Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2014"

Transkriptio

1 Vaasan Kaverikoirien toiminta v Yleistä Vuosi 2014 oli yhdeksäs toimintavuosi Vaasassa. V Kennelliiton kurssilla aloittaneista yli 40:stä koirakosta oli vielä kuusi ohjaajaa aktiivisesti mukana. Vuosi 2014 oli vilkas toimintavuosi. hoidon uudelleenorganisointi kaupungin toimesta jatkui ja siirtyminen kotihoitopalvelun piiriin vähensi vierailuaktiviteettia mm. Kirkkopuistikon ssa. Uusina vierailukohteina avattiin Saukkoranta ja Kotiranta. Vierailuja kertyi vuoden mittaan hieno uusi ennätys: 460 vierailua (v vierailua). Tästä voimme kiittää tavallista suurempaa määrää uusia koirakoita, joita saimme ryhmäämme vuoden kuluessa. Tapahtumat Säännöllisten vierailujen ohessa oli myös muunlaista toimintaa Kaverikoiravuosi-2014 alkoi Vaasassa Jaden ja Toivon vierailulla Vanhan Vaasan sairaalaan Vaasan Kaverikoirat oli mukana SPR:n perinteisessä talviriehassa golf-kentällä. Mukana Hilda, Jade, Onni, Pipsa ja Zafira ohjaajineen Pääkirjastossa ohjaajakokous. Esittäydyttiin puolin ja toisien uusien ja vanhojen ohjaajien kesken. Jaettiin ko. vuoden nimikyltit sekä keskusteltiin tulevasta Botniahallin kv. näyttelystä sekä muista ajankohtaisista asioista Radio Vega lähetti ohjelman kaverikoiratoiminnasta. Paikalla studiossa oli haastateltavana Helena (Onnin emäntä) oli kaverikoiria rapsuteltavana sekä prtyötä tekemässä Kivihaan CM:ssä. Mukana olivat Dennis, Jade, Maimi, Onni ja Pipsa ohjaajineen Kv. koiranäyttely Botniahallissa. Siellä kaverikoiria rapsuteltavana ja pr-työtä tekemässä. Mukana olivat Onni, Pipsa ja Tärppä ohjaajineen. Vierailut sujuivat ennakkosuunnitelmien ja - aikataulujen mukaisesti. Kohteista on muistettu kaverikoiria useasti runsain kiitoksin. Vuoden 2014 uudet koirat Seuraavat koirat aloittivat kaverikoirauransa vuoden aikana Vaasassa: (suluissa ohjaaja) Bond (Tiina), Desta (Anette), Iines (Susanna) Marla (Riikka), Minni (Susanna), Molly (Nanette), Reku (Marjo),Ringo (Anni), Roope (Anne- Maria), Tina (Eeva), Tingeling (Nanette), Waldo (Anna), Veikko (Maria) ja Väinö (Tiina). Tärppä tarkkana Botniahallin kv. koiranäytelyssä 6. ja pidettiin kaverikoirakurssi uusille koiranohjaajille Ruukinkartanon ssa. Kurssi vedettiin kahtena iltana siten, että kun koirat olivat mukana jälkimmäisellä kerralla, niin samalla tehtiin lopuksi harjoitusvierailu Ruukinkartanon asukeille. Hyvä osanottajien lukumäärä antoi mahdollisuuden ottaa uudeksi vierailukohteeksi Kotiranta. Se toimii uudessa tilavassa rakennuksessa, jonne tarvittiin 6-7 koiran vierailuryhmä. 1

2 Kaverikoirakurssin osanottajia koirineen toukokuussa v vierailivat kaverikoirat Alkulassa 4Hnuorten eläintenhoitoleirillä. Mukana olivat Frida, Hirmu, Onni ja Pipsa ohjaajineen kaverikoirat pitivät Kasarminkentällä match shown Vaasan taiteiden yöhön liittyen. Ukkoskuuro hieman pelotteli ennen alkua, mutta sitten poutaantui ja loppu sujui oikein hyvin. Kaverikoiratoiminnasta kyseltiin runsaasti. Huivit kaulassa tekivät pr-työtä alueella Dennis, Frida, Julia, Reku ja Tärppä ohjaajineen olivat kaverikoirat jälleen rapsuteltavina ja pr-työtä tekemässä Kivihaan CM:ssä, missä oli lastenpäivätapahtuma paloautoineen. Vilkasta oli ja rapsuttelijoita riitti. Mukana olivat Hiilo, Jade, Onni, Tino ja Usko ohjaajineen Kennelliiton kaverikoiraseminaarissa Tampereella edustivat Vaasan Kaverikoiria AnneS ja TimoN. Ohjelma oli mielenkiintoinen alkoivat kaverikoiravierailut uuteen kohteeseen, Kotirantaan kävivät kaverikoirat Vaasan Muumipuistossa. Siellä perhepäivähoitajat olivat järjestäneet perheille iltajuhlan. Paikalla olivat Frida, Jade, Maimi, Onni, Pipsa, Silla ja Tärppä ohjaajineen. Kaverikoirat perhepäivähoitajien järjestämässä juhlassa Muumipuistossa. 2

3 paikalla Frida, Hilda, Isa, Jade, Klara, Mona, Onni, Peippo, Reku ja Tino ohjaajineen tehtiin ensimmäinen kaverikoiravierailu uuteen kohteeseen, Saukkorantaan. Vierailu onnistui hyvin ja niitä päätettiin jatkaa myös seuraavana vuonna. Match show kasarminkentällä, taiteiden yönä. Pomerian Frida ja Muumipuiston pienet rapsuttajat Vaasan Kaverikoirat vietti pikkujoulua ravintola Rossossa. ÅsaL oli organisoinut mukavan paikan ja hyvää syötävää. Mukavaa oli. Destan ensimmäinen kaverikoiravierailu Kotirantaan meni hyvin, mutta vei kaikki voimat. Pikkujoulu Rossossa pidettiin syksyn ohjaajapalaveri pääkirjastossa. Jaettiin sponsoripaketit vuoden 2013 toiminnasta. Keskusteltiin Tampereen kaverikoiraseminaarin asioista sekä liiviasioista. tehtiin toimintasuunnitelma vuodelle Vaasan Setlementti järjesti vierailukohteeseemme liittyen Ristinummipäivät. Kaverikoiria edustivat Hilda, Minni, Moona, Tino ja Veikko ohjaajineen oli Vaasan Kaverikoirat Kivihaan CM:n joulunavauksessa. Jälleen oli paljon keskustelua ohikulkevien kanssa toiminnasta ja siihen mukaantulemisista. Vuorotellen olivat Pikkujoulu Rossossa päätettiin toiminnallinen kaverikoiravuosi Kirkkopuistikon n ja Hopearannan vierailuihin. 3

4 Vaasan Ylioppilaslehden joulukuun numerossa 7/2014 oli juttu Hannan ja Isan kiinnostuksesta kaverikoiratoimintaan eräänä vapaaehtoistyön muotona. MariS lähetti loppuvuonna 2014 hakemuksen Suomen Kennelliittoon ryhtyäkseen Vaasan Kennelpiirin kaverikoiravastaavaksi. Toistaiseksi Vaasan Kennelpiirissä on ollut vain Vaasan Kaverikoirien ryhmä, mutta Marin vetämänä niitä voi tulla lähivuosina lisää pitkin rannikkoa. Koirat ja ohjaajat Vuoden 2014 kuluessa koirakkotilanne muuttui seuraavasti: 2014 koirat ohjaajat vuoden alussa poistuneet -3-3 lisäykset vuoden lopussa Suru-uutisten myötä poistuivat joukostamme kaverikoirat Coco (ohjaaja Anne) Pontus (ohjaaja Marie-Louise) Dennis (ohjaaja Marie-Louise) Lisäksi labradorinnoutaja Remus tuli mukaan ja lopetti saman vuoden 2014 kuluessa. Koirien kokonaismäärän ilahduttava nousu vahvisti mukavasti monen ryhmän vierailuvahvuutta. Kohteet Vaasan kaupungin vanhustenhoidon uudelleenorganisointi jatkui v aikana. Siirtyminen kotipalvelujen varaan heikensi vierailuoloja mm. Kirkkopuistikon ssa. Ahvenkodin vierailut jouduimme v.2013 lopettamaan samasta syystä. Luettelo kohteista v.2014 lopussa (yht. 14): Vierailuaika Kohde, osoite Kohteen tiedot Ma Kaarlentupa Tehokatu 10 palvelukoti Ti Validia-palvelut Käsityöläisk. 10 Vammaisten palvelukoti Ti Ke Ke Ke To (alkoi ) To Fylgia Koulukatu 34 Hopearanta Voikukkakuja 4 Onnenkaivo Mäkikaivontie 22 Carl&Carolina Rauhankatu 11 Kirkkopuistikon Kirkkopuistikko 32 Ruukinkartano Palosaarentie 39 (ruotsink.) Muistisairaiden hoivakoti palvelukoti ja kotihoito (ruotsin/suomenk.) Ti Villa Isolahti Muistisairaat 18 Huvilatie 2 vanhukset Ti Meritähti Päivätoimintaa 9.30 Harstadinkatu 4 kehitysvammaisille Ti Vanhan Vaasan Oikeuspsykiatrinen Sairaala (VVS) sairaala Vierinkiventie 1 Ti 18 Kultanummi Vanhan Vaasankatu 8 Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut Ti 18 Kotiranta Sorsantie 12 Ke 18 Saukkoranta Utterö lastensuojeluyksikkö (Mehiläinen) Perinteisiä kertavierailuja tehtiin myös lasten päiväkoteihin ja erilaisiin tapahtumiin. Vierailut Vaasassa kaikissa kohteissa on vakioryhmät ja niillä pidemmälle kohteiden kanssa sovitut vierailuaikataulut. Tällöin voidaan molemminpuolisesti suunnitella vierailut pitemmällä tähtäimellä. Siksi vierailutkin sujuvat yleensä ongelmitta ja ilman häiriöitä. Kaikissa kohteissa vieraillaan vähintään kerran kuussa vakioryhmällä. Joillakin ohjaajilla on aikaa ja mahdollisuuksia olla mukana useammas-sakin ryhmässä joko samalla tai toisella koirallansa. 4

5 Vuoden 2014 vierailut kohteittain Kohde Yht. koirakäyntejä v Kirkkopuistikko 43 Kaarlentupa 37 Onnenkaivo 37 Villa Isolahti 36 Ruukinkartano 35 Validia 34 Carl&Carolina 33 Hopearanta 33 Meritähti 31 Kotiranta 24 Fylgia 23 VVS 20 Kultanummi 18 Kivihaan Citymarket 11 CM joulunavaus 10 Muumipuisto/perhetap. 7 Ristinummipäivä 6 Match Show 5 Saukkoranta 5 SPR talvirieha 5 Alkula 4 Botniahalli su Botniahalli la Yhteensä 460 Kaverikoirat saattelemassa viriketoiminnan ohjaajia eläkkeelle Kirkkopuistikon ssa. Kuvanottohetkellä Jade-koira on vieraillut kohteessa tasan yhdeksän vuotta katkotta. Kotirannan n vierailuryhmä ensi visiitillä Vuonna 2014 kertyi eniten vierailuja koirakoille: Hopearannan iloinen vierailuryhmä Julia-vehnis Fylgiassa Timo&Jade 55 vierailua Katriina&Toivo 37 vierailua Rauhallinen hetki CM:ssa. Jade ja Dennis päivystämässä. Vaasan kaverikoirien kotisivut ovat osoitteessa Ne on tehnyt MariS ja hän myös ylläpitää niitä. Sinikka&Tino 32 vierailua Helena&Onni 32 vierailua 5

6 Vaasan kaverikoiria vuoden 2014 lopulla. Kokosi TimoN

Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2013

Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2013 Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2013 Yleistä Vuosi 2013 oli kahdeksas toimintavuosi Vaasassa. V. 2006 Kennelliiton kurssilla aloittaneista yli 40:stä koirakosta oli vielä kahdeksan aktiivisesti mukana.

Lisätiedot

Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2012

Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2012 Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2012 Yleistä Vuosi 2012 oli seitsemäs toimintavuosi Vaasassa. V. 2006 Kennelliiton kurssilla aloittaneista yli 40:stä koirakosta oli vielä yhdeksän mukana aktiivisesti.

Lisätiedot

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS KAVERIKOIRARYHMÄ: Vaasan kaverikoirat Toiminta-alue: Vaasa ja lähikunnat Toimintavuosi: 2016 Toimintakertomuksen täyttöpäivä: 9.1.2017 Toimintakertomuksen tekijä: Mari Suojanen 1. YLEISTÄ JA RYHMÄN ESITTELY:

Lisätiedot

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS KAVERIKOIRARYHMÄ: Vaasan kaverikoirat Toiminta-alue: Vaasa ja lähikunnat Toimintavuosi: 2017 Toimintakertomuksen täyttöpäivä: 9.1.2017 Toimintakertomuksen tekijä: Mari Suojanen 1. YLEISTÄ JA RYHMÄN ESITTELY:

Lisätiedot

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS KAVERIKOIRARYHMÄ: Vaasan Kennelpiiri Toiminta-alue: Vaasa ja lähialueet sekä Pietarsaari Toimintavuosi: 2018 Toimintakertomuksen täyttöpäivä: 13.1.2019 Toimintakertomuksen tekijä: Mari Suojanen 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN KAVERIKOIRAT TOIMINTASUUNNITELMA 2018

ETELÄ-POHJANMAAN KAVERIKOIRAT TOIMINTASUUNNITELMA 2018 ETELÄ-POHJANMAAN KAVERIKOIRAT TOIMINTASUUNNITELMA 2018 ETELÄ-POHJANMAAN KENNELPIIRIN KAVERIKOIRARYHMÄT: Seinäjoen, Järviseudun, Suupohjan, Lapuan ja Suomenselän kaverikoirat Toiminta-alue: Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 15-17/2013 Hallituksen kokous Aika: 7.9.2013 klo 11.00- Paikka Arkisto Läsnä: Puheenjohtaja Poissa: Jonna Laitinen Eeva Mattila varajäsen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

Etelä Vaasan toimintamalli

Etelä Vaasan toimintamalli 2008 Etelä Vaasan toimintamalli 1.3.2008 Sisällysluettelo 1. Etelä-Vaasan toiminta-alue... 2 2. Avainhenkilöt ja tehtävien kuvaus... 2 2.1. Yhteyshenkilö: Kennelliiton yhteyshenkilö ja ryhmänvetäjä...

Lisätiedot

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat Kaupunginhallitus 492 09.10.2017 Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat 399/07.070/2017 KH 492 Selostus: Presidentinvaali toimitetaan 28.1.2018, ennakkoäänestys on 17.1-23.1.2018

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen

Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Vammais-, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut ja kotiin annettavat palvelut Hämeenlinnan kaupunki 14.1.2016 Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen 1.

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas Linkkejä työpaikkasivustoille

Lisätiedot

Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015

Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015 Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015 Syksy aloitettiin mukavasti yöleirikoululla Ruunassa Raunin majalla. Yön vietto oli palkka yrittäjä Rauni Hietaselle keväällä tehdystä ikkunanpesusta Raunilla

Lisätiedot

NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT

NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT Voimassa 1.1.2018 alkaen NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT Pohjoismainen Kennelunioni Sisällys Yleistä. 4 Anomukset... 4 Luokat. 4 Pohjoismainen sertifikaatti... 4 Tuomarit... 5 Pohjoismaiden muotovalio... 5

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) on yksi rotujärjestön Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n (GR) alueyhdistyksistä. PSK järjestää

Lisätiedot

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 PÖYTÄKIRJA Aihe Lounais - Suomen Ajokoirayhdistyksen vuosikokous 2013 Aika 14.03.2013 klo 18.00 Paikka Ravintola

Lisätiedot

Sepäntie 26, Virtasalmi

Sepäntie 26, Virtasalmi Sepäntie 26, 77330 Virtasalmi Kivitasku on Pieksämäen kaupungin omistama tehostetun palveluasumisen 25-paikkainen yksikkö (sisältäen kaksi lyhytaikaishoitopaikkaa) Virtasalmella, Maaveden rannalla. Pihapiirissä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

PIKKU MUSTA -pistetaulukot

PIKKU MUSTA -pistetaulukot PIKKU MUSTA -pistetaulukot 1.1.2018 Suomen Englanninkääpiöterrierit ry:n PikkuMusta-kilpailun säännöt Kilpailu on avoin suomalaisomistuksessa oleville koirille. Kilpailukausi on kalenterivuosi ja pisteet

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN KAVERIKOIRAT TOIMINTAKERTOMUS 2018 YLEISTÄ JA RYHMIEN ESITTELY:

ETELÄ-POHJANMAAN KAVERIKOIRAT TOIMINTAKERTOMUS 2018 YLEISTÄ JA RYHMIEN ESITTELY: ETELÄ-POHJANMAAN KAVERIKOIRAT TOIMINTAKERTOMUS 2018 ETELÄ-POHJANMAAN KENNELPIIRIN KAVERIKOIRARYHMÄT: Seinäjoen, Järviseudun, Suupohjan, Lapuan ja Suomenselän kaverikoirat Toiminta-alue (vierailut): Seinäjoen

Lisätiedot

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Radiojournalismi, ryhmä B periodi I, (elo-lokakuu 2015)

Radiojournalismi, ryhmä B periodi I, (elo-lokakuu 2015) Sheet1 Radiojournalismi, ryhmä B periodi I, (elo-lokakuu 2015) Printtaa vaakasuorassa, lukuohje toistuu kunkin periodin tuntikaavion lopussa JOVA15 vastuuopettaja Gilbert Granholm, kurssin opettajina lisäksi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta (2009-2012) Muistio 1/2010 Aika: 11.2.2010 klo 10.30 13.10 Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX Xxxxxxxxxxxx ry. on saanut järjestettäväkseen Etelä-Hämeen Kennelpiirin huippulaadukkaan tottelevaisuusseminaarin, joka on tarkoitettu kaikille tottelevaisuudesta kiinnostuneille

Lisätiedot

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205 klo 5.00 - Su 26.4.205 klo 0.00 3.00 Ke 27.5.205 klo.00 5.30 La.8.205 URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) Heinola Heinola - Omaishoito Arjen Apuvälineet Ulla.E Kauppakatu 5 (03) 714 1455, 044 330 5510 ullaeckhardt@phnet.fi w w w.arjenapuvalineet.net 30,00 / tunti, minimiveloitus 30 min., hinnat sis. matkakulut

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET. Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille. Kehittämistyöryhmä Kari Kunnari, rehtori SIMON KOULU

KYSELYTULOKSET. Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille. Kehittämistyöryhmä Kari Kunnari, rehtori SIMON KOULU SIMON KOULU KYSELYTULOKSET Simon koulun vanhemmille lähettiin kysely koulun toiminnasta marraskuussa 2. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 92 henkilöä. Kyselyssä esitettiin kuusi väittämää koulun eri toimialoilta.

Lisätiedot

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT HAMINAN KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIRJA KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 3 Erityisliikuntakortti 4 4 jen yhteistapaaminen 5 5 Vammais-

Lisätiedot

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!

Lisätiedot

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com 1 Jäsentiedote 4/2008 Vuosi on taas lopuillaan ja siten on myös vuoden viimeisen jäsentiedotteen aika. Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä KiiKon jäsenten kanssa ja tätä varten olemme koonneet kyselyn,

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) lomajaksot lyhytaikaishoito

Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) lomajaksot lyhytaikaishoito Heinola Heinola - Attendo Oy Hoivakoti Tähtiniemi Lauttaranta 5 044 494 4247 marja.h.nykanen@attendo.fi w w w.attendo.fi, lyhytaikainen hoito Omaishoidon vapaan aikainen hoito / lyhytaikaishoito 129,00

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on

Lisätiedot

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu.

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu. Täkäläisestä koulusta yhteyshenkilö oli Pilar. Pilar vei mut ekana aamuna harjoittelupaikkaan. Puhuttiin espanjaa koska Pilar puhui niin selkeästi ja hitaasti espanjaa että ymmärsin hyvin. Harjoittelupaikan

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää

Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää Tervetuloa Pelastuspartio Aurinkoisten matkaan! Tämä tarina on esimerkki lapsilähtöisestä

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018 Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018 (26.2.2018-26.8.2018) ALKEISRYHMÄT MA KLO 17.30-19.30: ALKEET A ja B / Sanna Rauhamäki, Marjo Nupponen ja Pilvi Hyttinen Alkeiskurssi. Kurssin

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen OMAISKYSELY 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa 1=heikosti 2=välttävästi 3=tyydyttävästi 4=hyvin 5=erinomaisesti Keskiarvo: 3,4 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä Vastaajien määrä: 4 - Juuri

Lisätiedot

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus 2013-2014 Jyväskylän nuorisovaltuusto kaudella 2013-2014 retkellä Helsingissä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,

Lisätiedot

Nuorisovaltuusto on järjestänyt syksyn aikana seuraavat tapahtumat Oppilaskuntapäivät

Nuorisovaltuusto on järjestänyt syksyn aikana seuraavat tapahtumat Oppilaskuntapäivät Nuorisovaltuusto 12 15.11.2017 Nuorisovaltuusto 5 10.01.2018 Nuorisovaltuusto 11 07.02.2018 Nuorisovaltuusto 18 07.03.2018 Nuorisovaltuusto 23 04.04.2018 Nuorisovaltuusto 38 22.08.2018 Nuorisovaltuusto

Lisätiedot

Yhteenvetodokumentti. Boa Open Access. Helsinki 5.5.2006 Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos

Yhteenvetodokumentti. Boa Open Access. Helsinki 5.5.2006 Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Yhteenvetodokumentti Boa Open Access Helsinki 5.5.2006 Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Kurssi 581260 Ohjelmistotuotantoprojekti (6 ov) Projektiryhmä Ilmari

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Klo Seba Commercial 15+ alk ke Hki Commercial juniorit 11-14v. kt ma Espoo

Klo Seba Commercial 15+ alk ke Hki Commercial juniorit 11-14v. kt ma Espoo Su klo 11.00 näytöksen kenraali Klo 8.45-9.15 Jasmin Disco juniorit 11-14v. alk ti ja pe Disco juniorit 11-14v. Kt pe, Disco 15+ alk pe, Disco 15+ kt la Hki Jasmin Show juniorit 11-14v. alk ti Klo 9.15-9.30

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Joulumaa avoinna koko joulukuun ajan ruokasalin läheisyydessä Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma:

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

siivouspalvelu kauppa-asiointipalvelu

siivouspalvelu kauppa-asiointipalvelu Vanhuspalvelut PL 39 91501 Muhos Muhoksen kunnan hyväksymät palveluntuottajat kesäkuu 2017: Neohot Oy/ Seija Isola Matokorventie 369, 91500 Muhos p. 0400 409 583 isolaj@suomi24.fi T:mi Apukäpälä/ Ulla

Lisätiedot

Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto

Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SYYSKOKOUS 4.9.2011 PAIKKA: ISOKATU 47, OULUN KUMPPANUUSKESKUS 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.05. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

JoVe ry koulutusinfo 10.5.

JoVe ry koulutusinfo 10.5. JoVe ry koulutusinfo 10.5. Asialista Kesän 2016 vepekoulutukset ja tapahtumat Yleistä vepekoulutuksista Nimenhuuto.com Koulutusryhmät Veneiden ym. hakuvuorojen jakaminen Kesän 2015 vepekoulutukset Harjoitukset

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI VAMMAISNEUVOSTO

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI VAMMAISNEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2019 22.3.2019 KOKOUSAIKA 21.3.2019 klo 16.15 18.00 KOKOUSPAIKKA Virvelinranta OSALLISTUJAT Kaupungin nimeämät edustajat Sivistys- ja hyvinvointilautakunta Kylli Kylliäinen Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. 1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 13.3.2014 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje kennelpiireille, pätevyyksien käsittely

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje kennelpiireille, pätevyyksien käsittely Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje kennelpiireille, pätevyyksien käsittely Suomen Kennelliitto ry. 9.5.2014 2(7) Pätevyyksien käsittely Sisältö: Pätevyydet -sivun näkyminen... 3 Pätevyydet -sivun

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

siivouspalvelu kauppa-asiointipalvelu

siivouspalvelu kauppa-asiointipalvelu Vanhuspalvelut PL 39 91501 Muhos Muhoksen kunnan hyväksymät palveluntuottajat lokakuu 2017: Neohot Oy/ Seija Isola Matokorventie 369, 91500 Muhos p. 0400 409 583 isolaj@suomi24.fi T:mi Apukäpälä/ Ulla

Lisätiedot

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 Kun aloimme suunnittelemaan sterilointikampanjaa vuoden 2005 lopulla emme olisi kuunaan voineet uskoa kuinka paljon erilaisia

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2012 7.2.2012 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Asunto- ja majoituspalvelut Helsingin yliopisto

Asunto- ja majoituspalvelut Helsingin yliopisto Asunto- ja majoituspalvelut Helsingin yliopisto Helena Sopen-Luoma www.helsinki.fi/yliopisto.23.5.2011 1 Asunto- ja majoituspalvelut Rehtorin päätös 12/2009, vuonna 2010 voimaan. - asumispalveluilla tuetaan

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Vanhusneuvosto 26.09.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Museonjohtaja Leena Koskelan ja kirjastovirkailija Pirkko Karjalaisen puheenvuoro 20 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

JoVe ry koulutusinfo 5.5.

JoVe ry koulutusinfo 5.5. JoVe ry koulutusinfo 5.5. Asialista Kesän 2015 vepekoulutukset ja tapahtumat Yleistä vepekoulutuksista Nimenhuuto.com Koulutusryhmät Veneiden ym. hakuvuorojen jakaminen Kesän 2015 vepekoulutukset Harjoitukset

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YHDISTYS Vuosi 2014 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Yhdistykselle

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

EDINBURGH JANNE STELLBERG

EDINBURGH JANNE STELLBERG EDINBURGH JANNE STELLBERG EDINBURGH PALETTE Edinburgh Palette on tuo vieressä näkyvä rakennus. Se tarjoaa työskentelytiloja taiteilijoille ja pienille yrityksille. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee ei

Lisätiedot