Pohjois-Savon kasvunäkymiä ja kilpailukykytekijöitä. Pohjois-Savon valtuuskunnan kokous Maakuntajohtaja Marko Korhonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Savon kasvunäkymiä ja kilpailukykytekijöitä. Pohjois-Savon valtuuskunnan kokous Maakuntajohtaja Marko Korhonen"

Transkriptio

1 Pohjois-Savon kasvunäkymiä ja kilpailukykytekijöitä Pohjois-Savon valtuuskunnan kokous Maakuntajohtaja Marko Korhonen

2 TALOUDEN, VÄESTÖN JA HYVINVOINNIN TUNNUSLUKUJA Aluetalous on kehittynyt Pohjois-Savossa viime vuosina koko maata paremmin. Pohjois-Savo on onnistunut kääntymään vahvalle kasvu-uralle taantumanjälkeen Vuosina liikevaihdon kasvu on Pohjois-Savossa ollut 2,1 % vuodessa, koko maassa 2,0 % Vuonna 2016 Pohjois-Savon yritysten liikevaihto kasvoi 3,5 %, koko maassa 2,4 % Kasvun vetureina ovat olleet mekaaninen puutuoteteollisuus, rakentaminen ja metalliteollisuus. Myös elintarviketeollisuus on onnistunut löytämään uusia markkinoita Venäjä-pakotteiden seurauksena Pohjois-Savon yritysten liikevaihdon muutos tammi-kesäkuussa 2017 oli +7,2 % ja koko maassa +6,8 %

3 Liikevaihto seuduittain Muutosprosentti keskim. Liikevaihto v v Kaikki toimialat milj. (11 v.) (1-6) (7-12) Kuopion seutukunta ,7 2,9 3,6 4,1 3,2 Varkauden seutukunta ,2-0,1 0,5 2,3-1,8 6,1 Sisä-Savo+ seutukunta 813 3,5 3,6-2 4,9 5,7 4,1 Ylä-Savon seutukunta ,9 2,3 1 5,2 6,7 3,8 Koillis-Savon seutukunta 418 0,9 0,4 0,7-6,5-12,5-0,1 Koko maa ,1-1 2,4 1,4 3, nopeinta yritysten liikevaihdon kasvu oli Ylä-Savossa (5,2 %) ja Sisä-Savossa (4,9 %) Myös Kuopion (3,6 %) ja Varkauden seudun (2,3 %) kasvu oli maan keskimääräistä (2,0 %) vuosikasvua nopeampaa Koillis-Savossa liikevaihto laski -6,5 % Erittäin myönteistä on Varkauden seudun piristyminen useamman heikon vuoden jälkeen

4 Pohjois-Savossa vienti kasvoi vuonna ,7 %, koko maassa vienti laski -0,6 % Vuosien viennin vuosikasvu oli Pohjois-Savossa 1,6 % ja koko maassa 0,8 % Vuoden 2017 tammi-kesäkuussa vienti kasvoi voimakkaasti kaikilla seuduilla. Vuonna 2016 Pohjois-Savon viennin vetureita olivat sahatavara (+ 15 %) ja metalliteollisuus (5,3 %) Lisäksi terveysteknologian vienti kasvoi voimakkaasti (+12,3 %) Elintarvikkeiden vienti on kääntynyt muutaman heikomman vuoden jälkeen kasvuun, v kasvua kertyi 4,5 % Metalliteollisuuden vienti kasvoi v Pohjois-Savossa 5,3 % ja laski koko maassa -2,6 % Energiateknologian vienti laski kolme vuotta peräkkäin, mutta v kasvua kertyi 4,8 %. Koko maassa alan heikko vientikehitys jatkui

5 Vienti seuduittain Teoll. vienti v (milj. ) (11 v.) Muutosprosentti (1-6) 2016 (7-12) Kuopion seutukunta (teoll.) 389 1,9-10,6 8,8-9,2-7,9-10,4 Varkauden seutukunta (teoll.) ,2-14,1 3,9-15,5 24,9 Sisä-Savo+ seutukunta (kaikki toimialat) 183 6,4-2,1-4,8 16,6 25,6 8,9 Ylä-Savon seutukunta (teoll.) 498 6,4 4,9 18,5 9,9 19 2,6 Koko maa (teoll.) ,2-1,6-4,5-0,1-2,4 2,1 Teollisuuden viennin arvo on suurin Ylä-Savon seudulla, vienti kasvoi 9,9 % Ylä-Savo ohitti teollisuuden viennissä Varkauden, jossa vienti kasvoi 3,9 % Kuopion seudulla vienti heikkeni -9,2 % Sisä-Savossa vienti kasvoi jopa 16,6 % Koko viennin arvossa Ylä-Savo nousi seuduista kärkeen ohi Kuopion seudun

6 6 Vuosina BKT on kasvanut Pohjois-Savossa 946 M, 13,7 % - koko maan keskiarvoa nopeammin (koko maan kasvu 12 %)

7 - Pohjois-Savon väestöosuus 4,5 % koko maasta - väestö vuoden 2016 lopussa henkilöä - josta 0-14 vuotiaita 15 %, vuotiaita 61,8 % ja 65 vuotta täyttäneitä 23,2 % (koko maassa 0-14 vuotiaita 16,2 %, vuotiaita 62,9 % ja 65 vuotta täyttäneitä 20,9 %) - väestön keski-ikä 44,2 vuotta (koko maa 42,5 vuotta), korkein keski-ikä Rautavaaralla 53 vuotta ja alhaisin Siilinjärvellä 40,6 vuotta - väestöstä 31,7 % eläkkeensaajia - väestöllinen huoltosuhde 61,8 (koko maa 59,1) Väestönmuutos: - Pohjois-Savon väestö väheni v henkilöä (-0,1 %) - korkein prosentuaalinen vähennys oli Vesannolla (-11,5%) ja Sonkajärvellä (-10,1%) - ainoastaan Kuopiossa (4,8 %) ja Siilinjärvellä (3,6 %) väestömäärä kasvoi 7

8 henk. 800 Pohjois-Savon väestönmuutokset v * Luonnollinen väestönlisäys * Kokonaisnettomuutto Kuopion kasvu on kiihtynyt 2008 ja toinen hyppy 2012 Kuopio on yksi nopeimmin kasvavia suuria kaupunkeja Kasvu muuttovoitosta Taustalla työpaikkojen määrän, rakentamisen ja vetovoiman kasvu Lähde: Tilastokeskus, * v ennakkotieto 1200 Kuopion väestönmuutokset v * Kuopio on parantanut koko maakunnan väestökehitystä Ongelma: vahvan viennin alueiden Ylä-Savon, Varkauden seudun ja Sisä-Savon väestökato jatkuu Luonnollinen väestönlisäys * Kokonaisnettomuutto Lähde: Tilastokeskus, *v ennakkotieto

9 Syntyneiden määrä on vähentynyt, kuolleiden määrä lisääntyy Maakunnassa kuolleiden määrä ylitti syntyneet vuonna 1998 Luonnollista väestönkasvua vain Siilinjärvellä ja Kuopiossa Kuopiossakin ikärakenne heikkenemässä Pienet nuorten ikäluokat heikentävät peruskoulun ja lukion toimintaa ja taloutta sekä vähentävät tulevaa työvoiman tarjontaa

10 Vain Siilinjärvellä sairastavuus on maan keskimääräistä vähäisempää (nuori ikärakenne) Sairastavuus on suurinta kunnissa, jotka olleet pitkään muuttotappioisia ja joissa maa- ja metsätaloudella suuri paino (raskas työ, alhainen koulutus, heikommat terveyspalvelut ja työterveyshuolto) 1 0

11 OSAAVAN TYÖVOIMAN SAATAVUUDEN VARMISTAMINEN Tulevaisuudessa Pohjois-Savon nuorten ikäryhmät ovat liian pieniä vastaamaan osaavan työvoiman tarpeeseen (poikkeuksena Kuopio). Työhön osallistuvuutta tulee saada nousemaan työelämän tarpeita vastaavalle tasolle. Tarvitaan lisää nettomuuttoa kotimaasta ja ulkomailta Paikalliset yritykset avaavat uusia toimistoja ja rekrytoivat etelään (esim. Ponsse Tampereelle, Normet Espooseen). Tällä hetkellä on pulaa mm. seuraavista osaamisista: Digitaalisesta osaamisesta (koodaaminen, data-analyysit, arkkitehtuurit, alustaosaaminen, markkinointi, AR/VR, AI, ) Metalli ja konepajat (suunnittelijat, PDM, PLM, 3D, robotiikka, tuotannonkehittäjät, hitsaajat, koneistajat, koneenasentajat, maalarit, ) Prosessiteollisuus (työnjohtajat, laitosmiehet, kemia- ja bio-osaaminen, sisälogistiikka, ) Rakentaminen (rakennusmestarit, raudoittajat, laatoittajat, ) SoTe (lääkärit, digiosaaminen, ) Osaavat johtajat (kv-liiketoimintaosaaminen, henkilöstön ja digitaalisuuden johtaminen, projektien johtaminen, ) Työssäkäyntialueiden välinen liikenne sekä oppilaitosten ja työpaikkojen saavutettavuus myös keskusten ulkopuolella. 11 Julkisen liikenteen kehittäminen ja rahoitus sekä tieverkon ylläpito

12 14

13 työpaikkaa Yhteensä toimijaa 1.,, 1_ - -.,_._r_., - "'-',,.....:-1 Liih n leellinte"n KESKlllififiM KESTÄVÄSTI!>äd VUl e ll avuu s, keskella Ku opiota, vosi tön ja luonnon la he isyys, ltä Suomcn hotspot..,... '- KUOPIO sum nen, tel<em1ntn OSAAVASTI YHDESSÄ

14 KUOPIO SCIENCE PARK TODAY

15 Ylä-Savon, Varkauden seudun ja Sisä-Savon vetovoima Yritysten kasvu ei ole parantanut ko. alueiden väestöllistä vetovoimaa. Pula teollisuuden työvoimasta ja tietoalan osaajista lisääntyy. Elinkeino-organisaatiot valmistelevat maakunnallisia toimimia vetovoiman lisäämiseksi, mm. kohdennettu rekrytointi, paluumuuttajat, kausityöntekijät, asuminen, muuttajapalvelut, opiskelijat ja rekrytointi, kv-opiskelijat, polku työllistymiseen. Ylä-Savon, Varkauden seudun sekä Sisä-Savon teollisen ja laajemminkin elinkeinopoliittisen kilpailukyvyn kannalta on tärkeää varmistaa toimivat liikenneyhteydet sekä riittävät ammatillisen ja työvoimapoliittisen koulutuksen resurssit 22

16 TOIMIVAT LIIKENNEYHTEYDET ELINKEINOELÄMÄN KILPAILUKYVYN PARANTAJINA JA MAAKUNNAN VETOVOIMAN LISÄÄJINÄ Maakunnan ulkoiset ja sisäiset yhteydet tiestö ja juna 100 km/h VT 5 Iisalmeen saakka 3 h junalla Helsinkiin Kuopiosta / Savon radanperusparantaminen Elinkeinoelämän kannalta tärkeän vähäliikenteisen tieverkon ja muiden pullonkaulojen kehittäminen VT 23 Varkaus-Viinijärvi perusparannus VT 5 tason nosto ja turvallisuuden parantaminen, Leppävirta-Kuopio jasiilinjärvi-iisalmi VT 9:n parantaminen Jyväskylä-Suonenjoki-Kuopio-Joensuu-Niirala Lentoliikenne Kuopion lentoyhteyksien kehittäminen painopisteenä hyvä vuorotiheys Helsinkiin Sujuvat matkaketjut aamulla ja illalla ulkomaan lennoille myös Iisalmesta ja Varkaudesta Kansainvälisen vientiteollisuuden tarvitseman syöttöliikenteen toteuttaminen selvitetään Varkaudessa 26

17 Tietoliikenne Laajakaistarahoituksen jatkaminen vuoteen 2025 saakka. Valtion osuus vähintään 50 % hyväksyttävistä kustannuksista. Ehdoton vaatimus kuntien rahoituksesta tulee poistaa, mutta kunnille tulee olla mahdollisuus tukea rakentamista vapaaehtoisesti. Perustelut: Seutuverkot esittää ja on ilmeisesti neuvotellut LVM:n kanssa valtion tuen jatkamista vuoteen 2025 saakka. Nykyisen tuen käyttö edellyttäisi rakentamista jo ensi kesänä, mutta ainakaan Pohjois-Savossa ei näytä tapahtuvan mitään. Valtion tuki voisi olla vähintään 50 %, jolla tukimäärällä suuretkin toimijat voisivat saada tukea. 27

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO Paula Qvick MKV 15.5.2017 SAAVUTETTAVUUS MILLISEKUNTI JA ÄLYKÄS EKOSYSTEEMI OVAT KILPAILUETUJA Suoraa yhteyttä hyödyntävä Northern

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Elinkeinojohtaja Terho Savolainen IISALMEN KAUPUNKI PL

Lisätiedot

ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA. Paula Qvick, suunnittelujohtaja

ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA. Paula Qvick, suunnittelujohtaja ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA Paula Qvick, suunnittelujohtaja Itä-Suomen*) profiili (%-osuus koko maasta) Marjantuotanto Vesistöala (makeaa vettä) Puuston vuotuinen kasvu Naudanlihantuotanto Maidontuotanto

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

Pohjois-Savon aluetalouskatsaus. Kevät

Pohjois-Savon aluetalouskatsaus. Kevät Kevät 217 1 (43) SISÄLLYSLUETTELO Sisällys Tiivistelmä... 2 1. Aluetalous Pohjois-Savossa... 4 1.1 Liikevaihto... 4 1.2 Vienti... 13 1.3 Palkkasumma... 17 2. Työvoimavarat ja työllisyys... 26 3. Pohjois-Savon

Lisätiedot

EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA AA-H

EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA AA-H EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA 30.11.2017 AA-H SATAKUNTA SUOMEN TALOUDEN VAHVA OSA Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus 2017 Satakunnan osuus Suomen viennistä on 6,2 % (vrt. väestöosuus 4,1 %, 2015).

Lisätiedot

Varkauden seudun kehitys. Maakuntajohtaja Jussi Huttunen, Pohjois-Savon liitto 25.8.2014

Varkauden seudun kehitys. Maakuntajohtaja Jussi Huttunen, Pohjois-Savon liitto 25.8.2014 Varkauden seudun kehitys Maakuntajohtaja Jussi Huttunen, Pohjois-Savon liitto 25.8.2014 Väestö ikäryhmittäin v. 1990-2013 Lähde: Tilastokeskus Ikäryhmä Ikäryhmä YHTEENSÄ -14 15-64 65 - YHTEENSÄ -14 15-64

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON ALUETALOUSKATSAUS Kevät

POHJOIS-SAVON ALUETALOUSKATSAUS Kevät POHJOIS-SAVON ALUETALOUSKATSAUS Kevät 2019 8.5.2019 1 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 1 Aluetalous Pohjois-Savossa... 7 1.1 Liikevaihto... 7 1.2 Vienti... 20 1.3 Palkkasumma... 26 2 Työvoimavarat ja

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

KANKAANPÄÄ. äly taide hyvinvointi asuvat meillä / AA-H

KANKAANPÄÄ. äly taide hyvinvointi asuvat meillä / AA-H KANKAANPÄÄ äly taide hyvinvointi asuvat meillä 13.11.2017 / AA-H Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus 2017 SATAKUNTA ON KOMPAKTI KOKONAISUUS JA SUOMEN TALOUDEN VAHVA OSA Satakunnan osuus Suomen viennistä

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Väestökatsaus. Joulukuu 2015

Väestökatsaus. Joulukuu 2015 Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen

Lisätiedot

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Väestökatsaus Maaliskuu 2016 Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Turun väkiluku kasvoi tammi-maaliskuussa 122 hengellä Turku tammi-maaliskuu 2016 Elävänä syntyneet 427 Kuolleet 477 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen alueellinen merkitys

Terveyspalvelujen alueellinen merkitys 1 Jari Jääskeläinen, Pohjois-Savon liitto 9.10.2017 SOTE LEIKKAUSTOIMINNAN JA PÄIVYSTYKSEN MUUTOSTEN ALUEVAIKUTUKSET lyhyt Terveyspalvelujen alueellinen merkitys Sotepalvelut ja niiden osana leikkaustoiminta

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Väestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016

Väestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016 Väestökatsaus Huhtikuu 2016 Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016 Väkiluku kasvoi tai oli ennallaan 95 kunnassa (vihreä) ja väheni 218 kunnassa (punainen). Oulu 426 Väestö jatkaa keskittymistään

Lisätiedot

Pohjois-Savon aluetalouskatsaus. Kevät

Pohjois-Savon aluetalouskatsaus. Kevät Kevät 2018 1 (36) SISÄLLYSLUETTELO Sisällys Tiivistelmä... 2 1. Aluetalous Pohjois-Savossa... 5 1.1 Liikevaihto... 5 1.2 Vienti... 13 1.3 Palkkasumma... 18 2. Työvoimavarat ja työllisyys... 27 3. Pohjois-Savon

Lisätiedot

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion viime vuosien hyvä väestönkasvu perustuu muuttovoittoon. Keitä nämä muuttajat ovat? Tässä tiedotteessa kuvataan muuttajien taustatietoja kuten, mistä

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

YLÄ-SAVON SEUTU TILASTOANALYYSI. maaliskuu Tyler Wanlass / Unsplash

YLÄ-SAVON SEUTU TILASTOANALYYSI. maaliskuu Tyler Wanlass / Unsplash YLÄ-SAVON SEUTU TILASTOANALYYSI maaliskuu 2019 Tyler Wanlass / Unsplash SISÄLTÖ 1 TAUSTA 2 ALUETALOUSDYNAMIIKKA Taloudellinen huoltosuhde 2010-2016 BKT per asukas 2010-2016 Yrityskanta suhteessa alueen

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.

Lisätiedot

Pohjois-Savon aluetalouskatsaus. Kevät 2015

Pohjois-Savon aluetalouskatsaus. Kevät 2015 Kevät 2015 1 (36) Sisällys Tiivistelmä... 2 1. Aluetalous Pohjois-Savossa... 4 1.1 Liikevaihto... 4 1.2 Vienti... 11 1.3 Palkkasumma... 14 1.4 Työvoimavarat ja työllisyys... 20 2. Pohjois-Savon kehityskuva...

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-syyskuussa 2016 Helsinki 6 301 Vantaa 3 565 Espoo 3 414 Tampere 2 714 Oulu 1 592 Turku 1 483 Jyväskylä 1 321 Kuopio 912 Lahti 520 Sipoo 425....

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 VÄESTÖN

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016

Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016 Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa 2016 Sinisissä kunnissa (88 kpl) väestö kasvoi tai oli ennallaan, punaisissa (225 kpl) väheni. Kahdeksan suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-elokuussa

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS

VUOSIKATSAUS VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Katja Karevaara 13.12.2018 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Lahden väkiluku oli vuoden 2017 lopussa 119 573. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi 121 henkilöllä. Syntyneitä oli vähemmän kuin

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/215 [1] SYNTYNEET Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 29.5.28 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 Tampereen saama muuttovoitto pieneni. Muuttovoittoa kertyi 927 henkilöä, kun edeltävänä vuonna voitto oli 1 331 henkilöä. Taustalla oli kotimaan

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 980 Muutos 8 kk -801 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 359 Muutos 4 kk -361 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 677 Muutos 10 kk -1 043 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 178 Muutos 4 kk -186 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 728 Muutos 9 kk -992 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018

VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018 VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 305 Muutos 5 kk -415 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018 VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 595 Muutos 11 kk -1 125 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 869 Muutos 9 kk -912 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä)

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä) Maakunnan tila 1 Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 27 213 (heinä) 14,5 14, 13,5 13, 12,5 12, 11,5 11, 1,5 1, 9,5 9, 8,5 8, 7,5 7, 6,5 6, 5,5 5, Luku alueen

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 274 Muutos 2 kk -162 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 176 Muutos 8 kk -188 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 258 Muutos 7 kk -106 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Kuopion väestö Tilastotiedote 6/2015

Kuopion väestö Tilastotiedote 6/2015 Kuopion väestö 2015 - Tilastotiedote 6/2015 Kuopion virallinen väkiluku Kuopion virallinen väkiluku vuodenvaihteessa 2014/2015 oli 111 289, johon sisältyy 3746 maaninkalaista. Vuonna 2014 Kuopion ja Maaningan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/218 [1] Syntyneet Tammi-heinäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 2016:28 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa ja sen 22 kuntaa Pirkanmaan kunnat 22 kuntaa, yhteensä 512 081 asukasta (1.1.2019) Lounais-Pirkanmaan seutukunta Sastamala Väestö 24 651 Demografinen

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 2017:7 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018

VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018 VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 436 Muutos 12 kk -1 284 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA

PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA 2014 PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 20.11.2014 1 PORIN SELVITYSALUEEN KUUDEN KUNNAN

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015 Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 215 Tilastotiedote 7 /216 Vuoden 216 alussa Kuopiossa asui 2691 ulkomaan kansalaista, 2,4 % väestöstä. Vuoden 215 aikana ulkomaan kansalaisten määrä kasvoi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja 2019:6 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 31036300

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/218 [1] Syntyneet Tammi-kesäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kymmenen lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 2018:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 677 Muutos 1 kk -75 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Keskuskaupungin rooli kaupunkiseudun kehittämisessä. Kuntamarkkinat 12.9.2012 Vaasan kaupunki Kj Tomas Häyry

Keskuskaupungin rooli kaupunkiseudun kehittämisessä. Kuntamarkkinat 12.9.2012 Vaasan kaupunki Kj Tomas Häyry Keskuskaupungin rooli kaupunkiseudun kehittämisessä Kuntamarkkinat 12.9.2012 Vaasan kaupunki Kj Tomas Häyry Aurinkoista energiaa Vaasan seudun energiakeskittymä on Pohjoismaiden merkittävin ja työllistää

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/214 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. - Helsingin, Espoon, Vantaan, Järvenpään,

Lisätiedot