Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet ry
|
|
- Elina Rantanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet ry Toimintakertomus 2014 Vuosi 2014 oli seuran 45. toimintavuosi. Jäsentoimintaa vuoden aikana olivat kevät- ja syyskokoukset, kotimaanmatka Turun seudulle ja ulkomaanmatka Hollantiin ja Belgiaan. Vuoden puusuku oli saarnet (Fraxinus) seuraan kuului 1217 henkilöä. Näistä vuosijäseniä oli 927, opiskelijajäseniä 40, perhejäseniä 55 ja ainaisjäseniä 193. Professorit Leena Hämet-Ahti ja Peter M. A. Tigerstedt olivat seuran kunniajäseniä. Yhteisöjäseniä seuralla ei ollut. Vuonna 2014 seuraan liittyi 63 uutta jäsentä. Seuran jäsenmaksut olivat - vuosijäsen 30 - perhejäsen 10 - opiskelijajäsen, 12 - ainaisjäsen yhteisöjäsen250 Dendrologian seuran jäsenistö maakunnittain. Ulkomailla 14. Tilikauden 2014 tulos oli 762,02 euroa alijäämäinen. Taseen loppusumma oli ,03 euroa. Seuran stipendirahaston pääoma oli ,86 euroa ja suurpuuopasrahaston ,54 euroa. Hallitus ja toimihenkilöt Hallituksen puheenjohtajana toimi kaupunginpuutarhuri Terhi Parkkali-Reskola, varapuheenjohtajana MMM Juha Raisio, sihteerinä YTM Jouni Juntumaa ja kokoussihteerinä hortonomi Katja Uski. Muut hallituksen jäsenet olivat puutarhuri Antti Autio, puutarhuri Aino Anttila, TkT Juha Fagerholm, projektipäällikkö Päivi Islander, FL Leo Junikka, pankkitoimihenkilö Kirsi Koponen, projektipäällikkö Jussi Lähteenmäki, MMM Elina Regårdh, MMT Teijo Nikkanen, FM Pertti Pyhtilä ja Varajäseninä olivat FT Henry Väre ja MMT h.c. Pentti Alanko. Hallitus kokoontui vuoden aikana kahdeksan kertaa: 30.1., 20.2., 27.3., 24.4., (paikkana Niskalan Arboretum), 27.8., ja Varainhoitajana ja kirjanpitäjänä toimi Liisa Sivonen ja tilintarkastajana Arto Sopanen (Mielleyhtymä Oy). Toiminnantarkastajana oli Aulikki Kauppila. Kirsi Koponen vastasi jäsenasioista, postituksesta ja julkaisuvaraston hoidosta. Kokoukset, koulutus ja muu toiminta Kevätkokous pidettiin Helsingissä Tieteiden talolla kello 18. Kokoukseen osallistui 12 jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Kimmo Kolkka, sihteerinä Jouni Juntumaa ja pöytäkirjan tarkastajina Pertti Uotila ja Martti Koponen. Seuran tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 hyväksyttiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Ennen kokousta pidettiin kasvitautiaiheinen minisymposium, jossa kuultiin seuraavat esitelmät: - Minna Terho (Helsingin kaupunki): Jalavatauti - Mirkka Soukainen (Evira): Jalavataudin diagnostiikka ja Eviran rooli taudin torjunnassa - Sami Kiema (Helsingin kaupunki): Jalavataudin käytännön torjuntamahdollisuudet
2 Syyskokous pidettiin saarniseminaarin jälkeen klo 16. Kokouksessa oli paikalla 15 jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Kimmo L. Kolkka, sihteerinä Jouni Juntumaa ja pöytäkirjan tarkastajina Kimmo V. Kuusisto ja Jaakko Saarinen. Kokouksessa hyväksyttiin seuran toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Seuran puheenjohtajaksi valittiin tekniikan tohtori Juha Fagerholm. Hallitukset jäsenet Päivi Islander, Leo Junikka, Jussi Lähteenmäki ja Teijo Nikkanen olivat erovuorossa. Samat henkilöt valittiin uudelleen varsinaisiksi jäseniksi. Kukaan varajäsenistä ei ollut erovuorossa. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Seuran vuosijäsenmaksu nostettiin 32 euroon. Työryhmät ja niiden toiminta Vuoden puusuku työryhmä Työryhmään kuuluivat Juha Raisio (vetäjä), Antti Autio ja Juha Fagerholm. Vuoden 2014 puusuku oli saarnet (Fraxinus). Pentti Alanko kirjoitti siitä esittelyn Sorbifoliaan (3/2013). Saarniseminaari järjestettiin Tieteiden talolla klo Siinä pidettiin seuraavat esitelmät: - Systematics and characterisation of the genus Fraxinus (Oleaceae), Eva Wallander - Suomessa menestyvät saarnet, Henry Väre - Saarnensurma ja perinnemaisemat, Carl-Adam Hæggström - Luontaiset saarniesiintymät Uudenkaupungin saaristossa, Sakari Hinneri - Saarnen geneettinen säilyttäminen, Mari Rusanen - Suomen suurimmat saarnet, Jukka Lehtonen Seminaariin osallistui 54 henkeä. Kirsi ja Martti Koponen myivät seuran kirjoja ja vanhoja Sorbifolian numeroita. Osallistujille jaettiin saarnijulisteita. Tulevat vuoden puuvartissuvut ovat: 2015 Clematis, 2016 Pinus, 2017 Picea, 2018 Rosa, 2019 Aesculus. Tiedotustyhmä Leena Helynranta, Jouni Juntumaa (vetäjä), Teijo Nikkanen ja Katja Uski. Jouni Juntumaa päivitti seuran kotisivuja. Pertti Pyhtilä ylläpiti dendrologit-sähköpostilistaa ja seuran Facebook-sivuja. Facebook-sivuilla oli vuoden lopussa 754 tykkääjää (muutos +37 %). Dendrologian Seura osallistui Työväenasuntomuseopäivän yhteydessä järjestettyyn kävelyyn Lenin-puistoon, oppaina Antti Autio ja Jussi Lähteenmäki. Seura osallistui Mustilan taimipäivään Suomen luonnon päivä järjestettiin Viikissä Dendrologian seura järjesti kävelyn arboretumin kotimaisten jalojen puulajien luo (saarnet, lehmukset, tammet), oppaana Aino Anttila. Seuran edustajia on esiintynyt tiedotusvälineissä tai ne ovat käsitelleet dendrologisia aiheita MTV3 vieraili Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa Lämmin sää sekoitti luonnon - ruusut ja atsaleat kukkivat. Asiantuntijana oli Henry Väre - Seuran kunnianjäsen, professori Peter Tigerstedt vieraili radio Ylen 1:n Näistä levyistä en luovu ohjelmassa MTV3:n uutiset haastatteli Henry Värettä lauhan talven vaikutuksesta kasveihin. - Henry Väre oli vieraana Radio Suomen Luontoretki-ohjelmassa Helsingin sanomat :Helsinki valmistautuu jalavien tuhoon. Puita nopeasti tappavaa hollanninjalavatautia odotetaan Suomeen. Kuvateksti: Helsingin jalavat ovat olleet tehoseurannassa kaksitoista vuotta. Juha Raisio ja Sami Kiema tarkkailevat, milloin kaarnan kesiminen paljastaa, että jalavapakuri tekee tuhojaan. - Helsingin sanomat : Pihapuuta voi kohdata odottamaton kuolema. Lähde: Juha Raisio - Puutarha&kauppa kirjoitti numerossaan 5/2014 DS:n seminaarista otsikolla Monikäyttöiset tuomipihlajat - Pentti Alanko oli Radio 1:n Tiedeykkösen asiantuntijana Suomen kallein puu? Helsingin Pukinmäessä seisoo rauhoitettu puu. Perikunta haluaisi kaataa lahoavan puun ja myydä tontin, jolle saisi sata asuntoa. Ympäristöviranomaiset pitävät puun puolta. Helsingin Sanomat C Dendrologian Seuran hallitus esitti kannanoton mantsurianjalopähkinän rauhoituspäätöksestä Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle /6
3 Itä-Häme uutisoi Vierumäeltä löytyi harvinaisia valkoisia mustikoita. Asiantuntijana Henry Väre Ylen Radio Suomen Minna Pyykön maailma vierali Helsingin kasvivitieteellisessä puutarhassa, asiantuntijana Henry Väre. Ohjelmassa käsiteltiin talvidendrologiaa. - Henry Väre on toiminut Ylen Radio Suomen Luontoillan kasviasiantuntijana. Ulkomaanmatkat-ryhmä Työryhmään kuuluivat Antti Autio, Juha Fagerholm, Leo Junikka, Jussi Lähteenmäki (vetäjä), Juha Raisio. Ulkomaanmatkalle Hollantiin ja Belgiaan ( ) osallistui 25 henkeä. Matkanjohtajana toimivat Jussi Lähteenmäki ja Eike Jablonski. Juha Fagerholm osallistui matkan valmisteluun. Vuoden 2015 ulkomaanmatka suuntautuu Tanskaan ja 2016 Japaniin. Kotimaanmatkat-työryhmä Työryhmään kuuluivat Pentti Alanko, Terhi Parkkali-Reskola, Juha Fagerholm, Elina Regårdh (vetäjä), Henry Väre. Kotimaanmatka järjestettiin Turun seudulle Sille osallistui 29 henkeä. Retkellä tutustuttiin Turun keskustan historiallisiin puistoihin, joita esitteli Aki Männistö sekä Johanna ja Henrik Saleniuksen pihaarboretumiin Maskussa ja Tuija Rytsälän puutarhaan Nousiaisissa. Puisto-opasryhmä Puisto-opasryhmä piti välivuoden eikä sitä nimetty vuodelle Vanhat Dendrologian seuran julkaisemat puisto-oppaat sisältyvät Helsingin yliopiston Helda-tietokantaan digitoituihin Sorbifolioihin. Linkit ovat Seuran kotisivuilla. Jäsenlehti Sorbifolian toimitus Lehden päätoimittaja oli Henry Väre ja toimitussihteeri Leena Helynranta. Toimituskuntaan kuuluivat Pentti Alanko, Carl-Adam Hæggström, Peter Joy, Jussi Lähteenmäki, Jouni Mikola, Terhi Parkkali-Reskola, Mikko Piirainen, Juha Raisio, Jaakko Saarinen ja Anneli Viherä-Aarnio. Sorbifolia-lehteä julkaistiin neljä numeroa. Niiden yhteissivumäärä oli 192. Lehdessä julkaistiin 19 artikkelia sekä kirjallisuusesittelyjä, tiedonantoja, keskustelua, seuran toimintaa koskevia tiedotuksia ja ilmoituksia. Sorbifolian painosmäärä oli 1500 kpl numerolta. Lehti postitettiin 1162 osoitteeseen (52 vähemmän kuin edellisenä vuonna). Näistä 12 meni ulkomaisiin osoitteisiin (kolme vähemmän). Vapaa- ja julkaisuvaihtokappaleita lähetettiin kotimaassa 23:een ja ulkomaille 18 osoitteeseen. Lehdellä oli 52 vuositilaaja (lisäystä 5) ja sen irtonumeroita myytiin Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa ja Tiedekirjassa. Dendrologian seuran tiedotuksia ja Sorbifolian vuosikertoja ( ) on digitoitu Helsingin yliopiston Helda-tietokantaan ( Tiede ja tutkimus -työryhmät Talvikasvio-työryhmässä toimivat Pentti Alanko, Juha Raisio, Auli Rokala, Henry Väre (vetäjä). Talvikasvion teksti on koossa ja oikolukuvaiheessa. Puu- ja pensaskasvio -työryhmässä olivat Leena Hämet-Ahti, Pentti Alanko, Arto Kurtto, Terhi Parkkali- Reskola, Mikko Piirainen, Peter Tigerstedt ja Henry Väre (vetäjä). Kasvio ilmestyy Uudistetun Puu- ja pensaskasvion valmistelua jatkettiin ja kirjoitustyö käynnistettiin. Sille löydettiin uusi kuvittaja. Vihreiden jättiläisten työryhmässä olivat Jukka Lehtonen, Teijo Nikkanen, Juha Raisio (vetäjä) ja Veikko Silander. Puiden mittaukset jatkuivat edellisen vuoden tapaan. Niilo Karhun pääkaupunkiseudulla mittaamat vihreät jättiläiset on tarkistettu ja mitattu. Polttoainekuluihin myönnettiin 686,75 euroa. Jättiläistyö on 3/6
4 saanut paljon julkisuutta. Kun puita käydään mittaamassa uudelleen, suurten puiden omistajille annetaan Vihreät jättiläiset -kirja. Talous ja markkinointiryhmä Työryhmään kuuluivat Päivi Islander (vetäjä), Jouni Juntumaa, Kirsi Koponen, Terhi Parkkali-Reskola ja Pertti Pyhtilä. Kirjastotyöryhmä Työryhmään kuluivat Pentti Alanko ja Henry Väre. Seuran kirjasto sijaitsee Helsingissä Luonnontieteellisen keskusmuseon kasviyksikön kirjastossa. Pentti Alanko on aiempien vuosien tapaan laatinut vuoden aikana ilmestyneestä dendrologisesta kirjallisuudesta luettelon. Luettelo vuonna 2014 ilmestyneestä dendrologisesta kirjallisuudesta julkaistaan Sorbifoliassa. Pentti Alanko kirjoitti kirjaston esittelyn Tieteessä tapahtuu - lehden numeroon 1/2014 Julkaisut Seuran kirjavarastosta myytiin vuoden aikana - Suomen puu- ja pensaskasvio 90 kpl (151) - Vihreät jättiläiset 32 kpl (17) - Suomalaisia puulajipuistoja 63 kpl (10) - Puiden jäljillä 63 kpl (8) Yhteensä myytin 248 kirjaa (vuonna 2013 myytiin 186 kirjaa) Seura lähetti julkaisujaan vaihtoon 15 tieteelliseen seuraan, yhdistykseen ja tutkimuslaitokseen. Kerhot Seuran piirissä oli vuonna 2014 seitsemän kerhoa. Kerhovastaavana toimi Elina Regårdh. Lounais-Suomen kerho Quercus Kerhon puheenjohtaja oli Robert Rainio, sihteeri Olavi Suominen kerho järjesti Flooranpäivän kierroksen Kasvitieteellisessä puutarhassa. Ystäväyhdistyksen kanssa vihittiin esittelytaulut 20:lle puutarhan mielenkiintoisimmalle puulle tehtiin iltaretki Luonnonmaalle merikapteeni Kari Rahjan puutarhaan. Paluumatkalla ihailtiin Kaivolan asuntoalueen istutuksia. Lopuksi tutustuttiin alppiruusupuistoon Raision Kerttulassa tehdyn kokopäiväretken ensimmäinen kohde oli Yrjö Karsikkoniemen arboretum Lemun kirkolla. Sen jälkeen tutustuttiin Leinojen istutuksiin Laijoen rantamilla sekä Stenbergan linnan jäännöksiin (Naantalin luostarin edeltäjä). Viimeinen kohde oli Henrik Saleniuksen puutarha Maskussa tehtiin kokopäiväretken Raumalle ja Eurajoelle. Ensimmäinen kohde oli Rauman seminaari. Seminaarinmäki on hyvin hoidettu ja vaihteleva puistoalue. Toisena kohteena oli vuonna 1626 perustettu Vuojoen kartano. Engelin suunnittelema päärakennus valmistui Nykyisin kartano toimi kokous-, koulutus- ja kulttuurikeskuksena. Matka lopuksi vierailtiin Vakka-Taimen taimistolla kerho järjesti iltaretken Raadelman ja Tuorlan kartanoihin. Kartanot sijaitsevat vierekkäin Kuusistonsalmen kulttuurimaisemassa tehtiin perinteinen iltakierros Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Kerhon puheenjohtaja Robert Rainio on luennoinut ja toiminut asiantuntija monissa tilaisuuksissa.. 4/6
5 Oulun kerho Kerho järjesti kuvaillan Kasvitieteellisellä puutarhalla. Tuomas Kauppila näytti kuvia ja kertoi opintomatkastaan Kew Gardeniin. Paikalla oli n. 30 henkilöä. Kouvolan kerho Kerholla on noin 10 jäsentä. Puheenjohtajana toimi Jukka Pehkonen. Kerho kävi toukokuussa Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Kesäkuussa 2014 kerho teki puistokävelyn Kotkan Sapokan puistossa Kärhö-Kerho Klematis-Klubben: Kerhon puheenjohtajana on toiminut Börje Fri ja varapuheenjohtajana Timo Löfgren, sihteerinä Suvi Taponen. Kärhölehti ilmestyi marraskuun alussa 28-sivuisena. Kärhökerholla oli vuoden 2014 lopussa 158 jäsentä. Vuoden kärhöryhmä oli ruotsalaiset kärhöt. Niitä esiteltiin sekä Kärhölehdessä että Sorbifoliassa 1/2014. Kärhökerholle perustettiin Facebook-ryhmä, josta tiedotettiin Sorbifolia-lehdessä ja Dendrologian seuran nettisivuilla. Sinne hyväksyttiin kaikki halukkaat, mikä on houkutellut muutaman uuden jäsenen Kärhökerhoon. Facebook-ryhmässä on vaihdettu kokemuksia ja esitelty oman puutarhan kärhöjä. Kesällä järjestettiin kaksi retkeä, molemmat Mattaksen tilalle Etelä-Sipooseen, jossa on suuri ja monipuolinen kärhöpuutarha. Tilan emäntä Brita Nyberg toimi oppaana. Ensimmäisellä retkellä 5.6. keskityttiin Atragene-ryhmän kärhöihin ja jälkimmäisellä retkellä kaikkiin siihen aikaan kukkiviin kärhöihin. Kesäkuun retkelle osallistui kymmenkunta henkeä, elokuun retkelle viisi. Retkistä tiedotettiin Kärhökerhon Facebookryhmän ja Dendrologian seuran nettisivujen kautta. Rhododendron-kerho Rhododendron-kerhossa oli 262 jäsentä. Puheenjohtajana ja kotisivujen toimittajana toimi Kristian Theqvist. Rhododendron-lehden toimitukseen kuuluivat Marjatta Laine ja Kaj Petterson. Rainer Svartström oli kerhon Pohjoismaiden yhteyshenkilö ja Matti Hiltunen Arboretum Mustilan nimikkoalueen yhteyshenkilö. Olli Wuokko vastasi siemenvälityksestä. Mikko Kuosmasen vastuulla oli yhteistilausten huolinta ja Pirjo Rantasen vastuulla yhteistilauskasvien purku ja jako. Kerhon jäsenrekisteriä ja maksujen seurantaa hoitivat Kirsi Koponen ja Osmo Jussila. Kerho kokoontui kolme kertaa ja teki yhden kotimaanretken. Kerho järjesti kasvien yhteistilauksia Saksasta (Baumschule H. Hachmann) ja Tanskasta (Rhododendron-Haven). Kerho välitti Suomessa ja ulkomailla kerättyjä alppiruusujen, atsaleoiden ja pursujen käsin pölytettyjä tai luontaisilta kasvupaikoilta kerättyjä siemeniä. Talvikokous järjestettiin Helsingissä. Siinä valittiin toimihenkilöt, suunniteltiin tulevaan toimintaa ja katseltiin kerholaisten puutarhakuvia. Kristian Theqvist esitelmöi Suomessa ja mahdollisesti Pietarin seudulla kasvatettavaksi sopivista alppiruusulajeista ja lajikkeista. Kokous päätti Mustilan arboretumin tarjoaman kerhon nimikkoalueen perustamisesta. Kerhon jäsenet voivat istuttaa alueelle omia risteymä- tai lajitaimiaan. Kevätkokous järjestettiin Helsingissä. Antti Autio esitelmöi keltakukkaisten alppiruusujen pölytysprojektista. Syyskokous järjestettiin Turussa. Kristian Theqvist valittiin hoitamaan yhteistilausta Puolasta Jan Ciepłuchan taimistolta. Hachmannin tai Böhljen tilauksesta keskusteltiin, ja päätettiin kokeilla Baumsschulen Jochen Böhljeä. Yhteistilauksen hoitajaksi tuli Anu Tanskanen. Stefan Knopman kertoi matkastaan Bhutaniin ja Osmo Jussila esitelmöi sanomalehtiarkiston rhododendron-aiheisista kirjoituksista 1800-luvulla. Kokouksessa päätettiin, että vuoden 2015 ulkomaanmatka tehdään Norjaan yhdessä Mustilan Ystäväyhdistyksen kanssa. Matkan järjestelytoimikuntaan valittiin Kristian Theqvist, Marjatta Laine ja Osmo Jussila. 5/6
6 Kotimaan kesäretki suuntautui Raision kaupungin alppiruusupuistoon ja Kustaviin, jossa tutustuttiin Osmo Jussilan kesäpaikan rhododendronistutuksiin. Rhododendron-lehti ilmestyi kolme kertaa. A4-kokoisessa lehdessä oli 20 sivua/lehti. Lehden tilausmaksu v oli 11 ja painos keskimäärin 270 kpl. Pomologian kerho Pomologian kerhossa on 97 jäsentä. Kerho järjesti kasvukauden 2014 aikana kolme retkeä erityyppisiin puutarhoihin. Hämeen kerho Kynneppää Kerhon puheenjohtajana toimi Timo Koskinen ja sihteerinä Tapio Ykspetäjä. Vuoden 2014 toimintaa suunniteltiin syyskokouksessa Vuonna 2014 ei ollut kokouksia. Kerho järjesti neljä iltaretkeä Hämeenlinnan ympäristössä tutustuttiin Ellilän arboretumiin. Retkelle osallistui kymmenkunta henkilöä kohteena oli Varikonniemi. Luonnonkasvien lisäksi tutustuttiin alueen puuvartisiin viljelykarkulaisiin. Heli Jutila oli retken vetäjänä. Kolmas retki suuntautui Hattulan Sattulassa olevalle Huhdan taimitarhalle, jossa tutustuttiin taimitarha-alueen valikoimiin tutustuttiin Kiipulan puistoalueeseen. Vetäjänä oli Tapio Ykspetäjä. Kerho järjesti kolme lauantairetkeä tutustuttiin mm. Padasjoen lehmusesiintymiin ja Porkkalan kartanoon Lammilla. Jukka Airola toimi retken vetäjänä retki suuntautui Orivedelle, jossa Esa Kallion johdolla käytiin Hörtsänän arboretumissa, Esan kotitiluksilla, sekä Eräjärvellä uittoaiheisessa museossa. Kauden viimeinen retki oli ruskaretki Tampereelle. Ensin poikettiin Pälkäneellä upeassa tervaleppäkorvessa. Tampereella vierailtiin Hatanpään arboretumissa, Tuomiokirkon puistoalueella ja tuomiokirkossa, Tammerkosken vierustan puistoissa ja Pyynikin harjulla. Siellä tutustuttiin Tahmelanrannan kerhomme nimikkopuuhun, kynneppäähän. Viimeisenä kohteena oli Pyynikin näkötorni. Matkan vetäjänä toimi Esa Kallio. Kynneppään ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui Ruotsiin Matkalle osallistui 25 kerholaista. Vetäjänä toimi Arno Kasvi. Matkan ensimmäinen kohde oli Tukholman yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Bergianska trädgården. Retken pääkohde oli Uppsala. Siellä tutustuttiin kolmen kruunun linnan pihaan, barokkipuutarhaan ja Yliopiston kasvitieteellisen puutarhaan. Kolmanneksi tutustuttiin Mälarin laakson yksityisiin pihakohteisiin, joista Orrhammarissa Margareta ja Leif Mobyn vuoripuutarha oli erityisen kaunis. Södertäljessä poikettiin Zetas puutarhamyymälässä. Kerhon ensimmäinen omena- ja päärynäpuiden varttamispäivä pidettiin Kiipulassa Siihen osallistui parikymmentä henkeä kahdessa ryhmässä kynneppääläisiä osallistui Janakkalan kunnan ja Janakkalan luonto ja ympäristö ry:n järjestämään Harvialan kartanon puistoalueen kunnostustalkoisiin. 6/6
Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet ry
Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet ry Toimintakertomus 2015 Vuosi 2015 oli seuran 45. toimintavuosi. Vuoden lopussa seuraan kuului 1201 henkilöä. Näistä vuosijäseniä oli 907, opiskelijajäseniä
Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet ry
Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet ry Toimintakertomus 2012 Vuosi 2012 oli seuran 43. toimintavuosi. Jäsentoimintaa vuoden aikana olivat kevät- ja syyskokoukset, kotimaanmatka Ahvenanmaalle
Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet ry
Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet ry Toimintakertomus 2016 Vuosi 2016 oli seuran 46. toimintavuosi. Vuoden lopussa seuraan kuului 1202 henkilöä. Näistä vuosijäseniä oli 901, opiskelijajäseniä
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina
Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS
Pöytäkirja 2002 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS 2002 AIKA: Maanantai 11.3.2002 klo 16.00 PAIKKA: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Vuorikatu 22 LÄSNÄ: Camilla von Bonsdorff, puheenjohtaja
2016 TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu
Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo
3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Tilaisuuden alussa Leena Levonperä ja Teemu Vestovuo kertoivat Lohja hankkeesta.
LOHJAN KOTISEUTUTUTKIMUKSEN YSTÄVÄT RY. VUOSIKOKOUS torstaina 31.3.2015 klo 18. Tilaisuuden alussa Leena Levonperä ja Teemu Vestovuo kertoivat Lohja 1918 -hankkeesta. 1. KOKOUKSEN AVAUS. Paula van der
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
TURUN KEMISTIKERHO RY
TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen
Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala
Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry
1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 25.3.2014 klo 18-19 Perinnelaivayhdistys Ihana ry:n tiloissa Luvian Laitakarin satamassa Läsnä Arto Holma Päivi Kuusisto Tapio Santala Jussi Pirnes
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005
1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen
VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien
PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015
SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan
EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Yliopiston puistoalueet
Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila
5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja Hannu Karttunen avasi kokouksen klo 19.15.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2013 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 5.11.2013 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA
sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006
Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä
PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut
Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus
Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN
Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku
Asteriski ry Syyskokous 2016 1 (7) ASTERISKI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika 3.11.2016 klo 16.15 Paikka Sali XXI, Agora Läsnä Juha Jaaksi, Janne Iltanen, Jesse Rauha, Arttu Laitinen (poistui
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55
V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00
Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
Sääntömääräinen vuosikokous
Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN
Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain
Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Tulokset radoittain Tulokset sarjoittain 2,1 km
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry
1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen
puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja
Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla
Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.
Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014
Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin
Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen
27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus
2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä
Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004
Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen
23.02.2015 Sivu 1 / 1 787/00.04.02/2015 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Weckström, puh. 043
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala
1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.
Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013
HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 Aika: Torstai 27.2.2013 n. klo 17.00 Paikka: Gentti, Vaisalantie 8, Espoo Asialistan 5, kohta i käsiteltiin sähköpostikokouksessa 1.3-4.3.2013. Läsnä: Kauko Viitanen Puheenjohtaja
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies
Valittiin Aleksi Järvenpää ja Petteri Koskenniemi molempiin tehtäviin.
PÖYTÄKIRJA Sampsa ry:n vaalikokous Paikka: Luentosali C1, (Latokartanonkaari 5, 00790 Helsinki) Aika: 23.11.2016 klo 14.00 Läsnä: (piilotettu) 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin ajassa 14.09. 2. Kokouksen
Tilinpäätös ja toimintakertomus
Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19
SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki
13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen