Kotipesä. ELOkuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotipesä. ELOkuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote"

Transkriptio

1 Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote ELOkuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, Turku p toimisto@varsinais-suomenpesis.fi

2 Pesiskausi lähenee loppuaan... Ensimmäisenä SUURET ONNITTELUT PÖYTYÄLLE! Vuosi sitten seuran ikämiehet veivät kultaa tasokkaassa ikämiesten turnauksessa ja sama toistui nyt Haapajärvellä. SM-kulta on harvinaista herkkua ja nyt sitä on Pöytyällä maistettu jo toistamiseen. Naisten Superpesiksessä Turku-Pesis sijoittui runkosarjassa viime vuoden tapaan sijalle 6. Toki puolivälierissä kuusi edellistä mestaruutta napannut Kirittäret Jyväskylästä oli liian kova vastus, vaikka turkulaiset tiukasti suursuosikin haastoivat. Naisten ykköspesiksessä yksikään maakunnan joukkueista ei selvinnyt jatkopeleihin, vaan jokaisen kohtalona on pelata ensi kesänä suomensarjaa. Vain Köyliön Lallit pääsi tavoittelemaan paikkaa ensi kauden ykköspesiksestä. Ensi kaudellahan ykköspesis muuttuu vain yhdeksi kahdeksan joukkueen sarjaksi ja suomensarja palaa kartalle nelilohkoisena. Suomensarjassa pelaavat siis ensi kaudella Köyliö, Laitila, Loimaa, Pöytyä ja Turku. Naisten maakuntasarja on vielä kesken, mutta sarjakärki Mynämäen Vesa tavoittelee vankasti nousua suomensarjaan. Miesten suomensarjassa alueen joukkueilla on mahtava meno päällä. Loimaa ja Jokioinen selvittivät tiensä lohkon välieriin ykkös- ja kakkospaikalta. Pöytyä jäi vain niukasti ulos näistä jatkopeleistä ja Mynämäkikin säilyi sarjassa. Loimaan ja Jokioisten jatkopelit alkavat jo nyt tämän viikon keskiviikkona kotiotteluin eli joukolla paikan päälle kannustamaan miehiä! Miesten maakuntasarjassa on Köyliöllä, Turulla ja Pöytyällä saumat nousuun suomensarjaan. Junioripuolella Pöytyän B-pojat jatkavat vielä loppusarjassa hyviä pelejään. Laitilan Jyskeen E-pojat vastasivat parhaasta leirisuorituksesta nappaamalla pronssimitalit Tenavaleiriltä Raumalla. Laitilan E-tytöt ja D-pojat menestyivät myös erinomaisesti olemalla seitsemänsiä omissa kilpasarjoissaan. C-poikien pelisarjassa Eurajoen Veikot otti upeasti pronssiset mitalit. Seurana Laitilan Jyske oli taas aktiivinen osallistuen valtakunnallisille leireille kuuden joukkueen voimin. Pesisterveisin Mika Mikola kehityspäällikkö Varsinais-Suomen Pesis Kultaa Pöytyän Kontioille Pöytyän Urheilijoiden ikämiesten eli Kontioiden joukkue voitti Suomen mestaruuden toisen kerran peräkkäin. Helpolla yli 35-vuotiaiden miesten mestaruusmitaleita Haapajärvellä pelatusta turnauksesta ei kuitenkaan napattu, sillä kaikki viikonlopun neljä ottelua olivat varsin tiukkoja. Alkulohkossaan Pöytyän joukkue kohtasi Mäntyharjun Virkistyksen ja Kempeleen Kirin. Näistä peleistä tuloksena olivat voitot juoksuin 6-3 ja 3-1, mikä tiesi pääsyä loppusarjaan ja mitalipeleihin. Niissä kaatui nimimiehiä vilissyt Jyväskylän Kiri juoksuin 7-3. Tämän jälkeen joukkue vielä voitti Pohjanmaan joukkueen Team Atrian täpärästi 4-3. Suomen mestareita ovat Petri Hännikäinen, Paavo Kallio, Pertti Lahti, Teemu Mäkinen, Toni Nieminen, Jyrki Pellonperä, Tero Pomell, Juhani Rannikko, Pasi Tuomisto, Mikko Vartiainen ja Marko Viinamäki. Joukkueen peliä johti Jani Salmi ja Teijo Nurminen ja joukkueenjohtajana toimi Päivi Hongisto. Suomen mestaruuden voittanut Pöytyän Urheilijoiden joukkue Kuva: Haapajärven Pesä-Kiilat

3 Alueen pelaajia Itä-Länsissä Kouvolassa heinäkuun lopussa pelatuissa Itä-Länsi otteluissa nähtiin viisi pelaajaa Varsinais-Suomesta. Naisten Itä-lännessä Turku-Pesiksen Iina Lehkonen esiintyi ensi kertaa arvo-ottelussa ja sai siitä muistomerkinkin ennen ottelun alkua. Iinan rooli oli läpi ottelun toimia etenijäjokerina ja loistavasti hän ruudun täyttikin. Kentällemeno onnistui ja tuloksena oli yksi tuotu juoksu ja kaksi kärkilyöntiä Lännen voittamassa ottelussa. B-tyttöjen Lännen joukkueessa pelasi kaksi maakunnassa asuvaa pelaajaa. Turku-Pesiksen naisten Superpesisjoukkueesta tuttu Johanna Käkönen sekä nykyään Porissa pelaava ja kakkospalkinnolla palkittu Emma Nieminen olivat voitokkaan Lännen joukkueen kantavia voimia. B-poikien pelissä pelasivat Mikko Pauna ja Miikka Riikonen Pöytyältä. voittaneen Idän kakkospalkinnon sai Sotkamon Jymyä nykyään edustava Jokioisten Koetuksen kasvatti Roni Vartama. Iina Lehkonen naisten Itä-Lännessä Kuva: Jarmo Nieminen Johanna Käkönen ja Emma Nieminen Kuva: Jarmo Nieminen Miikka Riikonen ja Mikko Pauna Kuva: O-P Pauna Katsomoissa kivasti väkeä Naisten Superpesis on vankistanut asemiaan Suomen suosituimpana naisten palloilusarjana. Päättyneen runkosarjan ottelukohtainen keskiarvo, 572 katsojaa, on kovin noteeraus sitten kauden Vuoden takaisiin lukemiin kasvua on 19 prosenttia. Myös Turku-Pesis kasvatti tuntuvasti katsojakeskiarvoaan, sillä tällä kaudella Kupittaalla oli katsojia keskiarvona jokaisessa runkosarjan pelissä 408 silmäparia. Puolivälierä Jyväskylää vastaan kokosi yli 520 katsojaa Kupittaalle. Kuva: Sanna Hirvola Alueen miesten suomensarjan otteluissa väki löysi hyvin Loimaan ja Jokioisten kentille. Sarjan kärkikaksikko keräsi myös parhaat katsojamäärät, sillä Jokioisten keskiarvo oli 176 ja Loimaan 164 kannustajaa kotipeliä kohden. Pöytyällä otteluissa kävi keskimäärin 117 ja Mynämäellä 89 katselijaa. Naisten ykköspesiksessä menestyminen ei ollut magneetti, vaan alueen joukkueista parhaat katsojaluvut nappasi viimeisille sijoille sarjoissa jääneet Loimaa ja Pöytyä. Alueen joukkueiden keskiarvot olivat seuraavat: Loimaa 99, Pöytyä 83, Köyliö 70, Laitila 57 ja Turku 42 katsojaa.

4 Valtakunnallisten leirien saldoa Pesäpallon valtakunnalliset leirit on saatu pelailtua. Valtakunnallisten leirien mitalistit ja alueen joukkueiden sijoitukset ovat seuraavat: TENAVALEIRI, Rauma Pojat pelisarja: 1. Kankaanpään Maila 00 Pojat kilpasarja: 2. Alajärven Ankkurit 1. Kankaanpään Maila Seinäjoen Maila-Jussit Pattijoen Urheilijat 3. Laitilan Jyske 10. LP Juniorit 14. Turku-Pesis Tytöt kilpasarja: 1. Fera Kempeleen Kiri 3. Nurmon Jymy Laitilan Jyske 99 Tytöt pelisarja: 1. Jyväskylän Pesis 2. Ruoveden Pirkat 3. Parkanon Urheilijat 20. Pöytyän Urheilijat 26. Laitilan Jyske 00 SUURLEIRI, Loimaa-Pöytyä Pojat kilpasarja: 1. Oulun Lippo Juniorit 2. Kouvolan Pallonlyöjät 3. Imatran Pallo-Veikot 7. Laitilan Jyske 21. LP Juniorit Tytöt kilpasarja: 1. Oulun Lippo Juniorit 2. Haminan Palloilijat 3. Hyvinkään Tahko 17. Pöytyän Urheilijat Pojat pelisarja: 1. Halsuan Toivo 2. Napapiirin Pesis 3. Puijon Pesis 23. Pöytyän Urheilijat 28. Laitilan Jyske 30. LP Juniorit 33. Mynämäen Vesa Tytöt pelisarja: 1. Kempeleen Kiri 2. Tyrnävän Tempaus 3. Seinäjoen Maila-Jussit 30. Laitilan Jyske NUORISOLEIRI, Jyväskylä Pojat kilpasarja: 1. Nurmon Jymy 2. Hyvinkään Tahko 3. Oulun Lippo Juniorit 19. Pöytyän urheilijat Tytöt kilpasarja: 1. Seinäjoen Maila-Jussit 2. Fera Jyväskylän Pesis Pojat pelisarja: 1. Puijon Pesis 2. Vimpelin Veto 3. Eurajoen Veikot 10. Turku-Pesis Tytöt pelisarja: 1. Kajaanin Pallokerho 2. Siilinjärven Pesis 3. Haminan Palloilijat 5. LP Juniorit 8. Pöytyän Urheilijat 25. Turku-Pesis Onnittelut mitaleista sekä Laitilan että Eurajoen pojille!

5 Varsinais-Suomen C-tytöillä hieno alueturnaus Elokuun puolivälissä pelattiin Tampereella C-poikien ja C-tyttöjen alueturnaukset Etelä-Pohjanmaan, Etelä- Suomen, Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen aluejoukkueiden kesken. Vaikka varsinkin pohjalaiset ja satakuntalaiset ovat seurajoukkueina aivan maamme kärkijoukkueita, kykeni Varsinais-Suomen tytöt pirteään esitykseen. Taisto Etelä-Pohjanmaan kanssa oli tasapäinen ja vasta viimeinen vuoro ratkaisi pelin pohjalaisille juoksuin 3-1. Heti perään Varsinais-Suomen joukkue herätti ihmetystä takomalla taululle voittolukemat 16-6 Satakunnasta. Kaupissa nähtiin tämän jälkeen juoksujuhla, kun Varsinais-Suomen tytöt voittivat Hämeen Viimeisessä ottelussa Etelä-Suomen kanssa päädyttiin tasapeliin juoksuin 6-6. Varsinais-Suomen joukkueessa pelasivat Sini Kylä-Kaila ja Marika Ruohonen Laitilasta, Susanna Alava, Liisa Harjunmaa, Oona Rantomaa ja Salla Repo Loimaalta, Jenna Laakso, Salla Lehtonen, Laura Murto ja Kasmira Sillanpää Mynämäeltä, Mirjami Raitanen Pöytyältä sekä Maija Nurmi, Maija Oivanen ja Salla Saarinen Turusta. Joukkuetta johtivat Jarmo Harjunmaa ja Merja Rantomaa Loimaalta. Voitokas C-tyttöjoukkue Varsinais-Suomesta Maakunnan pojat saivat kylmää kyytiä Etelä-Pohjanmaan pojilta juoksuin 9-1 ja seurauksena oli pronssiottelu Satakunnan kanssa. Siinä Satakunta oli parempi juoksuin 20-6, joten joukkue sijoittui neljänneksi. Varsinais-Suomen C-poikien joukkue koostui Pöytyän pelaajista Verneri Hurme, Mattias Kitola, Jyri Lahtinen, Juho Onnela, Ville Toivonen, Vesa Toivonen ja Atte Vestu sekä Turku-Pesiksen pelaajista Toivo Aaltonen, Tuomas Halonen, Joel Heirala, Markus Lammi ja Nico Lindström. Joukkueen vetäjinä toimivat Reijo Onnela ja Jesse Villa. Myllytyssarjat käynnissä Syksyn myllytyssarjat pyörähtivät käyntiin elokuun alussa. Sarjoihin saatiin mukaan muutama uusikin joukkue. Ilahduttavinta on nuorimpien sarjojen runsas joukkuemäärä. F-joukkueita sarjoissa on tusinan verran, D- ja E-poikajoukkueita molempia yhdeksän. Myllytyssarjojen tarkemmat otteluohjelmat löytyvät Varsinais-Suomen Pesiksen nettisivuilta kilpailuosiosta. Lisenssejä yli tuhat Viime vuoden tapaan Varsinais-Suomen alueella ylitetään tuhannen lisenssin raja. Tarkka luku elokuun puolivälissä on Alueen suurimmat seurat ovat varsin samankokoisia lisenssimäärillä mitattuina, sillä Turku-Pesis, Mynämäen Vesa, Pöytyän Urheilijat, Laitilan Jyske ja Loimaan Palloilijat Junioripesis kokoavat kaikki noin puolitoista sataa lisenssiä.

6 Hitterin SM-turnaukset pelataan ensi kertaa Hitterin eli useammalle pesiksen ystävälle tutummin lyöntimyllyn Suomen mestaruuksista pelataan tänä syksynä ensi kertaa. Lauantaina pelataan E-tyttöjen Hitterin SM-turnaus Ulvilassa, D-tyttöjen turnaus Siilinjärvellä ja C-poikien Hitterin SM-turnaus Seinäjoella. Seuraavana päivänä E-pojat mittelevät Turussa. Lauantaina C-tytöt pelaavat Haminassa, B-tytöt Ruovedellä, A- ja B-pojat Haapajärvellä sekä naiset Oulussa. Sunnuntaina D-poikien Hitterin SM-turnaus käydään Jyväskylässä. E-poikien ( syntyneet) turnaus järjestetään sunnuntaina Turussa Kupittaalla. Jokaiseen Hitterin SM-turnaukseen otetaan 32 joukkuetta ilmoittautumisjärjestyksessä. Pelit alkavat klo 11 ja päättyvät klo 17 mennessä. Joka joukkueelle tulee ainakin kolme peliä menestyksestä riippumatta. Mukaan Turun turnaukseen on jo ilmoittautunut joukkueita mm. Alajärveltä, Helsingistä ja Kankaanpäästä. Kolmelle parhaalle joukkueelle on luvassa palkinto! Osallistumismaksu turnauksiin on 75 euroa joukkueelta. Ilmoittaudu mukaan ja hae poika kotiin! Katso lisätietoa kaikista Hitteri-turnauksista (esim. säännöt, ilmoittautumisohjeet ym.) pesisnetistä osoitteesta: Ladyt valtaavat pesiskentät Turussa Leidit kokoontuvat Kupittaan Pesisstadionille lauantaina 3.9. pelaamaan jo perinteeksi muodostunutta turnaustaan. Vuosittain yli 20 joukkuetta kokoava turnaus on tänä vuonna saamassa uusia joukkueita mm. Lempäälästä, Paimiosta ja Ähtäristä vanhojen tuttujen lisäksi. Turnaukseen voi vielä ilmoittautua asti. Nyt reippaasti keräämään porukka vaikka pesisäideistä! Lisätietoja saa V-S Pesiksen toimistosta tai netistä: syyskuun lopulla risteillään Perinteinen Varsinais-Suomen Pesiksen pesiskauden päätös- sekä palkitsemisristeily järjestetään Silja Europalla. Yleisön pyynnöstä on palattu iltalähtöön. Laiva lähtee Turun satamasta lauantai-iltana klo ja palaa sunnuntaina klo Lauantai-iltana palkitaan Varsinais-Suomen pelaajia, valmentajia sekä muita toimijoita. Pesisväkeä viihdyttää viime vuonna tutuksi tullut Talk Show, jossa tänä vuonna yhteistyöstä keskustelevat Kankaanpään Mailan Superpesisjoukkueen pelinjohtaja Tomi Niskanen, Itä- Länsi-pelaaja Iina Lehkonen Turku-Pesiksestä, MyVen kasvatti, nykyisin Pattijoella pelaaja Ilari Siutla sekä Loimaan kaupungin pesistaustainen liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki. Lisätietoja risteilystä löytyy V-S Pesiksen nettisivuilta, joiden kautta voi myös ilmoittautua risteilylle Tervetuloa mukaan suurin joukoin!

7 Tapahtumakalenteri Puulaakiturnaus, Mynämäki Valtakunnallinen Lady-Pesisturnaus, Turku E-tyttöjen Hitterin SM-turnaus, Ulvila D-tyttöjen Hitterin SM-turnaus, Siilinjärvi C-poikien Hitterin SM-turnaus, Seinäjoki E-poikien Hitterin SM-turnaus, Turku C-tyttöjen Hitterin SM-turnaus, Hamina B-tyttöjen Hitterin SM-turnaus, Ruovesi A- ja B-poikien Hitterin SM-turnaus, Haapajärvi Naisten Hitterin SM-turnaus, Oulu D-poikien Hitterin SM-turnaus, Jyväskylä Varsinais-Suomen Pesiksen päätös- ja palkitsemisristeily Valtakunnallinen pesiskauden päätöstapahtuma HYVÄÄ PESISSYKSYÄ! Seuraavaa Kotipesä ilmestyy taas normaalin aikataulun mukaisesti syyskuun puolivälissä.

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote VILKAS PESISKESÄ KÄÄNTYY SYYSKUULLE Ensimmäisenä SUURET ONNITTELUT PÖYTYÄLLE!!! Aivan kuten viime kesäloman päätteeksi, saa taas lähettää onnitteluja Pöytyän Urheilijoiden

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä Jouni Ojala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1992 Seinäjoki A-tasolle valittu 11 9 1 1 0 0 0 Juhani

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus Jyrki Käki kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1994 Koria ei A-tasolle valittu 7 0 7 0 0 0 0 Helge

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2011

MIESTEN FINAALIT 2011 MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2009

MIESTEN FINAALIT 2009 MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe su 02.09. klo 16.00 Raahe - Joensuu tarvittaessa la 08.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen Pekka Salovaara kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1957 1989 Kouvola A-tasolle valittu 13 10 2 0 1 0 0

Lisätiedot

Kotipesä. elokuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. elokuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote elokuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Legendaarinen

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2014

NAISTEN FINAALIT 2014 NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 Otteluohjelma to 01.09. klo 16.00 Raahe - Kouvola la 03.09. klo 16.00 Kouvola - Raahe tarvittaessa su 04.09. klo 17.00 Raahe - Kouvola Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

Kotipesä. elokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. elokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote elokuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Pesiskesä

Lisätiedot

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty ) Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 30.11.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät Su 23.4. Sotkamon Jymy - Imatran Pallo-Veikot Fuengirolassa

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2015

NAISTEN FINAALIT 2015 NAISTEN FINAALIT 2015 Otteluohjelma la 05.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 06.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 12.09. klo 12.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2018

NAISTEN FINAALIT 2018 NAISTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma ke 05.09. klo 17.00 Kirittäret Manse PP la 08.09. klo 14.00 Manse PP Kirittäret su 09.09. klo 16.00 Kirittäret Manse PP tarvittaessa la 15.09. klo 13.00 Manse PP Kirittäret

Lisätiedot

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Imatran Pallo-Veikot; Jymy-Jussit, Seinäjoki; Kempeleen Kiri; Kuopion Seudun Pesäpalloilijat; Loimaan Palloilijat

Lisätiedot

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6.

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. D-pojat kilpasarja Joukkueet: Espoon Pesis k, Hyvinkään Tahko Brown,

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto Juha Haikola kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1946 1982 Ylivieska A-tasolle valittu 15 13 1 1 Erkki Koivisto

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Kotipesä. kesäkuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. kesäkuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote kesäkuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Juoksu,

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2015 Yhteensä 23 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

C-pojat, aluesarja 2017

C-pojat, aluesarja 2017 C-pojat, aluesarja 2017 Joukkueet: Eurajoen Veikot, Jokioisten Koetus, Loimaan Palloilijat Junioripesis, Manse PP (Tampere), Pöytyän Urheilijat, Turku-Pesis, Ulvilan Pesä-Veikot ja Ylöjärven Pallo. ke

Lisätiedot

Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009

Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009 Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009 (Sarjan jälkeen suluissa itä-suomalaisten joukkueiden määrät) Aluesarjan sijoituksissa mukana myös Kymenlaakson, Kainuun ja Keski-Suomen

Lisätiedot

Miesten Superpesis 2012

Miesten Superpesis 2012 Miesten Superpesis 2012 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo-90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät; Nurmon Jymy;

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2014

MIESTEN FINAALIT 2014 MIESTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 16.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto su 07.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy la 13.09. klo 14.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto tarvittaessa su

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote KENTÄT PÖLLYÄVÄT LÄHES JOKA ILTA 10 Kesäkuun alku on pesisfanille kiireistä aikaa, sillä pelejä on joka päivä jossakin maakunnan kolkassa. Juhannuksen lähestyminen tietää kuitenkin usein pientä lepoa.

Lisätiedot

RUNKOSARJA 2004 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari ti 11.5.2004 Järvenpään Pesis - Kiteen Pallo-90 0-2 (0-1, 1-7) 1119 Jouni

RUNKOSARJA 2004 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari ti 11.5.2004 Järvenpään Pesis - Kiteen Pallo-90 0-2 (0-1, 1-7) 1119 Jouni RUNKOSARJA 2004 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari ti 11.5.2004 Järvenpään Pesis - Kiteen Pallo-90 0-2 (0-1, 1-7) 1119 Jouni Ojala Tero Ruuskanen ti 11.5.2004 Oulun Lippo - Hyvinkään

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2012

MIESTEN FINAALIT 2012 MIESTEN FINAALIT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 02.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 08.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 09.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo -90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät;

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 8.5.1994 Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 Hannu Kokkala Pekka Haapalainen su 8.5.1994 Kankaanpään

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE huhtikuu 2015 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2014 Yhteensä 22 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

Leirit Suurleiri 2012 Varkaudessa. Alueleiri Ulvilassa. PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3

Leirit Suurleiri 2012 Varkaudessa. Alueleiri Ulvilassa. PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3 Leirit 2012 Alueleiri Ulvilassa PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3 D-tytöt päätyivät alkulohkonsa toiselle sijalle voittaen kaikki muut ottelunsa, mutta häviten niukasti Fera

Lisätiedot

OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä

OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä su 10.5.1987 Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit

Lisätiedot

Kotipesä. kesäkuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. kesäkuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote kesäkuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Juoksuja

Lisätiedot

C-pojat, aluesarja 2017 (syyspuoli)

C-pojat, aluesarja 2017 (syyspuoli) C-pojat, aluesarja 2017 (syyspuoli) Joukkueet: Eurajoen Veikot, Jokioisten Koetus, Loimaan Palloilijat Junioripesis, Manse PP (Tampere), Pöytyän Urheilijat, Turku-Pesis, Ulvilan Pesä-Veikot ja Ylöjärven

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen Raimo Merivalo kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä 1972 Hämeenlinna A-tasolle valittu 8 8 Paavo Salonen 4,

Lisätiedot

Kotipesä. toukokuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. toukokuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote toukokuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Kilpailukausi

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2015

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2015 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE kesäkuu 2015 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009-2010 Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003,

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven

Lisätiedot

Kotipesä. marraskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. marraskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote marraskuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty ) Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 7.12.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Manse PP, Tampere - Pesäkarhut, Pori Ti 9.5. Kirittäret, Jyväskylä - Oulun Lipottaret 18.00

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2013 Yhteensä 21 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Kotipesä. toukokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. toukokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote PANTONE 285 CMYK 89/49/12/0 RGB 59/111/167 Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote toukokuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Mikko Hylkilä (pj) Kouvolan Pallonlyöjät Petri Tuuva (2. pj) Kiteen Pallo -90 Pasi Varonen (jj) Kitee

Mikko Hylkilä (pj) Kouvolan Pallonlyöjät Petri Tuuva (2. pj) Kiteen Pallo -90 Pasi Varonen (jj) Kitee Miehet Antti Hartikainen Sotkamon Jymy-Pesis Sotkamon Jymy-Pesis 4. - Sami Joukainen Kouvolan Pallonlyöjät Hämeenlinnan Paukku 9. - Toni Kohonen Sotkamon Jymy-Pesis Kiteen Pallo -90 15. - Pasi Kokkonen

Lisätiedot

100. tehtävä ke 7.6.1989 Hyvinkään Tahko - Imatran Pallo-Veikot pt tulos: 5-6 yleisöä: 1839 st: Hannu Kallionpää

100. tehtävä ke 7.6.1989 Hyvinkään Tahko - Imatran Pallo-Veikot pt tulos: 5-6 yleisöä: 1839 st: Hannu Kallionpää Veli-Matti Kallionpää kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1951 1983 Toijala A-tasolle valittu 18 16 1 1

Lisätiedot

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING Jokainen pelinjohtaja arvioi sarjan joukkueet paremmuusjärjestykseen näkemyksensä mukaan. Omaa joukkuetta ei saanut äänestää. Sijasta 1 joukkueelle lasketaan

Lisätiedot

KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966

KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966 KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966 Takarivissä vasemmalta. Esko Halonen (vai) Matti Lautala (2v) Anssi Vesala (3p) Ilkka Kauppinen (3k) Antero Vatto (2p) Timo Raussi (pelinjoht) Alarivissä vasemmalta.

Lisätiedot

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su 5.5.1991 Kouvolan Pallonlyöjät - Kiteen Pallo-90 1-3 1894

Lisätiedot

MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ************************************************************************

MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ************************************************************************ MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ** 1979 RUNKOSARJAN JÄLKEISET JATKO-OTTELUT OHJELMAAN Miesten Superpesiksen edeltäjän, SM-sarjan, ensimmäiset jatko-ottelut pelattiin tällä kaudella.

Lisätiedot

KOTIPESÄ - VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE

KOTIPESÄ - VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE KOTIPESÄ - VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE HUHTIKUU 2013 Kevät on kylvön aikaa Vaikka kevään tulo näyttää kovasti pitkittyvän, tietää jokainen maan lähellä asuva, että mitä keväällä kylvää, sitä

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 20.7.1986Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila st tulos: 18-6 yleisöä: 1690 pt: Jari Rantalahti

Ensimmäinen tehtävä su 20.7.1986Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila st tulos: 18-6 yleisöä: 1690 pt: Jari Rantalahti Jarmo Hinkkala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1950 1986 Lammi ei A-tasolle valittu 2 2 0 Jari Rantalahti

Lisätiedot

9. Kiteen Pallo -90 12. Puijon Pesis. 8. Siilinjärven Pesis. 6. Viinijärven Urheilijat. 4. Siilinjärven Pesis. 5. Joensuun Maila. 8.

9. Kiteen Pallo -90 12. Puijon Pesis. 8. Siilinjärven Pesis. 6. Viinijärven Urheilijat. 4. Siilinjärven Pesis. 5. Joensuun Maila. 8. Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2008 (Sarjan jälkeen suluissa itä-suomalaisten joukkueiden määrät) Aluesarjan sijoituksissa mukana myös Keski-Suomen joukkueet PPL:N AIKUISTEN

Lisätiedot

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä.

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. NAISTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Arvioita naisten Ykköspesiksestä sarjana Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. Todella

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019 Pelipäivät: www.superpesis.fi/ottelut Puolivälieräparit Pesäkarhut, Pori Kempeleen Kiri Lapuan Virkiä Fera, Rauma Kirittäret, Jyväskylä Hyvinkään Tahko Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015. Kolmella voitolla välieriin. Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015. Kolmella voitolla välieriin. Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 Kolmella voitolla välieriin Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991-2003, 2009-2014 Vuosina 1991-1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995-2003, 2009-2014 jatkoon pääsi

Lisätiedot

Pallo-Toverit, Helsinki Pelipaita mestaruussarjasta 1950-luvulta

Pallo-Toverit, Helsinki Pelipaita mestaruussarjasta 1950-luvulta Pallo-Toverit, Helsinki Pelipaita mestaruussarjasta 1950-luvulta Lahden Mailaveikot Pelipaita mestaruussarjasta 1950-luvulta Jyväskylän Kiri Pelipaita mestaruussarjasta 1950-luvulta Katajanokan Haukat,

Lisätiedot

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5. OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.1984 Imatran Pallo-Veikot - Vimpelin Veto 11-10 2300 Seppo Suuronen

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2018

MIESTEN FINAALIT 2018 MIESTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma su 09.09. klo 14.00 Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun Maila la 15.09. klo 16.00 Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät su 16.09. klo 16.00 Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2016

MIESTEN FINAALIT 2016 MIESTEN FINAALIT 2016 Otteluohjelma la 10.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy su 11.09. klo 16.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto la 17.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy tarvittaessa su

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. lokakuu 2014

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. lokakuu 2014 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE lokakuu 2014 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009. Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003, 2009

Lisätiedot

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri.

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. 2009 Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. Miten muuttaa haaste oikeaksi mahdollisuudeksi? - pesis on perhekeskeinen laji - pesis on aidosti suomalainen laji - vahva alueellinen ja maakunnallinen

Lisätiedot

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2012 Kuva: T. Johansson Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. syyskuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. syyskuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote syyskuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Pesäpallokausi

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2018

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2018 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2018 Kolmella voitolla välieriin Ottelupäivät Su 19.8. 13.00 Kouvola - Kitee 16.00 Vimpeli - Pattijoki 17.00 Joensuu - Seinäjoki 16.00 Sotkamo - Koskenkorva Ti 21.8. 17.30 Kitee -

Lisätiedot

Kainuun Pesis Ry. Kilpailukertomus 2016

Kainuun Pesis Ry. Kilpailukertomus 2016 Kainuun Pesis Ry Kilpailukertomus 2016 Sisällysluettelo: Kainuulaisten joukkueiden sijoitukset liittojohtoisissa sarjoissa kaudella 2016 3-4 Kainuun joukkueet valtakunnallisilla leireillä 2016 4 Kainuulaisjoukkueet

Lisätiedot

Työväen Maila-Pojat, Helsinki Pelipaita naisten mestaruussarjasta 1960-luvulta

Työväen Maila-Pojat, Helsinki Pelipaita naisten mestaruussarjasta 1960-luvulta Työväen Maila-Pojat, Helsinki Pelipaita naisten mestaruussarjasta 1960-luvulta Rajamäen Rykmentti, Nurmijärvi Pelipaita 1950-luvulta Kankaantaan Kisa, Nokia Pelipaita maakuntasarjasta1950-luvulta Jyväskylän

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote KILPAILUKAUSI JO VAUHDISSA 10 Kesän lämpö saapui juuri oikeaan aikaan, kun pesisjoukkueet aloittivat sarjakautensa joka sarjassa. Naisten Superpesiksessä Turun voittosaldo on avattu kolmen pisteen tuomisilla

Lisätiedot

Kotipesä. tammikuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Helteitä

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Mansen Räpsä, Hämeenkyrö/Tampere; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta; Rauman Lukko; Roihu,

Lisätiedot

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit Alueleiri 2016 / Tampere Sisältö: majoituskoulut C- ja B-juniorit leiri- ja otteluohjelmat ruokailupaikat kentät parkkipaikat käytännön asiat / yhteystiedot Majoituskoulut Majoituskouluille on mahdollista

Lisätiedot

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012

NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 NAISTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 15.00 Pori Viinijärvi su 02.09. klo 17.00 Viinijärvi - Pori tarvittaessa la 08.09. klo Pori - Viinijärvi Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

Miesten 81. Itä-Länsi-ottelu Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6.2015 kello 16

Miesten 81. Itä-Länsi-ottelu Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6.2015 kello 16 Miesten 81. Itä-Länsi-ottelu Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6.2015 kello 16 Miehet, Itä Kimmo Carlson Jyväskylän Kiri Jyväskylän Kiri 2. Itä-Länsi Jouni Itävalo n Maila Kankaanpään Maila 1. Itä-Länsi Tuomas

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2010-2011

VUOSIKERTOMUS 2010-2011 Varsinais-Suomen Pesis ry VUOSIKERTOMUS 2010-2011 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi - 1 - SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2010 2011. 3 Yleistä. 4 Hallinto. 6 Seurakohtaamiset....

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote - Tervetuloa uudet seurat! Varsinais-Suomen Pesiksen johtokunta on huhtikuun kokouksesaan hyväksynyt Humppilan Veikot, Merimaskun Ahdon ja VG-62:n Naantalista Varsinais-Suomen Pesiksen jäsenseuroiksi.

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. huhtikuu 2017

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. huhtikuu 2017 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE huhtikuu 2017 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014

TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi - 1 - SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2013 2014. 2 Yleistä. 3 Hallinto. 5 Leiritoiminta....

Lisätiedot

SUOMEN JA KOKO MAAILMAN PARASTA PESISTÄ, KUUMISSA KESISSÄ

SUOMEN JA KOKO MAAILMAN PARASTA PESISTÄ, KUUMISSA KESISSÄ ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 2/2013 SUOMEN JA KOKO MAAILMAN PARASTA PESISTÄ, KUUMISSA KESISSÄ Lukukauden uurastus kouluissa on päättynyt ja valtaosa pelaajistamme on päässyt nauttimaan kesälomasta.

Lisätiedot

OHJELMA (leirin järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin)

OHJELMA (leirin järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin) OHJELMA (leirin järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin) Sunnuntai 24.7. 16:00-22:00 Ilmoittautuminen 18:00-20:30 Miesten Ykköspesisottelu IPV - Ylivieska, Ukonniemen pesäpallostadion 21:00-22:00 Iltapala

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 4.5.1980 Seinäjoen Maila-Jussit - Imatran Pallo-Veikot st tulos: 1-0 yleisöä: 4520 pt: Seppo Suuronen

Ensimmäinen tehtävä su 4.5.1980 Seinäjoen Maila-Jussit - Imatran Pallo-Veikot st tulos: 1-0 yleisöä: 4520 pt: Seppo Suuronen Pekka Käyhkö kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä 1980 Jyväskylä A-tasolle valittu 20 17 2 1 Seppo Suuronen

Lisätiedot

Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä voi pelata hyvin monesta kohdasta.

Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä voi pelata hyvin monesta kohdasta. MIESTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Ranking 1: Oulun Lippo Pesis Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus Perustelu Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

Kotipesä. huhtikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. huhtikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote huhtikuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Kohti

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Sotkamon Jymy 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 17 2. Vimpelin Veto 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 23 3. Joensuun Maila 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 41 4. Kouvolan

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN PESIS RY JOHTOKUNTA 2008-2009

VARSINAIS-SUOMEN PESIS RY JOHTOKUNTA 2008-2009 VARSINAIS-SUOMEN PESIS RY JOHTOKUNTA 2008-2009 JOHTOKUNTA puh.k./t./a. puheenjohtaja Sirpa Helin (02) 2432 437 Isännänkatu 7 A 1 (02) 2739 414 20780 Kaarina 040 843 1481 sirpa.helin@okartek.fi fax. (02)

Lisätiedot

Kotipesä. Syyskuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. Syyskuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Syyskuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Loimaan

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

INDOOR-SARJAT

INDOOR-SARJAT INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot