Sassi Esimerkkejä Espoosta Hyvä Arki ry arkielämän laadun parantaminen Toimivat Seniorit ry oma taloyhtiö senioreiden toimintakeskuksena

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja 1 (8) n kokous Aika: 14.8.2019 klo 16.30-19.27 Paikka: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Jäsenten läsnäolo: Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hamarila Viivi Kontiokorpi Enni Koskinen Eino Lisinen Veeti Majabacka

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja 17.8. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokous avattiin kello 18.02 ja paikalla olivat Suvi Siltala

Lisätiedot

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Lähtötilanne Taustalla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelurakenteen haasteet

Lisätiedot

Kemin Lämärit ja yhteistyö maahanmuuttaja toimijoiden kassa

Kemin Lämärit ja yhteistyö maahanmuuttaja toimijoiden kassa Kemin Lämärit ja yhteistyö maahanmuuttaja toimijoiden kassa Aikaisempia kokemuksia - Luistelukoulu - Maahanmuuttajat ottelutapahtumassa - Koulutusta seuratyöhön - Aikuisille suunnattu luistelukoulu Toiminnan

Lisätiedot

Selvänä rattiin tapahtumayö nuorilta nuorille. Pakka-kehittäjäverkoston tapaaminen Miia Hietaniemi, aluekoordinaattori

Selvänä rattiin tapahtumayö nuorilta nuorille. Pakka-kehittäjäverkoston tapaaminen Miia Hietaniemi, aluekoordinaattori Selvänä rattiin tapahtumayö nuorilta nuorille Pakka-kehittäjäverkoston tapaaminen Miia Hietaniemi, aluekoordinaattori 30.11.2015 Helsinki Toimintaidea Nuoret pyrkivät vaikuttamaan keskustellen vertaisiinsa

Lisätiedot

Vaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto

Vaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto Vaikuttamisen polku Kaupunginvaltuusto 5.2.2018 Taustaa Vuoden 2010 alusta palvelutuotantojohtaja perusti lasten ja nuorten kuulemisen työryhmän, jonka tarkoituksena oli tehdä lasten ja nuorten kuulemiseen

Lisätiedot