Vapauden Enkeli Kappale 1 - Fromecia Prologue Dreams of the Past ~4942-4944~ Tyttö saapui oven luokse, aukaisi sen ja astui taloon. Hän nousi portaat ylös kohti vanhempiensa huonetta. Hän seisoi oven takana pimeässä käytävässä odottaen hiljaa, kuuluuko huoneesta ääniä. Oli hiljaista. Hän aukaisi oven ja näki lattialla verta, paljon verta. Nuori tyttö näki kaamean näyn; vanhempansa makasivat keskellä huonetta kuolleina ja lattia oli veren tahrima. Hän tunsi jonkun olevan huoneessa ja perääntyi. Omatunto käski häntä juoksemaan, mutta tyttö ei voinut liikkua. Liiku! Liiku taaksepäin, juokse! hän ajatteli kauhuissaan. Mitä sinä täällä teet tyttö? kysyi ääni varjoista, miehen ääni. Etkö menekään koulutukseen? Ei! Kuka tahansa oletkin, mene pois! tyttö kiljui ja yritti perääntyä. olet heikko, mies sanoi hiljaa. Tyttö perääntyi huoneesta, juoksi ulos talosta itkien kauhusta. Hän juoksi pois kotikaupungistaan jonnekin kauas. Jonnekin, mistä ei niin vain löydäkään kotiin. Hän heräsi ja nousi istumaan. Missä hän oli? Hän ei osaa sanoa sitä itse lainkaan, koska oli kauhuissaan. Hänen rakas perheensä oli tapettu. Tyttö tiesi heidän olevan veloissa jollekin rikkaalle ihmiselle. Tyttö oli myös kuullut, kun vanhemmat olivat puhuneet tyttärensä myymisestä orjaksi tai pahempaa, sille rikkaalle miehelle jonkinlaiseksi työläiseksi. Hän löysi itsensä eräänä aamuna eräästä talosta. Tytöllä oli hyvä olla. Lämpö, rakkaus ja toivo olivat hänen kanssaan. Hän avasi vihreät silmänsä ja huomasi olevansa jossakin vuoteessa lämpimien vällyjen alla. Hän ei tahtonut nousta ylös, mutta katseli ympärilleen. Hyvää huomenta, tyttö. Nukuitko hyvin? kysyi valkoisiin pukeutunut nainen. Missä olen? tyttö kysyi. Olet Roy Fromiyan kartanossa. Hän omistaa suuren samuraikoulun, nainen vastaa kunnioittavalla äänensävyllä. Voi kunpa minäkin voisin asua kartanossa, 14-vuotias tyttö vastasi. Mistä olet kotoisin? nainen kysyi pieni hymy huulillaan. Fa Moulin herttuakunnasta. Olet siis Satimaya. nainen jatkoi pölyjen pyyhkimistä. Minun vanhempani tapettiin. Murhaaja meinasi viedä minut mukanaan, mutta pakenin, tyttö kertoi ja katsoi naiseen vihreillä silmillään. Oi, otan osaa, nainen sanoi. Tyttö istui ulkona palatsin puutarhassa harjoitellen Masamunensa kanssa. Miekka sopii tytölle, mutta hän olisi tahtonut mieluummin katanan. Tyttö toivoi, että saisi tuon miekan joku päivä vielä. Se oli hänen unelmansa. Masamune hän mutisi hiljaa. Hänen opettajansa oli typerä. Roy ei nähnyt lainkaan kuinka huono tyttö oli käyttämään masamunea. Typerä vanha mies. Eikö se näe, etten kykene hallitsemaan tällaista miekkaa? Tyttö sai parin kuukauden päästä katanan ja rakasti opettajaansa suunnattomasti, enemmän kuin mitään muuta. Tyttö tunsi itsensä onnelliseksi taas pitkästä aikaa ja hänen kasvoilleen levisi vähän väliä iloinen hymy. Hän tekee ahkerasti töitä, mestari, sanoi vähän matkan päässä eräs toinen, vanhempi tyttö
Roylle. Kyllä. Mitä hän aikoo? Roy sanoi ihmeissään naiselle. Hän haluaa samuraiksi, mestari, nainen vastasi kuin se olisi selittänyt asian. Hän luultavasti tapaa myös poikasi matkoillaan. Rayhan se oli? Ray ja Faeth Tytön 15-vuotissyntymäpäivänä paikalle saapui hieman häntä vanhempi mustatukkainen poika, joka tuijotti tyttöä tummilla silmillään uteliaasti. Roy puhui pojalle monesti, osoitellen tyttöä vähän väliä. Pojan kasvoilla kävi sellainen hassu ilme, ihan kuin tämä olisi punastunut. Tyttö hymyili suloisesti pojalle, joka vastasi hymyyn tummat silmänsä tuikkien. Tyttö olisi voinut vannoa, ettei koskaan unohtaisi sitä hymyä. Vuotta myöhemmin, 16-vuotiaana, tyttö huomasi käsissään oudon mustan viivan, joka liikkui kohti tytön sormenpäitä. Hän kauhistui ja juoksi Royn huoneeseen. Häntä ei päästetty huoneeseen. Hän oli polvillaan Royn huoneessa musta paita yllään, jonka hihat olivat olkapäihin asti. Mustat viivat kiersivät tytön käsiä sormenpäihin saakka. Tyttö katsoi huoneen toisella puolella olevaan peiliin ja näki viivojen kulkevan hänen kasvojensa oikeaa puolta hiusten rajaan ja kasvojen puoleen väliin, nenän varteen. Mestari, auta minua, tyttö itki hiljaa. Roy katsoi tyttöön tyyni ilme kasvoillaan, ja kun hän puhui, ääni oli miltei kalsea. Et olisi saanut rakastua häneen. Siksi hän lähti pois luotasi, Faeth Satimaya. Sen sanottuaan ylpeä Roy Fromiya lähti huoneesta jättäen surunmurtaman tytön itkemään huoneeseen. Fromecia, vuonna 4945 Kuninkaallinen pääkaupunki Fromec Fromecin kaupunki oli valtava. Olihan kuningaskuntakin varakas ja suuri, mutta jos maan pääkaupunkia kuvaa yhdessä sanalla, se olisi valtava. Faeth hiukkasen pelkäsi paikkaa. Se oli jaettu kolmeen kehään, ensimmäisessä, lähellä portteja, asuivat kauppiaat ja rahvaat asukkaat. Toisessa kehässä asui aateliset ja enemmän tai vähemmän rikkaat ihmiset. Kolmannessa kehässä asuivat sotilaat, jotka kaikessa ylimielisyydessään eivät vaivautuneet kahdelle muille kehälle. Kuningas oli asiasta heille valittanut, mutta sotilaat eivät uskoneet omaa päämiestään. Faethia sellainen otti suunnattomasti päähän. Tyttö kymmenien samuraiden etualalla ratsasti valkoisella tammalla kaupungin läpi kohti suurta palatsia. Roy oli antanut heille tehtävän: suojella Fromecian kuninkaallisen perheen prinsessaa. Olihan siellä sotilaita vaikka millä mitalla, mutta miksi kuningas halusi samuraita tyttärensä läheisyyteen? Faeth ei yksinkertaisesti voinut ymmärtää. Linnan porteilla kuninkaallisten sotilaiden komentaja tuli vaatimaan maksua linnaan pääsemisestä. Faeth tuhahti. Me emme tulleet maksamaan teille palkkaa, vaan suojelemaan prinsessaanne, tyttö sanoi. Me vaadimme maksua kuninkaan palatsiin pääsijöiltä, likka, komentaja sanoi ylimielisesti. Me olemme Roy Fromiyan samuraikoulusta tuleva valiojoukko, jota vaadittiin tulemaan Fromecin kaupunkiin suojelemaan hänen korkeuttaan, prinsessa Aliciaa, Faeth sanoi. Vasta sen kuultuaan komentaja huomasi mustat takit ja niiden rintamuksessa olevat merkit ja päästi samurait sisään palatsi alueelle pyydellen anteeksi Faethilta. Palatsialue oli valtava. He ratsastivat pitkin tietä, jonka ympäröi kaunis puuaita. Suurilla ruohokentillä opetettiin lapsia miekkailemaan, opettajatkin olivat todella huonoja Faethin mielestä. He pysäköivät pihalle ja laskeutuivat ratsailta. Samaan aikaan jossain kaupungin eteläosassa 17-vuotias poika istui penkillä kaverinsa kanssa. He olivat nähneet samuraita kovasti sinä päivänä pitkin kaupunkia. Tämän 17 vuotiaan pojan nimi oli Ray. Hänellä oli päällään hihaton paita ja valkoiset housut. Kainalossaan hänellä oli takki, joka
ulottui lantiolle saakka. Väriltään se oli tummanharmaa ja siinä oli outoja kiemuroita, ne olivat kultaiset. Jalassaan hänellä oli valkoiset sukat ja sandaalit, kuten joillakin samurailla oli jalassaan. Tai ainakin oli ollut ennen kuin Rayn isä, Roy Fromiya, oli keksinyt jonkun uuden ja loistavan vaatetyylin. Ray oli kuitenkin pitänyt leveistä housuista ja siitä hihattomasta mustasta paidasta ja takista kovasti, joten hän piti niitä päällään koko ajan. Pojalla oli aina katana uumallaan. Miekan poika oli saanut isältään, ollessaan tämän koulussa oppilaana. Tytöt olivat jostain syystä aina jääneet tuijottamaan poikaa silmiin pitkäksi aikaa. Varmaan se johtui siitä, että hänellä oli kauniit tummat, miltei mustat, silmät. Ray ei asiaa ymmärtänyt alkuunkaan, hän piti itseään vain ihan normaalina 17-vuotiaana poikana. Ray, sanoi hänen ystävänsä Filip. tiedätkö, että tuo samurai tuolla on suloinen. Kuka? Missä? Ray havahtui ajatuksistaan. Filip käänsi pojan pään yhtä samuraita kohti, joka katseli kaupunkia uteliaana. Rayn sydän oli hypähtää kurkkuun, kun hän näki tämän kasvot. Samurai oli nuori tyttö ja todella kaunis sellainen. Hänellä oli päällään musta kokopitkä takki. Hänellä oli vielä hiekanruskeat hiukset ja tummanvihreät silmät. Vaikka tyttö olikin hyvin kaunis, sitä vähensi huomattavasti kylmäkiskoinen ilme hänen kasvoillaan. Onpa kylmäverisen näköinen nuori nainen, Ray marisi. Samaa mieltä. Söpö kyllä, mutta luultavasti verenhimoinen tappaja. Minusta hän muistuttaa kovasti yhtä Satimayan perheen jäsentä, mutta en muista etunimeä, Filip sanoi. Eikö Satimayan suku tapettu täysin kolme vuotta sitten? Ray kysyi. Ei minusta, minä muistan olleeni siinä kaupungissa silloin ja näin jonkun 14-vuotiaan tytön juoksevan ulos kaupungista, Filip sanoi. Oletko täysin varma, että minua kiinnostaa, kuinka näit jonkun tytön, jonka etunimeä et edes muista? Ray kysyi. Suloinen samuraityttö tuli poikia kohti. Ray huomasi merkit tämän rinnan päällä olevassa laatassa. Arvasin oikein, isän kouluttama samurai, poika ajatteli. Ray, huomasitko jo, että tyttö katsoo tuimasti sinuun? Filip sanoi hätäisesti. Ray havahtui ajatuksistaan jälleen ja huomasi tytön näyttävän todella pelottavalta tuima ilme kasvoillaan. Hän alkoi välittömästi etsiä piilopaikkaa, mutta pahaksi onnekseen hän ei löytänyt sitä. Hän istui siis penkille ja Filip istui hänen viereensä. Mitä ihmettä sinä oikein teet, Ray? hän kysyi ystävältään. Ole hiljaa, yritän olla viaton, Ray sanoi. Hän laski takkinsa viereensä. Kaksikko alkoi kinastella asiasta ja se loppui siihen, kun heidän ylleen lankesi tumma varjo. Kumpikin katsoi aikaisemmin näkemäänsä samuraityttöä silmiin. Rayn henki oli takertua tämän kurkkuun, kun hän katsoi tytön kauniita vihreitä silmiä. Älä välitä ystävästäni, neiti. Tämä ääliö vain on vähän öh, juuri sellainen, ääliö, Filip sanoi ja löi Rayta takaraivoon. Ääliö ei ole nimi, tyttö sanoi välinpitämättömällä äänellä. Eikä minua kyllä pahemmin kiinnostakaan teidän nimenne. En minä sanonut, että aiomme esittäytyä, Filip sanoi. Faeth, kuului miehen ääni. Niin, komentaja? tyttö kysyi. Meidän pitää järjestäytyä linnan luokse, komentaja sanoi. Tyttö nyökkäsi. Hmm.. Onko sinulla ongelmia? mies kysyi tarttuen miekkansa kahvaan. Hän oli aika kopean näköinen aikuinen mies, ehkä 40-vuotias ja hänellä oli mustan takin rintamus täynnä erilaisia arvomerkkejä. Ne eivät edes tunnista minua opettajansa pojaksi, Ray ajatteli. Ei toki, herra komentaja, Faeth vastasi. Nämä kaksi vain kinasivat keskenään ja se raastoi hermojani. Mutta et ehtinyt päästä itse asiaan? Mikä sinua vaivaa? mies kysyi hartioitaan kohauttaen. En, koska sinä häiritset minua, Faeth sanoi ja käveli miehen ohi. Teidän kahden kannattaa varoa Faethia, hän voi vaikuttaa vaarattomalta tytöltä, mutta hän on kaikkea muuta kuin viaton ja vaaraton, mies sanoi Raylle ja Filipille.
Voiko tuollainen tyttö kuin hän olla muka tappavan vaarallinen? Ray kysyi uteliaana. Voi, komentaja vastasi. Hän katsoi mietteliäänä Rayhin ja tuli sitten kaksikon luokse. Etkö sinä olekin Roy Fromiyan poika? Olen minä, Ray vastasi. Minä mietinkin, miksi olet niin tutun näköinen, komentaja sanoi. Roy-herra tietää, että olet täällä ja käski minua viemään sinut La Fieliin. Toivon mukaan tulet mukaani rauhassa, ettei minun tarvitse lyödä mestarini poikaa tajuttomaksi. Säilytän mielenrauhani vain jos sitten pistät minut ratsastamaan johonkin rykmenttiin ja mieluummin sinne pitkän jonon loppupäähän, poika sanoi. Tahdon kauas Faethista, se on niin suloinen tyttö, että minä sekoan. Kaipa minun täytyy noudattaa ohjeitasi, komentaja myöntyi. Minä en luultavasti saa tulla mukaan? Filip kysyi varovaisesti. Tämä on ystäväni Filip, Ray esitteli ystävänsä. Et, ellei Ray niin halua, komentaja vastasi Rayn ystävän kysymykseen ja kääntyi lähteäkseen. Itse asiassa tarvitsen apua palatsilla. Meidän täytyy saada varusteemme jonnekin suojaan ja kantajia ei ole tarpeeksi. hyvä on, Ray myöntyi, sillä hän tiesi tarkkaan, mitä komentaja halusi. Faeth, Zacho sanoi istuessaan penkillä linnan pihalla ja leikki tikarillaan. Faeth muljautti silmiään taivaaseen ja kääntyi mieheen. Mitä haluat, Zacho? Halusin vain sanoa, että olet typerä. Sinun piti tuoda mukanasi se mustahiuksinen pörröpää poika, Zacho sanoi. Mutta et tuonut Olisiko minun todella pitänyt raahata se typerys tänne? Hän vain kinasi ystävänsä kanssa, Faeth sanoi paheksuen. Sinä inhoat sekopäitä. Oletkin luita ja ytimiäsi myöten aatelinen, joten se on ymmärrettävää, Zacho sanoi ja nousi seisomaan. Vihdoinkin kuningas suvaitsee saapua... Mies käveli muiden samuraiden luokse, jotka asettuivat riviin. Faeth lähti miehen perään ja astui seisomaan oman divisioonansa eteen. No niin, te kaksi, kuului komentajan ääni. tulkaapas tänne myös, pitää pyytää kuninkaan lupa teidän päästämiseenne palatsin alueelle. Itse asiassa minulla on lupa. Esiinnyn tänä iltana tulennielijänä festivaaleissa, kuului toinen ääni. Tulennielijä? Miksi ihmeessä olet sellaisessa työssä, kun voisit suojella prinsessaa? Minua ei vain jaksa kiinnostaa samurain hommat, hyvä mies, joten anna olla. Päätit sitten antaa komentajan tehdä kaiken puolestasi, hulttio? Zacho kysyi ivallisesti. Miten tyypillistä sinulta, Faeth Satimaya. Ylimielisyytesi suorastaan haisee. Hiljaa, idiootti, Faeth ärähti. Ahaa, sinä olet minulle vihainen. Voi pientä Faeth-parkaa. Zacho Yen, hiljaa! komentaja karjaisi Zacholle. Faeth virnuili ilkeästi miehelle. Pian pääset tavalliseksi sotilaaksi, Zacho, ja minä saan sinun divisioonasi, haha. Zacho katsoi Faethiin murhaavasti, mutta ei jatkanut tytön ärsyttämistä. Faeth vilkaisi komentajaan ja tämän mukana tulleisiin kahteen poikaan. Miksi ihmeessä nuo ovat palatsin alueella? Faeth ajatteli itsekseen. Komentaja käveli pojat mukanaan kuninkaan luokse. Faeth seurasi heitä tarkkaavaisesti. Kuninkaalla oli kerman värinen jakku ja kultainen viitta. Miehellä oli kruunu päässään. Mies katsoi komentajaan uteliaana tummilla silmillään. Mitä tämä on? Mitä tuo poika on tehnyt? hän kysyi. Älä murehdi. Hänen isänsä vain tahtoo meidän vievän pojan kotiin, komentaja sanoi. Ahaa, minä pelkäsin, että hän on varastanut jotakin, kuningas sanoi. No, sinun piti kertoa näille suojelijoillesi heidän tehtävänsä, hyvä mies, komentaja kääntyi saumureihin päin.
Hyvät samurai toverini, kuningas haluaa paljastaa teille tehtävänne. Toverit? Zacho murisi ja tuhahti. Kuningas rykäisi. Menen suoraan asiaan, kun on kiire. Kapteeninne ja herra komentaja tietävät tehtävänne, mutta te, jotka ette tiedä, voin kertoa sen teille. Teidät on kutsuttu tänne valvomaan Fromecian kuningaskunnan pääkaupungin turvallisuutta kytevää kapinaa koskien. Olemme saaneet tiedon, että kapinalliset aikovat murhata tyttäreni ja vaimoni. Te olette täällä valvoaksenne järjestystä tämän iltaisten festivaalien aikana. Me jaamme teidät divisioonittain vartioimaan kaupunkia, hän jatkoi, ja komentajanne antaa teille ohjeet siihen liittyen ja minä luotan hänen arvostelukykyynsä. Hoidetaanpas tämä asia heti, ystäväiseni, komentaja sanoi kuninkaan lähdettyä ja kaivoi esiin takkinsa rintataskusta kymmenen kääröä, jossa oli Fromiyan sukuvaakuna. Annan tällaisen käärön divisioonan kapteenille ja hän johdattaa teidät paikkaan, jossa suojelette kuninkaallista perhettä. Komentaja antoi kaikille yhden käärön. Faeth katsoi omaansa. Siinä luki Neljännen divisioonan kapteenille, Faeth Satimayalle. Tyttö kääntyi käärö kädessään oman divisioonansa puoleen ja viittoi kaikkia luokseen. Nämä kerääntyivät kuuliaisesti tytön ympärille. Faeth aukaisi käärön ja luki sen läpi. Mitä siinä lukee, kapteeni? kysyi nuori poika. Aa, päädyimme suoraan kaiken keskipisteeseen, Faeth sanoi. me olemme vartiossa palatsin sisäpihalla olevan kentän ympärillä. Pääsemme seuraamaan festivaaleja hyvin läheltä. Mikä aitiopaikka nähdä kaikki esitykset, virnisti toinen samurai. Ja Zachon porukka joutuu kaupunkiin. Voitte olla vahingoniloisia myöhemmin, alaiseni. Lähdetään, Faeth sanoi ja kääri käärön rullalle. Divisioonan jäsenet järjestäytyivät siistiin jonoon kapteeninsa taakse. Faeth, komentaja sanoi, kun tyttö käveli miehen ohitse. Joukko pysähtyi Faethin merkistä. Faeth katsoi kahteen poikaan. Saatapas nämä kaksi poikaa palatsiin. Älä marise vastaan, sillä tämä on käsky, mies jatkoi tuntiessaan selvästi, että Faethilla oli tapana inttää vastaan. Hyvä on sitten, jos se kerta on noin tärkeää, Faeth kääntyi kahteen poikaan. Te kaksi, tulkaa tänne. Filip, minä kuolen, tummahiuksinen poika sanoi. Ray, ole hiljaa, äläkä puhu mitään niin kaikki menee hyvin, Filipiksi kutsuttu poika sanoi. Kaksikko tuli kuuliaisesti Faethin luokse. Ette häslää tai kinastele siellä sitten tai minä joudun tekemään valituksen teistä, tyttö sanoi määrätietoisesti. Kyllä, ma am, kumpikin sanoi kiireesti. Nämä asettuivat Faethin taakse. Zacho! Nuo pääsi palatsiin! huusi joku. Faeth Satimaya menee palatsiin! Ei ole totta! Zacho karjaisi. Faeth, senkin! mies yritti löytää sanoja ilmaisemaan raivoaan, mutta hän sai kuulla ainoastaan neljännen divisioonan vahingoniloisen naurun. Mistä on kysymys? Filip kysyi ystävältään, joka kohautti harteitaan vastaukseksi. Mikä nöyryytys! Minua nuorempi ja alempiarvoisempi kapteeni saa viedä divisionansa palatsiin! Zacho huusi. Kaupungin portti! hän jatkoi ja huokaisi kuuluvasti kääröä kädessään puristaen. Lopulta Zacho otti sen käsiinsä ja repi palasiksi. hän vielä pomppi sen päällä kuin aikomuksenaan haudata pergamentin palaset maan sisään. Komentaja huokaisi. Vie joukkosi sisään, Faeth. Minun täytyy puhua Zachon kanssa. Faeth nyökkäsi ja kohotti kätensä liikkeelle lähdön merkiksi. He kävelivät valtavan oven luokse. Sitä vartioi vartija, yrmeämielinen mies. Hän näytti tylsistyneeltä. Hän havahtui nähdessään samurait. Faeth katsoi häneen. Avaa portti, hyvä mies. Miksi menet palatsiin? mies kysyi. Tämän käskyn takia, vartija.
Faeth ojensi käärön miehelle, joka aukaisi sen ja luki sen läpi. Ahaa, no sitten sinulla on pätevä syy mennä sisään, mies ojensi käärön tytölle. Hän kääntyi ja katsoi ylös. Aukaise portti, sotilas! hän huusi. Vastaukseksi kuului jylinää ja valtava portti aukesi. Faeth kuuli takaansa Zachon vaikeroinnin. Taitaa olla noloa hänen suvulleen, Faeth ajatteli. Palatsin sisäpiha oli kaunis: se oli valtava ja siellä oli paljon puita ja pensaita. Varsinainen linna oli suuri lieriön muotoineen kultainen rakennus. Olihan Fromecia sentään kultainen kuningaskunta. Keskellä piha, linnan edessä, oli suuri hiekkakenttä. Tietä käveli pieni joukko kuninkaallisia sotilaita, joiden kasvoilla oli yrmeä katse. Faeth käveli heidän ohitseen ilmekään värähtämättä. Heidän johtajansa tarttui Faethin käsivarteen. Päästä irti, sotilas, hän sanoi. Kuka olet ja mitä teet täällä? sotilas sanoi. Et sattumoisin ole kuullut kuninkaasi puhuvan samuraiden olemassaolosta? Faeth kysyi kylmästi. Aivan, me olemme samuraita, hän jatkoi miehen ällistyneitä kasvoja katsoen. Filip, luikitaanko karkuun? Ray kysyi. En taida uskaltaa, Filip sanoi. Hiljaa, te kaksi, Faeth sanoi heille ja kääntyi sitten mieheen päin, joka edelleen piti häntä käsivarresta kiinni. Tiedätkö, sinä et pärjäisi minulle miekkamittelössä. Et millään. Oletko varma? Kokeillaanko heti? mies kysyi. Haluaako hän todella taistella Faeta vastaan? kysyi joku samurai Rayn takana innostuneena. Poika kääntyi tähän päin. Mitä ihmeellistä siinä on? hän kysyi uteliaana. Taistelu Faethin ja jonkun toisen välillä on aina hauskaa seurattavaa. Yleensä Faen vastustajat häviää, samurai sanoi. No niin, Ron, eipäs innostusta. Minä tiedän sinun ihailevan minua, Faeth sanoi. Roniksi kutsuttu poika virnisti nolostumatta. Mutta sinä, päästä nyt irti kädestäni tai katkaisen sen, Faeth sanoi kylmästi kuninkaan sotilaalle. Tämä päästi siitä heti irti. Ray nielaisi. Onko teidän kapteeninne aina tuollainen? hän kysyi Ronilta. Ron nyökkäsi. Hän on juuri sen takia varsin pelottava, mutta hänellä on syynsä olla sellainen. Hän ei mielellään puhu menneisyydestään, joten siitä on turha kysellä. Hän kertoo menneisyydestään vain niille, joihin luottaa eniten. Ahaa. Onko Roy vielä La Fielin johtaja? Ray kysyi. On, hän tietenkin miettii kovasti, kenelle luovuttaa koulun. Jos hänen poikansa Ron vaikeni ja katsoi Rayhyn. Mitä? tämä kysyi. Ei mitään, puhutaan asiasta myöhemmin. Taisin vain tajuta yhden asian, Ron sanoi. Ray käveli illalla auringonlaskun aikaan ympäri linnan pihaa. Hän mietti, pitäisikö heittää Faethille haaste päin naamaa vai ei. Ray ei tiennyt, pystyisikö kuitenkaan taistelemaan tätä vastaan ilman, että hänen mielenterveytensä temppuilisi. Hän huokaisi. Poika istahti maahan kiillottamaan miekkansa kahvaa ja terää. Miekan huotra oli edelleen kuin uusi, eihän poika ollut tarvinnut sitä pitkään aikaan. Haha, isä ei pystynyt löytämään minua, vaikka olin näinkin lähellä häntä, hän sanoi. Kuka? kuului Ronin ääni. Ray säikähti ja pudotti katanansa maahan. Mistä sinä ilmestyit? Ray kysyi. Seurasin sinua, Ray Fromiya, Ron sanoi ja naurahti pojan ilmeelle. Luuletko todella, että minä en tunnistaisi sinua? Muistutat niin paljon isääsi, että ihan hirvittää. Ihmettelen kyllä, kun Faeth ei ala ajatella asiaa.