RETKI SADUN MAAILMAAN Opastajana Katri Sarmavuori Yleistä saduista: määritelmä, lajeista, rakenne Yksityiskohtaisemmin Punahilkka, Hannu ja Kerttu sekä Tuhkimo
Sadun määritelmä Huom. Huom. Mikä tahansa kertomus ei ole satu Satugenrellä on vaatimuksensa Satu on mielikuvitukseen, kansan uskomuksiin ja myytteihin perustuva, aika- ja paikkasuhteista, samoin kuin arkitodellisuuden rajoista piittaamaton opettava tai huvittava kertomus (Kuivasmäki & Heiskanen-Mäkelä 1990, 83). Satu on kertomataidetta, jossa on useita episodeja ja jossa on normaalitajunnan ylittäviä kokemuksia. Siinä on ainakin yksi todellisuudessa mahdoton asia, esim. ihmisen ja eläimen keskustelu. Siinä voi olla taikasanojen käyttöä. Ovi avautuu taikasanan avulla. (Ylönen 2000a, 9.) Mikään muu kirjallisuuden laji ei ole niin laajalle levinnyt eikä osoittautunut niin elinvoimaiseksi kuin satu. Satuja on kaikkien kansojen keskuudessa. (Laurent 1947.) Sadun lajeista Satutyyppejä erotetaan monia lajeja. Yksi jaottelu on ryhmitellä ne tekijän mukaan kansansatuihin ja taidesatuihin. Kansansadun keksijää ei tiedetä, sillä satu on kulkeutunut eri kertojien mukana paikasta toiseen. Niitä voidaan kutsua kokoajansa ja julkaisijansa mukaan. Charles Perrault valloitti kansansaduille paikan julkaisemalla kahdeksan satua nimellä Hanhiemon tarinoita 1697. Niiden joukossa oli Ruusunen ja Tuhkimo. Perrault kirjoitti sadut muistiin niin kuin hän oli ne kuullut äidiltään ja kuten hän oli ne kertonut omille lapsilleen. Tyyli oli runsassanaista ja vuolasta. (Laurent 1947.) Grimmin veljekset Jacob ja Wilhelm julkaisivat 1812 14 kokoelman Kinder- und Hausmärchen. Niitä suomennettiin 1920-luvulla. Grimmien lopullinen versio (201 satua) ilmestyi 1857. Sen suomenkielinen käännös valmistui 1999. Siinä on 55 ensi kertaa suomennettua satua. Kieliasussa on pyritty mahdollisimman lähelle alkuperäistä, tosin jo vakiintunutta satusanastoa, esim. kerro, kerro, kuvastin, ei ole nykyaikaistettu asuun peili. Grimmin saduissa käytettiin prinssin ja prinsessan sijasta nimityksiä kuninkaanpoika ja kuninkaantytär. Prinsessa Ruususesta on tullut pelkkä Ruusunen. Ruususen haltijattaria kutsutaan uudessa käännöksessä tietäjänaisiksi. Aiemmissa suomennoksissa nuorukaiset lähtivät vain kulkemaan tai vaeltamaan, mutta koska he useimmiten ovat suutarintai räätälinkisällejä, jotka mestarin taidon ja arvonimen saadakseen joutuvat lähtemään kisällinvaellukselle ja kiertämään mestarilta toiselle muutaman vuoden ajan, uudessa käännöksessä käytetään nimitystä kisällinvaellus. (Jänicke & Suominen 1999, esipuhe.) Grimmin tunnetuimpia satuja ovat Ruusunen, Punahilkka, Tuhkimo, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Hannu ja Kerttu sekä Bremenin kaupungin soittoniekat. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa on n. 90 000 kansansatutoisintoa. Ne on ryhmitelty pääryhmiin I) eläinsadut, II) varsinaiset sadut ja III) pilasadut. Varsinaiset sadut on luokiteltu tyypeiksi: 1) ihmesadut, 2) novellisadut, 3) legendat ja 4) sadut tyhmästä paholaisesta. Ihmesadussa on ihmispäähenkilö ja vähintään yksi ihmeellinen elementti: taikaesine, puhuva eläin, yliluonnollinen henkilöhahmo, muodonmuutos, ihmisen suorituskyvyn ylitys ym. (Apo 1986). Novellisadussa sankari selviytyy ongelmasta älynsä avulla omin neuvoin, ei onnen ja ihmeen kautta kuten ihmesadussa. Legendat ovat uskonnollisia ja kertovat Kristuksen, apostolien ja pyhimysten vaelluksesta. Pilasaduista ovat tunnetuimpia hölmöläissadut sekä Matti ja piru. Köyhä paimenpoika Matti pestautuu rengiksi pirulle. Matti voittaa älynsä ja viekkautensa avulla isäntänsä. Taidesatuja kutsutaan tekijänsä mukaan. Tunnetuimpia sadunkertojia ovat H. C. Andersen, Zachris Topelius, Anni Swan, Tove Jansson, Marjatta Kurenniemi, Kaarina Helakisa, Mauri Kunnas ym.
Sadun rakenne Sadun alkupuolella esitetään yleensä ongelma. Se voi olla mahdottomalta tuntuva tehtävä tai odottamaton tapahtuma. Joskus sadun sankari lähtee etsimään seikkailuja ja joutuu vaarallisiin tilanteisiin. Hänellä on auttajia (yliluonnollisia olentoja tai tavallisia ihmisiä). Kerronnan edetessä päähenkilö oppii omista ja toisten kokemuksista. Sadussa on kriisi, jonka jälkeen ongelmat ratkeavat. Pahuudesta voidaan rangaista. Kriisin jälkeen sankarin tai sankarittaren elämässä tapahtuu muutos. Hyvyydestä palkitaan usein vasta lopussa. (Ylönen 2000a, 12-13.) Kansansatuihin on katsottu sisältyvän kolme aatetta: 1) Olemassaolo on ihmeellinen, ihme on todellisuutta. 2) Kaitselmus tai hyvät voimat auttavat hädässä olevaa hyvää ihmistä. 3) On kestettävä tavattoman paljon, ennen kuin päämäärä saavutetaan. Mutta se, joka kuuntelee sisäistä ääntään eikä petä kutsumustaan, onnistuu voittamaan vastukset. (Laurent 1947.) Kestämisestä ja kärsimyksestä kertovat erityisesti Tuhkimo, Hannu ja Kerttu, Lumikki, Sammakkoprinssi, Adalminan helmi, Kultapeipponen ym. Kaitselmuksesta ja hyvistä voimista kertoo erityisesti Topeliuksen satunäytelmä Suojelusenkeli. Siinä mustalaiseukko Tattari Taara kostaa kuningas Roudalle varastamalla juuri syntyneen prinssin ja viemällä hänet Mylly-Matille. Matilla ja Maijalla on vastasyntynyt Fride-poika. Musta ja Valkea enkeli taistelevat lapsesta. Musta enkeli ilmoittaa, että jos hän voittaa, hän tahraa valkosiiven synnin yössä. Lopussa Musta enkeli tunnustaa häviönsä. Valkea enkeli oli kuninkaanpoika Froden synnytyksessä kuollut äiti kuningatar Gunilla. Näytelmä loppuu enkelten lauluun lapsille: Käykää hyvän, totuuden ja ikielon teitä! Suojelusenkelin ongelma oli vaihdokas, kosto ja pelkuruus sekä hyvän ja pahan taistelu. Ongelma liittyy usein henkilön kasvuun. Kuningas ilmoittaa antavansa valtakuntansa sille pojalle, joka täyttää hänen toivomuksensa. Unkarilaisessa sadussa Kultapeipponen isä pyytää poikia tuomaan elämän ja kuoleman vettä sekä kultaisen peipposen. Kilpakosijoista saa prinsessan se, joka saa hänet puhumaan, nauramaan tai joka osaa ratkaista arvoituksen. Suomalaisessa kansansadussa Mökintyttö ja kuningas on ongelmana parinmuodostus. Kuningasta vaivaa suuri sosiaalinen ero. Tyttö on köyhästä mökistä. Pelkkä kauneus ei riitä kuninkaalle rakastumiseen. Hän koettelee tytön rakkauden aitoutta ja voimakkuutta vaatimalla tätä ratkaisemaan vaikean tehtävän (ongelman): Tytön on tultava kuninkaan luo niin, että hänellä ei ole yllään vaatteita mutta että hän ei ole myöskään alaston. Hän ei saa tulla hevosella mutta ei myöskään ilman hevosta. Hän ei saa tulla ratsain mutta ei myöskään ajaen. Hän ei saa kulkea tiellä mutta ei myöskään ojassa. Hän ei saa tulla päivällä mutta ei myöskään yöllä. Hän ei saa tulla sisään eikä jäädä ulkopuolelle. Koska tyttö on yhtä viisas kuin kauniskin, hän ratkaisee tehtävän. Hän riisui vaatteensa ja kietoi suuren kalaverkon ympärilleen. Hän lainasi naapurilta aasin ja sitoi verkon sen häntään. Hän hoputti aasia, niin että se lähti hinaamaan häntä pitkin ojanreunaa. Hän sovitti matkanteon niin, että hän tuli perille aamuhämärissä, jolloin ei ollut enää yö mutta ei vielä päiväkään. Hän asettui seisomaan linnan portille niin, että toinen jalka oli kynnyksen sisäpuolella ja toinen ulkopuolella. Hän ei siis ollut sisällä mutta ei myöskään ulkona. Mökintyttö voittaa kuninkaan rakkauden ja saa hänet omakseen. Sadut voivat myös olla ilottelevia sanaleikkejä. Ne voivat olla huolettomia kotiinpaluukertomuksia, joissa ei jäädä murehtimaan tyhmyyksiä. Grimmin sadussa Onnellinen Hannu, myös nimellä Onnekas Hannu/Jussi tai Nokkela Hannu poika saa seitsemän vuoden palveluksen jälkeen palkaksi kultakimpaleen. Koska sitä on painava kantaa, hän vaihtaa sen hevoseen. Hevonen oikutteli ja heitti hänet selästään maahan. Niinpä Hannu vaihtoi sen lehmään. Sen parissa saattoi astua kaikessa rauhassa ja siitä sai maitoa, voita ja juustoa joka päivä. Lehmä oli kuitenkin liian vanha, ettei siitä ollut lypsettäväksi. Hän sai vaihdetuksi sen porsaaseen ja porsaan hanheen. Hanhen hän vaihtoi veitsenteroittajan tahkoon. Sekin putoaa kaivoon. Hän on tyytyväinen ja onnellinen, että hän vapautui kaikista taakoista.
Punahilkka ja sen eri versiot Punahilkasta voi esittää analyysina, että se on varoitussatu suden (miehen, tuntemattoman vastaantulijan, petkuttajan) viekkautta ja houkutuksia kohtaan. Se varoittaa poikkeamasta tieltä ja toimimasta äidin kieltoja vastaan. Siinä on vastakkain hyvä viaton sievä tyttö ja paha susi. Metsästäjä on pelastaja. Paha susi saa rangaistuksen. Satu on muuttunut vuosisatojen aikana. Perrault n Punahilkassa 1697 nuori maalaistyttö menettää viattomuutensa herrasmiehelle, joka kohtelee häntä huonosti. Versio päättyy satiiriseen ja ironiseen opetukseen: Nuorten ja kauniiden tyttöjen ei pidä kuunnella vieraita. He eivät näet tiedä, että nämä lempeät sudet ovat kaikista olennoista vaarallisimpia. Myöhemmissä versioissa Punahilkka menee uudelleen metsään ja tapaa suden mutta hän ei jää enää juttelemaan vaan kiiruhtaa isoäidin luo. Susi houkutellaan ansaan. Grimmin versio on 1900-luvulla muuttunut kesymmäksi. Isoäiti pelastautuu komeroon eikä susi syö Punahilkkaa vaan pakenee seudulta. Eri muunnelmat ovat saaneet vaikutteita aikansa lapsinäkemyksestä ja kirjallisista malleista. (Shavit 1990.) Perrault n versio oli holhoava, Grimmin järkeilevä ja 1900-luvun myöhemmät versiot muuttuivat suojeleviksi. Perrault kirjoitti satiirin aikuisille, Grimmin versio oli lapsille. Grimmin versiossa perhesuhteet olivat esillä: isoäiti rakastaa Punahilkkaa ja on ommellut hilkan hänelle symboliksi rakkaudestaan. Äiti tietää isoäidin olevan sairas ja lähettää lapsen auttamaan häntä. Perrault n sadussa lapsi kerää kukkia omaksi ilokseen, Grimmin versiossa hän poimii niitä isoäidille. Bruno Bettelheim (1986) tarkastelee satua yksilön kehityksen vaiheiden ja persoonallisuuden kerrosten kannalta ja esittää sadusta psykoanalyyttisen tulkinnan. Satu symbolisoi ratkaisevan tärkeitä elämänkokemuksia. Punahilkassa puhutaan ihmisen intohimoista, oraalisesta ahneudesta, aggressiivisuudesta ja murrosikäisen seksuaalisista haluista. Se asettaa kypsyvän lapsen jalostuneen oraalisuuden (Punahilkka on viemässä isoäidille herkkuja) vastakkain varhaisemman kannibalistisen oraalisuuden (susi syö suihinsa isoäidin ja Punahilkan) kanssa. Tässä sadussa on väkivaltaisuutta, jota edustaa myös se toiminta, joka pelastaa nuo kaksi naista, eli suden vatsan leikkaaminen auki ja kivien paneminen suden vatsaan. (Bettelheim 1986, 221.) Sadussa ei puhuta isästä. Ratkaisevaksi on tullut mies, joka on projisoitu kahteen vastakkaiseen hahmoon: vaaralliseksi viettelijäksi, joka tilaisuuden saadessaan muuttuu tappajaksi, ja metsästäjäksi, joka osoittautuu vastuulliseksi ja pelastavaksi isähahmoksi. Tieltä poikkeaminen ja äidin neuvojen unohtaminen osoittaa Punahilkasta ratkaisemattomia oidipaalisia vaikeuksia. Hän saa ansaitsemansa rangaistuksen onhan hän syypää isoäidin joutumiseen suden suuhun. Myös suden oraalinen ahneus tulee sen omaksi tuhoksi. Se saa tekojensa mukaisen rangaistuksen. Satu suojelee lasta
ahdistukselta. Jos susi kuolisi, kun sen vatsa avataan kuin keisarinleikkauksessa, lapsi voisi saada sen käsityksen, että äidin vatsasta tuleva lapsi tappaa äidin. Susi kuolee vasta myöhemmin. Sen vatsassa on raskaita kiviä ja vatsa on ommeltu kiinni, joten lapsen ei tarvitse pelätä synnytystä. Punahilkka ja isoäiti kokevat uudelleen syntymisen. Monissa saduissa on syntyminen uudelleen korkeammalla tasolla. Se auttaa uskomaan, että kehityksessä päästään korkeammalle. Punahilkka on pelastumisensa jälkeen entistä onnellisempi. Punahilkka menettää lapsen viattomuutensa, kun susi paljastuu sudeksi ja syö hänet. Kun hän pääsee pois suden vatsasta, hän syntyy korkeammalle olemassaolon tasolle: hänellä on myönteinen suhde molempiin vanhempiinsa, eikä hän enää ole lapsi, vaan hän palaa elämään nuorena tyttönä. (Bettelheim 1986, 209 222.) Jungilaisittain tarkasteltuna Punahilkka käy läpi individualisaatiokehityksen lapsesta uudelleen syntymiseen, pelastumiseen ja itsensä löytämiseen. Voisi ajatella, että hän etsii Suurta äitiä. Sen estää susi, joka edustaa varjoa ja animaalisuutta. Punahilkan äiti ohjaa tyttöä Suuren äidin luo ja varoittaa joutumasta tiedostamattoman harhateille. Metsästäjä on Vanha viisas, jonka avulla Punahilkka pääsee tietoisen korkeammalle tasolle. Moderni satu: Punahilkka-muunnelma Mauri Kunnaksen Hurjan hauskassa autokirjassa (1993) Punahilkka on saanut nimensä siitä, että hän piti usein yllään punaista viittaa, jossa oli huppu. Siinä ei kerrota, kuka sen oli valmistanut. Äiti ja tytär leipovat piparkakkuja, sillä isoäiti on tulossa kylään. He saavat puhelinsoiton. Isoäiti ilmoittaa, että hänen vanha autonsa on mennyt rikki eikä hän voi lähteä liikkeelle. Punahilkka ehdottaa, että hän voisi lähteä viemään pipareita isoäidille. Äiti pyytää häntä ajamaan suorinta tietä ja olemaan pysähtymättä. Vieraiden kanssa ei pidä jäädä juttelemaan. Punahilkka lähti punaisella moottoripyörällään. Hänen oli pysähdyttävä ottamaan bensaa. Silloin susi tuli kysymään, minne hän oli matkalla. Susi haaveili vesi kielellä saavansa paistettua pikkutyttöä isoäitikastikkeessa. Hän ryntäsi isoäidin taloon ja tunki hänet tavarasäilöön. Susi otti mummon myssyn ja jäi autoonsa odottamaan Punahilkkaa. Punahilkka ihmettelee isoäidin auton lamppujen, pakoputkien ja konepellin suuruutta. Susi yrittää kaapata tytön, joka ehtii juosta vanhalle valtatielle. Paikalle osuvat hinausauto ja poliisit. Kalle Mourula sieppaa suden amerikanraudan hinauskoukkuun ja kiepauttaa sitä niin, että susi menettää muistinsa. Se hoipertelee metsään palaamatta koskaan. Isoäiti pääsee tavarasäilöstä hyvässä kunnossa. Lopussa Punahilkka, äiti, isoäiti ja Kalle juovat pullakahvit äidin rekka-autolla. Kunnaksen versio on moderni satiiri. Susi on amerikanraudalla ajava kaahari eli playboy, joka pääsee kiinni jouduttuaan hinausauton karusellin kyydin jälkeen livahtamaan pois. Häntä kohdellaan yhtä hellävaraisesti kuin Punahilkkaa. Molemmat pääsevät pälkähästä pakenemalla. Punahilkka pääsee sutta pakoon poliisien ja Kalle Mourulan (hinausauton kuljettajan) luo. Susi saa kyydityksensä jälkeen livahtaa metsään koskaan enää palaamatta. Naisnäkemys on moderni, sillä kaikki ovat autoilevia. Isoäidillä on vanha auto, jonka moottoria hän itse yrittää korjailla. Punahilkalla on moottoripyörä ja äidillä rekka-auto. Metsää edustaa huoltoasema pesukatuineen ja ravintoloineen. Kunnaksen versiossa ei mennä vatsan tasolle. Susi vain haaveksii ihmispaistista. Hän jää sitä ilman, koska Punahilkka ehtii paeta. Isoäiti joutuu vain auton tavarasäilöön. Susi säästyy vatsan täyttämiseltä kivillä. Susikin saa paeta todellista rangaistusta. Isoäidille ja Kalle Mourulalle tarjotaan pullakahvit. Tilanteet eivät ole yhtä ahdistavia kuin alkuperäisessä sadussa. Ahdistuksen sijasta uudessa versiossa on vauhtia ja kiirettä ollaanhan urbaanissa automaailmassa. Individuali- saatiokehitys on heittänyt kuperkeikkaa. Lapsi ajaa moottoripyörällä. Hän ei siirry kehityksessään esim. polkupyörästä autoon tai aikuismaisempaan välineeseen. Uudelleen syntymisen sijasta hän saa palkkioksi vain pullakahvit tosin hyvässä seurassa isoäidin, äidin, pelastajan ja kuvan mukaan myös poliisien kanssa. Suurimmaksi palkkioksi voisi ajatella, että Punahilkka saa pysyä lapsena. Kontaktista suden kanssa hän selviää pakenemalla.
Hannu ja Kerttu Hannu ja Kerttu tunnetaan meillä Grimmin satuna. Se on jokseen kin samanlaisena eri satukirjoissa. Mauri Kunnaksella on moderni versio. Tunnettuja sisaruksia ja eri sukupuolta olevia pareja ovat Topeliuksen Koivun ja tähden tyttö ja poika sekä sadun Parempi tie Tutteli ja Putteli. Grimmeillä on satu Veli ja sisar. Yleisem pää saduissa on, että niissä on lähtökohtana kaksi tai kolme veljeä tai sisarta. Hannulla ja Kertulla ei ole keskenään sisaruskateutta, he vetävät kaikessa yhtä köyttä. Samoin Koivun ja tähden sisar ja veli ovat erottamattomat. Grimmin sadussa Veli ja sisar paha äitipuoli taikoo veljen kauriiksi. Sisar on veljensä tukena ja ottaa hänet kuninkaan puolisoksi päästyään hoviinsa. Vasta sadun lopussa, kun noita tuomitaan ja poltetaan, kauris muuttuu jälleen ihmiseksi. Sisar ja veli elivät sitten onnellisina yhdessä elämänsä loppuun saakka. Tuttelissa ja Puttelissa sisarukset menevät eri teitä. Hannu ja Kerttu opastaa lasta luopumaan kypsymättömästä riippuvuudesta vanhempiinsa ja saavuttamaan seuraavan kehitystason ja arvostamaan myös ikäistensä tukea (Bettelheim 1984, 202). Joissakin versioissa noita syöttää Hannua parhailla herkuilla mutta Kerttu saa syödä vain jätteitä tai ravunkuoria. Hannu työntää häkistä sormensa tilalle luun tai tikun. Satu kertoo, että perhe voi olla niin köyhä, että lapsille ei riitä ruokaa. Lapset kohtaavat pahoja naishahmoja, äitipuolen ja noidan. Isä haluaisi olla heille hyvä, mutta hän joutuu myöntymään äitipuolen pahoihin vaatimuksiin. Lapset ovat neuvokkaita, ja lopussa he tekevät perheestä rikkaan. Paha äitipuoli on kuollut, ja he saavat elää isän kanssa onnellisina. Moderni satu: Hannun ja Kertun muunnelma Mauri Kunnaksen versiossa jätekuski Eetu Roskalalla oli lapset Hannu ja Kerttu. He ajoivat usein kolmisin ympäri kaupunkia ja keräsivät roskia. Hannu ja Kerttu olivat aina isän mukana ja heillä oli hyvin hauskaa, kunnes isä rakastui ja meni naimisiin. Äitipuoli ei pitänyt lapsista eikä roska-autosta. Hän vaati hankittavaksi maastoauton. Sillä perhe ajeli ympäri erämaita. Mutta äitipuoli ei ollut vieläkään tyytyväinen. Hän vaati hankittavaksi Monsterin. Hän syytti lapsia ahmateiksi. Hän heitti heidät auton lavalle, kaasutti parkkitaloon ja kurvaili sokkeloissa niin, että lapset putosivat kyydistä. Lapset harhailivat eivätkä löytäneet pois. He näkivät rekkaveturin ja perävaunun, jonka seinät oli tehty kuorrutetuista donitseista, piparkakuista, kääretortuista ja karamellilangoista. Lapset ahmivat nälissään herkkuja vaunun seinästä. Paha noita sieppasi Hannun ja telkesi hänet rekkaveturin työkalusäiliöön. Kertun hän määräsi keräämään suurimmat ja rasvaisimmat donitsit ja syöttämään ne Hannulle. Kun poika ei tuntunut lihovan Hannu oli työntänyt eukon tunnusteltavaksi kovan ja kapean työkalun, noita päätti syödä Kertun. Hän valehteli tytölle, että heidän piti paistaa enemmän donitseja. Hän pyysi Kerttua katsomaan, onko uuni tarpeeksi kuuma. Kerttu arvasi, että eukko yritti houkutella hänet uuniin. Kerttu keksi, että suuluukku
oli hänelle liian pieni. Noita suuttui ja kiljui, että hänkin mahtuisi sinne. Hän työnsi päänsä uuninluukusta, jolloin Kerttu läimäytti hänet sauvalla uuniin kokonaan. Ilkeä noita paistui itse omassa uunissaan. Donitsivaunu räjähti. Lapset ottivat noidan rekkaveturin. He tapasivat kaupungilla isänsä, joka oli kovasti kaivannut lapsiaan. Äitipuoli oli huristellut matkoihinsa. Isä oli päässyt lakaisukoneen kuljettajaksi. Lapset ehdottivat, että he ottaisivat takaisin vanhan roska-autonsa. Niin tapahtui ja he jatkoivat entistä työtään. Tuhkimo ja sen eri versiot Tuhkimo on satujen helmiä. Se kertoo sisaruskateuden tuskista ja nöyryytysten kohteeksi joutumisesta. Sadusta on monia versioita. Meillä se tunnetaan Charles Perrault n ja Jacob Grimmin kertomina. Suomalainen kansansatu Tuhkimus tai Tuhkimo on nuorin ja laiskin kolmesta veljeksestä. Se on eri satu kuin seuraavassa tarkasteltava naispuolinen Tuhkimo, joka kadottaa kenkänsä. Myös Topelius on laatinut runomuotoisen satunäytelmän Perrault n sadun pohjalta. Mauri Kunnas on kertonut modernin Tuhkimon. Tuhkimo on kirjoitettu muistiin Kiinassa 9. vuosisadalla jkr. Kerrottuna se on vielä huomattavasti vanhempi. Pienikokoinen jalka on koettu hyveellisyyden, hienostuneisuuden ja kauneuden tunnusmerkiksi. (Bettelheim 1984.) Vanhat kiinalaiset sitoivat tytön jalan, jotta se pysyisi pienenä. Kauneutensa vuoksi tytön oli kärsittävä jalkasärkynsä. Perrault n versiossa Tuhkimo saa tehdä raskaat työt. Sisarpuolet kadehtivat häntä, sillä hän oli hyvin kaunis, ja he itse olivat rumia ja kömpelöitä. He tekivät kaikkensa, jotta hän tuli onnettomaksi. Tuhkimo joutui istumaan lieden ääressä keskellä tuhkakasaa ja pukeutumaan ryysyihin. Hän joutui auttamaan sisarpuolia pukeutumaan tanssiaisiin ja harjaamaan heidän tukkansa. Kun Tuhkimo näki heidän kauniit pukunsa, rupesi hänenkin tekemään mieli tanssiaisiin, mutta kun hän ujosti pyysi päästä mukaan, nauroivat ja pilkkasivat sisarpuolet häntä. Kumminsa kädenheilautuksen avulla Tuhkimo saa kuitenkin maailman ihanimman puvun, jossa kimaltelevat kulta- ja hopealangat ja kallisarvoiset jalokivet välkkyvät. Tuhkimon hiuksiin tulee helminauha ja jalkoihin sievimmät ja siroimmat lasikengät, mitä ikinä on nähty. Kun kadonneen kengän omistajaa etsitään, isosisar leikkasi isovarpaansa ja toinen sisar kantapäänsä, molemmat äitinsä kehotuksesta. He yrittävät estää Tuhkimoa koettamasta kenkää. Sadun lopussa kerrotaan, että sisarpuolet tulivat Tuhkimon ja prinssin häistä vihreiksi kateudesta ja päivä päivältä rumemmiksi. Perrault n versio ei ole aivan niin julma kuin Grimmin versio, jossa sisarpuolet saavat karmean rangaistuksen. Kyyhkyset, jotka ovat paljastaneet, että sisarpuolten leikatut jalat vuotavat verta, puhkaisevat myös lopussa sisarpuolten silmät. Grimmin versio on liian julma. Bettelheimin (1984, 286-298) selityksenä sadulle on, että jokaisella on pelkoja siitä, että sisarta kohdellaan paremmin ja että minä itse olen huonommassa asemassa. Sisarpuolten ilkeys ja kateus ja Tuhkimon kärsimys tulevat kouriintuntuvasti esille. Jos sisaruskateuden riivaamalle lapselle sanotaan, että pian hän kasvaa ja että hänestä tulee yhtä hyvä kuin veljensä ja sisarensa, se ei paljonkaan lievitä hänen senhetkisiä kärsimyksiään. Kaikkia lapsia piinaa joskus sisaruskateus, myös ainoa lapsi kokee, että muilla on jotain paremmin. Häntä voi kiusata pelottava ajatus, että jos hänellä olisi sisar tai veli, niin hänen vanhempansa asettaisivat tämän hänen edelleen. Tuhkimo on lohdullinen, sillä se kertoo, että ihmisen todellinen arvo aina lopulta huomataan, vaikka hän olisi verhoutunut ryysyihin.
Psykoanalyyttinen selitys sopii hyvin Tuhkimoon. Tyttö rakastaa ensin äitiään alkuperäistä hyvää äitiä. Myöhemmin hän kääntyy äidistä isäänsä ja rakastaa tätä ja haluaa tämän rakastavan häntä. Tällöin äidistä ja sisarista tulee hänen kilpailijoitaan. Oidipaalisen vaiheen lopussa tyttö tuntee itsensä hylätyksi. Murrosiässä hän löytää takaisin äidin luo. Silloin äiti ei ole enää hänen yksinomaisen rakkauden kohde vaan ihminen, johon hän voi samastua. Lapsi tarvitsee sekä alkuperäiset hyvät vanhemmat että myöhemmin isä- ja äiti puolet, jotka asettavat piittaamattomilta tuntuvia vaatimuksia. Tuhkimon sisarpuolet eivät kehity persoonallisuuksina, vain Tuhkimo kehittyy. Tuhkimon oletetaan pääsevän hyvään avioliittoon, siinä molemmat osapuolet saavuttavat seksuaalisen täyttymyksen: mies saa kultaisen emättimen, nainen miehensä kautta siittimen. Sormuksen pujottaminen morsiamen ja sulhasen sormeen symbolisoi yhdyntää, poistaa naisen peniskateuden ja osoittaa miehen hyväksyvän naisen sukuelimen symbolin. Satu kertoo lapselle miehen ja naisen välisestä aidosta rakkaudesta. (Bettelheim 1984, 328-329.) Topeliuksen Tuhkimo-näytelmässä henkilöinä ovat sisarukset Toora ja Superba ja heidän köyhä kasvattisisarensa Dina eli Tuhkimo. Näytelmän ensimmäisessä osassa sisarukset pukeutuvat tanssiaisiin. Dina pyytää päästä mukaan mutta sisarukset torjuvat ehdotuksen. Sisarten lähdettyä Dina itkee kurjuuttaan. Hänen suojelushenkensä Barbra tulee lohduttamaan ja taikoo hänelle tanssiaispuvun. Toisessa näytöksessä tanssiaisvieraat esitellään, prinssi Hildebertiä kehotetaan valitsemaan puolisoa. Hän hurmaantuu Dinan nähdessään. Lähtiessään Dina kadottaa silkkikenkänsä ja prinssi alkaa etsiä neitoa, jolle kenkä sopisi. Kolmannessa näytöksessä hoviherra tulee koettelemaan kenkää sisarusten jalkoihin. Kun kengän on havaittu sopivan Dinalle, suojelushenki tulee esittelemään Dinan Burgundin prinsessaksi. Hän kertoo, että Dina varastettiin kehdosta ja että rosvon tyttäret ottivat kuninkaan perinnön. Suojelushenki uhkaa taikoa Tooran riikinkukoksi ja Superban korpiksi. Dina anoo heille kuitekin armahduksen. Topeliuksen lisäyksenä satuun on se opetus, että suojelusenkeli antaa prinsessan kasvaa köyhyydessä ja kokea paljon nöyryytyksiä, jotta hänestä tulisi hyvä, nöyrä ja kärsivällinen. Mauri Kunnaksen (1993) modernissa versiossa Tuhkimo rikkaalla kilpa-autoilijalla on poika Tuhkimo-Timo. Hänellä on äitipuoli ja velipuolet Repe ja Röhnö. He komentelevat ja pilkkaavat Tuhkimo-Timoa. Tuhkimo-Timo osaa huoltaa ajokkeja. Ruhtinas Rainer julistaa autokilpailun. Autoja rakastava Steppanilla lupautuu voittajan puolisoksi. Repe ja Röhnö osallistuvat innolla. Timo saa tyytyä trimmaamaan velipuoliensa autoja. Pohjavesien haltijat auttavat Timoa ja loihtivat hänelle dragsterin. Tuhkimo-Timo voittaa kilpailun. Tulee juhlat. Tuhkimo-Timo lähtee niistä pois vähän ennen klo 12:ta. Hän unohtaa kypäränsä. Ruhtinas ja prinsessa etsivät kypärän omistajaa. Äitipuoli iski nuijalla kypärää Röhnön päähän, mutta se ei sopinut. Repelle hän ehdotti korvien leikkaamista. Viimein Timokin saa sovittaa kypärää ja hänestä tulee ruhtinas. Hääpari saa sähköauton ja tuliteräakun. Myös muut valtakunnan autoilijat hankkivat sähköauton. Kunnas on muuttanut Tuhkimon sukupuolta mutta säilyttänyt sisarkateuden. Kengän sijasta autoileva Tuhkimo kadottaa kypärän.