Ylioppilaskirjoitukset kevät 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylioppilaskirjoitukset kevät 2018"

Transkriptio

1 Ylioppilaskirjoitukset kevät 2018

2 F. E. Sillanpään lukio ABIN APU OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN VALMISTAUTUVALLE Ylioppilastutkinto on lukion päättötutkinto. Lukion opiskelija osallistuu koko tutkintoon eikä vain yksittäisiin kokeisiin. Ylioppilastutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana. Ylioppilaskokelaan on suoritettava neljä pakollista koetta (neljä on pakollisten kokeiden sekä minimi- että maksimimäärä). Äidinkielen koe on pakollinen jokaiselle. Kolme muuta pakollista valitset seuraavista: toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka ja reaaliaineen koe (pakollisiin kokeisiin voi sisältyä vain yksi reaaliaineen koe). Ylioppilastutkintoon kuuluvat kokeet ovat kirjallisia ja digitaalisia. Opiskelijalla on oikeus osallistua tutkinnon kokeeseen, kun hän on opiskellut ennen kirjalliseen kokeeseen osallistumistaan vähintään ao. tutkintoaineen pakolliset kurssit. Lyhyen oppimäärän kielissä, joissa ei ole pakollisia lukiokursseja, edellytetään vähintään kolmen lukiokurssin opiskelua. lautakunta voi erityisen painavasta syystä päättää, että kokelas voi tutkinnon suorittamisen vielä ollessa kesken aloittaa tutkinnon suorittamisen alusta kokelas voi valita lukio-opintojensa laajuudesta riippumatta kahden eri vaikeustason (A- tai B- taso) mukaisen kokeen matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä (ruotsissa) tai vieraassa kielessä (englanti), kuitenkin siten, että vähintään yhdessä edellä mainituista pakollisista kokeista on suoritettava vaativampi koe (A-tason koe). tutkintokokonaisuuteen ei voi kuulua eritasoisia kokeita samassa aineessa. Kokeen pakollisuutta tai ylimääräisyyttä ei yleensä voi muuttaa tutkinnon kuluessa. Kuitenkin pakollisen hylätyn kokeen uusinnan voi suorittaa eri tason kokeena kuin hylätyn kokeen. Tässä tapauksessa on pidettävä huoli siitä, että tutkintoon jää yksi vaativamman tason (A-tason) pakollinen koe. Hylätyn pakollisen kokeen saa uusia kaksi kertaa kolmen seuraavan tutkintokerran yhteydessä. Jollei hylättyä koetta saada mainitussa ajassa suoritetuksi, on kokelaan uusittava kaikki ylioppilastutkinnon kokeet. Hyväksyttyä koetta saa yrittää korottaa yhden kerran ilman aikarajaa. Hylätyn ylimääräisen kokeen voi uusia kaksi kertaa ilman aikarajaa. Ylioppilastutkinnon suorittanut kokelas voi ilman aikarajaa osallistua tutkintoon myös sellaisessa aineessa, jonka suoritusta hän ei ole aikaisemmin yrittänyt. Tällöin henkilö on tutkinnon täydentäjä. Tutkintoa voi täydentää myös jo suoritetun oppiaineen eritasoisella kokeella. Tutkinnon täydentäminen uusilla kokeilla on mahdollista sen jälkeen, kun olet suorittanut tutkinnon. Pakollisessa kokeessa hylätyksi tullut kokelas ei voi siis täydentää tutkintoaan uusilla aineilla ennen kuin on suorittanut tutkinnon hyväksytysti loppuun. ILMOITTAUTUMINEN Ylioppilastutkintoon tulee ilmoittautua kirjallisesti tai sähköisesti (Wilma) rehtorin hyväksymää lomaketta käyttäen. Ilmoittautumislomake on tulostettava, allekirjoitettava ja toimitettava kansliaan. Lomakkeet arkistoidaan koulun arkistossa kaksi vuotta.

3 Ilmoittautuminen on sitova. Hakemus voidaan mitätöidä ainoastaan erittäin painavasta syystä (sairaus, ulkomailla opiskelu tai työskentely, este asevelvollisuuden vuoksi). Mitätöityä ilmoittautumista ei lasketa kyseisen aineen kokeen suorituskerraksi. Jo aloitetun tutkinnon aikana tapahtunut ilmoittautumisen mitätöinti ei kuitenkaan jatka tutkinnon suorittamiseen säädettyä määräaikaa. Ilmoittautumisen yhteydessä kokelaasta ilmoitetaan seuraavat tiedot: 1) Tutkintotyyppi YO-tutkinto: kokelas suorittaa ylioppilastutkintoa (vastaa vanhoja kokelaslajeja 01, 02, 03, 04, 05, 07, 08, 10) tutkinnon korottaja tai täydentäjä: kokelas korottaa tai täydentää aiemmin valmiiksi saatua ylioppilastutkintoa (vastaa vanhoja kokelaslajeja 05, 06, 07, 08) tai erillinen koe: kokelas ei suorita tutkintoa (vastaa vanhoja kokelaslajeja 05, 08, 09). 2) Koulutustyyppi (vastaa vanhoja kokelaslajeja 01, 03, 10): lukio ammatillinen ammatillinen ja lukio ei tiedossa (huom. tämä kohta koskee vain korottajia ja täydentäjiä). 3) Kokelas aloittaa YO-tutkinnon suorittamisen uudelleen (vastaa vanhaa kokelaslajia 02) 4) Kokeista ilmoitetaan erikseen pakollinen äidinkielen koe, muut pakolliset kokeet sekä ylimääräiset kokeet. Kokeisiin ilmoittautumisen yhteydessä ei tarvitse ilmoittaa, onko kyseessä ensimmäinen yritys vai kokeen uusiminen. 5) Uutena tietona kokelaasta ilmoitetaan OPH:n määrittelemä oppijanumero, mikäli hänellä on sellainen. Lisäksi kokelaasta ilmoitetaan henkilötunnus. Mikäli kokelaalla ei ole suomalaista henkilötunnusta, hänestä ilmoitetaan syntymäaika, jonka perusteella Ylioppilastutkintolautakunta antaa hänelle kokeissa käytettävän tunnuksen. Kokelaan tulee jatkossa käyttää tätä tunnusta ilmoittautuessaan, kunnes hän saa suomalaisen henkilötunnuksen. Kevään tutkintoon on ilmoittauduttava mennessä. Ne kokelaat, jotka ovat osallistuneet syksyn 2017 yo-kirjoituksiin, voivat kuitenkin ilmoittautua ma mennessä. TUTKINTOMAKSUT Ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuneet maksavat tutkintomaksut ylioppilastutkintolautakunnalle. Vuoden 2018 perusmaksu on 14 euroa ja koekohtainen maksu 28 euroa. Tutkintomaksujen lasku tulee postissa kotiin. Lasku on maksettava ehdottomasti eräpäivään mennessä, jotta rahat voidaan tilittää ajoissa ylioppilastutkintolautakunnalle. Perus- ja koemaksu on maksettava, vaikka kokelas jäisi kokeesta pois. TENTIT Lukion opiskelijalle on ennen päättötodistuksen antamista varattava mahdollisuus osallistua suullisiin kuulusteluihin lukion eri oppiaineissa. Tarvittaessa kuulusteluun voi sisältyä kirjallisia tehtäviä. Suulliset kuulustelut eivät ole opiskelijalle pakollisia. Suosittelemme, että opiskelijat osallistuvat penkinpainajaisten jälkeisellä tenttikaudella niiden oppiaineiden suullisiin tentteihin, jotka he kirjoittavat keväällä.

4 TUTKINTOTILAISUUDET Kuullun ymmärtämiskokeet (venäjä) pidetään kielistudiossa, kirjalliset ja digitaaliset kokeet liikuntasalissa. Koetilaisuuden järjestyssääntöjä selvitellään ennen kirjoitusten alkamista ja vielä jokaisen koetilaisuuden alussa. Eri oppiaineiden opettajat antavat erikseen omaan oppiaineeseensa liittyviä keskeisiä ohjeita. Kokelas, joka koetilaisuudessa menettelee vilpillisesti, yrittää vilppiä, avustaa vilpissä tai rikkoo muuten tutkintojärjestystä menettää oikeutensa jatkaa tutkinnon suorittamista kyseisenä tutkintokertana. Kokeet, joihin kokelas on kyseisenä tutkintokertana ilmoittautunut, katsotaan hylätyiksi. Matkapuhelimien ja muiden elektronisten laitteiden tuominen koesaliin on ehdottomasti kielletty. Kyseisten laitteiden tuominen koetilaisuuteen on lautakunnan määräysten vastaista, samoin kokeesta poistuminen ennen sallittua aikaa (12.00). Digitaaliset kokeet tehdään kokelaan laitteilla (muista kuulokkeet). Kokelas on velvollinen selvittämään laitteidensa yhteensopivuuden. Kokelaan on osattava käynnistää koneensa YTL:n USB-muistitikulta ja kone on oltava liitettävissä koulun tutkintoverkkoon. Poistuessaan kirjoituspaikalta kokelas ei saa viedä mukanaan mitään kirjoituksiin liittyvää materiaalia. Koetilaisuuksissa koulu ei tarjoa ruokaa. Kokelaat tuovat itse omat eväänsä. Eväistä ja makeisista on poistettava pakkauspaperit ja juomapulloista etiketit. Jos sairastut ennen koetilaisuuden alkua, ilmoita asiasta heti koululle (p /kanslia tai /rehtori) ja toimita ensi tilassa kirjoituspäivänä päivätty lääkärintodistus koululle. Jos sairaus tai vamma haittaa suoritustasi kokeissa, hanki asiasta lääkärintodistus ja toimita se koululle. SALLITUT APUVÄLINEET Matematiikan, fysiikan, kemian ja maantieteen kokeissa saa käyttää apuvälineinä lautakunnan ohjeiden mukaisia taulukkokirjoja. Muissa kokeissa näiden apuvälineiden käyttö on kielletty. Seuraavat taulukkokirjat sallitaan: MAOL: MAOL-taulukot, Otava, sekä vastaava ruotsinnos Ranta Tiilikainen: Lukion taulukot, WSOY Kokeissa saa käyttää samanaikaisesti kumpaakin taulukkokirjaa. Matematiikan, fysiikan, kemian, ja maantieteen kokeissa saa käyttää yhtä tai useampaa laskinta. Kaikki funktio-, graafiset ja symboliset laskimet ovat sallittuja. Kokelaan on tyhjennettävä laskimen muisti ennen koetta, ja tarvittaessa hänen on selvitettävä tyhjennysmenetelmä tarkastajalle. Epäselvissä tapauksissa laskinta ei hyväksytä. Matemaattiset taulukot ja laskimet on tuotava opettajan tarkastettavaksi vähintään kaksi päivää ennen koetta. YLIOPPILASTUTKINNON ARVOSTELUT, PISTEMÄÄRÄT, ARVOSANAT JA KOMPENSAATIO Kokeiden valmistavan arvostelun suorittavat koulun omat opettajat. Ylioppilastutkintolautakunta vastaa lopullisesta arvostelusta ja määrää koekohtaiset arvosanat. Arvosanojen pisterajat vaihtelevat vuosittain ja aineittain. Ylioppilastutkinnon arvosanat ovat seuraavat: Laudatur (L), Eximia cum laude approbatur (E), Magna cum laude approbatur (M), Cum laude approbatur (C), Lubenter approbatur (B), Approbatur (A) ja Improbatur (I).

5 Jos kokelas on hylätty yhdessä pakollisessa aineessa, lautakunta voi kuitenkin jäljempänä esitetyin edellytyksin antaa hänelle ylioppilastutkintotodistuksen, johon hylätty arvosana merkitään. Menettelyä kutsutaan kompensaatioksi. Lautakunta noudattaa kompensaatiossa seuraavia perusteita. hylätyt suoritukset jaetaan tason mukaan neljään luokkaan, joista käytettään merkintöjä i+, i, i- ja i=. Kokelaan kustakin hyväksytystä kokeesta annetaan kompensaatiopisteitä seuraavasti: L 7 E 6 M 5 C 4 B 3 A 2 Kokelaan saamat kompensaatiopisteet lasketaan yhteen, ja saatu pistemäärä kompensoi seuraavasti: 12 pistettä kompensoi I+ 14 pistettä kompensoi I 16 pistettä kompensoi I- 18 pistettä kompensoi I= Lautakunta lähettää tutkintotulokset heti niiden valmistuttua. Kevään tutkinnon tulokset lähetetään viimeistään Kompensaatio tehdään automaattisesti, joten sitä ei tarvitse pyytää erikseen. Ylioppilastutkintotodistuksen saa lukion opiskelija, joka on hyväksytty pakollisissa oppiaineissa ja joka saa lukion päättötodistuksen. Jokaisen opiskelijan on saatava opiskelemansa oppimäärä hyväksytysti suoritetuksi mennessä, mikäli aikoo saada ylioppilastutkintotodistuksen ja lukion päättötodistuksen Jos lukion yhdenkin oppiaineen hyväksyttävä suoritus puuttuu tai vaadittu kokonaiskurssimäärä (vähintään 75 hyväksytysti suoritettua kurssia) ei täyty, ei opiskelija osallistu lakitustilaisuuteen Hän voi saada ylioppilastutkintotodistuksensa vasta kesäkuun puolivälin paikkeilla. Ylioppilastutkintolautakunta on hankkinut luvan ylioppilaiden nimilistan julkaisemiseen. Jos et halua nimeäsi julkistettavan, toimita kirjallinen pyyntö nimesi poistamisesta julkaistavaksi tarkoitetusta ylioppilaiden nimilistasta mennessä. TARKISTUSARVOSTELU Ylioppilastutkintolautakunnan päätökseen, jolla koesuoritus on arvosteltu, saa hakea lautakunnalta tarkistusarvostelua. Hakemuksen voi tehdä kokelas, alle 18-vuotiaan kokelaan huoltaja tai koesuorituksen valmistavasti arvostellut opettaja. Hakemus on toimitettava lukion rehtorille 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin kokeeseen osallistuneella on ollut tilaisuus saada arvostelun tulos henkilökohtaisesti tietoonsa. Hakemuksesta tulee ilmetä, mitä koettaja kokeen osaa pyyntö koskee, sekä kokelaan nimi, lukio, jossa hän on kokeen suorittanut, kokelaan osoite ja pankkiyhteys, josta ilmenevät tilinumero ja tilin haltijan nimi. Opetusministeriö vahvistaa maksun, joka peritään tarkistusarvostelun suorittamisesta. Vuonna 2018 maksun suuruus on 50 euroa. Hakemusta jätettäessä tulee rehtorille esittää tosite maksun suorittamisesta lautakunnan tilille. Lautakunta palauttaa maksun sen suorittajalle, jos arvostelu johtaa arvosanan korottamiseen.

6 KOESUORITUSTEN NÄYTTÄMINEN JA KOPION ANTAMINEN Kokelas, joka haluaa tutustua koesuoritukseensa ja siihen tehtyihin arvostelumerkintöihin, esittää siitä pyynnön ylioppilastutkintolautakunnalle joko puhelimitse tai kirjeitse. Suorituksen näyttäminen kokelaalle tapahtuu ylioppilastutkintolautakunnan kansliassa ennalta sovittuna aikana. Kokelas voi tilata kopion suorituksestaan puhelimitse tai kirjeitse lautakunnan kansliasta. Kopio lähetetään kokelaalle postiennakolla. Yhden kokeen kopio maksaa 32 euroa. Koululla ei ole oikeutta antaa valokopioita kokelaan suorituksista. Ylioppilastutkintoon liittyvät määräykset ja ohjeet ovat täydellisinä Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta osoitteesta TODISTUSJÄLJENNÖKSET JA KÄÄNNÖKSET TODISTUKSISTA Jos alkuperäinen ylioppilastutkintotodistuksesi tai todistuksesi hyväksyttyjen kokeiden suorittamisesta on kadonnut, voit tilata lautakunnasta todistusjäljennöksen. Voit tilata todistuksista myös ruotsin- tai englanninkielisen käännöksen. Jäljennös ja käännös ovat maksullisia ja niiden toimitusaika on noin kaksi viikkoa. Kokelas on itse vastuussa siitä, että on selvillä ylioppilastutkintoon liittyvistä määräyksistä ja noudattaa niitä.

7 Kevät 2018 ylioppilastutkinto Pe 9.2. Viimeinen päivä maksaa ylioppilastutkintomaksu Ma Ke 14.2 To 15.2 Ma Ma Ke Pe Ma Äidinkieli, tekstitaidon koe (paperilla) Vieras kieli (venäjä), lyhyt oppimäärä, kuullunymmärtämiskoe Venäjän kieli klo 11.00, paikalla oltava klo Abien varsinainen koulutyö päättyy (penkkarit). Äidinkieli, esseekoe klo 9.00 (paperilla) Reaaliaineen kokeessa (maantiede) käytettävät laskimet ja taulukkokirjat on tuotava koululle tarkastettaviksi. Uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia (paperilla), maantiede, terveystieto. Kaikkien kokeeseen osallistuvien abiturienttien on oltava koululla klo Vieras kieli, pitkä oppimäärä (englanti, ranska, saksa) Kaikkien kokeeseen osallistuvien abiturienttien on oltava koululla klo Toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä Kaikkien kokeeseen osallistuvien abiturienttien on oltava koululla klo Reaaliaineen kokeessa (fysiikka) käytettävät laskimet ja taulukkokirjat on tuotava koululle tarkastettaviksi. Ke Psykologia, filosofia, historia, fysiikka (paperilla), biologia klo Pe Vieras kieli (englanti, venäjä, ranska, saksa), lyhyt oppimäärä klo 9.00 Matematiikan kokeessa käytettävät laskimet ja taulukkokirjat on tuotava koululle tarkastettaviksi. Ma Matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä klo 9.00 Pe Pe To Pe 1.6. Pe 1.6. La 2.6. Ilmoita myös, jos et halua nimeäsi julkaistavan lehdistössä. Lukion kurssimäärän (vähintään 75) oltava suoritettuna, jos aiot saada ylioppilastutkintotodistuksen YTL ilmoittaa koululle viimeistään tänä päivänä kokeiden tulokset. Käytännössä ilmoitus tulee jo edellisellä viikolla. Klo kenraaliharjoitus liikuntasalissa. Tuo nimilapulla varustettu valkolakki mukanasi harjoituksiin. Viimeinen ilmoittautumispäivä syksyn 2018 ylioppilastutkintoon. Klo ylioppilasjuhla. Tule paikalle viimeistään klo Tilaisuus kestää noin 75 minuuttia. Lakituksen jälkeen on valokuvaus, joka on päättynyt yleensä noin klo

Ylioppilaskirjoitukset kevät 2019 ABIN APU

Ylioppilaskirjoitukset kevät 2019 ABIN APU Ylioppilaskirjoitukset kevät 2019 ABIN APU F. E. Sillanpään lukio OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN VALMISTAUTUVALLE Ylioppilastutkinto on lukion päättötutkinto. Lukion opiskelija osallistuu koko tutkintoon

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset syksy 2019 ABIN APU

Ylioppilaskirjoitukset syksy 2019 ABIN APU Ylioppilaskirjoitukset syksy 2019 ABIN APU F. E. Sillanpään lukio OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN VALMISTAUTUVALLE Ylioppilastutkinto on lukion päättötutkinto. Lukion opiskelija osallistuu koko tutkintoon

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO

LAUTTAKYLÄN LUKIO LAUTTAKYLÄN LUKIO 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2019

YLIOPPILAS KEVÄT 2019 YLIOPPILAS KEVÄT 2019 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015 YO-tutkinto YO-info 5.5.2015 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Vanhempainilta YO-tutkinnosta

Vanhempainilta YO-tutkinnosta Vanhempainilta YO-tutkinnosta Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto Kokeet järjestetään

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014 YO-tutkinto YO-info 13.11.2014 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

ILMAJOEN LUKIO ILMAJOKI YLIOPPILASTUTKINTO OHJEISTO

ILMAJOEN LUKIO ILMAJOKI YLIOPPILASTUTKINTO OHJEISTO ILMAJOEN LUKIO ILMAJOKI YLIOPPILASTUTKINTO OHJEISTO SYKSY 2014 ja KEVÄT 2015 YLEISTÄ Ylioppilastutkinto järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1852. Tutkinto sai alkunsa Helsingin yliopiston

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5) Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa)

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

YO-INFO. Alavuden lukio

YO-INFO. Alavuden lukio YO-INFO Alavuden lukio 4.5.2017 Matkalla ylioppilaaksi, ykkönen ja kakkonen 1. Ensimmäinen yo-info ykkösellä 2. Yo-info kakkosella 4.5.2017 > harkinta mitä kirjoittaa syksyllä, miten hajautan, kirjoitussuunnitelma

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 SISÄLLYSLUETTELO MILLOIN ALOITAN KIRJOITUKSET?... 3 SYKSYN 2015 KOEPÄIVÄT... 4 YLIOPPILASTUTKINTO..... 5 Tutkinnon rakenne.... 5 Osallistumisoikeus... 5 Ilmoittautuminen...

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään VPK:n talolla Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa). Keväällä

Lisätiedot

ABI-INFO. ke , klo

ABI-INFO. ke , klo ABI-INFO ke 26.10.2017, klo 9.00-9.30 Kevään 2018 yo-kirjoituksiin ilmoittautuminen ke 22.11.2017 mennessä Mikäli tulokset eivät ole tulleet tähän mennessä, on kokelaalla oikeus ilmoittautua tulosten saapumisen

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4.

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4. Abin vuosi 2015-2016 Syyskuu Yo-kirjoitukset (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin

Lisätiedot

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO T A M P E R E E N A IKUISLUKIO ABIN OPAS SYKSY 2016 ilmoittautuminen toukokuu tutkintomaksu kesäkuu abi-info II ke 7.9. ylioppilaskirjoitukset ma 12.9. alkaen syksyn yhteishaku syyskuu korotustentit kirjoitusten

Lisätiedot

YO-kokeet kevät 2019

YO-kokeet kevät 2019 YO-kokeet kevät 2019 15.11.2018 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne (nyt) Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista:

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio KEVÄT 2018? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot

Lisätiedot

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset Jukka Pirttimäki Euran lukio Kysymykset? jos jokin askarruttaa sinua, se saattaa askarruttaa jotakuta ujompaakin on hyvä keskeyttää esitys, jos kysymys käsittelee puheena

Lisätiedot

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Älä Tutkinnon muuta perustyylidiaa rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta

Lisätiedot

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN 8.5.2017 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2018?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE 2 3 5 6 Dia 1 Dia 4 4 KAKSOISTUTKINTO Ammatillinen perustutkinto Sisältää lukio-opinnot, joista pitää saada hyväksytty arvosana Ylioppilastutkinto 4 pakollista koetta (äidinkieli/suomi toisena kielenä,

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5) Kuuntelukokeet Iltalukiossa (Eskelinkatu 4) Turun ammatti-instituutin

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA!

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA! VANHEMPAINILTA 12A - 12G 21.1.2015 TERVETULOA! ILLAN AIHEET: * ajankohtaista, ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot * keskustelua IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin.

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin. YLIOPPILASTUTKINTO Mitä, Missä, Milloin. Ylioppilastutkinnon rakenne Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista: toisen kotimaisen

Lisätiedot

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2018 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 15.5. ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa Suunnitelma

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 26.4.2019 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2019 YO-kokeisiin Wilmaan 14.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa 16.5.

Lisätiedot

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja.

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja. Abin aikataulua Syksyn 2016 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ohjeet annetaan yo-infossa 17.5. Ilmoittautumiset pitää tehdä 25.5. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen jälkeen

Lisätiedot

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! 1160 62+3 4 JOKAINEN LUKIOLAINEN ON OMAN ELÄMÄNSÄ SUBJEKTI Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Lisätiedot

Abin ohjeisto

Abin ohjeisto NOKIAN LUKION ABIN OHJEISTO 2016-2017 Abin ohjeisto 2016-2017 Aikataulu Toimenpide 12.9.-14.9.2016 Kuullunymmärtämiskokeet 16.9. - 4.10.2016 Kirjalliset kokeet Marraskuu Viikko 44 Korotustentteihin ilmoittautuminen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan!

Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan! Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan! Jyväskylän Lyseon lukio Lyseossa saa olla oma itsensä (rehtori Osmo Polas) Ylioppilastutkintotodis tukseen vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN 12.11.2018 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASKOKEISIIN ILMOITTAUTUMINEN - kokelaan on ilmoittauduttava tutkintoon kirjallisesti - ilmoittautuminen on sitova * kevät 2019:

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

TERVETULOA MÄRSKYYN!

TERVETULOA MÄRSKYYN! TERVETULOA MÄRSKYYN! Ajankohtaisia asioita Mäkelänrinteen lukio sai urheilun erityistehtävän Uusia urheilulukioita tuli kaksi (Brändö ja Joensuu) ja kokonaismäärä nousi 15 lukioon. Valtakunnan tasolla

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

gra gr dia.fi YLIOPPILAS- TUTKINTO

gra gr dia.fi YLIOPPILAS- TUTKINTO YLIOPPILAS- TUTKINTO SYKSYN 2018 yo-tutkintoon ilmoittautuminen Wilman ilmoittautumislomake on auki ma 21.5.klo 8.00 - ma 28.5. klo 15.00 Wilma: Lomakkeet -> LLY YO-ilmoittautuminen SYKSY 2018 Täytä yo-ilmoittautumislomake

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista

Lisätiedot

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN 9.11.2016 / 10.11.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä

Lisätiedot