Päätös Nro 5/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.09/2010
|
|
- Niilo Majanlahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Päätös Nro 5/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Paineviemäreiden rakentaminen Pitkämön tekoaltaan, sen täyttökanavien ja Jalasjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Kurikka HAKIJA Pitkämön altaan viemäröintiosuuskunta HAKEMUS Suunnitelma Pitkämön altaan viemäröintiosuuskunta on Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa paineviemäreiden rakentamiseen Pitkämön tekoaltaan, sen täyttökanavien ja Jalasjoen alitse Kurikan kaupungin Miedon ja Koiviston kylissä sekä lupaa töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Hankkeen tavoitteena on kehittää Pitkämön ympäristön haja-asutusalueen vesihuoltoa keskittämällä jätevesien käsittely Kurikan jätevedenpuhdistamolle ja saattamalla alueen jätevesien käsittely talousjätevesiasetuksen vaatimalle tasolle sekä vähentää siten talousjätevesien aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Viemäröinnin toteutus on jaettu kolmeen rakennusvaiheeseen. Rakentaminen aloitetaan keväällä Rakennushanke käsittää yhteensä noin 46 km viemärilinjojen rakentamista sekä 11 linjapumppaamon ja 110 kiinteistöpumppaamon rakentamisen. Paineviemäreiden osalta vesistönalituksissa käytetään 63 PEH-10, 75 PEH-10 ja 110 PEH-10 muoviputkia. Vesistönalitusten yhteispituus on noin 185 m (I- vaiheessa 35 m, II-vaiheessa 15 m ja III-vaiheessa noin 135 m). Alitukset tehdään suuntaporaamalla. Vesistönalituksia on kaikkiaan viisi, joista kaksi sijaitsee Kauhajoen täyttökanavassa ja muut sijaitsevat Jalasjoessa, Jalasjoen täyttökanavassa sekä Pitkämön järvialtaan eteläosassa. Pitkämön allas on vuonna 1970 valmistunut tekojärvi, johon johdetaan vesiä Kauhajoesta, Jalasjoesta ja Pitkämönluomasta. Altaan pinta-ala on 105 ha, pituus 5 km ja maksimisyvyys 21,9 m. Altaan säännöstelyväli on N ,60 68,60 m. LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh Vaasan päätoimipaikka fax Wolffintie 35 kirjaamo.lansi@avi.fi PL 200, Vaasa
2 Pitkämön altaan itäpuolella sijaitsevan Jalasjoen täyttökanavan alituksen rantautumiskohdat sijaitsevat Jussila Ismo ja Jorma Ky:n omistamalla kiinteistöllä Mäkivaara I RN:o 9:356 (Mieto, Kurikka) ja Kurikan kaupungin omistamalla kiinteistöllä Mäkinen RN:o 9:54 (Mieto, Kurikka). Rantautumisalueiden omistajat omistavat myös alituskohdan vesialueen. Jalasjoen alituksen rantautumiskohdat sijaitsevat Eira Pihlajasalon omistamalla kiinteistöllä Jyrkänne RN:o 8:44 (Tuiskula, Kurikka) ja Kurikan seurakunnan omistamalla kiinteistöllä Saukonsivu RN:o 4:382 (Koivisto, Kurikka). Alituskohdan vesialue kuuluu Kurikan kaupungin kiinteistöön Yhteiset vesialueet RN:o 876:1:0. Pitkämön altaan eteläosan alituksen rantautumiskohdat sijaitsevat Kaija Anttilan omistamalla kiinteistöllä Lepometsä RN:o 5:163 (Mieto, Kurikka) ja Jorma Ala-Krekolan omistamalla kiinteistöllä Nakertajan kulma RN:o 5:214 (Mieto, Kurikka). Rantautumisalueiden omistajat omistavat myös alituskohdan vesialueen lukuun ottamatta alituksen keskiosaa, joka kuuluu Kurikan kaupungin kiinteistöön Yhteiset vesialueet RN:o 876:1:0. Kauhajoen täyttökanavan idänpuoleisen vesistönalituksen rantautumiskohdat sijaitsevat Taina ja Seppo Saaren omistamalla kiinteistöllä Rämäkkä RN:o 9:89 (Mieto, Kurikka) ja Lasse ja Eeva Mukkalan omistamalla kiinteistöllä Kalavainio RN:o 9:299 (Mieto, Kurikka). Rantautumisalueiden omistajat omistavat myös alituskohdan vesialueen. Kauhajoen täyttökanavan lännenpuolisen vesistönalituksen molemmat rantautumiskohdat sekä alituskohdan vesialue sijaitsevat Matti Mäntylän omistamalla kiinteistöllä Alamänty RN:o 11:128 (Mieto, Kurikka). Hakijan arvion mukaan viemärin asennus- ja rakennustyö rajoittaa tilapäisesti kalastusta sekä ranta- ja vesialueiden yleistä virkistyskäyttöä. Putken asentaminen suuntaporaamalla ei aiheuta veden samentumista tai laadun heikkenemistä. Rakennustyöt voivat aiheuttaa melua, pölyä ja tärinää työmaa-alueilla. Vaikutuksien arvioidaan kuitenkin olevan vähäisiä ja tilapäisiä. Hanke ei vaikuta valmistuttuaan liikennöimiseen vesialueella, vesistön vedenkorkeuksiin, virtaamiin, veden laatuun, vesiluontoon, kalastukseen tai vesistön soveltumiseen virkistyskäyttöön eikä muutoin loukkaa yleistä tai yhteistä etua. Työ pyritään toteuttamaan niin, että työnaikaiset haitat mahdolliselle vesiliikenteelle, virkistyskäytölle ja luonnonsuojelulle jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Hakijan mukaan hankkeesta ei aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Hakija on laatinut kirjalliset sopimukset maankäytöstä alituskohtien rantautumiskiinteistöjen ja yksityisten vesialueiden omistajien kanssa. Alueella toimiva Kurikan Pitkämön kalastusyhtymä on ilmoittanut hakemuksen liitteenä olevassa lausunnossa, ettei sillä ole huomautettavaa hankkeen toteutuksesta. 2
3 3 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN MUISTUTUKSET JA VAATIMUKSET Aluehallintovirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Kurikan kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on todennut aluehallintovirastoon toimittamassaan lausunnossa, että viemäri- tms. putkia ei saa ulottaa patorakenteisiin ja että lupahakemusta tulee täydentää siten, että hakemuksesta käy ilmi, kuinka täyttökanavia ja tekoallasta ympäröivät patorakenteet on otettu huomioon. Lausunnon mukaan täyttökanavien vesistönalitukset tulee tehdä noin 1 m pohjan alapuolelle ja sellaisista kohdista, joissa ei ole penkereitä. Lausunnon mukaan viemäriputkia ei saa asentaa tekoaltaan pohjoisosan penkereeseen, vaan viemäröintilinjausta on siirrettävä. ELY-keskuksen lisäksi lausunto tulee pyytää myös Fortum Oy:lta ja Kainuun ELY-keskukselta. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Pitkämön altaan viemäröintiosuuskunnalle luvan paineviemäreiden rakentamiseen Pitkämön tekoaltaan, sen täyttökanavien ja Jalasjoen alitse hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti Kurikan kaupungissa. Aluehallintovirasto myöntää luvan saajalle pysyvän käyttöoikeuden hanketta varten tarvittavaan osaan Kurikan kaupungin kiinteistöstä Yhteiset vesialueet RN:o 876:1:0. Hankkeesta ja myönnetystä vähäisestä käyttöoikeudesta ei aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa tai haittaa. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä olevia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Paineviemärit on asennettava suuntaporaamalla suunnitelman mukaisesti vähintään 1,0 metriä vesistön pohjan alapuolelle siten, että ne pysyvät paikoillaan. 2) Työt on suoritettava siten, ettei vesialueelle tai sen käytölle aiheudu tarpeetonta haittaa. Täyttökanavien kohdalla työt on tehtävä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla.
4 3) Luvan saajan on selvitettävä alueella mahdollisesti olevat johdot ja kaapelit. Työt on toteutettava niitä vaurioittamatta. 4) Paineviemäreiden sijainti vesialueella on merkittävä asianmukaisesti. Merkintään käytettävät laitteet on pidettävä kunnossa. 5) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 6) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 7) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun neljän vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa raukeaa. 8) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Etelä- Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Kurikan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Kurikan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä paineviemäreiden lopullista sijaintia vesialueella KKJ-koordinaatein osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustus sekä selvitys viemäreiden merkintätavasta. 4 Perustelut Hanke on tarpeen Pitkämön ympäristön haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn keskittämiseksi eikä siitä aiheudu yleistä tai yksityistä etua koskevia vahingollisia seurauksia. Lainkohdat Vesilain 2 luvun 6 :n 3 momentti ja 7 :n 2 momentti Töidenaloittamislupa Perustelut Aluehallintovirasto myöntää Pitkämön altaan viemäröintiosuuskunnalle luvan aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajan on ennen töihin ryhtymistä talletettava Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirastoon tuhannen (1 000) euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan määräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Kysymys on hankkeesta, johon aluehallintovirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 3 momentin nojalla ja joka ei vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26
5 5 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muistutuksen huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. Paineviemäreiden rantautumiskohdat eivät sijaitse Pitkämön altaan pohjoispäässä olevan maapadon kohdalla. Maa-alueella tapahtuvaa rakentamista koskevat vaatimukset jätetään tähän vesilain mukaiseen asiaan kuulumattomina tutkimatta. KÄSITTELYMAKSU Tämän päätöksen käsittelymaksu on 700 euroa. Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Käsittelymaksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan vesilain 2 luvun mukaisen johtoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 700 euroa. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Pitkämön altaan viemäröintiosuuskunta Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Kurikan kaupunki Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / ympäristö ja luonnonvarat (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Kurikan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Kurikan kaupunki Kaija Anttila Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Päätöksestä kuulutetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ja Kurikan kaupungin virallisella ilmoitustaululla.
6 6 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Liite Valitusosoitus Jukka Leinonen Jaakko Tuhkanen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jukka Leinonen. Asian on esitellyt biologi Jaakko Tuhkanen.
Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010
Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.6.2010 ASIA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Kyrönjoen ali sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen
Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Telekaapelin asentaminen suuntaporaamalla Tuusulanjoen alitse Myllykylässä
Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Kerava
Etelä-Suomi Päätös Nro 22/2012/2 Dnro ESAVI/184/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2012 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden
Päätös Nro 92/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/49/04.09/2011
Päätös Nro 92/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/49/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin rakentaminen Päntäneenjoen alitse sekä töidenaloittamislupa,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lampinjoen alitse Onnenkosken kohdalla
Maakaasun jakeluputken rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Mäntsälä
Etelä-Suomi Päätös Nro 179/2011/4 Dnro ESAVI/93/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA Maakaasun jakeluputken rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Karvianjoen alitse sekä töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2009 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse sekä
Vesijohdon rakentaminen Nuottasaareen Kokemäenjoen sivuhaaran alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Huittinen
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2011/4 Dnro ESAVI/146/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 10.10.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen Nuottasaareen Kokemäenjoen sivuhaaran alitse ja
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere Tampereen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2009 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Koskenkylänjoen alitse neljässä kohdassa
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli Vimpelin
Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin asentaminen Viilajärveen Antinniemen ja Ritasaaren välille
Päätös Nro 9/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.09/2010
Päätös Nro 9/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2010 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Perhonjoen ali Perhon kylässä sekä töiden aloittaminen ennen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Parattulanlahden alitse ja töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen
Päätös Nro 6/2011/4. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 6/2011/4 Dnro ESAVI/488/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2011 ASIA HAKIJA Maakaapelin ja varasuojaputken asentaminen Nummistenjoen alitse Ojajärvi-Loppijärvi kantatien
Päätös Nro 2/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/42/04.09/2010
Päätös Nro 2/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/42/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.5.2010 ASIA HAKIJA Vesijohdon asentaminen Köklotin ja Värlaxin väliselle merialueelle sekä töiden aloittaminen
Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lohja
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2010/4 Dnro ESAVI/352/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2010 ASIA HAKIJA Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen mantereelta Pikku Pukkisaareen sekä töiden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Viettoviemärin rakentaminen Tiistenjoen alitse ja paineviemärin
Etelä-Suomi Nro 36/2010/4 Dnro ESAVI/222/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen
Päätös Etelä-Suomi Nro 36/2010/4 Dnro ESAVI/222/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.3.2010 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin ja sen suojaputken asentaminen Savilahden vesialueelle sekä töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 8/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 296 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 8/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 296 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Sukellusviemäreiden rakentaminen Vihiojan alitse sekä töiden
Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali
Etelä-Suomi Päätös Nro 139/2010/4 Dnro ESAVI/330/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2010 ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali HAKIJA Päivi ja Veli Kairisto
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010
Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle
Päätös Nro 19/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.09/2011
Päätös Nro 19/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2012 ASIA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Äijälänsalmen ali ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Paimionjoen alitse sekä töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen merialueelle Luonnonmaan
Sähkökaapelin asentaminen Kyrösjärven alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Ikaalinen
Länsi- ja Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue Päätös Nro 22/2010/ Dnro LSSAVI/43/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2010 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Kyrösjärven alitse ja töiden aloittaminen
Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali
Etelä-Suomi Päätös Nro 84/2010/4 Dnro ESAVI/69/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA HAKIJA MERKINTÄ HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali
Vesijohdon rakentaminen Kokemäenjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Pori
Etelä-Suomi Päätös Nro 64/2010/4 Dnro ESAVI/231/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen Kokemäenjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2006 ASIA Vesijohdon rakentaminen Isojärveen ja Salmusojan alitse sekä töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 109/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 130
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 109/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 130 Annettu julkipanon jälkeen 22.8.2006 ASIA Paineviemärin rakentaminen Mustijoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen
Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen
Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2010/4 Dnro ESAVI/305/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.5.2010 ASIA HAKIJA Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-344 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-344 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2009 ASIA Sähkökaapelin asentaminen merialueelle välille Kruununmaa- Säkkiluoto sekä
Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 254/2013/2 Dnro ESAVI/114/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää HAKIJA Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158. Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse, Mäntsälä.
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2007 ASIA HAKIJA Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse,
Päätös Nro 58/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/39/04.09/2011
Päätös Nro 58/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/39/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 10.8.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sillan rakentaminen Kauhajoen yli kevyen liikenteen väylää varten
Päätös Nro 245/2011/4 Dnro ESAVI/171/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 245/2011/4 Dnro ESAVI/171/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Paineviemärien rakentaminen suuntaporaamalla Kokemäenjoen alitse Karjarannan
Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 116/2012/2 Dnro ESAVI/25/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.5.2012 ASIA Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi
Maakaasuputken rakentaminen Keravanjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Tuusula
Etelä-Suomi Päätös Nro 179/2010/4 Dnro ESAVI/360/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Maakaasuputken rakentaminen Keravanjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen
Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 80/2010/4 Dnro ESAVI/341/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2010 ASIA HAKIJA Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 Annettu julkipanon jälkeen 26.1.2005 ASIA Vesijohdon rakentaminen Laihianjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen
Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Savijoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lieto
Etelä-Suomi Päätös Nro 210/2010/4 Dnro ESAVI/427/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.11.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Savijoen alitse ja töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-333 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 32/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-333 Annettu julkipanon jälkeen 24.3.2005 ASIA HAKIJA Vesi- ja viemärijohtojen asentaminen Hämjoen alitse sekä töiden
Paineviemärien rakentaminen vesialueelle Pitkäsalmen ali Moikoisten ja Pihlajaniemen välille, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 109/2010/4 Dnro ESAVI/312/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.6.2010 ASIA HAKIJA Paineviemärien rakentaminen vesialueelle Pitkäsalmen ali Moikoisten ja Pihlajaniemen välille,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden
Kaapelin asentaminen Haminanjoen alitse, Hausjärvi
Etelä-Suomi Päätös Nro 229/2010/4 Dnro ESAVI/439/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.11.2010 ASIA HAKIJA Kaapelin asentaminen Haminanjoen alitse, Hausjärvi Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUS Suunnitelma
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 333 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 15/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 333 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2008 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Kuusistonrauman alitse sekä töiden aloittaminen
Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen
Paineviemäriputkien ja valokuitukaapelin rakentaminen Perniönjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Salo
Etelä-Suomi Päätös Nro 135/2010/4 Dnro ESAVI/362/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2010 ASIA HAKIJA Paineviemäriputkien ja valokuitukaapelin rakentaminen Perniönjoen alitse ja töiden aloittaminen
Sähkökaapelin asentaminen Taasianjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Lapinjärvi
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 237/2012/2 Dnro ESAVI/123/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2012 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Taasianjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Lapinjärvi HAKIJA Kymenlaakson
PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä
Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle
Vesijohdon rakentaminen Keravanjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Kerava
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 34/2013/2 Dnro ESAVI/188/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.2.2013 ASIA Vesijohdon rakentaminen Keravanjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Kerava HAKIJA Niitty-nummen
0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2014/2 Dnro ISAVI/2/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele HAKIJA Savon Voima Verkko Oy HAKEMUS Savon Voima
Sähkökaapelin asentaminen Keravanjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Sipoo
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 170/2012/2 Dnro ESAVI/76/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.8.2012 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Keravanjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Sipoo HAKIJA Etelä-Suomen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Pelluodonaukon vesialueelle, Uusikaupunki
PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 8.5.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti HAKIJA Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 298 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 3/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 298 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2007 ASIA Vesijohdon rakentaminen Lestijoen alitse Tokolankosken yläpuolella, Kannus
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 222
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 148/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 222 Annettu julkipanon jälkeen 16.11.2006 ASIA HAKIJAT Vesijohdon rakentaminen Souskerin pohjoispuoleiselle merialueelle
Sähkökaapelin asentaminen Lepaanvirran alitse, Hattula
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 34/2014/2 Dnro ESAVI/169/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 10.3.2014 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Lepaanvirran alitse, Hattula HAKIJA Elenia Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO Elenia
Suunnitelma. Päätös Nro 156/2011/4 Dnro ESAVI/50/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 156/2011/4 Dnro ESAVI/50/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Paineviemärien rakentaminen mereen Ikähimon saaren kiinteistöjen jätevesien
Sähkökaapelien asentaminen Saarensalmen ja Myllyjoen alitse, Tammela
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 90/2014/2 Dnro ESAVI/14/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Sähkökaapelien asentaminen Saarensalmen ja Myllyjoen alitse, Tammela HAKIJA Elenia Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO
Sähkökaapelin rakentaminen Äijälänsalmen alitse sekä valmistelulupa, Jyväskylä. Vesilain 3 luvun 3 :n 4) kohta ja 1 luvun 7 :n 1 momentti
Länsi- ja Sisä-Suomi PÄÄTÖS Nro 50/2012/2 Dnro LSSAVI/6/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.7.2012 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin rakentaminen Äijälänsalmen alitse sekä valmistelulupa, Jyväskylä JE-Siirto
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 86/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 86/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 2.11.2009 ASIA HAKIJA Kaukolämpöjohdon upottaminen Kauhavanjokeen Kauhavan Kirkkosillan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 26 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 61/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 26 Annettu julkipanon jälkeen 6.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Mansikkakarinsalmen
Päätös Nro 29/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/65/04.09/2010
Päätös Nro 29/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/65/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.11.2010 ASIA Kaukolämpöputkien, vesijohdon ja kuitukaapelin rakentaminen Pohjoislahden alitse Kristiinankaupungissa
Sähkökaapelin rakentaminen Kyrönjoen alitse sekä valmistelulupa, Ilmajoki. Vesilain 3 luvun 3 :n 4 kohta ja 1 luvun 7 :n 1 momentti.
PÄÄTÖS Nro 86/2012/2 Dnro LSSAVI/59/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2012 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin rakentaminen Kyrönjoen alitse sekä valmistelulupa, Ilmajoki Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN
Vesihuoltolinjan rakentaminen Jalasjoen ja Pitkämönuoman alitse, Kurikka. Vesilain 3 luvun 3 :n 1 momentin 4) kohta ja 1 luvun 7 :n 1 momentti
Länsi- ja Sisä-Suomi PÄÄTÖS Nro 78/2013/2 Dnro LSSAVI/45/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2013 ASIA HAKIJA Vesihuoltolinjan rakentaminen Jalasjoen ja Pitkämönuoman alitse, Kurikka Myllykylän
PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi
Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro
Päätös Nro 170/2011/4 Dnro ESAVI/36/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 170/2011/4 Dnro ESAVI/36/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.8.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Ilmajohdon asentaminen välille Fåntelliniemi Iivarinsaari Puntinsaari ja
Tietoliikennekaapelin asentaminen Pomarkun Isojärveen ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Pomarkku
Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2011/4 Dnro ESAVI/98/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.10.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Tietoliikennekaapelin asentaminen Pomarkun Isojärveen ja töiden aloittaminen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 95/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 93
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 95/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 93 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin asentaminen neljään paikkaan Koskenkylänjoen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 91/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 62
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 91/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 62 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen merialueelle välille Skatan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Rannan täyttäminen tilan Pirttiluoto RN:o 3:205 vesialueella
Päätös Nro 100/2012/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.09/2012
Päätös Nro 100/2012/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 27.11.2012 ASIA Kaukolämpöputkien, vesijohdon ja kuitukaapelin rakentamiselle Kristiinankaupungin Pohjoislahden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 82/2008/2 Dnro LSY 2008 Y 204 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 82/2008/2 Dnro LSY 2008 Y 204 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2008 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Myllyjoen alitse sekä töiden aloittaminen
Päätös Nro 38/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/60/04.09/2010
Päätös Nro 38/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/60/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.12.2010 ASIA HAKIJA Siirtoviemärin rakentaminen Taipaleenjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen
Sähkökaapelin sijoittaminen mereen välille Kukaisten ranta Letton saari ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Uusikaupunki
Etelä-Suomi Päätös Nro 92/2010/4 Dnro ESAVI/316/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2010 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin sijoittaminen mereen välille Kukaisten ranta Letton saari ja töiden aloittaminen
Päätös Nro 95/2010/4. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 95/2010/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.6.2010 ASIA HAKIJA MERKINTÄ HAKEMUS Suunnitelma Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Loviisanjoen alitse neljässä
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 101/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 108 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 101/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 108 Annettu julkipanon jälkeen 10.10.2008 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Jalasjoen alitse Luovan kylässä sekä
Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,
PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2
Sähkökaapelin asentaminen Vanajaveteen Linnasalmen ali, Hämeenlinna
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 76/2014/2 Dnro ESAVI/38/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 23.5.2014 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Vanajaveteen Linnasalmen ali, Hämeenlinna HAKIJA Elenia Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO
Päätös Nro 17/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/70/04.09/2010. Sähkökaapelin rakentaminen Pääskysaareen Keiteleellä Äänekosken kaupungissa.
Päätös Nro 17/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/70/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2011 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin rakentaminen Pääskysaareen Keiteleellä Äänekosken kaupungissa. Savon Voima
Päätös Nro 12/2012/2 Dnro LSSAVI/89/04.09/2011. Tervasen järven kunnostushankkeen toteuttamisajan pidentäminen, Lestijärvi
Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 12/2012/2 Dnro LSSAVI/89/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Tervasen järven kunnostushankkeen toteuttamisajan pidentäminen, Lestijärvi HAKIJA Osuuskunta
Päätös Nro 187/2010/4 Dnro ESAVI/378/04.09/2010. Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2010
Etelä-Suomi Päätös Nro 187/2010/4 Dnro ESAVI/378/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Vesijohtojen ja valokuitukaapelin rakentaminen Isojärven alitse neljässä
ASIA Vesijohdon rakentaminen Elsakarin venetukikohdasta Keski-Paakari -nimiseen saareen Reposaaressa, Pori
Etelä-Suomi Päätös Nro 48/2012/2 Dnro ESAVI/203/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2012 ASIA Vesijohdon rakentaminen Elsakarin venetukikohdasta Keski-Paakari -nimiseen saareen Reposaaressa, Pori
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 184
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 51/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lehtisaaren ja Kuusisaaren välisen merialueen
Viemärin, vesijohdon ja sähkökaapelien asentaminen Väänteenjoen ali ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lohja
Etelä-Suomi Päätös Nro 70/2011/4 Dnro ESAVI/583/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.5.2011 ASIA HAKIJAT Viemärin, vesijohdon ja sähkökaapelien asentaminen Väänteenjoen ali ja töiden aloittaminen ennen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-154 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 48/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-154 Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2009 ASIA HAKIJA Merikaapelin asentaminen välille Storpellinge Brudholmen sekä töiden
Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää
Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 182
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 47/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 182 Annettu julkipanon jälkeen 13.10.2008 ASIA HAKIJA Sähkökaapeleiden asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen sekä töiden
Paineviemärin rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Huittinen
Etelä-Suomi Päätös Nro 94/2012/2 Dnro ESAVI/225/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 26.4.2012 ASIA Paineviemärin rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi
Päätös. Sähkökaapelin asentaminen Aulinjoen alitse suuntaporaamalla Ridasjärven kylätien viereen, Hyvinkää
Päätös Etelä-Suomi Nro 112/2011/4 Dnro ESAVI/604/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2011 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen Aulinjoen alitse suuntaporaamalla Ridasjärven kylätien viereen, Hyvinkää