Rovaniemellä Jarkko Manninen - - Jani Raivio - 1
|
|
- Reijo Kokkonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Tutkimusten ja oman kokemuksemme perusteella tasapainoilu slackline-liinan päällä kehittää monipuolisesti tasapainoa, lihasvoimaa, liikkuvuutta, koordinaatiota, kehonhallintaa ja keskittymiskykyä. Hyvä tasapaino taas on tärkeä perustaito urheilulajista riippumatta ja näin keho on esimerkiksi vähemmän alttiina yleisemmille loukkaantumisille kuten nilkan nyrjähdyksille. Liinan päällä pysyminen jo itsessään on haastavaa ja näin slackline tarjoaa monipuolista kehon- ja mielenhallintaa joka kerta kun liinalle astutaan. Harjoittelussa on tärkeää olla pitkäjänteinen ja korostaa keskittymisen vaikutusta itse suoritukseen. Slacklining-harjoittelu tarjoaa monipuolisuutta fysiikka- ja taitoharjoitteluun lajista riippumatta. Toivomme, että monet eri lajit voisivat hyödyntää opastamme osana kokonaisvaltaista harjoittelua. Kootessamme opasta meidän lähtökohtana oli tehdä opas joka olisi selkeä, yksinkertainen ja mielenkiintoa herättävä. Oppaamme sisältää turvallisuus ohjeet, tietoa kiinnityksestä sekä liikepankin johon on kerätty liikkeitä, joita voidaan tehdä slackline-liinalla. Opas on koottu yhteistyössä alppiseura Santa Claus Ski Team:in kanssa. Pilottiryhmänä toimi FIS 2-ryhmä. Työn tilaajana toimi Ski Sport Finland. Opas on osana Rovaniemen ammattikorkeakoulun liikunta- ja vapaa-ajan koulutusohjelman opinnäytetyötä. Lisätietoa saat opinnäytetyöstä: Slacklining-oppaan tuottaminen osana alppihiihtäjien taitoharjoittelua. Rovaniemellä Jarkko Manninen - - Jani Raivio - 1
3 Slacklining on hauska ja haastava harjoitusmuoto, mutta kuten joka lajissa, niin myös slackliningissa on omat riskinsä. Tässä muutamia hyviä vinkkejä turvalliseen slacklineharjoitteluun. Slackline tulisi kiinnittää noin sentin korkeuteen, jotta siltä on turvallinen tehdä alastulo. Pehmusteiden käyttö liinan alla on suositeltavaa. Alustana sisätiloissa voidaan käyttää esimerkiksi patjaa. Ulkona slackline on hyvä kiinnittää paikkaan, jossa on pehmeä alusta. Varmista, että slacklinen ympärillä ei ole esineitä joihin voit lyödä itsesi harjoitellessa. Älä käytä slacklineä jos et ole varma onko kiinnitys tehty oikein tai slackline on selvästi kulunut. Käytä alkuperäisiä kiinnitysmekanismeja. Varmista, että slackline pysyy kiinnityspisteessä eikä liu esimerkiksi tolpassa. Vältä harjoittelu märällä tai muuten liukkaalla slacklinellä. Kokeiltaessa uusia temppuja, slackline saattaa heittää pois liinalta. Mene heiton mukana ja laskeudu maahan. Vältä tekemästä vastaliikettä vartalolla. Harjoittele turvallinen hyppääminen pois liinalta. Käytä tarvittaessa avustajaa harjoittelussa. Huomioi oma taitotasosi yrittäessä uusia temppuja, koska olet itse vastuussa harjoittelusta. Oppaan tekijät eivät ole missään vastuussa harjoittelussa koituneista tapaturmista. 2
4 Slackline kiinnityksessä on vain mielikuvitus rajana kunhan muistat turvallisuus näkökohdat. Tarkista aina, että kiinnitys on kestävä ja kiinnityspisteet ovat tukevat. Slacklinen voit kiinnittää esimerkiksi puiden tai tolppien väliin, mutta muista näiden suojaus. (kuva 1) Näin estät liinan ja kiinnityspisteiden kulumisen. Erilaiset maa-ankkurit ovat myös mahdollisia, jolloin liina kohotetaan maasta erilaisten korokkeiden avulla. Liina tulisi kiinnittää harjoittelijan polven korkeudelle tai säätää liinan korkeus oman taitotason mukaan. Jos kiinnityspisteiden väli on pitkä voit saada liinan kireämmäksi ja harjoitteluvälin lyhyemmäksi siirrettävän korokkeen avulla (kuva 2) Lue slackline-valmistajan kiinnitysohjeet ennen liinan käyttöön ottoa. 3
5 4
6 5
7 Kahdella eri tavalla nousu liinalle Jalkaterät liinan suuntaisesti Nilkka-, polvi-, lantiokulmassa kevyt jousto Katse kiintopisteeseen Keskivartalo tiukkana Kädet tasapainottamassa sivulla 6
8 Nilkka-, polvi-, lantiokulmassa kevyt jousto Katse kiintopisteeseen Keskivartalo tiukkana Kädet tasapainottamassa sivulla Säilytä hyvä perusasento kävelyn aikana Kävely eteen sekä taakse Muista hyvä keskittyminen! 7
9 Ryhdikkäässä asennossa Ylävartalon kallistus hallitusti eteenpäin ja samaan aikaan toinen jalka ilmaan suorana taakse Katse kiintopisteessä 8
10 Rauhallinen liike Huomiona että liina jää ristijalan väärälle puolelle Ole valmis hyppäämään pois liinalta välttääksesi kaatumisen Käytä tarvittaessa avustajaa slacklineharjoittelussa Avustus on hyvä pitää mahdollisimman kevyenä, jotta harjoittelija työskentelee mahdollisimman paljon 9
11 Perusasennosta askel eteen Taaimmainen polvi voi koskettaa liinaa Erilaisten otteiden ottaminen liinasta 10
12 Jalat liinan suuntaisesti Selkä mahdollisimman suorana Lisähaasteena käveleminen kyykyssä Rauhallinen alas meno vaihe, josta noustaan ylös Vapaan jalan voi pitää vartalon edessä tai takana 11
13 Laskeutuminen istumaan liinalle pystyasennosta ja nousu takaisin ylös Liikkeen voi aloittaa myös istuma-asennosta Seistään liinalla sivuttain ja pyritään pitämään tasapaino mukailemalla liinan liikkeitä 12
14 Katse johdattaa käännöstä, jonka jälkeen jalkaterät kääntyvät liinan suuntaisesti Hypyt liinalta pois Hypyt liinan päälle Hypyt liinan päällä 180, 360 jne. hypyt Hypyt on hyvä harjoitella ensin alastulolla liinan viereen Katse liinassa 13
15 Monipuolisuutta harjoitteluun antaa yhdistetty tasapaino- ja liikkuvuusharjoittelu Rauhalliset liikkeet ja hyvä keskittyminen 14
16 Esimerkiksi laskuasento harjoitteet, jossa pyritään pitämään hyvä tasapainoinen laskuasento koko suorituksen ajan Hypyt laskuasentoon sekä hypyt käännöksellä, 180, 360 jne. Ulkopuolinen häirintä laskuasennossa ( naru lanteilla, slacklinen heiluttaminen, kevyet tönäisyt molemmin puolin, silmien sulkeminen jne. Parin kanssa tehtävät harjoitteet vaikeuttavat liikettä, koska liinat heiluvat suoritusten aikana enemmän 15
17 Kahden slacklinen päällä suoritettava voimaharjoittelu haastaa vartaloa monipuolisesti Tärkeää on pyrkiä pitämään slacklinet samalla tasolla koko suorituksen ajan, jotta alavartalo työskentelee tehokkaasti Harjoittelussa on vain mielikuvitus rajana, kunhan turvallisuus huomioidaan Muista varmistajien käyttö Harjoittele tekniikat stabiililla alustalla ennen slacklinelle siirtymistä Kuntopallon heitot 16
18 Kahvakuula liikkeet 17
19 Levytankoliikkeet 18
20 Kahdella liinalla harjoittelu Alkulämmittely Tuntuman haku liinalla (askellukset, kävelyt jne.) Takakyykky levytangolla Kuntopallon heitot sivulta kiertäen Yhden jalan kyykyt Syväkyykky Keskivartalon kierto kuntopallolla Laskuasentoharjoite Pidetään laskuasento 30sek -> tehdään syväkyykkyjä ja tästä paluu laskuasentoon 30sek Pidetään laskuasento 30sek -> noustaan ylös ja tästä paluu laskuasentoon toistetaan liike 30sek Loppuverryttely 19
21 Pilottiryhmä FIS2: Ahonen Hilla Autti Elli-Noora Bergman Antti Hyvönen Mikko Laitinen Jussi Selvenius Kira Teppo Ami Tervaniemi Linda Kuvissa: Hannola Hilla Niemi Emilia Tervo Ansku Happonen Minna Ski Sport Finland Santa Claus Ski Team 20
Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016
Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 FYYSINEN HARJOITTELU & TUKITOIMET Seuraavassa on kuvattu (henkilökohtaisella tasolla) missä järjestyksessä fyysisiä harjoitteita voi
Iloisia harjoitteluhetkiä!
Tämä opas on tehty tukemaan kotona tapahtuvaa liikuntaharjoittelua. Se sisältää osiot lihaskunto-, liikkuvuus ja tasapainoharjoittelusta. Liikkeet ja harjoitteet on valittu siten, että ne pystytään suorittamaan
Nuorten Liiketaitoharjoittelu
Nuorten Liiketaitoharjoittelu Käytännön harjoitus Suomen Palloliitto Koulutuskiertue 2010 1.LIIKETAITO: VALMIUSASENTO TAVOITE: Valmiusasento, josta liike tapahtuu mihin tahansa suuntaan mahdollisimman
TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille. Jyväskylän Voimistelijat -79
TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille Jyväskylän Voimistelijat -79 Yleistä taitojärjestelmästä Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin
1 / 12 26.9.2011 9:40 Kahdenjalankyykyn opettaminen keppi pitkittäin [ref# 1592] Pidä katse ylhäällä Kepin tulee koskettaa selkää kolmesta kohtaa (takaraivo, hartiat ja ristiselkä) koko kyykyn ajan Hyvä
HARJOITUSOHJELMA, HJK C
HARJOITUSOHJELMA, HJK C No: 1/ 5 KESTO: 90 min HARJOITUKSEN TARKOITUS: Maalivahtien kesäharjoitus (taito/koordinaatio/reaktionopeus) Alkulämpö 10 min. Hyppynaru: eteen-/ taaksepäin paikallaan jalat ristiin
Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.
POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn
Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A1 Kyykky + luistelukyykky s. A2 Lantionnosto s. B1 Varpaiden kastelu s
1 Liike Sarjat Toistot Palautusaika A1 Kyykky + luistelukyykky 3 10-15 15 s A2 Lantionnosto 3 8-15 15 s A3 Jalan loitonnus kyljellään 3 10-15/ jalka 30 s B1 Varpaiden kastelu 3 10-16 15 s B2 Rutistus ja
Liiketaidoista lajitaitoihin
Liiketaidoista lajitaitoihin Nuorisovalmennusseminaari 2014 Petka Lehtinen Sisältö 1. Miksi liiketaitoharjoittelua 2. Liiketaidot 3. Milloin ja miten? 4. Mistä lisätietoa? 5. Ajatuksia ja malleja käytännön
AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille
AKTIVOI KESKIVARTALO Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille VALMENTAJALLE Lentopallo vaatii pelaajalta monipuolista kehonhallintaa ja vakautta.
Henkilökohtainen harjoitusohjelma
Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja
HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!
Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät
Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä
Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja
LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02
LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ
3. Koordinaatioharjoittelu:
55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.
Street workout Aloittelijan opas
Street workout Aloittelijan opas Street workout on liikuntamuoto, jossa käytetään omaa kehonpainoa vastuksena. Laji on vapaamuotoista kehonpainoharjoittelua. Kehonpainoharjoittelu sopii kaikille lähtötasosta
~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)
~ 1 ~ Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. HYPPY OIKONOJAAN - vartalo tiukkana, lantiossa ei saa olla taittoa - käsivarret suorina, nilkat ojennettuina 2. OIKONOJASTA SELINHEILAHDUS
Pronssimerkki ~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)
Pronssimerkki ~ 1 ~ Kevät 2018 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) 1. HYPPY OIKONOJAAN - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - kyynärpäät suorina - polvet ja nilkat
Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport
1 / 7 8.10.2009 20:38 Taso 4: Kuntosaliharjoitteet Taso 4: Kuntosaliharjoitteet 4. taso koostuu harjoitteista, jotka tehdään kuntosaliharjoitteluna ja toiminnallisena harjoitteluna. Kuntosaliharjoittelussa
LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA
LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.
KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26
KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017 Prepared by: Mika Martikainen Date: 04.04.2017 08:26 MIKA MARTIKAINEN COACHING PL 226 70101, Kuopio 0408295515 mika@murtokohta.fi INFO "keskivartalojumppa"
Liiketaitotestit ja tuloskortti
Liiketaitotestit ja tuloskortti 1 taso Perus liiketaidot Syväkyykky 1 - integroitu liikkuvuus käsivarret vaakatasossa edessä - suorita kyykkyliike niin alas kuin sujuvasti liike on mahdollista - lantiotason
ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET
ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET Suomen Cheerleadingliitto on luonut harrastejoukkueille valmiin koreografian, jota voi esittää seuran omissa tapahtumissa sekä Active Cheer Stage tapahtumassa
BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA
BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA Pysy lomalla ja matkoillakin teräskunnossa, tekemällä 5 tehokasta ja nopeaa treeniohjelmaa Seuraavassa 2 bonustreeniohjelmaa artikkelista Treenaa kotona Muscle&Fitness Hers-lehden
Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport
1 / 7 8.10.2009 19:29 Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet 2. taso koostuu lattiatasossa tehtävistä perusharjoitteista. Kaikki harjoitteet tehdään oman kehon painoa
AITAKÄVELY. Aitakävely koko jalkapohjalla askeltaen. Aitakävelykoulu tulostettava muistilista ohjaajalle ja valmentajalle
AITAKÄVELY aitakävelykoulu Aitakävely on levinnyt yleisurheilusta monen muun urheilulajin käyttöön, kun on huomattu harjoitteiden mahdollisuudet erityisesti lantion seudun liikkuvuuden, yleisen tasapainon
Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa
Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden
HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI
HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI Eeva-Maija Puominen Jonna Sarajärvi Fysioterapeuttiopiskelijat 2014 JOHDANTO Lappset Group Oy:n ikääntyneille suunnattu
JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri
JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri Lämmittele kuntopiirin ensimmäinen kierros eli tee liikkeet huomattavasti kevyemmin kuin kolme muuta kierrosta. -työ osuus per liike 30sek -Palautus liikkeiden välissä
1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus
Pyöräilyvoimaa Lihaskunto- ohjelma pyöräilijälle Harjoituksilla on tarkoitus parantaa liikkuvuutta, nostaa jalkojen voimatasoa, harjoittaa tukilihaksia sekä parantaa keskivartalon lihaskestävyyttä. Keskity
Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet
Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden
REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus)
1 Kevät 2018 REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)
Kevät 2017 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin) -
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)
Kevät 2018 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin 2. OIKONOJASTA
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: cm)
1 Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)
ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN
KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa
REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: cm)
Kausi 2016-2017 REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)
TSEMPPIÄ KESÄÄN JA MUISTA, ETTÄ VASTUU ON NYT SINULLA! MITÄ ENEMMÄN JAKSAT TEHDÄ TÖITÄ KESÄLLÄ, SITÄ HELPOMPAA PELAAMINEN ON ITSE PELIKAUDEN AIKANA!
- Alla omatoimisen jakson harjoitteet ja ohjeet harjoitteiden suorittamiselle. - Sinulle tarjotaan avaimet kehittymiseen ja sinulla on avaimet lunastaa peliaikaa! - Sinä valitset haluatko tehdä kesällä
Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki
1 Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki Tanssillisen voimistelun merkkijärjestelmän taustalla on kehittää voimistelun laatua sekä tarvittavia ominaisuuksia: kehon hallintavoimaa, ryhtiä, liikkuvuutta, koordinaatiota
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa
Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin
LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä
KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET
KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne
Kultamerkin suoritettuaan ja sinä vuonna, jolloin voimistelija täyttää 8 vuotta, voi aloittaa suorittamaan timanttimerkin liikkeitä.
päivitetty 15.12.2018 KULTAMERKKI Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja
NUORTEN LIIKETAITOHARJOITTELU OSA 3. Kokonaisliike ja koordinaatio Suomen Suunnistusliitto 8.- 9.2. 2014
NUORTEN LIIKETAITOHARJOITTELU OSA 3 Kokonaisliike ja koordinaatio Suomen Suunnistusliitto 8.- 9.2. 2014 NUORTEN LIIKETAITOHARJOITTELU KOKONAISUUS Liiketaitoharjoittelun perusteet Kehonhallinta, nopeus,
FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-
FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista
Lisää toiminnallista voimaa
1 Lisää toiminnallista voimaa Käytä näitä liikkeitä itsenäisenä harjoituksena, alkuverryttelynä kuntosalilla tai valmistautuessasi nostotöihin. Voit käyttää kotona painona esimerkiksi kirjaa. Itsenäisenä
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla
Harjoittele selän liikehallintaa arkipäivän toimissa
1 Harjoittele selän liikehallintaa arkipäivän toimissa Opettele liiallisen keskivartalon jäykistämisen sijaan hallittua kehon käyttämistä. Arkiaskareet tarjoavat harjoitteluun mainiot puitteet. Samalla
TAVOITTEENA TERVE URHEILIJA
TAVOITTEENA TERVE URHEILIJA Kehittävä alkuverryttely Pasi Lind 14.12.2014 Hannele Hiilloskorpi Pekka Rindell Kati Pasanen Juha Koskela Harri Hakkarainen www.terveurheilija.fi Valmennushaasteita ENNEN NYT
REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA
REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA LIIKU PYSYT PYSTYSSÄ; Kotiharjoittelulla on helppo aloittaa; paranna lihasvoimaa ja tasapainoa Terveysliikuntaa voi harrastaa yksin tai yhdessä HUOMIOI JALKINEET JA
StandUp nostoistuimen käyttö Turvallinen tapa avustaa kaatunut henkilö lattialta ylös
StandUp nostoistuimen käyttö Turvallinen tapa avustaa kaatunut henkilö lattialta ylös Kaatumisen tapahduttua Varmista aina, että avustettava ei ole satuttanut itseään niin pahoin, että on syytä kutsua
Kaikki liikkeet hallitusti. N/A Hallitusti Hallitusti, n. 1-2 sek pito yläasennossa
TREENIOHJELMA Lämmittele joka treenin alussa n. 5 minuuttia: kevyttä hyppelyä, kehonpainokyykkyjä, hartioiden pyörittelyä molempiin suuntiin, pakaroiden aktivointia lantionnostoilla, kevyitä aktiivisia
Liikkuvuus ja stabiliteetti. 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet
Liikkuvuus ja stabiliteetti 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet Liikkuvuus Liikkuvuuden määrittelyä Kykyä tehdä mahdollisimman laajoja liikkeitä joko omin voimin tai jonkin ulkoisen voiman avustamana
Dinox FitBars. - Harjoitusopas
Dinox FitBars - Harjoitusopas Tässä harjoitusoppaassa on pieni otos miten Dinox FitBareilla voi harjoitella. Liikkeitä ja erilaisia muunnelmia on kymmeniä. Oman kehonpainolla harjoittelu on todella tehokasta
Yleinen virhevähennystaulukko. Joka kerta /voimistelija. Joka kerta /voimistelija. Joka kerta /joukkue. /voimistelija. Joka kerta.
LIITE A5 Yleinen virhevähennystaulukko Vapaaohjelma Kuvioiden tarkkuus 0.05 0.1 0.2 0.3 / + Voimistelija ei ole omalla paikallaan (rivit, muodot, välimatkat voimistelijoiden välillä) Yhdenaikaisuus Joukkue
TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE!
TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! Pysy kunnossa Tapiolan Voimistelijoiden ryhmäliikunnan joulutauon aikana. Helpot ja tehokkaat kotijumppaohjeet, ovat tauon aikana motivoimassa sinua liikkumaan. Kotijumppa
Liiketaitotestit ja tuloskortti
Liiketaitotestit ja tuloskortti 1 taso Perus liiketaidot Syväkyykky 1 - integroitu liikkuvuus käsivarret vaakatasossa edessä - suorita kyykkyliike niin alas kuin sujuvasti liike on mahdollista - lantiotason
Alkulämmittelyohjelma
Alkulämmittelyohjelma Terve Futaaja 2 Johdanto Tämä alkulämmittelyohjelma on suunniteltu Terve Futaaja - tutkimusta varten. Tutkimus on UKK-instituutissa toimivan Tampereen Urheilulääkäriaseman hanke,
ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE
ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE LIHASVOIMA Lihaksen suurin mahdollinen kyky tuottaa voimaa laskee 50 ikävuoden jälkeen noin 1,5 % vuosittain. Edistettäessä aktiivista ja energistä ikääntymistä lihasvoiman
OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:
OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu
Taitovalmennus. Lapin Urheiluopisto Olli Cajan
Taitovalmennus Lapin Urheiluopisto Olli Cajan Pohjaa näkemyksille Taitovalmentaja (Lapin urheiluopisto) - Taitokonseptin kehitys - Urheiluakatemia (kaikki lajiryhmät) - Junnuakatemia (eri lajiryhmiä) -
Liikehallinnan harjoittelu
Liikehallinnan harjoittelu Johdanto Tämä ohjelma on suunniteltu Terve Futaaja -tutkimusta varten. Tutkimus on UKK-instituutissa toimivan Tampereen Urheilulääkäriaseman hanke, joka toteutetaan yhteistyössä
Laadukkaisiin verryttelyihin kannattaa satsata!
Liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden terveyshyödyt tunnetaan hyvin. Liikunnalla voi olla myös terveydelle haitallisia puolia ja usein nämä ilmenevät tuki- ja liikuntaelimistön vammoina. Kolme yleisimmin
TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta.
TIMANTTIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. suoritetaan erillisessä arviointitilaisuudessa. Arvioinnit
treeniohjelma: Lämmittely
treeniohjelma: Lämmittely HARJOITTELE NÄIN: Treenaa kolmesti viikossa vaikkapa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin keho ehtii palautua treenien välillä. Harjoitus koostuu aina lämmittelystä
2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI
2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI Kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä (oma kuva) Nimi Puh.nro Seura Valmentaja AEROSPORT SARJA 1. DYNAAMINEN kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä
Voimistelijan nimi: Seura: Osoite: Syntymävuosi:
Voimistelijan nimi: Seura: Osoite: Syntymävuosi: SUOMEN VOIMISTELULIITTO 2001 SISÄLLYSLUETTELO OHJAAJALLE/OPETTAJALLE... 3 PRONSSIMERKKI... 4 PERMANTO... 4 PENKKI... 4 REKKI... 4 RENKAAT/2 KÖYTTÄ... 5
Lajitekniikka: venyttely
Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.
B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa
Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta (lisenssikausi syksy 2013 - kevät 2014 / 2006 syntynyt) B-luokkaan voi siirtyä kilpailemaan,
TOIMINNALLINEN HARJOITTELU LAJIHARJOITTELUN PERUSTANA. Pajulahti, 27.1.2007 Nuorten maajoukkue
TOIMINNALLINEN HARJOITTELU LAJIHARJOITTELUN PERUSTANA Pajulahti, 27.1.2007 Nuorten maajoukkue Toiminnallinen =suunniteltu/kehittynyt/mukautunut tiettyä tarkoitusta varten. Toiminnallisen voimaharjoittelun
TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet
TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.
Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä
Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin. Taitoryhmissä voi
SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi
SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla
3. Katse kääntyy 90 astetta oikealle, siis 45 astetta rintamasuunnasta ja vielä 90 astetta takaisin vasemmalle.
CHINTO 1(14) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) CHINTO 1. Yoi 2. Katse kääntyy 45 astetta
Testistö Taru Hockey. E-juniorit: Kesällä tehtävät testit x 2 (toukokuu ja elokuu):
Testistö Taru Hockey Seuran eri ikäluokkien joukkueet tekevät jääkauden ja niin sanotun oheisharjoittelukauden aikana seuran edellyttämät testit. Testien tarkoituksena on antaa pelaajille motivoivaa tietoa
Kunto-ohjelma amputoiduille
Kunto-ohjelma amputoiduille Yleistä harjoituksista Tässä kirjasessa esitellään harjoitukset, joista kuntoutuksesi alkaa proteesin sovituksen jälkeen. Harjoitukset voi tehdä proteesin kanssa tai ilman
ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA
1 ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA Lehtonen Elina & Juola Anni Elokuu 2015 2 SISÄLLYS OPPAAN LUKIJALLE... 3 ALKULÄMMITTELYN TÄRKEYS... 5 HARJOITTEITA... 6 LOPUKSI... 21 3 OPPAAN LUKIJALLE Tämä opas
PhysioTools Online - ed set Sivu 1/7
PhysioTools Online - emailed set Sivu 1/7 Harjoitusohjelma FYS PKL SELKÄRYHMÄ 2/15 Keski-Suomen SHP Keski-Suomen keskussairaala Keskussairaalantie 19, 40620 Jyväskylä, Suomi ALKULÄMMITTELY Pyöräilyä. Aika:
FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan keskivartalotreeni -
FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan keskivartalotreeni - ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista
Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport
1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.
Oppilas - Elev övrekropp2
Oppilas - Elev övrekropp2 Kirjoita ohje tähän 1. Polkupyöräergometri Säädä penkin korkeus niin että polvi on ala-asennossa pienessä koukussa Käynnistä laite ja säädä vastus laitteen ohjeiden mukaan Aloita
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka
IRONMAN-TESTI. Ski Sport Finland Varalan Urheiluopisto
IRONMAN-TESTI Ski Sport Finland Varalan Urheiluopisto Johdanto Ironman-testipatteristo perustuu Norjan Hiihtoliiton ja Olympiatoppenin käyttämään testistöön ja sen ohjeistukseen (Ironman Testbatteriene,
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat
1 / 8 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka
HARJOITUSOHJELMA LEPOVIIKON OHJELMA
HARJOITUSOHJELMA Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai PK1 + KP2 Voima tai K/N PK1 Ajo tai PK1 tai VK Ajo tai PK2 tai K/N LEPOVIIKON OHJELMA Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai
Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A2 Leveä kyykky s. A3 Yhden jalan maastaveto s
Liike Sarjat Toistot Palautusaika A1 Luisteluhyppy 2 3 10/ jalka 15 s A2 Leveä kyykky 2 3 10 15 15 s A3 Yhden jalan maastaveto 2 3 8 10 15 s A4 Lantionnosto selkä sohvalla 2 3 8 10 120 s B1 Kulmasoutu
Etunoja ja käden ojennus
Ryhtijumppa Tämä jumppa sisältää tehokkaita liikkeitä, jotka kannustavat vahvaan ja ryhdikkääseen vartalon asentoon. Liikkeet kohdistuvat keski- ja ylävartalon lihaksiin. Jumpassa vuorottelevat lihaskuntoliikkeet
Lihashuolto. Venyttely
Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).
HARJOITEPANKKI VOIMA
HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,
ASKEL PORTAISIIN PÄIN!
ASKEL PORTAISIIN PÄIN! Porraskävely on tehokasta arkiliikuntaa. Se ei maksa mitään, ei vaadi varusteita ja sitä voi tehdä missä ja milloin vain. Porraskävely aktivoi pakara- ja alaraajojen lihaksia sekä
Hard Core Keskivartalo
Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.
KESTOVOIMAHARJOITUS (KV)
KESTOVOIMAHARJOITUS (KV) VERRYTTELY JA VENYTTELY 1. SYVÄKYYKKY VARPAILLE NOUSTEN 15 X 40-60 kg 2. NISKAN TAKAA TYÖNTÖ 15 X 15-35 kg 3. ISTUMAAN NOUSU KIERTÄEN 15 X 5-10 kg 4. SIVUKYYKKY 15 X 20-30 kg 5.
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia
TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI
TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka
Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto.
PISTETYÖSKENTELY Kuperkeikka eteenpäin Yleismotoriikka 1 Lähdetään kyykystä jalat vierekkäin, kämmenet matossa. Leuka painetaan rintaan, ponnistetaan jalat suoriksi ja asetetaan takaraivo maahan. Rullataan
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka
Liiketaitoharjoittelu. Jussi Räikkä , Salo
Liiketaitoharjoittelu koripallossa Jussi Räikkä 14.12.2011, Salo Valmennuksen kehä Osaan ratkaista pelitilanteita 1-2 peli-kaverin kanssa Minulla on keinot, miten voitan 1vs.1 tilanteita Peli- ja ajattelutaidot