Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Vaihtoraportti: Taipei

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Vaihtoraportti: Taipei"

Transkriptio

1 Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Vaihtoraportti: Taipei Tero-Tapio Isoranta k84081 Mikko Mielonen k90377 Tapani Rinta-Kahila k87229

2 1. Valmistautuminen vaihtoon Vaihtokohteen varmistumisen jälkeen National Chengchi University (NCCU) pitää yhteyttä lähinnä vaihtokoordinaattori Cherry Huangin kautta. Cherry on varsin mukava ja auttavainen koordinaattori ja vastaa tarvittaessa kysymyksiin. NCCU lähetti infopaketin, jossa oli ohjeet mm. vaihtopaikan hyväksymisestä sekä asunnon hakemisesta. Yliopistolle tulee lähettää liitteenä toimitetut, täytetyt kaavakkeet. Kauppakorkeakoulun vaihtokoordinaattori lähetti kaikki lomakkeet keskitetysti, eikä niitä siis itse tarvinnut postittaa. Seuraavana vuorossa oli asunnon hakeminen, josta tarkemmin myöhemmin. Matkustamiseen Taipeihin on varsin monta reittiä, riippuen omista suunnitelmista. Me otimme Kilroylta reittimatkan, Helsinki - Hong Kong (vietimme viikonlopun HK:ssa) - Taipei. Paluu oli Singaporesta Helsinkiin kolmella (alunperin neljällä lennolla) yht. 33h. Suosittelemme ottamaan suoria lentoja kuin vain mahdollista, ne tuskin ovat kovin paljon kalliimpia kuin monta lentoa sisältävät reitit. Meidän reitillämme lennot maksoivat n menopaluu. Lensimme Taipeihin viikkoa ennen koulun alkamista ja majoituimme hostellissa, sillä kampuksen lähellä oleva majoituksemme vapautui vasta 4.9. Suosittelemme lämpimästi JV's Hostellia, jossa yövyimme tämän ensimmäisen viikon. Hostellin sijainti on hyvä sijainti ja huoneet ovat siistit. Viisumia Taiwaniin ei suomalainen lähtökohtaisesti tarvitse, mikäli viipyy maassa korkeintaan 90 päivää. Tämän 90 päivän kuluessa on kuitenkin käytävä ulkomailla, mikäli haluaa oleskella seuraavat 90 päivää. Me hankimme viisumit ja ne maksoivat reilut 70 /kpl. Viisumi on voimassa 90 päivää kerrallaan ja ulkomailla (tai poliisiasemalla) on käytävä tämän ajan kuluessa, mikäli haluaa oleskella maassa pidempään. Ei kannata unohtaa uusia viisumia, kuten eräälle meistä kävi (100, kiitos). Oleskeluluvan ylittämisestä kertyy sakkoa, jonka suuruus riippuu ylittävien päivien lukumäärästä. 2

3 NCCU vaatii vaihto-oppilaita suorittamaan terveystarkastuksen. Vaihtoehtoina on tehdä tarkastus Suomessa tai Taiwanissa. Me kaikki kävimme Taiwanissa NCCU:n järjestämässä tarkastuksessa, joka maksoi noin 16 euroa ja oli varsin mutkaton. Taipeissa jokaista vaihto-oppilasta odottaa 1-3 buddya. Meihin buddymme olivat yhteydessä jo ennen maahan saapumista. Osa buddyista saattaa tarjoutua hakemaan lentokentältä ja muutenkin auttamaan käytännön järjestelyissä. 2. Opiskelu vaihtokohteessa 2.1 yleistä Syyslukukausi vaihtokohteessa alkoi 1.9., jolloin oli virallinen orientaatiopäivä kaikille saapuville maisteriopiskelijoille. Kyseessä oli pakollisen paikallaolon vaativa tilaisuus, mutta kyseinen päivä koostui lähinnä muihin opiskelijoihin tutustumisesta, oman buddyn tapaamisesta ja tutustumisesta Taiwaniin Taipein ulkopuolella. Kyseessä on varsin leppoista ja mukava päivä. Itse luennot alkoivat IMBA opiskelijoilla muutama päivä orientaation jälkeen, muilla viikkoa myöhemmin. Lukukauden alussa jäi kaikille opiskelujen puolesta hyvin aikaa tutustua kulttuuriin ja toisiinsa. Marraskuun alussa on välitentit niiden kurssien osalta, joissa kyseisiä järjestetään. Lukukausi jatkuu virallisesti tammikuun loppuun, mutta IMBA kurssit loppuvat jo joulukuun lopulla, osa jopa ennen joulua. Muut maisterikurssit jatkuvat noin tammikuun puoleenväliin asti. Itse onnistuimme IMBA opiskelijoina suorittamaan viimeiset tentit/presentaatiot hieman etukäteen ja lähdimme Taiwanista matkustamaan jo joulukuun puolessa välissä, kuten monet muutkin. Oman buddyn kautta saa ensipäivinä hyvää tietoa yliopistosta ja sen alueesta, jotta osaa liikkua siellä. Jokainen opiskelija saa myös viralliset esitteet joissa kerrotaan kampuksen luokat ja rakennukset, joten suurempia ongelmia luentojen löytämisen kanssa ei tullut. Kooltaan yliopistoalue on melko kompakti ja vaikka koulu onkin kampuksella, niin alue on huomattavasti vaikkapa TKK:n kampusta pienempi. 3

4 2.2 Kurssit Itse opiskelimme vaihto-ohjelmassa sekä normaaleja maisteritason kursseja että IMBA-kursseja. Jos haluaa käydä IMBA-kursseja, valinnanvaraa ei ole kovin paljoa, mistä johtuen monet kaupallisen alan vaihto-opiskelijat ovat kaikki samoilla kursseilla. Samasta syystä kyseisillä kursseilla on valtaosa opiskelijoista vaihto-opiskelijoita ja kansainvälisiä opiskelijoita Euroopasta ja Etelä-Amerikasta, aasialaiset opiskelijat ovat pieni vähemmistö näillä kursseilla. Yleisesti ottaen professorit puhuivat hyvää englantia ja opetusta oli helppo seurata. Opetuksen oli tarkoitus olla interaktiivista, mutta suurimmaksi osaksi vain professori oli äänessä. Tämä riippui tietenkin hiukan kurssista ja professorista. Yleisesti ottaen kurssien vaikeusaste oli muutamaa pykälää helpompi kuin Aalto Yliopistolla. Kaikki meille vastaan tulleet maisteritason kurssit luennoitiin englanniksi. Me Kauppakorkeasta syksyksi vaihtoon lähteneet olemme kaupallisen alan opiskelijoita ja kävimme ainoastaan College of Commercen kursseja NCCU:lla. Alla kuvaukset ja muutamia kommentteja käymistämme kursseista. Communication Policy and E-Applications ( ): Kyseinen kurssi ei ollut osa IMBA-ohjelmaa ja käsitteli mediakriittisyyttä. Kurssin veti Michael Tang, joka on NCCU:n mittapuulla sekoitus rokkitähteä ja professoria. Kurssi rakentuu pitkälti professori Tangin persoonan varaan ja on hyvin laaja-alainen katsaus median rooliin yhteiskunnassa ja melkein kaikkeen siihen liittyvään (ja liittymättömään). Kurssi sisältää myös paljon opiskelijoiden esitelmiä ja vaikka välillä punainen lanka on hiukan hukassa, on kurssi kuitenkin mielenkiintoista kuultavaa ja professori Tang persoonana varsinkin varsin veikeä. Akateemisesti helpoin kurssi, ei koetta, joka tasapainottaa sisällöllään hyvin muita talouden opintoja. International Investments ( ): Maisteritason kurssi, joka käsitteli kansainvälistä sijoitustoimintaa kansantaloustieteen näkökulmasta. Kurssin sisältöön kuuluivat luennot, harjoitustehtävät sekä lopputentti. Harjoitustehtävät sai tehdä ryhmissä ja loppukoe oli niin sanottu take-home exam, joka tosin vaati huomattavan määrän työtä. Luennoilla ei ollut läsnäolopakkoa. Professori Ted Fun opetustyyli oli hieman sekava ja aiheesta toiseen poukkoileva, mutta henkilönä hän oli erittäin sympaattinen. Käymistämme kursseista tämä oli kokonaisuutena heikoimmasta päästä. 4

5 International Business Management ( ): IMBA-kurssi käsittelee nimensä mukaisesti kansainvälistä liikkeenjohtoa ja kattaa melko perustason asioita, jotka olivat monet jo ennestään tuttuja aiemmilta kursseilta. Kurssin vetäjällä on hyvä henkilökohtainen osaaminen asiasta ja hänellä oli tapana herätellä luokkaa kyselemällä satunnaisesti valituilta opiskelijoilta kysymyksiä aiheesta. Kurssin suorittamiseen kuului yksi palautettava case tehtävä, yksi palautettava essee sekä kaksi koetta, joiden mukaan kurssi arvosteltiin. Perustietoa sisältävä kurssi, joka ei varsinaisesti tarjoa paljoakaan uutta opittavaa. Emerging Financial Market ( ): Tämä puhtaasti rahoituksen kurssi vaatii hiukan aiempaa osaamista rahoituksesta, mutta mukana oli myös muiden alojen lukijoita. Kurssilla käsitellään rahoitusmarkkinoita kehittyvillä markkinoilla ja niiden lieve-ilmiöitä. Kurssilla myös käydään läpi päivän polttavia uutisia viikon varrelta, jota varten opiskelijoiden tulee seurata finanssi-uutisia maailmalta. Kyseessä on ehkäpä paras yksittäinen IMBA-kurssi niin sisältönsä kuin luennoitsijan puolesta. Kurssin vetävä professori Hu on asunut useamman kymmentä vuotta Yhdysvalloissa ja erikoistunut joukkovelkakirjalainoihin ja luottoluokituksiin ja tämä myös näkyy opetuksen tasossa. Sisältönsä puolesta vaativin ja samalla myös mielenkiintoisin yksittäinen kurssi NCCU:n IMBA - puolella. Arviointiperusteina olivat tuntiaktiivisuus ja kurssiprojekti. Suosittelemme kurssia erittäin tiukasta poissaolopolitiikasta huolimatta, mikäli on poissa enemmän kuin kaksi kertaa, reputtaa kurssin. Chinese Business in Global Perspective ( ): Kiinan (ei Taiwanin) talouteen keskittyvällä kurssilla tarkastellaan tarkemmin miten eri alueet Kiinassa ovat kansainvälistyneet ja millaista on kiinalainen bisneskulttuuri laajemmin. Jos olet kiinnostunut tutustumaan Kiinan talouden erityispiirteisiin ja liiketoimintaan Kiinassa, on kyseinen kurssi hyvä mahdollisuus oppia kyseiset perusteet. Professorin hiukan unenomainen luennointityyli ei ollut kaikkein innostavimpia, mutta kurssilla käytiin läpi mielenkiintoista asiaa. Kurssi arvosteltiin opiskelijoiden pitämien esitelmien, esseen ja tuntiaktiivisuuden perusteella. 3. Vapaa-aika ja muuta Hintataso Taiwanissa on hyvin alhainen. Merkkituotteet vaatteista elektroniikkaan tosin ovat kutakuinkin saman hintaisia kuin Suomessa, mutta tuntemattomammat brändit saattavat olla erittäin edullisia. Night marketeilla voi tehdä ostoksia hyvinkin edullisesti. Halvasta hintatasosta huolimatta Taipei on hyvin siisti ja moderni kaupunki. Kaduilla ei pahemmin näy roskia ja olo 5

6 kaupungilla liikkuessa on turvallinen. Taiwanilaiset ovat hämmästyttävän ystävällistä kansaa, ja yleensä auttavat mielellään eksynyttä tai muuten pulassa olevaa länsimaalaista. Koulunkäyntikustannuksia ei juurikaan ollut, lukuunottamatta koululle maksettavaa n. 3,5 euron hintaista vakuutusmaksua ja muistiinpanovälineiden hankintaa. Koulukirjojen hankinta oli suositeltavaa useilla kursseilla, muttei välttämättä pakollista. Osan kirjoista löysi kampuksen kirjastosta, mutta joissakin tapauksissa kirjasta oli saatavilla vain muutama kopio, joten niitä ei riittänyt kaikille. Chinese Business in Global Perspective kurssilla oli ostettava 500 NTD:n (noin 12,5 ) hintainen kurssimonistenide. NCCU tarjoaa majoituksen kolkoissa mutta edullisissa kampuksen dormitoryissa, joissa on jaetut kylpyhuoneet. Tämän hinta on n. 400 /lukukausi. Itse asuimme kansainvälisille opiskelijoille tarkoitetussa ihouse-asuntolassa, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä kampuksesta. Single roomin vuokra oli 300 eur/kk, double roomista veloitettiin 220 /kk/hlö. Rakennus on hiljattain valmistunut, joten kaikki huoneet olivat uudehkoja ja siistissä kunnossa. Huoneeseen kuului suihku/wc-tila, työpöytä, hyllyjä, sänky, jääkaappi ja vaatekaappi. Huoneet ovat siistejä ja moderneja ja hintaan sisältyy nopea internet-yhteys sekä siivous kerran kahdessa viikossa. Alakerran aulassa, TV-huoneessa ja opiskelutiloissa oli langaton internet-yhteys. NCCU on sijainniltaan hieman syrjässä, joten yksi vaihtoehto on vuokrata asunto lähempää keskustaa vaihdon ajaksi. Vuokrat ovat kohtuullisia, mutta ongelmaksi voi osoittautua se, että monesti vuokranantajat haluavat vuokralaisen sitoutumaan vähintään vuodeksi. ihousen työntekijöistä tuli vaihdon aikana hyvin tuttuja ja heiltä sai myös apua esim. matkajärjestelyissä. Suosittelemmekin ihousea erittäin lämpimästi. Osa vaihtareista ei päässyt ihouseen kovan kysynnän vuoksi, vaan joutuivat vuokraamaan oman asunnon tai asumaan dormissa. Lisäksi, koska suurin osa vaihtooppilaista asuu joko ihousessa tai dormeissa, voi yhteydenpito kavereihin olla hankalampaa, mikäli päätyy vuokraamaan asunnon jostain kauempaa. Syöminen on Taipeissa halpaa, hyvän annoksen paikallista ruokaa (fried rice/noodles, dumpling soup, etc.) saa 1-3 eurolla. Mikäli länsimaista ruokaa haluaa, kaupungissa on myös runsas määrä pihvi- ja hampurilaispaikkoja sekä esim. eurooppalaistyylisiä ravintoloita, jotka ovat hieman kalliimpia, n /annos. Erittäin suositeltavaa on käydä taiwanilaisessa Din Tai Fung dumplingravintolassa, joka on palkittu yhdellä Michelin-tähdellä. Night marketien katukeittiöistä voi tehdä myös lukuisia erikoisia ja herkullisia löytöjä, esimerkiksi grillattuja kanan sydämiä, paistettua 6

7 ankeriasta ja muita meren antimia, keitettyä sammakkoa tai vaikka paikallista erikoisuutta, pahalta haisevaa stinky tofua. Kaiken kaikkiaan Taiwania ei turhaan pidetä yhtenä Aasian herkullisimmista keittiöistä ja vatsansa saa täyteen erittäin halvalla. On hyvä huomioida, että ruoat saattavat ravintoloissa tulla hyvinkin eri aikoihin, sillä Taiwanissa ei juurikaan ole länsimaistyylistä dining-kulttuuria. 7elevenkauppoja löytyy joka kulmasta ja niistä voi ostaa ruokaa ja juomaa kellon ympäri. Ruoka ei kampuksen lähellä olevissa ravintoloissa ollut aina parasta mahdollista, joten makuelämyksiä kannattaa lähteä etsimään kaupungin keskeisemmiltä alueilta. Muihin vaihto-opiskelijoihin tutustuminen sujui oikein helposti ihousessa ja epäilemättä myös kampuksen dormitoryssa. ihousen 2. ja 4. kerroksissa oli asukkaille tarkoitetut ajanvietto- sekä ruoanlaittotilat, joissa monesti kokoonnuttiin valmistautumaan illanviettoon. Yöelämää kaupungista löytyy varmasti enemmän kuin riittävästi, ja ihousesta löytyi helposti illanviettoseuraa päivästä riippumatta. Keskiviikko on tyypillisesti ladies night, jolloin naiset pääsevät ilmaiseksi klubeille. Suurin osa vaihto-opiskelijoista oli eri puolilta Eurooppaa, enemmistön ollessa ranskalaisia ja hollantilaisia. Paikallisiin opiskelijoihin tutustuminen oli huomattavasti vähäisempää erilaisten kiinnostuksen kohteiden vuoksi, mutta vietimme myös aikaa buddyjemme sekä heidän ystäviensä kanssa. Osaa meistä pyydettiin pitämään esitys kotimaastamme buddyn luokalle, joka oli erittäin hauska ja antoisa kokemus. Kulttuurierojakin koimme; MRT-junassa syöminen ja juominen on singaporemaisesti ehdottomasti kielletty, ja paikalliset pitävät huolen että näitä sääntöjä noudatetaan. Metrossa ei siis kannata edes juoda vettä, jos ei halua osakseen vihaisia katseita ja huomautuksia kanssamatkustajilta. Vapaa-ajan vietto tuskin on Taipeissa ongelma, sillä kaupungissa riittää tekemistä ja näkemistä. Shoppailumahdollisuudet ovat erittäin hyvät mm. night marketeilla sekä Ximenin shopping districtillä. Elokuvateattereita sekä historiallisia ja taidemuseoita löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Kampus tarjoaa myös laajan skaalan vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Käytettävissä on jalkapallo-, lentopallo-, tennis- ym. kenttiä, juoksurata, kuntosali, uimahalli yms. Varsinaisten akateemisten kurssien lisäksi koulu tarjoaa harrastemahdollisuuksia mm. musisoinnin, tanssimisen ja 7

8 kuvaamataidon kurssien parissa. Koulun kirjastoista löytyvät rauhalliset opiskelutilat sekä laaja arkisto kirjoja sekä elokuvia. Sää Taipeissa on lämmin mutta valitettavan sateinen. Kun saavuimme syyskuun alussa, säät olivat monta viikkoa loistavat, mutta talven lähestyessä lämpötila alkoi laskemaan ja vettä satoi hyvin usein ja aurinkoiset päivät olivat harvassa. Kylmimmilläänkin lämpötila on silti yleensä n.10 celsiusasteen tuntumassa. Sateenvarjo on pakollinen ostos jokaiselle Taipeissa asuvalle. Taipeissa on hyvin järjestetty julkinen liikenne, paikasta toiseen liikkuu kätevästi bussilla tai MRTjunalla. Liput ovat halpoja ja matkan maksaminen käy kätevästi Easycardilla, johon voi ladata arvoa mm. 7elevenissä. Myös takseja tuli käytettyä runsaasti, sillä hinnat ovat halpoja (aloitustaksa 70 NTD eli 1,75 ) ja kuskit laittavat aina kiltisti mittarin päälle eivätkä yritä neuvotella hinnasta kuten monissa muissa Aasian suurkaupungeissa. Kiinaa taitamattomalle ongelmana voi tosin monesti olla määränpään selittäminen kuskille, sillä he harvoin puhuvat englantia. Matkustaminen Taiwanin muihin osiin on edullista ja helppoa. Luotijunalla voi matkustaa n.300 km/h nopeudella aina eteläiseen kaupunkiin Kaohsiungiin asti. Lyhyemmät matkat taittuvat kätevästi normaaleillakin junilla tai mukavilla yksityisbusseilla. Maan sisäiset lennot ovat myös kohtalaisen edullinen ja toimiva tapa matkustaa. Taiwanista löytyy todella vaikuttavia nähtävyyksiä, muun muassa jylhä Taroko-rotko, vehreä Green Island, viihtyisä Penghu-saari sekä idyllinen Sun Moon Lake, joten matkustelu Taiwanissa on erittäin suositeltavaa. 8

9 4. Loppukommentit Vaihto Taipeissa oli ehdottomasti ainutlaatuinen kokemus, jota suosittelemme erittäin lämpimästi kaikille vaihtoon lähtöä harkitseville. Taipei tarjoaa osittain länsimaista toimivaa ilmapiiriä yhdistettynä Aasialaiseen kulttuuriin joka vie mukanaan. Yliopisto itsessään on syrjäisestä sijainnistaan huolimatta hyvien kulkuyhteyksien varrella ja tarjoaa hyvälaatuista opetusta ja samalla mahdollisuuden tutustua Taiwaniin. Yliopiston ilmapiiri on uniikki yhdistelmä paikallisen kulttuurin mielenkiintoisia vivahteita ja kansainvälistä yhteistyötä. Paikalliset opiskelijat ottavat vaihto-opiskelijat lämpimästi ja innokkaasti vastaan ja auttavat aina tarvittaessa. Tunnelma kampuksella on yleisesti ottaen ystävällinen ja tunsimme olomme tervetulleiksi. Osa professoreista oli kohtalaisen tiukkoja poissaolojen suhteen, mutta yleisesti ottaen he olivat ymmärtäväisiä vaihto-opiskelijoita kohtaan. Monesti opettajien vahva kiinalainen aksentti oli hyvin selkeästi kuultavissa heidän puheessaan, mutta pääosin luennoista sai hyvin selvää. Opetuksen taso oli yleisesti ottaen hyvä. Kokonaisuudessaan vaihtolukukautemme oli varsin onnistunut eikä mikään asia jäänyt suuremmin häiritsemään. Yhden asian olisimme voineet tehdä kuitenkin toisin. Manner-Kiinan viisumin saaminen Taiwanista on erittäin monimutkaista ja kallista (tämä oli tiedossa, toim. huom.), ja tämän takia jäi odotettu Shanghain matka väliin. Mikäli Kiinaan on tarkoitus matkustaa, kannattaa Kiinan viisumi hankkia siis etukäteen Suomesta. Suosittelemme tutustumaan paikalliseen kulttuuriin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Tämä sisältää kontaktin ottamista ihmisiin joko alkeellisella kiinalla, englanniksi tai vaikka käsimerkein, sekä paikalliseen ruokaan tutustumista. Ennakkoluulottomalla asenteella pääsee mielenkiintoisiin tilanteisiin, esim. syömään pieniä kokonaisia kaloja, samalla ampiaisia sisältävää viinaa paikallisten 9

10 kanssa naukkaillen. Aina yhteistä kieltä ei löydy, mutta sen ei kannata antaa haitata. Tämä olikin reissun tärkeimpiä opetuksia; opimme kaikki lähestymään asioita entistä avoimimmin mielin sekä luopumaan turhista ennakkoluuloista. 10

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Vaihtoraportti National Chengchi University

Vaihtoraportti National Chengchi University Vaihtoraportti National Chengchi University Taipei, Taiwan Geomatiikka Vaihtoajankohta: 1.9.-31.12.2013 Taiwan, Taipei Taiwaniin vaihtoon hakeminen oli monen asian onnellinen sattuma. Selailin Aalto-yliopiston

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Matkaraportti Kevät 2013

Matkaraportti Kevät 2013 Matkaraportti Kevät 2013 University of Strathclyde Business School Duke of Wellington - patsas K93614 1 Sisällysluettelo 1. Valmistautuminen vaihtoon.... 3 2. Opiskelu vaihtokohteessa...4 2.1 Yleistä kursseista

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Mikko Niemelä & Jonne Roppola

Mikko Niemelä & Jonne Roppola Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

Shanghain vaihto-ohjelma

Shanghain vaihto-ohjelma Shanghain vaihto-ohjelma Kevät 2007 Seppo Hahto (TTE4SN5Z) Pekka Nisula (TTE4SN4Z) Shanghain Yliopisto (Uusi kampus) Olimme ensimmäisiä suomalaisia vaihto-oppilaita kyseisellä kampuksella. Ruokala Asuntolat

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Kari Kammonen

Kari Kammonen 1 6.8.2012 MATKARAPORTTI KEVÄT 2012 Kari Kammonen 2 Sisällysluettelo 1.Miksi Linköping kannattaa valita vaihto-oppilas paikaksi?...3 2.Alkuvalmistelut, kun opiskelupaikka on varmistunut...3 3.Opintojen

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School SEOUL Etelä-Korea Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School Vuosittainen heinäkuussa järjestettävä kansainvälinen kesäkoulu. Opiskelijoita reilu 100

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

KIINA. Työssäoppiminen 2018

KIINA. Työssäoppiminen 2018 KIINA Työssäoppiminen 2018 MIKSI HALUSIN KIINAAN? Täysin erilainen kuin Suomi Todella suuri valtio Talous kasvaa huimaa vauhtia Onnistunut luomaan laajan ja aktiivisen markkinaverkoston ympäri maailman

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi

Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi 8.9.2017-2.2.2018 Ville Laitinen LUT School of Business and Management 1. Lukukauden aloitus Opiskelin syyslukukauden Puolassa SGH Warsaw School

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG Kevätlukukausi 2013 Eero Salenius 1. Valmistautuminen vaihtoon Ei voi muuta kuin onnitella, jos sinut on valittu Bandungiin vaihtoon. Jos kaipaat vaihdoltasi muutakin

Lisätiedot

Vaihtoraportti NTU Singapore

Vaihtoraportti NTU Singapore Vaihtoraportti NTU Singapore Mikko Poranen, Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan Korkeakoulu mikko.poranen@aalto.fi Lukuvuosi 2015/2016 Minun kriteerini vaihtokohteelle oli päästä jonnekin lämpimään, suurempaan

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi Lappeenrannan teknillinen yliopisto Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi 2017-18 Aleksi Luukkanen 1. Johdanto Suoritin opiskelijavaihtoni Sheffield Hallam Universityssa,

Lisätiedot

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti National University of Singapore, NUS Syksy 2015 Evelina Bäck Kemian tekniikan koulutusohjelma Kahdenva linen vaihtosopimus, opetuskielena englanti. Raportin saa julkaista www-sivuilla.

Lisätiedot

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde Elie Kopaly, elie.kopaly@aalto.fi Automation and Electrical Engineering University of Wisconsin-Madison, Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Valitsin UW-Madisonin, koska halusin parantaa englannin kielen

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI. Czech Technical University in Prague. Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering. Vaihto-ohjelma: Erasmus

VAIHTORAPORTTI. Czech Technical University in Prague. Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering. Vaihto-ohjelma: Erasmus VAIHTORAPORTTI Czech Technical University in Prague Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering Vaihto-ohjelma: Erasmus Ajankohta: 12.09.2013-5.2.2014 Yleiskuvaus Praha on kaupunkina erittäin

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun

Lisätiedot

Matkaraportti : Hollanti

Matkaraportti : Hollanti Matkaraportti : Hollanti Opiskeluala: Turvallisuusala Vaihtoajan kesto : 5 viikkoa Koulu: Rjin Ijssel; Arnehm Olin Hollannissa vaihto-opiskelijana luokkatoverini kanssa viisi viikkoa Arnhem nimisessä kaupungissa.

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Vaihto-opiskelijana Dijonissa Syksy 2013

Vaihto-opiskelijana Dijonissa Syksy 2013 Vaihto-opiskelijana Dijonissa Syksy 2013 Roosa Laaja Lähtövalmistelut ja saapuminen Dijoniin Hain vaihtopaikkaa vasta jälkihaussa, joten minuun oltiin yhteydessä Dijonista melko pian valintani jälkeen.

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3. TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.2008 Olimme työssäoppimassa Prahassa, jota kutsutaan kaikkien kaupunkien

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus Vaihtoraportti Opiskelen neljättä vuotta teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto-ohjelmassa ja vietin viime syksyn Irlannissa Limerickin kaupungissa

Lisätiedot

Marco Richard Meier, Life Science Technologies Biomaterials and systems engineering KAIST, Etelä-Korea, Syyslukukausi 2016

Marco Richard Meier, Life Science Technologies Biomaterials and systems engineering KAIST, Etelä-Korea, Syyslukukausi 2016 Vaihtoraportti Marco Richard Meier, Life Science Technologies Biomaterials and systems engineering KAIST, Etelä-Korea, Syyslukukausi 2016 Minuun saa olla yhteydessä (marco.meier@aalto.fi) Raporttini saa

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen

13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen 13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen Ensimmäinen päivä Saavuimme noin puoli kahdelta Kiinan aikaan Shanghaihin, Zhoupun alueelle, jossa sijaitsi meidän majoituspaikkamme kuuden viikon ajalle. Majoituimme

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula Dornbirn, Itävalta Matkaraportti kevät 2018 Essi Halttula Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Muutto ja orientaatioviikko... 1 2 Asuminen ja eläminen... 2 2.1 Alue... 3 3 Opiskelu... 4 3.1 Kurssit...

Lisätiedot

INT housing program. kv-opiskelijoiden asumispalveluiden pilotti 2013. Jaakko Mustakallio KV-kevätpäivät 12.5.2014 Toiminnanjohtaja

INT housing program. kv-opiskelijoiden asumispalveluiden pilotti 2013. Jaakko Mustakallio KV-kevätpäivät 12.5.2014 Toiminnanjohtaja INT housing program kv-opiskelijoiden asumispalveluiden pilotti 2013 Jaakko Mustakallio KV-kevätpäivät 12.5.2014 Toiminnanjohtaja Opiskelijan Tampere ry on tamperelaisten ylioppilas- ja opiskelijakuntien

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Osaamisalan harjoittelujakso

Osaamisalan harjoittelujakso Osaamisalan harjoittelujakso Ympäristö Plymouth sijaitsee Lounais-Englannissa ja on vanha merenranta kaupunki Asukasluku kaupungissa on n. 256 000 Maasto on hyvin mäkistä, kaupunki sijoittuu kahden joen

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Nihon University JLSP-ohjelma, Japani Syksy 2014

MATKARAPORTTI Nihon University JLSP-ohjelma, Japani Syksy 2014 MATKARAPORTTI Nihon University JLSP-ohjelma, Japani Syksy 2014 Senja Mentula KATI Johdanto Olin syksyn 2014 vaihdossa Tokiossa Nihon Universityssä. Lukukausi sijoittui ajalla 19.9. 4.12.2014. Turistiviisumin

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC KEVÄT 2015 VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST Saa julkaista Into-sivuilla Kysymyksiä? -> alisa.kopilow@aalto.fi ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC Olin kevätlukukauden 2015 yliopistovaihdossa

Lisätiedot

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU) Opiskelijan tiedot Koulutusohjelma: Kemian kandidaattiohjelma Vaihdon ajanjakso: Syksy 2016 Raportin saa julkaista www-sivuilla ilman yhteystietoja. Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Lisätiedot

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto Rotterdam School of Management Erasmus University Valmistautuminen vaihtoon Hakeminen vaihtoyliopistoon Matkavalmistelut sujuivat osaltani hyvin ilman suurempia ongelmia.

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Yönyli vaelluksella Karwendelissa.

Yönyli vaelluksella Karwendelissa. Alku Tuntui, että elämä oli jotenkin rullannut samalla urallaan jo tovin. Vaikka kaikki oli toisaalta hyvin oli duunia, koulu, kavereita ja tyttöystävä tuntui minusta siltä, että jotain uupui. Kaipasin

Lisätiedot

Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538

Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538 Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538 1 VAIHTOPAIKAN VALINTA... 3 JÄRJESTELYT... 3 Viralliset

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Kirjoittajat: Teemu Parviainen Elmo Helokumpu 22.10.2017 JOHDANTO Tämä raportti on kirjoitettu Teemun ja Elmon toimesta. Molemmat

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot