ALKUKOTI. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunnan lehti (nro 1) Alkukoti 2000 (nro 1)

Transkriptio

1 ALKUKOTI Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunnan lehti 2000 (nro 1) Alkukoti 2000 (nro 1) 1

2 1 Moskova 4 saamelaiset suomalaiset virolaiset karjalaiset vepsäläiset inkeriläiset liiviläiset Uralilaisten kansojen asuma-alueet Tasavallat pääkaupunkeineen 1. Karjala, Petroskoi 2. Komi, Syktyvkar 3. Mari El, Joškar-Ola 4. Mordovia, Saran Oš 5. Udmurtia, Ižkar mokšalaiset ersäläiset marit udmurtit komit hantit mansit unkarilaiset nenetsit enetsit nganasanit selkupit 2 Alkukoti 2000 (nro 1)

3 Tämän lehden lukijalle Ajatus oman lehden tekemisestä nousi esiin HYYn sukukansavaliokunnassa jo viime vuonna. Valiokunta eli nopean kasvun aikaa: joukko nuoria, sukukansayhteistyöstä kiinnostuneita opiskelijoita oli kuin tyhjästä kokoontunut yhteen. Pohdittiin projekteja, osallistuttiin opiskelijakonferenssiin, tutustuttiin sukukansaohjelman stipendiaatteihin. Tämä lehti syntyi täyttämään sitä isoa aukkoa, joka suomalaisessa mediassa on sukukansojamme popularisoivan tiedonvälityksen kohdalla. Olemmekin halunneet suunnata tämän lehden paljon yliopisto-opiskelijoita suuremmalle joukolle. Näkökulma on uusi ja tuore: vähemmistökansat nykypäivän Suomessa ja Venäjällä, nuorten keskinäiset yhteydet, uusi innostus ja yhteisen identiteetin etsintä. Aikamme on raskas kaikille pienille kansoille maailmassa: tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö iloisiakin uutisia olisi kerrottavana. Lehdessä on artikkeleita, joita ei ole alun perin kirjoitettu suomeksi, vaan jollakin toisella suomalais-ugrilaisella kielellä: inarinsaameksi ja ersämordvaksi. Olemme ottaneet alkutekstit mukaan lehteen, ennen kaikkea näyttääksemme, että myös vähemmistökieliä voi käyttää nykyaikaisen elämän kirjalliseen kuvaukseen. Kimmo Laineen karjalankielisen artikkelin olemme käännöksen sijaan varustaneet vain sanalistalla, niin läheinen sukukieli karjala suomalaisille on. Kaukaisemmissakin sukukielissä voi kielitiedettä tuntematonkin havaita tiettyjä, vaikkakin jäsentymättömäksi jääviä yhtäläisyyksiä omamme kanssa. Natalia Devjatkinan ersämordvankielisen artikkelin olemme halunneet jättää kyrillisin aakkosin kirjoitetuksi, koska ersäläiset itse, kuten useimmat muutkin satakunta Venäjän alueella asuvaa kansaa, käyttävät kyrillistä kirjaimistoa. Toivon, että lehtemme herättää lukijoissa enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Antoisia lukukokemuksia! Santeri Junttila päätoimittaja Alkukoti 2000 (nro 1) Julkaisija Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunta Osoite Mannerheimintie Helsinki Painatus Painoprisma Oy Päätoimittaja Santeri Junttila helsinki.fi Toimitusryhmä Natalia Devjatkina Milla Hannula Jouni Kortesharju Heini Lehtonen Antti Nieminen Boglárka Straszer Susanna Virtanen Kuvankäsittely ja ulkoasu Saara Lindroos iki.fi ISSN Alkukoti-lehden toimittamiseen ja julkaisuun ei ole käytetty HYYn Kannessa: Alkukoti huuhtoutuu Volgaan Kazanin kaupungissa; Ersäläistä Tavlan kylää; Ersäläistyttöjä linja-autossa; Mannertenvälinen poropaimen; Marilaisen käsityökoulun taidonnäytteitä. Alkukoti 2000 (nro 1) 3

4 Sisällys: 2 Suomalais-ugrilaisen maailman kartta 3 Tämän lehden lukijalle Santeri Junttila 4 Mitkä ihmeen sukukansat? Mikä ihmeen valiokunta? Susanna Virtanen 6 Uccâ juávhuš šiev kieláin - anarâšah Inarinsaamelaiset - pieni mutta sitkeä kansa Petter Morottaja 9 Katoavat kylät, kuolevat kulttuurit Boglárka Straszer 11 Tverinkarjalaisuuden nuorallatanssi Milla Hannula 14 Ylioppilaat tukevat sukukansoja Santeri Junttila 16 Marij... kö me ulyna? Boglárka Straszer 18 Suomalais-ugrilaisilla on etnofuturismi Milla Hannula 20 Taikakengissä Uralille Heini Lehtonen 23 Pelmeenit Suomalais-ugrilainen resepti 24 Kokoontuminen Komissa Johanna Kiuru 26 Stipendiaattina Suomessa Natalia Devjatkina 28 Raportti Saran Ošista Jouni Kortesharju 31 Piirdehii karjalan kielen elävüttämizes Suomes da Ven al Kimmo E. Laine 36 Unkaria ylioppilasaineeksi? Boglárka Straszer 36 Udmurtia - kun nimi kuulosti niin hyvältä Milla Hannula 40 Joškar-Olassa kuuluu marin kieli Santeri Junttila 44 Siperia- ja mitä ajattelin siellä Annika Pasanen 47 Mistä on öljymme peräisin? Santeri Junttila 48 Väliaikainen kaupunki Juri Wella Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunta? Mitä te oikein siellä teette? Miksi ihmeessä olet hakeutunut tällaiseen touhuun? Ai mihin se teidän toimintanne oikein suuntautuu? Mitä ne sukukansat ovat...? Jaa-a. Siinäpä hyviä ja perustavanlaatuisia kysymyksiä. Taidan toimia puheenjohtajana organisaatiossa, jonka nimeä monen on vaikea muistaa ensi kuulemalta. Todellinen kielihirviö! Kyllä ne sukukansat nyt vielä, mutta valiokunta...? Monen korvaan sana soinnahtaa joltain poliittiselta ja epäilyttävältä. Ne taas, jotka tietävät, mitä valiokunta ylioppilaskunnassa merkitsee, eivät halua ymmärtää, mitä tekemistä sukukansoilla on asian kanssa. 4 Alkukoti 2000 (nro 1)

5 Mitkä ihmeen sukukansat? Mikä ihmeen valiokunta? Susanna Virtanen VALIOKUNTA TOIMII! Mitä me sitten täällä teemme? Sitä onkin vaikea pukea yhteen lauseeseen. Viime aikoina sukukansavaliokunnan toiminta on laajentunut huomattavasti. Pidämme edelleen tiukasti kiinni tärkeimmästä tehtävästämme valiokuntana - HYYn sukukansaohjelman keräysvarojen ohjailusta tarpeellisiin kulttuuriyhteistyöhankkeisiin. Toimenkuvamme ei kuitenkaan rajoitu pelkkään rahakirstun päällä istumiseen, vaikka alun alkaen valiokunta onkin perustettu varojen ohjailua varten. Virallisemman ohjelman ohella järjestämme koko ajan monipuolista, sukukansahenkistä toimintaa: illanistujaisia, retkiä, opintopiirejä... Meidän kauttamme suomalaiset opiskelijat voivat tavata sukukansojen nuoria ja päinvastoin. Monelle - esimerkiksi minulle - valiokunta on korvannut ainejärjestötoiminnan. Suuren, monen oppiaineen opiskelijoista koostuvan ainejärjestön puitteissa uralisti joutuu ajoittain kokemaan itsensä perin pieneksi. Valiokunnassa tällaista ongelmaa ei ole: kaikki toimintamme henkii kiinnostusta uralilaisiin kieliin ja kansoihin. VALIOKUNNASSA TUTUSTUU KUMMALLISIIN IHMISIIN Kuluneen vuoden aikana - syksystä 1998 lähtien - olemme kehittäneet nimenomaan ainejärjestömäistä toimintaamme. Valiokunta on tehostanut tiedotustaan mm. perustamalla sähköpostilistan ja hankkimalla oman ilmoitustaulun Franzenian kellariin. Viime talvena valiokunnasta myös muotoutui entistä tiiviimmin nuorten uralistien kohtauspaikka. Aiemmin laitoksella yksin harhailleet opiskelijat saivat tavata toisiaan ja vaihtaa ajatuksia vaikkapa saunan lauteilla. Viime lukuvuoden aikana valiokunta järjesti ensi kertaa opintopiirejä, joissa HY:n sukukansastipendiaatit opettivat äidinkieltänsä. Paitsi suomalaisille opiskelijoille, opintopiireistä on hyötyä opettajillemme, jotka saavat mahdollisuuden perehtyä suomen kieleen ja kulttuuriin entistä syvemmin. Osa stipendiaateista on opettanut tai tulee opettamaan suomea kotikaupungeissaan. Oman äidinkielen opettaminen suomalaisille avaa uusia näkökulmia myös suomen kielen opettamiseen. UUSIA SUUNTIA NÄKYVISSÄ Vaikka muutosta on jo tapahtunutkin, uudistusta ei saisi pysäyttää tähän. Meillä on runsaasti voimavaroja viedä toimintaamme aina vain parempaan suuntaan. Tällä hetkellä päämääränämme on kehittää keräysvarojen koordinointia; suunnittelemme tehokasta informaatioverkostoa, jotta tieto mahdollisuuksista saada rahallista apua leviäisi Venäjän uralilaisten kansojen keskuudessa. Toimintamme kehittämisestä puhuttaessa esiin nousee yleensä kaksi tärkeätä aihetta. Ensinnäkin: kuinka saada laajemmat kansanjoukot (tai vaikkapa muut yliopisto-opiskelijat) kiinnostumaan sukukansoista? Toiseksi: kuinka saada valiokunnan imago riittävän eloisaksi eli todellisuutta vastaavaksi? Nämä kysymykset toistuvat keskusteluissamme, eivätkä tuloksetta. Viime aikojen toiminnan laajeneminen ja uusien näkökulmien mukaanotto todistavat, että valiokuntamme pystyy vastaamaan näihin haasteisiin. Kirjoittaja toimi HYYn sukukansavaliokunnan puheenjohtajana vuonna Alkukoti 2000 (nro 1) 5

6 Inarinsaamelaiset - pieni mutta sitkeä kansa Petter Morottaja, 17 ihheed, Aanaar Petter Morottaja, 17 v., Inari Kääntänyt Annika Pasanen Kuvat: Annika Pasanen Lávuriggee Aanaar Opisto Riddoost. Tyehin Aanaarjävri j Piegguáivááh. Laavunruoteet Inarin Opistonrannassa. Takana Inarijärvi ja Tuulispää. Uccâ juávhuš šiev kieláin - anarâšah Onne syemmiliih tietih jo viehâ ennuv sämmilijn, mut maaŋgâs ij tieđe valagin, et sämmiliih láá juohhum kuulmâ uásán; orjâlâssáid, anarâššáid já nuorttâsämmiláid. Juáhhást lii jieijâs kulttuur já kielâ. Taat čaalâ kuáská anarâššáid, tondet ko čállee lii jieš anarâš, já máttá mainâstiđ ton ääšist pyereest. Vistig puávtáččij čielgiđ, mondet sämmilâš ij ain meerhâš anarâš. Tärkkilubbooht, sämmilâš meerhâš masa ain orjâlâšâid, tondet ko toh láá enâmus já läddiliih iberdeh, et eresláván sämmiliih iä ubâ lahkin. Nykyisin Suomessa tiedetään jo aika paljon saamelaisista, mutta sitä eivät monet tiedä vieläkään, että jo meidän maassamme on kolme eri saamelaisryhmää: pohjois-, inarin- ja kolttasaamelaiset. Jokaisella ryhmällä on oma kulttuurinsa ja kielensä. Tämä kirjoitus on inarinsaamelaisista, koska kirjoittaja itse on inarinsaamelainen ja osaa siitä aiheesta hyvin kertoa. Ensinnäkin pitäisi selittää, miksi sana saamelainen ei aina tarkoita inarinsaamelaista. Tarkemmin ottaen sanalla tarkoitetaan lähes aina pohjoissaamelaista, koska heitä on eniten ja suomalaiset luulevat usein, ettei muunlaisia saamelaisia olekaan. >> >> 6 Alkukoti 2000 (nro 1)

7 Anârâšah iä lah siämmááláváneh ko orjâlâšah, já tom huámmâš, ko kiäččá veikkâ tovláid eelimvuovijd; orjâlâšah lijjii puásuialmaah, mut anârâšah ton lasseen kuálástii, miäcástii, tipšuu kuusâid, čoggii maaŋgâláván muorjijd já nuvt ain. Anarâšâi eellimvyehi muttui iveaigij mield. Eres meerhah, moh iärutteh anarâšâid nuubijn, láá ovdâmerkkân sämimááccuh, já tiäđust-uv eresláván kielâ. Nuuvtko eres-uv sämikielah, anarâškielâ lii lamaš viehâ alda jäämmim. Hyenemusah ääigih lijjii tast 70-lovo loopâst, ko Suomâst lâi val uáivil, et sämikielâi mättim lâi hiäjuvuotâ ige tehálâš eissigin. Tile lii kuittâg luhhoost puárránmin, uásild tondet, ko ulmuuh iberdeh tääl pyerebeht, já uásild maaŋgâmuđušij anarâškielâ kiävrumprojektij tiet. Tággáár projekti lii ovdâmerkkân kielâpiervâl, mii lii anarâškielâsâš päikkitipšo. Kielâpiervâl áárvu kielân lii maaŋgâs rammum. Kielâ sárnooh láá ubâ maailmist taggaar neljičyeđe já stuárráámus uási áásá Tave-Enâmijn Suomâst, Taažâst já Ruotâst. Uáppeeh láá tuše 47 já tain 11 sárnuh kielâ eenikiellân, mut veikkâ uáppeeloho lii-uv ucce, tot lii kuittâg stuárrâb ko love ihheed tassaaš. Anarâšah láá ohtsis suullân 900, kiäh iä puoh määti sárnuđ anarâškielâ. Sij vanhimeh iä máttááttâm eenikielâs párnáidis, ko láá poollâm škovlâkivsedem, iäge mudoigin annaam kielâ innig áárvust, ko suomâkielâ lâi puáttâm sajan kevttimkielân. Inarinsaamelaiset eivät kuitenkaan ole samanlaisia kuin pohjoissaamelaiset, ja sen huomaa, kun tarkastelee vaikka perinteisiä elinkeinoja: pohjoissaamelaiset olivat poronhoitajia, mutta inarinsaamelaiset myös kalastivat, metsästivät, pitivät lehmiä, keräsivät monenlaisia marjoja jne. Inarinsaamelaisten elämä muuttui vuodenaikojen mukaan. Muita merkkejä, jotka erottavat inarinsaamelaiset toisista saamelaisryhmistä, ovat esimerkiksi erilainen saamenpuku, ja tietysti erilainen kieli. Kuten muutkin saamenkielet, inarinsaame on ollut vähällä kuolla. Pahimmat ajat olivat 70-luvun lopulla, kun Suomessa ajateltiin vielä, että saamenkielten puhuminen on heikkous eikä ollenkaan tärkeätä. Tilanne on kuitenkin onneksi paranemassa, osittain siksi, että nyt ymmärretään paremmin kielen arvo, ja osittain monenmoisten projektien ansiosta. Tällainen projekti on esimerkiksi kielipesä, inarinsaamenkielinen päiväkoti. Kielipesän arvoa kielen säilymisessä on paljon kehuttu. Kielen puhujia on koko maailmassa noin neljäsataa, ja valtaosa asuu Pohjoismaissa Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Kieltä opiskelee kouluissa yhteensä 47 henkilöä, ja näistä 11 puhuu kieltä äidinkielenään; vaikka määrä onkin pieni, on tilanne kuitenkin parempi kuin kymmenen vuotta sitten. Kansallisuudeltaan inarinsaamelaisia on yhteensä noin 900, joista kaikki eivät puhu inarinsaamea. Monet vanhemmat eivät aikoinaan opettaneet kieltä lapsilleen, koska pelkäsivät koulukiusaamista, eivätkä muutenkaan pitäneet kieltä arvossa, kun suomenkieli oli käyttökielenä korvannut saamen. >> >> Pänijävri ja Päniordo Aanaar maadâpeln. Hammasjärvi ja Hammastunturi Inarin eteläpuolella. Alkukoti 2000 (nro 1) 7

8 Veikkâ anarâškielâ tile lii viehâ ennuv-uv pyereeb ko ovdil, vaigâdvuođah še kávnojeh. Škovlâmáttááttâs lii ain lamaš kieldâ já staatâ haldâttâsâst tuárrumäšši, et kalga-uv anarâškielâ máttááttiđ eenikiellân vâi ij, kalga-uv leđe anarâškielâ eenikielâ pajeuáppeeiskos vâi ij jna. Tääl kieldâ kal cagga anarâškielâ máttááttem viehâ pyereest, mut eres vaigâdvuođah pajaneh tast, ko iä lah máttáátteijeeh iäge rievtis oppâkirjeh.tondet anarâškielâ máttááttâs lii lamaš navcâttem, ige tot kiävru meendu jotelávt. Siämmáánáál ko oppâkirjeh váiluh, eres-uv kirjálâšvuotâ lii hirmâd uccáá. Kirjij mere puávtáččij luuhâđ kieđâi suormâiguin, já tain-uv stuárráámus uási láá párnáikirjeh. Olmâ nuorâi- ja vuorâsulmui kirjálâšvuotâ lii aaibâs liijkás uccáá. Taam vááijuvvuođâ táálhud váhá anarâškielâsâš lostâ, Anarâš. Veikkâ totuv puácá teevstâi vänivuođâ, ton peht ulmuuh pyehtih finniđ jurduidis já mainâsijdis uáinusân já taggaar iššeed jo viehâ ennuv kielâ siäiludmist. Anarâškielâ jieš lii suomâkielâsuhâsâš syemmilâš ugrilâš kielâ. Kielâoppâ lii vaigâd, val-uv vaigâdub ko suomâ kielâoppâ. Vaigâdvuođâ lasseet tot, et kielâ ij lah meridum tárkká jyehi saje, mut ovdâmerkkân sääni já puáhtá leše čállum meiddei ja. Kielâoppâ viggá toos, et kielâ čálloo maht sárnoo. Kielâst váiluh ennuv säänih, moh lijjii anoliih taan peeivi maailmist, já tondet ovdâmerkkân kirječálleeh ferttejeh keksiđ maŋgii uđđâ saanijd, tâi luoihâttiđ oovtâ suomâkielâst, engâlâskielâst, tâi eres kielâin. 80-lovo loopâst anarâškielâ tile lii moonnâm pyereeb kuávlun, meiddei ton suujâst, et ulmuuh láá oppâm tuhhiittiđ sämmilijd. Maggaargin kivsedem ij lah kuássin puáttâm oovdän kuittâg čällei. Uáivialmaah, kiäh merideh aašijn Helsigist, iä kuittâg tieđe tuárvi anarâškielâst, et mátáččii porgâđ olmâ miärádâsâid, moh kyeskih anarâššâid já eres sämmilijd. Veikkâ anarâškielâ tile lii-uv puárránmin, tot lii vala hirmâd hiäju já raše. Pargo lii val ennuv. Vaikka inarinsaamen tilanne on nyt aika lailla parempi kuin ennen, vaikeuksia on yhä. Kielen opetus kouluissa on aina ollut kunnan- ja valtionhallinnon riitakapula: on kiistelty siitä, pitääkö kieltä opettaa äidinkielenä vai ei, onko tarpeen saada inarinsaamenkielinen äidinkielenkoe ylioppilaskirjoituksiin jne. Nyt kunta kyllä tukee inarinsaamen opetusta melko hyvin, mutta ongelmia lisää se, että on pulaa opettajista ja kunnon oppikirjoista. Niinpä inarinsaamen opetus on kangerrellut, eikä tilanne näytä kovin äkkiä paranevan. Oppikirjapulan lisäksi muutakin kirjallisuutta on hyvin vähän. Inarinsaamenkieliset kirjat voi melkeinpä laskea yhden käden sormilla, ja niistäkin suurin osa on lastenkirjoja. Kunnollista nuorten- ja aikuistenkirjallisuutta on aivan liian vähän. Tätä puutetta paikkaa osaltaan inarinsaamenkielinen lehti, Anarâs ( Inarinsaamelainen ). Vaikka lehtikin kärsii tekstien vähyydestä, sen kautta ihmisillä kuitenkin on mahdollisuus saada esille ajatuksiaan ja tarinoitaan, mikä auttaa kielen säilymistä aika paljon. Inarinsaame on yksi suomalais-ugrilaisista kielistä. Kielioppi on vaikea, vielä vaikeampi kuin suomenkielessä. Vaikeutta lisää se, että kaikesta ei ole olemassa tarkkoja sääntöjä; esimerkiksi sana já ( ja ) voidaan kirjoittaa myös ja. Kieliopissa pyritään siihen, että kieltä kirjoitetaan niin kuin puhutaan. Kielestä puuttuu paljon sanoja, jotka olisivat tarpeen nykymaailmassa, ja niinpä esimerkiksi kirjailijat joutuvat itse keksimään uusia sanoja tai ottamaan lainasanoja suomesta, englannista tai muista kielistä. 80-luvun lopulta asti inarinsaamen tila on ollut parempaan päin, myös siitä syystä, että saamelaiset on opittu hyväksymään entistä paremmin. Minkäänlaista kiusaamista ainakaan tämän kirjoittaja ei ole koskaan kokenutkaan. Päättäjät, jotka Helsingissä määräävät asioista, eivät kuitenkaan tiedä tarpeeksi inarinsaamesta, jotta osaisivat tehdä kunnollisia inarin saamelaisia ja muita saamelaisia koskevia päätöksiä. Vaikka inarinsaamen tila onkin kohentumassa, on se kuitenkin vielä kovin heikko. Työtä on vielä paljon. 8 Alkukoti 2000 (nro 1)

9 Kižin saaren rakennustaiteelliset aarteet, 22-kupolinen kesäkirkko ja 9-kupolinen kesäkirkko. Sipulit on katettu haapapuupaanuilla. Boglárka Straszer Katoavat kylät, kuolevat kulttuurit Kuvat: Esa Koukkari Rakennusteknisten ammattiliiton pääsihteerinä yli kaksi vuosikymmentä toimineelta Esa Koukkarilta ilmestyi vuosi sitten dokumenttikirja Rakentajat rajantakaiset. Kirjassa kuvataan ainutlaatuisella tavalla suomalaisten rakentajien työtä ja kokemuksia lähellä ja kaukana, etenkin itärajamme takana. Teoksessa on tekijän sanoin aivan oikeasti myös pohjoista ulottuvuutta. Nyt Esa Koukkari on jatkanut kirjoittelua artikkeleina Rakennustaito-lehdessä. Kirjoitustensa tarkastelun kohteena hänellä on itämerensuomalaisen kantaasutuksen rakennus- ja asumiskulttuuri slaavilaisvenäläisen valtaväestön keskellä. - Tiedämme, että etniset heimolaisemme asuttivat tämän päättymässä olevan vuosituhannen alkaessa laajaa aluetta Riianlahdelta Pihkovanjärven etelä- Vepsän heimon kansallinen museo Äänisen länsipuolella Šoutjärven kylässä. Alkuaan varakkaan kauppiaan kotitalo on 1800-luvulta. Alkukoti 2000 (nro 1) 9

10 Karjalainen 120 vuotta vanha Alošinan talo Petroskoin laidalla Suolismäellä. puolitse aina Ääniselle saakka. Tämän alueen kulttuurille nyt päättynyt vuosisata on ollut kaikkein tuhoisin, vaikka sotia ja hävitystä on ollutkin läpi vuosisatojen, sanoo Koukkari näkemyksenään. Viron kaakkoiskulmaa asuvan setuheimon jakoi kahtia uusi Venäjän raja. Nyt katoavat kylät, vaihtuvat ihmiset. Irboskan linnoituksen jykevät muurit ja Petserin luostarilinnake säilyvät kyllä pysyvinä valtakulttuurin muistomerkkeinä. Äänisen rannoilta ja sieltä pohjoiseen Vienan Karjalaan on karjalaisheimon eli asuttajakansan kulttuuria vielä tavattavissa. Kuitenkin jokainen jäljelle jäänyt karjalainen kylä ja talo on enemmänkin historiallinen muistomerkki kuin elävää todellisuutta. Jatkuuko matka kohti Volgan mut kaa, kaukaisempien sukulaistemme luokse? Onko lupa odottaa uudenlaista dokumenttia? - Kenties, on Esa Koukkarin vaatimattomalta kuulostava vastaus. 10 Alkukoti 2000 (nro 1)

11 Tverinkarjalaisuuden nuorallatanssi Kuva: Saara Lindroos Milla Hannula Vaarana köyhyys ja venäläistyminen, toivona demokratia ja kansainvälisyys Keskellä Venäjän sydänmaata, Moskovan ja Pietarin välissä, puhutaan suomalaisellekin ymmärrettävää karjalaa. Kylänraittia kulkevat vanhukset pakisevat keskenään karjalaksi samalla tapaa kuin esi-isänsä satoja vuosia sitten seudulle tullessaan. Lapsenlapsetkin voivat nyt oppia kielen, kun karjalaa on alettu opettaa kouluissa. Kantele on löydetty uudestaan ja kansanmusiikki on muodissa tverinkarjalaisnuorten keskuudessa. Karjalaisten määrä on kuitenkin vähentynyt viime vuosikymmeninä voimakkaasti. Lisäksi talouskriisi vaikeuttaa kulttuurin elvyttämis- ja säilyttämistoimia. Siksi mahdollinen apu ulkomailta herättää tverinkarjalaisissa toivoa. PAKOLAISINA SUOMESTA VENÄJÄLLE Suomea ei ole totuttu liittämään etnisiin puhdistuksiin muuten kuin lähinnä konfliktien ratkaisijaosapuolena. Puhdistukset eivät kuitenkaan ole olleet vieras ilmiö meilläkään luvun suurvaltakiistoissa ortodoksiset karjalaiset joutuivat laajenevan läntisen suurvallan, Ruotsin, ennakkoluulojen kohteeksi. Ortodokseja yritettiin käännyttää luterilaisuuteen, heidän luostareitansa tuhottiin ja luterilaisia pappeja tuotiin ortodoksisten tilalle. Vielä kun verot kovenivat sietämättömiksi saivat karjalaiset tarpeekseen ja päättivät lähteä uskonveljiensä luokse Venäjälle. Stolbovan rauhassa läntinen kulttuuri sai itäisimmät rajansa Tämä merkitsi jo alkaneen karjalaisten joukkopaon voimistumista. Paot jatkuivat aina 1700-luvulle Pohjan sotaan saakka. Karjalan kanta-asukkaita jäi vain itärajan lähistölle, muut seudut tyhjenivät ja niille alkoi virrata uudisasukkaita lännestä. KARJALAISUUS SÄILYY, SÄILYY... Kymmeniä tuhansia karjalaisia asettui ruton ja sotien takia tyhjenneeseen Tverin kuvernementtiin. Siellä he elivät omissa kylissään karjalaisella tavalla niin sitkeästi, että varsinkin karjalaisalueiden sisäosissa Uutta tverinkarjalaista kirjallisuutta, Zoja Turičevan alkeislukukirja eli Luvendakniiga Tverin karielazilla lapšilla vuodelta Yksi Volgan monista pikkumutkista kiemurtaa Tverin kaupunkin halki virran yläjuoksulla. Kuva: Saara Lindroos Alkukoti 2000 (nro 1) 11

12 asuvat olivat täysin eristyksissä venäläisistä ja selvisivät vuosisatoja ilman venäjää. Venäläistyminen alkoi 1800-luvun puolivälissä modernin maailman levitessä venäjänkielisen koululaitoksen ja rautateiden myötä karjalaisiin kyliin luvun huolestuttavin ilmiö on ollut väestön väheneminen: tverinkarjalaisten määrä saavutti huippulukemansa luvulla, kun tverinkarjalaiset muodostivat yli puolet kaikista Neuvostoliiton karjalaisista. Sen jälkeen alamäki on ollut huima: vuoden 1989 väestönlaskennassa itsensä ilmoitti karjalaiseksi enää Tverin alueen asukasta. Tverinkarjalaiset odottavat uutta väestönlaskentaa, sillä uskotaan, että moni tverinkarjalainen ilmoitti itsensä venäläiseksi viranomaisten pelosta. Todelliseksi määräksi arvioidaan , jopa tverinkarjalaista. KOHTALOKAS 30-LUKU Tverinkarjalaiset saivat muiden vähemmistökansojen kanssa 20-luvulla nauttia leniniläisestä kansallisuuspolitiikasta. Vähemmistöjen kulttuuria alettiin vaalia ja kirjakieliä pienille kielille luotiin. Tverin Karjala ja Karjalan neuvostotasavalta valitsivat toisistaan eroavan kielipolitiikan: Karjalassa venäjän rinnalle vieraaksi kieleksi otettiin suomi, Tverissä karjala. Varsinainen karjalankielinen julkaisutoiminta ja tverinkarjalan kirjakielen erottaminen emokarjalan kielestä ajoittui 30-luvun alkuun. Samalla aikaa, kun kirjakieltä kehitettiin, lehtiä julkaistiin ja karjalankielisiä opettajia koulutettiin, Stalinin vainot levisivät ympäri maata. Tverinkarjalaisten latinalaisten aakkosten käyttö tulkittiin fasistiseksi ja niiden poistaminen julistettiin voitoksi suursuomalaisesta porvarillisesta nationalismista. Vainojen ja epäluulon keskellä Neuvostoliiton johdolta tuli omituinen päätös: tverinkarjalaisille piti perustaa oma autonomia, Tverin piirikunta. Piirikunnalla oli suurellisia suunnitelmia uusista karjalankielisistä kouluista ja teatterista. Kohta piirikunnan perustamisen jälkeen sen karjalaisaktiiveja alettiin kuitenkin pidättää ja tverinkarjalaisten lyhyt autonomia loppui Tutkijat arvelevat, että autonomia perustettiin karjalaisaktiivien esiin saamiseksi ja likvidoimiseksi. Vuoden 1939 jälkeen ei painotuotteissa enää saanut käyttää sanaa karjalainen. Tverinkarjalaisten kansa oli virallisesti poispyyhitty. KANSAKSI KANSAKUNTIEN JOUKKOON Venäjän vuoden 1993 perustuslaissa puhutaan kansalaisoikeuksista ja yksilön vapaudesta muttei vähemmistöjen kollektiivisista oikeuksista. Vuonna 1996 presidentti Jeltsin antoi asetuksen, jossa määrättiin, että kansalaisoikeuksien pitää toteutua Kuvat: Saara Lindroos Karjalaistuvan sisätila Lihoslavlin museossa sekä Neuvostoliiton alkuaikojen karjalankielinen lehti Kolhozoin Puoleh. 12 Alkukoti 2000 (nro 1)

13 Kuva: Annika Pasanen Uudempaa tverinkarjalaista painotuotetta, kahdesti kuukaudessa julkaistava Karielan Šana -sanomalehti. Ukko ja akka kylänraitilla: Kuulgua: elgiä unohtakkua meidä karielazie, elgiä unohtakkua! myös vähemmistöjen kohdalla. Tverinkarjalaisille ja muille vähemmistöille tämä merkitsi mahdollisuutta perustaa kulttuuriautonomioita. Tverinkarjalaisten kulttuuriautonomia perustettiin 1996: virallisestikin, valtion silmissä, he ovat nyt kansa, jolla on tietyt oikeudet ja velvollisuudet. Tverinkarjalaisten kohtalo on eronnut monista muista Venäjän suomalais-ugrilaisista kansoista siinä, että heillä ei ole Venäjän liittovaltiossa omaa nimikkotasavaltaansa, toisin kuin esim. udmurteilla ja marilaisilla. Tästä syystä tverinkarjalaiset ovat jääneet muiden nimekkäämpien suomalais-ugrilaisten kansojen varjoon. Kulttuuriautonomia on kuitenkin tuonut tverinkarjalaisia tunnetuiksi myös kansainvälisissä yhteyksissä: tverinkarjalaiset ovat Jeltsinin asetuksen jälkeen päässeet jäseniksi suomalaisugrilaisten kansojen liittoon ja YK:ssa toimivaan suomalais-ugrilaisten kansojen konsultatiivikomiteaan. Suomessa on valmisteilla EU:n TACIS Bistro -projekti Tverinkarjalaiset kylät. Projektin tarkoitus on luoda Tverin Lihoslavlin opettajaopistoon karjalaiskylien kehittämisohjelma. Koulutusohjelman tavoitteena on kouluttaa tverinkarjalaisia kylienkehittäjiä. Tverinkarjalaiset odottavat hankkeen myötä karjalaiskylille avautuvan uusia mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoja ja jatkaa kylissä aktiivista elämää. Projekti alkoi syksyllä Tverin Karjalasta innostuneiden suomalaisten kannattaa ottaa yhteyttä Tverinkarjalaisten ystävät ry:hyn. Se on toiminut vuodesta 1993 ja järjestää mm. matkoja Tveriin ja tverinkarjalaisten opiskelua Suomessa. Puheenjohtajana toimii Erkki Hatakka. Alkukoti 2000 (nro 1) 13

14 Ylioppilaat tukevat sukukansoja Santeri Junttila HYYn sukukansatoiminnan historiaa Ajatus kielisukulaisuuteen perustuvasta kansainvälisestä yhteistyöstä ei ole ylioppilaskunnassamme uusi. Läheiset suhteet Tarton yliopiston opiskelijoihin juontuvat jo ainakin autonomian ajalta, Karjala innosti 20-luvulla, ja aivan konkreettiseen hankkeeseen ryhdyttiin Unkarin kansannousun jälkeen 1956, kun HYY tuki unkarilaisille pakolaisopiskelijoille stipendejä Länsi-Euroopan yliopistoihin. Uusi aika ylioppilaiden sukukansatoiminnassa koitti Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Vuonna 1995 joukko opiskelija-aktiiveja herätti ajatuksen opiskelijoiden hyvin toimivaksi osoittautuneen kehitysyhteistyötoiminnan ulottamisesta Venäjän suomalaisugrilaisten vähemmistökansojen pariin. Päätettiin toimeenpanna opiskelijoiden keskuudessa vuosittainen keräys, jonka varat käytettäisiin erilaisiin hankkeisiin vähemmistökielten ja -kulttuurien hyväksi. Erityisesti tuettaisiin suurissa vaikeuksissa ollutta vähemmistökielistä julkaisutoimintaa. Jo ennen keräyksen käynnistämistä HYY lahjoitti Inkerin kulttuuriseura ry:lle markkaa Inkerin lasten oppikirjan painokustannuksiin sekä mark-kaa Karjalan ylioppilaslehdelle. SUKUKANSAVALIOKUNTA PERUSTETAAN Keräysvaroja koordinoimaan nimettiin sukukansavaliokunta, jonka toimenkuvaan kuului alusta lähtien toki paljon muutakin. Järjestettiin sukukansapäivä yhdessä M. A. Castrénin seuran, tärkeimmän alalla toimivan järjestön kanssa sekä tavattiin yliopistolla opiskelevia sukukansastipendiaatteja ja muita sukukansojen edustajia. Keväällä 1996 sukukansavaliokunta järjesti Tartossa opiskeleville suomalais-ugrilaisille stipendiaateille atk-taittokurssin, jonka myötä perustettiin stipendiaattien oma, yhä ilmestyvä lehti Vita Studiosi. Sukukansavaliokunnan toiminta laajeni alkuvuodesta 1997, kun HYY päätti hakea Suomalaisugrilaisten kansojen nuorten liiton Mafunin jäsenyyttä. Kansainväliset suhteet syvenivät, ja ideoita uusiksi yhteistyöhankkeiksi syntyi. Keskeiseksi kriteeriksi hankkeitten suunnittelussa vakiintui tuen tarvitsijan oma aloitteellisuus. MIHIN KERÄYSVAROJA ON KÄYTETTY? Luettelen tässä lyhyesti hankkeet, joita HYYn opis-kelijoiden keskuudesta kerätyillä varoilla on tuettu. Tässä ei ole mahdollista esitellä edes pääpiirteissään sitä keskustelua ja niitä linjanvetoja, jotka ovat varojen käyttöä pohdittaessa nousseet esille. Sukukansavaliokunnan ensimmäinen puheenjohtaja Antti Pentikäinen. Ylhäällä: YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kominnoksen ensimmäinen versio; sukukansavaliokunta tukee tulevan kuvitetun laitoksen paina tusta.

15 Komilaisen Jölöga-lastenlehden toimittajat tutustumassa toimituksen uuteen tietokoneeseen. Alhaalla: Yleissuomalais-ugrilaisen Kudo+Kodu -lehden tunnus. Alinna: Tarton sukukansastipendiaatit esittelevät taittokurssin ensimmäistä tulostetta. Syksyllä -97 avustettiin komilaista Jölöga-lasten-lehteä US-dollarilla. Vuonna -98 maksettiin Mafunin Rodstvo-lehdelle painatus- ja toimituskuluja 350 US-dollaria, tuettiin markalla tverinkarjalaisen Lihoslavlin opettajaopiston tietokoneitten verkottamista sekä markalla Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan marilaista lastenkirjahanketta Kö me ulyna. Lisäksi maksettiin Venäjältä tulleiden edustajien matka- ja viisumikuluja järjestettäessä Mafunin hallituksen kokousta Helsingissä. Vuonna -99 tuettiin perminkomilaista nuorisojärjestöä maksamalla keräysvaroista sen rekisteröitymiskulut 352 markkaa, marilaisten nuorten liiton U Vijn tietokonehankintoja markalla sekä Lihoslavlin opettajaopiston tietokoneen lisämuistin hankintaa. Tähän mennessä rahassa mitattuna suurin hanke on ollut YK:n ihmisoikeuksien julistuksen julkaiseminen komin kielellä kouluille tarkoitettuna kuvitettuna laitoksena, johon myönnettiin 3907 US-dollaria. Viimeisimpänä hankkeena on keräysvaroista tuettu US-dollarilla Mafunin Kudo+Kodu -lehden julkaisemista vuoden alkupuoliskolla. Kunnianhimoisena, mutta vielä keskeneräisenä hankkeena on sukukansavaliokunta suunnitellut tukevansa omakielisen, television ja radion kautta toimivan etäopetuskoulun perustamista hantien poronhoitajaperheiden lapsille. Valiokunta on parhaillaan laatimassa Venäjän sukukansojen omissa tiedotusvälineissä jaettavaksi informaatiota HYYn sukukansaohjelmasta, jotta tieto haettavasta tuesta tavoittaisi sen tarvitsijat.

16 Marij... kö me ulyna? Boglárka Straszer JYY:n tuki marilaislapsille Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden opiskelijana ja ylioppilaskunnan kansainvälisen toiminnan valiokunnan sihteerinä tutustuin syksyllä 1997 Jyväskylään saapuneeseen marilaiseen stipendiaattiin, Erik Juzykainiin. Hänen kautta sain ensimmäisen kosketuksen marilaiseen kulttuuriin ja kirjallisuuteen sekä pääsin perille marilaisen julkaisutoiminnan ongelmista. Pian pyysin Erikiä vierailemaan valiokuntamme kokouksessa kertomassa tästä marinkielisen kirjallisuuden vaikeasta murroskaudesta, jonka aikana etenkin lapsille suunnattu marinkielinen julkaisutoiminta on supistettu lähes olemattomiin. Tämä tapaaminen yhdessä JYY:n kv-valiokunnan silloisen puheenjohtajan Eeva Lyytikäisen myötävaikutuksen kanssa innosti jo Erikin kanssa alkuun ideoimamme lastenkirjahankkeen toteuttamiseen. Kö me ulyna? eli Keitä me olemme? -työnimellä kesällä 1999 valmistuneesta, sittemmin kaikille marilaisille kouluille ja päiväkodeille lahjoituksena lähetetystä lastenkirjasta on tullut toiveidemme mukaisesti kovaa kulutusta kestävä, iloista värikästä kuvamateriaalia sisältävä laadukas tietoteos. Kirja esittää marilaisten omalla äidinkielellä heidän kotimaataan, etnistä kulttuuriaan ja historiaansa, joten teos on omiaan luomaan marilaisiin lapsiin tervettä kansallisylpeyttä ja positiivista itsetietoisuutta. Ylioppilaskunnan yhdessä jyväskyläläisen pienkustantamon Kampus Kustannuksen kanssa julkaiseman kirjan alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja kuvituksesta vastasivat marilaiset taiteilijat Aleko, Erik ja Mihail Juzykain. Kirjan taittotyö oli jyväskyläläisen Minna Laukkasen vastuulla. Marij... kö me 16 Alkukoti 2000 (nro 1)

17 ulyna -kirjan valmistumisen eteen ovat myös valiokuntalaiset tehneet todella paljon työtä ja kestäneet kirjan valmistumisen eri vaiheiden mukanaan tuomia ala- ja ylämäkiä. Lopulta yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä sekä Suomen Kulttuurirahastolta saamamme merkittävä taloudellinen tuki ja jyväskyläläisen painotalo Gummeruksen sekä marilaisten tarjoama kuljetusapu mahdollistivat haaveemme toteutumisen. Myös yliopistolta saamamme henkinen tuki on ollut erittäin arvokas. Toivomme mukaan Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, JYY:n ensimmäinen askel uralilaisten kielisukulaistemme tukemisessa, auttaa marilaisen identiteetin säilymistä antamalla marilaisille uutta uskoa, toivoa ja jatkuvuutta. Kirjoittaja on HuK sekä S2-harjoittelija, Suomen kielen laitos/ Ulkomaalaisopetus. Legenda voittamattomista marilaisista Seuraava tarina kertoo Kirkas (Svetlojar) -järven synnystä. Järvi sijaitsee nykyisellä Kirovin alueella, Venäjällä, Marinmaan ulkopuolella. Kauan aikaa sitten Kirkasjärven ympärillä elivät marilaiset. Heille seutu oli erikoisen hienoa metsästys- ja viljelysmaata, jossa he elelivät rauhassa naapuriensa kanssa. Eräänä kauniina päivänä Moskovasta saapui tsaarin suuriruhtinas ja kirkon lähettiläs. He käskivät marilaisten lähteä maasta, koska heidänkin silmänsä olivat mielistyneet tähän luonnonkauniiseen, kirkon rakentamiselle mitä oivallisimpaan maahan. Marilaisten lähtemistä uhattiin avittaa vieläpä armeijan voimin, mutta marilaiset kieltäytyivät lähtemästä. He eivät halunneet pakolla muuttaa heille niin rakkaalta kotiseudultaan pohjoiseen, soiselle ja hämärälle, tuntemattomalle maalle. Marilaisista tuntui vaikealta luopua omista luontojumalistaan ja jättää maa vieraiden jumalien haltuun. Marilaisten odottaessa häätämään tulevaa vihollisarmeijaa he rakensivat suojamuurin ja kaivoivat suuren kaivon, siitä erikoisen, että sen seinämät köytettiin yhteen puupalkeista. Armeijan saavuttua alkoi verinen sota. Vihollisia oli valtavasti ja sortuneet muurit eivät pystyneet antamaan suojaa uljaille marilaisille. Kaikki miehet ja naiset, nuoret ja vanhat perääntyivät kaivon antamaan suojaan. Tilanteen muuttuessa entistäkin toivottomammaksi urhoolliset marilaiset leikkasivat puupalkkeja koossapitävät köydet poikki. Koko kaivo tuhoutui haudaten alleen sankarilliset marilaiset. Tälle paikalle syntyi kirkasvetinen iso järvi, jolle venäläiset antoivat nimeksi Svetlojar kuolleiden marilaisten muistoksi. Sama järvi tunnetaan Suomessa Kirkasjärvenä. Ljudmila ja Erik Juzykain, Boglárka sekä pieni Jykecs J. Jyväskylässä toukokuussa Tarinan on koonnut marilainen dramaturgi Gennadi Gordejev. Suomennos: Erik Juzykain ja Boglárka Straszer Alkukoti 2000 (nro 1) 17

18 Suomalais-ugrilaisilla on etnofuturismi Milla Hannula Suomalaisille vieras ismi juhli Tartossa Etnofuturismi kuulostaa svengaavalta muttei sano suomalaiselle juuri mitään. Ajatus assosioituu ehkä Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan. Nyt tarkoitetaan kuitenkin selkuppien, nganasanien, marilaisten, hantien sekä viidentoista muun pohjoisen pallonpuoliskon uralilaisen kansan filosofista ja taiteellista suuntausta. Taustalla on etnisyyden voimakas nousu Neuvostoliiton hajotessa, jolloin joukko nuoria virolaisia runoilijoita alkoi ideoida etnofuturismia. URALISTIT RENTOINA Kesäkuussa vietettiin Tartossa suomalais-ugrilaisten luovien nuorten kolmatta konferenssia teemanaan 10 vuotta etnofuturismia. Suomalais-ugrilaisista kan-soista hyvin edustettuina isäntämaan lisäksi olivat varsinkin marilaiset. Suurimpien kansojen, suomalaisten ja unkarilaisten edustajia oli konferenssissa varsin vähän. Suomesta odotettiin kalastaja-filosofi Pentti Linkolaa, joka ei kuitenkaan päässyt lintujen kevätmuuton vuoksi paikalle. Irina Milan edusti Suomea esittäen uusia suomalaisia kansanlauluja. Harvalukuista suomalaisyleisöä hämmensi alkuun taidekatsausten vanhanaikaisuus: futurismi-sana oli vienyt odotukset väärille jäljille. Konferenssin kulttuuri-illoissa kuultiin lähinnä perinteistä laulua, soittoa ja runoa mutta myös udmurtinkielistä pop-musiikkia sekä kotivideoita virolaisten runoilijoiden elämästä. Yleisö istui osin lattialla, taaimmaiset seisoivat tuolien päällä. Konferenssihenkeä leimasi uralilainen epämuodollisuus, ja moni kävi kotoisasti nurkan takana eväitä maistelemassa. Päivällä pidetyissä seminaareissa pohdittiin suomalais-ugrilaisuuden ilmenemistä kulttuurin eri aloilla. Teemasta poikettiin vaivattomasti, suomalaisia provosoitiin miettimällä suomalais-ugrilaisuus -käsitteen Suomi-keskeisyyttä. ETNOFUTURISMIN SIELU Etnofuturismiin perehtynyt Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Kari Sallamaa luennoi konferens- Muun muassa Udmurtian lipun ja tasavallan vaakunoita suunnitellut Kutšyran Juri esittelee töi tään Tarton etnofuturistikonferenssissa touko kuussa sissa etnofuturismista. Sallamaa selittää etnofuturismin toimivan pienten suomalais-ugrilaisten kansojen tulevaisuudenuskon lujittajana. Etnofuturismipiirin tarkoituksena ei ole tiukka esteettinen ohjelma ja teoria, vaan väljät raamit yksilöllisille ja kansallisille variaatioille. Etnofuturismin keskeisenä tehtävänä on Sallamaan mukaan rakentaa kansallista kaupunkikulttuuria niille kansoille, jotka ovat tähän asti eläneet etupäässä metsästys-, kalastus-, paimentolais- ja talonpoikaiselämää ja jääneet kaupungeissa suurten kulttuurien jalkoihin. Näin ollen Suomi, Viro ja Unkari toimivatkin Kuva: Saara Lindroos 18 Alkukoti 2000 (nro 1)

19 Udmurtialainen etnofuturisti, taiteilija Sergei Orlov maalauksineen työhuoneellaan Ižkarissa, Udmurtian pääkaupungissa. Udmurtiassa etnofuturismi on otettu hyvin innostuneesti vastaan. Kuva: Milla Hannula etnofuturismissa lähinnä tukijoina, toteaa Sallamaa. Sallamaa tunnustaa olevansa uralilainen romantikko. Etnofuturismia hän löytää Suomesta lähinnä Värttinän ja Angelin tyttöjen kaltaisista vahvasti kan sanperinteeseen nojaavista yhtyeistä. Lisäksi hän nimeää kuvataiteilija Vertti Teräsvuoren ja meänkielellä kirjottavat tornionjokilaaksolaiset. Suomalaisten on otettava juttu tosissaan tai oltava erillään siitä, vastaa Sallamaa kysymykseen Suomen vähäisestä kiinnostuksesta etnofuturismiin. LÄNSIEUROOPPALAISUUDEN VASTAVOIMA JA POSTMODERNISMIN EDELTÄJÄ Etnofuturismia voi soveltaa muidenkin kansojen kulttuureihin mutta se rakentuu kuitenkin omaperäiselle suomalais-ugrilaiselle ajattelutavalle, jonka pohjana on uralilaisten kielten rakenne, valottaa Sallamaa etnofuturismin luonnetta. Verrattuna indoeurooppalaisiin kieliin on uralilaisille kielille tyypillistä subjektikäsitteen heikkous sekä kielioppisuvun ja sukupuolta ilmaisevien pronominien puuttuminen. Virolaisen filosofin Uku Masingin mukaan standardieurooppalainen ajattelu, jota leimaa kuvitelma, että kaikki keskuksessa oleva olisi saatava normiksi yli koko maanpiirin, on kriisissä. Sallamaa vuorostaan ottaa esimerkiksi saamelaisen joikulaulun, joka on länsimaisittain epälooginen : se ei ala mistään eikä lopu mihinkään. Kieleen pohjautuva, indoeurooppalaista heikompi patriarkaalisuus sekä uralilaiskansojen satujen syyseuraus -suhteisiin perustuvan juonen puuttuminen osoittavat Sallamaan mukaan suomalais-ugrilaisuuden postmoderniuden. Ikivanha uralilainen ajattelu edeltää uusimpia länsimaisia suuntauksia. Sallamaa kertoo myös siitä, miten uralilaiset myytit voidaan asettaa modernia individualismia vastaan. Se voi olla ahtaalle ajettuna vastarinnan kulttuuria, mutta olojen hellittäessä ottaa mieluumminkin kauneuden esiintuojan tehtävän. Voisiko suomalais-ugrilaisuus merkitä eurosuomalaiselle muutakin kuin eksoottista menneisyyttä? Ainakin ne, joiden mielestä eurooppalaisuudessa korostuu liiaksi läntinen kulttuuri, voivat löytää suomalais-ugrilaisuudesta lisämausteita identiteettiinsä. Tai jos koko identifioituminen eurooppalaiseksi tuntuu vieraalta, meillä on onneksi perifeerisempi vaihtoehto: kääntyä Uralille. Suur-Suomi-utopioita tietysti tiukasti varoen, niistä ovat sukukansamme jo tarpeeksi kärsineet. Alkukoti 2000 (nro 1) 19

20 Kilpailukykyä kielimarkkinoille. Ersämordvan opintopiirin hymyilevät opettajat ja oppilaat: Tatjana Vasiljeva (vas.), Jouni Kortesharju, Annika Pasanen, Susanna Virtanen, Santeri Junttila, Heini Lehtonen ja Natalia Devjatkina. Taikakengissä Uralille HEINI LEHTONEN Mistä on puheemme peräisin? Onks teillä vielä se e- e- opintopiiri? muistan äitini joskus änkyttäneen. Hän tarkoitti HYYn sukukansavaliokunnan ersämordvan kielen opintopiiriä, johon viime lukuvuonna osallistuin. Jos olisin käynyt vaikkapa italian opintopiirissä, harrasteeni muistaminen olisi varmaankin onnistunut äidiltäni helpommin, ja ehkä hän olisi myös ymmärtänyt sen paremmin. Miksi näin? Mordvalaiset kielet ovat sentään itämerensuomalaisten ja saamelaiskielten jälkeen läheisimmät sukukielemme. Ersämordvan opiskelu valaisee minulle suomenopiskelijana kielihistoriaa ja laajentaa näkemystäni omasta kielikunnastani. Silti kysytään, mitä ihmeen hyötyä on ersän opiskelusta. Italialla sentään pärjää etelän lomakohteissa ja ymmärtää oopperoita. Turha varmaan lisätäkään, että ersän kielen opiskelu on hauskaa ja tyydyttää humanistin tiedonjanoa. KERTOMISEN ARVOISIA TARINOITA On oikeastaan huvittavaa, että kirjoitan lehtiartikkelia siitä, miksi suomalais-ugrilaisista kielistä ja kansoista kiinnostutaan: aivan kuin meidän pitäisi keksiä kiinnostuksellemme oikein hyvä perustelu, jotta sille olisi oikeutus. Monilla, jotka opinnoissaan, työssään tai harrastuksissaan ovat tekemisissä suomalais-ugrilaisten kielten ja kansojen kanssa, on kuitenkin kertomisen arvoinen tarina siitä, miten he kielisukulaisten pariin päätyivät. HYYn sukukansavaliokunnan puheenjohtajana vuonna 1999 toiminut Susanna Virtanen opiskelee pääaineenaan suomalais-ugrilaista kielentutkimusta. Hän on perehtynyt unkariin, viroon, pohjoissaameen, mariin, ersämordvaan, mansiin ja hantiin. Tällä hetkellä hän tekee proseminaarityötä mansin kielen persoonapronomineista. Susannan johtikin suomalaisugrilaisten poluille pitkälti lingvistinen intohimo. Hän sanoo ala-asteikäisestä lähtien olleensa kiinnostunut kielistä nimenomaan muulta kuin kommunikatiiviselta kannalta. Hän oli suunnitellut pyrkivänsä opiskelemaan suomen kieltä, mutta sitten Yliopiston valintaoppaasta osui silmiin suomalais-ugrilainen kielentutkimus oppiaineena. Susanna sanoo, että se tuntui tarjoavan juuri sitä, mitä hänen kiinnostuksensa kaipasi: kielihistoriaa, uhanalaisia kieliä sekä mahdollisuuden perehtyä omaan äidinkieleen laajasta perspektiivistä. Syyt ovat saman- 20 ALKUKOTI 2000 (NRO 1)

21 Muistan, kuinka minulta on kysytty suorastaan vihaiseen sävyyn: Sano nyt miks v :ssa meiän kieli on tällasta mongerrusta? sävyisiä kuin minun perusteeni ersän opinnoille. Monien vain tuntuu olevan kovin vaikea ymmärtää, että kieliä voi opiskella muistakin kuin kommunikaatiosyistä. URALISTIT - ITSENSÄ ETSIJÄT Joskus omien juurten etsintä ajaa suomalaisen lapioimaan suomalais-ugrilaista maaperää. Pitkine yhdyssanoineen, sijamuotoineen ja ääkkösineen suomalainen saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi Euroopan areenoilla. Muistan, kuinka minulta on kysytty suorastaan vihaiseen sävyyn: Sano nyt miks v :ssa meiän kieli on tällasta mongerrusta? Kysyjästä oli sietämätöntä, että hänen äidinkielensä poikkeaa niin paljon muista hänen tuntemistaan Euroopan kielistä. Lyhyt selvitys kielikunnista, kielisukulaisuudesta ja suomen kielen historiasta tuntui tyydyttävän. Maailmassa on helpompi olla, kun tietää, kuka on. Suomen ja viron kielen ja kulttuurin sekä folkloristiikan opiskelija Anna Kärkkäinen kertoo kiinnostuneensa suomalais-ugrilaisuudesta yläasteella. EU oli silloin päivän polttava puheenaine, ja Suomi-neitoa sullottiin Länsi-Euroopan kansallispukuun. Anna sanoo, että kiinnostuminen suomalais-ugrilaisuudesta oli jonkinlainen protesti hänen mielestään läpinäkyvälle länsieurooppalaisuushössötykselle. Anna halusi tietoa virolaisten historiasta ja todellisuudesta, muttei pitänyt tavasta, jolla virolaisia ja Venäjän alueella asuvia kansoja käsiteltiin esimerkiksi mediassa. Heitä ei esitetty ihmisinä vaan töllistelevinä esineinä, Anna sanoo. Sellaiseenkin törmää, että suomalais-ugrilaisuudesta innostuminen nähdään yltiöpatrioottisuutena ja Suur-Suomi -ajatteluna. Uralille, Uralille - uhosta ei kuitenkaan ole kysymys, jos haluaa vain hahmottaa oman kielensä ja kulttuurinsa lähtökohdat maailman kulttuurien joukossa. Anna Kärkkäinen korostaa, ettei hän ole erityisen isänmaallinen eikä vihaa venäläisiä. Minua inhotti yhtälailla se kuva, joka venäläisistä mediassa annettiin, hän huomauttaa. Myös Susanna liittää suomalaisugrilaisten kielten opiskelun oman kulttuuri-identiteetin rakentamiseen. Hän sanoo, että monet nuoret eivät edes tiedä, mitä uralilaiset kansat ja kielet ovat. Hänen alavalintansa ihmetyttää monia, vaikka kyse on oman äidinkielen historiasta ja asemasta maailmankartalla. KIEHTOVAT KAUKAISET KANSAT Kun puhutaan suomalais-ugrilaisuudesta tai uralilaisuudesta, lähtökohdat ovat usein lingvistisiä siksi, että yhteytenä näiden kansojen välillä on nimenomaan kielisukulaisuus. Uralilaiseen kieliperheeseen kuuluu geneettisesti ja kulttuurisesti hyvin erilaisia kansoja. Silti suomalais-ugrilaisuus kiehtoo muitakin kuin lingvistejä. Kohta kuvataideopettajaksi valmistuva myös suomalais-ugrilaista kansatiedettä opiskeleva Saara Lindroos sanoo hakeutuneensa yliopistoon pitkälti siksi, että pääsisi tutustumaan yliopiston kirjaston suomalais-ugrilaisuutta käsitteleviin kirjoihin ja voisi osallistua sukukansavaliokunnan toimintaan. Saara kiinnostui sukukansoista yläasteella. Hänkin muistaa 90-luvun alun eurohenkisen ilmapiirin, jota leimasivat myös Neuvostoliiton hajoaminen sekä kansanperinteestä kiinnostuminen. Nämä tunnelmat Saara liittää aikaan, jolloin hän aloitti lukion ja meni ensimmäiselle vironkurssilleen. Viron harrastaminen edusti hänelle silloin koko sukukansa-aatetta, eikä hän uskonut kiinnostuvansa kovin syvästi kaukaisemmista kielisukulaisista. Vuoden 1997 talvella Saara luki isoäitinsä ET - lehdestä artikkelin Unohtumaton junamatka Uralille. Hän muistelee, että sukukansat mainittiin artikkelissa vain ohimennen, mutta yksi kuva miellytti taiteellisen Saaran silmää erityisesti. Kuvassa oli hantinainen lapsensa kanssa. Se oli yksinkertaisesti niin kaunis nainen, Saara sanoo painokkaasti. Hän etsi heti tietosanakirjasta hanteista kertovan artikkelin ja alkoi kahlata läpi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Internetinkin annin hän tarkisti, mutta tuolloin sieltä ei vielä löytynyt juuri mitään suomensukuisista kansoista. Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin ja Nikolai Garinin kirjaa Ugrien mailla. Suomalaisten ALKUKOTI 2000 (NRO 1) 21

22 tutkimusmatkailijoiden jalanjäljillä Obvirralta Uralille Saara sanoo lukeneensa kuin Raamattua. Kannoin sitä koulussa mukana siltä varalta, että minun pitäisi kesken päivän tarkistaa jotain, hän kuvailee innostustaan. Saara kertoo, että hänen harrastukseensa on yleensä suhtauduttu melko positiivisesti. Hän ei mainitse sellaista kummastelua, mitä Susanna sanoo saaneensa osakseen. Kaupungeissa ollaan tottuneita siihen, että ihmisillä on monenlaisia kummallisia kiinnostuksen kohteita, Saara sanoo. Saaralle tulee mieleen, että ehkä sukukansatoimintaa joutuu kuitenkin selittelemään enemmän kuin TAIKAKENGISSÄ URALILLE Valtio-opin opiskelija Milla Hannula oli viime syksynä opiskelijavaihdossa Udmurtiassa ja toimii tällä hetkellä aktiivisesti sukukansavaliokunnassa. Aiemmin hän on ollut vaihdossa Unkarissa. Myöskään Milla ei kiinnostunut suomalais-ugrilaisuudesta ennen kaikkea lingvistisistä syistä. Hänen mieleensä muistuu aine, jonka hän kirjoitti 8-vuotiaana. Sen nimi on Taikakengät, ja tarina alkaa: Minulla on taikakengät joilla pystyy menemään ihan minne vaan. Loikin kengilläni itään aina Uralille asti. Aineesta selviää, että matkalla tarinan kertoja tapaa paljon vinosilmäisiä ihmisiä. Tarina kuitenkin päättyy siihen että äiti herättää hänet, ja kaikki osoittautuu uneksi. Milla pohtii, että alitajunta ehkä vaati selvittämään mitä Uralilla todella tapahtui: 24-vuotiaana Suomalaisugrilaista yhteistyötä. Suomalaiset opiskelijat ja sukukansastipendiaatit askartelemassa Venäjän suomalaisugrilaisten nimikkotasavaltojen lippuja talvella esimerkiksi kehitysmaa-aktivismia, vaikka HYYn sukukansaohjelma on samantapaista yhteistyötä. Tulevaisuudessa Saara toivoo voivansa yhdistää kuvataiteen ja sukukansat. Milla matkusti Udmurtiaan. Milla tiedostaa syytökset siitä, ettei suomalais-ugrilaisuuteen saisi liittää sellaista, mitä tieteellisesti ei ole todistettu. Niihin hän kuitenkin vastaa: Minulle suomalais-ugrilaisuus on ollut ja on yhä ennen kaikkea mielikuvitusta kiihottava asia. 22 ALKUKOTI 2000 (NRO 1)

23 Pelmeenit SANTERI JUNTTILA Pelmeenien laittaminen onnistuu myös opiskelijakeittiössä. Pelmeenit ovat aito suomalaisugrilainen ruokalaji, ainakin nimensä puolesta: sana on lainattu venäjään permiläiskielistä, siis komista tai udmurtista, joissa pel-njanj merkitsee korvaleipää Pienet korvan muotoiset, useimmiten lihatäytteiset keitetyt nyytit ovat levinneet suureen osaan Eurooppaa ja Aasiaa. Seuraava komilainen pelmeeniresepti on kirjasta Soome-ugri kokaraamat (Suomalais-ugrilainen keittokirja), josta löytyy ruoka-ja tapatiedon lisäksi perinteisiä reseptejä kaikista suomalais-ugrilaisista keittiöistä, poronkäristyksestä gulassiin. Valmistetaan vehnätaikina ilman hiivaa: 1 ½ lasiin (~3dl) jauhoja yksi muna, neljänneslasi (puoli desiä) vettä ja suolaa maun mukaan. Juomalasia muottina käyttäen painellaan kaulitusta taikinasta pieniä pyöreitä levyjä Joiden keskelle laitetaan paistettua, sipulilla ja pippurilla maustettua jauhelihaa. (Huomio kasvissyöjille: herkullinen täyte tulee myös perminkomilaisittain paistetusta ja valkosipulilla maustetusta kaaliporkkanaraasteesta!). Taikinalevyt taitellaan kahtia ja likistetään tiukasti reunoilta kiinni (reunat eivät saa aueta keitettäessä). Pelmeenit viedään kylmenemään - nykyään käytetään pakastinta. Pelmeenejä kannattaa valmistaa useamman aterian tarpeiksi, ne kun ovat varsin suuritöinen ruokalaji ja pakastettuina parhaimmillaan. Laitetaan pelmeenit veteen kiehumaan. Kypsinä ne nousevat pinnalle. Nostetaan lautaselle ja nautitaan smetanan, etikan tai voin kera. Soome-ugri kokaraamat. Katariina Juhanson ja Piret Niinepuu-Kiik.Tallinn Perioodika ISBN ALKUKOTI 2000 (NRO 1) 23

24 Kokoontuminen Komissa JOHANNA KIURU Kuudestoista kansainvälinen fennougristiikan opiskelijoiden konferenssi IFUSCO järjestettiin vuonna 1999 Syktyvkarissa, Komin tasavallassa toukokuuta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tapahtuma pidettiin Venäjän alueella. Osallistujia oli Suomesta, Virosta, Unkarista, Saksasta, Itävallasta, Tšekistä, Japanista, Marinmaalta, Udmurtiasta, Mordoviasta, Karjalan tasavallasta sekä tietysti Komista, yhteensä noin 140 opiskelijaa. Suomen melkein nelikymmenhenkinen edustusto koostui Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistojen sekä Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoista. Kuvat: Johanna Kiuru, Santeri Junttila Junan kiidättäessä matkalaisia Helsingistä Moskovan kautta kohti Kominmaata mielessä risteilivät monenlaiset ajatukset. Sivilisaation jäädessä taakse ja metsämaiseman yhä tihentyessä tuntui, että olimme todellakin matkalla tuntemattomaan. Ensimmäinen ilta perillä Syktyvkarissa oli varattu tutustumiselle. Marilaisopiskelijat esittäytyivät monien muiden ryhmien tavoin vauhdikkaasti tanssien, laulaen ja soittaen.

25 Päivisin kuunneltiin esitelmiä muun muassa kielitieteen, kirjallisuuden ja folkloristiikan aloilta. Vapaa-aikana oli mahdollisuus tutustua Syktyvkarin kaupunkiin, jonka katukuvasta ifuscolaiset eivät voineet olla erottumatta. Iltaisiin herkuteltiin paikallisen keittiön antimilla - tätä valtavaa, Kominmaan muotoon ja Komin lipun värein valmistettua täytekakkua päästiin nauttimaan kansanmusiikin siivittäminä. Viimeisenä IFUSCO-päivänä tutustuttiin komilaiseen Jemdinin kylään, jossa vieraat toivotettiin tanssien tervetulleiksi. IFUSCO-matka oli erinomainen tilaisuus päästä tutustumaan alueeseen, jonne omatoimimatkoja ei ole tapana tehdä. Paitsi kurkistamista eri kulttuureihin,on IFUSCO aina myös vanhojen ja uusien ifuscolaisten kohtauspaikka, elävän suomalais-ugrilaisuuden näyttämö.

26 Stipendiaattina Suomessa NATALIA DEVJATKINA Ersämordvalaiset vaihto-opiskelijat Natalia Devjatkina ja Tatjana Vasiljeva opiskelivat Helsingin yliopistossa syyskuusta 1998 toukokuuhun Opiskelu liittyi Suomen valtion sukukansaohjelmaan, jonka opiskelijavaihto-ohjelmasta vastaavat Kansainvälisen henkilövaihdon keskus ja M. A. Castrénin seura иень таштамковсто сынь Мокшэрзянь масторсто Хельсинкив стипендиатокс. Маряви, ульнесь исяк, эзинь фатяяк, кода эряви пурнамс мекев кудоёнов. Эрьва мезе ульнесь вейксэ ковонь перть: ламо ломанть марто теевинь содавиксэкс, ламо од тевть савсь теемс. Тонавтнема иень ушодомсто эрьва тевесь марявсь пек стака. Сеедьстэ эзинь чарькоде мезде ломантне кортыть, эзинь сода мезе меремс, кода эсь прям ветямс. Васня эрявсь тонадомс, кода тесэ университетсэ тонавтнемась моли. Эрявсь свал кевкстнемс, секс мекс ламо од тевть-валт прясо а кирдевить, ды аволь весе сеске чарькодевить. Сеедьстэ ульнесь виськс кевкстнемс ламонь кирда, савсь эстень арсемс, вешнемс эрявикс тарка ды седе тов. Зярдо окойники тонадынь, малав весе эрявикс курст уш ушодовсть. Ансяк венгрань келень Vuoden 1998 syyskuussa tulin Mordoviasta Helsinkiin stipendiaatiksi. Tuntuu kuin se olisi ollut eilen, aivan huomaamatta tuli aika pakata tavarat ja palata kotiin. Niin paljon tapahtui yhdeksässä kuukaudessa: tutustuin moniin ihmisiin, piti tehdä paljon uusia asioita. Lukuvuoden alussa kaikki tuntui kovin vaikealta. Usein en ymmärtänyt, mistä ihmiset puhuivat, enkä tiennyt, mitä pitäisi sanoa ja kuinka käyttäytyä. Ensiksi täytyi oppia, millä tavalla täällä opiskellaan yliopistossa. Aina täytyi kysellä, sillä kaikkia uusia asioita ei aina voinut muistaa eikä välttämättä heti edes ymmärtää. Usein hävetti kysyä moneen kertaan, silloin piti itse miettiä, etsiä tärkeät paikat ja niin edelleen. Kun viimein totuin suomalaisen yliopiston käytäntöihin, olivat melkein kaikki tärkeät kurssit jo alkaneet. Enää unkarin kielen kurssi oli jäljellä. Ryhdyinkin opis- Ersän kielen päivää vietettiin M.A.Castrénin seurassa ALKUKOTI 2000 (NRO 1)

27 Kulttuurien museo Etnografisia elämyksiä keskellä Helsinkiä! Mannerheim Keski-Aasiassa Inventaario - kuvia Transilvanista Tennispalatsi 2. krs, Salomonk. 15, p Ti-su 10-20, курсось ce шкане оштё эзь кармаво. Пек покш мельс паросо ушодынь тонавтнемензэ. Финнэнь жо келень тонавтнемась ульнесь аволь пек шожда. Эрямо таркасто ульнесь пек стака муемс ялга.тосо весе кортасть англонь кельсэ, финнтнэяк. Бажамот седе сеедьстэ кортамс финнэкс лавшолгадокшность. Арсинь, а эряви терявтомскак вешнеме ломанть, кинь марто вейсэ эрямосо, тонавтнемасо, юткошкань ютавтомасо тонадат кортамо финнэкс. «Сукукансавалиокунта» лездась миненек, эрзянь стипендиатнэнень, муемс истямо тев, конась ульнесь пек лезэв аволь ансяк миненек, финнэнь тонавтницятнененьгак. Истямо тевекс ульнесь эрзянь келень тонавтома. Секе шкане аламоньаламонь тонадынек кортамо, чарькодеме финнэнь культуранть ды койтнень. Ялгаксчинь атмосфера лездась апак визде кортамс эрьва кодамо тев ланга. Теде башка сеедьсте вастовкшнынек промкссо, якинек вейсэ концертэв. Вейсэ пидинек мокшэрзянь ярсамопель, морынек. Митингсэяк ульнинек - финнэнь-угрань кельтнень тонавтомань кис. Пек мельзэм тусь Эрзянь келень чинь туртов чокшнень анокстамо. Кеман «Сукукансавалиокунта» седе товгак карми важодеме стипендиатнень марто. kelemaan unkaria suurella ilolla. Suomen kielenkään opiskelu ei ollut kovin helppoa. Asuntolasta oli hyvin vaikea löytää ystäviä. Siellä kaikki puhuivat englantia, myös suomalaiset. Haluni puhua mahdollisimman paljon suomea alkoi heiketä. Ajattelin että on turha etsiäkään ihmisiä, joiden kanssa yhdessä ollessa, opiskellessa ja vapaa-aikaa viettäessä voisi oppia suomea. Sukukansavaliokunnan ansiosta me ersäläiset stipendiaatit löysimme tekemistä, josta ei ollut hyötyä vain meille, vaan myös suomalaisille opiskelijoille: ryhdyimme opettamaan ersämordvan kieltä. Silloin opimme vähitellen puhumaan suomea ja ymmärtämään Suomen kulttuuria ja tapoja. Ystävällisessä ilmapiirissä uskalsimme ujostelematta puhua kaikenlaisista asioista. Ersämordvan opintopiirin lisäksi tapasimme usein valiokunnan kokouksissa ja kävimme yhdessä konserteissa. Yhdessä laitoimme ruokaa ja lauloimme. Osallistuimme jopa mielenosoitukseen -suomalaisugrilaisten kielten opetuksen puolesta 1. Erityisesti pidin järjestämästämme ersän kielen päivän juhlasta. Toivon, että sukukansavaliokunta jatkaa työtään stipendiaattien parissa. 1) Mielenosoitus Helsingin yliopiston Viron ja Unkarin kielten ja kulttuurien sekä kotimaisen kirjallisuuden opetuksen puolesta Helsingissä 30. tammikuuta ALKUKOTI 2000 (NRO 1) 21

28 Raportti Saran Ošista JOUNI KORTESHARJU Teksti alkaa itää talsiessani syyskuisessa aamusumussa. On siksi märkää, ettei oikopolkuja ole käyttäminen: musta keskivenäläinen maa liimautuu kenkiin kuin liisteri ja kiipii ylöspäin. Näkyvyyttä on arviolta kaksisataa metriä. Miltei joka suunnalla on lähempänä reaalisosialistisia kerrostaloja. Tämä on Svetotehstroin jättilähiö Saran Ošissa, Mordoviassa eli Mordvan tasavallassa. Kaupunki löytynee järkevän kokoisilta Venäjän tai Neuvostoliiton kartoilta venäläisellä nimellä Saransk. Käytän nimeä Saran Oš, koska olen paikalla uralistina, suomen sukukielten ja niitä puhuvien kansojen tutkijana. Sar, Saran Oš, Saranskoi - nimitys ei ole vakiintunut, niin kuin ei mikään kaupunkielämään liittyvä mordvan eli mokšersän kielessä. Mordvalaiset ovat maanviljelijäkansaa. Kaupungit ovat täällä venäläisten perustamia, niissä alkuperäisväestöä on vain venäläistyvänä vähemmistönä. Suomalaiset opetussuunnitelmat tuntien esittelen lyhyesti mordvan kansan, ennen kuin raportoin laajemmin sen pääkaupungista. Mordva on suomen sukukieli, jonkin verran etäisempi kuin saamelaiskielet. Maallikolle tämä merkitsee, että puhuttu mordva on täysin käsittämätöntä ja kuulostaa ensi alkuun venäjältä. Korvan harjaannuttua hieman alkaa suomalainen (kieliopinnoittakin) erottaa mordvan venäjästä: painotus on toinen ja vokaalien osuus suurempi. Kieltä opiskellessa löytyvät sanaston ja kieliopin ikivanhat yhtäläisyydet, jotka sitovat suomen mordvaan huomattavasti tiukemmin kuin tunnetumpaan unkariin. Itsensä mordvalaisiksi ilmoittavia on entisen Neuvostoliiton alueella miljoonan verran (1989: ). Heistä mordvaa puhuu äidinkielenään noin kaksi kolmannesta (1989: 67 %). Kolmannes mordvalaisista - eli hyvin suuri osa nuorisosta - on siis ainakin kieleltään venäläistynyt, heikoin tilanne on kaupungeissa ja tasavallan ulkopuolisilla alueilla. Mordoviassa ( km 2 ) elää runsaat mordvalaista, enemmistönä ovat venäläiset ja toiseksi tärkeimpänä vähemmistönä tataarit. Monet myrskyisät vuosisadat ovat hajottaneet suurimman osan mordvalaisista ympäri Venäjänmaata. Kuvat: Saara Lindroos Mordvalaiset jaetaan kahteen pääryhmään: ersäläisiin ja mokšalaisiin. Kaikista mordvalaisista ersäläisiä on noin kaksi kolmannesta, mutta Mordoviassa heitä on hieman vähemmän kuin mokšalaisia. Paljon on kiistelty siitä, onko kyseessä yksi vai kaksi kansaa ja kieltä. Tällä hetkellä mordvalaisten kansallistunne on niin heikko, että kysymykseen on vaikea vastata. Kielinä ersä ja mokša eivät tunnu olevan toisistaan kauempana kuin (vanhojen ihmisten puhumat) Varsinais-Suomen ja Savon murteet. Koettakaapa kuvitella, että Suomessa käytettäisiin virallisesti läntistä ja itäistä kirjakieltä... Toisaalta, vaikka kieli olisikin yhteinen, voi kulttuuri erottaa kaksi kansaa toisistaan. Palaan Saran Osin hitaasti hälvenevään sumuun. Auringon näin viimeksi toissapäivänä. Puolan korkeudella sijaitsevan Mordovian ilmasto on erittäin mantereinen. Neljäkymmentä astetta ei ole tavaton lukema sen enempää kesällä kuin talvellakaan. Kesästä olen selvinnyt, talvi on edessäpäin. Kerrostaloalueella keskuslämmitys kytketään toimintaan lokakuun alkaessa. Talvivalokuvissa opiskelijatytöt hymyilevät paksujen turkiskaulusten ja turkislakkien välistä. Eläinsuojelijat ovat jossakin toisessa todellisuudessa, samoin vihreät ja tasa-arvoliike. Ihmiset keskittyvät 28 ALKUKOTI 2000 (NRO 1)

29 itsensä suojelemiseen. Se on tarpeen esimerkiksi ahtauduttaessa julkisiin kulkuneuvoihin. Nytkin tunnelma johdinauton ovella tuo alaasteen mieleeni. Pahinta on linjojen keskivaiheilla, joskus ovet eivät mahdu sulkeutumaan. Olen tottumassa siihen, että halutessani istumapaikan nousen autoon päätepysäkiltä. Saran Ošin yli :a asukasta kuljettavat edes ja takaisin venäläiset johdinautot (lippu 1,5 ruplaa), pienet venäläiset ja suuret unkarilaiset linjurit (2 ruplaa) sekä ns. reittitaksit (3 ruplaa). Rahastajatädit tunkeutuvat kaikkien Venäjän-kävijäin ihmettelemällä tavalla ihmismassojen läpi ja todella myyvät useimmille matkustajille liput. Paperille painettua paikallisliikenteen aikataulua en ole milloinkaan nähnyt. Pysäkkitauluista voi saada suuntaa-antavaa tietoa - tai sitten ei. Ihmiset eivät tunnu haluavankaan tietää, onko jokin tietty vuoro myöhässä poikkeuksellisesti vai tavan mukaan. Sinänsä hyvä perussääntö odota tai kuole on sisäistetty niin perusteellisesti, että mieluummin odotetaan täpötäyttä linjuria kaksi tuntia kuin kävellään tunnissa perille. Samaa ajatusmallia sovelletaan moninaisiin elämän asioihin, sillä ei ole tavatonta, että esimerkiksi valtion palkat myöhästyvät kuukauden tai pari. Opiskelijatoverini ovat nähneet yhden kaupungin kartan yliopistolla. Psykologituttuni mukaan niitä sai myös kirjakaupoista viitisen vuotta sitten, mutta nyt painos on loppuja karttaa on aivan turha etsiä.* Kartoittaminen on kehittävä harrastus. Erityisen kiintoisaksi työn tekee se, että katujen päälle on paikoitellen rakennettu esim. tehtaita. Äkkiseltään luulisi L. Tolstoin kadun päättyvän Poležajevinkatuun. Kierrettyäni vastaan tulleen tehdasalueen löydän nimettömän kadunpätkän. Ei sentään, erään talon seinässä lukee L. Tolstoin katu ja numero. Virallinen tieto vai pelkkä jäänne? Turha kysyä. Jos kysellä haluatte, menkää vaikka Saran osin pääpostiin kysymään puhelinluetteloa. Niin minäkin menin paikallisen ystäväni kanssa. Saimme myös kiinnitettyä kahvitaukoa pitävän henkilökunnan huomion. - Ei ole. Teidän täytyy ostaa se. - Hyvä. Mistä niitä saa? - Emme me tiedä. Tämä pätee jo Pietarissakin: venäläinen palveluammatin harjoittaja ei tiedä eikä halua tietää mitään, mikä ei kuulu toimenkuvaan. Ensimmäinen tuttujen luona näkemäni puhelinluettelo oli tukevan romaanin kokoinen, peräisin vuodelta Toisesta paikasta löytynyt vuoden 1994 opus oli jo lupaavamman kokoinen. - Mistäköhän näitä saa ostaa? - Torilta, mutta ei se ole kovin hyvä ostos. Saran Ošin torilta saa lähes mitä tahansa. Kaikkien numeroiden alku on muuttunut, eivätkä uudet numerot ole automaattisesti pääteltävissä. - Milloin ne muuttuivat? - Pari vuotta sitten. - No minä haluaisinkin tämän vuoden luettelon. - Ei sellaista ole. Ei niitä julkaista joka vuosi. Minun luetteloni on uusin. Olen nyt pitkään kertoillut ilmiöistä, jotka voivat hämmentää suomalaista. Venäjällä, etenkin Moskovan ja Pietarin ulkopuolella, ne ovat kuitenkin luonnollisia asioita, joihin ihmiset ovat sopeutuneet. Ei täkäläisille tule mieleenkään kaivata tiedonhakupalveluja. Tietoa saa tutuilta, käymällä paikan päällä, joukkoviestimistä, yleisesti ottaen sattumalta. Ei pidä kuvitella, ettei puhelinluettelottomassa ja kartattomassa kaupungissa olisi mitään. Saran Ošissa on melkein kaikkea, mitä kuvitella saattaa - jos se sattuu löytymään ja toimimaan. Ruokakauppoja riittää, ja niissä on ruokaa: leipää, olutta, votkaa, kalasäilykkeitä, keksejä, vihanneksia, suklaata, lihaa... Kilo tummaa leipää maksaa nelisen ruplaa tai enemmän, ja leipä on yksi edullisimmista elintarvikkeista. Tavallisella alle 200 Suomen markan kuukausipalkalla eläminen on tiukahkoa, semminkin kun naisväki tuntee muotitietoisen pukeutumisen velvollisuudekseen. Työttömyys on huomattava ongelma, silla valtaosa Saran Ošin tehtaista on sulkenut ovensa. Inflaatio koskee lähinnä hintoja, palkankorotukset ovat harvinaisia. ALKUKOTI 2000 (NRO 1) 29

30 Täydennystä haetaan sukulaisilta maalta, monella on myös siirtolapuutarhamainen mökki kaupungin ulkopuolella. Lisäksi halvempia vaihtoehtoja etsitään osittain kauppahallimaisilta toreilta. Paljon on kioskeja, kelloseppiä ja parturi-kampaamoja. Talous- ja kodintarvikeliikkeet painottavat valikoimissaan remonttitarvikkeita. Pankeilla näyttää menevän hyvin. Rahanvaihtopisteitä on kohtalaisen paljon, mutta yleensä ne eivät tunne muita valuuttoja kuin Yhdysvaltain dollarin ja Saksan markan. Muita yleisiä ja melko yleisiä palveluita ovat apteekit, vaatekaupat, kirja- ja paperikaupat, postit, sokerileipurit... Yhden tietotekniikkaliikkeenkin tunnen, mutta musiikki- tai äänilevykauppaa en ole vielä löytänyt. Joskus haaveilen yritysluettelon laatimisesta. Hotelleja Saran Ošissa on ainakin kaksi. Keskustan jättiläisen, hotelli Saranskin taso on peseytymistiloja lukuun ottamatta aivan siedettävä. Asiakkaat ovat enimmäkseen työmatkalaisia, joiden yöpymisen yritys maksaa; saapumisilmoituksessa tiedustellaankin työkomennuksen numeroa. Tämä on helppo ymmärtää, kun vertaa yöpymisen hintaa palkkatasoon. Kahden hengen huone maksaa noin 80 Suomen markkaa. Ravintoloita on muutama, mutta suomalaisine opiskelija-asuineni en ole yrittänyt sisälle. Onneksi osa kahviloista tarjoaa lämmintä ruokaa ilman solmiopakkoa. Viihtyisimmässä kahvilassa pihvi paistettujen perunoiden, vihannesten, leivän ja mehulasillisen kera maksaa Suomen rahassa kympin verran. Annos on hyvä, vaikkei järin suuri. Asioipa Venäjällä hotellissa, kahvilassa, kaupassa tai missä tahansa, henkilökunta ei tyrkytä mitään. (Äärimmäisyydestä toiseen: vieraisilla käytäessä isäntäväen tehtävä on kuvitella, että vieraan maha on pohjaton.) Palveluammattien harjoittajat eivät tunnu havaitsevan minkäänlaista yhteyttä menekin ja elintasonsa välillä. Jos mielii ostaa jotakin, on asia seikkaperäisesti selvitettävä myyjälle. Kieliongelman sattuessa henkilökunta rupeaa olkapäitään kohautellen neuvottelemaan: - Mitähän tuo tahtoo? -Olutta kai, muttei osaa selittää, minkä merkkistä. - Jaa. No ei voi sitten mitään. Tässä tilanteessa vain asiakkaan yritteliäisyys - elekieli, sanakirja, kohdallani usein myös mordvan puhuminen - voi auttaa. Tavarat ovat ja pysyvät tiskien takana tai sisällä, valintamyymälöitä ei ole. Torilla käsin puhuminen on hiukan helpompaa. Tunnen Saran Ošin palvelut huomattavasti paremmin kuin kulttuurielämän. Taidemuseossa olen sentään käynyt pariinkin otteeseen. Museo on nimetty jonkinasteista kansainvälistä mainetta saavuttaneen kuvanveistäjä Stepan Erzian mukaan, ja Erzian vaikuttavat puuveistokset muodostavat huomattavan osan kokoelmista. Vuosien suuren isänmaallisen sodan museo on ollut korjaustöiden vuoksi suljettuna. Rakennustaiteen ystäville monet puutalokaupunginosat tarjoavat museokäynnin veroisia elämyksiä. Musiikkiteatterissa esitetään oopperoita ja musikaaleja, elokuvateatterit mainostavat Tähtien sodan I jaksoa näkyvästi mutta värittömästi. Kulttuurihovissa esiintyy kevye(hkö)n musiikin tähtiä, ja äskettäin siellä kokoontui mordvalaisten kolmas kansankonferenssi. Korkeinta opetusta tarjoavat nyttemmin myös suomen kieltä opettava yliopisto sekä opettajakorkeakoulu (pedagoginen instituutti). En malta jättää mainitsematta pakettiautoa, joka kerran kiinnitti huomioni Svetotehstroissa. Ensimmäisenä havaitsin tekstin Finlux, tarra kyljessä taas mainosti: Titaani-vaihtoautot Toyota-liikkeistä. Takaovia koristivat Saamen liput! Rekisterikilvet olivat venäläiset. Kun viimeistelen raporttiani lokakuun loppupuolella, on taannoinen aamusumu enää harmaa muisto. Sitä seurasi helleaalto, jonka aikana vain keltaiset lehdet muistuttivat syksystä, sitten ensi hallat. Ensilumi tuli ja meni lokakuun 20. päivän tienoilla. Elämä jatkuu Saran Ošissa, ja talvi tulee varmemmin kuin johdinauto. MCJT, Saran Ošin erikoiskirjeenvaihtaja *Tämän artikkelin valmistuttua löysin pääkirjastosta Saran Ošin turistikartan vuodelta Raporttini tärkein lähdeteos on unkarinkielinen Finnugor kalauz (Csepregi, Márta (toim.) 1998: Finnugor kalauz. Panorama. S ). Suomeksi Mordoviasta voi lukea lisää Johanna Laakson toimittamasta teoksesta Uralilaiset kansat. Tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista (1992) ja vaikkapa Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen laitoksen kotisivuilta. Julkaistu myös: SEEPIA 2 (Perjantai ), s ALKUKOTI 2000 (NRO 1)

31 Kuvannuh Jelena Pystina Jukka Rautiainen da kirjuttai Perttiselläs ligakuul Piirdehii Kimmo E. Laine karjalan kielen elävüttämizes Suomes da Ven al KARJALAN KIELEN ISTORIEDU Karjal on vuaranalaine kieli sego Suomes sego Veńal. Suurin oza Suomen nügözis tiedehenruadajis pietäh karjalua omannu kielennü, eigo ni vouže suomen murdehennu. Tänäpiän Suomes eläü sündüperästü karjalan kielen malttajua, Veńal läs Ruočin valdukunnas 1600-luvul karjalan kielen aloveh ulottui Suomen nügözien Pohjois- da ozakse i Suvi- Karjalan alovehele. Karjalankielistü rahvastu kulgevui ainos Tverin muassah, 150 kilometran piäh Moskus, da viime vuozisual karjalua on paistu vai kahtel Suomeh kuulunnuol alovehel: Raja-Karjalan - Ilomančin -sevvul dai kolmes küläs Suomussalmen-Kuhmon sevvul. Talvivoinan jälles (1940) Suomi andoi suuriman ozan Raja-Karjalua iäreh N evvokunduliitole; vai erähät Korbisellän päivänlaskupuolizimat külät jiädih nügözen Suomen üskäh. Kai N evvokunduliitole annetun Raja- Karjalan eläjät siirüttih Pohjois- da Suvi-Savoh, Pohjois-Karjalah, Kajaninmuah dai Pohjois-Pohjanmuale. Vai suas imehnizes rodih ńevvokundurahvalazii. Suomen valdivo andoi sego rajakarjalazile sego Suomen ortodoksizele kirikkökunnale äijü talouvellistu tugie. Äijü suadih siirdokarjalazet taki omien käzilöinke ruadua elaigan kohendamizekse. Endizes Raja- Ven a = Venäjä ruadua : ruatah = työskennellä : työskentelevät ruado : ruadoh = työ : työhön da = ja dai = sekä sego - sego = sekä - että nügöi = nyt eigo ni vouže = eikä lainkaan malttua : malttoi : malttamine = osata : osasi : osaaminen malttai : malttajua = taitaja : taitajaa Alkukoti 2000 (nro 1) 31

32 läs = noin suvi = etelä rahvas = kansa ainos Tverin muassah = aina Tverin maahan saakka [terminatiivi] Mosku : Moskus(päi) = Moskova : Moskovasta paista : pagizen : pagizi : on paistu = puhua : puhun : puhui : on puhuttu iäreh = pois n evvokundu = neuvosto N evvokunduliitto : N evvokunduliitole = Neuvostoliitto : Neuvostoliitolle Tüngü-Korbiselgä = Tynkä-Korpiselkä. Se osa entistä Korpiselän pitäjää, joka 1940 ja 1944 jäi Suomen puolelle. Nykyään osa Tuupovaaran kuntaa päivänlasku = länsi üskä = syli eläi : eläjät = asukas : asukkaat Kajaninmua = Kainuu rodiekseh : rodih = tulla (joksikin) : tuli [refleksiiviverbi] äijü = paljon omien käzilöinke = omin käsin [komitatiivi] elaigu : elaigan = elämä : elämän kohendua : kohendamizekse = parantaa : parantamiseksi kai = kaikki voinu : voinan = sota : sodan peräs = jälkeen pajo : pajoil = laulu : lauluilla pajoine : pajozis = laulu : lauluissa [deminutiivi] suakkun : suakkunois = kasku : kaskuissa surmu : surman = kuolema : kuoleman iskie = lyödä, teurastaa ruveta : rubei = alkaa, alkoi ülen = erittäin neče = tämä, tuo omatundo : omatunnole = itsetunto : itsetunnolle kalanpüüdölaivu : kalanpüüdölaivan = kalastusalus : kalastusaluksen rodiekseh : rodinuhes = syntyä : syntynyt [refleksiiviverbi] Anus = Aunus juuriloinečindü = juurtenetsintä pidiä : pidi suurdu luguo karjalan kielen = arvostaa : arvosti suuresti karjalan kieltä opitella : opitteli = yrittää : yritti [frekventatiivi] Karjalas eläü nügöi ülen vähän karjalazii; enimüölleh kai eläjät ollah veńalazii. Toizen mualimanvoinan peräs Suomen karjalazien keskes heräi kiinostus oman kielen käütändäh pajozis, runolois, suakkunois da näütelmis. Paginkielennü Suomen puolel karjal sai voinas surmaniskun. Kielentutkii Pertti Virtaranta rubei 1950-luvul keriämäh kieli- da perinnehmaterualua tverinkarieloilpäi. Hänen ruado oli ülen tärgei nečen rahvahanjoukon omatunnole. Samah aigah Veńan puolel, Muurmannin vezilöil, seilai kalanpüüdölaivan kapituanu Vladimir Brendojev, rodinuhes Anuksen rajonan Sammatuksen küläs. Häi rubei kirjuttelemah runoloi karjalakse. Suomes suundavustu karjalan kielen elävüttämizehpäi - enimüölleh pajozien ozal - vahvendi luguzil, kaikes mualimas noussuh linnalazien juuriloinečindü. Juurittah ei ni puu kazva, paistih vahnat karjalazet. Tuoh aigah suojärveläine, Joensuus vaikuttannuh kul tuurupersounu Heikki Koukkunen pidi suurdu luguo karjalan kieles da opitteli ruadua sen hüväkse. Pidäü sanuo, ga kaiken aigua karjalan kielen hengispidämine on olluh üksittäzien ristikanzoin varas. Virallizen tahon andamat mahtollizuot karjalazien oman kielen elävüttämizeh ollah oldu ülen rajatut. Karjalua paistih vie luguloil Suomengi puolel enämbän kui nügöi. Sen elävüttämizeh oliis pidännüh andua resurssiloi jo sih aigah. Karjalan kieli on suannuh 1990-luvul uuttu tuuldu siibilöin alle. Karjalan tazavallas omua kieldü opastetah kaikis školis, mis on karjalazii lapsii. Petroskois painetah karjalankielistü kirjallizuttu da Oma mua -nimistü lehtie. I tverinkarielat ollah suadu mahtollizus opastuo omua kieldü školas da üliopistos. Suomen puolel, Kuopios, on vuvvel 1998 onnestuttu todevuttamah näütelmü Karjalazet svuad bat, kus näütteli kümmenii nuorii. Joensuusgi on suadu erähii nuorii imehnizii kerale karjalan kielen elävüttämisruadoh. Enämbän nuorii pidäis suaja ihastumah karjalan kielen azieh. Sih näh pidäü lujah ruadua. ELÄVÜTTÄJÄN DUUMII KARJALAN KIELEN DIELOS Karjalan kielen siästümine eläjien kirjois rippuu enzimäzekse ristikanzois, ket paistah karjalua da ruatah karjalan kielenke. Karjalale pidäis taki suaja sego Suomes sego Karjalan tazavallas mi-tahto viralline azemu. Karjal eule nügö-suomes omallah muapohjal, a rajakarjalazien muuttoloin ( , 1944) täh se on omal vägipohjal. Oigevuon suamine karjalan kielele kaikis paikois, kus sidä paistah on oza moizen Euroopan luadimistu, kus kai pienet da suuret rahvahat ollah rahvahinnu toine toizenke samanverdazet. Ni ühtü piendü rahvastu ei piä vuardua. Suomen Pohjois-Karjalas viimozen Raja-Karjalan školan, Tüngü-Korbisellän pohjuškolan, lopettamine oli karjalazele kul tuurale suuri menetüs. Elias Lönnrot kiändi vahnoi rahvahanrunoloi karjalas suomen kieleh da kogoi niis, ühtes suomenkielizien runoloinke, karjalazien da suomelazien rahvahanepoksen Kalevalan. Suurin vuitti Kalevalan runolois laulettih allun pidäjen karjalakse, hos niijen kieli Vienas jo alulleh oligi ülen suomenvoittostu. Ei ole tärgejin dielo, ongo karjal kieli libo murreh; parembin suau sanou, ga karjalaine paginanparzi on eräs taidehenluadu. Lönnrot kirjutti: Laulu da soitto ollah kui ristikanzan toine, pühembi kieli, kudamanke häi hüväs mieles tolkuiččou atkalua da vesseliä, kaibavuo da toivehii. Karjalan kielel pidäsgi olla tärgei olendu kaikkien suomelasten südämis muamankieleh, roduh libo vieroh kaččomattah. Karjal on kalevalazet runot kul tuurumualimale siästännüh kieli, 32 Alkukoti 2000 (nro 1)

33 Vahnan Dessoilan piäkujo heinükuul Kuvannuh kirjuttai. kui Suomen rahvahan toine, pühembi paginanluadu. Tuagieči suau kuulla väittehen, ga eule ni midä järgie elävüttiä pienii kielii: niijen on jo aigu siirdüö tuonilmazih. Täs azies suau hüvän pohjanke olla eri mieldü. Latinua ei ni ken enämbi muamankielennäh pagize, jeüreidü ei pitkäh aigah ni ken paissuh da iiri välil oli jo melgi kuolluh. Nügöi kaikil näil kielil on käüttüö. Karjalas ei ehki enämbi Suomen puolel tule ni kenen äskisündünüön lapsen muamankieldü, a sil on äijü mahtollizuksii kul tuurukielennü. Karjal voi eliä omaehtozesti da bohatuttua suomalazen, suomenkielizengi kirjallizuon kieldü. Täs dielos kerdou kuavakse rääkküläläzen Burlakat -arttelin uuzi levü. Karjalan kielen kul turnoin tuotteliaizuon säilümizele on Suomes parembat mahtollizuot kui monel pienel kielel mualiman eri mais. Omannah hüvüönnü karjalal on sen suuri ligehizüs suomen kielenke. Tävvelline karjalan kieleh opastumine suomie muamankielennäh pagizevale helpombi ruajeh kui kuavakse latinan kielen opastelu. Pidäü duumaija mahtollizuttu karjalan kielen opastamizekse školis, samoil čuassuloil suomen kielenke, natodielo niil Päivännouzu- da Pohjois- Suomen alovehil, kus eläü karjalaissündüzii lapsii. Vienan Karjalas oliis sama retseptu mahtolline kui Suomes. Ehto onnestumizele on, ga paikalline rahvas iče karjalua suvaiččou. Livviköin eländümail da Tverin Karielas on oman kielen opastundas lähtiettü lekkehele karjalan kieles. Net Anuksen da Tverin lapset, keidü kiinostau suomen kieli voidais opastuo suomie karjalan külles. Monien kielilöin käzittelü samoil čuassuloil kehittäü nuoriliston da muijengi opastujien ülestü kielińeruo. Hüvä ülene kielińero on evukse suurten kielilöin opastundale. Monien kielilöin malttamine on tärgei dielo Suomen da Veńan suhtieloin dai nügözen eurooppalazen tilantehen kannal. Karjalan kielel oliis mahtollizus ruadua toziüstävüön salvajannu eri mualoin da rahvahien välil. Karjal on nügözes tilantehes tervehtulluh välittäi sego Veńan da Suomen karjalazien suhtielois sego üleizembäl tazol veńan da suomen kielilöin välil. Päivännouzu-Suomen istories da rahvahankul tuuras on äijü ühtestü karjalankielizien alovehien kul tuuranke: päivännouzusuomelazile lapsile karjalan kieli vois toimittua veräjän virgua oman kodirannan eričuksih da murdeheh. Karjalan kieldü školis opastuttajes pajoil da muuzikal on suuret ga = että resurssi : resurssiloi = voimavara : voimavaroja škola : školis = koulu : kouluissa i = -kin, myös svuad bat = häät kus = jossa imehnine : imehnizii = ihminen, ihmisiä kerale = mukaan ihastuo : ihastumah = innostua : innostumaan dielo = (virallinen) asia sih näh = sen suhteen lujah = kovasti duumu : duuman : duumii = ajatus : ajatuksen : ajatuksia siästüö : siästümine = säilyä : säilyminen ken : ket : keidü = joka : jotka : joita ei ni ken : kenen = ei kukaan : kenenkään taki = kuitenkin mi-tahto : mil-tahto = jokin : jollakin eule = ei ole moine : moizen = sellainen : sellaisen luadie = tehdä, muodostaa ni ühtü = yhtäkään vuardua = syrjiä, sortaa vuitti = osa (jostakin) hos = vaikka alulleh = alun perin libo = vai luadu = laatu, laji kudai : kudamanke = joka : jonka avulla [komitatiivi] tolkuija : tolkui ou = tulkita : tulkitsee atkal : atkalua = mielipaha : mielipahaa vessel : vesseliä = ilo : iloa kaibavo : kaibavuo = kaipaus : kaipausta olendu = asema rodu = suku, rotu viero = uskonto tuagie i = usein siirdüö tuonilmaziin = kuolla, siirtyä tuonpuoleiseen jeürei : jeüreidü = heprea : hepreaa melgi = melkein kuavakse = esimerkiksi artteli = ryhmä, bändi hüvüs : hüvüönnü = etu : etuna ligi = lähellä uassu, urokku = tunti Alkukoti 2000 (nro 1) 33

34 natodielo = erityisesti päivännouzu = itä suvaija : suvaiččou = suosia, rakastaa : suosii : rakastaa net = ne külles = ohella ńero = kyky, taito salvua = rakentaa salvai : salvajannu = rakentaja : rakentajana Tule terveh! = Tervetuloa! veräi : veräjän = portti, ovi : portin, oven rodńu : rodńat = sukulainen : sukulaiset jüttü : jütüil = tapa : tavalla avuttua = auttaa ujestu : ujestan : ujestua = kihlakunta : kihlakunnan : kihlakuntaa Korela : Korelan = Käkisalmi : Käkisalmen baba = isoäiti, mummo mahtollizuot. Joensuun Vapaaopistol karjalan kieleh opastujan nuoriliston, opastelumotivat ollah ülen persounukohtazet da moninazet. Hüö ollah kuuldu, gu omat rodńat libo vahnembat paistah karjalakse libo ollah elettü mil-tahto toizel jütüil karjalazen kul tuuran vaikutuspiiris. Erähät karjalan kielen harrastajis ollah tervehüönhuollon opastelijoi da tahtotah avuttua vahnoi imehnizii heijän omal kielel. Iče olen elännüh lapsessu Joensuun Niinivaaral, kudai vie 1600-luvul oli oza karjalankielistü Korelan ujestua. Minun sovanlahtelaine baba malttoi karjalazii sananpolvii, hos argipaginat ainos pagizigi suomen kieleh. Karjalaine perinneh, kul tuuru dai ortodoksine viero kuulutah ühteh. Kaikkie näidü voijah lähestüö kielen nägökulmas. Laun hiihin laulajoille, Laun hiihin, latvan taitoin, Oksat karsin, tien osoitin; Siitäpä nyt tie menevi, Ura uusi urkenevi Laajemmille laulajoille, Runsahammille runoille Nuorisossa nousevassa, Kansassa kasuavassa. (Kalevala) 34 Alkukoti 2000 (nro 1)

35 Alkukoti 2000 (nro 1) 35

36 Unkaria ylioppilasaineeksi? Boglárka Straszer Todellista pioneerityötä kahdessa suomalaisessa koulussa Ehkä yhtenä kauniina päivänä Opetushallitus palkitsee vielä niitäkin ahkeria lukiolaisia, jotka suurella innolla ja sinnikkäällä uurastuksella ovat aloittaneet unkarin kielen opiskelun 1990-luvun loppupuolella suomalaisessa keskiasteen oppilaitoksessa - näin huokaisemme me unkarin kielen tuntiopettajat. Unkarin kielen ylioppilasaineeksi saamista varten ovat Jyväskylän lyseo ja Nurmijärven Klaukkalassa toimiva Arkadian yhteislyseo lähettäneet anomuksen Opetushallitukselle, mutta toistaiseksi sen hyväksyminen odotuttaa itseään. Näissä kouluissa unkarin kieltä on opetettu B3-kielenä jo siitä lähtien, kun Opetushallitus keväällä 1998 lisäsi lukiolakiin, lukion opetussuunnitelman perusteita -kohtaan uuden osion unkarin kielen B3-oppimäärä. Unkarin (ja myös viron!) kielen opiskelun mahdollisti alunperin syksyllä 1996 kansainvälistyvän yhteiskunnan tarpeisiin käynnistetty Kimmoke-projekti. Tämän valtakunnallisen kielipilottihankkeen tavoitteina ovat mm. kielivalintojen monipuolistaminen kaikilla kouluasteilla, kieltenopetuksen menetelmien uudistaminen, yhteistyö eri kouluasteiden välillä, koulu- ja työelämän yhteistyömuotojen etsiminen sekä koulujen kansainvälistyminen. Hankkeen myötä Arkadian yhteislyseo solmi jo syksyllä 1996 yhteistyösopimuksen debreceniläisen Csokonai Vitéz Mihály Gimnáziumin l. lukion kanssa. Opiskelija- ja opettajavaihdosta on tullut jo perinne, ja ensimmäiset vaihtoon osallistuneet oppilaat ovat jo jättämässä hakupapereitaan yliopistojen suomalais-ugrilaisille laitok-sille. Mutta kuinka käy niiden oppilaiden, jotka ovat oivaltaneet erilaiseen kielivalintoihin perustuvan monipuolisen kielitaidon merkityksen, mutteivät kuitenkaan haluaisi ryhtyä pelkästään filologeiksi? Samalla jää myös kysymykseksi, miten pitkään pioneerit jaksavat tehdä työtä ilman varsinaista porkkanaa... Ižkarin eli venäjäksi Iževskin keskustassa sijaitseva monumentti on kansan suussa ristitty Kulikovan suksiksi kuuluisan udmurtialaisen hiihtäjän mukaan. Milla Hannula 36 Alkukoti 2000 (nro 1)

37 Kuva: Martti Haltia on turha, juna Jekaterinburgiin ei tänään kulje. Ihmiset naureskelevat kirjavalle villapipolleni. Täällä kaikilla on tyylikkäät karvavarusteet. Suomalainen turkisradikalismi tuntuu hullulle: torilta voi ostaa suosittuja kissankarvasukkia. Meitä vaihto-oppilaita on yksi korealainen, yksi suomalainen ja kuusi espanjalaista. Olemme varsin eksoottinen ilmestys sambatessamme kaupungin muu tamissa diskoissa. Herätämme kateutta, koska pai kallisiin verrattuna olemme rikkaita. Votka on kaikkien mielestä halpaa. Koulu alkaa ja viikkojen etsintöjen jälkeen löytyy myös politiikan ja sosiologian laitos, jossa käyn Aasian ja Venäjän kulttuurin sekä kansainvälisen politiikan luennoilla. Koulukavereillani on erilaiset käsitykset politiikasta, varsinkin Stalinista ja Jugoslavian pommituksista. Iževskissä pelätään tosissaan kolmatta maailmansotaa. Toisaalta moni ei näe muutakaan vaihtoehtoa: USA:n ylimielinen politiikka slaavilaisveljiä kohtaan ei voi jatkua. Kaupungin moderneimmassa, pommisuojaan rakennetussa diskossa vietetään Naton pommituksia vastustavaa iltaa. Tarjoilijat ovat värjänneet hiuksensa verenpunaisiksi Udmurtia - kun nimi kuulosti niin hyvältä Muistoja Udmurtian kuukausista Nousen junasta matkattuani halki lumisten peltojen, kylien ja metsien. Olen saapunut tuhruiseen provinssipääkaupunkiin, jonka nimi on Iževsk, asukkaita puoli miljoonaa. Kaupungin keskustan muodostaa suuri sipulikupolikirkko ja sen ympärille kerääntyneet muutamat liikehuoneistot. Kerjäläismummot jäätyneine nenineen ovat vartiossa katujen varsilla. Leninin patsas seisoo kirjaston edessä vankasti jalustallaan. Opiskelun alku siirtyy jostain syystä. Yritän lähteä tutkimaan lähikaupunkeja, vaikka paikalliset sanovat, ettei se kannata. Juna-asemalle päästyäni olen palelluttanut varpaani, vaikka minulla on isän ostamat, astronauttienkin käyttämät silkkisukat jalassa. Yritys Kuva: Milla Hannula Alkukoti 2000 (nro 1) 37

38 Kuva: Milla Hannula OI UDMURTIT Udmurtit ovat yhtä punatukkaisia kuin irlantilaiset. Molempia myös kutsutaan laulavaksi kansaksi. Liekö tämä syynä siihen, että Iževskin udmurtialaisten nuorten teatterissa Indakarissa esitetään kelttiläiseen mytologiaan perustuvaa upeaa näytelmää Tristan & Isoldea. Näytelmässä ollaan luontevasti sekä Irlannissa että Udmurtiassa. Kuulen myöhemmin pääosan esittäjän udmurtialaisen performanssin. Kyky on löydetty myös Suomessa: Olga Aleksandrovna on jo varattu Kemin kaupunginteatteriin. Iževskin kaupunginmuseossa vietetään yhteistä suomalais-ugrilaista taidenäyttelyä. Se on nimetty kaikilla suomalaisugrilaisilla kielillä, suomeksi Kalamieheksi. Avajaistilaisuuden ohjelma on perinpohjainen: sadasta avajaisvieraasta likimain puolet pitää juhlapuheen. Seuraavaksi yleisöstä tehdään ihmiskalaverkko ja jokaiselle verkkoon päässeelle ojennetaan keraaminen kala. Ja tietenkin syödään makkaravoileipiä, juodaan, lauletaan: ollaan yhdessä. Olen tyypillinen länsimaalainen: haluan tavata shamaanin. Moni Iževskin udmurtti kertoo, että maaseudulla kyllä harjoitetaan luonnonuskontomenoja, mutta turisteja ei haluta menoja seuraamaan, sillä jumalat eivät siitä pidä. Hyväksyn asian, mutta innostun kuitenkin, kun pieni punatukkainen udmurttiystäväni Olga kutsuu minut tapaamaan kylänsä noitaa. Ižkarin kaupunkia talvella... Kyläläiset kuulemma pelkäsivät kaupan kassana toiminutta noitaa, joka vaihtorahoja antaessaan joko otti tai luovutti hyvää tai huonoa energiaa. Kyliin pääsee kuitenkin vasta keväällä ja matkani noitien luokse siirtyy. Olga kertoo, että udmurttien joukossa on paljon noitia, vain marilaisissa niitä on vielä enemmän. PUŠKIN ON MEIDÄN KAIKKIEN Udmurtit muodostavat kolmasosan Udmurtian tasavallan väestöstä. Heidän asemansa on huonompi kuin luvut ja tasavallan nimi antavat olettaa: udmurtit ovat köyhempiä ja vähemmän vaikutusvaltaisia kuin venäläiset. Iževskin venäläisnuorisolla on mielipiteensä udmurteista: heitä pidetään sulkeutuneempina ja hiljaisempina kuin venäläisiä. Rasismia ei peitellä: minullekin, heimoveljelle, sanotaan suoraan, että udmurtit ovat tyhmä kansa. Mutta Puškin on meidän kaikkien. Ja koska myös Neuvostoliitto suhtautui positiivisesti Puškiniin on hänen valtakautensa jatkunut Venäjänmaalla jo pitkään. Vaihto-opiskelijoidenkin pitää opetella pakolliset puškininsa. Kapinoin ja opettelen udmurttien kansallisrunoilijan, 30-luvun vainoissa menehtyneen Kuzebai Gerdin venäjäksi käännettyjä runoja, mutta opettaja ei pidä ajatuksesta. Puškinin 200-vuotispäivät ovat tulossa, ja tv:ssä kerrotaan montako päivää maa- 38 Alkukoti 2000 (nro 1)

39 Kuva: Martti Haltia...ja ympäröivää maaseutua kesällä. giseen hetkeen vielä on aikaa. Vaikka venäläisyys onkin soluttautunut yhä koh ta lokkaammin udmurttien elämään, on vaikutteita kulkeutunut myös toiseen suuntaan. Pelmeenejä pidetään perivenäläisenä ruokana, mutta pel on udmurtiksi korva ja njanj leipä. Korvaleipänsä venäläiset ovat saaneet Siperian suomalais-ugrilaisilta kansoilta. SISÄÄNPÄÄSY 50 DOLLARIA Iževskin harvat uusrikkaat eivät pysty elättämään montakaan baaria. Näissä muutamissa ravintoloissa soi ainainen tekno ja venäläisyys näkyy vain ruokalistalla Täällä näkee helposti kuka on kukin: mafian miehillä on parin millin siilitukka, äänekäs hohotus, iso porukka missä liikutaan ja nenän alla valtavat šašlikkiannokset. Villissä idässä on omat lakinsa. Käyn kaupungin luksusravintola Karhussa, jossa voi tilata karhua eri tavoilla valmistettuna. Huhu kertoo, että kaupungin laidalla olisi ravintola, jonka sisäänpääsy olisi 50 dollaria. Voi olla, täällä kaikki huhu on tietoa kunnes toisin todistetaan. Udmurtiassa on oma tv-kanava, josta lähetetään myös udmurtinkielisiä ohjelmia. Udmurtian uutisissa mässäillään inhorealismilla, jos vain aineistoa riittää. Näytetään talvipakkasilla roskalaatikkoon jätettyjä vauvoja, metsästä löydetty hirttäytynyt. Vaihto-oppilaat katsovat silmät tapillaan Venäjän Tosi-tv:tä : Suomessa ja Espanjassa ei tällaista näy. KANSAN KOHTALO Venäjällä kun ollaan, joutuu tietoa udmurteista etsimään viidakkorummun avulla. Löydän historioitsijan, Vasilin, joka ensi töikseen lahjoittaa minulle Kama-joesta löydetyn vanhan keraamisen verkon painon. Joudumme vaihtamaan muutaman kerran keskustelupaikkaa, koska mies pelkää, että väärä taho kuulee keskusteluamme. Suomalaisesta tämä tuntuu tietenkin vainoharhaisuudelta. Tunneside ja empatiani udmurtteja kohtaan kuitenkin kasvavat entisestään, kun Vasili kertoo kansansa kohtalosta: Stalinin vainoista, joissa udmurttiintelligentsia tuhottiin ja Hruštševin ajasta, joka muodostui udmurteille tuhoisimmaksi. Tänä aikana udmurttien kyliä lopetettiin perspektiivittöminä ja maaltapako kiihtyi. Kaupungeissa udmurtteja kohtasi sulautuminen venäläisväestöön. Vasili on pessimisti. Hän antaa udmurteille enää sata vuotta elinaikaa. Alkukoti 2000 (nro 1) 39

40 Kuva: Santeri Junttila Alhaalla: Marianna Semjonova opettaa yliopistolla suomea marilaisille. Joškar-Olassa kuuluu marin kieli -ainakin jos tietää missä kuunnella Santeri Junttila Marinmaan pääkaupunki Joškar-Ola, Punainen kaupunki, on toukokuun lopulla vihreimmillään. Puistot, lehmusten reunustamat bulevardit ja keskustan yhtenäinen arkkitehtuuri kauniine ja hyväkuntoisine 30-luvun kivitaloineen luovat viihtyisyyden hengen, jollaista harvoin Venäjänmaan provinssikaupungeista tapaa. Olemme kaupungissa edustamassa HYYtä ja sen sukukansavaliokuntaa, kolmikkomme on tullut paitsi tutustumaan kaupungin marilaiseen kulttuurielämään, myös tapaamaan Marin nuorisoliittoa U Vijtä, jonka tietokonehankintojen tukemista HYYn sukukansakeräysvaroilla on suunniteltu. Kuva: Santeri Junttila 40 Alkukoti 2000 (nro 1)

41 Joškar-Olan lasten ja nuorten käsityökoulun opettaja esittelee oppilaittensa taidokkaita töitä, joiden kirjonta perustuu marilaisten perinteiselle symboliikalle. muulla kuin venäjän kielellä. Toivoa kuitenkin on. Täysin marinkielisiä lehtiä ilmestyy kaupungissa peräti neljä: yksi, Mari El, lähes päivittäin - olkoonkin, että useimmista lehtikioskeista on turha etsiä muita kuin venäjänkielisiä lehtiä. Katukyltit ovat kaikkialla kaksikieliset, ja miltei joka kaupassa lukee Magazin-kyltissä myös marinkielinen Kevyt. Jopa linja-autoliput saimme kerran ostettua marin kielellä! KAKSIKIELINEN KAUPUNKI Suomalais-ugrilaisuutta Venäjältä etsiessä ei kaupungeille kannata asettaa suuria odotuksia. Valitettavan usein vähemmistökansallisuuksien osuus kaupunkiväestöstä on häviävän pieni. Kaupungistuminen on lähes aina merkinnyt venäläistymistä ja jäljellä olevatkin vähemmistökulttuurit kituvat näkymättömissä isovenäläisen yhtenäiskulttuurin varjossa. Joškar-Ola on tässä suhteessa piristävä poikkeus. Kaupungin noin kolmestasadasta tuhannesta asukkaasta lähes kolmannes on marilaisia, minkä ansiosta marin kieli myös kuuluu kaupungilla - ainakin jos tietää missä sitä kuunnella. Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen joukossa on mareilla vahvin asema nimikkotasavallassaan, jo koska mareja on lähes puolet Marin asukkaista, mutta myös koska lähes kaikki marilaiset ymmärtävät yhtä, niittymarin murteisiin perustuvaa kirjakieltä, päinvastoin kuin useimpien suomalaisugrilaisten vähemmistökansojen kohdalla on asia. Julkisessa elämässä ei Joškar-Olankaan kaksikielisyys ole kovin kehittynyttä: korkeakouluopetus on yliopiston suomalais-ugrilaista laitosta lukuun ottamatta täysin venäjänkielistä, peruskouluissakaan ei kaikissa ole edes lakisääteistä kahden viikkotunnin äidinkielen opetusta. Marinkielisiä oppikirjoja on kielen lisäksi olemassa vain marilaisen kirjallisuuden, Marin historian ja matematiikan opetukseen. Varsinaista kansalaisrohkeutta edellyttää palvelun vaatiminen useimmissa kaupoissa, ravintoloissa ja virastoissa Kuva: Santeri Junttila JÄRJESTÄYTYNEET MARILAISET Joškar-Olassa pitää päämajaansa Marij Ušem, Marilaisten liitto, jonka kokoustakin - luonnollisesti marin kielellä pidettyä - pääsemme seuraamaan. Marij Ušem on järjestäytynyt myös puolueeksi, mikä sekin on Venäjän suomalais-ugrilaisten järjestöjen joukossa ainutlaatuista. Muuten ei Marinmaan poliittinen tilanne ole alkuperäisväestölle kovin suotuisa, kun tasavallan omavaltainen presidentti Vladimir Kislitsyn suhtautuu marilaisten pyrkimyksiin varsin penseästi. Marij Ušemin ohella marilaisille tärkeä järjestö on U Vij, Nuori Voima, jonka toiminta alkoi jo Gorbatšovin perestroikan aikana. U Vijn perustajajäsen Laid Šemier kertoo meille järjestön toiminnasta. Olimme utopisteja, sanoo Šemier. Pienten kansojen ja pienten ihmisten on oltava utopisteja. Vain niin lähtevät suuret asiat liikkeelle. U Vijn utopistien aloitteesta on perustettu marinkieliset teatterit Vuori-Mariin ja Baškortostaniin, aloitettu nuorten viikkolehden Kugarnjan julkaiseminen sekä viritetty keskustelua marinkielisen kouluja yliopisto-opetuksen kehittämisestä. Uuden marilaisten sukupolven kiinnostusta omaa kieltään kohtaan varmasti lisäsi myös mariksi julkaistu seksivalistuskirjanen... Paljolti juuri U Vijn aktivistit olivat myös perustamassa Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liittoa Mafunia. IDENTITEETTI ON TÄRKEÄ Marilaisen identiteetin kulmakivenä on luonnonusko. Marilainen on ja pysyy pakanana, kertoo U Vijn puheenjohtaja Vasli Buškov. Viime vuosina meillä on käynyt kaikenlaisia lähetysjärjestöjä. Marilaiset kuuntelevat, sanovat, ahaa, näinkö on, mutta pysyvät pakanoina. Pakanuudessa keskeisiä eivät ole jumalat, tärkeintä on, että ihminen ymmärtää kuuluvansa luontoon ja ottaa vastuun kaikesta mitä tekee. Ei ole jumalaa, jolta anella anteeksiantoa. Käymme tutustumassa Joškar-Olan yliopiston suomalais-ugrilaiseen laitokseen ja tapaamme nuoren Alkukoti 2000 (nro 1) 41

42 marilaisen suomenopettajan Marianna Semjonovan. Marianna opettaa neljässä ryhmässä yhteensä 60:ta opiskelijaa. Päästyämme seuraamaan Mariannan opetusta toteamme opettajan osaavaksi ja ryhmän innokkaaksi: vasta toista vuottaan kaksi tuntia viikossa suomea opiskelevat marilaistytöt kyselevät meiltä matkamme vaiheista sujuvasti suomeksi ja Marianna marintaa, kun selityksemme käyvät liian monisanaisiksi. NUORET TAPAAVAT PUISTOSSA U Vijn vieraina käymme niin lehtitalossa, lasten käsityökoulussa kuin etnografisessa museossakin. Suurinta vaikutusta meihin eivät kuitenkaan tee museot ja muut instituutiot, vaan Mari Park. Meidät viedään illalla puistoon, jossa istuskelee marilaisnuoria: yhdellä penkillä Udmurtian mareja, toisella vuorimareja... Eloisa keskustelu käy marin kielellä. Isovanhempani tutustuivat täällä toisiinsa, kertoo yksi nuorista. Kun kysyn, kuinka usein nuoret puistoon kokoontuvat, vastaavat kaikki tulevansa joka ilta - joka ilta Marin sankarin päivästä 26. huhtikuuta aina kesälomien alkamiseen saakka. Kevätillat ovat Joškar-Olassa eksoottisen lämpimiä, auringonlaskun jälkeen ei ilma tunnu viilenevän ollenkaan. Yhdentoista aikaan tulee puistoon nuori mies harmonikan kanssa ja alkaa soittaa. Reipastahtisen kansantanssin aloittavat parikymppiset pojat nahkatakeissaan. Tytöt pyörivät pian piirissä poikien ympärillä, ja meidätkin viedään mukaan tanssiin, jonka askelet ovat niin hurjat, ettei meidän suomalaisten jaloista ole moiseen nakutukseen. Tanssi käy ja juttu luistaa, eikä ketään näy liikaa nauttineena. Puoliltaöin lähdemme hotellille, marilaiset jäävät tanssimaan Kuva: Santeri Junttila keskenään. Ainoa venäläinen paikalla on Vladimir Iljitš jalustallaan, tuijottaen korkealle näkemättä Marin nuorisoa. Yläkuva: Joškar-Ola on vihreä kaupunki. Pojat aloittavat tanssin Mari Parkissa. Kuva: Saara Lindroos 42 Alkukoti 2000 (nro 1)

43 Alkukoti 2000 (nro 1) 43

44 Kuva: Saara Lindroos Siperia Kielisukulainen ajaa poroeloa koilliseen. ja mitä ajattelin siellä Annika Pasanen Toukokuun 1999 suurella uralilaisella kiertomatkalla sukukansavaliokuntalaiset Santeri, Saara ja Saara Annika menivät sinne ja palasivat takaisin. Tajunnanvirtaa matkalta kirjasi ylös Annika. SINNE En minä tiennyt: että tundra olisi näin kaunis, kevät näin alussa, Ural näin valtava. En ollut oikeastaan odottanut mitään, pyrähtänyt vain matkaan, kartan hankkinut lähtöpäivän aamuna ja kuljettanut sormea pitkin outoja reittejä ja kaukaisia nimiä. Uhta, Inta, Labytnangi. Nyt istun tässä junassa sillä rautatiellä sormeni alla, naama menosuuntaan, innosta kuumin poskin ja tuijotan ulos pohjoiseen ja itään. Olen menossa sinne, omaan rakkaimpaan ilmansuuntaani, kaupunkiin, josta en vielä tiedä muuta kuin nimen. Ikkunantakainen maailma saa minut huudahtelemaan, heiluttamaan käsiäni, tuijottamaan ääneti: kaikki tuntuu jotenkin suurelta, valtavalta, kauniilta, tai vain toiselta. Porotokat loivilla rinteillä, laaja liikkumaton valkeus, aavemaiset asemarakennukset, Uralin terävät sinervät huiput. Sanireellä ajavat poropaimenet ja savujuovat kotien yllä saavat melkein kyyneleet silmiini. Täällä elävät ihmiset, joista olen vain lukenut ja nähnyt kuvia - ne, joitten takia opiskelen, kielihistoriaa ja folkloristiikkaa, vaikkei niillä ole siitä aavistustakaan. Ovat olemassa yhtäkkiä hätkähdyttävästi silmien edessä, vaikka kiidänkin kaiken ohi mieletöntä vauhtia. Jollain oudolla asemalla betoniraunioiden välissä seisoskelee seurue: kaksi miestä ja nainen poroineen, turkeissaan ja koipikengissään, pörröiset koirat rekien ympärillä. Naisella pieni lapsi komsiossa. Seisovat hiljaa, odottavat jotain. Me hosumme ikkunan takana kameroinemme, enkä voi olla nolostumatta kun muistan turistit Inarin raitilla, niiden valppaat katseet ja räpsyvät salamavalot jokaisen poron ja saamenpuvun perässä ja sen, miten me niille aina nauroimme. Miksi ne tulevat Inariin, miksi minä huidon tässä? Outo on tämä länsimaisen ihmisen jano ja vimma lähteä kauas kotoaan metsästämään Toiseutta, palatakseen kotiinsa näyttämään valokuvia ja kertomaan, miltä se näytti. 44 Alkukoti 2000 (nro 1)

45 Käsityönopettaja Darja Njorpsane ja hänen äitinsä näköinen nainen. Kuva: Saara Lindroos SALEHARD Meitä tuijotetaan lakkaamatta, tavalla joka panee epäilemään, että olemme Jamalo-Nenetsian historian ensimmäiset turistit. Kaduilla peräämme käännytään: hello, American boy, huutaa kaksi nuorukaista Santerille. Tunnen itseni kaksimetriseksi toppapukuhir viöksi näiden pienten, pistäväsilmäisten ihmisten joukossa. Bussissa joku työntää käteeni kolikon, enkä osaa muuta kuin katsoa sitä ällistyneenä; lopulta ihmisten naurusta ja viittoilusta käy ilmi, että se olisi annettava eteenpäin, etummainen ostakoon kuljettajalta lipun. Mitä me mahdamme heille olla? Kadehdittavia, rikkaita länsimaalaisia, vai naurettavia, kummannäköisiä harhailijoita? Minä tuijotan takaisin: voisin seurata ikuisuuden näitä kasvoja, mustia kulmia, silmiä, poskipäitä, joissa on jotain samaa kuin omissani. Minun silmilläni on täällä kotoinen olo, sanon toisille. Sataa sakeaa, kosteaa lunta. Hotellihuoneen sisälämpötila on yli +30 ja hotellin baarissa safarimallisten tuulettimien ilmavirta leyhyy muovipalmujen ympärillä. Tilaamme jotain, mitä keittiö suosittelee, ja saamme raakaa kalaa. Riemastun siitä lapsellisesti, kuten kaikesta muustakin, mikä osoittaa todeksi kirjoista lukemani asiat: oppaamme, herra Taragupta ei pidä valokuvaan joutumisesta, eikä museovitriinin samaanin varusteita saa osoittaa sormella. Joku perinteiseen poropeskiin pukeutunut mummokin viilettää kadulla. Kaupungin asukkaista kuitenkin vain jokunen prosentti on uralilaista sukua, loput ovat aitovenäläiseen tapaan kaikkea ukrainalaisen ja tataarin väliltä, eikä kaupunki ulkonaisesti juurikaan eroa muista näkemistäni kaupungeista tässä maassa. Herra Taragupta johdattaa meitä loppumattoman tarmokkaasti muutaman päivän halki lumipenkkojen ja bussireittien; hänen pää määränsä on näyttää meille kaikki kaupungin hyvät ihmiset. Opettajatar Darja Njorpsane sanoo, että minä näytän ilmiömäisesti hänen äitivainaaltaan, ja lahjoittaa meille lasten tekemät kotihaltianuket. Opettajaopiston tytöt käyvät iltakylässä hotellissamme harjoittelemassa saksankieltään. Ravintolassa syön vahingossa maksaa, vaikka vihaan sitä. Sää lämpenee, emmekä voi olla ajattelematta kauhulla Obin jäätä ja sen kestävyyttä; paluumatka toiselle rannalle tulee tuskin olemaan sen miellyttävämpi kuin tulokaan, joka jo lukeutui elämäni hirveimpiin hetkiin. JOKI Torstaiaamuna Santeri lähtee Taraguptan kanssa selvittämään, miten pääsemme illaksi vastarannalle, josta juna aamulla lähtee. Hän palaa hotelliin kertomaan hilpeät uutiset: pääsemme kyllä, mutta - tankilla. Jää ei kestä enää bussia. Ajatus tulevasta tankkimatkasta varjostaa koko päiväämme, ja ainoana valopilkkuna Kuva: Annika Pasanen Alkukoti 2000 (nro 1) 45

46 Kuva: Saara Lindroos Elämysmatkailijoita naurattaa ennen extreme-osuuden alkamista. näemme mahtipontiset, romanttissävyiset muistokirjoitukset kotimaan lehdistössä. Lähtiäislahjaksi Taragupta soittaa meille nerpjuhia ja laulaa, sekä evästää meidät suurikokoisella suolakalalla. Olemme odotelleet rannalla jo jonkin aikaa, kun tankin luo lompostaa kaksimetrinen öljystä ja noesta musta mies, naama virneessä ja nähtävästi umpihumalassa. Käy ilmi, että hän on kuljettaja. Tuijotamme sanattominaa: noihinko kouriin nyt henkemme lasketaan? Rannalla hyppelehtii venäläinen perhe videokameroineen: ovat tulleet ikuistamaan filmille, kun kolme tyhmää turistia ajetaan tankilla suoraa päätä joenpohjaan. Vesilammikot jään päällä ovat paljon syvemmät ja leveämmät kuin kolme päivää sitten. Kun tankki jyryää laitojaan myöten veteen, Saara sanoo hiljaa, että ei tämmöistä voi tapahtua, ja telaketjut raapivat jäätä, vesi velloo joka puolella, ylemmän jään reuna on liian jyrkkä, me emme tule selviämään tästä. Kuva: Saara Lindroos Katson tiukasti siihen suuntaan, johon kohta lähden uimaan, ja venäläisperhe rannalla kuvaa innoissaan, heiluttaa ja hoilaa meille. Moottori ärjyy, ohjaamo on kokonaan pinnan alla, jää narskuu, heilumme holtittomasti tankin lavalla, mutta yhtäkkiä tulee iso kallistus ja olemme pois vedestä. Minä nauran ja tärisen ja näytän voitonmerkkiä venäläisperheen videolle. POIS Juna lähtee aikaisin seuraavana aamuna. Nukumme koko matkan sumuisen Uralin yli ja herättyämme olemme Euroopassa. Alan taas tuijottaa ikkunasta ulos tundralle. Mietin, voisinko elää täällä: jättää kirjallisen kulttuurin, massamediat, ihmisjoukot, järvet, metsät, helpon elämän. Olen sairastumassa - märkä arktinen ilmasto ja hotellihuoneen trooppinen ilmanala kaiketi - ja naapurisängyn muori juottaa minulle sitruunateetä. Lumikentät, porotokat ja yksinäiset ihmisenmerkit maastossa kuristavat kurkkuani: tämä pohjoinen sekoittuu yhtäkkiä omaan pohjoiseeni, Inariin ja kaikkeen suruun siellä, ja tämä etelään kaartuva liike kaikkiin lähtöihini Inarista etelään, pois pohjoisesta väärään ilmansuuntaan, pois rakkaimman luota yksinkertaisesta olemisesta kylmään meluisaan etelään. Pysäyttäkää juna ja päästäkää minut. Jättäkää Vorkutan risteykseen lumen ja hiljaisuuden keskelle, sinne minä kuulun, en halua enää pois. Makaan iltaan asti makuupussin sisällä naama tulosuuntaan. Ajattelen omaa kodittomuuttani, kaikkia ihmisiä, joita olen tavannut, enkä ehkä enää tapaa, tundran taakse jäämistä, Taraguptan laulua, hantilapsia, maailman tuhoutumista, pieniä kieliä, polkuja, lumisadetta, näitä yksinäisiä kyliä. Sekametsä alkaa. Tunti tunnilta makuupussini sisällä liikun pois, muutan paikkaa, päästän irti pohjoisesta, Siperiasta. Pian tulee Mari El, Kasan, Volga, Tver, ja rakastan niitäkin kaikkia. Mutta kun ei mikään koskaan tee niin pohjattoman onnelliseksi ja murheelliseksi kuin pohjoinen. 46 Alkukoti 2000 (nro 1) 46

47 Mistä on öljymme peräisin? Santeri Junttila Puolet Suomessa käytetystä öljystä ja kaasusta tulee Venäjän maan povesta. Öljyn alkukoti on useimmiten Länsi-Siperiassa, Hanti-Mansian autonomisella alueella, suurin osa kaasusta tulee pohjoisempaa, Jamalo- Nenetsian autonomiselta alueelta. Kumpikin alue on Suomea suurempi, Hanti-Mansia pääasiassa meille niin kotoista taigaa, Jamalo-Nenetsia avaraa tundraa. Kumpaakin aluetta asuttavat alkuperäiskansat, kielisukulaisemme hantit ja nenetsit porotokkineen. Hantit ja nenetsit ovat asuttaneet alueitaan jo tuhansia vuosia. Näiden kansojen elämäntavalle asettaa ehdot ympäröivä luonto ja sen kestävä käyttö: puolen Euroopan kokoista aluetta asuttaa vain muutama kymmenen tuhatta poronhoitajaa, kalastajaa ja metsästäjäkeräilijää. Enemmistönä koko alueella ovat kuitenkin neuvostokansalaiset, jotka ovat muutamassa vuosikymmenessä rakentaneet kaupunkejaan joka puolelle. Siinä missä alkuperäiskansat ruokkii se mikä kasvaa maan päällä, saavat uudisasukkaat elantonsa maan alta öljystä ja kaasusta. Pahin ristiriita näitten kahden väestön välillä aiheutuu siitä, että öljyn- ja kaasuntuotannon vaikutukset eivät jää maan alle. Kaasua poltetaan suurella liekillä öljyn päältä, ja myrkyllinen tuhka leviää laajoille alueille pilaten porojen tärkeimmän ravinnonlähteen, jäkälän. Kuva: Ulla Lehtinen Putkista valuu öljy taigalle ja tundraan vahingoittaen vesistöjä. Uuden modernin maailman kiristyessä verkon tavoin alkuperäisasukkaitten ympärillä nämä tuntevat osansa ahdistetuksi. Elinkeinon vaarantuessa uhkaa myös kulttuuri katketa. Öljyn- ja kaasuntuotanto nykymuodossaan ei uhkaa vain alkuperäisväestöjen elämää, vaan myös koko alueen ekologista tasapainoa. Aluetta kauan luonnon ehdoilla asuttaneet kansat ovat kuitenkin myös parhaita asiantuntijoita elinympäristönsä suhteen. Helmikuussa 1999 Helsingissä järjestettiin Alkuperäiskansat ja öljy -tapahtuma, johon kutsutut vieraat Siperian hantien ja nenetsien kansoista pääsivät kertomaan tilanteestaan ja luomaan yhteyksiä kansalaisjärjestöihin, yliopistoihin ja kansanedustajiin. Alkuperäiskansat ja öljy -seminaarista koottiin laaja julkaisu, joka on luettavissa osoitteessa oil.html. ÖLJYN ORJAT Sukukansamme hantit ja nenetsit eivät vielä ole öljyn orjia. Mutta olemmeko me? Haluatko vähentää riippuvuuttasi alkuperäiskansojen mail ta rosvotusta öljystä? Alla muutama vinkki: 1. Liiku omin voimin! Jos käytät vieraita voimia, vältä ainakin bensiini-, diissel- ja kerosiinikäyttöisiä kuljetusvälineitä! 2. Älä hanki turhia öljyjalosteita! Istu puisilla tuoleilla, kanna kankaista kassia, pukeudu puhtaaseen villaan! 3. Älä syö öljyä! Jos ruokasi viljellään väkirehulla, pakataan perusteellisesti ja tuodaan kaukaa, on öljyä palanut runsaasti. 4. Lämpene lähituottein! Jos et voi vaihtaa öljykattilaa puu-uuniin, voit ainakin tiivistää ikkunat -mutta varo muovipohjaisia eristeitä! Metsänenetsi Juri Wellan, yksityisten poronhoitajien yhdistyksen puheenjohtajan kirje Venäjän suurimman öljy-yhtiön Lukoilin johdolle Erittäin kunnioitettu herra Alekrepov! Alaisenne pitävät kiinni väitteestä, jonka mukaan Lukoil pidättää itsellään oikeuden työskennellä meidän ja isiemme ja isoisiemme porojen laidunmailla. Me yksityiset poronhoitajat haluamme lakkauttaa nuo taloudelliset sopimukset, koska ne eivät ole vähimmässäkään määrin vastanneet sitä vahinkoa, jonka öljytyöläiset ovat maillamme aiheuttaneet. Sopimuksen tärkeintä velvoitetta, ympäristönsuojelua teidän alaisenne eivät toteuta. Emme vaadi Lukoililta takaisin meidän maillamme saavutettuja voittoja. Vaadimme purkamaan pois laitteet Povtšovskojen öljykentältä ja antamaan alueemme takaisin meidän ja porotokkiemme käyttöön voidaksemme elää maillamme omien kättemme työllä. Alkukoti 2000 (nro 1) 47

48 Kuva: Anzori Barkalaja Väliaikainen kaupunki Juri Wella Käännös Andres Heinapuu Kogalym-Lor on hantin kieltä ja merkitsee Järvi, jossa kuoli mies. Lukoil on jostakin syystä valinnut sen pääkaupunkinsa nimeksi. Ylellinen loisto öljyruplien, kodat pakotettu kauemmaksi. Hanti nauraa rumpunsa kanssa, nenetsi hymähtää ripsiensä takaa - kuolleessa paikassa kuollut kaupunki isottelee kuolleella tulevaisuudellaan. Väliaikaiset ihmiset väliaikaisessa baarissa ryyppäävät väliaikaista oluttaan. Väliaikainen vuosisata olkapäittensä ylitse väliaikaisia minuutteja tunneista naputtaa pois. Huoleton on vain pieni poronvasa näykkiessään sammalta äitinsä jalkojen alta. Hänen silmiensä syvyydessä on menneisyyttä - vuosituhannet tulevaisuutta - vuosituhannet. Hän rapsuttaa kaviolla sarviaan ja huolimattomasti pissaa. Ruostuvalle öljyjohdolle. 48 Alkukoti 2000 (nro 1)