Valtioneuvoston päätös strategisen tutkimuksen teemaalueista ja painopisteestä vuodelle 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtioneuvoston päätös strategisen tutkimuksen teemaalueista ja painopisteestä vuodelle 2019"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston päätös strategisen tutkimuksen teemaalueista ja painopisteestä vuodelle 2019 Muistio 1. Mitä strateginen tutkimus on? Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin ja ongelmiin. Sen tavoitteena on tukea yhteiskuntapolitiikkaa sekä yhteiskunnan toimintojen kehittämistä ja uusiutumista. Strateginen tutkimus on osa valtioneuvoston johtamisen tietopohjaa, jota hyödynnetään toiminnan suunnittelussa ja yhteiskuntapolitiikan valmistelussa ja jota käytetään tilannekuvan muodostamisesta mm. hallitusohjelman ja sen toimintasuunnitelman valmistelussa ja päivittämisessä. Strateginen tutkimus yhdistää osaamista ja voimavaroja uusin tavoin ja pyrkii luomaan uusia mekanismeja tiedonsiirrolle ja tutkimuksen hyödyntämiselle ja siten tukemaan tiedolla johtamista. Tutkimusta tehdään yhteistyönä laajoissa konsortioissa, joissa voi muodostua uusia organisaatiotyyppien, julkisen ja yksityisen sektorin sekä valtioiden välisten rajojen ylittäviä yhteenliittymiä sekä kokonaan uusia tieteenalayhdistelmiä. Suomalaisessa tutkimusjärjestelmässä strateginen tutkimus on yksi kolmesta keskeisestä kilpaillun rahoituksen välineestä Suomen Akatemian tieteellisen tutkimuksen ja Business Finlandin innovaatiorahoituksen ohella. Strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteistä päättää vuosittain valtioneuvosto strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) aloitteen pohjalta. Strategisen tutkimuksen avulla valtioneuvosto ohjaa korkeatasoista ja pitkäjänteistä tutkimusta yhteiskunnan merkittävimpiin haasteisiin. Teema-alueille käynnistettävistä tutkimusohjelmista ja käytännön hankevalinnasta vastaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto itsenäisesti. Valtioneuvosto tai yksittäiset ministeriöt eivät osallistu hankkeiden valintaan. Valtioneuvosto päätti ensimmäisen kerran strategisen tutkimuksen teema-alueista vuonna 2014 ja ensimmäiset ohjelmat käynnistyivät vuonna Tähän mennessä teema-alueita on nimetty kaikkiaan yhdeksän ja näille yhdeksälle teema-alueelle on käynnistetty kymmenen ohjelmaa. Aiemmin päätetyt teemat ja niille käynnistetyt ohjelmat on kuvattu tämän muistion liitteessä (Strategisen tutkimuksen neuvoston aloite valtioneuvostolle). Strategisen tutkimuksen neuvosto seuraa ja arvioi rahoittamiensa hankkeiden vaikuttavuutta. Seurannan ja arvioinnin välineenä neuvosto käyttää määrällisiä suoritusindikaattoreita sekä tätä rahoitusmuotoa varten kehitettyä laadullista vaikuttavuuskertomusta. Hankkeet myös arvioivat omaa toimintaansa säännöllisesti. Ohjelmakauden päätteeksi tehdään ulkoinen vaikuttavuuden arviointi. Strategisen tutkimuksen merkitystä ja roolia osana suomalaista tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää tarkastellaan myös syksyllä 2018 valmistuvassa tutkimuslaitos- ja rahoitusuudistuksen arvioinnissa (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan hanke).

2 2. Valtioneuvoston päätöksen valmistelu Valtioneuvosto päättää strategisen tutkimuksen teema-alueista strategisen tutkimuksen neuvoston tekemän aloitteen pohjalta. Strategisen tutkimuksen neuvosto valmisteli teema-aloitteen vuorovaikutuksessa tiedon tuottajien ja tarvitsijoiden kanssa. Keskeistä valmisteluaineistoa olivat avoimen verkkokyselyn vastaukset (n. 200 kpl), aiempien vuosien valmistelussa koottua materiaali, STN:n oman ennakointityöpajan tulokset, kansallisen ennakointiverkoston Foresight Friday - tilaisuuksien tulokset sekä eri tutkimusrahoittajien teemoista ja ohjelmista tehty analyysi. Teemaaloitteen aihioita työstettiin Suomen Akatemiassa järjestetyssä kutsutyöpajassa, johon ottivat osaa tutkimuksen ja tieteen asiantuntijoiden, valtionhallinnon ja yritysten edustajat. Hallitusta informoitiin teemavalmistelun vaiheesta ja etenemisestä strategiaistunnossa Teema-aloitteen luonnos esiteltiin julkisessa kuulemistilaisuudessa. Strategisen tutkimuksen neuvosto teki päätöksen teema-aloitteesta 4.6. Strategisen tutkimuksen neuvosto luovutti valtioneuvostolle aloitteen strategisen tutkimuksen keskeisistä teema-alueista ja painopisteestä vuodelle Teema-aloitetta käsiteltiin tämän jälkeen tutkimus- ja innovaationeuvostossa ja samana päivänä valtioneuvoston tutkimus-, ennakointi-, arviointi- ja selvitystoimintaa koordinoivassa TEA-työryhmässä sekä kansliapäällikkökokouksessa. Näiden käsittelyjen pohjalta laadittiin päätösesitysluonnos. Päätösesitysluonnosta käsiteltiin TEA-työryhmässä ja hallituksen neuvottelussa Liite: Strategisen tutkimuksen neuvoston aloite

3 Aloite valtioneuvostolle strategisen tutkimuksen keskeisistä teemaalueista ja painopisteestä vuodelle 2019 STRATEGINEN TUTKIMUS ON ilmiölähtöistä, monitieteistä ja korkealaatuista ratkaisukeskeistä yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa vuorovaikutteista sidosryhmien kanssa. Strategisen tutkimuksen teemat vastaavat yhteiskunnallisiin haasteisiin Strateginen tutkimus on yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa tieteellistä tutkimusta. Sen tavoitteena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnallisiin haasteisiin, ja se tukee tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Strateginen tutkimus tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää ja uudistaa suomalaista yhteiskuntaa. Valtioneuvosto päättää strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) aloitteesta strategisen tutkimuksen teema-alueet ja painopisteet. Teema-alueita käsittelevien tutkimusohjelmien käynnistämisestä ja niissä rahoitettavien hankkeiden valinnasta strategisen tutkimuksen neuvosto vastaa itsenäisesti. Valtioneuvosto tai sen alaiset ministeriöt eivät osallistu ohjelmien tai hankkeiden valintaan. Kuva 1: Strategisen tutkimuksen teema- ja rahoitusprosessi. Teemojen tunnistuksessa STN käyttää avoimia prosesseja, joihin tiedon hyödyntäjät osallistuvat aktiivisesti. Työpaja- ja kuulemistilaisuuksiin kutsutaan ministeriöiden, tutkimuslaitosten, korkeakoulujen ja monien eri sidosryhmien edustajia. Teema-aiheita pohjustetaan verkkokyselyllä, johon kuka tahansa voi jättää ehdotuksensa. 1

4 Strateginen tutkimus tavoittaa tiedon hyödyntäjät Strategisen tutkimuksen neuvosto seuraa tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta hankkeiden vaikuttavuuskertomuksien ja tuotosindikaattorien avulla. Ne osoittavat, että tutkittu tieto tavoittaa päättäjät. Vuonna 2015 käynnistyneet STN-hankkeet olivat ensimmäisen vajaan kolmen vuoden aikana julkaisseet 442 tieteellistä julkaisua, joista 280 olivat monitieteisiä. Hankkeista oli jäseniä mukana 541 komiteassa, toimikunnassa ja työryhmässä. Hankkeiden sidosryhmätapahtumilla tavoitettiin yli osallistujaa ja Twitterissä hankkeilla oli yli seuraajaa ja noin sivukäyntiä. Lähes 2000 tiedon hyödyntäjää on tilannut kuukausittain ilmestyvän strategisen tutkimuksen uutiskirjeen. Vuosittainen Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuma kokoaa ystävän päivänä yhteen tutkijat, päättäjät ja tutkitusta tiedosta kiinnostuneet kansalaiset. Tapahtumassa strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamat hankkeet esittelevät tutkimustuloksiaan ja toimintaansa. Tutkijat ja päättäjät kohtaavat ratkaisuriihissä, joissa myös yleisöllä on mahdollista osallistua keskusteluun. Strategisen tutkimuksen teemat muodostavat kokonaisuuden Valtioneuvosto päätti strategisen tutkimuksen teema-alueista ensimmäisen kerran vuonna Tähän mennessä teema-alueita on vuosittaisten aloitteiden pohjalta nimetty yhdeksän. Valtioneuvosto on päättänyt myös teemoja koskevista painopisteistä, joiden toteutumisen STN ottaa huomioon tutkimusohjelmia muodostaessaan. Tutkimusohjelmissa rahoitetuissa hankkeissa tutkimusta tehdään yhteistyönä laajoissa konsortioissa, joissa on muodostunut uusia organisaatiotyyppien, julkisen ja yksityisen sektorin sekä valtioiden välisten rajojen ylittäviä yhteenliittymiä sekä kokonaan uusia tieteenalayhdistelmiä. Hankkeissa tutkijat ovat syventäneet yhteistyötään niin ohjelmien sisällä kuin eri ohjelmien välillä, etenkin biotalouden ja energian tutkimuksen alueilla. Myös vuoden 2016 painopisteeksi nimetty maahanmuutto muodostaa yhteistyökentän eri ohjelmissa rahoitettujen hankkeiden välille. Liite Kuva 2: Strategisen tutkimuksen teemojen kokonaisuus

5 Strateginen tutkimuksen aloitteen teema-alueet ja painopiste vuodelle 2019 Strategisen tutkimuksen neuvosto on valmistellut neljä teema-aluetta ja yhden painopisteen vuodelle 2019 Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa Läpileikkaava painopiste: Tutkimuksen eettisen ulottuvuuden vahvistaminen Teema-alue 1. Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää Tässä teemassa etsitään ratkaisua siihen, miten edetään kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää. Ruokajärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu ihmisten, organisaatioiden, teknologioiden, ympäristön (maa, ilma ja vesi) ja muiden tuotantotekijöiden (infrastruktuurit, energia, lannoitteet ja torjunta-aineet jne.) sekä luonnon monimuotoisuuden välisistä monitasoisista yhteyksistä. Tulevaisuuden ruokajärjestelmän tulee olla osa ilmastonmuutoksen ratkaisua, ei osa ongelmaa. Kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisen kannalta ruokajärjestelmä on avainasemassa. Maatalous on kaikkialla merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Maataloudella on myös merkittäviä vaikutuksia vesivarantoihin ja vesistöjen tilaan. Ilmastovaikutusten ohella tärkeitä osateemoja ovat myös muut ympäristövaikutukset sekä erilaisten muutostrendien ja muutostarpeiden vaikutukset tuottajiin, aluetalouteen ja maatalouspolitiikkaan sekä kuluttajiin, ruokakulttuuriin ja kulutustapoihin. Elintarviketaloudella ja ruoan hinnalla on suuri vaikutus tulonjakoon, terveyteen ja hyvinvointiin. Lisäksi maataloudella ja maatalouspolitiikalla on suuri aluetaloudellinen merkitys. Ruokailutavat- ja tottumukset ovat osa kulttuuria, jolla rakennetaan ja vahvistetaan yhteisöjä perheistä kansakuntiin. Kulutustavat muovaavat hyvinvointia ja terveyttä sekä vaikuttavat myös maankäyttöön, kasvihuonepäästöihin ja muihin ympäristövaikutuksiin. Ympäristön lisäksi ruokajärjestelmällä on siis myös suuri taloudellinen ja sosiaalinen merkitys. Kestävän, terveellisen, turvallisen ja ilmastoneutraalin ruokajärjestelmän kehittäminen edellyttää tutkimusta esimerkiksi maatalouden tuotantopanosten tarjonnasta, maataloudesta ja vähittäiskaupasta ruokajärjestelmän osina, eri toimijoiden välisestä vuorovaikutuksesta ja markkinadynamiikasta sekä säätelystä ja julkisen vallan ohjausmahdollisuuksista. Lisäksi tutkimusta tarvitaan esimerkiksi ruoan tuotannon uusista tuotantotavoista, maaperän ja maan käytön muutoksista, ravinteiden virtaamista ja kierroista sekä ruokajärjestelmiin liittyvistä sosiaalisista kysymyksistä, kuten kulutustapojen muutoksista, ruokapulasta sekä tulotason ja niukkuuden vaikutuksista terveellisen ravitsemuksen toteutumiseen. Vaikka yksittäisessä hankkeessa ei voida tutkia koko ruokajärjestelmää on tärkeää, että tutkimusta tehdään systeemisestä näkökulmasta. Ruokajärjestelmä on dynaaminen kokonaisuus, joka koostuu esimerkiksi 3

6 sijoittamisesta, tuotannosta, pakkaamisesta, kaupasta, kuluttajista ja jätteen käsittelystä. Tutkimuksessa voidaan käsitellä Suomen lisäksi myös laajempia kysymyksiä, kuten Euroopan unionin yhteisen maatalous- ja ilmastopolitiikan uudistamista, sekä globaalin ruokajärjestelmän sopeutumis- ja kehitystarpeita. Tutkimushankkeissa on tarpeen huomioida teemakokonaisuuteen liittyviä eettisiä näkökohtia, joita ruokajärjestelmän yhteydessä on runsaasti. Tällaisia ovat oikeudenmukaisuuden lisäksi myös perustavien ihmisoikeuksien toteutuminen sekä eläinten oikeudet. Teema-alue 2. Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä Modernit materiaalit ovat mullistaneet tapamme elää. Esimerkiksi muovin avulla on parannettu merkittävästi ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Monet materiaalit itsessään ja niiden käyttö aiheuttavat kuitenkin kestämätöntä kuormitusta luonnolle. Nyt tarvitaankin uudenlaisia materiaali- ja palveluinnovaatioita, jotta mahdollistetaan sekä ihmiskunnan että luonnon kannalta kestävä kehitys. Teemassa tutkimuksen kohteena ovat resurssiviisaat innovaatiot, joiden avulla vähennetään luontoa kuormittavaa kulutusta ja kehitetään uudenlaisia materiaaleja ja palveluja. Tutkimuksessa kehitetään keinoja, joilla nämä innovaatiot saadaan mahdollisimman nopeasti ja laajasti käyttöön hyödyntämällä digitalisaation antamia mahdollisuuksia, kuten datan hallintaa ja tekoälyä. Tässä teemassa haetaan ratkaisuja siihen, miten elämäntapamme kestämätön aineellinen perusta korvataan uusien materiaalien ja innovatiivisten palvelujen avulla. Teeman keskiössä ovat systeeminen muutoksenhallinta ja resurssiviisauden edistäminen. Teemassa rahoitetaan tutkimusta, joka kohdistuu materiaalimurrosten identifioimiseen, hyödyntämiseen ja toimintatapojen muutokseen. Tutkimusta tarvitaan erityisesti siitä, millaisia ovat materiaalimurrosten vaikutukset teollisuuteen, palveluihin, työmarkkinoihin ja työelämään, ympäristönsuojeluun, kulutustottumuksiin, osaamistarpeisiin ja koulutukseen. Tutkimuksessa on oltava sisäänrakennettuna vahva eettinen ulottuvuus esimerkiksi siten, että hankkeissa etsitään tapoja toteuttaa sosiaalinen ja ekologinen oikeudenmukaisuus materiaali- ja palvelutuotannossa. Kehitystoiminnan myötä syntyy uusien materiaaliratkaisujen tarpeita mm. energiantuotanto-, liikenne- (ajoneuvot, väylät), pakkaus- ja jakelujärjestelmissä sekä rakentamisessa, terveydenhoidossa ja elektroniikan tuotteissa. Tuotesuunnittelussa on otettava huomioon kiertotalouden edellyttämät vaatimukset ja esimerkiksi biodiversiteetin, kaivostoiminnan ja vesistöjen kannalta kestävä raakaainevarantojen käyttö. Tutkimuksen lähtökohtana voi olla se, miten materiaalin käytöstä johtuva ympäristöpaine esimerkiksi muovi- ja nanopartikkelien sekä lääke- ja kemikaalijäämien aiheuttamina voidaan ratkaista uusilla ja uusiutuvilla materiaaleilla ja toimintatavoilla. Tämä vaatii koko ketjun kehittämistä uusista materiaaleista niiden taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja ympäristövaikutuksiin. Institutionaalisten rakenteiden, kuten normien, säädösten ja teollisten arvoketjujen, tulee muuttua vastaamaan ja tukemaan muutosta kohti resurssiviisasta taloutta. Teemakokonaisuudessa voidaan tutkia sitä, miten muutosta tukevien instituutioiden tulisi kehittyä ja mitä uusia instituutioita ja yhteistyömuotoja mahdollisesti tarvitaan. Tutkimuksella voidaan tunnistaa ne tuotannolliset, osaamispohjaiset ja säädösympäristön esteet, jotka johtavat nykyisistä teknologioista ja toimintatavoista kiinnipitämiseen ja estävät uusien ratkaisujen ja toimintatapojen käyttöönottoa. Tärkeitä osateemoja ovat myös innovatiivisten kotimarkkinoiden synnyn ja osaamisperusteisen viennin kasvun esteiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen ratkaisuilla. Tavoitteena on selvittää, mitä ovat ne 4

7 kyvykkyydet, joita Suomessa tarvitaan materiaalimurrosten tuottamiseksi ja hyödyntämiseksi, ja miten näillä myös tuetaan Suomen kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla. Teema-alue 3. Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet Teemassa etsitään tutkimuksen avulla ratkaisuja siihen, miten ja millaisin keinoin yhteiskunnallista kehitystä voidaan nykyoloissa ohjata. Julkisen vallan roolin muutos ja teknologinen kehitys ovat nopeita. Muuttuneissa tilanteissa joudutaan uudelleen arvioimaan julkista valtaa ja vastuuta sekä mahdollisuuksia ja käytettävissä olevia keinoja kehityksen ohjaamiseksi siten, että se edistää pitkäjänteisiä yhteiskunnallisia tavoitteita, kuten kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia, tasa-arvoista ja laadukasta koulutusta ja sivistystä sekä sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä. Monitasohallinta, jossa valtaa käyttävät julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat globaalissa kontekstissa, kuitenkin häivyttää julkisen vallan rajoja ja hämärtää vastuita. Teeman keskiössä ovat merkittävät muutokset, jotka ovat jo havaittavissa julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa ja vuorovaikutuksessa. Muuttuvat toimintatavat asettavat uusia vaatimuksia ohjauksen keinoille ja sopimusten tekemiselle. Siten tutkimustietoa tarvitaan esimerkiksi kilpailuttamisen ja yhteistyön muodoista, ennalta ehkäisevän toiminnan merkityksestä, erilaisen informaatio-ohjauksen ja teknologian hyödyntämisen mahdollisuuksista. Tutkimukseen perustuvaa ennakointitietoa tarvitaan myös erilaisten julkisen vallan ja roolin skenaarioiden vaikutuksista ihmisiin, ympäristöön ja talouden toimintaedellytyksiin ja -varmuuteen. Prosesseja ja erilaisia sopimuksia on syytä tarkastella niin julkisyhteisöjen kannalta kuin yritysten ja muiden toimijoiden näkökulmasta. Tutkimuksessa voidaan käsitellä lisäksi kansainvälisten sopimusten muutoksia, joiden vaikutukset ulottuvat yhä useammin kansallisen päätöksenteon reunaehtoihin. Tutkimuksessa huomiota on kiinnitettävä mm. ohjauksen kannustinvaikutuksiin, vaikuttavuusarvioinnin haasteisiin ja mahdollisuuksiin sekä kilpailuun ja epäsymmetrisen informaation aiheuttamiin pulmiin. Näillä näkymin on perusteita arvioida, että uusien teknologioiden merkitys on erityisen olennainen, ja että niiden hyödyntäminen usein edellyttää muutoksia ohjauskeinoissa ja toiminnan organisoitumisessa. Yhteiskunnan ohjausta ja yksityisen ja julkisen vallan muuttuvaa suhdetta voidaan tutkia esimerkiksi sosiaalisesta, taloudellisesta, lääketieteellisestä, oikeudellisesta, poliittisesta ja historiallisesta näkökulmasta. Tärkeitä tutkimuksellisia kysymyksiä liittyy mm. julkisiin hankintoihin, maankäyttöön, yritystukiin, kilpailu- ja innovaatiopolitiikkaan, energia- ja ilmastopolitiikkaan, yksittäisiä sektoreita koskevaan politiikkaan ja säätelyyn kuten tele-, sähkö-, apteekki- ja lääkemarkkinat. Yhteiskunnallisen ohjauksen ja vastuun kysymyksiä on tärkeää tutkia myös palvelutuotannon järjestämisessä, kuten kasvu- ja elinvoima-, sosiaali- ja terveyspalveluissa, vanhusten ja vammaisten hoivassa, varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa sekä analysoida, miten julkisia tietojärjestelmiä voidaan hyödyntää turvaten samalla ihmisten yhdenvertaisuus ja yksityisyydensuoja. Teema-alue 4. Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa 5

8 Teknologinen kehitys muokkaa ihmisten toimintaa kulttuurin muutosta nopeammin. Monet perinteiset toimintatavat katoavat ja uusia syntyy ennennäkemättömällä nopeudella. Ihmisten ja organisaatioiden sopeutuminen näin nopeisiin muutoksiin on haasteellista; toisaalta muutokseen sisältyy myös mahdollisuuksia. Myös käsityksemme tiedosta, oppimisesta ja sivistyksestä ovat muutoksessa. Teknologinen kehitys vaikuttaa siihen, miten ja millä välineillä kulttuuri syntyy ja siirtyy esimerkiksi sukupolvelta toiselle. Tulevaisuudessa sivistyksen siirtyminen ei välttämättä enää perustu samanlaisiin pedagogisiin, kasvatuksellisiin ja vuorovaikutuksellisiin suhteisiin kuin aikaisemmin. Teknologisen kehityksen ja kulttuurin suhde ei kuitenkaan ole yksisuuntainen. Kulttuuri, sen arvot ja tavoitteet heijastuvat siihen millaista teknologiaa kehitetään. Toisaalta teknologian tuottamat hyödyt riippuvat paljolti siitä, minkälaisessa kulttuurissa ihmiset teknologioita käyttävät ja millaisia sosiaalisia, taloudellisia ja ekologisia vaikutuksia teknologioilla on. Koska kulttuuri ja teknologia ovat moninaisia, tässä teemassa tutkijat tuovat omien tieteenalojensa näkökulmat yhteen tuottaen monitieteistä keskustelua. Teknologia mahdollistaa sekä merkittäviä myönteisiä siirtymiä että luo monenlaisia haasteita. Teemassa tehtävässä tutkimuksessa pyritään tuottamaan ratkaisuja siihen, miten teknologisen kehityksen, institutionaalisten ja organisatorisen rakenteen ja eri kulttuurien vuorovaikutusta voidaan tukea niin, että kaikki pysyvät mukana monikulttuuristuvassa ja teknologisoituvassa yhteiskunnassa. Ratkaisuja kaivataan myös siihen, miten teknologiseen kehitykseen liittyviä yhteiskunnallisia jakoja voidaan lieventää. Läpileikkaava painopiste: Tutkimuksen eettisen ulottuvuuden vahvistaminen Nopeasti kehittyvä teknologia vaatii tuekseen aktiivista eettistä ajattelua, jossa peilataan erilaisia maailmankuvia ja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Teknologinen kehitys edellyttää toimenpiteitä, joilla hyvää, vastuullista ja kestävää tutkimusta ja sen hyödyntämistä tehdään siten, että se palvelee suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja koko ihmiskuntaa. Tavoitteena on sisällyttää etiikka tutkimus- ja innovaatioprosessin kaikkiin vaiheisiin heti alusta pitäen. Päätetyt teema-alueet, tutkimusohjelmat ja rahoitetut hankkeet Teknologiamurrosten hyödyntäminen ja muuttuvat instituutiot -teemassa (2015) rahoitetaan tutkimusta, joka kohdistuu teknologiamurrosten tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutkimuskokonaisuudet tuottavat vastauksia siihen, mitkä ovat tietyn konkreettisen teknologiamurroksen ilmentymät ja mahdollinen hyöty Suomelle ja millaista inhimillisen toiminnan, instituutioiden ja toimintatapojen muutosta kyseisen teknologiamurroksen hyödyntäminen edellyttää. 6

9 Ilmastoneutraali ja resurssiniukka yhteiskunta -teemassa (2015) tutkimuksella vastataan siihen, mitkä ovat ilmastoneutraalin ja resurssiniukan yhteiskunnan edellytyksiä, ja millä tavalla julkiset toimenpiteet parhaiten tukevat hallittua muutosta kohti ilmastoneutraalia ja resurssiniukkaa yhteiskuntaa. Lisäksi teemassa tutkitaan, miten resurssien käyttöä voidaan tehostaa ja samalla tukea siirtymistä kiertotalouteen. Tasa-arvo ja sen edistäminen -teemassa (2015) rahoitetut hankkeet tarkastelevat monipuolisesti tasaarvon edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä. Aihetta lähestytään erityisesti sote-uudistuksen näkökulmasta. 7

10 Osaaminen ja muuttuva työelämä teeman (2016) rahoitetuissa hankkeissa paneudutaan työelämän globaaliin murrokseen. Työn ja työurien kehitykseen vaikuttavat vääjäämättömästi muun muassa robotisaatio, digitalisaatio ja työntekijöiden osaamispohjan muutokset. Tulevaisuuden työelämän vaatimia taitoja tunnistetaan ja niiden omaksumista edistetään siten, että osaaminen ja työelämän vaatimukset kohtaisivat. Terveys ja elämäntapojen muuttaminen teemassa (2016) tehtävässä tutkimuksessa erityistä huomiota kiinnitetään ihmisten käyttäytymistä pysyvästi muuttaviin mekanismeihin. Erilaisten ryhmien tunnistaminen, niiden kiinnostuksen kohteiden ja motivoivien tekijöiden selvittäminen ovat teeman kannalta avainasemassa. 8

11 Kokonaisturvallisuus globaalissa ympäristössä -teemassa (2016) tutkimuksen keskiössä ovat suomalaisen yhteiskunnan kokonaisturvallisuus, toimintavarmuus sekä reagointi- ja riskinsietokyky. Maailman valtiot ovat yhä vahvemmin verkottuneet toisiinsa ja maiden keskinäisriippuvuus niin taloudessa, kriisien hallinnassa kuin turvallisuudessa on entisestään lisääntynyt. Myös Suomen, sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat kietoutuneet tiukasti yhteen eikä niitä voida erottaa toisistaan. Kaupungistumisen dynamiikka -teemassa (2016) tutkimuksen avulla ratkaisuja haetaan muun muassa tapoihin, joilla kaupungit vastaavat asukkaiden tarpeisiin, mikä lisää niiden vetovoimaisuutta ja kilpailukykyä, miten ne tukevat innovaatioita ja miten niihin muodostuu toimivia työmarkkinoita, samoin kuin tapoihin, joilla kaupunkien vahvistuminen johtaisi ympäröivien alueiden uudistumiseen. Muuttuva yhteiskunta ja kansalaisuus globaalissa murroksessa -teeman (2017) keskiössä ovat uudet hallinnan tavat ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien muutokset. Nopeasti muuttuvassa ja verkottuneessa maailmassa on syytä arvioida, miten ja missä ihmiset pystyvät vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin. Arvioinnin tueksi tarvitaan poliittisten järjestelmien laaja-alaista tuntemusta ja ymmärrystä globaalissa toimintaympäristössä. Tiedon määrä ja luonne muuttuvat, ja samalla ihmisten tietopohja erilaistuu ja eriytyy, mistä voi seurata yksipuolistumista ja pois sulkemista. 9

12 Uudistu tai surkastu - resurssit ja ratkaisut -teemassa (2018) keskiössä on se, miten globaalien muutosten hyödyntäminen edellyttää yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilöiden uudistumista. Teemassa on kaksi ohjelmaa. Kestävän kasvun avaimet -ohjelmassa kehitetään ratkaisuja siihen, miten yhteiskunta, yhteisöt ja yksilöt pystyvät entistä paremmin hyödyntämään, kehittämään ja yhdistämään resurssejaan ja voimavarojaan uusilla ja kestävillä tavoilla. Tutkimuksella edistetään yritystoiminnan uudistumista, innovaatioiden viemistä käytäntöön ja tiedon, tietovarantojen ja osaamisen käyttöä. Sopeutuminen kestävän kasvun edellytyksenä -ohjelma kehittää ratkaisuja siihen, miten yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilöiden voimavarat ja resurssit sekä niiden uudet yhdistelmät parhaiten tukisivat kokonaisvaltaista sopeutumiskykyä. Tutkimuskokonaisuudet tuottavat sopeutumiskyvyn kehittämisen perustaksi monipuolista tietopohjaa ja siihen perustuvaa ennakointia ja ratkaisuja, joiden avulla ymmärretään paremmin muutoksia ja saadaan välineitä varautua niihin yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla. 10

13 Strategisen tutkimuksen neuvosto ( ) Tutkimusjohtaja Per Mickwitz, Suomen ympäristökeskus, puheenjohtaja Akateemikko Irma Thesleff, Helsingin yliopisto, varapuheenjohtaja Johtaja Jaakko Kiander, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, varapuheenjohtaja Professor of practice Sixten Korkman, Aalto-yliopisto Akateemikko Markku Kulmala, Helsingin yliopisto Johtaja Petra Lundström, Fortum Oyj Professori Juho Saari, Tampereen yliopisto Professori Katariina Salmela-Aro, Jyväskylän yliopisto Johtaja Leena Sarvaranta, Teknologian tutkimuskeskus VTT Lisätietoja Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen yksiköstä Jussi Vauhkonen, yksikön johtaja, Tiina Jokela, johtava tiedeasiantuntija,

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä 1 Strateginen tutkimus Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto tutkimuksessa haetaan

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Per Mickwitz STN:n puheenjohtaja 1 SUOMEN AKATEMIA STN:n ensimmäiset ohjelmat Valtioneuvosto päätti vuoden 2015 teemoista 18.12.2014. Strategisen

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus Strategisen tutkimuksen infotilaisuus OHJELMA Tilaisuuden juontaa Risto Alatarvas 8.30 Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen 9.00 Tilaisuuden avaus, Riikka Heikinheimo, johtaja, Suomen Akatemia 9.10 Tutkimusohjelmien

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitus

Strategisen tutkimuksen rahoitus Strategisen tutkimuksen rahoitus HENVI-LUKE-verkottumistilaisuus 26.1.2015 Tiina Petänen 1 Mitä on strateginen tutkimus? Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto

Lisätiedot

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin

Lisätiedot

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS STRATEGISEN TUTKIMUKSEN TEEMA-ALUEISTA JA PAINOPISTEISTÄ

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS STRATEGISEN TUTKIMUKSEN TEEMA-ALUEISTA JA PAINOPISTEISTÄ VALTIONEUVOSTON KANSLIA Muistio Alivaltiosihteeri 16.12.2014 Timo Lankinen VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS STRATEGISEN TUTKIMUKSEN TEEMA-ALUEISTA JA PAINOPISTEISTÄ 1. Johdanto ja tausta Strateginen tutkimus on

Lisätiedot

Viestiseinän ohjeet: Viestiseinän ohjeet:

Viestiseinän ohjeet: Viestiseinän ohjeet: Viestiseinän ohjeet: Viestiseinän ohjeet: Tekstiviesti numeroon 12154, viestin alkuun STN [väli] viesti (operaattorikohtainen normaali tekstiviestin hinta) Netin kautta osoitteessa www.viestiseina.fi/stn

Lisätiedot

Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet

Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Tulevaisuusvaliokunnan avoin kokous 6.2. 2019 Eduskunnan auditorio Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osa Ratkaisuja työn murroksessa Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian

Lisätiedot

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Strateginen tutkimus yhteiskunnallisen uudistamisen välineenä 3.6.2014 Riikka Heikinheimo 1 Miten instrumentin rakentamisessa on lähdetty liikkeelle? Avoin

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus strategisen tutkimuksen teemavalinnoista vuodelle 2016

Kuulemistilaisuus strategisen tutkimuksen teemavalinnoista vuodelle 2016 Kuulemistilaisuus strategisen tutkimuksen teemavalinnoista vuodelle 2016 Johtaja Riikka Heikinheimo 1 SUOMEN AKATEMIA Strateginen tutkimus osana valtioneuvoston tiedolla johtamista 27.11.2014 I Valtiosihteeri

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista

Lisätiedot

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste JYU. Since 1863. Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste siirtyy Aasiaan. Globalisaatioprosessin

Lisätiedot

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Tunnistaa ja nostaa esiin tulevan päätöksenteon kannalta tärkeitä ja huomiota vaativia asioita Rakentaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY 1.1 Asuntomarkkinoiden toimivuus A) Varainsiirtoveron asuntomarkkinavaikutukset B) Vuokra-asuntosijoitusalan

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Aloite valtioneuvostolle strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteestä vuodelle 2020

Aloite valtioneuvostolle strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteestä vuodelle 2020 Aloite valtioneuvostolle strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteestä vuodelle 2020 STRATEGINEN TUTKIMUS ON ilmiölähtöistä, monitieteistä ja korkealaatuista ratkaisukeskeistä yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tutkimuksen painopistealueet sisäasiainministeriön hallinnonalalla Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tiina Ranta-Lassila, sisäasiainministeriö Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Tausta

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit Tutkimusjohtaja 8.5.2014 Laura Höijer 2 Esitelmän rakenne 1. Yleistä YM:n T&K toiminnasta

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström #innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,

Lisätiedot

Kestävän proteiinijärjestelmän tulevaisuus. Ari Paloviita, Jyväskylän yliopisto Tulevaisuuden proteiinijärjestelmä -työpaja, Jyväskylä 10.4.

Kestävän proteiinijärjestelmän tulevaisuus. Ari Paloviita, Jyväskylän yliopisto Tulevaisuuden proteiinijärjestelmä -työpaja, Jyväskylä 10.4. Kestävän proteiinijärjestelmän tulevaisuus Tulevaisuuden proteiinijärjestelmä -työpaja, Jyväskylä 10.4. Food system studies -tutkimusryhmä Perustettu 2014 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, JY

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere

Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa 13.6.2019 Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere Kiertotalouden tiekartta 2.0 Sitran julkistama päivitetty kansallinen kiertotalouden tiekartta 2.0 Kriittinen

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa ratkaisuhakuista tutkimusta valtioneuvoston päättämillä teema-alueilla

Strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa ratkaisuhakuista tutkimusta valtioneuvoston päättämillä teema-alueilla Lausunto AKA/27/00.03.20/2016 Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Strategisen tutkimuksen neuvoston lausunto Maa- ja metsätalousvaliokunta 05.10.2016

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

13.1.2015. Järjestöt rakenteiden murroksessa. Esitykseni rakenne. Mikä muuttuu? Yhden päivän uutiset

13.1.2015. Järjestöt rakenteiden murroksessa. Esitykseni rakenne. Mikä muuttuu? Yhden päivän uutiset Järjestöt rakenteiden murroksessa Rehtori, dos. Jorma Niemelä KYT-juhla, Jyväskylä Esitykseni rakenne 1. Maailman muutos: Muutoksen ennakointia terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja koulutuksessa

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Eettistä tietopolitiikka tekoälyn aikakaudella. Syksy 2018

Eettistä tietopolitiikka tekoälyn aikakaudella. Syksy 2018 Eettistä tietopolitiikka tekoälyn aikakaudella Syksy 2018 Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella selonteon tausta ja valmistelu Suomi tarvitsee tietopolitiikkaa -muistio. VM Kauhanen- Simanainen

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Yhteistyötä laadun vuoksi

Yhteistyötä laadun vuoksi Yhteistyötä laadun vuoksi laatutoimijoiden tapaaminen 13.9.2012, Laurea-amk Kehitysinsinööri rja Sinkko / tekniikan ja liikenteen toimiala Laatu ja kestävä kehitys? Sisältö Järjestäjän esille nostamat

Lisätiedot

Huippuyksikköseminaari 12.11.2013

Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Puheenjohtajana: yksikön johtaja Arja Kallio 10.00 10.10 Tervetuloa, Yksikön johtaja Arja Kallio 10.10 10.50 Käytännön asioita aloittaville huippuyksiköille, Tiedeasiantuntija

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Valtioneuvoston päätös strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteistä vuosille 2017 ja Muistio

Valtioneuvoston päätös strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteistä vuosille 2017 ja Muistio Valtioneuvoston päätös strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteistä vuosille 2017 ja 2018 Muistio Sisältö Valtioneuvoston päätös strategisen tutkimuksen teema-alueista 2017-2018... 2 1. Johdanto

Lisätiedot

Tulevaisuustyötä ja ennakointia valtioneuvostossa

Tulevaisuustyötä ja ennakointia valtioneuvostossa Tulevaisuustyötä ja ennakointia valtioneuvostossa Erityisasiantuntija Kaisa Oksanen Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia kaisa.oksanen@vnk.fi Hallituksen tulevaisuustyö Vaikuttava kaksivaiheinen

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen ohjelmahaut

Strategisen tutkimuksen ohjelmahaut Strategisen tutkimuksen ohjelmahaut Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää (FOOD) 2019 2025 Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( ) Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.

Lisätiedot

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Ulla Koivusaari 29.11.2007 Studia Generalia - luentotilaisuus Työelämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla 1 Sisältö Kestävä kehitys ja sen uhkatekijät

Lisätiedot

Hyvinvointia ja säästöjä...

Hyvinvointia ja säästöjä... Hyvinvointia ja säästöjä... SOCIAL IMPACT BOND SIB SIB-sopimus eli tulosperusteinen rahoitussopimus on työkalu, jonka avulla kunta voi tukea asukkaittensa hyvinvointia ja ehkäistä erilaisia ongelmia. Yksityisiltä

Lisätiedot

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö Maria Nikkilä JulkICT 8.4.2019 @VM_MariaNikkila JulkICT Suomi on vakaa ja kestävä yhteiskunta, jossa on hyvä hallinto ja toimivat

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Selvitysmuistio. Määrällisen kyselyaineiston analyysi

Selvitysmuistio. Määrällisen kyselyaineiston analyysi Selvitysmuistio Määrällisen kyselyaineiston analyysi Liittyy selvitykseen: 2/2018 Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksen (TULA) päätöksentekoa tukevan toiminnan organisointi

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kestävä kehitys on yhteiskuntapolitiikkaa Ekologinen kestävyys;

Lisätiedot

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos 13.11.2018 Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Kiertotalouden tiekartta 2.0 2016 2018? 2025 Kiertotalouden edelläkävijä 2025 Valtio edistyksellisen kotimarkkinan

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Kaupungin johdon strategiaseminaari 15.8.2017 1 Seminaarin tavoitteet & tehtävänannot Seminaarin päätavoite oli ennen kaikkea strategian punaisen langan kirkastaminen. Lisäksi

Lisätiedot

Kiertotalouden ratkaisuihin kaivataan kuluttajanäkökulmaa

Kiertotalouden ratkaisuihin kaivataan kuluttajanäkökulmaa Kiertotalouden ratkaisuihin kaivataan kuluttajanäkökulmaa Kuluttajilla on merkittävä rooli monissa kiertotalouden toteutuksissa, mutta heidän merkityksensä ei näy kiertotalouden eurooppalaisissa politiikkaratkaisuissa.

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012 Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015 ILMASE työpaja 6.11.2012 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM(agr.) MTT taloustutkimus Ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Mitä on kiertotalous? Kiertotaloudessa tuotteet ovat pitkäikäisiä ja materiaalit kiertävät arvoa säilyttäen.

Lisätiedot

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi Antti Valle OSAAMISPOHJAN VARMISTAMINEN Osaamistaso nousee, osaaminen ja tarve kohtaavat TKI-voimavarojen vaikuttavuus ja kokoaminen Rajat

Lisätiedot

Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa. Nadja Nordling

Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa. Nadja Nordling Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa Nadja Nordling 9.4.2019 1 Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa Kampus sote Tavoite Tukea korkeakoulujen tutkimustiedon ja

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Katsaus kiertotalouden mahdollisiin taloudellisiin ohjauskeinoihin

Katsaus kiertotalouden mahdollisiin taloudellisiin ohjauskeinoihin Katsaus kiertotalouden mahdollisiin taloudellisiin ohjauskeinoihin 24.8.2017 Ympäristöministeriö, Pankkisali Sarianne Tikkanen, Riina Antikainen, Petrus Kautto ja Hanna Salmenperä Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijalausunto Mikael Hildén, Sampo Soimakallio Suomen ympäristökeskus, Talousvaliokunta,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta

Lisätiedot

Koulutuspolitiikan ristiriitaiset sisällöt ja Mahdollisuuksien (epä)tasa-arvo. Mari-Anne Okkolin Jyväskylän yliopisto

Koulutuspolitiikan ristiriitaiset sisällöt ja Mahdollisuuksien (epä)tasa-arvo. Mari-Anne Okkolin Jyväskylän yliopisto Koulutuspolitiikan ristiriitaiset sisällöt ja Mahdollisuuksien (epä)tasa-arvo Mari-Anne Okkolin Jyväskylän yliopisto 24.8.2018 Hallitusohjelma Vuonna 2025 Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa Mineraaliverkosto 16.2.2017 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030 - visiotyö Visiotyön tarkoituksena

Lisätiedot

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU Esko-Olavi Seppälä 29.8.2007 Neuvon työryhmä 2006-2007 Työssä tuli tarkastella Sektoritutkimuksen kokonaisorganisaatiota Perusrahoituksen kehittämistä kilpaillun rahoituksen suuntaan,

Lisätiedot