Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku"

Transkriptio

1 Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2010/4 Dnro ESAVI/305/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku Turku Energia Sähköverkot Oy HAKEMUS Suunnitelma Turku Energia Sähköverkot Oy on Lounais-Suomen aluehallintovirastoon toimitetussa hakemuksessa hakenut lupaa sähkökaapelien rakentamiseksi Aurajoen alitse Turun kaupungissa. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on hallintolain 21 :n mukaisesti siirtänyt asian käsittelyn Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, jonne hakemus on saapunut Hakija on toimittanut aluehallintovirastolle muutetun hakemuksensa ja Hankkeessa siirretään Aurajoen ylitse johtavan vaurioituneen Myllysillan kansirakenteissa kulkevat kahdeksan 10 kv:n jakeluverkkokaapelia kulkemaan joen alitse porattaviin putkiin. Joen alitus tehdään suuntaporauksella, jolloin jokiuomaan ei kosketa. Kaapeleita varten asennetaan kymmenen halkaisijaltaan 140 mm:n muoviputkea ja lisäksi kaksi halkaisijaltaan 110 mm:n putkea viestiyhteyksiä varten. Putket asennetaan kolmella erillisellä porauksella noin 4 m:n syvyyteen joen pohjasta mitattuna. Aurajoen leveys alituskohdassa on noin 75 m ja vesisyvyys noin 4,5 m. Kaivutyöt rajoittuvat joen pengeralueelle. Poraamisesta syntyvät vähäiset maamassat kuljetetaan maankaatopaikalle. Kaapelien asennus on tarkoitus toteuttaa toukokuussa Korvaavien kaapeliyhteyksien rakentamisella on kiire, koska notkahtanut Myllysilta on mahdollisesti vaurioittanut siltakannessa kulkevia kaapeleita, joiden kautta syötetty osa kaupungin keskustan sähkönjakelusta on tällä hetkellä varasyöttöyhteyksien varassa. Siksi hakija on pyytänyt lupaa aloittaa työt ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Joessa on hankealueella vähäistä vesiliikennettä. Kaapelien asentaminen ei vaikuta joen virtaamiin eikä vesistön virkistys- tai muuhun käyttöön. Sähkökaapelien porauskohdat sijaitsevat Turun kaupungin VII kaupunginosassa Turun kaupungin omistamalla yleisellä alueella kiinteistötunnus ja III kaupunginosassa Turun kaupungin omistamalla yleisellä alueella kiinteistötunnus Alitettava vesialue sijaitsee Turun kaupungin omistamalla III kaupunginosan yleisellä alueella kiinteistötunnus ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh fax YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE Helsingin toimipaikka Asemapäällikönkatu 14 PL 115, Helsinki fax

2 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN MUISTUTUKSET JA VAATIMUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Hakija on liittänyt hakemukseensa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen ja Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimiston lausunnot hankkeesta sekä maa- ja vesialueiden omistajan Turun kaupungin kirjallisen suostumuksen hankkeelle. Aluehallintovirasto on vesilain 16 luvun 9 :n nojalla tiedoksiantoa toimittamatta ratkaissut asian. 1) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on katsonut, että hankkeelle voidaan myöntää lupa ja töidenaloittamislupa ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Töiden aloittamisesta ja hankkeen valmistumisesta on ilmoitettava Varsinais-Suomen ELY-keskukselle. 2) Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto on todennut, ettei sillä ole huomautettavaa hakemuksen johdosta. 2 Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Turku Energia Sähköverkot Oy:lle luvan rakentaa sähkökaapelit Aurajoen alitse päivätyn hakemuksen sekä päivätyn asemapiirroksen ja päivätyn poikkileikkauspiirroksen mukaisesti Turun kaupungissa. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Sähkökaapelit on asennettava joen pohjan alapuolelle suunnitelman mukaisesti suuntaporauksella siten, että ne pysyvät paikoillaan. 2) Rakennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. 3) Luvan saajan on selvitettävä työalueella mahdollisesti olevat johdot ja kaapelit. Rakennustyöt on toteutettava niitä vaurioittamatta. 4) Sähkökaapelit on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. 5) Sähkökaapelien sijainti on merkittävä asianmukaisesti. Merkintään käytettävät rakenteet on pidettävä kunnossa. 6) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 7) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle.

3 8) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kahden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa raukeaa. 9) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Turun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 10) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti aluehallintolupavirastolle, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Turun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä sähkökaapelien lopullista sijaintia osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustus sekä selvitys johtojen merkintätavasta. 3 Perustelut Lainkohta Töidenaloittamislupa Hanke on tarpeen sähkönjakelun turvaamiseksi. Lupamääräysten mukaisesti toteutettuna hankkeesta ei aiheudu yleistä tai yksityistä etua koskevia vahingollisia tai haitallisia seurauksia. Vesilain 2 luvun 6 :n 3 momentti Aluehallintovirasto myöntää Turku Energia Sähköverkot Oy:lle luvan aloittaa työt ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajan on ennen töihin ryhtymistä talletettava Lounais-Suomen aluehallintovirastoon tuhannen (1 000) euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan määräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Perustelut Kysymys on hankkeesta, johon aluehallintovirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 3 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen muistutuksen huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU 700 euroa Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan vesilain 2 luvun mukaisen johtoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 700 euroa.

4 4 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Turku Energia Sähköverkot Oy Jäljennös päätöksestä Turun kaupunki Turun kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ ympäristö ja luonnonvarat (sähköisesti) Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksestä julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen sekä Turun kaupungin ilmoitustauluilla.

5 5 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Esko Vähäsöyrinki Saku Hurskainen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Esko Vähäsöyrinki ja esitellyt esittelijä Saku Hurskainen. SH/tr

6 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle sen ympäristölupavastuualueen Helsingin toimipaikkaan. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen Helsingin toimipaikan yhteystiedot käyntiosoite: Asemapäällikönkatu 14, Helsinki postiosoite: PL 115, Helsinki puhelin: (vaihde) telekopio: (09) sähköposti: aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku

Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 80/2010/4 Dnro ESAVI/341/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2010 ASIA HAKIJA Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011

Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Telekaapelin asentaminen suuntaporaamalla Tuusulanjoen alitse Myllykylässä

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Kerava

Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Kerava Etelä-Suomi Päätös Nro 22/2012/2 Dnro ESAVI/184/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2012 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Maakaasun jakeluputken rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Mäntsälä

Maakaasun jakeluputken rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Mäntsälä Etelä-Suomi Päätös Nro 179/2011/4 Dnro ESAVI/93/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA Maakaasun jakeluputken rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lohja

Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lohja Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2010/4 Dnro ESAVI/352/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2010 ASIA HAKIJA Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lampinjoen alitse Onnenkosken kohdalla

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011

Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin asentaminen Viilajärveen Antinniemen ja Ritasaaren välille

Lisätiedot

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali

Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali Etelä-Suomi Päätös Nro 84/2010/4 Dnro ESAVI/69/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA HAKIJA MERKINTÄ HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Kokemäenjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Pori

Vesijohdon rakentaminen Kokemäenjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 64/2010/4 Dnro ESAVI/231/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen Kokemäenjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös Nro 131/2011/4

Päätös Nro 131/2011/4 Etelä-Suomi Päätös Nro 131/2011/4 Dnro ESAVI/515/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.7.2011 ASIA HAKIJA Ruoppausmassojen läjittäminen mereen Lokkiluodon meriläjitysalueella sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen mantereelta Pikku Pukkisaareen sekä töiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia. Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 ASIA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevassa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Etelä-Suomi Päätös Nro 1/2011/4 Dnro ESAVI/494/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston 13.12.2006 antamassa päätöksessä nro 173/2006/3 rakentamistöiden

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Etelä-Suomi Nro 36/2010/4 Dnro ESAVI/222/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

Etelä-Suomi Nro 36/2010/4 Dnro ESAVI/222/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Päätös Etelä-Suomi Nro 36/2010/4 Dnro ESAVI/222/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.3.2010 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin ja sen suojaputken asentaminen Savilahden vesialueelle sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Viettoviemärin rakentaminen Tiistenjoen alitse ja paineviemärin

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Nuottasaareen Kokemäenjoen sivuhaaran alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Huittinen

Vesijohdon rakentaminen Nuottasaareen Kokemäenjoen sivuhaaran alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Huittinen Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2011/4 Dnro ESAVI/146/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 10.10.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen Nuottasaareen Kokemäenjoen sivuhaaran alitse ja

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2009 ASIA HAKIJA Hakemus Penttilän ratasillan ja Oriselän sillakkeen rakentamista koskevan

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää

Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 254/2013/2 Dnro ESAVI/114/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää HAKIJA Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Savijoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lieto

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Savijoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lieto Etelä-Suomi Päätös Nro 210/2010/4 Dnro ESAVI/427/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.11.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Savijoen alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen Keravanjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Sipoo

Sähkökaapelin asentaminen Keravanjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Sipoo Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 170/2012/2 Dnro ESAVI/76/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.8.2012 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Keravanjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Sipoo HAKIJA Etelä-Suomen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Kaapelin asentaminen Haminanjoen alitse, Hausjärvi

Kaapelin asentaminen Haminanjoen alitse, Hausjärvi Etelä-Suomi Päätös Nro 229/2010/4 Dnro ESAVI/439/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.11.2010 ASIA HAKIJA Kaapelin asentaminen Haminanjoen alitse, Hausjärvi Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUS Suunnitelma

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala

Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 116/2012/2 Dnro ESAVI/25/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.5.2012 ASIA Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68 muuttaminen, Nastola

Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68 muuttaminen, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 15/2012/2 Dnro ESAVI/224/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68

Lisätiedot

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali Etelä-Suomi Päätös Nro 139/2010/4 Dnro ESAVI/330/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2010 ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali HAKIJA Päivi ja Veli Kairisto

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen Taasianjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Lapinjärvi

Sähkökaapelin asentaminen Taasianjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Lapinjärvi Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 237/2012/2 Dnro ESAVI/123/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2012 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Taasianjoen alitse ja valmistelulupa hanketta varten, Lapinjärvi HAKIJA Kymenlaakson

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2006 ASIA Vesijohdon rakentaminen Isojärveen ja Salmusojan alitse sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti

PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 8.5.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti HAKIJA Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Päätös. Sähkökaapelin asentaminen Aulinjoen alitse suuntaporaamalla Ridasjärven kylätien viereen, Hyvinkää

Päätös. Sähkökaapelin asentaminen Aulinjoen alitse suuntaporaamalla Ridasjärven kylätien viereen, Hyvinkää Päätös Etelä-Suomi Nro 112/2011/4 Dnro ESAVI/604/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2011 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen Aulinjoen alitse suuntaporaamalla Ridasjärven kylätien viereen, Hyvinkää

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2009 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Koskenkylänjoen alitse neljässä kohdassa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan

Lisätiedot

Päätös Nro 245/2011/4 Dnro ESAVI/171/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 245/2011/4 Dnro ESAVI/171/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 245/2011/4 Dnro ESAVI/171/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Paineviemärien rakentaminen suuntaporaamalla Kokemäenjoen alitse Karjarannan

Lisätiedot

Maakaasuputken rakentaminen Keravanjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Tuusula

Maakaasuputken rakentaminen Keravanjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Tuusula Etelä-Suomi Päätös Nro 179/2010/4 Dnro ESAVI/360/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Maakaasuputken rakentaminen Keravanjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

Kahden kaukolämpöputken asentaminen mereen Länsi-Turunmaan kaupungissa.

Kahden kaukolämpöputken asentaminen mereen Länsi-Turunmaan kaupungissa. Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/4 Dnro ESAVI/83/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2010 ASIA HAKIJA MERKINTÄ HAKEMUS Suunnitelma Kahden kaukolämpöputken asentaminen mereen Länsi-Turunmaan kaupungissa.

Lisätiedot

päätöksen nro 23/2009/3 muuttaminen, Helsinki

päätöksen nro 23/2009/3 muuttaminen, Helsinki Etelä-Suomi Päätös Nro 50/2011/4 Dnro ESAVI/414/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.3.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston Helsingin kaupungille antaman vesialueen ruoppaamista,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi Suomen vesioikeuden 17.7.1981 antaman päätöksen nro

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

Paineviemäriputkien ja valokuitukaapelin rakentaminen Perniönjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Salo

Paineviemäriputkien ja valokuitukaapelin rakentaminen Perniönjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Salo Etelä-Suomi Päätös Nro 135/2010/4 Dnro ESAVI/362/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2010 ASIA HAKIJA Paineviemäriputkien ja valokuitukaapelin rakentaminen Perniönjoen alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti.

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/04/1 Dnro ISY-2004-Y-130 Annettu julkipanon jälkeen 16.7.2004 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot