LAUTTAKYLÄN LUKIO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014"

Transkriptio

1 LAUTTAKYLÄN LUKIO YLIOPPILASTUTKINTO

2

3 ABITURIENTIN LUKUVUOSI YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista seuraavista neljästä: toisen kotimaisen kielen koe 1 vieraan kielen koe matematiikan koe 1 reaaliaineen koe Yksi pakollinen koe tulee suorittaa pitkän oppimäärän (A-taso) mukaan. Kokelas voi suorittaa ylimääräisiä kokeita, joita hän ei suorita pakollisina. Ylimääräisten kokeiden määrää ei ole rajoitettu. OSALLISTUMINEN Koe on suoritettava enintään kolmena perättäisenä kertana. Kokeeseen voi osallistua, kun on suorittanut kirjoitusaineen pakolliset kurssit. Lyhyen kielen osallistumisoikeus edellyttää vähintään kolmen kurssin opiskelua. Hyvä menestys edellyttää luonnollisesti isomman kurssimäärän opiskelua. Ainereaaliin voi osallistua, kun kokelas on suorittanut ennen kokeeseen osallistumista pakolliset kurssit aineessa, jonka kokeeseen hän osallistuu. Sellaisen reaaliaineen kokeeseen, jossa ei ole yhtään pakollista kurssia, opiskelija voi osallistua opiskeltuaan kaksi aineen lukiokurssia.

4 UUSIMINEN JA TÄYDENTÄMINEN Hylättyä pakollista koetta voi uusia kahdesti kolmen seuraavan tutkintokerran aikana. Hyväksyttyä koetta voi uusia kerran. Tutkintoa voi myöhemmin täydentää. Mahdollisuus myös eritasoiseen kokeeseen. ARVOSTELU Kokeet arvostellaan alustavasti koululla. Kokeista annettavat arvosanat ja niitä vastaavat pistemäärät ovat L = laudatur (7), E = eximia cum laude approbatur (6), M = magna cum laude approbatur (5), C = cum laude approbatur (4), B = lubenter approbatur (3), A = approbatur (2) ja I = improbatur (0). Vaikka kokelas on hylätty yhdessä ylioppilaskirjoituksen pakollisessa kokeessa, ylioppilastutkintolautakunta voi hyväksyä kokelaan muiden koesuoritusten pohjalta. Kompensaatiossa I+ kompensoituu 12 pisteellä, I 14 pisteellä ja vastaavasti I- 16 sekä I= 18 pisteellä. Jos kokelas on tyytymätön lautakunnan arvostelupäätökseen, hän voi hakea tarkistusarvostelun toimittamista. Tällöin hän jättää hakemuksen rehtorille 14 päivän kuluessa siitä, kun on saanut tiedon arvostelusta. Lautakunta veloittaa tarkistusarvostelusta 50 euroa, mutta raha palautetaan, jos tarkistus johtaa arvosanan korottamiseen. Kokelas voi tutustua koesuorituksensa arvostelumerkintöihin lautakunnan kansliassa esitettyään siitä pyynnön lautakunnalle. Koesuorituksen kopioinnista lautakunta perii 20.

5 LÄÄKÄRINTODISTUKSET YMS. Jos kokelaan suoritukseen on vaikuttanut haitallisesti suorituskykyä tilapäisesti heikentävä sairaus tai muu vastaava seikka, voi kokelas tai hänen huoltajansa esittää lääkärintodistuksen ja muista syistä selvityksen. Todetusta luku- ja kirjoitushäiriöstä on lautakunnalle toimitettava todistukset ilmoittautumistietojen mukana. VILPPI Vilppi tai sen yritys johtaa ylioppilastutkinnon mitätöimiseen siltä tutkintokerralta. Samoin menetellään vilpissä avustaneen osalta. TODISTUS Pakolliset kokeet hyväksytysti suorittaneelle annetaan ylioppilastutkintotodistus. Hajautetusti tutkintoa suorittava saa todistuksen sen suorituskerran jälkeen, kun kaikki pakolliset osat on hyväksytysti suoritettu. Todistukseen merkitään siihenastisista suorituksista kussakin aineessa paras arvosana. Ylioppilastutkintotodistuksen jälkeisistä suorituksista saa erillisen todistuksen. MAKSUT Ylioppilastutkintolautakunta perii kokeiden järjestämisestä maksun. Kokelas maksaa jokaiselta tutkintokerralta perusmaksun ja kultakin kokeelta koekohtaisen tutkintomaksun. Keväällä 2013 perusmaksu on 14 ja koekohtainen maksu 28.

6 KOEKOHTAISIA OHJEITA Äidinkieli TEKSTITAIDON KOE Tehtäviä on viisi, ja kokelas saa tehdä niistä enintään kolme. Tehtävät liittyvät pohjatekstin tai -tekstien merkityksiin, rakenteisiin, ilmaisuun, tematiikkaan, vastaanottoon ja kontekstiin sekä niiden välisiin suhteisiin. Tehtävänä voi myös olla tiettyyn tarkoitukseen tähtäävän, aineistoon pohjaavan lyhyehkön kirjoituksen laatiminen. Kokelas voidaan ohjata esimerkiksi kommentoimaan tai tiivistämään pohjatekstiä. Arvostelussa kiinnitetään huomiota sekä vastausten asiasisältöön että ilmaisuun. Kunkin vastauksen sopiva pituus on 1 2 konseptisivua. Vastaukset voidaan kirjoittaa samalle konseptiarkille. Uusi vastaus on aloitettava aina uudelta sivulta. Vastaukset jätetään arvosteltaviksi selvästi ja siististi kirjoitettuina. Erillistä puhtaaksikirjoitusta muste- tai kuulakynällä ei tarvita. Kokelaan on selvästi yliviivattava koetilaisuudessa ne suoritukset, joita hän ei halua arvosteltaviksi. Myös suoritusten luonnosteluun käytetyt paperit on yliviivattava. Koesuorituksia arvioitaessa otetaan huomioon äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen tavoitteet. Kaikki kolme vastaustekstiä arvostellaan erikseen lähtökohtana kokelaan valitsema tehtävä ja tehtävänannon noudattaminen. Kokelaan on käsiteltävä aineistoa tehtävänannon määräämällä tavalla. Hänen on annettava kullekin vastaustekstille otsikko ja merkittävä sen eteen tehtävän numero. Aineistoa ei tarvitse esitellä lukijalle, vaan vastauksessa voi mennä suoraan asiaan. Kustakin vastauksesta alin pistemäärä on 0 ja ylin 6; pisteet annetaan aina kokonaislukuna. Käytössä ovat siis vain pistemäärät 0, 1, 2, 3, 4, 5 ja 6. ESSEEKOE Kokeessa on vähintään 12 tehtävää, joista kokelas valitsee yhden. Osa tehtävistä on aineistopohjaisia. Tehtävät määritetään tehtävänantoina; tehtävänantona voi olla myös pelkkä otsikko. Tehtävänannossa voidaan

7 lisäksi ilmoittaa, millaiseen tarkoitukseen teksti on suunniteltava kirjoitettavaksi. Jos kokelas haluaa korjata jotain jo puhtaaksikirjoittamaansa tekstiin, hänen tulee tehdä se niin, ettei synny epäselvyyttä siitä, mikä on lopulliseksi tarkoitettu muoto. Korjaukset ja lisäykset saa kirjoittaa rivien väliin, jos ne sinne helposti ja selvyyttä vaarantamatta mahtuvat, muutoin sivun marginaaliin tai alareunaan. Muutokset on tehtävä samalla kynällä kuin alkuperäinen teksti. Kokelaan on selvästi yliviivattava koetilaisuudessa suorituksen luonnosteluun käyttämänsä paperit. Koesuorituksia arvioitaessa otetaan huomioon äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen tavoitteet. Arvostelussa punnitaan suorituksen kokonaisuutta ja sen ansioiden ja heikkouksien suhdetta. Kirjoituksessa on oltava otsikko, ja sen eteen kokelaan tulee kirjoittaa kyseessä olevan tehtävän numero. Kokelaan on otettava huomioon tehtävänanto, mahdollinen aineisto ja otsikko. Hänen on kyettävä erottamaan aineistosta tehtävänannon kannalta olennaiset seikat ja käsiteltävä niitä tehtävänannon vaatimalla tavalla. Kirjoituksen tulee osoittaa, että kirjoittajalla on riittävä asiantuntemus ja että hän on ymmärtänyt aiheen laajemmat yhteydet. Alin arvostelussa käytettävä pistemäärä on 0 ja ylin 60. Käytössä ovat vain 0:aan ja 5:een päättyvät pisteluvut. Ne vastaavat kouluarvosanoja seuraavasti: pistemäärä kouluarvosana ½ ½ ½ ½ 40 8

8 45 8 ½ ½ Kielikokeet Kielikokeissa on kuullun ymmärtämisen osa (monivalintatehtäviä, avoimia kysymyksiä, täydentämistehtävä, kuullun selostaminen tiivistäen) ja kirjallinen osa (monivalintatehtäviä, avoimia kysymyksiä, aukkotekstejä, tiivistelmä/referaatti, muunnostehtävä, produktiivinen aukkotesti, käännös, selittäminen, kirjoitelma ja lyhyet viestinnälliset kirjoitustehtävät). Tehtävätyyppejä ei ilmoiteta etukäteen vaan ohjeet ovat tehtävävihkossa. Ruotsin kielessä ja vieraissa kielissä järjestetään kahden eri tason kokeet (ruotsi A ja B, vieraat kielet A ja C). Vieraan kielen pitkän oppimäärän kokeet ovat samana päivänä, joten kokelas voi osallistua yhdellä koekerralla näistä vain yhteen. Lyhyen oppimäärän (C) kokeet ovat myös yhtenä päivänä, mutta kokelas voi osallistua näistä kahteen. Kuullun ymmärtämiskokeissa vastaukset kirjoitetaan lyijykynällä (HB tai n:o 2). Kirjallisissa kokeissa suoritukset kirjoitetaan puhtaaksi lyijykynällä. Kahta lyhyen kielen oppimäärän koetta suorittava saa vastausaikaa kahdeksan tuntia. Matematiikka Matematiikan kokeen tehtävät laaditaan pakollisten ja syventävien kurssien pohjalta. Kokeessa annetaan kokelaiden vastattavaksi 15 tehtävää, joista 10 vastataan. Tehtävät voivat sisältää useita osia. Tehtävät voivat sisältää kaksi tai kolme vaihtoehtoisesti ratkaistavaa tehtävää. Koetehtävät ylioppilaslautakunta pyrkii asettamaan vaikeusjärjestykseen. Kaikki tehtävät ovat samanarvoisia. Koepapereina käytetään konseptipapereita (A3 taitettuna) ja niiden puolikkaita (A4) sekä tarvittaessa millimetripaperia. Arvosteltavaksi tarkoitetut lopulliset suoritukset jätetään selvästi ja siististi lyijykynällä (HB tai n:o 2) kirjoitettuina.

9 Tehtävä 1 lasketaan kokoarkille alkaen ensimmäiseltä sivulta. Muut tehtävät lasketaan kukin omalle puoliarkilleen. Kokoarkki muodostaa kansion, jonka sisään muut tehtävät laitetaan numerojärjestykseen. Luonnosteluun käytettyihin papereihin tulee merkitä ylioppilaskokelaan nimi ja KONSEPTI. Matematiikan kokeessa saa käyttää tavanmukaisten kirjoitus- ja piirustus välineiden lisäksi ylioppilastutkintolautakunnan ohjeiden mukaisia laskimia ja taulukkokirjoja. Taulukkokirjoissa saa olla merkintöinä vain omistusmerkintä ja havaitut painovirheet korjattuina. Laskimet saavat olla ohjelmoitavia ja niissä voi olla graafinen näyttö. Laskinta vaativat tehtävät voidaan kuitenkin suorittaa myös laskimilla, joissa näitä ominaisuuksia ei ole. Uudistetussa kokeessa on 15 tehtävää. Näistä kaksi tehtävää on muita vaativampia ja niiden suorittaminen edellyttää tavallisia tehtäviä laajempaa tai syvällisempää käsittelyä. Ne perustuvat kuitenkin muiden tehtävien tapaan pitkän matematiikan pakollisiin ja valtakunnallisiin syventäviin kursseihin. Nämä kaksi muita vaativampaa tehtävää merkitään erikseen tehtäväpaperiin, ja ne arvostellaan asteikolla 0-9. Muut 13 tehtävää arvostellaan asteikolla 0-6. Kokelas saa vastata enintään kymmeneen tehtävään oman valintansa mukaan. Näihin kymmeneen tehtävään saa sisältyä myös edellä mainitut kaksi muita vaativampaa tehtävää. Ainereaali Tehtävät laaditaan kussakin kokeessa valtakunnallisissa opetussuunnitelmien perusteissa määriteltyjen pakollisten ja syventävien kurssien pohjalta. KAKSI KOEPÄIVÄÄ: ENSIMMÄISEN PÄIVÄN KOKEET Psykologia

10 Filosofia Historia Fysiikka Biologia TOISEN PÄIVÄN KOKEET Evankelis-luterilainen uskonto Ortodoksinen uskonto Elämänkatsomustieto Yhteiskuntaoppi Kemia Maantiede Terveystieto Yhtenä päivänä voi osallistua vain yhteen ainekokeeseen. TEHTÄVIEN MÄÄRÄ JA VASTAUSTEN ENIMMÄISMÄÄRÄ: Uskonto 10/6 Elämänkatsomustieto 10/6 Psykologia 10/6 Filosofia 10/6 Historia 10/6 Yhteiskuntaoppi 10/6 Maantiede 10/6 Terveystieto 10/6 Fysiikka 13/8 Kemia 12/8 Biologia 12/8 Kussakin kokeessa annetaan 2 erityisen vaativaa jokeritehtävää. Kussakin kokeessa 1 4 oppiainerajat ylittävää tehtävää. Tavanomaisen tehtävän pisteytys 0 6 pistettä. Jokeritehtävän pisteytys 0 9 pistettä. Fysiikan, kemian, ja maantieteen kokeissa saa käyttää laskinta ja taulukkokirjaa kuten matematiikan kokeessakin.

11 VARSINAINEN YO-KOETILAISUUS KOULULLA Kirjalliset kokeet alkavat aina klo Koevalmistelut alkavat kuitenkin 20 minuuttia aikaisemmin, jolloin on oltava paikalla. Kokeen kestoaika on kuusi tuntia. Jos kokelas suorittaa kaksi lyhyen kielen koetta samana päivänä, koeaika on kahdeksan tuntia. Kokeesta voi poistua aikaisintaan klo Koeaika kannattaa käyttää tarkoin vastausten ja tehtävien huolelliseen viimeistelyyn (esim. puhtaaksikirjoitus). Kokelas saa tuoda kirjoitussaliin ainoastaan kirjoitus- ja piirustusvälineensä sekä eväät (omia eväitä, virvokkeita ja makeisia) ilman mitään käärepapereita tai pakkauksia. Koepäivinä puolelta päivin järjestetään kahvi-/tee-/kaakao-/pullatarjoilu (erityisruokavalioisten on itse ilmoitettava keittolanhoitajalle kirjoituspäivänsä). Koetilaisuuksissa saa kokelas omatoimisesti liikkua vain poistuessaan kokeesta. Tarvittavat lisäkoepaperit toimittaa valvoja. WC:ssä voi käydä valvojan saattamana. Laskinta ja taulukkokirjaa tarvitsevat toimittakoon ne koulun kansliaan tarkistettavaksi koetta edeltävänä päivänä klo mennessä! Kokelaan on itse tyhjennettävä laskimen muisti ja nollattava ohjelmistot. Taulukon kannessa ja laskimessa on oltava kokelaan nimi. Poistuessaan kokelas ei saa viedä mukaansa mitään kirjoituksiin liittyvää materiaalia. Mikäli joku abiturienteista sairastuu välittömästi ennen koetilaisuuden alkua, on asiasta ilmoitettava heti koulun rehtorille koulun kansliaan ( ) ja toimitettava ensi tilassa kirjoituspäivänä päivätty lääkärintodistus koululle.

12 Kirjoitustilaisuus pyritään tällöin järjestämään koulun terveydenhoitotiloissa, kokelaan kotona tai sairaalassa. ABITURIENTIN AIKATAULU Toukokuu Syksyn ylioppilaskirjoituksiin on ilmoittauduttava viimeistään Pakollisten kurssien suoritus on oltava valmiina kirjoitettavissa aineissa syyskuun toisella viikolla. YO-KOKEET ma 9.9. toinen kotimainen kieli, keskipitkä Syksy 2013 ja pitkä oppimäärä, kuuntelukokeet ti vieras kieli, pitkä oppimäärä, kuuntelukokeet ke lyhyt kieli, kuuntelukokeet Kirjalliset kokeet pe äidinkieli, tekstitaidon koe ma psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia ke vieras kieli, pitkä oppimäärä pe toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ma äidinkieli, esseekoe ke matematiikka pe uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto ma vieras kieli, lyhyt oppimäärä Marraskuu Koulun on ilmoitettava ylioppilastutkintolautakunnalle kokelaat, jotka jäävät ilman ylioppilastodistusta syksyn ylioppilaskirjoituksissa. Syksyn ylioppilaskirjoitusten tulokset ilmoitetaan koululle todennäköisesti viikolla 47.

13 Ensi kertaa ylioppilaskirjoituksiin osallistuvan täytyy ilmoittautua kevään 2014 ylioppilaskirjoituksiin viimeistään Ylioppilaskirjoituksiin jo osallistuneiden viimeinen ilmoittautumispäivä on Joulukuu Syksyn ylioppilasjuhla on todennäköisesti YO-KOKEET pe 7.2. äidinkieli, tekstitaidon koe Kevät 2014 ma vieras kieli, pitkä, kuuntelukokeet ti toinen kotimainen kieli, pitkä- ja keskipitkä oppimäärä, kuuntelukokeet ke lyhyt kieli, kuuntelukokeet Maaliskuu Toukokuu Kirjalliset kokeet ma äidinkieli, esseekoe ke uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto pe vieras kieli, pitkä ma toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ke matematiikka pe psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia ma vieras kieli, lyhyt Lukion päästötodistusasiat on oltava kunnossa kaikkien aineiden osalta huhtikuun loppuun mennessä, mikäli aiot saada ylioppilastutkintotodistuksen keväällä Jätettävä ilmoitus, jos ei halua käyttää kompensaatiota. Ylioppilastulokset koululla todennäköisesti viikolla 21.

14 Pe harjoitukset koululla klo 13 päättöjuhlaa varten. Yo-lakki mukaan. La ylioppilasjuhla ja lukuvuoden päätöstilaisuus klo koululla. Kesäkuu Ilmoittautuminen syksyn 2014 ylioppilaskirjoituksiin viimeistään 5.6. mennessä. Huittisissa Timo Mäkinen Lukion rehtori MUISTIINPANOJA:

15 KEVÄT 2012 L E M C B A Äidinkieli, suomi Äidinkieli, ruotsi Äidinkieli, pohjoissaame Äidinkieli, koltansaame Suomi toisena kielenä Svenska som andraspråk Matematiikka, pitkä oppimäärä Matematiikka, lyhyt oppimäärä Ruotsi, pitkä oppimäärä Ruotsi, keskipitkä oppimäärä Suomi, pitkä oppimäärä Suomi, keskipitkä oppimäärä Englanti, pitkä oppimäärä Saksa, pitkä oppimäärä Ranska, pitkä oppimäärä Venäjä, pitkä oppimäärä Espanja, pitkä oppimäärä Saksa, lyhyt oppimäärä Englanti, lyhyt oppimäärä Ranska, lyhyt oppimäärä Venäjä, lyhyt oppimäärä Espanja, lyhyt oppimäärä Italia, lyhyt oppimäärä Latina, lyhyt oppimäärä Pohjoissaame, lyhyt oppimäärä Portugali, lyhyt oppimäärä Evankelis-luterilainen uskonto Ortodoksinen uskonto Elämänkatsomustieto Filosofia Psykologia

16 Historia Yhteiskuntaoppi Fysiikka Kemia Biologia Maantiede Terveystieto SYKSY 2012 L E M C B A Äidinkieli, suomi Äidinkieli, ruotsi Äidinkieli, pohjoissaame Suomi toisena kielenä Svenska som andraspråk Matematiikka, pitkä oppimäärä Matematiikka, lyhyt oppimäärä Ruotsi, pitkä oppimäärä Ruotsi, keskipitkä oppimäärä Suomi, pitkä oppimäärä Suomi, keskipitkä oppimäärä Englanti, pitkä oppimäärä Saksa, pitkä oppimäärä Ranska, pitkä oppimäärä Venäjä, pitkä oppimäärä Espanja, pitkä oppimäärä Saksa, lyhyt oppimäärä Englanti, lyhyt oppimäärä Ranska, lyhyt oppimäärä Venäjä, lyhyt oppimäärä Espanja, lyhyt oppimäärä Italia, lyhyt oppimäärä Latina, laajempi oppimäärä Latina, lyhyt oppimäärä Pohjoissaame, lyhyt oppimäärä Portugali, lyhyt oppimäärä Evankelis-luterilainen uskonto Ortodoksinen uskonto Elämänkatsomustieto Filosofia Psykologia

17 Historia Yhteiskuntaoppi Fysiikka Kemia Biologia Maantiede Terveystieto

LAUTTAKYLÄN LUKIO

LAUTTAKYLÄN LUKIO LAUTTAKYLÄN LUKIO 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2014 2015 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2015 2016

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2015 2016 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2015 2016 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2015 2016 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2019

YLIOPPILAS KEVÄT 2019 YLIOPPILAS KEVÄT 2019 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4.

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4. Abin vuosi 2015-2016 Syyskuu Yo-kirjoitukset (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto Lyseossa. Info

Ylioppilastutkinto Lyseossa. Info Ylioppilastutkinto Lyseossa Info 2.2.2016 Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto saliin alkaa klo 8.30. Eväät, välineet ja vaatteet

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä. Ylioppilastutkinto Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto alkaa klo 8.30. Eväät tarkistetaan ennen saliin menoa. Rehtori ilmoittaa ennen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja.

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja. Abin aikataulua Syksyn 2016 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ohjeet annetaan yo-infossa 17.5. Ilmoittautumiset pitää tehdä 25.5. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen jälkeen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO SYKSY 2015 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY 2015 Kuullunymmärtämiskokeet Maanantai 7.9.2015 Toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä Ruotsi A- ja

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä. Ylioppilastutkinto Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto alkaa klo 8.30. Eväät tarkistetaan ennen saliin menoa. Rehtori ilmoittaa ennen

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014 Tervetuloa! Illan aikana seuraavista aiheista: Ylioppilastutkinnon yleisistä käytännöistä Syksyn 2014 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisesta ja osallistumisesta

Lisätiedot

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 SISÄLLYSLUETTELO MILLOIN ALOITAN KIRJOITUKSET?... 3 SYKSYN 2015 KOEPÄIVÄT... 4 YLIOPPILASTUTKINTO..... 5 Tutkinnon rakenne.... 5 Osallistumisoikeus... 5 Ilmoittautuminen...

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden

Lisätiedot

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YO-INFO. Alavuden lukio

YO-INFO. Alavuden lukio YO-INFO Alavuden lukio 4.5.2017 Matkalla ylioppilaaksi, ykkönen ja kakkonen 1. Ensimmäinen yo-info ykkösellä 2. Yo-info kakkosella 4.5.2017 > harkinta mitä kirjoittaa syksyllä, miten hajautan, kirjoitussuunnitelma

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA!

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA! VANHEMPAINILTA 12A - 12G 21.1.2015 TERVETULOA! ILLAN AIHEET: * ajankohtaista, ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot * keskustelua IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 6.5.2015 Rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2016?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS)

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015 YO-tutkinto YO-info 5.5.2015 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN EURAJOEN LUKIO SYKSY 2014 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Syksyn 2014 koepäivät KAIKKIIN KOKEISIIN SAAVUTTAVA 30 MINUUTTIA ENNEN KOKEEN ALKUA! Aikataulut löytyvät myös lukion Peda.netin

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! 1160 62+3 4 JOKAINEN LUKIOLAINEN ON OMAN ELÄMÄNSÄ SUBJEKTI Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Älä Tutkinnon muuta perustyylidiaa rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista

Lisätiedot

Pisterajat Vuosi

Pisterajat Vuosi Pisterajat 2006-2013 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62 60 62 Syksy

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014 YO-tutkinto YO-info 13.11.2014 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO KEVÄT 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET KEVÄT 2016 KIRJALLISET KOKEET klo 9.00-15.00 (-17.00) Paikalla oltava 30 minuuttia ennen kokeen alkua. Perjantai 12.2.2016

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeita syksy 2016 Kirjoituspäivät syksy 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 12.9 vieras kieli, pitkä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00 ranska klo 13.00-14.00 venäjä

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu mennessä Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe Maalis - huhtikuu

Syyskuu Marraskuu mennessä Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe Maalis - huhtikuu Abin aikataulua Kevään 2018 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 12.10. Ilmoittautumiset pitää tehdä perjantaihin 24.11. mennessä koulu tarkistaa, mutta

Lisätiedot

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 4.5.2016 Rehtori Mika Strömberg KURSSITARJOTIN lv. 2016-2017 - opiskelijat ovat tehneet esivalinnat, joiden pohjalta on - päätetty toteutettavat kurssit - päätetty kurssien jakoryhmien määrä -

Lisätiedot

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE 2 3 5 6 Dia 1 Dia 4 4 KAKSOISTUTKINTO Ammatillinen perustutkinto Sisältää lukio-opinnot, joista pitää saada hyväksytty arvosana Ylioppilastutkinto 4 pakollista koetta (äidinkieli/suomi toisena kielenä,

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset kevät 2018

Ylioppilaskirjoitukset kevät 2018 Ylioppilaskirjoitukset kevät 2018 F. E. Sillanpään lukio ABIN APU OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN VALMISTAUTUVALLE Ylioppilastutkinto on lukion päättötutkinto. Lukion opiskelija osallistuu koko tutkintoon

Lisätiedot

ILMAJOEN LUKIO ILMAJOKI YLIOPPILASTUTKINTO OHJEISTO

ILMAJOEN LUKIO ILMAJOKI YLIOPPILASTUTKINTO OHJEISTO ILMAJOEN LUKIO ILMAJOKI YLIOPPILASTUTKINTO OHJEISTO SYKSY 2014 ja KEVÄT 2015 YLEISTÄ Ylioppilastutkinto järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1852. Tutkinto sai alkunsa Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto.fi

Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistuksen saamiseksi vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu neljä

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE Ole ajoissa paikalla, takakansi s.4 Liikenne-este, myöhästyminen s.2 Sairastuminen s.2 816 46560, 046-8771433, 046-8771398 ESPOONLAHDEN LUKIO

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN 9.11.2016 / 10.11.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä

Lisätiedot

ABIN OHJEISTO KEVÄT 2016 / SYKSY 2016

ABIN OHJEISTO KEVÄT 2016 / SYKSY 2016 ABIN OHJEISTO KEVÄT 2016 / SYKSY 2016 KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN - SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto järjestetään kahdesti vuodessa yhtä aikaa

Lisätiedot

ks. Ylioppilastutkintolautakunnan kirje syksyn 2017 kokelaille

ks. Ylioppilastutkintolautakunnan kirje syksyn 2017 kokelaille ks. Ylioppilastutkintolautakunnan kirje syksyn 2017 kokelaille Abin aikataulua Syksyn 2017 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 9.5.17 Ilmoittautumiset

Lisätiedot

Selite ruotsiksi eli Nimi ruotsiksi. Provet i modersmålet, Franska, medellång. Engelska, medellång. lärokurs. Grekiska, kort lärokurs

Selite ruotsiksi eli Nimi ruotsiksi. Provet i modersmålet, Franska, medellång. Engelska, medellång. lärokurs. Grekiska, kort lärokurs KOEYHDISTELMÄROOLI Koe Aine Kokeen taso Koeryhmä Selite suomeksi eli Nimi Selite ruotsiksi eli Nimi ruotsiksi O RU Z 91 Äidinkielen koe, ruotsi svenska Svenska som O5 RU Z 92 Ruotsi toisena kielenä andraspråk

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 5.6.2015 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin sähköisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset sisältävät

Lisätiedot

YO-info. Syksy 2018 Lammin lukio

YO-info. Syksy 2018 Lammin lukio YO-info Syksy 2018 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

ABIN OHJEISTO SYKSY 2015/KEVÄT 2016

ABIN OHJEISTO SYKSY 2015/KEVÄT 2016 ABIN OHJEISTO SYKSY 2015/KEVÄT 2016 KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN - SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto järjestetään kahdesti vuodessa yhtä aikaa

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu mennessä (jatkajat ) Tammikuu Helmikuu

Syyskuu Marraskuu mennessä (jatkajat ) Tammikuu Helmikuu Abin aikataulua Kevään 2017 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 6.10. Ilmoittautumiset pitää tehdä ke 16.11. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta 15.11.2016 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine

Lisätiedot