Kotipesä. joulukuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotipesä. joulukuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote"

Transkriptio

1 Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote joulukuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, Turku p

2 Rakas Joulupukki! Taas on se aika vuodesta, että saan kirjoittaa sinulle. Olen hyvin iloinen, että olen saanut kohdata mukavia seuraihmisiä, jotka jaksavat illat toistensa jälkeen tehdä hyviä tekoja toisten eteen. Kirjoitan samalla heille ja heidän puolestaan toivomuslistaa, joka ohjatkoon rekesi matkaa täällä suunnassa. Toivelistani alkaa Mynämäen Juhan tarmokkuudella ja hyväkäytöksisyydellä, joiden soisi kuuluvan kaikkien seuratoimijoiden työkalupakkiin. Toivon erityisesti Loimaan Jarmon huumorin ja Pöytyän Paavon päättäväisyyden sekä heidän yhteisöllisyytensä saavan jalansijan jokaisessa seurassa. Toivon, että aurinkoisen Naantalin Ilppon ja Marjan tarkkuus ja tunnollisuus tarttuvat toisiinkin tekijöihin. Toivon Huunosen Matin vekkulimaisuuden löytävän tiensä Laitilan lisäksi muidenkin seurojen ohjaajien sydämiin. Samalla toivon Jokioisten Petrin luottamuksen leviävän toimijoille. Turun Hänämäinen reipas ote olkoon esimerkkinä uusille ohjaajille. Toivelistallani on myös Ruskon Heidin valoisuuden ja Paimion Sepon rohkeuden leviäminen seuratoimintaan. Ugin Sannan ja Humppilan Timon sinnikkyys saakoon soihdut syttymään. Aki levittäköön eurajokelaista ennakkoluulottomuutta muillekin. Köyliön Heikin päättäväisyys vieköön meitä pitkälle. Listan maustan lopuksi salolaisen Martin hyväntuulisuudella, joka täyttäköön joulun jälkeenkin jokaisen mielen. Ja kaikille seuratoimijoille toivon oikein rauhallista joulun aikaa! Terveisin kannen lumimaisemasta haaveileva Mika Mikola kehityspäällikkö Varsinais-Suomen Pesis V-S Pesiksen vuosikokous katsoi tulevaisuuteen Varsinais-Suomen Pesiksen syksyinen vuosikokous pidettiin Pöytyällä. Kokous valitsi johtokuntaan jatkamaan nuorisopäällikkö Sanna Hirvolan Turusta, kilpailupäällikkö Päivi Hongiston Pöytyältä, nuorisotuomarivastaava Jukka Laaksosen Loimaalta ja uutena tapahtumavastaava Anne Aatolan Turusta. Onnittelut kaikille valituille. Muut Varsinais-Suomen Pesiksen johtokunnan jäsenet ovat puheenjohtaja Sirpa Helin Kaarinasta, tuomarivastaava Jouni Ensomaa Loimaalta ja markkinointivastaava Jarmo Nieminen Turusta. Vuosikokous vahvisti menneen kauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä hyväksyi johtokunnan esittämät toiminta- ja taloussuunnitelmat pesäpallon 90- vuotisjuhlavuodelle Kuva: V-S Pesis Vuosi päätetään pelaten Impivaarassa C-pojista Vähänkyrön Viesti vierailee Turun, Loimaan ja Pöytyän joukkueiden kanssa perjantaina Impivaaran hallissa. Vuoden viimeisessä pesisturnauksessa pelaavat myös D-tytöistä Mynämäki ja Pöytyä sekä D-pojista Turku ja Jokioinen. Otteluta alkavat klo 17 ja pelejä on puoleen yöhön saakka. Tarkemman otteluohjelman löytää V-S Pesiksen nettisivuilta. Kuva: V-S Pesis

3 Yhteiset pallot monipuolistaa lapsen liikuntaa Paimiossa esitelty Iskulyöntipesis innosti lapset ja ohjaajat. Lentopallon ja pesäpallon yhteishankkeen esittelytilaisuudessa oli paikalla junioreita useammasta lentopallo- ja pesäpalloseurasta. Lapsille ohjattiin yhteistyöteeman mukaisesti sekä lentis- että pesisharjoitteita. Samalla hanke esiteltiin sekä kunnan, seurojen että median edustajille. Varsinais-Suomen Pesis ja Suomen Lentopalloliitto ovat aloittaneet uudenlaisen yhteistyöhankkeen, jonka avulla lähdetään kasvattamaan lasten liikunnan kokonaismäärää ja monipuolistamaan harjoittelua Varsinais-Suomen lentopallo- ja pesäpalloseuroissa, sekä jalkauttamaan lajiamme paikkakunnille, jossa niitä ei vielä ole tarjolla. Hanke kantaa nimeä YHTEISET PALLOT, ja sitä tukee Opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeessa lentopalloa harrastavat lapset voivat ottaa toiseksi lajikseen pesäpallon, tai toisin päin, ja näin ollen liikkua ja pelata ympäri vuoden, ilman että kilpailukaudet menevät päällekkäin. Lajeissa on yhtäläisyyksiä, jotka tukevan lapsen motorista kehitystä, mutta myös eroavaisuuksia, jotka auttavat monipuolistamaan harjoittelua. Hanke toteutetaan kahden ja puolen vuoden aikana Varsinais-Suomessa. Kutsumme seuranne nyt heti mukaan, jolloin voitte napata kaikki hyödyt ensimmäisenä käyttöönne! Vilkas koulutustalvi alkaa tammikuussa Kuvat: V-S Pesis Ei ainakaan tarjonnasta jää kiinni. Sunnuntaina Mynämäellä järjestetään PMLkoulutus nuorimpien joukkueiden ohjaajille ja keskiviikkona lukkarikoulutus Pöytyällä lukkarin aluille. Nämä kaksi tilaisuutta aloittavat mielenkiintoisen koulutustalven ja kevään. Teemakoulutuksissa on tarjolla vinkkejä nuorille etenijöille ja lyöjille sekä junnujoukkueiden joukkueenjohtajillekin. Tarkemmat koulutustiedot löytyvät V-S Pesiksen nettisivujen koulutusosiosta Väärät pois Jokioisten, Loimaan ja Pöytyän voimin Maakunnan toinen seuroille suunnattu Väärät Pois koulutus starttaa vuoden alussa. Jokioisten Koetus, Loimaan Palloilijat Junioripesis ja Pöytyän Urheilijat istahtavat kolmesti saman pöydän ääreen. Avauskohtaaminen on maanantaina Loimaalla, jolloin katsotaan tulevaisuuteen. Kakkospesällä ollaan Jokioisilla. Tällöin teemana on ihmismetsästys. Kolmospesälle edetään Pöytyällä, jolloin seurojen valitsemana teemana on viestintä tai talous. Idea on kohdata kolmella pesällä vuoden aikana ja rakentaa jokaiselle kokoontumiselle teema, josta seuroille tarjotaan asiantuntijatietoa. Kaikki hyötyvät, kun yhteisestä aivoriihestä pyritään löytämään kullekin seuralle uusia eväitä toiminnan kehittämiseen. Koulutusten välillä yhteisten keskustelujen tuloksia puidaan oman seuran sisällä. Pesäpallokentän kokemuksellakin tiedämme, että väärät saadaan tehokkaasti pois vain koko tiimin aktiivisuuden kautta. Väärät Pois koulutusta toteutetaan pesismaakunnissa ympäri maatamme.

4 Seurat kiilaan Perinteiseen tapaan aloitamme seurojen yhteiset kohtaamiset Seurat Kiilaan -tapahtumalla. Tällä kertaa kolmen pesismaakunnan seurat kohtaavat juhlavuoden aluksi toisensa lauantaina Kokemäellä Pitkäjärven vapaaajankeskuksessa. Kohtaamiseen kutsumme mukaan seurojen puheenjohtajat ja aktiivitoimijat. Vieraanamme on Raumalaiskiekkoilun Tuki ry:stä tuttu Rafael Eerola, joka avaa meille seuran markkinointia ja sisäistä viestintää. Toinen viestinnän osaaja on Länsi-Suomi -lehden urheilutoimituksen esimies Marko Leppänen, joka opastaa seuroja siihen, millainen viesti saa mediassa palstatilaa. Uusien tekijöiden saaminen mukaan koetaan suurimpina seuratoiminnan haasteena. Tähän teemaan paneutuu seurakehittäjä Mika Mikola, joka antaa osallistujille nuolia ihmismetsästykseen. Päivän teeman lisäksi tilaisuus on oiva paikka tutustua muiden seurojen avainhenkilöihin ja seurojen välisen yhteistyön kehittämiselle. Osallistujilla on varattu lounaspöytä ja kahvit sekä mahdollisuus viettää samalla virkistävä päivä Kokemäellä. Koulutuksen hinta on 50 euroa, josta oma pesismaakunta maksaa puolestasi 50%, jolloin hinta on vain 25 / henkilö sisältäen ohjelman, lounaan ja iltapäiväkahvin, kun ilmoittautuminen tapahtuu mennessä. Tämän jälkeen hinta on 50 / henkilö (9.1. mennessä). Mukaan mahtuu 40 osallistujaa. Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa Alueleiri 2013 hakuun Varsinais-Suomessa järjestetään vuonna 2013 valtakunnallinen Nuorisoleiri Turussa. Samana vuonna on vuorossa myös kolmen alueen (Varsinais-Suomi, Häme ja Satakunta) yhteinen alueleiri. Nyt haemme aktiivista järjestelijää alueleirille. Osallistujamäärä leirillä on n joukkuetta + tuomarit ja talkooväki eli n osallistujaa. Kenttätarve on noin 8-10 kenttää (naisten, juniori- ja tenavakenttää). Leiri järjestetään perjantaista sunnuntaihin kesäkuun alkupuolella esim Leiri on suunnattu G-, F-, E- ja D-junioreille eli vuotiaille (-99 ja myöhemmin syntyneet tytöt ja pojat). Leirin voi myös jakaa kahdelle eri paikkakunnalle. Alueleiri järjestetään yhdessä seuran / seurojen ja V-S Pesiksen kanssa. Leiriin liittyvät vastuualueet ja muut yksityiskohdat sovitaan erikseen seuran kanssa tehtävässä yhteistyösopimuksessa. Kaikki hyvässä yhteistyössä toteutetut leirit ovat olleet onnistuneita ja taloudellisesti toimivia kaikille osapuolille. Seuran tehtävänä on nyt osoittaa kiinnostusta lapsien näkökulmasta järjestettävään leiriin ja jättää hakemus, josta selviää valmius leirin järjestämiseen. Ennen hakua tulee käydä kunnan / kaupungin kanssa keskustelut yhteistyöstä sekä olosuhteista eli majoitustiloista ja kentistä ja näistä tulee kertoa hakemuksessa. Viisasta olisi jo nyt löytää jo 3-5 vastuuhenkilöä, jotka sitoutuvat leirijärjestelyihin. Hakemus on vapaamuotoinen ja tulee tehdä mennessä. Vuoden 2010 Alueleiri järjestettiin Turussa. Kuvat: V-S Pesis

5 Naisten Liitto-Lehdistö ensikesänä Turussa Pesäpalloliiton kokouksen päätöksellä Naisten Liitto-Lehdistö ottelu pelataan ensi kesänä Suomen Turussa. Monen vuoden tauon jälkeen ohjelmaan palaava arvo-ottelu pelataan tiistaina Kupittaalla. Maailman parhaat pesäpalloilijat tulevat siis näyttämään taitojaan juuri ennen juhannusta. Merkitse päivä jo nyt kalenteriin! Tuomaritilanne huolestuttaa Varsinais-Suomen pesisseuroille on tulossa jo ensi kesänä tiukat paikat, ellei jotakin tapahdu. Ja nyt puhutaan seurojen tuomaritilanteesta. Alueen aikuistuomareiden määrä on vähentynyt huolestuttavasti viime vuosien aikana ja tämä heijastuu varsinkin alimpiin PPL:n sarjoihin. Niinpä miesten ja naisten suomensarjoissa, joissa alueella on eniten joukkueita, on vähiten tuomareita. Tämä merkitsee tuomaritilanteen paikkaamista muualta tulevilla tuomareilla ja seurojen tuomarikulut saattavat kohota ensi kesänä kolme- tai nelinkertaiseksi tähän vuoteen verrattuna. Tämän vuoksi seurojen edustajat kootaan keskustelemaan tilanteen ratkaisemisesta jo ennen kuin ongelma tulee eteen. Kohtaaminen on tiistaina klo Auran ABC-liikennemyymälässä. Kuva: V-S Pesis Seuratukea jaossa taas keväällä Ensi vuonnakin veikkausvoittovaroista myönnetään huomattava summa suoraa tukea urheiluseuroille. Tämä tarkoittaa merkittävästi lisärahaa seuratoiminnan kehittämiseen. Seuraavan kerran toiminnallisia tukia voi hakea keväällä Hakuaika päättyy Tukijakson aikana on tavoitteena seuratoiminnan kehittäminen, saada uusia liikkujia ja vapaaehtoisia seuroihin sekä uusien innovaatioiden tukeminen ja löytäminen. Toiminnallista tukea voi hakea lasten ja nuorten urheilun kehittämiseen ja aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan. Tutustu sivuihin Lisenssien hinnat pysyvät ennallaan Pesäpalloliiton johtokunta on vahvistanut pelaaja- ja tuomarilisenssien hinnat kaudelle Sekä vakuutusmaksut että pelaajalupien hinnat pysyvät ennallaan. Aikuisten sarjat on jaettu viiteen lisenssiluokkaan, tuomareilla on T-lisenssi, vuosina syntyneet lunastavat nuorten B-lisenssin sarjatasosta riippumatta ja 2004 sekä myöhemmin syntyneet tarvitsevat G-lisenssin. Naisten uuden sarjatason, suomensarjan, lisenssiluokka on A3 samoin kuin naisten Ykköspesiksen ja miesten suomensarjan. Uusi lisenssikausi avataan eli tätä ennen lisenssejä ei voi hankkia. Talvikaudella mukaan tulevat uudet pelaajat voivat lunastaa lisenssien verkkopalvelusta pelkän vakuutuksen, joka on voimassa saakka. Lisätietoja pesisnetistä:

6 Työpaikka tarjolla V-S Pesiksessä Varsinais-Suomen Pesis ry Hankekoordinaattori Varsin hyviä koppeja ja rajaleikkureita -hankkeelle Etsimme dynaamista, itsenäiseen työhön pystyvää, yhteistyötaitoista, osa-aikaista hankevetäjää/koordinaattoria vastaamaan Varsin Hyviä koppeja ja rajaleikkureita hankkeen toteutuksesta. Hanke on Varsin Hyvä ry:n toimialueella Euroopan maaseudun kehittämisrahaston tukema kansallispelimme pesäpallon seutukunnallinen kehittämishanke, josta vastaa Varsinais-Suomen Pesis ry. Hankkeen tavoitteena on lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden liikunnallisen elämäntavan ja sosiaalisen kanssakäymisen lisääminen sekä perinteiden ja yhteisöllisyyden korostaminen. Hanke pyrkii tuottamaan Varsin Hyvä ry:n toiminta-alueelle uusia liikuntapalvelumuotoja kuntalaisten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä auttamaan alueen omia toimijoita, luomaan alueelle pitempikestoista, kuntarajat ylittävää yhteistoimintaa liikunnan saralla ja elvyttämällä kansallispeli pesäpallon harrastustoimintaa. Työ on innovatiivista ja pääset mukaan luomaan uutta osaamista liikuntakulttuuriin. Hankekoordinaattorin ensisijaisena tehtävänä on hanketoimintojen suunnittelu ja toteutus yhteistyössä kohdealueen paikallistoimijoiden kanssa, hankkeen markkinointi- ja tiedotustoiminnasta vastaaminen, nuorten rekrytointi ja koulutusprosessien järjestelyt sekä hankkeen raportointi. Tehtäväkuva edellyttää ensisijaisesti organisointikykyä ja eduksi katsotaan kokemusta aiemmista EU-hankkeista, liikunnan, nuorisotyön tai projektivetämisen kokemusta sekä pesäpallon lajikuvan tuntemusta. Toivomme, että hallitset atk:n ja käytössäsi on auto. Työ alkaa ja kestää asti. Työ on osa-aika työtä (n.20h/vko) ja tulee sisältämään myös ilta- ja viikonlopputöitä. Työpaikkasi tulee olemaan Turussa. Hakemukset palkkatoivomuksineen tulee toimittaa mennessä: toiminnanjohtaja Satu Mikola Yliopistonkatu Turku tai Puhelin

7 Hitterin Iltaan voi vielä ilmoittautua Tapahtumakalenteri Loppiaisena 6.1. klo 17 alkaen Turussa Impivaaran palloiluhallissa pelattavaan Hitterin Ilta-turnaukseen voi vielä ilmoittautua mukaan asti. Hitterin Ilta aloittaa pesäpallon 90-vuotisjuhlavuoden tapahtumat. Ilmoittautuminen turnaukseen hoituu pesisnetin kautta Lisätietoja saat pesisnetin lisäksi V-S Pesiksen toimistolta puh Turnaus on osallistujille ilmainen. Luvassa siis mainio tilaisuus päästä halliin pelailemaan näin talvikaudella. Sarjoja on kaikenikäisille, myös harrastepelaajille. Otteluohjelmat luodaan ilmoittautumisten pohjalta C- ja D-ikäisten halliturnaus Turku 6.1. Hitterin Ilta Turku PML-koulutus Mynämäki Lukkarikoulutus Pöytyä PML-koulutus Ruovesi JPVT-perusosa Ulvila 1.2. Etenijäkoulutus Loimaa 9.2. Lyöjäkoulutus Mynämäki JPVT-perusosa Loimaa E- ja D-ikäisten halliturnaus Turku Palloilumessut Helsinki 6.3. Joukkueenjohtajakoulutus Turku PML-koulutus Kaaarina JPVT-pelinjohto-osa Pöytyä JPVT-perusosa Hämeenkyrö PPL:n kevätkokous JPVT-pelinjohto-osa Kokemäki 8.5. Opettajaturnaus Turku PML-koulutus Pomarkku Mailan päivän ottelut Suurleiri Varkaus Naperoleiri Tampere Itä-Länsi Sotkamo Tenavaleiri Sotkamo Kuntopesiksen SM Tampere Nuorisoleiri Seinäjoki VK Lady-Pesisturnaus Turku PPL:n kauden päätösristeily World Cup Gold Coast, Australia Pesäpallon 90-vuotisjuhlat

8 Toimisto rauhoittuu joulun aikaan LiikU:n ja Varsinais-Suomen Pesiksen toimisto Turussa osoitteessa Yliopistonkatu 31 hiljenee joulun ja Uuden vuoden ajaksi. Toimisto palvelee vielä ennen joulua keskiviikkona ja seuraavaksi keskiviikkona Joulun tienoilla voi toki soitella halliturnaus- tai koulutusasioissa: Mika Mikola p Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottaa: Varsinais-Suomen Pesis ry

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2012 Kuva: T. Johansson Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote KENTÄT PÖLLYÄVÄT LÄHES JOKA ILTA 10 Kesäkuun alku on pesisfanille kiireistä aikaa, sillä pelejä on joka päivä jossakin maakunnan kolkassa. Juhannuksen lähestyminen tietää kuitenkin usein pientä lepoa.

Lisätiedot

Kotipesä. toukokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. toukokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote PANTONE 285 CMYK 89/49/12/0 RGB 59/111/167 Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote toukokuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6.

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. D-pojat kilpasarja Joukkueet: Espoon Pesis k, Hyvinkään Tahko Brown,

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 12.-13.4. VANTAALLA - KUTSU LADY-TURNAUKSEEN -KUTSU F-TYTTÖJEN NUORI SUOMI -TURNAUKSEEN KOULUTAPAHTUMAT MAAJOUKKUEEN VALMENTAJA

Lisätiedot

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI PALLO VERKKOON JA VERKON YLI Seurayhteistyötä yli lajirajojen! Joen Jujun ja FC Hertan JuHe yhteistyöprojekti Seurayhteistyökoordinaattori Anssi Liimatta Isännän Ääni - Mikkeli 7.-8.2.2014 Yhteistyön alkutaival

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. lokakuu 2014

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. lokakuu 2014 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE lokakuu 2014 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4. Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihanke Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.2015 Päivän

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

SEURATUKI AVAA MAHDOLLISUUKSIA KIINNITÄ HUOMIOTA HAKEMUKSEEN TEKSTI Pesäpalloliitto

SEURATUKI AVAA MAHDOLLISUUKSIA KIINNITÄ HUOMIOTA HAKEMUKSEEN TEKSTI Pesäpalloliitto ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 4/2015 SEURATUKI AVAA MAHDOLLISUUKSIA KIINNITÄ HUOMIOTA HAKEMUKSEEN TEKSTI Pesäpalloliitto Seuratoiminnan kehittämistuki eli kansanomaisemmin seuratuki avaa mahdollisuuksia

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Maksutonta koulutusta!

Maksutonta koulutusta! Maksutonta koulutusta! Liikuntaa järjestävien yhdistysten toimihenkilöille, ohjaajille ja valmentajille Syksy 2011 Kevät 2012 Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle - ohjaaja, valmentaja tai seuran

Lisätiedot

toukokuu 2014 Mailajunioreiden kioskiviikko Lista tarkistettu

toukokuu 2014 Mailajunioreiden kioskiviikko Lista tarkistettu 25.6.2014 KaMan tuomarivuorolista toukokuu 2014 18 to 1.5. pe 2.5. la 3.5. D-tyttöjoukkueiden turnauspäivä Kankaanpäässä, kaikki harjoituskentät varattuna klo 9-18 su 4.5. E-tyttöjoukkueiden turnauspäivä

Lisätiedot

Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 1/2017 1/ Nivalan Autokoulu (Katvalantie 1, Nivala)

Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 1/2017 1/ Nivalan Autokoulu (Katvalantie 1, Nivala) Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 1/2017 1/6 Hallituksen kokous 1/2017 Aika Keskiviikko, Klo 18:00 Paikka Läsnä Nivalan Autokoulu (Katvalantie 1, 85500 Nivala) Jukka Kukkola (pj), Janika Palokangas (sihteeri),

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS

Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi 1 SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2014 2015. 2 Yleistä. 3 Hallinto. 5 Leiritoiminta.... 6

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Alueleirin kilpailumääräykset 2016

Alueleirin kilpailumääräykset 2016 KILPAILULIITE Alueleirin kilpailumääräykset 2016 Alueleirillä noudatetaan voimassa olevia pelisääntöjä ja kilpailumääräyksiä jäljessä esitetyin poikkeuksin. Kilpailumääräyksiä koskevissa kysymyksissä lopullinen

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarjatoiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat 4 5.

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 11/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 11/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 11/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2010-2011 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 25.8.2016 Syyskauden avaus ja kuulumiset Liikunnan ja urheilun yhteinen menestyssuunnitelma/ Pekka Nikulainen ja Jukka Karvinen (45 min) Ajankohtaiset o Sinettiseuraseminaari

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2014

NAISTEN FINAALIT 2014 NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.10.2013-30.09.2014. Jatkovuosikokouksessa 27.1.2014

TOIMINTASUUNNITELMA 1.10.2013-30.09.2014. Jatkovuosikokouksessa 27.1.2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 1.10.2013-30.09.2014 Jatkovuosikokouksessa 27.1.2014 2 Sisällysluettelo Toimintasuunnitelma... 1 Organisaatiokaavio... 3 HauPan strategia 2014-2015... 3 Arvot... 4 Tehtävä... 4 Visio...

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004

SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004 1.12.2004 SEURATIEDOTE MARRASKUU/2004 SUOMI MAAILMANMESTARIKSI UUTISIA SYYSKOKOUKSESTA TOIMISTO TIEDOTTAA RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2004-2005 HAETAAN KOULUTAPAHTUMAJÄRJESTÄJIÄ FINAALITAPAHTUMA

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

ALUESARJAT KÄYNNISTYMÄSSÄ, MUUTOKSIA TULOSPALVELUKÄYTÄNTÖÖN TEKSTI Sami Ritola

ALUESARJAT KÄYNNISTYMÄSSÄ, MUUTOKSIA TULOSPALVELUKÄYTÄNTÖÖN TEKSTI Sami Ritola ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 2/2016 ALUESARJAT KÄYNNISTYMÄSSÄ, MUUTOKSIA TULOSPALVELUKÄYTÄNTÖÖN Tulevan kauden aluesarjojen ensimmäiset pelit pelataan jo lähipäivinä ja uusi kausi tuo tullessaan

Lisätiedot

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Hyvä squashseuran tai hallin edustaja.

Hyvä squashseuran tai hallin edustaja. Hyvä squashseuran tai hallin edustaja. Oletko kiinnostunut nostamaan hallin ja seuran harrastajamääriä, saamaan uusia vetäjiä, junioreja ja resursseja ja lisäämään hienon lajimme tunnettuutta paikkakunnallasi?

Lisätiedot

SUOMEN JA KOKO MAAILMAN PARASTA PESISTÄ, KUUMISSA KESISSÄ

SUOMEN JA KOKO MAAILMAN PARASTA PESISTÄ, KUUMISSA KESISSÄ ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 2/2013 SUOMEN JA KOKO MAAILMAN PARASTA PESISTÄ, KUUMISSA KESISSÄ Lukukauden uurastus kouluissa on päättynyt ja valtaosa pelaajistamme on päässyt nauttimaan kesälomasta.

Lisätiedot

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA 2012-2013 Sarjojen pelaamisaikataulu toteutetaan siten, että C-tytöt pelaavat pääsääntöisesti parittomilla viikoilla huomioiden D-tyttöjen turnaukset, jotka pelataan parillisilla

Lisätiedot

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Kuva: Elina Glad yongtaekwondo.net Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi Yong Taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen Raimo Merivalo kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä 1972 Hämeenlinna A-tasolle valittu 8 8 Paavo Salonen 4,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Pelaajalisenssit ja harrastepassit

Pelaajalisenssit ja harrastepassit Pelaajalisenssit ja harrastepassit 2016-17 Lisenssi-infon sisältö: Ajankohtaista Muutokset kaudelle 2016-17 Sporttirekisterin jäsenpalvelu Hinnat ja vakuutus Lisenssin hankinta Tärkeää muistettavaa Aikuisten

Lisätiedot

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki Paikallistoiminta vuonna 2017 Vuonna 2014 karateliitto aloitti strategiansa linjassa paikallistoiminnan kehittämisen. Karateliitto hakee paikallisia yhteistyökumppaneita eripuolilta Suomea hyvän toiminnan

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE Valmennuksen terveiset Ensimmäiset kilpailut on kilpailtu ja kausi on siis virallisesti avattu. Vielä muistutus,että kaikki harjoitukset tärkeitä, myös oheiset. Nettisivuilta

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven

Lisätiedot

SEURAVERKKO TULEE! Ota koppi!

SEURAVERKKO TULEE! Ota koppi! SEURAVERKKO TULEE! Ota koppi! Seuratoiminta on suomalaisen liikunnan ja urheilun kulmakivi Päätehtävämme on tuottaa urheilijoita sekä aktivoida liikkumaan. Miten tätä päätehtävää voidaan tukea? Sama tuska

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015. Roihu ry

Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015. Roihu ry Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015 Roihu ry Tätä on urheiluseura Roihu ry Roihu ry on pesäpalloon keskittyvä helsinkiläinen urheiluseura. Roihu on tarjonnut liikunnan iloa

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit Alueleiri 2016 / Tampere Sisältö: majoituskoulut C- ja B-juniorit leiri- ja otteluohjelmat ruokailupaikat kentät parkkipaikat käytännön asiat / yhteystiedot Majoituskoulut Majoituskouluille on mahdollista

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

Ringettepelaajan tie huipulle!

Ringettepelaajan tie huipulle! Ringettepelaajan tie huipulle! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja perustoimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle; Play Team -80 ry:n valitus jäähallien vuorojaosta kaudelle 2015 2016

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle; Play Team -80 ry:n valitus jäähallien vuorojaosta kaudelle 2015 2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle; Play Team -80 ry:n valitus jäähallien vuorojaosta kaudelle 2015 2016 Sivi 18.8.2015 2015 Riihimäen vs. liikuntapäällikkö on viranhaltijapäätöksessään 20/ 26.2.2015

Lisätiedot

Turnausvastaavan ja joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut OHJEITA TURNAUSVASTAAVALLE, JOUKKUEENJOHTAJALLE JA VALMENTAJALLE

Turnausvastaavan ja joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut OHJEITA TURNAUSVASTAAVALLE, JOUKKUEENJOHTAJALLE JA VALMENTAJALLE OHJEITA TURNAUSVASTAAVALLE, JOUKKUEENJOHTAJALLE JA VALMENTAJALLE Kotiturnauksissa Turnausvastaava turnauksessa (turnauksen johtaja) - yleisesti katsoo, että hommat hoituu, ratkaisee ongelmat/poikkeustilanteet

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

MAILAN PÄIVÄ

MAILAN PÄIVÄ MAILAN PÄIVÄ 17.5.2012 Suomen Tennisliiton ja sen jäsenseurojen yhteistapahtuma ulkopelikauden alkaessa. Vinkkejä Mailan päivän viettoon. 1 Sisällysluettelo Tapahtumia Sivu - Tenniksen alkeet 3 - Tie-break

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 3 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

Kotipesä. lokakuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. lokakuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote lokakuu 2010 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi KATSAUS

Lisätiedot

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta:

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta: ILVEKSEN HUIPPUPELAAJAN POLKU ILVEKSEN TAITOKOULUJEN JA JUNIORIEDUSTUSJOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN 2012 (2006 2004 syntyneet) HALUATKO SINÄ MUKAAN? Ilves käynnistää jälleen syksyllä 2012 F7 ikäluokassa (vuonna

Lisätiedot

Hyväksytty aluehallituksessa 1.6.2015

Hyväksytty aluehallituksessa 1.6.2015 ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Urheilun ja liikunnan aluetaloudelliset sekä sosiaaliset vaikutukset. Sipi Korkatti

Urheilun ja liikunnan aluetaloudelliset sekä sosiaaliset vaikutukset. Sipi Korkatti Urheilun ja liikunnan aluetaloudelliset sekä sosiaaliset vaikutukset Sipi Korkatti Twitter: @SipiKoo Urheilutoimiala = ekosysteemi Liikuntaliiketoiminnan arvo? Liikuntaliiketoiminta = kaikki liiketoiminta,

Lisätiedot

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Kalle Myllymäki 21.3.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Katsomot täyteen ohjelman raportti

Katsomot täyteen ohjelman raportti Katsomot täyteen ohjelman raportti 1. HANKKEEN NIMI Katsomot täyteen keskisuomalaisten urheilutapahtumien kehittämishanke 2. HANKKEEN TOTEUTTAJA Keski-Suomen Liikunta ry yhteistyössä keskisuomalaisten

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

PESÄPALLOKAUDEN PARHAAT PALKITTIIN PERINTEISESTI PÄÄTÖSRISTEILYLLÄ TEKSTI Sami Ritola

PESÄPALLOKAUDEN PARHAAT PALKITTIIN PERINTEISESTI PÄÄTÖSRISTEILYLLÄ TEKSTI Sami Ritola ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 3/2015 PESÄPALLOKAUDEN PARHAAT PALKITTIIN PERINTEISESTI PÄÄTÖSRISTEILYLLÄ Lähes loppuunmyyty lajiväen päätösristeily kokosi niin pelaajat, valmentajat, tuomarit kuin

Lisätiedot

Seurakehittäminen SRL Häme / Elina Kivi

Seurakehittäminen SRL Häme / Elina Kivi Suomen Ratsastajainliitto ry Seurakehittäminen SRL Häme / Elina Kivi 21.3.2013 1 Seurakehittämisen taustaa Idea lähti ratsastusseurojen toivomuksesta saada liitolta/alueelta konkreettista tukea ja apua

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015 www.pallokissat.fi Mennyt kausi tiivistettynä 1. Kuluva kausi turnaukset: - junnupelemuut, talvi- ja kevätronaltiinat, 2xpiirisarja, tenavaliiga,

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 1. TAUSTAA 3 2. LAJINLEVITYSVASTAAVAN TOIMENKUVA 4 3. ALUEEN TAVOITTEET KAUDELLA 2015-2016 5 3.1 Ringettekoulu 5 3.2 Aluesarja ja kilpasarjatoiminta

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 18.12.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton

Lisätiedot