Nämät muutokset sisältävät epäilemättä paljon parannuksia.

121 Kun vertaamme tätä taulua edellisiin, huomaamme että vero-oloissa jälkeen vuoden 1600 on tapahtanut monta muutosta. Silmätkäämme ensin, mitä muutoksia veroperusteissa ja niiden käytännössä oli tapahtunut. Kollektiiviset veroperusteet, neljänneskunta ja kihlakunta nyt häviävät ja niiden mukaan suoritettavat verot, päivätyöt, tavaran kuljetukset y. m. suoritetaan paraasta päästä savun mukaan. Niinikään on vanha jousiperuste hävinnyt. Myöskin savun käytäntö veroperusteena on suuresti supistunut. Näiden sijaan on astunut uusia perusteita: Kymmenysverojen kannossa kylvömäärä ja apuverojen kannossa apuvero-manttaali ja pariskunta ja henkirahat. Nämät muutokset sisältävät epäilemättä paljon parannuksia. Semmoisina on pidettävä kollektiivisten veronkantoperusteiden poistaminen ja niinikään se supistus, joka savuperusteen käyttämisessä tapahtui. Jo edellisinä aikoina oli tosin savun mukaan kannettava vero usein jaettu siten maksajain kesken, että vissi määrä savuja suoritti aina yhden veron. Tämä oli kaiketi tapahtunut siitä syystä, että kunkin ryhmän sisällä olisi tilaisuutta tehdä tasoituksia maksajain varallisuuden mukaan, mutta epäiltävää on tokko siitä oli mitään hyötyä. Päinvastoin saattoi siitä olla vahinkoakin siten., että se antoi veron jakajalle tilaisuutta puolueellisuuteen ja mielivaltaan. Myöskin apuvero-manttaalin ja kylvömäärän käyttö ovat paljon vaikuttaneet verokuorman tasaisempaan jakoon. Sitävastoin ovat nuo tavattoman raskaat pariskunta- ja henkiverot, jotka tavallaan ovat astuneet jousen sijaan, pidettävät jo kantoon nähden tämänaikuisten vero-olojen varjopuolina. Koukun jälkeen kannettavat verot olivat osapuilleen yhtäsuuret kuin edellisinäkin vuosina. Koukkua käytettiin pääasiallisesti vaan vakinaisten verojen otossa. Mutta koukku-perusteessakin oli paljon epätasaisuutta olemassa ja tätäkin koitettiin auttaa. Juhana Ottenpojan johdolla

122 toimitettiin Pohjanmaalla tähän aikaan suuri maantarkastus ja tarkastusta ulotettiin myöskin Rautalammille. Sen johdosta muutettiin koukun eli veron nimitys (jota viimeksi mainittua nimitystä myöhempinä aikoina oli yksinomaan käytetty) markaksi ja äyriksi. Itse tarkastus lienee kumminkin supistunut pienempiin tasoituksiin koukkuluvussa. Tämä tarkastus tapahtui 1606. Veroesineissä oli tapahtunut myöskin huomattava muutos. Ennen 1600 oli rahaa käytetty ainoastaan vähissä määrin, mutta jälkeen mainitun vuoden otetaan rahassa noin puolet verojen nimellisestä koosta. Missä suhteessa rahassa suoritettava osa todellisuudessa oli tavarassa suoritettavaan osaan, en voi päättää, sillä mahdotonta on saada selville missä suhteessa veroina käytetty raha oli niihin hintoihin, joiden mukaan tavarassa maksettavat veroesineet on rahaksi muutettu. Olisi vielä verrattava verojen suuruutta ennen ja jälkeen 1600, mutta tunnustaa täytyy että tässäkin liikumme kovin epävarmalla pohjalla. Tämä riippuu myöskin m. m. tuosta yllämainitusta ratkaisemattomasta kysymyksestä,, missä suhteessa rahan ja tavaran arvo ovat toisiinsa. Mahdotonta on niinikään arvostella missä määrin ne raskaat katovuodet, joita tähän aikaan sattui, vaikuttivat maksukyvyn heikontumiseen, muita seikkoja mainitsematta. Kumminkin näyttää minusta kuin verokuorma, kun otamme huomioon edellisen jakson linnaleirirasituksen, olisi ainakin jonkun verran 1600 jälkeen huojentunut. Kun siis vertaa vero-oloja kokonaisuudessaan täytyy myöntää, että niissä oli saatu aikaan paljon parannuksia. Vielä on mainittava parannusten joukossa, että aatelin lampuodit eivät enää päässeet samalla tavoin verojensa maksusta kuin ennen. Heidän osuutensa sekä vakinaisiin että apuveroihin näkyy muutoinkin kohonneen. Mutta sittenkin oli verokuorma tälläkin ajalla tavattoman raskas. Alituiset sodat eivät sallineet niissä suuria helpotuksia ja tähän tuli vielä, että monet muut entisen ajan epäkohdat kukoistivat vielä täydessä voimassaan. Pa-

123 himpina vitsauksina olivat edelleen veronkantomiehet ja: sotaväki; joukottain tehtiin heitä vastaan valituksia Jätämme hetkeksi sananvallan näille valittajille. V. 1605 valittivat Rautalampilaiset että kun talonpojat Norrköpingin valtiopäivillä olivat sitoutuneet maksamaan sodan käymistä varten kolmen vuoden ajaksi 1 markan kuukaudessa kultakin apuveromanttaalilta (aatelin lampuodit pääsivät puolella) ja saaneet sitä vastaan helpoituksia entisten apuverojen maksussa sekä anteeksi kaikki vuotta 1604 vanhemmat rästit, oli vouti siitä huolimatta kantanut Rautalammilta linnaleiri-rästejä 6 tynnöriä viljaa kultakin koukulta 1. verolta. 1 ) Ja samoin kun pariskunta- ja henkiveron määrättyä kuukausrahojen maksu 1609 lakkautettiin, kantoi vouti siitä huolimatta molemmat verot. 2 ) Sotaväen majoituksessa ja elatuksessa oli tehty tärkeitä parannuksia. Sotaväki ei enää saanut sijoittua talonpoikain luo eikä itse kantaa saataviansa, mutta yhä vielä saivat he tilaisuutta vallattomuuttaan harjoittaa. V. 1605 valitti eräs Rautalammin mies Maunu Maununpoika Raatikainen, että häneltä ja hänen naapureiltansa oli 1601 otettu hevosia sotaväen tarpeeksi, mutta mitään maksua eivät he olleet niistä saaneet. Turun käskynhaltijan Tönne Yrjönpojan käskystä piti Aksel Iivarinpoika Runagårdin herra yhdessä Sääksmäen kihlakunnassa ma-. jailevien nihtien päällikön Knut Antinpojan kanssa tutkimuksen asiassa ja siitä kävikin selville, että yllä mainittuna vuonna oli Rautalammista viety 11 hevosta, jotka oli jätetty maksamatta. Asia lykättiin Tönne Yrjönpojan ratkaistavaksi. 1 ) V. 1607 valittivat Laukaan kappelin asukkaat kuninkaalle kuinka entinen ratsumestari Sifrid Heikinpoika oli voudin luvalla kantanut laittomasti puolikolmatta sa- ') Tönne Yrjönpojan kirje Kristofer Pietarinpojalle 16 9 /6 06. N:o 4375 1. 124. 2 ) Kuninkaan kirje vouti Morten Jaakopinpojalle 16 7/8 10. Gottlundin kokoelma.

124 taa tynnöriä viljaa, jonka vuoksi he eivät jaksaneet enää suorittaa laillisia verojansa. Vastaisten tällaisten tapausten varalta saivatkin Laukaan kappeliseurakunnan asukkaat kuninkaan suojeluskirjeen, ja uhattiin jokaista, joka sitä vastaan rikkoo, rangaistuksella. 1 ) V. 1614 valittivat jälleen Rautalampilaiset, että Pohjanmaalla majaileva sotaväki oli ryöstänyt kaikki mitä käsiinsä sai. Tätä sekä muita samalla kertaa tehtyjä valituksia tutkimaan määrättiin Turun ja Savonlinnan käskynhaltijat ja näiden tuli myöskin ottaa talonpoikia saamaan hyvitystä siitä mitä he olivat kärsineet. 2 ) Myöskin sotaväen otossa, joka jo itsessään oli raskainpia rasituksia, harjoitettiin usein suurta mielivaltaa, m. m. otettiin usein ainoa mies talosta sotamieheksi. Tätäkin epäkohtaa koetettiin auttaa tarkoilla määräyksillä. Sotaväkeen tuli ottaa etupäässä irtolaismiehiä ja semmoisista taloista, joissa oli 4 5 miestä eikä suinkaan sellaisesta, jossa oli ainoastaan yksi mies. Voudin tuli yhdessä papin kanssa vahvistaa sotamiesluettelot. Sotamieheksi joutumista vastaan näkyy vallinneen suuri kammo. Usein koettivat sotamieheksi määrätyt välttää kohtaloaan karkaamalla. Karkureita kiinniottamaan lähetettiin sotamiesparvia, mutta tämä antoi näille tilaisuuden mitä törkeimpiin vallattomuuksiin. V. 1620 oli Juhana Oxenstjernan matkustellessa Sääksmäen kihlakunnassa hänen luoksensa tullut Rautalampilaisten lähetyskunta valittamaan erään sotamiesparven käytöstä, joka eversti Henrik Flemingin käskystä oli ollut Rautalammilla etsimässä muutamia karanneita nihtejä. Oxenstjerna käski voudin ja lainlukijan pitämään tutkintokäräjiä asiasta ja jos he tapaisivat noita väkivallantekijöitä, ottamaan ne kiinni ja lähettämään hänen luokseen. Mutta kun tutkinnon pitäjät tulivat Rautalammille, olivat väkivallanharjoittajat menneet jo tiehensä. Kun Oxenstjerna ') Vaaranen, handl. II s. 295. 2 ) Vaaranen, handl. IV s. 299.

125 sitte kirjoitti eversti Henrik Flemingille, jonka komentoon syytetyt kuuluivat, että hän kutsuisi nihtinsä pois eikä sallisi niiden sillä tavalla mellastaa, lähetti tämä vastaukseksi otteen kuninkaan allekirjoittamasta valtakirjasta, jossa hänet valtuutetaan karkureita etsimään, eikä ollut ensinkään uskovinaan että valituksissa oli perää,,tai", lisää hän ylimielisesti,,,jos he hiukan ankarammin ovat menetelleet rahvaan kanssa, on se tapahtunut ainoastaan siitä syystä, että he tulisivat säikäytetyiksi". Syystä sentähden käskynhaltija pyytää että vasta ei eversteille annettaisi sellaisia valtakirjoja, vaan että hänelle annettaisiin luettelo karkureista, jotta hän voudin ja nimismiehen kautta etsisi ne käsiin. Se tutkimuspöytäkirja, joka asiasta tehtiin, on niin oloja kuvaava, että se ansaitsee tulla tähän kokonaisuudessaan otetuksi. Vapaasti suomennettuna se kuuluu: Rautalammin pitäjäläisten valituksia Savonlinnan läänistä olevan kapteeni Lauri Urbanuksenpojan päällystöä ja sotamiehiä vastaan, jotka olivat olleet tiedustelemassa ja etsimässä vastaotettuja nihtejä, joiden piti karanneen Savosta ja tulleen Rautalammille Sääksmäen kihlakuntaan sekä Orivedelle ja Ruodelle Yliseen-Satakuntaan. Tutkittu ja kuulusteltu Rautalammin käräjissä Kesäkuun 12 p:nä 1620. Ensiksi astui oikeuden eteen Heikki Marttinen ja valitti, että Lauri Urbanuksenpojan lipulliseen kuuluva profossi Eerik Knuutinpoika oli 26 miehen keralla tullut hänen kartanoonsa ja tahtoneet vangita erään huonemiehen Pietari Asikaisen, joka oli hänellä palkkalaisena, väittäen hänen olevan sotamieheksi kirjoitetun, mikä kumminkaan ei ollut totta. Mutta mainittu Pietari ei mielisuosiolla antautunut, vaan puolusti itseään puukolla ja löi sillä yhtä nihtiä. Kun hänet oli saatu vangiksi pantiin hänet käsirautoihin ja lauta kaulaan. Sitte alkoi profossi syyttää myöskin talonisäntää Heikki Marttista siitä, että tämä muka oli ollut Pietarin kanssa yhtä puolta ja

126 panetti hänetkin rautoihin ja pakotti hänet maksamaan itselleen 2 taaleria rahaa ennenkun laski hänet vapaaksi. Luutnantti Lassi Antinpoika oli niinikään 19 muun miehen kanssa tullut Tuomas Kumpulaisen luo ja ottanut hänen karjanpaimenensa sekä myönyt hänet edellä mainitulle Heikki Marttiselle 11 markasta. Toisen renkipoikansa oli sama Tuomas saanut taas lunastaa vapaaksi 11 markalla Eerik Knuutinpojalta. Kumpikaan renkipoika ei kumminkaan ollut nihdiksi kirjoitettu. Mutta mainittu Tuomas Kumpulainen ei ollut päässyt rasittajistaan vielä tälläkään vapaaksi. Jonkun ajan perästä oli näet luutnantti tullut jälleen ja pakoittanut hänet kyytiin Saukoilaan, jonne oli matkaa kaksi penikulmaa, sekä pani hänet tiellä rautoihin. Sen jälkeen luutnantin,,hakaskytt" oli tullut hänen luokseen ja sanonut, että jollei hän suostuisi,,mahdollista" (mögeligit) maksua vastaan antamaan hevostaan, saisi hän valmistautua pitemmälle matkalle kuin luulikaan. Hänen täytyi silloin myödä luutnantille hevosensa 7 taalerista, vaikka 14:kään taaleria ei olisi riittänyt sen maksuksi. Hänen täytyi vielä lisäksi antaa puumerkkinsä vakuudeksi, ettei hän tekisi mitään valitusta asiasta. Nimismies Markus Oksanen valitti samaa luutnanttia vastaan että tämä oli hänen poissa ollessaan 22 miehen seurassa tullut hänen kartanoonsa, vanginnut kaksi hänen renkiänsä ja kerinnyt heidän hiuksensa. Kun hän oli tullut kotiin, olivat he karanneet hänenkin päällensä, sitoneet hänen kätensä selän taakse, lyöneet häntä hänen oman kirveensä hamaralla ja pakoittaneet hänet antamaan heille yhden timperin oravannahkoja (gråwerck), ennenkun laskivat hänet irti. Toisen renkinsä oli hän myöskin saanut lunastetuksi takaisin 3 markalla, mutta toisen olivat he vieneet mukanaan Mikkelin kirkolle lauta kaulassa, johon kädetkin olivat sidottuna. Viimein olivat he laskeneet hänet tiehensä, otettuaan häneltä lunnaiksi 7 markkaa rahaa, 50 kappaletta metsänelävän nahkoja ja yhden kirveen.

127 Eliseus Rankka valitti oikeudessa että mainittu luutnantti Lassi Antinpoika oli 21 miehen seurassa tullut keskellä yötä hänen luokseen ja kysynyt erästä renkiä Pietari Heikinpoika Tiihosta, joka ei ollut kirjoitettu vaan eräs toinen Pietari Matinpoika Tiihonen, joka oli Tuomaan luona Kytössä. Mainittu Pietari Matinpoika oli tullut kirjoitetuksi, vaikka hän oli tullut vapautetuksi sotapalveluksesta jo 30 vuotta takaperin entisen päällikön Pietari Laurinpojan aikana. Sitte oli hän miehineen karannut Eliseuksen päälle, paiskannut hänet pihamaalle ja peitonnut häntä pahoin; senjälkeen olivat he vieneet hänet tupaan ja vaatineet häntä ilmoittamaan missä kirjoitettuja nihtejä oli, jota hän kumminkaan ei voinut tehdä. Viimein ottivat he häneltä seuraavat tavarat: 4 paitaa, 24 kyynärää neliniitistä palttinaa, 1 parin liinahousuja, 1 parin sarkahousuja, yhden sarkahameen, 1 parin kenkiä ja rautarahoiksi 2 markkaa. Eskil Leinonen kertoi, että hän oli neljättä viikkoa maannut sairaana, kun luutnantti Lassi Antinpoika oli 7 miehen keralla tullut hänen luoksensa ja lyönyt häntä ja pannut hänet käsirautoihin sekä vienyt pappilaan ja ripustanut hänet raudoistaan, niin että hänen jalkansa tuskin tapasivat lattiaan. Tämä oli tapahtunut siitä syystä, että eräs Lassi Jääskeläinen, joka oli kolme viikkoa ollut hänellä työssä, oli paennut saatuansa kuulla tulleensa määrätyksi sotapalvelukseen ja Eskiliä nähtävästi syytettiin että hän oli auttanut häntä pakoon. Vielä toisenkin kerran oli luutnantti tullut hänen luokseen samassa asiassa ja silloinkin kohdellut häntä pahoin. Kirkkoherra Tuomas ja Lassi Sikanen todistivat että mainittu luutnantti seurueinensa oli tullut Matti Häkkisen luo, karanneet hänen ja hänen vaimonsa päälle ja pieksäneet heitä niin että he molemmat olivat rampana, siitä syystä että he olivat pitäneet huoneessansa erästä Jaakko Laurinpoikaa, kotoisin Pieksämäen pitäjän Kovalan kylästä, joka veljensä puolesta oli määrätty sotamieheksi. Mai-

128 nittu Jaakko oli kumminkin jo sitä ennen mennyt heiltä tiehensä. Pietari Hännisen luona oli sama luutnantti ollut vänrikin ja 39 miehen kanssa kaksi yötä hänen oluessaan ja ruuassaan ja ottanut vielä mukaansa kolme kirvestä, vaikka he kohta tultuaan olivat saaneet kiini erään rengin, jota he olivat olleet tavoittelemassa. Kumminkin olivat he jättäneet rengin samaan kartanoon josta olivat hänet löytäneet. Koko lautakunta todisti että Tuomas Tarvainen oli tullut varattomana Rautalampiin ja palvellut kauan Tapani Hännisen luona ja viimein mennyt naimisiin Matti Heinsikan lesken kanssa ja maksanut 19 vuotta kruununveroa; mutta nyt vaativat he häneltä rahaa 20 taaleria, väittäen hänen olevan määrätyn sotamieheksi, vaikka siinä ei ollut mitään perää. Pietari Toivakka valitti, että mainittu joukkio oli karannut hänen päälleen hänen omassa huoneessaan ja survaisseet seipäällä hänen vaimoltaan kylkiluun poikki, sekä lyöneet hänen poikaansa seipäällä käsivarteen. Lopuksi valitti Tapani Persoinen, että sama joukkio oli ottanut hänen renkipoikansa, vaikka se ei ollut sotamieheksi kirjoitettu ja vaativat hänestä lunnaiksi rahaa 13 taaleria ja kun hän ei sitä maksanut, veivät he hänen mukanaan. 1 ) Yllä olevassa tutkintopöytäkirjan kertomuksessa esiintyy sotaväen raakuus ja väkivaltaisuus räikeimmässä valossaan. Se olikin jo enemmän kuin mitä senkään ajan kärsimyksiin tottuneet ihmiset saattoivat sietää; uhkauksia kuului jo, että jollei yllämainituita joukkioita olisi muutoin saatu pois paikkakunnalta olisi pian Nuijasodan ajat uudistuneet. Kun on puhe tämän ajan epäkohdista, on vielä otettava puheeksi se epäkohta, joka korkeimmilleen kehitty- 1 ) Käskynhaltija Kaarlo Oxenstjernan kirje veljelleen valtiokanslerille 16 20/7 20. Vaarasen käsik. kokoelmissa.

129 neenä uhkasi järkyttää koko vanhan yhteiskuntajärjestyksen ja valtiolaitoksen perustuksia. Tarkoitan läänityksiä. Rautalammin pitäjä oli säilynyt läänityksistä aina 16- sataluvun alulle; ainoastaan muutamia yksityisiä tiloja oli 1590-luvulla läänitetty parille kolmelle ratsumiehelle. Mutta 1600-luvun alulla joutui Rautalampikin läänitettyin pitäjäin joukkoon ja oli siellä silloin seuraavat läänitykset: V. 1604 läänitettiin Liivinmaan ratsumestarille Fromholt Patkull'ille Rautalammin ja Pernasalon neljänneskunnat, jotka olivat hänen hallussaan vielä 1621. V. 1610 läänitettiin eräälle Dirick Vellfeltille 200 taalarin maksuksi 54 savua Kymin neljänneskunnassa. V. 1613 joutuivat ne häneltä eräälle vanhalle ratsumestarille Karsten Skadelle. V:sta 1610 oli siis melkein koko Rautalampi läänitettynä; ainoastaan vähäinen osa Kymin neljänneskuntaa oli vielä kruunun hallussa; v. 1620 oli kruunulla ainoastaan 16 savua. Yllä mainituista lääniherroista on liiviläinen Patkull, samoin kuin muutkin Liiviläiset, jotka saivat maassamme läänityksiä, tullut tunnetuksi rahvaan rasittajana. V. 1610 olivat kaikki Sääksmäen kihlakunnan asukkaat tehneet valituksen liiviläisiä lääniherrojansa vastaan, että nämät rasittivat heitä päivätöillä ja muilla veroilla yli sen määrän, mihin he vanhastaan olivat tottunnet. Tämän valituksen johdosta sai vouti käskyn varottamaan Liiviläisiä lääniensä menettämisen uhalla lakkaamaan menettelystään. 1 ) Että Patkull oli myöskin varotuksen saajain joukossa, saatamme arvata, sillä jo 1614 kantavat Rautalampilaiset nimenomaan häntä vastaan, että hän rasitti heitä laittomilla veroilla. Tälläkin kertaa määrättiin asiassa tutkimus. 2 ) Mutta jo seuraavana vuonna tehtiin häntä vastaan uusi valitus. Nyt käskettiin Juhana Pontuksen poikaa tarkastuttamaan tarkoin kaikki läänitykset yli koko ') Kaarle IX:n kirje vouti Morten Jaakopinpojalle167/810), Gottlundin kokoelma. 2 ) Vaaranen IV s. 299. 9

130 maan ja hänelle annettiin valta peruuttaa kruunulle kaikki ne läänitykset, joiden omistajat olivat rasittaneet alustalaisiaan laittomilla maksuilla. 1 ) Tämmöiset uhkaukset jäivät tavallisesti toimeenpanematta, mutta jotakin apua niistä lienee ollut, ainakaan en ole tavannut muita tällaisia valituksia tältä vuosikymmeneltä. Vielä muutama sana pitäjän virkamiehistä. Pitäjän hallinnollisia virkamiehiä olivat nimismies ja neljännysmies. Nimismiestä mainitaan ensi kerran jo 1558. Rautalammin nimismiehet olivat, kuten yleisesti siihen aikaan, talonpoikia, pitäjän omia miehiä. Nähtävästi valitiiin siihen virkaan pitäjän varakkaimpia talollisia,; se seurasi jo nimismiehen tehtävien laadusta. Hänen talossaan pidettiin näet säännöllisesti kaikki käräjät. Hänen tuli silloin kestitä tuomaria ja hänen seuruettaan; samoin tuli hänen kestitä voutia kun hän liikkui virkamatkoillaan pitäjässä. Majatalon pitovelvollisuus näkyy muutoinkin kuuluneen hänen velvollisuuksiinsa; ja vähän myöhemmin onkin nimismies samalla säännöllisesti hestikievarina. Järjestyksen valvonnassa ja veronkannossa oli nimismies voudin apulaisena. Seuraava esimerkki ehkä osottaa, että nimismies täälläkin oli jonkunlainen verojen vuokraaja. V:n 1588 rästiluettelossa ilmoittaa vouti Bertil Simoninpoika, että nimismies Olli Leinosella oli rästinä koko joukko kruunun saatavia, jotka olivat olleet hänen kannettavinaan Pernasalon neljänneskunnasta 1585 ja 1586. Samalla mainitaan myös Kymin ja Rautalammin neljänneskunnan neljännysmiehiä, joilla myös oli rästejä kantamistaan veroista, 1) Vaaranen V s. 22.

131 mutta Pernasalon neljänneskunnan puolesta ei ollut neljännysmiestä, vaan nimismies on neljännysmiehen asemassa. Tästä esimerkistä päättäen voisi arvella, että nimismies oli samassa neljännysmiehenä siinä neljänneskunnassa, jossa hän asui. Mutta niin ei näy ainakaan aina olleen laita, sillä toisinaan Pernasalon neljänneskunnassa tavataan nimismiehen rinnalla myöskin neljännysmies Nimismiehen palkkaus oli alussa hyvin epäsäännöllinen. Ainoastaan silloin tällöin sai hän huojennusta veronmaksussa, kun hänellä ehkä oli ollut tavallista enemmän vaivaa ja kustannuksia. Vasta vuodesta 1584 saa hän joka vuosi palkakseen nauttia vapautusta säännöllisistä veroista, kuten kihlakunnan muutkin nimismiehet. Neljännysmiehistä ja heidän tehtävistään ei ole paljon tietoa. Ensi kerran tulee neljännysmies esiin sakkoäyriluetteloissa v:lta 1576 Mainittuna vuonna sakotettiin näet erästä miestä Henrik Harhalaista siitä, että hän oli kaatanut neljännysmiehen pöydän ruokineen päivineen. Mikäli niukoista tiedoista voi päättää olivat heidän tehtävänsä jotenkin samat kuin nimismiehenkin; sekä veronkantotoimi, samoin kuin majatalon-pito ja kestitysvelvollisuuskin näkyy kuuluneen heillekin. Ainakin läpimatkustava sotaväki näkyy aina ennen muita hakeneen majasijaa nimismiehen ja neljännysmiesten kotona. Erotus heidän asemassaan oli arvattavasti se, että neljännysmiesten toimet rajoittuivat etupäässä heidän neljänneskuntiinsa, mutta nimismiehen koskivat koko pitäjää. III. Elinkeinot ja varallisuus. Vielä 16 vuosisadan keskipaikoilla, ensi asuttamisen aikoina, oli erämaannautinto ollut Etelä-Hämeen asukkai-

132 den ehkä tärkein elinkeino. Erämaannautinnon päähaarat, metsästys ja kalastus säilyttivät epäilemättä vielä asuttamisen jälkeenkin merkityksensä, vaikka valitettavasti tiedot niistä elinkeinoista ovat kovin puutteelliset.. Metsästys oli nähtävästi jo eräkauden lopulla ollut vähenemään päin, päättäen siitä että veroa pantaessa Rautalammin osaksi ei tullut enempää metsänriistaa kuin kihlakunnan muistakaan pitäjistä. Ja 1588 tutkintokäräjissä valittivat Rautalammin miehet, että turkisten saanti oli käynyt entistäkin huonommaksi, johon oli syynä se, että tulipalot olivat hävittäneet metsät. Tämmöisiin valituksiin ei ole kumminkaan panemista kovin suurta luottamusta, sillä vastahakoisesti luovutettiin turkiksia kruunulle, joka oli pidättänyt itselleen yksinomaisen oikeuden ostaa niitä ja määräsi mielivaltaisesti niiden hinnat. Voudin tilit sisältävät myös tietoja turkiksista, jotka veroparselien vaihdoksissa tai oston kautta olivat tulleet kruunulle, mutta ensiksikään ei näitä tietoja voi pitää surmillekaan täydellisinä, koskaturkisten omistaja koetti tavaraansa salata, myydäkseen sitä muille paremmasta hinnasta 1 ja myöskin vouti itse otti usein paraat nahkat itselleen, jättäin kruunulle ainoastaan huonoimmat; ja toiseksi ovat tiedot kihlakunnittain, joten ei saa selkoa miten paljon kustakin eri pitäjästä suoritettiin. Yllämainituissa 1588 tutkintokäräjissä myötiin kruunulle 6 ilveksen-, 1 susiilvelksenja 2 mustaa ahmannahkaa. Kalastus oli epäilemättä paljoa tärkeämpi elinkeino; se näkyy jo siitäkin että niin suuri osa veroja maksettiin kaloissa. V:n 1586 tarkastusluettelon perässä olevassa yleislausunnossa sanotaankin, että pitäjässä on vähän peltoa, mutta paljon enemmän takamaan alaa ja tilaisuutta kalastukseen. Ja vielä sata vuotta myöhemmin 1683 reduktsiooni-pöytäkirjassa lausutaan, että etelä-osa pitäjää elää etupäässä,,viljasta ja kalastuksesta," ] ) Turkisten myönti muille kuin kruunulle oli ankarasti kielletty; on esimerkkiä että tämän kiellon rikkomisesta on sakotettu aina 40 markkaa.

133 Kun kalastuksen tuotteliaisuudesta ei ole muita tietoja, panen tähän ne summat, jotka saatiin Konnekosken kruunun kalastuspaikasta. Konnekosken kalastuspaikka tuotti alla olevina vuosina kruunulle seuraavat määrät: V. 1565 siikoja 7 tnr. 1 nel. 1566 haukia 6 leiv. särkiä 2 leiv., tynnyrikalaa 5 tnr. 1610 haukia 5 leiv., särkiä 2 leiv. tynnyrikalaa 7 tnr. 1614 tynnyrihaukia 142 leiv. Nämä kalamäärät ovat jotenkin pienet. Sentähden jätettiinkin mainittu kalastuspaikka yksityisille. Tästä emme siis suinkaan saa päättää kalansaaliin runsaudesta yleensä. Tavallisimpina kalalajina mainitaan hauki, siika sekä ahvenet ja säret. Muikun nimi esiintyy ainoastaan kerran tuossa useinmainitussa 1588 tutkintokäräjäin pöytäkirjassa. Se ei kumminkaan todista, että tätä kalaa ei silloin olisi saatu. Kalasaaliissa mainitaan usein n. k. tynnyri- 1. suola-kalaa, jota tavallisesti onkin suurimmat määrät. Nämät olivat luullakseni paraasta päästä muikkuja, vaikka joskus haukia ja ehkäpä muitakin kaloja kulki sillä nimellä. Maanviljelys oli vielä alullaan, mutta jo siihen aikaan ansaitsi se elinkeinojen joukossa kylläkin huomattavan aseman. Kylvön suuruudesta sisältää ensimmäiset tiedot 1586 tarkastusluettelo; siinä ei ole kumminkaan aateli lampuotien kylvömäärää. Seuraavat tiedot saamme sitte 1600 jälkeen kymmenysluetteloista, mutta näitä luetteloita ei voi käyttää joka vuodelle, sillä aina ei nähtävästi otettu kymmenyksiä kylvömäärän mukaan. Kymmenysluetteloissa ovat myöskin aatelin lampuodit. Kylvömäärä Rautalammilla oli seuraava: V. 1586 247 tnriä. 1603 68 ½ 1604-40 1/3,, 1605-161 2 / 3

134 1606 169 1/6 1611-429 2 / 3 1612-457 5/6 1618-488 2/3,, 1620-439 2 / 3 Olisi sitte laskettava sadon suuruus. Voudit ovat laskeneet silloisen sadon 2 4 harvoin 6 jyväksi, mutta kuten Gebhard on tutkimuksessaan huomauttanut, on tämä lasku epäilemättä liian alhainen. Viljan kasvatus tapahtui näet pääasiallisesti paloissa, sillä kuten 1586 tarkastusluettelossa sanotaan, pellot olivat pienet. Kaskenviljelys tuotti sitä paitsi varmaan hyvän sadon, sillä maanpintaa peitti siihen aikaan paksu, lihava ruokamulta-kerros. Eräässä tapauksessa v:lta 1588 ainoassa mikä on tiedossani sai muuan mies Yli-Muuramen kylästä kahden tynnörin kylvöstä 45 tynnöriä rukiita. Tämä sato oli epäilemättä yli keskimäärän ja kun on etsittävä kertoja yllä oleville kylvö määrille, saadaksemme sadon suuruuden, on vielä otettava huomioon, että niissä on rukiita ja ohria sekaisin ja että sato ohrista on aina pienempi. Emme siis voine panna keskimääräistä satoa korkeammalle 10 jyvää. Tämän mukaan olisi siis Rautalammin viljatulo yllä mainittuina vuosina seuraava: V. 1586 2470 tnriä. 1603 485 1604 483 1606 1692 1611 4297 1612 4578 1618 4889 1620 4397 Kun viljan y. m. kasvien keskimääräinen sato Ruotsissa 16 vuosisadalla on arvattu tekevän ruisarvossa noin 224 tynnöriä 100 henkeä kohti, 1 ) tekisi Rautalammilla hyvä ') Hans Forssell, Anteckningar om Sveriges jordbruksnäring i sextonde seklet, s. 198.

135 sato noin 210 tynnöriä 100 henkeä kohti, eli siis keskimääräinen sato Ruotsissa ja hyvä sato Rautalammilla olisivat melkein yhtä suuret. Maanviljelyksen tuotanto Rautalammilla Ruotsiin verrattuna ei liene kumminkaan ollut niin hyvä kuin ylläolevasta voisi päättää, sillä mahdollista ensin näkin on, että sato minun laskuissani on otettu korkeammaksi kuin Ruotsia koskevissa laskuissa ja toiseksi oli keskimääräinen sato Rautalammilla epäilemättä koko joukon pienempi kuin hyvä sato, sillä 16-sataluvun alulla oli Rautalammilla tuhkatiheään katovuosia. Ensiksikin oli 1602:n vuoden suuri kato, jonka seuraukset näkyvät kylvömäärässä aina vuoteen 1606. Tämän jälkeen 1608 kävi taas halla vieraana 74 talossa vieden melkein koko ruiskylvön. 1 ) Välillä on sitte parihyvää vuotta, mutta 1612 jälkeen tuli useampina vuosina peräkkäin huono vuosi; 2 ) niinpä 1617 myönnettiin Rautalammin ja Jämsän pitäjille 1 / 4 vakinaisista veroistaan teeksi, koska molemmissa pitäjissä leudon ja vetisen talven vuoksi oli tullut katovuosi. 3 ) Viljasato ei siis ollut läheskään niin hyvä kuin mitä edellä olevista numeroista voisi päättää, sillä vuosia 1603 6 lukuun ottamatta ovat ne olleet jotenkin hyviä vuosia. Eri viljalajien viljelemisestä ei saa mitään tarkempia tietoja. Enin viljeltiin ruista ja ohraa, ja joku määrä kauraa, mutta missä suhteessa näiden viljely oli toisiinsa verrattuna, ei voi päättää. Mahdollisesti antaa kumminkin tarkastusluettelo v:lta 1589 siinä jonkunlaista viittausta. Sinä vuonna kylvettiin näet paloon 62½ tynnöriä ruista. (Tässäkään luvussa ei ole aatelin lampuodit). Kun tämä vuosi tiettävästi ei ollut ainakaan erityisesti katovuosi ja viljely paraasta päästä oli kasken viljelystä, voisi ehkä, vertaamalla yllä olevaa summaa 1586 kylvömäärään, saada jotakin tietoa,missä suhteessa ruiskylvö oli muiden viljalajien kylvömäärään. V. 1589 ruiskylvö suhteentuisi siis 1586 koko 1)Tillägshandl. 292. Vrt. N:o 4405 1. 14. 2 ) Tillägshandl. 133 1. 70, 136. 3 ) 4449 1. 21.

136 kylvömäärään niinkuin 1: 4. Tämä näyttäisi sopivan yhteen sen kanssa, mitä tiedämme Savonlinnan läänistä, jossa ohraa viljeltiin tähän aikaan enin ja sen jälkeen vasta rukiita ja kauroja. Muista viljalajeista ei ole tietoa. Nauriita viljeltiin ainakin joku verta, kuten esimerkki sivulla 51 osottaa; muista viljelykasveista ei sitävastoin ole varmaa tietoa. Karjanhoidon tilasta saamme ensimmäiset ja samalla täydellisimmät tiedot v:n 1571 hopeavero-luettelosta. Sen mukaan oli karjanhoidon asema Rautalammilla mainittuna vuonna seuraava: Rautalammin n. k. Pernasalon n. k.. Kymin n Koko pitäjä. Aatelin lampuoti. Koko pitäjä... Saarion pitäjä. Tavinsalmen pitäjä Ruotsi Vertauksen vuoksi olen tauluun ottanut Saarion pitäjän Etelä-Hämeestä, Tavinsalmen pitäjän Pohjois-Savosta, jonka asutus oli melkein samanikäinen kuin Rautalammin, sekä Ruotsin. Jo ensimmäinen silmäys tauluun osottaa meille, että tämmöinen vertailu ei ole Rautalammille epäedullinen. Ainoastaan Ruotsi pääsee tässä vertailussa voitolle. Saarion pitäjä ja Tavinsalmi sitävastoin jäävät ehdottomasti takapajulle; ja kun Tavinsalmen pitäjä puolestaan oli karjanhoitoon nähden korkeimmalla kannalla koko Savossa, on siis Rautalampi tässä kohden koko joukon edellä Sa-

137 voa. Myöskin 1 2 vuotisten hiehojen suuri lukumäärä osottaa että karjanhoito oli vilkkaasti edistymässä. Tämäkin siis todistaa, että vanhat rintamaan seudut, jotka vielä edellisinä vuosina olivat erämaankäyntiä harjoittaneet, elivät vielä jonkunlaisessa käännekohdassa. He eivät vielä olleet tottuneet uusiin elinkeinoihin, mutta vanhojen elinkeinojen harjoittamiseen oli tila jo liian ahdasta. Jos sitte vertaamme erineljänneskuntia toisiinsa, onkymin neljänneskunta karjaan nähden etunenässä, sen jälkeen näkyy seuraavan Rautalammin neljänneskunta ja viimeisenä on Pernasalon neljänneskunta; varallisuuden ero ei kumminkaan ole suuri. Niinikään ovat verotilalliset ja aatelin lampuodit, jotenkin tasavertaisia, Mutta oikeastaan ei yhden vuoden nojalla voi tehdä ratkaisevia päätöksiä karjanhoidon kannasta yleensä. Varsinkin lehmien, lampaiden, sikojen y. m. elukkain lukumäärä riippuu hyvin paljon vuodentulosta y. m. satunnaisista seikoista. Esim. 1586 tarkastusluettelon mukaan on verotilallisten lehmä-luku tavattoman suuri nim. 5, 2 savua kohti; kolme vuotta myöhemmin 1589 tarkastusluettelon mukaan on lehmien lukumäärä ainoastaan 3, 7. Kumpikaan näistä luvuista ei osota karjanhoidon yleistä asemaa. Saadakseen siis varmempaa perustusta arvostelulle, olisi koottava tietoja useammilta vuosilta ja otettava niiden keskiarvo. Tällaisia tietoja ei ole kumminkaan olemassa muista kuin lehmistä ja nämätkin, jotka ovat kootut veronkannon pohjaksi, ovat epäilemättä jossakin määrin epäluotettavat. Koska kumminkin erehdys aina käy samaan suuntaan, nim. tiedot ovat kaikki alle todellisen määrän, voivat ne ehkä jonkun verran osottaa eri vuosien keskinäistä suhdetta. Olen sentähden koonnut lehmien luvun aina v:sta 1582 vuoteen 1621 ja ryhmittänyt ne viisin vuosin, laskien vuoden keskimäärän kutakin viiden vuoden jaksoa kohti. Siten olen saanut seuraavat luvut osottamaan lehmien lukumäärää:

138 1582-86... 459 1587-91 608 (549) 1) 1592-96 489 1597-1601... 479 1602-6 304 1607 11 937 1612-16 370 1617 21 519 (360). 1 ) Nämät numerot, jos osaksikaan pitävät paikkaansa, osottavat kyllin selvään, että karjanhoito ei ainakaan 1589 jälkeen ole mennyt eteenpäin, vaan päinvastoin on se vielä 1610 luvulla alempana kuin 1571. Eikä ihmekään, se luonnottoman suuri verotaakka ja monet muut rasitukset, jotka 16 vuosisadan lopulla ja seuraavan alkupuolella rasittivat talonpoikaa, tekivät kaiken vaurastumisen hänelle mahdottomaksi. Mutta karjan tuotanto ei riipu ainoastaan sen lukumäärästä, vaan myöskin sen ruokkimisesta ja muusta hoidosta. Ei ole karjan ruokinta vieläkään monin paikoin kehuttavalla kannalla, mutta siihen aikaan näkyy laita olleen paljon huonompi V. 1586 tarkastusluettelossa on niittyalan suuruus arvattuna kuormissa. Kaikkiaan oli niittyjä mainittuna vuonna ainoastaan 93 kuormaa, arvattavasti talvikuormia, joka tekisi noin 266 kesäkuormaa eli 4920 Leiv. Jos tämä heinäsato jaetaan yksin lehmiä kohden, tekisi se ainoastaan vähän enemmän kuin 1 /4 kesäkuormaa eli alle 6 Leiv. lehmää kohti. Mutta tämäkään heinämäärä ei tullut yksin lehmien osaksi. Eläimenruokana oli siis paraasta päästä oljet ja kaikenlainen metsäntörky. Kotieläinten keskinäinen suhde käy selville edellä olleesta taulusta. Silmiinpistävää on siinä ensin- ') Vv. 1586 ja 1621 on lehmäin luku tavattoman suuri muihin vuosiin verraten; tämä on nähtävästi seurauksena mainittuina vuosina tapahtuneesta tarkastuksesta. Olen sentähden sulkumerkkien väliinmerkinnyt myöskin neljän vuoden keskimäärän, jättämälläpois mainitut vuodet.

139 näkin hevosten korkea lukumäärä. Siitä päättäen oli hevosen hoito korkealla kannalla. Niitä tietysti tarvittiin tähän aikaan suhteellisesti enemmän kuin nykyään silloisten pitkäin ja vaivaloisten matkain takia, mutta mahdollista on, että täälläkin, kuten Savonlinnan läänissä kasvatettiin hevosia ulosvientiä varten. Rautalammin hevonen ei näy olleen huonompi kuin Savonkaan, sillä hevosen hinta täällä oli noin 10 3 /4 markkaa ja Savossa ainoastaan noin 9 2 /3 markkaa. Nämät hinnat eivät sentään ehdottomasti osota hevosten hyvyyttä, sillä hinnan erilaisuus saattoi riippua myös eri arviomiehistä. Hevosten lukumäärä näkyy pysyneen kauan aikaa eteen päin samana V. 1589, joka muutoin on ainoa vuosi jolta saamme hevosista tietoa, on hevosten luku vähennyt 0,1. Muista kotieläimistä näyttää vuohi olleen yleisempi kuin tätä nykyä. Vielä omituisempaa on tavata vetohärkää, josta nykyään ainoastaan ihmeenä puhutaan. Harvinainen oli se silloinkin. Se oli seurannut Hämäläisten mukana Etelä-Hämeestä; Savossa ei näet käytetty härkää ajojuhtana enemmän kuin sitä vieläkään käytetään. Muista elinkeinoista ei ole paljoa sanottavaa. Teollisuuden harjoittaminen supistui paraasta päästä kotitarpeiden valmistukseen. Eri teollisuuden haaroista emme juuri tunne paljoa tällä ajalta, mutta ehkä voimme tämän puutteen korvaukseksi esittää muutamia tietoja vähän myöhemmältä ajalta. V:n 1683 4 reduktsiooni-protokollassa kerrotaan, että Rautalammilla siihen aikaan edellä kerrottujen elinkeinojen ohessa poltettiin suuressa määrin tervaa, varsinkin sen pohjoisosissa; Saarijärvellä ja Laukaassa ei tervanpolttoa sitävastoin lainkaan harjotettu. 1 ) Vielä mainittakoon että 1586 oli pitäjässä ainoastaan kaksi jalkamyllyä. 2 ) Muutoin jauhatus toimitettiin tavallisesti käsinkivillä. ') Valt. arkisto, Tavastehus Lhäns protokoll 1683 1684 ss. 94 128. 2 ) V:n 1586 tarkastusluettelo.

140 Joskus mainitaan tileissä käsityöläisiä: silloin tällöin tulee niissä näet joku seppä, suutari tai räätäli näkyviin. Esiintyypä joskus ammatinharjoittajain joukossa myös joku puoskari (bodzkere). Kaupasta saamme muutamia tietoja edellä mainitusta reduktsiooni-protokollasta; ne eivät siis koske juuri puheena olevaa aikaa. 16-sataluvun alulla vietiin kaupaksi seuraavia tavaroita : Tervaa kuljetettiin suuret määrät Lappeenrantaan (Laphstrand). Kauppatie kulki Iisvedestä Suonenjokea myöten Suontienselkään, siitä Maanselän taipaleen poikki Sorsaveteen, joka on Saimaan vesistön yhteydessä. Maataipaleista kuljetettiin sekä veneet että tervat kantamalla. Viljaa, turkiksia ja kaloja vietiin joko Turkuun tai Pohjanmaan kaupunkeihin. Tämän ajan varallisuuden mittana käytetään tavallisesti 1571 v:n hopeavero-luetteloista saatua irtaimiston keskiarvoa kutakin savua kohti. Kun käytämme Rautalamminkin suhteen samaa mittaa saamme sen varallisuudesta seuraavat numerot: Kymin n. k 62 markkaa Rautalammin 56 Pernasalon 60 Yhteensä 60 Aatelin lampuodit :... 61 Koko pitäjä... 61 Savonlinnan lääni 42 Saarion pitäjä 48 Keuruun pitäjä 49 Ångermanlannin lääni.. 129 Varallisuus ei siis nähtävästi ollut varsin suuri; se on tuskin puolet Angermanlannin läänin keskivarallisuu-

141 desta, jonka asutus myöskin oli varsin nuori. Mutta lähimpiin naapuriseutuihin verrattuna on Rautalampi varallituudessa koko joukon edellä; siis samoin kuin karjanhoidossakin. Rautalammin irtain omaisuus olikin pääasiallisesti karjassa, sillä metallia ja rahaa oli siellä vielä vähemmän kuin esim. Savonlinnanläänissä, nimittäin ainoastaan vähän päälle 4 markan arvosta savua kohti. Eri neljänneskuntain varallisuudessa oli jotenkin suuri erotus; mistä tämä tuli en voi sanoa, Hauskaa ja valaisevaa on verrata myöskin eri savujen varallisuutta toisiinsa. Olen Gebhardin mukaan jakanut savut neljään ryhmään: ensimmäisessä ovat ne joiden omaisuus on arvioitu alle 25 markan, toisessa, joiden omaisuus on 25 49 markkaa, kolmannessa, joiden omaisuus on 50 99 markkaa ja neljännessä ne, joiden omaisuus nousi yli sadan markan. Täten ryhmittyvät savut varallisuuteen nähden seuraavasti: Kymin n: k. Rutalammin n: k. Pernasalon n: k. Yhteensä... Aatelin lampuodit... Koko pitäjä Savonlinnan lääni... alle 25 mk. alle 25 mk. 3, 7 10, 6 7,0 7,0 13,3 8,7 36, 4 25-49 mk. 25-49 mk. 33,3 36, 2 35, 1 34, 8 35,0 34, 7 38, 6 50 99 mk. 50 99 mk. 51,9 44, 7 49, 1 48, 7 33,3 44,3 19,4 yli 100 mk. yli 100 mk. 11,1 8,5 8, 8 9, 5 18,3 12,3 5, 6 Kun vertaamme tämän luettelon pohjalla esim. Rautalammin ja Savonlinnan läänin varallisuutta toisiinsa, esiintyy Rautalampi vieläkin edullisemmassa valossa kuin varallisuuden yleiskatsauksessa, sillä muutamat suuret pohatat Savonlinnan läänissä kohottavat siellä varallisuuden keskimäärää, Savonlinnan läänissä oli näet alimmassa varallisuus-luokassa suhteellisesti noin neljä kertaa ja

142 kahdessa alimmassa luokassa lähes kaksi kertaa niin paljon kuin vastaavissa luokissa Rautalammilla. Myöskin verotilallisten ja aatelin lampuotien välillä on huomattava erotus: edellisten varallisuus oli paljoa epätasaisemmin jaettu kuin jälkimmäisten, joka tuli mahdollisesti siitä, että aatelien lampuotien menestyminen riippui suuressa määrin siitä, millaisia heidän herransa olivat. Seuraavilta ajoilta ei meillä ole käytettävänä mitään samanarvoisia lähteitä varallisuuden valaisemiseksi kuin 1571 kymmenysvero-luettelo; mielihyvällä tarttuu sentähden huonompiinkin oppaisiin, jotka voivat tarjoutua matkalla. Tämmöisiksi oppaiksi varallisuus-oloja arvosteltaessa näyttävät mielestäni sopivan apuvero-manttaalit, joita 1600 jälkeen ruvettiin käyttämään veronoton perusteena. Näissä on savut jaetut veronmaksu-kykynsä mukaan useampaan eri luokkaan siten, että jokainen savu, joka maksoi vissin veron, oli täysi apuvero-manttaali ja siitä alaspätn oli 3 / 4, 2/3. ½ j. n. e. apuvero-manttaalia. Otamme v. 1606 ja 1611, sillä näiltä vuosilta on laskettu yhteen, minkä verran savuja oli täysi-, minkä verran 3 /4, 2 /3, 1 / 2 j. n. e. manttaalisia. Tavallisimmin on näet apuvero-manttaalien yhteissumma ilmaistu vaan täysissä manttaaleissa. Mainittuina vuosina oli apuvero-manttaalien lukumäärä seuraava 1606 Verotilallisia: Pernasaari Kymi Rautalampi savuja savuja savuja 1/1 Vi manttaalisia 8 6 8 2/3 13 n,, 4 2 2 2 ½ 72 19 17 7 1/3 Va,, 37 33 34 1/4 74,, 3 3 3 -

Verotilallisia manttaalisia,,,,,,,,,,,, savuja 1611 Yhteensä savuja 204 Yht. apuv. mantt. 82 1 / 2 Aatelin lampuotia savuja manttaalisia 143 il,,,, Yhteensä savuja 60 Yht. apuv.manit, 35 5 /6 Emme voi oikeastaan verrata näitä tauluja edelliseen v:lta 1571; mutta siitä seikasta päättäen, että pienempiä kuin puoli manttaalisia savuja on paljoa enemmän kuin puoli-manttaalisia ja sitä suurempia, näyttää osottavan samaa, minkä muutoinkin voimme pitää varmana nim. että varallisuuden keski-aste oli v:sta 1571 koko joukon alentunut. Näyttäisipä melkein siltä kuin olisi varallisuus v:sta 1606 v:teen 1611 mennyt vieläkin alaspäin. Aatelin lampuotien apuvero-manttaalit ovat lasketut yhteen ainoastaan v:lta 1611, mutta tällöinkään emme voi verrata heidän ja verotilallisten varallisuutta keskenään, sillä molempien varallisuuden arvioiminen on tapahtunut eri tavalla. Mutta eri savujen välillä näyttää 1 / 1 ja 1 / 3 manttaalisten savujen lukumäärästä päättäen varallisuus tänäkin vuonna olleen epätasaisemmin jaettuna kuin verotilallisten keskuudessa. Vaikka Rautalammilla 1571 oli ylimmässä varallisuus luokassa suhteellisesti hiukan useampia kuin Savonlinnan läänissä, ei täällä, kuten jo edellä huomautettiin, löytynyt läheskään niin rikkaita kuin Savonlinnan läänissä. U- seimpien ylimpään varallisuus-luokkaan kuuluvien omaisuus oli arvattu ainoastaan 100 ja 150 välille ja sitä rikkaampia oli koko pitäjässä ainoastaan kuusi taloa, ja näistäkin ainoastaan kolmella oli yli 200 markan. Va-

144 rakkain oli kirkkoherra Lauri Laurinpoika, jolla oli hopeaa 20 luotia, vaskea 1 Leiv., lehmiä 16, kolmivuotisia hiehoja 3, kaksivuotista 1 ja yksivuotisia 4, lampaita 20, vuohia 10 ja kaksi hevosta, joiden kummankin arvo oli arvattu 40 markaksi. Koko irtaimisto oli arvattu 267 markaksi. Lähinnä varallisuudessa oli Porkkalan lampuoti Lauri Tarvanen Saravedeltä. Hänellä oli vaskea l 1 / 2 Leiv. lehmiä 12, 4-vuotisia hiehoja 2, 3-vuotisia hiehoja 4, 2- vuotisia hiehoja 6, 1-vuotisia hiehoja 7, lampaita 12, sikoja 5, hevosia 2 kappaletta, joista toinen oli 15, toinen 10 markan arvoinen. Kolmas järjestyksessään oli Olli Kinnunen Kivijärvellä. Hänellä oli vaskea 2 Leiv, lehmiä 13, 3-vuotisia hiehoja 4, 2-vuotisia hiehoja 2, 1-vuotisia hiehoja 10 kappaletta, lampaita 10, sikoja 1, hevosia 2, joista kumpainenkin oli arvattu 10 markan arvoisiksi. Koko irtaimen omaisuuden arvo oli 216 markkaa. Mutta tämän miehen rikkans oli vasta nousemassa; 1586 oli hänellä jo. m. m. 60 lehmää Pitäjän lähinnä rikkaimmalla miehellä nimismies Olli Leinosella oli vaan 20 lehmää. Tammöinen talo olisi vielä tänäkin päivänä kaikkein rikkaimpia. Eipä siis ihme, jos muisto Kinnulan muinoisesta rikkaudesta on pysynyt kansan mielessä aina näihin päiviin saakka ') Mutta tämän talon rikkaus ei näy olleen pitkällinen. Askel askeleelta näkyy se menneen alaspäin, kunnes 1607 siellä oli ainoastaan 3 lehmää ja varallisuus ½ apuveromanttaalia. 1 ) Liikkuessani kolme vuotta takaperin Pohjois-Hämeessä, kerrottiin mulle ennen muinoin Kivijärven Kinnulassa olleen maankuulun mahtavan talon, jossa piti olleen,,sata sarven kantavaa, tuhat villan tuopaa". Vasta myöhemmin löysin arkistosta yllä olevat tiedot, jotka niin merkillisellä tavalla todistavat kansan muistin olleen oikeassa.

145 Rautalammin ensimmäinen kirkko oli erään kansantarinan mukaan Pentin pellolla, lähellä pitäjän nykyistä kirkkoa. Se oli siis jo silloin aivan pitäjän laidassa. Kun pitäjä muutoinkin oli tavattoman suuri vaikutti tämä seikka lisäksi, että ennen pitkää ruvettiin puuhaamaan uusia kirkkoja ylemmä erämaahan. Jo 1567 sanotaan Sääksmäen kihlakunnan tuomarin Jaakko Henrikinpojan, jolla oli suuria tiluksia Rautalammin pitäjässä rakentaneen omalle tilalleen Saarijärvellä kirkon, johon hänellä piti olleen,,jus patronatus" (Kts. Lagus, Finska Adeln gods och ätter), mutta kuinka lieneekään ollut asianlaita, ainakaan ei asiakirjoissa tule esiin enemmän kirkkoa kuin pappiakaan. Vasta 1593 erotettiin Rautalammin seurakunnasta Pernasalon neljänneskunta erityiseksi Laukaan kappeliseurakunnaksi. Seuraavan vuosisadan kuluessa syntyivät sitte myöskin Viitasaaren, Saarijärven sekä Kivijärven seurakunnat. Rautalammin ensimmäinen kirkkoherra, joka esiintyy ensikerran 1560, oli Lauri Jentze ja näkyy pysyneen virassaan v:teen 1570. Hänen jälkeensä tuli kirkkoherraksi Lauri Laurinpoika, joka Akianderin mukaan oli kirkkoherrana vuoteen 1597, mutta näyttää olleen todellisuudessa virassaan vielä 1599, koska hän vielä sinä vuonna vahvisti rästiluettelot. Hän oli m. m. yksi Upsalan kokouksen päätösten allekirjoittajia. Vielä 1661 sanotaan hänen kantaneen papin saatavat, mutta saman vuoden rästiluetteloiden alla on jo Rautalammin uuden kirkkoherran, Matti Matinpojan nimi. Matti Matinpoika oli kirkkoherrana vaan vuoteen 1605 ja häntä seurasi Lauri Juhananpoika Jentha, joka oli ollut edellisen apulaisena tai kappalaisena. Alusta aikain näkyy pitäjässä tavallisesti olleen kolme pappia ja Laukaan kappelin lohkaistua erilleen Rautalammista oli Laukaassa aina yksi pappi ja emäseurakunnassa kaksi pappia. V. 1560 oli kirkkoherran ohella kaksi muuta pappia, nim. Jöns Pietarinpoika Clito ja kappalainen Eerik. Edellinen, joka asui Viloisenniemessä, oli pap- 10

146 pina vielä 1576. Viimeksi mainittuna vuonna mainitaan Jöns Pietarinpojan ohella kappalaisena myös Olli Paavalinpoika 1 ), joka tuli 1579 sotapapiksi Valentin Gödingin lipulliseen, mutta luopui siitä huonontuneen terveyden tähden 1583 ja palasi jälleen Rautalammille. 2 ) Seuraavilta vuosilta on tiedossani ainoastaan kaksi apupappia Rautalammilta, nim. Matti kappalainen 1597, jota syytettiin osallissuudesta kapinavehkeisiin, sekä kappalainen Mikko, joka mainitaan 1615 hopeaveroluetteloissa. Laukaan ensimmäinen kappalainen oli Eerik Markuksenpoika, josta ennen Nuijasodan tapauksissa kertoessa on ollut puhe. Hän oli pappina 1593 1606. Hänen jälkeensä tuli kappalaiseksi Tuomas Antinpoika, joka oli pappina vuoteen 1620. ') N:o 4150 1 16. 2 ) N:o 4225. 1. 40.