Anonymiteetin vaikutus todistajan kertomuksen luotettavuuteen ja näyttöarvon puutteiden kompensoiminen

Transkriptio

1 Anonymiteetin vaikutus todistajan kertomuksen luotettavuuteen ja näyttöarvon puutteiden kompensoiminen Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu tutkielma Tekijä: Jenna Hattunen Ohjaaja: Matti Tolvanen

2 TIIVISTELMÄ ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Tekijä Jenna Juulia Eveliina Hattunen Työn nimi Yksikkö Oikeustieteiden laitos Ohjaaja Matti Tolvanen Anonymiteetin vaikutus todistajan kertomuksen luotettavuuteen ja näyttöarvon puutteiden kompensoiminen Pääaine Rikos- ja prosessioikeus Tiivistelmä Työn laji Pro gradu tutkielma Aika Sivuja X + 90 Anonyymillä todistelulla tarkoitetaan todistajan henkilöllisyyden salaamista. Anonyymiä todistelua sovelletaan ainoastaan vakavissa rikosasioissa, joissa ankarin rangaistus on vähintään kahdeksan vuotta vankeutta tai jos rikosepäily tai syyte koskee törkeää paritusta tai ihmiskauppaa. Anonyymi todistelu on käsitteenä vielä melko vähän tutkittu, sillä se mahdollistettiin Suomen lainsäädännössä vuoden 2016 alusta lukien. Haasteen aiheen parissa luo se, että Suomessa tapauksia anonyymistä todistelusta juurikaan ole. Tutkielma on lainopillinen ja sen tarkoituksena on selvittää, kuinka anonymiteetti vaikuttaa todistajan luotettavuuden arviointiin erityisesti oikeudenkäynnissä. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan, heikentääkö anonymiteetti todisteen näyttöarvoa ja kuinka tämä mahdollinen näyttöarvon heikentyminen olisi ehkäistävissä tai kompensoitavissa. Merkittävässä roolissa ovat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun anonyymiin todisteluun liittyen. Näiden ratkaisujen lisäksi tärkeänä lähdeaineistona on käytetty hallituksen esitystä HE 46/2014 vp koskien oikeudenkäymiskaaren todisteluosion eli luvun 17 muuttamista. Oikeuskirjallisuudesta merkittävimmät lähteet ovat Pasi Pölösen ja Antti Tapanilan Todistelu oikeudenkäynnissä sekä Antti Jokelan Pääkäsittely, todistelu ja tuomio. Johtopäätöksenä on, että anonyymi todistelu ei heikennä todisteen näyttöarvoa, mikäli todisteen arviointi on suoritettu huolellisesti. Jotta anonyymin todistajan kertomuksella on näyttöarvoa asiassa, on tuomion perustelujen oltava laajat vastakuulustelumahdollisuuden suhteen, todistajan mahdollisen (hyväksyttävän) poissaolon osalta ja mitä viranomaistoimia on tehty kuulusteluoikeuden turvaamiseksi. Avainsanat anonyymi todistelu, anonymiteetti, rikosoikeus, prosessioikeus, todistaja, todistajansuojelu

3 II SISÄLLYS LÄHTEET... IV LYHENNELUETTELO... X 1 JOHDANTO Tutkimuskysymys ja aiheen rajaus Tutkimusmetodi ja lähdeaineisto Tutkielman rakenne TODISTELUSTA YLEISESTI Todistelun yleiset periaatteet Todistelun yleiset periaatteet Suomessa Todistelun kontradiktorisuus Todistelun yleisiä periaatteita Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa Näytön arviointi Todistajan kertomuksen arvioinnista yleisesti Henkilötodistajan kertomuksen luotettavuuteen vaikuttavat seikat TODISTAJAN SUOJELU JA EPÄILLYN OIKEUDET Keinot todistajan suojelemiseksi Epäillyn oikeudet ANONYYMI TODISTELU Anonyymistä todistelusta yleisesti Lainsäädännöllinen kehitys Suomessa Anonyymin todistelun tarkoitus Anonyymin todistelun sallittavuus Euroopassa Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin suhteessa anonyymiin todisteluun Yleistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja Euroopan ihmisoikeussopimuksesta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6.3 artiklan sisältö... 26

4 III Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen anonyymiä todistelua koskeva oikeuskäytäntö Yhteenveto EIT:n oikeuskäytännöstä EIT:n asettamat edellytykset anonymiteetin myöntämiselle Anonyymi todistelu Suomessa Edellytykset anonymiteetin myöntämiselle Anonymiteetin hakeminen ja siitä päättäminen Oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuus Anonymiteetin murtaminen Korkeimman oikeuden ratkaisu anonymiteetin myöntämisestä Anonyymin todistajan kuuleminen Suomen lainsäädännön mukaan Edellytykset anonyymin todistajan kuulemiselle Kuulemismenettely ANONYMITEETIN VAIKUTUS TODISTEEN NÄYTTÖARVOON Anonyymin todistajan kertomuksen luotettavuuteen ja näyttöarvoon vaikuttavat tekijät Anonyymin todistajan kertomuksen luotettavuuden arviointi ja näyttöarvoa vahvistavat sekä heikentävät tekijät Henkilöllisyyden salaamisen vaikutus näyttöarvoon Puolustuksen oikeuksien vaarantumisen vaikutus näyttöarvoon Anonyymin todistelun vaikutus näytön saamiseen Näyttöarvon puutteiden ehkäiseminen ja puolustuksen oikeuksien rajoittamisen kompensoiminen rikosprosessissa JOHTOPÄÄTÖKSET Anonymiteetin vaikutus näyttöarvoon ja puutteiden kompensoiminen Muita tutkittavia kysymyksiä... 88

5 IV LÄHTEET KIRJALLISUUS Aarnio, Aulis: Oikeussäännösten systematisointi ja tulkinta. Teoksessa Häyhä, Juha (toim.): Minun metodini. Porvoo 1997, Autio, Tiina-Liisa Karjala, Anna: Todistajanpsykologinen näkökulma henkilötodisteluun rikosprosessissa. Teoksessa Lahti, Raimo Siro, Jukka: Asiantuntemustieto ja asiantuntijat oikeudessa. Helsingin hovioikeuden julkaisuja. Helsinki Demleitner, Nora V.: Witness Protection in Criminal Cases: Anonymity, Disquise or Other Options. The American Journal of Comparative Law Vol. 46, 1998, s Ervo, Laura: Oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Vantaa Oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuusvaatimus käsikirja lainkäyttäjille. Juva European Judicial Training Network: Protection of an anonymous witness vs. the right of the defence to a fair trial according to Article 6 (3) (d) ECHR [ ST%20DOCUMENT/Written_paper_Slovakia1.pdf] ( ) Frände, Dan Helenius, Dan Hietanen-Kunwald, Petra Hupli, Tuomas Koulu, Risto Lappalainen, Juha Lindfors, Heidi Niemi, Johanna Rautio, Jaakko Saranpää, Timo Turunen, Santtu Virolainen, Jyrki Vuorenpää, Mikko: Prosessioikeus. 5. uudistettu painos. Liettua 2017, s (Frände ym. 2017) Gardemeister, Kaira: Kirjatun todistajankertomuksen käyttö näytön arvioinnissa. Teoksessa Ervo, Laura Lahti, Raimo Siro, Jukka: Perus- ja ihmisoikeudet rikosprosessissa. Helsingin hovioikeuden julkaisuja. Helsinki Haapasalo, Jaana: Todistajanpsykologia aikuiset todistajat. Osa I Psykologisen tiedon soveltaminen rikosprosesseihin. Teoksessa Santtila, Pekka Weizmann-Henelius, Ghitta (toim.): Oikeuspsykologia. Porvoo Haapasalo, Jaana Kiesiläinen, Kari Niemi-Kiesiläinen Johanna: Todistajanpsykologia ja todistajankuulustelu. Helsinki (Haapasalo ym. 2000) Hirvelä Päivi Heikkilä Satu: Ihmisoikeudet Käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. Porvoo 2013.

6 V Hirvonen, Ari: Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17. Helsinki Saatavilla sähköisesti metodit_paino Husa, Jaakko Mutanen, Anu Pohjolainen Teuvo: Kirjoitetaan juridiikkaa. Ohjeita oikeustieteellisten kirjallisten töiden laatijoille. Helsinki Jokela, Antti: Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot. Oikeudenkäynti I. 3. uudistettu painos. Liettua Jokela, Antti: Pääkäsittely, todistelu ja tuomio. Oikeudenkäynti III. 2. uudistettu painos. Liettua Jokela, Antti: Rikosprosessi. 4. uudistettu painos. Jyväskylä Jyränki, Antero: Toiset työt, toiset metodit. Teoksessa Häyhä, Juha (toim.): Minun metodini. Porvoo 1997 s Jämsä, Jurkka: Vastakuulustelu ja henkilötodistelun hyödyntäminen Schatschaschwili v. Saksa (EIT). Lakimies 5/2016 s Kangas, Urpo: Minun metodini. Teoksessa Häyhä, Juha (toim.): Minun metodini. Porvoo 1997, Kemppinen, Heikki: Vastakuulusteluoikeuden toteutuminen rikosoikeudenkäynnissä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen viimeaikaisessa oikeuskäytännössä. Defensor Legis 3/2017, s Kramer, Karen: Witness protection as a key tool in addressing serious and organized crime. Teoksessa Securing protection and cooperation of witnesses and whistleblowers. Unafei 2011: Fourth regional seminar on good governance for Southeast Asian countries. Lappalainen, Juha Frände, Dan Koulu, Risto: Todistelu. Teoksessa Dan Frände Erkki Havansi Dan Helenius Risto Koulu Juha Lappalainen Heidi Lindfors Johanna Niemi Jaakko Rautio Jyrki Virolainen: Prosessioikeus. 4. uudistettu painos. Helsinki 2012, s (Lappalainen ym. 2012) Linna, Tuula: Prosessioikeuden oppikirja. Helsinki Maffei, Stefano: The European Right to Confrontation in Criminal Proceedings: Absent, Anonymous and Vulnerable Witnesses. Europe Law Publishing. Groningen Pellonpää, Matti: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja uudet sopimusvaltiot. Lakimies 6 7/1999 s

7 VI Under vilka förutsättningar kan anonyma vittnesmål och annan anonym bevisning accepteras? JFT 2/2008 s Pellonpää, Matti Gullans, Monica Pölönen, Pasi Tapanila, Antti: Euroopan ihmisoikeussopimus. 5. uudistettu painos. Helsinki (Pellonpää ym. 2012) Pirjatanniemi, Elina: Vem är rädd för offret? JFT 5 6/2008 s Pölönen, Pasi: Henkilötodistelu rikosprosessissa. Jyväskylä Pölönen, Pasi Tapanila, Antti: Todistelu oikeudenkäynnissä. Tallinna Rasilainen, Aki: Hovioikeusmenettelyn uudistuksesta Ruotsissa syytetyn oikeuksien kannalta. Defensor Legis 2/2007 s Rautio, Jaakko Frände, Dan: Todistelu. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari. Keuruu Scheinin, Martin: Keskeiset ihmisoikeusasiakirjat. Teoksessa Haapea, Arto (toim.): Ihmisoikeudet 2000-luvulla Sopimuksia ja asiakirjoja. Helsinki Siltala, Raimo: Oikeustieteen tieteenteoria. Vammala Spolander, Mia: Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta. Defensor Legis 3/2005 s Stanikić, Teija: Prosessioikeus todistajanpsykologian hyödyntäjänä ja tekijänä. Lakimies 1/2014, s Tapanila, Antti: Anonyymi todistelu käytännössä. Defensor Legis 5/2017 s Syytetyn oikeus syyttäjän todistajien kuulemiseen. Jyväskylä Tolonen, Hannu: Oikeuslähdeoppi. Vantaa Toma, Elisa: The Principle of Equality of Arms Part of the Right to a Fair Trial. Law Reviw, Volume I, Issue 3, Jul. Sept Union of Jurists of Romania and Universul Juridic Publishing House. Viljanen, Jukka: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja yleiset opit. Lakimies 3/2004 s Virolainen, Jyrki Koulu, Risto: Johdatus prosessioikeuteen. Teoksessa Dan Frände Erkki Havansi Dan Helenius Risto Koulu Juha Lappalainen Heidi Lindfors Johanna Niemi Jaakko Rautio Jyrki Virolainen: Prosessioikeus. 4. uudistettu painos. Helsinki 2012, s Virolainen, Jyrki Martikainen, Petri: Tuomion perusteleminen. Hämeenlinna Virolainen, Jyrki Pölönen, Pasi: Rikosprosessin perusteet: Rikosprosessioikeus I. Helsinki 2003.

8 VII Virolainen, Jyrki Pölönen, Pasi: Rikosprosessin osalliset: Rikosprosessioikeus II. Porvoo Väisänen, Tiina Korkman, Julia: Eräitä todistajan kertomuksen arviointiin liittyviä kipukohtia oikeuspsykologisen tiedon valossa. Defensor Legis 5/2014, s VIRALLISLÄHTEET Kotimaiset virallislähteet HE 190/2002 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäymiskaaren eräiden todistelua, kiireelliseksi julistamista ja ylimääräistä muutoksenhakua koskevien säännösten muuttamisesta. HE 46/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. HE 65/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi todistajansuojeluohjelmasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. LaVM 19/2014 vp: Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 46/2014 vp) oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. OM 65/2012: Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita: Vertailua eräistä todistusoikeudellisista kysymyksistä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. OM 69/2012: Todistelutoimikunta, Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja: Todistelu yleisissä tuomioistuimissa. OTMR 2002:4: Oikeusministeriön työryhmän osamietintö rikosprosessin tarkistamisesta. OTMR 2005:5: Oikeusministeriön työryhmämietintö anonyymistä todistelusta ja peitepoliisin oikeudesta osallistua rikollisryhmän toimintaan. OTMR 2006:6: Oikeusministeriön työryhmämietintö todistajien tukipalveluista. PeVL 39/2014 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 46/2014 vp) oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

9 VIII Ohjeet ja suositukset Euroopan unionin ministerineuvoston päätöslauselma todistajien suojelusta kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen toiminnan yhteydessä (95 /C 327/04) Euroopan unionin ministerineuvoston päätöslauselma henkilöistä, jotka tekevät yhteistyötä oikeusviranomaisten kanssa kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa (97/C 10/01) Euroopan neuvoston ministerikomitean suositus koskien todistajien pelottelua ja puolustuksen oikeuksia R (97) 13 Ulkomaiset virallislähteet SOU 1998:40: Brottsofferutredningenin mietintö. Brottsoffer: Vad har gjorts? Vad bör göras? Mars Ruotsi. INTERNET-LÄHTEET Aamulehti: Puheenaihe: Tarvitaanko Suomessa todella kasvottomia ja nimettömiä todistajia oikeuteen? Päivitetty [ +suomessa+todella+kasvottomia+ja+nimettomia+todistajia+oikeuteen+.html] ( ) OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus KKO 2016:88 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Kostovski v. Alankomaat, Windisch v. Itävalta, Isgro v. Italia, Lüdi v. Sveitsi, Saidi v. Ranska, Doorson v. Alankomaat, Van Mechelen ym. v. Alankomaat, (suuri jaosto).

10 IX Kok v. Alankomaat, Visser v. Alankomaat, Birutis ym. v. Liettua, Nesterov v. Viro, Krasniki v. Tsekki, Al-Khawaja ja Tahery v. Yhdistynyt Kuningaskunta, Trymbach v. Ukraina, Ellis ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta, Sarkizov ym. v. Bulgaria, Aigner v. Itävalta, Pesukic v. Sveitsi, Papadakis v. Makedonia, Doncev ja Burgov v. Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Schatschaschwili v. Saksa, Batek ym. v. Tshekki Stulir v. Tshekki MUUT LÄHTEET European Court of Human Rights: Guide on Article 6 of the European Convention on Human Rights Right to a fair trial (criminal limb). Council of Europe/European Court of Human Rights Korkein oikeus: Lausunto toimikunnan mietinnöstä "Todistelu yleisissä tuomioistuimissa" OH2012/231.

11 X LYHENNELUETTELO DL Defensor Legis. Suomen asianajajaliiton äänenkannattaja. EIS Euroopan ihmisoikeussopimus EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ETL esitutkintalaki (805/2011) EU Euroopan unioni HE hallituksen esitys JFT Tidskrift utgiven av Juridiska Föreningen i Finland. KHO korkein hallinto-oikeus KKO korkein oikeus KP-sopimus Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (8/1976) L laki LaVM lakivaliokunnan mietintö LM Lakimies. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen aikakauskirja. OK oikeudenkäymiskaari (4/1734) OM oikeusministeriö OTMR oikeusministeriön työryhmä PeL Suomen perustuslaki (731/1999) PeVL perustuslakivaliokunnan mietintö ROL laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa (689/1997) RL rikoslaki (39/1889) YTJulkL laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa (370/2007)

12 1 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuskysymys ja aiheen rajaus Tutkimuksen aiheena on anonyymi todistelu ja anonyymin todistajan kertomuksen todistusarvo. Anonyymi todistelu on Suomen lainsäädännössä vielä melko tuore todistelun muoto, sillä se mahdollistettiin vasta vuoden 2016 alusta oikeudenkäymiskaaren (OK, 4/1734) todistelua koskevan luvun 17 (732/2015) uudistuksessa. Anonyymistä todistelusta on säännöksiä myös laissa oikeudenkäynnistä rikosasioissa (ROL, 689/1997), jossa kerrotaan menettelytavat anonyymistä todistelusta päättäessä. Koska kysymys on uudesta todistelumuodosta, on syytä avata anonyymin todistelun lainsäädännöllisiä taustoja. Anonyymi todistelu on herättänyt runsaasti keskustelua useiden vuosien ajan, eikä anonyymin todistelun mahdollistaminen lainsäädännöllä ole ollut helppo prosessi. Anonyymiin todisteluun liittyy myös useita ongelmakohtia, joiden avaaminen on välttämätöntä tutkimuskysymyksen käsittelemisen kannalta. Tutkimuskysymyksenäni on seuraava kysymys: Kuinka todistajan anonymiteetti vaikuttaa näytön luotettavuuden arviointiin ja kuinka mahdollinen todistusarvon heikentyminen tai puolustuksen puutteiden rajoittaminen olisi ehkäistävissä tai kompensoitavissa rikosten esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä? Anonyymistä todistelusta on puolesta sekä vastaan argumentteja. Yksi näistä vastaan argumenteista on anonyymin todistajan kertomuksen heikko todistusarvo. Tutkimuksessani arvioin, onko anonyymin todistajan kertomuksen todistusarvo heikompi kuin henkilöllisyytensä paljastavan todistajan kertomuksen todistusarvo. Anonyymissä todistelussa olennainen kysymys onkin, onko todistajan suojeleminen ja samaan aikaan todistajankertomuksen vahva todistusarvo mahdollinen yhtälö. Tutkimuskysymykseni rajautuu ainoastaan anonyymin todistelun vastaanottamiseen ja todistelun luotettavuuden arviointiin. Tutkimuksessa kerron edellytykset anonymiteetin myöntämiselle, jotta on helpompaa ymmärtää, millaisissa rikoksissa tai tilanteissa henkilöllisyyden salaaminen on ylipäätään mahdollista. Jätän tutkimuksen ulkopuolelle tarkemman arvioinnin siitä, milloin anonymiteetin myöntäminen on tarpeen ja milloin anonymiteettiä ei tarvita. Kuitenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisujen avaaminen auttaa ymmärtämään, miksi anonyymiin todisteluun on suhtauduttu jopa kriittisesti.

13 2 Tutkimukseni pääpaino on todistusarvon arvioinnissa, minkä vuoksi yleiset todistelun periaatteet on tärkeätä lyhyesti avata. Tutkimuksessa keskitytään siihen, vaikuttaako anonyymi todistelu näytön luotettavuuden arviointiin ja kuinka mahdollinen todistusarvon heikentyminen olisi ehkäistävissä tai kompensoitavissa. Tutkimuksessa esittelen vaihtoehtoja sille, millä keinoin anonyymin todistajan todistusarvo ei heikentyisi ja näyttö olisi yhtä luotettavaa kuin ilman anonymiteettiä vastaanotettu näyttö eli mitkä ovat tai voisivat olla anonyymiä todistelua tukevia todisteita. 1.2 Tutkimusmetodi ja lähdeaineisto Tutkimukseni on lainopillinen. Lainopillisen metodin käyttäminen ilmenee pääasiassa siinä, että tutkimuksessa käsitellään voimassa olevaa oikeutta ja pohditaan, kuinka se asettuu nykyiseen järjestelmään. Lainopillisen tutkimustyön kohteena on normien maailma ja se keskittyy tuottamaan tieteellistä tietoa oikeusnormeista. 1 Tutkijanideologia jakautuu Siltalan näkemyksen mukaan kahteen osaan: tutkimuskohteena voi olla se, mitä oikeus on, jolloin tarkastellaan voimassaolevaa oikeutta tai se, mitä oikeuden tulisi olla. 2 Tässä tutkimuksessa ei pohdita sitä, kuinka oikeusjärjestelmää tulisi mahdollisesti muuttaa, vaan paneudutaan voimassaolevan oikeuden tarkastelemiseen. Lainoppi on tulkintaa ja systematisointia. Lainopilla eli oikeusdogmatiikalla pyritään selvittämään oikeusjärjestyksen sisällön epätietoisuutta ja systematisoimaan voimassa olevaa oikeutta eli jäsentämään, kehittämään tai luomaan oikeudellista järjestelmää. 3 Tulkinta etenee pidemmälle kuin mitä oikeusnormi suoraan kertoo, ja tulkintakannanotot voivatkin olla esimerkiksi normien käsitteiden tarkempaa määrittelyä. 4 Lainoppi on myös oikeusperiaatteiden punnintaa ja eri periaatteiden sovittamista yhteen. Tutkimuksessani kysymys on eri oikeusperiaatteiden yhteensoveltuvuuden tutkimisesta, esimerkiksi todistelun välittömyyden periaatteen, vapaan todistusharkinnan ja kontradiktorisen periaatteen yhteensovittamisesta anonyymissä todistelussa. Tutkimuksessa lainopin praktinen ulottuvuus eli sisällön selvittäminen tai tulkinta on oikeusdogmatiikalle tyypilliseen tapaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa teoreettisen ulottuvuuden eli systematisoinnin kanssa. 5 1 Hirvonen 2011, s Siltala 2002, s Husa Mutanen Pohjolainen 2008, s Hirvonen 2011, s Aarnio 1997, s

14 3 Lainopin lisäksi tutkimus käsittää oikeusvertailevia piirteitä ja kansainvälistä ulottuvuutta, sillä tutkimuksessa on käsitelty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja, joissa tuodaan ilmi muiden maiden oikeusjärjestyksiä. Lainopillinen työ sisältää monia elementtejä eri tutkimusmetodeista ja vertailu onkin yksi keino hyödyttää tulkintaa ja systematisointia. 6 Ylikansallisten tuomioistuinten antamien ratkaisujen vaikutusvalta on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Erityisesti näiden ylikansallisten tuomioistuinten antamilla ennakkoratkaisuilla on merkitystä, sillä säädettyjen normien tulkitseminen kuuluu tuomioistuimille ja näin myös epäselvät normit saavat tulkintaa. 7 Anonyymin todistelun kannalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella on huomattava merkitys normien tulkinnassa. Oikeuslähdeaineisto määräytyy Kankaan mukaan automaattisesti tutkimuskohteesta. 8 Lähteinä tässä tutkimuksessa olen käyttänyt lainsäädäntöä, lainvalmisteluasiakirjoja, oikeuskirjallisuutta sekä oikeuskäytäntöä. Lähteenä käytetty oikeuskäytäntö koostuu pääasiassa anonyymiä todistelua koskevasta hallituksen esityksestä, erilaisista muistioista tai lausunnoista ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, sillä suomalaista oikeuskäytäntöä anonyymistä todistelusta ei vielä ole muodostunut siinä määrin, että siitä voitaisiin tehdä laajempia johtopäätöksiä. 9 Tutkimuksen aineistoa olen rajannut siten, että en käsittele Suomessa mahdollisesti jo annettuja käräjä- ja hovioikeuksien ratkaisuja anonymiteetin myöntämisestä. Koska tutkimuksen painopiste on anonyymissä todistelussa, tärkeimmiksi lähteiksi ovat muodostuneet oikeudenkäymiskaaren 17 luku ja sen uudistukseen liittyvät lain esityöt. 1.3 Tutkielman rakenne Tutkielman rakenne koostuu yleisistä osioista, joissa käydään läpi tärkeimmät todistelun yleiset periaatteet henkilötodistelun kannalta sekä todistajan suojelua epäillyn oikeuksien kannalta. Tämän jälkeen aihetta johdatellaan anonyymiin todisteluun ja tutkimuksessa pohditaan anonyymin todistelun lähtökohtia Suomessa ja muualla Euroopassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tapaukset ovat merkittävässä asemassa anonyymin todistelun käytettävyyden ja näyttöarvon kannalta, joten ihmisoikeustuomioistuimen tapauksia 6 Hirvonen 2011, s Tolonen 2003, s. 126 ja Kangas 1997, s Korkein oikeus on tähän mennessä antanut vasta yhden anonyymiä todistelua koskevan ratkaisun (KKO 2016:88).

15 4 on syytä avata. Tällöin voidaan ymmärtää anonyymin todistelun merkittävyys epäillyn oikeuksien kannalta sekä todistelun uskottavuuden arvioinnin kannalta. Anonyymiä todistelua koskeva lainsäädäntö Suomessa on melko tuoretta. Jotta tutkimuksen kannalta olennainen osa voidaan ymmärtää, on Suomen lainsäädäntö anonyymin todistelun osalta avattu seikkaperäisesti. Lainsäädännön läpikäymisen jälkeen paneudutaan siihen, vaikuttaako anonymiteetti näytön luotettavuuden arviointiin ja mitkä ovat keinot ehkäistä mahdollista todistusarvon heikentymistä sekä kompensoida puolustukselle aiheutuneita mahdollisia puutteita. Lopuksi johtopäätöksissä kootaan yhteen tutkimuskysymysten osalta merkittävimmät seikat ja tarkastellaan lyhyesti, mitä muita tutkittavia seikkoja aiheeseen liittyen olisi syytä jatkossa tutkia.

16 5 2 TODISTELUSTA YLEISESTI 2.1 Todistelun yleiset periaatteet Todistelun yleiset periaatteet Suomessa Tuomioistuin perustaa tuomionsa oikeudenkäynnissä esitettyyn todisteluaineistoon. Tuomioistuimen tehtävänä on todistusharkinnassaan ottaa huomioon kaikki asiassa esitetty todistelu, johon tuomio tulee perustaa. Todisteluoikeus on yksi osa prosessioikeutta ja se on säännelty oikeudenkäymiskaaressa luvussa 17. Todisteluoikeus käsittää menettelyllisen todistusoikeuden ja todisteiden arvioinnin. Näytön arviointi voidaan jakaa todistusharkintaan ja todistustaakkaan. 10 Tämän lisäksi on käytetty myös jakoa muodolliseen ja aineelliseen todisteluoikeuteen. Tässä jaossa muodollisen todistusoikeuden tehtävänä on järjestää todistelun ulkoista kulkua ja aineellinen taas määrittää todistajan ja asiantuntijan vaitiolooikeutta ja velvollisuutta. 11 Todistelumenettely on tarkoin säänneltyä. Pääperiaatteina ovat todistelun suullisuus ja välittömyys, vapaa todistusteoria (etenkin vapaa todistusharkinta) sekä todistelun kontradiktorisuus. Vapaaseen todistusteoriaan sisältyvät vapaa todistelu, jonka mukaan asianosaisen oikeutta esittää näyttöä ei ole rajoitettu ja tuomioistuin huomioi lain sallimin tavoin kaiken sen tietoon tulleen aineiston sekä vapaa todistusharkinta, jonka mukaan tuomioistuin voi näytön arvioinnissa vapaasti harkita esitetyn todistelun todistusvoiman näyttöarvontapunninnassaan. 12 Todistelun välittömyys ja suullisuus ovat tärkeitä todistelun menettelyperiaatteita oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen kannalta. Todistelun suullisuus ja välittömyys ilmenevät yksinkertaisesti sanottuna siten, että pääsääntöisesti näyttö otetaan vastaan suullisesti pääkäsittelyssä. 13 Suullisuudella ja välittömyydellä tarkoitetaan sitä, että asiassa kuultavien henkilötodistajien kertomukset otetaan pääkäsittelyssä vastaan suullisesti eikä kirjallisia kertomuksia saa käyttää todisteena pois lukien asiantuntijoiden kuulemisessa (kirjallisten kertomusten käyttö- ja hyödyntämiskielto). Esitutkinnassa annettua kertomusta voidaan kuitenkin hyödyntää vertailukohtana oikeudessa annetulle kertomukselle ja eräissä 10 Jokela 2015, s Pölönen 2003, s Lappalainen ym. 2012, s Lappalainen ym. 2012, s. 607 ja 615.

17 6 tapauksissa esitutkintakertomusta voidaan käyttää näyttönä (OK 17:24:2). Myös diapositiivissa riita-asioissa eli asioissa, joissa sovinto on sallittu, kirjallisia kertomuksia voidaan hyödyntää asianosaisten suostumuksella. 14 On olemassa myös erityistapauksia, joissa kirjallisten kertomusten käyttöä näyttönä voidaan pitää tarpeellisena. Tällainen voi olla esimerkiksi todistajan kuolema tai todistamisen estävä vakava sairaus tahi todistajan tavoittamattomuus esimerkiksi tuntemattoman olinpaikan vuoksi. 15 Todistelua voidaan tietyissä tapauksissa ottaa vastaan myös esimerkiksi videotallenteelta, mikä toisaalta rajoittaa todistelun välittömyyden periaatetta. Tällöin syytetylle on kuitenkin varattava mahdollisuus esittää kuulusteltavalle kysymyksiä. 16 Todisteiden hyödyntämiskieltoon sisältyy ehdoton kielto hyödyntää sellaista todistetta, joka on saatu kiduttamalla. Myöskään vaitiolo-oikeuden vastaisesti saatua todistetta ei voi hyödyntää. Lainvastaisesti hankitun todisteen kohdalla tuomioistuin voi käyttää omaa harkintaansa todistetta voi hyödyntää, mikäli se ei vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista huomioiden asian laatu, todisteen hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus ja hankkimistavan merkitys todisteen luotettavuudelle sekä todisteen merkitys asiassa. 17 Todistelun välittömyysperiaatteen tarkoituksena on turvata asianosaisen asemaa oikeudenkäynnissä esimerkiksi siten, että tuomioistuin saa huomioida vain ne todistusseikat, jotka ovat oikeuden istunnossa esitetty. Todistelun välittömyydellä pyritään todistelun luotettavuuteen sekä siihen, että todistajaa kuullaan aina henkilökohtaisesti oikeudessa Todistelun kontradiktorisuus Prosessinkulun kannalta tärkeimpänä periaatteena pidetään kontradiktorista periaatetta. Kontradiktorisella periaatteella tarkoitetaan vastapuolen kuulemisen periaatetta eli asianosaisille on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ja vastata toistensa kysymyksiin. Kontradiktorisuuden periaatteen noudattaminen luo vuorovaikutusta asianosaisten ja tuomioistuimen välille ja vastavuoroinen kuuleminen sekä kommentointi luovat edellytykset asian perus- 14 Pölönen Tapanila 2015, s Jokela 2015, s Pölönen Tapanila 2015, s Rautio Frände 2016, s ja Jokela 2016, s. 148 ja 152.

18 7 teelliseen ja monipuoliseen selvittämiseen. 19 Kontradiktorisen periaatteen noudattaminen on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisin osa. 20 Kontradiktorisuus yhdessä todistelun julkisuuden kanssa lisää myös todistelun avoimuutta. 21 Kontradiktorisen periaatteen ytimenä on pidetty vastaajan oikeutta tulla kuulluksi. 22 Tätä periaatetta kutsutaan anglosaksisessa oikeusjärjestelmässä equality of arms periaatteeksi. 23 Lähtökohtana pidetään todistelun vastaanottamista syytetyn läsnä ollessa pidettävässä oikeudenkäynnissä, josta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan voidaan poiketa vain erityistapauksissa. Tällaisia erityistapauksia on katsottu olevan muun muassa todistajan kuolema ja todistajan pelkääminen ja se, ettei todistajaa saada viranomaistoimenpiteistä huolimatta tavoitettua. Näissä tapauksissa oikeudenkäynnin ulkopuolella annettua todistetta on voitu hyödyntää langettavan tuomion tukena, mutta mikäli tällainen kertomus on ainoa tai ratkaiseva näyttö, on kontradiktorisuuden puutetta muilla keinoilla kompensoitava. 24 Kompensoinnin laajuus riippuu todisteen merkityksellisyydestä asiassa. Mitä keskeisempi ja näyttöarvoltaan suurempi todiste on kyseessä, sitä enemmän kuulustelun puutetta tulee kompensoida. Näyttöosuuden ollessa pieni, riittävät vähäisemmän keinot. 25 Kontradiktorinen kuulemisperiaate edellyttää, että asianosainen saa tuoda ilmi ja perustella omat vaatimuksensa ja väitteensä asiassa sekä näitä koskevat todisteet. Asianosaisen on saatava tieto käsiteltävästä asiasta, vastapuolen oikeudenkäyntiaineistosta sekä käsittelyn kulusta ja asianosaisen tulee voida esittää vastineensa vastapuolen vaatimusten, väitteiden ja todisteiden johdosta. Asianosaiset saavat myös lausua viran puolesta hankituista todisteista ja selvityksistä sekä oikeustosiseikoista ja oikeudellisesta arvioinnista. 26 Asianosaiselle tulee antaa tieto ja mahdollisuus lausua myös esimerkiksi sellaisesta seikasta, joka on yleisesti tunnettu vain jollakin tietyllä alueella tai paikkakunnalla, mutta seikka ei välttämättä ole kaikkien asianosaisten tiedossa. Tällaisen tietyllä alueella yleisesti tunnetun sei- 19 Virolainen Koulu 2012, s Rautio Frände 2016, s Jokela 2015, s Jokela 2015, s Virolainen Koulu 2012, s Jokela 2015, s EIT:n ratkaisu Al-Khawaja ja Tahery v. Yhdistynyt kuningaskunta käsittelee tätä problematiikkaa. 25 Jämsä LM 2016, s Virolainen Koulu 2012, s

19 8 kan hyödyntämistä päätöksenteossa ilman, että asianosaisille olisi annettu mahdollisuus lausua seikasta, voidaan pitää kontradiktorisen periaatteen vastaisena. 27 Asianosaisilla tulee olla oikeus vastapuolen nimeämien todistajien ja muiden todistelutarkoituksessa kuultavien henkilöiden vastakuulusteluun. 28 Pääkäsittelyssä todistajaa kuullaan pääkuulustelussa, vastakuulustelussa ja uudelleenkuulustelussa. Tätä menettelyä on kutsuttu vuorokuulusteluksi ja menettely ilmentää hyvin kontradiktorista periaatetta, sillä asianosaisilla on mahdollista kommentoida tai esittää kysymyksiä vastapuolen näytön johdosta, jolloin todistajan luotettavuutta voidaan kunnolla testata. 29 Todistelun kontradiktorisuuden ytimen siis muodostavat mahdollisuus näytön esittämiseen ja muiden asianosaisten esittämän näytön kommentoimiseen. Asianosainen saa lausua jokaisesta tuomioistuimessa esitetystä todisteesta. Mikäli rikosasian vastaaja ei ole paikalla oikeudenkäynnissä, todistelu voidaan ottaa vastaan vain, kun tuomioistuin harkitsee sen soveliaaksi. 30 Tuomioistuin ei kuitenkaan saa ratkaista asiaa, mikäli asianosaisella ei ole ollut tilaisuutta antaa vastinetta asiassa. Oikeus tulla kuulluksi on yksi ihmisten perusoikeuksista ja ilmentää tasa-arvoisuutta asianosaisten välillä Todistelun yleisiä periaatteita Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa Ruotsin, Norjan ja Tanskan todistelua koskevat säännökset ovat hyvin samankaltaisia Suomen oikeudenkäymiskaaren säännösten kanssa. 32 Kuten edellä on todettu, vapaa todistusharkinta on yksi Suomen todistelujärjestelmän tärkeimmistä periaatteista. Näin on myös Ruotsissa, jossa oikeus harkitsee esille tulleita seikkoja ja päättää mitä asiassa on todistettu tai näytetty sekä Norjassa, jossa rikosprosessilaissa ei ole nimenomaista säännöstä vapaasta todistusharkinnasta, mutta periaatetta kuitenkin sovelletaan. Tanskassa taas huomioidaan kaikki pääkäsittelyssä esitetyt todisteet eikä tuomioistuimen harkinta todisteiden todistus- 27 Virolainen Pölönen 2004, s Virolainen Koulu 2012, s Jokela 2015, s Virolainen Koulu 2012, s. 134 ja Jokela 2016, s. 77 ja Ruotsin prosessilainsäädäntö Rättegångsbalk :740 on hyvin samankaltainen Suomen oikeudenkäymiskaaren kanssa. Norjassa taas siviili- ja rikosprosessista on säädetty erilliset lait: Lov om rettergangsmåten i straffesaker (Straffeprosessloven) No. 25 ja Lov om mekling og rettergang i sivile tvister (Tvisteloven) No. 90. Tanskassa on yksi prosessilaki: Lov nr. 90 af 11. april 1916 om rettens pleje (retsplejeloven). Ks. OM 65/2012, s. 9.

20 9 voimasta ole lainkaan lakiin sidottu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö kuitenkin ohjaa todistusharkintaa myös Tanskassa. 33 Todistelun suullisuus ja välittömyys ovat tärkeitä periaatteita myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Ruotsissa esitutkintakertomusta tai muuta kirjallista lausumaa ei lähtökohtaisesti saa hyödyntää. 34 Ruotsissa kuitenkaan henkilökohtainen läsnäolo ei pääkäsittelyssä ole välttämätöntä, vaan kuka tahansa asianosainen voi osallistua pääkäsittelyyn videoyhteyden tai puhelimen välityksellä, myös syyttäjä ja avustaja. Ruotsissa lähtökohtana ovat suullisuus ja välittömyys, mutta suullisen todistelun välittömyydestä voidaan poiketa. 35 Todistelun välittömyys ja kontradiktorisuus ilmenevät Norjassa siten, että todistusharkinta perustuu vain sellaisiin tosiasiaolosuhteisiin ja näyttöön, jotka on esitetty pääkäsittelyssä. Myös Tanskassa huomioidaan vain pääkäsittelyssä esitetyt todisteet. 36 Tanskassa Euroopan ihmisoikeussopimus toki määrittää lukuisia vähimmäisvaatimuksia oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille, joka osaltaan yhtenäistää todistelun yleisiä periaatteita eri maiden välillä. Todisteen hyödyntämiskiellosta ei ole säädetty Ruotsin prosessilainsäädännössä eikä kielletyllä tavalla saatua todistetta pääsääntöisesti jätetä hyödyntämättä. Kuitenkin jos oikeudenloukkaus on törkeä, voi hyödyntämiskielto seurata Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 6 artiklasta johtuen. Norjassa siviiliprosessilakiin on kirjattu, että tuomioistuin voi erityisistä syistä kieltää esittämästä epäasianmukaisella tavalla hankittua todistetta, mutta rikosprosessilakiin tätä ei ole kirjattu, vaikkakin samaa sääntöä sovelletaan myös rikosprosessissa. Myöskään Tanskassa ei ole säännöksiä hyödyntämiskiellosta ja lähtökohtaisesti lainvastaisesti hankittuja todisteita voidaan hyödyntää. Hyödyntämiskiellot tulevat kyseeseen silloin, kun todiste on vähämerkityksellinen asian kannalta tai asia itsessään on vähäinen. 37 Tässä kohtaa on syytä mainita, että Suomessa todisteiden hyödyntämiskielto otettiin osaksi lainsäädäntöämme vasta OK 17 luvun uudistuksessa, joka tuli voimaan vuoden 2016 alussa. Tätä ennen erityistä säännöstä hyödyntämiskiellosta ei ollut, mutta törkeiden 33 OM 65/2012, s OM 65/2012, s Rasilainen DL 2007, s OM 65/2012, s OM 65/2012, s

21 10 oikeudenloukkausten kohdalla todisteen hyödyntäminen on ollut kielletty ja oikeuskirjallisuudessa on pohdittu tilanteita, jolloin todistetta ei voitaisi hyödyntää näyttönä Näytön arviointi Todistajan kertomuksen arvioinnista yleisesti Lainsäädännössä ei juuri ole määritelty, mitkä tekijät henkilötodistelun arvioinnissa ovat relevantteja. Oikeudenkäymiskaaresta löytyy säännös, jonka mukaan tuomioistuimen tulee arvioida todisteiden näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla (OK 17:1), mutta henkilötodistelun arvioinnista ei ole säännöksiä. Arviointi on täysin tuomioistuimen harkinnassa. Myöskään oikeuskirjallisuudessa henkilötodistelun arviointikriteerejä ei kovin tarkasti ole pohdittu, vaikkakin tiettyjä perusperiaatteita on esitetty. Näyttöarvon määrittämistä ohjaa vahvasti oikeuskäytäntö, erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisut. 39 Henkilötodistelun luotettavuusmäärittely on haastavaa, sillä aina on olemassa mahdollisuus, että jopa uskottavalta vaikuttava kertomus on virheellinen epäonnistuneen havainnoinnin, mielikuvituksen, puutteellisen muistamisen tai muistikuvien muuttumisen, johdattelun, toistuvien kuulustelujen, muualta saatujen vaikutteiden, valemuistojen tai valehtelun vuoksi. 40 Näytön arviointi koostuu useista osista, mutta tietyt arviointikriteerit ovat vakiinnuttaneet asemansa rikosprosessissa. Ensinnäkin on huomioitava, mikä on asiassa näyttö- eli tuomitsemiskynnys. Tällöin pohdittavana on se, jääkö asiassa varteenotettavaa tai järkevää epäilyä vastaajan syyllisyydestä. Tuomitseminen siis edellyttää, ettei syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. 41 Kaikki varteenotettavat epäilyt syyllisyydestä tulisi pyrkiä sulkemaan pois ja on yksin tuomarin harkinnassa, onko rikosoikeudellisen vastuun perustavat seikat riittävästi poissuljettu. Esitutkinnan laadulla on merkitystä ja laajat puutteet esitutkinnassa voivat luoda varteenotettavan epäilyn vastaajan syyllisyydestä. 42 Näyttökynnystä arvioitaessa on selvitettävä tapahtumat sekä mikä on syytetyn rooli tapahtumiin. Syyksilukemisen kannalta olennaista on selvittää vastaukset oikeuskysymyksiin eli sovelletaanko asiassa esimerkiksi tahallisuutta, tuottamusta tai hätävarjelua koskevia oikeusnormeja. Näytön arviointiin vaikuttavat myös todennäköisyysteoreettiset mallit, joiden tarkoituksena 38 Esimerkiksi Pölönen 2003 ja Jokela Pölönen Tapanila 2015, s Väisänen Korkman DL 2014, s Pölönen Tapanila 2015, s Rautio Frände 2016, s. 41.

22 11 on tieteellistää näyttökynnys ja muodostaa abstraktinen todennäköisyysvaatimus, johon tuomari voi peilata käsiteltävän asian konkreettista todennäköisyysarvoa. 43 Näytön arvioinnissa tuomari ei saa katsoa toteennäytetyksi sellaista seikkaa, jonka hän olettaa todeksi, mutta asiasta ei ole esitetty näyttökynnyksen ylittävää todistelua. 44 Henkilötodistajan kertomuksen luotettavuuden arviointiin vaikuttavat suhde asianosaisiin, suhde muuhun todisteluun, kertomuksen sisältö tai sen muuttuminen, ristiriitaiset seikat, keskeisten kertomuselementtien puuttuminen ja kuultavan intressi kyseisessä asiassa. Henkilötodistajan kertomusta tarkastellaan suhteessa kokonaiskuvaan. Tällöin esimerkiksi useiden todistajien kertomusten liiallinen samankaltaisuus voi herättää epäilyn ennalta sovitusta kertomuksesta, jolloin kertomuksia pidetään epäluotettavina. Asiassa tulee arvioida, vastaako todistajan kertomus totuutta, onko se valheellinen vai onko todistaja erehtynyt. Kertomuksen uskottavuusarvioinnissa huomioidaan elementtien yhteensopivuus, keskeisten tekijöiden selvyys, tapahtumainkulun etenemiseen liittyvät kronologiset epärealistisuudet ja katkot, muistamattomuus olennaisissa asioissa, epätyypilliset reaktiot ja toiminnan irrationaalisuus. Mitä yksityiskohtaisemman kertomuksen todistaja kykenee esittämään, sitä uskottavampi todistajanlausunto on. Todistajan muuttaessa kertomustaan prosessin eri vaiheissa tai kertoessa ristiriitaista tietoa, vähentää se henkilön kertomuksen luotettavuutta. 45 Jos todistaja on asianosaiselle läheinen henkilö, suhtaudutaan kertomukseen varauksella ja kriittisemmin kuin täysin ulkopuolisen henkilön kertomukseen. 46 Asianosaisten suhdetta joudutaankin arvioimaan esimerkiksi tilanteessa, jossa kysymys on perheen sisäisestä jutusta. 47 Rikosasioissa merkittävä näyttö usein on henkilötodistelua, joka voi antaa ristiriitaisia näkemyksiä tapahtumista eri henkilöiden välillä. Tällöin on tarkasteltava, tukevatko kirjalliset todisteet yhden henkilötodistajan kertomusta, jolloin tätä kertomusta voidaan pitää toisten todistajien kertomuksia luotettavampina. Aina kuitenkaan kirjallisia todisteita ei ole suullisen todistajankertomuksen tueksi. Tyypillisesti ongelmallisimpia ovat seksuaalirikok- 43 Pölönen Tapanila 2015, s Virolainen Pölönen 2003, s Pölönen Tapanila 2015, s Pölönen Tapanila 2015, s Pölönen Tapanila 2015, s. 387.

23 12 set, joissa vastakkain ovat asianomistajan ja syytetyn toisistaan poikkeavat kertomukset tapahtumainkulusta ja teosta. Erityisesti lapsen kertomus hyväksikäyttötapauksissa on hankala tapaus, sillä tällöin oikeus joutuu selvittämään, onko olemassa uskottavaa vaihtoehtoa sille, että lapsen kertomus johtuisi jostakin muusta kuin häneen kohdistuneesta hyväksikäytöstä. Tällainen muu syy voisi olla esimerkiksi se, että lapsi on nähnyt aikuisten seksuaalista kanssakäymistä tai lasta on johdateltu harhaan. 48 Näytön arviointi perustuu tavanomaisesti rationaaliseen päättelyyn, jolloin esitettyjä todisteita arvioidaan ja suhteutetaan muuhun näyttöön. Tämän jälkeen arvioidaan, onko näyttö kokonaisuutena johdonmukainen ja tukeeko se riittävällä todennäköisyydellä hypoteesia. Viime vuosien aikana kuitenkin oikeuspsykologian tai todistajanpsykologian tuntemus sekä siihen liittyvä kirjallisuus on korostunut oikeuden ratkaisuissa. 49 Oikeuspsykologian tutkijapuolelta on sanottu, että tuomareilla tulisi olla oikeuspsykologista tuntemusta kyetäkseen arvioimaan henkilötodistajan luotettavuutta. 50 Oikeuspsykologialla tarkoitetaan ihmisen käyttäytymisen tutkimista oikeudenkäytössä ja todistajanpsykologia on yksi tämän tutkimusalueen sisällä rajatumpi ala, joka tutkii todistajan havaintoja sekä muistiprosessia, haastattelujen ja lausuntojen psykologista selvittämistä. 51 Pölönen ja Tapanila kritisoivat ajatusta siitä, että tuomareiden tekemän henkilötodistelun arviointi perustuisi oikeuspsykologiseen tutkimuskäytäntöön, sillä tällöin päähuomio ei ole kokonaisnäytössä ja todisteiden suhteuttamisessa toisiinsa, vaan päähuomio keskittyy liiaksi todistajan kertomuksen luotettavuuden arviointiin oikeuspsykologian näkökulmasta. Pölönen ja Tapanila huomauttavat, että oikeuspsykologian tutkimuksen koetilanteet ovat usein keinotekoisia eivätkä ne vastaa todellista oikeudenkäyntiä. Lisäksi näytön riittävyyttä arvioidaan oikeudellisin perustein, joten oikeuspsykologia voi tuoda lisäarvoa ainoastaan todistajan kertomuksen sisällön arviointiin, mutta todisteen näyttöarvon ja riittävyyden ratkaiseminen on oikeudellista harkintaa. 52 Stanikić taas katsoo, että todistajanpsykologista asiantuntemusta tarvitaan käytännön rikosprosessissa, sillä rikosprosessijärjestelmä sisältää sellaisia elementtejä, jotka mahdollistavat ja vaativatkin todistajanpsykologisen tiedon hyödyntämistä Pölönen Tapanila 2015, s Pölönen Tapanila 2015, s Väisänen Korkman DL 2014, Haapasalo ym. 2000, s Pölönen Tapanila 2015, s Stanikić LM 2014, s. 71.

24 13 Kukin todiste, myös henkilötodistajan antama kertomus, ensin arvotetaan erikseen, verrataan todisteen sidonnaisuutta sen todistusteemaan, punnitaan kokemussääntöjen valossa todisteen näyttöarvoa ja tämän jälkeen todisteita punnitaan yhdessä selvittäen muodostavatko todisteet todistusketjua. Langettava tuomio on mahdollinen silloin, kun asiassa on tehty riittävä selvitys tapahtumainkulusta eikä syyttäjän esittämälle tapahtumainkululle ja teemalle jää vaihtoehtoista sekä järkevää selitystä eikä vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä Henkilötodistajan kertomuksen luotettavuuteen vaikuttavat seikat Osaaminen siitä, mitkä tekijät ilmentävät todistajan muistikuvien olevan vääristyneitä ja mistä voidaan päätellä muistikuvien vastaavan todellisia tapahtumia, helpottavat todistajan kertomuksen luotettavuuden arviointia, vaikka toisaalta valemuistikuvien erottaminen varmaksi on lähes mahdotonta. On kuitenkin olemassa keinoja, joiden avulla epätosia ja tosia kertomuksia voidaan erottaa. 55 Todistajanpsykologiassa on määritelty totuuskriteerit, joiden avulla henkilötodistajan kertomuksen luotettavuutta voidaan arvioida. Kriteerit jakaantuvat yleisiin ominaisuuksiin, spesifeihin sisältöihin, sisällön erikoispiirteisiin, motivaatiosisältöihin ja rikosspesifeihin elementteihin. Yleisillä ominaisuuksilla tarkoitetaan kertomuksen loogista rakennetta, strukturoimattomuutta ja yksityiskohtien runsautta. Jotta kertomus olisi luotettava, tulisi sen olla sisäisesti johdonmukainen eikä ristiriitaisuuksia saa ilmetä, mutta toisaalta kertomus ei saa olla liian ylijohdonmukainen ja se voi olla hieman hajanainenkin ja poiketa sivuraiteille. Kerronta saa siis olla strukturoimatonta, vapaata ja luonnollisen poukkoilevaa. Valehdeltu kertomus on usein ennalta suunniteltu ja siksi erittäin kronologinen. Luotettavuutta kuvastaa myös todistajan kyky kuvata yksityiskohtia, kuten tapahtumaympäristöä, spontaanisti. 56 Mitä yksityiskohtaisemmat sisällöt kertomuksessa on, sitä luotettavampana kertomusta pidetään. Spesifeillä sisällöillä tarkoitetaan aika- ja paikkasidonnaisuutta, vuorovaikutusten kuvaamista, keskustelujen selostamista ja odottamattomien tapahtumien käänteistä kertomista. Luotettavassa kertomuksessa todistaja kykenee sitomaan tapahtumat tiettyyn aikaan 54 Frände ym. 2017, s Autio Karjala 2011, s Haapasalo ym. 2000, s

25 14 ja paikkaan, kertomaan ihmisten välisestä toiminnasta ja reaktioista sekä lainaamaan käytyjä keskusteluja ja sanastoa mielellään suorin lainauksin. Jos todistaja kykenee kertomaan yllättävistä käänteistä, joita tapahtumiin liittyy (esimerkiksi teon loppuminen ovikellon soidessa), on kertomusta pidettävä uskottavana. Sisällön erikoispiirteitä taas ovat epätavalliset, tarpeettomat ja väärin ymmärretyt yksityiskohdat, lausunnon sisältöön liittyvien muiden tapahtumien kertominen sekä omien mielentilojen ja toisen tunteiden ja motiivien selostaminen. Luotettava todistaja osaa kertoa ainutlaatuisista ja jopa myös tarpeettomista yksityiskohdista tai tapahtumista. Valheellinen kertomus harvemmin sisältää tarpeettomia yksityiskohtia, jotka eivät liity millään tavoin esitettyihin seikkoihin. Todistaja saattaa kertoa myös väärin ymmärrettyjä asioita, jotka ovat kuitenkin oikeita (esimerkiksi lapsitodistajat saattavat ymmärtää asiat väärin), eikä tämä heikennä kertomuksen uskottavuutta. Luotettava todistaja kuvaa omia tunteitaan tilanteessa ja voi pohtia toisten paikalla olleiden mielentiloja ja tekojen syitä. 57 Kertomuksen motivaatiosisällöt ovat spontaaneja korjauksia, muistipuutteiden tunnustamista, oman todistajanlausunnon epäilemistä, itselle epäedullisen tiedon kertomista ja rikoksentekijän ymmärtämistä. Luotettavassa todistajanlausunnossa todistaja korjaa spontaanisti puheitaan muistettuaan asioita tarkemmin ja myöntää muistipuutteensa joidenkin asioiden osalta. Todistaja saa epäillä kertomuksensa tarkkuutta. Valehtelevan todistajan tunnuspiirre on asioiden kertominen sujuvasti ja epäröimättä ilman tarkennuksia, eikä valehteleva todistaja kyseenalaista omien puheiden uskottavuutta. Luotettava todistaja uskaltaa tuoda esille myös hänelle itselleen epäedullisia seikkoja, kuten oma toiminta tilanteessa, jossa olisi pitänyt toimia toisin. Luotettava kertomus voi myös sisältää rikoksentekijään kohdistuvaa ymmärrystä. Myös rikokseen liittyvien piirteiden kuvaaminen luo uskottavuutta. 58 Toisaalta edellä mainitut luotettavuusmittarit ovat vain suuntaa antavia, sillä esimerkiksi todistaja, joka on kertonut kertomuksen useita kertoja aikaisemminkin, usein kykenee kertomaan kertomuksen uudelleen sujuvasti ja johdonmukaisesti. 59 Myös henkilötodistajan ulkoinen olemus saattaa vaikuttaa todistajankertomuksen uskottavuuteen sekä se, luottaako todistaja itse kertomuksensa oikeellisuuteen ja seikkojen varmuuteen. Varma puhetapa 57 Haapasalo ym. 2000, s Haapasalo ym. 2000, s Autio Karjala 2011, s. 80.

26 15 voisi myös viestiä luotettavuudesta. 60 Kuitenkin oikeuskäytännössä on katsottu, ettei kertomuksen luotettavuutta voida perustaa oikeudenkäynnissä tehtäviin havaintoihin henkilön olemuksesta eli puhetavasta, ilmeistä ja eleistä tai tunnereaktioista. Olemusta tärkeämpää on itse kertomus ja kertomusta pidettävä kokonaisuutena arvioiden totena. Tämän vuoksi oikea nimitys oikeudelliselle arvioinnille olisikin todistajan kertomuksen luotettavuuden arviointi uskottavuuden arvioinnin sijaan. 61 Virolainen katsoo, että käytännössä kuitenkin todistajan olemuksella, kertomuksen esitystavalla ja todistajan käytöksellä on painoarvoa näyttöarvoa harkitessa. On huomioitava, että todistajan jännitys- tai pelkotila voi vaikuttaa olemukseen, jolloin todistaja saattaa vaikuttaa epävarmalta. Tällöin tuomion perusteluissa tulisi tuoda ilmi ne seikat, miksi todistaja mahdollisesti on ollut esimerkiksi pelokkaan oloinen. 62 Henkilötodisteen todistusarvon määräytymiseen vaikuttavat tekijät ovat todisteen sisältö, sen varmuus eli luotettavuus ja todisteen indisioarvo. Käytännössä nämä tekijät tarkoittavat sitä, että todistusarvo määräytyy siitä mitä todistaja on sanonut, kuinka luotettavana kertomusta ja todistajan havaintoja voidaan pitää sekä mitä todistusoikeudellisia päätelmiä todistusmekanismista voidaan tehdä eli koskevatko todistajan havainnot kyseistä todistusteemaa. Jos kertomusta on pidettävä luotettavana, on todisteella täysi todistusarvo. 63 Yhteenvetona voidaan todeta, että henkilötodistajan kertomuksen kokonaisuus ja johdonmukaisuus vaikuttavat merkittävästi siihen, onko kertomus luotettava. Nämä ovatkin tärkeitä luotettavuuden arviointikriteereitä Haapasalo 2008, s Väisänen Korkman 2014, s Ks. KKO 2013: Virolainen Martikainen 2010, s Virolainen Martikainen 2010, s Haapasalo ym. 2000, s