Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
|
|
- Maria Annikki Hukkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen yhteishaussa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on seurannut paikkojen varaamisen käyttöä ja vaikutusta. Sekä syksyllä 2016 että syksyllä 2017 alkaneen koulutuksen yhteishaussa paikkojen varaamisesta hyötyi noin 250 ensimmäistä paikkaa hakenutta. Kaikissa korkeakouluissa ja valtaosassa hakukohteista paikkoja varataan ensimmäistä paikkaa hakeville niin vähän, että sillä ei ollut vaikutusta valinnan tulokseen. 1.Miten korkeakoulu aikoo järjestää paikkojen varaamisen lisätäkseen ensimmäistä paikkaansa hakevien osuutta opiskelijoiksi valittavista? 2.Onko korkeakoulu kehittänyt opiskelijavalinnan kriteerejä niin, että koulutusalojen sukupuolisegregaatiota voidaan purkaa? Mitä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen liittyviä haasteita korkeakoulu on tunnistanut opiskelijavalinnoissa ja niiden kehittämisessä korkeakoulutasolla ja valtakunnallisesti? Kareliassa on jokaisessa haettavana olevassa amk-tutkintokoulutuksessa käytössä ensikertalaisuuskiintiö, jolla on varattu ensimmäistä kertaa paikka hakeville 80% aloituspaikoista. Myös suoraan todistusvalintaan siirtyminen tukee osaltaan vastavalmistuneiden valintaa koulutuksiin. Karelian yhteishaun opiskelijavalinnoissa noudatetaan valtakunnallista valintaperustesuositusta. Valinnat, jotka tehdään hakijoiden valintakokeista/todistusvalinnasta saamien yhteispisteiden perusteella ovat tasapuolisia molemmille sukupuolille. Todistusvalintaa käytetään yhtenä valintatapana luonnonvara-alan ja tekniikan alan koulutuksissa. Haasteena on noussut esille, että uusi arvosanoihin perustuva todistusvalinta voi suosia naispuolisia hakijoita, jotka tutkimusten mukaan pärjäävät lukuaineissa miehiä paremmin. B) TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN JA KORKEA-ASTEEN KOULUTUKSEN VÄLISEN YHTEISTYÖN LISÄÄMINEN 3.Mitä uusia yhteistyökäytäntöjä korkeakoululla on toisen asteen kanssa? Valmisteleeko korkeakoulu uusia yhteistyömalleja toisen asteen kanssa? Karelia strategian mukaisesti Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä (Riveria) on ammattikorkeakoulun merkittävin strateginen kumppani. Yhteistyön perustana on kumppanuussopimus ja sitä tarkentavat vuosittaiset toimintasuunnitelmat. Toimiva vuorovaikutus Riverian ja Karelian välillä on varmistettu määrittelemällä toiminnalle molemman organisaation johdon edustajista koostuva yhteistyöryhmä, joka ohjaa tavoitteisiin liittyvien toimenpiteiden toteuttamista. Yhteistyölle laadi-taan vuosittain toimintasuunnitelma. Osana Karelian ja Riverian strategista kumppanuutta lähdettiin keväällä 2012 rakentamaan Sujuvaa väylää ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun ( Tavoitteena on hyvin toimivan ja kansallisesti arvostetun toimintamallin luominen ja kokonaisopintoajan lyhentäminen jopa vuodella. Osana ammatillista perustutkintoaan opiskelijat voivat suorittaa ammattikorkeakoulututkintoon Sivu 1(5)
2 kuuluvia opintoja ja ammattikorkeakouluopintoihin valmentavia opin-toja. Ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden sujuvaa siirtymistä ammattikorkeakoulun opiskelijoiksi tuetaan aktiivisesti. Tiedottaminen amkväylästä ulotetaan toisen asteen koulutuksen rekrytointivaiheeseen, sitä jatketaan ammatillisen koulutuksen alusta alkaen ja mahdollistetaan opiskeli-joiden kiinnittyminen amk-väylälle koko tutkintonsa suoritusaikana. Karelia on mukana laajassa ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien toteut-tamassa ESR-rahoitteisessa hankkeessa Jatkoväylä-sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun. Hankkeessa jaetaan sujuva väylä-yhteistyössä syntyneitä toimintamalleja ja hyviä käytänteitä, tehdään oppilaitoskohtaisia pilotteja sekä luodaan valtakunnallisia suositukset väy-läopintojen toteuttamiseen. Väyläopintojen kehittämisessä Karelia-Riveria-yhteistyönä on rakentunut erilaisia toimintamalleja ja väyliä amk-opintoihin. Esim. medianomi- ja restonomiopintoihin on rakennettu vuoden opintojen väylä. Lukuvuonna sosionomiopinnoissa kokeillaan 30 op:n väylää ja pilotoidaan tutkintoon johtavaan koulutukseen hakeutumista erillishaussa 30 op:n opintokokokonaisuudella. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijat ovat saaneet hyväksytyn tuloksen soveltuvuutta mittaavassa valintakokeessa ennen 30 op:n kokonaisuuden aloittamista. Liiketaloudessa opiskelija voi valita useita 15 op:n kokonaisuuksia ja osallistua ensimmäisen vuoden projektiopintoihin. Sairaanhoitajakoulutuksessa on vakiintunut 15,5 op:n opintokokonaisuus, minkä lisäksi sairaan-hoitajan tutkinnon alkuvaiheessa on osaamisen näyttömahdollisuus 15 op:n kokonaisuudesta. Metsätalousinsinöörin ja tietojenkäsittelyn tradenomin väylien rakentaminen on käynnistynyt. Insinööriopintoihin siirtymistä tukevan ns. matematiikkapolun rakentaminen on aloitettu. Karelia-ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja Kajaanin ammattikorkeakoulu tekevät strategista yhteistyötä ammatillisten perustutkintojen yhteisten opintojen ja ammat-tikorkeakouluun siirtymistä tukevien väyläopintojen tuottamisessa kaikkien maamme ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden käyttöön. Karelia tekee tiivistä yhteistyötä myös muiden alueen toisen asteen oppilaitosten kanssa. Lukiosta ammattikorkeakouluun siirtymistä tuetaan lukioväylän opinnoilla. Karelia on käynnistänyt lukio-väylän opinnot kesällä 2015 ja tarjontaa on laajennettu myös ammatillisiin opintoihin. Joensuun kaupungin ja monien muiden maakunnan kuntien kanssa on sovittu systemaattisen lukioyhteistyön kehittämisestä. Tähän yhteistyöhön liittyy lukioiden kanssa yhdessä toteutettavat yrittäjyysopintoja. Ensimmäinen pilotti toteutuu keväällä 2018 Kiteellä. Vastaavan yhteistyön käynnistämisestä on sovittu Joensuun ja Lieksan kanssa. Uraohjauksen kehittämiseksi on käynnistetty yhteistyö Riverian kanssa. Yhteistyössä NASA:n kanssa järjestettävää Epic Challenge -ohjelmaa on toteutettu vuodesta 2016 alkaen, Karelian, Itä-Suomen yliopiston ja Riverian ja Joensuun seudun lukioiden kanssa. Karelialla, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymällä sekä Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymällä (Siun sote) on ollut tiivis strateginen kumppanuus vuoden 2016 alusta alkaen. Sosiaali- ja terveysalan uudistuvien palvelujen tuotantomallien valtakunnallinen pilotointi käynnis-tyi Pohjois-Karjalassa vuoden 2017 alussa. C) DIGITAALISET OPPIMISYMPÄRISTÖT, VERKKO-OPETUS-TARJONTA JA DIGITAALINEN KOULUTUSYHTEISTYÖ JA DIGIPEDAGOGINEN OSAAMINEN 4.Onko korkeakoulu käynnistänyt uusia, edellisellä kierroksella raportoimattomia digitaalisten oppimisympäristöjen, korkeakoulujen yhteisen tai vastavuoroisesti järjestetyn opintotarjonnan, yhteisen oppimateriaalituotannon, digipedagogisen osaamisen arvioinnin ja kehittämisen tai avoimen opintotarjonnan kehittämishankkeita? Sivu 2(5)
3 5.Mitä mahdollisuuksia korkeakoulu on tunnistanut yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi digitaalisessa opetuksessa? Digitalisaatio on yksi Karelian strategisista läpileikkaavista teemoista. Digitalisaation kehittämisohjelma ohjaa ja vaiheistaa tämän aihealueen kehittämistä Kareliassa. Kehittämistyötä tehdään yhdessä Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän (Riverian) ja alan ICT-yritysten kanssa. Karelia toteuttaa laajamittaista koulutusyhteistyötä yhteisen ICT-koulutuspolun opinnoissa UEF:n ja Savo-nian kanssa. Kolmen korkeakouluorganisaation laajuinen koulutusyhteistyö on ICT-alalla ainutlaatuinen Suomessa. Koulutus toteutetaan yhteisesti sekä Joensuussa että Kuopiossa. Yhdistämällä yliopiston ja ammattikorkeakoulujen koulutusten sisältöjä saadaan opiskelijoiden käyttöön parhaat puolet kummas-takin. Kareliassa on otettu vuoden 2017 alussa käyttöön uusi digitaalinen Moodlerooms -oppimisympäristö. Oppimisympäristö on mobiiliyhteensopiva ja auttaa kehittämään opintojen ohjausta ja opintojen etenemisen seurantaa uusien oppimisanalytiikkatyökalujen avulla. Oppimisympäristön käyttöönoton yhteydessä panostetaan opettajien koulutukseen niin uuden oppimisympäristön kuin verkkopedagogisen osaamisen osalta. Karelia on liittynyt EXAM-konsortioon ja olemme ottaneet käyttöön sähköisen tenttiympäristön syksyn 2017 aikana. O365-ympäristö on otettu aktiiviseen käyttöön. Karelia on käynnistänyt valmistelu-työn opiskelijahallinnon ja opetuksen suunnittelujärjestelmän hankinnasta ja käyttöönotosta. Tavoitteena on siirtyä uuteen Peppi-järjestelmään syksyllä Yhdessä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän (Riverian) kanssa kehitetään toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin suunnattua verkko-opintotarjontaa. Laadukkaan verkko-opintotarjonnan tueksi olemme kehittäneet tuotantotiimimallia, jossa opettaja toimii pedagogisena asiantuntijana ja hän saa verkkopedagogisen tuen ja tuotantotuen verkkopedagogilta. Verkko-opintotarjonnan kehittämisessä olemme ottaneet käyttöön eamk-hankkeessa laaditut verkko-opetuksen laatukriteerit. Työelämälähtöinen avoin korkeakouluopetus (AVOT)-hankkeessa on kehitetty usean korkeakoulun yhteistyössä Biotalousasiantuntijan osaamissalkku verkko-opintoihin. Yhteistyössä on toteutettu myös kaksi verkko-opintokokonaisuutta sosiaalija terveysalan työntekijöille. Hankkeessa pilotoidaan Open Badge-osaamismerkin käyttöä usean korkeakoulun yhteisistä opinnoista annettavan erillisen todistuksen kor-vaajana. Ikäosaamisen kehittämisen ja johtamisen YAMK-tutkinnon verkkototeutuksen suunnittelu on aloitettu v ja kokonaan verkon välityksellä toteutettava koulutus käynnistyy syksyllä Tutkinnon osia pilotoidaan avoimessa ammattikorkeakoulussa alkuvuonna Kansainvälisissä Erasmus+ (Erasmus+ Knowledge Alliance ERDI ja Erasmus+ Strateginen verkosto ECMT+) sekä Nordplus Horizontal (NordERP) hankkeissa kehitetään uudenlaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja monialaisia sisältöjä yhdessä kansainvälisten partnerien kanssa. Karelia osallistuu aktiivisesti eamk-hankkeessa digiohjauksen ja oppimisanalytiikan kehittämiseen. OKM:n kärkihankehaussa Karelia on mukana seuraavilla uusilla digitaalisuuden kehittämiseen liittyvillä hankkeilla: Digikyvykkyys ja sen kehittäminen korkeakoulutuksen ekosysteemissä (FinDigHE), Oppimis-analytiikka - avain parempaan oppimiseen AMKeissa, Rakennusalan koulutuksen digitaalisen sisällön-tuotannon verkostohanke (RaksaDigi) ja Digikampus-hanke. Kareliassa on valmisteltu Ohjelmistorobotiikka palveluprosessien automatisoinnissa -diplomikoulutusta. Koulutus käynnistyy vuoden 2018 aikana yhteistyössä Jyväskylän ja Savonia-ammattikorkeakoulujen kanssa. Sivu 3(5)
4 Karelian koordinoima hanke toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella. Palveluprosessien automatisointi etenee työelämässä nopeasti, mutta tämän aihealueen koulutusta on ollut tähän mennessä hyvin vähän tarjolla. Elinikäisen oppimisen mahdollistamiseksi Karelia on mukana järjestämässä verkossa toteutettavia opiskelutaitoiltoja yhdessä usean korkeakoulun kanssa. Karelian järjestämän verkko-opetusillan tavoitteena oli madaltaa kynnystä suorittaa verkko-opintoja, vaikka opiskelija ei olisi ennen opiskellut verkossa tai aiemmista opinnoista olisi pitempi aika. Verkko-opiskeluvalmiuksien kehittämiseksi ja opiskelun tueksi Kareliassa kehitetään digitaalista neuvonta- ja ohjausmateriaalia. Tavoitteena on, että kaikki keskeiset palvelut, toimintaympäristöt ja järjestelmät on esitelty myös videoina. D) OPINTOJEN YMPÄRIVUOTISTAMINEN 6.Miten korkeakoulu huolehtii ympärivuotisesta opintotarjonnasta siten, että opiskelija voi suorittaa opintoja joustavasti esimerkiksi kesäopintoina? Kuinka laajasti järjestätte eri aloilla tutkinto-opiskelijoille ajan ja paikan suhteen joustavia opintoja, esimerkiksi verkko-opintoja ja intensiivikursseja? Kareliassa koko lukuvuotta hyödynnetään opetuksessa tehokkaasti. Kareliassa on käytössä 10 kuukauden opintotuellinen aika ja myös kesälukukautta hyödynnetään tehokkaasti. Kesäopintoja on toteutettu yhteistyössä Savonian ja Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa vuodesta 2013 alkaen. Vuosina kesäopintotarjonta on lisääntynyt merkittävästi valtakunnalliseen Summer Semester -yhteistyön myötä. Vuonna 2017 Karelian oli opintosuoritusmäärien perusteella yksi Suomen aktiivisimmista kesäopintojen toteuttajista. Karelian vuoden 2018 kesäopintotarjontaan on ennätysmäärä, noin 5200 ilmoittautunutta. Karelia on myös mukana valtakunnallisessa eamk-hankkeessa, jossa kehitetään mm. ympärivuotista opintotarjontaa. Kareliasta osallistuu aktiivisesti eamk-hankkeen ympärivuotisen tarjonnan pilotointiin verkko-opetuksen laatukriteerejä hyödyntäen. E) MUUTA 7.Mitä muita toimenpiteitä on meneillään tai harkitaan työelämään siirtymisen nopeuttamiseksi? 8.Millaisia toimenpiteitä on meneillään aiempien opintojen tai muutoin hankitun osaamisen tunnustamisen parantamiseksi? Karelian strategiakauden loppuvaiheen (vuodet ) keskeisiä strategian toteuttamisen painopisteitä ovat loppuvaiheen ohjauksen vahvistaminen ja valmistuvien työllistymisen aktiivinen tukeminen. Kareli-assa kehitetään opinnollistamisen käytänteitä ja joustavia opintojen suoritusmahdollisuuksia. Koko opetushenkilöstölle on järjestetty vuoden 2017 aikana opinnollistamistyöpajoja Verkkovirta-hankkeen johdolla. Opinnollistamista ja päiväkirjamuotoista opinnäytetyötä on pilotoitu kevään 2018 aikana eri koulutuksissa. Kareliassa on käynnissä useita hankkeita, joiden tavoitteena on kehittää opiskelijoiden työnhaku- ja työllistymisvalmiuksia sekä työelämäverkostojen syntymistä sekä Karelian uraohjauspalveluja (esim. WorkSmart, SMEREC ja Opinnoista työuralle ja Uraohjauksen työkalut ja kehittäminen). Jatkoväylä-projektissa on kehitetty osaamisen tunnistamista ja tunnustamista rakentamalla amk+näyttöjä. Samoja näyttökokonaisuuksia hyödynnetään myös aloittavilla tutkinto-opiskelijoilla. Osaamisen tunnustamista Sivu 4(5)
5 ja osaamisen näyttöjä kehitetään osana osaamisen arvioinnin kehittämistä, joka on yksi Karelian vuoden 2018 kehittämiskohteista. Sivu 5(5)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 15.5.2018 AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2018 2021 1. Johdanto 2. Toimintakentän muutokset 3. Strategiset lähtökohdat 4. Avoimen AMK:n arvot, toiminta-ajatus
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite
Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun Aluekokeilu Pohjois-Karjala.
Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun Aluekokeilu Pohjois-Karjala www.xamk.fi/jatkovayla Väyläopintojen tausta Taustalla projektit: - Sujuva väylä ammatillisesta koulutuksesta
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto
AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto Infotilaisuus opinto-ohjaajille 30.8.2019 Marko Borodavkin & Susanna Lepola www.ammattikorkeakouluun.fi Ammattikorkeakoulujen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n
Erityisavustushankkeiden salamaesittelyt: Osa II
8.5.2017 1 Erityisavustushankkeiden salamaesittelyt: Osa II Ke 3.5. klo 14:20-14:50 Opiskelijavalintojen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2017-2019 Bioanalytiikan
Kärkihanke 3. Nopeutetaan työelämään siirtymistä Petri Haltia
Kärkihanke 3. Nopeutetaan työelämään siirtymistä 6.4.2016 Petri Haltia KÄRKIHANKE 3: NOPEUTETAAN SIIRTYMISTÄ TYÖELÄMÄÄN Tavoitteena ovat pidemmät työurat ja joustavat opintopolut. Nuoret siirtyvät nopeammin
Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta
Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti
Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä.
Karelia on Osaava maailma Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Opiskelu Kareliassa - Teoria Käytäntö - Kansainvälisty huoletta!
Jukka Lerkkanen
Jukka Lerkkanen 31.8.2018 27.8.2018 1 Tarve Yliopistojen opiskelijavalintajärjestelmä uudistuu siten, että vuonna 2018 opiskelijavalinnoissa pääsääntöisesti luovutaan pitkää etukäteisvalmistelua vaativista
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Korkeakoulujen opiskelijavalinnat
Korkeakoulujen opiskelijavalinnat Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2017-2019 Esitys TAMKin Opo-infossa 11.10.2017 Taustaa Sipilän hallitusohjelman tavoitteena opiskelijavalintojen
Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin
Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen
Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus 3.11.2017 Ilmari Hyvönen 1 Aiheita Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet korkeakoulujen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n
Sujuvasti Riveriasta Kareliaan
Sujuvasti Riveriasta Kareliaan Unelma-ammattiin jopa vuotta nopeammin! Kaksinkertainen hyöty lyhyempi kokonaisopiskeluaika Väyläopinnot ovat ammattikorkeakouluopintoja > hyväksiluku amk:n tutkintoopinnoissa
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Opopatio 13.10.2017 Ilmari Hyvönen Aiheita Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintauudistuksen valmistelu Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus 7.11.2017 Ilmari Hyvönen 1 Aiheita Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet korkeakoulujen valinnoissa: tilastoja Miksi opiskelijavalintoja
Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot
Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja
Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke
Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto
AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto Avoin webinaari 17.5.2019 Marko Borodavkin, Kirsi Talman ja Susanna Lepola www.ammattikorkeakouluun.fi Ammattikorkeakoulujen
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,
Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun
Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun www.xamk.fi/jatkovayla Piia-Elina Ikonen Petra Paasonen Tausta ja tavoitteet Rahoitus: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus / Euroopan sosiaalirahasto
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet IH
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet 2017-2020 IH 22.8.2017 Taustaa Tulossopimuksissa sovittu, että pitkäkestoista valmentautumisesta edellyttävistä pääsykokeista luovutaan 2018
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous 25.10.2017 1 Aiheita Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintauudistuksen valmistelu Ylioppilastutkinnon
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria
#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi.
#DIGI Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGIKYVYKKYYS Opiskelijan kyky toimia sujuvasti digitalisoituvissa
VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi
8/31/18 VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ 31.8.2018 Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi Hannu Ikonen Kehittämispäällikkö 040 528 3762 Hannu.Ikonen@jamk.fi 1 V E R K O S T O K U M P P A N U U S K
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston
Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola
1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään
Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi
Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut
Sisältö Mitä muuta merkitään?
HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava
Kaikki mahdollisuudet avoinna - jatko-opinnot tähtäimessä. Yli-insinööri Timo Repo
Kaikki mahdollisuudet avoinna - jatko-opinnot tähtäimessä Yli-insinööri Timo Repo Kohtuullinen määrä palloja ilmassa.. Reformilainsäädäntö Ammatilliset tutkinnon perusteet Arviointiasteikko Opiskelijavalintojen
Digiohjausta kaikille!
Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun
Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä
Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n
MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN
MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN
#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi.
#DIGI Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGILOIKKA Digitalisaation hyötyjen ja mahdollisuuksien konkretisoiminen
Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa
Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa OSAAMISEN TUNNISTAMINEN (muk. Jäntti 2007) OPPIMISTEOT JA OSAAMISTAVOITTEET: OPPIMISTULOKSINA ARVIOINTI opiskelija opettaja arvioija
Maahanmuuttajat korkeakouluissa
Maahanmuuttajat korkeakouluissa Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen 21.5.2019 INTEGRA-hankkeen seminaari 22.5.2019 1 Korkeakouluvision tiekartta: osaavimman työvoiman kotimaaksi Korkeakoulututkinto puolelle
Ammatillinen koulutus ja korkeakoulujen opiskelijavalinnat Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto
Ammatillinen koulutus ja korkeakoulujen opiskelijavalinnat 9.5.2017 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Aiheita Yleistä opiskelijavalinnoista Opiskelijavalinnoista yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.
Sujuvasti Riveriasta Kareliaan
Sujuvasti Riveriasta Kareliaan Unelma-ammattiin jopa vuotta nopeammin! Kaksinkertainen hyöty lyhyempi kokonaisopiskeluaika Väyläopinnot ovat ammattikorkeakouluopintoja > hyväksiluku amk:n tutkinto-opinnoissa
JYU. Since
1 Aikataulu ja toteuttajat 1.8.2018 31.12.2020 Mukana 11 yliopistoa 4 työpakettia Näyttöreitti Vaihtoehtoinen reitti Elinikäisen oppimisen reitti TNO-palvelujen kehittäminen 2 TRY-hankkeen tavoitteena
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT
DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT Haaga-Helia 8.2.2019 Hannu Ikonen 12.2.2019 A M M A T T I K O R K E A K O U L U 2 0 3 0? Visio2030 DIGI AMK UUSI OSAAMISEN JÄRJESTELMÄ JO PROFILOI- TUNUT, HYBRIDINEN
Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi
Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan
SISU PKKY, OSAO,
Siirtymät sujuviksi- hanke SISU 1.8.2015-31.12.2017 PKKY, OSAO, WinNova ja SEDU yhteishanke Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Sujuvat siirtymät -aloitusseminaari Finlandia-talo
Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tila ja kehittäminen korkeakouluissa Petri Haltia
Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tila ja kehittäminen korkeakouluissa 2.11.2017 Petri Haltia Hallitusohjelman toimeenpano: Kärkihanke 3, toimenpide 2: Sujuvoitetaan korkeakouluopintoja mahdollistamalla
ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere
ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/2017 1 LISÄLISTA ON TARKASTAMATON JA ALLEKIRJOITTAMATON AIKA 26.09.2017 16:00 PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere KÄSITELLYT ASIAT Asia
Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi
Hankkeen tiedot Projektin nimi: Keskipohjalainen koulutusväylä Kohdealue: Kokkolan ja Kaustisen seudut Päättymisaika: 6/2014 Toteuttaja: Centria ammattikorkeakoulu Osatoteuttajat: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!
Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,
Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén
Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan
Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa
Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalan aikuisopisto, Karelia-amk ja Itä-Suomen yliopisto/avoin yliopisto Aducate www.aikuiskoulutuksenvoima.fi www.facebook.com/aikuiskoulutuksenvoima
Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana
1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi
Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä
Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien
Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén
Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä
Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)
Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen
Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin
Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
Poluttamo oma digipolku oppimiseen
Poluttamo oma digipolku oppimiseen Sujuvat siirtymät -aloitusseminaari 16.2.2016 Piia Liikka, Suomen eoppimiskeskus ry Poluttamo-konsortio Suomen eoppimiskeskus ry (koordinaattori) Suomen avointen tietojärjestelmien
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA 30.9.2019 opetusneuvos Aija Töytäri 1.10.2019 1 Edellisen hallituksen panostukset korkeakoulutuksen kehittämiseksi Nopeutetaan siirtymistä
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n
Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen kärkihankkeet ja EUROSTUDENT VI -seminaari
Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen kärkihankkeet ja EUROSTUDENT VI -seminaari Yhteenveto Johtaja Hannu Sirén 1. Työryhmien keskustelun tiivistys ja keskeiset huomiot 2. Jatkotyö kärkihankemaailmassa
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen
MAHDOLLISUUKSIA LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN. Vanhempainilta abien huoltajille Opinto-ohjaaja Nanna Oinonen
MAHDOLLISUUKSIA LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN Vanhempainilta abien huoltajille 7.11.2017 Opinto-ohjaaja Nanna Oinonen ABIEN OPINTO-OHJAUS Jatko-opintovaihtoehtoihin tutustuminen Koe kampus (yliopistovaihtoehdot)
FUAS-virtuaalikampus rakenteilla
Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön
Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto
Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,
Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R
Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R JAMK Toteemi 1. Tavoite: Uudistetaan korkeakoulupedagogiikkaa
Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?
Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon
Keskeiset toimenpide-ehdotukset yhtymähallituksen strategiaseminaarin pohjalta
Keskeiset toimenpide-ehdotukset 2019 2021 yhtymähallituksen strategiaseminaarin pohjalta Yhtymähallitus 29.8.2019 1) TILIKAUDEN TULOS OLTAVA VOITOLLINEN VUONNA 2022 Toimintatuottojen tavoitetaso vähintään
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,
Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli
Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1
numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa
2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen