KANSAINVÄLINEN SOLIDAARISUUSSÄÄTIÖ TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty valtuuskunnan syyskokouksessa
|
|
- Päivi Lattu
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KANSAINVÄLINEN SOLIDAARISUUSSÄÄTIÖ TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty valtuuskunnan syyskokouksessa
2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO KEHITYSYHTEISTYÖOHJELMA TAVOITE 1: NAISTEN JA MIESTEN TOIMEENTULO ON PARANTUNUT TALOUDELLISESTI JA EKOLOGISESTI KESTÄVÄLLÄ TAVALLA Nicaragua Somalimaa Uganda TAVOITE 2: NAISTEN RUUMIILLISEN KOSKEMATTOMUUDEN SUOJA ON VAHVISTUNUT OHJELMAN TOIMINTA-ALUEILLA Kenia Nicaragua Somalimaa Uganda LÄPILEIKKAAVAT TEEMAT SOLIDAARISUUDEN TYÖSSÄ Oikeusperustaisuus Sukupuolten välinen tasa-arvo Kansalaisyhteiskuntien vahvistaminen ja osallistumisen lisääminen Verkostoituminen Vaikuttamistyö Globaalikasvatus Vapaaehtoistyö KEHITYSVIESTINTÄ JA OHJELMASTA TIEDOTTAMINEN Kehitysviestinnän toiminnot ja kanavat Ohjelmasta tiedottamisen toiminnot ja kanavat LAATUJÄRJESTELMÄ Ohjelman suunnittelu, seuranta ja arviointi Henkilöstösuunnitelma Henkilöstö ohjelmamaissa Henkilöstö Suomessa Taloushallinto Riskienhallinta Rahoitus ja varainhankinta Varainhankinta Säännöllinen lahjoittaminen Keräyskirjeet Testamenttivarainhankinta
3 Nenäpäivä JOHTAMINEN LIITE 1: HANKEKUVAUKSET LIITE 2a: SOLIDAARISUUDEN TALOUSARVIO 2016 LIITE 2b: OHJELMATOIMINNAN TALOUSARVIO 2016 LIITE 2c: VIESTINNÄN TALOUSARVIO 2016 LIITE 2d: VARAINHANKINNAN TALOUSARVIO
4 1. JOHDANTO Kansainvälinen solidaarisuussäätiö (Solidaarisuus) edistää vuonna 2016 tarkoituksensa toteutumista jatkamalla laadukasta ja pitkäjänteistä kehitysyhteistyöohjelmaansa, vaikuttavaa viestintäänsä, tuottoisaa varainhankintaansa ja strategisesti fokusoitua sidosryhmäyhteistyötään. Vuoden edetessä Solidaarisuuden hallitus hyväksyy säätiölle uuden lähivuosien strategian. Hallitus myös valmistelee jo edellisvuoden lopulla voimaanastuvan uuden säätiölain edellyttämät sääntömuutokset kevään valtuuskunnan päätöksentekoa varten. Vuoden 2016 merkittävänä tavoitteena on kaksinkertaistaa varainhankinnan tuotoilla rahoitettava osuus budjetista yli 30 prosenttiin kokonaisvolyymista. Vuoden aikana hankitaan fokusoidun toiminnan avulla tuhansia uusia kuukausilahjoittajia. Viestinnässä painottuu kampanjointia tukeva markkinointiviestintä ja sosiaalisessa mediassa verkkoyhteisöjen sitouttaminen ja innostaminen. Solidaarisuuden asiantuntijaprofiilia kirkastetaan mediasuhteita uudistamalla. Tämä toimintasuunnitelma pohjautuu päärahoittajalle ulkoasiainministeriölle (UM) edellissyksynä esitettyyn kehitysyhteistyöohjelmaan vuosille Ohjelma puolestaan perustuu kehitysvisiolle, jonka mukaan Solidaarisuuden toiminta-alueilla asuvilla naisilla ja miehillä on paremmat edellytykset elää ihmisarvoista ja onnellista elämää. Erillisessä ohjelmadokumentissa on kuvattu mm. ohjelmatyön pitkän aikavälin tavoitteet, ohjelmakauden tavoitteet ja odotetut tulokset, tulosten seurantajärjestelmä, läpileikkaavat teemat, kestävyyteen liittyvät elementit, suhde kansalliseen ja kansainväliseen kehityspolitiikkaan, viestinnän tavoitteet, riskienhallinta, taloushallinto ja ohjelman rahoituskanavat. Vuosi 2016 on Solidaarisuuden tavoitteleman kolmivuotisen UM-raamin ensimmäinen rahoitusvuosi. Suunnitelmaa jouduttiin muuttamaan johtuen Suomen hallituksen esittämistä kehitysyhteistyömäärärahojen historiallisista leikkauksista. Merkittävän säästötarpeen vuoksi Solidaarisuus lopettaa ohjelmatyön Ugandassa vuoden 2016 puoliväliin mennessä. Samaan aikaan toimintaa karsitaan ja fokusoidaan varainhankintaa lukuun ottamatta kaikilla osa-alueilla ja kaikissa yhteistyömaissa. Äkkileikkaukset vaikuttavat myös henkilökuntaan: vuonna 2016 Solidaarisuuden ohjelmassa työskentelevän henkilöstön määrä ja/tai työpanos vähenee yhteensä reilun kolmanneksen (viisi työntekijää) edellisvuodesta. Kehitysvisionsa toteuttamiseksi Solidaarisuus tukee vuonna 2016 köyhimpien ihmisten tarpeista lähtevää, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää sekä tasa-arvoista kehitystä Nicaraguassa, Somalimaassa, Keniassa ja exit-vaiheen ajan myös Pohjois-Ugandassa. Tavoitteena on, että naisten ja miesten toimeentulo on parantunut kestävällä tavalla sekä naisten ruumiillisen koskemattomuuden suoja on vahvistunut. Ohjelmasta hyötyy määrärahaleikkausten jälkeen noin ihmistä. Vuonna 2016 yhteistyömaissa on käynnissä yhteensä 14 hanketta. Ne muodostavat ohjelmakokonaisuuden, jossa kehitetään pienten maataloustuottajien ja pienyrittäjien tuotantoa taloudellisesti ja ekologisesti kestävämmäksi ja edistetään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Seitsemän hanketta kohdentuu erityisesti naisten ruumiillisen koskemattomuuden suojan vahvistamiseen. Solidaarisuus tukee etenkin pienyrittäjyyttä paikallisyhteisöissä: vahvistamme mies- ja naispienyrittäjien kykyä ottaa vastuu omasta toimeentulostaan kehittämällä osaamista ja uusia elinkeinoja, lisäämällä elinkeinojen harjoittamisen suunnitelmallisuutta ja tukemalla toimeentuloa edistävää yhteisyrittäjyyttä. Tämä on hauraalla Afrikan sarven alueella tärkeää myös maastamuuton ehkäisemiseksi. Solidaarisuuden lisäarvona on kokonaisten arvoketjujen toiminnan kehittäminen hyödynsaajia hyödyttävällä tavalla. Uusien toimintatapojen innovointi ja liittoutuminen eri toimijoiden kanssa (ml. yritykset ja tutkimusinstituutiot) ovat kehitysyhteistyömme keskeisiä toimintaperiaatteita. 4
5 Nicaraguassa ja Somalimaassa Solidaarisuus jatkaa maataloustuotannon kehittämistä taloudellisesti ja ekologisesti kestävämmäksi. Työssä painotetaan hyödynsaajien elinkeinojen sopeutumiskykyä muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin sekä veden ja maaperän kestävää käyttöä ilmastokestävyyden saavuttamiseksi. Keniassa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyssä Kisiin alueella Solidaarisuuden työ täydentää temaattisesti Suomen maaohjelmaa. Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen sisältyy kaikkeen Solidaarisuuden työhön ja sen toteutumista seurataan systemaattisesti. Kansalaisyhteiskuntien vahvistaminen on myös läpileikkaavasti mukana toiminnassa hyödynsaajien, kumppaneiden ja tärkeiden sidosryhmien voimaannuttamisen sekä globaalikasvatuksen kautta. Solidaarisuuden työ on erittäin hyvin linjassa Suomen hallituksen kehityspolitiikan painopisteiden ja globaalien kestävän kehityksen tavoitteiden (SDG) kanssa ja täydentää niitä. Vuoden aikana Solidaarisuus edistää aktiivisesti muiden järjestöjen kanssa sitä, että suomalaisten kansalaisjärjestöjen edellytykset vaikuttaa ja kehittyä itsenäisinä toimijoina säilyvät jatkossakin. 2. KEHITYSYHTEISTYÖOHJELMA Vuosi 2016 on Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelman ensimmäinen toteutusvuosi. Ohjelma jatkaa vuosien kehitysyhteistyöohjelman aikana aloitettua työtä ja rakentuu edellisen ohjelmakauden aikana saavutetuille tuloksille. Kehitysyhteistyöohjelma perustuu kehitysvisiolle, jonka mukaan sen kehitysyhteistyöohjelman toiminta-alueilla asuvilla naisilla ja miehillä on paremmat edellytykset elää ihmisarvoista ja onnellista elämää. Kehitysvisio muodostuu kolmesta eri tasosta: yksilön, yhteisön ja ekosysteemin yhteyksistä. Ihmisten onnellisuuden lisääminen on mahdollista silloin, kun yksilöillä on luottamusta omaan selviytymiseensä, yhteisöillä on kykyä edistää jäsentensä tasa-arvoa ja vahvistaa heidän toimeentuloaan ja heitä ympäröivän ekosysteemien toimivuus on taattu. Kehitysvisio on kuvattu tarkemmin Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelmassa Kehitysvision toteuttamiseksi tuemme vuonna 2016 köyhimpien ihmisten tarpeista lähtevää, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää ja tasa-arvoista kehitystä Nicaraguassa, Somalimaassa ja Keniassa. Ugandan toiminnot tuodaan päätökseen vuoden 2016 aikana, Suomen Ulkoasianiministeriön kehitysyhteistyömäärärahaleikkausten johdosta. Kehitysyhteistyöohjelman kehitysvisiota edistetään kahden tavoitteen avulla. Tavoitteenamme on, että naisten ja miesten toimeentulo on parantunut kestävällä tavalla sekä naisten ruumiillisen koskemattomuuden suoja on vahvistunut. 5
6 2.1. TAVOITE 1: NAISTEN JA MIESTEN TOIMEENTULO ON PARANTUNUT TALOUDELLISESTI JA EKOLOGISESTI KESTÄVÄLLÄ TAVALLA Solidaarisuus tukee köyhien tarpeista lähtevää ja heitä hyödyttävää, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää ja tasa-arvoista kehitystä. Tällä tähdätään siihen, että kaikki ihmiset, sukupuolestaan rippumatta, voivat omalla työllään ansaita tarvittavan toimeentulon nostaakseen itsensä pois köyhyydestä. Koska suurin osa Solidaarisuuden ohjelma-alueiden köyhistä elää edelleen maaseudulla, samalla kun väestönkasvu ja ilmastonmuutos asettavat haasteita ruoan tuotannolle, Solidaarisuus jatkaa maataloustuotannon kehittämistä taloudellisesti ja ekologisesti kestävämmäksi. Vuoden 2016 työssä painotetaan entistä enemmän hyödynsaajien elinkeinojen sopeutumiskykyä muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin, sekä veden ja maaperän kestävää käyttöä. Solidaarisuus tukee vahvasti pienyrittäjyyttä: mies- ja naispienyrittäjien omaehtoisuutta ja kykyä ottaa vastuu omasta toimeentulostaan vahvistetaan yhä rajummassa kilpailuympäristössä kehittämällä osaamista, lisäämällä elinkeinon harjoittamisen suunnitelmallisuutta ja tukemalla toimeentuloa edistävää järjestäytymistä. Toimeentulotyön keskeiset toiminnot, odotetut tulokset ja tavoite: Tulosten ja tavoitteen indikaattorit ja seurantamekanismi sekä tarkemmat perustelut ja tausta on esitelty Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelma ja tuenkäyttösuunnitelma dokumentissa. 6
7 Nicaragua Toimeentulon kestävyyteen tähtäävältä kehitysyhteistyöltä vaaditaan hyvin systemaattista ja strategista otetta. Solidaarisuus on Nicaraguassa pystynyt osoittamaan, että köyhätkin ihmiset voivat nousta tuotteliaiksi yrittäjiksi toimimalla yhdessä strategisesti, arvoketjulähestymistapaa hyödyntäen. Vuoden 2016 aikana Nicaraguassa keskitytäänkin kehittämään arvoketjujen tärkeitä osa-alueita: (1) Tuotesuunnittelu ja tuotannon suunnittelu markkinoiden kysynnän näkökulmasta, (2) Myyntiverkostojen kehittäminen, (3) Paikallisten oppimis- ja tiedonsiirtojärjestelmien kehittäminen. Kannattavuuden parantamiseksi kasvatetaan kokonaistuotantoa eri tuotantoketjuissa ja vahvistetaan tuotantoketjujen toimivuutta. Arvoketjujen tuottavuutta lisätään parantamalla tuotantorakenteita ja menetelmiä. Yhtenä toimintona selvitetään mahdollisuuksia tuottaa uusia tuotteita, joilla on perinteisiä tuotteita parempi kysyntä ja hinta kansallisilla ja kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi vahvistetaan tuottajien kykyä parantaa maatalouden tuottavuutta ilmastonmuutokseen sopeutuen ja luonnonvaroja järkevästi hyödyntäen. Nicaraguan TT-tavoitteen kokonaisbudjetti vuonna 2016 on yhteensä euroa. Tarkemmat hankekuvaukset löytyvät vuosisuunnitelman liitteestä 1. Kumppanin ja hankkeen nimi Budjetti ( ) COMCAVEM: ilmastokestävyyden edistäminen COMCAVEM: käsityöläisten toimeentulon kehittäminen COMCAVEM: käsityötuotteiden tuotekehittely ja markkinointi TIERRA NUEVA: uuden hankkeen suunnittelu Somalimaa Solidaarisuus toimii hauraalla Somalimaan alueella varsin suurten kehityskysymysten äärellä erittäin haastavissa olosuhteissa, joissa tuloksia syntyy hitaasti. Solidaarisuudella on kuitenkin pitkä kokemus alueella toimimisesta, erinomainen paikallistuntemus ja erinomaisia kumppaneita, jotka pystyvät edistämään alueen työllisyyttä, toimeentuloa, tasa-arvoa ja muita elämän perusedellytyksiä- ja oikeuksia. Uskomme, että yhteistyöllämme Somalimaassa on välillinen vaikutus jopa maastamuuton hillitsemiseen ja siitä seuraavien inhimillisten tragedioiden vähentymiseen. Suomalaiset yritykset ovat osoittaneet kiinnostusta Somalimaan markkinoita kohtaan ja ottaneet yhteyttä Solidaarisuuteen. Solidaarisuus on yhdessä kumppaneidensa kanssa keskustellut, miten hankkeiden kehitysvaikutuksia voitaisiin lisätä yritysyhteistyöllä. Tämä keskustelu jatkuu vuoden 2016 aikana yritysten, tutkimustahojen sekä Somalimaan kumppanien kanssa. Somalimaan työtä ja toimeentuloa edistävän tavoitteen kokonaisbudjetti vuonna 2016 on yhteensä euroa. Osa budjetista rahoitetaan Nenäpäivä keräyksestä saatavilla tuloilla. Nenäpäivän avustuskohteiksi on nimetty Somalimaassa tyttöjen sukuelinten silpomisen vastainen työ sekä ruokaturvahankkeet. Tarkemmat hankekuvaukset löytyvät vuosisuunnitelman liitteestä 1. Kumppanin ja hankkeen nimi Budjetti ( ) CHLE: rehun ja sisalin tuotannon kehittäminen ADO: Ruokaturvan kehittäminen
8 SYS: nuorten toimeentulon kehittäminen Uganda Solidaarisuuden oli tarkoitus elvyttää ohjelmakaudella kumppaniensa 1 kanssa yhteistyössä Lamwon alueen kylien maataloustuotantoa. Tavoitteena on ollut muuttaa hyödynsaajien asenteita maataloustuotantoa ja maatalousyrittäjyyttä kohtaan suunnitelmallisiksi ja vähitellen myös ammattimaisemmiksi. Asenteiden muutos poikii uudenlaista tuotantoa, joka hyödyntää paikallisia resursseja tehokkaammin ja kestävämmin, parantaa kotitalouksien ruokaturvaa ja lisää kotitalouksien tuloja. Useamman hankkeen kokonaisuuden oli tarkoitus tarjota tulevaisuudessa mahdollisuus järjestöjen väliseen yhteistyöhön ja yhteiseen oppimiseen, mutta mahdollistaa myös hyödynsaajien välisen yhteistoiminnan maataloustuotantoon tai muuhun toimintaan liittyen. Kaiken kaikkiaan Solidaarisuuden ohjelmakauden tavoitteena Pohjois-Ugandassa oli saada tuloksia molempia sukupuolia hyödyttävästä, yhteisöllisyyttä lisäävästä sekä ekologisesti ja taloudellisesti kestävästä toimeentulon kehittymisestä tällä hauraalla alueella. Nyt toiminta joudutaan kuitenkin Suomen hallituksen esittämien äkillisten kehitysyhteistyön määrärahojen leikkaamisen vuoksi ajamaan alas ja vuoden 2016 toimintoihin Pohjois-Ugandassa sisältyy suunniteltujen toimintojen päättäminen erikseen laadittavan exit-strategian avulla. Työ ja toimeentulo tavoitteen kokonaisbudjetti Ugandassa vuonna 2016 on yhteensä euroa. Tarkemmat hankekuvaukset löytyvät vuosisuunnitelman liitteestä 1. Kumppanin ja hankkeen nimi Budjetti ( ) CHAPS: toimeentulon kehittäminen -exit COW: toimeentulon kehittäminen -exit Ohjelmakauden alussa: Christian HIV/AIDS Prevention and Support Organization (CHAPS), Children of the World Foundation (COW) sekä Women and Rural Development Network (WORUDET). Tässä mainittujen kolmen yhteistyökumppanin lisäksi ohjelmakauden aikana kartoitetaan kokemuksia myös muista mahdollisista yhteistyötahoista ja verkostoidutaan muiden alueella toimivien organisaatioiden kanssa, jotta päällekkäisyyksiltä voitaisiin välttyä ja tarkoituksenmukaisuutta lisätä entisestään. 8
9 2.2. TAVOITE 2: NAISTEN RUUMIILLISEN KOSKEMATTOMUUDEN SUOJA ON VAHVISTUNUT OHJELMAN TOIMINTA-ALUEILLA Solidaarisuuden naisten ruumiillisen koskemattomuuden suojaa vahvistavan työn keskeisenä toimintona on tiedon lisääminen naisiin kohdistuvan väkivallan syistä ja seurauksista ja sukupuolirooliodotuksista. Tieto vahvistaa sekä yksilöiden että yhteisöjen muutosvoimaa. Kun tietoa lisäämällä on tuettu naisten, miesten ja laillisten sekä moraalisten vastuunkantajien voimaantumista ja yhteisöissä on saatu liikkeelle muutosvoima, voi vähitellen naisten ruumiillisen koskemattomuuden suoja vahvistua. Väkivallan vastaisessa työssä osallistetaan sekä naisia että miehiä erilaisissa viiteryhmissä ja vahvistetaan ryhmien välistä vuoropuhelua. Kun myös miehet saadaan puhumaan väkivaltaa vastaan, ei sitä pidetä enää vain naisten asiana. Solidaarisuuden kokemukset ovat osoittaneet, että kun miehet oppivat väkivallan syistä ja haitoista sekä löytävät keinoja vastata sukupuolirooliodotuksiin vahvistuvat heidän mahdollisuutensa muuttaa omaa toimintaansa. Vastuunkantajat, esimerkiksi uskonnolliset johtajat tai paikalliset päättäjät puolestaan ovat roolissaan voimakkaita yleisen mielipiteen muokkaajia. Ruumiillisen koskemattomuuden suojaa vahvistavan työn keskeiset toiminnot, odotetut tulokset ja tavoite ovat seuraavat: Tulosten ja tavoitteen indikaattorit ja seurantamekanismi sekä tarkemmat perustelut ja tausta on esitelty Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelma ja tuenkäyttösuunnitelma dokumentissa. 9
10 Kenia Solidaarisuus on aloittanut työn Keniassa laajamittaisella selvityksellä ja kumppanikartoituksella vuonna 2014 ja vuosi 2016 tulee olemaan ensimmäinen kokonaan hanketoteutukseen keskittyvä vuosi huolellisen suunnitteluprosessin jälkeen. Vuonna 2016 Nyanzan läänissä, Nyamiran ja Kisiin maakunnissa aloitetaan tyttöjen ja naisten ruumiillisen koskemattomuuden suojaa vahvistavan hankekokonaisuuden toteutus. Hankekokonaisuudessa tuetaan kolmea paikallista kansalaisjärjestöä erityisesti kahden valtavan ihmisoikeusloukkauksen ehkäisemisessä: naisiin kohdistuva väkivalta ja tyttöjen sukuelinten silpominen. Ongelmat ovat alueella merkittäviä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävälle ja erityisesti sukupuolittunutta väkivaltaa vähentävälle ja osallistavalle kehitysyhteistyölle on tarvetta. Kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat avainasemassa voimaannuttamassa ja kouluttamassa naisia ja miehiä. Kenian hankkeissa hyödynsaajia tulee ohjelmakaudella olemaan arviolta noin henkilöä, joista noin naisia. Vuoden 2016 osuus hyödynsaajista selviää hankesuunnittelun päätyttyä. Sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävän työn kokonaisbudjetti Keniassa vuonna 2016 on euroa. Tarkemmat hankekuvaukset löytyvät tämän toimintasuunnitelman liitteestä 1. Kumppanin ja hankkeen nimi Budjetti ( ) CCECOME: naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy Manga Heart: FGM:n ehkäisy THUMP: FGM:n ehkäisy Nicaragua Solidaarisuus jatkaa vuonna 2016 hyvää yhteistyötään osuuskuntien kanssa sukupuolten välisen tasa-arvon läpileikkaamiseksi tuotannollisissa prosesseissa. Hankkeissa parannetaan naisten toimeentulomahdollisuuksia, mutta samalla osuuskuntien jäsenille ja työntekijöille, naisille ja miehille, tarjotaan koulutusta tasa-arvosta, perheväkivallasta ja vuorovaikutustaidoista. Tavoitteena on muuttaa näkemyksiä perinteisistä sukupuolirooleista ja lisätä perheiden kykyä ratkaista ristiriitatilanteita ilman väkivaltaa. Myös naisten asemaa sekä perheen päätöksenteossa että osallistumista yhteisön toimintaan ja päätöksentekoon vahvistetaan. Avainkysymyksenä on voimaantuminen eli naisten ja miesten omaehtoisuuden, kyvykkyyden ja sisäisen motivaation vahvistaminen. Lisäksi Nicaraguan kehitysprosesseissa saatujen kokemusten mukaan yhteenkuuluvuus on tärkeä elementti voimaantumisessa. Siksi koulutuksissa osuuskuntalaisia ja tuottajia kannustetaan järjestäytymään ja toimimaan yhdessä, jolloin heillä on paremmat mahdollisuudet puolustaa oikeuksiaan. Tämä kaikki on sukupuolten välisen tasa-arvon läpileikkaamista kehitysyhteistyöhön käytännössä. Nicaraguan kaikki hankkeet tukevat osaltaan naisten ruumiillisen koskemattomuuden suojan vahvistumista vuonna 2016 ja niiden tarkemmat tavoitteet on esitelty yllä kohdassa 2.1. Sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävän tavoitteen alainen kokonaisbudjetti Nicaraguassa on eritelty työ- ja toimeentulotavoitteen alla Somalimaa Solidaarisuus jatkaa kumppaninsa SOYDAVOn kanssa työtä naisten kohtaaman väkivallan ehkäisemiseksi ja pyrkii yhdessä yhteisön eri toimijoiden kanssa löytämään keinoja, joilla väkivaltaan puututaan. Solidaarisuuden naisten ruumiillisen koskemattomuuden suojaa vahvistavan työn toisena keskeisenä teemana Somalimaassa on tyttöjen sukuelinten silpomisen vastainen työ. Solidaarisuus on tehnyt 10
11 Somalimaassa silpomisen vastaista työtä jo vuodesta 2007 lähtien ja jatkaa tätä pitkäjänteistä asennemuutokseen perustuvaa työtä seuraavallakin ohjelmakaudella paikallisten kumppaniensa ja silpomisen vastaista vaikuttamistyötä tekevän kattojärjestön kanssa. Solidaarisuus tulee ohjelmakaudella myös tiivistämään yhteistyötä suomalaisen somalidiasporan kanssa. Somalimaan ruumiillisen koskemattomuuden suojaa vahvistavissa hankkeista tulee hyötymään ohjelmakaudella reilut henkilöä, joista yli puolet naisia. Lisäksi yhteistyö NAFIS-verkoston kanssa hyödyttää valtakunnallisesti ja yhteistyö Somalia-verkoston kanssa diasporajärjestöjen omia hyödynsaajia laajasti. Sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävän tavoitteen alainen kokonaisbudjetti Somalimaassa vuonna 2016 on euroa. Osa budjetista rahoitetaan Nenäpäivä-keräyksestä saatavilla tuloilla. Nenäpäivän avustuskohteiksi on nimetty Somalimaassa tyttöjen sukuelinten silpomisen vastainen työ sekä ruokaturvan edistäminen (TT-tavoite). Tarkemmat hankekuvaukset löytyvät tämän toimintasuunnitelman liitteestä 1. Kumppanin ja hankkeen nimi Budjetti ( ) CLHE: FGM:n ehkäisy NAFIS: FGM-verkostoitumisen edistäminen SOYDAVO: Sukupuolistuneen väkivallan ehkäisy Somalia-verkosto: tasa-arvon edistäminen Uganda Ugandassa Solidaarisuuden oli tarkoitus vahvistaa kaikkien kumppaneiden tasa-arvo-osaamista ja jalkauttaa sukupuolten välisen tasa-arvon läpileikkaaminen kaikkiin ohjelman alaisiin hankkeisiin. Pohjois-Ugandan hankekokonaisuuteen oli tarkoitus sisällyttää toimintoja tyttöjen ja naisten ruumiillisen koskemattomuuden suojan vahvistamiseksi, sillä konfliktinjälkeisellä hauraalla alueella erityisesti seksuaalista väkivaltaa kokeneita naisia ja tyttöjä on paljon. Valitettavasti tätä prosessia ei voida toteuttaa Suomen valtion kehitysyhteistyömäärärahaleikkausten johdosta. Myös Solidaarisuuden pitkäaikainen yhteistyö perheväkivallan vähentämiseksi Keski-Ugandassa joudutaan ajamaan ennenaikaisesti alas. 3. LÄPILEIKKAAVAT TEEMAT SOLIDAARISUUDEN TYÖSSÄ Solidaarisuuden kaiken kehitysyhteistyön läpileikkaavat teemat ovat oikeusperustaisuus, sukupuolten välinen tasa-arvo ja kansalaisyhteiskuntien vahvistaminen. Ne ovat olennainen osa vuoden 2016 työtä Oikeusperustaisuus Kaikki Solidaarisuuden toteuttamat hankkeet vuonna 2016 täyttävät oikeusperustaisuuden periaatteet siten kuten ne on Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelmassa määritelty Sukupuolten välinen tasa-arvo Sukupuolten välisen tasa-arvon aikaansaamiseksi tasa-arvoa toiminnallistetaan kaikessa hanke- ja ohjelmatyössä. Kaikkien hankkeiden suunnittelussa, ongelma-analyyseissa, tavoitteenasettelussa ja toiminnoissa huomioidaan naisten ja miesten mahdollisesti erilaiset lähtökohdat ja tarpeet ja niiden edistämiseksi suunnitellaan erityistoimenpiteitä. Lisäksi kaikkien ohjelman alaisten hankkeiden 11
12 sukupuolivaikutuksia seurataan. Hankkeissa tuetaan myös tasa-arvoa edistäviä muutosprosesseja ja kumppaneiden tasa-arvoasiantuntijuutta sekä tasa-arvo-strategioiden toiminnallistamista Kansalaisyhteiskuntien vahvistaminen ja osallistumisen lisääminen Solidaarisuus tukee kansalaisyhteiskuntien vahvistamista kaikessa työssään, moniulotteisesti ja eri tasoilla kehitysyhteistyöohjelmansa linjausten mukaisesti Verkostoituminen Solidaarisuuden viestinnän, varainhankinnan ja vaikuttamistoiminnan piirissä on noin suomalaista. Näiden rekisteröityjen tukijoiden joukossa on yksityisten ihmisten lisäksi erilaisia yhteisöjä, yrityksiä, maatukijoita ja kummiryhmiä. Vuoden 2016 tavoitteena on laajentaa kosketuspintaa suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan ja kasvattaa merkittävästi Solidaarisuuden tukijoiden, erityisesti kuukausilahjoittajien, määrää. Solidaarisuuden ohjelmamaatasolla kumppanijärjestöt ja -osuuskunnat sekä ohjelman alaisten hankkeiden hyödynsaajat muodostavat edelleen Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelman kannalta tärkeimmät yhteistyökumppanit. Lisäksi Kenian, Nicaraguan, Somalimaan ja Ugandan paikallisviranomaiset ovat keskeisiä Solidaarisuuden kehitysyhteistyön yhteistyökumppaneita. Maatasolla Solidaarisuus panostaa lisäksi entistä enemmän verkostoitumiseen muiden suomalaisten sekä kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kanssa Solidaarisuuden työn kannalta strategisten konsortioiden luomiseksi (mm. norjalaisen Development Fundin, iso-britannialaisen Progression, International Rescue Committeen ja Kirkon ulkomaanavun kanssa) ja jatkaa yhteistyötään Suomen edustustojen kanssa. Lisäksi Solidaarisuus tukee edelleen kumppaneiden verkostoitumista ja kehittää uudenlaisia yhteistyömuotoja jotka yhdistävät Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelman toiminnot suomalaisiin temaattisiin asiantuntijatahoihin, kuten Aalto-yliopistoon ja Jyväskylän yliopistoon, Reilu kauppa ry:hyn, Suomen Somalia-verkostoon ja Ihmisoikeusliittoon. Solidaarisuuden globaalikasvatusta kehitetään ja toteutetaan muun muassa yhteistyössä Nuorten Akatemian, Koulukinon ja Subject Aidin kanssa. Suomessa Solidaarisuus jatkaa aktiivista ja säännöllistä yhteistyötään sekä ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen osaston kansalaisjärjestöyksikön että ministeriön alueosastojen ja neuvonantajien kanssa. Myös ohjelmatukea saavat järjestöt sekä muut asiantuntijajärjestöt muodostavat tärkeän sidosryhmän Solidaarisuuden työlle. Solidaarisuus jatkaa jäsenjärjestönä seuraavissa kattojärjestöissä vuonna 2016: Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry, Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry, Solidar, Suomen Somalia-verkosto ry ja Vastuullinen Lahjoittaminen ry VaLa. Solidaarisuuden ohjelmapäällikkö Milla Mäkinen on mukana Kehys ry:n ja Somalia-verkoston hallituksissa. Toiminnanjohtaja Miia Nuikka on Nenäpäivä-säätiön hallituksen varapuheenjohtaja ja Samuli Tarvainen johtoryhmän jäsen. Solidaarisuus kartoittaa vuoden aikana myös muita verkostoitumismahdollisuuksia Euroopan alueella uusien rahoitusmekanismien löytämiseksi sekä temaattisen asiantuntijavaihdon lisäämiseksi. Solidaarisuus on Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen jäsen, joka on osa kansainvälistä OneWorld-liikettä ja julkaisee Suomen johtavaa ihmisoikeuksiin ja kestävään kehitykseen keskittynyttä verkkojulkaisua maailma.net:iä. Solidaarisuus osallistuu jälleen tulevana vuonna aktiivisesti ohjelmatukea saavien järjestöjen väliseen yhteistyöhön ja edunvalvontaan, erityisesti kumppanuusjärjestöjen laatutyöryhmän, viestintätyöryhmän sekä talous- ja hallintotyöryhmän kautta. Sosialidemokraattisen liikkeen puitteissa Solidaarisuuden yhteistyötahoja kotimaassa vuonna 2016 ovat SDP, TSL, Demarinaiset, Demarinuoret, SONK, Nuoret Kotkat, Vanhat Toverit ja Finlands Svenska Socialdemocrater (FSD) järjestö. 12
13 Vaikuttamistyö Vaikuttamistyötä varten laaditaan suunnitelma, jossa määritellään tarkasti tahot, joihin Solidaarisuus pyrkii temaattisten osaamisalueidensa ja kehitysyhteistyöohjelmansa pohjalta vuoden 2016 aikana vaikuttamaan. Sidosryhmätyön pyrkimyksenä on paitsi lisätä Solidaarisuuden tekemän kehitysyhteistyön tunnettuutta ja tukijoiden määrää, myös sen vaikuttavuutta oppimalla sidosryhmien verkostoissa ja sitä kautta kehittämällä ohjelmaa vaikuttavammaksi. Sidosryhmätyöllä ja verkostoitumisella pyritään myös vaikuttamaan Suomen, EU:n ja ohjelmamaiden kehityspolitiikkaan. Solidaarisuus osallistuu aktiivisesti Suomessa tehtävään temaattiseen vaikuttamistyöhön seuraavien, kehitysyhteistyöohjelmassa mainittujen, painopisteiden osalta: naisten ruumiillinen koskemattomuus, naisiin kohdistuva väkivalta, työ ja toimeentulo, maaseutukehitys sekä yritysyhteistyö. Työtä jatketaan eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän (EDUVAKE) alaisessa perjantairyhmässä, joka edistää erityisesti sukupuolten välisen tasa-arvon läpileikkaavuuden toiminnallistamiseen liittyvää vuoropuhelua ministeriöiden, kansanedustajien ja järjestöjen kesken. Solidaarisuus panostaa vuoden aikana kehityspoliittiseen vaikuttamistyöhän, joka on entistä tärkeämpää määrärahaleikkausten varjostamalla kehitysyhteistökentällä. Solidaarisuuden ohjelmapäällikkö Milla Mäkinen toimii edelleen suomalaisten kansalaisjärjestöjen edustajana Brysselissä toimivan eurooppalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteenliittymän, CONCORDin, tasa-arvotyöryhmässä (Gender Working Group). Solidaarisuus selvittää mahdollisuuksia verkostoitua laajemminkin tasa-arvokysymysten ja työ- ja toimeentulotematiikan esille tuomiseksi kehitysagendalla niin Suomen kuin Euroopan tasolla. Solidaarisuus vaikuttaa ihmisarvoisen työn ja toimeentulon nostamiseksi kehityspolitiikan keskiöön mm. Kehys ry:n, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen sekä Finnwatch ry:n kautta. Solidaarisuus on aktiivisesti mukana vaikuttamistyössä yritysten ja kehitysyhteistyötoimijoiden välisillä foorumeilla oman temaattisen asiantuntijuutensa pohjalta Globaalikasvatus Globaalikasvatus lisää kehitysyhteistyölle suotuisaa ilmapiiriä sekä globaalien kehityskysymysten inhimillisten vaikutusten ymmärtämistä Suomessa. Vuonna 2016 opetushenkilökunnalle suunnatun globaalikasvatuksen keskiössä on kiinnostavan ja innostavan tiedon ja viestintämateriaalin (julkaisut, digimateriaali, oheismateriaali) välittäminen opetustarkoituksiin. Luodaan uutta yhteistyötä Koulukinon kanssa Hyvästi Afrikka -dokumenttielokuvan pohjalta. Nuorille suunnattu globaalikasvatus pohjautuu Solidaarisuusteot-kampanjaan, jossa tuodaan esille niin eroja kuin yhtäläisyyksiä ihmisten arjessa eri puolilla maailmaa ja vahvistetaan suvaitsevaisuutta. Vuonna 2016 kampanjaan pohjautuvaa globaalikasvatusta kehitetään ja toteutetaan kouluvierailukonseptin muodossa yhteistyössä Nuorten Akatemian (hallinnointi ja koordinointi), Mediakasvatuskeskus Metkan ja Suomen Somalia-verkoston kanssa. Siinä hyödynnetään Solidaarisuuden asiantuntemusta kehityskysymyksissä sekä Solidaarisuusteot-kampanjan ideaa sekä tekojen julkaisu- ja levityskanavaa. Omia tasa-arvoa ja/tai ihmisarvoista työtä käsitteleviä kouluvierailuja kehitetään ja toteutetaan resurssien sallimissa rajoissa lukioissa, ammattikouluissa ja/tai korkeakouluissa. Naisten erityisryhmä on huomioitu globaalikasvatuksen digitaalisessa tietovisassa, joka soveltuu myös nuorille sekä opetushenkilökunnan käyttöön opetuksessa. Solidaarisuusteot-kampanjaa sekä tietovisaa markkinoidaan sekä tapahtumissa että yhteistyössä muun muassa oppilaitosten kanssa Vapaaehtoistyö Vapaaehtoistoimintaa kehitetään sekä oman kampanjatoiminnan että Nenäpäivä-kampanjan tueksi. Pääkaupunkiseudun vapaaehtoisia innostetaan mukaan suunnitteluun ja toteutukseen, ja vapaaehtoisten kiittämistä ja sitouttamista kehitetään. Uusia verkostoja luodaan myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. 13
14 4. KEHITYSVIESTINTÄ JA OHJELMASTA TIEDOTTAMINEN Solidaarisuuden kehitysviestinnän ja ohjelmasta tiedottamisen muutosteoria ja tavoitteet sekä indikaattorit työn tuloksellisuuden seurantaa varten on eritelty ohjelmadokumentissa Tässä vuosisuunnitelmassa keskitytään vuoden 2016 toimintoihin ja tavoitteisiin. Vuonna 2016 alkaa viestinnän uudistaminen Solidaarisuuden päivitetyn strategian pohjalta Kehitysviestinnän toiminnot ja kanavat Sähköisen viestinnän kehittäminen ja uusien viestintämuotojen hyödyntäminen jatkuu. Solidaarisuuden uudistuneilla verkkosivuilla tehdään kehitysviestintää uutisten, juttusarjojen ja kampanjoiden avulla. Uudistetun sivuston ilme on aiempaa selkeämpi ja sen käytettävyys eri laitteilla parempi. Vuonna 2016 panostetaan erityisesti blogiosion sisällöntuotantoon sekä audiovisuaaliseen osallistumista tukevaan sisältöön. Julkaisualustoja kehitetään ja panostetaan verkkosivujen käytettävyyteen, löydettävyyteen ja sisällöntuotantoon ja sekä hyödynnetään viestinnän kaikkia tuotteita eri kanavissa järjestelmällisesti. Kehitysyhteistyön tuloksia visualisoidaan esimerkiksi infografiikan avulla. Kehitysmaiden ihmisten elämän seuraamista jatketaan Ihmisten tarinoita -juttusarjassa, jossa esitellään henkilökohtaisten kokemusten kautta hankkeiden laajoja, positiivisia kehitysvaikutuksia ja lisätään lukijoiden myönteistä suhtautumista kehitysyhteistyöhön. Osaajat kertovat -sarjassa Solidaarisuuden kumppanit, hyödynsaajat, työntekijät ja tukijat kertovat toiminnastaan ihmisläheisesti ja innostavasti. Kehitysviestintää elävöitetään ja vahvistetaan tuottamalla sivustolle säännöllisesti Solidaarisuuden kehitysyhteistyöstä ja sen tuloksista kertovaa audiovisuaalista materiaalia, kuten videoita ja digitaalisia tarinoita. Sähköinen uutiskirje tavoittaa kuukausittain uusia tilaajia ja kohderyhmiä sekä lisää verkkosivujen käyttöä. Vuonna 2016 panostetaan verkkoyhteisön sitouttamiseen, kasvattamiseen ja innostamiseen erityisesti Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Julkaisutoiminta tarttuu globaaleihin kehityskysymyksiin. Solidaarisuus-lehti ilmestyy vuonna 2016 kaksi kertaa. Lehden teemanumerot valottavat monipuolisesti ajankohtaisia kehitysteemoja (kevät: Maailma liikkeessä, syksy: Muutosvoimalla naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan). Solidaarisuus-lehden juttu- ja kuvamateriaalia aletaan julkaista myös digitaalisesti. Lehteä markkinoidaan aktiivisesti eri tapahtumissa, viestintävälineissä sekä sosiaalisessa mediassa. Kampanjat, tapahtumat ja vaikuttamis- ja vapaaehtoistyö esittelevät laajalle ja uudelle yleisölle ajankohtaisia kehitysteemoja ja kehitysyhteistyön myönteisiä vaikutuksia niin kehitysmaiden ihmisten arjessa kuin globaalilla tasolla. Vuonna 2016 kampanjatyössä verkostoidutaan muiden järjestöjen sekä kattojärjestöjen kanssa ja osallistutaan tarkasti valittuihin yhteiskampanjoihin sekä etsitään aktiivisesti hyödyllisiä strategisia kumppanuuksia. Solidaarisuus osallistuu yleisötapahtumiin, järjestää tilaisuuksia sekä edistää rohkeaa kansalaiskeskustelua erityisesti tasa-arvoon ja ihmisarvoiseen toimeentuloon liittyen. Solidaarisuus vahvistaa kehitysteemoista käytävää keskustelua sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä. Solidaarisuus tarjoaa myös monipuolisia osallistumismahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön Solidaarisuuden tapahtumissa ja tempauksissa, kampanjatyössä, esittelypisteillä eri tapahtumissa, käännöstöissä sekä blogien kirjoittajina. Mediat ovat myös keskeinen kehitysviestinnän kohde ja väline. Vuonna 2016 Solidaarisuus tarjoaa, tuottaa ja välittää aktiivisesti eri medioille ja sähköpostilistoille kehityskysymyksiin ja kehityspoliittisiin tasa-arvo- ja toimeentuloteemoihin liittyvää asiantuntijaviestintää tiedotteita, juttuvinkkejä, juttuja ja haastatteluja kuvineen sekä innostaa toimittajia kirjoittamaan kehitysteemoista kohdemaissa. Erityskohderyhmiin suunnattua kehitysviestintää vahvistetaan. 14
15 4.2. Ohjelmasta tiedottamisen toiminnot ja kanavat Sähköistä viestintää vahvistetaan ja sen joustavuutta hyödynnetään erilaisten tukijoiden viestintätarpeisiin vastaamiseen ja sitouttamiseen. Vuonna 2016 verkkosivujen käyttäjäkokemusta vahvistetaan sitouttamalla kävijät visuaalisesti kiinnostavan sisällön avulla. Myös sosiaalisen median kanavia hyödynnetään ohjelmasta tiedottamiseen, vaikka niiden käytön pääpaino on kehitysviestinnässä. Julkaisut kuten Solidaarisuus kiittää -julkaisu sekä Solidaarisuus-lehti, jonka sisällöstä 25 % luetaan ohjelmasta tiedottamiseksi, ovat keskeisiä välineitä ohjelmasta tiedottamisessa. Kampanjat ja tapahtumat lisäävät Solidaarisuuden yleistä näkyvyyttä ja tunnettuutta. Sidosryhmäyhteistyötä jatketaan nykyisten yhteistyökumppaneiden kanssa ja kartoitetaan uusia yhteistyömahdollisuuksia. Myös muihin medioihin suunnatut Solidaarisuuden tiedotteet sekä ilmoitukset kuuluvat osittain myös ohjelmasta tiedottamiseen. Selvitykset ja seuranta tukevat käytettyjen kanavien ja tuotteiden tarkoituksenmukaisuuden ja kehittämistarpeiden arviointia kohderyhmien kannalta. Vuonna 2015 toteutettujen Solidaarisuuden viestinnän seuraajien näkemyksiä kartoittavien tutkimusten tuloksia hyödynnetään. Vuonna 2016 selvitetään Solidaarisuuden tunnettuutta. Solidaarisuuden viestinnän talousarvio 2016: Budjetti ( ) Kehitysviestintä Ohjelmasta tiedottaminen Yhteensä viestintä LAATUJÄRJESTELMÄ Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelmassa on kuvattu laatujärjestelmän periaatteet ja osaalueet. Lisäksi yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävää työtä sekä Solidaarisuuden oman organisaation työnjakoa ja tehtävänkuvausta varten on olemassa vuonna 2011 uudistettu Solidaarisuuden ohjelmamanuaali. Näissä dokumenteissa on kuvattu sekä ohjelmatason että hanketason suunnittelu, - seuranta ja arviointiperiaatteet ja menetelmät. Vuonna 2016 Solidaarisuus tuo loppuun ohjelmamanuaalinsa päivittämisen siten, että se vastaa uutta ohjelmaa Ohjelman suunnittelu, seuranta ja arviointi Solidaarisuuden ohjelman suunnittelu, seuranta ja arviointi jatkuvat vuonna 2016 kehitysyhteistyöohjelman ja sen liitteinä olevien seurantamatriisien pohjalta. Solidaarisuuden sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävän sisäisen toimintasuunnitelman saavutuksia arvioidaan vuoden aikana ja suunnitelmaa päivitetään tarvittaessa. Yksi Solidaarisuuden ohjelman laadun tae ovat hankkeiden suunnitteluvaiheet, jotka kestävät keskimäärin 6-12 kuukautta. Suunnitteluvaiheiden paikallislähtöisyys on edelleen yksi merkittävimmistä Solidaarisuuden suunnittelu- ja seurantaprosessin laadun takeista sillä se takaa sekä hankkeiden tarkoituksenmukaisuuden että kestävyyden. Vuonna 2016 suunnitteluvaiheita on käynnissä yhdessä hankkeessa. Myös evaluaatiot ovat keskeisessä asemassa oppivassa kehitysyhteistyöorganisaatiossa. Vuonna 2016 varsinaisia evaluaatioita ei toteuteta, mutta Ugandan toiminnan alasajon yhteydessä kerätään tietoa siellä päättyvästä työstä. 15
16 5.2. Henkilöstösuunnitelma Henkilöstö ohjelmamaissa Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelman fasilitoinnista ja seurannasta vastaa kussakin maassa toimiva maakoordinaattori (1.11. alkaen yhteensä 3 henkilöä, joista Ugandan maakoordinaattorin toimi päättyy Ugandan toiminnan alasajon myötä). Itä-Afrikassa maakoordinaattoreiden apuna toimivat paikalta palkatut, kumppaneita hankkeiden seurannassa ja hallinnossa avustavat työntekijät (vuonna 2016 yhteensä 3-4 henkilöä). Somalimaassa Solidaarisuuden henkilökuntaan kuuluu 1-2 somalitaustaista työntekijää, jotka toimivat Hargeisassa ja Buraossa. Somalimaan ohjelmakokonaisuudesta vastaa Solidaarisuuden suomalainen maakoordinaattori, jonka asemapaikat ovat Hargeisa ja Nairobi. Sama maakoordinaattori vastaa myös ohjelmakokonaisuudesta Keniassa. Keniassa Kisiin alueelle on palkattu yksi paikallinen työntekijä fasilitoimaan ja seuraamaan kumppaneiden työtä ja Nairobissa toimii yksi toimistoavustaja. Nicaraguassa kumppaniosuuskunnat vastaavat hankkeiden toteuttamisesta ja työtä fasilitoi ja Nicaraguan toimintaympäristöä seuraa Estelistä käsin toimiva maakoordinaattori. Ohjelmamaiden työntekijöiden työnkuvia tarkistetaan vuoden 2016 aikana strategian valmistuttua sekä määrärahaleikkausten vaikutusten takia Henkilöstö Suomessa Solidaarisuudelle on hyvin tärkeää, että sen oma asiantuntemus kehitysyhteistyönsä teemoista on vahvaa, sillä se heijastuu työn vaikuttavuuteen kentällä. Kotimaassa kehitysyhteistyöohjelmaa ja sen toimintoja tukee, seuraa ja siitä raportoi ohjelmatiimi (2-3 hlöä), jotka ovat tasa-arvotyön sekä toimeentulon, yrittämisen ja maaseutukehityksen asiantuntijoita. He tuovat lisäarvoa kumppaneiden kapasiteetin vahvistamiseen ja eri maista saatujen kokemusten ja oppien välittämiseen sekä vastaavat ohjelmatason seurannasta. He myös osallistuvat Solidaarisuuden kehityspoliittiseen vaikuttamistyöhön ja viestintään Suomessa, tekevät aktiivista sidosryhmätyötä sekä tukevat maakoordinaattoreita työssään. Määrärahaleikkausten vuoksi ohjelmatiimissä on 1-2 tehtävää vähemmän kuin aiemmin. Ohjelman tiedottamisesta, kehitysviestinnästä ja globaalikasvatuksesta vastaavat viestintäpäällikkö, viestintäkoordinaattori ja digitaalisen viestinnän kehittäjä. Määrärahaleikkausten vuoksi viestintätiimin työaikoja järjestetään uudelleen ja supistetaan työntekijöiden esittämän mallin mukaisesti. Ohjelman ja koko Solidaarisuuden toiminnan taloushallinto on talouspäällikön tehtäväalue ja hän vastaa siitä, että Solidaarisuuden talous- ja palkkahallinto on järjestetty lain, Solidaarisuuden talousohjesäännön ja ulkoasiainministeriön edellyttämien ohjeiden mukaisesti. Yleisvastuu Solidaarisuuden toiminnasta, taloudesta ja sidosryhmätyöstä on toiminnanjohtajalla ja säätiön hallituksella. Solidaarisuuden henkilöstöllä on yhdenmukaiset työsopimukset ja jokaisella tehtäväkohtainen toimenkuva, jota päivitetään valmistuvan strategian linjausten mukaisesti. Solidaarisuus noudattaa työehtosopimuksen mukaista palkkataulukkoa, joka määrittää henkilöstön palkkausperusteet. Lisäksi Solidaarisuudella on työehtosopimusta täydentävä työsuhdeopas, matkustusohje ja lähetettyjen työntekijöiden työehtoja koskeva ohjesääntö. Solidaarisuuden työsuojelutoimikunta jatkaa henkilöstöstrategiaan pohjautuen työhyvinvoinnin, johtamisen ja osaamisen kehittämistavoitteiden seurantaa ja kehittää käytössä olevia työkaluja. Koska työtä joudutaan tekemään entistä pienemmällä joukolla ja tavoitteet ovat kunnianhimoiset, supistuvan henkilöstön osalta kiinnitetään erityistä huomiota jaksamiseen ja työhyvinvointiin. 16
17 5.3. Taloushallinto Solidaarisuus jatkaa vuonna 2016 taloushallintonsa kehittämistä. Taloushallinnon tukena toimii tilitoimisto Rantalainen Oy. Tämä tarjoaa Solidaarisuudelle sisäisen tarkastuksen sekä controller- ja muita taloushallinnon palveluja sekä kehittää selainpohjaisen kirjanpito-ohjelman hyödyntämistä esimerkiksi raportoinnissa. Tilitoimisto toimii tarvittaessa myös talouspäällikön sijaisena joidenkin tehtävien osalta. Vuoden aikana taloussuunnittelua ja -seurantaa jatketaan koko organisaation läpi säännöllisesti siten, että mm. valuuttakurssien vaihteluihin ja ohjelman toteutuksessa tapahtuviin muihin muutoksiin voidaan reagoida välittömästi. Paikalliset tilintarkastajat jatkavat Ugandassa, Keniassa ja Somalimaassa tilintarkastuksia kaksi kertaa vuodessa ja uusien kumppaneiden osalta kouluttamista taloushallinnon kehittämiseen liittyen jatketaan. Ugandassa tilintarkastuksesta vastaa edelleen Ernst & Young. Solidaarisuuden Ugandan kumppanit käyttävät Quickbooks-kirjanpito-ohjelmaa. Somalimaan ja Kenian osalta tilintarkastukset suorittaa kenialainen Matengo & Associates. Kumppanit käyttävät Somalimaassa Peachtree-kirjanpito-ohjelmaa ja Keniassa Quickbooks-ohjelmaa. Nicaraguassa kumppanit tekevät sopimukset suoraan paikallisten tilintarkastajien kanssa, jotka ovat Agustín Antonio Arauz Soza ja Julio César Ventura Alvarez. Kaikilla Nicaraguan kumppaneilla on käytössä kirjanpito-ohjelmat. Solidaarisuus jatkaa taloushallinnon ohjeistusten päivittämistä (osana ohjelmamanuaalinsa päivitysprosessia) sekä tarkentaa tarvittaessa maakohtaisia lisäohjeistuksia. Ohjelman ja resurssien kehittämisen talousarvio 2016: Budjetti ( ) Ohjelmasuunnittelu ja seuranta, kapasiteetin vahvistaminen Kumppaneiden taloushallinnon kapasiteetin vahvistaminen Yhteensä RISKIENHALLINTA Riskienhallinnan päivittäminen on pysyvä osa Solidaarisuuden työtä. Koko organisaation kattavaa riskikarttaa päivitetään ja sen rinnalle tuotetaan yksilöityä analyysia kartalla nousevien riskien todennäköisyyden sekä vaikutusten arvioimiseksi sekä merkittävimpien riskien ennaltaehkäisemiseksi. Suomessa jo toteutuneet kehitysrahoituksen suurleikkaukset ja etenkin järjestörahoituksen jatkon epävarmuus on edelleen suurin riski Solidaarisuuden toiminnalle. Niin Suomessa kuin globaalistikin on kehitysyhteistyön julkista rahoitusta pienennetty merkittävästi. Solidaarisuus panostaa tässä tilanteessa voimakkaasti omaan varainhankintaansa sekä hakee myös uusia julkisia rahoituslähteitä. Kilpailutilanne kotimaan varainhankintamarkkinoilla eri toimijoiden kesken kiristyy lähivuosina entisestään, mikä osaltaan vaikuttaa tarpeeseen kirkastaa Solidaarisuuden asiantuntijaprofiilia sekä viestinnän että varainhankinnan näkökulmasta. Taloudellisten resurssien supistuessa ja työntekijämäärän vähentyessä henkilösidonnaisuus niin ohjelmamaissa kuin kotimaassakin on sekä strateginen riski että henkilöriski. Selkeän sijaisjärjestelmän luominen on tavoitteena etenkin Afrikan toimintojen osalta, jossa paikalliset työntekijät helpottavat suomalaisen työntekijän työtaakkaa. Henkilöstön jaksamista ja työhyvinvointia on vaalittava erityisellä huolellisuudella. Johtamisella on kannateltava ja tuettava henkilöstön kykyä töiden priorisointiin ja tavoitteenasettelun (fokuksen) realistisuuteen. 17
18 Korruption riski on ohjelmatoiminnassa hyvin tunnistettu, mutta erityisesti se on toiminnan uhkana Afrikassa. Solidaarisuuden toimii kaikkialla systemaattisesti korruption tunnistamiseksi, ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Imagoriski on keskiössä lahjoittajien ja tukijoiden luottamukseen perustuvassa toiminnassa. Lahjan väärinkäyttö tai tehoton käyttö voi lyödä leiman Solidaarisuuden luotettavuudelle ja maineelle kotimaassa. Hyvää mainetta pidetään yllä laadukkaan ja monikanavaisen viestinnän avulla. Yhteistyömaista suurimmat riskit liittyvät Somalimaahan ja Keniaan. Solidaarisuus on valmistunut näissä maissa mahdollisiin tuleviin riskitilanteisiin (väkivaltainen terrorismi tai vastaava) työstämällä turvallisuussuunnitelman. Turvallisuustilanteen heikentyessä Solidaarisuuden henkilökunta toimii suunnitelman mukaisesti. Nicaraguassa suurin riski on kansalaisyhteiskunnan toimitilan pieneneminen sekä korruption rakenteellinen juurtuminen koko yhteiskunnan tasolla. Kansalaisyhteiskunnan toimitilan pienentyminen ei vaikuta suoranaisesti osuuskuntakumppaneihin, mutta rajoittaa Solidaarisuuden mahdollisuuksia laajentaa työtään kansalaisjärjestösektorin pariin. Solidaarisuus seuraa tilannetta aktiivisesti pääasiallisesti maakoordinaation raportoinnin sekä kenttäkäyntien avulla. Ugandassa Solidaarisuus päättää työnsä vuoden 2016 aikana, johon liittyy spesifejä turvallisuusriskejä niin Solidaarisuuden kuin sen kumppanijärjestöjenkin työntekijöiden osalta. Tilannetta seurataan tiiviisti ja työntekijöiden turvallisuuden heikentyessä Solidaarisuuden maakoordinaattori siirtyy Nairobiin tai Suomeen. Myös valuuttakurssivaihtelut vaikuttavat edelleen Solidaarisuuden työhön, aiheuttaen haasteita budjetointiin ja tätä kautta hankesuunnitteluun. Näihin varautuakseen Solidaarisuus seuraa aktiivisesti valuuttakurssimuutoksia. 6. RAHOITUS JA VARAINHANKINTA 6.1. Varainhankinta Solidaarisuuden omavarainhankinta on ollut merkittävässä kasvussa vuoden 2014 loppupuolelta saakka. Uusien lahjoittajien määrä on kasvanut jaksolla edelliseen jaksoon ( ) verrattuna 230 prosenttia. Lahjoittajien kokonaismäärä on kasvanut tällä tarkastelujaksolla 26 prosentilla. Oman varainhankinnan päivitetty kasvutavoite vaatii rohkean ja entistä fokusoidumman panostuksen. Tavoiteltu kasvu syntyy skaalaamalla määrätietoisesti aiempia onnistuneita kokemuksia Säännöllinen lahjoittaminen Vuonna 2016 käynnistetään valtakunnallinen kampanja tyttöjen sukuelinten silpomisen lopettamiseksi. Kampanjan tavoitteena antaa vähintään 3000 suomalaiselle ainutlaatuinen mahdollisuus tukea silpomisen vastaista työtä Keniassa. Markkinoinnissa tullaan korostamaan lahjoittajien muodostamaa yhteisöä Solidaarisuuden käynnistämän työn mahdollistamiseksi. Varainhankinnallinen painopiste on Face2Face- ja Door2Door-varainhankinnassa sekä sen yhdistämisessä digitaaliseen markkinointiin. F2F- ja D2D - toimintojen toteuttamiseksi rekrytoidaan 6-8 paikkakunnalle kymmeniä määräaikaisia varainhankkijoita sekä yksi määräaikainen kampanjakoordinaattori vastaamaan kampanjoiden onnistumisesta maakunnissa. Lisäksi perustetaan 2-4 hengen teletiimi, joka varmistaa lahjoitusten käynnistymisen sujuvuuden. Työntekijöiden rekrytointitavoite on mittaluokassaan Solidaarisuudelle suuri. 18
19 Sen onnistumiseksi panostetaan työnantajamielikuvan luomiseen sekä rekrytoinnin sujuvuuteen ottamalla käyttöön rekrytointijärjestelmä. Kampanjan organisointia varten panostetaan lahjoittajarekisterin tehokkaaseen käyttöön. Lahjoittajakokemuksen parantamiseksi digikampanjoinnissa keskitytään kampanjaa tukevien sisältöjen tuottamiseen, kuten videotuotantoon. Digitaalisessa varainhankinnassa keskitytään korostamaan kampanjan yhteisöllistä luonnetta erilaisten haasteiden muodossa. Lahjoittajakokemusta parannetaan systematisoimalla lahjoittajaviestintää lahjoittajahistorian eri vaiheissa (liittyminen, käynnistyminen, keskeytys, irtisanominen) sekä luomalla silpomisen vastaiselle kampanjalle oma kolmivuotinen viestintäsuunnitelma Keräyskirjeet Vuonna 2015 uudistetussa keräyskirjeessä tuodaan monipuolisesti esiin Solidaarisuuden teemoja. Jatkossakin panostetaan laajalevikkisiin eli Solidaarisuus-lehden mukana lähetettäviin keräyskirjeisiin, joita postitetaan kaksi vuodessa. Niiden lisäksi lähetetään neljä kertaa vuodessa keräyskirje niille henkilöille, jotka ovat kolmen edellisen vuoden aikana tehneet lahjoituksen keräyskirjeisiin. Kirjeiden tuoton osalta ei tässä vaiheessa tavoitella kasvua. Keräyskirjeiden lahjoittajat ovat tyypillisesti Solidaarisuuden pitkäaikaisimpia ja uskollisimpia tukijoita. Lahjoittajia huomioidaan pienimuotoisesti tukijalahjoilla sekä muistamalla jouluisin joulukorteilla Testamenttivarainhankinta Testamenttimahdollisuutta markkinoidaan ja tuodaan esille etenkin pitkäaikaisille tukijoille omassa viestinnässä, kuten Solidaarisuus-lehdessä. Solidaarisuus hyödyntää työssään edellisvuonna osaltamme päätetyn Vastuullinen lahjoittaminen ry:n jäsenjärjestöjen yhteisen testamenttikampanjan kokemuksia Nenäpäivä Solidaarisuus on mukana Nenäpäivä-säätiön, Yleisradion ja kahdeksan muun kehitysyhteistyöjärjestön yhteisessä Nenäpäivä-kampanjassa ja osallistuu edelleen aktiivisesti sen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Solidaarisuuden toiminnanjohtaja toimii Nenäpäivä-säätiön hallituksen varapuheenjohtajana ja varainhankintapäällikkö johtoryhmän jäsenenä vuonna Vapaaehtoistoimintaa ympäri Suomea kehitetään palvelemaan Nenäpäivän kasvutavoitteita. 7. JOHTAMINEN Solidaarisuuden ylimpään päättävään elimeen eli valtuuskuntaan kuuluu 12 varsinaista ja 12 varajäsentä. Valtuuskunta kokoontuu vuoden aikana sääntömääräisiin kevät- ja syyskokouksiin. Hallitus kokoontuu vuoden 2016 aikana kertaa. Hallitukseen kuuluu vuonna 2016 puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä. Hallituksesta vuosittain kolmannes on erovuorossa. Valtuuskunnan syyskokouksessa valitut uudet hallituksen jäsenet perehdytetään toimintaan alkuvuonna. Solidaarisuuden päävastuullisena tilintarkastajana vuonna 2016 toimii valtuuskunnan syyskokouksessa päättämä taho. Alkuvuodesta hallitus päivittää ja hyväksyy Solidaarisuudelle lähivuosien strategian. Hallitus tukee, valvoo ja arvioi operatiivisen toiminnan etenemistä strategian pohjalta. Hallitus osallistuu sidosryhmäyhteistyön fokusointiin uuden strategian pohjalta. Lisäksi hallitus valmistelee sääntömuutosesityksen kevään valtuuskunnan käsittelyyn uuden säätiölain painopisteiden pohjalta. Solidaarisuus laatii mm. lähipiiriohjeen uuden säätiölain velvoitteiden mukaisesti. Hallituksen jäseniä koulutetaan uuden säätiölain vaatimuksiin. 19
KANSAINVÄLINEN SOLIDAARISUUSSÄÄTIÖ TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty säätiön hallituksessa
KANSAINVÄLINEN SOLIDAARISUUSSÄÄTIÖ TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty säätiön hallituksessa 26.10.2016 1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. KEHITYSYHTEISTYÖOHJELMA... 4 2.1. TAVOITE 1: NAISTEN JA MIESTEN TOIMEENTULO
VUOSIRAPORTTI 2016: LIITE 5 SISÄINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA
VUOSIRAPORTTI 2016: LIITE 5 SISÄINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA TAVOITE INDIKAATTORIT LÄHTÖTASO (2012) Seurantatieto 2014 Seurantatieto 2015 Seurantatieto 2016 1. Naisten ja miesten mahdollisuudet osallistua
9.12.2011. www.kepa.fi
9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.
TOIMINTASUUNNITELMA 2011
TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään
Kepan sopeutettu ohjelma
Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous
Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous
Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden
Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.
Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,
Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari
Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista
Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta
Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta 1. Voidaanko kansalaisjärjestöiltä edellyttää kehitysyhteistyöhankkeissaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen liittyvää kapasiteetin luomista kohdemaissa? Kyllä 90.9%
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja
HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Luonnos syyskuu 2015, vahvistetaan liiton syyskokouksessa 3.12.2015 ja päivitetään rahoituspäätösten jälkeen tammikuussa 2016. TAVOITTEET 2016 1. MONIKA-NAISET LIITOLLA ON LAADUKKAITA
Suomen kehityspolitiikan tila 2018 tarkastelussa sukupuolten tasa arvo
Suomen kehityspolitiikan tila 2018 tarkastelussa sukupuolten tasa arvo KPT:n arvio: kiitokset ja kritiikki Pääviestit seuraavalla hallituskaudelle 1. Kehitysrahoitus ja sen kohdentuminen kuntoon 2. Suomen
Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20
Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2017 26.11.2016 A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys syyskokoukselle 2016 Kepa ry TA 2017 2017 Tark TA 2016 Toteuma 2015 Kokonaiskulut 4 391 300 4 892 692 6
Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä
Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Korkeakoulujen kevätpäivät 23.5.2012 Lahti Järjestökoordinaattori Sanna Rekola / Kepa 09 584 23 271, sanna.rekola@kepa.fi
Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa
Kansan valta Citizen Voice and Action World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Demokratiaa kaikille? Seminaari demokratian tukemisesta kehitysyhteistyössä 27.11.2014 Katri
Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi. Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö
Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö Tässä esitellään hankehakemusten arviointia ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöyksikössä.
R U K A. ratkaisijana
R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen
TOIMINTAKERTOMUS 2010
TOIMINTAKERTOMUS 2010 Ohjelman ensimmäinen toteutusvuosi Keskeistä v. 2010: * Better Aid/Open Forum -prosessit * YK:n ilmastoprosessit * kehitysyhteisvarojen lisäys Suomessa * edunvalvonnan onnistumiset
PELASTAKAA LAPSET RY - Kansainvälinen kansalaisjärjestö
PELASTAKAA LAPSET RY - Kansainvälinen kansalaisjärjestö Hanna Markkula-Kivisilta Pääsihteeri Pelastakaa Lapset ry 2.11.2016 Mistä olemme tähän tulleet? Save the Children Fund perustettu Englannissa v.1919
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.
Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä
KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo
KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA 2016 VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KESKEISET TULOKSET 1(2) Varainhankinta kuuluu nyt aiempaa useammin (73 %! 84 %) osana jonkun toimenkuvaan.
Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle
Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi
EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu
Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo
Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Hankkeen taustaa Suomessa on arviolta tuhatkunta toimivaa maahanmuuttajayhdistystä Yhdistyksiä alettiin perustaa erityisesti 1990 luvun puolivälin jälkeen Reilu kolmannes
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
SAKU-strategia
1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää
Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus
Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus Jussi Viitanen, metsäalan neuvonantaja, kehityspoliittinen osasto, toimialapolitiikan yksikkö, ulkoasiainministeriö Ympäristö ja luonnonvarat
KEHITYSYHTEISTYÖLINJAUKSET SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY.
KEHITYSYHTEISTYÖLINJAUKSET SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY. Think globally, act locally Sisällysluettelo Saatteeksi... 2 1. Mitä kehitysyhteistyö on?... 2 2. Miksi kehitysyhteistyötä tehdään?...
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa
Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto
Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö tuottavat tulosta Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 esittelee Suomen kehityspolitiikan ja -yhteistyön vuosina 2018
Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta
1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat
Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset
Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,
Unesco-koulujen seminaari
Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?
KUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan
SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA
SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA 2018-2023 TEHTÄVÄ SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TEHTÄVÄ ON ELINVOIMAISEN JA MONIMUOTOISEN SUOMALAISEN ELOKUVAN TULEVAISUUDEN VARMISTAMINEN ELOKUVASÄÄTIÖ: TUKEE elokuvien ja tv-sarjojen
Evaluaatio Kumppanuusjärjestöt. Kansalaisjärjestöseminaari
Evaluaatio Kumppanuusjärjestöt Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 Kumppanuusjärjestöt Fida International Frikyrklig Samverkan Kansainvälinen solidaarisuussäätiö Kirkon Ulkomaanapu Pelastakaa Lapset Plan
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Kepan tavoite ja tehtävät
www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää järjestöä Marttaliitosta Maan ystäviin
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla. Riskit hallintaan SFS-ISO 31000
Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa, jossa joudumme käsittelemään epävarmuutta joka päivä. Se,
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi
Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle
Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen 25.5.2016 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 26.5.2016 2 Toiminta-ajatus:
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Taksvärkki ry. Suoraa toimintaa nuorelta nuorelle vuodesta 1967
Taksvärkki ry Suoraa toimintaa nuorelta nuorelle vuodesta 1967 Suoraa toimintaa KEO-30 Kansalaisjärjestöseminaari Hankehallinnon työkalut Nuorelta nuorelle Taksvärkki ry - 6 palkattua työntekijää - budjetti
VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS
VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme
ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA
ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti
Silpomatonhankkeen. kenttäraportti
Silpomatonhankkeen kenttäraportti 1.1. 30.6.2016 Kenia, Nyanzan lääni YHDESSÄ JOKAISEN TYTÖN PUOLESTA. WWW.SILPOMATON.FI Toimintatapa Solidaarisuus etsii kentältä parhaat kumppanit. Toimimme alueilla,
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan
Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?
Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että
Crohn ja Colitis ry.
Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen
JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ
JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ Lähisuhdeväkivalta sosiaalisena ongelmana Suomen sosiaalioikeudellinen seura 27.2.2014 Helsinki Aulikki Kananoja JÄRJESTÖT JA LÄHISUHDEVÄKIVALTA Järjestöillä
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi
POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma
POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi
Silpomatonhankkeen. kenttäraportti
Silpomatonhankkeen kenttäraportti 1.1. 31.12.2016 Kenia, Nyanzan lääni YHDESSÄ JOKAISEN TYTÖN PUOLESTA. WWW.SILPOMATON.FI Tulokset kertautuvat Solidaarisuuden Silpomatonkampanja käynnistyi vuonna 2016.
Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus
Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen
Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019
Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä
Helsingin osallisuusmalli Osallisuustyöryhmä 5 havaintoa valmistelusta 1. Kaikki haluavat, että Helsinki on entistä parempi kaupunki. 2. Ihmiset ovat valmiita antamaan asiantuntemustaan ja osaamistaan
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015
1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään
Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto
Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1
Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit 7.9.2018 Motiva 1 Toimintamalli 1. ryhmien kokoaminen ja sitouttaminen 8. Viestintä ja vertaistuki 2. Green Deal sopimuksen solmiminen 7. Sopimuskauden aikainen
Yksi elämä -terveystalkoot
Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,
Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk v. 2011 Tausta ja hakukelpoisuus Tunnettiin aikaisemmin nimellä tiedotustuki On jaettu jo 30 vuotta kansalaisjärjestöille
Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015
Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Toimintavuosi 2014 pähkinänkuoressa Maailma myllerryksessä: turvallisuus Suomen hallitus myllerryksessä:
Yhdistyslaturin kysely 2019
Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme
Toimintasuunnitelma 2016: LIITE 1 Hankekuvaukset. 1. Kenia
1 Toimintasuunnitelma 2016: LIITE 1 Hankekuvaukset 1. Kenia 1.1. TYTTÖJEN SUKUELINTEN SILPOMISEN EHKÄISY NYANZAN LÄÄNISSÄ Kumppanijärjestö: Tujikatze Humanitarian Program (THUMP) Tujikatze Humanitarian
Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan
ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA
ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
Toimintasuunnitelma 2017
Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa
Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi
Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi, maaseutuverkostoyksikkö/mmm Sivu 1 8.12.2008 Maaseutuverkosto Manner-Suomen
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025
Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus