Tokaluokkalaisten energiansäästöviikon opetuspakettien tukijayhtiöt ja yhteyshenkilöt 2014



Samankaltaiset tiedostot
Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2013

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2012

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2011

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2011

Mediatapaaminen. Veli-Pekka Saajo Verkot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Fennovoiman kaksi suoraa osakasta

Sähköä koko Suomelle. Fennovoima on mahdollisuus suomalaiselle ydinvoimaosaamiselle. Antti Vilkuna

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA SÄHKÖVERKONHALTIJOIDEN VALVONTAMENETELMIEN SUUNTAVIIVOIKSI VUOSILLE

Uutta ydinvoimaa Pohjois-Suomeen

HYRIA KOULUTUS OY. - Enemmän osaamista - Yhdistyimme Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos. Hyvinkään kauppaoppilaitos

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Rovaniemen Energia konserni. Kaupunginvaltuusto

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Energiayhtiöt Tehty

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

Uuden ydinvoimalan rakentaminen Pohjois-Suomeen

OSAKKAIDEN INVESTOINTIPÄÄTÖS. Tiivistelmämuistio MUISTIO 1 (2)

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

N:o Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN Sky-kansio 7/2

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

Paikallisvoima ry:n lausunto: Selvitys vähittäismarkkinoiden tulevaisuuden tiedonvaihtoratkaisuista

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU SUOMALAINEN

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

TUOTTAJAIN MAIDON TOIMIPISTEET: Tuottajain Maito Riihimäki Meijerintie RIIHIMÄKI p

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

Hankkeen tilannekatsaus ja ydinvoimala mahdollisuutena alueelle

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

KRUUNUPYY SVT

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

Hanhikivi 1 - Energiaa Pohjois-Suomeen

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

Paikallisvoima ry:n kanta uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain muuttamisesta

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain

Alueelliset vastuumuseot 2020

KIERTOKIRJE KOKOELMA

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Energiateollisuus ry Kaukolämmön hinta

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

KIE RTOKIRJEKOKOE LM A

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty

MÄÄRÄYS Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika toistaiseksi

Juankosken kaupunki ,00 Juuan kunta ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry ,00 Jyväskylän kaupunki 1

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN N:o

Indeksitalo tutkimus

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1945 N:o

HUOLTOLIIKELUETTELO ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki ESPOO p. (09)

VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUSTUKSET Kansalaisopistot

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016

Vastaanottokeskusten yhteystietoja

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Helsinki Helsingin VOK, Kaarlenkatu Helsingin kaupunki

Lapin maahanmuuttotilastoja

Suomen mestaruuskilpailut

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Heinola Heinola Setlementtiliitto/Viittakivi oy

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Paikallisvoima ry:n lausunto datahub-projektin prosessi- ja tietomallikokonaisuuden määrittelydokumentaatiosta sekä teknisestä dokumentaatiosta

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

Kiinteistö- ja mittaustoimi v Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk)

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki ,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Yhdistysluettelo 2018

Nordean MS Lync ratkaisu

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

Kaikkien aikojen parhaat tulokset

Yhdistysluettelo 2017

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet. Timo Kallio Rakentamisjohtaja

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

Transkriptio:

Tokaluokkalaisten energiansäästöviikon opetuspakettien tukijayhtiöt ja yhteyshenkilöt 2014 Alajärven Sähkö Oy, Kauppakatu 1, 62900 Alajärvi Raimo Koskela, p. 06-557 7470, raimo.koskela@alajarvensahko.fi Energiapolar Oy, PL 8013, 96101 Rovaniemi Päivi Alaoja, p. 020 756 6500, faksi 020 756 6301, paivi.alaoja@energiapolar.fi Etelä-Savon Energia Oy, PL 166, 50101 Mikkeli Mervi Pajunen, p. 044 735 3823, mervi.pajunen@ese.fi Esse Elektrokraft, Steinpottvägen 3, 66900 Esse Ingvar Kulla, ingvar.kulla@eekab.fi (material på svenska) Forssan Energia Oy, PL 111, 30101 Forssa Minna Mandelin, p. 040 762 4250, minna.mandelin@fore24.fi Fortum Oyj, PL 100, 00048 FORTUM Tarja Hänninen, tarja.hanninen@fortum.com Haminan Energia, Reutsinkatu 12, 49400 Hamina Tiiti Saarelainen, p. 05 46010600 faksi 020 175 8622, tiiti.saarelainen@haminanenergia.fi HKR-rakennuttaja ja Helsingin kaupungin energiansäästön neuvottelukunta (ESNK) PL 1540 ( Kasarmikatu 21), 00099 Helsingin kaupunki Pälvi Holopainen, p. 050 364 9053 ja 09 3103 8494, faksi 09 31038298, palvi.holopainen@hel.fi Hyvinkään Lämpövoima Oy, Kerkkolankatu 35, 05800 Hyvinkää Antti Eskola, p. 019 458 0227 faksi 0194580280, antti.eskola@hlvoima.fi Iin Energia Oy, Paloasemantie 13, 91100 Ii Juhani Jääskeläinen, faksi 08-8180 207 tai 010 226 1226, juhani.jaaskelainen@iinenergia.fi Paloasemantie 13, 91100 Ii Imatran Seudun Sähkö Oy, Karhumäenkatu 2, 55120 Imatra Tuovi Litmanen-Tuomi, p. 05-683 55, 050 405 9423, faksi 05 683 5129, tuovi.litmanen@issoy.fi Joroisten Energialaitos, Mutalantie 4, 79600 Joroinen Kirsi Tarvainen, p. 017 578 4314, faksi 017 5784313, kirsi.tarvainen@joroinen.fi Jylhän Sähköosuuskunta, Ratatie 21, 62200 Kauhava Markku Pernaa, p. 06-434 6300 faksi: 06-434 1932, markku.pernaa@jylhaos.fi Jyväskylän Energia-Yhtiöt, PL 4, 40101 Jyväskylä merja.heinonen@jenergia.fi Kemijärven Kaukolämpö Oy, PL 75, 98101 Kemijärvi Ari Pöyliö, p. 040 596 1807 faksi 016-812 861, ari.poylio@kemijarvi.fi 1

Kemin Energia Oy, PL 1100, 94701 Kemi Petri Lento, p. 016-259 330 faksi 016-220 032, 040 539 8001, petri.lento@keminenergia.fi Keminmaan Energia Oy, Jauholantie 4, 94450 Keminmaa Mia Miettunen, mia.miettunen@keminmaanenergia.fi, Puh. 040 187 0200, Fax. (016) 280 222 Keravan Energia Oy, Tervahaudankatu 6, 04200 Kerava Maryam Al-Sadani, p. 040 546 8120, faksi 09-58495543, maryam.al-sadani@keravanenergia.fi Koillis-Satakunnan Sähkö Oy, PL 25, 34801 Virrat Aarne Haikonen, p. 03-485 511, aarne.haikonen@ksat.fi Kokemäen Sähkö Oy, Skaffarinkatu 14, 32800 Kokemäki Päivi Välimaa, paivi.valimaa@pkvoy.fi Kokkolan Energia, PL 43, Varastotie 3, 67100 Kokkola Maria Kakkuri, p. 06-828 9746, faksi 06-828 9205, maria.kakkuri@kokkolanenergia.fi Korpelan Voima kuntayhtymä, PL 13, Junkalantie 15,69101 Kannus Jenni Perälahti, p. 044 774 7220, faksi 06 870 408, jenni.peralahti@korpelanvoima.fi Kotkan Energia Oy, Kotkantie 2 (PL 232), 48101 Kotka Hanna Mäkelä, hanna.makela@kotkanenergia.fi KSS Energia Oy, Hovioikeudenkatu 3, 45100 Kouvola Maria Käki, p. 05 8851210 faksi: 05-311 7373, maria.kaki@kssenergia.fi Kuopion Energia, Snellmaninkatu 25, 70100 Kuopio Jorma Takkinen, jorma.takkinen@kuopionenergia.fi Kronoby Elverk, Kronobyvägen 18, 68500 Kronoby Glen Ahlskog, glen.ahlskog@kronoby.fi Kymenlaakson Sähkö Oy, PL 9, 47201 Elimäki Minna Vuorinen, p. 05 778 0622, 040 860 0536, minna.vuorinen@kymenlaaksonsahko.fi Köyliön-Säkylän Sähkö Oy, Kuninkaanlähteentie 76, 27800 Säkylä Katri Kolhanen, katri.kolhanen@kssoy.fi Lahti Energia Oy, PL 93, 15141 Lahti Juhani Palmunen, juhani.palmunen@lahtienergia.fi Lammaisten Energia Oy, Myllykatu 2, 29200 Harjavalta Sini Mäkipere, sini.mäkipere@leoy.fi Lappeenrannan Energia Oy, Valtakatu 25 A, 53100 Lappeenranta kirsi.kesseli@lappeenrannanenergia.fi, Puhelin 020 177 6111 Lehtimäen Sähkö Oy, Perääläntie 3, 63500 Lehtimäki Jari Lepistö, p. 020 759 8351, faksi 020 7598360, jari.lepisto@lehtimaensahko.fi 2

Lempäälän Lämpö Oy, Tampereentie 10, 37500 Lempäälä Elina Kaipila, elina.kaipila@lempaala.fi Leppäkosken Sähkö Oy, PL 1, 39501 Ikaalinen Tiina Karhunen, p. 03-450 3345, faksi 03-450 3375, tiina.karhunen@leppakoski.fi Loiste Energiayhtiö, PL 5, 87101 Kajaani Reija Huttunen, reija.huttunen@loiste.fi Lännen Omavoima Oy, Vihtorinkatu 2, 23800 Laitila Sari Arola, sari.arola@lov.fi Muonion Sähköosuuskunta, PL 15, 99301 Muonio Arto Pekonen, arto.pekonen@sahkoosuuskunta.inet.fi Mäntsälän Sähkö Oy, Sepäntie 3, 04600 Mäntsälä Lydia Luoma-aho, lydia.luoma-aho@msoy.fi Mäntän Kaukolämpö Oy, Seppälän Puistotie 15, 35800 Mänttä Timo Karstinen, p. 03 488 8354, timo.karstinen@manttavilppula.fi Nykarleby Kraftverk, Kvarnvägen 20, 66900 Nykarleby toni.forsbacka@nkab.fi (material på svenska) Naantalin Energia Oy, PL 33, 21101 Naantali Jarno Ala-Kokko, p. 02-4362 900, faksi 02 436 2910, jarno.ala-kokko@naantalinenergia.fi Nurmijärven Sähkö Oy, Kauppanummentie 1, PL 4, 01901 Nurmijärvi Katja Ruuskanen, p. 044 723 3358, katja.ruuskanen@nurmijarvensahko.fi Oulun Energia, Siirto ja jakelu Oy, PL 116, 90101 Oulu Jarmo Meriläinen, p. 08-5584 3300, faksi 08 5584 3366, jarmo.meriläinen@oulunenergia.fi Oulun Seudun Sähkö, Voimatie 2, 90440 Kempele Tarja Ollikainen, 08-3101411, 040 7360411, faksi 08 3101405, tarja.ollikainen@oulunseudunsahko.fi Outokummun Energia Oy, PL 53, 83501 Outokumpu Petri Hartikainen, p. 013-5630 11, petri.hartikainen@outokummunenergia.fi Paneliankosken Voima Oy, Mäkiläntie 7, 27430 Panelia Päivi Välimaa, paivi.valimaa@pkvoy.fi Parikkalan Valo Oy, Parikkalantie 15, 59100 Parikkala Mika Lirkki, p. 05 439 0220, faksi 054390211, mika.lirkki@pavo.fi Pohjolan Voima Oy (Kristiinankaupunki, Porin Reposaari, Harjavalta, Kokemäki), PL 40, 00101 Helsinki Hannele Kukka, p. 09 693 06383, 050 313 3383, faksi 09 693 06555, hannele.kukka@pvo.fi Pietarsaaren Energialaitos, Viktor Shaumannin puistikko 1, 68600 Pietarsaari YHTEYDET: Pietarsaaren kaupunki, Esa Koskela, 044 785 1649 tai 06 785 3649, esa.koskela@jakobstad.fi 3

Porvoon Energia Oy, PL 95, 06101 Porvoo Nina Fransas, nina.fransas@porvoonenergia.fi Pori Energia, PL 9, 28101 Pori Eeva Ylänen, p. 02 621 2233, faksi: 02-621 2121, eeva.ylanen@porienergia.fi Raahen Energia Oy, PL 39, 92101 Raahe Elisa Saarenpää, p. 040 135 6797, faksi 08-439 4382, elisa.saarenpaa@raahe.fi Rantakairan Sähkö Oy, Lanssitie 1, 95200 Simo Pasi Syrjälä, p. 010 231 9920, faksi 016 215 7766, pasi.syrjala@rantakaira.fi Rovakaira Oy, PL 8013, 96101 Rovaniemi Juha-Pekka Holm, p. 0400 399 349, faksi 0207 56 6301, juha-pekka.holm@rovakaira.fi Rovaniemen Energia konserni, Koskikatu 27, PL 8013, 96101 Rovaniemi Elise Härö, p. 020 756 6417, faksi 020 756 6559, elise.haro@ren.fi Sallila Energia Oy, Loimijoentie 65, 32440 Alastaro Pirjo Haapanen, p. 02-764 3234, faksi 02 764 1282, pirjo.haapanen@sallila.fi Seinäjoen Energia Oy, Varastotie 5, 60100 Seinäjoki Sanna Alestalo, puh 020 020 760 1348, sanna.alestalo@seinäjoki.fi Suomen Sokeri Oy, Sokeritehtaantie 20, 02460 Kantvik Jouni Koivisto, p. 010 431 5440, gsm 040 508 7402, faksi 09 223 05610, jouni.koivisto@nordicsugar.com Suomen Ympäristökasvatusseura, Mechelinkatu 36, 00260 Helsinki kati.vaha-jaakkola@ymparistokasvatus.fi Suur-Savon Sähkö Oy, PL 3, 50101 Mikkeli johanna.rautio@sssoy.fi Tammisaaren Energia Oy, PL 31, 10601 Tammisaari Roald von Schoultz, p. 019 2892413, faksi 019 2892430, sahkonmyynti@tammisaarenenergia.fi Tenergia Oy, Keskustie 81, 95300 Tervola jarno.lumimaki@tervola.fi Tornionlaakson Sähkö Oy, Myllytie 1, 95700 Pello Janne Vittikko, p. 020 773 9608, faksi 016 515 079, janne.vittikko@tls.fi Tornion Energia Oy, Asemakatu 5, 95420 Tornio Jalo Kari, jalo.kari@tornionenergia.fi Tunturiverkko Oy, Sairaalatie 3 a, 99800 Ivalo jarkko.kaisanlahti@inergia.fi Turku Energia Oy, PL 105, (Linnankatu 65), 20101 Turku Minna Niemelä, p. suora 02 262 8428, 050 557 3428, minna.niemela@turkuenergia.fi 4

Vattenfall Oy, Televisiokatu 4, 00240 Helsinki Minna Virtanen, minna.virtanen@vattenfall.com Vaasan Sähkö Oy, PL 26, 65101 Vaasa Mikael Jussila, mikael.jussila@vaasansahko.fi Vakka-Suomen Voima Oy, PL 11, 23801 Laitila Timo Kuusisto, p. 02 850 61, 050 586 3550, faksi 02 8506 200, timo.kuusisto@vsv.fi Valkeakosken Energia Oy, PL 89, Roineenkatu 24, 37601 Valkeakoski Anne Kamp-Laukka, puh 03 5691 5530, faksi 03 584 6000, anne.kamp-laukka@vlk.fi Vantaan Energia Oy, PL 95, 01301 Vantaa Minna Korhonen, p. 09-82901, suora 09-829 0459, minna.korhonen@vantaanenergia.fi Varkauden Aluelämpö Oy, Hasintie 24, 78200 Varkaus Jyrki Väänänen, p. 042 44 601, faksi 017 556 6017, jyrki.vaananen@varkaudenaluelampo.fi VALONIA, Vanha Suurtori 7, 20520 Turku liisa.harjula@valonia.fi Vatajankosken Sähkö Oy, PL 12, 38701 Kankaanpää Tuula Toivonen, p. 044 596 1090, faksi 02 5782 5202, tuula.toivonen@vatajankoski.fi Vetelin Sähkölaitos Oy, Äijäpatintie 4, 69700 Veteli juha.kauppinen@vetelinsahkolaitos.fi Ålands Elandelslag, Godbyvägen 193, AX-22100 MARIEHAMN David Karlsson, +358( 0)18839226, Mobil +358(0)4573421988, (material på svenska) Ääneseudun Energia Oy, Kotakennääntie 31, 44100 Äänekoski Ari Nyholm, Hannele Pellinen, p. 020 632 3815, faksi 020 632 3802, hannele.pellinen@aane-energia.fi, ari.nyholm@aane-energia.fi päivitetty 4.4.2014 5