KUVASTO SYKSY/ TALVI 2014 www.sagaform.fi
2
Sagaform menestystarina Kaikki alkoi Boråsissa 20 vuotta sitten. Kaksi nuorta miestä halusivat tarjota ruotsalaisiin koteihin innovatiivista muotoilua. Heidän ensimmäinen tuotteensa oli riippumaton muotoinen hedelmäteline josta tuli välittömästi menestys. Sagaformin menestystarina jatkuu edelleen. Sagaform-tuotteet tuovat iloa keittiöihin ja kattauksiin. Ne ovat lahjoja, joita on hauska sekä antaa että saada. Scandinaavinen design vaikuttaa voimakkaasti tyyliimme ja tuotteisiimme, jotka ovat voittaneet lukuisia muotoilupalkintoja vuosien mittaan. Voidaksemme tarjota asiakkaillemme inspiroivan malliston teemme yhteistyötä 20 suunnittelijan kanssa, jotka tuntevat ruoka- ja juomakulttuurin viimeisimmät trendit. Asiantuntemuksensa pohjalta he luovat taidokkaita tuotteita käytettäväksi keittiöissä ja kattauksissa, ulkona ja sisällä. Toivotamme sinulle hauskoja hetkiä Sagaform-tuotteiden parissa! 3
4
Anna lahjaksi jotain, jonka itsekin haluaisit omistaa. Sagaform-brändi tarjoaa iloa tuottavia ja innovatiivisia lahjoja keittiöön ja kattaukseen sekä sisä-että ulkokäyttöön. Lahjoja, joita voi antaa muille ja joilla voi ihan yhtä hyvin myös helliä itseään. Sagaformin valikoimasta löytyy sopiva lahja niin lauantain illalliskutsujen emännälle kuin myös tervetulotoivotukseksi uudelle naapurille. Sagaform haluaa olla toivelistan ykkösenä myös, kun yritys haluaa kiittää yhteistyökumppaneitaan hyvästä yhteistyöstä. Sagaformin tuotteet tarjoavat vastaanottajilleen iloa, saavat heiltä arvostusta ja nostattavat hymyn heidän huulilleen. Tämä on saatu aikaan tekemällä yhteistyötä Ruotsin parhaiden muotoilijoiden kanssa. He ymmärtävät tavaramerkkimme ydinarvot ja ovat aina ajan tasalla ajankohtaisista sisustustrendeistä ja elämäntyyleistä ja pystyvät siten luomaan asiakkaitamme miellyttävää ensiluokkaista skandinaavista muotoilua. Asetamme yhtä korkeat vaatimukset myös tuotteidemme valmistajille. Korkea laatu on ehdoton vaatimus, jotta tuote voidaan hyväksyä Sagaformin valikoimaan. Lämpimästi tervetuloa Sagaformin iloa tuottavaan maailmaan! 5
1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. Suunnittelijat Me teemme yhteistyötä Ruotsin parhaiden muotoilijoiden kanssa luodaksemme riemukkaita ja innovatiivisia laatutuotteita keittiöön ja kattaukseen. Nämä lahjakkaat muotoilijat ymmärtävät brändimme ydinarvot ja pysyttelevät aina ajan tasalla ajankohtaisista kodinsisustustrendeistä ja elämäntyyleistä. 1. Matz Borgström 2. Hanna Werning 3. DesignWright 4. Lotta Odelius 5. Julia Treutiger 6. Roger Persson 7. Björk-Forth 8. Gustav Hallén 9. Katarina Hjalmarsson 10. FormForYou 11. Lovisa Wattman 12. Ylva Olsson 13. Ann-Carin Wiktorsson 14. Moritz 15. Marcus Johansson 16. Camilla Engdahl 17. WIS Design 18. Marie Olofsson 19. Pascal Charmolu 20. Transformer 21. Veronica Seipel 22. Objecthood 6
Sisällys FUNctional kitchen 8 accent 14 POP 16 café 22 tea 24 bar 26 season 28 taste 32 fresh 34 christmas 38 black & white SEA 52 markkinointimateriaali 54 joulumarkkinat 56 7
FUNctional kitchen Design by Sagaform Design Group 8
FUNctional kitchen Olemme yhdistäneet FUNctional kitchen -avainkonseptissamme innovatiivisia ja funktionaalisia keittiötuotteita. Näiden tuotteiden tarjoamat nerokkaat ratkaisut ovat tervetullut apu kokkaamiseen ja tarjoiluun. Toiminnot ja muotoilu on suunniteltu yhdessä Sagaformin designtiimin kanssa tuloksena on joukko tuotteita, joilla pyritään tuomaan käyttäjilleen sekä paljon iloa että myös käytännön hyötyä.toisin sanoen kyse on yksinkertaisesti iloisista lahjoista, niin sinulle itselle kuin muille annettavaksi. UUTUUS UUTUUS Tarjoilukyltti 4kpl, mukana pyyhittävä tussi Posliinia/muovia. Art.nro: 5017100 Mitta: 78 x 60 x 5 mm Munakupit, 4 kpl Kivitavaraa/Bambua Art.nro: 5017106 Mitta: Ø 80 H 170 mm UUTUUS Juustokupu, valkoinen Alaosa kivitavaraa, akryylikansi. Art.nro: 5017112 Mitta: 250 x 165 x H 100 mm 9
FUNctional kitchen Raastin säilytysrasialla, 4 erilaista, 12 kpl display Ruostumaton teräs/silikoni. Toimitetaan 12 kpl displayssa, johon kuuluu 4 erilaista raastinta. Art.nro: 5017116 Mitta: Ø 75 H 150 mm Pakk.tyyppi: Display Hinta/kpl: 156,00 UUTUUS Raastin, lastu Raastin jolla saa raastettua lastuja. Raastimessa on säiliö josta raasteen voi kaataa suoraan. Ruostumatonta terästä, ABS-muovia. Irroitettava silikonipohja joka on helppo puhdistaa. Art.nro: 5017120 Mitta: Ø 75 H 150 mm Pakk.tyyppi: Bulk Hinta/kpl: 13,00 Raastin, karkea Raastin jolla saa karkeaa raastetta. Raastimessa on säiliö josta raasteen voi kaataa suoraan. Ruostumatonta terästä, ABS-muovia. Irroitettava silikonipohja joka on helppo puhdistaa. Art.nro: 5017121 Mitta: Ø 75 H 150 mm Pakk.tyyppi: Bulk Hinta/kpl: 13,00 Raastin, hieno Raastin jolla saa hienoa raastetta. Raastimessa on säiliö josta raasteen voi kaataa suoraan. Ruostumatonta terästä, ABS-muovia. Irroitettava silikonipohja joka on helppo puhdistaa. Art.nro: 5017119 Mitta: Ø 75 H 150 mm Pakk.tyyppi: Bulk Hinta/kpl: 13,00 UUTUUS Sitruspuristin Silikonia. Toimitetaan 16 kpl displayssa. Art.nro: 5017108 Mitta: Ø 70 H 100 mm Vähimmäismäärä: 16 Pakk.tyyppi: Windowbox 10
11
FUNctional kitchen UUTUUS UUTUUS Maustemylly/pullonavaaja Ruostumatonta terästä/abs-muovia. Keraaminen koneisto. Art.nro: 5016685 Mitta: Ø 45 H 198 mm Salaattisakset Ruostumatonta terästä/muovia. Art.nro: 5016698 Mitta: L 220 mm Pakk.tyyppi: Windowbox Sisältää lihapullareseptin! UUTUUS Lihapullasakset, muovia ABS-muovia. Art.nro: 5016686 Mitta: 225 x 70 x 50 mm Pakk.tyyppi: Windowbox 12
FUNctional kitchen UUTUUS Yrttileikkuri Käytännöllinen yrttileikkuri tuoreille yrteille. Leikkuulauta bambua, leikkuri muovia ja ruostumatonta terästä Art.nro: 5016700 Mitta: 200 x 200 x 20 mm 13
accent Design by Gustav Hallén Valitse värisi. Accent kahvikannun mukana tulee kaksi eriväristä korkkia, joita vaihtamalla voit muuttaa tyyliä. GUSTAV HALLÉNILLA on kandidaatintutkinto teollisesta muotoilusta ja maisterintutkinto vuorovaikutussuunnittelusta. Hänen opinahjojaan olivat Uumajan muotoiluinstituutti sekä Tukholman taideteollinen korkeakoulu Konstfack. Opintojensa jälkeen ja toimittuaan IDEOssa tuotesuunnittelijana Gustav perusti oman yrityksen, jossa hän työskentelee enimmäkseen tuotesuunnittelun mutta myös vuorovaikutussuunnittelun ja graafisen suunnittelun parissa. Hänen toimeksiantonsa ovat olleet hyvin vaihtelevia: hän on suunnitellut mm. kalusteita, sisusteita, puhelimia, hi-tech-silmälaseja, pakkauksia ja tv-grafiikkaa. Kuten Accent-kahvikannulla, Gustavin tuotteilla on usein selkeä graafinen identiteetti. Gustav on voittanut kaksi Red Dot Design -palkintoa, ja hänen töitään on ollut esillä New Yorkin MoMAssa (the Museum of Modern Art). 14
accent UUTUUS Accent kahvikannu, turkoosi Polypropeeni ulkokuori, lasisisusta. Art.nro: 5016716 Mitta: 1 l Accent-kahvikannua voidaan kuvailla sanoilla muoto & toimivuus. Toimivuudella emme tarkoita vain hyvää lämmönvarauskykyä vaan myös erinomaista valumatonta kaatonokkaa. Accent on myös ergonominen; se on varustettu vankkatekoisella kumipintaisella kahvalla, josta saa helposti tukevan otteen. Kahvikannun muoto kunnioittaa ruoan historiaa ja perinteitä, samalla kun sen yksityiskohdat heijastavat modernia keittiöestetiikkaa. Tämä kannu pääsee oikeuksiinsa, kun se on esillä keittiössäsi. Accent kahvikannu, musta Polypropeeninen ulkokuori, lasisisusta. Art.nro: 5016466 Mitta: 1 l Accent kahvikannu, valkoinen Polypropeeninen ulkokuori, lasisusta. Art.nro: 5016465 Mitta: 1 l 15
ANN-CARIN on tuotesuunnittelija, joka on opiskellut Göteborgin taideteollisessa korkeakoulussa HDK:ssa sekä Lontoon Royal College of Artissa. Hän kuuluu freelanceryhmään nimeltä Plan 3, jonka toimisto sijaitsee Göteborgin Järntorgetilla. Hänen intohimonsa ruokaa kohtaan on tuottanut useita tunnettuja keittiötuotteita. Lisäksi Ann- Carin suunnittelee tekstiilejä kotiin ja julkisiin tiloihin, ja hänellä on myös kokemusta tuotannosta sekä strategisista asioista. Anna-Carinia inspiroivat ja motivoivat arkipäiväiset tilanteet. Hän työskentelee luodakseen muotoja, joissa toimivuus, kosketeltavuus ja visuaalisuus yhdistyvät käyttäjää ilahduttavalla tavalla. POP Design by Ann-Carin Wictorsson 16
POP UUTUUS POP latte muki ja lusikka, 2 kpl, turkoosi Posliinia/ruostumatonta terästä. Art.nro: 5017114 Mitta: 45 cl H 145 mm, L 190 mm Kun aloin suunnitella POP-mallistoa, tavoitteeni oli yhdistää riemukas ja leikkisä ulkomuoto toimivuuteen: ihana tunne kun pidät kuppia tai mukia käsissäsi. Etsin muotoja, joissa oli luonnetta ja viehätysvoimaa. Joukosta erottuvia esineitä keittiösi piristykseksi: ruokapöydälle tai keittiön hyllylle odottamaan käyttöä. Pohjoismaalaisten kahvinjuontitavat ovat aina kiehtoneet minua, ja halusin suunnitella sarjan esineitä, jotka tekevät arjesta yksinkertaisesti mukavampaa kuppeja ja lautasia makeille herkuille ja ruokaisille leiville. UUTUUS POP tarjotin Melamiinilla kyllästettyä paperia Art.nro: 5016623 Mitta: 340 x 240 mm Pakk.tyyppi: Bulk 17
POP POP teekannu, turkoosi/punainen/ruskea Kivitavaraa Art.nro: 5016443 Mitta: H 170 mm POP kahvikuppi ja aluslautanen, vihreä/liila/ruskea Kivitavaraa Art.nro: 5016446 Mitta: 25 cl H 80 mm POP kahvikuppi ja aluslautanen, pinkki/punainen/liila Kivitavaraa Art.nro: 5016580 Mitta: 25 cl H 80 mm POP kahvikuppi ja aluslautanen, ruskea/oranssi/turkoosi Kivitavaraa Art.nro: 5016581 Mitta: 25 cl H 80 mm POP kulho, vihreä/ruskea Kivitavaraa Art.nro: 5016592 Mitta: H 145 mm POP kulho, pinkki/punainen Kivitavaraa Art.nro: 5016445 Mitta: H 145 mm POP kannu, turkoosi/oranssi Kivitavaraa Art.nro: 5016444 Mitta: 50 cl H 90 mm POP kannu, liila/pinkki Kivitavaraa Art.nro: 5016582 Mitta: 50 cl H 90 mm 18
19
POP POP muki, ruskea/turkoosi Kivitavaraa Art.nro: 5016511 Mitta: 35 cl H 110mm Pakk.tyyppi: Bulk POP muki, turkoosi/oranssi Kivitavaraa Art.nro: 5016583 Mitta: 35 cl H 110 mm Pakk.tyyppi: Bulk POP muki, punainen/liila Kivitavaraa Art.nro: 5016584 Mitta: 35 cl H 110 mm Pakk.tyyppi: Bulk POP muki, vihreä/ruskea Kivitavaraa Art.nro: 5016585 Mitta: 35 cl H 110 mm Pakk.tyyppi: Bulk 20
POP pikkulautanen, pinkki Kivitavaraa Art.nro: 5016578 Mitta: 190 mm Pakk.tyyppi: Bulk POP pikkulautanen, ruskea Kivitavaraa Art.nro: 5016577 Mitta: 190 mm Pakk.tyyppi: Bulk POP pikkulautanen, turkoosi Kivitavaraa Art.nro: 5016579 Mitta: 190 mm Pakk.tyyppi: Bulk POP pikkulautanen, liila Kivitavaraa Art.nro: 5016589 Mitta: 190 mm Pakk.tyyppi: Bulk 21
café Design by Sagaform Design Group Mukin silikonikansi pitää juoman lämpimänä tai viileänä pidempään. Mukin kaksiseinäinen runko eristää hyvin. Pohjassa oleva silikonikorkki estää veden pääsyn mukin sisälle pesun aikana. 22
take away collection café UUTUUS UUTUUS Take away muki Bloom silikonikannella Muki posliinia, kansi silikonia. Kaksiseinäinen. Art.nro: 5017103 Mitta: 25 cl H 150 mm Take away muki Tattoo silikonikannella Muki posliinia, kansi silikonia. Kaksiseinäinen. Art.nro: 5017102 Mitta: 25 cl H 150 mm 23
Mukin silikonikansi pitää juoman lämpimänä tai viileänä pidempään. Mukin kaksiseinäinen runko eristää hyvin. Teesiivilä pitää teelehdet erillään silikonikannesta ja helpottaa näin juomista. Teelehdet voi laittaa myös suoraan siivilään. tea Design by Sagaform Design Group 24
take away collection tea Take away teemuki Bothanica Kaksiseinäistä lasia. Irrallinen teesiivilä ruostumatonta terästä. Art.nro: 5016360 Mitta: 30 cl H 150 mm Take Away teemuki, silikonikansi Kaksiseinäistä lasia. Irrallinen teesiivilä, ruostumatonta terästä. Art.nro: 5016359 Mitta: 30 cl H 150 mm Pakk.tyyppi: Bulk new Take away teemuki Dot Kaksiseinäistä lasia. Irrallinen teesiivilä ruostumatonta terästä. Art.nro: 5016361 Mitta: 30 cl H 150 mm Take away teemuki Lea Kaksiseinäistä lasia, irrallinen teesiivilä ruostumatonta terästä. Kansi silikonia. Art.nro: 5017104 Mitta: 30 cl H 150 mm 25
bar Design by Sagaform Design Group 26
Juomapeli Lasia. Art.nro: 5016681 Mitta: 250 x 250 mm bar UUTUUS UUTUUS Whiskey tasting lasi, 2 kpl Suupuhallettua lasia Art.nro: 5016682 Mitta: 20 cl, H 115 mm UUTUUS Olut tasting setti Lasia ja Bambua. Art.nro: 5016697 Mitta: 330 mm, 15 cl H 130 mm 27
PIA O. BJÖRKLUND JA MAGNUS FORTHMEIIER opiskelivat Boråsin tekstiilikorkeakoulussa ja ovat työskennelleet muodin parissa monenlaisille ruotsalaisille yrityksille usean vuoden ajan. Vuodesta 1997 he ovat pyörittäneet yhdessä Björk-Forth-designstudiota, jossa he tekevät tekstiili- ja tuotesuunnittelun freelancetoimeksiantoja koti- ja ulkomaisille yrityksille. Näiden toimeksiantojen ohella he luovat uusia, pääosin kivitavara- ja tekstiilivalmisteisia tuotteita ruotsalaista muotoilua tuottavan yrityksensä, Rotorin, mallistoon. season Design by Björk-Forth 28
season UUTUUS Season uunivuoka, pieni Uunin, pesukoneen, mikron ja pakastuksen kestävää kivitavaraa Art.nro: 5016546 Mitta: 265 x 210 x 65 mm SEASON-sarjan kuviointi on saanut inspiraationsa torien runsaista ja hyväntuoksuisista hedelmä- ja vihanneskojuista. Astioiden herkullinen kuosi saakin veden kielelle jo ennen kuin ruokaa on edes alettu valmistaa! Sisäpuolella oleva värikäs kuviointi luo toimivan kontrastin astioiden mustalle ulkopuolelle. UUTUUS Season juusokupu Alaosa kivitavaraa, akryylikansi. Art.nro: 5017101 Mitta: 250 x 165 x 100 mm 29
season Season tarjoilukulho Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa. Art.nro: 5016112 Mitta: Ø 180 mm H 100 m Season piirakkavuoka Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa. Art.nro: 5015821 Mitta: Ø 24 cm Season uunivuoka Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa. Art.nro: 5015822 Mitta: 335 x 225 x 70 mm Vähimmäismäärä: 4 Season kannellinen kulho Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa. Art.nro: 5016111 Mitta: 3 l Vähimmäismäärä: 4 Season tarjoilusetti, iso Kulho kivitavaraa, ottimet bambua. Art.nro: 5016539 Mitta: Ø 230 mm H 140 mm Vähimmäismäärä: 4 Season leipäkori 100% puuvillaa. Art.nro: 5016117 Mitta: Ø 250 mm Pakk.tyyppi: Hangtag 30
Poltin Liekitin esim. crème brûléen karamellisointiin. Täytetään normaalilla sytytinkaasulla. Turvallisuussyistä toimitetaan tyhjänä. Art.nro: 5016118 Mitta: H 110 mm Pakk.tyyppi: Windowbox Season annos-/uunivuoka, 4 kpl Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa. Art.nro: 5015341 Mitta: Ø 130 mm Season annos-/uunivuoka, 4 kpl Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa. Art.nro: 5016109 Mitta: Ø 100 mm Season kannu Ovaalin muotonsa ansiosta mahtuu pieneenkin tilaan. Kivitavaraa. Art.nro: 5016113 Mitta: 0,5 l 31
taste Design by Sagaform Design Group 32
taste Voidaan käyttää molemmin puolin. Helppo ripustaa. UUTUUS Leikkuulauta, pieni Bambua ja silikonia. Leikkulautaa voi käyttää molemmin puolin ja se on helppo ripustaa. Silikonireuna suojaa leikkuulautaa. Art.nro: 5017117 Mitta: 310 x 230 x 15 mm Pakk.tyyppi: Girdle Silikonireunus suojaa laudan reunaa kosteudelta, kun säilytät sitä pystyssä keittiötasolla. Bambu ei vahingoita veitsen terää. UUTUUS Leikkuulauta, iso Bambua ja silikonia. Leikkulautaa voi käyttää molemmin puolin ja se on helppo ripustaa. Silikonireuna suojaa leikkuulautaa. Art.nro: 5017107 Mitta: 400 x 300 x 15 mm Pakk.tyyppi: Girdle UUTUUS Paistinleikkuusetti Ruostumatonta terästä. Kahva akaasia puuta Art.nro: 5016694 Mitta: 335 mm, 285 mm 33
Fresh smoothie muki, pinkki Polystyreeni. BPA-vapaa. Art.nro: 5016653 Mitta: 450ml Pakk.tyyppi: Bulk BPA- VAPAA fresh Design by Sagaform Design Group Fresh smoothie muki, turkoosi Polystyreeni.BPA vapaa. Art.nro: 5016654 Mitta: 450ml Pakk.tyyppi: Bulk Fresh smoothie muki, vihreä Polystyreeni.BPA vapaa. Art.nro: 5016655 Mitta: 450ml Pakk.tyyppi: bulk 34
fresh Fresh jugurtti muki, 12 kpl display Polystyreenimuovia, BPA-vapaata. Säilytysrasia kannessa. Värilajitelma, 6 kpl/väri, pakattuna displayhin. Yhteensä 12 kpl. Art.nro: 5016705 Mitta: 30 cl/7 cl Ø 88 H 150 mm Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Display UUTUUS BPA- VAPAA Jugurtti muki AS muovia, BPA-vapaa. Kannessa säilytysrasia myslille. Art.nro: 5016699 Mitta: 30 cl/7 cl Ø 88 H 150 mm Pakk.tyyppi: Bulk UUTUUS Jugurtti muki roosa Polystyreeni, BPA-vapaa. Säilytysrasia kannessa. Art.nro: 5017122 Mitta: 30 cl/7 cl Ø 88 H 150 mm Pakk.tyyppi: Bulk 35
fresh Pullo hedelmäpusertimella, vihreä Pullon pohjassa olevalla puristimella voit puristaa sitruunan mehun suoraan pulloon.as Muovia.BPA vapaa. Art.nro: 5016672 Mitta: 650 ml Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Bulk Pullo hedelmäpusertimella, sininen Pullon pohjassa olevalla puristimella voit puristaa sitruunan mehun suoraan pulloon. AS-muovia. BPA-vapaa. Art.nro: 5016671 Mitta: 650 ml Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Bulk Juomapullo hedelmäpatruunalla Täytä pullon patruuna hedelmillä tai marjoilla ja täytä sen jälkeen pullo vedellä.makuvesi on valmis.tritan muovia.bpa vapaa. Art.nro: 5016709 Mitta: 800 ml Pakk.tyyppi: Hangtag Pullo hedelmäpatruunalla, vihreä Täytä pullon patruuna hedelmillä tai marjoilla ja täytä sen jälkeen pullo vedellä. Makuvesi on valmis.tritanmuovia. BPA-vapaa. Art.nro: 5016674 Mitta: 800 ml Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Hangtag Pullo hedelmäpatruunalla, sininen Täytä pullon patruuna hedelmillä tai marjoilla ja täytä sen jälkeen pullo vedellä.makuvesi on valmis.tritan muovia.bpa vapaa. Art.nro: 5016673 Mitta: 800 ml Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Hangtag 36
fresh Juomapullo kylmäpatruunalla, kirkas Jäädytä patruuna pakastimessa, jotta juoma pysyy viileänä pidempään. AS muovia.bpa vapaa. Art.nro: 5016708 Mitta: 52 cl Pakk.tyyppi: Hangtag Pullo kylmäpatruunalla, punainen Jäädytä patruuna pakastimessa, jotta juoma pysyy viileänä pidempään. AS-muovia. BPA-vapaa. Art.nro: 5016557 Mitta: 52 cl Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Hangtag Pullo kylmäpatruunalla, harmaa. Jäädytä patruuna pakastimessa, jotta juoma pysyy viileänä pidempään. AS-muovia. BPA-vapaa. Art.nro: 5016299 Mitta: 52 cl Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Hangtag Pullo kulmäpatruunalla, pinkki Jäädytä patruuna pakastimessa, jotta juoma pysyy viileänä pidempään. AS-muovia. BPA-vapaa. Art.nro: 5016512 Mitta: 52 cl Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Hangtag Pullo kylmäpatruunalla, sininen. Jäädytä patruuna pakastimessa, jotta juoma pysyy viileänä pidempään. AS-muovia. BPA-vapaa. Art.nro: 5016294 Mitta: 52 cl Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Hangtag Pullo kylmäpatruunalla, vihreä. Jäädytä patruuna pakastimessa, jotta juoma pysyy viileänä pidempään. AS-muovia. BPA-vapaa. Art.nro: 5016295 Mitta: 52 cl Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Hangtag 37
38 christ
mas 39
christmas Design by Björk-Forth PIA O. BJÖRKLUND JA MAGNUS FORTHMEIIER opiskelivat Boråsin tekstiilikorkeakoulussa ja ovat työskennelleet muodin parissa monenlaisille ruotsalaisille yrityksille usean vuoden ajan. Vuodesta 1997 he ovat pyörittäneet yhdessä Björk-Forth-designstudiota, jossa he tekevät tekstiili- ja tuotesuunnittelun freelancetoimeksiantoja koti- ja ulkomaisille yrityksille. Näiden toimeksiantojen ohella he luovat uusia, pääosin kivitavara- ja tekstiilivalmisteisia tuotteita ruotsalaista muotoilua tuottavan yrityksensä, Rotorin, mallistoon. 40
christmas UUTUUS X-mas snapsikarahvi Kaksiseinäistä lasia. Art.nro: 5016625 Mitta: 40 cl H 265 mm X-mas kynttilälyhty, pieni, 2 kpl Lasia, jalusta puuta Art.nro: 5016619 Mitta: Ø 70 mm, H 130 mm Snapsilasi, 4 kpl Suupuhallettua lasia. Art.nro: 5017123 Mitta: 4 cl 41
christmas Björk-Forth design studio inspiroi uusia tekstiilejä glögisarjaan. Sydämet ja tähdet ovat kauniisti ja pikkutarkasti brodeerattu tuotteisiin, jotka ovat perinteisiä joulun symboleita. Punainen kuuluu ehdottomasti tuomaan jouluun tunnetta ja lämpöä. X-mas glögipata ja lämmitin Kivitavaraa. Art.nro: 5016207 Mitta: 1,8 l X-mas glögikauha Ruostumatonta terästä. Art.nro: 5016208 Mitta: 180 mm Pakk.tyyppi: Windowbox X-mas glögimuki Kivitavaraa. Art.nro: 5016203 Mitta: 10 cl Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Bulk Glögilusikka Heart, 4 kpl Ruostumatonta terästä Art.nro: 5016211 Mitta: 110 mm Pakk.tyyppi: Windowbox X-mas pikkukulho Kivitavaraa. Art.nro: 5016206 Mitta: Ø 110 mm Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Bulk UUTUUS X-mas muki Uunin, pesukoneen, mikron ja pakastuksen kestävää kivitavaraa Art.nro: 5016620 Mitta: 25cl H80 mm Pakk.tyyppi: Bulk X-mas lautasliina, 20kpl Paperia Art.nro: 5016616 Mitta: 33 x 33 cm Vähimmäismäärä: 12 Pakk.tyyppi: Plastic bag 42
christmas X-mas leipäkori Huovutettua villaa. Art.nro: 5016624 Mitta: H 120 mm L 200 mm Pakk.tyyppi: Hangtag X-mas kynttilänjalka Kivitavaraa. Art.nro: 5016205 Mitta: Ø 120 mm H 50 mm X-mas tarjoilu-/kakkulautanen Kivitavaraa. Art.nro: 5016204 Mitta: Ø 240 mm H 105 mm 43
christmas Design by Lovisa Wattman Teolliseksi muotoilijaksi valmistunut Lovisa on opiskellut Tukholman taideteollisessa korkeakoulussa sekä Århusin arkkitehtikoulussa Tanskassa. Intohimo ruokaa ja ruoanlaittoa kohtaan on johdattanut Lovisan luonnollisesti keittiötarvike- ja astiasuunnittelun pariin. Hän on työskennellyt alalla valmistumisestaan asti, ensin työsuhteisena suunnittelijana ja vuodesta 1999 omassa designyrityksessään. 44
christmas Glögikannu lämmittimellä Tyylikkäästi muotoiltu lasinen kannu sekä metallinen lämmitin, jonka kynttilätuikku pitää kätevästi juoman kuumana. Paketti sisältää tuikun. Art.nro: 5015683 Mitta: 1,3 L Glögimukit lämpölasia, 4 kpl Setti sisältää 4 eri kuvioista glögimukia. Kaksiseinäinen lämpölasi eristää lämpöä hyvin. Art.nro: 5015682 Mitta: 10 cl Mukinalunen 4 kpl 4 eri kuviota.huovutettua villaa. Art.nro: 5015684 Mitta: Ø 80 mm Pakk.tyyppi: Windowbox Tarjoilukulhot manteleille ja rusinoille. 2 kpl Kaksiseinäistä lämpölasia. Art.nro: 5015860 Mitta: H 70 mm Ø 100 mm 45
UUTUUS Sisältää piparkakkureseptejä! Piparkakkumuottisetti, 10 kpl metallirasiassa Ruostumatonta terästä. Piparkakkumuotit on pakattu metallirasiaan. Art.nro: 5016695 Mitta: Ø 170 H 30 mm 46
Christmas liekinsammutin Lakattu teräs/polyresiini. Art.nro: 5016329 Mitta: 245 mm Pakk.tyyppi: Windowbox Hinta/kpl: 6,00 christmas Design by Sagaform Design Group Christmas pieni tarjoilulusikka 2 kpl Ruostumaton teräs/polyresiini. Art.nro: 5016334 Mitta: 135 mm Pakk.tyyppi: Windowbox Christmas juustohöylä Ruostumaton teräs/polyresiini. Art.nro: 5016331 Mitta: 210 mm Pakk.tyyppi: Windowbox Christmas paistiveitsi ja -haarukka Ruostumaton teräs/polyresiini. Art.nro: 5016333 Mitta: 300 mm 265 mm Pakk.tyyppi: Windowbox Christmas glögikauha Ruostumaton teräs/polyresiini. Art.nro: 5016330 Mitta: 280 mm Pakk.tyyppi: Windowbox Christmas iso tarjoilulusikka Ruostumaton teräs/polyresiini. Art.nro: 5016332 Mitta: 280 mm Pakk.tyyppi: Windowbox 47
christmas Design by Sagaform Design Group 48
christmas Sweetheart kulho Kivitavaraa. Pakkauksessa mukana pieni kortti. Art.nro: 5016202 Mitta: 130 x 110 x 45 mm Sydän kulho ja kauha Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa. Kauha bambua. Art.nro: 5015344 Mitta: 250 x 220 x 125 mm UUTUUS Hedelmäkori Lakattua metallia. Art.nro: 5017111 Mitta: Ø 212 H 210 mm Pakk.tyyppi: Hangtag 49
christmas Patakinnas punainen Silikonia. Kestää hyvin kuumaa ja voi pestä koneessa. Art.nro: 5015657 Mitta: 120 x 110 x 80 mm Kynttilälyhty pieni, puna/valkoinen Suupuhallettua lasia. Art.nro: 5015257 Mitta: H 125mm Ø 125mm Design by Marie Olofsson Pullonavaaja Tonttu Muovia ja ruostumatonta terästä. Art.nro: 5015604 Mitta: 100 x 60 mm Vähimmäismäärä: 24 Pakk.tyyppi: Display 50
christmas Design by Ylva Olsson Orava Kulho Kivitavaraa. Art.nro: 5015679 Mitta: 175 x 140 x 38 mm Luva snapsilasi, 2 kpl Tyylikkäät jouluhenkiset snapsilasit. Paketti sisältää 2 kpl laseja ja puiset pidikkeet. Art.nro: 5016167 Mitta: 4 cl Vähimmäismäärä: 12 Design by Matz Borgström Snapsilasi, 4 kpl Suupuhallettua lasia Art.nro: 5015690 Mitta: 4 cl Design by FormForYou 51
THE ART OF UNITING DESIGN AND FUNCTION From the very beginning, timeless classics have been created here at SEA Glassworks, always invitingly combining design and function. You will find many lovely objects to use and enjoy, objects that grace your rooms and create a sense of harmony. Our Swedish designers uphold and further develop a mode of expression that has its roots in Swedish design tradition. Enjoy our new creations lovely, colourful bowls and vases, elegant votives and bold bowls paired with decanters and glasses. 52
Black & White design by SEAglasbruk UUTUUS Black & White bowl on foot, black Glass. Art.No: 8711644 Size: D 150 mm H 160 mm Minimum number:: 4 Type of pack: White box UUTUUS Black & White bowl on foot, white Glass. Art.No: 8711643 Size: D 150 mm H 160 mm Minimum number:: 4 Type of pack: White box 53
markkinointimateriaali Sign Christmas Art.nro: 5099670 Mitta: A4 Banner Christmas Art.nro: 5099688 Mitta: 34 x100 cm 54
Sagaformin etiikkaja ympäristötyö Onnellinen maailma tarvitsee eettisen vastuunsa ja ympäristövastuunsa kantavia yhtiöitä. Meillä on aktiivinen strategia yritysvastuusta, joka kattaa kaiken kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä ja pakkausten kierrättämisestä aina työolojen parantamiseen valmistusmaissamme. YHTEISKUNTAVASTUU JA EETTINEN OHJEISTO Sagaform ei omista tehtaita. Työskentelemme sen sijaan yhteistyössä mm. lasiin ja keramiikkaan erikoistuneiden alihankkijoiden kanssa. Vaadimme toimittajiamme noudattamaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksia ja panostamaan jatkuvaan kehittämiseen niin ympäristöasioissa kuin eettisessä toiminnassakin. Eettinen ohjeistomme asettaa vaatimuksia vähimmäispalkalle ja edellyttää työajan sääntelyä sekä kieltää lapsityövoiman käytön. Olemme aktiivinen jäsen Business Social Compliance Initiative hankkeessa (BSCI). BSCI on eurooppalainen sosiaalisen laadunvalvonnan malli, joka käsittää toimittajatarkastuksia, vuoropuhelua ja seurantaa joiden avulla varmistamme, että eettistä ohjeistoamme noudatetaan. Riippumaton valvonta varmistetaan sillä, että kaikki BSCI-tarkastukset tekevät vain valtuutetut kolmannen osapuolen tutkimuslaitokset. Tämä on erinomainen laadunvarmistusmenetelmä niin meille, toimittajillemme kuin asiakkaillemmekin. New Wave Groupin ostokonttoreissa meillä on omaa yhteiskuntavastuusta vastaavia työntekijöitä, jotka työskentelevät kokopäivätoimisesti vieraillen toimittajiemme luona ja valvoen, että toimittajamme huomioivat sosiaaliset asiat ja ympäristön tuotannossaan. Tämä muodostaa pohjan hyvälle yhteistyölle ja tuotantoketjun paremmalle valvonnalle, jonka ansiosta voimme olla rauhallisin mielin. PITKÄJÄNTEINEN VUOROPUHELU Jotkut ongelmat ja haasteet vaativat korkeamman tason yhteistyötä. Siksi yhteiskuntavastuusta vastaava henkilökuntamme toimii yhdessä muiden yhtiöiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa erilaisissa foorumeissa ja pyöreän pöydän keskusteluissa. Osallistumme mm. useita kertoja vuodessa BSCI:n kokouksiin, joissa tapaamme muita eettisestä vastuunkannosta kiinnostuneita yhtiöitä eri toimialoilta aina elintarvikkeista teknologiaan. Osallistumme myös Bangladeshissa järjestettävään, Maailmanpankin koordinoimaan Buyers Forumiin, joka on helpottanut keskusteluja hallitusten edustajien kanssa. KIERRÄTTÄEN KOHTI KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ Lajittelemalla jätteemme voimme auttaa pienentämään ympäristövaikutusta ja luomaan kestävän ekosyklin. Sagaform kantaa vastuun tuottajana ja maksaa kulut, kun asiakkaat luovuttavat pakkauksensa keräyspisteisiin kierrätystä varten. Vihreä piste merkki on kansainvälinen todiste siitä, että pakkauksemme on osa kierrätysjärjestelmää. Meistä se tuntuu hyvältä! VIELÄ YMPÄRISTÖASIOISTA Kuljetus tuottaa suuren osan maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Merikuljetus on yleensä paras vaihtoehto pitkien matkojen päähän toimitettaville tavaroille. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan välttää lentokuljetuksia. Sagaformilla on kaksi päästrategiaan kuljetustemme ympäristövaikutusten vähentämiselle. Yritämme vaikuttaa huolinta- ja kuljetusliikkeisiin, joiden kanssa työskentelemme. Mukanaolomme Clean Shipping Project verkostossa on ollut tässä suureksi avuksi. Vuonna 2007 perustetussa verkostossa on luotu työkalu, joka auttaa yhtiöitä arvioimaan eri rahti- ja huolintaliikkeitä niiden ympäristövaikutuksen mukaan. Tätä tietoa voidaan sitten hyödyntää neuvotteluissa, kun painostetaan toimijoita huomioimaan ympäristöä paremmin. Yhdistämme kaikki kuljetuksemme New Wave ryhmän sisaryhtiöidemme kanssa. Varmistamalla, että kontit ja kuormat ovat aina täynnä, suojelemme ympäristöä tarpeettomilta matkoilta vajaalla täytöllä. KEMIKAALITURVALLISUUS Sagaformin tuotteiden pitää olla turvallisia, eikä niissä saa olla kiellettyjä aineita. Siksi kaikkien toimittajiemme täytyy seurata konsernimme kemikaaliluettelossa määriteltyjä standardeja. Luettelo on luotu nykyisen lainsäädännön (mm. REACH-lainsäädäntö ja EU:n ruokaaineiden kanssa kosketuksiin joutuvia tuotteita koskevat määräysten) sekä eri toimialojen suositusten mukaiseksi. Kuulumme Swerea IVF:n Kemikaaliryhmään, jonka kautta saamme käsiimme kaiken uuden tiedon ja osaamisen kemikaaleista ja kemikaalimääräyksistä. Teemme myös pistokokeita ja testejä varmistaaksemme, että valikoimamme tuotteet vastaavat Sagaformin vaatimuksia. ONKO SINULLA KYSYTTÄVÄÄ YHTEISKUNTAVASTUU- SEEN LIITTYVISTÄ PONNISTELUISTAMME? Sagaform kuuluu New Wave Group konserniin, joka hoitaa osan yhteiskuntavastuutyöstämme. Logotyp: Code of Conduct Lue lisää työstämme osoitteessa www.sagaform.fi Grafisk Form Robert Fridekrans 55
Tubelight kynttilälyhty, punainen Lasia. Paikka 3:lle lämpökynttilälle. Kynttilät mukana pakkauksessa. Art.nro: 5016221 Mitta: Ø 120 mm H 155 mm Adventtikynttelikkö Metallia. Art.nro: 5015865 Mitta: Ø 200 mm H 100 mm Kuusi -tarjoilukulho Kivitavaraa. Art.nro: 5016212 Mitta: 310 x 285 x 50 mm Lautasenalunen, 4 kpl, punainen 4 eri kuviota. Huovutettua villaa. Art.nro: 5015343 Mitta: Ø 330 mm Pakk.tyyppi: Windowbox JOULUMARKKINAT 2014 Joulumarkkinamme tarjoaa sinulle lahjoja todellisilla löytöhinnoilla. Voit poimia ostoskoriisi designtuotteita pohjahinnoin joululahjoiksi tai vaikka jakotuotteiksi. Sagaform lähettää tämän rahanarvoisen edun myötä parhaat terveisensä sinulle. Toivottavasti teet hyviä löytöjä - kerromme mielellämme heti saatavilla olevat varastomäärät. Tervetuloa 2014 Joulumarkkinoille. 56
Christmas Santa Teller, 4er Set Keramik Art.nr: 5016322 Größen: Ø 140 mm Verp. typ: Geschenkverpackung Christmas pannunalunen, pieni Huovutettua villaa. Art.nro: 5016238 Mitta: 160 x 250 mm 0 Pakk.tyyppi: Hangtag Christmas Santa Tablett Metall Art.nr: 5016327 Größen: Ø 330 mm Verp. typ: Großverpackung Christmas pannunalunen, iso Huovutettua villaa. Art.nro: 5016237 Mitta: 360 x 250 mm Vähimmäismäärä: 40 Pakk.tyyppi: Hangtag 57
DISTRIBUTORS IN THE WORLD SWEDEN Headoffice Sagaform AB Trandaredsgatan 200, 507 52 Borås, Sweden Phone +46 33 23 38 00 Fax +46 33 23 38 23 E-mail info@sagaform.com www.sagaform.com AUSTRALIA Outliving Level 1. 505 Balmain Road Lilyfield NSW 2040 Phone +61287551500 www.outliving.com.au BELGIUM Profile Sagaform AB eddie.rosengren@sagaform.com www.sagaform.com Phone +46 33 23 38 09 BELGIUM/LUXEMBOURG Retail Diferente BVBA Phone 03/542 10 24 (9-13H) Fax 03/644 35 63 Mobile 0486 95 82 83 E-mail bvbadiferente@telenet.be Trade Mart D128 BULGARIA Genesis 77A D. Hadjikotsev Str 1421 Sofia Phone +359 2 9503555 Fax +359 2 8657128 CHILE 4 Design Spa4 Design spa Av. Apoquino 3721 of. 231B Las Condes, Santiago 7550177, Chile Phone +56 981217168 E-mail magdalena@depto51.cl COLOMBIA Mauicio Cuellar M. Mar del sur Ltda Oporto mesa y cocina Calle 66 Bis No. 4-11 Bogota, Colombia Phone 57-1-3473349 Fax 57-1-3473349 E-mail gerencia@oportomesaycocina.com CZECH REPUPLIC/SLOVAKIA Albertina s.r.o./ Naoko Design Revolucní 24 11000 PRAGUE info@naoko.cz DENMARK Sagaform ApS Banemarksvej 50 E. 2. sal. 2605 Brøndby Denmark Phone +45 43 43 71 00 Fax +45 43 43 71 05 E-mail mail@newwave.dk www.sagaform.com FINLAND Oy Trexet Finland AB Juvan teollisuukatu 12, 02920 Espoo, Finland Phone + 358 9 525 9580 E-mail myynti@newwave.fi www.sagaform.fi FRANCE Profile Sagaform AB eddie.rosengren@sagaform.com www.sagaform.com Phone +46 33 23 38 09 FRANCE Retail Sagaform AB Trandaredsgatan 200, 507 52 Borås, Sweden E-mail export@sagaform.com GERMANY Profile Geigelsteinstrasse 10 D-83080 Oberaudorf info@texeteurope.com Phone +49 (0) 80339790 www.texeteurope.com GREECE Copanco Holdings 30 Thivaidos & Theoridos Str. 145 64 Athens, Greece Phone +30 210 819 86 30 HUNGARY Profile Texet Deutschland GmbH Arsenal Objekt 16, Tür 11, A-1030 Wien, Austria Phone +43 (1) 505 58 29-0 Fax +43 (1) 505 58 29-19 www.texeteurope.com ICELAND Lifa ehf. Köllunarklettsvegi 4 IS-104 Reykjavik Ísland/Iceland Phone +354 5110909 Fax +354 5610808 www.lifa.is ISRAEL Collection Design Tel Aviv E-mail etzion@collectiondesign.co.il Phone +972 3 6005929 Fax +972 3 6005939 www.collectiondesign.co.il ITALY Schönhuber AG SpA Via Verdi, 8 39031 Brunico, Italy Phone +39 0474 57 10 00 Fax +39 0474 57 10 99 E-mail info@schoenhuber.com www.schoenhuber.com JAPAN SIC, Scandinavian Information Center 4-16-9 Kamiogi, Sugnami-Ku 167-0041 Tokyo Phone +81-3-3399-9638 Fax +81-3-3399-9659 E-mail sic@sic-jpn.com NETHERLANDS DEsignLICIOUS Mirjam Swart Tramstraat 2B 3433 CE Nieuwegein Zuid Tel. 0031 6 36429052 Fax. 0031 30 7510697 E-mail mirjam@designliciuos.nl www.designlicious.nl NORWAY PROFILE Retail Sagaform AS Profile/Retail New Wave Norway, New Wave senter Karenslyst Alle 5 0278 Oslo Phone +47 48 32 98 30 Fax +47 22 54 18 99 E-mail post@sagaform.no www.sagaform.no POLAND Profile Texet Poland Sp 2.0.0 Lutycka 11 60-415 Poznan Phone +48 61 8685671 E-mail biuro@texet.pl www.texet.pl POLAND Retail Freeform UL. Kobialka 60 03-044 Warsaw Phone +48 22 4231424 E-mail joanna@freeform.com.pl RUSSSIA Ltd. Nordic Design Russia 123290, Moscow 1st Magistralny Tupic, 11/1 Office 1 SINGAPORE/MALAYSIA/JAKARTA BI&L Collections Pte Ltd 12 & 13 Mohamed Sultan Road #01-01. Singapore 238962 Phone +65 6235 0933 Fax +65 6235 0356 E-mail binl@starhub.net.sg SPAIN/PORTUGAL/ANDORRA Riera Internacional S.A Pol. Santa Rita C/. Electricitat, 7 08755 CASTELLBISBAL (Barcelona) Phone 93 7724100 Fax 93 7721853 E-mail riera@rieragroup.com www.rieragroup.com SPAIN Profile New Wave Sportswear S.A Poligono Industrial Sud-oeste 08192 Saint Quirze del Vallés (Barcelona) Phone +34 93 721 95 95 Fax +34 93 721 03 81 SOUTH AFRICA Profile Moonsafari 7 Quince Road The media Mil, Milpark Johannesburg E-mail sandra@moonsafari.co.za Phone 0027114821393 SOUTH KOREA Sweko International Co B2F 10-3 Nonhyeon - Dong Kangnam-Gu 135-010 Seoul Phone +8225469500 E-mail john@skanform.com www.skanform.com SWITZERLAND Nordisk Design AG Tribschenstrasse 11 CH-6002 Luzern, Switzerland Phone +41 41 360 33 33 Fax +41 41 360 33 88 E-mail info@nordiskdesign.ch www.nordiskdesign.ch UK/IRELAND Forma House LTD Unit 3, Mitcham Ind Est 85 streatham Road Mitcham CR4 2AP Phone +44 0208 646 3883 Fax +44 0208 640 7171 E-mail info@formahouse.co.uk www.formahouse.co.uk USA/CANADA/CENTRAL AMERICA Sagaform Inc 900 Liberty Place, Sicklerville, NJ 08081 Phone: 1-856-626-1340 Fax: 1-856-626-1342 E-mail infousa@sagaform.us www.sagaform.com 58
20:- per lykta och mugg går till Hjärt-/lungfonden. EN GÅVA MED HJÄRTA Alla hjärtans lykta och mugg har tagits fram i samarbete mellan Hjärt-/Lungfonden och Sagaform. När du köper lyktan eller muggen skänker vi tillsammans 20 kronor direkt till den livsviktiga forskningen. Svensk hjärtforskning har gjort dramatiska framsteg under de senaste decennierna men hjärtsjukdom är fortfarande vår tids stora folksjukdom. Forskarna står inför enorma utmaningar och livsavgörande gåtor måste lösas. Hjärt-/Lungfonden är den största enskilda finansiären av oberoende hjärtforskning i Sverige. Vi finansierar idag mer än 200 forskningsprojekt. Staten bidrar inte tillräckligt och verksamheten är helt beroende av gåvor från privatpersoner och företag. Det är därför din medverkan är så viktig. Hjärtforskningen räddar liv och ger oss alla fler friska år.
MINULTA SINULLE Production NWG Communications Photographer MIM Bild och Jesper Orrbeck Printer Strokirk-Landströms Internet www.sagaform.com Sagaform AB 2014