Lähettitervehdys Kreikasta s. 5
|
|
- Riitta Majanlahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / Joulu lähellä ja kaukana s. 3 4 Lähettitervehdys Kreikasta s. 5 Joulun ajan tilaisuudet s. 8
2 Pääkirjoitus Askelia kohti joulua Partiolaisten adventtikalenterin hankkiminen ilahduttaa hankkijaa ja partiolaisia. Hoosiannan laulaminen kirkossa aloittaa adventin ajan. Joulutervehdysten tekeminen yhdessä ja niillä ystävien ja sukulaisten muistaminen. Pipareiden tuoksu ja kynttilöiden lempeä, pehmeä valo ilahduttavat vuoden pimeintä aikaa. Rymättylän seurakunnassa on vanha perinne: kaikille yli 75-vuotiaille käydään viemässä joulutervehdys kotiin adventista alkaen. Se tietää monia askelia ja kohtaamisia, kuulumisten kyselyä ja joulurauhan toivottamista. Diakoniatyöryhmän jäsenet yhdessä kanssani saavat olla ilahduttamassa Rymättylän seurakunnan ikäihmisiä. Myös joululaulut tuovat lämpimiä muistoja ja herättävät joulumieltä. Kauneimpien joululaulujen lisäksi Rymättylän seurakunnan rippikouluryhmän alkutehtäviin kuuluu papin, kanttorin ja diakonin kanssa viettää jouluinen lauluhetki Katava-kodilla. Meillä kaikilla on omanlaisemme tavat valmistautua tai olla valmistautumatta joulun viettoon. Raamatusta saamme lukea: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ja koko kansalle ilosanoman. Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt pelastaja, Messias ja Herra! Näin enkelit yli 2000 vuotta sitten ilmoittivat paimenille ja samalla kaikille ihmisille, että Jeesus, Jumalan Poika ja ihmisten auttaja, oli syntynyt. Jumala lähetti oman Poikansa maailmaan auttamaan ihmisiä. Siitä ilosta minä ja sinäkin saamme olla auttamassa ja ilahduttamassa lähimmäisiämme lähellä ja kaukana eikä ainoastaan jouluna, vaan ihan jokainen päivä. J Valoa ja iloa joulunaikaasi! Hannele Keskitalo, diakoni Rymättylän seurakunta Su klo 17 Naantalin kirkossa La klo 18 Naantalin kirkossa uan Sabine Kaipainen (Sveitsi), sopraano. Tuomas Kaipainen (Sveitsi), barokkioboe ja nokkahuilu. Kari Vuola, urut. Ohjelma 10. Puhe: Marko Huhtala. Vapaa pääsy (kolehti). Lämpimästi tervetuloa! VESPER perustettu vuonna 2004 Naantalin seurakuntalehti Toimitus Piispantie 2, Naantali Puh Päätoimittaja: Petri Sirén puh petri.siren@evl.fi Toimituskunta: Hanne Tuulos, toimitussihteeri, vastaava toimittaja Merttu-Mari Huoponen, vastaava toimittaja Toimitusneuvosto: Seurakuntayhtymän viestintäryhmä Kustantaja: Ilmoitusmyynti: Kotimaa Oy PL 279, Helsinki Pirjo Teva puh pirjo.teva@kotimaa.fi ISSN: Levikki: kpl Seuraava Vesper ilmestyy Kannen kuva: Naantalin seurakunnan päiväkerholaisia/hanne Tuulos 2
3 Joulu lähellä ja kaukana Helka Rintala, 91, eli teinivuosiaan Koiviston Kurkelassa kun talvisota syttyi ja rajaseudut evakuoitiin. Lähtö kohti tuntematonta tuli kolmen päivän sisällä sodan puhkeamisesta. Sotaa Irakista Suomeen paennut Othman Sabah Alsamols jakaa monet Helkan kokemuksista. Othman on saapunut Suomeen kolmisen kuukautta sitten. Wissam-tulkin (kuvassa vas.) kanssa Othman ja Helka tutkivat pakoreittejä kartalta. Helkan perheen pakomatka juuri ennen joulua rikkoi rauhallisen perhe-elämän. Ennen sotia joulut oli vietetty vaatimattomasti äidin ja isän kanssa pienessä kotimökissä. Viisi sisarusta kaikki olivat kuolleet. Meillä oli joulukuusi, jossa paloivat elävät kynttilät ja oksilla roikkui karamelleja, Helka muistelee lapsuusjoulujaan. Kun karamellit oli syöty, teki isä puusta uudet sisukset papereiden sisälle ja samoja karkkeja ripustettiin kuuseen seuraavinakin jouluina. Joulupukki kävi heittämässä lahjat ovesta. Ja mä tykkäsin saada joulukortteja, Helka kertoo katseensa siirtyessä pöydällä lepäävään Riitta-tyttären askartelemaan joulukorttipinoon. Muistan, että yhtenä jouluna mentiin joulukirkkoon isän pyörän päällä. Matka oli niin pitkä, ettei sinne lähdetty joka jouluaamu. koulun ovia. Meitä ei ensin meinattu ottaa vastaan. Aamuyöstä jatkettiin matkaa. Junat olivat täynnä ja niitä jouduttiin odottelemaan päiväkausia ja sitten kun härkävaunussa lopulta oli tilaa, matka kesti vielä monta päivää ja vaunu oli kaminasta huolimatta kylmä. Kuhmoisten Sappeen kylässä oli koti, joka avasi Helkan perheelle ovensa. Talo oli vanha ja likainen ja pirtissä vilisi torakoita, luteita ja täitä. Kun on itse kokenut uuvuttavan pakomatkan ja ihmisten vihan, löytyy ymmärrystä nyt Suomeen virtaavia pakolaisia kohtaan. Ei se hyvä ole koskaan, kun joutuu kodistaan lähtemään. Kun televisiosta näkee kuinka lapsiakin tulee vaikka kuinka paljon, sitä ihmettelee kuinka he pärjäävät ihan vieraassa kulttuurissa. Ja minkälaisia ihmisiä sitten on ottamassa vastaan. Me sentään osattiin suomea, Helka pohtii vakavana tämän hetkistä pakolaistilannetta. tui hyvältä olla perillä. Toivon saavani tänne oleskeluluvan. Joulupukki käy Irakissa asti Helkan muistot jouluista saavat Othmanin mietteliääksi ja ikävä valtaa olemuksen. Bagdadiin jäivät äiti, isosisko ja toinen veli, jolla on kolme lasta. Hän näyttää haikeana puhelimestaan videonpätkiä tonttupukuihin pukeutuneiden veljen lasten jouluilosta kauniisti koristellun kuusen ympärillä. Jouluksi evakkoon Isä oli lähtenyt aamulla sahalle töihin, mutta palasi kesken päivän kotiin. Aikaisemmin hän oli vakuutellut Helka-tytölle, että ryssä ei tänne tuu, mutta tuona päivänä hän toi toisenlaisen viestin: Nyt täytyy lähteä. Ja niin sitä sitten lähdettiin, Helka muistelee päivää, jolloin kaikki muuttui. Suomi-niminen laiva vei meidät Tervajoelle. Muutama kilometri käveltiin ja myöhällä kolkuteltiin Mutta siellä oli hyvä olla, koska ihmiset olivat hyviä, Helka kiittelee. Tuossa talossa vietettiin myös ensimmäistä joulua poissa kotoa. Meillekin laitettiin joulua ja oltiin talon ruuissa koko aika. Saatiin jotakin pientä joululahjaksikin. Jouluaamuna meidät herätettiin syömään perunahautaa ja suolavettä, se oli siis sianlihakastiketta ja perunaa. Paon kokenut ymmärtää Seuraavassa talossa emäntä ei tykännyt evakoista ja teki elämän hankalaksi. Kauppareissullakin tuli haukut. Kaupassa täytyi näyttää paperi, että oltiin karjalaisia. Sillä sai tasapohjaisen padan ja rautaisen paistinpannun. Yksi asiakas sanoi, että hän ottaisi myös tommoiset. Myyjällä ei ollut lupa myydä niitä kuin siirtolaisille. Me saatiin kauhea haukkumisryöppy päällemme. Kun me saatiin maksettua, niin silloin me lähdettiin pakoon. Kyl me ollaan sitä haukkumista saatu kuunnella jos kuulee nykyisetkin pakolaiset, Helka tilittää. Sodan jaloista Suomeen Helka näyttää Othmanille ja Wissam-tulkille kartalta kuinka perhe palasi välillä takaisin Koiviston kotiin ja lähti sitten v uudelleen pakomatkalle. Sillä kertaa lähdettiinkin sitten lentokoneista tulevaa konekivääritulitusta väistellen. Rankka matka Euroopan halki tuoreessa muistissa Othman huokaisee. Voi kun minun ei tarvitsisi palata takaisin ja sitten lähteä uudestaan! Othman kertoo kuinka 1982 syttyi sota Irakin ja Iranin välillä. Sen jälkeen on ollut sotatila lähes koko ajan. Tänä päivänä koko maa kamppailee sisällissodan kynsissä ja pommit räjähtelevät jatkuvasti. Ihmisten elämä on viime aikoina käynyt toivottomaksi kaikkialla Irakissa. Olin helpottunut kuukauden kestävällä matkalla Euroopan halki, että minulla ei ole perhettä tai lapsia. Saarella, jolle rantauduimme Kreikassa, en saanut ruokaa viiteen päivään. Makedoniassa poliisijoukot odottivat rajalla ja hakkasivat jalkoihin kepeillä estääkseen Makedoniaan pyrkivää ihmistulvaa pääsemästä rajan yli. Aika paljon naisia kaatui maahan ja ihmismassat vaan yksinkertaisesti kävelivät heidän ylitseen. Kun pääsin Suomeen kaikki sanoivat tervetuloa, monet hymyilivät ja olivat iloisia. Tun- Vaikka Irakissa tiedetään joulun kristillinen tausta, monissa maltillisemmissa islamilaisissa kodeissa perhe ja lähisuku kokoontuvat jouluna eurooppalaisittain yhteen. Syödään hyvin, lapset odottavat joulupukin tuomia lahjoja ja koristettu joulukuusi loistaa valoa pimeään iltaan. Kirkossakäynti jouluna kuuluu kuitenkin vain Irakin kristittyjen tapoihin. Othmanin muistot lapsuuden jouluista ovat onnellisia. Joulupukki oli käynyt yöllä ja jättänyt lahjat takkaan. Muistan kuinka iloitsin sisarusteni kanssa. Toisena vuonna heräsimme innoissamme jouluaamuna, mutta takassa ei ollutkaan lahjoja. Isä sanoi, ettei joulupukkia ole näkynyt. Sinä vuonna löysimme joululahjat sänkyjemme alta. Isä myhäili tyytyväisenä, harhautus oli onnistunut. Ennen sodan syttymistä valmistelimme joulun aina viimeisen päälle ruokineen, kuusineen, koristeineen ja lahjoineen. Sodan jälkeen tilanne muuttui. Olemme kuitenkin edelleen yrittäneet laittaa lapsille edes vähän joulua. Tosin viime vuonna joulun vietto siirtyi, kun Bagdadissa tulvi ja asunnot täyttyivät polviin saakka vedellä. Tuleva joulu on Othmanille ensimmäinen poissa perheensä ja veljensä lasten luota. Haluaisin valokuvata itseni joulupukin vaatteissa ja lähettää kuvia veljeni lapsille. 3
4 Apua saanut laittaa hyvän kiertämään Othman on hyvin kiitollinen siitä miten suomalaiset ovat ottaneet hänet vastaan. Hän on ollut itsekin Suomeen saavuttuaan mukana monenlaisessa avustustoiminnassa. Myös kaiken Karjalaan jättäneelle Helkan perheelle ulkopuolinen apu oli korvaamatonta, mikä on vaikuttanut Helkan omaan elämän asenteeseen. Hän on ollut mukana Naantalin seurakunnan lähetyspiirissä jo 36 vuotta, joihin mahtuu paljon varojenkeräämistä lähetystyöhön. Kuten äitinsä Helka, myös Riitta Rintala on ollut Naantalin seurakunnan lähetyspiirissä mukana jo pitkään, noin 20 vuotta. Meille on annettu halu auttaa, se tulee sydämestä, Riitta kuvailee. Joulu alkaa joulukorteista Joulumyyjäiset on lähetyspiirin vuoden kohokohta, joka tänä vuonna koittaa lauantaina 28. marraskuuta. Riitta on ollut jo vuosien ajan myyjäisten kantava voima, kun myyjäisvalmisteluiden päävastuu on vuosien myötä siirtynyt äidiltä tyttärelle. Rintaloilla valmistelut aloitetaankin jo lokakuussa, kun Riitta kaivaa esille askartelutarvikkeet ja alkaa suunnitella joulukortteja. Äiti on hyvä arvostelemaan. Sieltä tulee kyl- lä hyvin napakasti kommenttia, että tämä ei kyllä näytä hyvältä tai, että tämä on liian tumma. Ideoita satelee kaikella rakkaudella, Riitta hymyilee. Viime yönä tein joulukortteja puoli yhteen ja aamulla heräsin viideltä jatkamaan. Nyt alkaa urakka olla jo loppusuoralla. Noin 150 korttia on tullut tehtyä, enää on vain vähän viimeistelyä jäljellä, hän toteaa tyytyväisenä. Ystäville ja sukulaisille lähetän osan korteista ja loput menevät sitten myyjäisiin. Lisäksi minä leivon ja kerään arpajaisvoittoja. Nytkin olohuoneessa odottaa pino palkintoja seurakuntakeskukseen kuljettamista. Yhtenä jouluna tuntui, että koko ajan tuli vastaan uusia reseptejä, joita halusin kokeilla, ja niin sitä tuli leivottua erilaisia kuivakakkuja, saaristolaisleipää, piimälimppua ja pullaa. Äiti jo meinasi silloin, että nyt mä olen tullut hulluksi, Riitta nauraa hersyvästi. Joulu on hiljentymistä Jeesuksen syntymän äärelle Riitta myöntää olevansa jouluihminen ja pitävänsä joulun laittamisesta. Olen kova ostamaan lahjoja. Tosin nyt on sovittu ystävien kanssa, että ei osteltaisi lahjoja kun kaikilla on jo kaikkea, mutta esimerkiksi 25-vuotiaalle kummitytölleni kyllä ostan ja annan lahjoja edelleen, hän kertoo. Riitan rakkaisiin lapsuuden ajan joulumuistoihin kuuluu 5-vuotiaana saadut pienet kahvikupit. Silloin kaikkien jouluvieraiden piti juoda ensimmäinen kahvikupillinen niistä. Pehmeät paketit eivät silloinkaan kiinnostaneet, vaikka lahjoja saatiinkin paljon vähemmän kuin nykyään, hän myöntää naurahtaen. Kaiken myyjäishulinan jälkeen Helka ja Riitta viettävät oman joulunsa kotona hyvin leppoisissa merkeissä. Me laitamme jouluruokia, laatikoita ja rosollia, ja hiljennymme joulun ytimeen, Jeesuksen syntymän äärelle. Hautausmaa- ja kirkkokäynnit ovat nyt jo jääneet, kun äiti ei enää jaksa selän takia niin liikkua tai istua kirkonpenkissä, mutta me kuunnellaan radiota ja katsellaan televisiota. Tekee hyvää välillä vain olla vaan. J Teksti: Hanne Tuulos ja Merttu-Mari Huoponen Kuvat: Hanne Tuulos Tule matkakumppaniksi saattohoitoon Naantalin seurakunnassa järjestetään alkuvuodesta 2016 Matkakumppaniksi saattohoitoon -kurssi saattohoidon lähimmäispalvelijoiksi haluaville vapaaehtoisille. Kurssinvetäjinä toimivat diakoniatyöntekijät Minna Pykälämaa ja Mari Syrjäkoski- Vuollet yhdessä Naantalin terveyskeskuksen ja Karina-kodin saattohoidon asiantuntijoiden kanssa. Raisiossa vastaavaa toimintaa on jo ollut ja siitä on saatu hyviä kokemuksia, joten heräsi ajatus, että samaa voitaisiin kokeilla myös meillä Naantalissa, toteaa Pykälämaa. Me emme valitettavasti täällä vuodeosastolla pysty keskittymään pelkästään saattohoitoon, ja vaikka omaiset saavat olla paikalla 24/7, on aina niitäkin joilla ei ole ketään tai joiden omaiset asuvat kaukana. Jokainen 4 kuitenkin kaipaa ihmistä vierelleen, ja siksi vapaaehtoiset olisivat meille todella tervetullut apu, terveyskeskuksen vuodeosaston osastonhoitaja Tarja Hakunti pohtii. Saattohoidossa pyritään hyvään kivuttomaan loppuelämään, kun mitään muuta ei enää ole tehtävissä, Hakunti kiteyttää. Tällaisessa tilanteessa vapaaehtoisen tärkein tehtävä on olla läsnä ja tehdä asioita potilaan ehdoilla: jutella, lukea, olla tukena, kuunnella. Ei tarvitse ajatella, että pitäisi tehdä jotain suurta vaan pienet arkiset asiat riittävät tuomaan helpotusta. Hoitotoimenpiteisiin vapaaehtoisen ei tarvitse osallistua, hän selvittää. Saattohoitoon osallistuvan vapaaehtoisen pitää Hakuntin mukaan olla tasapainossa itsensä kanssa, jotta pystyy kohtaamaan kuolevan. Pitää osata olla hienotunteinen, kuolevaa potilasta ei saa stressata omilla asioilla, sekä olla aidosti kiinnostunut ihmisestä ja ihmisten kanssa olemisesta. Hyvät sosiaaliset taidot ja vuorovaikutustaidot pitää myös olla, mutta toisaalta mitään erityistaitoja ei vaadita vaan normaali oleminen riittää, hän painottaa. Hakunti rohkaisee lähtemään mukaan koulutukseen, jos asia yhtään tuntuu kiinnostavan. Kannattaa ainakin kokeilla, sillä tämä on yksi hyvä tapa tehdä toiselle ihmiselle hyvää. Kurssille osallistuminen ei vielä velvoita osallistumaan varsinaiseen saattohoitoon. Lopullisen päätöksen vapaaehtoistyöntekijän soveltuvuudesta tekee Tarja Hakunti, joka kiittelee Naantalin seurakuntaa ja seurakuntalaisia vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyksellä saaduista varoista. - Niillä kunnostettiin huone, jossa omaiset voivat käydä hyvästelemässä vainajan, mm. seinät ja katto maalattiin ja tilaa sisustettiin viihtyisämmäksi verhoilla ja tauluilla. Saattohoitokoulutus järjestetään Naantalin seurakuntakeskuksessa tammi-helmikuussa ja se koostuu neljästä luennosta (tarkemmat tiedot s.6), joiden aiheita ovat mm. vapaaehtoisuus ja sen periaatteet seurakunnan näkökulmasta, saattohoito ja kuolevan kohtaaminen, terveyskeskuksen käytännöt, vapaaehtoisen rooli vuodeosastolla, vaitiolovelvollisuus ja sielunhoito. J Teksti: Merttu-Mari Huoponen
5 Kynttilöiden muovikuoret kierrätettäväksi Naantalin seurakuntayhtymä ja Lounais-Suomen Jätehuolto ovat aloittaneet yhteistyössä muovisten hautakynttilöiden keräyksen. Kynttilän kuoria kerätään Naantalin kirkon hautausmaalla, Hakapellon hautausmaalla ja Rymättylän kirkon hautausmaalla. Omaisten toivotaan lajittelevan jätteet oikein niille tarkoitettuihin keräysastioihin. Jotta kierrätys onnistuu, muovit on saatava talteen puhtaana, erillään muusta jätteestä. Keräysastioihin kelpaavat kaikki perinteiset muoviset hautakynttilät, mutta mahdolliset metalliosat, esimerkiksi Rymättylän kaamoskonsertit Perinteiset kaamoskonsertit järjestetään Rymättylän kirkossa vuoden 2016 alussa kolmena peräkkäisenä sunnuntaina. Konserttisarjan aloittaa 10. tammikuuta esiintyvä helsinkiläinen trio Meritähti, jossa soittavat Laura Berg, piano, Tuure Paalanen, sello ja Maria Avetisyan, viulu. Trion ohjelmistossa on muun muassa Piazzollaa, Prokofjevia ja Dvorakia. 24. tammikuuta on vuorossa Naantalin kamarikuoron konsertti, jonka ohjelmisto rakentuu Sibeliuksen ja Kuulan teoksista. Kuoroa johtaa Antti Haapalainen. Kaamoskonsertit päättää 31. tammikuuta bassobaritoni Matti Vartti, joka esittää muun muassa Oskar Merikannon lauluja. Säestäjänä konsertissa toimii Esa Vähämäki. Ohjelmassa on myös instrumentaaliteoksia. Rymättylän seurakunta järjestää kaamoskonserttien sarjan yhteistyössä Naantalin kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa. Konsertit alkavat klo 18 ja niihin on vapaa pääsy. Käsiohjelman hinta on 10 euroa. J Yhteisvastuu 2016 Vuoden 2016 Yhteisvastuukeräys käynnistyy sunnuntaina 7.helmikuuta Yhteisvastuukeräyksellä torjutaan lasten ja nuorten syrjäytymistä. Kotimaisena kohteena on Suomen Partiolaisten valtakunnallinen Nuorten syrjäytymisen ehkäisy partion avulla -hanke. Vuoden 2016 ulkomaisena kohteena on Uganda. Keräyksen tuotto menee kohteeseen Kirkon Ulkomaanavun välityksellä. Varoilla tuetaan paikallisille nuorille sekä Kongon pakolaisille Rwamwanjan pakolaisleirille rakennettavaa ammattikoulua. Info kerääjille ja muille keräyksen vapaaehtoisille on su jumalanpalveluksen jälkeen Naantalin seurakuntakeskuksessa. Tarjolla on monenlaisia tehtäviä, tervetuloa mukaan! J kynttilähatut on poistettava. Muovisten kuorien mukana jätteeksi jää aina myös palamatonta kynttilää. Se ei kierrätystä kuitenkaan haittaa, eikä steariinia tarvitsee irrottaa ennen keräysastiaan laittamista. Paristolla toimivat led-kynttilälyhdyt eivät kuulu hautausmaiden jäteastioihin. Sesongin jälkeen ne viedään kotiin, tai toimimattomina ne tulee itse toimittaa asianmukaiseen sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottoon. LSJH toimittaa muovit Ekokem oy:lle uusien muovituotteiden raaka-aineeksi. Kierrätysmuovia hyödynnetään muun muassa muoviprofiilien valmistuksessa. Muovin kierrättäminen on uusi askel seurakunnan tekemässä ympäristötyössä. Ympäristöasioita kehitetään jatkuvasti yhteistyössä seurakuntalaisten, henkilökunnan ja yhteistyökumppanien kanssa, minkä ansiosta Naantalin seurakuntayhtymä on saanut kirkon ympäristödiplomin. Muovijätettä syntyy hautausmailla valtavia määriä. Jätteen syntymistä voi myös välttää käyttämällä haudalla kestävää metallista lyhtyä, jossa voi polttaa tavallisia lyhtykynttilöitä. J Miia Jylhä, neuvoja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy Suomen itsenäisyyspäivänä NAANTALI KLO 9 SEPPELEENLASKU Laivaston muistoristillä. KLO 10 SANAJUMALANPALVELUS kirkossa. Rautiainen, Hartikainen. Naantalin kamarikuoro, joht. Antti Haapalainen. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoilla. KLO 12 ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA Kristoffersalissa. Kahvitarjoilu klo VELKUA KLO 11 SANAJUMALANPALVELUS kirkossa. Leena Flander, Reini Koivusalo. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku sankarihaudalle. KLO ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA Velkuan koululla. RYMÄTTYLÄ KLO 10 SANAJUMALANPALVELUS kirkossa. Sirén, Vähämäki. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeltenlasku sankarihaudoilla ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä. KLO ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA seurakuntakodilla. MERIMASKU KLO 10 JUHLAJUMALANPALVELUS kirkossa. Ahlstrand, Maijala, Kainot pojat. Lustig. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku hautausmaalla. KLO KIRKKOKAHVIT seurakuntakodilla. Terveisiä Kreikan syystuulista! KOLUMNI Olemme olleet nyt Ateenassa pakolaistyössä elokuun lopusta lähtien. Meille usein sanotaan, että tulitte hyvin mielenkiintoiseen aikaan. Siltä se vaikuttaa. Elämme keskellä ennen näkemätöntä kansainvaellusta. Työskentelemme pakolaiskeskuksessa, jossa pakolaisia autetaan monin eri tavoin: ruokitaan, annetaan vaatteita, järjestetään suihkupäiviä, annetaan heidän pitkästä aikaa levätä ja rauhoittua. Lapset saavat osallistua lastenohjelmaan, ja vanhemmille annetaan mahdollisuus keskustella ja tulla kuulluiksi. Rukoilemme ja vietämme aikaa heidän kanssaan pitäen esillä ilosanomaa. Meillä oli etuoikeus työn puolesta käydä Kreikan saaristossa. Juuri siinä paikassa, jonne päivittäin rantautuu kymmeniä kumiveneitä Aasian puolelta. Ensimmäisenä päivänä isot aallot löivät rantaan ja seurasimme täpötäynnä olevaa venettä, joka kovalla vauhdilla tuli kohti ja paiskautui rantahietikkoon. Avustustyöntekijöiden joukko ryntäsi auttamaan ihmisiä kuiville. Monet olivat kauhuissaan, mutta helpottuneita selvittyään vaarallisesta matkasta. Kuka tahansa olisi ollut, niin hurjalta touhu näytti. Jotkut ihmisistä tärisivät paniikista ja kylmästä, jokainen oli kauttaaltaan märkä. Maassa makasi joku tajuton, jota herättelimme ja yhtä kannettiin kun jalat eivät jaksaneet. Lapset itkivät ja koitimme halia ja lohduttaa heitä parhaamme mukaan siinä hälinässä. Tämä veneellinen selvisi ilman kuolonuhreja, mutta niin ei käy kaikille. Samana yönä merestä pelastettiin 200 ihmistä, mutta kaikki eivät selvinneet. Katselimme seuravana aamuna kauniissa pienessä rantakaupungissa, kun pakolaiset kokoilivat elämäänsä ja kuivattelivat vaatteitaan aamuauringossa. Kirkon pihalla oli nainen, joka oli menettänyt omaisiaan, mustiin pukeutuneena ja shokissa. Toiset olivat hänen vierellään lohduttamassa. Oli erittäin ilahduttavaa nähdä avustustyöntekijöiden halu auttaa ja heidän arvostavan asenteensa pakolaisia kohtaan. Yksi toivottaa tervetulleeksi hymyillen, toinen ojentaa ruokaa ja kolmas bussilipun seuraavaan paikkaan. Siinä ei kysellä ihmisten ansioita tai asemaa. Jokaista kohdellaan ihmisenä. Mieleen tulee Jeesuksen sanat: Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minun syödä; minun oli jano, ja te annoitte minun juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne Matteuksen Evankeliumi 25:35. Eräänä päivänä pakolaiskeskukseen tuli nuoria miehiä, jotka halusivat heti tietää kaiken kristinuskosta. He olivat kovin kosketettuja siitä, että Euroopan puolelle tultuaan juuri kristityt olivat niitä, jotka heitä auttoivat. Suomessakin nyt eletään erikoista aikaa pakolaistilanteessa. Haluamme rohkaista teitä tutustumaan tulijoihin. Yksi ihminen ei voi paljon tehdä, mutta pieni on suurta Jumalan valtakunnassa. Hymy, tervehdys, muutama kysymys. Se on jo paljon. Ajattele jos sinut uhattaisiin tappaa ja joutuisit jättämään kotisi ja sukusi. J Taivaan Isän siunausta elämääsi! Katriina ja Vesa Sipari Katriina Sipari jututtaa Kreikkaan tulleita pakolaislapsia. 5
6 Seurakunnissa tapahtuu JUMALANPALVELUKSIA Naantalin kirkossa (ks. joulunpyhien jumalanpalvelukset s. 8) Su klo 10 adventtimessu. Saantola, Rautiainen, Hartikainen. Laaksonlapset, joht. Vähäpassi. Kirkkokahvit pappilassa. Su itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus. Rautiainen, Hartikainen. Naantalin kamarikuoro, joht. Antti Haapalainen. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoille. Su klo 10 messu. Hallikainen, Rautiainen, Vuola, Sirkku Lehtimäki, laulu. Su klo 10 messu. Lindberg, Hallikainen, Vuola, Vähäpassi, laulu. Su klo 10 messu. Hallikainen, Saantola, Hartikainen. Su klo 10 messu. Arto Kaarma. Suomen Raamattuopiston kirkkopyhä. Messun jälkeen seurat ja kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa. Su klo 10 messu. Rautiainen, Hallikainen. To klo 18 nuortenmessu. Lindberg. Su klo 10 messu. Saantola, Lindberg. Seurakuntakeskuksen kappelissa Arkiehtoollinen keskiviikkoisin klo Lindberg, Hartikainen Saantola, Hartikainen Hallikainen, Hartikainen Rautiainen, Vuola Ei arkiehtollista Saantola, Hartikainen Ei arkiehtoollista Hallikainen Rautiainen Lindberg Saantola. MUSIIKKIA (ks. joulun ajan musiikkitilaisuudet s. 8) LAPSILLE JA PERHEILLE Lasten ja perheiden jouluiset hartaushetket ke ja to klo 9.15 ja 10 Naantalin kirkossa. Hallikainen, Hartikainen, Palonen-Poikkeus. to klo 9.15 ja 10 Hakapellon kappelissa. Hallikainen, Hartikainen, Palonen-Poikkeus. Tiedustelut ja lapsiryhmien ilmoittautumiset lapsityönohjaajalle, Lapsityön kerhot aloittavat joulun jälkeen viikolla 3. Kynttilänpäivän vauvakirkko su klo 15 Naantalin kirkossa. 6 KOULULAISILLE varhaisnuoret Vapaaehtoistyöntekijöiden Joulujuhla to klo 17 seurakuntakeskuksessa Kiitosjuhla kaikille seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöille. Ohjelmassa Annin ja Päivin tekemää mainiota jouluruokaa ja mukavaa ohjelmaa. NUORILLE nuoret Ilmoittautumiset perjantaihin mennessä omalle työntekijälle. AIKUISILLE Healing Room rukousilta to klo seurakuntakeskuksessa. Tervetuloa milloin vaan tällä aikavälillä koulutettujen rukouspalvelijoiden henkilökohtaisesti palveltavaksi joko aiheen kanssa tai ilman. Tammikuussa to Gospeljumppa jouluun saakka ke klo klo seurakuntakeskuksessa, viim. kerran ennen joulua Joulutauon jälkeen jatkamme maanantaisin klo alk (ei viikolla 8). Vetäjänä Heli Gustafsson. Crosspoint-ilta su klo 17 seurakuntakeskuksessa. Ei ihminen elä yksin leivästä Kirkkaita sanoja paastonaikaan. Hiljaisuuden retriitti Rymättylän Tammilehdossa. Ohjaajina Kari J. Kettula, Päivi Vuorilehto, Tiina Hallikainen. Naantalin srk:n jäseniltä 88, opisk./eläk. 71. Ilm. niin kauan kuin paikkoja on: auli.hynonenrinne@evl.fi. Lisätietoja: Tiina Hallikainen, Ohjelmassa: Luciat, Aino-tytöt, Ruusunmarjat ja yhteislaulua. Puuro- ja kahvitarjoilu. Järj. Naantalin seurakunta ja Naantalin vanhusten tuki ry. DIAKONIAA JA KOHTAAMISIA Kohtaamispaikka, ryhmät ja piirit joulutauolla Kevään aikataulut lähempänä ajankohtaa kirkollisissa sekä diakonia. Kirpputori ja kahvila avoinna maanantaista torstaihin klo Keskiviikkoisin myös klo Diakoniatyöntekijä on tavattavissa kahvilassa keskiviikkoisin klo Ei joulutauolla. Hyvää Huomenta naantalilaiset -hartaus ti klo 11. Eri esiintyjiä. Gospelkaraoke ke klo Vetäjinä Reijo Kortelainen ja Kari Tuhkanen. Korttiaskartelua diakonian hyväksi to klo 10. Eila Koski. Keskustelua lukukokemuksista kahvilan kirjastossa olevista kirjoista ma klo 12. Vetäjinä Tutta Aittapelto ja Leena Väistö. Sauvakävelyä to klo 10. Lähtö Aurinkotien puolelta. Opetellaan virsiä joka toinen ti klo 12, rh 4. Vuoden viim. kerta Säestäjänä Leena Litzen. Myynnissä mm. leivonnaisia, käsitöitä, arpoja ja ohravelliä. Kahvio ja kirpputori ovat avoinna. Lämpimästi tervetuloa! Tillukkapiiri tauolla, jatkuu ke 13.1., rh2. Äiti Teresa -peittopiiri ke klo 11 Kohtaamispaikalla. Tarvitsemme villalankoja (mielellään vähintään 50 % villaa) peittojen tekoa varten. Langat voi tuoda piiriin suoraan tai Kohtaamispaikalle aukioloaikoina tai diakoniatyöntekijöille. Avoin runopiiri to klo 14 kahvilassa. Vetäjinä Pirkko Leinonen ja Kyllikki Pirttiniemi. Äijäbiljardi pe klo 18 Dipolilla. Mukana Reijo Kortelainen ja Niko Leiklahti. Potero veteraanimiesten keskustelupiiri to ja klo seurakuntakeskuksessa. Liikuntavammaisten vertaistukiryhmä ti klo seurakuntakeskuksessa. Tiedustelut Minna Pykälämaa, Raamattupiiri to klo 15 seurakuntakeskuksessa, rh 3. Vetäjänä diakoni Mari Syrjäkoski- Vuollet. Ystäväpiiri ke klo Velkuan Kummelissa. Minna Pykälämaa. Kehitysvammaisten joulujuhla ke klo 16 Aurinkokammarissa. Ilmoittautumiset Minna Pykälämaalle mennessä, Matkakumppaniksi saattohoitoon -koulutus saattohoidon lähimmäispalvelijoiksi haluaville 14.1., 28.1., ja klo Naantalin seurakuntakeskuksessa. Tied. ja ilm. mari.syrjakoski-vuollet@evl.fi tai minna.pykalamaa@evl.fi, Mari p tai Minna p JOULUISTEN RUOKAKASSIEN JAKO ti klo yksin asuville ja pariskunnille, to klo perheellisille diakoniatoimistossa, Piispantie 2. Diakonian päivystysajat ma ja to klo 10 12, muuten ajanvaraukset puhelimitse tai sähköpostilla: anna.ojala@evl.fi, anita.makila@evl.fi, mari.syrjakoski-vuollet@evl.fi, minna.pykalamaa@evl.fi, Kotimaanavun rahankeräys turvapaikanhakijoiden auttamiseksi Suomessa: Lähetä viesti numeroon AUTA5 (5 ) AUTA10 (10 ) AUTA20 (20 ) Soita lahjoituspuhelimeen: (10,26 / puh + pvm/mpm) (20,28 / puh + pvm/mpm) Tilinumero FI (Keräyslupa POL ) LÄHETYS Lähetyspiiri viim. kerta ennen joulua to klo 13, rh 4. Jatkamme tammikuussa alk. to parittomilla viikoilla vieraana Jarmo Mäki-Mikola lähetysyhdistys Kylväjästä. Merikirkkopiiri viim. kerta ennen joulua ti klo 12, rh 3. Jatkamme tammikuussa alk. ti parillisilla viikoilla. VELKUA (ks. joulun ajan tilaisuudet s. 8) Ti klo Velkuan koulun adventtihartaus. Rautiainen. Tilaisuus on avoin kaikille. Ke klo ystäväpiiri Kummelissa. Su klo 11 itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus kirkossa. Flander, Koivusalo. Su klo messu kirkossa. Flander, Lustig. Ke klo 17 ehtoollishartaus Kummelissa. Saantola, Koivusalo. JUMALANPALVELUKSIA JA HARTAUKSIA Rymättylän kirkossa (ks. joulun ajan jumalanpalvelukset s.8) Su klo 10 hoosiannakirkko. Sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki. Su klo 10 itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki. Jumalanpalveluksen jälkeen seppelten lasku sankarihaudoilla ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä sekä itsenäisyyspäivän juhla seurakun- TULLIN JOULU Hyvää mieltä tekijöille ja kokijoille Tullin joulu järjestetään taas tänä vuonna klo Joulu on perhejuhla, mutta kaikilla ei ole läheisiä tai ei ole varaa järjestää kotona joulua perheelle. Vapaaehtoiset järjestävät Tullin vapaa-aikatiloissa jouluruokailua ja erilaista ohjelmaa. Puuro on katettu klo 11 ja ruokailu on klo Tapahtuma on suunnattu naantalilaisille ja se on maksuton. Tarvittavat materiaalit, ruoka-aineet ja esiintyjät pyritään saamaan lahjoituksina. Jos sinulla on mahdollisuus olla tukemassa joulutapahtumaa, voit ilmoittautua vapaaehtoistyöntekijäksi nettisivulla vapaaehtoistyö.fi/naantali tai antaa tukesi ruoka-, tavara- tai rahalahjoituksena. Yhteydenotot Waihtoehto ry:lle: Jari Salomaa p tai Niko Leiklahti p Järjestäjinä Waihtoehto ry, Naantalin kaupunki ja Naantalin seurakunta.
7 takodilla. Juhlapuhe dos. Jussi Hanska. Su klo 10 messu. Sirén, Vähämäki. Su klo 10 messu. Ilkka Pärssinen. MUSIIKKITILAISUUKSIA (ks. joulun ajan musiikkitilaisuudet s. 8) Su klo 18 Kaamoskonsertti I Kamarimusiikkitrio Meritähti: Laura Berg, piano, Tuure Paalanen, sello sekä Maria Avetisyan, viulu. Ohjelmistossa teoksia mm. Piazzollalta ja Prokofjevilta. Su klo 18 Kaamoskonsertti II Naantalin Kamarikuoro. Ohjelmistossa mm. Jean Sibeliuksen ja Toivo Kuulan kuoroteoksia. Su klo 18 Kaamoskonsertti III Bassobaritoni Matti Vartti tulkitsee romantikkoja, esim. Merikantoa, säestäjänään Esa Vähämäki. Mukana muutamia instrumentaaliteoksia luvuilta. LAPSILLE, PERHEILLE JA KOULULAISILLE Lasten Lucia-kirkko pe klo 10 kirkossa. Lapsiparkki pe klo 9 12 seurakuntakodilla. Varaa paikka n. viikkoa ennen, tai susanne.nummelin@evl.fi. Tammikuussa jatketaan ja Perhekerho ke klo 10 seurakuntakodilla. Joulukuussa viimeisen kerran ke Tammikuussa jatketaan Kokkikerho ma Ryhmä 1 klo ja ryhmä 2 klo Ohjaajina Amanda Niemi ja Jasmin Lilja. Tammikuussa jatketaan Poikien pienoismallikerho to klo seurakuntakodilla. Pieni paketti mukaan. Kerhot jatkuvat tammikuussa klo ja MUUTA Ikäihmisten joulutervehdyksiä jaetaan ensimmäisestä adventista alkaen jouluviikolle diakonin ja diakoniatyöryhmän jäsenten toimesta. Jos jotakuta ei tavoiteta, jätämme viestin postilaatikkoon ja tervehdyksen voi noutaa joulun jälkeen kirkkoherranvirastolta (Viluntie 2). Seurakuntakodilla Joulukorttipaja ti klo Lähetystyöryhmän väki keittelee riisipuuroa iltapalaksi, vapaaehtoinen maksu lähetystyölle. Lähetys- ja merimieskirkkopiiri ke klo 13. Evakon tarina ke klo Liisa Ake-Helariutta. Kultaiseniänkerho ti Kauneimmat joululaulut, mukana Esa Vähämäki. Tammikuussa jatketaan Äiti Teresa -piiri to klo 12. Joulukahvit to klo 12. Tammikuussa jatketaan 7.1. klo 12. Kirkkokuoro to klo Katavakodilla Joululauluja la klo 14. Rippikoulunuoret ja isoset laulavat ja laulattavat, mukana myös kirkkoherra, kanttori ja diakoni. JUMALANPALVELUKSIA Merimaskun kirkossa (ks. joulun ajan jumalanpalvelukset s. 8) Tiedustelut/lapsiryhmien ilmoittautumiset: Tervetuloa koko perhe! Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Markku Ahlstrand, Tiina Lustig. Su klo 10 Itsenäisyyspäivän ehtoollisjumalanpalvelus, seppeltenlasku ja kirkkokahvit. Ahlstrand, Maijala, Kainot pojat. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Markku Ahlstrand, Tiina Lustig. Su klo 10 messu. Markku Ahlstrand, Tiina Lustig. Su 3.1. klo 10 messu. Markku Ahlstrand, Antero Maijala. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Markku Ahlstrand, Tiina Lustig. Su klo 10 messu. Markku Ahlstrand, Tiina Lustig. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Heikki Kivekäs, Tiina Lustig. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Markku Ahlstrand. MUSIIKKITILAISUUKSIA (ks. joulun ajan musiikkitilaisuudet s. 8) LAPSILLE JA PERHEILLE seurakuntakodilla Päiväkerho 3 5-vuotiaille ma klo 10 ja ke klo 13. Vuoden 2016 ensimmäinen kerhopäivä Paavola, Zidbeck. Perhekerho ti klo 10. Ti joulujuhla. Jouluhartaus klo 10 kirkossa, jonka jälkeen siirrytään joulujuhlaan seurakuntakodille. Tammikuussa aloitamme Paavola, Zidbeck. AIKUISILLE seurakuntakodilla Kaffepaussi to klo Antero Maijala Topelius ja Suomen itsenäisyys Katja Zidbeck. Käsityöpiiri to klo 13. Katja Zidbeck. Tammikuussa jatkamme Vanhusten tuen ja seurakunnan yhteinen joulujuhla ke klo Seurakunnan joulutervehdysten jako. Kultaisen iän kerho to klo 13. Vanhustentalolla Keskiviikon kahvihetki ke ja klo 11. Seurustelua kahvin merkeissä. Tervetuloa myös muut kuin talon asukkaat. Katja Zidbeck. HAUTAJAIS- JÄRJESTELYNI Nouda tai tilaa veloituksetta vihkonen, johon voit laittaa toiveesi tiedoksi tai sopia järjestelyt ennakkoon. Henrikinkatu 2, Naantali Puh Eerikinkatu 25, Turku Puh Kiinamyllynkatu 5, Turku Puh kehitysvammaisten Talvi-aiheinen taidenäyttely Naantalin kaupungintalolla. Tervetuloa! Järj. Killin Kehitysvammaisten Tuki ry. Kotimaa Oy ilmoitusmarkkinointi toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta vapaaehtoistyo.fi/naantali NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEYSTIETOJA Naantalin seurakunta Piispantie 2, Naantali Kirkkoherranvirasto avoinna ma pe , Rymättylän seurakunta Viluntie 2, Rymättylä Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja pe 9 12, ke , Merimaskun seurakunta Kukolaistentie 36, Merimasku Kirkkoherranvirasto avoinna ma ja ke , Taloustoimisto avoinna ma pe 9 13 Piispantie 2, Naantali Talousjohtaja Hautausasiat Sähköpostit etunimi.sukunimi@evl.fi 7
8 Me odotamme Jeesusta seimessä nukkuvaa JumalaNpalveluksia ja hartauksia Naantalin kirkossa To klo perheiden aattohartaus. Rautiainen, Hartikainen, Jari Virta, trumpetti. To klo 16 jouluaaton hartaus. Lindberg, Vuola, Nicholas Söderlund, laulu, Maija Kontunen-Snellman, viulu. To klo 21 jouluyön messu. Saantola, Vuola, Jari Koivisto, laulu ja saksofoni. Pe klo 8 jouluaamun sanajumalanpalvelus. Lindberg, Vuola, Chorus Gratiae, joht. Hartikainen. Pe kl julotta i Nådeldals kyrka. Arr. av Åbo svenska församlingen. La klo 10 tapaninpäivän sanajumalanpalvelus. Saantola, Vähäpassi, Koraalikuoro, joht. Tiina Lustig. Su klo 10 messu. Hallikainen, Lindberg, Vuola. Pe 1.1. klo 10 uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus. Rautiainen, Hartikainen. Su 3.1. klo 10 messu. Lindberg, Hallikainen, Hartikainen. Hakapellon kappelissa Ke 6.1. klo 10 kauneimpien joululaulujen messu. Saantola, Lindberg, Hartikainen. Jouluista musiikkia Su klo 17 jouluinen konsertti kirkossa. Pekka Simojoki & EtCetera-kuoro. Marko Huhtala, puhe. Vapaa pääsy, kolehti. La klo 18 Joulukonsertti kirkossa. Sabine Kaipainen (Sveitsi), mezzosopraano, Tuomas Kaipainen (Sveitsi), barokkioboe ja nokkahuilu. Vuola, urut. Ohjelma 10. Su klo 18 kauneimmat joululaulut kirkossa. Luciakulkue, joht. Vähäpassi, Hartikainen, urut, Saantola, puhe. Vapaa pääsy. Ke klo 18 kauneimmat joululaulut Hakapellon kappelissa. Chorus Gratiae, joht. ja urut Hartikainen, Lindberg, puhe. Vapaa pääsy. To klo 19 Naantalin musiikkiopiston joulukonsertti kirkossa. Musiikkiopiston opiskelijoita ja opettajia, Lindberg, puhe. Ohjelma 5. La klo 18 VG 62:n joulukonsertti kirkossa. VG-Brass, joht. Jari Virta, Janiina Lehtonen ja Jari Koivisto, laulu, Ville Mäkimattila, piano, Vuola, urut ja piano, Hallikainen, puhe. Ohjelma 15. Su klo 15 kauneimmat joululaulut kirkossa. Naantalin kamarikuoro, joht. Antti Haapalainen, Reijo Ahola, laulu, Vuola, urut, Hallikainen, puhe. Vapaa pääsy. Ke klo 12 kauneimmat joululaulut ke klo 12 seurakuntakeskuksessa. Koraalikuoro, joht. Lustig, Hartikainen, piano, Lindberg, puhe. Vapaa pääsy. Velkua Ke klo 18 kauneimmat joululaulut kirkossa. Lustig, urut, Irja ja Veikko Aro-Heinilä, puhe. Ke klo 17 ehtoollishartaus Kummelissa. Veikko Aro- Heinilä, Reini Koivusalo. To klo 15 jouluaaton hartaus kirkossa. Hallikainen, Vähäpassi. JumalaNpalveluksia ja hartauksia kirkossa To klo 16 jouluaaton hartaus hautausmaalla. Sirén, Vähämäki. Pe klo 7 joulupäivän sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki, kirkkokuoro. Pe klo 16 perheiden joulukirkko. Sirén, Vähämäki. La klo 18 tapaninpäivän iltamessu. Huom! Aamulla klo 10 ei jumalanpalvelusta. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki. Pe 1.1. klo 10 uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki. Jouluista musiikkia Ke klo 18 joulukonsertti kirkossa. Melis Jaatinen, mezzosopraano, Kari Vuola, urut. Ohjelma 10. Su klo 18 kauneimmat joululaulut kirkossa kanttori Vähämäen johdolla. JumalaNpalveluksia kirkossa To klo 16 perheiden jouluaaton hartaus. Ahlstrand, Lustig. To klo 23 jouluyön messu. Ahlstrand, Lustig. Pe klo 7 jouluaamun sanajumalanpalvelus. Ahlstrand, Lustig. La klo 10 tapaninpäivän messu. Kivekäs, Maijala. Su klo 10 sanajumalanpalvelus. Kivekäs, Lustig. Pe 1.1. klo 18 uudenvuoden iltakirkko. Kivekäs, Maijala. Jouluista musiikkia Su klo 15 lasten kauneimmat joululaulut seurakuntakodilla. Lustig. Su klo 18 kauneimmat joululaulut kirkossa. Lustig, Ahlstrand, Rannikon laulumiehet. Pe klo 21 jouluyön musiikkia kirkossa. Lustig. Toivotamme Vesperin lukijoille hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta!
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)
Adventin- ja joulunaika
Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017
Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe
...ja me toivotamm ja me toivotamm onnellista ja hyvää joulua!
Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / 2014 27.11.2014...ja me toivotamm ja me toivotamm onnellista ja hyvää joulua! Joulun odotusta Isoluodolla s. 3 Seurakuntavaalit 2014: uudet luottamushenkilöt s. 5
Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013
Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,
Joulukuu 2016 ADVENTIN AJAN TOIMINTAA VELKUALLA
Joulukuu 2016 ADVENTIN AJAN TOIMINTAA VELKUALLA KIRKOSSA 6.12. klo 11 Itsenäisyyspäivän sanajp., Risto Räty, Virpi Vähäpassi 8.12. klo 12 Koululaisten Kauneimmat joululaulut Annukka Lindberg, Miika Hartikainen
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)
Adventin- ja joulunaika
Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!
Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta
Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään
Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA
PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013
Kokousaika Maanantaina 25.11.2013 kello 16.00 Kokouspaikka vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JOULUN AIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2014 PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 KEVÄT
Siunattua joulun aikaa!
Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo
TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN
Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro
Joulun iloa! Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan... Quo vadis s. 3. Kari Vuola 50 v. s. 4. Joulun ajan ohjelma s. 8
Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / 2013 28.11.2013 Joulun iloa! Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan... Quo vadis s. 3 Kari Vuola 50 v. s. 4 Joulun ajan ohjelma s. 8 Pääkirjoitus 28.11.2013
Kaavi JOULUNAIKA 2015
Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti
Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti
Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.
Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 /
Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / 2018 29.11.2018 Hiljenny seimen äärelle s. 3 Uudet luottamushenkilöt s. 4 Joulunajan ohjelma seurakunnissa s. 8 Joulun tapahtumissa näkyy monta ihmettä. Jumala pukeutuu
JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten
ADVENTTI JA JOULU 2015
ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen
JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015
Kuva: Hannu Jukola Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Seimen lapsi tuli ihmistä varten Joulun ikiaikainen viesti tuli maailmaan, joka oli ja on yhä inhimillinen ja puutteellinen. Maailmassa on paljon hyvää,
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot
klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy
TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE
Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.
Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5
Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015
Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 MESSUT JA HARTAUDET I adventin messu su 29.11.2015 Klo 10 Huopalahden kirkko Marja Heltelä, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen. Mukana Lähdekuoro, joht.
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä
Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS
Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini
Omatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
Lucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
Riistaveden alueseurakunta
Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon
MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa
Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2017 1 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntain Hoosianna-messu 3.12. klo 10 Sami Lahtinen, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen.
Kun on toisessa kädessä Jumala ja toisessa olet sinä, niin voimme yhdessä oppia elämään ihmisinä.
Naantalin seurakuntayhtymän lehti 3 / 2015 30.9.2015 Kun on toisessa kädessä Jumala ja toisessa olet sinä, niin voimme yhdessä oppia elämään ihmisinä. Kirkkomusiikkijuhlat 2015 s. 3 Äijäbiljardia ja Healing
Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa
Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki
1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta
MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa
Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2018 1 2 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntai 2.12. messu klo 10 Mari Silin, Miika Kolari, Hanna Autio; Lähde-kuoro. Tule aloittamaan
Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT
PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.
28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat
NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi
AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi
AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi S-Market Rusko, osoite (Myllymäentie 2), 31.10.2014 kello 15.00 19.00. Seurakuntavaalit ovat toistaiseksi ainoa
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
Joulun aika Rekolan seurakunnassa
Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus
SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita
Onnea Suomi 100! On ilo, ilo, ilo olla yhdessä taivaan Isän lähellä.
Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / 2017 23.11.2017 Onnea Suomi 100! On ilo, ilo, ilo olla yhdessä taivaan Isän lähellä. Kirjeitä etulinjasta s. 3 Joulu lähellä ja kaukana s. 4 Joulunajan ohjelmaa s.
Joulu 2015 adventista loppiaiseen
Joulu 2015 adventista loppiaiseen Adventtitapahtumat ja joulukuvaelmat Adventtitapahtuma Kuningas saapuu su 29.11. klo 11 13 Lauritsalan seurakuntakeskuksessa, Kauppalank. 1. Erilaista puuhaa lapsille
Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine
Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua Kuva: Laura Laine Jo, joulurauha, saavu, jää nyt joka sydämeen Joulu tuo useimmille meistä mieleen paljon lämpöisiä muistoja lapsuuden
PÄÄSIÄINEN > 25.4.
KALENTERIJUHLAT UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia. Perheet syövät kotona perheen tai ystävien
Pieni liekki ympärilleen hiljaa hehkuu lämpöä. Pieni liekki meille kertoo: Jumala on lähellä.
Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4 / 2016 24.11.2016 Pieni liekki ympärilleen hiljaa hehkuu lämpöä. Pieni liekki meille kertoo: Jumala on lähellä. Lasten uusivuosi Yhtä sirkusta s. 3 Voimaa laulusta Chorus
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten
HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.
Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
Tikkurilan seurakunnassa
Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa
-Heinolassa 50 vuotta-
Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme
En kuitenkaan tahdo moralisoida tai kyseenalaistaa. Jokaisella on omat juhlaperinteensä. Jokainen saa itse valita.
Joulu on taas, joulu on taas Joko taas, joko nyt, ajattelin, kun tavaratalossa soi taustalla joulumusiikki. Tuntuu, kuin viime joulu olisi ollut vasta äsken. Tosin vielä tätä kirjoittaessa on marraskuun
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten
Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!
7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015
Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 JUMALANPALVELUKSET KOLMAS ADVENTTI su 13.12. klo 10 Paavalinkirkko Kolmas adventtikynttilä syttyy Paavalinkirkon messussa. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon
Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventin messu su 27.11. klo 10 Marja Heltelä, Mari Järvinen, Anne-Maria Ranta-aho ja Olli Mönttinen. Cantabilen
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja
Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu
Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis
Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014
Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Joulumaa avoinna koko joulukuun ajan ruokasalin läheisyydessä Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma:
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Toimintaa elo syyskuussa 2018
Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen
Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU
Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Joulunajan markkinat ja myyjäiset 21. 22.11. Kaupunkikeskustan Joulunavaus ja Magic by Christmas 29.11. 14:00 Joulumyyjäiset Abc Viipurinportilla
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää