MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS, ARVIO MATTI, VUORENMAAN OTTOALUE HAKIJA, OTTAMISALUE, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS, ARVIO MATTI, VUORENMAAN OTTOALUE HAKIJA, OTTAMISALUE, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA"

Transkriptio

1 sivu 1 Päätöksen antopäivä Vireillepanija Matti Arvio Asia MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS, ARVIO MATTI, VUORENMAAN OTTOALUE HAKIJA, OTTAMISALUE, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Luvan hakija: Ottamisalue: Matti Arvio Oulaisten kaupunki, Vuorenmaan ottoalue Ottamisalueen omistussuhde ja ottomäärä: Hakemuksen mukainen maa-ainesten ottaminen tapahtuu kiinteistöiltä Mehtälä ( ) ja Luhta ( ) noin 4 hehtaarin kokoiselta alueelta. Suunnitelma-alueen kiinteistöt ovat luvan hakijan omistuksessa. Hakemuksen mukainen kiviaineksen kokonaisottomäärä on k-m 3 siten, että multaa on tarkoitus ottaa k-m 3 sekä hiekkaa ja silttistä hiekkaa noin k-m 3. Arvioitu vuotuinen otto 4150 k-m 3. Lupaa haetaan 10 vuodeksi. Luvan hakemisen peruste, lupaviranomainen ja sen toimivalta: Maa-aineslaissa tarkoitettuun maa-ainesten ottamiseen on oltava lupaviranomaisen myöntämä lupa. Lupaviranomainen on kunnan määräämä viranomainen. Oulaisten kaupungin maa-aineslain mukaisena valvonta- ja lupaviranomaisena toimiva valvonta- ja lupalautakunta on siirtänyt (kaup.valtuusto ) toimivallan maa-aineslain mukaisista luvista ja asetettavista vakuuksista sekä valvontatehtävistä ympäristösihteerille, joka näin ollen on toimivaltainen lupaviranomainen. SIJAINTI, LUVAT JA KAAVOITUSTILANNE Hakemuksen mukainen toiminta sijaitsee Oulaisten kaupungin keskustaajamasta luoteiseen noin 7 km, "Karahkansydänmaa" nimisen paikan eteläpuolella. Suunnitelma-alue on vanhaa peltoaluetta sekä vanhaa hiekan- ja soranottoaluetta, jolle on aiemmin myönnetty maa-ainesten ottolupa yhteensä k-m 3 ottamiseksi. Aiemman ottamisluvan aikana alueelta on otettu noin 4900 k-m 3 hiekkaa ja silttistä hiekkaa. Osa otetuista maa-aineksista on läjitetty otetun alueen reunoille. Otetulle alueelle on muodostunut noin 0,5 ha suuruinen pohjavesilampi, jonka keskisyvyys on tällä hetkellä noin 1,0 m. OULAISTEN KAUPUNKI, Tekninen keskus henna.ollakka@oulainen.fi

2 sivu 2 Lähin asuinkiinteistö sijaitsee noin 1,6 km kohteesta lounaaseen. Alue ei ole kaavoitettu eikä aluetta ole luokiteltu pohjavesi- eikä suojelualueeksi. Suunnitelma-alueen läheisyydessä, noin 40 m, sijaitsee lähde, jonka läpi kulkee sammaloitunut metsäoja. Koskenoja sijaitsee suunnitelma-alueesta noin 10 m etäisyydellä. Lähin pohjavesialue Vaekangas sijaitsee 1,7 km:n etäisyydellä kaakkoon ottoalueelta. HAKEMUKSEN MUKAINEN TOIMINTA Ottamisen järjestäminen Ennen varsinaisen ottamistoiminnan jatkamista alueen jäljellä oleva puusto hakataan ja raivataan pois. Poistettava puusto soveltuu lähinnä energiapuuksi. Varsinainen ottamistoiminta aloitetaan poistamalla pinnassa oleva multa/turvekerros alueen pohjois- ja länsireunoilta lähtien ottamissuunnan ollessa alueen keskelle päin. Tämän jälkeen samaa ottamissuuntaa noudattaen otetaan alueella oleva hiekkakerros suunnitelmakartan ja leikkauskuvien mukaisesti. Alueen keskiosia sisääntulotien kohdalla käytetään tarvittaessa varastoalueena multa- ja hiekkakasoille. Keskimääräinen ottamissyvyys alueella on noin 1,5 metriä ja alueen keskellä vedenlaadun turvaamiseksi noin 3,0. Ottamisalueen pohja ja luiskat muotoillaan ottamisen edetessä. Ottamistoiminta pyritään ajoittamaan talvikaudelle alueen huonojen tieyhteyksien vuoksi. Otettavat maa-ainekset pyritään ajamaan talvikaudella välivarastoon parempien tieyhteyksien varteen. Liikenne ja tiestö Ottamisalueelle on olemassa vanha ajotie, joka on tällä hetkellä ajokuntoinen talvikaudella. Matkaa parempikuntoiselle metsätielle on noin 1,0 km ja Kylmälän yksityistielle noin 2,0 km. Kiinteistölle Mehtälä on lisäksi merkitty kiinteistörekisteriin tieoikeus, joka johtaa Vaekankaan yksityistielle ns. Kosken kiinteistön kautta. Alueen jälkihoito Jälkihoitotöitä tehdään sitä mukaan, kun ottaminen etenee. Ottamistoiminnan yhteydessä viimeistellään ja tasataan alueen pohjalle jäävät epätasaisuudet. Luiskakaltevuudet viimeistellään ottamisalueen reunoille ottamisen aikana. Luiskakaltevuudet tehdään pääsääntöisesti vähintään 1:3 kaltevuuteen. Osa luiskista tehdään loivemmaksi (1:5) siltä osin, kuin ne jäävät virkistyskäyttöön. Luiskauksien pintakerroksiin ja vedenpinnan alapuolisiin osiin ei käytetä humuspitoisia maa-aineksia. Alueelle muodostuu ottamistoiminnan päätyttyä noin 2,8 ha:n metsälampi, joka jää maanomistajan virkistyskäyttöön. Ottamisalueen keskiosa pyritään ottamaan noin 3,0 m syvyyteen hyvän vedenlaadun turvaamiseksi. Jälkihoitotöissä kiinnitetään erityistä huomiota vesiensuojeluun sekä alueen yleiseen maisemointiin, koska alue tarkoitus jättää ottamistoiminnan päätyttyä virkistyskäyttöön. Lammen vedenpinnan korkeutta ja vaihtuvuutta säännöstellään alueen pohjoisja lounaisreunaan rakennettavilla yhteyksillä metsäojiin sekä Koskenojaan. Yhteys alueen ojiin lammesta tehdään esim. vähintään 1000 mm rumpuputkesta. OULAISTEN KAUPUNKI, Tekninen keskus henna.ollakka@oulainen.fi

3 sivu 3 HAKEMUKSEN KÄSITTTELY Vireilletulo ja hakemuksesta tiedottaminen Hakemus on saapunut Oulaisten kaupungin ympäristösihteerille Hakemuksen vireilläolosta on kuulutettu ja kuulutus on pidetty julkisesti nähtävänä maa-aineslain 13 :n mukaisesti Oulaisten kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla sekä kaupungintalolla ilmoitustaulun hoitajan huoneessa. Naapurikiinteistöjen omistajien ja haltijoiden kuuleminen on suoritettu lähetetyillä kirjeillä. Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet Hakemuksesta ei pyydetty lausuntoja. Hakemuksen johdosta ei jätetty yhtään muistutusta tai mielipidettä kuulutusaikana. Päätös myöntää Matti Arviolle maa-aineslain 4 :n mukaisen luvan hakemuksen ja ottamissuunnitelman mukaiseen ja laajuiseen mullan, hiekan ja silttisen hiekan ottamiseen Oulaisten kaupungissa kiinteistöillä Mehtälä ( ) ja Luhta ( ) sijaitsevalle 4 hehtaarin suuruiselle ottoalueelle Vuorenmaa. Lupamääräykset: -Maa-ainesten ottamissuunnitelma Vuorenmaa, Oulainen, Mehtälä , Luhta ,13-7 () -suunnitelmakartta 1: , Sijaintikartta maa-aineslupahakemukseen, piir. N:O 1, -suunnitelmakartta 1:2000, Nykytilanne ja suunnitellut toimenpiteet, piir. N:O 2, -suunnitelmakartta 1:2000, Suunniteltu lopputilanne, piir. N:O 3, -Poikkileikkaus A-A 1:1000/1:100, Suunnitellut toimenpiteet, piir. N:O 4, -Poikkileikkaus B-B 1:1000/1:100, Suunnitellut toimenpiteet, piir. N:O 5, -Poikkileikkaus C-C 1:1000/1:100, Suunnitellut toimenpiteet, piir. N:O 6, 1. Luvan saajan on ennen toiminnan aloittamista järjestettävä valvontaviranomaisen kanssa aloituskokous ja alkukatselmus ottamisalueella. Valvontaviranomaiselle on ilmoitettava toiminnan vastuuhenkilön yhteystiedot. 2. Ennen ottamisen aloittamista ottoalue on merkittävä selvästi (esim. paaluin) maastoon ja merkintöjen säilymisestä alueella on huolehdittava koko ottamistoiminnan ajan. 3. Ottamisalueen sisäänajotiet on varustettava ottamisalueesta kertovilla varoitustauluilla ja ottamisalue on varustettava Putoamisvaara-merkinnöillä silloin ja niiltä kohdin, jolloin ja joissa OULAISTEN KAUPUNKI, Tekninen keskus henna.ollakka@oulainen.fi

4 sivu 4 putoamisvaara on olemassa. 4. Ottamisalue ei saa ulottua 10 metriä lähemmäksi naapuritiloja. 5. Öljyä tai muuta vedelle haitallista ainetta ei missään toimintavaiheessa saa päästää maa- tai kallioperään, pohjaveteen tai syntyvään altaaseen. Alueella saa säilyttää kerrallaan polttoaineita ja öljytuotteita vain sen määrän, minkä töiden suorittaminen edellyttää. Polttoaineet ja öljytuotteet on säilytettävä asianmukaisesti tarkastetuissa kaksoisvaipallisissa ja lukittavissa säiliöissä tai suoja-altaalla ja katoksella varustetuissa lukittavissa säiliöissä. Säiliöt on varustettava ylitäytönestimillä ja laponestolaitteilla. Koneiden tankkaus- ja säilytyspaikat on suojattava siten, ettei päästöjä maaperään tapahdu. 6. Mullan, hiekan ja silttisen hiekan ottamisen saa ulottaa enintään tasoon (N2000). Ottamisalueelle on sijoitettava riittävä määrä korkeusmerkkejä ottotason seuraamista varten tai muulla tavoin valvottava, että ottaminen ei ulotu tasoa syvemmälle. 7. Maa-ainesten otto kokonaisuudessaan on toteutettava siten, että missään toimintavaiheessa ei pääse syntymään pohja- tai pintaveden tai maaperän pilaantumisvaaraa. Ottamisalueen läheisyydessä sijaitsevan lähteen vesipintatasoa tulee tarkkailla säännöllisesti lähteen viereen asetettavan korkeusmerkin avulla. Muualta tuotuja ylijäämä tai jätemaita ei saa tuoda ottoalueelle. Ottoalueella ei saa säilyttää jätteitä tai käytöstä poistettuja esineitä tai materiaalia. Muutoinkin ottoalue on pidettävä siistinä ja estettävä sen roskaantuminen. Alueelle mahdollisesti tuodut tai siellä syntyvät jätteet on toimitettava asianmukaiseen vastaanotto- tai käsittelypaikkaan. 8. Ottamisalueelta pumpattava ja pois johdettava vesi tulee johtaa hakemuksessa esitetyllä tavalla ottamisalueen lounaiskulman kautta Koskenojaan. Pois johdettavan veden määrää tulee seurata ja tiedot määrästä tulee toimittaa valvontaviranomaiselle vuosittain. Mikäli pois johdettavan pohjaveden määrä ylittää 250 m 3 /vrk muutoin kuin tilapäisesti, tulee toiminnalle hakea vesilain mukainen lupa (VL 3:3). Toiminnan ympäristövaikutuksista tulee pitää kirjaa ja kirjanpito on vaadittaessa esitettävä valvontaviranomaiselle. Mikäli vedessä havaitaan jotain poikkeuksellista (esim. öljyä tms.), on vedenjohtaminen keskeytettävä tarvittavien selvitysten ja torjuntatoimien ajaksi ja vedestä otettava tarkkailunäyte välittömästi. Vesinäytteet tulee toimittaa ulkopuoliseen laboratorioon tutkittavaksi ja tulokset tulee toimittaa valvontaviranomaiselle ja pyydettäessä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle. 9. Pois johdettavan veden vaikutuksia alapuolisiin alueisiin ja vesistöihin tulee lisäksi tarkkailla vähintään silmämääräisesti ja veden pumppaaminen on toimeenpantava ja rakenteet pidettävä kunnossa niin, ettei vesien johtamisesta aiheudu vesistölle ja maa-alueille tai niiden OULAISTEN KAUPUNKI, Tekninen keskus henna.ollakka@oulainen.fi

5 sivu 5 käytölle haitallista eroosiota eikä toiselle kuuluvalla alueella aiheudu vahingollista vettymistä tai muuta vahinkoa vesien johtamisen vaikutusalueella. Ojan tekemisestä toisen maalle tai veden johtamisesta toisen maalla olevaan ojaan tulee etukäteen sopia maanomistajan kanssa silloin, kun on odotettavissa vesien johtamisesta vettymishaittaa tai ojan kunnossapidon lisääntymistä. Mikäli sopimukseen ei päästä, asia tulee saattaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. Kiviaineksen ottajan on tarvittaessa osallistuttava ojien kunnossapitoon. 10. Alueelle muodostuvan pohjavesialtaan reunoille on jätettävä vähintään viiden (5) metrin horisontaalinen hiekkavyöhyke, joka estää humuspitoisen pintamaan huuhtoutumisen pohjavesialtaaseen. Humuspitoisia pintamaita ei saa sijoittaa täyttymisvesitason alapuolelle. 11. Luvan haltijan tulee ilmoittaa vuosittain viimeistään tammikuun 31. päivänä lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu. Ilmoitus tulee tehdä mikäli mahdollista aina sähköisesti Maa-ainestenotto ilmoituslomakkeella, joka löytyy osoitteesta: Ottamisen päätyttyä alueelta on poistettava kaikki rakennelmat ja laitteet, joita ei tarvita alueen myöhemmässä käytössä. Alueelle ei saa jättää kiviainesten oton oheistoimintoja, jätteitä eikä muuta ottamisen aikana alueelle mahdollisesti kulkeutunutta tavaraa tai materiaalia. Maisemointi ja jälkihoitotyöt tulee toteuttaa ottamissuunnitelman mukaisesti ottotoiminnan edetessä ja siten, että muodostuvasta vesialtaasta tulee mahdollisimman turvallinen, luonnonmukainen ja ympäristöön hyvin sopeutuva. 13. Kun maa-ainesten ottaminen on päättynyt tai luvan voimassaoloaika on kulunut umpeen, on luvan haltijan pyydettävä valvontaviranomaiselta lopputarkastuksen toimittamista ottamisalueella. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle tulee varata mahdollisuus osallistua lopputarkastukseen. PERUSTELUT Matti Arvion kiviainesten ottaminen toteutettuna hakemuksen, ottamissuunnitelman, suunnitelmakarttojen ja tämän päätöksen mukaisesti täyttää maa-aineslain 6 :ssä esitetyt edellytykset, joilla lupa on myönnettävä. Hakija on esittänyt hakemuksessaan ja ottamissuunnitelmassaan tarpeelliset tiedot lupaharkintaa varten eikä niissä ole tuotu esiin eikä luvan valmistelussa ole muutoinkaan tullut tietoon maa-aineslain 3 :ssä säädettyjä rajoituksia, joiden perusteella lupaa ei tulisi myöntää. Toimintaa ei ole sijoitettu kaavoituksen vastaisesti. Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2009 "Maa-ainesten kestävä käyttö, Opas maa-ainesten ottamisen sääntelyä ja järjestämistä varten." mukaan kalliokiven ottamisalueen ympärille suositeltava suojaetäisyys naapuritilan rajaan on vähintään 10 metriä. Kuivatusvesien johtaminen edellyttää sopimusta maan omistajien kanssa. Mahdolliset vettymishaitat ja ojituskysymykset ratkaistaan OULAISTEN KAUPUNKI, Tekninen keskus henna.ollakka@oulainen.fi

6 sivu 6 vesilain mukaisten säädösten mukaisesti, ellei niistä päästä keskinäiseen sopimukseen. Ottamisalue ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella. Ottamisalueen läheisyydessä sijaitsee luonnon lähde, johon on suunnitelmassa jätetty 40 m suojavyöhyke. Ottamisalueen kuivatusvesiä ei voida pitää jätevesinä eikä näin ollen sovelleta vesilaissa olevia jätevesien johtamista koskevia säädöksiä. Kuivatus vesien johtamisesta ei aiheudu veden laatu ja toiminnan sijainti huomioiden pohjaveden pilaantumista tai sen vaaraa. Lupamääräyksissä edellytetyt velvoitteet ovat tarpeen maa-ainesoton haitallisten vaikutusten minimoimiseksi sekä valvonnan toteuttamiseksi. Ottamissuunnitelmassa on tarpeelliset tiedot syntyvistä kaivannaisjätteistä, niiden varastoinnista ja hyödyntämisestä. PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO Tämä päätös on voimassa saakka. Lupamääräyksissä mainitut jälkihoitotoimenpiteet on suoritettava luvan voimassaoloaikana. VAKUUDEN MÄÄRÄÄMINEN Luvan haltijan on asetettava Oulaisten kaupungin valvonta- ja lupalautakunnalle ennen toiminnan aloittamista luvassa määrättyjen velvoitteiden noudattamiseksi maa-aineslain 12 :n mukaisesti 4000 euron suuruinen vakuus, joka on voimassa vähintään saakka eli 1 vuosi ja 3 kk maa-ainesluvan voimassaolon päättymisen jälkeen. Vakuuden tulee olla voimassa kuitenkin siihen saakka, kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edellyttämien toimenpiteiden toteutus on lopputarkastuksessa hyväksytty. Vakuuden suuruutta voidaan kustannustason oleellisesti muuttuessa tarkistaa luvan voimassaoloaikana. Vakuus on asetettava omavelkaisena pankkitakauksena, jonka edunsaajana on Oulaisten kaupungin valvontaja lupalautakunta tai pankkitalletuksena. Pankkitalletuksesta tulee toimittaa valvonta- ja lupalautakunnalle talletustodistus kuittaamattomuussitoumuksella valvontalautakunnan hyväksi. TARKASTUS- JA VALVONTAMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN Luvan saajan on maksettava maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta Oulaisten kaupunginvaltuuston hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaiset maksut seuraavasti: -ottamissuunnitelman tarkastaminen: 160 -hakemuksessa esitetyn maa-ainesmäärän mukainen maksu: 0,0049 /m3 x m3 = 203,35 -kuuleminen, kun kuultavia on enintään 3 kpl, maksu on 90 ja jokaiselta seuraavalta kuultavalta maksu on 23 /kpl. Kuultavia oli 5 kpl: x 23 = 136 Tarkastusmaksu on yhteensä 499,35. Lisäksi luvan haltijan on maksettava vuosittain luvan voimassaoloajan tai OULAISTEN KAUPUNKI, Tekninen keskus henna.ollakka@oulainen.fi

7 sivu 7 jälkihoitotöiden hyväksymiseen saakka voimassa olevan taksan mukainen valvontamaksu. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET JA SÄÄNNÖKSET -Maa-aineslaki (555/1981) 1, 3-4, 4a, 5, 5a, 6-7, 10-13, 14, 16 b, ja 23 ja 23a -Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 1-4, 6-9 -Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (379/2008) 4 -Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2009 "Maa-ainesten kestävä käyttö, Opas maa-ainesten ottamisen sääntelyä ja järjestämistä varten." -Oulaisten kaupungin hallintosääntö , Oulaisten kaupungin valtuusto Oulaisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 2015, kaupunginvaltuuston päätös Maa-ainesten ottolupien vakuudet, Oulaisten kaupunginhallitus, , 43 PÄÄTÖKSEN ANTAMINEN JA SIITÄ TIEDOTTAMINEN Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Päätöksestä tiedotetaan julkisesti kuuluttamalla maa-aineslain 19 :n mukaisesti. Tieto päätöksestä julkaistaan Oulaisten kaupungin internet-sivuilla ja Oulaisten kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä. Päätös: Matti Arvio Jäljennös päätöksestä: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus/Ympäristö- ja luonnonvarat, ympäristönsuojeluyksikkö Tieto luvan myöntämisestä: hakemuksesta tiedon saaneet PÄÄTÖKSEN TOIMEENPANO Maa-ainesten ottaminen voidaan aloittaa lupapäätöksen tultua lainvoimaiseksi. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksen antamisesta antopäivää lukuun ottamatta. Valitusosoitus on liitteenä. Päätöksessä määrättyyn tarkastus- ja valvontamaksuun tyytymätön saa hakea muutosta tekemällä perustevalituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, perustevalitusohje liitteenä. Päätöksen julkipanopäivä on ja antopäivä on Päiväys ja allekirjoitus Oulainen Henna Ollakka OULAISTEN KAUPUNKI, Tekninen keskus henna.ollakka@oulainen.fi

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten

Lisätiedot

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta

Lisätiedot

Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen

Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2017 Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 26.01.2017 4 Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi 16.1.2017: ASIA Jarkko

Lisätiedot

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaustisen kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 26.02.2014 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO 218/8.86/2013 VALVJAOS 16 Ympäristönsuojelusihteeri 11.2.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa

Lisätiedot

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.6.2015 41 Askolantie 28 07500 Askola ASIA PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 MAA-AINESTENOTTOLUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Halsuan kunnassa maa-ainesten ottosuunnitelman tarkistamisesta, ottotoiminnasta,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Pirkkalan kunta 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo

Lisätiedot

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha. 2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Polvijärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kalajoen kaupunki MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Valtuuston 1.11.2016 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Yleistä Maa-ainesten

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 2 Sisällys: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kärkölän kunta Ympäristölautakunta 30.1.2013 10 15.6.2016 28, muutos MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 (5) Kärkölän

Lisätiedot

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta 25.1.2017 Sivu 2 / 6 Laukaan kunnassa

Lisätiedot

MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA

MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA PEDERSÖREN KUNTA Ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksynyt 21.11.2017, 96 Tulee voimaan 1.1.2018 MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamista koskevan

Lisätiedot

Kittilän kunnan Maa-ainestaksa

Kittilän kunnan Maa-ainestaksa Kittilän kunnan Maa-ainestaksa Maa-ainesten ottamissuunnitelmien tarkastamisesta ja hyväksymisestä sekä ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut ja ottolupien vakuudet KITTILÄN kunnassa 1 Yleistä

Lisätiedot

Laajuudeltaan tai vaikutuksiltaan vähäinen hanke, josta ei tarvitse laatia erillistä ottamissuunnitelmaa

Laajuudeltaan tai vaikutuksiltaan vähäinen hanke, josta ei tarvitse laatia erillistä ottamissuunnitelmaa KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA, MAA-AINESLUPA- JA YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN YHTEISKÄSITTELYSTÄ SEKÄ LUPIEN VALVONNASTA

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT K A U H A J O E N K A U P U N K I MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VOIMAANTULO 1.1.2015 Kauhajoen kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019)

MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 28.3.2019 28 Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa,

Lisätiedot

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 2008 1 Humppilan maa-ainestaksa 2008 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksut 3 Valvontamaksut 4 Naapureiden kuulemismaksut 5 Vakuusmaksut 6 Pakkokeinopäätöksistä

Lisätiedot

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa MAA-AINESTAKSA 1 YLEISTÄ Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 120 Voimaantulo 1.8.2018. 2 TARKASTUSMAKSU Maa-ainesten ottamishakemuksen ja -suunnitelman tarkastamisesta, ympäristölupaja

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ Teknisen lautakunnan lupajaosto 31 06.05.2010 MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ 91/60/602/2009 Lupaj 31 LUPAPÄÄTÖKSEN YLEINEN OSA 1. Hakija

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESOTON TAKSAT 1.1.2017 ALKAEN YMPLTK 1.11.2016, 79 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ikaalisten kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN 1 HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA 1.7.2006 LUKIEN Ympäristölautakunta 20.6.2006 95 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Raahen kaupunki Siikajoen kunta Raahen kaupunki Siikajoen kunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2019- Laadittu 24.9.2018 hyväksytty

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002

TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002 1 TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002 1 YLEISTÄ...2 2 TARKASTUSMAKSU...2 3 VALVONTAMAKSU...3 4 KUULEMINEN...4 5 VAKUUDET...4 6 PAKKOKEINOPÄÄTÖKSET...4 7 LUVAN VELVOITTEISTA VAPAUTTAMINEN (MAL 13 A )...4

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT ILMAJOEN KUNTA Ympäristölautakunta 27.9.2016 PTK LIITE nro 4 (84 ) 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ilmajoen kunnassa maa-ainesten

Lisätiedot

INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA

INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA Inkoon kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain mukaisten lupien yhteiskäsittelyn ja valvonnan taksa 1 YLEISTÄ

Lisätiedot

MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA.

MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA. MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA. 1 YLEISTÄ Maa-aineslain 23 :n (555/1981) ja MRL 145 :n

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 370

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 370 Riihimäen kaupunki TAKSAT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty 12.12.2011 Voimaantulo 1.2.2012 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Urjalan kunnan valtuuston päätös 18.6.2012 17 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Urjalan kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 2 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 1 YLEISTÄ 1(5) Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maa-aineslain

Lisätiedot

2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU

2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU 1 (5) RUOVEDEN KUNTA Ympäristölautakunta MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ruoveden kunnan maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa

TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 20.09.2016

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA 1.7.2016 2 Uudenkaupungin kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn

2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn PARKANON KAUPUNKI 1 MAA-AINESTAKSA Parkanon kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Lapinjärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa Liite Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa Hyväksytty kunnanvaltuustossa 28.9.2017 114 Tulee voimaan 14.11.2017. 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy Oulunkaaren ympäristölautakunta 6 02.02.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy OULYMP 6 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210 Jakkukylä

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 07.04.2008 5 Kunnanhallitus 08.05.2008 62 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA Haminan kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy Oulunkaaren ympäristölautakunta 37 01.06.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy OULYMP 37 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210

Lisätiedot

Muonion kunta Taksa 1 (6) Kunnanvaltuusto Maa-ainestaksa. Hyväksytty x) Voimaantulo

Muonion kunta Taksa 1 (6) Kunnanvaltuusto Maa-ainestaksa. Hyväksytty x) Voimaantulo Muonion kunta Taksa 1 (6) Kunnanvaltuusto 1.5.2015 Maa-ainestaksa Hyväksytty 24.3.2014 x) Voimaantulo 1.5.2014 x) Valtuusto hyväksynyt 14/29.1.2001 ja tarkistanut euromäärät 10/24.3.2014 Muonion kunta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 2 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 9.12.2015 67 liite 4 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty Alavieskan kunnanvaltuustossa 13.2.2008, 5 Voimaantulo 1.4.2008 alkaen 1

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA 1.1.2009 ALKAEN 1 YLEISTÄ 1.1 Maa-ainesten ottamishakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2014 ALKAEN Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 10.12.2013 134 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN Pohjolankatu 14 MUUTTAMISESTA 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen 1/5 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LIITE/BILAGA 36 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, maa-aines- ja ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET Nakkilan kunta Voimaantulo 1.6.2015 NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET Sisällysluettelo: 1 Yleistä... 2 2 Tarkastusmaksu...

Lisätiedot

MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA

MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT LIITE 9/2012 HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT MAA-AINESLAIN SEKÄ MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN EDELLYTTÄMISTÄ TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT HAAPAVEDEN KAUPUNGISSA 1 Maa-ainesten

Lisätiedot

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI 1. KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 19.4.2016 36 Hyväksytty:

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Suunnitelmaa kohti perusmaksu 180,00. sekä lisäksi peritään hakemuksessa otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan

Suunnitelmaa kohti perusmaksu 180,00. sekä lisäksi peritään hakemuksessa otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ympäristölautakunta 5.11.2014 Tekninen lautakunta 13.11.2014 Voimaantulo 1.1.2015 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESLAIN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUTAKSAT 2016

MAA-AINESLAIN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUTAKSAT 2016 MAA-AINESLAIN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUTAKSAT 2016 Mikkelin seudun ympäristöpalvelut (Mikkelin kaupunki, Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat) Sisällys 1 YLEISTÄ... 3

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT KOKEMÄEN KAUPUNKI TAKSA 2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT Ympäristölautakunta hyväksynyt 09.12.2015 78 Voimaantulo 01.02.2016

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 26.2.2015) 1 Yleistä

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Lupalautakunta 27.3.2019 23 Voimaatulo: 2.4.2019 Sivu 1 / 5 LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 SOVELTAMISALA

Lisätiedot

HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA

HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA Ympäristölautakunta 27 10.03.2015 Maa-ainesten ottaminen / Kaivuu ja Kuljetus Riikilä Oy 355/10.03.00/2014 Ympltk 27 Kaivuu & Kuljetus Riikilä Oy hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan

Lisätiedot

Inkoon Kunta Maa-ainestaksa

Inkoon Kunta Maa-ainestaksa Inkoon Kunta Maa-ainestaksa Hyväksytty Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnassa 12.11.2013 183 Otetaan käyttöön 1.12.2013 Sisällys 1 YLEISTÄ...2 2 TARKASTUSMAKSU...2 3 VALVONTAMAKSU...3 4 KUULEMINEN...4

Lisätiedot

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 30.8.2016 ALKAEN 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Imatran seudun

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä.

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä. 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT Laihian kunnanvaltuuston 27.9.2010 73 hyväksymä. Laihian kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Voimaantulopäätökset: Joutsa RAKLTK 20.02.2006 KH 10.04.2006 KV 05.06.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3

Lisätiedot

Haettu varastoitava kokonaismäärä m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika

Haettu varastoitava kokonaismäärä m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika Maa-aineslupa 593-2019-5 Suurahontie 5 70460 Kuopio Y-tunnus 1901748-6 Haettu varastoitava kokonaismäärä 54000 m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika 22.9.2021 Hakija: Luvan tarkoitus: Asian käsittely

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut: Sisällysluettelo:

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut: Sisällysluettelo: KAUHAVAN KAUPUNKI Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut: Sisällysluettelo: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen 5 Vakuudet

Lisätiedot

Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5)

Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5) Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SALON KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Heinäveden, Joroisten, Leppävirran kuntien sekä Pieksämäen ja Varkauden kaupunkien maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT RAKENNUSLAUTAKUNTA 03.12.2009 34 PIEKSÄMÄEN

Lisätiedot

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE Teknisen lautakunnan valvontajaosto 19 30.03.2011 Kaupunginhallitus 141 12.04.2011 MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE 202/8/86/2010 VALVJAOS 19 Vt.

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA. Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA. Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 1.3.2017 22 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LUPAHAKEMUKSEN JA OTTAMISSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 39 22.05.2014. Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen

Ympäristölautakunta 39 22.05.2014. Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen Ympäristölautakunta 39 22.05.2014 Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen YMP 39 Autoilija Juha Heikkinen, Kaivotie 8, 89400 Hyrynsalmi, hakee maa-ainesten ottolupaa Hyrynsalmen kunnan Hyrynsalmen kylässä,

Lisätiedot

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET YLÖJÄRVEN KAUPUNGISSA (liite 3 / ymp.ltk 17.12.2013) Ylöjärven ympäristölautakunnan

Lisätiedot

YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY Viasveden Hiekka- ja Kuljetusliike Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maaaineslupaa, joka koskee valimohiekan

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut KURIKAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 1/5 LOHJAN KAUPUNKI Liite / MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ympäristö- ja rakennuslautakunta 10.12.2015 109 Voimassa 1.1.2016 alkaen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 70 Asianro 9141/10.03.00.02/2015 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Morenia Oy / Heinälamminrinteen kallioalue, Lapinmäki (297-411-6-2) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen

Lisätiedot

MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01.

MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01. 1 KIURUVEDEN KAUPUNKI MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01.01.2010 LUKIEN Hyväksytty teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle Rakennuslautakunta 20 11.04.2011 Kunnanhallitus 103 19.04.2011 Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle 377/520.521/2011

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN MAA- AINESLUPA JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Vetelin kunnanvaltuuston xx.xx.201x ( xx) hyväksymä Voimassa xx.xx.

VETELIN KUNNAN MAA- AINESLUPA JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Vetelin kunnanvaltuuston xx.xx.201x ( xx) hyväksymä Voimassa xx.xx. VETELIN KUNNAN MAA- AINESLUPA JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Vetelin kunnanvaltuuston xx.xx.201x ( xx) hyväksymä Voimassa xx.xx.201x lukien Vetelin kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Mäntyharjun kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Leppävirran kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä. 1/YMPLA 28.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO HAKIJA: Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä 32610 Vampula OTTOALUE: MAANOMISTUS:

Lisätiedot

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi Maa-ainestaksat Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta

Lisätiedot

2 TARKASTUSMAKSU Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

2 TARKASTUSMAKSU Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SEKÄ YHTEISLUPAKÄSITTELYSTÄ JA VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Lappeenrannan kaupungissa sekä Lemin,

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA. Ympäristölautakunta

TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA. Ympäristölautakunta TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA Ympäristölautakunta 14.8.2019 49 TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 (4) 1. SOVELTAMISALA Maa-ainesten ottamista

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki 2. Ottopaikka Lappeenranta, Nyrhilä Pataonsi 4:47 (405-461-4-47) 3. Asian vireille tulo Alkuperäinen maa-aineslupahakemus on kirjattu

Lisätiedot

LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.2.2018 ALKAEN 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamislupahakemuksen ja ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

Keski-Savon ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Keski-Savon ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Keski-Savon ympäristölautakunta 16.5.2019 42 LIITE 5C MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Heinäveden, Joroisten, Leppävirran kuntien sekä

Lisätiedot