...ja me toivotamm ja me toivotamm onnellista ja hyvää joulua!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "...ja me toivotamm ja me toivotamm onnellista ja hyvää joulua!"

Transkriptio

1 Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / ja me toivotamm ja me toivotamm onnellista ja hyvää joulua! Joulun odotusta Isoluodolla s. 3 Seurakuntavaalit 2014: uudet luottamushenkilöt s. 5 Joulun ajan ohjelma s. 8

2 pääkirjoitus Iloa lahjaksi! Se tulee taas. Joulu. Ihana, armas joulu. Sen tuoksut ja tunnelmat. Laulut ja leikit. Ilo ja lämmin yhdessäolo. Riemu siitä, että meille on syntynyt Vapahtaja! Parhaimmillaan joulu on kaikkea tätä. Mutta liian monen todellisuus on jotain ihan muuta. Ajatelkaa niitä yksinäisiä, jotka haluaisivat lähelleen toisen ihmisen. Tai sitä perhettä, jossa vanhemmilla ei ole varaa kaikkeen siihen mitä muilla on. Yksinhuoltajaa tai sairaseläkeläistä, jolle ajatuskin joulusta saa kylmän hien nousemaan otsalle ja vatsan kääntymään väärinpäin: miten saan taas sen kaiken järjestettyä, kuinka täytän omat ja läheisteni odotukset. Sitten on niitä, jotka haluaisivat jakaa omastaan, mutta eivät osaa. Halu olisi tehdä hyvää, muttei löydä sille tilaa arkensa keskeltä tai ei luota, että apu menee perille. Joskus ympärillä oleva yltäkylläisyys alkaa inhottaa niin, että haluaa paeta niukkuuteen ja nuukuuteen, vaikka olisikin rahaa jaettavaksi asti. Riittämättömyyden ja voimattomuuden tunne valtaa, ja sekin hyvä mitä oli suunnitellut jää tekemättä. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen voi olla todella vaikeaa, mutta samoin myös omastaan jakaminen. Usein antaminen on helpompaa niille, joilla ei taloudellisesti ole mitään menetettävää. Johannes Kastaja opettaa Raamatussa: Jos sinulla on kaksi ihokasta (alusviittaa) anna niistä toinen tarvitsevalle. Eli ilman ei tarvitse jäädä itsekään. Raha ei myöskään ole lääke yksinäisyyteen. Siihen auttaa ainoastaan turvallisen ihmisen seura. Auttamisen oppi lähtee jo edellisiltä sukupolvilta, kuinka vanhemmat tai isovanhemmat toimivat läheisten hyväksi. Joululahjoihin ei aina tarvitse käyttää paljon rahaa. Moni saattaisi ilahtua lahjakortista, jossa luvataan tehdä jotakin hyödyllistä tai mukavaa lahjan saajalle. Kierrätyslahjojen avulla säästyy luontoa ja näin tulee huomioitua myös tulevat sukupolvet. Yksi toivottu lahja voi tuottaa paljon enemmän iloa, kuin monta väkisin ostettua pakettia. Mitä jos jokainen meistä, pienimmästä suurimpaan, päättäisi yhdestä lahjasta lähimmäiselle. Sellaisesta lahjasta, jota ei muuten tulisi annettua. Sen ei tarvitse maksaa mitään, vain mielikuvitus on rajana. Tärkeintä on, että se tuottaa iloa toiselle ihmiselle. Eikä sitä tarvitse antaa jouluaattona, jos silloin ei pysty. Lähimmäistä saa auttaa ja ilahduttaa muulloinkin kuin yhtenä päivänä vuodessa. Ei siitä pitäisi saada stressiä vaan sen pitäisi tuottaa iloa myös antajalle. Jeesus lapsi syntyi köyhänä, miksi hän vaatisi meiltä enemmän? Kuitenkin hänellä oli kaikki. Pyhä Jumala, sinä olet oikeudenmukaisuuden ja rauhan lähde. Ilman sinua emme osaa elää rauhassa emmekä rakastavasti toistemme kanssa. Kutsu siis meitä yhä uudelleen seurakuntasi yhteyteen. Ohjaa ja vahvista meitä. Lähetä meidät maailmaan oikeuden ja rauhan tekijöiksi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. (Kirkkokäsikirja II) Anna Ojala Naantalin seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen Talvimaisema viehätti Seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikolla järjestetyn Vesper-lehden kansikuvanäyttelyn Paras kansikuva äänestyksen voitti kaunis talvinen maisema Naantalin vierasvenesatamasta (nro 27/ Vesper 4/2010). Kuvan on ottanut tauno vintola, Vintola Photography. Kansikuvaäänestys tuotti yhteensä 181 vastausta, joista voittanut kuva keräsi 32 ääntä. Toiseksi tuli kesäinen maisema Naantalin vanhasta kaupungista (nro 33/ Vesper 2/2012), joka sai 28 ääntä. Kolmanneksi selvisi 13 äänellä Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4/ Matkalla jouluun - ajatuksia adventin aikaan s. 3 Uudet luottamushenkilöt s. 8-9 Adventin ja joulun ajan tapahtumat s. 12 Naantalin seurakuntayhtymän lehti 2 / Kesä tuo kirkon takaisin Nyt kirkko täyteen! Yhteisökylä valmistautuu kesään s. 4 5 Naantalin kirkko ennen ja nyt s. 6 7 Enska-papin lähtömietteitä s kuva pikkuenkelistä vuodelta 2006 (nro 6/ Vesper 4/2005). Molemmat kuvat on ottanut Naantalin seurakuntasihteeri hanne tuulos. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin cd-levypalkinto, jonka sai ulla-maija sipilä, Naantali. Vesperin toimitus kiittää kannustavasta palautteesta, hyvistä kehittämisideoista ja vinkeistä sekä onnittelee palkinnon saajaa. Hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille! vesper perustettu vuonna 2004 Naantalin seurakuntalehti Toimitus Piispantie 2, Naantali Puh: , Päätoimittaja: Petri Sirén puh petri.siren@evl.fi Toimituskunta: Hanne Tuulos, toimitussihteeri, vastaava toimittaja Merttu-Mari Huoponen, vastaava toimittaja Toimitusneuvosto: Seurakuntayhtymän viestintäryhmä Kustantaja: Ilmoitusmyynti: Kotimaa Oy PL 279, Helsinki Minna Zilliacus puh gsm minna.zilliacus@kotimaa.fi ISSN: Levikki: kpl Seuraava Vesper ilmestyy Kannen kuva: Hanne Tuulos / Tiernapojat: Jyrki Rautiainen (vas.), Petri Sirén, Markku Ahlstrand ja Jorma Koivula (ed.) 2

3 Joulun odotusta Isoluodolla Oli lokakuun ensimmäisiä kylmiä aamuja. Pesästään unimaailmasta kaivettu nuori tokaisi aamupalalle saapuessaan, että onpas jouluinen fiilis. Ja mikähän sen sai aikaan, kysyi puoliso. Tuvan pesään oli sytytetty ensimmäistä kertaa tänä syksynä arkiaamun pimeyttä ja kalseutta karkottamaan tuli. Liekkien tanssivat varjot hämärässä muurin seinällä, palavan puun tuoksu, rätinä, ne yhdessä. Joulufiilis, odotuksen tunne. silloin. Joulu on juhlana vanha. Talvipäivänseisausta on juhlistettu niin kauan kuin ihmisen historia muistaa. Olemme päivän lapsia ja lyhenevä valoisa aika on kutsunut meitä yhteen varmistamaan valon paluun. Loppuvuoden ja vuodenvaihteen vanhoissa juhlissa on nautittu kesän sadosta oman heimon, kylän tai talonväen kesken, on solmittu avioliittoja sekä vahvistettu ystävyysja kumppanuussuhteita jakamalla lahjoja. Juhlien rituaaleilla on pyritty varmistamaan auringon paluu maata valaisemaan ja lämmittämään, jotta seuraavanakin vuonna sato olisi suotuisa. Vanhoissa talvipäivänseisauksen juhlissa on ollut vahvasti läsnä niin ihmisen suhde luontoon kuin lähimmäiseensä. Nämä loppuvuoden juhlat ovat usein myös aloittaneet uuden vuoden, uuden ajanlaskun. Tällainen on esimerkiksi muinaissuomalainen kekri, meidän vastineemme halloweenille, kaikkien pyhien illalle. teen. Kynttilöiden valossa heräämme aamuihin, annamme pehmeän, elävän tulen houkutella meidät unten mailta uuteen arkeen. Ne antavat mielen viipyä vielä hetken aikakaudessa, jossa sähköinen valo ei määritellyt elämää vaan kaikki tapahtui auringon rytmissä, luonnon omassa tahdissa. Kun maisema ikkunan takana alkaa tuntua kylmältä, saavat valkoiset, kevyet kevään ja kesän verhot siirtyä syrjään ja maisemaa reunustamaan vaihtuu murrettu punainen. Tupa kääriytyy hämärään lämpöön ja odotukseen. Jossain punaisen hämärän matkassa leivotaan ensimmäiset piparkakut eivätkä joululaulut enää kainostele anteeksipyydellen väärää vuodenaikaa vaan ottavat paikkansa tuvan äänimaailmassa. nyt. Kristilliseen jouluun sitoutuu paljon vanhoja perinteitä esikristilliseltä ajalta. Herkuista notkuvat joulupöydät muistuttavat sadonkorjuu- ja hedelmällisyysjuhlien yltäkylläisyyttä. Kortteja ja lahjoja jaetaan milloin velvollisuudentunnosta, milloin aidosti ystävyyttä ja kumppanuutta vahvistamaan. Joulun päivämäärät toimivat myös monen uuden aviopuolison muistin apuna tulevina vuosipäivinä, kun kihloja vaihdetaan ja lupauksia annetaan. Kristillisen joulun keskus on kuitenkin Jumalan pojan syntymä. Kristus, valon tuoja, tulee maan päälle vuoden pimeimpänä aikana, saa sijansa maatilan eläinten keskeltä ja ensimmäisinä vierainaan ottaa vastaan luonnosta elantonsa ammentavat paimenet. Samat teemat, eläväksi tekevä valo, yhteisöllisyys ja yhteys luomakuntaan, kannattelevat kristillistä joulua. Odotuksen käydessä sietämättömäksi on aika hakea kuusi metsästä. Kuusta olemme hakeneet niin vesisateessa kuin lumen keskellä, milloin vauva kantoliinassa nukkuen tai koiranpentu jaloissa pyörien. Vuosien varrella kuusien määrä on kasvanut kahteen kun äidin ja lasten näkemykset koristelusta ovat uhanneet joulurauhaa. Kuusten saavuttua taloon alkaa joulumme. Viimeiset 11 joulua olemme viettäneet saaressa, lossin takana. Ensimmäinen joulu täällä oli myös ensimmäinen joulu meille uudessa kodissa, nyt jo yli satavuotiaassa hirsitalossa. Sinäkin jouluna tuli sytytettiin pesään lämpöä luomaan.odotus oli päättynyt ja juhla sai alkaa. kerran. Odotus on keskeinen osa kristillistä joulua. Esikristillisen ajan syklinen, pyörän lailla vuodesta toiseen samalla rytmillä etenevä vuodenkierto on saanut rinnalleen lineaarisen, kahden pisteen välillä kulkevan maa- Kotimme pukeutuu jouluasuunsa vähitellen. Viimeistään marraskuussa syttyvät paperinarusta neulotut valokranssit ikkunoihin ja pihatien myrskylyhdyt loistavat valoaan pimeyilmankuvan. Kristuksen syntymä on meidän länsimaisen ajanlaskumme alkupiste. Hänen toinen tulemisensa tämän maailmanajan päätös. Sillä, mitä noiden kahden pisteen välillä tapahtuu, on suuri merkitys. Kristuksen mukana saimme Jumalan terveiset: olkoon teillä rauha koska minä rakastan teitä ja tahdon teille hyvää. Rauha Jumalan kanssa, rauha ihmisten kesken, rauha luomakunnan kanssa. Odottaessamme voimme siis kääriä hihamme ja alkaa töihin. Kannattaa aloittaa rauhanneuvottelut lähimmästä mahdollisesta kohteesta, itsestä. Vanhassa syklisessä rytmissä valon vähenemisen aika oli levon aikaa. Astu siis hetkeksi ulos kiireestä, vaimenna turhat äänet ympäriltäsi sekä sisältäsi, hengitä syvään ja kuuntele. Elä joulun odotuksessa ja anna valon voittaa pimeys. Teksti: Marjo Hakamäki-Salo Kuvat: Merttu-Mari Huoponen 3

4 Tähtiraidoissa joulun sanomaa Seurakunnissa kanttorien kiireisin vuoden aika on alkamassa kun adventin ja joulun ajan tapahtumat ovat käsillä. Seurakuntalaiset saavat joulun alla nauttia joulukonserteista ja kauneimmista joululauluista, mutta kanttoreille tuo kaikki on täyttä työtä. Olen jouluihminen. Olen ollut sellainen jo lapsesta saakka, myöntää Naantalin seurakunnan kanttori kari vuola. Vaikka työmielessä joulu onkin hyvin kiireistä ja välillä stressaavaakin aikaa, niin on siinä paljon hienoakin. Ihmiset ovat joulun aikaan hyvällä tuulella ja tulevat mielellään kirkkoon esim. laulamaan kauneimpia joululauluja, hän hymyilee. Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa käykin paljon ihmisiä, jopa tuhat per tilaisuus, joten niistä tilaisuuksista täytyy ottaa kaikki irti, kun yleisö on sellaista joka ei muuten juurikaan kirkossa käy. Jos ihmiset saavat silloin positiivisen kokemuksen, he varmasti tulevat myös takaisin, Vuola uskoo. Rakkaus musiikkiin ja jouluun kotoa Musiikki on kuulunut Kari Vuolan joulun viettoon lapsuuden kodista lähtien. Hän kertoo soitelleensa pianoa jo nelivuotiaana, ja seitsenlapsisessa perheessä myös laulettiin paljon. Äiti oli kova laulamaan. Joulun aikaan radio oli koko ajan päällä, ja paljon käytiin konserteissa ja joululaulutilaisuuksissa, hän muistelee. Tuo armon valkokyyhky ja Sylvian joululaulu nousevat hänen puheissaan ylitse muiden. Uudemmista joululauluista hän mainitsee suosikikseen Vexi Salmen sanoittaman Sydämeeni joulun teen. Siinä on hienot, puhuttelevat sanat. Olen tehnyt siitä Helena-tyttärelleni sellosovituksenkin, Vuola paljastaa. Klassikkoja ja uusia sovituksia 7. joulukuuta Naantalin kirkossa järjestettävä joulukonsertti on ohjelmaltaan pitkälti samanlainen kuin vuodentakainen konsertti, jonka yhteydessä juhlistettiin Kari Vuolan 50-vuotissyntymäpäivää. Ajatus uusinnasta lähti yleisön pyynnöstä, hyvästä palautteesta, Vuola toteaa tyytyväisenä. Tiedossa on siis korkealaatuinen konsertti, jossa Kari Vuolan lisäksi esiintyy Suomen eturivin nuoriin klassisen musiikin laulajiin kuuluvat sopraano tiina-maija koskela ja bassobaritoni nicholas söderlund. Konserttiohjelmiston sävellyksistä Jean Sibeliuksen joululaulut ovat suomalaisia klassikkoja, joita Vuolan mukaan ei voita mikään. Armon valkokyyhky on kuitenkin mulle se rakkain. Sitä kun kuunneltiin jo lapsuudenkodissa. Jukka Linkolan tekemä uusi versio vanhasta keskiaikaisesta teemasta on aivan huikean hieno, hän kehuu. Jouluisista urkukappaleista suosikikseen Kari Vuola nostaa Heinrich Scheidemannin Vom Himmelhoch da komm ich her, joka sisältää neljä variaatiota Enkeli taivaan -teemasta. Tämä on erittäin hieno sävellys, joka sopii Naantalin kirkon uruille erityisen hyvin. Konsertista levyksi Konsertin yhteydessä julkaistaan myös tähtiraidat -joululevy, joka on toteutettu samalla kokoonpanolla ja lähes samalla ohjelmistolla kuin viimevuotinen juhlakonsertti. Tuon konsertin jälkeen saimme niin hyvää palautetta yleisöltä sekä juhlakonsertin radioineelta Yleisradiolta, että heräsi halu taltioida muun muassa olli kortekankaan uudet sovitukset, joissa hän on nostanut rohkeasti lyömäsoittimet erityisen tärkeään rooliin. Muusikot olivat samaa mieltä ja lähtivät heti mukaan, Vuola toteaa iloisena. Levynteko oli osittain mutkikaskin prosessi, ja muun muassa luvan saaminen Aarre Merikannon sävellysten uudelleen sovittamiseen vei oman aikansa. Mutta kaiken kaikkiaan se oli kivaa hommaa. Olen oppinut paljon uutta. Hauskaa oli, ja yhteinen sävel muusikoiden kesken löytyi lähes välittömästi, hän kiittelee. Teksti: Merttu-Mari Huoponen 4

5 Lämmin kiitos! Kiitämme kaikkia äänestäjiä, ehdokkaita, vaalityöhön osallistuneita ja kuluvan valtuustokauden luottamushenkilöitä, sekä toivotamme uudet luottamushenkilöt tervetulleiksi yhteisöömme. Samalla haluamme myös toivottaa kaikki Vesperin lukijat lämpimästi tervetulleiksi mukaan seurakuntien toimintaan ja lähestyvän joulun tapahtumiin. Uskotaan hyvän tekemiseen! Luottamushenkilöt vv = Yhteinen kirkkovaltuusto päättää koko seurakuntayhtymän toiminnan ja talouden päälinjoista = Seurakuntaneuvosto johtaa seurakunnan toimintaa ja päättää varojen kohdentamisesta * = uusi luottamushenkilö Markku Ahlstrand, Merimaskun kirkkoherra Jyrki Rautiainen, Naantalin kirkkoherra Petri Sirén, Rymättylän kirkkoherra Jorma Koivula, yhtymän talousjohtaja Merimasku Ekqvist, Niina Pro Perhe Ihalin, Reijo Meri-M Vainio, Irmeli Meri-M Junnila, Johanna* Meri-M Haapakoski, Juha* Meri-M Helenius, Markus* Srkmme puolesta Seulanto, Matti Meri-M Rantala, Erkki* Meri-M Naantali Alho, Riitta Peltonen, Jere* Ritvanen, Pekka Nyblom, Åke* Aimonen, Lasse Flander, Leena Saarela, Raimo Tavio, Tiia Leppänen, Mari* Rantanen, Erkki Björkskog, Teija Koskinen, Ritva Leppänen, Stina* Jyväkorpi, Timo* Rönnemaa, Olli Laakkonen, Reijo* Vienonen, Hannele Rymättylä Kouki, Kari* Manner, Juha* Paasikivi, Jari Keihäs, Marketta Vänttinen, Rauno Äänestysaktiivisuus koko Naantalin seurakuntayhtymän alueella kipusi 18,7 prosenttiin. Rymättylässä äänestysaktiivisuus oli 29,5% ja Merimaskussa 20% sekä Naantalissa 16,9%. Valtakunnallinen keskiarvo oli 15,5%. Yhtymän keskiarvo nuorten äänestäjien (16-17 vuotiaat) osalta oli 9,9%. Vaaleilla valittuja luottamushenkilöitä on koko yhtymässä yhteensä 38, joista naisia on 15 ja miehiä 23. Uusia luottamushenkilöitä on 15. Vuoden 2015 alussa aloittavien luottamushenkilöiden keski-ikä on 58. Lisää tietoa vaaleista (mm. kaikkien ehdokkaiden äänimäärät) Jaanto, Martti Päivölä, Iiris Aho, Pertti Lähteenmäki, Lassi* Lähteenmäki, Kirsi* Elävä seurakunta Törne, Jaana Elävä seurakunta Tähti, Jussi Vehmanen, Pekka* Elävä seurakunta 5

6 Seurakunnissa tapahtuu JumaLanpaLveLuksia Naantalin kirkossa (ks. joulunpyhien jumalanpalvelukset s.8) su klo 10 messu. Lindberg, Rautiainen, Chorus Gratiae, joht. ja kanttorina Hartikainen, Vuola. Messun jälkeen kirkkokahvit pappilassa. La klo 10 itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus. Saantola, Vuola, Helianthus-kuoro, joht. Johanna Järvinen. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoille. su klo 10 messu. Lindberg, Klemi, Hartikainen. su klo 10 perhemessu. Klemi, Rautiainen, Hartikainen, Aino-tytöt, joht. Arja Kastinen. yhteisvastuukeräys 2015 Myynnissä mm. leivonnaisia, arpoja, ohrapuuroa, käsitöitä, ja joulukortteja. Kahvila ja kirpputori ovat avoinna. Lämpimästi Tervetuloa! su klo 10 messu. Lindberg, Saantola, Hartikainen. su klo 10 messu. Klemi, Lindberg, Vuola. su klo 10 messu. Rautiainen, Klemi. Mukaan kutsutaan uuden valtuustokauden luottamushenkilöt. su klo 10 messu. Lindberg, Saantola. su 1.2. klo 10 messu. Saantola, Lindberg. arkiehtoollinen keskiviikkoisin klo 12 seurakuntakeskuksen kappelissa. (ks. joulun ajan arkiehtoolliset s.8) Jouluseimi naantalin vanhankaupungin puistossa Seimi avataan su klo 16. Mukana Tiernapojat ja kirkkoherra Jyrki Rautiainen. Yhteisvastuukeräys 2015 alkaa 1.2. Kerääjille ja muille keräyksen vapaaehtoisille suunnattu infotilaisuus pidetään su 1.2. jumalanpalveluksen jälkeen Naantalin seurakuntakeskuksessa. Suomessa Yhteisvastuuvaroin laajennetaan Suurella Sydämellä vapaaehtoisverkoston toimintaa. Sen kautta autetaan erityisesti yksinäisiä, sairaita ja tai muista syistä vaikeaan tilanteeseen joutuneita ja rekrytoidaan vapaaehtoisia. Haitissa Yhteisvastuu auttaa lapsia kouluun rakentamalla luonnonmullistukset kestäviä kouluja. musiikkia (ks. joulukuun musiikkitilaisuudet s.8) LapsiLLe Ja perheille synttärijuhlat tänä vuonna 5 vuotta täyttäville lapsille su klo 13 seurakuntakeskuksessa. Ohjelmassa mm. Nukketeatteri Mukamaksen esitys ja tarjoilua, samalla pyhäkoululaisten joulujuhla. perhemessu su klo 10 Naantalin kirkossa. Klemi, Rautiainen, Hartikainen ja Aino-tytöt. Toteutuksessa mukana lastenohjaajia. Lasten kauneimmat jouluiset laulut päivähoitoväelle ja muille lapsiryhmille ma Naantalin kirkossa ja ti Hakapellon kappelissa. Tilaisuudet alkavat molempina päivinä klo 9.15 ja klo 10. Jouluaaton hartaus perheille ke klo Lindberg, Vuola. päivä- ja perhekerhot käynnistyvät joulutauon jälkeen viikolla 3. vauvakirkko kynttilänpäivänä su 8.2. klo 15 Naantalin kirkossa. nuorille aikuisille gospeljumppa keskiviikkoisin klo seurakuntakeskuksessa. Jumppaa hengellisen musiikin siivittämänä, vetäjänä Heli Gustafsson. Viim. kerran ennen joulua Jatkamme joulutauon jälkeen andreas-rukous maanantaisin klo 18 seurakuntakeskuksen kappelissa. Crosspoint su klo 17 seurakuntakeskuksessa. Lähetys Lähetyspiiri parittomien viikkojen torstaina klo seurakuntakeskuksessa, rh 4. Viimeisen kerran ennen joulua Aloitamme joulutauon jälkeen to merikirkkopiiri parillisten viikkojen tiistaina klo seurakuntakeskuksessa, rh 3. Viimeisen kerran ennen joulua Aloitamme joulutauon jälkeen ti diakonia kohtaamispaikan kahvila ja kirpputori avoinna maanantaista torstaihin klo Keskiviikkoisin myös klo Avoinna viim. kerran ennen joulua Joulun jälkeen auki jälleen Kiitos kaikille asiakkaille, tavaroiden lahjoittajille ja vapaaehtoisille. Jatketaan samaan malliin ensi vuonna. hyvää huomenta naantalilaiset -hartaus tiistaisin klo 11 Kohtaamispaikalla. Eri esiintyjiä. gospelkaraoke keskiviikkoisin klo Kohtaamispaikalla. Vetäjinä Reijo Kortelainen ja Kari Tuhkanen. korttiaskartelua diakonian hyväksi torstaisin klo 10 n. kerran kuussa Kohtaamispaikalla, seuraavan kerran Tuula Laakkonen, Eila Puhakka ja Eila Koski. keskustelua lukukokemuksista kahvilan kirjastossa olevista kirjoista ma klo 12 Kohtaamispaikalla. Vetäjinä Tutta Aittapelto ja Leena Väistö. sauvakävelyä joka to klo 10. Lähtö Aurinkotien puolelta. opetellaan virsiä ti klo 12, rh 4. Säestää Leena Litzen. tillukkapiiri keskiviikkoisin klo 17, rh 2. Kudotaan sukkia 90 vuotta täyttäneille naantalilaisille sekä naantalilaisille kastettaville vauvoille. Ohjaajina Pirjo Laitala ja Tuulikki Järvelä. äiti teresa peittopiiri keskiviikkoisin klo 11 Kohtaamispaikalla. avoin runopiiri to klo14 Kohtaamispaikalla. Vetäjinä Pirkko Leinonen ja Kyllikki Pirttiniemi. huom! säännölliset ryhmät joulutauolla , muiden ryhmien päivämääristä ilmoitetaan myöhemmin. seuraa seurakunnan ilmoittelua. potero-veteraanimiesten keskustelupiiri to ja klo seurakuntakeskuksessa Vuosi 2015: 8.1, 22.1, 5.2. Vetäjinä vuorottelevat Minna Pykälämaa ja Anna Ojala. Liikuntavammaisten vertaistukiryhmä ti klo 14 seurakuntakeskus, rh 2. Vuosi 2015: klo 14. Tiedustelut Minna Pykälämaa, inkeripiiri seuraavan kerran ti klo 14, rh 2. omaishoitajien vertaistukiryhmä seuraavan kerran to klo 13, rh 2. raamattupiiri to klo 15. Vuonna 2015 aloitamme to klo 15. Avoin kaikille. Vetäjänä diakoni Mari Syrjäkoski-Vuollet. ystäväpiiri Velkuan Kummelissa ke ja klo kehitysvammaisten joulujuhla Aurinkokammarissa klo 16. Tiedustelut ja ilm. Minna Pykälämaa, vanhemman väen joulujuhla su klo 12 Seurakuntakeskuksessa. Järj. seurakunta yhdessä Vanhusten tuen kanssa. Jouluisten ruokakassien jako diakoniatoimistossa ti klo yksin asuville ja pariskunnille ke klo perheellisille diakonian päivystysajat ma ja to klo 10 12, muut ajanvaraukset puhelimella/sähköpostilla: anna.ojala@evl.fi, , anita.makila@evl.fi, , mari.syrjakoski-vuollet@evl.fi, minna.pykalamaa@evl.fi, Diakoniatyöntekijä tavattavissa Kohtaamispaikalla keskiviikkoisin klo alk Ympäristödiplomi arkkipiispan allekirjoitusta vaille valmis Ympäristödiplomi on kirkon oma ympäristöjärjestelmä. Se on seurakunnille räätälöity väline kantaa vastuuta luomakunnasta ja kehittää omaa toimintaa ympäristöystävälliseksi. Kirkkohallitus perusti diplomin vuonna Virallisena järjestelmänä se toimii samaan tapaan kuin muutkin vastaavat ympäristöjärjestelmät. (Kirkon ympäristödiplomin käsikirja 2012) Kun Naantalin seurakunnan vanhan ympäristödiplomin voimassaolo päättyi vuonna 2008, edessä oli diplomin uusiminen. Suunnitteluun tuli kuitenkin merkittävä muutos, kun kirkkohallitus päätti, että Naantali, Rymättylä ja Merimasku muodostaisivat vuoden 2009 alusta lähtien seurakuntayhtymän. Tämä tietenkin merkitsi merkittävää työmäärän lisääntymistä monella tavalla. Diplomin piiriin tuli silloin huomattavasti enemmän ihmisiä ja kiinteistöjä ja erilaisia toimintatottumuksia. Työt uuden diplomin saamiseksi aloitettiin vuonna Allekirjoittanut tuli lausuneeksi Vesperin haastattelussa keväällä 2010, että seurakuntayhtymä voisi hakea diplomia jo vuonna Ei se kuitenkaan ihan niin mennytkään. Vasta helmikuussa 2014 toimenpiteet olivat niin pitkällä, että seurakuntasyhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kirjasi kokouksessaan pykälän Ympäristöohjelman hyväksyminen ja kirkon ympäristödiplomin haku, ja ympäristöryhmän kokouksessa maaliskuussa 2014 saimme kuulla positiivisen arvion auditoinnin tuloksista. Ja nyt vihdoin ja viimein kirkkohallitus käsittelee ympäristödiplomin myöntämistä Naantalin seurakuntayhtymälle joulukuun kokouksessaan. Kirkon arvoja ovat pyhän kunnioittaminen, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus. Vastuullisuuteen ja pyhän kunnioittamiseen kuuluu, että huolehdimme lähimmäisistämme, varjelemme luomakuntaa, käytämme kaikkia luonnonvaroja vastuullisesti ja tavoittelemme kohtuullisuutta elämäntavoissa. (Kirkon ympäristödiplomin käsikirja 2012) Kiitos kaikille työntekijöille ja luottamushenkilöille, jotka olette olleet tässä mukana! Erityiskiitos biologi Marja-Liisa Leinoselle, jonka asiantunteva työpanos oli prosessissa merkittävä. Toivon, että olette oppineet ja nauttineet tällaisesta työskentelystä hyvän ja kaikille sopivan toiminnan parissa. Uskotaan hyvän tekemiseen. Naantalissa Olli Rönnemaa Seurakuntayhtymän ympäristöryhmän puheenjohtaja Seurakuntayhtymä tiedottaa ympäristödiplomin myöntämisestä verkkosivuillaan kirkkohallituksen kokouksen jälkeen

7 tullin JouLu 2014 Joulu on perinteisesti perhejuhla. Yksinäisyys on kaikkein vaikeinta silloin kun kaikki muut ovat perheittensä kanssa. Jouluiloa on vaikea löytää myös silloin, kun jostakin syystä ei ole varaa tai voimia järjestää joulua perheelle. Vapaaehtoiset järjestävät Tullin vapaa-aikatiloissa (Henrikinkatu 7) jouluruokailua ja erilaista ohjelmaa jouluaattona ja joulupäivänä koko perheelle. Tapahtuma on suunnattu naantalilaisille ja on osallistujille maksuton. Tule luomaan kanssamme joulun tunnelmaa ja hyvää mieltä. Tarvikkeet pyritään saamaan lahjoituksina ja avustuksina. Tarvetta on mm: Erilaisiin jouluruokiin, juotaviin/mehuihin, kukkiin, lasten lahjoille, makeisiin ja kahvileipiin. Lisäksi tarvetta on arpajaisvoitoille, muovikasseille, pakastepusseille, foliolle, jne. Kaikki Tullin Jouluun annetut lahjoitukset käytetään tapahtumassa ja loput annetaan tarvitseville. hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika Aika siis viettää Naantalin seurakunnan vapaaehtoisten joulujuhlaa. Tervetuloa klo 17 seurakuntakeskuksen yläsaliin. Tarjolla on sekä hengen että ruumiin ravintoa. Ilmoittautumiset oman työalan työntekijälle tai kirkkoherranvirastoon arkisin klo 9-13, viimeistään Kiitos kaikille vapaaehtoisille kuluneesta vuodesta. velkua (ks. joulunpyhien tilaisuudet s.8) ystäväpiiri kummelissa ke ja klo Minna Pykälämaa. itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Velkuan kirkossa la klo 11. Irja Aro-Heinilä, Reini Koivusalo. Tullin ovet ovat avoinna seuraavasti: jouluaattona ke klo 12-19: tarjolla joulupuuroa klo ja jouluruokaa klo joulupäivänä to klo 10-18: tarjolla joulupuuroa klo 12 ja jouluruokaa klo Kiitos sinulle kun haluat tehdä hyvää! Yhteyshenkilöt: Koordinaattori: Kari Tuhkanen, Elintarvikeet: Tavaralahjoitukset: Pipsa Blomberg, Rahalahjoitukset: Anita Mäkilä, FI , ( ) VIITE: Tullin Joulu tai käteinen raha seurakunnan kirpputorin diakoniapossuun Yhteistyössä vapaaehtoisten kanssa: Naantalin seurakunta, Naantalin kaupunki, Naantalin ruoka-apu ry ja Helluntaiseurakunta La klo 10 itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki. Jumalanpalveluksen jälkeen seppelten lasku Sankarihaudoilla ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä sekä itsenäisyyspäivän juhla seurakuntakodilla. Juhlapuhe rovasti Erkki Marttinen Lounais-Suomen Sotaorvot ry:stä. su klo 10 messu. Sirén, Vähämäki. su klo 10 messu. Kari Salo, Vähämäki. su klo 10 messu. Sirén, Vähämäki. musiikkia (ks. joulukuun musiikkitilaisuudet s.8) su klo 18 kaamoskonsertti i - palkeen tunteita ja tarinoita. Maria Kalaniemi, harmonikka ja laulu. Vapaa pääsy. su klo 18 kaamoskonsertti ii - expressions á la schubert and others. Esa Ruuttunen, baritoni ja Esa Vähämäki, piano. Vapaa pääsy. su 1.2. klo 18 kaamoskonsertti iii - pyhä hildegard. Anneliina Koskinen, laulu, kellot, kehärumpu, rebec, sinfonia, psalttari, nokkahuilu, harppu. Vapaa pääsy. seurakuntakodilla. Varaa paikka n. viikkoa ennen, tai susanne.nummelin@evl.fi. poikakerho alakouluikäisille torstaisin seurakuntakodin kerhohuoneessa. Pienemmät klo ja isommat klo Koottavien pienoismallien rakentelua, tarinoita ja yhdessä tekemistä. Vetäjänä Esa Suhonen. Viimeinen kerta ennen joulua Joulutauon jälkeen 8.1. kokkikerho maanantaisin alakoululaisille klo ja yläkoululaisille klo Tässä maksuttomassa kerhossa tehdään ruokaa, välipalaa tai leivotaan yhdessä, maistellaan uusia makuja, kokeillaan erilaisia työtapoja ja opitaan tapakulttuuria. Viimeisen kerran ennen joulua ma Jatkamme joulutauon jälkeen Kerhoon mahtuu 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. huom! uudet ilmoittautumiset alk osoitteeseen: naantali@4h.fi rippikouluun ilmoittautuminen ja infotilaisuus nuorille ja vanhemmille su jumalanpalveluksen jälkeen klo seurakuntakodilla. Palauttamattomat ilmoittautumislomakkeet mukaan. ryhmätoimintaa Lähetys- ja merimieskirkkopiiri ke ja 7.1. klo 13 seurakuntakodilla. kultaiseniänkerho ti klo 13 seurakuntakodilla. Vähämäki. äiti teresa piiri torstaisin klo 12 seurakuntakodilla. Lankalahjoituksia otetaan kiitollisuudella vastaan. Tammikuussa jatketaan to 8.1. klo 12. kirkkokuoro torstaisin klo seurakuntakodilla. toimintaa katavakodilla Joululauluja katavakodilla su klo 17 rippikoulunuorten laulattamina. Mukana myös Petripappi ja Hannele-diakoni. Jouluhartaus to klo 18. Sirén, Vähämäki ja kirkkokuoro. muuta Joulukorttipaja ti klo seurakuntakodilla. Riisipuuroa ja soppaa (vapaaehtoinen maksu lähetystyölle). termarikirkko Sunnuntaina klo 18, kirkon esittelyä, hartaushetki ja glögitarjoilua. Kutsutaan erityisesti kaikki tänä vuonna seurakuntaan muuttaneet. Tervetuloa! Ensimmäisestä adventista jouluviikolle diakoni ja diakoniatyöryhmän jäsenet jakavat joulutervehdyksiä ikäihmisille. Jos et ole kotona, jätämme viestin ja voit noutaa tervehdyksen joulun jälkeen kirkkoherranvirastolta. La klo 10 itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus kirkossa. n. klo 11 Seppelten lasku hautausmaalla välittömästi jumalanpalveluksen päätyttyä, n. klo Itsenäisyyspäivän kirkkokahvit seurakuntakodilla su klo 10 messu su klo 10 sanajumalanpalvelus Tämänkin lehden painoi Manu. Kumppanisi paino- ja jakelupalveluissa su klo 10 messu muuta (ks. joulukuun musiikkitilaisuudet s.8) ke klo 11 keskiviikon kahvihetki vanhustentalolla to klo 13 käsityöpiiri seurakuntakodilla Anna osaamisen puhua JumaLanpaLveLuksia Rymättylän kirkossa (ks. joulunpyhien jumalanpalvelukset s.8) su klo 10 hoosiannakirkko. Sirén, Vähämäki. LapsiLLe, koululaisille Ja perheille perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30 seurakuntakodilla. Viimeisen kerran ennen joulua Toiminta jatkuu joulutauon jälkeen Lapsiparkki ma klo JumaLanpaLveLuksia Merimaskun kirkossa (ks. joulunpyhien jumalanpalvelukset s.8) 7

8 Me odotamme Jeesusta seimessä nukkuvaa JUMALANPALVELUKSIA Naantalin kirkossa Ke klo jouluaaton hartaus. Lindberg, Vuola. Ke klo 16 jouluaaton hartaus. Klemi, Vuola, Hartikainen. Ke klo 21 jouluyön messu. Rautiainen, Hartikainen. To klo 8 jouluaamun sanajumalanpalvelus. Saantola, Vuola, Chorus Gratiae, joht. Hartikainen. To kl julotta i Nådeldals kyrka. Arr. av Åbo svenska församlingen. Pe klo 10 tapaninpäivän messu. Lindberg, Rautiainen, Vuola, Koraalikuoro, joht. Lustig. Su klo 10 messu. Rautiainen, Klemi, Vuola. Ke klo 12 arkiehtoollinen. Saantola, Vuola. Su 4.1. klo 10 messu. Lindberg, Saantola, Hartikainen. Ti 6.1. klo 10 loppiaisen sanajumalanpalvelus. Saantola, Hartikainen. JOULUISTA MUSIIKKIA Naantalin Kamarikuoron joulukonsertti su klo 18 Naantalin kirkossa. Naantalin Kamarikuoro, joht. Antti Haapalainen. Ohjelma 10. Levynjulkistamiskonsertti su klo 16 Naantalin kirkossa. Tiina-Maija Koskela, sopraano, Nicholas Söderlund, bassobaritoni, Kari Vuola, urut, Piia Klemi, juontaja, kirkon sisävalaisu: Teknoaitta / Antti Lindholm. Ohjelma 10. Naantalin musiikkiopiston joulukonsertti to klo 19 Naantalin kirkossa. Ohjelma 5. Kauneimmat joululaulut su klo 18 Naantalin kirkossa. Klemi, Lucia-kulkue, joht. Virpi Viljanen, Hartikainen. Vapaa pääsy ja ohjelma. Kauneimmat joululaulut to klo 13 Naantalin seurakuntakeskuksessa. Lindberg, koraalikuoro, joht. Lustig. Vapaa pääsy ja ohjelma. VG 62:n joulukonsertti la klo 18 Naantalin kirkossa. VG- Brass, joht. Jari Virta, Vuola, urut ja piano, Jari Koivisto, laulu, Naantalin Kamarikuoro, joht. Antti Haapalainen. Ohjelma 15. Kauneimmat joululaulut su klo 15 Naantalin kirkossa. Saantola, Reijo Ahola, laulu, Kari Vuola. Vapaa pääsy ja ohjelma. Kauneimmat joululaulut ti 6.1. klo 15 Hakapellon kappelissa. Saantola, Hartikainen. Vapaa pääsy ja ohjelma. Velkua To klo 18 kauneimmat joululaulut Velkuan kirkossa. Irja Aro-Heinilä, Tiina Lustig, urut. Vapaa pääsy ja ohjelma. Ke klo jouluhartaus Kummelissa. Saantola, Koivusalo. Ke klo 15 jouluaaton hartaus Velkuan kirkossa. Saantola, Koivusalo. JUMALANPALVELUKSIA Rymättylän kirkossa (toim. Sirén, Vähämäki.) Ke klo 16 jouluaaton hartaus hautausmaalla. To klo 7 joulupäivän sanajumalanpalvelus. Kirkkokuoro. To klo 16 perheiden joulukirkko. Pe klo 18 tapaninpäivän iltamessu. Huom! Aamulla klo 10 ei jumalanpalvelusta! Su klo 10 sanajumalanpalvelus To 1.1. klo 10 uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus. JOULUISTA MUSIIKKIA Su klo 18 In dulci jubilo jouluisten laulujen konsertti, laulu Marjaana Moisio ja Leena Kotka, urut ja piano Esa Vähämäki. Vapaa pääsy. Ti klo 19 Resonus-kuoron konsertti, joht. Kari Jantunen. Vapaa pääsy. Su klo 18 kauneimmat joululaulut Esa Vähämäen johdolla, yksinlaulu sopraano Leena Kotka, juontaa Riitta Räikkä. JUMALANPALVELUKSIA Merimaskun kirkossa Ke klo 16 perheen Jouluhartaus Ke klo 23 jouluyön messu To klo 7 jouluaamun sanajumalanpalvelus Pe klo 10 tapaninpäivän messu Su klo 10 sanajumalanpalvelus JOULUISTA MUSIIKKIA Su klo 15 lasten kauneimmat joululaulut Su klo 18 kauneimmat joululaulut To klo 23 jouluyön musiikkia. Tiina ja Tom Lustig. Toivotamme Vesperin lukijoille hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta!

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015 NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) ASIALISTA 1/2015 Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 3 Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen sihteerin

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Seurakuntaneuvosto (12)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Seurakuntaneuvosto (12) Seurakuntaneuvosto 1.3.2016 1(12) SISÄLLYSLUETTELO 2/2016 Asialista: 14 Kokouksen avaus 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 17 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Seurakuntaneuvosto 31.3.2015 1(9)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Seurakuntaneuvosto 31.3.2015 1(9) Seurakuntaneuvosto 31.3.2015 1(9) SISÄLLYSLUETTELO 3/2015 Asialista: 45 Kokouksen avaus 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 48 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Seurakuntaneuvosto (15) SISÄLLYSLUETTELO 1/2017. Asialista:

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Seurakuntaneuvosto (15) SISÄLLYSLUETTELO 1/2017. Asialista: Seurakuntaneuvosto 26.1.2017 1(15) SISÄLLYSLUETTELO 1/2017 Asialista: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 4 Esityslistan hyväksyminen 5

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7) Seurakuntaneuvosto 7.9.2016 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 7/2016 Asialista: 99 Kokouksen avaus 100 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 101 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 102 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

Joulun iloa! Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan... Quo vadis s. 3. Kari Vuola 50 v. s. 4. Joulun ajan ohjelma s. 8

Joulun iloa! Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan... Quo vadis s. 3. Kari Vuola 50 v. s. 4. Joulun ajan ohjelma s. 8 Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / 2013 28.11.2013 Joulun iloa! Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan... Quo vadis s. 3 Kari Vuola 50 v. s. 4 Joulun ajan ohjelma s. 8 Pääkirjoitus 28.11.2013

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on. Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Seurakuntaneuvosto (12)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Seurakuntaneuvosto (12) Seurakuntaneuvosto 28.1.2016 1(12) SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Asialista: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 4 Esityslistan hyväksyminen 5

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 Kokousaika Maanantaina 25.11.2013 kello 16.00 Kokouspaikka vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JOULUN AIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2014 PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 KEVÄT

Lisätiedot

Lähettitervehdys Kreikasta s. 5

Lähettitervehdys Kreikasta s. 5 Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / 2015 25.11.2015 Joulu lähellä ja kaukana s. 3 4 Lähettitervehdys Kreikasta s. 5 Joulun ajan tilaisuudet s. 8 Pääkirjoitus 25.11.2015 Askelia kohti joulua Partiolaisten

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Siunattua joulun aikaa!

Siunattua joulun aikaa! Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Joulukuu 2016 ADVENTIN AJAN TOIMINTAA VELKUALLA

Joulukuu 2016 ADVENTIN AJAN TOIMINTAA VELKUALLA Joulukuu 2016 ADVENTIN AJAN TOIMINTAA VELKUALLA KIRKOSSA 6.12. klo 11 Itsenäisyyspäivän sanajp., Risto Räty, Virpi Vähäpassi 8.12. klo 12 Koululaisten Kauneimmat joululaulut Annukka Lindberg, Miika Hartikainen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko Lasten joulukirkot kaikille alle kouluikäisille hoitajineen ja perheineen. ma-ti 9.-10.12. klo 9 ja kirkossa ke-to 11.-12.12. klo 9 ja Asolan seurakuntatalossa pe 13.12. klo 9 Päiväkummun seurakuntatalossa

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Seurakuntaneuvosto (17)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Seurakuntaneuvosto (17) Seurakuntaneuvosto 1(17) SISÄLLYSLUETTELO 1/2018 Asialista: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 4 Esityslistan hyväksyminen 5 Naantalin

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 Seurakuntaneuvosto 20.1.2010 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 20.1.2010 klo 17-18.20 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Heino,

Lisätiedot

RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Seurakuntaneuvosto SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko klo

RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Seurakuntaneuvosto SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko klo 1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Seurakuntaneuvosto 30.8.2017 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00-18.10 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Aho

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÄÄTÖKSET 1/2017 1(14) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÄÄTÖKSET 1/2017 1(14) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÄÄTÖKSET 1/2017 1(14) ASIALISTA 1/2017 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Yhteisen kirkkovaltuuston sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Adventti on odotuksen aikaa

Adventti on odotuksen aikaa KERTSI 3/2012 Tässä Kertsi -lehdessä kerrotaan 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä joulunajan tapahtumista, kerhoista ja kursseista talvella Pakilan seurakunnassa. Kertsi-lehti varhaisnuorisotyö

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Seurakuntaneuvosto (15)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Seurakuntaneuvosto (15) Seurakuntaneuvosto 3.3.2015 1(15) SISÄLLYSLUETTELO 2/2015 Asialista: 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 30 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 MESSUT JA HARTAUDET I adventin messu su 29.11.2015 Klo 10 Huopalahden kirkko Marja Heltelä, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen. Mukana Lähdekuoro, joht.

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Adventtitapahtumat ja joulukuvaelmat Adventtitapahtuma Kuningas saapuu su 29.11. klo 11 13 Lauritsalan seurakuntakeskuksessa, Kauppalank. 1. Erilaista puuhaa lapsille

Lisätiedot

Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 /

Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / 2018 29.11.2018 Hiljenny seimen äärelle s. 3 Uudet luottamushenkilöt s. 4 Joulunajan ohjelma seurakunnissa s. 8 Joulun tapahtumissa näkyy monta ihmettä. Jumala pukeutuu

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 9/ klo

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 9/ klo 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 9/2017 Aika ja paikka Ahlaisten Kievari 12.12.2017 klo 18.00-18.32 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom Kirsi

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Seurakuntaneuvosto 3.2.2015 1(22)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Seurakuntaneuvosto 3.2.2015 1(22) Seurakuntaneuvosto 1(22) SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Asialista: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 4 Esityslistan hyväksyminen 5 Seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Kuva: Hannu Jukola Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Seimen lapsi tuli ihmistä varten Joulun ikiaikainen viesti tuli maailmaan, joka oli ja on yhä inhimillinen ja puutteellinen. Maailmassa on paljon hyvää,

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT RYMÄTTYLÄN KIRJASTON JA PALVELUPISTEEN YHTEYSTIEDOT ITSENÄSIYYSPÄIVÄ 6.12.2014 RYMÄTTYLÄSSÄ RYMÄTTYLÄN KIRJASTO NAANTALIN OPISTO

SIVISTYSPALVELUT RYMÄTTYLÄN KIRJASTON JA PALVELUPISTEEN YHTEYSTIEDOT ITSENÄSIYYSPÄIVÄ 6.12.2014 RYMÄTTYLÄSSÄ RYMÄTTYLÄN KIRJASTO NAANTALIN OPISTO JOULUKUU 2014 RYMÄTTYLÄN KIRJASTON JA PALVELUPISTEEN YHTEYSTIEDOT Avoinna: ma, ti, to klo 13 19 ke, pe klo 9 15 Aattopäivinä klo 10-15 Yhteystiedot: Kirjasto: Puh. 02 4345 521 kirjasto.rymattyla@naantali.fi

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2018 1 2 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntai 2.12. messu klo 10 Mari Silin, Miika Kolari, Hanna Autio; Lähde-kuoro. Tule aloittamaan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2017 1 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntain Hoosianna-messu 3.12. klo 10 Sami Lahtinen, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen.

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Seurakuntaneuvosto (14)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Seurakuntaneuvosto (14) Seurakuntaneuvosto 13.6.2016 1(14) SISÄLLYSLUETTELO 5/2016 Asialista: 60 Kokouksen avaus 61 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 62 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 63 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA Päätökset 8/2012 Seurakuntaneuvosto (8)

NAANTALIN SEURAKUNTA Päätökset 8/2012 Seurakuntaneuvosto (8) Seurakuntaneuvosto 31.10.2012 1(8) SISÄLLYSLUETTELO 8/2012 Asialista: 119 Kokouksen avaus 120 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 121 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 122 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot