lahonnut lattian osa uusittu ja kaikki



Samankaltaiset tiedostot
Suistamo. Suomalaiset suistamolaiset ovat. Suistamo ehtymätön tarinoiden lähde SUISTAMON PERINNESEURA NETISSÄ. Sisältö.

Suistamon Perinneseuran tarkoituksena on kaikkinainen

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Klo KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Lucia-päivä

Löydätkö tien. taivaaseen?

MYÖ YHES! Juuremme ovat Suistamolla. Jorman isä Jalovaarasta, Mervin äiti

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

Syntymäpäivä-, Isäinpäivä- tai Joululahjaksi

Bob käy saunassa. Lomamatka

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Vesteristen kesäretki Rautalammilla Photos from Vesterinen's summerhappenings (56) Kuvat, photos Jorma A.

Hämeenlinna 19. lokakuuta Solaris-lomalla Kajaanissa

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Tämän leirivihon omistaa:

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

50-vuotisjuhlamme tunnus on ; ikä rikkautena, kuten Eläkeläiset ry:llä. Pyrimme yhdistyksen sääntöjen mukaisesti toimimaan eläkeläisten edunvalvojana.

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Kanneljärven Kuuterselkä

Valokuvat ja teksti Juhani Junna

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: Muut yhteystiedot:

Liperi_ TAULU 1 I Maria Laakkonen, s Liperin Heinoniemi, k Liperi. Puoliso: Liperi Petter Mustonen, s.

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset Alaosasto perustettu , jolloin paikalla 17 eläkeläistä

Matt. 11: Väsyneille ja stressaantuneille

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI ( ) Päivitetty

Suistamon Perinneseura ry

Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

Majakka-ilta

Titta Hänninen

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Sukuneuvosto Tiedote nro 1/

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

toimisto gsm gsm

Jumalan lupaus Abrahamille

Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Puheenjohtajan tervehdys

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Oikaristen sukuseura ry:n

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13. Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Sergei Radonezilainen -keppinukke

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

JOKA -pronomini. joka ja mikä

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Sukuviesti 1/2013. Tässä viestissä:

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

Julkaisuvapaa klo 15. Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

9.1. Mikä sinulla on?

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Karj ala, sua ikävöin

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä

Reetta Minkkinen

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

Tiedot: Mika Savolainen puh sähköposti: Mäkelänrantatie 4

Hailuoto Olsyn ja Helsyn retki

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Transkriptio:

Syyskuun 3. päivänä, vuonna 2012 Suistamo Suistamon Perinneseura ry:n perinneviesti Nro 2 Menneenä kesänä monet meistä ensikertalaisetkin ovat käyneet Suistamolla, kirkonkylässä ja omissa kotikylissään. Harvalla on enää mahdollisuutta käydä suvun vanhassa asumuksessa, koska usein jäljellä on korkeintaan joukko sokkelikiviä. Muisto suvun vanhoista asuinsijoista on kuitenkin voitu siirtää isovanhemmilta bunukoillemme. Perinne elää. Pyhän Nikolaoksen kirkko on - uskontoon katsomatta - meidän tärkein kiinnekohtamme Suistamolla. Nyt kun seurakuntatalokin kirkon vieressä on käyttökelvottomassa kunnossa, ainoa kohtaamispaikkamme on kirkko ja kirkonmäki. Kirkko toimi neuvostoajalla ainakin pioneerileirin ruokalana, keittiö oli alttarilla. Kunto oli sen mukainen. Joensuulaiset, iisalmelaiset ja lapinlahtelaiset ystävineen ovat tehneet suuren työn kunnostaessaan kirkkoa useaan otteeseen. Kattoa on korjattu, Sisältö Tulevia tapahtumia 2012... Suistamon Perinneseura netissä... Kotiseutumatka 2013... Karjalainen kielinero & murremestarihanke... Kuvia vuoden 2012 tapahtumista... Blinnikan sukuseura kokoontui Tampereella... Mirjam Kurkelalla on taito tehdä toisille hyvää... Kuvakirjaa vielä jäljellä... Yhä virtaa Roikonkoskessa... Myynnissä olevia tuotteita... Suistamon Perinneseura ry:n hallitus v. 2012... Liity jäseneksi... Ilmoita sähköpostiosoitteesi... Uusi kartta Jalovaarasta... Filmitähtenä Suistamolla 1944... Toimituskunta Suistamon Perinneseuran hallitus Toteutus: Asko Simanainen 2 2 2 2 3 3 4 5 6 7 7 8 8 8 8 lahonnut lattian osa uusittu ja kaikki on maalattu sisältä ja ulkoa. Perinneseura on tukenut korjaustöitä taloudellisesti mahdollisuuksiensa mukaan. Nyt kirkko on vihitty uudelleen, mutta vielä tarvittaisiin yhteisiä ponnistuksia kunnostuksen jatkamiseen. Onneksi olemme vielä saaneet mahdollisuuden säilyt- Kirkkomme Suistamolla tää kirkkomme, kiitos arkkipiispa Leon. Venäjän kirkko on ottanut rakennuksen haltuunsa yksityishenkilöltä. Puuttuu enää valtiovallan leima paperista. Alustavat keskustelut Suojärven kirkkoherran isä Vladilavin kanssa on käyty ja tämän lehden ilmestyessä keskusteluja on jatkettu. Tahtoa ja intoa tuntuu ainakin olevan kirkkomme puolesta. Meillä entisillä suistamolaisilla ei ole varoja eikä mahdollisuutta suuriin korjaustöihin, mutta varmasti meillä on tahtoa ja halu auttaa ainakin neuvoilla. Olen tehnyt kesän käyntien aikana rakennuksesta mittapiirustukset, kuntoarvion ja korjaustapaselostuksen tuleville töille. Kaikkein olennaisin tehtävä kirkon säilymisen kannalta on taata katon vedenpitävyys ja ikkunalasien säilyminen ehjinä. Korjausohjeeni sisältää myös seurakunnan ja kirkon lyhyet historiikit, jotta muisto menneestä siirtyisi eteenpäin. Sen täydentämiseen tarvitaan apuanne. Kertokaapa minulle muistojanne kirkon tapahtumista ja tietoja tehdyistä korjaustöistä. Olennaista olisi myös muistitieto värisävyistä sisällä ja ulkona. Vanhoista mustavalkokuvista voi päätellä ulkoseinien ja katon värien vaihtuneen ajan kuluessa, mutta värisävyistä ei ole tietoa, mm. nurkkalaudat ovat olleet välillä tummempia ja välillä vaaleampia. Säilytetään tiedot seuran arkistoon. Seuramme toiminta jatkuu ensi talvenakin tutuilla tavoilla. Tärkeintä on tavata toisiamme. Ajatuksena on myös jatkaa juttuiltoja karjalan kielellä ja tarjota opastusta suistamolaisen sukututkimuksen saloihin. Tulepa kertomaan toiveitasi syyskokoukseemme! Olli Saatsi Perinneseuran sihteeri olli.saatsi@kolumbus.fi

2 Suistamon Perinneseura ry:n perinneviesti TULEVIA TAPAHTUMIA 2012 11.9.2012 Syysretki Turkuun. Turun seudun suistamolaiset kutsuvat Perinneseuran jäsenet ystävineen klo 11.00 alkaen syyspäivän viettoon Turun Luostarinmäen käsityöläismuseolle, Vartiovuorenkatu 2. Luostarinmäen käsityöläismuseoalue on peräisin 1700-luvun lopulta. Tunnetusti vieraanvaraisina emäntinä Raili Seppänen ja Tuula Ahtiainen ottavat vieraat vastaan. Juna Helsingistä Turun Kupittaalle kulkee klo 9.02-10.54. 13.9.2012 Lahden seudun suistamolaisten tapaaminen klo 18.00 Lahden ortodoksisen seurakunnan seurakuntatalolla. Tervetuloa! 7.10.2012 Perinneseuran syyskokous klo 13.00 ja pokrova klo 14.00 alkaen Karjalatalon yläsalissa. Kyläesittelyssä vuorossa Uuksujärvi ja Maisula. Eila Markkinen ja Olavi Kyyrönen esittelevät.... 13.-14.10.2012 klo 10-17 (su 16) Kuulutko sukuuni-tapahtuma Esillä myös karjalaista sukututkimusta. Vantaan ammattiopisto Varia, Tennistie 1, Vantaa, Hiekkaharju. 20.10.2012 Ortodoksisukujen Tutkijapiirin syystapahtuma klo 12.00 Tieteiden talossa, Kirkkokatu 6, Helsinki. Tilaisuuden alussa on Tutkijapiirin vaalikokous ja sen jälkeen luentotilaisuus, joka on yhteinen Suistamon Perinneseuran kanssa teemalla Sukujen Suistamo. Luento- ja keskustelutilaisuudessa esitellään Suistamon pitäjä, Suistamon seurakunta ja tutkitut suistamolaiset suvut. Olli Saatsi kertoi Suistamon kirkosta kesäjuhlien Suistamoillassa 16.6. Lahdessa. Perinneseuran lippukulkuesta huolehtivat Lahden kesäjuhlilla vas. Tapio Maljonen, Oili Lipitsäinen, Hannu Peltola ja Päivi Kangas 24.10.2012 Murreilta. Arvi Salon johtattamana pagistaan Suistamon murteella ja karjalakielellä klo 17.00 alkaen Karjalatalolla Käpylässä 9.12.2012 Perinteinen seuran Joulujuhla klo 13.00 Karjalatalon juhlasalissa. Musiikkiesityksiä Maija Nuorteva, Yhteislaulua, joulupuuro, kahvit ja piparit. Joulujuhlan juontaa Vieno-Kyllikki Riuttu. SUISTAMON PERINNESEURA NETISSÄ Perinneseuran kotisivut on avattu Karjalan Liiton sivustojen yhteyteen osoitteessa http://www.karjalanliitto.fi/suistamonperinneseura. Käypä katsomassa. Tarkoitus on pitää siellä ajankohtaiset tapahtumat ja asiat. Kotiseutumatka 3 7.6. 2013 Matkareitti: Helsinki Sortavala Suistamo Aunus Syvärinluostari Tarajalaatokka Terijoki Viipuri Vaalimaa Helsinki. Majoituspaikat: Ruskeala / pappila, Aunus / Olonga, Terijoki / Gelioshotelli. Reissu kestää 5 vrk ja paikkoja on 30 kpl. Ilmoittaudu ajoissa mukaan! olka.tuomi@futurist.fi tai kirsti.riikonen@pp2.inet.fi puh. 050 5205115 Hinta noin 400 500 eur. Tarkan hinnan saamme tammikuun puolella. Karjalainen kielinero & murremestari-hanke Hankkeen ovat käynnistäneet Juankosken Karjalaiset ry. Lisätietoja hankkeen yhdyshenkilöltä: Hannu Musakka Koulutie 3, 73600 Kaavi Puh. 050 3271245 Sähköposti: htmusakka@gmail.com

Suistamon Perinneseura ry:n perinneviesti...kuvia VUODEN... 2012 TAPAHTUMISTA Hannu Peltola esitteli Manun uuden sukukirjan Lahden Suistamoillassa. 3 Kevätpruasniekan 2012 Alatun kylän esittelyn hoitivat vas Väinö Nousiainen, Eila Anttila, Eino Timola ja Aino Kurkinen. Arkkipiispa Leo ja kunniapuheenjohtaja Sulo Maanonen tervehtivät suistamolaisia Lahden kesäjuhlien 2012 Suistamoillassa. Blinnikan sukuseura kokoontui Tampereella Suistamolta lähtöisin olevan Blinnikan sukuseuran viitisenkymmentä jäsentä kokoontui joka toinen vuosi pidettävään sukutapaamiseen Tampereella 12.8. Kymmenen vuotta seuraa johtaneen, eroa pyytäneen Tuula Hakamiehen tilalle valittiin uudeksi puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudeksi ulkoasiainneuvos Päivi Blinnikka. Virallisten kokousasioiden ohella oli tilaisuudessa runsaasti muuta ohjelmaa. Leevi Blinnikka kertoi ja esitti kuviaan käynnistään Suistamon Jalovaarassa, jota pidetään kaksisataavuotiaan suvun kotiseutuna. Äskettäin 90 vuotta täyttänyt Johannes Blinnikka puolestaan muisteli monia sukuun liittyviä jo historiallisiksi muuttuneita tapahtumia. Keskustelua herätti myös suvun globalisoituminen ennen kuin termiäkään oli otettu käyttöön. Suvun jäseniä on muuttanut töihin tai asumaan noin kymmeneen maahan mm. Australiaan ja Espanjaan. Uusiutunut sukuseuran hallitus sai seuraavan kokoonpanon: puheenjohtaja Päivi Blinnikka, Aulis, Eeva ja Kyösti Blinnikka, Tuula Hakamies, Pirkko Kortelainen, Anni O`Hanlon, Ilpo Meskanen ja Johannes Sidoroff. Toiminnan tarkastajiksi valittiin Maija Kunnas ja Aaro Kauppi.

4 Suistamon Perinneseura ry:n perinneviesti Haastattelu: Terttu Nurro Mirjam Kurkelalla on taito tehdä hyvää toisille Kun matkasin kesäkuisena sunnuntaina Myyrmäkeen Mirjam Kurkelaa tapaamaan, satoi kuin saavista kaatamalla. Mirjam oli bussipysäkillä autollaan vastassa. Kotona hän johdatti minut heti valmiiksi katetun kahvipöydän ääreen. Pöytää koristava Mirjamin kirjailema valkoinen liina, sirot posliinikupit ja aamulla paistetut karjalanpiirakat saivat vieraan tuntemaan, että häntä oli odotettu. Munavoi oli tehty edellisenä päivänä maalta tuoduista aivan tuoreista munista. Tämä on sydämestä kumpuavaa vieraanvaraisuutta, ja tästä suistamolaiset ovat saaneet nauttia kymmeniä vuosia, kun Mirjam emännöi yhteisiä tilaisuuksia. Isän jalanjäljissä työhön Kyllä töitä on elämässä riittänyt. Minun ei ole tarvinnut kysellä työn perään tai pyöritellä peukaloitani, Mirjam sanoo hymyillen. Olen tehnyt kaikkea, mikä tielle on sattunut. Mitään en ole valikoinut. Isä oli kätevä käsistään. Teki kaiken tarvittavan itse, kärryt, reet, rakennukset. Välirauhan aikana olin isän mukana rakennustöissä. 80-luvulla hämmästytin pärekaton tekoa ihailevia nuoria miehiä, kun sanoin, että taitaisin minäkin tuollaisen vielä osata tehdä. Mirjam Kurkela (o.s. Simanainen) syntyi vuonna 1926 Suistamolla. Kotimökki rakennettiin samana vuonna Hutjakan ja Uuksun välille, Hutjakkaan matkaa oli kolme kilometriä. Simanaisen perheessä oli seitsemän lasta. Ensimmäisen evakkopaikan perhe sai Jalasjärveltä, Kossilan talosta, josta Mirjamilla on hyvät muistot. Koulunkäynti oli helppoa, ja erityisen helposti sujuivat laskento ja käsityöt. Mirjam laski nopeasti, parikymmentä laskua muita edellä, ja kutoi jo koulutyttönä sukkaa niin näppärästi, että opettaja muita tyttöjä neuvoessaan huitaisi Mirjamin kohdalla vain kädellään: no, ei sinua tarvitse neuvoa. Näihin päiviin saakka Mirjamilla on ollut aina jokin kudin meneillään. Kun toisen kerran lähdettiin evakkoon, Mirjam oli jo nuori nainen ja kuljetti muiden nuorten naisten kanssa lehmiä pois luovutettavilta mailta. Isä saa taas kiitosta: Tyttöjen jalat tulivat kipeiksi pitkiä matkoja naru- ja puukengissä tai avojaloin kävellessä. Minulla oli jaloissa isän tekemät supikkaat, ja jalat eivät kärsineet lainkaan, Mirjam muistelee. Suistamolaisilla on parhaat piirakat Yhdessä Karjalan Liiton tilaisuuksista puheenjohtaja Markku Laukkanen sanoi kehottaessaan ihmisiä ostoksille myyntipöytien ääreen, että muistakaa sitten, että suistamolaisilla on parhaat piirakat, Mirjam kertoo. Se oli ansaittu tunnustus seuran puuhanaisille. Mirjan Kurkela liittyi Pääkaupun-

gin suistamolaisiin jo 1960-luvun loppupuolella. Mukaan toimintaan houkutteli sukulaismies Lahdesta. Alusta alkaen Mirjam on ollut aktiiviinen naistoimikunnassa. Hänen leipomiensa piirakoiden ja loihtimiensa muiden herkkujen määrää ei kukaan pysty laskemaan, Mirjam kun on suistamolaisten ja muiden karjalaistilaisuuksien lisäksi tehnyt tarjottavaa monenmoisiin muihinkin julkisiin ja yksityisiin tapahtumiin. Osaajalla on kysyntää. Rakentajien hoviruokkija Sodan jälkeen Mirjam Kurkela työskenteli muun muassa Seinäjoella ja Oulussa, kunnes sitten vuonna 1946 vanhin sisko kutsui luokseen Helsinkiin. Töitä oli monenlaisia, mutta varsin nopeasti Mirjam löysi oman elämäntyönsä työmaaruokalan emäntänä. Ensimmäinen pesti oli serkun omistamassa ruokalassa. Itsenäisempi työ kuitenkin houkutteli, etenkin kun myös asiakkaat sanoivat, että pärjäisithän sinä omillasikin. Sanoin heille, että enhän minä edes tiedä, mistä niitä ruokaloita saa. Mestari kuuli sen, ja vastasi, että katsotaanhan. Ja viikon päästä minulla oli ruokala Kauklahdessa. Tämän jälkeen minun ei enää tarvinnutkaan kysellä, että mistä niitä ruokaloita saa. Ennen kuin yksi työmaa loppui, oli toiselle jo pyydetty. Olen saanut olla mukana rakentamassa kaikkiaan kuutta koulua Espooseen. Lasten ollessa pieniä työmaaruokaloiden pidossa oli muutaman vuoden tauko. Astiat pantiin liiteriin odottamaan, mutta tuolloinkin töitä riitti. Mirjam teki vuorotyötä miehensä kanssa: kun mies tuli työstä kotiin, Mirjam lähti siivoamaan. Naapuri nauroivat, että teidän auto se ei pihalla huilaa, Mirjam muistelee. Astiat pääsivät liiteristä ruokalaan taas vuonna 1972, ja aina vuoteen 1989 Mirjam teki mieluisaa työtään. Sitten jo poikakin patisteli eläkkeelle sanomalla, että nyt ei enää yhtään työmaata. Eläkkeelle lähdön jälkeenkin Mirjam vielä hoiteli työmailta tuttujen kokouskahvituksia, ja piirakkatilauksia on riittänyt. Suistamon Perinneseura ry:n perinneviesti SUOSITTELE TUTULLESI, OSTA OMAKSESI tai LAHJAKSI LÄHEISELLESI Perinneseuran 60-juhlavuoden kunniaksi tehty arvokas historiallinen kuvateos, ennen kuin painos loppuu! Perinneseura käynnisti 2000-luvun alussa vanhojen valokuvien keräys- ja digitaalisen arkistointityön. Kuvia on arkistossa jo noin 1300 kpl, joista kirjaan on poimittu noin 170 kappaletta. Kirja on suurikokoinen, joten se helpottaa suuresti kuvien katselua ja lukemista. Tee löytöjä sukusi jäsenistä. Kirjan ovat koonneet Aulis Blinnikka ja Asko Simanainen. Mielenkiintoinen kirja kertoo 1900-luvun alkupuolen suistamolaisesta kulttuurista. Sopii kaikenikäisille! KIRJAN HINTA ON 50,- EUROA Tilaukset: Johannes Sidoroff, Tarhamäenkuja 7, 05400 Jokela, puh. 040 724 0335, johannes.sidoroff@pp1.inet.fi Mistä seuraajia? Mirjam Kurkela kertoilee hieman haikeana ajoista, jolloin Karjalatalo valmistui ja tarjosi hienot mahdollisuudet ruoan laittoon ja leipomiseen. - Meitä saattoi olla yhtä aikaa toistakymmentä suistamolaista siellä leipomassa ja ruokaa laittamassa. Tällä hetkellä naistoimikunnan työhön ei tahdo riittää vapaaehtoista väkeä, Mirjam pahoittelee. 5 Simanaisen siskoksia Karjalatalolla hääri parhaina aikoina kaikkiaan kolme. Siskoksista Rauha Korpi jatkaa vielä. Mirjam on edelleen kovasti menossa. Uutta tapahtumatoimintaa on löytynyt muun muassa Vantaan karjalaisseurasta ja sotaveteraaneista. Auto ei huilaa vieläkään. Suvun kesämökki on Joutsassa, ja sinne Mirjam huristi haastattelua seuraavana päivänä.

6 Suistamon Perinneseura ry:n perinneviesti Roikonkoskelaisten kyläjuhla Hankasalmella Leena Hotari, Roikonkosken kyläkummi 10.6.2012 YHÄ VIRTAA ROIKONKOSKESSA Nuorisoseura Kajastuksn lippua saattelevat vas. Anneli Nissinen, Terttu Hoviniemi ja kyläkummi Leena Hotari Vaikka Hankasalmella uuden Roikonkosken sahalaitoksen ympärille muodostuneesta evakkokatraasta on enää rippeet jäljellä, löytyy vielä sentään poveria. Härkösen laulajasuvun, sisarusten Sylvin ja Ailin jälkipolvi oli tehnyt suuremmoisen työn saadessaan kasaan noin 40 henkeä roikkolaisia ystävineen lomakeskus Revontuleen. Tapaamisemme onnistumiseen vaikutti suuresti kirjekyyhkysemme Terttu Hoviniemi, joka Helsingistä käsin hoiteli tapaamisinfoa. Bjarne Karlssonin kertoessa kylämme vapaa-ajan harrastuksista, mm. nuorisoseuratoiminnasta. Juhlavan hetken koimme kansallispukuisten Roikon tyttöjen tuodessa Nuorisoseura Kajastuksen lipun juhlakansan eteen saattaaksemme Hankasalmella vuosikymmeniä säilytetyn lipun ja seuran arkiston Pohjois-Karjalaan arkistoitavaksi. Kotikylämme navigointimestari Terho Rieppo selvitti viimeistä piirtoa myöten Roikon uusimman karttaluonnoksen. Nyt viimeistään tuli kaikille tietoon missä sahan pilli soi missä kotisavu taivaalle kohosi. Syvän liikutuksen hetken koimme, etenkin me, jotka olimme kokeneet evakkomatkat, sillä Lapualta asti juhlaamme saapunut evakkoisäntien delegaation vetäjä Sakari Saari ojensi tuliaislahjaksi timpurisahan. Lahja, jonka symboliarvo on suuri, oli löytynyt Saaren isän kotitilalle päätyneestä Roikonkosken kansakoulun evakointilaatikosta. Saha oli viimeisen päälle kunnostettu ja muistolaatalla varustettu. Sen pitkä evakkomatka oli päättynyt. Saha-vanhuksen sekä e.m. Nuorisoseura Kajastuksen lipun saatoimme juhlavasti matkalle Joensuun maakunta-arkistoon Bjarne Karlssonin toimiessa kuriirina. Vaikka me roikonkoskelaiset ja jälkeläisemme olemme hajautuneet kuka minnekin maan ääriin, tuntuu kuin pienen salokylämme käki alkaisi kukkua sisimmässämme tavatessamme toisiamme: Löytyi tarinan taitajaa Suakkunoiden sanelijaa Rikasta runonlausuntaa Roikon stand-up -komiikkaa Kantelekin kajahti Karjalan kieldy pajatti Bjarne Karlsson on juuri vastaanottanut timpurisahan Sakari Saarelta Lienee ainakin vanhemmalla väellä pyörinyt pala kurkussa kajauttaessamme alkajaisiski herkästi ja kauniisti meille niin tutut sanat ja sävelet: Ei oo meillä rikkautta... vaan on laulun runsautta... Niinpä niin mitä tulee rikkauksiimme aina olemme kyselijöille loppukanettina muistaneet todeta: Sinne jäi meiltä saha sinne Roikonkoskelle. Mielenkiinnolla kuuntelimme

Suistamon Perinneseura ry:n perinneviesti Suistamon Perinneseuran myynnissä olevia JULKAISUJA JA PERINNETUOTTEITA Perinneseuran muita kustanteita ja myyntituotteita: Lauri Leikkonen: Näytelmä Rajalla... Anna-Liisa Tenhunen: Itkuvirren kolme elämää... Unto Martikainen: Vienan ja Aunuksen kohtalontie... Unto Martikainen: Karjalan kujasilla... Unto Martikainen: Kiskot vievät Karjalaan - Karjalan rautateiden historia... Unto Martikainen: Vanhan Karjalan tarinoita... Unto Martikainen: Särkyneiden toiveiden maa... Unto Martikainen: Uskon sankareiden tie... Unto Martikainen: Runokylien kutsu... Matkalla - Iisalmen seurakunnan historia... Olavi Kyyrönen: Suistamon kyläkartat, kokoelma... Olavi Kyyrönen: DVD-levyke seuran 60v.-juhlista... Suistamon perinnekartta... Kyläkarttoja Suistamolta... Bukulein hautausmaan kartta hautaluetteloineen... Suistamo-adressi... Pöytästandaari, aihe Suistamon pitäjävaakuna... Suistamon vaakuna, kipsivalu... Suistamolaisia sananparsia... Karjalaisia kansanlauluja Suistamolta... Suomennos verorevisiokomission luettelosta Suistamolta v.1764 CD-rom.. Suistamon kreikkalaiskatolisen seurakunnan kirkonkirjojen suomennos CD-rom levyke osa I vuodet 1900 1926... osa II vuodet 1875-1899... osa III vuodet 1850-1874... osa IV vuodet 1786-1849... Suomennokset sisältävät rippikirjat joka viidenneltä vuodelta, sekä syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luettelot sekä pääkirjat täydellisinä. CD-äänite: Suistamo-valssi, säv. Kauko Kämäräinen... Kirjallisuutta, oma kustannustoiminta: Aulis Blinnikka: Suistamolaisten joulukuu 1939... 10,- Simo Härkönen: Suistamon nimismiehen sotamuistelmat... 10,- Aune Kalkkinen: Hyvästi suistamo Muistojen kylistä evakkotielle... 15,- Seija Raitanen: Perintönä kädentaidot... 15,- Mikael Rajamo: Suistamon seurakunnan historia... 15,- Aulis Blinnikka ja Asko Simanainen: Muistojen Suistamo kuvina Elämää ennen evakkoaikaa... 50,- Suistamolaisten sukuseurojen sukukirjoja: Jorma Koskelin: Härkösten runolaulajasuvun jälkeläisiä Suistamolta 1700-luvulta vuoteen 2005... 25,- Kari Selkimo: Suistamon Pyörittäjä (Kirjavaisen suku)... 25,- Lauraliisa Pitkänen: Elämää Suistamolla 1934 1944... 25,- Karjalasta Kanta-Suomeen I, Blinnikan sukukirja... Karjalasta Kanta-Suomeen II, Blinnikan sukukirja... 20,- Uskon luotsi, Sergei Okulov Suomen ortodoksien vaiheissa... 10,- 36,- 25,- 25,- 10,- 5,- 12,- 5,- 40,- 70,- 5,- 10,- 20,- 10,- Tuotteita on myynnissä Suistamon Perinneseuran omissa tilaisuuksissa ja suistamolaisseurojen yhteisissä tapahtumissa. Tuotteita voi myös tilata postitse, jolloin toimituskulut lisätään hintaan. Tilaukset: Johannes Sidoroff, puh. 040 724 0335 SUISTAMON PERINNESEURA RY:N HALLITUS VUONNA 2012: Puheenjohtaja Tapio Maljonen, Pohjanpolku 4 B 12, 02100 Espoo, puh. 040 518 6701, tapio.maljonen(at)kolumbus.fi Kunniapuheenjohtaja Sulo Maanonen, Sarsalankuja 30, 04380 Tuusula, puh. (09) 275 1406, 040 703 3672 Varapuheenjohtaja Kirsti Riikonen, Kaviokuja 7 B 55, 01200 Vantaa, puh. (09) 877 7482, 050 520 5115, kirsti.riikonen(at)pp2.inet.fi Sihteeri Olli Saatsi, Keulakuvantie 1, 00870 Helsinki, puh. 0400 504 777, olli.saatsi(at)kolumbus.fi Rahastonhoitaja Johannes Sidoroff, Tarhamäenkuja 7, 05400 Jokela, puh. 040 724 0335, johannes.sidoroff(at)pp1.inet.fi Muut jäsenet: Rauha Korpi, Putouskuja 2 C 62, 01600 Vantaa, puh. 040 534 3414 Maria Lampinen, Liisankatu 29 A 28, 00170 Helsinki, puh. 040 727 2779, maria.lampinen(at)edu.hel.fi Saul Maanonen, Tenavatie 10, 00760 Helsinki, puh. (09) 389 3076, 050 549 7477, saul.maanonen(at)elisanet.fi Ari Misukka, Katajatie 4 as 1, 15560 Nastola, puh. 040-595 7212, ari.misukka(at)phnet.fi Tyyne Pirkko Pääkkö Jäkälätie 2 B 16, 00730 Helsinki, puh. 050 563 8827, tyynepp(at)hotmail.com Vieno-Kyllikki Riuttu, Mikael Lybekinkatu 10 B 23 00250 Helsinki, puh. 050 360 2706, vieno2006(at)hotmail.com Eino Timola, Pohjoisranta 24 B 32, 00170 Helsinki, puh. 044 074 5401, eino.timola(at)gmail.com Varajäsenet: Fanny Missonen, Rajasaarentie 5 A 6, 00250 Helsinki, puh. 040 536 0678, fannymikaela(at)hotmail.com Väinö Nousiainen, Kauriintie 4 Y 184, 00740 Helsinki. puh. 040 778 3116 7

8 Suistamon Perinneseura ry:n perinneviesti Lauraliisa Pitkänen 87 v Filmitähtenä Suistamolla kesällä -44 Liity seuramme jäseneksi! Jäsenmaksu on 20,- euroa ja pankkitilinumeromme FI73 5092 1220 0549 73. Ota yhteys rahastonhoitajaamme, niin saat tietoa jäsenetuuksistasi: Johannes Sidoroff, Tarhamäenkuja 7, 05400 Jokela, puh. 040 724 0335 johannes.sidoroff@pp1.inet.fi Kun palasin Värtsilästä Suistamolle keväällä -44, oli kirkonkylän ilmavartio jo lopetettu. Sain lottakioskin hoitajan paikan Nissisen Taimin kanssa. Kioski oli aivan kirkon takana ja se oli ainoa kesäkahvila kirkonkylässä. Heinäkuussa väki oli jo evakuoitu. Työvelvollisia oli vielä jäljellä korjaamassa viljaa ja kunnantoimistossa muutama virkailija. Joukkoja siirrettiin jo Itä-Karjalasta ja sotilaita liikkui etsien jotain syötävää. Kioskille saapui kolmen miehen kuvausryhmä etsien kuvauskohteita. Niinpä he pyysivät minua mukaan kuvauksiin. Kuvattiin perheen lähtöä evakkoon, jossa minä olin tyttärenä, opettaja Patrikka isänä, lisäksi Osuuskaupan hevonen ja mies kuorman päällä. Läksimme liikkeelle Votkinin talosta, joka oli seuraava talo Kajannon talosta alaspäin. Ajoimme sankarihaudoille ja matkalla kävin poimimassa ruispellosta kukat, jotka laskimme ison ristin juurelle. Viivyimme hetken haudoilla ja läksimme sitten ajelemaan kirkon ohi Alattuun päin. Ilmoita sähköpostiosoitteesi Seuran sihteerille: olli.saatsi@kolumbus.fi niin saat Suistamotietoutta myös perinneviestien ilmestymisien välillä. Tiedossa nyt mm. Karjalaiset kesäjuhlat Porissa 14. 16.6.2013 Uusi kartta Jalovaarasta Pekka Jalovaara, Osmo Jalovaara, Jarkko Ukkonen ja Jorma Ukkonen ovat koonneet 87 Jalovaaran talon raunioiden ja tiestön GPS koordinaatiston, joka julkaistaan noin 20 sivuisena vihkosena joulukuussa. Kirjasen hinta on 10 euroa. Ennakkotilaukset Johannes Sidoroffille. Kuvaajat olivat senjälkeen kotonani korvikkeella ja Kalevi Kajava kirjoitti vieraskirjaani: Kotoisen lieden räiskeessä olemme viettäneet räiskäleitä odottaessa herttaisen karjalaisen hetken, jonka muisto on säilyvä senkin jälkeen kun tk-kynä on lakannut kirjoittamasta sotakuvausia. Suistamo on kappale kauneinta Karjalaa ja vieraanvaraiset emäntämme ansaitsevat samalla maininnan karjalaisina neitsykäisinä. Suuret kiitokset vieraanvaraiselle emännälle. 21.7.44 Kalevi Kajava, tk-elokuvaaja Ama Jokinen, tk-kuvaaja Ensio Liesimaa. Sain muistoksi kolme pientä valokuvaa. Tiesin sodan loputtua, ettei sitä filmiä esitettäisi missään, kunnes, melkein 60 v myöhemmin näin filmin Viimeinen kesä -44. Yht äkkiä näin siinä kuvan kirkonmäeltä järvelle päin! Kiljaisin, tuohan on se kuva Suistamolta. Rupesin soittelemaan ja sain tietää, että filmiä lainattaisiin minulle maksamalla 1500 mk! Sanoin, että olin yksi filmin esittäjistä, enkä silloin saanut korvausta ja nytkö minun pitäisi siitä vielä maksaa!! Asia jäi silleen, kunnes eräänä päivänä Karjalalehdessä oli kokosivun artikkeli juuri näistä tkkuvaajista, Ama Jokisesta ja Ensio Liesimaasta. Huudahdin, Noinko nuoria he olivat?. Minullahan ei ollut heistä valokuvaa ja itse olin kuvausvuonna 19 vuotias. Soitin Kavaan, jossa kaikki suomalaiset filmit ovat. Pojat tekivät minulle ikioman cd:n, tosin leikkaamattoman. Jotta nyt minulla on muisto tuosta filmitähtiurastani joka jäi kyllä kovin lyhyeksi!