Päätös. Dnro 17/252/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätös. Dnro 17/252/2008 17.10.2008"

Transkriptio

1 Hakija Suomen valtio Solidium Oy Hakemuksen päivämäärä Hakemuksen kohde Hakemus arvopaperimarkkinalain 6 luvun 15 :n mukaisen poikkeusluvan saamiseksi Hakemuksen sisältö Suomen valtio ja Solidium Oy (hakijat) ovat hakeneet arvopaperimarkkinalain (AML) 6 luvun 15 :n mukaista poikkeuslupaa tarjousvelvollisuudesta Outokumpu Oyj:n (Outokumpu), Rautaruukki Oyj:n (Rautaruukki) ja Sponda Oyj:n (Sponda) osalta. Valtioneuvostossa on valmisteilla suunnitelma siitä, että valtion omistamat ei-strategisiksi määritellyt pörssiyhtiöiden osakeomistukset siirrettäisiin valtion kokonaan omistamaan Solidium Oy -nimiseen osakeyhtiöön, josta muodostettaisiin valtion omistajastrateginen holdingyhtiö toisaalta yhteiskunnan kannalta tärkeiksi arvioitavien uusien omistuskohteiden hankkimista ja toisaalta nykyisten osakeomistusten asteittaista, markkinaolosuhteiden mahdollistamaa, vähentämistä varten. Uudessa rakenteessa valtio määrittelisi yhtiön osto- ja myyntipäätöksiä koskevat periaatteet sekä antaisi yhtiön hallitukselle valtuudet omistusten vähentämiseen. Tarkoituksena on luoda vaikutusvaltaintressillä suomalaisiin ja Suomessa toimiviin yrityksiin sijoittava valtio-omisteinen toimija nykyisen Solidium Oy:n pohjalle. Kyseessä olisi pitkäjänteisesti ja kansallisen intressin perusteella sijoituskohteensa valitseva ammattimainen omistaja. Solidium Oy on Suomen valtion kokonaan omistama eikä sen osakkeita voida omistajaohjauslain mukaan myydä ilman eduskunnan suostumusta. Päätöksenteko ja valtion omistajaohjaus Solidium Oy:ssä tapahtuisi siten, että Solidium Oy:n uuden yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokouksen tulee päättää niistä periaatteista, joita yhtiö noudattaa sen luovuttaessa omaisuuttaan tai hankkiessa yhtiölle uusia osakkeita tai muuta omaisuutta sekä määrittää näitä koskevat hallituksen toimintavaltuudet. Lisäksi yhtiökokouksen tulee vahvistaa ne hyvää hallintotapaa koskevat periaatteet, joita yhtiön tulee noudattaa toimiessaan pörssiyhtiön osakkeenomistajana. Vielä yhtiökokouksen tehtävänä on päättää yhtiön raportointivelvollisuudesta ja muusta tiedottamisesta omistajalleen. Yhtiöjärjestysmääräykset merkitsevät sitä, että valtio, jota edustaa valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksesta vastaava ministeri, määrittää yhtiö-

2 Rahoitustarkastuksen päätös poikkeusluvasta kokouksessa hallituksen toimintavaltuudet. Omistajaohjaus säilyy edelleen valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolla. Hakemuksen liitteenä on esitetty luonnos Solidium Oy:lle ehdotettavasta yhtiöjärjestyksestä. Osakkeiden siirto Solidium Oy:lle tapahtuisi siten, että Solidium Oy:n yhtiökokous päättäisi osakeannista, jossa annettaisiin Suomen valtion merkittäväksi uusia osakkeita, joiden merkintähinnan valtio maksaisi luovuttamalla alla mainitut osakkeet apporttina luovutuspäivän mukaisella käyvällä hinnalla. Apporttiomaisuus muodostuisi seuraavista pörssiyhtiöiden osakkeista: Kemira Oyj osaketta, Metso Oyj osaketta, Outokumpu Oyj osaketta, Rautaruukki Oyj osaketta, Sampo Oyj osaketta, Sponda Oyj osaketta, Stora Enso Oyj A-osaketta R-osaketta, TeliaSonera AB (publ) osaketta. Solidium Oy:lle siirrettävistä osakkeista Outokummun osakkeet muodostavat noin 31,11 % Outokummun kaikista osakkeista, Rautaruukin osakkeet noin 39,69 % Rautaruukin kaikista osakkeista ja Spondan osakkeet noin 34,28 % Spondan kaikista osakkeista. Näin ollen Solidium Oyj:lle syntyisi arvopaperimarkkinalain 6 luvun 10 :ssä tarkoitettu velvollisuus tehdä julkinen ostotarjous kaikista muista vastaavien yhtiöiden osakkeista ja yhtiöiden liikkeeseenlaskemista niiden osakkeisiin oikeuttavista arvopapereista. Koska Suomen valtio omistaa kaikki Solidium Oy:lle siirrettäviksi aiotut osakkeet ja koska osakkeiden siirronsaajan Solidium Oy:n kaikki osakkeet omistaa Suomen valtio, ei siirrettävien osakkeiden kohdalla tapahdu tosiasiallista omistajanvaihdosta. Hakijat hakevat poikkeuslupaa AML:n 6 luvun 10 :n 1 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta tehdä pakollinen ostotarjous siinä tapauksessa, että valtioneuvosto päättää edellä tässä hakemuksessa selostetusta apporttiomaisuuden luovuttamisesta Solidium Oy:lle. Rahoitustarkastus on käsitellyt hakemuksen AML:n 6 luvun 15 :n nojalla. AML:n 6 luvun 15 :n mukaan Rahoitustarkastus voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen AML:n 6 luvussa säädetyistä velvollisuuksista. Rahoitustarkastus katsoo, että hakemuksessa tarkoitetussa järjestelyssä Outokummun, Rautaruukin ja Spondan osakkeisiin liittyvä määräysvalta ei tosiasiallisesti siirry, koska Suomen valtio on Solidium Oy:n ainoa osakkeen-

3 omistaja ja sillä on näin ollen AML:n 1 luvun 5 :ssä tarkoitettu määräysvalta Solidium Oy:ssä. Lisäksi Solidium Oy:n yhtiöjärjestysluonnoksen mukaan yhtiökokous vahvistaisi ne hyvää hallintotapaa koskevat periaatteet, joita Solidium Oy:n tulee noudattaa toimiessaan pörssiyhtiön osakkeenomistajana sekä päättää Solidium Oy:n raportointivelvollisuudesta ja muusta tiedottamisesta omistajalleen. Rahoitustarkastus katsoo, että poikkeusluvan myöntäminen ei kokonaisuutena arvioiden olennaisesti vaaranna Outokummun, Rautaruukin tai Spondan vähemmistöosakkeenomistajien asemaa. Edellä esitetyillä perusteilla Rahoitustarkastus myöntää hakijoille poikkeusluvan Outokummun, Rautaruukin ja Spondan osakkeita ja osakkeisiin oikeuttavia arvopapereita koskevasta tarjousvelvollisuudesta hakemuksessa kuvatun järjestelyn osalta. Järjestelyn julkistamisen yhteydessä hakijoiden on julkistettava ja toimitettava tiedoksi Outokummulle, Rautaruukille ja Spondalle tieto myönnetystä poikkeusluvasta. RAHOITUSTARKASTUS Jarmo Parkkonen apulaisjohtaja Ville Kajala markkinavalvoja Lisätietoja antaa Ville Kajala, puhelin Maksu Liitteet

4 Liite päätökseen Valitusosoitus Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta markkinaoikeudelta valituksella, joka on tehtävä kirjallisesti. Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa markkinaoikeudelle. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Tiedoksisaantipäiväksi katsotaan se päivä, jona päätös on luovutettu valittajalle, tämän asiamiehelle tai lähetille. Postitse lähetetyn päätöksen tiedoksisaantipäivänä pidetään saantitodistuksen osoittamaa päivää. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava markkinaoikeudelle, on ilmoitettava 1) päätös, johon muutosta haetaan, 2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, 3) perusteet, joilla muutosta vaaditaan, 4) valittajan nimi ja kotikunta sekä 5) puhelinnumero ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan valittajalle toimittaa. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä 1) päätös, johon muutosta haetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä, 2) todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta sekä 3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu päätöksen tehneelle viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirjansa, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti markkinaoikeudessa. Asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos markkinaoikeus niin määrää. Jos viranomaiselle toimitetussa sähköisessä asiakirjassa on selvitys asiamiehen toimivallasta, asiamiehen ei tarvitse toimittaa valtakirjaa. Markkinaoikeus voi kuitenkin määrätä valtakirjan toimitettavaksi, jos sillä on aihetta epäillä asiamiehen toimivaltaa tai sen laajuutta. Valituskirjelmä voidaan toimittaa myös maksettuna postilähetyksenä tai lähetin välityksellä siten, että se tulee toimitetuksi markkinaoikeudelle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen aukioloajan päättymistä. Postittaminen tai kirjelmän toimittaminen lähetin välityksellä on lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmä voidaan toimittaa myös sähköisessä muodossa. Sähköisen asiakirjan tulee olla perillä siten, että se on valitusajan loppuun mennessä käsiteltävässä muodossa markkinaoikeuden vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä. Sähköinen viesti toimitetaan viranomaiselle lähettäjän omalla vastuulla.

5 Yhteystiedot Markkinaoikeus Erottajankatu 1-3, PL HELSINKI Puhelin Faksi Sähköposti Oikaisun vaatiminen maksun määräämisessä tapahtuneen virheen johdosta Maksuvelvollinen, joka katsoo, että suoritteesta määrätyn maksun määräämisessä on tapahtunut virhe, voi vaatia siihen oikaisua Rahoitustarkastukselta kuuden kuukauden kuluessa maksun määräämisestä.

Turret Oy Ab

Turret Oy Ab Päätös 1 (7) Vastaanottaja Hakemuksen päivämäärä Turret Oy Ab 12.11.2013 Hakemuksen kohde Arvopaperimarkkinalain 11 luvun 26 :n mukaisen poikkeusluvan myöntäminen Turret Oy Ab (hakija) on hakenut poikkeuslupaa

Lisätiedot

SG Ltd ja Cencorp ovat neuvotelleet järjestelystä, jossa:

SG Ltd ja Cencorp ovat neuvotelleet järjestelystä, jossa: Päätös 1 (7) Hakija Savcor Group Ltd Savcor Group Oy Hakemuksen päivämäärä 24.5.2010 Hakemuksen kohde HAKEMUS ARVOPAPERIMARKKINALAIN 6 LUVUN 15 :N MUKAISEN POIKKEUSLUVAN SAAMISEKSI Savcor Group Ltd (SG

Lisätiedot

Päätös. Sulautumisjärjestelyn kuvaus

Päätös. Sulautumisjärjestelyn kuvaus Hakija Veikko M. Vuorinen Oy Joeston Ltd Lasse Jokinen Hakemuksen päivämäärä 27.5.2009 Hakemuksen kohde Hakemus arvopaperimarkkinalain 6 luvun 15 :n mukaisen poikkeusluvan saamiseksi Hakemuksen sisältö

Lisätiedot

ulø1'*- ç- ksi markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen

ulø1'*- ç- ksi markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen IF Ë fl 1 (s) Oma Säästöpankki Oyj Hakemuksen 19.10.2018 markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen ksi Oma Säästöpankki Oyj (hakija) on pyytänyt Finanssivalvontaa hyväksymään laatimansa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

Päätös 1 (6) Dnro 20/252/2008. Markkinavalvonta

Päätös 1 (6) Dnro 20/252/2008. Markkinavalvonta Päätös 1 (6) Hakija Hakemuksen päivämäärä Elbion NV 29.10.2008 Hakemuksen kohde Hakemus arvopaperimarkkinalain 6 luvun 15 :n mukaisen poikkeusluvan saamiseksi Hakemuksen sisältö Elbion NV (hakija) on hakenut

Lisätiedot

Päätös 2 (6) Dnro 24/252/2008. Markkinavalvonta 18.12.2008

Päätös 2 (6) Dnro 24/252/2008. Markkinavalvonta 18.12.2008 Päätös 1 (6) Hakija Jari Sarasvuo Isildur Oy Hakemuksen päivämäärä 8.12.2008 Hakemuksen kohde HAKEMUS ARVOPAPERIMARKKINALAIN 6 LUVUN 15 :N MUKAISEN POIKKEUSLUVAN SAAMISEKSI Hakemuksen sisältö Jari Sarasvuo

Lisätiedot

/r*1àár Merja Elo markkinavalvoja. üffi

/r*1àár Merja Elo markkinavalvoja. üffi ü 1 (5) Viafin Service Oyj Hakemuksen päivämäärå 27.9.2018 Hakemuksen kohde rimarkkinalain 4 luvun I n mukaisen esitteen mtnen Viafin Service Oyj (hakija) on pyytänyt Finanssivalvontaa hyväksymään laatimansa

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 74, 86, 87 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUKIELTO. Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus. :t 95, 96, 98

MUUTOKSENHAKUKIELTO. Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus. :t 95, 96, 98 MUUTOKSENHAKUKIELTO Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus :t 95, 96, 98 Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta sen vuoksi, että päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle 1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Markkinavalvonta 16.6.2006 Katarina Pesola. Panttilainauslaitoksista annetun lain 5 :ssä tarkoitetun toimiluvan peruuttaminen

Markkinavalvonta 16.6.2006 Katarina Pesola. Panttilainauslaitoksista annetun lain 5 :ssä tarkoitetun toimiluvan peruuttaminen PÄÄTÖS 1 (5) Satapantti Oy Yrjönkatu 4 28100 PORI Panttilainauslaitoksista annetun lain 5 :ssä tarkoitetun toimiluvan peruuttaminen Päätös Päätöksen perustelut Rahoitustarkastus peruuttaa panttilainauslaitoksista

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta Päätös 1 (5) Dnro: 27.6.2018 885/952/2018 Fonecta Oy Televisiokatu 4 00240 Helsinki 020202 Palvelut Oy Televisiokatu 4 00240 Helsinki Hakemuksenne 18.6.2018 (Krista Koskinen) Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN 40 :SSÄ TARKOITETTU JULKINEN HUOMAUTUS

FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN 40 :SSÄ TARKOITETTU JULKINEN HUOMAUTUS 1 (8) Vastaanottaja Honkarakenne Oyj FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN 40 :SSÄ TARKOITETTU JULKINEN HUOMAUTUS 1 Päätös 2 Kuuleminen 3 Honkarakenne Oyj:n menettely asiassa Finanssivalvonta antaa Finanssivalvonnasta

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Päätös 1 (5) Dnro: 14.5.2013 274/512/2013 Mundio Mobile (Finland) Ltd 54 Marsh Wall London E14 9TP United Kingdom Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Asian tausta Asian käsittely Viestintävirastossa Viestintävirasto

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen TRE:4648/11.01.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Valmistelijan

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

1 (6) Toimituskirja Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksestä. Dnro 5/413/2009 11.5.2009. Julkinen. Danske Bank A/S, Helsinki Branch.

1 (6) Toimituskirja Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksestä. Dnro 5/413/2009 11.5.2009. Julkinen. Danske Bank A/S, Helsinki Branch. 1 (6) Danske Bank A/S, Helsinki Branch Asia huomautus arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 :n vastaisesta menettelystä 1 Päätös 2 Kuuleminen Finanssivalvonta 1 antaa Finanssivalvonnasta annetun lain 40 :n

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 6 Työterveys Helsinki, fysioterapiapalveluiden hankinta H062-13, optiokauden käyttöönotto HEL 2017-001287 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa hankintapäätökseen

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 23.8.2018. Muutoksenhakukielto ( 92, 93, 98-101) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153 SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 Jarmo Laaksonen Telkkäkuja 8 23500 UUSIKAUPUNKI PÄÄTÖS Pvm Nro 13.08.2013 2013/00153 2013/00153 1 METSÄSTYSLAIN 10 :N MUKAINEN

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

1 (7) Toimituskirja Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksestä. Dnro 3/413/2009 11.5.2009. Julkinen. Ahti Vilppula. 1 Päätös

1 (7) Toimituskirja Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksestä. Dnro 3/413/2009 11.5.2009. Julkinen. Ahti Vilppula. 1 Päätös 1 (7) Ahti Vilppula Asia huomautus arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 :n vastaisesta menettelystä 1 Päätös 2 Kuuleminen Finanssivalvonta 1 antaa Finanssivalvonnasta annetun lain 40 :n nojalla Ahti Vilppulalle

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:25 Paikka Henkilöstöjohtajan työhuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Enterprise Mobility Management -järjestelmän, tuen ja konsultoinnin hankinta HEL 2016-012573 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Ilona IT Oy:ltä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Sijaishuoltopaikan hankinta suorahankintana, Familar Oy, Peiponpesä HEL 2016-008290 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 10 Eläintarhan skeittipuiston rakennustyön tilaaminen HEL 2015-009893 T 02 08 03 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. suunnittelupäällikkö päätti tilata Eläintarhan skeittipuiston

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Suunniteltu ehdollinen järjestely pääpiirteissään

Suunniteltu ehdollinen järjestely pääpiirteissään Päätös 1 (11) Hakija Tuomo Tilman Jyrki Salminen Hakemuksen päivämäärä 29.3.2010 Hakemuksen kohde Hakemus arvopaperimarkkinalain 6 luvun 15 :n mukaisen poikkeusluvan saamiseksi Hakemuksen sisältö Tuomo

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen: KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Monikäyttöperävaunujen hankinta HEL 2014-002710 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata logistiikan vuokraamolle 2 kpl Kronos monikäyttöperävaunuja

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 21, kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotus HEL 2016-007956 T 02 08 03 01 Päätös päätti tilata kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotuksen Suomen Vesityö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Uimahallikuljetusten option käyttöönotto lv.2016-2017 HEL 2016-002046 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että suomen- ja ruotsinkielisten vuosiluokkien

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,

Lisätiedot

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit Vaasan hallinto-oikeus Välipäätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 28.03.2018 18/0119/1 Diaarinumero 01661/17/2299 Asia Muutoksenhakijat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa Kati Sandberg,

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Viranhaltijapäätös HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Sivistysjohtajan 12.5.2015 16 tekemä viranhaltijapäätös koskien jäänhoitokoneen hankintaa, kumotaan hankintamenettelyssä tapahtuneen

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.

Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta. MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto Päätöksistä 1-4, 6, 8-12 ei saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätökset kos kevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 410/2015 136 ). Valitusviranomainen

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 24 Asianro 1160/00.02.03/2013 KTL tiedonannot 2013 Toimitusjohtaja, henkilöstöasiat 4 Henkilökohtaisen lisän myöntäminen / Terhi Holländer 5 Teknisen henkilöstön

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 40 Apollo-Rakenne Oy:n asiakirjapyyntö rakennusvirastolle HEL 2016-010823 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Apollo-Rakenne Oy:n pyytämää HKR- Rakennuttajan

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Syväsäiliöt ja tapahtuma / kausi-roska-astiat, puitesopimuksen jatkaminen optiokaudelle 1.7.2016 30.6.2018, Molok Oy HEL 2014-002746 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 100, 101. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 100, 101. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 100, 101 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin lasten

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta.

Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta. Muutoksenhakuohjeet Kunnanhallituksen päätöksiin Muutoksenhakukielto Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan: HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

1 (6) Toimituskirja Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksestä. Dnro 7/413/ Julkinen. Jan Michael Streng

1 (6) Toimituskirja Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksestä. Dnro 7/413/ Julkinen. Jan Michael Streng Toimituskirja Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksestä 1 (6) Jan Michael Streng Asia huomautus arvopaperimarkkinalain (495/1989) 5 luvun 12 :n 1 momentin sekä 2 momentin 1 ja 2 kohdan vastaisesta menettelystä

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2, paikannusrannekkeiden hankinta ja ylläpito HEL 2017-002561 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tarjouskilpailun jälkeen solmia hankintasopimuksen kokonaishinnaltaan

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot