Autokatsastajat. Jäsenmatka 2015 Vilna 2/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Autokatsastajat. Jäsenmatka 2015 Vilna 2/2015"

Transkriptio

1 Autokatsastajat Jäsenmatka 2015 Vilna 2/2015

2 Puheenjohtaja 2/ VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu KAARINA GSM tuomo.vikstedt@gmail.com Toimitussihteeri Veijo Viljanen Kauriintie 4 V HELSINKI GSM veijo.viljanen(at)kolumbus.fi Taitto ja paino Forssa Print, Forssa Seuraava lehti Aineistopäivä Ilmestyy noin Pardialaiseen Autokatsastajat AK ry:een kuuluu 855 jäsentä. Pardia ry:n jäsenmäärä on noin jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtiolla ja merkittävä osa liikelaitoksissa ja yrityksissä. Pardia ry on STTK ry:n suurimpia jäsenliittoja. Etukannen isokuva on kuvattu Pärnussa hotelli Pärnun sisäänkäyntiä vastapäätä olevan Muistomerkin portailla. Kaksi pienempää kuvaa kuvattu Vilnassa. Kulunut vuosi on ollut taas itse kullakin työntäyteinen ja haasteita täynnä. Kunpa olisikin aika, jolloin voisimme keskittyä vain oman työn tekemiseen ilman häiriöitä. Tänä vuonna meidän työnantaja taisi itse aiheuttaa suurimmat häiriöt A-Katsastuksella työskenteleville. Laajat YT-toimet, jotka kohdistuivat koko kenttäorganisaation toimintoihin. Lopulliset vähennykset olivat mielestämme aivan liian suuret, mikä aiheuttaa jäljelle jäävillekin pelkoa miten tulevaisuudessa pystytään työt hoitamaan. YT toimet olivat ennenaikaisia ja irtisanotut työntekijät joutuivat jälleen maksumiehiksi. Osasyynä työnantajan toimille oli Trafin alentamat korvaukset rekisteröintipalveluista, jolloin sellaista työtä ei kannata enää tehdä, kun siitä saatu korvaus ei enää kata kuluja. Tässä asiassa olemme työnantajan kanssa lähes samaa mieltä. Tulevaisuuteen vaan on pyrittävä katsomaan, mutta historiakin on hyvä muistaa, sillä siellä olisi hyviä esimerkkejä, miten käy, kun alkaa liian ahneeksi. Hyvä sanonta onkin paikallaan, miksi ihmeessä on niin kiire rikastua. Pitääkin muistuttaa yhdestä tärkeästä asiasta. Kuka on yrittäjä ja kuka on palkollinen työntekijä. Työnantajilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että meidän kaikkien pitäisi ajatella vain ja ainoastaan firman etua. Kyllä se yrittäjän riski kuuluu suurelta osin yrittäjälle, ei koko henkilöstölle. Meidän pitää olla myös itsekkäitä ja ajatella omaa jaksamista ja mikä on työstä saatu korvaus eri muodoissa. Mikä sitten on Oy Suomi Ab:n kun- Tervehdys Autokatsastajat AK ry:n jäsenet ja lehden lukijat to? Mediassa vouhotetaan, että ollaan syvällä suossa ja haetaan mitä ihmeellisempiä vertauksia siitä, että varmaan ollaan jossakin oikein huonossa tilassa. Pitäähän se osin paikkaansa, että rakennemuutosta on tapahtunut. Minun mielestäni tämä touhu on kyllä kotitekoista. Itse olemme tähän ajautuneet. Tämä on osittain työnantajien epälojaalisuutta Suomea kohtaan ja on viety työtä tarkoituksella kaukomaille. Pyritään maksimoimaan verosuunnittelu (eli veronkierto), jotta Oy Suomi Ab ei saisi kaipaamia verotuloja. Todellisuutta kuitenkin on, että luottoluokittelijat katsovat Suomen olevan edelleen parasta A-luokkaa. Autokatsastajat-lehti on pitkään toiminut ja hieman muutosta kaivataan. Pyrimme uudistamaan lehteä sekä ulkoisesti että sisällöltäänkin. Lehteen halutaan saada myös jäsenien tuntoja paremmin esille. Mikäli teillä olisi kerrottavaa, viestittäkää puheenjohtajalle tai lehden kokoojalle Veijo Viljaselle. Me voimme auttaa tekstin lopullisessa muotoilussa, jos on vaikeaa saada asia esille. Lehteä kaavaillaan myös niin, että se julkaistaan jatkossa sähköisenä versiona. Mikäli haluatte lehden johonkin tiettyyn osoitteeseen sähköisesti, antakaa siitä palautetta yhdistyksen sihteerille Jari Uitolle, niin tämäkin asia hoidetaan. Toivotan Hyvää Loppuvuotta... Tuomo 2

3 Kolumni Katsaus liikenneturvallisuuteen Parempaan ja paljolti asetettujen tavoitteiden suuntaan edennyt liikenneturvallisuustilanne näyttää valitettavasti, jos ei kääntyneen huonompaan suuntaan, niin ainakin pysähtyneen, kun tarkastellaan liikenteessä kuolleiden henkilöiden lukumäärää. Tammi-syyskuun aikana on tänä vuonna kuollut kolmisenkymmentä henkilöä viimevuotista vastaavaa ajankohtaa enemmän. Vuoden alkupuolen onnettomuustyypit näyttivät pientä taantumista vanhojen liikenneturvallisuusongelmien suuntaan. Yhtenä esimerkkinä ovat nuorten onnettomuudet. Varsin voimakkaasti loppukesällä tapahtuneet traagiset liikenneonnettomuudet, joissa pienet lapset menettivät henkensä, ovat herättäneet paljon keskustelua liikenneympäristöstä ja erityisesti suojatiesäännösten noudattamisesta. Samoin paljon huomiota sai pyöräilijän kuolemaan johtanut onnettomuus Helsingissä. Poliisi on isojen haasteiden edessä yrittäessään käytettävissä olevilla voimavaroilla huomioida liikennevalvonnassaan erilaiset pyynnöt ja yleisön toiveet. Valvontaa on jo useamman vuoden ajan analyysin perusteella pyritty keskittämään paikoille, joissa on tapahtunut onnettomuuksia. Tosin niitäkin paikkoja löytyy kartalta melko paljon. Liikenneturvallisuustyö on toki paljon muutakin kuin valvontaa. Tiedottaminen kaikilla rintamilla on merkittävä osa tätä turvallisuustyötä. Samoin yhteistyö kaikkien liikenneturvallisuustyötä tekevien viranomaisten ja muiden organisaatioiden kanssa on erittäin tärkeää. Viimeksi mainittuihin yhteistyökumppaneihin kuuluvat luonnollisesti myös katsastajat. Poliisin liikenteen valvonnassa näkyy myös vallitseva taloustilanne. Pikkuvikaisia autoja löytyy entistä enemmän, ja valitettavasti myös raskaanliikenteen kalustosta. Muutoinkin vanheneva autokalusto on tietysti yksi tekijä ja sen uu- siutumisella olisi vaikutusta turvallisuuteen. Onhan selvä asia, että 90-luvulta parantuneet onnettomuustilastot, ovat osaltaan myös uusien ja kehittyneiden turva- yms. teknisten laitteiden ansiota. Nuoret näkyvät onnettomuustilastoissa, ja yleisesti heidän käyttämänsä kalusto kuuluu ennemminkin siihen vanhan polven takavetoisiin bemareihin kuin uusiin vastaaviin autoihin. Katsastajilla on tietysti merkittävä rooli katsastuksia suorittaessaan, jotta käytettävä kalusto olisi varmasti liikennekelpoista myös katsastuksen jälkeisinä aikoina eikä pelkästään viritetty katsastusta varten. Poliisilla ja katsastajilla on pitkä yhteistyö myös liikenteen kenttävalvonnassa. Erityisesti raskaan liikenteen ns. tienvarsitarkastuksia on tehty yhteistyössä jo pitkään eri puolilla Suomea. Pidän niitä myös hyvänä oppimistapahtumana meille, koska näissä tarkastuksissa on mahdollisuus syvällisempään tarkastukseen ja käydä keskustelua tarkastustoimintaan liittyen. On hyvä, että poliisilla on näissä tarkastuksissa mukana tarkastustoiminnan ammattilaisia. Toivotaan, että tämä toiminta jatkuu edelleen tulevaisuudessakin. Niin poliisilta kuin katsastajiltakin on lupa odottaa asiallista ja yhdenmukaista linjaa toiminnassamme. Joitakin asioita, joihin poliisi on törmännyt, ovat mm. kuorma-autojen lisävalot. Joskus raskaan kaluston tarkastuksissa törmäämme melkoisiin valopattereihin, ja tarkastuksen yhteydessä kuljettaja on todennut valojen menneen katsastuksessa läpi. No kertomuksia on monenlaisia ja luonnollista tietysti on, että selitykset ovat yleensä omaksi parhaaksi. Summa summarum meidän kaikkien tulisi muistaa, että liikenneturvallisuus vaatii sitä, että pyrimme itse kukin noudattamaan liikennesääntöjä, ja kuten todettu huomioisimme myös muut tiellä liikkujat. Tämä riippumatta siitä olemmeko liikkeellä jalan, polkupyörällä tai ajoneuvolla. Hyvää ja liikenneturvallista loppusyksyä kaikille! Pekka Höök Helsingin poliisilaitos; liikenteen valvontatoiminto 3

4 Näköispainos Autokatsastajat lehden ensimmäisestä numerosta. Tervehdys lukijat Autokatsastajat AK ry:n hallitus päätti teettää yhdistyksen 50-vuotisen taipaleen kunniaksi ensimmäisestä jäsenlehdestä näköispainoksen vuodelta Toivottavasti lukukokemus on miellyttävä ja haluamme osoittaa että edunvalvontaa tehdään kokoajan ja toivomme että jäsenistö osallistuisi aktiivisemmin yhdistyksen toimintaan. pidetään Helsingissä Marina Congress Centerissä, jonne toivomme runsasta osanottoa. Muistuttaisin että 50vJuhlavuosikokous takaraja ilmoittautumiselle vuosikokoukseen on poikkeuksellisesti jo Johtuen laivayhtiöstä ja kokouspaikasta koska varausten vahvistukset pitää olla jo 2 kk ennen kokousta. Tiedoksi niille jotka tulee vuosikokoukseen ja saapuvat Helsinkiin perjantaina niin kokouspaikan vieressä on Grand hotel Marina jonne on tehty muutama huonevaraus jo etukäteen, jossa halukkaat voivat yöpyä omaan laskuun. Kokouskutsu juhlavuosikokoukseen on myös tässä lehdessä mukana. Tämän lehden toimitussihteerinä toivotan kaikille lukijoille oikein Hyvää sekä Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta vuotta Tapaamisiin vuosikokouksessa. Veijo Viljanen Vierumäki Chalets TTT omistaa Vierumäellä 65 m 2 suuruisen (4 henkilöä + 2) lomahuoneiston, jota vuokrataan jäsenten virkistyskäyttöön. Lomahuoneiston varustukseen kuuluu kaikki veitsistä viinilaseihin ja haarukoista huonekaluihin. Nauti oman saunan lempeistä löylyistä ja vilvoittelusta parvekkeella! Lomahuoneiston voi vuokrata kokonaiseksi viikoksi sunnuntaista sunnuntaihin, jolloin viikkohinta on 500 euroa. Varaus sunnuntaista torstaihin tai torstaista sunnuntaihin maksaa 300 euroa. Yksittäisen vuorokauden hinta on 200 euroa. Vuokralaisten käytössä on 2 sporttipassia ja 2 Poni-polkupyörää + kypärät. 4

5 Jäsenmatka 2015 Autokatsastajien vuoden 2015 jäsenmatka suuntautui Baltian eteläisimpään maahan Liettuaan ja sen pääkaupunkiin Vilnaan. Matkalla pääsimme tutustumaan legendaariseen Via Balticaan ja kolmen eri maan liikennekulttuuriin hienosti linja-auton mukavilta istuimilta. Jäsenmatkan ohjelmaan kuului tutustuminen liettualaiseen katsastuskulttuuriin. Kävimme vierailulla paikallisella katsastusasemalla Vilnassa ja tutustuimme Liettuan katsastusyhdistyksen toimintaan. Lisäksi saimme mahdollisuuden tutustua historialliseen Vilnan kaupunkiin ja paluumatkalla Viron Pärnun kaupunkiin. Mutta nyt matkaan. Torstai Linja-auto lähtee aamuvarhain Suomen Turusta. Kuljettajina toimivat tutkintojen ammattilaiset Heikki ja Vesa, jotka ovat erittäin virkeinä ja valppaina ottamaan matkalaiset vastaan. Keräämme muutamalla pysähdyksellä koko matkaseurueen mukaan ja lähdemme aamuvarhain laivalla Tallinnaan. Automatkalla Tallinnasta Vilnaan näemme monia liikennekulttuurillisia eroja - ohituksia ja erilaista tieverkostoa. Torstaipäivä on matkallisesti pitkä; matkaa Turusta Vilnaan on noin 850 kilometriä ja 5

6 Kuvassa oikealta Katsastusaseman päällikkö, Liettuan katsastusasemien yhdistyksen johtaja ja oppaamme. kolme maata nähdään pikaisesti. Taukoja pidämme sopivin väliajoin silloin, kun niille on tarvetta. Rajanylitykset menevät hyvin; ei ole mitään virallista selvitystoimintaa. Liettuan rajalla joudumme maksamaan tieveroa, jonka kuljettajat hoitavat hienosti. Myöhäistetyn lounaan syömme Latviassa lähellä Liettuan rajaa Bauskasissa ja myöhään illalla olemme perillä Vilnassa. Majoitumme Vilnan keskustassa olevaan hienoon Congress-hotelliin. Rentoudumme ja lepäämme kukin omalla tavallamme ja odotamme innokkaasti seuraavaa päivää. Perjantai Keväinen Vilna on jo lähes kesäinen. Aamupalan jälkeen siirrymme linjaautokyydillä paikalliselle TüV:n katsastusasemalle, joka on 15 minuutin ajomatkan päässä hotelliltamme. Samassa rakennuksessa katsastusaseman kanssa on myös Liettuan katsastusyhdistyksen toimipiste. Olemme erittäin tervetulleita vierailulle ja meitä on vastassa oikea vastaanottokomitea. Oma tulkkimme ja oppaamme Alma Tamuliene huolehtii, että saamme kaiken olennaisen informaation suomen kielellä. 6

7 Katsastusasema sijaitsee Vilnan kaupungin laitamilla ja on TüV-Liettuan omistuksessa niin kuin kaikki alueen asemat. Toimipaikka on vain muutaman vuoden vanha ja todella nykyaikaisen oloinen. Siellä on kolme kevytlinjaa ja yksi raskaslinja. Toimintatavat ovat pääpiirteittäin Suomen toimintaa vastaavat, mutta lisäksi Liettuassa katsastetaan O1- ja L-luokan ajoneuvot.

8 Katsastusajoissa on pieniä eroavaisuuksia. Esimerkiksi taksit ja linja-autot on katsastettava puolen vuoden välein. Autojen hylkäysprosentti on Liettuassa suurempi kuin Suomessa, mikä kertoo Liettuan ajoneuvokannasta. Suurimpana ongelmana Liettuan katsastuksessa on muodostunut korruptio. Iltapäivällä tutustumme Vilnaan oppaamme Alman seurassa. Kiertelemme bussilla pitkin Vilnan katuja ja lopuksi saamme hienon opaskierroksen Vilnan vanhassa kaupungissa. Pääsemme tutustumaan moniin kirkkoihin ja muihin vanhankaupungin rakennuksiin. Pääsemme jopa kurkistamaan liettualaisiin häämenoihin Pyhän Paavalin ja Pietarin kirkossa. Tutustuminen kaupungin saloihin päättyy yhteiseen ruokailuhetkeen vanhankaupungin Forto Dvaras nimisessä kellariravintolassa. Tästä jatkamme kaikki omilla tahoillamme tutustumista kaupunkiin. Jotkut jaksavat vielä kivuta korkeille kukkuloille tutustumaan linnanraunioille. Lauantai Hyvin levätyn yön jälkeen nautimme vielä aamiaisen hotellilla. Sen jälkeen voimme sanoa hyvästit keväiselle Vilnan kaupungille. Kotimatka voi alkaa. Matkaamme lauantaina Viron Pärnuun, jossa tulemme yöpymään matkamme viimeisen yön. Matkalla lounastamme Latviassa. Iltapäivällä saavumme Pärnuun ja majoitumme Pärnu-Hotelliin, jossa illastamme viimeisen kerran yhdessä ja istumme iltaa kukin omilla tahoillamme. Sunnuntai Aamupalan jälkeen suuntaamme kohti Tallinnaa ja jatkamme kohti kotia. Siirrymme laivalla lahden yli Suomeen. Olemme onnellisesti kotimaassa ja reissumme on lähes lopussa. Satamassa ryhmämme hajoaa ja bussi jatkaa kohti Turkua, jossa olemme iltapäivällä. Olemme turvallisesti kotona. Suurimmat kiitokset kuuluvat kuljettajille. Mikko Virta 8

9 KOKOUSKUTSU Aihe Yhdistyksen 50 v. JUHLAVUOSIKOKOUS Aika Paikka Marina Congress Center Katajanokanlaituri 6, Helsinki Käsiteltävät asiat Autokatsastajat AK ry:n sääntöjen 10. :ssä mainitut asiat. Autokatsastajat AK ry:n pääluottamus- ja varapääluottamusmiehen valinta. Ohjelma: Lauantai Klo klo klo klo klo klo klo klo klo Sunnuntai klo 10.40/19.00 Ilmoittautuminen Marina Congress Centerin 2. krs aula Kuohuviinitarjoilu Maljapuhe aulassa, jonka jälkeen siirtyminen kokoustilaan Avauspuhe ja lauluesitys Kutsuvieraiden puheenvuorot Ansiomerkkien jako Lauluesitys Lounastarjoilu 2. krs ravintolassa Vuosikokous alkaa Kahvitauko aulassa kokoustilan ulkopuolella Vuosikokoustyöskentely jatkuu Siirtyminen omaa tahtia Viking Linen terminaaliin matkaa n. 700 m Laivalippujen jako Vikingin terminaalin alakerrassa Laiva lähtee kohti Tallinnaa, laivassa klo Buffet illallinen Tulo Helsinkiin valitsemansa vaihtoehdon mukaisesti. Aamiainen laivalla Ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen kokoukseen tapahtuu sähköpostilla (heikki.kansanaho@gmail.com) mennessä. Ilmoita mahdolliset erikoisruokavaliot ilmoittautumisen yhteydessä. Pukukoodi: Tummapuku 9

10 Lakinurkka Työnantajan työntarjoamisvelvollisuus Kysymys: Työnantaja on irtisanonut minut tuotannollis-taloudellisilla perusteilla. Saamani tiedon mukaan työnantajalla on tarjolla töitä, joita olin aiemmin tehnyt. Eikö työnantajan tulisi tarjota minulle näitä töitä? Vastaus: Työnantajan työn tarjoamisvelvollisuus jatkuu koko työsuhteen ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että jos muuta työtä ilmenee irtisanomisaikana, on tätä työtä tarjottava työntekijälle. Tarjoamisvelvollisuus koskee, ei pelkästään pysyvää työtä, vaan työnantajalla on velvollisuus tarjota määräaikaista ja tilapäisiä tehtäviä. Työn tarjoamisvelvollisuus ei ole alueellisesti rajattu, mikä merkitsee sitä, että työtä on tarjottava mistä toimipisteestä tahansa. Työn tarjoamisvelvollisuus jatkuu koko irtisanomisajan ja tavoitteena on työntekijän pysyvä sijoittaminen työsopimuksen mukaisiin tehtäviin. Työnantajalla on myös takaisinottovelvoite eli työnantaja, joka on irtisanonut työsopimuksen tuotannollis-taloudellisilla syillä ja tarvitsee yhdeksän kuukauden kuluessa irtisanomisajan päättymisestä työvoimaa samoihin tai samanlaisiin tehtäviin kuin mitä irtisanottu on tehnyt, on tiedusteltava työ- ja elinkeinotoimistosta, onko entisiä työntekijöitä etsimässä työtä ja myönteisessä tapauksessa tarjottava työtä heille. Entisillä työntekijöillä on siis etusija työnantajalla tarjolla oleviin töihin. Lain säännös velvoittaa siis työnantajaa tarjoamaan työtä entisille työntekijöille. Tämä etuoikeus on voimassa ainoastaan, jos työnantaja on irtisanonut henkilön tuotannollistaloudellisilla perusteilla. Mikäli työsuhde on päättynyt henkilöstä itsestä johtuvasta syystä tai mikäli työsuhde on purettu, ei etuoikeus ole voimassa. Takaisinottovelvoite koskee tilanteita, joissa työnantajalla on takaisinottoaikana tarjota samoja tai samanlaisia töitä, joita irtisanotut työntekijät ovat aikaisemmin tehneet. Oikeuskirjallisuudessa samoilla tehtävillä on katsottu tarkoitetun lähinnä töitä, joita työntekijä on aikaisemman työsopimuksensa perusteella ollut velvollinen tekemään ja samanlaisilla tehtävillä katsottu tarkoitetun sellaisia työntekijän aikaisempaa työtä muistuttavia töitä, joita hän ammattitaitonsa, koulutuksensa tai aikaisemman työkokemuksen perusteella pystyy tekemään. Takaisinottovelvoite tulee kyseeseen vain siinä tapauksessa, että työnantaja palkkaa uutta työvoimaa. Työnantaja ei siis riko velvollisuuttaan, jos avoinna oleva paikka täytetään sisäisin siirroin. Mikäli työnantaja palkkaa uutta työvoimaa, on työnantajalla velvollisuus tarjota niin toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita kuin myös määräaikaisia ja tilapäisiä töitä ja työnantajalla on tämä velvollisuus aina, kun työtä takaisinottoaikana ilmenee. Työnantajan takaisinottovelvollisuus koskee vain niitä työntekijöitä, jotka ovat ilmoittautuneet työ- ja elinkeinotoimistoon ja ovat työnhakijoina työnantajan tarjotessa uudelleen työtä. Entisen työntekijän ei tarvitse välttämättä olla työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa, vaan riittää, että henkilö on entinen työntekijä ja hakee te-toimiston kautta työtä. Mikäli työnantaja rikkoo takaisinottovelvoitetta, on työnantajan korvattava irtisanotulle asiasta aiheutunut vahinko. Ari Komulainen Työsuojelupalsta M itä henkinen työsuojelu on? Työturvallisuuslaki ei anna suoraa määritelmää tässä asiassa. Toisaalta laki ohjeistaa henkistä työsuojelua sivuavia asioita tai niitä asioita, jotka olennaisesti liittyvät siihen. Niitä ovat väkivallan uhka sekä häirintä ja epäasiallinen käyttäytyminen. Laissa mainitaan myös työn kuormittavuus. Henkiseen työsuojeluun voidaan liittää myös työhyvinvointi, työssä jaksaminen ja työilmapiiri. Työhyvinvointi on käsite, mikä voidaan määritellä useasta näkökulmasta. Työhyvinvoinnissa kehittämisen vastuu on työnantajalla ja työntekijällä. Työpaikalla työhyvinvoinnin kehittäminen tapahtuu johdon, esimiesten ja työntekijöiden yhteistyönä. Henkilöstön hyvinvointi on suuri voimavara yritykselle. Työhyvinvointia parhaiten tukevat työsuojeluvaltuutetut ja luottamusmiehet. Työpaikoilla kannattaakin paneutua työhyvinvointiin, koska hyvin voivat työntekijät ovat työpaikan tukipilareita. Työhyvinvointi heijastuu koko yrityksen kilpailukykyyn, maineeseen ja taloudelliseen tulokseen. Sillä tarkoitetaan myös sitä, että työpaikalla työnteko on turvallista, terveellistä ja mielekästä. Näihin kolmeen asiaan tulisi yrityksen panostaa, jotta työntekijät pysyisivät pitkäaikaisina tekijöinä yrityksessä. Työhyvinvointi vaikuttaa myös työssä jaksamiseen. Hyvinvoinnin ollessa kunnossa työn tuottavuus ja työhön sitoutuminen kasvavat. Sairauspoissaolojen määrä laskee työolosuhteiden ollessa kunnossa. Hyvä johtaminen on tutkimusten mukaan tärkein työhyvinvoinnin lähde. Tärkeimpiä työpaikan henkilöstön työhyvinvointia tukevia tekijöitä ovat hyvin toimiva esimiestyö, johtamisen oikeudenmukaisuus, yhteistyön sujuvuus sekä sosiaalinen tuki. Yksi esimerkki tästä on, että työntekijät saavat aitoa arvostusta, kiitosta ja myös ohjaavaa palautetta. Palautteen tarkoituksena on ylläpitää toiminta perustehtävän ja tavoitteiden suuntaisena ja auttaa työntekijöitä kehittymään omassa työssään. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että palautteiden antaminen ja vastaanottaminen on aitoa, rehellistä, reaaliaikaista ja siitä pitää tulla ns. normaali tapa toimia. Tämä kaikki taas vaatii sen, että esimiehen ja alaisen vuorovaikutus on aktiivista ja laadukasta muulloinkin kuin kerran vuodessa tapahtuvissa kehityskeskusteluissa. Arkijohtaminen on läsnäoloa ja välittämistä. Alue I työsuojeluvaltuutettu Saila Simola 10

11 K irjoitin viime lehdessä keväällä ennen eduskuntavaaleja ammattiyhdistysliikkeen tärkeydestä tulevaisuudessa, tietämättä minkälainen hallituskoalitio syntyy. Kerroin, että jäsenet ovat tärkein asia ammattiyhdistysliikkeen toiminnan sekä demokratian toimivuuden kannalta. Hallitus saatiin nimettyä ja hallitus on saanut opetella toimimaan jonkin aikaa. Haasteita tuntuu olevan ja ammattiyhdistyskeskusjärjestöjen mielenilmaus pakotti Sipilän hallituksen vetämään epäoikeudenmukaiset leikkausesitykset pois ja nyt taas neuvotellaan asioista. Neuvottelu on ainut tapa saada hoidettua yhteisiä asioita niin, että kaikki voivat hyväksyä tehdyt päätökset. Neuvottelutulos on onnistunut silloin kun jokainen osapuoli kokee, että on saanut jotain mutta kukaan ei koe saavuttaneensa kaikkia tavoitteitansa. Välillä kuulee kysyttävän mitä hyötyä on ammattiyhdistysliikkeestä, sillä työnantaja kuitenkin päättää miten toimitaan? Kuten edellä kuvasin, joukkovoimasta on hyötyä ja valveutunut työnantaja ymmärtää myös neuvotteluiden tärkeyden henkilöstöpolitiikassaan. Jäsenten merkitys on kuitenkin avainasemassa joukkovoimaa mitatessa. Henkilöt, jotka kuuluvat vain työttömyyskassaan kuulumatta ammattiyhdistykseen ovat vapaamatkustajia, jotka nauttivat muiden heille ansaitsemista eduista joita on esimerkiksi: - Kahdeksan tunnin työpäivä - Kesäloma - Talviloma - Ylityökorvaukset - Irtisanomissuoja - Vuorotteluvapaa Sihteeri - Viisipäiväinen työviikko - Lomaraha - Sairausajan palkka - Työterveyshuolto - Työttömyysturva - Äitiys- ja vanhempainvapaa A-Katsastuksessa on aivan sama tilanne kuin suuremmassa mittakaavassa koko Suomen yhteiskunnassa. Rakennemuutoksia ja leikkauksia on tehtävä, jotta toimintaedellytykset turvataan. On etsittävä uusia toimintamalleja tehdäksemme sellaista tulosta, että yritys voi hoitaa velvoitteensa ja huolehtia palkkapäivänä palkanmaksusta. Valitettavien yt-neuvottelujen tuloksena henkilöstöä joudutaan vähentämään, joskin nämä muutokset johtunevat pääasiassa viranomaisten päätöksistä esimerkiksi rekisteröintien sähköistämisen kautta. Rakennemuutokset eivät rajoitu pelkästään A-Katsastukseen vaan muutokset ovat välttämättömiä koko ylikuumentuneilla katsastusmarkkinoilla. Pääluottamusmies Heikki Haapanala kertoo yt-neuvotteluista tarkemmin toisaalla tässä lehdessä. Autokatsastajat AK ry toivoisi viranomaisilta ennustettavampaa politiikkaa jatkossa. Henkilöstön asema on varsin turvaton, sillä koskaan ei tiedä minkä muutoksen viranomainen alalle seuraavaksi keksii. Muutoksilla on suuri vaikutus henkilöstön asemaan. Autokatsastajat AK ry:llä on koko Suomen kattava luottamusmiesorganisaatio A-Katsastuksessa. Olkaa rohkeasti yhteydessä, mikäli jokin asia askarruttaa. Yhteystiedot löytyvät myös tästä lehdestä. Kun jäsenyydessänne tapahtuu muutoksia: Osoite, osa-aikaisuus, eläkkeelle siirtyminen etc, tee ilmoitus Pardian sivulta löytyvällä jä- WWW osoitteet: Autokatsastajat AK ry. TTT (Tekniikan ja tiedon toimihenkilöt): Pardia: Jäsenedut: jasenyys/jasenedut/ Sähköinen jäsenmuutoslomake: jasentietojen_muutoslomake/ sentietojen muutoslomakkeella. Muutoin tieto ei päivity jäsenrekistereihin. Autokatsastajat AK ry:n jäsenmäärä : 834 henkilöä, joista on naisia 284 ja miehiä 550. Eläkeläisjäseniä on 117 ja työttömiä 54 jäsentä. Talviterveisin Jari Uitto Autokatsastajat AK ry:n sihteeri Alue II alueluottamusmies Alue II työsuojeluvaltuutettu jari.uitto@a-katsastus.fi Puh: Taloudenhoitaja Y hdistyksen talous menee näin loppuvuodestakin budjetoidun mukaisesti, ei mitään kovin suuria poikkeamia suuntaan tai toiseen. Vuonna 2010 lakkoavustuksien maksamista varten ottamaamme pankkilainaa on tänäkin vuonna lyhennetty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Vuoden 2016 budjetti alkaa tätä kirjoittaessani hahmottua. Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n edustajiston kokous päätti lokakuussa, että vuoden 2016 jäsenmaksu säilyy samana mitä se on ollut vuonna 2015, joten maksamiemme jäsenmaksujen arvioiminen tulevalle vuodelle ei pitäisi olla kovin hankalaa. Oman haasteensa budjettiin kuitenkin tuo A-Katsastuksessa käytyjen YT-neuvotteluiden vaikutukset, osa jäsenistöstämme nimittäin irtisanottiin ja osalle tuli tehtävämuutosten jälkeen palkantarkastuksia, alaspäin, jotka vaikuttavat jäsenmaksutuottoihin. Muutokset tulevat voimaan irtisanomisaikojen päättyessä, viimeistään huhtikuussa. Muistathan ilmoittaa jäsenmaksutietoihin vaikuttavat muutokset myös jäsenrekisteriin, jotta yhdistyksen maksamat jäsenmaksut menevät oikein. Jäsenmaksuihin vaikuttavia muutoksia ovat mm. eläkkeelle siirtyminen, osa-aikaistaminen (työaika enintään 60 % normaalista työajasta) ja opintovapaalle tai työttömäksi jääminen. Taloudenhoitajaa ovat tänä vuonna työllistäneet muutamat itse jäsenmaksunsa maksavat jäsenet, jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa yhdistyksemme tilille. Näihin olen joutunut pyytämään oikaisua Pardiasta, jossa maksut on toivottavasti oikaistu. Jäsenmaksuja ei saa maksaa yhdistyksemme tilille, vaan ne tulee maksaa TTT:n yhteiselle jäsenmaksutilille, jotta maksut tulevat varmasti huomioiduiksi. Lomaosaketta on tänäkin vuonna käytetty aikaisempien vuosien malliin, toki siellä on jäänyt vuosittain hyviä viikkoja vapaaksi. Ilahduttavaa on huomata, että joukossa on ollut myös uusia käyttäjiä. Tietoa Kätkäläisestä sekä varauskalenteri, josta voi tarkastaa vapaana olevat ajat, löytyvät yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta Tietoa Levistä ja Levin tapahtumatarjonnasta löytyy osoitteesta Toivotan hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille Autokatsastajat lehden lukijoille. Heikki Kansanaho 11

12 Pääluottamusmies Pääluottamusmieskausi katkolla On kulunut 4 vuotta siitä kun minua pyydettiin asettumaan ehdolle A- Katsastuksen pääluottamusmieheksi Lassilan Matin ilmoitettua jäävänsä eläkkeelle. Päätös pistää tuolloin itseni likoon kusipaaluksi (lainaus kirjailija Seppo Palmiselta) ei syntynyt yhden yön yli nukkumisella. Ajattelin, että toista mahdollisuutta tämän haastavan tehtävän hoitamiseen ei ehkä minulle tule. Mm. siksi lähdin mukaan ja jäsenistöt AK ry:stä sekä SAHY ry:stä valitsivat minut 2012 pääluottamusmieheksi ja Maikki Pajusen varapääluottamusmieheksi. 4-vuotiskautemme Maikin kanssa ovat nyt siis loppusuoralla ja seuraavassa vuosikokouksessa 2016 ratkaistaan, että ketkä henkilöt hoitavat näitä tehtäviä seuraavat 4 vuotta. Tämä vajaa 4 vuotta on kieltämättä ollut erittäin haasteellista aikaa pääluottamusmiehen tehtävän hoitamisessa. Katsastusala on muuttunut neljän vuoden aikana valtavasti. Katsastusalan muutokset ovat heijastuneet myös toimihenkilöiden toimenkuviin ja työsuhteisiin. Siksi niitäkin on muokattu ajantasaisiksi. Pääluottamusmiehen tehtävänkuvaan on kuulunut olla mukana mm. tekemässä työnantajan kanssa paikallisia sopimuksia. Intressi tehdä em. sopimuksia on ollut saada yritykseemme paremmin sopivia sovelluksia työehtosopimuksesta. Yrityksemme uudelleen organisointia on tehty vuosittain ja nämäkin neuvottelut ovat kuuluneet pääluottamusmiehen tehtävänkuvaan. Uudistusten vastaanottaminen ei ole aina ollut helppoa koko henkilöstölle ja välillä negatiivisiksi koetut asiat ovat tuntuneet kääntyvän pääluottamusmiestä vastaan. Pääluottamusmiehen työn hoitaminen edellyttää työehtosopimuksen sekä muiden voimassa olevien sopimusten tuntemista. Haittaa ei olisi vaikka tietäisi, miten asiat ovat olleet ennen eli meillä talokohtaisen työehtosopimuksen aikaan. Ellei vastauksia kysymyksiin ole löytynyt suoraan sopimuksista niin ne ovat usein olleet löydettävissä laista. Työsopimuslaki, vuosilomalaki, työaikalaki ja laki yhteistoiminnasta yrityksissä ovat olleet minulla käytössä melko usein tulkintojen haussa. Kun sopimuksista ja/tai laistakaan ei ole löytynyt suoraa vastausta niin Pardian lakimies Ari Komulainen on tarvittaessa kertonut näkemyksensä ongelmatilanteisiin. Pääluottamusmiehen normaalia työskentelytapaa asioiden selvittämisessä on toki ollut keskustella epäselvistä asioista myös työnantajan kanssa. Nämä keskustelut on käyty pääsääntöisesti ennen lakimiehen vaivaamista. Olen kansioinut pelkästään pääluottamusmiehen tehtävään liittyvät sähköpostit omiin kansioihinsa. Niitä on kertynyt 3,5 vuoden aikana 1500 kpl. Pääluottamusmiehen työ on ollut välillä yksinäistä. Koppi katsastusasemalla, jonka ovet ovat olleet välillä suljettuina kun olen keskustellut luottamuksellisista asioista. Erinomaista vertaistukea olen saanut Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöiden järjestämästä ja kustantamasta päätoimisten pääluottamusmiesten työnohjauksesta. Työnohjaus on toteutettu neljän pääluottamusmiehen pienryhmässä, jossa ryhmänvetäjänä on ollut psykoterapeutti. Olemme kokoontuneet lähes kuukausittain luottamuksellisiin tapaamisiin kahvikupin äärelle On pakko myöntää, että olen yrittänyt verrata useammin kuin kerran kulunutta aikaa siihen, että en olisi lähtenyt tähän haasteeseen. Paremmin nukuttuja öitä olisi todennäköisesti enemmän takana sekä vähemmän matkapäiviä, koulutuksia ja iltaisin sekä viikonloppuisin tehtyä työskentelyä kotona. On ollut tilanteita, joissa olen kokenut iskeväni päätä seinään sekä työnantajan, AK ry:n hallituksen jäsenten että muutaman yksittäisen jäsenen kanssa. Vastakkaisia tilanteita on ollut kuitenkin onneksi enemmän kaikkien mainittujen kanssa. Ellen olisi tähän haasteeseen tarttunut, niin olisin vailla tähän työhön kuuluvia suuriakin haasteita sisältäviä kokemuksia. Ehdokasasettelu mahdolliseen pääluottamusmiesvaaliin päättyy AK ry:n hallitus on pyytänyt minua jatkamaan pääluottamusmiehen tehtävässä. Kiitin hallitusta saamastani luottamuksesta ja lupasin olla käytettävissä toiselle pääluottamusmieskaudelle. Koen olevani tilanteessa, että tiedän nyt enemmän asioita mitä en osaa, kuin mitä aloittaessani tätä tehtävää. Toki tiedän myös osaavani tässä vaiheessa paljon enemmän kuin mitä osasin aloittaessani. Tämä kuitenkin kuvastaa sitä, miten laaja osaaminen pääluottamusmiehen tehtävän hoitamisessa olisi hyvä omata. Elämä, joka kuluu virheitä tehdessä, on sekä kunniallisempi että hyödyllisempi kuin elämä, joka kuluu mitään tekemättä. -Shaw Toivon mahdollisimman suurta osallistujamäärää Ak ry:n 50-vuotis juhlavuosikokoukseen, jossa tehdään myös päätös tulevasta pääluottamusmiehestä sekä varapääluottamusmiehestä seuraavaksi 4-vuotiskaudeksi. Heikki Haapanala Pääluottamusmies 12

13 Vuonna 2016 merkkipäiviään viettävät 70 vuotta Pakarinen Osmo Onni Antero Tammi Hannu Ilmari Suvanto Jaakko Olavi 60 vuotta 9.1. Muukkonen Tom Lauri Karhapää Tuomo Aulis Haavisto Heikki Ilmari Kallström Päivi Helena Norja Tapio Antti Olavi 4.2. Myyryläinen Esa Pekka Vainio Ari Tapani Hyvönen Kauko Viljam 1.3. Melen Kai Erkki Allan Laitala Juha Veli Heikkinen Veli Matti Koskela Erkki Antero 8.4. Suoniemi Teijo Juhani 2.5. Huupponen Raija Hannele Konstari Ilkka Tapani Hietanen Pertti Matias Kuusjärvi Simo Ilmari Juntunen Taisto Johannes Herttuainen Juha Kyösti Tapio Rajala Pirjo Anneli Saastamoinen Eero Tapani Pentikäinen Heikki Samuli Iivanainen Ari Tapani Käyhkö Pirjo Räikkä Asko Olavi Leväinen Pirjo Väätäjä Leena Anneli Vikstedt Tuomo Juhani Hurme Tuula Orvokki Pihl Seija Tellervo Korhonen Raimo Kalevi Lepistö Henry Matias Järvinen Hannele Marjatta 50 vuotta 7.1. Holm Mikael Valdemar Kämäri Vesa-Tapani Palola Outi Maria Mattsson Nina Maria 7.3. Mannila Anna Kaisa Pääsky Jari Pekka Savolainen Timo Petteri Tunzelmann Von Adlerflug Heli Sofia 6.6. Tamminen Marja Leena Malm Riitta Maria Kääriäinen Pia Maarit Byskata Kaj Mikael Mäkkeli Martti Juhani Honkaniemi Risto Mikael Rossi Vesa Tapio Mattila Ari Pekka Varpula Sanna Sirkka Liisa Toivonen Jere Jussi Petteri Vähä-Pietilä Jaana Helena Jakonen Virpi Hannele Kinnunen Petri Jarmo Kalevi Jokinen Esa Tapani Väkeväinen Päivi Hannele Tiainen Timo Sakari Jokio Minna-Liisa Elina Valtonen Jyrki Juha Tapio Laitinen Kari Johannes Jäsenasiaa! Hyvä yhdistyksemme jäsen, JOS.. työsuhteessasi tapahtuu muutos, työaikasi muuttuu osa-aikaiseksi, jäät eläkkelle työpaikkasi muuttuu, haluat muuttaa jäsenmaksusi perintätapaa, siirryt pois katsastusalalta tai...haluat tietää muuta jäsenyyteesi liittyvää, niin ota yhteyttä yhdistyksen sihteeriin Jari Uittoon puh:

14 Autokatsastajat AK ry:n työsuojeluvaltuutetut A-Katsastuksessa Työsuojeluvaltuutettu Alue I Saila Simola Katsastajankatu Lahti A-Katsastus Oy Alue II Jari Uitto Kuormaajantie 2 A Jyväskylä A-Katsastus Oy Alue III Tuomo Vikstedt Hallimestarinkatu Kaarina A-Katsastus Oy Alue IV Esko Salonpää Konetie Oulu A-Katsastus Oy A-KATSASTUS-KONSERNIN TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAT JA -VALTUUTETUT Työsuojelupiiri I Työsuojeluvaltuutettu: Saila Simola, Lahti Varavaltuutettu: 1. Veijo Viljanen, Tammisto 2. Juha Niittymäki, Aleksis Kiven katu Työsuojelutoimikunnan jäsenet: Juha Niittymäki, Saila Simola ja Veijo Viljanen Työsuojelupiiri II Työsuojeluvaltuutettu: Jari Uitto, Jyväskylä Varavaltuutettu: 1. Mikko Rovio, Kuopio 2. Olli Alava, Kuopio Työsuojelutoimikunnan jäsenet: Olli Alava, Mikko Rovio ja Jari Uitto Työsuojelupiiri III Työsuojeluvaltuutettu: Tuomo Vikstedt, Kaarina Varavaltuutettu: 1. Heikki Haapanala, Turku 2. Maikki Pajunen, Tampere Työsuojelutoimikunnan jäsenet: Heikki Haapanala, Maikki Pajunen ja Tuomo Vikstedt Työsuojelupiiri IV Työsuojeluvaltuutettu: Esko Salonpää, Oulu Varavaltuutettu: 1. Ritva Lampela, Oulu 2. Jukka Niskanen, Ylivieska Työsuojelutoimikunnan jäsenet: Ritva Lampela, Jukka Niskanen ja Esko Salonpää Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

15 Autokatsastajat AK ry:n hallitus puheenjohtaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu Kaarina tuomo.vikstedt@a-katsastus.fi varapuheenjohtaja Saila Simola Poppelikatu 5 B Lahti saila.simola@a-katsastus.fi sihteeri Jari Uitto Pursipolku 8 as Lievestuore jari.uitto@a-katsastus.fi taloudenhoitaja Heikki Kansanaho Välttikatu 2 E Tampere heikki.kansanaho@a-katsastus.fi jäsenet Raimo Hietanen Piilolantie Sodankylä raimo.hietanen@a-katsastus.fi Jussi Kauppinen Virtasalmentie 3 A Vuorela hondajussi@gmail.com Raimo Korhonen Mäkröntie 117A Kajaani raimo.korhonen@a-katsastus.fi Maikki Pajunen Karosenkatu 1 D Tampere maikki.pajunen@a-katsastus.fi Katri Polojärvi Tarkintie Kiiminki katri.polojärvi@a-katsatus.fi I varajäsen Veijo Viljanen Kauriintie 4 V Helsinki veijo.viljanen@a-katsastus.fi II varajäsen Hannu Roivainen Kaurahalme Kuopio hannu.roivainen@suomi24.fi Autokatsastajat AK ry:n luottamusmiehet Pääluottamusmies Heikki Haapanala Uhrilähteenkatu TURKU heikki.haapanala@a-katsastus.fi Varapääluottamusmies Maikki Pajunen maikki.pajunen@a-katsastus.fi Alueelliset luottamusmiehet Alue I Saila Simola Katsastajankatu LAHTI saila.simola@a-katsastus.fi Varaluottamusmies Veijo Viljanen veijo.viljanen@a-katsastus.fi Alue II Jari Uitto Kuormaajantie 2 A JYVÄSKYLÄ jari.uitto@a-katsastus.fi Varaluottamusmies Auli Kotivuori auli.kotivuori@a-katsastus.fi Alue III Heikki Kansanaho Katsastajankatu NOKIA heikki.kansanaho@a-katsastus.fi Varaluottamusmies Maikki Pajunen maikki.pajunen@a-katsastus.fi Alue IV Raimo Korhonen Varistie KAJAANI raimo.korhonen@a-katsastus.fi Varaluottamusmies Mervi Kunnari mervi.kunnari@a-katsastus.fi 15

16 Kätkäläinen Yhdistyksen lomahuoneisto sijaitsee Levillä Kittilän kunnan Sirkankylässä osoitteessa, Myllyjoentie 5 A Sirkka. Loma-asunnossa on olohuone, keittiö, kolme makuuhuonetta, parvi ja saunaosasto sekä kaksi erillistä WC:tä, tilat soveltuvat hyvin 6 8 henkilölle. Yhdistyksen jäsenet voivat varata huoneiston käyttöönsä tai kysyä lisätietoja sähköpostilla heikki.kansanaho@gmail.com Varauskalenteri ja käyttösäännöt ovat nähtävissä yhdistyksen kotisivuilla kohdassa Kätkäläinen.

Visio. Arvot. TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö

Visio. Arvot. TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö Visio TTT on paras asiantuntijoiden ammattijärjestö. Arvot Yhdenvertaisuus Vastuullisuus Yhteistyö Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry on osaavien ja koulutettujen ammattilaisten yhteistyöjärjestö,

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Lain soveltamisala yms. Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Lain soveltamisala (2 ) - Työntekijämäärä säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Aika ja paikka 6. - 7.5.2017 Scandic Kuopio Satamakatu 1, Kuopio Kohderyhmä Jytyn jäsenet Itä-Suomen alueelta OHJELMA Lauantai 6.5. 09.30-10.15 10.15-10.30

Lisätiedot

Autokatsastajat 2/2016

Autokatsastajat 2/2016 Autokatsastajat 2/2016 Autokatsastajat AK ry toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2017 Puheenjohtaja 2/2016 33. VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry www.autokatsastajat.fi Vastuullinen

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Autokatsastajat. Vuosikokous 2014 Tampere 1/2014

Autokatsastajat. Vuosikokous 2014 Tampere 1/2014 Autokatsastajat Vuosikokous 2014 Tampere 1/2014 Puheenjohtaja 1/2014 31. VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry www.autokatsastajat.fi Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu 6

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A 4 02200 Espoo 29.04.

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A 4 02200 Espoo 29.04. YHTEISMETSÄN PERUSTAMISSOPIMUS 1. Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on perustaa yhteismetsä jäljempänä mainittuihin kiinteistöihin kuuluvista, tässä sopimuksessa määritellyistä alueista. Lisäksi

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella. Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014

Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella. Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014 Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014 Sisältö 1. Miksi osa-aikainenkin työnteko on kannattavaa? 2. Miten järjestelmä toimii? 3. Mihin asioihin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1)

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1) PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Perjantai 29.9.2017 Paikka Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1) 1. Kokouksen avaus Piiriyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 Keminmaan kevätkarkelot 24.3.2012 Teatteriretken maksu Liikunta- ja kulttuuriavustus (likura) Harjoittelijasopimus Luottamusmiehet (OAJ) 1.8.2011 31.7.2014

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30 Kansalliset kilpailut Forssassa 5.5.2019 Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty 5.5.2019 klo 20.30 MM 1. Tammi Aimo TurTi 42 41 42 41 43 209 2. Vuori Kauko FST 43 40 40 41 40 204 3. Leskinen

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Autokatsastajat. Vuosikokous 2015 Kuopio 1/2015

Autokatsastajat. Vuosikokous 2015 Kuopio 1/2015 Autokatsastajat Vuosikokous 2015 Kuopio 1/2015 Puheenjohtaja 1/2015 32. VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry www.autokatsastajat.fi Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu 6 20780

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Tervetuloa työelämään!

Tervetuloa työelämään! Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Luottamusmiehen asema ja tehtävät Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite

Lisätiedot

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 ;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa Maahanmuuttajille suunnattu tukimateriaali työturvallisuuskorttikoulutukseen/ Luonnos/ KK Tavastia / Tiina Alhainen Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa s. 7 Yhteinen työpaikka tarkoittaa, että

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa 27.6.2015 Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty 27.6.2015 klo 20.10 MM 1. Lehtonen Seppo JST 42 42 40 41 44 209 2. Järvinen Tarmo JST 38 43 40 44 43 208 3x10 3. Reijonen

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko

AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko KKO 2007:69 Työntekijän takaisin ottaminen Työnantaja ja työntekijä olivat tehneet

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

535-402-6-170 (K108-1) KURU

535-402-6-170 (K108-1) KURU Toimitusnro 2008-262892 1 (87) 535-402-6-170 (K108-1) KURU Haapala Anneli Marjatta Uusioja Maarit Hannele Valtaojitus T2013-10009 752,91 Salaojitus T2013-10012 5551,47 Yhteensä 6304,38 Nimi Tunnus Valtaojitus

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 10.3.2019 päivitetty 10.3.2019 klo 23.10 MM 1. Ylönen Niilo JST 40 39 43 39 44 205 2. Honkonen Raimo PaavT 37 41 44 40 41 203 3. Vaarala Simo PaavT 43 39 42 36

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

535-402-6-170 (K108-1) KURU

535-402-6-170 (K108-1) KURU Toimitusnro 2008-262892 1 (87) 535-402-6-170 (K108-1) KURU Haapala Anneli Marjatta Uusioja Maarit Hannele Valtaojitus T2013-10009 774,89 Salaojitus T2013-10012 5583,45 Yhteensä 6358,34 Valtaojitus T2013-10009

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP 1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Pöytäkirja 9 A/2016 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja

Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry. Jäsentensä edunvalvoja Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry Jäsentensä edunvalvoja Toiminta Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry on paikallisesti työpaikkatasolla toimiva, useiden eri ammattiryhmien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2015 Kertomusvuoden sopimuksen mukaan palkkoja korotettiin 1.8.2015

Lisätiedot

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio Tuloksia Päivitetty: 11.8.2013 16:37:51 Liikkuva maali SM-kilpailu 11.8.2013 Kuopio 50 m sekajuoksut 1 puol 2. puo loppu N50 SE 352 Sirkka Savukari 12.8.201 2 1 Tiina Aalto SMY 168 173 341 0 2 Sirkka Savukari

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Autokatsastajat 1/2013

Autokatsastajat 1/2013 Autokatsastajat 1/2013 Vuosikokous 2013 Oulu Puheenjohtaja Tervehdys 1/2013 30. VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry www.autokatsastajat.fi Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu

Lisätiedot

päivitetty klo 8.50

päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot